News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2015-10-05 Itärajan yli suuntautuva turvapaikanhakijaliikenne (yhdistetty)

Started by Afrikan kirjeenvaihtaja, 05.10.2015, 20:58:19

Previous topic - Next topic

TapsaT

PS äänestyshalut kasvaa taas, kun kuuntelee Li:tä.

Toisaalta Li tuhonnee nyt omaa suosiotaan tuolla Putinin "pakolaisarmeijan" asianajajana toimiessaan. Eikä Tuppuraisellekaan voi korkeita pisteitä antaa. Eipä käy kateeksi persuja kun joutuvat taklailemaan noidenkin kanssa, ovat luultavasti aina asettautumassa poikittain kun vaan voivat.

Kim Evil-666

A-studiossa:
Li Andersson ja Tytti Tuppurainen ovat selkeästi Suomelle vaarallisia ihmisiä laajennettuine ihmisoikeuskäsityksineen. Andersson vaikuttaa täysin maaniselta mokuttajalta- joka on häpeäksi suomalaisuudelle.

Rantaselta liian ponnetonta artikulointia- vaikka osaltaan oikean suuntaista. Essayah ainoana sanoo asiat niiden oikeilla nimillä- mitä tulee Venäjän hybridivaikuttamiseen ja sen keinoihin.

PS. Voisin lyödä vetoa- että tänne saapuvasta erästä (jonka viimeistä päiväystä emme vielä tiedä) minimissään puolet tulee jäämään hölmöläisten syöttiläiksi ikuisiksi ajoiksi.
Pohjoinen Perkele! Arktisen alueen Eko-Mörökölli!
Oma polku- kiveen hakattu!

"Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi."

L. Brander

Quote from: Kim Evil-666 on 23.11.2023, 21:43:53

Me naureskellaan ja ihmetellään otsikoita Venäjän television keskusteluohjelmista. Miltähän venäläisistä näytti tämän illan A-studio?

Varmaan istuvat monttu auki tai pyörivät ROFL-tilassa. Josko sääli iskisi vanjaan ja se lopettaisi...
Dystooppinen salamasota

Mitro

Quote from: TapsaT on 23.11.2023, 21:38:48
PS äänestyshalut kasvaa taas, kun kuuntelee Li:tä.

Toisaalta Li tuhonnee nyt omaa suosiotaan tuolla Putinin "pakolaisarmeijan" asianajajana toimiessaan. Eikä Tuppuraisellekaan voi korkeita pisteitä antaa. Eipä käy kateeksi persuja kun joutuvat taklailemaan noidenkin kanssa, ovat luultavasti aina asettautumassa poikittain kun vaan voivat.

Ei kasva tippaakaan, ehkä sinulla, mutta ei äänestäjillä.

Tuo Rantanenhan on ihan lapanen.
Samaa nönnönnöötä mikä uppoaa vain ja ainoastaan keskimääräistä heikompaan äänestäjäkuntaan.
Sillä ei muutoksia tämän maan maahanmuuttopolitiikkaan saada.

Jos jotain, niin kannattaisi opetella perustelemaan ja puhumaan yhtä uskottavasti kuin Li.
Siinä on persujohdolla opeteltavaa.

Jos Li ei olisi noin naiiveilla arvoilla kasvatettu, niin siitä saataisi vielä ihminen tehtyä.

viisitoista

Täällä tuntuu olevan tarjolla pelkkää voimatonta itkua ja kiroilua. Eikö ole mitään rakentavaa neuvoa tarjolla, kuten miten persuja voisi tehokkaasti painostaa?

L. Brander

Quote from: viisitoista on 23.11.2023, 21:55:52
Täällä tuntuu olevan tarjolla pelkkää voimatonta itkua ja kiroilua. Eikö ole mitään rakentavaa neuvoa tarjolla, kuten miten persuja voisi tehokkaasti painostaa?

Tilanne on se, että PS:n jokainen kansanedustaja ja erityisesti johtohahmot tietävät varsin hyvin tilanteen. Ymmärtävät jopa osan oppositiosta ja sukakkitoimittajista vaativan heitä hoitamaan asioita. Ei tämä ole mistään kansalaisten viestistä tai paineesta kiinni.
Dystooppinen salamasota

TapsaT

Quote from: Mitro on 23.11.2023, 21:50:26
Quote from: TapsaT on 23.11.2023, 21:38:48
PS äänestyshalut kasvaa taas, kun kuuntelee Li:tä.

Toisaalta Li tuhonnee nyt omaa suosiotaan tuolla Putinin "pakolaisarmeijan" asianajajana toimiessaan. Eikä Tuppuraisellekaan voi korkeita pisteitä antaa. Eipä käy kateeksi persuja kun joutuvat taklailemaan noidenkin kanssa, ovat luultavasti aina asettautumassa poikittain kun vaan voivat.

Ei kasva tippaakaan, ehkä sinulla, mutta ei äänestäjillä.

Tuo Rantanenhan on ihan lapanen.
Samaa nönnönnöötä mikä uppoaa vain ja ainoastaan keskimääräistä heikompaan äänestäjäkuntaan.
Sillä ei muutoksia tämän maan maahanmuuttopolitiikkaan saada.

