2009-02-24 HS: Konsensus-Suomi ei ole normaali demokratia

[Kullervo Kalervonpoika]

Pamfletti: Konsensus-Suomi ei ole normaali demokratia

24.2.2009 5:47

Jyrki Räikkä


Alma Median Helsingin toimituksen esimies Taneli Heikka ja Kauppalehden Katja Boxberg vaativat 1970-luvulla suomettuneilta päättäjiltä katumusta.

Suomi ei ole länsimainen demokratia eikä hyvinvointivaltio. Valheellisen myytin takaa paljastuu sairas yhteiskunta: yrittäjyyttä halveksiva huippukorkeiden verojen, kalliiden elinkustannusten ja autoritäärisen poliittisen kulttuurin maa, josta älymystö on kuollut.

Katja Boxbergin ja Taneli Heikan pamfletti Lumedemokratia ei sanoja säästele, eikä syyllisestäkään jää epäselvyyttä. Kaiken pahan alku ja juuri on suomalainen konsensuskulttuuri, joka kaihtaa avointa julkista keskustelua ja hieroo kiistakysymyksistä kompromisseja suljettujen ovien takana.

Nihkeää konsensusta tukee kolmen suuren puolueen valtapeli, jossa kaksi puolueista on hallituksessa ja kolmas oppositiossa. Heikka ja Boxberg ovat hahmotelleet kirjaansa "konsensuksen kolmion", jonka kärkinä ovat vasemmiston "punaleiri", keskustan "aluetukileiri" ja suuryritysten asialla oleva "pääomaleiri". Poliittisen kolmikannan sijaan he kaipaavat kaksipuoluejärjestelmää, jossa äänestäjille tarjotaan selviä vaihtoehtoja.


Erityisen vahingollisina Boxberg ja Heikka pitävät "suomettumisen hämähäkkejä" eli jo 1970-luvulla vaikuttaneita poliitikkoja, virkamiehiä ja muita eliitin jäseniä, joiden 1970-luvulla omaksumat asenteet ja verkostot haittaavat keskusteluilmapiiriä vieläkin.

Heikka ja Boxberg ovat tehneet oman verkostoanalyysin siitä, ketkä nykyisistä päättäjistä "työskentelivät demokratian vastaisissa talkoissa". Kirjoittajat ovat listanneet ihmisiä, jotka ovat toimineet päättävissä asemissa heidän itäblokin päämääriä edustaviksi ja diktatuureja ihannoiviksi luokittelemissaan järjestöissä, kuten DDR:n tunnustamiskomiteassa, Suomi–Neuvostoliitto-seurassa, EEC:n vastustajissa ja Rauhanpuolustajissa.

Joukossa on tuttuja nimiä, kuten Tarja Halonen, Paavo Lipponen, Erkki Tuomioja, Erkki Liikanen ja Kalevi Kivistö. Heiltä Boxberg ja Heikka odottavat julkista tilintekoa suhteista 1970-luvun kommunistihallituksiin, katumusta ja jopa anteeksipyyntöä.

"Hämähäkit ovat tehneet parhaansa estääkseen menneisyyden kriittisen tarkastelun Suomessa." Boxberg sanoo. Pamfletin arvostelun kärki on vasemmistopoliitikoissa. Kokoomuksesta Boxberg ja Heikka nostavat esiin lähinnä Ilkka Kanervan, joka pyrki 1970-luvulla parantamaan kokoomuksen suhteita Neuvostoliittoon.

Kunnianpalautusta kirjoittajat kaipaavat muutamille aikanaan sivuraiteille ajautuneille oikeistopoliitikoille.

"Monet meistä pitävät vieläkin Tuure Junnilaa tai Georg C. Ehrnroothia pikkuisen tärähtäneinä. Oikeasti he olivat ihmisiä, jotka kannattivat vaaleja", Heikka sanoo.


Henkilökysymykset ja menneisyydenhallinta ovat vain yksi monipolvisen pamfletin teemoista. Enemmän Boxberg ja Heikka kritisoivat nyky-yhteiskunnan rakenteita. Avoimen päätöksenteon vastaisina salaseuroina he pitävät muun muassa talousneuvostoa, Jukka Rantalan johtamaa epävirallista "eläkejunttaa" sekä politiikan ja talouden vaikuttajille tarkoitettua Keskiviikkokerhoa, johon otetaan uusia jäseniä – vain miehiä – pelkästään kutsun perusteella.

Boxberg ja Heikka antavat huutia myös suomalaiselle aluepolitiikalle, jossa maataloustukia kannetaan pohjattomaan kaivoon ja järkevää kaupungistumiskehitystä vastustetaan. Konsensushakuinen teollisuuspolitiikka on tehnyt Suomesta banaanivaltion kaltaisen sellunkeittäjien maan, jossa palvelusektoria ei ole kehitetty.


"Valtiohirviön" kesyttämisestä puhuva ja ihmisten omaa vastuuta itsestään korostava pamfletti käyttää monessa kohdin samanlaista retoriikkaa kuin poliittinen oikeisto, mutta Boxberg ja Heikka eivät tunnustaudu oikeistolaisiksi. Kysymys poliittisesta asemoinnista saa kirjoittajat kiusaantuneeksi.

Heikka sanoo, että hänen on vaikea sijoittaa itseään suomalaiselle puoluekartalle. "Suomalaisesta aateilmapiiristä puuttuu liberalismi", hän selittää. "Myös arvoliberalismi", Boxberg täydentää.

Vasemmistossakin Boxberg ja Heikka näkevät uudistuspotentiaalia, esimerkkeinä Ruotsin sosiaalidemokraattien uusi yrittäjästrategia ja Tony Blairin Labourin "kolmas tie". Yksi heidän esikuvistaan on työmarkkinoita uudistanut Tanskan malli, johon vasemmistokin on saatu mukaan.

"Meidän peräänkuuluttamiamme asioita pystyy toteuttamaan sekä oikeistossa että vasemmistossa", Heikka vakuuttaa. Häntä harmittaa, että Suomessa vasemmisto vastustaa uudistuksia uusliberalismina. Luokkakantaista politiikkaa kirjoittajat pitävät aikansa eläneenä.

"Mielestäni yhteiskuntaluokilla ei ole juuri merkitystä", Boxberg sanoo. "Mehän olemme lähes kaikki sitä suurta keskiluokkaa."

