News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

JHa ja loikkarit (jos..)

Started by Laskentanuiva, 09.06.2017, 09:23:40

Previous topic - Next topic

Aeon

Soini ei nyt katkeruudessaan ymmärrä sitä, että hänestä tullaan puhumaan paljon avoimemmin persujen suulla, kun kukaan ei ole harjaamassa. Ja siitä ei tule kaunista. Tynkkynen ja Turkkila antoivat jo esimakua. Soini tullaan toki muistamaan siitä, että nosti persut tyhjästä hallistuspuolueeksi, mutta hänet tullaan myös muistamaan siitä, että omalla diktatuurillaan ja hillotolppakiimalla sai tiputettua puolueen kannatuksen takaisin pikkupuoluetasolle, aiheutti tämän "vallankaappauksen" ja laskelmoidulla pelillään onnistui torppaamaan usean nuoren, nousevan poliitikon uran. Kunhan muutkin Timon lähipiirissä olevat rupeavat avautumaan, kuva Timosta henkilönä tulee muuttumaan radikaalisti. Julkisuudessa lupsakkana kansanmiehenä esiintyvästä tuleekin jotain muuta.

Enkä usko, että Timolla riittää kärsivällisyys ja virta siihen, että tästä uudesta virityksestä kasvaa mitään merkittävää. Kun loikkarit huomaavat, että Soinin lupaukset eivät ota täyttyäkseen, mutta mies edelleen yrittää tarjota sanelupolitiikkaa, syntyy ryhmän sisällä kapinahenki ja jos eivät nyt suoraan avaudu mediassa, niin "nimettömiä" vinkkejä tulee siitä, kuka ja miten ryhmää johdetaan.
Hommalla junttaamista vuodesta 2009 lähtien

Totti

#1981
Quote from: qwerty on 15.06.2017, 12:56:23
Quote from: Ägräs on 15.06.2017, 12:51:30
Jabba plokkaa: http://timosoini.fi/2017/06/agenttitarinoita/
AGENTTITARINOITA
15.6.2017 TIMO SOINI

Kyse ei ole henkilövalinnoista vaan kuukausien jopa yli vuoden salaisesta organisoidusta junttatyöstä suljetuilla keskustelupalstoilla. Hommaforumi on luku sinänsä. Se onnistui jo vuosia sitten tekemään monista mediaihmisistä niin sanottuja hyödyllisiä idiootteja. Ja pyöritys jatkuu.

Se mitä Soini kutsuu juntaksi, on normaalia kannataja-aktivismia, jonka puitteissa tottakai lobataan oma ehdokas eturiville.

On totta, että moni kannatta Halla-ahoa Hommassa, mutta kyllä keskustelu on ollut paljon pluralistisempi kun Soini väittää. Ei Homma ole ollut mikään yhden miehen liike vaan täällä on ollut varsin kirjava mielipideilmasto puolesta ja vastaan.

Soini voisi lukea esim. minun jutut Hommassa koskien Terhoa. Kannatin Terhoa aina siihen saakka kunnes tämä vehkeily tuli ilmi, muutta en enää sen jälkeen koska en voi sietää epärehellisyyttä.

Olen kritisoinut Halla-ahoa kovastikin ja pidin hänet epäsopivana puoluejohtajana koska oli mm. liian introvertti ja kiistanalainen. Mainitsin mm. sen mahdollisuuden, että muut puoleet eivät haluaisi tehdä hänen kanssa yhteistyötä. Olin oikeassa.

Soinista alkaa huomaamaan hermostuneisuuden merkkejä ja mies on siirtynyt damage-control moodiin missä salaliittoja heitetään ilmaan hämmentämään soppaa. Tarve selitellä on suuri ja sen takia Soini lykkää ulos "plokeja" joka päivä.
Paniikki alkaa ilmeisesti leviämään uuvateissa ja Soinilta on kysytty mitä tässä tulli tehtyä ja mihin sotkuun Soini on heidät vetänyt.

Soinin manööveri on tuomittu varsin laajasti SOMEsssa. Tuskin on yhtäkään palstaa missä kommentit eivät olisi kovin kriittisiä loikkareita kohtaan. Loikkarien kannattajat joutuvat hyvin nopeasti ahtaalle ja selittelykannalle kun pitäisi puolustaa ilmiselvää selkään puukottamista.