Jos jotain, niin kannattaisi opetella perustelemaan ja puhumaan yhtä uskottavasti kuin Li.
Siinä on persujohdolla opeteltavaa.

Jos Li ei olisi noin naiiveilla arvoilla kasvatettu, niin siitä saataisi vielä ihminen tehtyä.

Tarkoitin lähinnä sitä, että PS äänestyshalut kasvaa, kun katsoo mitä muita vaihtoehtoja meillä on.

Hauskat nämä mielipide-erot, itse en pidä heiluvaa, hyökkäävän ja hermostuneen oloista Li:tä lainkaan hyvänä puhujana. Ja puheen sisältö on aina sama, jaetaan rahaa kaikkiin tarkoituksiin, jopa Suomen ulkopuolelle, muttei koskaan kerrota mistä sitä otetaan. Vassaripopulisti puhtaimmillaan.

akez

Kaikenlaista viskaalia ja poliitikkoa on esittänyt, jotta "ratkaisu" voisi olla kaikkien Venäjältä laittomasti tulevien afrikkalaisten, lähi-itäläisten ja kaukaisten maiden asukkien vastaanottaminen, ja sitten jollakin "pikamenettelyllä" katsottaisiin kuka pääsee turvapaikkaprosessiin ja kuka joutuu palaamaan. Se vaan ei ole oikein vielä selvinnyt, jotta minne palataan? Venäjälle? Kotimaahan?

Oikea vastaus on kuitenkin jo ennalta tiedossa. Se on, että juuri kukaan ei palaa minnekään, vaikka tulisi kymmenen hylsyä, vaan tänne jäädään pysyvästi. Saksalaislehdessä oli äskettäin juttua noiden kuvioiden realiteeteista.

QuoteScholz ja Faeser vetivät vesiperän

Edes lähtömaat eivät halua maahanmuuttajiaan takaisin

Aluksi puhuttiin, että maahanmuuttajat ovat "kultaakin arvokkaampia". Silti edes heidän kotimaansa eivät halua heitä takaisin. Sen joutuivat Saksan liittokansleri ja sisäministeri kokemaan Nigeriassa ja Marokossa.

Junge Freiheit 2.11.2023

Liittokansleri Olaf Scholz ja sisäministeri Nancy Faeser (molemmat sosialidemokraattipuolueesta) epäonnistuivat valtiovierailuillaan Afrikassa. He toivoivat, että lähtömaat ottaisivat kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet maahanmuuttajat takaisin. Scholz matkusti tämän johdosta Nigeriaan ja Faeser Marokkoon. Keskustelukumppanit antoivat heille kuitenkin pakit.

Maahanmuuttajat, joista SPD:n tuolloinen liittokansleriehdokas Scholz aikoinaan sanoi, että "se mitä he meille tuovat on arvokkaampaa kuin kulta", ovat tervetulleempia Saksaan kuin mitä omiin kotimaihinsa. Scholz yritti saada Abujassa Nigerian presidentin Bola Tinubun suostumaan omien maanmiehiensä karkottamiseen. Scholz houkutteli häntä kuulemma "win-win -tilanteella": Saksa halusi integroida saksalaisille työmarkkinoille "lahjakkuuksia Nigeriasta". Toisaalta samaan aikaan kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden henkilöiden olisi pitänyt palata takaisin kotimaihinsa.

Maahanmuuttajat tuhoavat asiakirjansa

Tinubu ei reagoinut tähän innostuneesti. Julkisesti hän ei tehnyt mitään myönnytyksiä. Hän totesi vain, että jokainen nigerialainen otetaan kyllä takaisiin. Koska kuitenkin lähes kaikki maahanmuuttajat tuhoavat paperinsa, niin Tinubu ei pidä heitä enää maamiehinään. Hänen hallituksensa kieltäytyy jyrkästi hyväksymästä Saksan antamia korvaavia asiakirjoja.

Saksa ei ole kyennyt siten karkottamaan maasta juuri ketään niistä 14 000 nigerialaisesta, joiden tulee poistua maasta. He saavat säännöllisesti jonkin luvan oleskella Saksassa kielteisestä turvapaikkapäätöksestä huolimatta [tästä toimesta käytetään nimeä "Duldung", eli suvaitseminen].
(...)

Loppujutussa kerrotaan vielä, että samoihin aikoihin sisäministeri Faeser epäonnistui Marokossa. Vuoden 1998 palautussopimuksesta huolimatta Marokon hallitus ei halua noudattaa sitä. Näin myös laittomasti maahantulleet marokkolaiset jäävät Saksaan. Poistumaan velvoitetuista noin 3 000 marokkolaisesta monet ovat rikollisia. Koska Faeser ei saanut mitään konkreettista aikaan, niin karkotukset Marokkoon jäänevät pelkiksi haaveiksi. 

----

Käytäntö ja reaalia on edelleen se, että lähes jokainen EU:n ja etenkin Suomen maaperälle jalkansa saanut myös jää pysyvästi tänne. Suurin osa jää vielä tuntemattomiksi. Asiallinen asyylitutkinta mahdotonta. Eivätkä karkotukset onnistu. Myöskään Suomessa. Tämän näkee Maahanmuuttoviraston maastapoistumistilastoista.

