News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

Yleinen Israel/juutalaiset -keskustelu

Started by Hoff, 25.03.2009, 18:39:18

Previous topic - Next topic

Pärmi

UNESCO pitää Pariisissa 26.10. kokouksen, jossa se päättää, hyväksyykö se historian suurimman alueellisen valheen kieltää Raamatun ja Temppelivuoren yhteyden hallituksensa ja johtokuntansa pitämien esitysten pohjalta. Mielenkiintoista myös siksi, että Suomi on mukana 21 valtion kokoonpanossa äänestämässä. Esitys pitää sisällään kieltää kaikki juutalaisten historialliset yhteydet Temppelivuoreen ja että Temppelivuoresta käytettäisiin vain arabiankielisiä nimiä.
Mainittakoon, että YK:n pääsihteeri oli erittäin pahoillaan UNESCO:n esityksestä kertoen sen tuovan vain lisää väkivaltaa ja erimieliyyksien kasvamista ja vievän lähemmäksi sotaa. Veikkauksensa ei mennyt pieleen jos päätös tehdään esityksen mukaan eikä peruta. Tiedossahan on, että lisää "rauhantekovälineitä" on matkalla myös meritse Syyrian rannikolle. Raamatun sanan ja sen profetioiden  lopullinen toteutuminen lähenee, mutta moniko sen esim. uuspakanuudessa elävässä Suomessa enää uskoo?

Takinravistaja

Quote from: Jochanan on 18.10.2016, 21:55:09
Quote from: Takinravistaja on 18.10.2016, 12:28:56Israel miehitti Länsirannan 1967, mutta se ei ole liittänyt tuota aluetta valtioonsa, lukuunottamatta Itä-Jerusalemia, mutta sitäkään liitosta ei ole kansainvälisesti tunnustettu.

Mitä v***a sä sönkötät?? Kyllähän se nimenomaan liitettiin, kun miehitettiin kerran. Mitä sä luulet, että Venäjä on Krimillä tehnyt? Väitätkö, ettei Venäjäole liittänyt Krimiä itseensä?  :facepalm:

Quote from: Takinravistaja on 18.10.2016, 12:28:56Jordania on luopunut oikeuksistaan Länsirantaan ja siirtänyt ne palestiinalaisille, ei juutalaisille.  Länsiranta ei ole Jordaniaan kuulunutkaan, se vain miehitti sitä.

Palestiinaa taas ei ole olemassakaan.

Quote from: Takinravistaja on 18.10.2016, 12:28:56Syyria on tarjonnut rauhansopimusta ja tunnustusta Israelille, kunhan Israel lopettaa Golanin miehityksen. Israel ei ole suostunut, vaan on jopa asuttanut Golania omalla väestöllään.

Israel on tarjonnut Golanin kukkuloita Syyrialle, kunhan Syyria tunnustaa Israelin olemassaolon ja solmii sen kanssa rauhan. Syyria ei ole suostunut.

Kumpi ja Kampi tappelivat. Kumpi voitti.

Israel ei ole liittänyt Länsirantaa omaan valtioonsa. Päin vastoin: Israelin ja Länsirannan väliin se rakensi korkean muurin.

Itsenäisen Palestiinan on tunnustanut 135 maata, viimeksi Ruotsi.

Syyria on luvannut tunnustaa Israelin ja tehdä sen kanssa rauhansopimuksen, kunhan Israel lopettaa Golanin miehityksen.

Punaniska

Quote from: Takinravistaja on 21.10.2016, 10:26:29

Tässä kommentissa näkee paitsi paleretoriikan menestyksellisyyden, myös punavihreän blokin laiskuuden ajatella itse.

Mikäs pakko Syyrian oli hyökätä muiden arabien kanssa Israelin kimppuun? Yleensä on pelkästään fiksua turvata itseään siirtämällä tuleva sotatanner vihollisen maaperälle omansa sijasta. Siksi Golan on Israelin hallussa - seuraava syyrialaishyökkäys olisi saatu torjuttua syyrialaisella maaperällä. Tämäkin on kuitenkin väännetty nyrjähtäneellä logiikalla Israelin pahuudeksi.

