News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2016-11-25 Kriisi räjähtämässä käsiin: Jopa 8000 ulkomaalaista jää kaduille

Started by Afrikan kirjeenvaihtaja, 25.11.2016, 13:54:40

Previous topic - Next topic

MustaLeski

QuoteAsiasta kertoo sisäministeri Paula Risikko (kok).

Hänen mukaansa ei ole tiedossa, moniko vuodesta 2015 lähtien vastaanottojärjestelmästä kadonneista on jäänyt Suomeen. Osa heistä on hävinnyt jo, kun turvapaikkaprosessi on vielä ollut kesken.

Risikon mukaan vastaanottokeskuksissa on yhä lähes 12  000 kielteisen päätöksen saanutta turvapaikanhakijaa. Hän pitää todennäköisenä, että suurin osa heistä valittaa päätöksestään oikeuteen.

STT

Viranomaisilta hukassa yli 4000 läpsyttelijää.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201701202200057143_uu.shtml

Skeptikko

Quote from: Lahti-Saloranta on 17.01.2017, 21:55:49
Minusta perustuslain tulkinnassa pitäisi ottaa huomioon ajan henki eli aika jolloin laki säädettiin eikä nykyaika. Kun perustuslakia säädettiin ei kukaan voinut kuvitellakkaan että tänne tulisi kymmeniätuhansi kuukaudessa noin vain ilman papereita.

Muistaakseni alkuperäisessä perustuslaissa ei ollut tällaista maailmanpelastamisongelmaa.
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

Viljami

Quote from: MustaLeski on 20.01.2017, 15:32:57
Viranomaisilta hukassa yli 4000 läpsyttelijää.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201701202200057143_uu.shtml

Näitä meidän väitettyjä geenipoolimme parantajia voi olla vähän vaikea saada kiinni, kun tuntomerkit näillä "laajemman diversiteetin" omaavilla veijareilla ovat: Mustat hiukset, ruskeat silmät, tummahko iho, runsas karvankasvu. Olisi nyt edes joillain vaikka ruskeat tai vaaleat hiukset tai siniset tai vihreät silmät, niinkuin meillä pottunokilla. Vaan ei. Iltalehti ja toimittaja Parkkoneeeeeen! Niin ketkäs niitä potentiaalisia analfabeettisiä "sekkusavioliiton" jälkeläisiä olivatkaan? :roll:
For thirty years, Germans lectured Ukrainians about fascism. When fascism actually arrived, Germans funded it, and Ukrainians died fighting it - Timothy. D. Snyder

rähmis

Quote from: MustaLeski on 20.01.2017, 15:32:57
QuoteAsiasta kertoo sisäministeri Paula Risikko (kok).

Hänen mukaansa ei ole tiedossa, moniko vuodesta 2015 lähtien vastaanottojärjestelmästä kadonneista on jäänyt Suomeen. Osa heistä on hävinnyt jo, kun turvapaikkaprosessi on vielä ollut kesken.

Risikon mukaan vastaanottokeskuksissa on yhä lähes 12  000 kielteisen päätöksen saanutta turvapaikanhakijaa. Hän pitää todennäköisenä, että suurin osa heistä valittaa päätöksestään oikeuteen.

STT

Viranomaisilta hukassa yli 4000 läpsyttelijää.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201701202200057143_uu.shtml

Mahdotonta. Kriisi on hoidettu jo.


Viljami

Ei jääty joo sormi suussa seisomaan ei. Toinen sormi laitettiin suuhun ja toinen samaan aikaan peräreikään ja sormien paikkaa vaihdeltiin tasaisin väliajoin edestakaisin. Pesemättä. Niin valtiojohto teki.  >:(
For thirty years, Germans lectured Ukrainians about fascism. When fascism actually arrived, Germans funded it, and Ukrainians died fighting it - Timothy. D. Snyder

Uuno Nuivanen

Quote from: Viljami on 20.01.2017, 17:34:14
Ei jääty joo sormi suussa seisomaan ei. Toinen sormi laitettiin suuhun ja toinen samaan aikaan peräreikään ja sormien paikkaa vaihdeltiin tasaisin väliajoin edestakaisin. Pesemättä. Niin valtiojohto teki.  >:(

Niin. Meidän sormillamme.

rölli2

Quote from: Uuno Nuivanen on 20.01.2017, 18:04:02
Quote from: Viljami on 20.01.2017, 17:34:14
Ei jääty joo sormi suussa seisomaan ei. Toinen sormi laitettiin suuhun ja toinen samaan aikaan peräreikään ja sormien paikkaa vaihdeltiin tasaisin väliajoin edestakaisin. Pesemättä. Niin valtiojohto teki.  >:(

Niin. Meidän sormillamme.