Nyrkkisääntö on yksinkertainen. Lähes kaikki mitä tulee myös jää tänne ja sitten alkavat perheenyhdistämiset.
George Orwell: "All that Oceania's citizens know about the world is whatever the Party wants them to know."

Blanc73

A-studiota katsoessa savu nousi korvista. Tuppurainen on ihan täysi sekopää. Hänen omassa vaalipiirissään turvapaikanhakijat saivat aikaiseksi yhden Suomen rikoshistorian hirveimmistä seksuaalirikossarjoista ja tämä kalkkuna edelleenkin jatkaa mielipuolisella pro-refugees agendallaan. Ei jatkoon.

Täällä raivotaan persuille. Demokratiassa valitettavasti yksi puolue ei voi sanella yksin päätöksiä, monella se näyttää taas iloisesti unohtuvan. Ja kantona kaskessa ovat nämä oikeuskanslerit, joilla on käsittämätön valta torpata ihan yhden miehen voimalla hallituksen esityksiä.

Turvapaikkajärjestelmästä on tullut siirtolaisuuden väline, jota kolmannen maailman turhapurot käyttävät hyväkseen ja nauravat matkalla pankkiin. Meidän on tarvittaessa pystyttävä keskeyttämään turvapaikanhaku kokonaan. Vaikka se vaatisi vähemmistövaltuutetusta oikeuskansleriksi siirtyneen tampion yli kävelyä.

Ja yksi ennustus, joka tulee takuuvarmasti toteutumaan. Seuraavien kuukausien aikana tullaan uutisoimaan näin: " marras-joulukuussa 2023 Venäjän kautta Suomeen tulleita turvapaikanhakijoita epäillään seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja raiskauksista"
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

Lumiukko Jeti

Quote from: Emo on 23.11.2023, 21:17:50
A-Talkissa Rantanen puhuu suurelta osin asiaa juuri nyt. Li Andersson ja Tytti Tuppurainen puhuvat luonnollisesti pääosin paskaa.

Rantanen oli hyvä, selkeä ja jämäkkä. Pilku jabi Lilukalle Putinin asyl-hakemuksesta oli hyvä, avasi monien silmiä siitä kuinka absurdi tämä tilanne on. Ei pelkästään itärajalla.
"Suomi tarvitsee sekä jatkuvaa työperusteista maahanmuuttoa että vapaan liikkuvuuden tuomaa moninaisuutta. "
- Vihreiden tavoiteohjelma 2014-2019

Emo

Quote from: viisitoista on 23.11.2023, 21:55:52
Täällä tuntuu olevan tarjolla pelkkää voimatonta itkua ja kiroilua. Eikö ole mitään rakentavaa neuvoa tarjolla, kuten miten persuja voisi tehokkaasti painostaa?

Miten painostat, jos niitä ei kannatusprosentit kiinnosta, niin äänestäjä on melko voimaton.

Savolainen pitäisi saada presidenttiehdokkaaksi, äänestäisin.

Hybridikeskuksen Savolainen: "Suomi ei nyt edes yritä käännyttää turvapaikan­hakijoita"

https://www.is.fi/politiikka/art-2000010012744.html

QuoteSavolainen vertaa tilannetta vuosiin 2015–2016, jolloin Euroopan mantereella oli liikkeellä 1,8 miljoonaa turvapaikanhakijaa. Tuolloin turvapaikanhakijat kävelivät maasta toiseen.

– Se kertoo, kuinka paljon on kiinnostuneita kävelijöitä. Suomesta ei kävellä juuri muualle kuin Pohjois-Ruotsiin ja Norjaan. Reitit ovat nyt rajoittuneempia ja täältä on vaikea päästä pois, Savolainen huomautti.

– Voi olla, että huomattavan paljon porukkaa jäisi tänne Suomeen, ja he eivät jatka matkaa, koska laivaan ja lentokoneeseen ei pääse ilman asianmukaisia papereita. Pitäisi olla Schengen-viisumi. Juuri tämän takia tämä tilanne edellyttää kaikkia mahdollisia tiukkoja toimenpiteitä, Savolainen lisäsi.

Ettei pääsisi syntymään tilannetta, että Suomi on reitti Eurooppaan?

– Reitti, joka ei vedä, Savolainen muistutti.

Pitkä juttu, lukekaa jos kiinnostaa, itse en tajunnut näistä direktiiveistä sun muista paljon mitään, mutta tuntuu olevan niin sakea sopimus-ja lakiviidakko, että eipä noista taida kukaan lopulta kokonaiskuvaa hahmottaa.
Jos jotain lakimuutoksia tehdään, niin karsitaan aluksi turhia lakeja ja kirjoitetaan lait lyhyesti ja selvästi.

Outo olio

Quote from: Nuivinator on 23.11.2023, 19:54:32
Mitä nykyisiä lakipykäliä muuttaisitte ja miten, jos se olisi teidän vallassa?

On toki helppo huutaa että raja kiinni, mutta jos oikeasti haluaa samanaikaisesti muutoksen tulevan voimaan ja silti sen radikaalisti vaikuttavan nykyiseen tilanteeseen? Minä en usko, että lakiin säädettäisiin esimerkiksi sellaista, että turvapaikanhakijat majoitettaisiin Utön saarelle telttaan tai että hakemuksia vastaanotettaisiin ainoastaan Pudasjärven lentokentällä, ja silloinkin vain jos se saapuvat reittilennolla.

