Miksi suomalaiset ovat niin huonoja yksilöurheilussa?

[Jääpää]

Laihat ihmiset kestävät huomattavasti paremmin sadetta ja pakkasta, minkä huomaa selvästi koiranilmoilla, kun vilkaisee auton-tai kämpänikkunasta pihalle; eipä näy juuri muita lenkillä.
Ja niitä näkyy joka vuosi vähemmän..
Silloin, kun hiihdettiin kouluun kesättalvet, niin aina tuppasi tulemaan pientä kilpailunpoikasta ja joskus oli pakko reenata salaa, kun vitutti jollekin(joka reenasi salaa) häviäminen niin rutosti..
Nyt vaan Pleikkaa ja Salkkaria(ja salassa ei tehdä mitään ja sekin sometetaan heti faceen), taksi tuo, taksi vie ja hiihtopäivinä sukset unohtuu kotio.
"Hyvinvoinnin" kiroja sitten sairastellaan milloin minkäkin pään lääkärissä..Eikö tässä nyt voisi olla jotain kultaista keskitietä? (Salkkarit+muu mädätys EI kuulu millekään tielle!!)
Jos ajattelee pentujen nykyistä ravitsemusta, tai sitä tietoa ja mahdollisuutta, niin pienellä liikunnan lisäyksellä meillä olisi mahtava pohja vaikka mihin suorituksiin, kun vain se kilpailuhenki, tai edes se usko omaan kohtalaiseenkin fyysiseen kuntoon, nostettaisiin sille kuuluvaan arvoon.
..kaupungistuminen, väärä kaupungistuminen. Lojutaan betonikuutiossa huumeissa, lakasinkone siivoaa, kaukolämpö lämmittää, pitsa tuodaan hissillä ovelle..
Mitä tässä enempiä, löysää elämää vaan vietteleen.

JK. Oli muistaakseni hyvä:
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/mita-mielta-urheilusta

[finnTroll]

Hiihto ja suunnistus. 
Ivo Niskasen syliin istui norjalainen, mutta onneksi Ojanaho voitti 3 maailmanmestaruutta 2017 nuorten suunnistuksen MM kisoissa. Wii ruul. Wii aar thö fakin best outthere.

[nollatoleranssi]

Seppo Rädyn sanoin: Sata tonnia käteen niin keihäs lentää sata metriä.

Kun katsotaan maailman menestyneimpiä urheilijoita, on kaikkien takana lähes poikkeuksetta jokin "talli", tai iso sponsori kuten esimerkiksi Red Bull. Se auttaa urheilijaa keskittymään olennaiseen ja toisaalta kannustaa tavoittelemaan menestystä päästäkseen ison sponsorin siipien suojaan.
...
Lisäys: Suomessa on vallalla kummallinen välimuoto, jossa valtio on vahvasti mukana urheilussa, mutta ei urheilijoita varten. Suomessa urheilijat ovat urheilu- ja liittopomoja varten, jonne myös suurin osa rahoista tuntuu menevät. MOT:ssa oli tästä jakso jonkin aikaa sitten.

Urheilija alkaa saada rahaa vasta sen jälkeen, kun tulee menestystä aikuisten arvokisoissa, sitäkään ei tapahdu kuin harvoille. Ei ole sen takia ihme, että motivaatio on koetuksella.

Sitten on myös kaikki muut tekijät. Alisa Vainio laittoi kärkiaikoja, mutta nyt on todettu mykoplasmaa yms. Olipa kyse terveydellisistä tai taloudellisista tekijöistä, niin siinä on monta estettä ylitettävänä ennen kuin voi paistatella TV-kameroiden edessä mitalit kaulassa.

[J. Lannan haamu]

Muutama kommentti koska hyviä perusteita on tullut..

- Valmennusjohto on hirveetä rahastajaa! Ne on ihan perseestä just joku mäkihyppykuviokin, sitten kun Suomessa on sellainen Sosiaalidemokraattinen ajatus että huonoakaan ei saa potkia pihalle! Tää on ihan käsittämätöntä erityisesti julkisella alalla mutta myös urheilussa, no onneksi siellä sentään tajutaan kai joissain vähän...

- Sisun puute. Se on totta, että nykyaikana on kauheet kuviot urheilijan taustalla ja ehkä harvempi yksilö voi itsekseen nousta huipulle, mutta uskon että ongelma on jo aikaisemmassa vaiheessa. Eli ei olla ylipäätään ylpeitä itsestämme ja fyysisesti tosiaankaan eri treenata tarpeeksi! Tämä sisun puute näkyy erityisesti jarkko niemisessä! En koskaan pitänyt siitä tyypistä! Suomalaisilta näiltä puuttuu se veren ja teräksen himo! Eli tavallaan se treeni ei ole lainkaan tarpeeksi kovaa mutta mikäpä tässä yhteiskunnassa enää on paitsi mokutus!