no niinpä. paskanmakuhan tästä jäi suuhun. lindströmmi maiskuttelee ja kertoo, että hyvinhän se meni. ei suomen kansa tätä vitsausta tilannut. turha kansalaisia on syyttää kylmäkiskoisuudesta jos rajarikollisten majoittaminen ei kiinnosta

Java

Quote from: Uuno Nuivanen on 20.01.2017, 18:04:02
Quote from: Viljami on 20.01.2017, 17:34:14
Ei jääty joo sormi suussa seisomaan ei. Toinen sormi laitettiin suuhun ja toinen samaan aikaan peräreikään ja sormien paikkaa vaihdeltiin tasaisin väliajoin edestakaisin. Pesemättä. Niin valtiojohto teki.  >:(

Niin. Meidän sormillamme.
Olisikin ollut vain sormet, mutta kun oli meidän suut >:(
Älä usko mitään mitä kirjoitan!

nimetönkeskustelija

Pahoin pelkään että todellinen kriisi on vielä edessä. Voimme maksaa kaikille ikuisen sossutuen ja järjestää asunnot, mutta se vaan houkuttelee vielä suurempia kansanvaelluksia ja ongelma on myöhemmin edessä moninkertaisena. Jos taas jätämme hylyt voimaan, niin porukka tulee varmasti mellakoimaan ja käyttäytymään väkivaltaisesti kantaväestöä kohtaan. Ongelma olisi pitänyt ratkaista rajakäännytyksin.
Eikö jokaiselle tullut jos selväksi että kommunismi ei ole koskaan toiminut missään? Mistä näitä uusmarxisteja oikeen sikiää?

Alaric

Lahden kaupungin maahanmuuttajapalveluiden asiantuntija Anne Saloranta kertoo, ettei kellään ole tarkkaa tietoa siitä, että millainen määrä maassa laittomasti notkuvia läpsyttelijöitä on Lahden seudulla. Hän kuitenkin olettaa, että heitä ei ole kovin paljon.

http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/art2352565 (7.3.2017)

QuoteLahden alueella laittomasti oleskelevien määrästä ei ole selvyyttä: "Kenelläkään ei ole tarkkaa tietoa"

Kielteisen päätöksen turvapaikkahakemukseensa saaneiden paperittomien määrää on vaikea selvittää.

- Kenelläkään ei ole tarkkaa tietoa, että onko heitä täällä, tai kuinka paljon heitä on. Oletettavasti ei kovinkaan paljon, Lahden kaupungin maahanmuuttajapalveluiden asiantuntija Anne Saloranta arvioi.

- Olemme yrittäneet kartoittaa heidän määräänsä. He eivät asioi palveluissa, koska normaalit palvelut eivät kuulu heille. Paperittomilla on oikeus hoitoon vain äkillisissä sairaanhoitotapauksissa. Lisäksi lapsilla on mahdollisuus käydä peruskoulua.

Salorannan mukaan kukaan ei ole vielä pyrkinyt hätämajoitukseen. Mahdolliseen hätämajoitustarpeen kasvuun ollaan kuitenkin varautumassa. Asiasta keskustellaan tällä hetkellä Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollosta vastaavan Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän kanssa.

"Moni on valinnut palaamisen tien"

Laittomasti maassa olevilla ei ole oikeutta suomalaiseen sosiaaliturvaan. He voivat saada lyhytaikaisen hätämajoituksen ja ruokaa, mutta tämän jälkeen he katoavat yhteiskunnan näköpiiristä.

- Se ei ole kovin pitkäaikaista apua. Mihin he sen jälkeen menevät ja mitä heille tapahtuu? Se ei ole tiedossa, Saloranta kertoo.

Yhteiskunnan ulottumattomiin katoamista pyritään ehkäisemään yhteistyöllä poliisin kanssa.

- Poliisi on yhteydessä vastaanottokeskukseen, kun henkilölle tulee päätös oleskeluluvan päättymisestä.

- Heillä on mahdollisuus paluuseen kotimaahansa. Sitä tuetaan ensisijaisesti. Moni on ymmärtääkseni valinnut palaamisen tien. Voin kuvitella, että tämä on pääkaupunkiseudulla suurempi ongelma kuin meidän alueella, Saloranta pohtii.
Ei ota vieraat milloinkaan
kallista perintöänne.
Tulkoot hurttina aroiltaan!
Mahtuvat multaan tänne.

Kulttuurirealisti

Ei helvetti, tämä hylsyjen antaminenkin on niin järjettömästi ja munattomasti hoidettu, ettei voi käsittää.  :facepalm:
"Ovela tapa pitää ihmiset passiivisina ja kuuliaisina on rajoittaa tiukasti hyväksyttävien mielipiteiden kirjoa, mutta sallia hyvin vilkas keskustelu sen kirjon sisällä. ... tämä antaa ihmisille tunteen, että ajattelu on vapaata." - Chomsky

Alaric

Monessa uutispalvelussa on julkaistu hetki sitten uutinen, jossa referoidaan ilmeisesti Keskisuomalaisen paperilehteen painettua juttua, koska KSML:n nettisivuilta tästä ei löydy ainakaan vielä mainintaa.

