Bagdadista pohjoiseen -blogi: Vok-ohjaaja avautuu

[Alaric]

Aiemminkin täällä esillä ollut (mm. turviksen "vuotaminen kuiviin" pelastushenkilöstöä odotellessa ns. itsemurhayrityksen jälkeen Evitskogin vokissa) nimimerkki H. Juurakko kirjoittelee Suomen Kuvalehteen blogia nimeltään "Bagdadista pohjoiseen". Kyseessä on vok-ohjaaja, joka kertoo blogissaan vastaanottokeskustyöntekijän arjesta sekä ulisee tietenkin turvapaikkapolitiikasta ynnä muusta.

Uusimmassa kirjoituksessaan hän kertoo siitä miten vok-ohjaajan työ vaikuttaa sosiaaliseen elämään. Vuorotyö tuo tietenkin omat haasteensa eikä aina ehdi nähdä edes omia lapsiaan, mutta hän kertoo myös muunlaisista vaikutuksista.

Työ vokissa vaatii herkeämätöntä henkistä läsnäoloa. Sosiaalinen kanssakäyminen on kuulemma haasteellista kielimuurin, kulttuurien eroavaisuuksien ja asukkaiden ongelmien suuruuden vuoksi. H. Juurakko kertoo, ettei kotiin tullessaan haluaisi puhua enää kellekään ja lasten kuulumisten kuunteleminenkin onnistuu juuri ja juuri. Parisuhdetta ei taida olla tai ainakin tämän perusteella se on jo totaalisen kuollut

Hän kertoo, että "Sivupolku" (eli tämä kyseinen vok, jonka nimeä ei kuitenkaan paljasteta, ei ole Evitskog) on oikeastaan pala Lähi-Itää ja Afrikkaa, jossa noudatetaan vanhojen kotimaiden tapoja olla ja elää. Pystyäkseen toimimaan tuolla tämä kyseinen henkilö kertoo opetelleensa kommunikoimaan kuin arabi ja somali.

Ystävien kanssa vapaa-ajalla keskustellessa on sitten kovin ulkopuolinen ja omituinen olo eikä ole oikein samoja puheenaiheita. Jännä juttu.

https://suomenkuvalehti.fi/bagdadista-pohjoiseen/pakolaisohjaaja-menee-pilalle/?shared=127-a1ab25e2-500 (3.5.2017)

Pakolaisohjaaja menee pilalle

Sivupolku on paras ja mielenkiintoisin työpaikka, jossa olen koskaan ollut. Työ on antoisaa, opettavaa, palkitsevaa ja tärkeää. Se on myös raskasta, surullista, vaativaa, ahdistavaa ja välillä jopa pelottavaa. Työllä on myös sivuvaikutuksia, joita en osannut ennakoita – muitakin kuin päänahan kutiaminen.

Osa sivuvaikutuksista on seurausta vuorotyöstä, joka on minulle uutta, mutta liiankin tuttua monille suomalaisille. Työn alettua en ole yksinkertaisesti ehtinyt enää tavata ketään.

Aina ei ehdi edes nähdä omia lapsia, koska he menevät kouluaikaan nukkumaan, ennen kuin palaan töistä. Kun minulla on vapaailtoja, en voi sanoa lapsilleni, että äiti lähtee nyt tapaamaan ystäviä. Silloin istun sohvalla kasa lapsia kainalossa.

***

Odotan kovasti kesää, sillä se tuo enemmän mahdollisuuksia tavata ihmisiä. Silloin iltavuorolainen ehtii nähdä perhettä aamuisin ja vieraiden kyläilyt onnistuivat arkipäivinäkin, kun omat työvuoroni osuivat viikonloppuun.

Ei kohtaamisia kovin montaa viime kesään mahtunut, mutta sen verran kuitenkin, että oivalsin pakolaisohjaajalla olevan sosiaalisia ongelmia enemmänkin kuin pelkkä aikataulujen yhteensopivuus.

***

Työ vastaanottokeskuksessa vaatii herkeämätöntä henkistä läsnäoloa. Sosiaalinen kanssakäyminen on haasteellista kielimuurin, kulttuurien eroavaisuuksien ja asukkaiden ongelmien suuruuden vuoksi.

Puhun ja kuuntelen työkseni. Keskityn ilmeisiin ja eleisiin, koetan kohdata ja olla läsnä, selittää ja ymmärtää, hallita omat tunteeni ja hillitä reaktioni.

Kun tulen kotiin, en halua puhua kenellekään. Lasten kuulumisten kuunteleminen on se, mihin kykenen – juuri ja juuri. Sosiaalinen kapasiteettini on käytetty lähes loppuun.

***

Sivupolku ei ole Suomea. Se on pala Lähi-itää ja Afrikkaa. Asukkaamme yrittävät oppia suomalaisiksi, mutta vastaanottokeskus on niin sisäänpäin kääntynyt yhteisö, että siellä noudatetaan vanhojen kotimaiden tapoja olla ja elää.

Itse asiassa luulen, että vanhoja tapoja noudatetaan Sivupolulla luultavasti vielä tiukemmin kuin mitä olisi kotona noudatettu, sillä kulttuurisen identiteetin säilyminen on ainoa asia, joka Sivupolun asukkailla on enää jäljellä omasta vanhasta elämästään.

Pystyäkseni toimimaan tuossa yhteisössä, olen opetellut kommunikoimaan kuin arabi tai somali ja olen yrittänyt kovasti ymmärtää, mistä heidän ajattelussaan ja maailmankuvassaan on kysymys. Pitkä ja intensiivinen työskentely toisen kulttuurin parissa jättää jälkensä. En ole enää sama ihminen kuin ennen.

***

Sosiaaliset taitoni ovat heikentyneet.

Vanhojen ystävien kanssa keskustellessa olo on samanlainen kuin jos olisin palannut vuoden ulkomaanmatkalta.

Olen pudonnut kärryiltä. En ole seurannut kulttuuria enkä hirveästi paikallispolitiikkaakaan.

En tunne puheenaiheita niin kuin ennen, enkä jaksa niistä kiinnostuakaan.

***

Vielä enemmän sosiaalisen elämääni vaikuttaa ongelmien valtaisia ero.

Kun ystävät pohtivat, vaurioittaako kännykän tuijottaminen lasta, Sivupolulla mietitään, miten selviää lapsi, joka on nähnyt äitiään raiskattavan kerran toisensa jälkeen.

