2016-03-23 YLE: Juttusarja Mahmoudien perheestä

[writer]

Turvapaikanhakijat 27.3.2016 klo 10:06
Suomi tutuksi

Poika ja tyttö luokassa, takana tietokoneita. Suomen kielen tunnilla. Turvapaikkaa hakevien nuorten tavoitteet ovat ammattiopinnoissa

Turvapaikanhakijanuoret suomen kielen tunnilla Vuorannan vastaanottokeskuksessa. Kuva: Sasha Silvala / Yle

Helsinkiläisessä vastaanottokeskuksessa asuvat Mahmoudien pojat ovat aloittaneet koulun. Sisar haaveilee työstä, joka ei kotimaassa Afganistanissa olisi välttämättä mahdollista naiselle.

Mahmoudien talvi

Juttusarjassa seurataan afganistanilaisen perheen elämää Vuorannan vastaanottokeskuksessa Itä-Helsingissä.

    Sarjan ensimmäisessä osassa kerrotaan, kuinka turvapaikanhakijat saapuvat uupuneina Vuorantaan. Raskas matka on myös Mahmoudien perheen mielessä.

    Toisessa osassa Mahmoudien perheen lapset aloittavat koulunkäynnin ja oppivat suomen kieltä. Tulevaisuudesta uskalletaan jo haaveilla.

    Sarjan kolmas ja viimeinen osa julkaistaan maanantaina 28.3.

Etelä-Suomeen on satanut tammikuussa lunta, ja tuimat pakkaset saavat helsinkiläiset palelemaan.

Tammikuun lopulla vesikeli sulattaa jo hankia. Kaukaa Afganistanista ja Irakista tullut Vuorannan vastaanottokeskuksen väki saa kokea, kuinka nopeasti säät Suomessa vaihtuvat.

Elämä vastaanottokeskukseksi muutetussa karussa kurssikeskuksessa on muuten verkkaista. Aikuisilla ei ole paljoa tekemistä. Muutama nuori mies pelaa biljardia.

Arkea rytmittää kuitenkin suomen kielen opiskelu. Kahdesti viikossa pidettäviä parituntisia oppitunteja vetävät vapaaehtoiset.

Aktiivisilla eläkeläisillä Marja Välkkeellä ja Eelis Lajuselle on aikaa ja innostusta.

Välke toimi aiemmin erityisopettajan työssä, Lajunen Helsingin kaupunginteatterin vahtimestarina. Nyt heidän luokkansa ja yleisönsä ovat Vuorannassa.

Lajunen paneutuu opetukseen kuin olisi päässyt näyttämölle. Hän näyttää oppilailleen pikatahtiin esineitä, silitysrautaa ja kännykkää.

– Mikä tämä on? Lajunen kysyy ja saa vastauksia suomeksi.

Opettaja luokan edessä. SPR:n vapaaehtoinen auttaja Eelis Lajunen saa kieliopinnot tuntumaan leikiltä.
SPR:n vapaaehtoinen auttaja Eelis Lajunen saa kieliopinnot tuntumaan leikiltä. Kuva: Sasha Silvala / Yle

Luokassa istuu enimmäkseen nuoria aikuisia, äitejä ja isiä.  Muutama juuri koulusta tullut lapsi liittyy joukkoon.

Lajunen avaa opetustilan oven, sitten sulkee ja lukitsee sen. Koko ajan hän heittelee kysymyksiä.

Ihmiset, jotka muutama kuukausi sitten eivät olleet kuulleetkaan Suomesta, vastaavat suomeksi.

Täällä ei päntätä ja virheitä saa tehdä.

Eelis kutsuu lapset Yksi pieni elefantti -leikkiin ja opettaa kuin huomaamatta lukusanoja.

"Yksi, kaksi, kolme".

    Kahden-kolmen vuoden aikana en uskaltanut mennä edes kouluun.

Oppitunnin jälkeen Mahmoudien afganistanilaisperhe saapuu tyhjään ruokalaan. He saapuivat Vuorantaan marraskuussa, kun vastaanottokeskus avattiin.

Kuinka elämä Suomessa on lähtenyt liikkeelle?

Pojat käyvät koulua. 14-vuotias Shahab on saanut koulupaikan Helsingin keskustasta Kampista, 8-vuotias Shahin Kontulasta Itä-Helsingistä.

Toistaiseksi pojat ovat valmistavilla luokilla, joilla he muiden tulijoiden kanssa opiskelevat aluksi hankalaa kieltä.

Shahab osaa jo muutaman sanan suomea.

– Moi. Mitä kuuluu? Minun nimeni on Shahab. Pelaan jalkapalloa.

