News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2019-02-01 Lentolippu Irakiin ja 5 000 euroa päälle? Poistuville enemmän rahaa

Started by snap, 01.02.2019, 11:40:13

Previous topic - Next topic

qwerty

QuoteMigri: Suomesta vapaaehtoisesti Irakiin palanneiden uudelleenkotoutuminen onnistunut kohtalaisesti
12.11.2019 12.00
QuoteIrakiin palanneiden uudelleenkotoutuminen takaisin kotiseuduilleen on onnistunut kohtalaisesti, selviää Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön IOM:n Suomen-toimiston toteuttamasta seurantatutkimuksesta.

Asettuminen siihen yhteisöön, josta palaaja lähti, on onnistunut paremmin kuin asettuminen kokonaan uudelle asuinpaikalle. Pieni enemmistö palaajista voi psykososiaalisesti hyvin. Toimeentulo-ongelmat tuottivat huolta lähes kaikille palaajille.

IOM haastatteli 195 palaajaa, jotka olivat palanneet vuosien 2017 ja 2018 aikana eri puolille Irakia, suurin osa Bagdadiin. Tarkoituksena oli selvittää, miten heidän uudelleenkotoutumisensa Suomen myöntämien käteis- tai hyödyketukien ja IOM:n paluujärjestelyjen avulla on lähtenyt käyntiin. Palaajat olivat pääsääntöisesti 18 - 34-vuotiaita miehiä.

Tutkimus on toteutettu Maahanmuuttoviraston tilauksesta osana joulukuussa päättyvää vapaaehtoisen paluun AUDA-hanketta. Tutkimuksesta selviää, että Suomen myöntämät paluutuet vapaaehtoisesti palaaville auttavat alkuun kotimaahan palaamisessa.

QuoteSisäministeriön hankkeet: Vapaaehtoisen paluun avustaminen
SM041:00/2019

Tavoitteet ja tehtävä

Hankkeessa valmistellaan sisäministeriön asetus vapaaehtoisen paluun avustuksesta siten, että uusi asetus tulee voimaan 1.1.2020 edellisen asetuksen voimaantulon päätyttyä.

Lausuntokierrokset ja kuuleminen
Migrin lausunto PDF (5 sivua)
31.10.2019
QuoteNykytilan kuvaus

Lokakuun puoleen väliin mennessä vuonna 2019 vapaaehtoisia palaajia on ollut 338, keskiarvo oli 36 palaajaa kuussa. Vuoden 2019 palaajamäärät ovat pienemmät kuin minään aiempana vuonna sen jälkeen, kun vapaaehtoisesta paluusta tuli 2015 vastaanottolain alainen tukimuoto. Paluumäärät ovat kuitenkin pysyneet suhteellisen tasaisina, jos verrataan vuoden 2018 jälkimmäiseen puolivuotiskauteen, jolloin heinä-joulukuun välillä oli keskimäärin 33 palaajaa kuussa. 

Vaikka vastaanottopalveluita on päätetty vuonna 2019 enemmän verrattuna edellisvuoteen, eivät paluiden määrät ole kasvaneet vastaavasti. Asiakkaat katsovat edelleen usein, ettei palaaminen ole mahdollista turvallisuustilanteen tai muun henkilökohtaisen syyn takia. Vuonna 2019 suurimmat palaajakansalaisuudet ovat: Irak (156), Venäjä (34), Georgia (26), Iran (18) ja Ukraina (15). Somalian ja Afganistanin paluut eivät lisääntyneet hyödyketukiuudistuksen jälkeen, vuonna 2019 Somaliaan paluita on ollut 7 ja Afganistaniin 5.
QuoteArvio vuodelle 2019 tehtyjen muutosten vaikutuksista (hyödyketuen korotukset)

Vuonna 2019 hyödyketukea on saanut 54 % kaikista palaajista: 38 % on saanut 5 000 euron hyödyketuen, 8 % 3 000 euron hyödyketuen ja vanhempien kanssa palanneita hyödyketuen saaneita lapsia oli 8 %. Hyödyketuen suosio kasvoi erityisesti irakilaisten palaajien osalta, joista 78 % valitsi hyödyketuen. Vuonna 2018 hyödyketuen valitsi vain 8 % kaikista palaajista.