Miten jotenkin tuntuu siltä, että politiikassa mikään ei ole oikeasti muuttunut mihinkään?

Minä en jaksa vakavasti ottaen uskoa edes PerSuihin ja Timo Soiniin. Halla-ahon kohdalla on kuitenkin aitoa pyrkimystä ja halua irtautua poliittisesta konsensuksesta, toivottavasti konsensus ei koske häneen.

Tämän(kin) olen todennut jo muualla, mutta edelleen mielestäni tärkein hetki nykyiselle poliittiselle muutokselle oli (toistaiseksi) se, kun Jussi Halla-aho totesi blogissaan YLE:lle ja IS:lle, että pitäkää tunkkinne.

Voi sitä paheksunnan määrää...

Lähde

[Kullervo Kalervonpoika]

Hyvää kirjoitusta demokratiasta!
Oma toiveeni olisi se Suomessa mentäisiin kansanäänestyksien suuntaan. Asian äänestykseen saattamisen rajana voisi olla 1 tai 2% äänioikeutetuista.
Pääministerin virka lakkautettaisiin ja presidentti johtaisi hallitusta, hallituksessa voisi olla ministereitä kaikista puolueista tai jopa jäsenkirjattomiakin henkilöitä.
Koko maa yhdeksi äänestysalueeksi ja äänikynnys 0,5% eli yksi edustaja.

Menee hieman onelinerin puolelle, mutta oletko lukenut tämän tekeleeni?

[JP]

Kuulostaa hienolta. Tuosta lyhentelemällä saisi hyvää perussuomalaista propagandamatskua. Lyhentämättömänä sitä ei välinpitämätön tallaaja jaksa lukea. Talteen, talteen.

Konsensus on tauti, persut ovat lääke

[Vasarahammer]

Tuo kirja täytyy jossain vaiheessa lukea.

Olen kuitenkin eri mieltä tuosta liberalismin puutteesta. Suomessa on ihan riittävästi arvoliberalismia. Klassista liberalismia sen sijaan ei ole.

[Kristiina]

Eikä kyse ole vain keskustelun tukahduttamisesta, joka sekin pitää paikkansa, vaan näiden hämähäkkien vahingolliset toimet tätä maata vastaan ja Stasi-KGB-kytökset olisi pitänyt saattaa päivänvaloon jo aikaa sitten, koska nyt he ovat rakentaneet sellaisen kiristävän verkon, joka ennen pitkää kuristaa koko tämän maan ja kansan.

Kaikki tämä: maamme islamisoiminen ja Suomen tarkoitushakuinen pirstaloiminen monikulttuurilla, hyökkäykset suomalaisuutta ja suomalaisia vastaan, maiden myyminen venäläisille, Halosen kuhertelu Putinin kanssa, vasemmistolainen valtamedia, stalinistiverkko, hyökkäykset sananvapautta vastaan, kaikki ne viime kädessä pohjaavat tähän yhteen ja samaan mätäpaiseeseen, jonka on annettu rauhassa kasvaa ja mädättää tätä maata.

He olivat vaarallisia silloin ja he ovat edelleen vaarallisia. Mikään ei ole siltäosin muuttunut sitten 60-70-luvun.

[Risto A.]

Mistä on käytännössä kyse:

http://www.youtube.com/watch?v=DIFcnctnHsE

[skrabb]

Pressiklubilla oli eilen vieraina pamfletin kirjoittajat ja 70-lukulainen ex-toimittaja ja ex-demarikansanedustaja Antero Kekkonen.
Toimittajakirjoittajat Katja Boxberg ja Taneli Heikka kritisoivat Suomessa nykyäänkin vallalla olevaa kabinettipolitiikkaa  ja mm." ei-saa-puhua-keskeneräisistä-asioista-vanhasta" ja "ei-saa-keskustella-stasilistoista-halosta".
HeSa:kin mainittiin...

Antero Kekkonen oli pelkästään säälittävä, mutta saa pisteitä siitä, että oli suostunut edustamaan 70-lukulaisia, koska Stillerin mukaan ohjelmaan oli ollut erittäin vaikeaa saada ko. aikakauden päsmäriä keskustelemaan aiheesta.

[jmk]

Antero Kekkonen oli pelkästään säälittävä, mutta saa pisteitä siitä, että oli suostunut edustamaan 70-lukulaisia, koska Stillerin mukaan ohjelmaan oli ollut erittäin vaikeaa saada ko. aikakauden päsmäriä keskustelemaan aiheesta.

Eikö löytynyt yhtään äääentistä stalinistia lähipiiristä? Outoa.

[Jarkko Sandell]

"Poliittisen kolmikannan sijaan he kaipaavat kaksipuoluejärjestelmää, jossa äänestäjille tarjotaan selviä vaihtoehtoja."

Miten kaksipuoluejärjestelmä voisi tarjota enemmän vaihtoehtoja? Itse perussuomalaisena kummastelen aina jengiä, joka valittaa, ettei persut tee sitä tai tätä. Tuonne voi ilmoittautua tekemään sitä konsensusvastaista politiikkaa:

www.perussuomalaiset.fi

Kuitenkin on muistettava, että politiikkaa ei voi tehdä ilman jonkinlaisia kompromisseja. Se on pieniä askeleita, välillä eteen ja välillä taakse. Minun periaateeni on arkijärki, eikä tarrautuminen talous- tai poliittisiin teorioihin.

Onko kukaan tietoinen noista kyselytutkimuksista ja siitä, ketkä niitä tekevät ja mitä niissä kysytään? Persut saivat ainakin paremman arvion oppositiopolitiikasta pari viikkoa sitten kuin SDP.

[Alpo]

Eilinen Pressiklubi: http://areena.yle.fi/toista?id=1928623
Kannattaa katsoa.

Tuli kyllä väkisinkin Lex Nokia ja monikulttuurisuusvärinät mieleen sovellettaessa tuota kritisoitua konsensusta nykypäivään. Boxbergille ja Heikalla isot aplodit.

[Tapani]

Miten jotenkin tuntuu siltä, että politiikassa mikään ei ole oikeasti muuttunut mihinkään?

Minä en jaksa vakavasti ottaen uskoa edes PerSuihin ja Timo Soiniin. Halla-ahon kohdalla on kuitenkin aitoa pyrkimystä ja halua irtautua poliittisesta konsensuksesta, toivottavasti konsensus ei koske häneen.