Sulla on varmaan pihviä väitteellesi Syyrian rauhantahtoisuudesta?
Well the sun don't shine where it used to
And the angels are hidin' their heads
People don't listen to their hearts anymore
Seems the good men all are dead
There ain't no right, wrong, no in between
That ain't the constitution that they wrote for me

koli

Rabbit tuomitsevat Trumpin vihapuheet. Suurin osa juutalaisista on globalisteja, jotka haluaa rotujen sekoittuvan(paitsi juutalaisen rodun) ja valkoisten kärsivän. Näille rabbeille tuottaa suurta tyydytystä nähdä Euroopan ja USA:n tuhoutuvan kehitysmaalaisvyöryyn.
http://www.timesofisrael.com/over-250-women-rabbis-sign-letter-condemning-trump/?utm_source=dlvr.it&utm_medium=twitter
Mörökölli

Takinravistaja

Quote from: Punaniska on 21.10.2016, 10:41:01

Syyria tyytyi kuuden päivän sodassa ampumaan tykistöllään Israeliin, mutta Israel valtasi Golanin 9.-10.6. 1967, ilmeisesti Golanin vesilähteiden takia. Israel hyökkäsi USA:n tiedustelulaiva USS Libertyn kimppuun 9.6. 1967 salatakseen hyökkäysaikeensa Golanille.

https://en.wikipedia.org/wiki/USS_Liberty_incident

Wikipedia:

Israel liitti Golanin kukkulat itseensä vuonna 1981, mutta liitoksella ei ole kansainvälistä tunnustusta. Alueen strateginen merkitys on suuri. Syyrian pääkaupunki Damaskos sijaitsee vain 60 kilometrin päässä pohjoiseen Golanin kukkuloilta. Kukkuloilta käsin on helppo tarkkailla mahdollisia Syyrian armeijan liikkeitä ja kukkulat muodostavat myös maantieteelisen esteen mahdolliselle syyrialaishyökkäykselle. Alue on myös tärkeä vesihuollon kannalta. Alue tuottaa noin kolmasosan Israelin juomavedestä. Syyria on asettanut Golanin kukkuloiden palauttamisen rauhansopimuksen ehdoksi. Yhdysvaltojen välittämien rauhanneuvottelujen aikana vuonna 1999 Israel oli valmis palauttamaan suurimman osan alueesta, mutta se halusi pitää rajan muutama sata metriä Genesaretinjärvestä itään turvatakseen tämän vesilähteensä. Syyria taas vaati Israelia perääntymään kokonaan vuoden 1967 rajojen taakse. Israel ja Syyria kävivät neuvotteluja turkkilaisten välittäjien kautta myös vuonna 2008, mutta ratkaisua kiistaan ei syntynyt tuolloinkaan.[1]

Punaniska

Quote from: Takinravistaja on 21.10.2016, 11:43:13

Jos sota olisi kestänyt vaikkapa kaksi viikkoa, olisivatko "tyytyneet" ampumaan tykeillä? Nyt ampuivat, koska eivät muuta ehtineet!

Boldaamassani olikin se pointti, miksi Golanin hallussapito oli järkevää. Jos jsraelilaiset halusivat pitää vesilähteen, niin sillä voi olla jotain tekemistä asian kanssa, että niiden aikaisempi omistaja oli tullut tappoaikeissa kimppuun - ei kerran, vaan useammankin kerran.
Well the sun don't shine where it used to
And the angels are hidin' their heads
People don't listen to their hearts anymore
Seems the good men all are dead
There ain't no right, wrong, no in between
That ain't the constitution that they wrote for me

Noottikriisi

Golanin kukkulat oli Syyrian hallussa vain parikymmentä vuotta ja nyt se on ollut Israelilla kohta 50 vuotta joten peli on kääntynyt vahvasti Israelille.

