News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

Eteläafrikkalainen äärioikeistojohtaja surmattu

Started by Kelpo Hääppönen, 04.04.2010, 01:35:20

Previous topic - Next topic

Kelpo Hääppönen

Eteläafrikkalainen äärioikeistojohtaja surmattu

Eteläafrikkalainen äärioikeistojohtaja Eugene Terreblance on surmattu. Paikallisten tiedotusvälineiden mukaan 69-vuotias Terreblance hakattiin kuoliaaksi omalla maatilallaan lauantaina.

Joidenkin tietojen mukaan surmatyötä olisi edeltänyt kahden maatilan työntekijän kanssa käyty riita, joka koski maksamattomia palkkoja. Poliisi on ottanut työntekijät kiinni surmasta epäiltynä.

Terreblanche oli vankkumaton apartheidin tukija. Vuonna 1973 hän oli mukana perustamassa valkoiseen ylivaltaan tähtäävää AWB-järjestöä, joka johdossa hän myös toimi. Järjestö taisteli buurien oman valtion perustamiseksi.

Viime vuosinaan Terreblance ei toiminut politiikassa enää kovinkaan aktiivisesti. Hän myös lievensi aiempia rasistisia mielipiteitään.

Reuters, AFP

http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/04/etelaafrikkalainen_aarioikeistojohtaja_surmattu_1581060.html
Vittu mitä paskaa, sanoi Alexander Stubb.

Vinyylihanska

Far-right leader Terreblanche killed, local media reports
(http://www.france24.com/en/files/imagecache/aef_ct_article_image/article/image/Terreblanche-m.jpg)


South African white supremacist leader Eugene Terreblanche was beaten with pipes and hacked to death at his farm, local media reported late Saturday. The controversial leader fought to preserve apartheid in the 1990s.
By News Wires (text)


REUTERS - South African white far-right leader Eugene Terreblanche was beaten and hacked to death at his farm on Saturday, local media said.

Terre'blanche fought to preserve apartheid in the early 1990s but had recently lived in relative obscurity.

"Terre'blanche was beaten to death with pipes and pangas onhis farm," the News 24 website quoted an official of his AWB party as saying.

http://www.france24.com/en/20100403-south-africa-terreblanche-far-right-leader-killed-local-media-reports

rähmis

Etelä-Afrikan äärioikeiston johtaja Eugene Terreblanche murhattiin lauantaina. Hänet surmattiin omalla maatilallaan, kertoi Etelä-Afrikan uutistoimisto Sapa.

Valkoisen vastarintaliikkeen johtajan kuoleman pelätään lisäävän rodullisia jännitteitä Etelä-Afrikassa samaan aikaan kun maa valmistautuu isännöimään jalkapallon MM-kisoja.

Terreblanche, 69, kuoli jouduttuaan riitaan kahden työntekijänsä kanssa. Poliisin mukaan kiista tiettävästi koski maksamattomia palkkoja.

Oikeistojohtajan surmaamiseen käytettiin ainakin veistä. Hänet löydettiin kuolleena sängystä.

Poliisi on pidättänyt murhasta epäiltynä kaksi nuorta miestä. Heistä toinen on 15- ja toinen 21-vuotias.

Äärioikeistosta ehdittiin jo sunnuntaiaamuna arvioida, että Terreblanchen murhan syy oli poliittinen.

Myös oppositiojohtaja Juanita Terblanche, joka ei ole sukua surmatulle äärijohtajalle, arvioi, että teon taustalla saattaa olla jännittyneet välit valkoisten ja mustien välillä.

Pitkään julkisuudesta poissa ollut Terreblanche ehti antaa äskettäin julkisuuteen lausuntoja, joissa hän syytti nykyistä hallintoa korruptiosta ja kykenemättömyydestä kitkeä työttömyyttä ja köyhyyttä.

Vastapuolella mustien ANC-johtaja Julius Malema on lisännyt jännitteitä laulattamalla kannattajillaan rotuvihaan yllyttävää apartheid-ajan laulua. Tuomioistuin kielsi laulun viime viikolla.

Etelä-Afrikan presidentti Jacob Zuma puolestaan korosti, että surman ei saa antaa yllyttää rotuvihaan.

Apartheidin kannattaja Terreblanche tavoitteli valkoisille omaa, erillistä kotivaltiota eteläiseen Afrikkaan.