Tämän(kin) olen todennut jo muualla, mutta edelleen mielestäni tärkein hetki nykyiselle poliittiselle muutokselle oli (toistaiseksi) se, kun Jussi Halla-aho totesi blogissaan YLE:lle ja IS:lle, että pitäkää tunkkinne.

Olen pitkälle samaa mieltä. Nykysuomen rasitteena on keskustelukulttuurin puute ja mittava pysähtyneisyys, johon sitten kuuluvat myös tuollaiset ym. kirjassa esitellyt konsensuksen mörkögalleriat.

Omasta kannatuksestani 50% Halla-aholle ja Hommalle tulee siitä näkemyksestä, että hallitsemattoman maahanmuuton kaltainen reikä Suomi-veneen kyljessä on pikaisesti ja ehdottomasti tukittava. Kun tämä ongelma saadaan edes jotenkin hallintaan, pystymme paremmin keskittymään muihin vakaviin ongelmiin; näitähän on nyt 'päällä' ja lisää tulossa.

Toinen 50% tulee juuri siitä, että Halla-aho ja Homma-foorumi pystyvät nyt internetin kautta tuomaan totaalisesti uutta keskustelua ja liikettä tähän pysähtyneisyyden valtakuntaan; tämän uudenlaisen toiminnan vaikutukset ovat huomattavasti LAAJEMMALLA kuin pelkissä mamu-kysymyksissä. Maassa on nyt uutta meininkiä ja vanhojen media- ja puoluetoimijoiden on tähän sopeuduttava, jos meinaavat 'toimijoina' jatkaa. 

[IDA]

Olen pitkälle samaa mieltä. Nykysuomen rasitteena on keskustelukulttuurin puute ja mittava pysähtyneisyys, johon sitten kuuluvat myös tuollaiset ym. kirjassa esitellyt konsensuksen mörkögalleriat.

Omasta kannatuksestani 50% Halla-aholle ja Hommalle tulee siitä näkemyksestä, että hallitsemattoman maahanmuuton kaltainen reikä Suomi-veneen kyljessä on pikaisesti ja ehdottomasti tukittava. Kun tämä ongelma saadaan edes jotenkin hallintaan, pystymme paremmin keskittymään muihin vakaviin ongelmiin; näitähän on nyt 'päällä' ja lisää tulossa.

Toinen 50% tulee juuri siitä, että Halla-aho ja Homma-foorumi pystyvät nyt internetin kautta tuomaan totaalisesti uutta keskustelua ja liikettä tähän pysähtyneisyyden valtakuntaan; tämän uudenlaisen toiminnan vaikutukset ovat huomattavasti LAAJEMMALLA kuin pelkissä mamu-kysymyksissä. Maassa on nyt uutta meininkiä ja vanhojen media- ja puoluetoimijoiden on tähän sopeuduttava, jos meinaavat 'toimijoina' jatkaa. 

Samaa mieltä minäkin. Tietenkin

Tosin minusta Suomessa on jonkinlaiselle konsensukselle erittäin dramaattiset, historialliset perusteet. Suomessa todellakin oli sodissa kyse koko kansallisesta olemassaolosta ja se pystyttiin turvaamaan vain laajalla konsensuksella. Jokainen kai silloin tajusi tuon aika syvällisesti ja se heijastuu ihmisten ajatteluun vielä nykyäänkin.

Se, että sotien jälkeen ( kusipäiset ) poliitikot alkoivat käyttämään tuota konsensusta väärin hyväkseen ajaessaan omia etujaan on sitten toinen juttu.

[Roope]

Toinen 50% tulee juuri siitä, että Halla-aho ja Homma-foorumi pystyvät nyt internetin kautta tuomaan totaalisesti uutta keskustelua ja liikettä tähän pysähtyneisyyden valtakuntaan; tämän uudenlaisen toiminnan vaikutukset ovat huomattavasti LAAJEMMALLA kuin pelkissä mamu-kysymyksissä. Maassa on nyt uutta meininkiä ja vanhojen media- ja puoluetoimijoiden on tähän sopeuduttava, jos meinaavat 'toimijoina' jatkaa. 

Tällä "yhden asian liikkeellä" on valtava vipuvaikutus koko poliittisen keskustelun tervehdyttämiseen. Sen huomaa toimittajien ja poliitikkojen hätäpäisistä kommenteista.

Aivan vastaavasti toimisimme yksipuoluejärjestelmässä "vain" monipuoluejärjestelmän puolesta tai teokratiassa "vain" uskonnon- ja ajatuksenvapauden puolesta. Kiinassa ja Saudi-Arabiassa olisi tarvetta omalle Hommalle, mutta siellä jaetaan sananvapauden käyttämisestä muitakin kuin sakkotuomioita.

Ehkä tämän kaiken kuohunnan ohessa viimeinkin myönnetään menneiden vuosikymmenien virheet. Toisaalta mm. 70-luvun taistolaisuuden ja väkivaltaisen vallankumousromantiikan ihannointi on nopeasti lisääntynyt. Vaikeina aikoina osa ihmisistä hakee turvaa poliittisesta ja uskonnollisesta fundamentalismista.

[skrabb]

http://www.hs.fi/arkisto/artikkeli/Ehk%C3%A4+kansa+tiet%C3%A4%C3%A4/HS20090301SI1VS011ur

"HS - Sunnuntai - 1.3.2009 - 19807 merkkiä - 1. painos

Ehkä kansa tietää

ANNA-STINA NYKÄNEN

En tiedä, pitäisikö olla kateellinen, kun sveitsiläinen Rolf Büchi istuu keittiössään Helsingin Alppilassa ja äänestää. Tällä kertaa hän osallistuu kansanäänestykseen, jossa päätetään siitä, ovatko Sveitsin rajat avoinna EU:n jäsenille myös Bulgarian ja Romanian liityttyä jäseniksi. Siltä varalta, ettei kansa olisi etukäteen asiasta perillä, äänestyslomakkeen mukana on tullut vihkonen, jossa kerrotaan argumentit päätöksen puolesta ja vastaan.

Büchille tämä on rutiinia. Sveitsissä järjestetään kansanäänestyksiä neljä kertaa vuodessa. Äänestyspäivät on päätetty jo vuoteen 2026 asti.

Miksi Sveitsissä kansa saa päättää? Olemmeko me heitä tyhmempiä? Suuri osa länsimaista antaa kansalle enemmän äänivaltaa kuin Suomi. Saksa, Ranska, Yhdysvallat. Ja Uruguay, Uusi-Seelanti, Brasilia, Kanada, Mongolia... Suora demokratia on maailmalla suosiossa.