Vuosina 48-67 Syyria ammuskeli jatkuvasti tykistöllä kukkuloilta Israeliin mutta vuoden 67 jälkeen pohjois-Israelissa on ollut siinä suhteessa rauhallista lukuunottamatta vuoden 73 yllätyshyökkäystä jossa Syyria oli aikeissa haarukoida Egyptin kanssa koko Israelin pois häiritsemästä muuten niin rauhanomaista Lähi-itää.  :roll:
Onko sinusta jo kauan tuntunut siltä että monikulttuurisuus on rikkaus?

pimf

Pärmi

#6968
Quote from: Noottikriisi on 21.10.2016, 21:44:47
Golanin kukkulat oli Syyrian hallussa vain parikymmentä vuotta ja nyt se on ollut Israelilla kohta 50 vuotta joten peli on kääntynyt vahvasti Israelille.

Vuosina 48-67 Syyria ammuskeli jatkuvasti tykistöllä kukkuloilta Israeliin mutta vuoden 67 jälkeen pohjois-Israelissa on ollut siinä suhteessa rauhallista lukuunottamatta vuoden 73 yllätyshyökkäystä jossa Syyria oli aikeissa haarukoida Egyptin kanssa koko Israelin pois häiritsemästä muuten niin rauhanomaista Lähi-itää.  :roll:

Historiallisesti, joka oli myös San Remon 1920 kokouksen perustana koskien Palestiinaan Jordan-joen länsipuolelle perustettavaa Israelin valtiota, Golan on kuulunut Israeliin jo tuhansia vuosia sitten.

Asra

En nyt jaksa selata ketjua läpi onko tästä jo ollut, mutta Temppelivuori tunnustettiin Unescossa muslimeille:

http://yle.fi/uutiset/3-9237465

ﻳَﺎ ﺃَﻳُّﻬَﺎ اﻟﻨَّﺎﺱُ اﺗَّﻘُﻮا ﺭَﺑَّﻜُﻢُ اﻟَّﺬِﻱ ﺧَﻠَﻘَﻜُﻢْ ﻣِﻦْ ﻧَﻔْﺲٍ ﻭَاﺣِﺪَﺓٍ ﻭَﺧَﻠَﻖَ ﻣِﻨْﻬَﺎ ﺯَﻭْﺟَﻬَﺎ ﻭَﺑَﺚَّ ﻣِﻨْﻬُﻤَﺎ ﺭِﺟَﺎﻻً ﻛَﺜِﻴﺮًا ﻭَﻧِﺴَﺎءً ۚ ﻭَاﺗَّﻘُﻮا اﻟﻠَّﻪَ اﻟَّﺬِﻱ ﺗَﺴَﺎءَﻟُﻮﻥَ ﺑِﻪِ ﻭَاﻷَْﺭْﺣَﺎﻡَ ۚ ﺇِﻥَّ اﻟﻠَّﻪَ ﻛَﺎﻥَ ﻋَﻠَﻴْﻜُﻢْ ﺭَﻗِﻴﺒًﺎ

http://www.setakielto.fi/

Pärmi

Quote from: koli on 21.10.2016, 11:29:28
Rabbit tuomitsevat Trumpin vihapuheet. Suurin osa juutalaisista on globalisteja, jotka haluaa rotujen sekoittuvan(paitsi juutalaisen rodun) ja valkoisten kärsivän. Näille rabbeille tuottaa suurta tyydytystä nähdä Euroopan ja USA:n tuhoutuvan kehitysmaalaisvyöryyn.
http://www.timesofisrael.com/over-250-women-rabbis-sign-letter-condemning-trump/?utm_source=dlvr.it&utm_medium=twitter

Olet siten kolimaisesti varmalla tietopohjalla saatuasi mainitsemasi mielipiteen Israelissa asuvilta Tooran juutalaisilta vastauksen :facepalm:

koli

Quote from: Asra on 22.10.2016, 00:33:54

Kerrankin juutalaiset sai pitkän nenän.