Hän johti Afrikaner Weerstandsbeweging -liikettä, joka tunnetaan paremmin lyhenteellä AWB. Vuonna 1983 liikkeen jäseniä tuomittiin pitkiin vankeusrangaistuksiin yrityksestä kaapata valta ja surmata mustia poliittisia johtajia.

Terreblance sai itse tuomion mustan vartijan murhasta ja bensa-asemanhoitajan pahoinpitelystä 1997. Hän vapautui vankilasta 2004.

Hesari

Mika.H

empä haluaisi olla jalkapallokisojen turvallisuuspäällikkönä...

erikoinen maa tuo etelä-afrikka.

Ei niin voi sanoa, avoin shekki. Totta kai ollaan keskusteltu siitä, mitä ne palvelut tulee olla, mutta ei olla annettu mitään hintoja meidän taholtamme siihen, mitä tää pitäisi tai ei saisi maksaa. J.Kuuluvainen, Migri

kohmelo

Poliisin mukaan hänet oli hakattu kuoliaaksi ja murhasta epäiltynä 21-vuotias ja 15-vuotias. Murhan syynä oli mahdollisesti riita palkka saatavista. Blanchen puoluelaisten mukaan hänet oli hakattu kepeillä, metalliputkilla ja machetellä.

Jacob Zuman mukaan tapauksesta ei saa seurata rotuvihaa, myös valkoisten viljelijöiden liitot ovat vaatineet malttia, peläten tilanteen Etelä-Afrikassa lähtevän käsistä.

90-luvulla Blachen puolue uhkasi aloittaa sisällissodan puolustaakseen aparheidia. 3 vuotta sitten hän joutui vankilaan taponyrityksestä (mustaa henkilöä kohtaan).


http://www.rnw.nl/english/article/extreme-right-leader-murdered-south-africa
QuoteExtreme right leader murdered in South Africa


In South Africa, leader of the extreme right Eugene Terre'Blanche has been murdered.

Police report that he was beaten to death on his farm in the north-east. It is thought he was killed because of a row about the payment of two farm workers.

The two, a 21-year-old and a 15-year-old, have been arrested.

President Jacob Zuma has called for calm, he said the murder must not be allowed to fan racial hatred.

White farmers' organisations have also called for restraint, fearing the situation in South Africa could get out of hand.

Terre'Blanche was the leader of the Afrikaans Resistance Movement (Afrikaans Weerstandsbeweging). In the 1990s the party threatened to unleash a civil war using terrorist attacks in order to prevent the abolition of apartheid. Terre'Blanche also wanted a separate homeland for whites.

Three years ago he went to prison for attempting to kill a black person.

Members of his party say he was beaten with sticks, metal pipes and machetes.

He was 69-years-old.


Suvaitsija

Vai että oikein äärijohtaja. Hän joka vie johtajuuden uudelle, extreemimmälle tasolle. Mikä on äärijohtajan vastakohta? Keskijohtaja? Mistä näitä äärikäsitteitä oikein kumpuaa?
"Turvapaikanhakijat ovat paikallisesti merkittävä tulonlähde. Laitoksen vuosibudjetti on noin kaksi miljoonaa euroa."
-Vastaanottokeskus

"Joidenkin maahanmuuttajaryhmien kohdalla työttömyys on huomattavasti muita
ryhmiä korkeammalla tasolla. Tämä on sekä haaste että mahdollisuus."
-Helsingin tila ja kehitys 2013

rähmis

Quote from: Mika.H on 04.04.2010, 10:33:31
empä haluaisi olla jalkapallokisojen turvallisuuspäällikkönä...

erikoinen maa tuo etelä-afrikka.

Niin on. Saapa nähdä keskeytetäänkö pelit, kun kannustuslaulut alkavat raikaamaan.

hiltunen

Poliittisesti korrekti apartheid olisi kyllä kiva nähdä.

Hippo


Micke

Ei tämä mies minkäänlainen pyhimys ollut, mutta tämä haisee todella paljon poliittiselta murhalta.

Olen melko kauan seurannut tota Etelä-Afrikan tilannetta toivoen että asiat muuttuisivat paremmiksi, mutta on jatkuvasti vaan näyttänyt pahemmalta.

