News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2010-02-07 HS: Keski-Espoon koululaisista jo puolet on maahanmuuttajia

Started by juge, 07.02.2010, 07:28:17

Previous topic - Next topic

juge

Espoossa on kymmenen koulua, joiden oppilaista vähintään neljännes puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea tai ruotsia. Kirkkojärven ja Keski-Espoon kouluissa heitä on liki puolet oppilaista.

Vieraskieliset ovat yleensä maahanmuuttajataustaisia. Nyt virkamiehet ja päättäjät pohtivat, onko vieraskielisten iso määrä ongelma vai ei.

Espoon peruskouluissa puhutaan 77 kieltä. Kaupunginvaltuuston linjauksen mukaan sopiva vieraskielisten osuus olisi 15 prosenttia koulun oppilaista.

Käytännössä tavoite on mahdoton, tyrmää sivistystoimenjohtaja Aulis Pitkälä.

"Lapsia ei voi siirrellä etnisen taustan tai uskonnon perusteella koulusta toiseen."

Tilastot kuitenkin osoittavat, että melkein jokaisen monikulttuurisen koulun lähialueelta löytyy koulu, jossa maahanmuuttajia on vähän. Esimerkiksi Keski-Espoon koulun läheltä löytyvät Sunan, Tuomarilan ja Jalavapuiston koulut, joissa kaikissa vieraskielisiä on alle kymmenesosa oppilaista.

Oppilaaksiottoalueet ovat kartalle piirrettyjä viivoja, joita voi siirtää lautakunnan päätöksellä.

Euroopan suurkaupungeissa kantaväestö on ryhtynyt karttamaan joitakin kouluja ja alueita, joissa maahanmuuttajien osuus on noussut suureksi.

Ongelmia on usein ilmennyt jos yli kolmannes oppilaista on maahanmuuttajia. Espoossa sellaisia kouluja on seitsemän, mutta vaikeuksia ei ole ollut.

Keski-Espoon koulussa Suvelassa 45 prosentilla lapsista on maahanmuuttajatausta. Suurimmat ryhmät ovat somalit ja Kosovon albaanit.

Kouluun mahtuisi 726 oppilasta, mutta tulijoita ei ole. Tällä lukukaudella oppilaita on nelisensataa. Jotkut perheet välttelevät koulua, toteaa Keski-Espoon koulun rehtori Simo Juntunen.

"Vanhemmat pelkäävät, että opetuksessa mennään aina sen tahdissa, joka osaa huonoiten suomea", Juntunen sanoo.

Monikulttuurisessa koulussa arjen sujumista pitää tukea, koska koululaisten suomen kielen taito on kirjava. Se ei kuitenkaan tee koulusta huonoa, sanoo rehtori.

"Mutta pienempien puolella on jo ryhmiä, joissa jo yli puolet on muuta kuin suomea äidinkielenään puhuvia. Onhan se vähän kummallista", Juntunen sanoo.

"Oppilaillekin antaa yhteiskunnasta vääränlaisen kuvan, että koulun väestörakenne on täysin erilainen kuin vaikkapa asuinkaupungin."

Espoolaisista runsaat kahdeksan prosenttia puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea tai ruotsia.

Jengiytyminen on yksi eurooppalaisten maahanmuuttajakoulujen ongelmista. Siitä on viitteitä Keski-Espoossakin.

"Vieraskielisessä koulussa on raskasta. Oppilailla on tarve puhua äidinkieltään, ja siksi välitunnilla helpompaa olla omiensa kanssa. Mutta eivät jengit keskenään tappele", rehtori kertoo.

Keski-Espoon koulu joutunee muiden mukana päättäjien luupin alle tänä keväänä.

Espoossa on 83 peruskoulua, ja vieraskieliset oppilaat jakautuvat niihin hyvin epätasaisesti. Jupperin, Päiväkehrän, Lahnuksen, Karhusuon ja Latokasken kouluissa heitä on alle prosentti.

"Pääsyy on asuntopolitiikassa. Maahanmuuttajaperheet asuvat yleensä vuokra-asunnoissa, ja niitä kaavoitetaan vain tietyille alueille", Aulis Pitkälä toteaa.

http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Keski-Espoon+koululaisista+jo+puolet+on+maahanmuuttajia/1135252682981
Osmo Soininvaara: "Pakolaistulva Afrikasta on vasta tulossa"

juge

Quote"Pääsyy on asuntopolitiikassa. Maahanmuuttajaperheet asuvat yleensä vuokra-asunnoissa, ja niitä kaavoitetaan vain tietyille alueille", Aulis Pitkälä toteaa.

Höpön löpön.

Pääsyy on, että mamut ovat keskimäärin joko a) työttömiä tai b) hyvin alhaista kielitaitoa, koulutusta ja osaamista vaativissa p*skaduuneissa. Tämä aiheuttaa sen, että he asuavat ja kouluttavat lapsiaan sossun rajallisilla rahoilla - mahdollisimman halvoilla asuinalueilla.

Varmaan Espoon mamutkin asuisivat Westendissä ja Haukilahdessa, jos heillä tai veronmaksajilla olisi siihen varaa. Mutta kun ei ole eikä tule olemaan, niin tilanne menee aina vain huonommaksi, vaikka astridthorsit mitä selittelisivät. Kohta pääkaupunkiseudun mamulähiöissä on samanlaisia mellakoita kuin Pariisin, Malmön ym. mamukaupunkien ghetoissa.
Osmo Soininvaara: "Pakolaistulva Afrikasta on vasta tulossa"

reppana

Ongelmia ei ole ollut:

QuoteOngelmia on usein ilmennyt jos yli kolmannes oppilaista on maahanmuuttajia. Espoossa sellaisia kouluja on seitsemän, mutta vaikeuksia ei ole ollut.

Mutta:

QuoteKouluun mahtuisi 726 oppilasta, mutta tulijoita ei ole. Tällä lukukaudella oppilaita on nelisensataa. Jotkut perheet välttelevät koulua, toteaa Keski-Espoon koulun rehtori Simo Juntunen.
QuoteMonikulttuurisessa koulussa arjen sujumista pitää tukea, koska koululaisten suomen kielen taito on kirjava.
QuoteJengiytyminen on yksi eurooppalaisten maahanmuuttajakoulujen ongelmista. Siitä on viitteitä Keski-Espoossakin.

Ok.

Meuhkaaja

Quote from: juge on 07.02.2010, 07:28:17
Espoossa on kymmenen koulua, joiden oppilaista vähintään neljännes puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea tai ruotsia. Kirkkojärven ja Keski-Espoon kouluissa heitä on liki puolet oppilaista. Vieraskieliset ovat yleensä maahanmuuttajataustaisia. Nyt virkamiehet ja päättäjät pohtivat, onko vieraskielisten iso määrä ongelma vai ei. Espoon peruskouluissa puhutaan 77 kieltä. Kaupunginvaltuuston linjauksen mukaan sopiva vieraskielisten osuus olisi 15 prosenttia koulun oppilaista.

No se vieraskielisten suuri osuus on ollut kaikkialla muuallakin Euroopassa. Miksi se ei olisi täällä ongelma?

Quote from: juge on 07.02.2010, 07:28:17
Käytännössä tavoite on mahdoton, tyrmää sivistystoimenjohtaja Aulis Pitkälä. "Lapsia ei voi siirrellä etnisen taustan tai uskonnon perusteella koulusta toiseen."

Anteeksi mitä? Eli on siis totaalisen oikein ja suvaitsevaista tunkea kaikki samaa etnistä taustaa olevat samaan kouluun. Mutta heidän ripottelemisensa eri paikkoihin ei käy koska razzizmi? Koulu siis saa profiloitua etnisesti ja se on ok, mutta etnisen profiloitumisen välttäminen ei käy?-mokuideologia ei totta totisesti logiikkaa seuraa. Mitäköhän Martin Luther King olisi tästä ajatellut?
Ai niin-hän vastusti uimahallien yms etnistä profiloitumista.

Quote from: juge on 07.02.2010, 07:28:17
Tilastot kuitenkin osoittavat, että melkein jokaisen monikulttuurisen koulun lähialueelta löytyy koulu, jossa maahanmuuttajia on vähän. Esimerkiksi Keski-Espoon koulun läheltä löytyvät Sunan, Tuomarilan ja Jalavapuiston koulut, joissa kaikissa vieraskielisiä on alle kymmenesosa oppilaista.

Nii-in. Kun suomalaiset kanta-asukkaat äänestävät jaloillaan-tässä tapauksessa lastensa jaloilla.

Quote from: juge on 07.02.2010, 07:28:17
Oppilaaksiottoalueet ovat kartalle piirrettyjä viivoja, joita voi siirtää lautakunnan päätöksellä. Euroopan suurkaupungeissa kantaväestö on ryhtynyt karttamaan joitakin kouluja ja alueita, joissa maahanmuuttajien osuus on noussut suureksi.

Niin-ja ihan sama tapahtuu Suomessa, kun jonkun koulun mamu-osuus nousee riittävän suureksi.

Quote from: juge on 07.02.2010, 07:28:17
Ongelmia on usein ilmennyt jos yli kolmannes oppilaista on maahanmuuttajia. Espoossa sellaisia kouluja on seitsemän, mutta vaikeuksia ei ole ollut. Keski-Espoon koulussa Suvelassa 45 prosentilla lapsista on maahanmuuttajatausta. Suurimmat ryhmät ovat somalit ja Kosovon albaanit. Kouluun mahtuisi 726 oppilasta, mutta tulijoita ei ole. Tällä lukukaudella oppilaita on nelisensataa. Jotkut perheet välttelevät koulua, toteaa Keski-Espoon koulun rehtori Simo Juntunen.

Kuten ylläolevasta voi lukea.

Quote from: juge on 07.02.2010, 07:28:17
"Vanhemmat pelkäävät, että opetuksessa mennään aina sen tahdissa, joka osaa huonoiten suomea", Juntunen sanoo.

Yleensä suomalaiset vanhemmat tuntevat koululaitoksemme sen vahvuuksine ja heikkouksine. Pelko lienee siis täysin aiheellinen. Ja jos nyt raotetaan sitä poliittisen korrektiuden huntua, niin kyllä ne vanhemmat taitavat pelätä jotakin muutakin.

Quote from: juge on 07.02.2010, 07:28:17
Monikulttuurisessa koulussa arjen sujumista pitää tukea, koska koululaisten suomen kielen taito on kirjava. Se ei kuitenkaan tee koulusta huonoa, sanoo rehtori.

No minkäs se sitten tekee koulusta? Paikan jossa juuri se minun lapseni ei saa yhtä paljon tukea ja opetusta kuin tuossa naapurikoulussa, koska mokutus vaatii tukea. Se että koulu tarvitsee, verrattuna muihin kouluihin, erityistä tukea, tekee koulusta nimenomaan huonon.(ainakin vanhempien, jotka lastensa koulunkäynnistä välittävät, kannalta)

Quote from: juge on 07.02.2010, 07:28:17
"Mutta pienempien puolella on jo ryhmiä, joissa jo yli puolet on muuta kuin suomea äidinkielenään puhuvia. Onhan se vähän kummallista", Juntunen sanoo. "Oppilaillekin antaa yhteiskunnasta vääränlaisen kuvan, että koulun väestörakenne on täysin erilainen kuin vaikkapa asuinkaupungin."

Tämä on sitä kotouttamista parhaimmillaan. Lapsia ei voida sekoittaa kantisten sekaan, koska se olisi razzizmi, mutta kantiksetpa eivät vapaaehtoisesti lapsiaan mokutuksen alttarille uhraa->lapsille ei muodostu kontakteja kantiksiin.

Quote from: juge on 07.02.2010, 07:28:17
Espoolaisista runsaat kahdeksan prosenttia puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea tai ruotsia. Jengiytyminen on yksi eurooppalaisten maahanmuuttajakoulujen ongelmista. Siitä on viitteitä Keski-Espoossakin. "Vieraskielisessä koulussa on raskasta. Oppilailla on tarve puhua äidinkieltään, ja siksi välitunnilla helpompaa olla omiensa kanssa. Mutta eivät jengit keskenään tappele", rehtori kertoo.

Vielä. Mitäs sitten tehdään kun ne tappelee. Jengeillä kun on tapana ensin muodostua ja sitten tapella.

Quote from: juge on 07.02.2010, 07:28:17
Keski-Espoon koulu joutunee muiden mukana päättäjien luupin alle tänä keväänä. Espoossa on 83 peruskoulua, ja vieraskieliset oppilaat jakautuvat niihin hyvin epätasaisesti. Jupperin, Päiväkehrän, Lahnuksen, Karhusuon ja Latokasken kouluissa heitä on alle prosentti.

"Pääsyy on asuntopolitiikassa. Maahanmuuttajaperheet asuvat yleensä vuokra-asunnoissa, ja niitä kaavoitetaan vain tietyille alueille", Aulis Pitkälä toteaa.

Segregaatio toimii paremmin. Mutta sekään ei ratkaise kaikkia ongelmia.

Blanc

On se kumma että Kirstinmäessä on halvat asunnot. Rikkautta negatiivisella etumerkillä.


Jos mamuille perustettaisiin omat koraanikoulut (tai ei uskontokeskeiset special schoolit), vähentäisi se rauhattomuutta ja häiriökäyttäytymistä merkittävästi peruskouluissa. Tämä olisi kokonaistaloudellisesti ja lasten tulevaisuuden kannalta paras ratkaisu.

Pitäisi tehdä tutkimus siitä, miten maahanmuuttajien korkea aste vaikuttaa muiden lasten oppimiseen. Pitäisi valita kaksi koulua samasta kunnasta, jossa toisessa on paljon ja toisessa vähän mamuja. Tämän jälkeen vertailtaisiin koulussa olevien suomalaislasten osaamista. Uskon että osaaminen maahanmuuttajakoulussa olisi järjestelmällisesti 10-20 % heikompaa.  

Voisin itse tehdä tuon tutkimuksen jos saan datan jostain. Onko peruskouluja laitettu järjestykseen keskiarvojen mukaan samaan tapaan, kuin lukioita?
A liberal is a man who is willing to spend somebody else's money.

Mursu

Quote from: juge on 07.02.2010, 07:28:17
Keski-Espoon koulussa Suvelassa 45 prosentilla lapsista on maahanmuuttajatausta. Suurimmat ryhmät ovat somalit ja Kosovon albaanit.

Kosovon albaanit? Se on kuin sanoisi Suomen suomalaiset. Heillä on oma itsenäinen maa, jonka puolesta Nato taisteli ja jota EU elättää. Menkööt sinne takaisin. Ai niin, siellä ei saa samanlaisia sosiaalietuuksia. Ei saanut täälläkään 1920-luvulla.


Eino P. Keravalta

Jaa että vika onkin kaavoituspolitiikassa? Mitenkäs nyt Espoossa on ollut noin rasistisia kaava-arkkitehtejä, että syntyy mamughettokouluja?

Entä mikä olisi sitten ratkaisu? Sekö, että kaavoitetaan samaan tilaan sekä hyvätuloisten pientalot että mamujen varastointikompleksit? Eipä taida toimia: kuka ihme haluaa maksaa puoli miljoonaa omakotitalosta, jonka vastapäätä sijaitsee jättimäinen betonikuutio sosiaalihuollon kestoasiakkaina olevia, islamilaista vallankumousta odottelevia maahanmuuttajia, joiden jälkikasvu pyöriskelee kaduilla jengiytymässä leipäveitset taskuissa?

Ymmärtääkseni kaupungit juurikin kilpailevat hyvistä veronmaksajista. Siksi kaupungin on heitä houkutellakseen otettava huomioon näiden hyvien veronmaksajien toiveet. Ja mitähän he mahtavat toivoa? Rauhallista ja turvallista ympäristöä itselleen ja lapsilleen. Mikä taas tarkoittaa sitä, että seudulla ei ole humanitäärisen turvapaikkaturismin kaatopaikkaa. Sitä mukaa kun mamumassa leviää säteittäin Helsingistä ulospäin, samassa tahdissa varakkaat ja koulutetut ihmiset pakkaavat tavaransa ja muuttavat kauemmas naapurikuntiin, missä saavat viettää rauhallista, yksikulttuurista elämää. Helsingille, Espoolle ja Vantaalle jäävät lopulta vain palavien autojen röykkiöt.

Tilannetta ei voida pelastaa millään muulla kuin lopettamalla koko turvapaikkaturismi ja alkamalla palauttaa jo täällä olevaa ongelma-ainesta kotimaihinsa - esimerkiksi somaleillahan ei ole mitään suojeluntarvetta, koska he jopa lomailevat kotimaassaan. Väestönpalautukset tulisi suorittaa vielä, kun se sivistyneesti on mahdollista. Eurooppa tulee kyllä ravistelemaan kolmannen maailman rikastuttajat irti itsestään, mutta mitä myöhemmäksi sitä lykätään, sitä ikävämmät ovat käytännöt.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

kohmelo


Nauris

Quote
"Mutta pienempien puolella on jo ryhmiä, joissa jo yli puolet on muuta kuin suomea äidinkielenään puhuvia. Onhan se vähän kummallista", Juntunen sanoo. "Oppilaillekin antaa yhteiskunnasta vääränlaisen kuvan, että koulun väestörakenne on täysin erilainen kuin vaikkapa asuinkaupungin."

Ikärakenne tilastoista varmasti löytyy yksi selitys tuolle tilanteelle. Somaleilla tunnetusti perheet ovat hyvin suuria. Jos kaupunginosassa asuu 20 somaliperhettä ja niissä kaikissa on kuusi peruskouluikäistä lasta, niin tämä taas aiheuttaa sen, että peruskoulun oppilaista 120 on näiden somali perheiden lapsia.

Nämä väestörakenne tilastot ovat hyvin mielenkiintoisia ja luultavasti järkyttävät monia, jotka eivät ole niihin perehtyneet. Tällä hetkellä suuret ikäluokat hämäävät luulemaan, että ulkomalaistaustaisten osuus väestöstä on pieni. Ei tarvitse mennä kuin parikymmentä vuotta, niin heidän osuutensa väestöstä kasvaa valtavasti maahanmuuton, mutta varsinkin sen takia, että kantaväestön suuret ikäluokat alkavat suuressa määrin kuolemaan. Silloin ei mokuttajienkaan enään tarvitse jauhaa siitä, kuinka vähän ulkomaalaistaustaisia Suomessa on.

Ikärakenne yllättää
Maahanmuuttajien määrästä
Pekkarinen lohduttaa kuitenkin
Putin sai aikaan vauvabuumin!
Youtube: maahanmuuttajat voimavara Malmilla

Toinen asia, joka tilastoissa hämää on sukupuolirakenne. Yleensä ajatellaan, että Suomessa on valtavasti naisia. Tämä pitää paikkaansa kun lasketaan yhteen kaikki ikäluokat. Kun katsotaan tarkemmin alle 50-vuotiaiden ja varsinkin hedelmällisessä iässä olevia, niin paljastuu monille miehille järkyttävä tieto. Noin 50 000 suomalaiselle miehelle ei ole naista vaan heistä osa on tuomittu poikamiehiksi peräkammariin!

Luonnonvalinnan kannalta tämä on oikeastaan hyvä asia, koska naisilla on valinnan varaa ja lisäksi miehet ovat käsittääkseni naisiin verrattuna keskimäärin luonteeltaan erakkoja ja nörttejä eli ei kaikki miehet edes halua naista. Nykyään myös avioerot ovat yleisiä, että esimerkiksi "käytettyjä" yksinhuoltaja äitejä löytyy paljon vaikka miehet yleensä haluavatkin naisen ilman lapsia.

Joku hommalainen varmasti kommentoi, että ulkomailta niitä "naisellisia" naisia löytyy. Kuka nyt suomalaista feministi akkaa haluaa. Kuitenkin on niin, että moni mies ei halua ulkomaalaista naista, koska heistä voi aiheutua kulttuuriin tai varsinkin kieleen liittyvää vaivaa. Helpompaa on mennä naimisiin henkilön kanssa, jolle voi puhua suomea.

Uusnatsismin synty selvitetty
Naisvartijoiden ja seksirikollisten rakkaussuhteet puhuttavat Ruotsissa
Puuma valitsee nuoren miehen
Maajussi ei hyväksy jos vaimoehdokkaalla jo lapsia

PaulR

Naurilla tuli niin tanakkaa asiaa, että pakko kommentoida ominaiseen lyhyeen tyyliin.

Vuosituhannen vaihteessa haaveilin jonkin kirjan luettuani muuttamisesta sille kuuluisalle autiolle saarelle.

Hyvin harvaa suomalaista naista kelpuuttaisin. Lämmitän amerikkalaista - hyvin mielenkiintoista antifeminististä tapausta - jonka edistymisestä ei ole mitään takeita.

Mikäli homma toimii, käyn hakemassa pois maan ääristä.

mikkostadista

Keski-Espoo tyhjenee siis suomalaisista pikavauhtia.
Suomalaisten lasten oppiminen käy mahdottomaksi alueen kouluissa.

juge

Quote

Suvelan koulusta: minun lapsi ei mene sinne
Ope  |  7.2.2010 10:55
   
On ymmärrettävää, että meistä monilla on tarve asua hieman "paremmalla" asuialueella

Itse asun Suvelassa, tule Virpi joskus käymään täällä. Koulun pihalla illalla nuorisojengit juo viinaa ja huutaa, poliisiautot valvoo päivisin, mutta illalla ei ole enää turvallista kävellä tai leikkiä pienen lapsen kanssa leikkipaikalla. Tämä ei ole "hieman huonompi alue". Se on slummi. Koulun lähellä on kapakka Satulinna, jossa puliukot roikkuu terassilla ja nukkuvat kaduilla. Somaliteinit huutaa, "Mitäs valkoinen lehmä?" Vaikka kävelen kadun toisella puolella.

Koulussa on huumeongelmia, kaverini joka on ollut siellä sijaisena ei kuulemma mene sinne enää vaikka mitä maksettais.

Järkevissä mittasuhteissa oppilaiden vapautta valita koulunsa voitaisiin rajoittaa.

Me olimme ostettiin täältä halpa ensiasunto, nyt meillä on 3v. lapsi. Se ei mene Keski-Espoon eli Suvelan kouluun. Meillä ei ole vielä varaa rivitaloon, mutta tarvittaessa muutetaan vuokralle, yksiöön, kaksioon, ihan samaa. Jokaisen aikuisen - tai lapsen ei tarvitse uhrautua monikulttuurisuuden vuoksi. Ei ainakaan minun.


http://www.hs.fi/keskustelu/message.jspa?messageID=4477799

-->> Aika karua tekstiä.
Osmo Soininvaara: "Pakolaistulva Afrikasta on vasta tulossa"

KariQVA

Quote from: juge on 07.02.2010, 12:04:02
http://www.hs.fi/keskustelu/message.jspa?messageID=4477799

-->> Aika karua tekstiä.

Onhan se. Ei tuota kuitenkaan ole mikään oikea ope kirjoittanut, ehkä uimaopettaja. Ja sehän ei siis vaikuta mitenkään siihen, etteikö tuo olisi totta.

Summa summarum. Jos tällaiset uutiset eivät herätä äänestäjiä, niin ei sitten mikään.

KphS

Jos koko tästä scheissesta pitää jotain positiivistä esille nostaa, niin homma^^^ on helpottunut huomattavasti, sillä Muutoksen ei tarvitsee enää ihmetellä mistä niitä kannattajakortteja pitäisi kerätä.

Media nostaa uutisoinnillaan ongelma-alueen otsikoksi => pottunokat lähtevät pareittain/ryhmissä turvaliivit päällä ruokakauppojen ym. vilkkaiden paikkojen maastoon kortteja keräämään. Kätevää.  ;D
Asun Tanskassa eli olen itsekin maahanmuuttaja. / En edusta kantaväestöä.

Vera

Quote from: juge on 07.02.2010, 07:36:42
Varmaan Espoon mamutkin asuisivat Westendissä ja Haukilahdessa, jos heillä tai veronmaksajilla olisi siihen varaa. Mutta kun ei ole eikä tule olemaan, niin tilanne menee aina vain huonommaksi, vaikka astridthorsit mitä selittelisivät. Kohta pääkaupunkiseudun mamulähiöissä on samanlaisia mellakoita kuin Pariisin, Malmön ym. mamukaupunkien ghetoissa.


Itse asiassa Westendissa asuukin aika paljon mamuja, joilla on siihen varaa. Ilmeisesti jostain syystä niiden lapset eivät vain ole aiheuttaneet ongelmia kouluissa. Sen lisäksi länsimaalaisilla maahanmuuttajilla on keskimäärin vähemmän lapsia kuin suomalaisilla, somaleista sen sijaan yli puolet on alle 20 vuotta vanhoja.

rankka

Meidän vanhempi muksu ois alottanu tossa Tiistilän koulussa (33.6%) syksyllä, mutta päädyimme hiemen toisenlaiseen ratkaisuun.
Valitettavasti hän joutuu nyt kouluun jossa on 0.00% mamuja. Yritämme jotenkin pärjätä kulttuurisesti köyhän koulun kanssa.
Ehkä se siitä kun vain annamme mahdollisuuden ... ;)

PaulR

Kauhistuksen kanahäkki!

Kuinka hän ikinä tulee pärjäämään kovaa vauhtia klopalisoituvassa Suomessa?!  ;)

KTM

Tässä voisikin jo alkaa arvailemaan minä vuonna suomeen perustetaan Suomalainen kansanpuolue, SKP :) Eli suomenkielisten etua ajava kielipuolue.

Tätä menoa se päivä lienee edessä ennen pitkää, joskus tulevaisuudessa ei riitä enää kannatuspohjaa erillisille demareille, kepulaisille ja kokoomuksille, joten ne liitetään yhteen suomenkielisten kielipuolueeksi .

ikki

Quote from: J. Juntunen on 07.02.2010, 15:55:40
Meidän vanhempi muksu ois alottanu tossa Tiistilän koulussa (33.6%) syksyllä, mutta päädyimme hiemen toisenlaiseen ratkaisuun.
Valitettavasti hän joutuu nyt kouluun jossa on 0.00% mamuja. Yritämme jotenkin pärjätä kulttuurisesti köyhän koulun kanssa.
Ehkä se siitä kun vain annamme mahdollisuuden ... ;)

Ja sitten olisi syytä käydä katsomassa ghetoissa mikä se touhu on, tai hän ei tule koskaan uskomaan että suomalaisten ja ulkolaisten välillä on jotain eroja. Se se vaara on jos eristää ihanasta monikulttuurista..
Shokkihoitoa kehiin ettei muutu mokuttajaksi teininä..

antero

Quote"Vieraskielisessä koulussa on raskasta. Oppilailla on tarve puhua äidinkieltään, ja siksi välitunnilla helpompaa olla omiensa kanssa. Mutta eivät jengit keskenään tappele", rehtori kertoo.

Paskapuhetta? Vai; ei "vielä"?
Kyllästyttääkö vatnikki-jäsenien jatkuva dada? Mene omaan profiilisi, klikkaa "Kaverit/estolista", klikkaa "Muokkaa estolistaa", Lisää estolistalle haluamasi vatnikit. Ja nauti Hommasta ilman vatnikkejä!

rankka

Quote from: ikki on 07.02.2010, 16:50:32
Ja sitten olisi syytä käydä katsomassa ghetoissa mikä se touhu on, tai hän ei tule koskaan uskomaan että suomalaisten ja ulkolaisten välillä on jotain eroja. Se se vaara on jos eristää ihanasta monikulttuurista..
Shokkihoitoa kehiin ettei muutu mokuttajaksi teininä..

Mulla on semmoinen tunne ettei hänestä kasva mokuttajaa.
Poika on muistanut vähän väliä sanoa onnellisena ääneen että hänestä on hyvä ettei joudu tiettyjen ihmisten kanssa samaan kouluun, koska ne eivät ole kivoja ihmisiä.
(Hän kun näkee tulevan koulunsa aina ollessaan etupihalla)

ibn ghul

Quote from: antero on 07.02.2010, 17:21:13
Quote"Vieraskielisessä koulussa on raskasta. Oppilailla on tarve puhua äidinkieltään, ja siksi välitunnilla helpompaa olla omiensa kanssa. Mutta eivät jengit keskenään tappele", rehtori kertoo.

Paskapuhetta? Vai; ei "vielä"?


Jengit eivät tappele keskenään... Mutta tappelevatko ne suomalaisten kanssa?

Tai mitä ne tekevät silloin kun eivät ole koulussa välitunnilla, vaan esimerkiksi kaupungilla palloilemassa, lähteekö vastaantulijan kännykkä mukaan nyrkiniskun saattelemana...
"Jos ihmisille sanoo, että heidän kultturinsa on perseestä, miten heidän voi olettaa äänestävän sellaisen väitteen esittäjää?" (John King: Human Punk, s 242)

haapa

Menkääpä Espoonlahden ammattikoulun lähistölle niin alkaa jo yksinkertaisesti pelottamaan  :-\

nimetönkeskustelija

Meikäläisen eräs työkaveri, joka on työperäinen maahanmuuttaja, asui Espoon keskuksessa. Hän totesi itse, että ei halua lapsiensa kasvavan somalijengien keskellä. Heidän oli siis pakko muuttaa sieltä muualle. Että löytyy niitä "rasisteja" muualtakin kuin Suomesta.

Halla-ahon mainitsema "valkovuoto" on jo alkanut Espoossakin. Onnea Espoo!
Eikö jokaiselle tullut jos selväksi että kommunismi ei ole koskaan toiminut missään? Mistä näitä uusmarxisteja oikeen sikiää?

antero

Quote from: ibn ghul on 07.02.2010, 17:33:26
Quote from: antero on 07.02.2010, 17:21:13
Quote"Vieraskielisessä koulussa on raskasta. Oppilailla on tarve puhua äidinkieltään, ja siksi välitunnilla helpompaa olla omiensa kanssa. Mutta eivät jengit keskenään tappele", rehtori kertoo.

Paskapuhetta? Vai; ei "vielä"?