Uutisen mukaan vastaanottokeskuksista on kadonnut noin 4 800 henkilöä, joista osa on jäänyt notkumaan laittomasti Suomeen ja osa jatkanut turistimatkaansa muualle Eurooppaan. Viranomaisilla ei luonnollisestikaan ole tarkkaa tietoa kadonneiden notkumispaikoista.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/ksml-4800-turvapaikanhakijaa-kadonnut-viranomaisilla-ei-tarkkaa-tietoa/6418498 (6.5.2017)

QuoteKSML: 4800 turvapaikanhakijaa kadonnut – viranomaisilla ei tarkkaa tietoa

Jo noin 4 800 turvapaikanhakijaa on kadonnut vastaanottokeskuksista, kertoo Keskisuomalainen.

Lehden mukaan Suomen viranomaisilla ole tarkkaa tietoa lähteneiden määränpäästä.

Osan epäillään jääneen oleskelemaan Suomeen.
Poliisi seuraa tilannetta tarkkaan, koska Suomeen jäädessään kadonneet oleskelevat täällä laittomasti ja usein ilman sosiaalisia turvaverkkoja.

Laittomasti maahan jääneet turvapaikanhakijat eivät juurikaan käytä julkisia sote-palveluja, vaikka kunnilla on hyvä valmius järjestää kiireellistä sairaanhoitoa ja muita perustarpeisiin liittyviä palveluja.

http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/141425-keskisuomalainen-vastaanottokeskuksista-kadonnut-noin-4-800-turvapaikanhakijaa-osa-tavattu-jo-muualla-euroopassa (6.5.2017)

QuoteKeskisuomalainen: Vastaanottokeskuksista kadonnut noin 4 800 turvapaikanhakijaa – osa tavattu jo muualla Euroopassa

Jo noin 4  800 turvapaikanhakijaa on kadonnut vastaanottokeskuksista, eikä viranomaisilla ole tarkkaa tietoa heidän sijainnistaan, uutisoi Keskisuomalainen tänään.

Lehden haastatteleman poliisitarkastaja Mia Poutasen mukaan osa kadonneista on jo tavattu muualla Euroopassa ja osa on ehkä palannut kotimaahansa. Osan Poliisihallitus epäilee jääneen oleskelemaan laittomasti Suomeen.
Ei ota vieraat milloinkaan
kallista perintöänne.
Tulkoot hurttina aroiltaan!
Mahtuvat multaan tänne.

pienivalkeapupu

"Lehden haastatteleman poliisitarkastaja Mia Poutasen mukaan osa kadonneista on jo tavattu muualla Euroopassa ja osa on ehkä palannut kotimaahansa."
On ehkä palannut? Tai ehkä eksynyt matkalla? Hukannut ehkä jopa älyluurinsa (yeah right)? Ehkä, jospa, kuin, kunnes  :-[
"Luulen, että pääsääntöisesti, kirjoitukseni ovat totta."

"Minun täytyy toimia epävarmuudessa, vaikkei minulla aina ole kaikkea informaatiota ja tietoa."

Java

Ja kaikki kotiin palanneet ovat varmasti tapettu tai tapetaan ihan kohta, koska Suomen epäinhimillinen politiikka :flowerhat:
Älä usko mitään mitä kirjoitan!

nimetönkeskustelija

Onko sitten niin, että moni on lähtenyt vapaaehtoisesti. Malja sille!

Ei ole ihme, että tähän ei viranomaiskoneisto pystynyt. Muistutan että Suomen päättäjät eivät tällä hetkellä pääse edes eroon toreilla riehuvista lokeista (yhyy epähumaania losauttaa pari lokkia päiviltä). Jokainen terve kansa jättäisi kukkahatut omaan arvoonsa ja pystyisi tekemään tämän tasoisia päätöksiä. Suomi ja koko Eurooppa on kuin pullalla pikkulapsesta asti lihotettu syöttöporsas, joka ei enää osaa pitää puoliaan maailmanpolitiikassa vaan velttona päätyy hyväksikäytetyksi, raiskatuksi ja ryöstetyksi.
Eikö jokaiselle tullut jos selväksi että kommunismi ei ole koskaan toiminut missään? Mistä näitä uusmarxisteja oikeen sikiää?

Alaric

Jälleen kerrotaan siitä miten "paperittomien" määrä on lisääntymässä. Nergin mukaan lähtömaahan palaaminen on heille jäämistä parempi vaihtoehto eikä turhia toiveita saisi herättää.

