News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2016-12-13 Halla-aho palaa kotimaan politiikkaan

Started by Nuivanlinna, 14.12.2016, 00:35:26

Previous topic - Next topic

Profeetta Kekikkad

Quote from: diipadaapa on 06.04.2018, 17:50:34
Nähtävästi foorumin suvakkiosasto kokoontunut mollaamaan Jussia. Mielestäni Halla-aho vastaili kysymyksiin hyvin ja haittamaahanmuuton osalta linja näytti olevan täysin sama kuin aina, eli rajat kiinni.
Jotenkin tuntuu siltä, että osaa tästä Homman väestä ei vaan pysty tyydyttämään millään. Jos Halla-aho puhuu maahanmuutosta, häntä kritisoidaan siitä, ettei hän puhu muusta kuin maahanmuutosta. Jos JHa puhuu taas jostain muusta, niin johan tulee kuraa niskaan siitä, ettei puhuta maahanmuutosta.

Mielestäni tuo kyselytunti oli melko onnistunut, teknisiä ongelmia lukuunottamatta. (Riikan mikki suhisi aivan liikaa, yms.) Toki, olisin toivonut puheenjohtajalta hieman pelinavauksia siitä strategiasta, millä PS lähtee tuleviin ek-vaaleihin, mutta toisaalta oli hyvä kuulla mikä PSn tulevaisuuden suunnitelma on Eurooppa-yhteistyön kanssa.

Kunhan kehitys kehittyy ja näitä kyselytunteja saadaan puskettua ulos tasaisella tahdilla, niin hyvä tästä tulee! Loistava strateginen oivallus puoluetoimistolta oli myös pilkkoa tuo video osiin ja tuuppia Tubeen, sillä on huomattavasti helpompaa osoittaa yhtä kokonaista videota kuin yli tunnin haastattelua ja lähteä arpomaan, että missä välissä Halla-aho sen mielenkiintoisen jutun sanoikaan.

Formaattia pistäisin sen verran uusiksi, että aloittaisin/lopettaisin haastattelun ns. revolverikierrokseen, missä kysytään lyhyitä ja kenties humoristiakin kysymyksiä, joihin haastateltavan pitäisi vastata mielellään mahdollisimman sähäkästi.

Toki, vastaavia haastatteluja olisi hyvä saada myös Huhtasaarelta ja muilta puolueen kärkinimiltä, jotta saadaan nimenomaan sitä peräänkuulutettua kärjen leveyttä esille.

Kokonaisarvosanana tälle ulostulolle voisi antaa 8-. Paljon korjailtavaa, mutta paljon hyvää.
Shadilay.

K.L.O

Jussi Halla-aho mainitsee yhdeksi ongelmaksi sen, ettei Perussuomalaiset saa julkisuutta.

Nyt siis kaikki somettamaan, jolla tuemme puheenjohtajaa ongelman ratkaisemiseksi osittain.

QuoteAvaa gmail-sähköpostitili millä tahansa keksimälläsi nimellä, vie aikaa n. 30 sekuntia.
www.gmail.com
Avaa Facebook-tili millä tahansa keksimälläsi nimellä em. gmail-osoitetta käyttäen, vie aikaa n. 60 sekuntia.
www.facebook.com
Avaa Twitter-tili keksimälläsi nimellä gmail-osoitettasi käyttäen, vie aikaa noin 60 sekuntia.
www.twitter.com
Mahdolliset puhelinnumerokohdat voi vain ohittaa.

Nyt sinulla on työkaluja levittää öyhötystäsi ympäri maailmaa ja puheenjohtaja Halla-aho on tyytyväinen.
Oikeasti kukaan ei tule urkkimaan tylsää elämääsi, älä luule itsestäsi liikoja!
Uutisia, tietoja ja mielenkiintoisia tapahtumia jaetaan sosiaalisessa mediassa valtavalla voimalla. Twitteriä seuraamalla olen huomannut, että suuri osa ajankohtaisista uutisista ja tiedoista on sieltä poimittu hommalle.

Nyt kaikki tukemaan Jussia ja jakamaan mielipiteitä somessa! Sille yhdelle Härköselle ei kannata jakaa, hän tietää jo. 

Kim Evil-666

Halla-ahon huomiot medianäkyvyyden suhteen valtamediaan peilaten pitää enemmän kuin paikkaansa. Mielestäni olisi tärkeää paneutua tähä ongelmaan puolueen taholta suurella vakavuudella, sillä ihmisten mieliin pääseminen vaatii julkisuutta, jotta propaganda saadan iskostettua suurten massojen yhteiseksi ajatteluksi.

Vaihtoehto on myrkkyä viralliselle poliittiselle totuudelle, eikä valtamedia virallisen totuuden edustajana tule edistämään Persujen agendaa millään muodoin.

Vaihtoehto tarvitsee sanomansa levitykseen vaihtoehtoisia kanavia. Jos niitä ei ole sopiviksi määrin tarjolla, niitä tulee itse luoda. Aivoriihi käyntiin ja luomistöihin. Puoluetukien käyttö poliittisen agendan levittämiseksi ei voisi olla juuri parempi kohde käytölle. Oikeita miehiä ja naisia työstämään vaihtoehtoisia tapoja näkyvyyden saamiseksi  tavallinen äänestäjä ei tule äänestäjäksi, mikäli näkyvyys on liian rajallista. Vaihtoehtoisia kanavia tulee promota kansalaisille mailla ja mannuilla, joka paikassa. Ihmiset eivät niitä itse löydä, ne tulee työntää heidän eteensä. Uuvatit ja muut puolueet tekevät parhaansa häiritäkseen Persujen agendan leviämistä. Niiden häirintä tulee sivuuttaa ja keskittyä omaan tekemiseen. Tarpeen mukaan voisi valjastaa muutaman henkilön ampumaan alas vastapuolen hyökkäyksiä, ei niin, että jokainen huitoo summamutikassa. "Propaganda-torjuntayksikkö" keskittyköön Elon ja Torvisten naurettavuuksiin, muut keskittyköön omaan tekemiseen.

Hyökkäys on paras puolustus sanotaan. Hyökkäyksiä tulee tehdä kiihtyvällä tahdilla, tarkoin harkittuihin maaleihin. Virallisen totuuden edustajat tekevät hyökkäyksiä jatkuvasti. Pelkällä jatkuvalla puolustamisella jää takuuvarmasti altavastaajan asemaan. Jytkyt saavutettiin hyökkäyksillä. Niistä ajoista on hyvä muistaa ottaa oppia ja hyödyntää opittuja toimivia elementtejä. Älkää unohtako kansanmieltä nostattavaa populismia. Tuo populismi uppoaa isoon osaan kansaa tehokkaammin, kuin "tylsä asiakeskeinen poliittinen jargoni". Poliittisen populismin vaahtomuovisen kerroksen alla, tulee kuitenkin lymytä terävääkin terävämpi miekka.