Suomalaisille rehellisyys ja rehtiys on kuitenkin tärkeämpi kun ehdoton poliittinen lojaalisuus ja sen takia petturiksi koetut hylätään vaikka olisi heidän poliittinen kannattaja.

Tämän uuvatit ovat varmasti itsekin huomanneet ja ymmärtäneet, että ura on nyt katkolla 2019. Kansalta ei heru sympatiaa eikä Elon visiot uudesta marconilaisesta suurpuolueesta tule koskaan toteutumaan.

Uuvatit ovat kohta historiaa ja Soini yrittää pelastaa kasvonsa.
Sosialisti on mätä ydintä myöten.
- kansanviisaus

MattiN

Junttapuhe on Soinilta vain projektio. Hän itsehän se juntta on omassa puolueessa aina ollut, ja nytkin äänestystuloksia yritettiin kaikin keinoin temputtaa sopiviksi. Hommalaisten ja sisulaisten haukkuminen on katkeruutta ja hajottamistyötä.

dothefake

Ei Persupuolue ole mikään islam, johon noin vain palataan.
"Oma kansa ensin" -ajattelu on vahingollista.
-Tytti Tuppurainen

Aeon

Suomen Uutiset:
QuotePuolustusministeri Jussi Niinistön tempaus jäsenvaalin tuloksen sivuuttamisesta ei saa kannatusta hänen entisessä kotikunnassaan. Nurmijärven Perussuomalaiset tukee puoluekokouksessa valittua puoluejohtoa yksimielisesti ja jatkaa tuttua, nurmijärveläisten hyväksi tekemäänsä paikallispolitiikkaa Nurmijärvellä.
Hommalla junttaamista vuodesta 2009 lähtien

ApuaHommmaan

Heitän tähän sellaisen, että onko populistipuolueen tavoite lopettaa populisminsa rauhoittua ja siirtyä ikuisiksi ajoiksi hallitukseen? Vai olisiko populistipuolueen tarkoituskin poliittisella pelikentällä ravistella konsenststa ja laajentaa ihmisten ajattelua?

Kun kaikki maailman populistipuolueet esitetään epäonnistumisina, kun ne joskus hajoavat tai jakaantuvat osiin. Eikö yhtä hyvin voida ajatella, että monet niistä pääsivät oikeutettuun maaliinsa, jonka jälkeen niille ei enää jäänyt yhteiskunnallista tarvetta.

Persuilla tuollainen yhteiskunnallinen tarve yhä selkeästi on.
Lisää rahaa kotouttamiseeni.

valtakunnanpärkhele

#1986
Quote from: Aeon on 15.06.2017, 13:16:06
Soini tullaan toki muistamaan siitä, että nosti persut tyhjästä hallistuspuolueeksi, mutta hänet tullaan myös muistamaan siitä, että omalla diktatuurillaan ja hillotolppakiimalla sai tiputettua puolueen kannatuksen takaisin pikkupuoluetasolle, aiheutti tämän "vallankaappauksen" ja laskelmoidulla pelillään onnistui torppaamaan usean nuoren, nousevan poliitikon uran.

Halla-aho ja nuiva siipi nosti Persut jytkylukemiin ja Hallituspuolueeksi, Soinin laskelmointia ja hyvää pelisilmää oli toki ottaa Halla-aho ja kumppanit messiin ja antaa heille sopivasti tilaa ja näkyvyyttä mutta vähän vaikutusmahdollisuuksia, sitä ei ole kiistäminen.
J. Sarasvuo - Woketus on paitsi väärin, myös mielenvikaisuuden muoto.
Wokettajat eivät edistä asiaa, jonka moraalisessa oikeutuksessa he hurskastelullaan loisivat


Tytti Tuppurainen: "Jokainen suomalainen tuntee arjessaan, mitä sosialidemokratia on!"

Nissemand

QuotePerussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo myönsi aamulla MTV:n Huomenta Suomi -ohjelmassa, että perussuomalaiset ovat tällä hetkellä oudossa tilanteessa, koska puolueen jäseniä on kahdessa eri eduskuntaryhmässä. Puolueen säännöissä sanotaan, että perussuomalaisilla voi olla vain yksi eduskuntaryhmä.