"Lakimies Heli Aalin mukaan keskeinen ongelma on, että oleskeluluvan saaminen on käytännössä erittäin hankalaa." <- No kai se nyt v**** vieköön on hankalaa, jos sille turvapaikalle ei ole mitään perusteita ja matkaan on lähdetty ihan turistimeiningillä.

Hämmentävää, että Nerg alkaa tuntua hiljalleen jonkinlaiselta järjen ääneltä noiden kaikkien hössöttäjien seassa.

http://www.kainuunsanomat.fi/kainuun-sanomat/kotimaa/paperittomien-maaran-arvioidaan-lisaantyvan-suomessa/ (19.5.2017)

QuotePaperittomien määrän arvioidaan lisääntyvän Suomessa

Päivi Nerg varoittaa tyhjän toivon luomisesta, järjestöt panostavat apuun ja tiedotukseen.

Paperittomien ihmisten määrän arvioidaan nousevan Suomessa. Sisäministeriön kansliapäällikön Päivi Nergin arvion mukaan lainvoimaisen kielteisen turvapaikkapäätöksen saa lopulta 6000–7000 pelkästään syksyn 2015 aikana Suomeen saapunutta ihmistä. Osa heistä jää Suomeen päätöksestä huolimatta.


Nergin mukaan lähtömaahan palaaminen on heille jäämistä parempi vaihtoehto. Turhia toiveita ei saisi herättää.

–  Sellaista viestiä ei voi antaa, että tällaisen ihmisen olisi henkilönä hyvä jäädä Suomeen. Hän ei voi koskaan saada muuta kuin hätäapua, hän ei voi tehdä töitä, ei opiskella, eikä saada henkilökorttia, Nerg sanoi Turun Kirkkopäivien Paperittomat – vaikea pala Suomelle -seminaarissa perjantaina.

Paperittomilla on myös auttajansa. Lakiapua pyrkii tarjoamaan Pakolaisneuvonta, tukea ja neuvoja elämiseen puolestaan seurakunnat ja järjestöt, esimerkiksi SPR.

SPR:n Varsinais-Suomen piirin toiminnanjohtajan Pauli Heikkisen mukaan tulevista vaikeuksista kerrotaan kyllä jäämistä harkitseville. Omalla kielellä, kaunistelematta, vapaaehtoisen paluun mahdollisuutta tarjoten. Jotkut jäävät silti.

Siksi tarvitaan keinoja purkaa paperittomuutta.

– Paperittomien asiassa tiivistyy se, mistä ihmisoikeuksissa on kyse: mitä kuuluu ihmiselle pelkästään siksi, että hän on ihminen, Pakolaisneuvonnan lakimies Heli Aali painottaa.


Lupakäytännöt hakijoille hankalia


– Kuinka monella täällä on kokemusta paperittomuudesta? Oletko joskus ollut toisessa maassa ilman papereita? kyselee seurakuntapastori Marjaana Toiviainen yleisöltä.

Toiviainen on turvapaikanhakijoiden ja paperittomien oikeuksien puolustajana profiloitunut pappi, jonka mielestä auttaminen on ainoa vaihtoehto.

– Sanotaan, että Suomi ja Eurooppa eivät olleet valmiita tällaiseen määrään tulijoita. Ei kai koskaan olla valmiita. Kyse ei saisi olla siitä, mitä tehdään Italiassa ja Unkarissa, vaan siitä, mitä tehdään Suomessa, hän sanoo.


Lakimies Heli Aalin mukaan keskeinen ongelma on, että oleskeluluvan saaminen on käytännössä erittäin hankalaa.

– Puhun esimerkiksi tulorajoista ja työlupaan liittyvistä passivaatimuksista. Kun laista poistettiin humanitaarinen suojelu, sen perusteella oleskeluluvan saaneet jäivät täysin tyhjän päälle, Aali sanoo.

(...)
Ei ota vieraat milloinkaan
kallista perintöänne.
Tulkoot hurttina aroiltaan!
Mahtuvat multaan tänne.

Java

^ On enemmän kuin hämmentävää, jos/kun Nerg alkaa edustamaan järjen valoa! Mutta kuitenkin hienoa että ihmiset oppivat virheistään!
Älä usko mitään mitä kirjoitan!

Pullervo

Kunnilla on velvollisuus majoittaa laittomasti maassa oleskelevat, jyrähtää apulaisoikeusasiamiesnainen Sakslin. Suomihan nyt vain kuuluu kaikille.

Quote from: Helsingin SanomatHätämajoitusta tarvinneiden tylyttämisestä Helsingissä tuli ennakkotapaus: Apua ei saa rajata yhteen yöhön varsinkaan paukkupakkasilla

Helsinki tai mikään muu kunta ei voi rajata yösijaa yhteen tai kahteen yöhön. Hätämajoitus on eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen mukaan ihmisoikeuksien kovinta ydintä, jonka on koskettava ihmisiä laajasti.