- Tuo Kimin homma oli myös hyvä toteamus, ei täällä sillä tavoin panosteta niihin superlahjoihin kun kaikille annetaan mahdollisuus. Niinkin vähän mitä meillä täällä on ihmisiä tai miten vaan niin pitäis edes joitain supertyyppejä tulla, ketkä ainakin pärjäisi ihan selkeästi omassa lajissaan.

- Millään fysiikalla ei tee yhtään mitään jos se mentaalinen asenne ei ole janoinen ja himokas! Täällä on liian helppoa ja mukavaa siinä mielessä että ihmisestä ei saa enää otettua ja revittyä irti sitä millä niitä mitaleja tulee. Talvilajeissa pärjätään vielä osittain sen takia että hiihto esim. on jossain morfogeenisessä kentässä ja geneettisellä tasolla talvisodasta lähtien, mutta en tiedä ollaanko siinäkään niin ylivoimaisia. Kaisa ainakin ampuu ihan päin peetä . Ei vaan ne on ihan kovia.

- Sitten mua ottaa se päähän kun näille urheilijoille annetaan vaikka mitä ja perkele sitten kun ne ennen kisoja sanoo aneemisella äänellä että "joo no lähdetään kattomaan miten siellä menee ja pitäis olla ihan kunnossa jne...". Ei. Sinne lähdetään pistämään koko pakka hajalle, sinne lähdetään niin vimosen päälle että ei olla lainkaan varmoja tullaanko edes hengissä takaisin!

- Jos vastuu on valtiolla ja valmennuksella niin ei varmasti tule mitaleja senkään vertaa jatkossa, ne on niin kieroa touhua ja se systeemi ei mahdollista huipulle pääsyä. Pitäis olla just joku salainen leiri Kainuussa jossa reenattais joittenkin old-school äijien valmennusmetodilla, syötäis ahvenaa otettais ihmisestä irti mentaalisti ja fyysisesti enemmän mitä teoriassa mahdollista. Jos ei ihan noin niin melkein.

- Eikä mua ainakaan lämmitä yhtään mieltä jos joku enni rukajärvi voittaa big airin, kaikella kunnioituksella henkilöä kohtaan mutta ei urheilulajia.

[K.L.O]

Jäsen J.Lannan haamun arvoitukseen vastaan syynä olevan ensinnäkin jo 60-70-luvulta alkaneen koulu-uudistuksen, jossa monin tavoin on pyritty hämärtämään yksilön omaa vastuuta tekemisistään. Nykyvaiheessa olemme jo pisteessä, että ennen lukiota arvosanat on hankittavissa  ryhmätyönä, mikäli ei muuten onnistu. Toivoton tapaus istutetaan kahden välkyn kanssa samaan ryhmään.

Näin opitaan harrastuksissa ajautumaan joukkueurheilun pariin, jossa on mahdollisuus kunnon loppuessa esim. solmiskella nappisten nauhoja. Joukkue voittaa tai häviää, toivottavasti muut tekevät työtä.

Iso asia yksilölajien hyytymisessä on myös se, että joukkuelajien avulla voidaan jo sirkushuvien rakennusvaiheessa kupata kansalta rahaa parempiin taskuihin.
Esimerkkinä ahneesta rahankeräyksestä on jalkapalloon lanseerattu KaikkiPelaa-ohjelma, jolloin saadaan mahdollisimman paljon lisenssi- tuki- ym. maksuja sirkustirehtöörien ja muiden suojatyöpaikkalaisten taskuihin. KP-ohjelmassahan pyritään karsimaan kilpailullisuus peleistä, jotta kaikki tuntisivat olonsa kotoisaksi joukkueessa.
Pitkäntähtäimen KP-ohjelman kerrottiin vaikuttavan Suomi-futikseen 10-15 vuoden kuluttua.
Se aika on kulunut ja Suomi tipahtanut taistelemaan Somalian kanssa FIFAn jumbosijasta.

[siviilitarkkailija]

Keskioluen myynnin vapauttamisella on suora yhteys huonoon urheilumenestykseen, samoin sodan ja pula-ajan puuttumisella sekä urheilujournalismin määrän kasvulla.  Käydään eu-sotaan, kärsitään pula ja kielletään alkoholi -> henkiinjääneen väen urheiluosaamistaso nousee väistämättä.

[sivullinen.]

Miksi suomalaiset eivät enää pärjää kahden käden keihäänheitossa? Vastaus on ilmiselvä: Enää ei kukaan harrasta kahden käden keihäänheittoa. Ne, joille kahden käden keihäänheitto on pelkkä vitsi, voivat lukea itse haluamistaan lähteistä ja todeta kahden käden keihäänheiton olleen aikoinaan olympialaji. Aika kulkee eteenpäin. Lajit kehittyvät. Ihmisten kiinnostusten kohteet vaihtuvat myös ajan mukana. Nykyään ei juurikaan kukaan suomalainen enää harrasta edes harrastusmielessä näitä tämän ketjun kannalta tulkittuja yksilöurheilulajeja eli yleisurheilua. Jos ei harrasteta, ei voida voittaa.

Se, miksi ei näitä lajeja enää harrasteta, johtuu sosialismista ja tästä Itä-Saksalaisesta ammattiurheiluajettelusta. Itäsaksalaisilla taitaa yhä olla keihäänheiton MM-tulos hallussa; tietenkään sitä ei enää hyväksytä ja saa edes mainita kisoissa, koska laji on kehittynyt ja muuttunut ja vanhaan keppiin verrattuna nykyinen keppi on hieman toisenlainen. Erityisesti naisten keihäänheitossa Itä-Saksa oli ylivertainen. Jostain syystä nämä itäsaksalaiset naiskeihäänheittäjät eivät onnistuneet innoittamaan nuoria itäsaksalaistyttöjä keihäänheiton pariin. Ei se ole ainoastaan raha ja valtiollinen ravinneohjelma, jotka merkitsevät. Ammattimaisuudella on myös luotaansatyöntäviä puolia.

Ammattimaisuus on pilannut ylipäätään kokonaan monet urheilulajit. Hiihdosta lähti hohto yksien Lahden kisojen vuoksi -- eikä se hohto koskaan enää palannut --. Ei näitä Lontoon doping-kisojakaan kukaan edes katsoisi, jos eivät vanhat muistot velvoittaisi ja Yle ilmaiseksi tyrkyttäisi ja mainostaisi. Tämä yleisurheilu on erityisesti valtiollista propagandaa, jossa urheilijat ovat ammattimaisia propagandisteja -- eivät muuta --. Ei ole kovin pitkää aikaa siitä kun olympiakisoihin ei saanut edes osallistua ammattiurheilija; siihen aikaan ammattimaisuutta jahdattiin ja vainottiin samalla tarmolla kuin dopingia nykyään. Silloin yleisurheilu oli vielä aitoa kamppailua ja kiinnostavaa.

Ammattimaisuus itsessään ei ole se paha, mutta ammattimaisuuden seurauksena syntynyt nuorten painostus on. Se ajaa urheilulajin parista pois kaikki paitsi ne, jotka aikovat siitä tehdä itselleen ammatin. Näin nuoruuteen kuuluva kilvoittelu kaverien kesken häviää ja yleisurheilunuori jää yksin. Samalla jää muilta nuorilta jää myös pois hyvät muistot omasta nuoruusajan urheilun ilosta, ja sitä kautta heiltä puuttuu kiinnekohta siihen urheiluun vanhempana. Jos ihmisellä ei ole omakohtaista kiinnekohtaa esimerkiksi keihäänheittoon, miksi hän katsoisi televisiosta ennemmin keihäänheittoa kuin krokettia tai japanilaista selviytymisrataviihdettä? Ainoastaan tuputus ja kansallinen yhteistunne voisivat siihen johtaa -- ja yleisurheilusta kansallinen yhteistunne alkaa olla jo haihtunut --.

Minusta yksi esimerkillinen urheilija, jota sosialistit eivät edes urheilijana pidä, oli Viikinki. Matu on myös hyvä -- ja kovempi kuin yksikään yleisurheilija tai rullatuolikelaaja --. Antaa sosialistien pitää doping-kisansa. Otetaan me voitto Suomelle sellaissa lajeissa, joita ihmiset harrastavat myös ilman ammattia. Niin ja Pitkämäestä puheenollen, oli hänkin menestyksekkäämpi ennenkuin aloitti ammattilaisuransa.

[DuPont]

Suomessa on liiallisen verotuksen vuoksi niin vähän yksityisiä sijoittajia, etteivät nuo lahjakkaat yleisurheilijat saa rahoitusta.

[pekka2409]

Siksi että parhaita ei ole valittu edustamaan suomea,missä on alit,mohammetit ja mehmetit.
Näillä Suomen urheilu nousuun.Sponsored by Kela.

[törö]

Enää ei uskalleta doupata niin kuin muut ja se näkyy erityisesti yksilölajeissa, koska niissä korostuu pelkkä suorittaminen. Joku hiihtäjä ei kulje yhtään kovempaa, vaikka se miten harjoittaisi taitojaan, mutta toisaalta vaikka lätkässä voima ei ole tärkein asia, koska se on kiekko, minkä pitää liikkua.

Tää on kokonaan suomalaisien omaa syytä, koska niissä on liikaa orjapiiskurin vikaa. Sohvalla röhnöttävällä penkkiurheiluhomolla on mielestään varaa vaatia, että puhdas urheilija pystyy jotenkin olemaan parempi kuin aineilla treenatut kollegat, ja täähän ei  voi toimia käytännössä.

[Faidros.]

Suomi satsaa aivan vääriin lajeihin. Yleisuheilu ja potkupallo on niitä lajeja, johon voi upottaa vaikka kuinka paljon rahaa, eikä niistä tule mitään.
Moottoriurheilu ei syö verovaroja kuin murusia ja silti menestys on huimaa. Endurossakin on jo kymmeniä maailmanmestaruuksia. Ja ne jotka väittää ettei enska ole urheilua, niin kannattaa käydä itse kokeilemassa.

[törö]

^ Tuo johtuu pelkästään siitä, että Suomi on kelien takia hyvä paikka oppia ajamaan hyvin. Se pieni vähemmistö, joka voi oppia ajamaan hyvin, menestyy sitten moottoriurheilussa.

Suomalaiset yleensä ottaen pystyvät jossain määrin oppimaan liikennevalojen kanssa toimimista, mutta yleensä se jää sille tasolle, että vihreä valo huomataan niin myöhään, että pitää käyttää vanhoja vihreitä, että liikenne kulkisi.

Metsässä hiihtämistä suomalainen ymmärtää sen takia siinä pitäisi menestyä, vaikka Lahden doping-kärystä ei näköjään toivuta koskaan. Oli liian kova shokki huomata, ettei suomalainen olekaan yli-ihminen, joka pärjää ilman dopingia.

[-PPT-]

Yleisurheilussa ja jalkapallossa on maailmantaso kivikovaa. Eivät monet Suomea suuremmatkaan maat uineet mitaleissa.

Suomalaiset siis pärjäävät lajeissa jotka eivät muita kovin paljon kiinnosta joten niissä ei ole kilpailua juuri lainkaan.

[Jack]

Pikajuoksu, tennis, koripallo... jopa F1 -autokilpailu. Mitä näillä on yhteistä? Se, että voittoja ja mestaruuksia kahmivat mustat. Jos he eivät joissakin tämän tyyppisissä lajeissa voita, se johtuu vain siitä, etteivät nämä lajit toistaiseksi kiinnosta heitä.

Mistä mustien menestys johtuu? Luultavasti siitä, että monissa lajeissa tarvitaan samoja ominaisuuksia, jotka ovat olleet elintärkeitä villissä luonnossa selviytymisessä. Nopeus, voima, havaintokyky, reaktiokyky... Mustat ovat tulleet viimeksi viidakosta, joten heillä on vielä jäljellä näitä ominaisuuksia enemmän kuin valkoisilla. Tässä kai se selitys yksinkertaisuudessaan on.

Suomalaisilla tulee olemaan paremmat mahdollisuudet menestyä yksilölajeissa siinä vaiheessa, kun suomalaisille tyypillinen kaukasialainen geeniperimä on korvautunut afrikkalaisella perimällä. Muutos tapahtunee noin sadassa vuodessa, joten jääkäämme odottamaan loistavia tuloksia tulevaisuuden urheilukisoissa.

[hulaq]

Tämä äitien ja isien väärä käsitys huippu-urheilusta, että "Kaikki pelaa -mentaliteetti"  - panostetaan liikaa niihin surkeisiin ja lahjattomiin lapsiin, joiden täytyisi väistyä, että valovoimaisemmat nuoret/teinit saavat enemmän aikaa ja ohjausta.

Höntsäliigat pitäisi olla suomessa erikseen niille, joista ei koskaan tule edes kansallisen tason urheilijaa.

[Faidros.]

^ Tuo johtuu pelkästään siitä, että Suomi on kelien takia hyvä paikka oppia ajamaan hyvin. Se pieni vähemmistö, joka voi oppia ajamaan hyvin, menestyy stten moottoriurheilussa.

Suomessako ei sitten ole riittävästi liikuntahalleja, hiihtolatuja, jalkapallokenttiä? Vihdoinkin 50 vuoden jälkeensaadaan Suomeen ensimmäinen kansainväliset mitat täyttävä moottorirata. No, yhteiskunnalle siitä tolee kustannuksia, kun teitä joudutaan parantamaan radanyparistössä. Moto GP kisoihin voi tulla jopa 200 000 katsojaa.

[Machine Head]

Suomi satsaa aivan vääriin lajeihin. Yleisuheilu ja potkupallo on niitä lajeja, johon voi upottaa vaikka kuinka paljon rahaa, eikä niistä tule mitään.
Moottoriurheilu ei syö verovaroja kuin murusia ja silti menestys on huimaa. Endurossakin on jo kymmeniä maailmanmestaruuksia. Ja ne jotka väittää ettei enska ole urheilua, niin kannattaa käydä itse kokeilemassa.