Onko Suomi jokin demokratian kehitysmaa?

Sveitsin kansanäänestykset voisivat herättää kateutta juuri nyt, kun Suomessa on havahduttu kritisoimaan demokratian tilaa. Vaikka meillä piti olla kaikki hyvin.

Mutta meillä ajetaankin läpi Lex Nokiaa, vaikka oikeusoppineet sanovat sen polkevan kansalaisten perusoikeuksia. Lain valmistelu antaa kieron kuvan pienestä eliitistä, joka sopii asioista keskenään ja keinoja kaihtamatta.

Missä muussa demokratiassa hallitus voisi ilmoittaa eläkeiän nostamisesta ilman minkäänlaista edeltävää julkista keskustelua asiasta? Meillä pääministeri Matti Vanhanen onkin ilmoittanut, ettei keskeneräisistä asioista kannata keskustella.

Tuoreessa kansalaisbarometrissa luottamus politiikkaan oli taas vähäinen. Äänestysinto on jo pitkään ollut alhaalla. YK:n tilastoissa Suomi on sijalla 40 siinä, kuinka hyvin kansaa kuullaan. Koululaisillakin on vaikutusmahdollisuuksia huonosti.

Tuoreen Lumedemokratia-pamfletin tekijät Katja Boxberg ja Taneli Heikka väittävät, että poliittinen eliitti, suurten ikäluokkien suomettuneet hämähäkit, ovat demokratian este. He kutsuvat Suomea autoritaariseksi demokratiaksi.

Suora demokratia muuttaisi poliitikkojen ja kansan suhdetta.

Annetaan Büchin kertoa. Hän on tekniikan tohtori ja valtiotieteilijä, joka työskentelee suoraan demokratiaan keskittyneessä kansainvälisessä IRI Europe -ajatushautomossa. Hän on asunut Suomessa 30 vuotta ja on yksi Opas suoraan demokratiaan -pamfletin (Into 2008) kirjoittajista.

Suomessahan puhutaan päättäjistä ja kansasta vastakkaisina ryhminä. Suorassa demokratiassa niin ei voi olla, kun kansakin osallistuu päätösten tekoon, Büchi selittää. Kun kansa päättää, poliitikoista tulee neuvonantajia. He joutuvat perustelemaan omat kantansa avoimemmin.

Ei valtaeliitti siitä mihinkään katoa. Mutta poliitikoilla ei ole vallan monopolia. "Nyt Suomessa poliitikoilla on yksinoikeus päättää asiakysymyksissä ja ihmiset passivoituvat", Büchi sanoo.

Politiikka myös henkilöityy, kun kansa saa äänestää vain henkilöistä.

Suoran demokratian välineitä on Büchin mukaan kaksi: kansalaisaloite ja kansalaispäätös eli referendum.

Kansalaisaloite on kuin kaasupoljin, jolla kansa panee asioihin vauhtia. Tietty määrä ihmisiä voi tehdä oman ehdotuksensa, josta päätetään kansanäänestyksellä. Referendum on kuin jarru, jolla toppuutellaan, jos poliitikot ovat tekemässä väärää päätöstä. Sillä asia saadaan vedetyksi kansanäänestykseen.

Molemmat lähtevät ruohonjuuritasolta ja antavat ihmisille omaa päätösvaltaa.

Neuvoa-antavan kansanäänestyksen sen sijaan järjestävät vallanpitäjät silloin kun se heille itselleen sopii.

"Se on valtaeliitin tapa legitimoida omia päätöksiään."

Suomessa on käytetty valtiollisella tasolla vain neuvoa-antavaa kansanäänestystä, kaksi kertaa: ensimmäinen koski kieltolakia ja toinen EU-jäsenyyttä.

Kunnissa kansanäänestyksiä on järjestetty 52, joista 47 koski kuntaliitoksia. Mutta tuloksia ei ole aina noudatettu.

"Jos päätöksillä ei ole vaikutusta, ihmiset kyllästyvät äänestämään", Büchi sanoo.

Suoralla demokratialla voitaisiin ehkä parhaimmillaan tuoda politiikkaan asioita, jotka puolueilta jäävät huomaamatta, ja vähentää äänestäjien voimattomuuden tunnetta. Äänestysprosentti saataisiin ehkä nousuun myös eduskuntavaaleissa. Siksi perustuslakia uudistava työryhmä tuli syksyllä siihen tulokseen, että suoraa demokratiaa on lisättävä Suomessakin.

"Luontevinta ja realistisinta se on kansalaisaloitteen muodossa. Kansanäänestystä on huomattavasti vaikeampi markkinoida niin, että se menisi läpi", oikeusministeri Tuija Brax (vihr) sanoo.

Vain vihreillä suora demokratia on puolueohjelmassa. Muissa puolueissa sitä pidetään useimmiten vitsinä eikä vakavana vaihtoehtona. Perustuslakia uudistettaessa asenteet kuitenkin muuttuivat.

"Aluksi oli naureskelijoita, mutta ei ole enää", Brax sanoo.

Nauru vaimeni, kun tajuttiin, että EU:ssakin otetaan käyttöön kansalaisaloite, jos - kansanäänestyksistä huolimatta - Lissabonin sopimus hyväksytään. Olisi outoa jättää Suomessa kuntatason ja EU:n välille iso osa päätöksentekoa sitä vaille.

Tätä logiikkaa poliitikot meillä ymmärtävät. Lainsäädännön pitää olla linjassa.

Moni poliitikko väittää silti, että äänestyslukumme ovat alhaisia siksi, että asiat ovat täällä niin hyvin. Ei siihen suoraa demokratiaa tarvita. Brax huokaa.

"Tämä on kuin kasvihuoneilmiö: ensin on todistettava se todeksi. Hidas prosessi."

Nihkeät asenteet johtuvat meillä historiasta. Vaikeina aikoina kansa on haluttu pitää yhtenäisenä. On ollut tärkeää, että johto on pystynyt tekemään päätöksiä, Brax selittää.

"Meillä kansa ei ole noussut barrikadeille eikä pidä turhaa melua. Se on ollut meidän vahvuutemme vaikeina aikoina."

Mutta nyt aktiivisuutta tarvitaan.