Helsingin tai minkä tahansa muun Suomen kunnan on järjestettävä tilapäinen yösija kaikille sellaista tarvitseville. Hätämajoituksesta on huolehdittava myös esimerkiksi silloin, kun kyse on Suomesta käännytettäväksi määrätystä mutta poistumasta kieltäytyvästä Euroopan unionin kansalaisesta.

Linjaus on eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen Maija Sakslinin. Se on laajennettu tulkinta kanteluista, joita tehtiin alkuvuonna 2016 Helsingin kaupungin tavasta järjestää hätämajoitusta.

Pakkanen koetteli tammikuussa 2016 Helsinkiä, ja runsas kymmenkunta pääosin Itä-Euroopan romania jäi ilman paikkaa kaupungin ylläpitämässä Hietaniemenkatu 5:n palvelukeskuksessa.

Helsingin kaupunginhallitus käsittelee päätöstä kokouksessaan tänään maanantaina.

Hätämajoitus on apulaisoikeusasiamiehen mukaan perustuslain ja ihmisoikeussopimusten kovinta ydintä.

Helsingillä ja muilla kunnilla on velvoite järjestää hätämajoitus sekä suomalaisille että ulkomaan kansalaisille silloinkin, kun heillä ei ole oleskeluoikeutta Suomessa.

Suojaan on oltava riittävän yksinkertaista hakeutua, ja erityisesti talvella apu on viranomaisten velvoite, joka turvaa ihmisarvoisen elämän vähimmäisedellytykset.

Helsingin tapauksesta on apulaisoikeusasiamiehen päätöksellä nyt tulossa ennakkotapaus.

Helsinkiä vastaan tehdyt kantelut laajenevat päätöksessä yleiselle tasolle. Yösijojen tarpeen lisääntyminen on odotettavissa sitä mukaa, kun esimerkiksi kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden määrän voi arvioida kasvavan Suomessa.

Kyse on Sakslinin mukaan kaikkia kuntia koskevista ihmisoikeusvelvoitteista. Myös sosiaali- ja terveysministeriön on päätöksen mukaan ryhdyttävä välittömästi toimiin hätämajoitusta koskevan lainsäädännön täsmentämiseksi.

Kuntien olisi vastedes annettava välitön ja täysimääräinen apu kaikille hätämajoitusta tarvitseville. Apulaisoikeusasiamiehen kiirehtimän uuden asetuksen mukaan valtio korvaisi täysimääräisesti kulut kunnille.

...

Yhden tai kahden yön jälkeen Helsinki ei pääsääntöisesti enää ole halunnut majoittaa oleskeluluvattomia EU-kansalaisia.

Hätämajoitukseen on päässyt yleensä vain yhdeksi yöksi sillä ehdolla, ettei tarvitsevilla ollut enää samana päivänä mahdollisuutta hakea turvaa kotimaansa suurlähetystöstä.

Yhden yön sääntö on Sakslinin mukaan rajauksena tiukka. Se ei voi olla ehdoton tilanteissa, joissa voisi syntyä riski epäinhimillisestä, halventavasta tai henkeä uhkaavasta kohtelusta, Sakslin toteaa.
koko juttu: http://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005372691.html (18.9.2017)

JohanNyt

Täytyykin kerätä lista kuntien hätämajoituspaikoista. Tuohan on erittäin kätevä juttu, jos harrastaa kotimaanmatkailua julkisilla kulkuvälineillä. Kun ei kunta kerran voi kieltäytyä, niin  ;D

Alabama

QuoteKunnilla on velvollisuus majoittaa laittomasti maassa oleskelevat, jyrähtää apulaisoikeusasiamiesnainen Sakslin. Suomihan nyt vain kuuluu kaikille.
Entä jos kunnat eivät muutaman vuoden rajojen aukiolojen jälkeen enää pystykään majoittamaan kaikkia maahan tunkevia. Tuleeko silloin pakkomajoittaminen yksityisten koteihin kuten 2.WW:n jälkeen joissakin Euroopan maissa, kun asunnoista oli sodan jälkeen huutava pula.
^ johtuu ilmastonmuutoksesta.

guest14935

Quote from: Pullervo on 19.09.2017, 15:02:28
Kunnilla on velvollisuus majoittaa laittomasti maassa oleskelevat, jyrähtää apulaisoikeusasiamiesnainen Sakslin. Suomihan nyt vain kuuluu kaikille.
80-luvulla perseaukinen suomalainen vielä sai valita, töitä oli helsingissä ja asuntoja riittävän pienillä paikkakunnilla.
Nykyisin sitten ei tarvitse enää valintaa tehdä.  >:(

Edelleen löytyy artikkeleita, matuttavistakin lehdistä. Ei niillä silti ole aikomustakaan suomalaisia asuttaa.
https://anna.fi/ihmiset-ja-suhteet/ihmissuhteet/heidan-ohitseen-helppo-kavella-elavat-asunnottomat-naiset-suomessa/

Roope

Quote from: Pullervo on 19.09.2017, 15:02:28
Kunnilla on velvollisuus majoittaa laittomasti maassa oleskelevat, jyrähtää apulaisoikeusasiamiesnainen Sakslin. Suomihan nyt vain kuuluu kaikille.