Tai mitä kasvaa lapsesta, joka ei tiedä, kuoliko muu perhe turkkilaisten rajavartioiden tulitukseen vai katosiko se vain jonnekin muualle.

Kun ystävät kysyvät, mitä kuulu ja miten töissä menee, en tiedä, mitä vastata.

On vaikeaa kertoa, että eilen tappoi itsensä ihminen, joka ensin kuuli, että Isis oli tappanut hänen isänsä ja seuraavana päivänä sai migriltä kirjeen, jossa kerrottiin, että hänen kotimaansa on turvallinen ja hänen täytyy palata sinne.

***

Jos avaan suuni, kaikki muut hiljenevät. Asiat, joista haluaisin puhua, ovat liian ahdistavia kahvipöytään. Postin jakeluongelmat tai kylmä kevät tuntuvat tällä hetkellä kovin merkityksettömiltä.

Niinpä olen hiljaa ja juon kahvia.

Minä olen muuttunut sosiaalisesti epäkelvoksi.

Kurja juttu.

[Tabula Rasa]

Näitä tarinoita olisi suomalaisillakin kurjilla. Kysymys kuuluu, miksi niistä vaietaan täysin kun päivittäiset mokuoksennukset keskittyvät vain ja ainoastaan henkilön ympärillä pyörivien ihmisten etuun unohtaen kokonaan kotimaan sadattuhannet pahoinvoivat ihmiset ja sen että matuun laitettu miljardi on miljardi pois näiltä köyhiltä.

[Khevonen]

On tuo puoliso ja lapset sitten yhtä perkelettä, kun haittaavat maailmanparannusta!

[Uuno Nuivanen]

Pystyäkseni toimimaan tuossa yhteisössä, olen opetellut kommunikoimaan kuin arabi tai somali...

Äbäläwäbälöintiä on siis opittu. Ei ihme jos vieraantuu omasta yhteisöstään.

[Eisernes Kreuz]

Kuulostaa kyllä kovasti siltä, että kyseinen kaveri on aivan väärällä alalla. Jos ottaa tuollaisen työn noin henkilökohtaisesti, on lopulta edessä romahdus.

Jokainen voi sitten kuvitella, kuinka hyvin nuo matut tulevat suomalaiseen yhteiskuntaan sopeutumaan, joko paperien kera tai ilman. 

[Kim Evil-666]

Pystyäkseni toimimaan tuossa yhteisössä, olen opetellut kommunikoimaan kuin arabi tai somali...

Toivottavasti uusi opittu kommunikointikeino ei aiheuta rikastumisia, tai säkittämisiä lähipiirissään.

Voi kyynel näitä surkutarinoita.   Pelkkää itkemistä itkemisen perään. Kasvattaisi itselleen munat ja opettelisi välittämään enemmän Suomesta ja suomalaisista.

[Skeptikko]

Aiemminkin täällä esillä ollut (mm. turviksen "vuotaminen kuiviin" pelastushenkilöstöä odotellessa ns. itsemurhayrityksen jälkeen Evitskogin vokissa) nimimerkki H. Juurakko kirjoittelee Suomen Kuvalehteen blogia nimeltään "Bagdadista pohjoiseen". Kyseessä on vok-ohjaaja, joka kertoo blogissaan vastaanottokeskustyöntekijän arjesta sekä ulisee tietenkin turvapaikkapolitiikasta ynnä muusta.

Hupaisa juttu tämäkin (tuo Bagdadista pohjoiseen -nimi tuo muuten ummehtuneen tuulahduksen stalinistien ajalta oikein kunnon Näin naapurissa -sarjan hengessä):

Vappuna suomalainen käy melkein irakilaisesta
https://suomenkuvalehti.fi/bagdadista-pohjoiseen/pakolaisohjaaja-menee-pilalle/?shared=127-a1ab25e2-500

Yksi asukkaistamme oli lähdössä vapaaehtoisesti kotiin Irakiin, koska ei kestänyt enää olla täällä. "Missä kaikki ihmiset ovat?" mies parahti.
Kysyin, onko hän käynyt koskaan Helsingissä. Oli kyllä, muttei sielläkään ollut ketään. "Missään ei ole ketään! Ei täällä voi olla."

[Pullervo]

"H.Juurakko" näyttää kirjoittaneen Suomen Kuvalehteen 15 blogikirjoitusta. Vilkaisin ensimmäistä ja syy vokkiin vapaaehtoiseksi lähtemiseen oli pahojen, vihapuhuvien tötteröpäärasistien ja vokissa hän sitten tapasi yritysjohtajia ja diplomaatteja vapaaehtoistöissä. Asiakkaat lienevät koneinsinöörejä.

Täällä normaali ja epänormaali vaihtavat paikkaa

Sivupolku on osa Suomea, mutta silti jotain aivan muuta. Se on paikka täynnä kauheita painajaisia ja ruusuisia unelmia.

[...]

Päädyin aikanaan Sivupolulle, koska minua suututti. En kestänyt vihapuheen tulvaa enkä poliitikkojen mielestäni moraalittomia päätöksiä. En halunnut olla osa sitä maailmaa.

Valkoiseen huppuun pukeutuneet miehet ja busseja päin ammutut raketit saivat tuhannet muutkin ihmiset esittämään vastalauseensa.

Sen sijaan, että nämä ihmiset olisivat meuhkanneet somessa, he lähtivät vastaanottokeskuksiin opettamaan kieltä, kantamaan patjoja, lahjoittamaan ja lajittelemaan vaatteita, leikkimään lasten kanssa ja kulkemaan rinnalla.

Vastaanottokeskuksissa työskentelee insinöörejä, sairaanhoitajia, yritysjohtajia, markkinoinnin asiantuntijoita, sairaanhoitajia, diplomaatteja, graafikkoja, toimittajia, sosiaalialan ihmisiä, opettajia, matkaoppaita ja muita kummajaisia.

Myös kulttuurit kohtaavat työntekijöiden kahvihuoneessa: pelkästään Sivupolulla työskennelleet ihmiset ovat olleet kotoisin kymmenestä eri maasta.

Näitä hyvin erilaisia ihmisiä yhdistää kuitenkin halua tehdä jotakin konkreettista ja merkityksellistä. Ja halu haastaa itseään.

[...]

Alun kaaos on vaihtunut vähitellen kasvavaan ammattitaitoon ja hitaasti edistyvään kotoutumiseen.