Slunga-Poutsalon mukaan puoluehallitus kokoontuu lähipäivinä päättämään, miten tilanne ratkaistaan ja kumpi ryhmä erotetaan. Hän arvioi, että puoluehallitus tulee käymään asiasta käymään "rapsakan keskustelun".
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005255377.html

Tässäpä Slunga-Poutasalon suusta synkkä ennustus. Puoluehallitus tulee tulevassa kokouksessa päättämään että Uuvatit ovat se Persussuomalaisten todellinen eduskuntaryhmä, jolloin toiseen eduskuntaryhmään kuuluvat ovat rikkoneet puolueen lakia ja heidät erotetaan puolueesta.

Sen jälkeen päästetään kaikki muut paitsi Halla-aho, Huhtasaari, Hakkarainen ja Eerola takaisin puolueeseen.

Aikamoista :) Jos sais lyödä rahaa tämän skenaarion puolesta hyvillä kertoimilla, niin kyllä mä voisin pistää kympin vetämään.
Loppujen lopuksi on aivan sama mätetäänkö housuihin peetä lapiolla vai lusikalla. "Die Hosen voll" tulee olemaan kummassakin tapauksessa lopputulos.
-akez

Laskentanuiva

Agenttitarinoita???

Olen aidosti huolissani, onko meillä toimintakykyinen ja täysivaltainen mies ulkoministerinä.

Tulee mieleen elokuva perikato ja sen loppu, kun totuus vihdoin valkeni elokuvan päähenkilölle (ja lähipiirille).
"Monilla on asioihin vain yksi näkemys, vaikka kuinka sanotaan, että ollaan suvaitsevaisia." - Teemu Selänne
(HS 31.1.2017)

Ägräs

Quote from: Nissemand on 15.06.2017, 13:27:25
QuotePerussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo myönsi aamulla MTV:n Huomenta Suomi -ohjelmassa, että perussuomalaiset ovat tällä hetkellä oudossa tilanteessa, koska puolueen jäseniä on kahdessa eri eduskuntaryhmässä. Puolueen säännöissä sanotaan, että perussuomalaisilla voi olla vain yksi eduskuntaryhmä.

Slunga-Poutsalon mukaan puoluehallitus kokoontuu lähipäivinä päättämään, miten tilanne ratkaistaan ja kumpi ryhmä erotetaan. Hän arvioi, että puoluehallitus tulee käymään asiasta käymään "rapsakan keskustelun".
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005255377.html

Tässäpä Slunga-Poutasalon suusta synkkä ennustus. Puoluehallitus tulee tulevassa kokouksessa päättämään että Uuvatit ovat se Persussuomalaisten todellinen eduskuntaryhmä, jolloin toiseen eduskuntaryhmään kuuluvat ovat rikkoneet puolueen lakia ja heidät erotetaan puolueesta.

Sen jälkeen päästetään kaikki muut paitsi Halla-aho, Huhtasaari, Hakkarainen ja Eerola takaisin puolueeseen.

Aikamoista :) Jos sais lyödä rahaa tämän skenaarion puolesta hyvillä kertoimilla, niin kyllä mä voisin pistää kympin vetämään.

Käsittääkseni Halla-aholla kannattajilla on voittava enemmistö puoluehallituksessa.
Where is the fighting man?
I am he
You would trade every truth
For hollow victories

Riukulehto

Tampereen puolesta (TaPU) liikkeen listoilta valtuustoon ja kaupunginhallitukseen keväällä päässyt Veikko Vallin harkitsee liittymistä PS-puolueeseen. Miljonääri Vallin tuli aikoinaan tunnetuksi esim. Toni Halmeen kamppanjapomona.

Vallin kirjoittaa Facebookissa

QuoteHarkitsen liittymistä PS-puolueeseen, nyt kun siellä on jäljellä "kova ydin" kuten Jussi Halla-aho, Laura Huhtasaari, Tom Packalen ja moni muu. Ja persujen "löysä osa" lähti Sipilän ja Orpon eli eliitin kelkkaan.
Mitä sanotte minua äänestäneet, oletteko pettyneet, jos niin tekisin?
Vaaliteemani olivat erittäin samat, kuin kovan ytimen persuilla eli suomalaisten yrittäjien asiat, maan sisäinen turvallisuus, kestävä siirtolaispolitiikka, järkevä talouspolitiikka jne.
"Sanomattakin on selvää, että Itä-Ukrainassa on vahva venäjänkielinen vähemmistö, kun taas läntisellä puolella on enemmän ukrainalaisia. Yksi osasyy varmasti siihenkin, että tämä kriisi eskaloitui, oli se lainsäädäntö, joka rakennettiin venäjänkielisyyttä vastaan Ukrainassa": Alexander Stubb 11.9.2014

Aeon

#1991
Quote from: Ägräs on 15.06.2017, 13:30:03
Quote from: Nissemand on 15.06.2017, 13:27:25
QuotePerussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo myönsi aamulla MTV:n Huomenta Suomi -ohjelmassa, että perussuomalaiset ovat tällä hetkellä oudossa tilanteessa, koska puolueen jäseniä on kahdessa eri eduskuntaryhmässä. Puolueen säännöissä sanotaan, että perussuomalaisilla voi olla vain yksi eduskuntaryhmä.

Slunga-Poutsalon mukaan puoluehallitus kokoontuu lähipäivinä päättämään, miten tilanne ratkaistaan ja kumpi ryhmä erotetaan. Hän arvioi, että puoluehallitus tulee käymään asiasta käymään "rapsakan keskustelun".
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005255377.html

Tässäpä Slunga-Poutasalon suusta synkkä ennustus. Puoluehallitus tulee tulevassa kokouksessa päättämään että Uuvatit ovat se Persussuomalaisten todellinen eduskuntaryhmä, jolloin toiseen eduskuntaryhmään kuuluvat ovat rikkoneet puolueen lakia ja heidät erotetaan puolueesta.

Sen jälkeen päästetään kaikki muut paitsi Halla-aho, Huhtasaari, Hakkarainen ja Eerola takaisin puolueeseen.

Aikamoista :) Jos sais lyödä rahaa tämän skenaarion puolesta hyvillä kertoimilla, niin kyllä mä voisin pistää kympin vetämään.

Käsittääkseni Halla-aholla kannattajilla on voittava enemmistö puoluehallituksessa.
Tämän oli joku toimittaja eilen laskenut, kun oli soitellut puoluehallituksen jäsenet läpi. Ns. pahimmassa tapauksessa äänet menisivät tasan, jolloin puheenjohtajan ääni ratkaisee. Eli ovea näytetään loikkareille.

edit. Tästä on oma ketju: https://hommaforum.org/index.php/topic,121418.0.html
Hommalla junttaamista vuodesta 2009 lähtien

Tavan

Jos ymmärsin Soinin plokia oikein, hän katsoo että se oli Jussi, joka on tämän tarinan Juudas. Ja että Jussi näin hirtti itsensä tähän puheenjohtajuuteensa, jonka väryydellä kavalsi Sampolta.

Aiemmin Soini taisi viitata Jussiin kannattajineen parasiitteina, käenpoikina, jotka ahneuden kiilto silmissä potkivat puhtaat SMP munat pesästä. Myös kodin polttajista on puhuttu. Ja pimeyden voimista.
This was my father's belief and this is also mine:
  Let the corn be all one sheaf--
And the grapes be all one vine,
  Ere our children's teeth are set on edge
By bitter bread and wine.

Miniluv

QuoteSlunga-Poutsalon mukaan puoluehallitus kokoontuu lähipäivinä päättämään, miten tilanne ratkaistaan ja kumpi ryhmä erotetaan.