Juuri näin. Kaikki yöpaikkaa kinuavat laittomat suljettuihin laitoksiin.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Alaric

https://www.uusimaa.fi/artikkeli/591725-paperittomien-maara-voi-tuplaantua-mikaan-ei-viittaa-siihen-etta-ihmiset-olisivat (20.12.2017)

QuotePaperittomien määrä voi tuplaantua – "Mikään ei viittaa siihen, että ihmiset olisivat lähdössä omaehtoisesti"

Laittomasti Suomessa oleskelevien paperittomien henkilöiden määrä voi jopa tuplaantua kevääseen mennessä.

– Potentiaalia laittoman maassaolon lisääntymiseen on. On mahdollista, että turvapaikkaprosessin kautta tulee vielä useita tuhansia uusia laittomasti maassa olevia, sanoo Maahanmuuttoviraston maahanmuuttoyksikön johtaja Pekka Nuutinen.

Myös Pakolaisneuvonta ry:n vs. toiminnanjohtaja Pia Lindfors uskoo, että paperittomien määrä tulee kasvamaan.

– Tämä on puhtaasti laskennallista, mutta hallinto-oikeuksissa olevien valitusten perusteella paperittomien määrä voi kasvaa tuhansilla. On hyvinkin mahdollista, että niin käy, koska mikään ei viittaa siihen, että nämä ihmiset olisivat lähdössä omaehtoisesti.

Paperittomien määrän kasvuun uskotaan, koska tällä hetkellä hallinto-oikeuksissa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa käsittelyä odottaa lähes 8 500 turvapaikkapäätöksestä tehtyä valitusta. Määrä on noin kaksinkertainen vuodentakaiseen verrattuna. Suurin osa valituksista tullaan hylkäämään.

(...)

– Kyllä siitä jonkinasteinen yhteiskunnallinen asia voi tulla, myöntää Nuutinen ja mainitsee esimerkiksi harmaan talouden ja pimeät työmarkkinat, rikollisuuden sekä paperittomien hyväksikäytön.

Nuutinen on huolissaan erityisesti irakilaisista kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneista, sillä he muodostavat suurimman valittaneiden ryhmän. Suomella ei ole palautussopimusta Irakin kanssa, joten irakilaisten pakkopalauttaminen on vaikeaa.

Lindforsin mielestä paperittomien määrän kasvussa on kyse myös epäonnistuneista lakiuudistuksista, sillä järjestelmä pakottaa pois vastaanottokeskusten palveluiden piiristä jopa kesken valitusprosessin.

Sisäministeriön arvion mukaan Suomessa on 1 000–2 000 paperitonta. Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita turvapaikanhakijoita on kadonnut Suomen viranomaisilta yli 6 000. Heistä suurimman osan uskotaan lähteneen Suomesta.

(...)
Ei ota vieraat milloinkaan
kallista perintöänne.
Tulkoot hurttina aroiltaan!
Mahtuvat multaan tänne.

Blanc73

Quote"Mikään ei viittaa siihen, että ihmiset olisivat lähdössä omaehtoisesti"
Ongelmaa ei olisi, jos päättäjillä olisi edes hieman munaa. Notkujat säilöön ja sitten ulos maastamme. Etnisten kuokkavieraiden ainoa tavoite on päästä käsiksi anteliaaseen sosiaaliturvaan ja asumaan veronmaksajien kustantamaan asuntoon. Tätä ei tulisi sallia missään olosuhteissa.
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

Roope

Quote from: Alaric on 20.12.2017, 07:38:20
Lindforsin mielestä paperittomien määrän kasvussa on kyse myös epäonnistuneista lakiuudistuksista, sillä järjestelmä pakottaa pois vastaanottokeskusten palveluiden piiristä jopa kesken valitusprosessin.

Lainvoimaisen päätöksen jälkeen käännyttämiskelpoisiksi todetut olisivat maassa aivan yhtä laittomasti, vaikka heidän annettaisiin jäädä vastaanottokeskusten palvelujen piiriin.

Lakiuudistukset ovat tässä suhteessa epäonnistuneita vain siinä mielessä, että laki yhä sallii loputtomiin uusien hakemusten ja valitusten tehtailun senkin jälkeen, kun päätös on tullut lainvoimaiseksi.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Supernuiva

Määrä voi olla vuodenvaihteessa 2017/2018 noin 8000. Kuitenkin nykytilanteen jatkuessa määrä on suurempi vuodenvaihteessa 2018/19, kasvaen vuosittain.