Että kansa päättäisi äänestämällä asioista, se on meillä monien mielestä ihan mahdoton ajatus. Mutta ei se mikään uusi ajatus ole. Modernin, edustuksellisen demokratian alusta lähtien on kiistelty siitä, mikä rooli kansalla on kansanvallassa.

Esimerkiksi Sdp:n Forssan-kokouksessa 1903 oli tavoitteissa sekä kansalaispäätös että -aloite. Nyt sitovia kansanäänestyksiä vastustaa sellainenkin kansanmies kuin demareiden europarlamentaarikko, filosofian tohtori Lasse Lehtinen.

"Vastustan, koska kansalaispäätöksiin ei liity budjettivastuuta. Joku muu hoitaa kustannukset", Lehtinen sanoo alkuun.

Hän lyö asian leikiksi. Entä jos siirryttäisiin teledemokratiaan: hallitus tekisi joka maanantai netissä esityksen, josta kansa päättäisi.

"Kansalta kysyttäisiin esimerkiksi, pitäisikö Afrikan köyhiä tukea kahdella miljardilla? Enemmistö vastaisi jees, koska pitäähän niitä auttaa. Sitten helvetin iso tietokone laskisi, mitä se tulee maksamaan. Äänestäjälle ilmoitettaisiin, että tunnin kuluttua tililtäsi otetaan 3000 euroa, sinulla on tunti aikaa perua päätöksesi... Arvaa miten kävisi?"

Sitten Lehtinen ottaa esimerkiksi Ruotsin, jossa kansanäänestyksiä on ollut yhtä vähän kuin meilläkin.

"Ruotsissa on ollut kaksi kansanäänestystä. Ensimmäinen koski siirtymistä oikeanpuoleiseen liikenteeseen. Enemmistö vastusti. Sen jälkeen siirryttiin oikeanpuoleiseen liikenteeseen. Toisessa päätettiin, että ydinvoiman käyttö loppuu, jonka jälkeen ydinvoiman käyttö on Ruotsissa kolminkertaistunut."

Lehtiseltä kuulee kaskuina hetkessä ja hauskasti suurimman osan suoran demokratian vastustajille tyypillisistä väitteistä: kansa ei kanna vastuuta, ei ymmärrä rahan päälle eikä osaa päättää järkevästi, tai jos osaakin, historia osoittaa, ettei näitä päätöksiä kuitenkaan lopulta ole noudatettu.

Lehtisen mielestä kansanäänestys käy hyvin juu ja ei -vastauksia vaativiin kysymyksiin, jos ne asetellaan oikein.

"Irlannissa kysyttiin, hyväksytäänkö Lissabonin sopimus vai ei. Olisi pitänyt uskaltaa kysyä, hyväksytäänkö se vai erotaanko EU:sta. Nyt kansa vain heittäytyi hankalaksi."

Edustuksellisen demokratian hyvä puoli on Lehtisen mielestä se, että siinä mietitään myös vähemmistöjen oikeuksia. Mutta tilastojen mukaan suuri osa Suomen kansasta kokee, että sitä ei kuulla.

"Tietysti jotain kosmeettista voitaisiin tehdä, että rupeaisi tuntumaan paremmalta", Lehtinen sanoo.

Mitään todellista ongelmaa ei ole?

"Ei. Edustuksellinen demokratia on paras mitä on keksitty: ihmiset valitsevat edustajansa ja, jos ovat tyytymättömiä, vaihtavat ne", Lehtinen sanoo.

Jos vastustajien kaikki väitteet pitäisivät paikkansa, Sveitsin valtion olisi pitänyt jo romahtaa. Finanssikriisikin saatiin aikaan asiantuntijavoimin ja pienellä porukalla.

Sveitsissä kansalaispäätöksiä on tehty vuodesta 1848. Siellä kansanäänestyksillä päätetään myös rahasta ja veroista. Esimerkiksi Zürichissä rahapäätökset on pakko alistaa kansalle, jos kyse on yli 20 miljoonan kertapäätöksestä tai yli miljoonan menoerästä vuodessa.

"Suomessa pelätään, että sitten ei olisi oopperaa eikä veroja. Se on puppua. Kansalaispäätöksillä on haluttu myös nostaa veroja ja pelastaa teattereita. Ihmiset eivät allekirjoita mitä tahansa eivätkä mene mukaan huuhaajuttuihin", Büchi sanoo.

Tärkeä suoran demokratian kohde on kaupunkisuunnittelu sekä yksityistäminen. Zürichissä kansa hylkäsi kaupungin sähköyhtiön myymisen 2001.

"Eikös Espoon kaupungin sähkölaitoksen myynti ollut ihan floppi?"

Runsaan seitsemän miljoonan asukkaan Sveitsissä suoraa demokratiaa toteutetaan liittovaltion, 26 kantonin ja kuntien tasolla. Büchi kertoo pienen kantonin väen tekemästä alppialoitteesta. Päätettiin vähentää rekkojen määrää Alpeilla, koska ne saastuttavat. Sveitsi rakentaa nyt rautatien, joka kuljettaa rekat Alppien ali savutta.

Ovatko kansan päätökset radikaalimpia vai konservatiivisempia kuin poliitikkojen? Se vaihtelee. Sveitsin huumepolitiikka on vapaamielistä. Mutta naisten äänioikeus hyväksyttiin liittovaltion tasolla vasta 1971. Se oli ensimmäinen maa, jossa miehet äänestivät naisille äänioikeuden.

Kyse ei ole gallupeista, päähänpistoista tai tunnekuohuista, Büchi muistuttaa. Nimien keruusta äänestykseen kuluu aikaa kolmesta viiteen vuoteen. Aika vaikuttaa. Ehditään käydä julkista keskustelua ja olla erimielisiä. Siitä syntyy poliittinen tahto.

"Tärkeintä on luottamus siihen, että ihmiset oppivat tekemään järkeviä päätöksiä. Ihmiset ovat yhtä fiksuja ja tyhmiä eduskunnassa ja sen ulkopuolella", Büchi sanoo.

Se luottamus meiltä puuttuu.

Sveitsin mallille on kannatusta vain vihreissä. Oikeusministeri Brax jättäisi itse referendumit harvinaisiin ja isoihin tilanteisiin. Kansainvälisiin sopimuksiin kansanäänestys sopii hänestä huonosti. Toisaalta ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on tosi isoja asioita, kuten Nato-jäsenyys, jotka vaatisivat Braxin mielestä kansanäänestyksen.