Minäkään enää en valvo öitäni työn paljouden takia enkä näe painajaisia räjäytetyistä kodeista, tapetuista lapsista, raiskatuista naisista tai kidutetuista jalkapohjista. En hätkähdä etelän miesten kiihkeyttä. En suutu, kun minua huijataan enkä ylläty, kun ihminen, jonka piti lähteä lääkäriin kello yksi, saapuu paikalle kaksi tuntia myöhemmin.

Epänormaali on muuttunut mielessäni normaaliksi. Mielenkiintoista on, että myös entinen normaali on muuttunut epänormaaliksi ja oudoksi.

https://suomenkuvalehti.fi/bagdadista-pohjoiseen/taalla-normaali-epanormaali-vaihtavat-paikkaa/

[guest1783]

Sivupolku ei ole Suomea. Se on pala Lähi-itää ja Afrikkaa. Asukkaamme yrittävät oppia suomalaisiksi, mutta vastaanottokeskus on niin sisäänpäin kääntynyt yhteisö, että siellä noudatetaan vanhojen kotimaiden tapoja olla ja elää.

Itse asiassa luulen, että vanhoja tapoja noudatetaan Sivupolulla luultavasti vielä tiukemmin kuin mitä olisi kotona noudatettu, sillä kulttuurisen identiteetin säilyminen on ainoa asia, joka Sivupolun asukkailla on enää jäljellä omasta vanhasta elämästään.

Pystyäkseni toimimaan tuossa yhteisössä, olen opetellut kommunikoimaan kuin arabi tai somali ja olen yrittänyt kovasti ymmärtää, mistä heidän ajattelussaan ja maailmankuvassaan on kysymys. Pitkä ja intensiivinen työskentely toisen kulttuurin parissa jättää jälkensä. En ole enää sama ihminen kuin ennen.

Onko todella niin, että vokin työntekijät on opastettu lähtemään mukaan turvisten kulttuuriin ja tapoihin, kehotettu myötäilemään heidän maailmaansa (ja maailmankuvaansa)? Vai onko jokaisen työntekijän oma ratkaisu, miten työnsä tekee? Typerryttävää typeryyttä tuommoinen myötäily ja omalta osaltaan vaikeuttaa (muutokseen pystyvien ja haluavien) turvisten täkäläisten tapojen, lakien ja käytäntöjen omaksumista.

Jos vokit olisivatkin suljettuja laitoksia, joista olisi pääsy vasta turvapaikkatutkinnan jälkeen joko takaisin tulosuuntaan tai Suomeen (niille harvoille, jotka aidosti turvapaikkaan ovat oikeutettuja), niin ihan sama, miten vokeissa elelisivät. MUTTA kun turviksilla on tänäpänä kuitenkin aivan vapaa kulku täällä joka paikassa, NIIN pitäisi olla sanomattakin selvä, että suomalaiseen tyyliin toimitaan jo siellä vokissa, ja kukapa siinä opastaisi ellei vokin työntekijä. Saa mennä takaisiin kotiinsa (tai edes Ruotsiin) kommunikoimaan ja elämään arabien ja somalien tyypiin, jos suomalainen tyyli ei sovi.

[akez]

Tässä toisenlaista vokki-tarinaa. Näkökulmana on valkovenäläisen turvapaikanhakija kokemukset Norjan ja Ruotsin vokeissa. Kehitysoptimismia ei jutusta löydy, joten tämän pohjalta voi koittaa hahmotella mitä Ruotsissa oikein meni pieleen. Suomen kuvalehden voksteri voi peilailla kokemuksiaan tämän jutun kanssa. Alla muutama ote.

Haluatteko hakea poliittista turvapaikkaa Euroopasta?

Valmistautukaa asumaan keskitysleirissä

Komsomolskaja Pravda 6.2.2013 juttu venäjäksi

Opposition edustaja ei löytänyt ulkomailta paratiisia, eikä suojaa

Olga Klaskovskaja on valkovenäläinen journalisti ja oppositioaktivisti. Vuonna 2006 hän lähti pienen tyttärensä kanssa emigrantiksi aluksi Puolaan ja sitten Norjaan ja Ruotsiin. Siellä hän meni naimisiin ja synnytti pojan. Muutama päivä sitten Ruotsin maahanmuuttoviranomaiset päättivät karkottaa Klaskovskajan.
(...)

... En voi ymmärtää, että edellisenä vuotena 111.000 ulkomaalaista sai oleskeluluvan Ruotsiin. Arvatenkin juuri afrikkalaisia ja arabeja. Asuin näiden henkilöiden keskuudessa. Pohjimmiltaan loissakkia, joka ei koskaan integroidu tänne, eivätkä he koskaan opi kieltä, eivätkä tule arvostamaan tätä kulttuuria.

He eivät edes tiedä, miten käyttää wc:tä. Heitä piti opettaa. Kun minulle Ruotsin kansalaisen äitinä, ei löydy sijaa näiden 111.000 joukossa, niin se alkaa korpeamaan. Kuinka he tämän kokevat ja suhtautuvat tähän – tämä alkukantainen epäinhimillinen elukkalauma. Arabit hakkasivat tyttäreni Miroslavan koulussa. Soitin jopa poliisille. Poliisi valokuvasi mustelmia. Sitten he lopettivat juttu tutkinnan. Poliisi olivat kantaruotsalaisia ja he sanoivat: - Teidän tulee ymmärtää, että heidän kulttuurinsa on erilainen.
(...)

Tilanteeni siellä ei ollut mitenkään kadehdittava. Olin ainoa slaavityttö. Ympärillä oli tuhansia afrikkalaisia ja afgaaneja. Leirissä ei ollut vartijoita. Anarkia oli täydellinen. Kukaan ei vastannut mistään. Lähin poliisi oli 40 kilometrin päässä. Päivällisen jälkeen leirissä ei ollut enää ollenkaan hallinnon väkeä. Vain joitakin papualaisia. Pimeys oli pelottava. Ei minkäänlaisia lamppuja, alkeellisintakaan valaistusta.

Huoneeni ikkunat hajotettiin jatkuvasti. Ovia murrettiin. Minulle ehdoteltiin kaikenlaista. Solvasivat. Yrittivät ostaa, maksaa rahalla. Välillä oli aikoja, jolloin en yksinkertaisesti mennyt ollenkaan ulos. Miljoonia kertoja puhuin paikallisen hallinnon kanssa tästä. Pyysin suojelua. En paennut siksi Norjaan, että kokisin siellä lisää ongelmia ja vainoa. Kukaan ei kuitenkaan edes halunnut kuunnella minua. Paikallinen huoltomies tuli ja asensi uuden ikkunan ja ongelma oli käsitelty!
(...)