Tämä ei voi olla vaikuttamatta yleiseen turvallisuuteen. Mikä on se paperittomien määrä, minkä ylittymisen jälkeen yleinen mielipide alkaa vaatia muutosta, ja millainen tuo vihavasemmiston mielipidevaikutuksen myötävaikutuksella luotu yleinen mielipide tulee olemaan?

Jos lukumäärä kasvaisi vain kymmenellä noin 80 000:een, olisi Suomi jo aivan varmasti pulassa. Suurelta osaltaan he ovat sellaisia ihmisiä, joilla ei ole juuri mitään menetettävää.


guest14935

Quote from: Supernuiva on 20.12.2017, 16:44:09
Määrä voi olla vuodenvaihteessa 2017/2018 noin 8000. Kuitenkin nykytilanteen jatkuessa määrä on suurempi vuodenvaihteessa 2018/19, kasvaen vuosittain.

Tämä ei voi olla vaikuttamatta yleiseen turvallisuuteen. Mikä on se paperittomien määrä, minkä ylittymisen jälkeen yleinen mielipide alkaa vaatia muutosta, ja millainen tuo vihavasemmiston mielipidevaikutuksen myötävaikutuksella luotu yleinen mielipide tulee olemaan?

Jos lukumäärä kasvaisi vain kymmenellä noin 80 000:een, olisi Suomi jo aivan varmasti pulassa. Suurelta osaltaan he ovat sellaisia ihmisiä, joilla ei ole juuri mitään menetettävää.
Eipä yleinen mielipide tule esille, valloittajien propagandakone on hiottu kuntoon. Sama se kuinka monta suomalaista jää asunnotta valloittajien tieltä, aina ne on niitä narkkarijuopporikollisia jne. Valtio järkkää rikkauksille kämpät joista käsin ryöstää ja raiskata hupinsa mukaan, kunnes ovat saaneet jengit pystyyn ja hallitsevat omia alueitaan kuten muuallakin.

Roope

Quote from: Supernuiva on 20.12.2017, 16:44:09
Määrä voi olla vuodenvaihteessa 2017/2018 noin 8000. Kuitenkin nykytilanteen jatkuessa määrä on suurempi vuodenvaihteessa 2018/19, kasvaen vuosittain.

Tämä ei voi olla vaikuttamatta yleiseen turvallisuuteen. Mikä on se paperittomien määrä, minkä ylittymisen jälkeen yleinen mielipide alkaa vaatia muutosta, ja millainen tuo vihavasemmiston mielipidevaikutuksen myötävaikutuksella luotu yleinen mielipide tulee olemaan?

Minusta kaikki viittaa siihen, että laittomasti maassa oleskelevien määrää kasvatetaan tietoisesti, jotta seuraava hallitus (featuring nykyhallituksen kokoomus) saa selkänojaa laillistaa heidän maassaolostatuksensa, kun ei muka muuta voi.

Ei enää tuhansia "paperittomia", joiden aiheuttamaa turvallisuusuhkaa voisi käyttää poliittisena vipuvartena, vaan tuhansia uusia pääkaupunkiseudulle asutettavia ja kotouttamiskoulutettavia. Problem solved. Sitten taas valtamedian avulla kollektiivinen memory reset ja turvapaikkamaahanmuuton seuraavalle tasolle.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Alaric

Hyvää settiä Halla-aholta jälleen.

https://www.suomenuutiset.fi/laittomasti-maassa-olevien-maara-uhkaa-paisua-kevaalla-halla-aho-kehitys-sama-kuin-ruotsissa-kielteisen-turvapaikkapaatoksen-saaneet-otettava-sailoon/ (20.12.2017)

QuoteLaittomasti maassa olevien määrä uhkaa paisua keväällä – Halla-aho: Kehitys sama kuin Ruotsissa, kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet otettava säilöön

Laittomasti Suomessa oleskelevien henkilöiden määrä voi jopa tuplaantua kevääseen mennessä. Uutissuomalainen kertoo, kuinka hallinto-oikeuksissa käsittelyä odottaa tällä hetkellä lähes 8 500 turvapaikkapäätöksestä tehtyä valitusta, eli jopa noin kaksi kertaa enemmän vuodentakaiseen tilanteeseen verrattuna.

Koska suurin osa valituksista tullaan hylkäämään, seurauksena voi olla se, että laittomasti maassa olevien määrä kasvaa hälyttävästi ensi keväänä.

– Kehitys on samankaltaista kuin mitä Ruotsissa on nähty, tosin määrät ovat vain siellä olleet vielä suurempia. Kielteisen päätöksen turvapaikkahakemukseen saaneet ovat kadonneet tutkasta tai he ovat siirtyneet muualle EU-alueelle, sanoo perussuomalaisten puheenjohtaja, Euroopan parlamentin jäsen Jussi Halla-aho.