Ton ANCn nuorisojohtaja, Julius Malema joka on melkoinen rasisti, on jatkuvasti laulanut valkoisten tappamisesta ja puhunut vähän sitä ja tätä mitä nyt enemmän muistuttaa Saksaa 30 luvulla ja valkoisten murhat ovat ilmeisesti lisääntyneet viime aikoina.
Malema ilmiselvästi toivoo sisällisotaa ja nyt tuli, ei liian kauan sitten, tuomio sen "tunnepurkauksista" ja laulamisesta - mies lähtee Zimbabween missä hänet otetaan vastaan kuin sankari ja ulkomailla se taas pystyi puhumaan valkoisten tappamisesta ja tämän aikana herra Terreblanche murhataan, mikä on todella mukavaa Malemalle.


Mante

Quote from: Suvaitsija on 04.04.2010, 11:37:15
Vai että oikein äärijohtaja. Hän joka vie johtajuuden uudelle, extreemimmälle tasolle. Mikä on äärijohtajan vastakohta? Keskijohtaja? Mistä näitä äärikäsitteitä oikein kumpuaa?

Ainakin kyseessä oli oikea äärioikeistolainen. Saa nähdä käykö Etelä- Afrikalle samoin kuin Zimbabwelle. Etelä- Afrikka taitaa olla ainoa Afrikkalainen valtio, jolla on omia suuryrityksiä, kun nämä ja sitä hieman pienemmät lähtevät, talous romahtaa...

MW

Täytyy kompata ktv:tä tässä, Zimbabwen tie, luultavasti. Potkupallokisoista saattaa tulla oudoimmat ikinä.

HDRisto

Quote from: MW on 05.04.2010, 10:17:36
Täytyy kompata ktv:tä tässä, Zimbabwen tie, luultavasti. Potkupallokisoista saattaa tulla oudoimmat ikinä.

Potkupallokisat saattavat vielä mennäkin läpi joten kuten, onhan pallottelu mustille tärkeä asia ja mukana ovat kaikki lajin mahtimaat, mutta heti kisojen jälkeen alkaa teurastus puolin ja toisin oikein urakalla. Ja siihen ei auta edes Manteelan Nelssonin henkilökohtainen olemus.
Voi voi kisojen turvapäällikköparkaa, ei taida tulla uni simmuun oikein helposti..

Hippo

Quote from: MW on 05.04.2010, 10:17:36
Potkupallokisoista saattaa tulla oudoimmat ikinä.

Tätä on ennakoitu jo vuosia. Linkissä Koos Kombuisin kuuluisa Fokkol:
http://www.youtube.com/watch?v=zf_PURfI73U

Turkulaine

Onpa taas kerrassaan mahdotonta kirjoittaa ihmisen nimi yhdellä tavalla yhdessä artikkelissa, puhumattakaan että yksikin kirjoitusasu olisi oikein. Toimittajilta on toki paha vaatia minkään asian tarkastamista. Mutta, tässä se nyt on, koko nimi oikein kirjoitettuna:

Eugène Ney Terre'Blanche

Sinänsä huvittavaa, että sällin nimi kääntyy "valkoinen maa". Eipä tässä muuta huvittavaa olekaan, huonosti menee Etelä-Afrikassa kaikin puolin.
"Ei ole hyvä, jos talossa asuu pelkkiä maahanmuuttajia. Siitä tulee kaaos." -Nasir Abdullahi, Helsinki.

"Puheet Hämeen-Anttilan epärehellisyydestä ovat perusteettomia, sillä Hämeen-Anttilan rehellisyyden voi olettaa nousevan samalle tasolle valtaväestön kanssa vuosien saatossa." - Miniluv, Homma

Micke


Jees, keskustelin juuri parisen Etelä-Afrikkalaisen kanssa joille on ollut yhteyttä pari kuukautta. Ne ovat kaikki laittaamassa passinsa valmiiksi että pääsevät ulos maasta heti kuin näyttää todella pahalta.

Ei ole ikinä kiinnostanut näitä rotu asioita ja on itse toivonut että se olisi jo historiaa, mutta juuri nyt tuntuu vähän siltä että muut saavat kyllä asua "valkoisten maassa" mutta valkoiset eivät saa asua "muitten rotujen" maassa.

Ja jos tämä loppuu sisällissotaan niin aivan varmasti tulee pakolaisia länsimaihin jotka ovat kannattaneet valkoisten murhaamista ja me lähetämme kehitysapua sinnepäin.