On tärkeää että hyödyketuki on saatu vuonna 2019 nostettua merkittäväksi vaihtoehdoksi palaajille. Hyödyketukea pidetään myös EU-tasolla parhaana paluutuen muotona. Hyödyketuen avulla palaaja pääsee aloittamaan uudelleenkotoutumisprosessin tuetusti kotimaassa, minkä katsotaan vähentävän uudelleenlähdön todennäköisyyttä Eurooppaan. Tämä on keskeinen tekijä arvioitaessa paluun pysyvyyttä, jonka tukeminen on yksi vapaaehtoisen paluun päätavoitteista. 

Irakista hyödyketuen palvelun tarjoajilta on saatu positiivista viestiä siitä, että nykyinen 5 000 euron tuki on lähellä riittävää tasoa, jolla palaaja voi tosiasiallisesti saada esimerkiksi alkupääoman pienyrityksen perustamiselle. Tieto 5 000 euron hyödyketuesta on saatu viestittyä kattavasti vastaanottokeskuksiin. 

Maahanmuuttovirasto katsoo, että A-maaryhmän tuen laskemisella olisi haitallinen vaikutus paluuhalukkuuteen. Hyödyketuen ja käteistuen summien erotus on lisäksi edelleen suositeltavaa pitää suurehkona ainakin keskeisimpiin lähtömaihin hyödyketuen suosion pysyttämiseksi.
Hyödyketuen korotukset eivät valitettavasti ole kuitenkaan vaikuttaneet paluisiin Somaliaan tai Afganistaniin eikä irakilaisten palaajienkaan osalta määrät olleet toivottua suuruusluokkaa.
QuoteMaahanmuuttoviraston arvio tai ehdotus keinoista, joilla avustetun vapaaehtoisen paluun houkuttelevuutta voitaisiin nykytilanteessa lisätä

Maahanmuuttoviraston näkemyksen mukaan keskeisin vaikuttava tekijä avustetun vapaaehtoisen paluun houkuttelevuudessa on viranomaistoimin toteutettujen paluiden toimivuus. Mikäli palautuksia ei pystytä panemaan täytäntöön, ei myöskään vapaaehtoista paluuta kohtaan ole kiinnostusta.

---

Pidemmällä aikavälillä voisi myös pohtia, haluttaisiinko Suomessa vapaaehtoisen paluun tuen määrää sitoa Suomessa vietettyyn aikaan. Aikaporrastetussa mallissa asiakkaan paluutuki laskisi sitä mukaa mitä kauemmin hän on maassa. Tämä voisi lisätä vapaaehtoisen paluun kiinnostavuutta niillä, jotka tietävät, että kansainvälisen suojelun hakemus ei tule menestymään. Tällainen malli on käytössä joissakin muissa EU-maissa.
"The oldest fraud is the belief that the political left is the party of the poor and the downtrodden": Thomas Sowell

Roope2

Halpa vihje hallitukselle:

Tehdään päätös, että lentomatkat ja käteisnippu-käytäntö loppuu 31.3.2020 ja sen jälkeen leireillään.

Johan matkatoimistoille tulisi kiireinen alkuvuosi.
"Koulussa menestyminen on vain siitä kiinni, kuinka paljon ja miten teet töitä. Oma asenne vaikuttaa tosi paljon."

Maryam Imtiaz, Pakistanista 13-vuotiaana Suomeen muuttanut Aalto-yliopiston opiskelija

MiljonääriPlayboy

Missä kohtaa tuolla esityksessä muuten lukee, että montako kertaa maksimissaan tuon 5ke kuffariveron voi käydä keräämässä Hölmölästä?

Arvaan, että tuskinpa sitä on mitenkään rajoitettu. Kunhan vaan keplottelee itsensä kotiloman jälkeen takaisin rajalle, niin aina läsähtää uudet paluurahat tilille.

Rassismiahan se olisi moista rajoittaa. Varmaan joku kansainvälinen sopimuskin sellaisen käytännön kieltää.
PolPolle tiedoksi:
A) kaikki kirjoittamani on sarkasmia
B) Vous êtes des collaborateurs

Riukulehto

QuoteUusi asetus vapaaehtoisen paluun avustuksesta tulee voimaan vuoden 2024 alussa

sisäministeriö

Julkaisuajankohta
21.12.2023 14.25
TIEDOTE

Sisäministeriö on antanut uuden asetuksen vapaaehtoisen paluun avustuksesta. Asetus tulee voimaan 1.1.2024. Asetukseen sisällytetty avustuksen porrastaminen on osa hallitusohjelmaan kirjattua vapaaehtoisen paluun ja maasta poistumisen pakettia.