2013-02-06 Toisinajattelijan karut kokemukset turvan haussa Pohjoismaissa

[Sator Arepo]

Alun kaaos on vaihtunut vähitellen kasvavaan ammattitaitoon ja hitaasti edistyvään kotoutumiseen.

Minäkään enää en valvo öitäni työn paljouden takia enkä näe painajaisia räjäytetyistä kodeista, tapetuista lapsista, raiskatuista naisista tai kidutetuista jalkapohjista. En hätkähdä etelän miesten kiihkeyttä. En suutu, kun minua huijataan enkä ylläty, kun ihminen, jonka piti lähteä lääkäriin kello yksi, saapuu paikalle kaksi tuntia myöhemmin.

Epänormaali on muuttunut mielessäni normaaliksi. Mielenkiintoista on, että myös entinen normaali on muuttunut epänormaaliksi ja oudoksi.

Kotoutuminen selvästi edistyy - nimittäin Juurakon kotoutuminen suomalaisen rooliin monikulttuurisessa yhteiskunnassa. Varmasti elämää tulee kovasti helpottamaan, ettei hätkähdä aggressiivista päälle huutamista, eikä anna aikatauluista laistamisen tai avoimen huijaamisen häiritä itseään. Tässä on meille kaikille esimerkki siitä, miten opetellaan uimaan sen sijasta, että itkettäisiin netissä maahanmuuton hyökyaallosta!

[Alaric]

Laitetaanpa tämä ketjun jatkoksi.

Bagdadista pohjoiseen -blogissa julkaistiin eilen uusi kirjoitus, jossa tämä kyseinen vok-ohjaaja kertoo kuinka alussa niin toiveikkaat, innostuneet ja kiinnostuneet matut ovat alkaneet muuttua vähitellen kielteisten päätösten myötä piittaamattomammiksi, ärsyttävämmiksi ja vihaisemmiksi.

Muutos ilmapiirissä vaikuttaa myös henkilökuntaan: motivoituneet työntekijät muuttuvat vähitellen alakuloisemmiksi ja ärtyneemmiksi, kun työstä tulee raskaampaa. Kirjoittajan mukaan työntekijöiden joukossa on noussut tietynlaista halua "laittaa porukka kuriin". Mutta kuitenkin he sitten pitävät päivittäin palavereja, joissa joku jaksaa puhua positiivisesti ja muistuttaa miksi he kyseistä työtä tekevät...

https://suomenkuvalehti.fi/bagdadista-pohjoiseen/nyt-taa-jengi-pantava-kuriin/?shared=140-64046a9d-500 (8.5.2017)

Nyt tää jengi on pantava kuriin

Sivupolulla menee tällä hetkellä huonosti. Ihmiset ovat väsyneitä ja ahdistuneita. Aika kalvaa meitä kaikkia.

Alussa tulijat olivat onnellisia, toiveikkaita ja kiinnostuneita. Euroopan läpi rämpineet ihmiset olivat kiitollisia katosta päänsä päällä, sängystä ja tyynystä, suihkuista ja lämpimästä ruoasta. Kun he olivat hetken levänneet, he jaksoivat kiinnostua uudesta maasta ja sen kummallisesta kielestä.

Muutaman kuukauden kuluttua nälkä ja kylmä ja kivistävät jalat kuitenkin alkoivat unohtua. Huoneet muuttuivat yhä ahtaammiksi ja ruoka omituisemmaksi, säännöt ahdistavammiksi ja suomalainen kulttuuri yhä käsittämättömämmäksi.

Kielen vaikeus oli myös jo käynyt selväksi. Maata ja kieltä haluttiin kyllä oppia lisää, mutta ehkä vasta sitten, kun saisi tietää, ettei vaikean kielen opettelu olisi turhaa ja sitten, kun olisi tilaa ajatella ja joku paikka, jossa voisi lukea rauhassa.

Ajatukset alkoivat palata ahdistaville urille. Moni oli jättänyt perheensä kotiin. He olivat hylänneet ammattinsa ja toimeentulonsa. Pakolaisleirin – leiri Sivupolku oikeasti on ja leiriksi asukkaat sitä kutsuvat – olosuhteet olivat vieneet miehiltä myös ihmisarvon: toisten armoilla oleminen on raskasta.

Pelko kielteisestä päätöksestä kasvoi päivä päivältä, mutta melkein pelottavampaa oli, että päätöstä joutuisi odottamaan ehkä vielä kuukausia.

Kun kielteisiä päätöksiä alkoi tulla yksi toisensa jälkeen, tunnelma leirissä laski entisestään. Kokonaan se romahti, kun myös tuomioistuimet käänsivät selkänsä avunpyytäjille.

Ahdistuksen mukana seurasivat riidat ja piittaamattomuus. Ystävällisimmätkin ihmiset rikkoivat välinsä ja vihaisimmat ryhtyivät tappelemaan.

Ne, jotka eivät kääntäneet ahdistustaan toisiinsa, käänsivät sen itseensä. Joku lakkasi syömästä, toinen ottamasta lääkkeitään. Yksi löi kätensä ja otsansa seinään.

Nekin, jotka eivät oirehtineet vakavasti, ryhtyivät valittamaan, pyytämään, inttämään ja suhtautumaan talon sääntöihin aiempaa piittaamattomammin.

Muutos ilmapiirissä heijastuu vääjäämättä myös työntekijöihin. Alussa niin innostuneet ja motivoituneet työntekijät muuttuivat vähitellen hiljaisemmiksi ja alakuloisemmiksi, kun työ muuttui raskaammaksi ja surullisemmaksi. Hymyileminen on päivä päivältä vaikeampaa – ja tarpeellisempaa.

Koemme riittämättömyyttä, mutta myös puhdasta ärsyyntymistä.

Miksi nämä aikuiset ihmiset kiukuttelevat kuin kakarat? Pitäisihän heidän ymmärtää, että ruoantähteiden heitteleminen pihalle tuo alueelle rottia. Ja pitäisi heidän nyt jo tietää, ettei sisätiloissa tupakoiminen ole Suomessa sallittua! Ja onko niiden pako kysyä samaa asiaa ihan jokaiselta ja joka päivä?

Kun me työntekijät väsymme ja ärsyynnymme, mielivallan vaara kasvaa. Muutumme tylymmiksi ja kärsimättömämmiksi. Laadimme uusia kieltoja ja sääntöjä pohtimatta, onko niille hyviä perusteita, ja ryhdymme miettimään rangaistuksia ajattelematta, ovatko ne oikeudenmukaisia.