Entä jos vain raja-asemat suljettaisiin pysyvästi toistaiseksi, ja tiet miinoitettaisiin? Koska nyt sieltä tulee vain epätoivottua ainesta.

Jos menisin juomaan hanavettä, ja hanasta tulisikin jostain syystä likavettä, vääntäisin hanan kiinni ja katsoisin jääkaapista muuta juotavaa. Venäjän rajalla on sama juttu, sieltä ei tule mitään hyvää.
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

ejmantyla

Orpo menee olemattomien pykälien taakse piiloon, koska hänessä on ainesta johtajaksi yhtä paljon kuin vanhassa villasukassa.
Ja jos joku haluaisi nostaa oikeusjutun siitä oliko rajan sulkeminen laillista, ministerin syytesuoja takaa ettei seuraamuksia tule. Eduskunnanhan pitää äänestää asetetaanko ministeri syytteeseen.

Radio

Ketju on pitkä kuin nälkävuosi. Ei tätä jaksa lukea kokonaan Erkkikään. Yleiskäsitys tuntuu olevan, että kaikki on PS:n syytä. Purra ja mestari ovat paskoja hillotolppa mielessä olevia maanpettureita.
Kyllä, kokoomus johtaa hallitusta. Get over it. Pahat persut ajavat suomalaiset kaaokseen...

Penan kaveri Eki

Quote from: Roope on 23.11.2023, 20:45:49
QuotePöytäkirjan asiakohta PTK 61/2023 vp Täysistunto Torstai 23.11.2023 klo 15.59
...
17.29
Heikki Vestman kok (vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kiitos hallitukselle päättäväisestä toiminnasta Suomen ja suomalaisten turvallisuuden suojaamiseksi. Kiitos ja arvostus myös rajaviranomaisille työstä rajalla.

Maamme ihmisten oikeus turvallisuuteen on perustuslain ja myös kansainvälisen oikeuden turvaama perus- ja ihmisoikeus. Sitä tulee voida suojata Venäjän rikolliselta toiminnalta. Se rajapykälä, jonka nojalla hallitus on nyt sulkenut turvapaikanhaulta kaikki paitsi yhden rajanylityspaikan, säädettiin vasta viime kesänä täällä eduskunnassa. Rajapykälä sai lopullisen, tehokkaan muotonsa nimenomaan eduskuntakäsittelyssä silloisen hallintovaliokunnan työn johdosta. Silloin oppositiossa olleet kokoomus ja perussuomalaiset ja silloin hallituksessa olleet puolueet tekivät yhteistyötä, ja tällä yhteistyöllä se pykälä tehokkaaksi säädettiin. Se osoitti päättäväisyyttä eduskunnalta silloin, ja uskon, että sitä päättäväisyyttä löytyy myös nyt, jos hallituksella on tarvetta lisätyökaluille.

Huuli pyöreänä kuuntelin juristi Vestmanin kiitospuheenvuoron keskinäisen kehumisen kerhon viikkokokouksessa.

Vestman siis vahvisti, että rajavartiolain 16 § myrkkypilleri todellakin lisättiin sinne viime kauden hallituspuolueiden ja oppositioryhmien yhteisymmärryksessä. (Samalla vahvistui, että Terhi Koulumies nimenomaan tyhmyyttään ei ymmärtänyt minkä puolesta äänesti, mutta who cares)

Quote from: Penan kaveri Eki on 22.11.2023, 18:26:01
Terhi Koulumies twiitissä vahvistaa, että kykypuolueen edustajat eivät ymmärtäneet että vasemmisto veivät heitä kuin pässiä narussa, lisättäessä rajavartiolakiin sen myrkkypillerin.
QuoteTässä on käsitteellinen ristiriita. Päivitimme rajalain viime vaalikaudella siksi, että #itäraja voitaisiin sulkea turvapaikanhaulta. Nyt sitä yhtäkkiä ei voikaan sulkea, koska sulkeminen estäisi turvapaikanhaun. Siis sehän oli se koko lain idea

Jos omistaisin firman nimeltä Oy Suomi Ab ja nää sankarit istuis sen hallituksessa...
"They were some bad people... I say hombres."

viisitoista

Nyt pitäisi jaksaa etsiä mitä tahansa toivon murusia, sen sijaan että antautuisi viheliäiselle epätoivolle. Ja tämä ei ole sama asia kuin osoittaa naiivin epäkriittistä luottamusta persuihin tai hallitukseen.

Esimerkiksi tämä Iltalehden juttu näyttää että persut ovat sentään tietoisia kasvavasta kiukusta:

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/97aebf1e-a3d5-4a3a-9887-8a7435c38e2f

Muistaako kukaan, oliko syksyllä 2015 julkisuudessa mitään tällaisia juttuja joissa korkea-arvoiset persut olisivat myöntäneet että heidän kannattajiaan kyrpii? Vai oliko Soinin ylivalta niin tukahduttava ettei sellaisia ulostuloja uskallettu tehdä, ettei vain olisi hallitusvenettä keikutettu?