...ne, jotka jättivät eroilmoituksen??
"If you're running in fear of your own voters, there is nothing America can do for you".  JD Vance

Eikö ryssä kuole netissä länkyttämällä? Vielä ehtii värväytyä!  https://ildu.com.ua/

Nissemand

Quote from: Aeon on 15.06.2017, 13:31:45
Quote from: Ägräs on 15.06.2017, 13:30:03
Quote from: Nissemand on 15.06.2017, 13:27:25
Tässäpä Slunga-Poutasalon suusta synkkä ennustus. Puoluehallitus tulee tulevassa kokouksessa päättämään että Uuvatit ovat se Persussuomalaisten todellinen eduskuntaryhmä, jolloin toiseen eduskuntaryhmään kuuluvat ovat rikkoneet puolueen lakia ja heidät erotetaan puolueesta.
Käsittääkseni Halla-aholla kannattajilla on voittava enemmistö puoluehallituksessa.
Tämän oli joku toimittaja eilen laskenut, kun oli soitellut puoluehallituksen jäsenet läpi. Ns. pahimmassa tapauksessa äänet menisivät tasan, jolloin puheenjohtajan ääni ratkaisee. Eli ovea näytetään loikkareille.
Itse näen tilanteen 5-7.
Hallituksen puheenjohtajat ja eduskuntaryhmän jäsen vs. loput. Uuvatit voittaa.

Mutta itsehän tykkään aina maalata sillä mustalla pensselillä.
Loppujen lopuksi on aivan sama mätetäänkö housuihin peetä lapiolla vai lusikalla. "Die Hosen voll" tulee olemaan kummassakin tapauksessa lopputulos.
-akez

PerttiPasanen

Quote from: Faidros. on 15.06.2017, 07:56:10
Kimmo Kivelä pääsee avautumaan ekasta tappouhkauksestaan. Ihmettelee ettei enempää ole tullut. Yhdellä on vielä vähän huono uhriutua, joten ilmeisesti lisääkin saisi olla. :facepalm:
www.verkkouutiset.fi/kotimaa/kivela-66711

Tämä tappouhkauksista vinkuminen on säälittävää. Silloin kun Halla.-aho oli Peter Nymanin vieraana niin Nyman antoi ymmärtää, että tappouhkaukset olisivat pääasiassa Halla-ahon omaa syytä. Mitä veikkaatte, onko tulossa samanlaisia ulostuloja nyt?

Linkki vielä Nymanin haastatteluun mainitsemastani kohdasta:

https://youtu.be/WBAK6P-EJIw?t=614
"Ei voi muuta sanoo ku hattua nostaa"

"Siitä on lähdettävä, että tähän on tultu"

My name is Jafar, I come from afar, there's a bomb in my car, allahu akbar!

ikuturso

Eräs piiritason loikkari IS:ssä. En sano hänestä mitään pahaa, koska vähemmistö. Hänellä on jakamaton ihmisarvo ja kunnioitan sitä. Sen sijaan lainaan hänen sanomisiaan tähän:

QuoteOlen omin silmin nähnyt, miten aikuiset miehet itkevät ja huutavat "mestari, mestari"

Taitaa olla katsonut jotain Jeesus-leffaa.

-i-
Kun joku lausuu sanat, "tässä ei ole mitään laitonta", on asia ilmeisesti moraalitonta. - J.Sakari Hankamäki -
Maailmassa on tällä hetkellä virhe, joka toivottavasti joskus korjaantuu. - Jussi Halla-aho -
Mihin maailma menisi, jos kaikki ne asiat olisivat kiellettyjä, joista joku pahoittaa mielensä? -Elina Bonelius-

Laskentanuiva

Quote from: Nissemand on 15.06.2017, 13:27:25
QuotePerussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo myönsi aamulla MTV:n Huomenta Suomi -ohjelmassa, että perussuomalaiset ovat tällä hetkellä oudossa tilanteessa, koska puolueen jäseniä on kahdessa eri eduskuntaryhmässä. Puolueen säännöissä sanotaan, että perussuomalaisilla voi olla vain yksi eduskuntaryhmä.

Slunga-Poutsalon mukaan puoluehallitus kokoontuu lähipäivinä päättämään, miten tilanne ratkaistaan ja kumpi ryhmä erotetaan. Hän arvioi, että puoluehallitus tulee käymään asiasta käymään "rapsakan keskustelun".
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005255377.html

Tässäpä Slunga-Poutasalon suusta synkkä ennustus. Puoluehallitus tulee tulevassa kokouksessa päättämään että Uuvatit ovat se Persussuomalaisten todellinen eduskuntaryhmä, jolloin toiseen eduskuntaryhmään kuuluvat ovat rikkoneet puolueen lakia ja heidät erotetaan puolueesta.

Sen jälkeen päästetään kaikki muut paitsi Halla-aho, Huhtasaari, Hakkarainen ja Eerola takaisin puolueeseen.

Aikamoista :) Jos sais lyödä rahaa tämän skenaarion puolesta hyvillä kertoimilla, niin kyllä mä voisin pistää kympin vetämään.

Se on kiinni ihan siitä mitä Juudas miettii ja suunnittelee lähipiirineen.

Toisaalta jos hän myöntää tappionsa ja eroaa/ erotetaan mukisematta niin asia on sillä selvä. mutta jos hän taistelee ja yrittää erottaa nuo jotka eivät loikanneet niin sitten se meneekin hankalaksi -> uutta ylimääräistä puoluekokousta pukkaa, käräjäsalit kutsuvat jne.
Tämä mutta vaihtoehtokin on potentiaalinen koska hillotolppa eli n. 5miljoonaa euroa puoluetukea ja viime päivien tapahtumat.

MUTTA LOPPUJEN LOPUKSI: vääjäämätöntä ei voi kuin korkeintaan pitkittää, koska puoluekokousväki päätti demokraattisesti ja näitten manöövereitten jälkeen mahdollisessa ylimääräisessä puoluekokouksessa Timoa/  Sampoa etc. kannattavia saa etsiä kissojen ja koirien kanssa.
"Monilla on asioihin vain yksi näkemys, vaikka kuinka sanotaan, että ollaan suvaitsevaisia." - Teemu Selänne
(HS 31.1.2017)

Ägräs

#1998
Quote from: Nissemand on 15.06.2017, 13:38:01

-- Naps --- Ei pyramidien rakentelua.

Itse näen tilanteen 5-7.
Hallituksen puheenjohtajat ja eduskuntaryhmän jäsen vs. loput. Uuvatit voittaa.

Mutta itsehän tykkään aina maalata sillä mustalla pensselillä.

Luetteletko kiitos, miten jakauma sinun mielestäsi menee?
Where is the fighting man?
I am he
You would trade every truth
For hollow victories

Huppupelikaani

Quote from: qwerty on 15.06.2017, 12:41:37
Quote from: qwerty on 15.06.2017, 12:26:11
Halla-aho osasi vastata ilmeisesti etukäteen tietämäänsä kysymykseen promillen tarkkuudella, muut olivat enemmän tai vähemmän pihalla ja näyttivät tietämättömiltä.

Mitä oikeasti tapahtui. YT: Perussuomalaisten PJ-paneeli 4.6.2017 (alkaen kyseisestä kohdasta)

QuoteKysymys. Mikä on Suomen osuus maapallon CO2-päästöistä?

Halla-aho 0.16%
Meri 0.20%
Nevanpää 0.20%
Ruoho 0.30%
Terho 0.40%

Valemedialta melko tiukka tulkinta vastauksien suunnan oikeellisuudesta.

Jutun kirjoittaja Timo Haapala, kuinkas muuten. Taas yritetään muokata mielipiteitä JHa:lle ilmeisesti etukäteen näytetyillä kysymyksillä ja muiden näyttäessä (Haapalan mielestä) pihallaolevilta. Haapalan kirjoitustavalla ilmaisten esim. Meri ja Nevanpää olivat peräti 4 promillen päässä oikeasta vastauksesta. Timolle voin kertoa, ettei kukaan ollut "enempää pihalla", suuruusluokkahan tässä on se pointti.

Tän takia luen (ja samalla tuen) äärimmäisen harvoin näitä kalankääreitä.

guest1783

Quote from: PerttiPasanen on 15.06.2017, 13:40:24
Quote from: Faidros. on 15.06.2017, 07:56:10
Kimmo Kivelä pääsee avautumaan ekasta tappouhkauksestaan. Ihmettelee ettei enempää ole tullut. Yhdellä on vielä vähän huono uhriutua, joten ilmeisesti lisääkin saisi olla. :facepalm:
www.verkkouutiset.fi/kotimaa/kivela-66711

Tämä tappouhkauksista vinkuminen on säälittävää. Silloin kun Halla.-aho oli Peter Nymanin vieraana niin Nyman antoi ymmärtää, että tappouhkaukset olisivat pääasiassa Halla-ahon omaa syytä. Mitä veikkaatte, onko tulossa samanlaisia ulostuloja nyt?

Linkki vielä Nymanin haastatteluun mainitsemastani kohdasta:

https://youtu.be/WBAK6P-EJIw?t=614


Asiahan on tietenkin niin, että kaikki Halla-ahon saama mustamaalaus, uhkailu yms. on Halla-ahon omaa syytä, mutta myös kaikki Perussuomalaisten eduskuntaryhmästä eronneiden edustajien saama mustamaalaus, uhkailu ym. on Halla-ahon syytä.  As simple as that.

mikkoR

Quote from: Miniluv on 15.06.2017, 13:37:24
QuoteSlunga-Poutsalon mukaan puoluehallitus kokoontuu lähipäivinä päättämään, miten tilanne ratkaistaan ja kumpi ryhmä erotetaan.

...ne, jotka jättivät eroilmoituksen??

Tuo aiemmin mainittu skenaario tuntuu hassulta koska tuskin nämä ihmiset voivat olla päättämässä sellaisessa organisaatiossa josta ovat eronneet?
Onkohan tässä käynyt joku kämmin ja ajatus ollut tuon aiemmin mainitun kaltainen?

Jos koko keissi on ollut suunniteltu ja mennyt suunnitelman mukaan on pakko taputtaa ilmiömäisestä suorituksesta karvaisia käsiä yhteen mutta mikään ei ole niin epävarmaa kuin epävarma ja näin monimutkaiset tapahtuma sarjat on yksinkertaisesti mahdoton ennakoiva vaikka olisi millainen Gasparovi ja jossain vaiheessa kusahtaa, yleensä vielä omaan nilkkaan.
Paras tapa päästä eroon laittomista aseista on toki luoda riittävä määrä väyliä laillisille aseille.

Aeon

#2002
IS:n suora lähetys ryhmäkokouksista.
Elomaa höpisi jotain, että EU-kriittisyyttä, maahanmuuttopolitiikka jne. hoidetaan parhaiten hallituksesta eikä oppositiosta. Sehän jo selvisi miten tuolle ensimmäiselle kohdalle kävi, kun Sampo harjattiin.  ;D

edit. Elo puhuu jo varsin avoimesti uuden puolueen perustamisesta.
Hommalla junttaamista vuodesta 2009 lähtien

Nissemand

#2003
Quote from: Ägräs on 15.06.2017, 13:41:21
Quote from: Nissemand on 15.06.2017, 13:38:01
Itse näen tilanteen 5-7.
Hallituksen puheenjohtajat ja eduskuntaryhmän jäsen vs. loput. Uuvatit voittaa.
Luetteletko kiitos, miten jakauma sinun mielestäsi menee?

pj Jussi Halla-aho,
1. vpj Laura Huhtasaari,
2. vpj Teuvo Hakkarainen,
3. vpj Juho Eerola
eduskuntaryhmän nimeämä jäsen (?)

vs.

Puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo,
jäsen Marke Tuominen,
jäsen Jari Turpeinen,
jäsen Irma Kemppainen,
jäsen Veijo Niemi,
jäsen Anssi Joutsenlahti,
jäsen Mira Nieminen.
(kahdeksas jäsen erosi, vai erosiko oikeasti? Ainakin mediassa sanoi että erosi, mutta sehän taas ei tee siitä lainvoimaista de jure.)

5 - 7

En ole tietoinen onko joku näistä seitsemästä avoimesti liputtanut Halla-ahon puolesta. Tietääkseni ei, eli worst case scenario, eduskuntaryhmä jossa puolueenjohtajisto on todetaan puoluekokouksessa olevan väärä, ja hups keikkaa sinne läns.

Yksikin nimi tuolta toiselta listalta tietysti ratkaisee perussuomalaisten jäljelle jääneen ryhmän puolesta.

-- naps --- pyramidien rakentelu loppuu nyt.
Loppujen lopuksi on aivan sama mätetäänkö housuihin peetä lapiolla vai lusikalla. "Die Hosen voll" tulee olemaan kummassakin tapauksessa lopputulos.
-akez

Ägräs

Joutsenlahti on soinilainen.