Eikun... Heh. ;D
Mörökölli

koli

Quote from: Pärmi on 22.10.2016, 00:35:36

Minkähän takia juutalaiset syyttivät Trumpia antisemitismistä, kun Trump piti puheen, jossa mainitsi globalistien hallitsevan pankkeja ja lehdistöä? http://www.npr.org/2016/10/18/498441990/jewish-leaders-concerned-trump-fuels-anti-semitic-rhetoric
Mörökölli

Pärmi

Quote from: Asra on 22.10.2016, 00:33:54
En nyt jaksa selata ketjua läpi onko tästä jo ollut, mutta Temppelivuori tunnustettiin Unescossa muslimeille:

http://yle.fi/uutiset/3-9237465

No menikö Unescon ehdotus noin niinku historiallisesti kohdilleen? Eihän koraanissa ole yhtään kertaa mainintaa Jerusalemista ja Temppelivuoresta. Raamatussa se on luvattu Israelin ikuiseksi pääkaupungiksi, ja sellainen siitä tulee pysyvästi Raamatun , ei koraanin profetioiden mukaan.
Sen lisäksi Raamattu ilmoittaa kaikkien kansakuntien (YK ? ) kääntyvän Israelia vastaan ennenkuin Herra Jeesus tulee tuhoamaan hyökkääjät. Tätä ei koraani kerro

Pärmi

Quote from: koli on 22.10.2016, 00:37:22
Quote from: Asra on 22.10.2016, 00:33:54
En nyt jaksa selata ketjua läpi onko tästä jo ollut, mutta Temppelivuori tunnustettiin Unescossa muslimeille:

http://yle.fi/uutiset/3-9237465

Kerrankin juutalaiset sai pitkän nenän.

Eikun... Heh. ;D

Ensin mietin voitko todellisesti kirjoittaa niinkuin kirjoitit...kirjoitit kuitenkin.. Olletikin pidät itseäsi habitukseltasi ja älykkyydeltäsi (kenties tuleva nobelisti monen juutalaisen tapaan?) sopivana henkilönä arvostelemaan natsismin
perintein ihmisten ulkonäköseikkoja. No, mielipiteesi olet esittänyt. Asioilla vaan on tapana kiertyä uudelleen jossakin muodossa jossakin vaiheessa elämää...Siunausta

koli

Quote from: Pärmi on 22.10.2016, 01:02:26

Olet itse sanonut tällä forumilla muslimeja muunmuassa rättipäiksi, eikö se ole aika selkeää ulkonäköseikkojen arvostelua? http://hommaforum.org/index.php/topic,4027.msg2272557.html#msg2272557

Mutta joo, ymmärrän, että valittu kansa on teille hihhulisionisteille niin pyhä asia, että tuollainen harmiton humoristinen lausahduskin valitusta kansasta vetää herneen palkoineen nenään. Huvittavaa, miten ihminen voi palvoa tuohon tapaan jotain sellaista ihmisryhmää, joka ei välitä paskaakaan meistä suomalaisista.
Mörökölli

Tosiasiallinen Nuiva

Quote from: koli on 22.10.2016, 01:21:32
Huvittavaa, miten ihminen voi palvoa tuohon tapaan jotain sellaista ihmisryhmää, joka ei välitä paskaakaan meistä suomalaisista.

Kuitenkin huvittavinta lienee, miten joku aikuinen mies näkee mörköjä porukassa joita ei Suomeen tule, toisin kuin valloituksiaan jatkavia rättipäitä ja joilla ei ole täällä mitään valtaa. Sen sijaan ko. porukka on rättipäiden tuholistalla aivan niin kuin suomalaisetkin.
Non poteris veritatem

Pärmi

Päinvastoin koli, Raamatun sanoma on hyvin selvä: 1.Moos.,12:3 Jotka siunaavat Israelia perivät siunauksen, jotka kiroavat Israelia perivät kirouksen. En kehoita ketään, sinuakaan kokeilemaan jälkimmäistä. Siitä ei 'huulenheitto'-mentaliteetilla selvitä.
Ulkonäköön puuttumatta, toiset pitävät rätinnäköisiä huiveja, toiset..no olkoon sanomatta, minkänäköisiä karvahattuja, olosuhteista riippuen.