Uusi asetus korvaa aiemman asetuksen, jonka voimassaolo päättyy vuoden 2023 lopussa. Uusi asetus toimeenpanee hallitusohjelman kirjauksen vapaaehtoisen paluun avustuksen porrastamisesta niin, että se kannustaa mahdollisimman nopeaan maasta poistumiseen ja pidättäytymiseen muutoksenhausta turvapaikkapäätökseen. Lisäksi tavoitteena on ollut yhtenäistää avustus verrokkimaiden tasolle.

Uuden asetuksen perusteella vapaaehtoisen paluun avustus on 5 300 euroa, jos avustusta haetaan 30 päivän sisällä ensimmäisen kielteisen turvapaikkapäätöksen tiedoksiannosta tai hakemuksen peruuttamisesta. Jos avustusta haetaan 30 päivän jälkeen, laskee avustus 2 000 euroon. Mahdollisuus korkeampaan avustukseen on kertaluonteinen.

Uudella asetuksella vapaaehtoisen paluun avustusjärjestelmää on yksinkertaistettu. Aiemman asetuksen liitteessä avustukset oli jaettu neljään eri maaryhmään. Uudessa asetuksessa tämä ryhmittely on poistettu ja avustus on sama kaikille maasta riippumatta.

Tuen tavoitteena kestävä paluu kotimaahan

Vapaaehtoisen paluun avustus voi olla taloudellista tukea matkakustannuksiin ja uudelleenkotoutumiseen tai hyödyketukea. Hyödyketuella tarkoitetaan palveluita tai tarvikkeita, joiden avulla palaaja voi esimerkiksi kouluttautua tai perustaa pienyrityksen.

Maahanmuuttovirasto määrittelee tarkemmin tukien jakautumista taloudelliseen tukeen ja hyödyketukeen. Lähtökohtaisesti tuki on hyödyketukea. Uuden asetuksen myötä tehostetaan myös maahanmuuttoviranomaisten tarjoamaa paluuneuvontaa ja tiivistetään viranomaisten yhteistyötä paluiden edistämiseksi.  Paluun kotimaahan on oltava kestävä ratkaisu.

Vapaaehtoisen paluun avustuksesta säädetään laissa kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta sekä ihmiskaupan uhrin tunnistamisesta ja auttamisesta annetussa laissa. Tukea voi saada, mikäli hakija saa kielteisen päätöksen tai peruu kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksensa. Tukea voidaan myöntää myös esimerkiksi ihmiskaupan uhrille, jolla ei ole kotipaikkaa Suomessa tai tilapäisen oleskeluluvan maasta poistumisen estymisen vuoksi saaneelle henkilölle, heille tuki on 3 000 euroa ilman porrastusta.

Tukea ei myönnetä siirtymiseen toiseen EU- tai Schengen-maahan tai maahan, jonka kansalaisilta ei vaadita viisumia Suomeen.
https://intermin.fi/-/uusi-asetus-vapaaehtoisen-paluun-avustuksesta-tulee-voimaan-vuoden-2024-alussa
"Sanomattakin on selvää, että Itä-Ukrainassa on vahva venäjänkielinen vähemmistö, kun taas läntisellä puolella on enemmän ukrainalaisia. Yksi osasyy varmasti siihenkin, että tämä kriisi eskaloitui, oli se lainsäädäntö, joka rakennettiin venäjänkielisyyttä vastaan Ukrainassa": Alexander Stubb 11.9.2014

Betonikostaja

Periaatteessa on järkyttävää, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita pitää houkutella palaamaan kotimaahansa. Kielteisen päätöksen pitäisi tarkoittaa matulle vain sitä, että hän lähtee välittömästi, ja jos ei lähde, niin tullaan hakemaan ja heitetään ensimmäiseen lentokoneeseen.

Mutta onneksi 5 300 euroa on valtion rahoissa pieni summa. Jokainen tuolla rahalla lähtevä matu tulee Suomelle paljon halvemmaksi kuin se, että matu on täällä elätettävänä loppuikänsä. Tuota summaa voisi vaikka nostaakin ihan reilusti. Liskoaivoinen matu ei kuitenkaan osaa miettiä asioita pidemmälle, ja mukava maastalähtöbonus voisi houkutellakin. Ilman paluuoikeutta toki.

Tätä pitäisi soveltaa muihinkin kuin turviksiin. Esimerkiksi somalialaisperäistä väestöä voisi houkutella palaamaan kotimaahansa mukavilla bonuksilla. Se kirpaisisi vain kerran, mutta täällä asuvat somalit kirpaisevat koko elämänsä ajan.

Muistetaan, että jokaisen matun elinkaarikustannukset ovat miljoona euroa.
Itä-Helsinki, täynnä mutiaiset
Itä-Helsinki, sinä maksat kaiken

--------------

Täytän TT2 on time
Toimeentulotuki on aina on time
Asumistuki on aina on time
Kuka pistää paremmaksi this time?

--------------

Jokainen matu maksaa miljoonan.

Lahti-Saloranta

Tuon avustuksen voisi antaa myöskin turvapaikka-anomuksen peruuttamisesta. Olisihan se hauska juttu kun ensiksi matu satuilisi kuinka pakeni vainoa ja sitten peruisi koko jutun kun saisi vähän hilloa ja lentolipun kotimaahan.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

Jorma M.

Yleensä kaikki rahalla lahjomiset ovat perseestä lahjojan kannalta. Pitäisi mieluummin noudattaa kv. lakeja ja sopimuksia niin kuin esim Viro, Latvia, Liettua, Puola, Unkari. Ja käyttää tarvittaessa rankaisutoimia ja väkivaltaa niin kuin Venäjä.

Darwinismin mekanismit osoittavat, että tyhmimmät ja heikoimmat lajit katoavat ensimmäisinä. Persepanon jälkeen. Hyvä esimerkki on "Suomi alkaen 1987". Tuolloin suuri ruorimies, legendaarinen Harri Hermo Hermanni Holkeri aloitti. Perässähiihtelyt, silakat, kahvit, verotus kevenee, kännissä Kosovo-kokouksissa, sekakäyttäjän tönäisy Siwan tuulikaapissa vei loputkin voimat. Valtioneuvos. Komedia.

Esittäisin ettei yhtäkään perusteetonta turvapaikanhakijaa rahoiteta mitenkään. Sen sijaan heidät voisi sopimusperusteisesti häätää maasta erilaisin kiristyksin, uhkauksin ja lahjonnoin. Vastaanottomailta voidaan ensi vaiheessa viedä kehitysavut ja diplomaattisuhteet. Seuraavaksi kaupankäynnin estäminen EU:n avulla (yksimielisyyspäätösten jumitus jne).

Myös kaikki lailliset turvapaikanhakijat otettava yksi kerrallaan tarkasteluun. Alustavasti poistetaan kaikki turvapaikkaoikeudet muilta kuin Ukrainalaisilta.

edit lisätty 4 kirjainta.
"On käynyt ilmi, että demokratia ja lehdistön vapaus ovat suurimpia niistä tyhjistä korulauseista, jotka milloinkaan ovat ihmismieltä sumentaneet".

Lalli IsoTalo

Quote from: Betonikostaja on 27.12.2023, 20:58:04Esimerkiksi somalialaisperäistä väestöä voisi houkutella palaamaan kotimaahansa mukavilla bonuksilla. Se kirpaisisi vain kerran, mutta täällä asuvat somalit kirpaisevat koko elämänsä ajan.

Hyvin sanottu! Somalibonus kirpaisee vain kerran, mutta somali kirpaisee ikuisesti.
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R


Aallokko

Quote from: Jorma M. on 27.12.2023, 21:21:55
Myös kaikki lailliset turvapaikanhakijat otettava yksi kerrallaan tarkasteluun. Alustavasti poistetaan kaikki turvapaikkaoikeudet muilta kuin Ukrainalaisilta.

Samaa mieltä, että kaikki myönnetyt turvapaikat pitäisi pikakäsitellä uudestaan. Mutta mikä automaattinen oikeus ukrainalaisilla pitäisi olla asettua suomalaisten elätiksi tai ylipäätään saada oleskelulupa? Ukraina on iso maa, jossa on mahdollisuus sisäiseen pakolaisuuteen, rintamalinjat ovat vakiintuneet ja niiden lähituntumaan ei siviilin ole pakko jäädä.

Lalli IsoTalo

QuotePauli Vahtera @PauliVahtera

Maahanmuuttajille aletaan maksamaan 5300 euron poistumiskorvaus.

Se on järjetön tuki, joka tulee lisäämään rikollista maahanmuuttoa.

Somaliassa 5300 euroa vastaa Suomen oloissa 80.000 euroa eli monen vuoden palkkaa tekemättä mitään. Somali käy kääntymässä kotimaassaan ja tulee uudestaan hakemaan turvapaikkaa. Häntä ei karkoteta rajalta, vaan otetaan vastaan ja pääsee ikuiseen elatukseen Suomessa.

Vähintä, mitä pitäisi tehdä, on ottaa tulijan sormenjäljet, eikä päästää häntä takaisin Suomeen missään olosuhteissa.


