News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

Kotimaan talousuutisia (yhdistetty)

Started by Juha Päivärinta, 09.06.2009, 13:17:14

Previous topic - Next topic

Virkamies

Työvoimasta voi olla pulaa tietyillä aloilla ja silti työttömiä olla kasapäin. Jos Suomesta ei löydy jonkun yrityksen tärkeään tehtävään taitavaa henkilöä, niin silloin maahanmuuttaja voi olla paikallaan.

Itse vääntäisin rautalangasta sen, että kuinka suomalaiset työmarkkinat jäykkyytensä eivät toimi niin, että työvoimareservi kohdentuisi sinne missä sitä tarvitaan. Toisekseen painottaisin sitä seikkaa, että kuinka monien muiden länsimaiden maahanmuuttopolitiikka pyrkii siihen, että saadaan erityisosaamista ja työvoimapulaa jollakin alalla lieventävää työvoimaa maahan, mutta tavallisen kouluttautumattoman työvoiman kohdalla meillä on jo ylitarjonta.

Suomalaisen kansantalouden kannalta on hyvä, että tietyissä tilanteissa ulkomailta muuttaa ihminen tekemään sitä työtä, jolle ei tekijä löydy Suomesta. Bulkkitavarasta on kuitenkin jo ylitarjontaa ja sitä ei kansantalouden näkökulmasta ole suurta mieltä laivata rajojen ylitse.

JM-K

Quote from: Karri on 10.02.2010, 14:36:06
Niin. Mutta onkos siitä työvoimapulasta tämän nykyisen laman aikana kukaan puhunut?

Katsohan ihan mitkä tahansa Ylen uutiset ihan koska tahansa. Kumma on, jos ei asiaa mainita.

JM-K

Quote from: Virkamies on 10.02.2010, 14:43:42
Työvoimasta voi olla pulaa tietyillä aloilla ja silti työttömiä olla kasapäin. Jos Suomesta ei löydy jonkun yrityksen tärkeään tehtävään taitavaa henkilöä, niin silloin maahanmuuttaja voi olla paikallaan.

Itse vääntäisin rautalangasta sen, että kuinka suomalaiset työmarkkinat jäykkyytensä eivät toimi niin, että työvoimareservi kohdentuisi sinne missä sitä tarvitaan. Toisekseen painottaisin sitä seikkaa, että kuinka monien muiden länsimaiden maahanmuuttopolitiikka pyrkii siihen, että saadaan erityisosaamista ja työvoimapulaa jollakin alalla lieventävää työvoimaa maahan, mutta tavallisen kouluttautumattoman työvoiman kohdalla meillä on jo ylitarjonta.

Suomalaisen kansantalouden kannalta on hyvä, että tietyissä tilanteissa ulkomailta muuttaa ihminen tekemään sitä työtä, jolle ei tekijä löydy Suomesta. Bulkkitavarasta on kuitenkin jo ylitarjontaa ja sitä ei kansantalouden näkökulmasta ole suurta mieltä laivata rajojen ylitse.

Kiitos vinkistä. Tämmöinen setissäni jo lukeekin:
"Tulevaisuuden Suomi SAATTAA TARVITA pienen määrän vierastyövoimaa joihinkin hyvin spesifiä erikoisosaamista vaativiin työtehtäviin.

Kaikki muu työvoima on löydettävissä kotimaisilta työmarkkinoilta. Valmiiksi koulutettuna, kielitaitoisena sekä suomalaiseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan sopeutuneena. Tämä työvoima ei tarvitse mitään ihmeellisiä kotouttamistoimia, sillä se on jo "kotoutunut" tänne, se on syntynyt täällä".

hattiwatti

Sampo Terhon tyovoimapulaa ei tule koskaan - artikkelista kannattanee kaivaa olennaista tietoa.

Samoin kullervon blogista juttua miten tyovoimapula vaeston elakoitymisesta johtuen on harha. Korjaa itsensa 20 vuoden sisaan. Maahanmuuton kustannukset taas kumuloituvat ajan myota.

Toki hoitsuista on tyovoimapula - samaan aikaan niita on ollut norjassa ja englannissa duunissa pilvin pimein koska niille ei makseta taalla kunnon liksaa. Samoin jostain nokian It-tyolaisista. Naita kaytetaan argumentteina lukutaidottomien somaleiden maahantuonnille.

Alkuasukas

Työvoimapula on niinkuin horisontti tai sateenkaaren pää. Aina näköpiirissä muttei koskaan tule konkreettisesti kohdalle.
"Monikulttuurisuus rikastuttaa odottamattomilla tavoilla."

Kaarina Ranne (vihr.)

antero

"Työvoimapula nykyisessä taloudellisessa tilanteessa?" on vain se ensimmäinen ja pienin kysymys.

Jos siihen on edes jollain minimaalisella tasolla vastaus on "kyllä", niin sitten voikin pohtia sitä varsinaista ongelmaa: Eli mistä ja miten suomeen sitten saisi sellaista työvöimaa jota suomi "tarvitsee".

Suomihan on millä tahansa mittarilla mitattuna yksi maailman vauraimpia maita, niin henkisesti kuin fyysisestikkin.
Joten 99,9% maailman väestöstä ei voi lähtökohtaisesti mitenkään vaurastuttaa suomea lisää.
Eli suomen näkökulmasta tarkasteltuna; 99,9% maailman ihmisistä on halpatyövoimaa, orjia, kieli-luku-kirjotustaidottomia, ammatitaidottomia, jne.
Tuolla 99,9%:lla ei ole mitään potentiaalia vaurastuttaa suomalaista länsimaista sivistynyttä korkeateknologista demokraattista tasa-arvoista hyvinvointiyhteiskuntaa, vaan heidän suhteen kokonaistase menee aina miinukselle.

Täysin eri asia on sitten taas se, että jos jokin instanssi suomessa haluaa ajaa vain oman instanssinsa etua, ei koko suomen etua, ja käyttää siinä keppikevosena tuota 99,9%.
Silloin vain mielikuvitus voi olla rajana sille paskalle mitä jauhetaan "syynä" sille miksi suomeen pitäisi saada halpatyövoimaa, orjia, kieli-luku-kirjotustaidottomia, ammatitaidottomia, jne.
Kyllästyttääkö vatnikki-jäsenien jatkuva dada? Mene omaan profiilisi, klikkaa "Kaverit/estolista", klikkaa "Muokkaa estolistaa", Lisää estolistalle haluamasi vatnikit. Ja nauti Hommasta ilman vatnikkejä!

Lentomestari

Nuorisotyöttömyyden ongelmiin kun lisää sen kuinka työssäkäyvien jaksamista koetetaan nyt "kehittää" ja eläkeikää korotetaan, vanhan pitäis jaksaa pitempään sekä eläkeläisiä kutsutaan töihin, uutisissakin on nähty dösäkuski joka tuli eläkepäivinä kiireapulaiseksi. Nämä kaikki toimet edelleen vievät nuorilta työpaikkoja. Hullua kun eläkeläinen jolla on jo talo, auto, kesämökki jne...jne... pitäis vielä tehdä hiukka lisää duunia. Tässä on salasuunnitelma, kun tekee pitkään töitä ei tarvitse maksaa eläkettä niin kauan, säästöä? toisaalta se nuori joka jää ilman töitä? pitää hänenkin elää. Tämä on sitä matonleikkaamista.

do.ut.des

Laittakaahan siellä hommakamera pyörimään ja sitten video nettiin niin muutkin näkee mitä siellä jauhetaan.
"Elintason nousu on sitä, että entistä useammalla on enemmän rahaa käytössä kuin järkeä." - P.V.

"Peace for us means the destruction of Israel and nothing else." - Yasser Arafat

Femakko

Quote from: Virkamies on 10.02.2010, 14:43:42
Itse vääntäisin rautalangasta sen, että kuinka suomalaiset työmarkkinat jäykkyytensä eivät toimi niin, että työvoimareservi kohdentuisi sinne missä sitä tarvitaan. Toisekseen painottaisin sitä seikkaa, että kuinka monien muiden länsimaiden maahanmuuttopolitiikka pyrkii siihen, että saadaan erityisosaamista ja työvoimapulaa jollakin alalla lieventävää työvoimaa maahan, mutta tavallisen kouluttautumattoman työvoiman kohdalla meillä on jo ylitarjonta.

Mutta juuri tätä tavallista kouluttamatonta työvoimaa tänne EK kaipailee en masse, niiden muutamien Nokian insinöörien lisäksi!

Virkamies hyvä, työvoimapula on eufemismi sille, että matalapalkkatöihin ei tahdo löytyä tekijöitä, ei vähiten solidaarisen palkkapolitiikan ja korkeiden työn sivukulujen vuoksi. Se on myös eufemismi sille, että sosiaaliturva yhdessä kaupunkien asumiskustannuksiin luo sellaisia kannustinloukkuja, että matalapalkkatöihin ei tahdo löytyä suomalaisia tekijöitä. Näistä asioista on vähän ikävä puhua - siispä puhutaan "työvoimapulasta".

Jäniksenkäpälä

Quote from: Femakko on 11.02.2010, 13:01:28

On myöskin todettava, vaikka itse en ole ollut alalla, siivousalalla on paljon yrityksiä, jotka yrittävät koko ajan vedättää työntekijöitään - l. työmäärät arvioidaan tolkuttoman alas (koulun vessan siivous - 15 s.), kaikkia palkkoja ei makseta (tunteja, lomarahoja, jne. unohtuu), jne. Ei tämä varmaankaan koske kaikkia, mutta yleensä mitä alemmas yhteiskunnassa tai työelämässä mennään, sitä sotkuisemmaksi touhu menee.
Pu, pu, pu, pu, pu

Teemu Lavikka

Lisää nyt hyvä mies siihen aineistoosi vielä se Varamiespalvelu-Yhtiöiden aikomus tuoda raksamiehiä Suomeen. Sopisi sinne vaikka loppukevennykseksi, vaan tuskinpa se ketään naurattaa, ainakaan raksamiehiä.

http://www.ts.fi/online/talous/107998.html
"Mikä vittu se oli?"
Hiroshiman pormestari, 1945

antero

Verrokiksi:

"Pulmia Lingille talouskriisi on tuonut sikälikin, että työvoimapulan vuoksi tehdastyöntekijöiden palkat ovat nousseet. Kun viime vuonna kuukausipalkaksi riitti noin 150 euroa, on hinta noussut nyt 180–200 euroon.
"Ei tässä paljon enää voittoa tehdä", Ling harmittelee."

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/1135251475762

Kyl on kallista työvoima kiinassakin nykyään, ja huutava työvoimapula alipalkatuista orjista sielläkin.
Kyllästyttääkö vatnikki-jäsenien jatkuva dada? Mene omaan profiilisi, klikkaa "Kaverit/estolista", klikkaa "Muokkaa estolistaa", Lisää estolistalle haluamasi vatnikit. Ja nauti Hommasta ilman vatnikkejä!

Virkamies

Quote from: Femakko on 11.02.2010, 13:01:28
Virkamies hyvä, työvoimapula on eufemismi sille, että matalapalkkatöihin ei tahdo löytyä tekijöitä, ei vähiten solidaarisen palkkapolitiikan ja korkeiden työn sivukulujen vuoksi. Se on myös eufemismi sille, että sosiaaliturva yhdessä kaupunkien asumiskustannuksiin luo sellaisia kannustinloukkuja, että matalapalkkatöihin ei tahdo löytyä suomalaisia tekijöitä. Näistä asioista on vähän ikävä puhua - siispä puhutaan "työvoimapulasta".

Kyllä minä tiedän. Varovainen kannanottoni oli pieni vihjaus siihen suuntaan, että työmarkkinoiden joustavuus on se perimmäinen ongelma.

Vasarahammer

Quote from: Virkamies on 11.02.2010, 15:02:41
Kyllä minä tiedän. Varovainen kannanottoni oli pieni vihjaus siihen suuntaan, että työmarkkinoiden joustavuus on se perimmäinen ongelma.

Minä taas väitän, että ei ole. Perimmäistä ongelmaa ei olekaan vaan se löytyy yhdistelmästä verotus, sosiaalituet ja työmarkkinoiden joustavuus. Järjestelmä palkitsee toimettomuudesta liian anteliaasti ja rankaisee ahkeruudesta.
"The trouble with our liberal friends is not that they're ignorant; it's just that they know so much that isn't so." -Ronald Reagan

Teemu Lavikka

QuoteJärjestelmä palkitsee toimettomuudesta liian anteliaasti ja rankaisee ahkeruudesta.

Kullervon blogiin kirjoitin tästä samasta aiheesta taannoin mutta laitetaan nyt lyhennettynä tännekin.

Vuosia sitten työttömänä ollessani, sain kolmen päivän työkeikan henkilöstövuokraus firmalta. Tein kolmessa päivässä viikon työtunnit ja saadun palkan ilmoitin Kelalle, mikä oli selkeä virhe.
Kela palkitsi työpanokseni vähentämällä saadun palkan työttömyyskorvauksesta, jolloin tuntipalkaksi jäi alle 10 markkaa.
Ymmärrän, ettei työttömyyskorvausta saava ihminen voi tehdä tolkuttomasti palkkatyötä ja nostaa samalla korvauksia mutta kyllä rajan tulisi olla korkeammalla, jotta lyhyiden työkeikkojen tekeminen olisi mielekästä ja ennenkaikkea taloudellisesti kannattavaa.
"Mikä vittu se oli?"
Hiroshiman pormestari, 1945

Jaakko Sivonen

Jaakko Kiander, MOT-ohjelma, YLE TV 1, 8.2.2010:

"Vuoden 2009 talouskriisin jälkeen, meillä ei ole nyt lähiaikoina minkäänlaista uhkaa työvoimapulasta. Tällä hetkellä ongelmana on korkea ja jälleen kohoava työttömyys".
http://ohjelmat.yle.fi/mot/taman_viikon_mot/kasikirjoitus
Malo periculosam libertatem quam quietum servitium

antero

Quote from: Teemu Lavikka on 12.02.2010, 09:28:21
QuoteJärjestelmä palkitsee toimettomuudesta liian anteliaasti ja rankaisee ahkeruudesta.

Kullervon blogiin kirjoitin tästä samasta aiheesta taannoin mutta laitetaan nyt lyhennettynä tännekin.

Vuosia sitten työttömänä ollessani, sain kolmen päivän työkeikan henkilöstövuokraus firmalta. Tein kolmessa päivässä viikon työtunnit ja saadun palkan ilmoitin Kelalle, mikä oli selkeä virhe.
Kela palkitsi työpanokseni vähentämällä saadun palkan työttömyyskorvauksesta, jolloin tuntipalkaksi jäi alle 10 markkaa.
Ymmärrän, ettei työttömyyskorvausta saava ihminen voi tehdä tolkuttomasti palkkatyötä ja nostaa samalla korvauksia mutta kyllä rajan tulisi olla korkeammalla, jotta lyhyiden työkeikkojen tekeminen olisi mielekästä ja ennenkaikkea taloudellisesti kannattavaa.

Tuo on yksi suuri syy siihen miksi kannatan perustulo-järjestelmää.

Varsinkin nykyisessä pätkä/vuokra/silpputyö-systeemissä se olisi paljon toimivampi, ja ennen kaikkea dynaamisempi varsinkin yksilön kannalta. Ja koska yksilö hyötyisi siitä, niin hyötyisi myös työnantajat helpomapana työvoiman saatavuutena.
Kyllästyttääkö vatnikki-jäsenien jatkuva dada? Mene omaan profiilisi, klikkaa "Kaverit/estolista", klikkaa "Muokkaa estolistaa", Lisää estolistalle haluamasi vatnikit. Ja nauti Hommasta ilman vatnikkejä!

Virkamies

Quote from: Vasarahammer on 12.02.2010, 09:10:23
Quote from: Virkamies on 11.02.2010, 15:02:41
Kyllä minä tiedän. Varovainen kannanottoni oli pieni vihjaus siihen suuntaan, että työmarkkinoiden joustavuus on se perimmäinen ongelma.

Minä taas väitän, että ei ole. Perimmäistä ongelmaa ei olekaan vaan se löytyy yhdistelmästä verotus, sosiaalituet ja työmarkkinoiden joustavuus. Järjestelmä palkitsee toimettomuudesta liian anteliaasti ja rankaisee ahkeruudesta.

No minusta on itsestäänselvää, että työmarkkinoiden joustamattomuus on lähes vain ja ainoastaan lähtöisin juuri mainitsemistasi lähteistä. Olen siis samaa mieltä kanssasi, mutta ilmaisin hieman yleisemmän aiheen.

fundeeraaja

Suomeen tuodaan valtava määrä pakolaisia ilman että niiden koulutus tai työtaustalla olisi mitään merkitystä. :facepalm: Syy siihen on se että kunhan teollinen työ kymmenen vuoden sisällä siirretään ulos euroopasta ( tämä on päätetty jo kauan sitten ) , ei palvelusektorin vähän koulutustä vaativille työtehtäviin saa muuten työikäisen väestön pienuuden vuoksi NÄLKÄpalkalla ketään töihin. Tämä on perimmäinen syy. Kun maassa on kouluttamatonta reserviä paljon ei hanttihommista ( siivoojat, kassat , kuljettajat yms ) tartte enää maksaa juuri mitään koska on helppo kouluttaa uusi tilalle jos entinen alkaa palkkaa vaatimaan. Sosiaaliturvaa tullaan samalla purkamaan lisää jotta aina saadaan joku töihin tulemaan. Ja työnantajan sanelimilla ehdoilla tietysti.
Koska Neuvostoliiton pelkoa ei enää ole voi massaa kohdella täällä ihan kuin tahtoo koska suomalainen on pohjimmiltaan lammas . Kapakassa muutaman kaljan jälkeen valitetaan työpaikan olosuhteita ja elämän vaikeutumista. Jossakin etelämpänä alettaisiin puuhailla uutta hallintomuotoa ja uutta hallitsijaa , täällä äänestetään samat naamat uudelleen valtaan.

Jouko

Muistakaa että yrityksissä aletaan työvoimapulasta kiekua heti kun jotakin paikkaa ei hae vähintään 50 täysin pätevää ammattilaista; ja EK sitten asiasta kaikuu turuilla ja toreilla. Uusina itkijöinä ovat työnvuokrausfirmat kun eivät saa sitä työtöntä siivoojaa yhdeksi päiväksi viikossa töihin. Sekin johtuu jälkeen jääneestä työttömyysturvan ja palkkatyön yhteensovittamisesta eikä työntekijästä.
"Raja railona aukeaa.Edessä Aasia, Itä.Takana Länttä ja Eurooppaa;varjelen, vartija, sitä."

Uuno Kailas

Suomessako jokin mamujen aiheuttama huumeongelma? Ja khatin kontit!

Komediaa, parodiaa, sarkasmia ja ivaa; lakonisuutta ja kyynisyyttä unohtamatta

Nyökkäily; Tuo aikamme valtiomiestaito

MikkoAP

Quote from: antero on 11.02.2010, 15:00:09
Verrokiksi:

"Pulmia Lingille talouskriisi on tuonut sikälikin, että työvoimapulan vuoksi tehdastyöntekijöiden palkat ovat nousseet. Kun viime vuonna kuukausipalkaksi riitti noin 150 euroa, on hinta noussut nyt 180–200 euroon.
"Ei tässä paljon enää voittoa tehdä", Ling harmittelee."

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/1135251475762

Kyl on kallista työvoima kiinassakin nykyään, ja huutava työvoimapula alipalkatuista orjista sielläkin.

No niinpä. Palkkatason polkemista ja työehtojen huonontamista on Suomessa perusteltu sillä, että ilman niitä tuotanto lähtee halpatuontantomaihin, joissa ovat kilpailukykyinen palkkataso ja työehdot.

Mutta milloinkaan en ole nähnyt määritelmää, että mikä tarkkaanottaen olisi se kilpailukykyinen palkkataso ja mitkä olisivat kilpailukykyiset työehdot.

Niin kauan, kunnes joku minulle näyttää tuollaiset määritelmät, minä oletan, että kilpailukykyisellä palkkatasolla ja kilpailukykyisillä työehdoilla tarkoitetaan samoja, tai huonompia, kuin mitä halpatyömaissa on.
Syrjiminen syrjimisen lopettamiseksi on kuin naisi neitsyyden tähden tai sotisi rauhan puolesta, vai miten se menikään. - M.

Sivulause

QuoteNiin kauan, kunnes joku minulle näyttää tuollaiset määritelmät, minä oletan, että kilpailukykyisellä palkkatasolla ja kilpailukykyisillä työehdoilla tarkoitetaan samoja, tai huonompia, kuin mitä halpatyömaissa on.

Oma näkemykseni on, että työvoiman kustannukset laskee tavalla tai toisella lähemmäs EU:n keskiarvoa. Nyt palkkakustannukset teollisuuden duunarille on 6. korkeimmat, ja työvoimakustannukset 4. korkeimmat. Itselleni on alkanut selvitä vasta hiljan, millaiset vaikutukset EU-jäsenyydellä on kaikkeen. Kun työvoima saa liikkua vapaasti, valuutta on sama ja firman saa perustettua Viroon vaikka puhelinsoitolla, täällä aletaan enemmän ja enemmän mennä tasatahtia muun EU:n kanssa.

Ymmärrän tavallaan EK:n huolen, sillä esim. uusissa EU-maissa on melkoinen määrä porukkaa jotka tekee halvalla. Jos kansallisista sopimuksista pidetään kynsin hampain kiinni, Romaniassa aletaan valaa tehtaan perustuksia. Uusia maita ei olisi missään nimessä pitänyt hyväksyä EU:hun, ja ainakin nyt pitäisi laajenemishankkeet pistää jäihin että tilanne tasoittuu.

Tämän takia uskoakseni myös Suomen sosiaaliturva tullaan pudottamaan alas. Kilpailukyky mitataan EU:n sisällä, ja korkea sosiaaliturva ynnä joustamaton työvoima vie Suomen hännille.

Virkamies

Quote from: Sivulause on 25.02.2010, 08:34:35
QuoteNiin kauan, kunnes joku minulle näyttää tuollaiset määritelmät, minä oletan, että kilpailukykyisellä palkkatasolla ja kilpailukykyisillä työehdoilla tarkoitetaan samoja, tai huonompia, kuin mitä halpatyömaissa on.

Oma näkemykseni on, että työvoiman kustannukset laskee tavalla tai toisella lähemmäs EU:n keskiarvoa.

EU:n keskiarvo tulee tavalla tai toisella laskemaan lähemmäs Kiinaa ja muita aasialaisia maita ellei palkan eroille olisi jotain rationaalista syytä. Se nitinä ja natina, mitä me kuulemme maailmantaloudessa on vain sitä ääntä mikä syntyy kun uusi tasapaino pikku hiljaa löytyy.

Tämä vuosisata tulee olemaan jäähyväiset etuoikeuksille.

Sivulause

Quote from: Virkamies on 25.02.2010, 09:41:05

Näinpä.

Polttopisteen siirtyessä (taisi mennä jo) Aasiaan Suomella on entistä enemmän kyläkaupan kirous niskassa. Huono sijainti, suppea valikoima ja kalliit hinnat. 

Toisaalta, kyllä se tasapaino sieltä löytyy tavalla tai toisella. Ei se haittaa kun sen tietää, kertoo vanha sananlasku.

Pliers

#414
Quote from: Vasarahammer on 12.02.2010, 09:10:23
Quote from: Virkamies on 11.02.2010, 15:02:41
Kyllä minä tiedän. Varovainen kannanottoni oli pieni vihjaus siihen suuntaan, että työmarkkinoiden joustavuus on se perimmäinen ongelma.

Perimmäistä ongelmaa ei olekaan vaan se löytyy yhdistelmästä verotus, sosiaalituet ja työmarkkinoiden joustavuus. Järjestelmä palkitsee toimettomuudesta liian anteliaasti ja rankaisee ahkeruudesta.

Molemmat olette oikeassa.

LISÄYS: Virkamiehen kommentti on sen verran valistunut, että lainaan sen vielä tähän:
Quote from: Virkamies on 25.02.2010, 09:41:05
EU:n keskiarvo tulee tavalla tai toisella laskemaan lähemmäs Kiinaa ja muita aasialaisia maita ellei palkan eroille olisi jotain rationaalista syytä. Se nitinä ja natina, mitä me kuulemme maailmantaloudessa on vain sitä ääntä mikä syntyy kun uusi tasapaino pikku hiljaa löytyy.

Tämä vuosisata tulee olemaan jäähyväiset etuoikeuksille.

Minulla ei lisättävää.
"The hardest thing in the world to understand is the income tax."
"Great spirits have often encountered violent opposition from weak minds."
-Albert Einstein-

Ihan sama kohtelu kauttaaltaan kaikille ei ole kuitenkaan yhdenvertaisuutta. -toiminnanjohtaja Eva Lindberg, Pakolaisneuvonta ry-

MikkoAP

Quote from: antero on 12.02.2010, 12:55:12
Quote from: Teemu Lavikka on 12.02.2010, 09:28:21
QuoteJärjestelmä palkitsee toimettomuudesta liian anteliaasti ja rankaisee ahkeruudesta.

Kullervon blogiin kirjoitin tästä samasta aiheesta taannoin mutta laitetaan nyt lyhennettynä tännekin.

Vuosia sitten työttömänä ollessani, sain kolmen päivän työkeikan henkilöstövuokraus firmalta. Tein kolmessa päivässä viikon työtunnit ja saadun palkan ilmoitin Kelalle, mikä oli selkeä virhe.
Kela palkitsi työpanokseni vähentämällä saadun palkan työttömyyskorvauksesta, jolloin tuntipalkaksi jäi alle 10 markkaa.
Ymmärrän, ettei työttömyyskorvausta saava ihminen voi tehdä tolkuttomasti palkkatyötä ja nostaa samalla korvauksia mutta kyllä rajan tulisi olla korkeammalla, jotta lyhyiden työkeikkojen tekeminen olisi mielekästä ja ennenkaikkea taloudellisesti kannattavaa.

Tuo on yksi suuri syy siihen miksi kannatan perustulo-järjestelmää.

Varsinkin nykyisessä pätkä/vuokra/silpputyö-systeemissä se olisi paljon toimivampi, ja ennen kaikkea dynaamisempi varsinkin yksilön kannalta. Ja koska yksilö hyötyisi siitä, niin hyötyisi myös työnantajat helpomapana työvoiman saatavuutena.

Minäkin kannatan tuota.

Kun poliitikot puhuvat "kannustinloukkujen" purkamisesta , tarkoittavat he juuri sosiaalitukien leikkauksia, mutteivät todellakaan aio millään tavalla pyrkiä vaikuttamaan tuohon pätkä/vuokra/silpputyökulttuuriin. Seurauksena sitten se, että työntekijöiltä voi leikata palkkaa ja etuuksia entisestään ja seurauksena sitten se, että palkkatyöläisetkin elävät kädestä suuhun.

Sitten vielä laitetaan roimat lukukausimaksut korkeakouluihin, ettei köyhälistöön päätyneellä varmasti olisi mitään keinoa pyrkiä nostamaan elintasoaan.
Syrjiminen syrjimisen lopettamiseksi on kuin naisi neitsyyden tähden tai sotisi rauhan puolesta, vai miten se menikään. - M.

antero

Quote from: Virkamies on 25.02.2010, 09:41:05
Quote from: Sivulause on 25.02.2010, 08:34:35
QuoteNiin kauan, kunnes joku minulle näyttää tuollaiset määritelmät, minä oletan, että kilpailukykyisellä palkkatasolla ja kilpailukykyisillä työehdoilla tarkoitetaan samoja, tai huonompia, kuin mitä halpatyömaissa on.

Oma näkemykseni on, että työvoiman kustannukset laskee tavalla tai toisella lähemmäs EU:n keskiarvoa.

EU:n keskiarvo tulee tavalla tai toisella laskemaan lähemmäs Kiinaa ja muita aasialaisia maita ellei palkan eroille olisi jotain rationaalista syytä. Se nitinä ja natina, mitä me kuulemme maailmantaloudessa on vain sitä ääntä mikä syntyy kun uusi tasapaino pikku hiljaa löytyy.

Tämä vuosisata tulee olemaan jäähyväiset etuoikeuksille.

Hoh hoh, ompas laput silmillä.
Unohdat täysin että kiinan elintaso nousee viimeistään muutamassa vuosikymmenessä EU:n keskitasolle.

Tokia aasiasta löytyy muitakin orjatyövoimamaita, mutta niidenkin elintaso nousee samaa tahtia kun länsimainen ja kiinalainen pääoma leviää niihin, jos taas puhutaan tuosta sadan vuoden sodasta.

Ja EU harjoittaa sitä enemmän protektionismia, mitä enemmän se on tarpeen esim aasian maiden kauppataseen suhteen.
Ei EU:n rahamiehet niin tyhmiä ole, että antaisivat EU:n rahojen vapaasti virrata aasiaan, tälläkään hetkellä.
Kyllästyttääkö vatnikki-jäsenien jatkuva dada? Mene omaan profiilisi, klikkaa "Kaverit/estolista", klikkaa "Muokkaa estolistaa", Lisää estolistalle haluamasi vatnikit. Ja nauti Hommasta ilman vatnikkejä!

Lemmy

QuoteSuurin osa puoluejohtajista sanoo, että ensi kevään eduskuntavaalien jälkeen ryhdytään sekä korottamaan veroja että leikkaamaan menoja, koska muuten rahat eivät riitä palvelujen pyörittämiseen ja etuuksien maksuun.

Kuitenkin keskustan väistyvä puheenjohtaja, pääministeri Matti Vanhanen sekä oppositiopuolueiden Sdp:n ja vasemmistoliiton puheenjohtajat Jutta Urpilainen ja Paavo Arhinmäki ovat sitä mieltä, että julkisen talouden tasapainotuksesta selvitään ilman leikkauksia.

Silloin talouden sopeuttaminen tarkoittaa, paitsi työurien pidennyksiä ja muita rakenneuudistuksia, myös entistä suurempaa painetta veronkorotuksiin.

Valtion saamat verotulot ovat taantuman aikana pudonneet kymmenen miljardia. Se on paljon rahaa – ykkösen perässä on yhteensä kymmenen nollaa. Valtion tuloissa pudotus tarkoittaa lähes neljännestä. Summalla rahoittaisi melkein koko sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan.

Pudonneet ovat etenkin yhteisöveron, ansiotuloveron, pääomatuloveron ja arvonlisäverojen tuotot.

Yhteisöveroa maksavat yritykset, ansiotuloveroa maksetaan palkasta ja eläkkeistä, pääomatuloveroa myyntivoitoista ja osingoista. Arvonlisäveroa maksetaan tavaroiden ja palveluiden hinnoissa.

Myös auto- ja varainsiirtoverojen tuotto on pienentynyt.

Valtiovarainministeriön laskelman mukaan verotulojen pudotuksesta reilu miljardi – noin kymmenen prosenttia – johtuu hallituksen päättämistä veronkevennyksistä. Suurin osa – noin 90 prosenttia – johtuu talouskasvun hiipumisesta, lamasta.

http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Valtio+tarvitsee+lis%C3%A4%C3%A4+rahaa+%E2%80%93+edess%C3%A4+veronkorotuksia/1135253476160

SEESAM TAIKASEINÄ

(http://www.bedeo.fr/var/bedeo/storage/images/bd_gallery/10-plus-grands-mechants/iznogoud/1886798-1-fre-FR/Iznogoud.gif)
- Emmekä enää euroakaan lähetä näihin etelän hulivilimaihin. Tässä on laki ja profeetat. Timo Soini YLE 01.06.2011

Octavius

En löytänyt sopivaa ketjua, eli nostan tämän ja toivoisin vasta-argumentteja tms. vilkasta keskustelua aiheesta. Tämä on oikeasti kohtalonkysymys meille kaikille.

Modeille toivomus: voisiko Suomen tai maailmantalouteen asiat keskittää jollain tavoin?

______________

Väitän, että suuri osa suomalaisista ja kaikki päätöksiä tekevät poliitikot elävät suuressa valheessa.

Vallalla on jokin ihmeellinen euforia siitä, että tämä lama oli nyt tässä. Talouskasvu viriää ja kaikki menee samalla tavalla kuin ennenkin.

Kerrataanpa pari faktaa. Suomen vienti on nyykähtänyt 35 %. Merkkejä on jo paremmasta, mutta pysyvä kansantulon rahoitusvaje näyttää kasvunkin jälkeen jäävän sinne 30 %:n tietämiin.Jos kukaan muu ei ole ymmärtänyt, niin voin kertoa, että Suomesta hävisi sellaiset 150 000 – 170 000 vientiteollisuuden työpaikkaa parissa vuodessa. Ne olivat sellaisia oikeita työpaikkoja, jotka tuovat maahan ja valtion pohjattomaan kassaan rahaa. Näitä työpaikkoja ei enää ole, eivätkä ne tule takaisin. (Ot. Määrästä suunnilleen puolet voidaan laskea yhden länsimaiden taloushistorian suurimman kusetuksen tuloksena, ja se kusetus kulkee nimellä ilmastonmuutoshörhöily.)

Hallitus on paikannut vajeen lainarahalla, jolloin aika harva on yksilönä kohdannut todellisuuden. Lainanottoa voidaan jatkaa parisen vuotta, mutta sitten onkin tilanne seis. Lainaa ei enää saa mistään.

Hallitus ja itse asiassa kaikki poliittiset puolueet antoivat tänään lausunnon, ettei julkiselta puolelta voi leikata. Vaje on öpaut 17 miljardia vuodessa. Vaikka näemme lähivuosina äärimmilleen verotetun Suomen, ei vajetta saada veroja kiristämällä kiinni kuin maksimissaan 5 miljardia. Koomisinta on se, että suurten puoluiden jo hyväksymät veronkorotuksen tuhoavat kaiken sen talouskasvun oraat mitä on nyt nousemassa. Vanhasen sanoin: tiedossa on mitä erilaisimpia maksuja.

Itse en voi ymmärtää miksi tämä yksinkertainen yhtälö ei mene poliitikkojen kaaliin. Mikä tässä on niin vaikea käsittää?

Rakennettu massiivinen julkinen koneisto toki toimii niin kauan kuin polttoainetta riittää. Ikävä kyllä, rahat ovat jo loppuneet. Ai mitä itse tarjoan tilalle? 1. Julkisen moolokin kidan tavoin syövän kirnun puolittaminen välittömästi. 2. Työn tekemisen nostaminen arvoonsa. 3. Yrittämisen kannustaminen.

Helppoa – eikö totta? Joitakin se kirpaisee, mutta olisi varmaan hyvä jollekin monikulttuurisuuskoordinaatorille opetella jossain vaiheessa elämää työnkin tekemistä.

Vajeen paikkaamiseen ei hallituksella ole mitään keinoa esitettävänä. Ei mitään. Vanhanen horisee jotain hämärää työurien pidentämisestä. Minkä töiden? Missä on työvoimapula, herra teiniministeri Katainen? Jyrkiboy taas heittää löylyä kiukaalle ja halventaa ansiokkaasti Suomen rakentaneen sukupolven ja käytännössä kusee sen päälle höpisemällä jotain talvisodasta. Palkataan lisää somalian kielen tulkkeja talvisodan hengessä? Miten pihalla voi kaveri oikeasti olla?

Menetettyjen työpaikkojen luominen Suomeen vaatii sellaisen 50 000 uuden yrittäjän panoksen ja itsensä likoon laittamisen. Osaamista, ideoita ja uutta ajattelua kyllä Suomessa on yllin kyllin, sen näyttää jo historia.

Tunnen asiaa jonkin verran, kun olen työllistänyt yhdessä vaiheessa öpaut 20 ihmistä. Nykyinen hallituksen politiikka vain tappaa erinomaisen tehokkaasti kaiken yrittämisenhalun, eikä tulisi mieleenkään enää Suomessa laittaa kaikkea peliin, jos lopputuloksena on kaiken työn valuminen hulluuden pohjattomaan aukkoon verojen muodossa. Hyvä esimerkki lähipiiristä: kaveri sai Australiaan työluvan. Huippuammattilainen (globaalistikin) omalla alallaan ja ihmetteli pitkään kanssani Suomen menoa päin helvettiä. Yksittäistapaus, joita on nyt seitsemän aivan lähipiirissäni. Uskon kyllä, ettei se sattumaa enää ole.

Toistan tässä sanomani. Maassa on sen historian ylivoimaisesti tuhoisin hallitus. Paetkaa jos voitte.Ja taistelkaa tätä ylimaallista hulluutta vastaan kaikin tavoin.
Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan Irlannin vaikea tilanne todistaa ilman pienintäkään epäilystä, että Kreikan lainajärjestelyjen arvostelijat olivat väärässä.

Miniluv

QuoteModeille toivomus: voisiko Suomen tai maailmantalouteen asiat keskittää jollain tavoin?

Kylänraitin stickyissähän on muutama kokoelamketju talousasioista: Suomen, maailman- ja energiatalous.

"If you're running in fear of your own voters, there is nothing America can do for you".  JD Vance

Eikö ryssä kuole netissä länkyttämällä? Vielä ehtii värväytyä!  https://ildu.com.ua/