Suhteutettuna väkimäärään moottoriurheilussa menestys on ollut huimaa. F1:ssä kolme (+ Rosberg junior) suomalaista maailmanmestaria, vaikka Suomessa harjoitusmahdollisuudet ratojen rakennuskiellosta johtuen olemattomat.

[Faidros.]

Pikajuoksu, tennis, koripallo... jopa F1 -autokilpailu. Mitä näillä on yhteistä? Se, että voittoja ja mestaruuksia kahmivat mustat. Jos he eivät joissakin tämän tyyppisissä lajeissa voita, se johtuu vain siitä, etteivät nämä lajit toistaiseksi kiinnosta heitä.

F1:ssä on pärjännyt yksi mulatti. Ainoa musta joka on pejännyt m.urheilussa  on 70-luvun rallitähti Shektar Mehta, vai tedätteko muita?

[pimf]

Lontoon kisat on ohi ja on yhteenvedon paikka.
Tässä pieni arvausleikki, minkä maan urheilijoita nyt on kyseessä:

Mohamed Farah
Mahiedine Mekhissi
Nafissatou Thiam
Meraf Bahta
Mohammed Ahmed
Kariem Hussein

Oikeat vastaukset: GBR, FRA, BEL, SWE, CAN, SWI

[Machine Head]

Lontoon kisat on ohi ja on yhteenvedon paikka.
Tässä pieni arvausleikki, minkä maan urheilijoita nyt on kyseessä:

Mohamed Farah
Mahiedine Mekhissi
Nafissatou Thiam
Meraf Bahta
Mohammed Ahmed
Kariem Hussein

Oikeat vastaukset: GBR, FRA, BEL, SWE, CAN, SWI

Farah on somali.

[törö]

Tämä äitien ja isien väärä käsitys huippu-urheilusta, että "Kaikki pelaa -mentaliteetti"  - panostetaan liikaa niihin surkeisiin ja lahjattomiin lapsiin, joiden täytyisi väistyä, että valovoimaisemmat nuoret/teinit saavat enemmän aikaa ja ohjausta.

Höntsäliigat pitäisi olla suomessa erikseen niille, joista ei koskaan tule edes kansallisen tason urheilijaa.

Nykyisin on kova juttu, että saa olla ammattilainen, vaikkei se tarkoitakaan enää mitään. Hyvä jos saa urheilukaupasta vähän alennusta siitä hyvästä, että antaa sille mainostilaa pelivaatteistaan.

Mä kuuntelin joskus yhden koripalloammattilaisen tarinoita tästä aiheesta ja se oli sitä mieltä, että ammattilaisuus on lähinnä jonkinlaista kusetusta, mutta siinä on pakko olla mukana jos haluaa kuulua joukkueeseen.

[K.L.O]

Suomen täytyisi ajaa uudeksi urheilulajiksi laji, jota jo maailmanlaajuisesti harrastetaan.
Laji, jossa suomalaiset ovat valmiiksi muita ison askeleen edellä.

Ei Tahko Pihkalan pesäpallo, sillä siitä lajista on jäänyt käyttöön vain takakonteissa ja ovenpielissä nojaavat mailat.

Laji on Pajunköysi, syöttäminen ja nieleminen.
Lajin organisaatiot henkilökuntineen ja valtava määrä pelaajia on jo ammattilaisen otteilla harjoitellut lajia vuosia.

Maahanmuuttajaystävällisenä maana saamme vihdoin jotakin hyötyä somalipopulaatiostamme.
Syöttäjän käsikirja jo saatavilla digimuodossa (insallah) Suomen Somaliliiton tempputyöllistettyjen iPhone9-puhelimista.
Sekä syöttäjän-, että nielijän sääntö/käsikirjat saatavana myös paperiversiona maahanmuuttovirastosta.

Lajiliiton puheenjohtajana toimii oikeutetusti Timo Soini.
Arvostelutuomarit lajille kouluttaa Pekka Koskenkorva. Näyteitä hänen toiminnastaan lajissa nähtävänä mm. Mustikkavideolla.

Yksityiskohtina säännöistä mainittakoon, että pajunköyden syöttämisen uusintakertoja ei ole rajoitettu.
Nielemisessä on osattava säätää ja ohjata syötetyn köyden paksuus päivänvalon kestäväksi.
Mahdolliset protestit ohjataan valittamiseen erikoistuneelle Elolle.

Lajin kustannukset peitetään luonnollisesti veronmaksajien viimeisillä selkänahoilla.

[Gleb]

Kaikki kulminoituu tässäkin realiteetteihin, eli siihen ettei meitä ole tarpeeksi, jotta pystyisimme tuottamaan menestyjiä terävimpään kärkeen. Siihen tarvitaan tietynlaista kulttuuria ja määrätietoisuutta.

Yleisurheilu on - etenkin nykyään - Suomessa varsin epäkiinnostava laji, jonka pariin ajautuu hyvin pieni osa pienen kansakunnan rajallisista lahjakkuuksista. Siinä missä yleisurheilu kuului takavuosina oleellisesti peruskoulun liikuntatunneille, sen osuus on laskenut muiden lajien tieltä. Otetaan vaikkapa salibandy. Laji jota ei takavuosina (esim. 80-luvulla) käytännössä edes ollut, on vienyt paljon potentiaalisia yleisurheilijoita mennessään. Ja miksi ei olisi vienyt. Joukkueurheilu on keskimäärin huomattavasti palkitsevampaa ja mielekkäämpää kuin yksilöurheilu. 

[nollatoleranssi]

Otetaan vaikkapa salibandy. Laji jota ei takavuosina (esim. 80-luvulla) käytännössä edes ollut, on vienyt paljon potentiaalisia yleisurheilijoita mennessään. Ja miksi ei olisi vienyt. Joukkueurheilu on keskimäärin huomattavasti palkitsevampaa ja mielekkäämpää kuin yksilöurheilu.

Salibandyn suosio ei ole yllätys. Laji perustuu puhtaasti taitoon ja kuntoon. On samalla yksi monipuolisimmista ja hauskimmista lajeista pelaajan kannalta. Mailan merkitys korostaa taidollisia elementtejä ja pallolla pystyy tekemään suunnilleen minkälaisia kuvioita tahansa, joka ei missään muissa lajeissa olisi mahdollista. Lajina voisikin sanoa salibandyn olevan harrastajan kannalta paras valinta, joka sopii niin aloittelijoille kuin taitajille. Maailmanlaajuisesti lajin suosio ei ole kovin kummoinen. Potentiaalia harrastusmäärien kasvattamiseen varmuudella löytyisi, jos lajia saataisiin ja osattaisiin markkinoida kuntolajina.

Olympialajina pelataan maahockeyta, mutta Suomessa se ei ole saavuttanut kovin kummoista suosiota. Eikä "kesäjääpallo" muutenkaan vaikuta aivan unelmalajilta. Siihen nähden salibandyn olisi mahdollista nostaa suosiota lajina merkittävästi maailmanlaajuisesti.

[nollatoleranssi]

Ei Tahko Pihkalan pesäpallo, sillä siitä lajista on jäänyt käyttöön vain takakonteissa ja ovenpielissä nojaavat mailat.

Pesäpallolla olisi potentiaalia maailmalla.

Tarkkaa tietoa pelaajien määrästä Intiassa ei ole, mutta 10 osavaltiossa heitä on jo useita tuhansia. Myös jatkosuunnitelmat ovat selvillä. Intialaiset pistivät heti viritteille maajoukkueen, joka osallistuisi Turussa pesäpallon World cupiin ensi vuonna. Lisäksi lajia on tarkoitus viedä kouluihin sekä levittää naapurimaihin Nepaliin ja Pakistaniin. Nepal onkin mukana juuri siksi, etteivät intialaiset tai pakistanilaiset toistensa maaperille astu.

Mitä Tahko Pihkala tästä ajattelisi? Intiassa pelataan pesäpalloa ihan omin päin

Joskus uutisoitiin siitäkin, että suomalaisia voitaisiin nähdä Yhdysvaltojen baseball-areenoilla, mutta puheet taisivat kadota yhtä nopeasti kuin niitä esitettiin. Pesäpallo on kuitenkin merkittävästi pelaajaystävällisempi versio ja näin ollen lajivientiä voitaisiin toteuttaa mm. markkinoinnilla ja esittelemällä lajia.

[nollatoleranssi]

Tämä äitien ja isien väärä käsitys huippu-urheilusta, että "Kaikki pelaa -mentaliteetti"  - panostetaan liikaa niihin surkeisiin ja lahjattomiin lapsiin, joiden täytyisi väistyä, että valovoimaisemmat nuoret/teinit saavat enemmän aikaa ja ohjausta.

Höntsäliigat pitäisi olla suomessa erikseen niille, joista ei koskaan tule edes kansallisen tason urheilijaa.

Nykyisin on kova juttu, että saa olla ammattilainen, vaikkei se tarkoitakaan enää mitään. Hyvä jos saa urheilukaupasta vähän alennusta siitä hyvästä, että antaa sille mainostilaa pelivaatteistaan.

Mä kuuntelin joskus yhden koripalloammattilaisen tarinoita tästä aiheesta ja se oli sitä mieltä, että ammattilaisuus on lähinnä jonkinlaista kusetusta, mutta siinä on pakko olla mukana jos haluaa kuulua joukkueeseen.

Moni ei varmaan ymmärrä sitä, että jo 5-12-vuotiaista valkataan "parhaimmat pelaa" (valmentajat suosikit)-tyylillä kentälliset junioreissa. Ei ole oikeastaan sen takia ihme, että on pyritty korostamaan "kaikki pelaa"-ajatusta. Tietysti tuossa pitäisi miettiä minne sarjaportaalle ja tasolle ajattelun ylettää. Samoin harrastusmahdollisuudet usein riippuvat niistä paikallisseuroista, mitään oikeita höntsäjoukkueita ei ole olemassa.

Hyvin harvasta tulee mitään liigatason pelaajaa. Mutta aika monet höntsäpelaajat omaavat todella kovan kunnon ja tietty urheilun rutiini ja treeni näkyy helposti muuallakin kaikenlaisessa tekemisessä ja jaksavuudessa. Mitalistit ja maajoukkuepelaajat ovat siis vain jäävuoren huippu kokonaisuudesta.

[guest14935]

Jäsen J.Lannan haamun arvoitukseen vastaan syynä olevan ensinnäkin jo 60-70-luvulta alkaneen koulu-uudistuksen, jossa monin tavoin on pyritty hämärtämään yksilön omaa vastuuta tekemisistään. Nykyvaiheessa olemme jo pisteessä, että ennen lukiota arvosanat on hankittavissa  ryhmätyönä, mikäli ei muuten onnistu. Toivoton tapaus istutetaan kahden välkyn kanssa samaan ryhmään.

Ohi aiheen nyt menee mutta menköön:
Myös lukion jälkeen.

kahden tai useamman opiskelijan ryhmätyönä (yhteisgradu tai yhteistutkielma)

Ja kyllä tässä varmaan on perää. Voi hyvin olla osasyy kehnoon menestykseen. Joukossa aika kuluu jutellessa, ei ehdi tekemään siinä sivussa minkä näkee työpaikoillakin. Ennen olisi voinut työpaikoilla vitsailla ettei kahta naista samaan ryhmään mutta se olisi ollut sovinistista, vaikka olisikin ollut totta. Nykyisin voisi pohtia että onko siinä kuitenkaan niin eroa mitä ovat. Miehetkin opetetaan laiskottelemaan.

[Gleb]

Salibandyn suosio ei ole yllätys. Laji perustuu puhtaasti taitoon ja kuntoon. On samalla yksi monipuolisimmista ja hauskimmista lajeista pelaajan kannalta. Mailan merkitys korostaa taidollisia elementtejä ja pallolla pystyy tekemään suunnilleen minkälaisia kuvioita tahansa, joka ei missään muissa lajeissa olisi mahdollista. Lajina voisikin sanoa salibandyn olevan harrastajan kannalta paras valinta, joka sopii niin aloittelijoille kuin taitajille. Maailmanlaajuisesti lajin suosio ei ole kovin kummoinen. Potentiaalia harrastusmäärien kasvattamiseen varmuudella löytyisi, jos lajia saataisiin ja osattaisiin markkinoida kuntolajina.

Lisäksi salibandyn aloittaminen on nykyään äärimmäisen helppoa. Sitä on tarjolla kaikkialla, kaiken ikäisille.

Itsehän pidin suunnattomasti heittolajeista, erityisesti keihäänheitosta. Noin kolmenkymmenen tuhannen asukkaan kaupungista löytyi toki yleisurheiluseura, mutta keihäänheiton saloihin ei näyttänyt löytyvän ketään valmentajan tapaista. Ottaen huomioon että olemme olevinamme keihäänheittomaa, on myös mielenkiintoista, että lajiin ei kajottu koko peruskouluni aikana kuin kerran, ja sekin vain hätäisesti kyhätty yhden kierroksen kilpailu.

Niinpä nakkelin (naisten) keihästä itsenäisesti ilman minkäänlaista tekniikkaa, enkä koskaan päässyt kuin viidenkymmenen metrin paikkeille. Käsihän siinä meni, kun puuttuvaa tekniikkaa paikkasi (=repi) voimalla. No, kai niitä huonompiakin harrastuksia olisi ollut. Salibandy se sitten vei minutkin, jota tuli harrastettua viitisentoista vuotta.

[Khevonen]

Voimanostossa on vaikka kuinka pirusti maailmanmestaria ja maailmanennätysten haltijoita. Jokunen mualiman vahvin mieskin löytyy.

Smulter meni lopettamaan

[ehe_ehe]

Suomessa yleisurheilu maailman huipputasolla on toki mennyt hieman alaspäin viime vuosina.

Maailmalla taso on koventunut ja lajien väliset vaatimustasoerot kaventuneet (hyvä esimerkki on keihäs, josta ennen saattoi saada mitalin olemalla vaikkapa Suomen 3. paras).

Osasyinä tälle lienee se, että useita uusia maita on tullut mukaan perinteisiin suomalaislajeihin sekä
nykyinen urheilijoiden ostamisbuumi, jolla on imaistu joidenkin lajien yhden maan eliitti ympäri maailmaa.

Selkeä ilmiö viime vuosien aikana on ollut, että Suomella on paljon huipputekijöitä juniorisarjoissa, mutta siitä hyppäys aikuisten huipputasolle jää jatkuvasti tekemättä. Tätä on pohdittu runsaasti medioissa ja monia hyviä syitä ilmiölle on keksitty. Olen itse ollut mukana vuodesta 2005 valmentajana (10-ottelu / heitot) ja muutama selkeähkö kausaliteetti on tullut havaittua (ei missään tärkeysjärjestyksessä) :

Liian varhainen erikoistuminen

Turhan moni urheilijanalku erikoistuu jo ennen murrosiän alkua johonkin yksittäislajiin / lajiryhmään. Tämä
on huono asia moneltakin kannalta. Koska yu-lajit ovat hyvin yksinkertaisia (=suoritus aina samanlainen), kuormitus on
myös yksipuolista ja johtaa lähes väistämättä lajityypillisiin vammautumisiin. Saman suorituksen harjoitteleminen ja
toistaminen vuodesta toiseen saattaa myös olla henkisesti raskasta, mikä johtaa kiinnostuksen lopahtamiseen.
Tämän päivän erikoislajien huipulla onkin paljon entisiä (ja jopa nykyisiä) ottelijoita.

Virheellinen (ei lajinomainen / liian myöhään aloitettu) voimaharjoittelu

Eräs ilmiö, jota olen paljon hämmästellyt on kummallinen suhtautuminen voimaharjoitteluun. Seurojen junnuvalmentajat
eivät tiedä monestikaan edes voimaharjoittelun perusperiaatteita ja pelkäävät ottaa voimaharjoitteita mukaan, jos
urheilijat ovat esim. alle 16-vuotiaita, koska kuvitellaan, ettei siitä ole hyötyä tai että se jotenkin aiheuttaa
vammautumisriskiä. Sitten, kun voimatreeni aloitetaan, mennään punttisalille tekemään kyykkyä ja penkkiä, joilla
ei hirveästi ole tekemistä yleiurheilun kanssa (paitsi tietty yhdistelmä kuulantyöntö+penkki).

Kovan voimatreenin aloitus punteilla (tai millä tahansa välineillä) aikaansaa nopean nousun voimatasoihin. Koska usein
harjoitus ei ole lajinomainen, syntyy lihasten väille lajin kannalta virheellinen voimajakauma, joka johtaa loukkaantumisiin.
Hyvä esimerkki on pikajuoksijalla takareiden revähdys, kun on otettu voimakaudella prässillä kunnolla voimaa jalkojen
ojentajapuoleen (done that).

Liian pienet harjoitusmäärät

Joko ei harjoitella riittävästi tai kroppa ei kestä riittävää määrää harjoitusta
Edellä mainitut syyt voivat johtaa kestämättömyyteen. Lisäksi esim. kestävyysjuoksussa juostut km-määrät eivät riitä alkuunkaan
edes Euroopan huipulle. Onko kyseessä sitten valmentajapuolen ajatus määrän korvaamisesta laadulla vai jonkinlainen
asenneongelma, en ota siihen kantaa, mutta määrän lisääminen on minusta yksi helpoimmin taklattavista ongelmista.

Huippu-urheilijan asenne puuttuu

SM-kisoissa menestyminen on monelle tuntemalleni urheilijalle se suurin tavoite. Kun SM-mitali on taskussa, saattaa syntyä
harha, että samalla panostustasolla jatkaminen johtaa automaattisesti menestymiseen EM- ja MM-tasolla.
Jos kuitenkin liikutaan jo lähellä urheiljan suoritustasomaksimia ja suoritustekniikka on myös lähellä parasta mahdollista,
seuraavat sentit ja sekunnit vaativat harjoittelun ja kaiken oheistoiminnan optimointia.
Tämä tuppaa syömään lähes kaiken vapaa-ajan ja energian. Harva on oikeasti totaaliseen sitoitumiseen halukas tai edes kykenevä.

Nämä ovat siis paljolti omia havaintojani kentän laidalta.

Naisten keihäästä on vielä pakko mainita. Tuntuu, että nykynaisheittäjät Suomessa tulevat järjestäen heittoonsa hitaasti lyllertäen ja jopa lopussa vauhtia hidastaen. Herää melkein kysymys, miksi ottaa sitten vauhia lainkaan.
Moni tietämäni heittäjä ei tee juurikaan esim. pikajuoksuharjoitteita, vaikka keihäs on hyvin pitkälle nopeuslaji.
Tietenkin on myös mahdollista, että lajin pariin ei ole vain ajautunut riittävän fysiikan omaavia yksilöitä.