MannaSariini

Quote from: Blanc73 on 23.11.2023, 22:08:10
Täällä raivotaan persuille. Demokratiassa valitettavasti yksi puolue ei voi sanella yksin päätöksiä, monella se näyttää taas iloisesti unohtuvan. Ja kantona kaskessa ovat nämä oikeuskanslerit, joilla on käsittämätön valta torpata ihan yhden miehen voimalla hallituksen esityksiä.

Ei oikeuskanslereilla oikeasti sellaista valtaa olekaan. Hallitus vain halusi jostain syystä tehdä apulaisoikeuskanslerista Valtakunnankanslerin ja Führerin tähän asiaan.

Quote from: akez on 23.11.2023, 22:06:51

QuoteScholz ja Faeser vetivät vesiperän

Edes lähtömaat eivät halua maahanmuuttajiaan takaisin

Aluksi puhuttiin, että maahanmuuttajat ovat "kultaakin arvokkaampia". Silti edes heidän kotimaansa eivät halua heitä takaisin. Sen joutuivat Saksan liittokansleri ja sisäministeri kokemaan Nigeriassa ja Marokossa.

[...]

Loppujutussa kerrotaan vielä, että samoihin aikoihin sisäministeri Faeser epäonnistui Marokossa. Vuoden 1998 palautussopimuksesta huolimatta Marokon hallitus ei halua noudattaa sitä. Näin myös laittomasti maahantulleet marokkolaiset jäävät Saksaan. Poistumaan velvoitetuista noin 3 000 marokkolaisesta monet ovat rikollisia. Koska Faeser ei saanut mitään konkreettista aikaan, niin karkotukset Marokkoon jäänevät pelkiksi haaveiksi. 

Marokkoko voi estää omia kansalaisiaan palaamasta maahan huolimatta kansainvälisestä sopimuksesta? Eihän tällaisen pitänyt olla mahdollista.

On muuten käsittämätöntä väittää Suomen olevan pakko antaa joidenkin turvapaikkahuijareiden notkua täällä kun heitä ei voida palauttaa kotimaahansa. Ei tällaiseen pidä alistua. Kohdellaan näitä matuja vaikka sotavankeina kun se heidän kotimaansa käy tällä tavalla nämä matut välineenä sotaa meitä vastaan. Ja jos jonkun paperinsa tuhonneen todellista henkilöllisyyttä ja kotimaata ei saada selville niin kuskataan heidät vaikka Pohjoisnavalle jos ei ennen sitä ala ketään valtiojohtajaa yhtäkkiä kiinnostamaan näiden maanhenkilöidensä takaisinotto sinne maahan.
Totuus on rasistinen

ikuturso

Onko missään mitään tietoa, mitä Sauli I Kekkonen jyrähti puoluejohtajille ja johtajattarille?

Nimittäin tuo ebuskunnan kiittelykerho viittaisi siihen, että nyt ei puhuta turviksista vaan soditaan ryssää vastaan. Sillä on saatu oppositio olemaan esittämättä välikysymyksiä ja ainoat jotka vinkuu ovat Li ja Biaudet.

Samaa sanoi Rantanen A-studiossa.

Ehkä sillä on saatu hallitukselle työrauha.

Frontex voisi tuoda mukanaan muutaman nivelbussin ja junanvaunun ja rahdata kaikki ne, joita vastaanotto- ja dokumentaatioekspertit vastaanottavat, mukanaan sinne mistä ovat tulleetkin.

Varmaan italialaisetkin rakastavat kans.väl. järjestöjä, jotka tulevat ties mistä ja roudaavat ihan ilmaiseksi neemuja Italiaan.

-i-
Kun joku lausuu sanat, "tässä ei ole mitään laitonta", on asia ilmeisesti moraalitonta. - J.Sakari Hankamäki -
Maailmassa on tällä hetkellä virhe, joka toivottavasti joskus korjaantuu. - Jussi Halla-aho -
Mihin maailma menisi, jos kaikki ne asiat olisivat kiellettyjä, joista joku pahoittaa mielensä? -Elina Bonelius-

Nikolas

Quote from: ikuturso on 23.11.2023, 22:32:50

Onko missään mitään tietoa, mitä Sauli I Kekkonen jyrähti puoluejohtajille ja johtajattarille?

Suljettujen ovien takana, oletan. Toivottavasti oli hyvin valikoituja sanoja.

MannaSariini

Quote from: viisitoista on 23.11.2023, 22:26:10
Nyt pitäisi jaksaa etsiä mitä tahansa toivon murusia, sen sijaan että antautuisi viheliäiselle epätoivolle. Ja tämä ei ole sama asia kuin osoittaa naiivin epäkriittistä luottamusta persuihin tai hallitukseen.

Esimerkiksi tämä Iltalehden juttu näyttää että persut ovat sentään tietoisia kasvavasta kiukusta:

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/97aebf1e-a3d5-4a3a-9887-8a7435c38e2f

Tässä yksi poiminta tästä Jani Mäkelän haastattelusta

QuoteMiten itse selität kansalaisille, että tilanne on se, että sitä rajaa ei ole saatu kiinni?

– Kun tilanne on vaikea, niin silloin täytyy aina kokeilla totuutta. Silloin täytyy tuoda esille, että tätä rajavartiolakia, joka saatiin viime vaalikaudella tähän asentoon pitkälti perussuomalaisten ansiosta ja jonka takia tällaiset toimenpiteet yleensä ovat mahdollisia, niin sitä sovelletaan nyt ensimmäistä kertaa. Siitä ei ole ennakkotapauksia. Laillisuusvalvonnan, oikeuskanslerin ja muiden, pitää katsoa, että päätökset, jotka tehdään, ovat lain mukaan oikean suhtaisia, Mäkelä sanoo.

Ja vitut, sanon minä tuosta ei ennakkotapauksia selityksestä kansleroinnille. Vai määräkö joku lain kohta hakemaan jotain kanserin ennakkotapauksia jos sellaista ei ole? Ja tässä vaatimuksessa sitten ei ole ristiriitaa muun lain, kuten turvallisuuden takaamiseen liittyvien lakien, kanssa näin kiireellisessä tilanteessa? Nyt ei ole aikaa tuollaiselle kansleroinnille. Jos rajaa ei muuten saa ajoissa kiinni, pitäisi ottaa valmiuslaki käyttöön mutta ei jostain syystä otettu.
Totuus on rasistinen

Kim Evil-666

Quote from: MannaSariini on 23.11.2023, 22:49:35

Tässä yksi poiminta tästä Jani Mäkelän haastattelusta

QuoteMiten itse selität kansalaisille, että tilanne on se, että sitä rajaa ei ole saatu kiinni?

– Kun tilanne on vaikea, niin silloin täytyy aina kokeilla totuutta. Silloin täytyy tuoda esille, että tätä rajavartiolakia, joka saatiin viime vaalikaudella tähän asentoon pitkälti perussuomalaisten ansiosta ja jonka takia tällaiset toimenpiteet yleensä ovat mahdollisia, niin sitä sovelletaan nyt ensimmäistä kertaa. Siitä ei ole ennakkotapauksia. Laillisuusvalvonnan, oikeuskanslerin ja muiden, pitää katsoa, että päätökset, jotka tehdään, ovat lain mukaan oikean suhtaisia, Mäkelä sanoo.

Edustaja Mäkeläkin tuntuu hehkuttavan kovasti uutta rajalakia- mutta unohtaa mainita rajavartiolain sisältämän 16 § myrkkypillerin. Onko tässä vedettävä sellainen johtopäätös- etteivät persutkaan ole ymmärtäneet mitä ovat allekirjoittaneet. Kuten jo sanottua- turha sitä Puumalaista on vetää kölin alta ainoastaan siitä syystä- että hoiti työnsä. Eikö tässä olisi pikemminkin syyttävän sormen katseltava peiliin- ja ihmeteltävä kuka sieltä oikein kurkistaa.
Pohjoinen Perkele! Arktisen alueen Eko-Mörökölli!
Oma polku- kiveen hakattu!

"Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi."

Lalli IsoTalo

Quote from: MannaSariini on 23.11.2023, 22:27:59... Ja jos jonkun paperinsa tuhonneen todellista henkilöllisyyttä ja kotimaata ei saada selville niin kuskataan heidät vaikka Pohjoisnavalle jos ei ennen sitä ala ketään valtiojohtajaa yhtäkkiä kiinnostamaan näiden maanhenkilöidensä takaisinotto sinne maahan.

Jeps.

Jos ei-eu:n asukas tuhoaa passinsa matkalle EU-maahan, siitä pitäisi langettaa:

- Ikuinen EU:n laajuinen matkustuskielto kaikkiin EU-maihin, ja
- passittaa huijari loppuiäkseen Naurusaarille tms., jos palautukseen suostuvaa kotimaata (tai viimeistä lähtömaata ennen passin katoamista) ei löydy.
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

Lalli IsoTalo

Quote from: https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/97aebf1e-a3d5-4a3a-9887-8a7435c38e2fMiten itse selität kansalaisille, että tilanne on se, että sitä rajaa ei ole saatu kiinni?

– Kun tilanne on vaikea, niin silloin täytyy aina kokeilla totuutta.

Mäkelä esittelee luotettavuuttaan kertomalla, että valehtelee aina ja kaikkialla,  paitsi tiukan paikan tullen. Sillä lailla!

^^^

Tässä päivässä on tosiaankin ollut suuren performanssin tuntua. Olisiko tosiaankin ollut näytelmän ohjaajana itse tasavallan presidentti? https://hommaforum.org/index.php/topic,105762.msg3526152.html#msg3526152

Tuskin maltan odottaa millaisen spektaakkelin huominen meille tarjoaa!
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

Mietiskeliä

Miks Rantanen yrittää selitää Tuppuraiselle ja Anderssonille, että meidän täytyisi laittaa oma turvallisuus jossain vaiheessa kansaenvälisten sopimusten  edelle todella naivia ajatella, että jotain menisi perille. Asetelma pitäiis olla niiin, että ensin laitetaan oma turvallisuus kansaenvälisten sopimusten edelle ja sitten aletaan kertomaan Aderssoneille miksi näin piti tehdä ikään kuin vittuilemalla, jonka ne totisesti ovat ansainneet.

Ai se ei sovi muille hallituspuolueille, koska oikeuskansleri? Ei mikään laki määrää, että oikeuskansleria pitäisi totella. Joten pitäisi alkaa painostaa muita halllituspuolueita halltuksesta lähdöllä. Ja jos tahtoa ei saada läpi niin ulos hallituksesta. Kaikki merkit viitää siihen, että raja alkaa vuotamaan ellei toimintaan saada muutosta. Jos persut on äänestetty hallitukseen vastustamaan haittamaahanmuuttoa, mitä ihmettä ne tekee hallituksessa jossa neekereitä ja muslimeita tulee ovista ja ikkunoista? Viime hallituksenkaan aika humanitaarisin syin ei tullut ku muutaman tuhat vuodessa.

Tää muistuttaa karmeasti vuosia 2015-2016 ku persut oli hallituksessa. Raja vuotaa kuin seula ja oikeusoppineet,media ja muut puolueet hokeen ei voi tehdä mitään(Sellaisia toimenpiteitä joilla olisi OIKEASTI vaikutusta), koska kansaenväliset sopimukset ja ihmisoikeudet sitäsuntätä

Penan kaveri Eki

Mikä hieman ärsyttää, että ei ole näytetty mitään todisteita, että meneillä oleva matutulva olisi venäläisten jonkinlainen hybridisotatoimi. IMHO toistaiseksi faktaa on vain se, että rajan yli tulvii matuja.

Poliitikot toitottaa, että tämä (tulva) nimenomaan on hybridivaikuttamista ja on osaa Putlerin isompaa grand designia. Näiden väittämien arvo on pakkasen puolella, koska toistavat vain mitä julkisuudessa ja iltapäivälehdistössä on kirjoitettu.

Ainoa julkisesti kerrottu tähän viittaava tieto on, että venäjän rajavartijat sulkevat portin/puomin sen jälkeen kun matuja on päästetty venäjänpuoleisen puomin toiselle puolelle. Se voi olla toimintona järjestelmällistä, mutta ei vielä kerro, että olisi (ylhäältä) suunnitelmallisesti järjestettyä. Mahdollista ja jopa todennäköistä että haluavat vain päästä siinä tilanteessa olevasta ongelmasta eroon.

Viimeisen parin päivän jutut Fontankassa+lukijoiden kommentit ja Karjalasta sekä Murmanskista kerrottu viestii enemmänkin siitä, että FSB:n joku keskiporras kuorii osaansa, kun arabit, somalit ja turkit pyörittävät ihmiskauppabusineksensa paskastaneista Venäjän kautta Eurooppaan. Siinä mielessä Orpo on oikeassa, että ohjaaminen Suomeen on välineellistettyä. Mutta kenen toimesta?

Voisin kuvitella että kuvio olisi voinut mennä jotenkin silleen, että Moskovan pormestari toteaa hännystelijälleen, että "kartsalla liikaa neekereitä ja mustia roskasäkkejä. Siivotkaa!" Kyseisen oblastin jokin sadanpäämies soittaa kaverilleen FSB:ssä ja sanoo että "nyt ei yhtään lisää viisumeita ystävyysmaista ja viisuminsa umpeutuneella menoluppu Ukrainan". FSB:n kaveri kaveraa FSB:n rajapalvelun jätkien kanssa, että "ylhäältä käsky, siirtäkää rasitteet helvettiin". Rajavartion piällikkö kysyy, että minne, Uraliin? johon FSB:n kaveri, että " EVVVK. Työntäkää vaik Suomeen, kun siellä niitä matuja halailevat". Rajavartion piällikkö soittaa kirgiisialaiskaverilleen, että "haluatko helpon lisätienestin? Helppoa kuin heinänteko ja 60% minulle"

Israelin IDF postaa jatkuvasti videoita (näyttöä), miten Hamas toimii. Samaa toivoisin rajan porukalta. Näyttöä siitä, että on välineellistettyä. Joku salattu liite mitä Orpon posse on toimittanut apulaisoikeuskanslerille ei lämmitä yhtään.
"They were some bad people... I say hombres."

Lumiukko Jeti

Quote from: Penan kaveri Eki on 23.11.2023, 23:28:42
Mikä hieman ärsyttää, että ei ole näytetty mitään todisteita, että meneillä oleva matutulva olisi venäläisten jonkinlainen hybridisotatoimi. IMHO toistaiseksi faktaa on vain se, että rajan yli tulvii matuja.

Poliitikot toitottaa, että tämä (tulva) nimenomaan on hybridivaikuttamista ja on osaa Putlerin isompaa grand designia. Näiden väittämien arvo on pakkasen puolella, koska toistavat vain mitä julkisuudessa ja iltapäivälehdistössä on kirjoitettu..

Venäjän rajavyöhyke on kymmeniä kilsoja leveä alue. Sille alueelle ei pääse yhtikäs kukaan ilman että FSB sinne päästää. Kyllä ne tätä touhua ohjailee käsiohjauksella. Mitään järkevää isoa kuvaa on tällaisesta yksittäisestä hässäkästä turha hakea, eikä tämä nyt edes välttämättä kohdistu pelkästään Suomeen vaan koko länteen, EU:hun ja NATO:on. Samanlaista paskaa se Iivana tekee koko ajan myös Baltian ja Puolan rajalla. Välillä vähän ankkuroidaan kaasuputkeen jne. Strategian nimi taitaa olla "Tuhannen sivalluksen kuolema".
"Suomi tarvitsee sekä jatkuvaa työperusteista maahanmuuttoa että vapaan liikkuvuuden tuomaa moninaisuutta. "
- Vihreiden tavoiteohjelma 2014-2019

viisitoista

Ihan tällainen pinnallinen yksityisseikka kuin että Rantanen ja muut persut voisivat ja saisivat ruveta puhumaan tulijoista avoimen halveksivaan sävyyn. Tulisi tehdä selväksi että nämä ovat valeturvapaikanhakijoita, eivätkä mitään "hädänalaisia."