Hippo

Quote from: Micke on 05.04.2010, 14:04:46
Jees, keskustelin juuri parisen Etelä-Afrikkalaisen kanssa joille on ollut yhteyttä pari kuukautta. Ne ovat kaikki laittaamassa passinsa valmiiksi että pääsevät ulos maasta heti kuin näyttää todella pahalta.

Katso videota kohdasta 1.47-2.17. Neekerit teloittavat haavoittuneet afrikaanerit julmasti koko maailman silmien edessä.
http://www.youtube.com/watch?v=12UYwPa6bpI&feature=related

törö

Quote from: Turkulaine on 05.04.2010, 11:51:41
Sinänsä huvittavaa, että sällin nimi kääntyy "valkoinen maa". Eipä tässä muuta huvittavaa olekaan, huonosti menee Etelä-Afrikassa kaikin puolin.

Toisaalta ei tarvitse olla vihervasemmistolainen sanoakseen että buurit kaivoivat verta nenästään kauan ja hartaasti.

Hippo

Quote from: törö on 05.04.2010, 14:43:49
Toisaalta ei tarvitse olla vihervasemmistolainen sanoakseen että buurit kaivoivat verta nenästään kauan ja hartaasti.

Kuinka? Mikä olisi ollut vaihtoehto?

törö

Quote from: Hippo on 05.04.2010, 14:45:21
Quote from: törö on 05.04.2010, 14:43:49
Toisaalta ei tarvitse olla vihervasemmistolainen sanoakseen että buurit kaivoivat verta nenästään kauan ja hartaasti.

Kuinka? Mikä olisi ollut vaihtoehto?

Jättää siirtomaavalta väliin ja antaa muiden kaivaa verta nenästään.

Hippo

Quote from: törö on 05.04.2010, 14:47:46
Quote from: Hippo on 05.04.2010, 14:45:21
Quote from: törö on 05.04.2010, 14:43:49
Toisaalta ei tarvitse olla vihervasemmistolainen sanoakseen että buurit kaivoivat verta nenästään kauan ja hartaasti.

Kuinka? Mikä olisi ollut vaihtoehto?

Jättää siirtomaavalta väliin ja antaa muiden kaivaa verta nenästään.

Lienee historiankirjat jäänyt lukematta?

törö

Buureilla on varmaan enemmän selityksiä kuin passinsa hukanneella turvapaikanhakijalla, mutta ei apardheid siltikään ollut osa Etelä-Afrikan alkuperäiskulttuuria vaan kaukaa Euroopasta tulleiden mamujen keksintöä.

Vinyylihanska

#22
Louis Theroux haastattelee Eugene Terreblanchea. http://www.youtube.com/watch?v=JPbExwBJiwY&feature=related


Hippo

Quote from: törö on 05.04.2010, 14:58:00
Buureilla on varmaan enemmän selityksiä kuin passinsa hukanneella turvapaikanhakijalla, mutta ei apardheid siltikään ollut osa Etelä-Afrikan alkuperäiskulttuuria vaan kaukaa Euroopasta tulleiden mamujen keksintöä.

Sinun kannattaisi hallita käsitteet paremmin. Apartheid ja siirtomaavalta ovat kaksi täysin eri asiaa.

IDA

Etelä-Afrikassa ja sen hallinnossa on ollut muitakin kuin buureja. Yksinomaan buurien syyttäminen "siirtomaavallasta" olisi vähän liioiteltua. Se olisivatko buurit oikeutettuja itsenäiseen valtioon alueella on mielenkiintoisempi kysymys. Miksi eivät olisi? Käsittääkseni myös ainakin zuluilla on haluja samaan.

törö

Quote from: IDA on 05.04.2010, 22:08:43
Etelä-Afrikassa ja sen hallinnossa on ollut muitakin kuin buureja. Yksinomaan buurien syyttäminen "siirtomaavallasta" olisi vähän liioiteltua. Se olisivatko buurit oikeutettuja itsenäiseen valtioon alueella on mielenkiintoisempi kysymys. Miksi eivät olisi? Käsittääkseni myös ainakin zuluilla on haluja samaan.

Tuohon malliin kuuluvat olennaisesti edellisiin vallanpitäjiin kohdistuvat kostotoimet eli sitä saa mitä tilaa.