Jengit eivät tappele keskenään... Mutta tappelevatko ne suomalaisten kanssa?


Jos rehtorin pitää heti ensimmäisenä lähteä puolustelemaan legendaarisella ",MUTTA!"-lauseella. Niin siinä vaiheessa todellisuus on yleensä juuri päinvastaista, kuin mitä se selittelijä yrittää selitellä.

Ensin tapellaan siitä kuka on jengin pomo. Sen jälkeen jengit tappelee siitä, kuka on koulun pomo. Eipä siinä sinänsä kummallista ole. Jos koko koulu kuuluu samaan jengiin niin silloin tapellaan vain siitä kuka on jengin eli koulun pomo.
Tuskimpa tuo on vuosituhansien kuluessa muuttunut, vaikka reksi yritääkin jauhaa paskaa.
Kyllästyttääkö vatnikki-jäsenien jatkuva dada? Mene omaan profiilisi, klikkaa "Kaverit/estolista", klikkaa "Muokkaa estolistaa", Lisää estolistalle haluamasi vatnikit. Ja nauti Hommasta ilman vatnikkejä!

Nikopol

Kaikki on jo sanottu, mutta mainitsenpa nauraneeni mahani kipeäksi kun virkamiehet miettivät onko 77 kieltä ongelma.

Jos bussittaminen kielen tms perusteella ei käy, segregaatio on tosiasia. Ja turha nauraa väestönvaihdon maalailijoille. Adjö Esbo.
"[romanianromani]kopla valitsi uhreiksi iäkkäitä naisia välttyäkseen yhteenotoilta miesten kanssa." Keski-Uusimaa
"Kenet Jeesus hakkaisi?" kmruuska 2012

FadeAway

On myös positiivisia puolia.
Espoon somaliassa, Suvelassa on selkeästi Espoon halvimmat asuntojen hinnat.
n. 20-30% edullisempia kerrostalokämppiä kuin muualla Espoossa. Hieno mahdollisuus päästä monikulttuuriseen arkeen ja saada omistus asunto edullisesti.
Tietysti on outoa , kun lapsesi puhuu somaliaa ja suomea sekaisin, mutta sehän on sivistystä, kun osaa monia kieliä jo lapsena.
(9 somalia samassa tarharyhmässä)
On paljon vaikeampi purkaa syntynyttä ongelmaa, kuin ennaltaehkäistä se.

rankka

Quote from: FadeAway on 07.02.2010, 20:27:16
(9 somalia samassa tarharyhmässä)
En tiedä tarkkoja kansallisuuksia, mutta juuri laskin että nuorimman pojan ryhmässä oli 12 ulkomaalaista (abdullaaaaaaaah, mohammettia, jne) ja 7 suomalaista (joista saaattaa joku olla venakko tai virolainen). Tietysti pakollinen liinavaatteisiin pukeutuva tarhantätikin hengaamassa.

Quote from: Nikopol on 07.02.2010, 19:03:05
Adjö Esbo.
Kyllä, ätjöötä vaan.
Verrattain paskaa koko kehä3 sisäpuoli, tulipahan kokeiltua. Ikävä ei tule, ja joutaa mun puolesta mennäkki vaikka maanvyöryssä mereen/klaanien sisällissotaan.
Se tietysti kantiksena harmittaa että joutuu luopumaan omasta maasta. Voisivat tehä näitä kokeitansa muualla, esimerkiksi "nallella" on sopivaa maa-aluetta mihin varmaan mahtuu pari poloista.

FadeAway

Kuinka tyytyväisiä lapsen vanhemmat ovat , kun heidän lapsi valitaan kiintiökantasuomalaiseksi mamukouluun ?

Hölmölässä asiat taitavat mennä omalla painollaan. Tulokset ovat tiedossa. 10 vuoden päästä olemme Ruotsin mallissa.
On paljon vaikeampi purkaa syntynyttä ongelmaa, kuin ennaltaehkäistä se.

nimetönkeskustelija

Siinä vaiheessa kun meikäläisen jälkikasvu menee tarhaan, tulee vakavasti harkintaan asuinpaikan vaihto, mikäli tarha on runsaasti värittynyt. En halua että lapseni ei opi kunnolla Suomea jossain kulttuurien sulatusuunissa.
Eikö jokaiselle tullut jos selväksi että kommunismi ei ole koskaan toiminut missään? Mistä näitä uusmarxisteja oikeen sikiää?