Tällaisilla pikku asioilla voi olla suuri merkitys!

L. Brander

Quote from: Penan kaveri Eki on 23.11.2023, 23:28:42
Mikä hieman ärsyttää, että ei ole näytetty mitään todisteita, että meneillä oleva matutulva olisi venäläisten jonkinlainen hybridisotatoimi. IMHO toistaiseksi faktaa on vain se, että rajan yli tulvii matuja.

Poliitikot toitottaa, että tämä (tulva) nimenomaan on hybridivaikuttamista ja on osaa Putlerin isompaa grand designia. Näiden väittämien arvo on pakkasen puolella, koska toistavat vain mitä julkisuudessa ja iltapäivälehdistössä on kirjoitettu.

Ainoa julkisesti kerrottu tähän viittaava tieto on, että venäjän rajavartijat sulkevat portin/puomin sen jälkeen kun matuja on päästetty venäjänpuoleisen puomin toiselle puolelle. Se voi olla toimintona järjestelmällistä, mutta ei vielä kerro, että olisi (ylhäältä) suunnitelmallisesti järjestettyä. Mahdollista ja jopa todennäköistä että haluavat vain päästä siinä tilanteessa olevasta ongelmasta eroon.

Viimeisen parin päivän jutut Fontankassa+lukijoiden kommentit ja Karjalasta sekä Murmanskista kerrottu viestii enemmänkin siitä, että FSB:n joku keskiporras kuorii osaansa, kun arabit, somalit ja turkit pyörittävät ihmiskauppabusineksensa paskastaneista Venäjän kautta Eurooppaan. Siinä mielessä Orpo on oikeassa, että ohjaaminen Suomeen on välineellistettyä. Mutta kenen toimesta?

Voisin kuvitella että kuvio olisi voinut mennä jotenkin silleen, että Moskovan pormestari toteaa hännystelijälleen, että "kartsalla liikaa neekereitä ja mustia roskasäkkejä. Siivotkaa!" Kyseisen oblastin jokin sadanpäämies soittaa kaverilleen FSB:ssä ja sanoo että "nyt ei yhtään lisää viisumeita ystävyysmaista ja viisuminsa umpeutuneella menoluppu Ukrainan". FSB:n kaveri kaveraa FSB:n rajapalvelun jätkien kanssa, että "ylhäältä käsky, siirtäkää rasitteet helvettiin". Rajavartion piällikkö kysyy, että minne, Uraliin? johon FSB:n kaveri, että " EVVVK. Työntäkää vaik Suomeen, kun siellä niitä matuja halailevat". Rajavartion piällikkö soittaa kirgiisialaiskaverilleen, että "haluatko helpon lisätienestin? Helppoa kuin heinänteko ja 60% minulle"

Israelin IDF postaa jatkuvasti videoita (näyttöä), miten Hamas toimii. Samaa toivoisin rajan porukalta. Näyttöä siitä, että on välineellistettyä. Joku salattu liite mitä Orpon posse on toimittanut apulaisoikeuskanslerille ei lämmitä yhtään.

Rajavyöhykkeelle kuljetetaan ihmisiä, heille annetaan polkupyöriä vyöhykkeellä ja ohjataan Suomeen. Tulijoille oli perustettu lämmittelypaikka/leiri Kostamuksessa ja Venäjä kehotti valtion kanavilla Suomessa asuvia venäläisiä osoittamaan mieltään raja-asemien sulkemista vastaan. Kyllä tämä on nyt hybridioperaatio. Eu:n vastustaminen ei ole, Pridelle naureskeleminen ei ole, jne. Nyt on operaatio.
Dystooppinen salamasota

Lumiukko Jeti

Quote from: Mitro on 23.11.2023, 23:34:34
Jabi olisi hieman toimivampi jos normaalijärjellä varustettu ihminen ei ymmärtäisi Putinin menevä suoraan Haagiin.

Ennen pitkää mutta ensin rekisteröitäisiin hakemus ja aloitettaisiin turvapaikkaprosessi.
"Suomi tarvitsee sekä jatkuvaa työperusteista maahanmuuttoa että vapaan liikkuvuuden tuomaa moninaisuutta. "
- Vihreiden tavoiteohjelma 2014-2019

Kim Evil-666

^^^^^ Tätä itsekin ihmettelin- että tajusiko Rantanen itsekään mitä höpöttää. Putinista on kansainvälinen pidätysmääräys- eikä hän voi mennä ihan mihin tahansa maahan keekoilemaan. Ilmankos Andersson oli tikahtua- mutta Rantasen onneksi ei vienyt asiaa pidemmälle. Olisi pitänyt suunsa kiinni- sillä syötti vastustajan lapaan melko- sisäministerille onnettomalla tavalla.