IDA

Quote from: törö on 06.04.2010, 04:11:42
Quote from: IDA on 05.04.2010, 22:08:43
Etelä-Afrikassa ja sen hallinnossa on ollut muitakin kuin buureja. Yksinomaan buurien syyttäminen "siirtomaavallasta" olisi vähän liioiteltua. Se olisivatko buurit oikeutettuja itsenäiseen valtioon alueella on mielenkiintoisempi kysymys. Miksi eivät olisi? Käsittääkseni myös ainakin zuluilla on haluja samaan.

Tuohon malliin kuuluvat olennaisesti edellisiin vallanpitäjiin kohdistuvat kostotoimet eli sitä saa mitä tilaa.

Siis miksi kuuluisivat? Eli kysymys oli vain siitä voisiko buureilla tai zuluilla olla itsenäinen valtio nykyisen Etelä-Afrikan alueella. Yhtenäisenä valtionahan - tai valtioliittona - se on lähinnä, noin karkeasti ottaen, brittien sodalla perustama.

Jack

Ylen uutisessa annetaan ymmärtää, että Etelä-Afrikassa on tapettu vuoden 1994 jälkeen saman verran valkoisia farmareita kuin pahamaineinen Chilen sotilasjuntta tappoi vastustajiaan vallassaoloaikanaan. Tarkkoja määriä ei voida kuitenkaan vahvistaa. Uutisessa väitetään myös, että maatilat eivät menesty mustien omistuksessa, minkä vuoksi vientituloista riippuvainen hallitus ei ole lähtenyt Zimbabwen tielle pakkolunastamaan valkoisten tiloja. Zimbabwessahan tuotanto romahti, kun tilat siirtyivät pois valkoisilta omistajiltaan. Uutisessa kerrotaan Suomen ulkoministeriön osallistuneen maanvuokrauskiistoihin maksamalla viljelijöitä (mustia ja värillisiä?) puolustavien juristien palkkoja.

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/04/rotuviha_leimahti_jalleen_etela-afrikassa_1587458.html

nyt nappaa

2010-04-04 Sunday Times: Malema lauds Bob, says SA will copy Zim's land seizures

ANC:n nuorisojohtaja Julius Maleman mukaan Etelä-Afrikka aikoo kopioida Zimbabwen maareformin, ja kansallistaa myös kaivokset.

http://www.timeslive.co.za/sundaytimes/article385668.ece/Malema-lauds-Bob---says-SA-will-copy-Zims-land-seizures

Suosikkikohtani artikkelissa:
Quote"We want the mines. They have been exploiting our minerals for a long time. Now it's our turn to also enjoy from these minerals. They are so bright, they are colourful, we refer to them as white people, maybe their colour came as a result of exploiting our minerals and perhaps if some of us can get opportunities in these minerals we can develop some nice colour like them.

Siinä vasta älykäs mies. Ajatukset säihkyy kirkkaana kuin jalokivet.
Sulje televisio. Käynnistä aivot.

Roope

QuoteKuvaava esimerkki tästä löytyy Kapkaupungin lähistöllä sijaitsevasta Constantiasta, jolla on Etelä-Afrikan kaupungeista eniten kunnallista maata. Kun ANC on ollut kaupungin johdossa, ei se ole suostunut vuokraamaan maa-alueitaan maanviljelijöiksi haluaville työttömille mustille ja värillisille. Kun valtaan astui maan suurin oppositiopuolue Demokraattinen allianssi, DA, vuokrasopimus tehtiin viiden viljelijän kanssa 35 vuodeksi. Nyt nämä pienviljelijät elättävät hyvin perheensä ja työllistävät tämän lisäksi suuren joukon ympäristön työttömistä. Kaikki tilojen tuotanto viedään suorastaan käsistä paikallisiin liikkeisiin ja toreille myytäviksi.

Kun valtaan astui paikallisvaalien jälkeen jälleen ANC, yritti se purkaa maanviljelijöiden kanssa tehdyn vuokrasopimuksen oikeudessa, mutta epäonnistui. Maanviljelijöitä puolustavien juristien palkan on maksanut jo useita vuosia Suomen ulkoministeriö.

Suomen ulkoministeriö suojelee eteläafrikkalaisia pienviljelijöitä valtaa pitävältä ANC:ltä. Uusi tieto minulle.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset