Mitä lännen tulee tietää: Johtopäätelmiä ja usein esitettyjä kysymyksiä

[Ibn Matti]

Islamin aikapommi -sivustolta löytyy suomennos Gregory M. Davisin artikkeliin "Islam 101".  Sen voi lukea kokonaisuudessaan osoitteesta https://aikapommi.wordpress.com/mita-lannen-tulee-tietaa/. Olen kopioinut kirjoituksen myös Ibn Matti -blogiin pienemmissä osissa, jolloin sitä on ehkä helpompi lukea (Islamin Aikapommi -sivustolla annetaan lupa sen kaikkien kirjoitusten vapaaseen käyttöön - siellä on paljon hyvää materiaalia, käykää katsomassa!) 

Laitan tähän artikkelin Johtopäätelmät ja Usein esitettyjä kysymyksiä:


Keskeinen este islamin paremmalle ymmärtämiselle nykyään – ehkäpä suoranaisen pelon lisäksi – on huolimaton kielenkäyttö. Otetaan esimerkiksi paljon ylistetty "sota terrorismia vastaan". Tarkemmin analysoituna ilmaus "sota terrorismia vastaan" on yhtä järjellinen kuin sota "salamasotaa", "luoteja" tai "strategista pommittamista" vastaan. "Sota terrorismia vastaan" antaa ymmärtää, että on täysin hyväksyttävää, että vihollinen pyrkii tuhoamaan meidät – ja vieläpä onnistuu siinä – kunhan vain vihollinen ei käytä sen yhteydessä "terrorismia" välineenään.

Pitäisi olla itsestään selvää, että "terrorismi" on taktiikka tai sotajuoni, jota käytetään päämäärän saavuttamiseen. Se, mikä meidän tulisi ymmärtää, on islamilaisen terrorismin päämäärä, ja loogisesti se edellyttää islamin ymmärtämistä.

Kuten olemme nähneet, vastoin laajalle levinnyttä hokemaa, jonka mukaan "todellinen islam on rauhanomainen, vaikka kourallinen sen kannattajia on väkivaltaisia", islamilaiset lähteet tekevät selväksi, että väkivallan harjoittaminen ei-muslimeja vastaan on islamin keskeinen ja välttämätön periaate. Islam on paljon vähemmän henkilökohtainen usko kuin poliittinen ideologia, joka on perustavanlaatuisessa ja pysyvässä sotatilassa ei-islamilaisten sivilisaatioiden, kulttuurien ja yksilöiden kanssa. Islamilaiset pyhät tekstit määrittävät sosiaalisen, hallinnollisen ja taloudellisen järjestelmän koko ihmiskunnalle. Ne kulttuurit ja yksilöt, jotka eivät alistu islamilaiselle hallinnolle ovat ipso facto kapinatilassa Allahia vastaan, ja heidät on alistettava väkisin. Virheellinen termi "islamofasisimi" on täysin redundantti, itseään toistava: islam itsessään on eräänlaista fasismia, joka saavuttaa täyden ja todellisen muotonsa vasta sitten, kun se on onnistunut anastamaan itselleen valtiovallan.

Islamilaisen terrorismin näyttävät teot 1900-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa eivät ole mitään muuta kuin äskettäisiä ilmenemismuotoja siitä globaalista valloitussodasta, jota islam on käynyt profeetta Muhammadin päivistä asti, 600-luvulta lähtien, ja joka jatkuu vauhdilla tänä päivänä. Tämä on yksinkertainen kylmä totuus, joka nykymaailman on kohdattava ja joka on jouduttu aiemmin kohtaamaan lukemattomia kertoja – mutta jonka tänä päivänä vain harvat näköjään ovat halukkaita kohtaamaan.