Asra

Quote from: Tosiasiallinen Nuiva on 22.10.2016, 01:29:37

Kuitenkin huvittavinta lienee, miten joku aikuinen mies näkee mörköjä porukassa joita ei Suomeen tule, toisin kuin valloituksiaan jatkavia rättipäitä ja joilla ei ole täällä mitään valtaa. Sen sijaan ko. porukka on rättipäiden tuholistalla aivan niin kuin suomalaisetkin.

Millä ihmeen listalla? Muslimit olisivat historian aikana pystyneet aikoja sitten heittämään kristityt ja juutalaiset huitsin hittoon Lähi-idästä jos se olisi jollain listalla ollut.

ﻳَﺎ ﺃَﻳُّﻬَﺎ اﻟﻨَّﺎﺱُ اﺗَّﻘُﻮا ﺭَﺑَّﻜُﻢُ اﻟَّﺬِﻱ ﺧَﻠَﻘَﻜُﻢْ ﻣِﻦْ ﻧَﻔْﺲٍ ﻭَاﺣِﺪَﺓٍ ﻭَﺧَﻠَﻖَ ﻣِﻨْﻬَﺎ ﺯَﻭْﺟَﻬَﺎ ﻭَﺑَﺚَّ ﻣِﻨْﻬُﻤَﺎ ﺭِﺟَﺎﻻً ﻛَﺜِﻴﺮًا ﻭَﻧِﺴَﺎءً ۚ ﻭَاﺗَّﻘُﻮا اﻟﻠَّﻪَ اﻟَّﺬِﻱ ﺗَﺴَﺎءَﻟُﻮﻥَ ﺑِﻪِ ﻭَاﻷَْﺭْﺣَﺎﻡَ ۚ ﺇِﻥَّ اﻟﻠَّﻪَ ﻛَﺎﻥَ ﻋَﻠَﻴْﻜُﻢْ ﺭَﻗِﻴﺒًﺎ

http://www.setakielto.fi/

Tosiasiallinen Nuiva

Quote from: Asra on 22.10.2016, 01:38:41

Onhan ne yrittänyt. Monestikin. Paras yritys oli vuoden 1973 Jom Kippurin sota. Hyökkäsivät salaa useammasta maasta kesken juhlapyhien. Pieleen meni.

Muslimit vaan on niin epäpäteviä ja selkärangattomia, etteivät ne onnistu missään. Ehkäpä allah vihaa heitä  ;D.
Non poteris veritatem

Pärmi

Koli, milloin olen sanonut palvovani jotakin ihmisryhmää; en koskaan, koska ainut palvontani kohde on Israelin Pyhä, myös Jeesuksena Kristuksena tunnettu meidän kristittyjen keskuudessa. Ei kannata hämääntyä nimistä, samasta Herrasta Jumalasta kyse molemmissa.
Koli, ennen keskustelua voit ottaa asioista selvää objektiiviselta kannalta, eikö niin?,

Pärmi

Quote from: Asra on 22.10.2016, 01:38:41
Quote from: Tosiasiallinen Nuiva on 22.10.2016, 01:29:37

Kuitenkin huvittavinta lienee, miten joku aikuinen mies näkee mörköjä porukassa joita ei Suomeen tule, toisin kuin valloituksiaan jatkavia rättipäitä ja joilla ei ole täällä mitään valtaa. Sen sijaan ko. porukka on rättipäiden tuholistalla aivan niin kuin suomalaisetkin.

Millä ihmeen listalla? Muslimit olisivat historian aikana pystyneet aikoja sitten heittämään kristityt ja juutalaiset huitsin hittoon Lähi-idästä jos se olisi jollain listalla ollut.

Kun joskus (toivottavasti pian) pääset mielesi epätiedon sotkusta eroon, huomaat kyllä, kuinka monta kertaa Israel on joutunut puolustussotaan arabiarmeijoita vastaan itsenäisyytensä aikana ja joka kerran selvinnyt niistä
voittajana.
Odottaisin myös vastaustasi kysymykseeni.

Asra

Israelin valtio on poliittinen kyhäelmä, jota edes ortodoksijuutalaiset eivät halua tunnustaa valtiokseen.