Monissa maissa on budjettia koskevat asiat voitu rajata kansalta pois: "Muuten päätettäisiin, että verot jäävät valtion maksettavaksi ja koiravero poistettaisiin."

Pidetäänkö kansaa liian tyhmänä tekemään päätöksiä?

"Vasta-argumentit eivät ole noin masentavia. Kyse on paitsi tiedon määrästä myös vastuun kantamisesta. Kansanedustajat elävät kaiken tiedon keskellä, eivätkä he saa piiloutua kansan selän taakse", Brax sanoo.

Kansanäänestyksissä hallituksen on ensin kerrottava linjansa ja eduskunnan kantansa. Vasta sitten kuullaan kansan mielipide.

"Näin taataan, etteivät valitut päättäjät pese käsiään päätöksistä. Muuten tuulta haistelevat poliitikot eivät uskalla sanoa mielipidettään."

Kansanäänestysten on pelätty jakavan kansaa. Niin on käynytkin Braxin mielestä esimerkiksi Ranskassa ja Hollannissa, missä kansanäänestys EU:n perustuslaista muuttui symboliäänestykseksi hallituksen puolesta ja sitä vastaan.

"Eivät kriitikot pelkkää potaskaa puhu."

Mutta ei kansaa voi Braxin mielestä kokonaan jyrätäkään. Eikä ajatella, että kansanäänestysten tarkoitus olisi vain tehdä hallituksen elämä vaikeaksi.

Sveitsissä parlamentin päätöksistä noin seitsemän sadasta otetaan kansanäänestykseen. Vain kaksi tai kolme päätöstä sadasta muuttuu siinä. Myös se tämän vuoden ensimmäinen kansanäänestys päätti pitää rajat auki EU:lle, kuten hallituskin.

Eikö äänestys ole silloin turhaa rahanhaaskausta? Ei. Koko prosessi on tärkeä, eikä vain lopputulos, Büchi sanoo.

Esimerkiksi vammaisten oikeudet nostettiin Sveitsissä agendalle 1998. Viisi vuotta myöhemmin järjestettiin äänestys, jossa vammaisten oikeuksien lisääminen hylättiin. Silti vammaisaktivistit eivät pitäneet kallista ja raskasta hanketta turhana. Monia asioita saatiin esille, säädettiin uusi laki, ja asenteet muuttuivat.

Sveitsissä sanotaan, että järjestelmä tuottaa hyviä häviäjiä.

Miten kansa jaksaa innostua äänestämään neljä kertaa vuodessa? Viidennes ei osallistu koskaan, ja viidennes osallistuu aina. Loput osallistuvat, kun asia on heistä tärkeä. Äänestysprosentti on 30-72.

Joka tapauksessa osallistutaan enemmän kuin jos äänestettäisiin vain neljän vuoden välein. Ja päättäjiä on enemmän kuin 200.

"Tietysti on riski, että kansa tekee tyhmän päätöksen. Mutta se riski on pienempi kuin että tyhmän päätöksen tekee kolmen kopla tai puolue-eliitti. Todellisuudessa kaikki kansanedustajat eivät osallistu päätöksentekoon ja osa heistäkin voi äänestää päähänpiston tai tunteen vallassa. Pientä ryhmää on myös helpompi painostaa. Typeriä päätöksiä on tehty aina, sitä vastaan ei ole takuita. Mutta päätöksiähän voi korjata."

Suomessa perustuslakiin suunnitellaan nyt kansalaisaloitetta. Jos 50000 tai 100000 ihmistä tekisi jostain asiasta aloitteen, eduskunnan olisi vastattava siihen. Eduskunta päättäisi, viekö se asian eteenpäin vai ei. Aloitteilla voitaisiin vaatia myös kansanäänestyksiä.

Heppoisesti aloitetta ei saisi aikaan. Yksittäiset häiriköt ja pinttyneet kaiken vastustajat eivät pääsisi päätöksentekoa tukkimaan.

"Aloite käynnistäisi aika raskaan koneiston. Mutta jos siihen vaaditaan 100000 ihmistä, taustalla olisi myös aika voimakas ruohonjuuritaso", Brax sanoo.

Esimerkiksi Hollannissa lakialoitteen voi tehdä 40000 äänioikeutettua, Itävallassa vaaditaan 100000 ja Espanjassa puoli miljoonaa. Joissakin maissa esimerkiksi talousarvioasiat ja kansainvälisten sopimusten hyväksyminen on rajattu aloitemahdollisuuksien ulkopuolelle.

Nihkeimmin suoran demokratian hyväksyneet maat asettavat eniten kynnyksiä, joilla nimienkeruuta ja äänestämistä voidaan vaikeuttaa.

Ruotsissakin komitea miettii nyt, miten suoraa demokratiaa voitaisiin lisätä. Vaikka siellä äänestysprosentit ovat Suomeen verrattuna olleet hyviä.

Sielläkin kansanäänestyksiä on järjestetty vähän, mutta demokratian tilaa tarkkaillaan tiiviisti: 70 virkamiestä tuottaa selvityksiä siitä, tuleeko kansa kuulluksi, saako ihminen virkamiehiltä vastauksen, toimivatko hallinnossa valitusasteet.

"Ruotsissa ne tulokset otetaan todesta. Demokratian itsehuolto on siellä vahvempi", Brax sanoo.

Meilläkin on oikeusministeriössä uusi demokratiayksikkö, jossa on neljä työntekijää. Verkkoon on saatu otakantaa.fi, jossa yksittäiset kansalaiset pääsevät sanomaan mielipiteensä esimerkiksi avoliittoa koskevasta lakiuudistuksesta.

Olemme näissä asioissa ihan alussa.

Kunnissa kansalaisaloitteiden käyttö vaihtelee. Osassa niistä on tullut oiva työkalu, joilla on puututtu kaavoitukseen ja palveluihin, tehty ponsia ja vaadittu kunnanhallituksilta toimenpiteitä. Osa kunnista viittaa niille kintaalla.

"Kunnissa on myös menossa referendumibuumi", Brax sanoo. Kansanäänestyksiä vaaditaan yhä useammin. Viimeksi Turussa on vaadittu kansanäänestystä toriparkista.

Kuntalaki ei tee äänestyksiä helpoksi.

"Laissa on se omituisuus, että äänestysten järjestäminen vaalien yhteydessä on kielletty. Sehän olisi halvempi ja helpompi tapa ja voisi saada liikkeelle enemmän väkeä esimerkiksi eurovaaleissa. Yhdysvalloissa monissa osavaltioissa voi olla vaalien yhteydessä 20 muuta äänestystä. Enemmistössä EU-maitakin on näin", Brax sanoo.

Kuvaavaa meille on, että äänestystuloksia ei aina noudateta, mutta silti ihmiset eivät äänestä päättäjiä pihalle.

"Se on osa traditiota: on niin heikko pohja suorille vaaleille, että äänestäjätkään eivät ota niitä tosissaan", Brax sanoo.

Hänestä kansa pitäisi altistaa sellaisille kokemuksille, että se tuntisi tulevansa kuulluksi myös vaalien välillä.

Büchin mielestä demokratia ei ole vain hallitusmuoto, vaan myös elämäntapa. Siinä sitoudutaan osallistumaan ja politiikka on osa arkea.

Mutta sopiiko se elämäntapa meille?

Siis pitäisi alkaa perehtyä kaavapäätöksiin ja rajasopimuksiin - ei herätä kateutta.

Brax saa kirjeitä koulutetuilta suomalaisilta ihmisiltä, jotka vastustavat suoraa demokratiaa. He sanovat, ettei ainakaan heidän takiaan tarvita kansanäänestyksiä. He haluavat Braxin hoitavan politiikan ja luottavat siihen. "He sanovat, että mulla on mun elämäni, ja se riittää, hoida sä ne asiat", Brax kertoo.

Kulttuuri muuttuu hitaasti. Mutta ehkä se muuttuu.

Büchi käyttää nettivertausta: meikäläinen edustuksellinen demokratia on kuin Web 1.0, se on tehty asiantuntijoiden näkökulmasta. Suoraan demokratiaan siirtyminen on kuin Web 2.0. Siinä korostuu käyttäjän näkökulma, tehdään asioita yhdessä.

Onko se meille jo vähän liikaa?

Sveitsissä päätettiin helmikuussa kansanäänestyksellä, sallitaanko EU:n jäsenille vapaa rajanylitys myös Bulgarian ja Romanian liityttyä jäseniksi.

Dublinissa 2008 seinäkirjoitusten sanoma meni perille: Irlanti ei kansanäänestyksessä hyväksynyt Lissabonin sopimusta.

Venezuelassa kansa päätti helmikuussa, että presidentin ja muiden vaaleilla valittujen valtakautta ei ole syytä rajoittaa, mutta vastustajiakin oli.

Kaliforniassa Yhdysvalloissa päätettiin 2008 kansanäänestyksellä, että homo- ja lesboparien avioliitot kielletään. Se herätti protesteja.

Barcelonassa Espanjassa 2006 katalaanit hyväksyivät itsehallinnon lisäämisen kansanäänestyksellä murskaavalla enemmistöllä.

Bolivialaiset hyväksyivät tammikuussa kansanäänestyksellä maalleen uuden perustuslain, joka lisää maan intiaaniväestön poliittista valtaa.

Portugalissa 2007 kansanäänestys tuki maan huipputiukan aborttilain höllentämistä. Tulos ei ollut sitova, mutta sitä noudatettiin.

Ranskassa 2005 mielenosoittajat käskivät kunnioittamaan sitä kansanäänestyksen tulosta, jossa tyrmättiin EU:n perustuslaki.

Unkarissa 2004 kansa päätti siitä, yksityistetäänkö valtion omistamat sairaalat. Ja siitä, saavatko ulkounkarilaiset kaksoiskansalaisuuden."

[Martel]

Loistava ulostulo Boxbergilta ja Heikalta.

Tämä taistelupari oli Pressiklubillakin aivan loistava, ei ryhtynyt myötäilemään tai anteeksipyytelemään. Ohjelmassa 33 minuutin kohdalla Heikka kommentoi suomettumisen ajan vaalien perumista poikkeuslailla. Kaikki eivät kannattaneet tällaista hulluutta:

"Siellähän oli paljon ihmisiä, jotka tekivät toisenlaisen valinnan. Esimerkiksi poikkeuslain käsittelyssä... Oli piskuinen joukko henkilöitä, jotka leimattiin äärioikeistolaisiksi, fasisteiksi ja tärähtäneiksi. Kyllä se valinta mahdollista oli, tosin se oli hyvin epäsuosittua."

Deja vu?

[Ernst]

Tuttuahan tuo on. Tietä käyden tien on vanki/vapaa on vain umpihanki.

[Ministeri]

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200903019166729_uu.shtml

Vihjataankohan tässä että suomessakin olisi edes jonkinlainen mahdollisuus toimivaan demokratiaan.

[Bienveillant]

Luin tänään Boxbergin ja Heikan pamfletin "Lumedemokratia" ja täytyy sanoa että se todella osui suomalaisen demokratian ja sananvapauden kipukohtiin. Erittäin suositeltavaa lukemista kaikille HOMMAlaisille!

[Timo Hellman]

Tämän(kin) olen todennut jo muualla, mutta edelleen mielestäni tärkein hetki nykyiselle poliittiselle muutokselle oli (toistaiseksi) se, kun Jussi Halla-aho totesi blogissaan YLE:lle ja IS:lle, että pitäkää tunkkinne.

Voi sitä paheksunnan määrää...

Olen samaa mieltä. Jussi ei mahdu perinteisen poliitikon formuun jo mediakritiikkinsäkin takia ja on yhdenlainen pioneeri - siis pohjoismaisessa konsensus-Suomessa, esim. Italiassa halla-aholaisia tikarinpistoja tai pikemminkin hukarilla huitaisuja ei ihmettelisi kukaan. Tämä on internet-kulttuuria jos mikä.
Kutkuttavaa miettiä seuraavan 5-10 vuoden kehitystä politiikassa ja mediassa, jääkö Jussi yksittäiseksi tähdenlennoksi vai pölyttääkö suolattoman kaurapuuron makuista konsensusta järkälemeteoriittien sade. 

[reino]

Minua vähän huvittaa tässä se, että kohupamfletin kirjoittaneet rotutoimittajat Heikka ja Boxberg ovat itse käytännön työssään mitä suurimmassa määrin olleet nykykonsensuksen ja lumedemokratian ja jälkistalinismin takuumiehiä ja -naisia, jotka ovat pyrkineet varmistamaan, että kansa ei keskustele vääristä asioista eikä ainakaan väärin ajatuksin.