Entä venäläiset. Tänä vuonna 1900 venäläisiä on hakenut Suomesta turvapaikkaa. Rajan yli pääsee muutamalla sadalla eurolla.  Poistumiskorvaus on tyypillisen venäläisen palkansaajan puolen vuoden palkka. Vähintä mitä pitäisi tehdä, on estää poistumispalkan maksaminen Euroopassa asuville.

Yhden elätettäväksi Suomeen jäävän elinaikakustannukset ylittävät miljoona euroa reippaasti. Sen rinnalla 5300 euroa tuntuu vähäiseltä säästöihin nähden.

Poistumiskorvausten maksamisen sijasta tulee kaikin tavoin estää turvapaikanhakijan saapuminen Suomeen. He, jotka rajan yli pääsevät, tulee kärrätä samantien takaisin. Vain siten saamme kestävän maahanmuuton Suomeen. Poistumiskorvaus tulee olemaan kärpäspaperi, joka imee tänne yhä enemmän tulijoita. Sellaista viestiä ei maailmalle pidä antaa.
Translate post
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

Jorma M.

Quote from: Aallokko on 28.12.2023, 13:49:59
Quote from: Jorma M. on 27.12.2023, 21:21:55
Myös kaikki lailliset turvapaikanhakijat otettava yksi kerrallaan tarkasteluun. Alustavasti poistetaan kaikki turvapaikkaoikeudet muilta kuin Ukrainalaisilta.

Samaa mieltä, että kaikki myönnetyt turvapaikat pitäisi pikakäsitellä uudestaan. Mutta mikä automaattinen oikeus ukrainalaisilla pitäisi olla asettua suomalaisten elätiksi tai ylipäätään saada oleskelulupa? Ukraina on iso maa, jossa on mahdollisuus sisäiseen pakolaisuuteen, rintamalinjat ovat vakiintuneet ja niiden lähituntumaan ei siviilin ole pakko jäädä.

Tämä on totta, olin liian nopea kun kirjoitin. Korjaan alkuperäiseen kommentaariini seuraavasti:

Jokainen ukrainalainen perheyksikkö otettakoon erilliseen käsittelyyn. Ne naiset ja lapset, jotka ovat tulleet sota-alueilta tai niiden liepeiltä, voivat toistaiseksi jäädä. Mutta kaikki muut pois.

Mielestäni oikeilta sota-alueilta tulleet, jokseenkin samanlaista kulttuuriperimää kantavat voivat jäädä. Esim suomalaisten vanhusten hoitoon per vrk mitattavilla summilla. (Vitsi on siinä että osa suojelun tarpeessa olevista ukrainalaisista kiitää pois, jos rahaa tulee suomalaisen vanhuksen verran.)
"On käynyt ilmi, että demokratia ja lehdistön vapaus ovat suurimpia niistä tyhjistä korulauseista, jotka milloinkaan ovat ihmismieltä sumentaneet".

Reino Rivimies

Karkotettava houkutellaan ilmaisen lentomatkan ja useisiin tuhansiin euroihin kohoavan rahasumman avulla noudattamaan karkotusta.

Miten on pottunokkasuomalaisten laita. Houkutellaanko meitä sakon sijaan rahalahjoin noudattamaan nopeusrajoituksia jos nopeisvalvontatutka räpsähtää? Entä onko tuhansien eurojen kannustin luvassa mikäli täysin aiheeton kelan tukihakemus evätään ja tyydymme päätökseen?

Näkkileipä

Tuon "Tervemenoa rahan" pitäisi periä takaisin, vähentämällä vastaava summa lähtömaan kehitysapurahoista tai lähettämällä lasku lähtömaihin. Tuolla olisi vain positiivisia seuraamuksia, kun oletettavasti kaikki lähtömaat tekisivät jatkossa kaikkensa, ettei yksikään heidän kansalainen pääsisi Suomeen.

Niobium

^ Lasku olisi kyyhkysen huhuilua kesäisessä aamuyössä.

Biometriset tunnisteet talteen, rasistinen rajavalvonta käyttöön ja uudelleen yrittäjille välitön palautus.

Kehitysapurahojen vaikutus on jo nähty ja koettu todeksi, nolla.
"Varmaan jokaisen venäläisen äidin suurin unelma on synnyttää lisää lapsia tulevaisuuden juoksuhautoihin laittamaan käsikranaatti leuan alle ja vetämään sokka irti. Korvaukseksi saa säkillisen perunoita. " (Jäsen Hohtis.)