Haluamme laittaa porukan kuriin!

Onneksi pidämme sentään päivittäin palavereja, joissa yleensä joku jaksaa puhua positiivisesti ja muistuttaa siitä, mitä varten oikeasti olemme täällä. Ja onneksi olemme yleensä vihaisia vuorotellen ja pidämme toisiamme järjestyksessä.

Siitä huolimatta on myönnettävä, että ymmärrän nyt paremmin historian vankileirien tapahtumia. Ihan tavalliset ihmiset ovat muuttuneet hirviöiksi joutuessaan yhtäkkiä vartioimaan vankeja.

(...)

[ISO]

Paras tapa tehdä ihmisestä maahanmuuttokriittinen on laittaa se puuhastelemaan matujen kanssa.

Matukylpy kyllä vie mennessään maailmanparantamisen haaveet, ja palauttaa mieleen mikä tässä maailmassa on olennaista.

[Pakkanen]

Raskainta on varmaan havahtua olleensa väärässä ja siitä huolimatta jatkaa itselleen valehtelua.

Ummistaa silmät ja korvat todellisuudelta sekä hokea itselleen "kaikki ulkomaalaiset on ihania, kaikki ulkomaalaiset on ihania, kaikki ulkomaalaiset on ihania, kaikki ulkomaalaiset on ihania..."

[Uuno Nuivanen]

Euroopan läpi rämmittiin (turvallisten maiden läpi), jätettiin perheet, asunnot ja työpaikat, kun taikaseinän kutsu oli niin voimakas. Ja nyt vituttaa, kun ilmaista elämää ei myönnettykään, ja kostoksi paskotaan nurkkiin.

Aika kova työvoimapula saa tulla...

[ikuturso]

Haluamme pistää porukan kuriin, mutta onneksi joku aina pitää voimaannuttavan puheen palaverissa ja viidakkomeininki saa jatkua.

Samoja ilmiöitä voisi esiintyä armeijassa. Vuosi kymmenen muun äijän kanssa samassa huoneessa ja samoja ongelmia kohdataan. Armeijassa ne pidetään kurissa sillä, että siellä on säännöt, joita noudatetaan - halusi tai ei.

Myös nuo aikaisemmat kirjoitukset sopivat armeijaan:  Sielläkin vieraannutaan päivänpolttavista tapahtumista ja kulttuuriuutisista ja kotona käydessä puheenaiheet koskevat vain inttiasioita ja kun kukaan ei tahdo enää kuunnella, niin lakataan puhumasta ja odotetaan vain takaisin kasarmille pääsyä, kun se on sen hetkinen elämä.

Suomessa näiden vokkityöläisten keskuudessa elää yli miljoona miestä, jotka ovat käyneet Suomessa varusmiespalveluksen. Kummasti vaan kasarmeilla ongelmien määrä on murto-osan murto-osa näistä vokkiympäristöistä. Ilmeisesti kukaan ei puhu voimaannuttavasti kantaupseerien palavereissa, vaan kaikki perustuu sääntöihin ja kuriin - ahdisti tai ei. Saman kurin vaatiminen olisi ilmeisesti liikaa keneltä tahansa muulta kuin suomalaismieheltä. Sodan traumat voisivat nousta mieleen tai jotain. Siksi on kohtuullisempaa traumatisoida vapaaehtoistyöntekijät ja siksi viidakko.

-i-

[Fiftari]

Suomessa näiden vokkityöläisten keskuudessa elää yli miljoona miestä, jotka ovat käyneet Suomessa varusmiespalveluksen. Kummasti vaan kasarmeilla ongelmien määrä on murto-osan murto-osa näistä vokkiympäristöistä. Ilmeisesti kukaan ei puhu voimaannuttavasti kantaupseerien palavereissa, vaan kaikki perustuu sääntöihin ja kuriin - ahdisti tai ei. Saman kurin vaatiminen olisi ilmeisesti liikaa keneltä tahansa muulta kuin suomalaismieheltä. Sodan traumat voisivat nousta mieleen tai jotain. Siksi on kohtuullisempaa traumatisoida vapaaehtoistyöntekijät ja siksi viidakko.

-i-

Jos tehdäänkin niin että heitetään kaikki VOK-naiset pihalle ja laitetaan tilalle reserviläisiä jotka on kutsuttu takaisin palvelukseen ja ovat näin ollen valtion listoilla. Esimerkiksi rauhanturvaajat ovat sotilasviranomaisia. Vuoden soppari ensi alkuun. Kyllä Suomessa varmasti riittäisi ressuja joilla olisi tahtoa ja kykyä laittaa paikat pyörimään. Ensi alkuun se luultavasti vaatisi sitä että kohteessa olisi nyrkkinä mellakkaosasto joka ottaisi luulot pois mutta loppua kohden säännöt varmasti uppoaisivat. Mutta eihän noita "ressukoita" voi niin kohdella.

Kunnon kuri ja fraasi "aina pääsee pois, kun lähtee pois" käyttöön. Aika nopeasti jäljelle jäisivät vain ne joilla on oikea hätä.

Tämä forumi on täynnä ehdotuksia joilla voitaisiin lisätä kotoutumista ja joilla seulottaisiin huono aines pois. Jo pelkästään vokien muuttaminen suljetuiksi laitoksiksi aitoineen ja viranomaisvalvojineen riittäisi aika pitkälle. Kaikki RHC, SPR sekä muut kukkahattutädit voivat sitten tehdä työtään jos sattuu saamaan turvapaikan. Eihän se toki olisi enää kovin hienoa kun ei ympärillä parveilisi niin paljon miehiä mutta ettehän te sitä henkilökohtaisen tai moraalisen säteilyn takia tee vai mitä 

[pienivalkeapupu]

Uusimmassa kirjoituksessaan hän kertoo siitä miten vok-ohjaajan työ vaikuttaa sosiaaliseen elämään. Vuorotyö tuo tietenkin omat haasteensa eikä aina ehdi nähdä edes omia lapsiaan, mutta hän kertoo myös muunlaisista vaikutuksista

Otsikon nähtyäni ajattelin heti, että työ vaikeuttaa sosiaalista elämää. Niimpä, voi muumi kun pitää tehdä töitä eikä voi vaan fantastisesti sosialisoida vokissa eläen 

[Fiftari]

Ja tämä poikkeaisi paljon parjatusta Tornion laukkujenkanto-operaatiosta miten? 