ﻳَﺎ ﺃَﻳُّﻬَﺎ اﻟﻨَّﺎﺱُ اﺗَّﻘُﻮا ﺭَﺑَّﻜُﻢُ اﻟَّﺬِﻱ ﺧَﻠَﻘَﻜُﻢْ ﻣِﻦْ ﻧَﻔْﺲٍ ﻭَاﺣِﺪَﺓٍ ﻭَﺧَﻠَﻖَ ﻣِﻨْﻬَﺎ ﺯَﻭْﺟَﻬَﺎ ﻭَﺑَﺚَّ ﻣِﻨْﻬُﻤَﺎ ﺭِﺟَﺎﻻً ﻛَﺜِﻴﺮًا ﻭَﻧِﺴَﺎءً ۚ ﻭَاﺗَّﻘُﻮا اﻟﻠَّﻪَ اﻟَّﺬِﻱ ﺗَﺴَﺎءَﻟُﻮﻥَ ﺑِﻪِ ﻭَاﻷَْﺭْﺣَﺎﻡَ ۚ ﺇِﻥَّ اﻟﻠَّﻪَ ﻛَﺎﻥَ ﻋَﻠَﻴْﻜُﻢْ ﺭَﻗِﻴﺒًﺎ

http://www.setakielto.fi/

Tosiasiallinen Nuiva

Quote from: Asra on 22.10.2016, 01:57:27
Israelin valtio on poliittinen kyhäelmä, jota edes ortodoksijuutalaiset eivät halua tunnustaa valtiokseen.

No mitä ovat sitten muslimikolonialistit Euroopassa?
Non poteris veritatem

Pärmi

Quote from: Asra on 22.10.2016, 01:57:27
Israelin valtio on poliittinen kyhäelmä, jota edes ortodoksijuutalaiset eivät halua tunnustaa valtiokseen.

Et halua ymmärtää todellista Israelin valtion olemusta: Israel on suvereeni juutalaisten kansallisvaltio kaikkine kansallisvaltion tunnusmerkkeineen. Alueen arabit saivat mahdollisuudesta asua vastaperustetussa juutalaisessa Israelin valtiossa täysin samanarvoisesti, mutta kieltäytyivät nyt näkyvin seurauksin. Valinta oli arabimuslimien, ei israelilaisten.

Punaniska

#6986
Quote from: Asra on 22.10.2016, 00:33:54
En nyt jaksa selata ketjua läpi onko tästä jo ollut, mutta Temppelivuori tunnustettiin Unescossa muslimeille:

http://yle.fi/uutiset/3-9237465

Ei ole mitään todistetta Koraanissa, että Muhammed ratsasti sillä lentohevosella juuri Jerusalemiin, mistä kiipesi sitten tikkaita myöten taivaaseen. Mutta miehitysuskonto tahtoo valloittaa toisten pyhät paikat omikseen. Samasta syystä meidänkin joulumme ja juhannuksemme ovat siellä missä ovat.

Enemmän se yllättäisi, jos YK ei nuolisi musujen persettä.
Well the sun don't shine where it used to
And the angels are hidin' their heads
People don't listen to their hearts anymore
Seems the good men all are dead
There ain't no right, wrong, no in between
That ain't the constitution that they wrote for me

Asra

Quote from: Punaniska on 22.10.2016, 08:30:36

Ei ole mitään todistetta Koraanissa, että Muhammed ratsasti sillä lentohevosella juuri Jersusalemiin, mistä kiipesi sitten tikkaita myöten taivaaseen. Mutta miehitysuskonto tahtoo valloittaa toisten pyhät paikat omikseen. Samasta syystä meidänkin joulumme ja juhannuksemme ovat siellä missä ovat.

Temppelivuori on islamissa tärkeä, koska se on ollut useiden islamin (kuten myös kristittyjenkin tunnustamien) profeettojen rukouspaikkana. Juutalaiset taas saavat itkeä romutettua palatsiaan eikä se ole muslimeilta pois.