Tietysti tässä on mahdollisuus, että mm. Slunga-Poutsalo pettää. Mutta toisaalta hän seisoi laillisesti valitun puolueenjohdon takana, kun paskamyrsky alkoi.

Muoks.

Nyt IS:n streamissa Simon Elo sanoo, että kannattajakortteja uutta puoluetta varten aletaan kerätä. Toisaalta, sekin voi olla bluffia, koska nämä ovat täysiä huijareita kaikki.
Where is the fighting man?
I am he
You would trade every truth
For hollow victories

Aeon

Elon mukaan osa uuvateista on jo jättänyt eroilmoituksen persuille.
Hommalla junttaamista vuodesta 2009 lähtien

MattiN

Onkos meillä jotain syytä uskoa siihen, mitä Elo sanoo? Tämä autotallipuolueprojekti on ainakin aivan järjetön, ja herra varmasti tietää sen itsekin.

Unown1

Nyt kun tämän farssin käsikirjoitus on saatu kokolailla päivänvaloon, on aiempi pelisilmä-selkävoitto-isompi kukkapuska saivartelu H-a:n toiminnasta aika huvittavaa, kun Soinilla ja uuvateilla ei ollut aikomustakaan kunnioittaa pj-äänestystulosta. Loppunäytös vielä puuttuu, lihava jabba ei ole laulanut ennenkuin uuvatit ovat eronneet/erotettu puolueesta.

Ägräs

Lex Vennamo osui Uuvatteja omaan nilkkaan, MUTTA ne saavat silti rahaa veronmaksajilta toimintaansa. Eli oliko Lex Vennamo vain populistista bluffia, kun eduskunnan antamat almut ovat lihonneet vuosikymmenien saatossa runsaiksi?

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201706152200210444_pi.shtml
Osa juttua:
QuoteEduskuntaryhmät saavat eduskunnalta niin sanottua ryhmärahaa 1 575 euroa kuukaudessa jokaista kansanedustajaa kohden, minkä lisäksi ryhmille maksetaan niin sanottua perusrahaa.

- Vaalien yhteydessä perustettu eduskuntaryhmä saa nuppiluvun mukaisen avustuksen lisäksi perusavustusta 3 150 euroa kuukaudessa, eduskunnan hallintojohtaja Pertti Rauhio kertoo.

Näin ollen 20 entisestä perussuomalaisesta koostuva Uusi vaihtoehto saa ryhmärahaa 31 500 euroa kuukaudessa, mutta ei perusrahaa.

Perussuomalaisten 17 hengen eduskuntaryhmä saa jatkossa ryhmä- ja perusrahaa 29 925 euroa kuukaudessa (359 100 euroa vuodessa). Tiputus on 378 000 euroa vuodessa.
---
Ryhmärahan hyväksyttävät käyttökohteet ovat ryhmäkanslian henkilökunnan palkkaus- ja toimintamenot, tiedottaminen, yhteydenpito ja kokoukset, matkustaminen ja kansainvälinen toiminta sekä tutkimus ja kehittäminen. Ryhmärahaa ei saa käyttää vaalimainontaan.

Rauhion mukaan myös avustajaresurssit siirtyvät Simon Elon johtamalle uudelle ryhmälle. Eduskunta maksaa perussuomalaisten - ja jatkossa myös Uuden vaihtoehdon - kansanedustajien avustajien palkat.

Where is the fighting man?
I am he
You would trade every truth
For hollow victories

Nissemand

Quote from: Aeon on 15.06.2017, 13:58:35
Elon mukaan osa uuvateista on jo jättänyt eroilmoituksen persuille.

On tullut niin paljon lunta tupaan, että nyt pitää todeta kyynisesti pics or didn't happen. Kokoajan näyttää siltä että Soini & kumpp. läksi pois puolueesta, mutta ei kai tässä voi mitään uskoa ennenkuin on allekirjoitettuja dokumentteja näyttää
Loppujen lopuksi on aivan sama mätetäänkö housuihin peetä lapiolla vai lusikalla. "Die Hosen voll" tulee olemaan kummassakin tapauksessa lopputulos.
-akez