Sorry, en malttanut.

Ehkä "vetovoimatekijät" olisivat vähän pienemmät puolin ja toisin, jos vokeissa olisi karvaisia äijiä sekä asiakkaana että henkilökuntana. Myös "kuormasta syömisen" mahdollisuus olisi pienempi, vaikka onhan noita haavistoja niin ressuissa kuin läpsyissäkin.

Evitskogin vokkiin oli pullahalaaja menossa tiskaamaan vapaaehtoisena aivan kuin aikuiset miehet eivät osaisi itse. Olisi se meininki tietysti eri kun heti ekasta aamusta aloitettaisiin heräämällä kello 6, pakollinen aamulenkki ja karvanaamat riviin pihalle. Jaan tehtävät ja siivousalueet sekä nimeän niiden vastuuhenkilöt...

Wise ass... Nostetaan kuri jonnekin muukalaislegioonan alokaskoulutuksen tasolle 70-luvulla. Tai kiinan vastaavan. Legioonassa se hieno puoli että kaikki koulutus on isäntämaan kielellä, joko opit tai itket ja opit. Pientä apukoulutusta saa kielen opiskeluun mutta kun kouluttaja AU tulee huutamaan naama punaisena, luultavasti haluaa tietää mitä tuli tehtyä.

Mutta jo aamuheräämiset, lenkit, itsetehtävät työt ja ruuat vähentäisivät jo aika paljon tänne haluavia. Varsinkin jos saatava käyttöraha olisi sidottu töihin. Teet töitä, saat vähän karkkirahaa, et tee niin kyynel.

[Parsifal]

Raskainta on varmaan havahtua olleensa väärässä ja siitä huolimatta jatkaa itselleen valehtelua.

Ummistaa silmät ja korvat todellisuudelta sekä hokea itselleen "kaikki ulkomaalaiset on ihania, kaikki ulkomaalaiset on ihania, kaikki ulkomaalaiset on ihania, kaikki ulkomaalaiset on ihania..."

Kognitiivinen dissonanssi on psykologiassa hyvinkin tunnettu ilmiö.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kognitiivinen_dissonanssi

Kognitiivisen dissonanssin teorian on ensimmäisen kerran esittänyt psykologi Leon Festinger vuonna 1956 tarkkailtuaan intuition vastaisten uskomusten sitkeyttä UFO-tuomionpäivälahkon jäsenillä ja heidän lisääntynyttä käännytystyötään johtajan profetian osoittauduttua perättömäksi. Maailmanlopusta kertovasta perättömästä viestistä, jonka ulkoavaruuden oliot olivat lähettäneet keskiluokkaiselle kotirouvalle 1956, tuli täyttymätön toive, joka lisäsi kognitioiden välistä dissonanssia. Tämä sai useimmat improvisoidun lahkon jäsenet vähentämään dissonanssia ottamalla vastaan uuden profetian, jonka mukaan ulkoavaruuden oliot olivat säästäneet planeetan heille itselleen.

Mokuprofetia taas ei lupaa maailmanloppua, vaan kaikkea kivaa (tai mikä nyt tyypillisen vasemmistoääliön mielestä on ihqua), ihan kuin kommunismi ennen vanhaan. Jatkuvat kokemukset täysin päinvastaisesta vain vahvistavat tosiuskovaisen vakaumusta ja ajavat heidät selittelemään unelman toistuvaa kompastelua ennennäkemättömillä älyllisillä kuperkeikoilla.

Psykologiaan kannattaa tutustua, vaikka sitten ihan pintapuolisestikin. Hyvin äkkiä huomaa, että koko punavihreä ideologia on lähinnä kokoelma toinen toistaan kummallisempia psykooseja ja muita mielenhäiriöitä.

[Alaric]

Eilen julkaistiin jälleen uusi Bagdadista pohjoiseen -blogikirjoitus. Tällä kertaa keskitytään pohtimaan turvapaikanhakijoiden toimintaa psykologiselta kannalta. Asiaa pitäisi kirjoittajan mukaan tutkia, sillä saatamme tarvita sitä tietoa tulevaisuudessa, kun pakolaiskriisistä tulee uusi normaali.

"Tulevaisuutta varten olisi hyvä selvittää, mitä vastaanottokeskuksissa tapahtuu ihmisille ja mitkä ovat parhaat tavat turvata sekä ihmisen että yhteiskunnan hyvinvointi."

Koko juttu linkistä:

https://suomenkuvalehti.fi/bagdadista-pohjoiseen/kaynnissa-ihmiskoe-vain-tutkijat-puuttuvat/?shared=149-448bbd18-500 (12.5.2017)

Käynnissä on ihmiskoe – vain tutkijat puuttuvat

Meitä varoitettiin etukäteen. Pidempään toiminnassa olleiden vastaanottokeskusten työntekijät kertoivat, että kun kolme kuukautta on kulunut, kuherruskuukausi päättyy ja tunnelma kiristyy. He kertoivat, että kun kielteisiä päätöksiä alkaa tulla, ilo kaikkoaa ja tuomioistuimen toisen kielteisen päätöksen jälkeen tulevat itsemurhayritykset. Juuri näin kävi.

Ahdistuksen lisääntymisen ilmeiset syyt on helppo ymmärtää: ikävä, huoli, uupumus, epätietoisuus tulevasta, traumat, kulttuurishokki, laitoselämä.

***

Tunnelman muuttumisen takana on luultavasti kuitenkin huomattavasti monimutkaisempia psyyken rakenteita, joiden tutkiminen saattaisi olla antoisaa ja hyödyllistä.

Miksi samat henkisen reagoinnin säännöt tuntuvat pitävän paikkansa kaikissa vokeissa vaikka ne ovat olosuhteiltaan ja toimintatavoiltaan hyvinkin erilaisia? Mitä ihmisen psyykelle tapahtuu, kun kaikki tuttu katoaa? Miksi asukkaiden hermot pettävät, vaikkei mitään ulkoista muutosta tapahdu?

Toisaalta: mistä johtuvat erot yksilöiden välillä? Miksi jotkut selviävät kielteisistä päätöksistä vain suremalla, kun toiset menettävät mielensä hallinnan kokonaan?

(...)

Vaikka Sivupolulla kaikki ovat turvassa ja elämä on oikeasti varsin siedettävää, asukkaamme valittavat, etteivät voi hengittää vastaanottokeskuksessa. He kaipaavat kovasti oikeutta syödä silloin kun haluavat ja sitä mitä haluavat. He tarvitsevat tilaa ja yksityisyyttä. He haluavat hiljaisuutta ja oikeuden meluta silloin, kun siltä tuntuu. He haluavat nukkua, kun nukuttaa ja valvoa, kun valvotuttaa. He haluavat liikkua ilmoittamatta siitä kenellekään.