Julkinen valta pahentaa tilannetta huonoilla päätöksillä

TNS-gallupin syksyllä tekemän tutkimuksen mukaan suurin osa suomalaisista ottaisi kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat säilöön odottamaan palautusta joko kotimaahansa tai lähtömaahan. Myös Halla-aho ja perussuomalaiset ovat toistuvasti kritisoineet käännytyspäätöksen saaneiden laitonta maassa oleskelua ja esittäneet ratkaisuksi säilöön ottamista.

– Tässä tilanteessa säilöön ottaminen on ainoa ratkaisu, jos haluamme vähentää laittomasti maassa oleskelua. Mikään ei viittaa siihen, että nämä ihmiset olisivat lähdössä omaehtoisesti, Halla-aho sanoo.

(...)

Säilöönotto mahdollista jo nykyisen lain perusteella

Säilöön ottamista on vastustettu esimerkiksi järjestelmästä aiheutuvilla kuluilla. Halla-aho kuitenkin muistuttaa, että myös laittomasti maassa olijoista voi helposti muodostua taloudellinen ja sosiaalinen uhka yhteiskunnalle.

– Selvää on, että lain ylläpitäminen aina maksaa. Onhan meillä myös rikollisille vankilalaitos, josta kertyy kuluja, mutta toisaalta silläkin pyritään ylläpitämään laillista järjestystä. Jos tavoite on ehkäistä laitonta maassaoloa kustannusten tulee olla suhteessa saavutettavaan hyötyyn.

(...)

Kuntien palvelut ylikuormittuvat

Eduskunta on tänään torstaina äänestänyt perussuomalaisten esityksestä, jossa he ehdottivat, ettei laittomasti maassa olevien sosiaalihuollon kustannuksia korvata kunnille. Kuitenkin vain perussuomalaiset kannattivat tätä esitystä.

Perussuomalaisia lukuun ottamatta eduskunta on siis hyväksynyt sosiaalihuollon laittomasti maassa oleville.

(...)
Ei ota vieraat milloinkaan
kallista perintöänne.
Tulkoot hurttina aroiltaan!
Mahtuvat multaan tänne.

Alaric

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201801312200708863_u0.shtml (31.1.2018)

QuoteYli 2 200 turvapaikanhakijaa katosi viranomaisilta Suomessa viime vuonna - kolmen viime vuoden ajalta kadonneita jo yli 6 000

Migrin eli maahanmuuttoviraston alustavien tietojen mukaan vuonna 2017 yhteensä 2 216 turvapaikanhakijaa katosi Suomen viranomaisilta. Kadonneiden määrät otetaan majoitusrekisteristä, eli he tilastoituvat kadonneiksi silloin, kun vastaanottokeskus päättää henkilön asiakkuuden syyllä "kadonnut".

Migrin tilannekeskuksen tiimipäällikkö Ulla Harmonen kertoo, että yleensä viimeinen vahvistus katoamisesta saadaan silloin, kun turvapaikanhakija ei palaa vastaanottokeskukseen vastaanottorahan jakamispäivänä.

Kadonneiden määrä putosi jonkin verran vuodesta 2016, jolloin kadonneeksi tilastoitiin 2 887 turvapaikanhakijaa. Vuonna 2015 turvapaikanhakijoita katosi 1 136. Kolmen viime vuoden ajalta kadonneita on siis reilut 6 000. Lukema on käytännössä karkea arvio, sillä osa kadonneista on voinut löytyä.

- Suurin osa kadonneista on oletettavasti kielteisen päätöksen ja tutkimatta jättämispäätöksen saaneita, Harva katoaa kesken prosessin, kun vasta odottaa Migrin päätöstä, Harmonen kertoo.

(...)

Osa Eurooppaan, osa takaisin

Minne kadonneet turvapaikanhakijat menevät?

Kysymykseen ei ole vastausta, sillä asiaa ei ole voitu tutkia tai tilastoida kunnolla. Tiedustelun ja Dublin-prosessin mukaisten pyyntöjen pohjalta on voitu selvittää, että reilut 40 prosenttia kadonneista turvapaikanhakijoista on ainakin tavattu muualla Euroopassa. Osa kadonneista on oletettavasti jäänyt tai palannut Suomeen - mutta kuinka suuri osa, sitä Harmonen ei osaa sanoa.

- Heitäkin on, jotka lähtevät omille teilleen ja tulevat takaisin vastaanottokeskukseen myöhemmin. On vaikea sanoa, kuinka moni on jäänyt kadoksiin, Harmonen kertoo.

Viime vuonna Suomesta haki turvapaikkaa yhteensä 5 059 henkilöä. Heistä ensimmäistä kertaa turvapaikkaa haki 1 858 ihmistä.
Ei ota vieraat milloinkaan
kallista perintöänne.
Tulkoot hurttina aroiltaan!
Mahtuvat multaan tänne.