On tärkeää ymmärtää, että olemme puhuneet islamista; emme islamilaisesta "fundamentalismista", "ekstremismistä", "fanatismista", "islamofasismista" tai "islamismista", vaan varsinaisesta islamista sen oikeaoppisessa muodossa – sellaisena kuin sen ovat ymmärtäneet ja sitä ovat harjoittaneet muslimit Muhammadin ajoista nykypäivään asti. Muslimien terroristi-iskujen lisääntyminen 1900-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa johtuu pitkälti geostrategisista muutoksista, jotka ovat seurasta kylmän sodan päättymisestä, sekä lisääntyneestä teknologisesta valikoimasta, joka on tullut terroristien saataville.

Neuvostohegemonian romahdettua suuressa osassa islamilaista maailmaa ja islamilaisten öljyntuottajamaiden vaurauden lisäännyttyä muslimimaailmalla on ollut yhä paremmat mahdollisuudet ja menetelmät tukea jihadia ympäri maapalloa. Lyhyesti sanottuna syy siihen, miksi muslimit ovat jälleen kerran käymässä sotaa ei-muslimimaailmaa vastaan, on se, että heillä on siihen mahdollisuus.

On erittäin tärkeää kuitenkin huomata, että vaikka lännen maaperällä ei enää koskaan tapahtuisi suurta terrori-iskua, islam on lännelle silti kuolemanvaarallinen. Terrorismin keskeyttäminen merkitsisi yksinkertaisesti muutosta islamin taktiikassa – osoittaen kenties siirtymistä pitkän aikavälin strategiaan, jossa muslimien maahanmuutto ja korkeampi syntyvyys mahdollistavat islamin päästä lähemmäs voittoa ennen seuraavaa väkivallan vaihetta. Ei voi liikaa korostaa, että muslimiterrorismi on islamin oire, joka voi lisätä tai vähentää intensiteettiään, samalla kun varsinainen islam pysyy jatkuvasti vihamielisenä.


Kirjassaan "Future of the Islamic Movement" (1986) Muhammad Taqi Partovi Samzevari tiivistää islamilaisen maailmankatsomuksen:

Oma profeettamme ... oli kenraali, valtiomies, hallintomies, talousmies, lakimies ja ensiluokan johtaja, kaikki yhdessä. ... Koraanin historiallisessa visiossa Allahin avun ja ihmisten vallankumouksellisen kamppailun on tultava yhteen niin, että saatanalliset hallitsijat suistetaan alas ja tapetaan. Kansa, joka ei ole valmistautunut tappamaan ja kuolemaan luodakseen oikeudenmukaisen yhteiskunnan, ei voi odottaa mitään tukea Allahilta. Kaikkivaltias on luvannut meille, että saapuu päivä, jolloin koko ihmiskunta elää yhdistyneenä islamin lipun alla; jolloin kuunsirpin merkki, Muhammadin symboli, on ylimpänä kaikkialla. ... Mutta tuota päivää on joudutettava jihadilla, valmiudellamme uhrata elämämme ja vuodattaa niiden epäpuhdasta verta, jotka eivät näe Muhammadin mi'rajissaan {yöllisillä matkoilla Allahin "hoviin"} taivaasta tuomaa valoa. ... Allah on se, joka antaa aseen käteemme. Mutta emme voi odottaa Hänen vetävän myös liipaisinta yksinkertaisesti siksi, että olemme pelkureita.

On korostettava, että tässä esitetty analyysi perustuu kokonaisuudessaan islamin omiin lähteisiin, eikä se ole kriittisen länsimaisen islamintutkimuksen tuotos. (Itse asiassa suurin osa läntisestä islamintutkimuksesta tuskin on "kriittistä" millään mielekkäällä tavalla.) Islamin oma tulkinta itsestään on se, mikä pakottaa väkivaltaan ja saa glorifioimaan sitä – ei mikään ulkopuolisten islamista tekemä tulkinta.


Usein kysyttyjä kysymyksiä

Joukko kysymyksiä herää säännöllisesti aina, kun huomautetaan, että islam on väkivaltainen. Nämä kysymykset ovat suurelta osin harhaanjohtavia tai epäolennaisia, eivätkä ne osoita vääriksi tosiasiallista todistusaineistoa ja argumentteja islamin luontaisesta väkivaltaisuudesta. Joka tapauksessa ne ovat osoittautuneet retorisesti tehokkaiksi menetelmiksi, joilla voi kääntää huomion pois vakavasta islamin tutkimuksesta, ja niinpä käsittelen tässä yhteydessä niistä muutamia.


Entä ristiretket?

Ilmiselvä vastaus tähän kysymykseen on: "Mitä niistä?" Muiden uskontojen nimissä harjoitettu väkivalta on loogisesti erillään siitä kysymyksestä, onko islam väkivaltainen. Mutta mainitessaan ristiretket islamin puolustelijoiden toiveena on vetää huomio pois islamilaisesta väkivallasta ja maalata kuva uskonnoista, jotka ovat moraalisesti samanvertaisia.

Sekä lännen akateemisessa maailmassa että mediassa samoin kuin islamilaisessa maailmassa ristiretket nähdään hyökkäyssotina, joita verenhimoiset kristityt kävivät rauhanomaisia muslimeja vastaan. Vaikka ristiretket varmasti olivat verisiä, ne tulisi pikemminkin ymmärtää lännen viivästyneeksi vastaukseksi vuosisatoja kestäneeseen jihadiin kuin provosoimattomaksi yksipuoliseksi hyökkäykseksi. Muslimihallinto Pyhällä maalla alkoi 600-luvun jälkipuoliskolla jihadin arabialaisaallon aikana, kun toinen "oikeaanjohdettu" kalifi Umar valloitti Damaskoksen ja Jerusalemin. Jihadin verisen alkuvaiheen jälkeen kristittyjen ja juutalaisten elämää siedettiin dhimman rajoitteiden puitteissa, ja arabimuslimit yleensä ottaen sallivat ulkomaisten kristittyjen jatkaa pyhiinvaellusmatkojaan pyhille paikoilleen – käytäntö, joka osoittautui muslimivaltiolle taloudellisesti tuottoisaksi. Islamilaisen imperiumin sisällissota johti siihen, että turkinsukuiset seljukit syrjäyttivät 1000-luvulla suhteellisen myötämielisen arabihallinnon Pyhällä maalla. 1000-luvun jälkimmäisellä puoliskolla turkkilaiset kävivät sotaa kristittyä Bysantin valtakuntaa vastaan työntäen sen takaisin linnoituksistaan Antiokiassa ja Anatoliassa (nykyään Turkki). Vuonna 1071 bysanttilaisjoukot kärsivät murskaavan tappion Manzikertin taistelussa nykyisessä Itä-Turkissa. Turkkilaiset aloittivat uudelleen jihadin Pyhällä maalla pahoinpidellen, ryöväten, orjuuttaen ja tappaen kristittyjä siellä ja kaikkialla Vähässä-Aasiassa. He uhkasivat eristää kristikunnan sen pyhimmästä paikasta, Jerusalemin Pyhän haudan kirkosta, joka oli rakennettu uudelleen bysanttilaisten johdolla sen jälkeen, kun kalifi Al-Hakim bi-Amr Allah oli sen tuhonnut v. 1009.

Tämä uudelleen aloitettu jihad Lähi-idässä muodosti sen historiallisen yhteyden, jossa Rooman paavi Urban II julkaisi v. 1095 läntiselle kristikunnalle kutsun tulla auttamaan itäisiä serkkujaan (ja samalla hän näyttää hautoneen mielessään toivetta saada Jerusalem paavinvallan alle – idän kristikunnan kanssa tapahtuneen suuren välirikon jälkeen v. 1054). Tämä "aseistettu pyhiinvaellusmatka", johon osallistui runsaslukuisesti niin siviilejä kuin sotilaitakin tultiin lopulta vuosia myöhemmin tuntemaan ensimmäisenä ristiretkenä. Ristiretken ajatus sellaisena kuin tuo termi nykyään ymmärretään, ts. "pyhänä sotana", kehittyi vuosia myöhemmin, kun syntyi sellaisia järjestöjä, kuten Temppeliherrain ritarikunta, joka teki ristiretkeilystä elämäntavan. On mainitsemisen arvoista, että kaikkein innokkaimmat ristiretkeilijät, frankit, olivat juuri niitä, jotka olivat joutuneet kohtaamaan jihadin ja ryöstöretket vuosisatojen ajan frankkien-espanjalaisten rajalla ja tunsivat monia muita paremmin muslimien kristittyihin kohdistamat kauhut. Vaikka ensimmäisen ristiretken aikana Vähän-Aasian, Syyrian ja Palestiinan väestöt olivat muslimivallan alaisia, ne olivat silti valtaosin kristittyjä. Läntisen kristikunnan ristiretket olivat aikoinaan sotina oikeutettuja siinä mielessä, että ne vapauttivat idän kristikunnan vuosisatoja kestäneestä jihadista ja dhimmiydestä, josta sen väestöt, maat ja kulttuurit olivat saaneet kärsiä. Sitä vastoin alueen valloittaminen Jumalalle jihadin tyyliin oli vieras ajatus kristikunnalle, eikä pitäisi olla yllättävää, että se lopulta kuoli pois lännessä eikä koskaan saanut valtaa idässä.

Sen jälkeen kun latinalaiset armeijat olivat vallanneet Jerusalemin hyvin verisesti v. 1099 ja kun Edessaan, Antiokiaan ja Jerusalemiin oli perustettu ristiretkivaltiot, muslimien ja kristittyjen joukot kävivät vaihtelevan sarjan sotia, joissa molemmat osapuolet syyllistyivät tavanomaiseen kirjoon sota-ajan moraalittomuuksia. Ajan myötä, vaikka ristiretkiä vahvistettiin Euroopasta käsin, ristiretkivaltiot, jotka olivat epävarmojen viestintäyhteyksien päässä toisistaan, joutuivat vähitellen alistumaan ylivoimaisen muslimivoiman edessä. Vuonna 1271 Antiokia, kristittyjen viimeinen linnoitus, luhistui muslimien käsiin. Koska muslimien ei tarvinnut enää suunnata voimia kristittyjen pääaseman valtaukseen itäisen Välimeren alueella, muslimit ryhmittyivät uudelleen ryhtyäkseen jihadiin Etelä- ja Itä-Eurooppaa vastaan; se tuli kestämään 400 vuotta ja ylsi kahdesti aina Wieniin asti, ennen kuin se saatiin keskeytettyä. Geostrategisin termein ilmaistuna ristiretkiä voidaan pitää lännen pyrkimyksenä ennaltaehkäistä sen oma tuho islamilaiselta jihadilta taistelemalla vihollista vastaan. Se toimi aikansa.

Merkittävää on se, että samaan aikaan kun länsi on jo jonkin aikaa pahoitellut ristiretkiä virheenä, kukaan vakavasti otettava islamilainen auktoriteetti ei ole koskaan ilmaissut pahoittelua vuosisatoja jatkuneesta jihadista ja dhimmiydestä, joihin muslimit ovat syyllistyneet toisia kansakuntia vastaan. Mutta tämä on tuskin yllättävää: siinä missä uskonnollinen väkivalta on ristiriidassa kristinuskon perusteiden kanssa, uskonnollinen väkivalta on kirjoitettu islamin DNA:han.


Jos islam on väkivaltainen, miksi niin monet muslimit ovat rauhanomaisia?

Tätä kysymystä voi verrata kysymykseen "Jos kristinusko opettaa nöyryyttä, suvaitsevaisuutta ja anteeksiantoa, miksi sitten niin monet kristityt ovat ylimielisiä, suvaitsemattomia ja kostonhimoisia?" Vastaus molemmissa tapauksissa on ilmeinen: jokaisessa uskonnossa tai ideologiassa on monia niitä, jotka tunnustavat sen opinkappaleet mutta eivät harjoita niitä. Aivan samoin kuin kristityn on usein helpompi lyödä takaisin, näytellä pyhää tai halveksia muita, muslimin on usein helpompaa pysytellä kotona kuin ryhtyä jihadiin. Tekopyhiä on kaikkialla.

Lisäksi on myös ihmisiä, jotka eivät todella ymmärrä omaa uskoaan ja toimivat näin ollen sen määräämien rajojen ulkopuolella. Islamissa on todennäköisesti paljon muslimeja, jotka eivät todella ymmärrä uskontoaan sen johdosta, että siinä pääpaino on Koraanin lukemisessa arabiaksi eikä niinkään sen ymmärtämisessä. Se, mikä vetää puoleensa Allahin armeliaan huomion, ovat nimenomaan Koraanin sanat ja arabiankieliset äänteet eikä niinkään Koraanin ymmärrys. Erityisesti lännessä eläviä muslimeja viehättävät todennäköisesti länsimaiset tavat (mikä selittää sen, miksi he ovat täällä), ja he ovat epätodennäköisempiä toimimaan väkivaltaisesti sitä yhteiskuntaa vastaan, johon he ovat saattaneet paeta kotimaidensa islamilaista tyranniaa.

Joka tapauksessa, olipa sosiaalinen konteksti mikä hyvänsä, mitä syvemmälle ja laajemmalle islam juurtuu – lisäämällä seuraajiensa lukumäärää, rakentamalla moskeijoita ja "kulttuurikeskuksia" jne. – sitä todennäköisempää on, että jotkut sen kannattajat ottavat islamin määräykset vakavasti. Tämä on ongelma, joka lännen on tänä päivänä kohdattava.


Entä väkivaltaiset kohdat Raamatussa?

Ensinnäkin Raamatun väkivaltaiset kohdat ovat epäolennaisia sen kysymyksen kannalta, onko islam väkivaltainen.

Toiseksi Raamatun väkivaltaiset kohdat eivät varmasti ole verrattavissa ohjeistukseen harjoittaa väkivaltaa muuta maailmaa vastaan. Toisin kuin Koraani, Raamattu on valtava kokoelma eri ihmisten eri aikoina ja eri yhteyksissä kirjoittamia dokumentteja, jotta sallivat paljon suuremman tulkinnanvapauden. Koraani puolestaan on peräisin yksinomaan yhdestä lähteestä: Muhammadilta. Koraani tulee ymmärtää nimenomaan Muhammadin elämän kautta, kuten Koraanissa itsessään sanotaan. Hänen sotansa ja tapponsa sekä heijastavat Koraanin merkitystä että antavat siitä tietoa. Lisäksi Koraanin ankara kirjaimellinen tulkinta merkitsee sitä, että tulkinnalle ei ole varaa, mitä tulee sen väkivaltaisiin määräyksiin. Aivan samoin kuin kristityt tulkitsevat kirjoituksiaan Kristuksen, rauhanruhtinaan, esimerkin kautta, muslimit ymmärtävät Koraania Muhammadin, sotaherran ja despootin, esimerkin kautta.


Voisiko reformaatio rauhoittaa islamin?

Kuten pitäisi olla päivänselvää jokaiselle, joka on tutkinut islamilaisia lähteitä, väkivallan poistaminen islamista vaatisi kahden asian hylkäämistä: Koraanin hylkäämistä Allahin puheena ja Muhammadin hylkäämistä Allahin profeettana. Toisin sanoen islamin rauhoittaminen vaatisi sen muuntamista joksikin sellaiseksi, mitä se ei ole. Lännen kristinuskon reformaatio, jota usein käytetään esimerkkinä, oli (onnistunut tai epäonnistunut) yritys elvyttää kristinuskon ydin, nimittäin Kristuksen ja apostolien opetusten esimerkki. Muhammadin esimerkkiin palaamisella olisi hyvin erilaiset seuraukset. Voi jopa sanoa, että nykypäivän islam on käymässä läpi "reformaatiotaan" jihadistien toiminnan lisääntyessä ympäri maapalloa. Tänä päivänä salafi-koulukunnan ("varhaisten sukupolvien") muslimit toimivat täsmälleen näin keskittyessään Muhammadin ja hänen varhaisten seuraajiensa elämään. Näiden reformistien arvostelijat kutsuvat heitä vähättelevästi wahhabiiteiksi. Muhammadista ja Koraanista inspiraationsa hakevina wahhabiitit ovat alati taipuvaisia väkivaltaan. Epäonninen tosiasia on se, että nykypäivän islam on sellainen, millainen se on ollut 1400 vuotta: väkivaltainen, suvaitsematon ja laajentumishaluinen. On hullua ajatella, että muutamassa vuodessa tai vuosikymmenessä pystyisimme muuttamaan vieraan sivilisaation perusmaailmankäsitystä. Islamin väkivaltainen luonne on hyväksyttävä sellaisenaan; vasta sen jälkeen pystymme löytämään sopivia vastatoimia, jotka voivat parantaa eloonjäämisemme mahdollisuuksia.


Entä lännen kolonialismin historia islamilaisessa maailmassa?

Sen jälkeen kun ottomaaniarmeija oli kärsinyt tappion puolalaisjoukoille Wienin ulkopuolella 11.9.1683, alkoi islamin alueen strategisen heikentymisen vaihe, jonka aikana eurooppalaiset vallat pitivät sitä musertavassa otteessaan. Ne ottivat suuren osan dar al-islamia haltuunsa ja vahvistivat siirtomaakomentoaan käyttäen hyväksi ylivoimaista teknologiaansa ja muslimimaailman sisäisiä vihollisuuksia.

Vaikka monet imperialististen länsivaltioiden hallinnolliset käytännöt siirtomaissa olivat selvästi kohtuuttomia, on täysin tarpeetonta pitää läntistä imperialismia – toisin kuten usein tehdään – eräänlaisena edelleen jatkuvana rikollishankkeena, joka toimii oikeutettuna perustana nykyiselle kaunalle länttä kohtaan. Yksinomaan länsimaiden määrätietoisen toiminnan ansiosta sellaiset modernit kansallisvaltiot, kuten Intia, Pakistan, Israel, Etelä-Afrikka ja Zimbabwe, ovat ylipäätään saaneet alkunsa. Ilman länsimaista organisaatiota nämä alueet olivat todennäköisesti jääneet kaoottisiksi heimoalueiksi, millaisia ne olivat olleet vuosisatojen ajan.

Kun katsotaan jälkikolonialistista maailmaa, on ilmeistä, että kaikkein menestyksekkäimmillä jälkikolonialistisilla mailla on yksi yhteinen nimittäjä: ne eivät ole muslimivaltioita. Yhdysvallat, Australia, Hongkong, Israel, Intia ja Etelä-Amerikan kansakunnat jättävät selvästi jälkeensä muslimienemmistöiset jälkikolonialistiset vastineensa – Irakin, Algerian, Pakistanin, Bangladeshin, Indonesian jne. – melkeinpä minkä tahansa mittapuun mukaan.


Kuinka väkivaltainen poliittinen ideologia voi olla toiseksi suurin ja nopeimmin kasvava uskonto maailmassa?

Ei pitäisi olla yllättävä, että väkivaltainen poliittinen ideologia osoittautuu niin puoleensavetäväksi suurelle osalle maailmaa. Fasististen ajatusten vetovoima on osoitettu läpi historian. Islamissa yhdistyvät uskon tarjoama sisäinen lohtu ja maailmaa muuttavan poliittisen ideologian ulkoinen voima. Kuten kommunismin vallankumouksellinen väkivalta, jihad tarjoaa altruistisen oikeutuksen sodankäynnille ja tuholle. Tällainen ideologia vetää luonnollisesti puoleensa väkivaltaisesti suuntautuneita ihmisiä samalla kun se rohkaisee epäväkivaltaisia tarttumaan aseisiin tai tukemaan väkivaltaa epäsuorasti. Pelkästään se, että jokin asia on suosittu, tuskin tekee siitä hyvänlaatuista.

Lisäksi ne alueet, joilla islam kasvaa nopeimmin, kuten Länsi-Eurooppa, ovat hyvin pitkälti irtaantuneet uskonnollisesta ja kulttuurisesta perinnöstään, minkä johdosta islam on jäänyt ainoaksi tarjolla olevaksi energiseksi ideologiaksi niille, jotka etsivät merkitystä.



Onko oikeudenmukaista kuvata kaikkia islamilaisia koulukuntia väkivaltaisiksi?

Islamin puolustelijat painottavat usein, että islam ei ole monoliittinen ja että eri islamilaisten koulukuntien välillä on mielipide-eroja. Tämä on totta, mutta samalla kun on eroja, on myös yhteisiä elementtejä. Kuten tunnettua, ortodoksisuus, roomalaiskatolilaisuus ja protestanttisuus poikkeavat toisistaan monissa kristinuskon kohdissa, mutta siitä huolimatta ne hyväksyvät tärkeät yhteiset elementit. Samoin on islamissa. Yksi kaikille islamilaisille koulukunnille yhteisistä elementeistä on jihad, joka ymmärretään umman velvollisuudeksi valloittaa ja alistaa maailma Allahin nimessä ja hallita sitä shari'a-lailla. Sunnalaisuuden neljä madhhabbia eli islamilaisen lainopin (fiqh) pääkoulukuntaa – hanafiittinen, malikiittinen, shafi'iittinen, hanbaliittinen – ovat kaikki yhtä mieltä muslimien kollektiivisesta velvollisuudesta käydä sotaa muuta maailmaa vastaan. Lisäksi jopa sunnalaisen puhdasoppisuuden ulkopuolella olevat koulukunnat, kuten suufilainen ja ja'fariittinen (shiialainen) koulukunta, yhtyvät näkemykseen jihadin välttämättömyydestä. Mitä tulee jihadia koskeviin asioihin, eri koulukunnat ovat eri mieltä sellaisista kysymyksistä kuten pitääkö vääräuskoisia ensin pyytää kääntymään islamiin ennen vihollisuuksien aloittamista (Osama bin Laden pyysi Amerikkaa kääntymään islamiin ennen Al-Qaidan hyökkäyksiä); kuinka sotasaalis tulisi jakaa eri jihadistien kesken; onko dar al-harbia vastaan parempi käyttää pitkän aikavälin varovaista strategiaa vai totaalista rintamahyökkäystä; jne.


Entä islamilaisen sivilisaation suuret saavutukset kautta historian?

Islamilaiset saavutukset taiteiden, kirjallisuuden, luonnontieteen, lääketieteen ja muilla vastaavilla alueilla eivät millään tavoin kumoa sitä tosiasiaa, että islam on luonnostaan väkivaltainen. Myös roomalainen ja kreikkalainen sivilisaatio tuottivat monia suuria saavutuksia näillä alueilla, mutta vaalivat samalla myös väkivallan voimakkaita perinteitä. Samaan aikaan kun Rooma antoi maailmalle Vergiliuksen ja Horatiuksen nerokkuuden, se oli myös gladiaattoritaisteluiden, kristittyjen teurastuksen ja – aikoinaan – hillittömän militarismin koti.

Lisäksi, kun otetaan huomioon islamin 1300-vuotinen historia, niin islamilaisen sivilisaation saavutukset ovat melko vaatimattomia verrattuina länsimaiseen, hindulaiseen tai konfutselaiseen sivilisaatioon. Monista islamilaisista saavutuksista kiitos kuuluu itse asiassa islamilaisessa imperiumissa eläneille ei-muslimeille tai vastikään islamiin kääntyneille. Eräs suurimmista islamilaisista ajattelijoista Averroes joutui vaikeuksiin oikeaoppisen islaminopin kanssa tutkittuaan ei-islamilaista (kreikkalaista) filosofiaa ja suosittuaan läntistä ajattelutapaa. Kun islamin imperiumin dhimmi-väestöt hupenivat lähestyttäessä toisen vuosituhannen puolta väliä, alkoi islamin sosiaalinen ja kulttuurinen rappeutuminen.



Lähde: https://aikapommi.wordpress.com/mita-lannen-tulee-tietaa/
https://ibnmatti.blogspot.fi/2017/08/mita-lannen-tulee-tietaa-johtopaatelmat.html