He haluavat olla vapaita.

Vastaanottokeskukset ovat vääjäämättä laitoksia, mutta elämä niissä ei oikeasti ole kamalaa, jos vertaa sitä esimerkiksi vankilaan. Osa meidän ahdistuneista miehistämme on ollut kotimaassaan vankiloissa, joissa heitä on kidutettu ja he ovat pelänneet henkensä puolesta. Siitä huolimatta he nyt ahdistuvat paikassa, jonka olosuhteet ovat monin verroin irakilaisten vankiloiden oloja paremmat.

(...)

Jonakin päivänä ikävä, huoli ja laitoksen aiheuttama ahdistus saattaa kuitenkin painaa vaakakupissa enemmän kuin toive turvallisesta elämästä. Kaipuuseen liittyy syyllisyys omasta selviämisestä ja halu kuolla yhdessä läheisten kanssa.

Kun ajatus kotiinpaluusta kasvaa tarpeeksi suureksi, järjellä ei ole enää mitään vaikutusta päätöksenteossa. Silloin saattavat lähteä nekin, jotka tietävät kuolevansa.

Ahdistuneimpia ovat ne, joiden läheiset kärsivät heidän takiaan. Jos heidän paluunsa voisi saattaa koko suvun vaaraan, ainoa jäljelle jäävä vaihtoehto on itsemurha. Olen keskustellut ihmisten kanssa, joiden perhe on pyytänyt heitä tappamaan itsensä, jotta suvun vainoaminen päättyisi.

(...)

Turvapaikanhakijoiden elämää ja selviämistä tulisi kuitenkin tutkia ennen kaikkea siksi, että saatamme tarvita tietoa tulevaisuudessa entistä useammin. Pakolaistulva saattaa hyvinkin muuttua normaaliksi, sillä ilmastonmuutos aiheuttaa nälkää ja nälkä konflikteja ja sekä nälkä että konfliktit uutta pakolaisuutta. Epänormaali saattaa valitettavasti muuttua normaaliksi.

Tulevaisuutta varten olisi hyvä selvittää, mitä vastaanottokeskuksissa tapahtuu ihmisille ja mitkä ovat parhaat tavat turvata sekä ihmisen että yhteiskunnan hyvinvointi.

(...)

Kysymykset eivät edes ole kovin vaikeita: Miten vastaanottokeskuksen sijainti vaikuttaa kotoutumiseen? Millainen korrelaatio on vapaaehtoistoiminnan määrällä ja tulevalla hyvinvoinnilla? Ovatko sekä perheitä että nuoria miehiä majoittavat yksiköt parempia vai huonompia kotoutumisen kannalta kuin vain miehiä tai vain perheitä majoittavat yksiköt? Kotoudutaanko paremmin maalla vai kaupungeissa? Miten pitkä vastaanottokeskuksessa vietetty aika on optimaalisin kotoutumisen kannalta? Mikä määrä apua auttaa eniten? Millaisissa laitoksissa laitostutaan ja millaisin toimin laitostuminen ja passivoituminen ehkäistään?

Kerättävää dataa ei koskaan ole ollut niin paljon kuin nyt, kerääjät vain puuttuvat. Ainakaan Sivupolulla ei vielä ole näkynyt ensimmäistäkään tutkijaa. Toivottavasti heitä on jossakin muualla.

[Kapseli]

Muutaman vuoden kun katselee miten maailma konkreettisesti tulee kylään, ja ottaa sen painolastin harteilleen, voi sitten kiertää korkin auki ja juoda perheen pois ympäriltä häiritsemästä. Mutta aina voi lohduttautua sillä, että jumala antaa vain sen verran mitä ihminen jaksaa kantaa. Meitä on moneen junaan; toiset ovat huolettomia ja toiset murehtivat sitten kahden edestä.

[akez]

https://suomenkuvalehti.fi/bagdadista-pohjoiseen/kaynnissa-ihmiskoe-vain-tutkijat-puuttuvat/?shared=149-448bbd18-500 (12.5.2017)

Jos heidän paluunsa voisi saattaa koko suvun vaaraan, ainoa jäljelle jäävä vaihtoehto on itsemurha. Olen keskustellut ihmisten kanssa, joiden perhe on pyytänyt heitä tappamaan itsensä, jotta suvun vainoaminen päättyisi.

Vaihtoehtoinen tulkinta. Jos heidän paluunsa saa aikaan sen, että suvun ankkuria varten keräämät ja ihmissalakuljettajille maksamat rahat menetetään ja matkaan lähetetty ilmaisen elämän varmistava joutomies, josta muutenkin piti päästä eroon palaa takaisin, niin eräs mieleen tuleva vaihtoehto on helposti että suku tappaa ... niin mikä? Ilmiö on sama, kun niiden pörssikeinottelijoiden kohdalla, jotka hyppäsivät pilvenpiirtäjien ikkunoista alas, kun New Yorkin pörssi romahti suuren laman aikana. Pitäisikö niistä valinnoista syyttää muita tahoja?

[KJ]

https://suomenkuvalehti.fi/bagdadista-pohjoiseen/kaynnissa-ihmiskoe-vain-tutkijat-puuttuvat/?shared=149-448bbd18-500 (12.5.2017)

Jos heidän paluunsa voisi saattaa koko suvun vaaraan, ainoa jäljelle jäävä vaihtoehto on itsemurha. Olen keskustellut ihmisten kanssa, joiden perhe on pyytänyt heitä tappamaan itsensä, jotta suvun vainoaminen päättyisi.

Ilmiö on sama, kun niiden pörssikeinottelijoiden kohdalla, jotka hyppäsivät pilvenpiirtäjien ikkunoista alas, kun New Yorkin pörssi romahti suuren laman aikana. Pitäisikö niistä valinnoista syyttää muita tahoja?

Hieman OT, mutta tein aikoinaan esitelmän vuoden 1929 pörssiromahduksesta, ja silloin kävi ilmi, että ikkunoista hyppivät sijoittajat ovatkin vain sen aikainen urbaanilegenda.

[akez]

^ Voi hyvinkin olla niin. Esimerkki kuvasi vain tilannetta. Sen sijaan tuo esittämäni vaihtoehtoinen tulkinta ei ole urbaanilegendaa, vaan perustui erään kehitysmaalaisen kuvaukseen tilanteesta, jossa suvun kaikki rahat on satsattu yhden henkilön saamiseksi lihapatojen ääreen jatkoa ajatellen. Jostakin tämän foorumin sivuilta sekin löytyy, mutta linkkiä ei ole antaa.

EDIT lisäys

[Pullervo]

H.Juurakko selittää, miksi tämäkin sattumus Englannin Mansessa oli ihan meidän oma vikamme. Jos joku ei jaksa kahlata koko tekstiä tai edes tätä lainausta osasta siitä, niin lyhyesti - syyt islamistien terroritekoihin ovat: "Viha. Paha olo. Huono kohtelu. Rasismi. Köyhyys. Voimattomuus kaiken pahan edessä." Tuo rimpsu toistuu pitkin kirjoitusta. Syy ei siis ole islamissa (olisitteko voineet arvata tätä), vaan syyllisiä ovat rasismi ja köyhyys, mutta erityisesti tietysti rasismi. Muistakaa seuraavalla kerralla.

Manchesterin virus leviää kaikkialle ( 23.5.2017 16:31 )

Taas kuolleita, tällä kertaa lapsia ja nuoria.

[...]

Tätä kirjoittaessani emme vielä tiedä, kuka on iskun takana. Isis on jälleen kerran ensimmäinen epäilty, mutta monissa aikaisemmissa tapauksissa tuo epämääräinen järjestö ei ole suunnitellut iskuja. Se on ollut vain inspiraation lähde.

Isisin voima ei ole siinä, että se soluttautuu yhteiskuntiin vaan siinä, että se soluttautuu ihmismieliin. Se on kuin kapseloitunut virus, joka aktivoituu tietyissä olosuhteissa, ja seuraukset ovat kamalia.

Mikä saa ihmisen räjäyttämään itsensä ja samalla kymmeniä muita? Viha. Paha olo. Huono kohtelu. Rasismi. Köyhyys. Voimattomuus kaiken pahan edessä. Halu saada äänensä kuuluviin edes kerran. Oikeutettua kostoa ja paratiisia lupaava isis-virus tarttuu helposti, kun olosuhteet tai kanssaihmiset laskevat mielen vastustuskykyä.

[...]

Ahdistus leviää kaikkialle, myös Suomeen. Meidän kulttuuriseen keinovalikoimaamme eivät pommi-iskut kuulu, eivätkä uskontoa väärin tulkitsevat valeoppineet lupaa meille paratiisia marttyyrikuoleman palkkana. Sen sijaan keinovalikoimaamme kuuluvat vihamieleiset someviestit, rasistinen ja uhkaava huutelu, pelottelu ja pahoinpitely.

Meidän yhteiskuntamme keinovalikoimiin kuuluu perheenyhdistämisten vaikeuttaminen, kiristyneet turvapaikkakriteerit, säätelyn ja valvonnan lisääminen, laillisten työmahdollisuuksien poistaminen. Siihen kuuluu myös heikko puuttuminen ihmiskauppaan ja ulkomaalaisiin kohdistuvaan väkivaltaan.

Työnantajien keinot reagoida pahaan ovat syrjintä työnhaussa ja palvelualoilla jopa väärän väristen asiakkaiden syrjintä.

Ja mitä tästä sitten seuraa? Vihaa. Pahaa oloa. Huonoa kohtelua. Rasismia. Köyhyyttä. Voimattomuutta kaiken pahan edessä. Halua saada äänensä kuuluviin edes kerran. Virus leviää vähitellen kaikkialle.

[...]

Toimimme yhteiskuntana julmasti, epäoikeudenmukaisesti ja valheellisesti. Vetoamme siihen, että noudatamme lakia, mutta suljemme silmämme siltä, että muutimme lakia pikavauhtia ja toisin kuin yleensä, sovelsimme sitä takautuvasti. Haluamme varmistaa, ettei kukaan täyspäinen halua tulla juuri Suomeen.

[...]

Teemme niin, koska katsomme sen oikeudeksemme. Teemme niin, koska pelkäämme. Teemme niin, koska emme yhtään ajattele, mitä siitä seuraa: lisää vihaa, lisää pahaa oloa, lisää rasismia, lisää voimattomuutta kaiken pahan edessä.

koko blogi: https://suomenkuvalehti.fi/bagdadista-pohjoiseen/manchesterin-virus-leviaa-kaikkialle/?shared=168-c2d5a1ec-999

[ilmaveivi]

H. Juurakko on pihalla kuin kahden negan matu vokista. Voimia hänelle ja toivottavasti joku läheinen tekee pian intervention, ja tuo hänet takaisin normaalien elävien piiriin.

[Finka]

Ja porukka räjäyttelee toisiaan myös Lähi-idässä, koska perheenyhdistämisten vaikeuttaminen, kiristyneet turvapaikkakriteerit, säätelyn ja valvonnan lisääminen, laillisten työmahdollisuuksien poistaminen.

H. Juurakon kirjoitus vahvasti todistaa sen, että turvapaikanantomenetelmä on täysin toimimaton menetelmä Lähi-idän ongelmien ratkaisemiseksi. Räjäyttelyt jatkuvat ja paha olo ja palaset leviävät vain laajemmalle tällä pallollamme.

[SmallFish]

Hämmästyn joka kerta, miten näille pullahalaajille tulee jatkuvasti yllätyksenä se, että itsenäiset valtiot suojaavat paitsi väestöään, myös rajojaan ja kutsumattomat elintasovieraat eivät ole minnekään erityisen tervetulleita.

Lisäksi jaksan lapsenuskoisena vieläkin hämmästellä, miten nämä wippajei-mammat uskovat ihan kaikki tarinat, mitä heille vokeissa soperrellaan.

Olen kai tuomittu ihmettelemään loppuikäni.

[Eisernes Kreuz]

Jos terroristi sattuu olemaan esim. uusnatsi (tosin sellaisten terrori-iskut ovat aika harvassa), niin silloin syytä etsitään vain ja ainoastaan ideologiasta.

Islamilaisen terrorismin kohdalla ideologialla ei sen sijaan voi olla minkäänlaista roolia selittävänä tekijänä. Kaikki muu kyllä kelpaa, alkaen vaikka vokin ankeista ikkunaverhoista ja rasistien vihaisista Facebook-päivityksistä.

Sama terroristeja ymmärtävä ja uhreja syyllistävä suhtautumistapa toistuu joka ikisen iskun jälkeen.