ﻳَﺎ ﺃَﻳُّﻬَﺎ اﻟﻨَّﺎﺱُ اﺗَّﻘُﻮا ﺭَﺑَّﻜُﻢُ اﻟَّﺬِﻱ ﺧَﻠَﻘَﻜُﻢْ ﻣِﻦْ ﻧَﻔْﺲٍ ﻭَاﺣِﺪَﺓٍ ﻭَﺧَﻠَﻖَ ﻣِﻨْﻬَﺎ ﺯَﻭْﺟَﻬَﺎ ﻭَﺑَﺚَّ ﻣِﻨْﻬُﻤَﺎ ﺭِﺟَﺎﻻً ﻛَﺜِﻴﺮًا ﻭَﻧِﺴَﺎءً ۚ ﻭَاﺗَّﻘُﻮا اﻟﻠَّﻪَ اﻟَّﺬِﻱ ﺗَﺴَﺎءَﻟُﻮﻥَ ﺑِﻪِ ﻭَاﻷَْﺭْﺣَﺎﻡَ ۚ ﺇِﻥَّ اﻟﻠَّﻪَ ﻛَﺎﻥَ ﻋَﻠَﻴْﻜُﻢْ ﺭَﻗِﻴﺒًﺎ

http://www.setakielto.fi/

Punaniska

#6988
Quote from: Asra on 22.10.2016, 08:40:39
Quote from: Punaniska on 22.10.2016, 08:30:36

Ei ole mitään todistetta Koraanissa, että Muhammed ratsasti sillä lentohevosella juuri Jersusalemiin, mistä kiipesi sitten tikkaita myöten taivaaseen. Mutta miehitysuskonto tahtoo valloittaa toisten pyhät paikat omikseen. Samasta syystä meidänkin joulumme ja juhannuksemme ovat siellä missä ovat.

Enemmän se yllättäisi, jos YK ei nuolisi musujen persettä.

Temppelivuori on islamissa tärkeä, koska se on ollut useiden islamin (kuten myös kristittyjenkin tunnustamien) profeettojen rukouspaikkana. Juutalaiset taas saavat itkeä romutettua palatsiaan eikä se ole muslimeilta pois.

Vaan missään ei ole todistettu, että Muhammed kiipesi taivaaseen juuri sieltä, se on myöhempien miehityshenkisten uskonoppineiden päähänpinttymä, jolla oli poliittisia tavoitteita. Eivätkä kaikki uskonoppineet edes usko Jerusalemin olleen tikasmesta.

E: kysyin sulta kolme kertaa, mikä johti islamin peruuttamiseen takaisin kohti keskiaikaa, vaikkapa 70-luvun tasosta. Ei ole tullut vastausta.

Well the sun don't shine where it used to
And the angels are hidin' their heads
People don't listen to their hearts anymore
Seems the good men all are dead
There ain't no right, wrong, no in between
That ain't the constitution that they wrote for me

ilmarinen

Meinaavatkohan hörhöuskonnot vielä oikein sodan saada pystyyn tuon yhden kuselle haisevan nyppylän takia. Leviää vaikka maailmansodaksi.

Kohtalo on ehkä määrännyt Suomelle taas paikan tuossa sodassa lännen etuvartiona barbaarisia idän laumoja vastaan. Jos vielä tuo rooli maallemme siunaantuu, niin nyt viimein on lännen valtiaiden tunnustettava maamme rooli pohjolan johtavana valtiona ja myönnettävä rajojemme siirto niiden luonnollisille sijoille. Rajan on kuljettava linjalla Vienanmeri-Äänisjärvi-Laatokka-Suomenlahti. Myös Ruija ja Inkeri tulee kuulua Suomeen suomalaisten vanhoina asuinsijoina. Viena ja Aunus ovat suomalaisille pyhää maata, aivan samoin kuin talmudin-uskoisille Palestiina. Pietarista voisi muodostaa itsenäisen vapaakaupungin.

Talmud-uskoiset saakoot Suurisraelinsa Niililtä Eufratvirralle, kuten heidän Jahvensa on heille luvannut.

Toivottavasti UPI:n tyypit ja muut Suomen herrat lukee tämän. Näillä eväillä sotaan Suomen ja Juudaan leijonan miehet ja naiset!