Se on nähtävästi helpompi nähdä malka yhteiskunnan silmässä kuin noin 30 senttinen, suonikas ja monikulttuurisesti värähtelevä hattivatti omassa pyllyssään.

[Jouko Piho]

Katja Boxberg ja Taneli Heikka ovat kirjoittaneet mielenkiintoisen ja haastavan pamflettikirjan Lumedemokratia (Kun konsensus vei rahan ja vallan suomalaisilta) WSOY:n Barrikadi-sarjassa.

Kirja tarttuu ärhäkästi kiinni lähinnä 1970-luvun suomettumiseen, konsensukseen ja vasemmistoliberaalisuuteen, jonka seurauksena Suomi ei vieläkään v. 2009 ole länsimaa eikä markkinatalousmaa. Myöskään parlamentarismi ei toimi Suomessa kuten muualla lännessä.

Media sensuroi yhä itseään ja on liian paljon vallanpitäjien sylikoira ilman todellista itsenäistä ja kriittistä asennetta vallanpitäjiä kohtaan.

Suomen demokratia on näennäistä, koska Suomeen ei mahdu kuin yksi totuus, minkä takia toisinajattelijat joko vaietaan kuoliaiksi tai heitä pidetään tärähtäneinä kylähulluina. Kolmen suuren puolueen konsensus vaikuttaa myös yhteiskunnallista kehitystä jarruttavasti, koska puolueille on tärkeintä konservatiivisuus eli sen säilyttäminen, miten asioita on aina ennenkin tehty.

Konsensuksen työnjaon mukaisesti SDP:n, Vasemmistoliiton ja SAK:n muodostama punaleiri ajaa matalan jalostusarvon teollisuustyöntekijöiden etuja, jonka seurauksena on maailman jäykimpiin kuuluvat työmarkkinat, Pohjoismaiden matalin työllisyysaste ja länsieurooppalaista keskitasoa huonompi julkinen palvelutaso. Kärsijöinä ovat työttömät, syrjäytyneet ja keskiluokka.

Keskustapuolueen ja MTK:n muodostama aluetukileiri ajaa kehitysalueiden etuja, mistä kärsivät kaupunkien koulutettu keskiluokka, syrjäytyneet ja työttömät, kun kaupunkien verotuloja siirretään kehitysalueille vuosittain seitsemän miljardia euroa.

Kokoomuksen, EK:n ja suuryritysten muodostama pääomaleiri ajaa suuryritysten omistajien etuja, mistä kärsivät työttömät, syrjäytyneet, yrittäjät ja koulutettu keskiluokka. Työllistäminen on vaikeaa, jonka takia pienten ja keskisuurten yritysten kenttä on näivettynyt.

Kaiken kaikkiaan tämän suomalaisen konsensuksen seurauksena Suomessa ilmenee seuraavia asioita:

- korkeat verot
- huonot palvelut
- matala ostovoima
- korkeat hinnat
- kilpailun puute
- syrjäytyminen
- väkivalta
- pahoinvointi
- demokratian alamäki
- yrittäjyyden halveksunta
- innovaatioiden puute

Ketkä tästä kärsivät?
Kaikki suomalaiset.

Kuka tästä hyötyy?
Pitkällä tähtäimellä ei kukaan.

Suomessa on myös voimakas salailun kulttuuri, jolloin monista menneisyyden tai nykyhetken virheistä ei haluta puhua, vaan ne lakaistaan mieluummin maton alle, ettei ketään loukattaisi.

Esim. Neuvostoliiton diktatuurin mielistelystä tai Karjalan palautuksesta ei haluta puhua vieläkään mitään.

Boxberg ja Heikka ovat tehneet rohkean, tarpeellisen, jopa profeetallisen kirjan. Koska kirja on poleeminen pamfletti, se sisältää välillä aika kärjistettyjäkin väitteitä, joissa minulle tuli välillä tunne, että eihän tuo asia ihan noinkaan ole. Pääosin olin kuitenkin kirjan perussanoman kanssa samaa mieltä siitä, että Suomi tarvitsee todellista vaihtoehtojen demokratiaa, vapautumista liiallisesta konsensuksesta, sananvapautta, median irtautumista vallanpitäjistä, avoimuutta, rehellistä menneisyyden käsittelyä aina kansalaissodasta lähtien ja aitoa markkinataloutta.

Lumedemokratia on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Se panee lukijan takuuvarmasti ajattelemaan.

Jouko Piho

[Jouko Piho]

Joo, näkyy olevan vastaava ketju osastossa Uutiset ja media. Minä katsoin osastosta Suositeltavaa luettavaa. Ja kun tässä osastossa ei ollut mitään aiheesta, laitoin aloitukseni tänne, kun luulin, että asiasta ei ole olemassa aloituksia.
Voiko näitä yhdistää vai annetaanko tämän aloitukseni olla täällä?

Jouko Piho

[Jouko Piho]

Reino

Mitä tarkoittaa tai mihin liittyy Boxbergista ja Heikasta käyttämäsi nimitys "rotutoimittajat"?

Jouko Piho

[reino]

Reino

Mitä tarkoittaa tai mihin liittyy Boxbergista ja Heikasta käyttämäsi nimitys "rotutoimittajat"?

No liittyy nyt vaikka ihan siihen, että ko. toimittajat ovat itse olleet eturivissä todella hanakasti heittelemässä "rasismin" leimakirvestä, joka on nykyään kaikkein käytetyin väline keskustelun vaientamiseen.

Rotutoimittajahan ei tietenkään tarkoita mitään negatiivista, vaan on perussävyltään positiivinen asia, kuten rotunainen tai rotutohtori. 

[Jouko Piho]

Reino

Mitä tarkoittaa tai mihin liittyy Boxbergista ja Heikasta käyttämäsi nimitys "rotutoimittajat"?

No liittyy nyt vaikka ihan siihen, että ko. toimittajat ovat itse olleet eturivissä todella hanakasti heittelemässä "rasismin" leimakirvestä, joka on nykyään kaikkein käytetyin väline keskustelun vaientamiseen.

En ole huomannut sellaista. Tosin en ole heistä ennen kuullutkaan ennen tätä kirjaa.
Olisiko joitain esimerkkejä Boxbergin ja Heikan rasistisesta leimakirveen käytöstä?

Jouko Piho