Pohjoinen Perkele! Arktisen alueen Eko-Mörökölli!
Oma polku- kiveen hakattu!

"Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi."

skyuu

Quote from: Kim Evil-666 on 07.04.2018, 12:02:59
Halla-ahon huomiot medianäkyvyyden suhteen valtamediaan peilaten pitää enemmän kuin paikkaansa. Mielestäni olisi tärkeää paneutua tähä ongelmaan puolueen taholta suurella vakavuudella, sillä ihmisten mieliin pääseminen vaatii julkisuutta, jotta propaganda saadan iskostettua suurten massojen yhteiseksi ajatteluksi.

Vaihtoehto on myrkkyä viralliselle poliittiselle totuudelle, eikä valtamedia virallisen totuuden edustajana tule edistämään Persujen agendaa millään muodoin.

Vaihtoehto tarvitsee sanomansa levitykseen vaihtoehtoisia kanavia. Jos niitä ei ole sopiviksi määrin tarjolla, niitä tulee itse luoda. Aivoriihi käyntiin ja luomistöihin. Puoluetukien käyttö poliittisen agendan levittämiseksi ei voisi olla juuri parempi kohde käytölle.

Tämä2!

Persut pistää juttua kyllä kiitettävästi https://www.suomenuutiset.fi/ sivustolle mutta lukeeko niitä kukaan? No ei hirveästi muut kuin jo muutenkin asiasta kiinnostuneet. Näkyvyyttä ei ole koska valhevaltamediat ei paljoa näitä uutisia jaa ja ns. ulkopuoliselle tavan kadunhenkilöoletetulle koko SU on todennäköisesti täysin tuntematon entiteetti.

Yksi hyvä tapa saada tuota sivustoa, persujen laki- yms. ehdotuksia, EU- ja mamuhullutuksia, yms. yms. suuren yleisön tietoon olisi pistää kerran viikossa tai kahdessa aina sellainen a3 tai a4 flaieri taitettuna lehtiseksi jossa olisi raflaava otsikko+pari muuta juttua etusivulla, 'keskiaukeama juttu' ja sitten pientä referaattia muista viikon uutisista ja lopussa joku lue lisää SU:n sivuilta.

Tuota sitten jaettaisiin vaikkapa perjantaisin metroissa, juna-asemilla ja isoilla bussipysäkeillä. Tai laitettaisiin sellainen jakotasku busseihin ja ne jakopömpelit markettien eteisiin (tosin bussiyhtiöt ja marketit ei taitaisi suostua koska... no rasismi.)

SU-kännysovelluskin voisi olla ihan kokeilunarvoinen juttu.

sivullinen.

Annan minäkin tähän oman näkemykseni Halla-ahon kyselytunnista. Minusta sen ajatus oli hyvä. Toteutus valitettavasti oli mikrofonista johtuen keskinkertainen. Ensimmäinen kerta kuitenkin on usein sellaista. Se sallitaan. Vuoden päästä tämä voisi olla jo laadukasta; Monokulttuurilla kesti vuoden kasvaa laadukkaaksi; Jari Leino Show oli laatua alusta asti, mutta ei ehtinyt kasvaa huomiossa; ja Soinin tuubi oli vielä lyhyempi kokeilu. Katsotaan nyt sitten vuosi eteenpäin. Tosin Työmiehen Tuumaustunti oli laadultaan jo oikein loistava ja hyvä. Miksi se lakkautettiin?

Sisältö oli tällä kertaa jopa ensimmäisen kerran tekniikkaa huonompi. Halla-ahon vahva alue on maahanmuuttopolitiikka, ja muissa asioissa hän on aivan kujalla. Koska alle puolet jutusta koski maahanmuuttopolitiikkaa, Halla-aho oli yli puolet ajasta täysin kujalla. Hän esimerkiksi on muuttunut kellariblogistista ylimieliseksi -- ja ylipalkatuksi -- eurostobyrokratiksi, joka haluaisi köyhällistön töihin, koska itsekin tekee mielestään palkkansa arvoisesti "töitä". Eikö hän osaa nähdä mitään ongelmaa tässä? Persujen pitäisi ehdottomasti laittaa vaikka Hakkarainen puhumaan työnteosta; henkilö, joka ei ole koskaan tehnyt muita töitä kuin poliitikon "töitä", ei ole uskottava. Vielä kun hän selittää naama peruslukemilla täyttä puuta heinää, että kaikki ihmiset ovat aina käyneet töissä hankkiakseen asunnon. Eikö hän ole koskaan käynyt maaseudulla tai edes lukenut kirjoista orjista, orjalaivoista ja orjalaivojen tervoista?

Sen verran häntä valistaisin, ettei Suomessa kansanedustajakaan saa palkkaa vaan palkkion ja kulukorvauksen, ja sitäkin alettiin maksaa vasta kun Neuvostoliitto voitti sodan ja halusi antaa työläisille helpon tavan ansaita rahaa. Sitä ennen edustustehtävät olivat enemmän harrastusta kuin ammatti -- ja pitkään sen jälkeenkin oli näin --. Nykyäänhän kunnanvaltuutettuna olokin on useimmille pääasiallinen tulon lähde tai ainakin siitä sen ansiosta hankitut kunnan luottamustoimet. Ja kunnanvaltuutettu voi asua vaikka Brysselissä ja toimia valtuutettuna Helsingissä. Jopa Harkimo pitää nykyistä tilaa täysin demokratian vastaisena, ja sitä se onkin. Tietenkin Harkimon puoluetoveri -- ja hänkin nuivakalastelija -- Rydman julisti oikein televisiossa, miten äänestää valtuustossa toisin ja eduskunnassa toisin, ja muutenkin Kokoomuksen hallituksessa ajaman Soten suurin kritisoija on Kokoomuksen vaihtoehtoinen korttikäsi, joten Harkimon kritiikki kertoo vain sosialistisen järjestelmämme äärikorruptoituneisuudesta.

Jatkan vielä Halla-ahon esiinnostamalla väitteellä Suomen vetovoimatekijöistä. Näistä diskoraha eli virallisissa papereissa sosiaalituki on merkittävin. Halla-aho kovasti vastustaa sitä. Hän ei puhunut asiasta sanaakaan, kun ministeri Mäntylä (ex-ps.) lupaili ja lupaili ja lupaili sen leikkaamista. Mäntylä oli oikea halla-aholainen, ja Halla-aho ei minun tietääkseni ole vieläkään hänestä sanonut yhtään pahaa sanaa. Hän silti oli pettureista suurin. Soini ja Terho tietenkin pettivät Halla-ahon, ja hänelle tämä henkilökohtainen kauna on isompi asia kuin aatteen pettäminen. Perussuomalaiset olivat siis hallituksessa ja lupasivat leikata matujen rahoja; Perussuomalaiset olivat myös hallituksessa 30 000 matun marssiessa yli rajan laukut kannettuina. Tämän kaiken Halla-aho täysin unohtaa ja taitaapa mielessään pistää muiden piikkiinkin. Kun lapsi rikkoo maljakon, hän sanoo, ettei tehnyt sitä, vaikka kaikki näkivät hänen sen tehneen. Aikuisena pitäisi pystyä käsittelemään tehdyt mokat huomattavasti paremmin.

Lopuksi jäi vielä kaikkein kauhein asia. Halla-aho ei ole missään nimessä eurostovastainen tai edes eurostoskeptinen; hän on jopa eurostomyönteisempi kuin Sipilän kepulit. Tämä on aivan hirvittävää. Hän selittää eurostoparlamentin ryhmistä ja paperinpyörittelystä ja hallinnosta; oksennushan sitä meinaa tulla sellaista paskaa kuunnellessa. Vaan ei tässä minusta ole kyse. Kyse on suuresta eurostovastaisuudesta kansamme riveissä. Parhaimmillaan persuilla oli kaksi kärkeä: eurostovastainen Timo ja matuvastainen Jussi. Nyt ei koko puolueessa ole yhtään eurostovastaista kärkeä ja jopa eurostoneutraaleita yritetään vaientaa. Minä en näe mitään menestymisen mahdollisuuksia puolueella, joka on eurostointoinen ja samaan aikaan maahanmuuttovastainen; en minkäänlaisia.

Edes maahanmuuttovastaisuus ei voi siinä yhteydessä olla uskottavaa, koska huolimatta tietyistä maahanmuuttovastaisista eurostomaista -- jotka tosin ovat kokoajan eurostouhittelun alla -- kaikki matuongelmamme johtuvat suurelta osin nimenomaan Eurostoliitosta ja sen sairaasta väestönvaihtohankkeesta eurostokansojen tuhoamiseksi. Terhon on onnistunut minusta hyvin rummutamaan Sinisten linjaa työväenpuolueena ilman sosialismia. Se on minusta lähtökohtaisesti vetovoimaisempi yhdistelmä kuin kansallismielinen puolue saksalaisen sosialismin kanssa. Saatan kuulua tässäkin mielipiteessä vähemmistöön. Olen kuitenkin päivä päivältä yhä enemmän sitä mieltä, että Halla-ahon valinta puolueen johtoon oli katastrofi ja kaikki energia pitäisi nyt käyttää sen virheen korjaamiseksi tavalla tai toisella.
"Meistä ei olisi mikään sen suotavampaa kuin sivullisen esittämä marxilainen analyysimme arvostelu." (Lenin)

K.L.O

#4025
Arvelen, etteivät aivan kaikki hommalaiset ole vielä tänäänkään ehtineet tehdä facebook- ja twitter-tunnuksia ja jäävät oleellisesta uutisvirrasta paitsi.
Hienoa, että Jussi ja knit ovat erittäin aktiivisia!

Alla Jussi Halla-ahon muutama viimeinen kirjoitus facebook-sivullaan, joka löytyy osoitteesta
https://www.facebook.com/jussi.hallaaho 

Juuri äsken kaasuputkesta, lisätty:
QuoteTässä yhteydessä on hyvä keskustella signaalipolitiikan ja vaikuttavan politiikan eroista.

Valitettavan usein erilaisia ongelmia yritetään ratkaista "lähettämällä signaaleja" sen sijaan, että toteutettaisiin politiikkaa, joka ehkäisee tai poistaa niitä ongelmia.

Turvattomuus, rikollisuus, maahanmuuttajien syrjäytyminen sekä asuinalueiden ja koulujen eriytyminen ovat hyviä esimerkkejä. Poliitikot lähestyvät näitä kysymyksiä julistamalla, että kaikilla on "oikeus" kulkea rauhassa kaduilla; että maahanmuuttajat PITÄÄ kotouttaa hyvin, ja että kaikilla on OIKEUS hyvään opetukseen ja turvalliseen kouluympäristöön.

Julistukset eivät kuitenkaan poista lisääntyvää turvattomuutta, pysäytä eriytymistä, lisää maahanmuuttajien integraatiota tai takaa koulurauhaa. Siitä, että ihmisillä on "oikeus" kävellä kadulla rauhassa, ei seuraa, että hän voisi tehdä niin. Abstrakteista oikeuksista ei ole paljon iloa.

Sama pätee Venäjä-politiikkaan, josta on ollut viime päivinä paljon parranpärinää. Keskeinen ongelma tuntuu olevan se, julistavatko perussuomalaiset Venäjän olevan Salisburyn iskun takana, tai julistavatko he kannattavansa venäläisten diplomaattien karkotuksia.

Tällaiset julistukset eivät kuitenkaan vaikuta varsinaiseen ongelmaan eli Venäjän toimintaan mitenkään. Eivät siis millään tavalla. Venäjän toimintaan voidaan vaikuttaa vain vaikuttamalla asioihin, jotka vaikuttavat Venäjään.

Kuten olen monessa yhteydessä sanonut, Venäjä toteuttaa omia imperialistisia tavoitteitaan niin kauan kuin siitä ei koidu mitään oleellisia negatiivisia seurauksia. Muutaman diplomaatin karkotus ei ole oleellinen negatiivinen seuraus. Venäjän valtiontalous on täysin riippuvainen energian viennistä, ja siksi energian vienti on se, mihin länsimaiden pitäisi iskeä, jos se oikeasti haluaisi vaikuttaa Venäjän käyttäytymiseen.

Tätä ei kuitenkaan haluta tehdä, koska Länsi-Eurooppa on ajanut itsensä energiariippuvuuteen Venäjästä.

Lisäämällä kaasuntuontia Venäjältä Länsi-Eurooppa syventää tätä riippuvuutta, antaa Venäjälle lisää poliittista vipuvoimaa ja heikentää muutenkin huonoja edellytyksiään reagoida Venäjän nykyisiin ja tuleviin valloitusretkiin.

Kovat puheet ja reaaliset teot ovat jyrkässä ristiriidassa keskenään.

Juuri äsken:
QuoteEilisessä kirjoituksessani muistelin, että nykyinen ulkoministeri ei olisi kommentoinut millään tavalla Venäjän tekemisiä. Muistin väärin. Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana hän oli tuoreeltaan sitä mieltä, että laittomasti miehitetty Krim voitaisiin tunnustaa Venäjän osaksi "rauhan hintana".

Tuli mieleen yksi toinen alueluovutus rauhan hintana. Se rauha ei kauan kestänyt.
Eilen päivällä:
QuoteKansallismielisiä puolueita, myös perussuomalaisia, koskevaan narratiiviin ovat muutaman viimeisen vuoden ajan kuuluneet syytökset ja vihjailut Venäjän ja Putinin myötäilystä.

On harmillista, että eräät puolueemme toimijat ovat antaneet medialle ja muille räksyttäjille helppoja syöttöjä lapaan esittämällä outoja tulkintoja Salisburyn myrkkyiskusta, Venäjän-vastaisista pakotteista tai Venäjän politiikasta laajemmin. Puolueen kanta, jonka olen puoluesihteerin välityksellä saattanut kysyjien tiedoksi, on tämä:

Venäjä miehittää Ukrainalle kuuluvaa Krimin niemimaata laittomasti, ja sen on vetäydyttävä kyseiseltä alueelta. Samoin Venäjän tulee vetää joukkonsa itäisestä Ukrainasta ja lakattava tukemasta alueella toimivia kapinallisryhmiä.

Siitä, ovatko Venäjää vastaan asetetut valikoivat pakotteet tehokkaita näiden tavoitteiden edistämisessä, ja jakautuvatko pakotteista aiheutuvat taloudelliset haitat oikeudenmukaisesti EU-maiden kesken, on puolueessa erilaisia näkemyksiä.

Kiimassaan perinteinen media syyllistyy suoranaiseen valehteluun. Ilta-Sanomien Timo Haapala kertoo päivän kolumnissaan minun vihjanneen, että Ukraina olisi Salisburyn myrkkyiskun takana. Tälle väitteelle ei tietenkään ole mitään katetta. Päinvastoin olen kritisoinut salaliittoteoreetikkoja, jotka vihjailevat, että Ukraina olisi tehnyt iskun saadakseen siitä poliittista hyötyä.

Aloitin itänaapurimme politiikan ja suomettumisen arvostelun yleisönosastokirjoittajana jo ennen Neuvostoliiton hajoamista. Jatkoin Venäjän autoritaarisesta kehityksestä varoittelua Putinin valtaannousun jälkeen, kun Suomen valtiojohto presidenttiä myöten nuoleskeli maan johtoa. 2014 olin (nähdäkseni ainoana suomalaisena poliitikkona) osoittamassa mieltä Krimin miehitystä vastaan, ja tein keväällä 2014 alle linkatun kirjallisen kysymyksen ulkoministerille Venäjän toimista ja Suomen mahdollisista reaktioista niihin.

Se, että saan nyt kuulla joiltakin myöhäisherännäisiltä Venäjä-kriitikoilta olevani putinisti, on yksinkertaisesti surrealistista. Ulkoministeri Soini (1,5%) on hänkin nyt kovin tohkeissaan, mutta yhtäkään Venäjää kritisoivaa aiempaa puheenvuoroa en hänen omasta historiastaan kansanedustajana, ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana tai ulkoministerinä muista.
Perjantai-iltapäivä, Eerolan syyttämättä jättämisestä:
QuoteHyvä näin. Normaalissa yhteiskunnassa tällaiset tutkintapyynnöt menisivät kuitenkin suoraan roskakoriin. Rikoslain 11 luvun 10 § ("Kiihottaminen kansanryhmää vastaan") kriminalisoi "mielipiteen", jossa "panetellaan tai solvataan" jotakin ihmisryhmää. Rikokseen siis syyllistyy, vaikka ei uhkaisi ketään tai yllyttäisi mihinkään. Riittää, että sanoo rumasti. Lisäksi lakia ei sovelleta kirjaimellisesti, vaan ainoastaan tietyt ihmisryhmät on nostettu kritiikin yläpuolelle ja suojattu vääriltä mielipiteiltä, eikä kenellekään ole selvää, mikä kaikki on "solvaamista" tai "panettelua".

Rikoslain 11 luvun 10 § rapauttaa mielipiteen- ja sananvapautta, ihmisryhmien tasa-arvoa lain edessä sekä ennen kaikkea oikeusvarmuutta, koska kukaan ei tiedä ennen tekoon ryhtymistä, onko se laillinen vai laiton. Tämä taas johtaa ennakko- ja itsesensuuriin varmuuden vuoksi. Lisäksi pykälästä tekee naurettavan se, että luvun otsikko on "Sotarikokset ja rikokset ihmisyyttä vastaan". Itse olen saanut 240 euron sakot kirjoittamalla somaleista samaa, mitä sanomalehti Kaleva kirjoitti suomalaisista ilman seuraamuksia. Tuomitaanko "sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan" 240 euron sakkoja?

Edit:kaasua

Nikolas

Quote from: K.L.O on 08.04.2018, 13:29:11

Arvelen, etteivät aivan kaikki hommalaiset ole vielä tänäänkään ehtineet tehdä facebook- ja twitter-tunnuksia


Aivan totta, mutta kyse ei aina ole ehtimisestä.

sivullinen.

Quote
Tuli mieleen yksi toinen alueluovutus rauhan hintana. Se rauha ei kauan kestänyt.

Tarkoittaako Jussi tässä sudeettialuiden luovutusta natseille vai kenties Karjalan luovutusta neukuille?

Piilomerkitysten lukeminen on vaikeaa, ja erityisen vaikeaa se on, jos piilomerkitys on tyhmä. Karjalan luovutuksen jälkeen rauha ei tosiaankaan kauaa kestänyt. Pian sen jälkeen natsit hyökkäsivät neukkulaan ja Suomi haki omiaan takaisin siinä sivussa. Jussi mielestä kai Suomen ei olisi pitänyt solmia välirauhaa lainkaan ja luovuttaa Karjalaa, koska silmissä siinsi jo sen takaisin valtaus -- korkojen kera --. Jos on itse aikeissa hyökätä ja sotia, ei rauhan saamisesta tosiaan kannata mitään maksaa.

Sanokaa nyt minulle, ettei Jussi vain tätä tarkoittanut, vaan jotain ihan muuta alueluovutusta.
"Meistä ei olisi mikään sen suotavampaa kuin sivullisen esittämä marxilainen analyysimme arvostelu." (Lenin)

K.L.O

Päivän Jussi.

[tweet]983008957882134528[/tweet]

Lalli IsoTalo

#4029
Quote from: kelloseppä on 06.04.2018, 23:33:01
Quote from: Lalli IsoTalo on 06.04.2018, 22:18:05Kuitenkaan emme tunnusta tilanteen koko karmeutta, vaan puhumme yhä laajalti vain lillukan varsista. Miksi?

Koska JH-a-persuilla oli tarpeeksi munaa vaihtaa puheenjohtaja.

Koska meillä on toivoa: Trump, Brexit ja Unkari.

Koska emme ole yksin.

Koska vihollisen joukot ovat kataisia.

Koska meillä on totuus.
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

IDA

Quote from: sivullinen. on 07.04.2018, 19:37:29
Lopuksi jäi vielä kaikkein kauhein asia. Halla-aho ei ole missään nimessä eurostovastainen tai edes eurostoskeptinen; hän on jopa eurostomyönteisempi kuin Sipilän kepulit. Tämä on aivan hirvittävää. Hän selittää eurostoparlamentin ryhmistä ja paperinpyörittelystä ja hallinnosta; oksennushan sitä meinaa tulla sellaista paskaa kuunnellessa.

Kyllähän suuri ruorimies kuitenkin on saanut europarlamentissa aikaan ainakin henkilöpaperit, jotka mahdollistavat aiheettomasti turvapaikkaa hakeneiden palautuksen. Eduskunnassa sellaista ei olisi saanut aikaan ellei joku valiokuntaneuvos olisi sellaista kirjoittanut, eli ei lainkaan. Eli pointti oli siinä, että EU:n yleisestä surkeudesta huolimatta on kuitenkin hallinnollisesti hyvä, että valiokuntien jäsenet työstävät itse valiokuntien lausunnot ja samaa käytäntöä voisi ajatella myös kotomaamme eduskuntaan kansanedustajien vaikutusmahdollisuuksien kasvattamiseksi.

Mäntylän solvaaminen voisi olla seksikästä, mutta aika turhaa, koska Mäntylä kuitenkin vei läpi uudistuksen turvapaikanhakijoiden ja turvapaikan saaneiden sosiaaliturvan rajoittamiseksi. Se vain sitten pysähtyi perustuslakivaliokuntaan ja siihen, että hallituksella ei ollut edes haluja viedä sitä läpi. Itsekin kyllä ihmettelin miten juuri Mäntylä kehtasi olla mukana uuvattien hanhenmarssissa perussuomalaisten kokoushuoneeseen, mutta aikanaan joku ajattelija on sanonut, että rahasta ihminen tekee mitä vain.

Video kyseistä kävelystä on edelleen netissä ja ilmeet kyllä kertovat paljon. Poliittinen tarkkailija Jyrki Virolainen onkin huomannut, että jotenkin siellä aletaan muistaa toveri Vladimir Iljitshiä aina vain enemmän myös habituksen osalta.

http://jyrkivirolainen.blogspot.fi/2018/03/1141-kokoomus-ja-demarit-lahes-tasoissa.html

qui non est mecum adversum me est

Skeptikko

Quote from: skyuu on 07.04.2018, 13:38:37
Persut pistää juttua kyllä kiitettävästi https://www.suomenuutiset.fi/ sivustolle mutta lukeeko niitä kukaan? No ei hirveästi muut kuin jo muutenkin asiasta kiinnostuneet. Näkyvyyttä ei ole koska valhevaltamediat ei paljoa näitä uutisia jaa ja ns. ulkopuoliselle tavan kadunhenkilöoletetulle koko SU on todennäköisesti täysin tuntematon entiteetti.

Kannattaa jakaa niitä sosiaalisessa mediassa sekä viitata niihin linkin kanssa lehtien kommenttipalstoilla, jos saa menemään läpi moderaattorista.
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

Roope

Quote from: IDA on 11.04.2018, 03:08:55
Mäntylän solvaaminen voisi olla seksikästä, mutta aika turhaa, koska Mäntylä kuitenkin vei läpi uudistuksen turvapaikanhakijoiden ja turvapaikan saaneiden sosiaaliturvan rajoittamiseksi. Se vain sitten pysähtyi perustuslakivaliokuntaan ja siihen, että hallituksella ei ollut edes haluja viedä sitä läpi. Itsekin kyllä ihmettelin miten juuri Mäntylä kehtasi olla mukana uuvattien hanhenmarssissa perussuomalaisten kokoushuoneeseen, mutta aikanaan joku ajattelija on sanonut, että rahasta ihminen tekee mitä vain.

Väitän, ja kaikki viittaa siihen, että Mäntylän esitys oli vain tilanteeseen kyynisesti räätälöityä ihmisten harhaanjohtamista, jonka ei ollut tarkoitus johtaa mihinkään. Oli alusta alkaen ministeriötä myöten selvää, että ilman hallituskumppaneiden tukea esitys ei tulisi koskaan etenemään perustuslakivaliokuntaa pitemmälle.

Parhaimmillaankin ajatus mahdollisesti vuosien työn vaativasta kymmenen prosentin leikkauksesta mamujen/turvapaikanhakijoiden sosiaaliturvaan oli turhaa ja typerää ajan ja resurssien haaskaamista tilanteessa, jossa Suomeen tulvi tuhansia turvapaikanhakijoita viikossa. Siinä tilanteessa ainoa toimiva ratkaisu olisi ollut RAJAT KIINNI!
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Murkula

Quote from: Skeptikko on 11.04.2018, 03:57:17
Quote from: skyuu on 07.04.2018, 13:38:37
Persut pistää juttua kyllä kiitettävästi https://www.suomenuutiset.fi/ sivustolle mutta lukeeko niitä kukaan? No ei hirveästi muut kuin jo muutenkin asiasta kiinnostuneet. Näkyvyyttä ei ole koska valhevaltamediat ei paljoa näitä uutisia jaa ja ns. ulkopuoliselle tavan kadunhenkilöoletetulle koko SU on todennäköisesti täysin tuntematon entiteetti.

Kannattaa jakaa niitä sosiaalisessa mediassa sekä viitata niihin linkin kanssa lehtien kommenttipalstoilla, jos saa menemään läpi moderaattorista.
Tätä olen ehdottanut ratkaisuksi jo aikaisemmin, mutta ihmisiä kannattaisi kannustaa uutiskeräimen käyttöön (tai vaihtamaan sensuroidusta ampparista). Esimerkiksi rbot.fi, laittaa sensuroimatta myös suomenuutisten jutut näkyville. Tuolla ihmisten nyky klikkiholistinen ja otsikkohakuinen uutistenselailu tulee täytettyä jopa paremmmin, samaan aikaan kun se tulee vähemmän täytetyksi iltalehdykän narratiiveillä ja roskauutisilla. Tietysti tämä nostaa myös muita poliittisia julkaisuja ihmisten näkökenttään, mutta sekin on vain positiivinen muutos, koska se opettaa ihmisiä ajattelemaan omilla aivoillaan.
Me suomalaiset olemme niin poliittisesti tyhmä kansa, että oikein ansaitsemme kuolla sukupuuttoon.

Ignore: Don Nachos, Ajatolloh, Puuha-Pepe, Sir, Justustr, Joutselkä, Vastarannan Kiiski, Hämeenlinnan Oraakkeli, Caucasian, Viisitoista, Totti, MinäVuan.

ItikanPieru

Quote from: Skeptikko on 11.04.2018, 03:57:17
Quote from: skyuu on 07.04.2018, 13:38:37
Persut pistää juttua kyllä kiitettävästi https://www.suomenuutiset.fi/ sivustolle mutta lukeeko niitä kukaan? No ei hirveästi muut kuin jo muutenkin asiasta kiinnostuneet. Näkyvyyttä ei ole koska valhevaltamediat ei paljoa näitä uutisia jaa ja ns. ulkopuoliselle tavan kadunhenkilöoletetulle koko SU on todennäköisesti täysin tuntematon entiteetti.

Kannattaa jakaa niitä sosiaalisessa mediassa sekä viitata niihin linkin kanssa lehtien kommenttipalstoilla, jos saa menemään läpi moderaattorista.

Nämä henkilöt jotka toistuvasti nillittävät, ettei persut näy tai kuulu missään voisivat ottaa lusikan kauniiseen käteen ja tilata 5000kpl nipun PS-lehteä jaettavaksi lähialueensa postilaatikoihin. Puolueella on aivan erinomainen julkaisukanava, oma lehti, mutta valitettavasti se ei kulkeudu ihmisten luettavaksi muutoin kuin ahkeraa jalkatyötä tekemällä. Mitä useampi jakaja, sen laajemmalle se leviää.

ikuturso

Quote from: J. Lannan haamu on 06.04.2018, 21:09:30
Minua on tietääkseni pidetty janalla siellä natsipäässä eikä siellä suvakkipäässä, mutta rakkaalla lapsella on monta nimeä  :P.

Halla-ahon valintaa puheenjohtajaksi olen "kritisoinut" jo alusta asti, mutta nyt vasta sen huomaa kuinka yhdessä asiassa hyvä voi olla toisessa kehno. Persut tarvitsevat sellaisia henkilöitä jotka ovat olleet yritysmaailmassa ja työelämässä.

Tuo IDAn kommentti sai minut miettimään, että kritisoisinko Huhtasaarta samalla tavalla. Mielestäni Lauralla on aika hyvä palo ja luulen että se pressavaalien aikana häneen kohdistunut valtava viha sai hänet tajuamaan kuinka asiat ovat ja jätti hyvät jäljet.

On kuitenkin yksi mies joka tulee nostamaan Persut siinä vaiheessa kun hätä on kovin ja osumaa on otettu vammautumiseen asti, ja se mies on Teemu Torssonen.

Näin puhuu mies, joka on täällä hommallakin julkisesti kertonut äänestäneensä Veera Ruohoa PS puheenjohtajaksi. Niin, kun äänestää vaikka vessanpöntön nuppia, siin saa vapaat kädet haukkua istuvaa puheenjohtajaa, koska ei alun perinkään halunnut tätä puheenjohtajaksi.

Voin vain kuvitella miten hienosti Jussi vaikuttaisi Brysselissä samalla kun Veera olisi laittanut Suomessa rajat kiinni hallituksesta käsin... eiku.

Kyllä nyt vaan on niin, että puoluekokouksessa olleista vaihtoehdoista Persut saivat parhaan vaihtoehdon. V...u jos meillä olisi joku Terho marionettipuheenjohtajana, ja takapenkiltä naruja kiskoisi rivimies, työmies, jusula ja vistbacka. Ampukaa minut heti kitumasta! Ruoho tai Meri olisivat olleet jotain syytä odottaa seuraavaa puoluekokousta. Populistipuoluetta johdetaan edestä. Siksi BTW sinisten kannatus ei nouse, kun puhujan ääni on aina rivimiehen ääni joka on jusulan ääni tai jotain.

Laura voisi kyllä olla ihan hyvä puheenjohtaja.

-i-
Kun joku lausuu sanat, "tässä ei ole mitään laitonta", on asia ilmeisesti moraalitonta. - J.Sakari Hankamäki -
Maailmassa on tällä hetkellä virhe, joka toivottavasti joskus korjaantuu. - Jussi Halla-aho -
Mihin maailma menisi, jos kaikki ne asiat olisivat kiellettyjä, joista joku pahoittaa mielensä? -Elina Bonelius-

Goman

Quote from: Lalli IsoTalo on 09.04.2018, 23:15:50
...
Koska meillä on toivoa: Trump, Brexit ja Unkari.

Koska emme ole yksin.

Koska vihollisen joukot ovat kataisia.

Koska meillä on totuus.

Hmm.  Tuo 'totuuteen' luottaa nykyään n. 10% äänestäjistä.  90% ei luota.

Eikä tuota luottamusta kovin nosta esim. tämän aamuinen kommentti sanomalahdessä (ESS).
Jutussa siis Pekkarinen 'kehuu' Hakkaraista osana yritystukien leikkaamista pohtinutta työryhmää.

" Hakkarainen oli harmiton jäsen. Hän välillä osallistui kokouksiin, välillä ei. "

Näillä eväillä persupolitiikkaa tehdään. Joissakin puolueissa politiikkaa tehdään ammattimaisesti, ammattimiesten voimin.
Toisissa sitten taas ei.

K.L.O

Yle kehui eilen Jussia!

https://yle.fi/uutiset/3-10147975

Quote"Uusi matkustusasiakirja EU:n ulkopuolisten maiden kansalaisten palauttamista varten" otettiin EU-maissa käyttöön viime vuonna. Suomen poliisi alkoi myöntää niitä viime kesäkuussa.

Tähän päivään mennessä tilapäisiä asiakirjoja on myönnetty jo 214 kappaletta, joista 94 tänä vuonna. Lähes kaikki asiakirjat on myönnetty irakilaisille ja afganistanilaisille, joita suurin osa turvapaikanhakijoistakin on ollut.

Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden maasta poistaminen on ollut ongelmallista, koska osalla turvapaikanhakijoista ei ole passin kaltaista matkustusasiakirjaa, jota ilman lentoyhtiö ei ota matkustajaa koneeseen. Uusi asiakirja onkin helpottanut palautuksia tekevän poliisin työtä, sanoo komisario Pekka Kallio Helsingin ulkomaalaispoliisista.
...
EU:n tilapäinen matkustusasiakirja ei ole täysin uusi idea. EU otti passittomien karkottamista varten suunnitellun asiakirjan käyttöön jo vuonna 1994.

Vanha asiakirja oli kuitenkin altis väärennöksille, minkä vuoksi palautettavien kotimaat kritisoivat sitä. Seikka vaikutti osaltaan myös palautusten huonoon toteutumaan. Esimerkiksi vuonna 2014 palautuksista pantiin toimeen 40 prosenttia.

Tästä syystä EU alkoi laatia uutta asiakirjamallia heti, kun turvapaikanhakijoiden määrä äkisti kasvoi loppuvuonna 2015. Mietintöluonnoksen komission esitykseen laati europarlamentaarikko Jussi Halla-aho (ps.).

Mitä huolellisemmin mietintöluonnos on laadittu, sitä todennäköisemmin se hyväksytään EU:n päätöksentekoelimissä. Matkustusasiakirjaa koskeva esitys hyväksyttiin parlamentissa  syyskuussa 2016.

Seuraavaksi alkaa somalialaisten palautus
Irakilaisten ja afganistanilaisten lisäksi tilapäisiä matkustusasiakirjoja on myönnetty muihin maihin yksittäisiä kappaleita.

Somalialaisille myönnettyjen asiakirjojen osuus kuitenkin kasvanee lähitulevaisuudessa, sillä somalialaisten kielteisten turvapaikkapäätösten osuus on kasvanut huomattavasti vuodesta 2015. Tuolloin alle kaksi prosenttia somalialaisista sai kielteisen turvapaikkapäätöksen. Nykyisin kielteisten päätösten osuus on yli puolet.
...

K.L.O

#4038
Tässä Jussin fb-kirjoitus eilispäivältä, jottei mediaboikotin vuoksi kaikki jäisi vain pimentoon.

QuoteSyntyvyyden romahtamisesta on ollut paljon puhetta viime päivinä. Huoltosuhteen kannalta tilanne on oikeastaan paljon pahempi kuin numerot äkkiseltään osoittavat. Viime vuonna syntyneistä 50 000 lapsesta merkittävä osa syntyi Suomessa jo asuville maahanmuuttajille, ja kokemusperäisesti tiettyjen vilkkaasti lisääntyvien maahanmuuttajaryhmien integraatio ei sanottavasti etene edes toisessa polvessa. Tämä johtuu suurelta osin siitä, että vallitseva yhteiskuntaideologia edistää vähemmistöryhmien eriytymistä ja kuplautumista assimiloitumisen sijaan.

Itse syntyvyys on asia, josta on tavattoman vaikeaa puhua. Syntyvyys tietenkin nousee vain sillä, että ihmiset saavat enemmän lapsia. Tätä ei kuitenkaan saa sanoa, koska lapsettomat triggeröityvät ja kokevat tulevansa syyllistetyksi. Media pahentaa tilannetta, koska se ei halua edistää keskustelua vaan synnyttää kohuja. Kaikki sympatiani Antti Rinteelle, joka taannoin havaitsi tämän.

Sallittu keino syntyvyyden edistämiseksi tuntuu olevan sosiaalipolitiikka kuten erilaiset perhe-etuudet. En kuitenkaan usko, että tällaisilla seikoilla on kovin suurta merkitystä, kun ihmiset päättävät lasten hankkimisesta tai hankkimatta jättämisestä. Sosiaalipolitiikalla voidaan helpottaa lapsiperheiden arkea, mutta sillä tuskin voidaan lisätä syntyvyyttä. Jos voitaisiin, syntyvyys olisi ollut 40-luvulla pientä ja 2010-luvulla suurta. Jos syntyvyys olisi etuuksista kiinni, länsimaissa lisäännyttäisiin villisti ja kehitysmaissa vähemmän.

Toinen "sallittu" ratkaisu on tietysti maahanmuutto. Koska maahanmuutto OECD-maiden ulkopuolelta kuitenkin on taakka julkiselle taloudelle, sen lisääminen tarkoittaa sitä, että tulevaisuudessa entistä pienempi joukko suomalaisia joutuu omien eläkeläistensä lisäksi elättämään entistä suurempaa joukkoa vapaamatkustajia. Ja samalla sietämään muita monikulttuurisen yhteiskunnan iloja. Koska tulijoiden sosiaaliturva on pyhä lehmä, yhtälö voidaan ratkaista vain kiristämällä työssäkäyvien verotusta ja tekemällä työn tekemisestä entistäkin kannattamattomampaa. Myös työssäkäyvien pienituloisten mahdollisuudet asua kaupungeissa vähenevät tuilla turvotettujen vuokrien takia.

Keskeinen syy syntyvyyden romahtamiseen on muuttunut arvomaailma. Nuorekasta teinielämää arvostetaan, ja se jatkuu keski-ikään asti. Sekä työhön että vapaa-aikaan liittyvää virikettä ja tekemistä on niin paljon, että siinä ei lapsille ole tilaa. Tähän on tietysti vaikea vaikuttaa poliittisilla toimilla.

Yksi tunnistettu ongelma on miesten ja poikien syrjäytyminen. Koulutuspolitiikka on tässä suhteessa pahasti epäonnistunut keskittyessään lähinnä tyttöjen ja naisten ongelmiin ja tasa-arvokysymyksiin. Kouluttamattoman ja työttömän (kantaväestöön kuuluvan) miehen on vaikea löytää kumppania.

Lapsilisäjärjestelmää voisi rukata hiukan kannustavammaksi. Positiivinen, ts. rahana maksettava, lapsilisä, yhdistettynä kotihoidontukeen, ei kannusta työssäkäyviä ihmisiä hankkimaan useampia lapsia. Lisäksi se kannustaa muutenkin syrjäytymisvaarassa olevia maahanmuuttajaäitejä a) hankkimaan paljon lapsia, b) pysyttelemään työelämän ulkopuolella, c) pitämään lapset poissa päivähoidosta, jossa nämä saisivat kontaktia ympäröivään yhteiskuntaan. Lapsilisä voitaisiin ainakin osittain muuttaa negatiiviseksi, esimerkiksi pudottamalla asteittain, lapsimäärän kasvaessa, vanhempien tuloveroprosenttia kohti nollaa.

Syyllistämiskeskustelusta pitäisi päästä eteenpäin. Jos väestön vanheneminen ja syntyvyyden lasku ovat vakava yhteiskunnallinen ongelma, kuten se kaikkien mielestä on, siitä on myös voitava puhua sen sijaan että kauhistellaan ja pöyristytään.

Tässä toissa päivänä Jussilta postattu kirjoitus Mellunmäen päiväkotitapauksesta.

QuoteAika karua. Kuten on ollut lukemattomia kertoja puhetta aiemminkin, kaupunginosat eriytyvät, koska maksukykyiset vanhemmat haluavat, että heidän lapsensa saavat käydä päiväkotia ja koulua rauhassa ja ilman väkivaltaa tai sen uhkaa.

Helsingin Sanomien toisessa aiheeseen liittyvässä artikkelissa nostetaan esiin ne tavalliset selitykset kuten ilmoitusherkkyyden kasvu. Tosin myönnetään varovasti, että lisääntyneen aggressiivisuuden taustalla voi olla myös lisääntynyttä aggressiivisuutta.

Lisäksi tietysti korostetaan "positiivisen pedagogiikan" merkitystä. Kodeissa ja kasvatuksessa ei välttämättä ole vikaa. Myös opettajien suuri vaihtuvuus voi olla selitys lasten oireilulle.

Itse kyllä luulen, että opettajien vaihtuvuus on pikemminkin seuraus lasten oireilusta kuin syy siihen. En liioin usko, että 6-vuotiaat oppivat omin päin kutsumaan aikuisia "vitun ämmiksi".

Vanhempien raportin mukaan henkilökunta ei puutu lasten keskinäisiin pahoinpitelyihin, törkeästä kielenkäytöstä puhumattakaan, ennen kuin joku vanhemmista tekee sen ensin. Päiväkodin johto ja kaupunki näyttävät löytäneen tarmonsa vasta, kun tilanne on kerrottu julkisuuteen.

Olisi mielenkiintoista kuulla myös päiväkodin arkea elävän henkilökunnan näkemyksiä, vaikka nimettömänä. Ehkä he ovat huomanneet, että puuttumisesta ei ole mitään hyötyä. Onko ylhäältä päin kannustettu hyssyttelyyn? Tulevatko vanhemmat silmille? Siinäpä medialle lisää tutkittavaa.

Tässäkään tapauksessa julistuspolitiikasta ei ole hyötyä kenellekään. Kaikilla toki on OIKEUS turvalliseen opetusympäristöön, mutta todellisuudessa opetusympäristö näyttää muuttuvan yhä vähemmän turvalliseksi.

Edit: korjattu kopiointia, kiitos Tavis!

K.L.O

#4039
Tässä vielä Jussin eiliset twiitit, ettei kukaan voi sanoa Jussin vaikenevan ja vähän muustakin syystä:

[tweet]983693840715481088[/tweet]


Edit: Tässä vielä Jussin twitter- ja facebook-osoitteet:
https://twitter.com/Halla_aho
https://www.facebook.com/jussi.hallaaho

IDA

quote author=Roope link=topic=118255.msg2862694#msg2862694 date=1523419888]
Parhaimmillaankin ajatus mahdollisesti vuosien työn vaativasta kymmenen prosentin leikkauksesta mamujen/turvapaikanhakijoiden sosiaaliturvaan oli turhaa ja typerää ajan ja resurssien haaskaamista tilanteessa, jossa Suomeen tulvi tuhansia turvapaikanhakijoita viikossa. Siinä tilanteessa ainoa toimiva ratkaisu olisi ollut RAJAT KIINNI!
[/quote]

Tietenkin olisi ollut, mutta sitä ei nykytiedonkaan valossa voi kaataa pelkästään Mäntylän niskaan. Ja nykyisessä tilanteessa kaikki Suomen huokuttelevuutta vähentävä olisi aivan hyväksi ja tavoiteltavaa. Hallitus ei kuitenkaan näytä ajavan läpi omaa ohjelmaansa maahanmuuttopolitiikan suhteen.
qui non est mecum adversum me est

Tavis

@K.L.O tuossa olet näköjään pastettanut saman tekstin kaksi kertaa.

K.L.O

Jussi 8min. sitten:

[tweet]984003857247358976[/tweet]

K.L.O

#4043
Yleisön pyynnöstä Jussi fb eilen illalla:

QuoteSakkojen muuntorangaistuksen palauttaminen on erinomainen päätös.

Sen sijaan lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä annettavan enimmäisrangaistuksen nosto neljästä kuuteen vuoteen ei ole ratkaisu varsinaiseen ongelmaan. Vähimmäisrangaistusta olisi pitänyt nostaa. Tuomioistuimet tulevat jatkossakin käyttämään lähinnä asteikon alapäätä.

Uusi rikosnimike "lapsen törkeä raiskaus" kuulostaa signaalipolitiikalta. Paljon tärkeämpää olisi muuttaa "raiskauksen" määritelmää siten, että esimerkiksi 10-vuotiaan uhrin ei edellytetä taistelevan aikuista tekijää vastaan.

Siinäkään ei ole kovin paljon järkeä, että ehdolliseen vankeusrangaistukseen lisätään "oheisseuraamuksia" kuten valvontaa. Oleellisempaa olisi määrätä nykyistä useampi vankeusrangaistus ehdottomana. Ehdollinen vankeusrangaistus ei ole vankeusrangaistus eikä oikein rangaistus muutenkaan. Ainakaan taparikollisten näkökulmasta. Samoin tuomioiden "paljousalennuksista" ja ehdollisten tuomioiden ketjuttamisesta pitäisi päästä eroon.

Jussi twiittaa 3h sitten:

[tweet]984373007815671808[/tweet]

Jussi eilen aika twiitissä:

[tweet]984154498770882560[/tweet]

Jussi visertelee, aika pvm aina tviitissä:

[tweet]984103797071937536[/tweet]

K.L.O

#4044
Jussi tviittaa tänään:

[tweet]985817221619503104[/tweet]

https://twitter.com/Halla_aho/status/985817221619503104

Jussi Facebookissa tänään:

QuoteSuomessa kansalaisuuden saa poikkeuksellisen nopeasti ja vähillä vaatimuksilla. Kansalaisuuden pitäisi olla tunnustus jo tapahtuneesta integroitumisesta, ei kannustin integroitumiseen. Sellaisena se ei toimi.

https://www.facebook.com/jussi.hallaaho/posts/1699944050125782


kivimies

Asumisaikaedellytyksen nostamisen lisäksi hakijalta pitäisi vaatia Sveitsin tyyliin riippumattomuutta tulonsiirroista.

guest15133

Quote from: K.L.O on 12.04.2018, 16:35:01
Jussi twiittaa 3h sitten:

[tweet]984373007815671808[/tweet]



Suomessa ongelma ei todellakaan ole irtisanomisen vaikeus. Meillä irtisanominen on jo nyt paaaaljon halvempaa kuin esim. Saksassa. Siksi irtisanomiset kannattaa tehdä Suomessa vs. Saksa.

Alarik

Quote from: RedBear on 17.04.2018, 03:16:08
Suomessa ongelma ei todellakaan ole irtisanomisen vaikeus. Meillä irtisanominen on jo nyt paaaaljon halvempaa kuin esim. Saksassa...

Siis käsittääkseni Suomessa irtisanominen on halpaa, mutta vaikeaa vaikkapa pienyrittäjälle jolla ei ole aikaa pitkiin byrokraattisiin menettelyihin alkaen yt-neuvotteluista...
Siksi voi olla oikea suunta tehdä irtisanomisesta byrokraattisesti helpompaa, mutta kompensoiden vaikka vähän kalliimpaa.

K.L.O

#4048
Jussi Halla-aho eilen illalla, päiväys ja kellonaika näkyypi aina tviitissä.

[tweet]985928472425050113[/tweet]

https://twitter.com/Halla_aho/status/985928472425050113

Samoihin aikoihin myös Facebookissa ja samalta äijältä:

QuoteKyllä kansa tietää!

https://www.facebook.com/jussi.hallaaho/posts/1700337963419724




K.L.O

Jussi "suomalaisesta" turvapaikkahuijarista.

QuoteSisäministeriön tuolloinen kansliapäällikkö Päivi Nerg kehui, että onneksi Suomen viranomaiset tietävät kaikkien tulijoiden taustat.

On hienoa tietää, että sama Nerg vetää tällä hetkellä maan historian suurinta sote- ja paikallishallintouudistusta.
https://www.facebook.com/jussi.hallaaho/posts/1700910410029146