Tuo sana on tarttunut myös perheen isän Abdulkhalegh Mahmoudin puheeseen. Kotiutuminen on alkanut vähitellen, ja ensi kosketus uuteen elämään on usein peli.

Isä Mahmoudi kertoo darin kielellä retkistä Helsingin keskustaan ja poikien harrastuksesta: "Jalkapalo."

Mahmoudien perhe on paennut Afganistanin levottomia oloja ja väkivallan uhkaa. Perheen isä Abdulkhalegh ja äiti Nafasgol suomen kielen tunnilla.

Mahmoudien perhe on paennut Afganistanin levottomia oloja ja väkivallan uhkaa. Perheen isä Abdulkhalegh ja äiti Nafasgol suomen kielen tunnilla. Kuva: Sasha Silvala / Yle
 

Perheen isä on käynyt maahanmuuttoviranomaisten kuulustelussa, mutta oleskelulupapäätöstä ei ole vielä tullut. Kaikki perheenjäsenet toivovat voivansa jäädä Suomeen. Syy on yksinkertainen:

– Haluamme olla turvassa, Abdulkhalegh Mahmoudi sanoo.

Samaan aikaan muualla tammikuussa
Syyrialainen pakolaispoika Idomenin pakolaisleirillä Kreikan ja Makedonian rajalla.
Kuva: Kay Nietfield / EPA

    Suomalaiset kiistelevät väitetyistä joukkoahdistelutapauksista Saksassa.
    Edellisenä vuonna saapuneet turvapaikanhakijat eivät poliisin mukaan kuitenkaan juuri näkyneet rikostilastoissa.
    Pakolaisten tulo Lapin rajanylityspaikkojen kautta alkaa.
    Opettajien ammattijärjestö vaati resursseja turvapaikanhakijoiden koulutukseen.

Kysyjä saa vihiä enemmän myös lähdön syystä.

Isä Abdulkhalegh sanoo työskennelleensä autonkuljettajana ulkomaalaisten palveluksessa.

– Isälleni sanottiin, että älä tee työtä ulkomaalaisille, sillä ne ovat pahoja ihmisiä, kertoo tytär Shaqayeq Mahmoudi.

Afganistanissa ulkomaalaisille työskentely voi merkitä uhkaa ja pahimmillaan kuolemantuomiota, jos Taleban-liike onnistuu palaamaan valtaan. Mahmoudien kotiseudulla Heratissa maan länsiosassa ääri-islamilaiset ryhmittymät käyvät veristä kamppailua.

Mahmoudien perheen tytär Shaqayeq on toiveikas ja sanoo haluavansa opiskelemaan.

– Afganistanissa en olisi voinut opiskella enkä mennä töihin. Täällä se on mahdollista, 19-vuotias nainen sanoo päättäväisesti.

Shaqayeq puhuu sujuvaa englantia. Hän on aloittanut myös suomen opiskelun. Viiden kuukauden kuluttua tiedossa ovat pääsykokeet Suomessa.

– Haluan opiskella insinööriksi yliopistossa. Se on toiveeni, hän sanoo.

Shaqayeqin haaveena on opiskella teknistä piirtämistä sekä suunnittelua ja kenties tulla jonakin päivänä arkkitehdiksi.

Hän muistuttaa, ettei voisi välttämättä kotimaassaan työskennellä ammatissa, sillä tyttöjen ja naisten on pysyttävä Afganistanissa kotona.

– En halua kotirouvaksi, vaan haluan olla hyödyllinen ihminen, Shaqayeq sanoo.

Vuorannan vastaanottokeskuksessa aluperin kahden hengen huoneen voi jakaa esimerkiksi viisihenkinen perhe.
Vuorannan vastaanottokeskuksessa aluperin kahden hengen huoneen voi jakaa esimerkiksi viisihenkinen perhe. Kuva: Sasha Silvala / Yle


Shaqayeq muistelee, kuinka kylmää ja pimeää oli, kun perhe saapui Vuorannan vastaanottokeskukseen ensi kertaa.

Kuukausia kestäneen matkan jälkeen kaikki olivat aivan uupuneita.

– Emme saaneet nukutuksi, emme saaneet syödyksi, Shaqayeq Mahmoudi sanoo matkasta.


Shaqayeq kertoo, että Afganistanissa perhe asui omassa talossa, mutta kahden vuoden aikana hän ei uskaltanut edes mennä kouluun sieppauksen pelossa.

    Täällä asumme yhdessä pienessä huoneessa, mutta joka ilta voimme mennä rauhassa nukkumaan.


– Minä ja vanhempani elimme kovassa paineessa. Täällä asumme viisi perheenjäsentä yhdessä pienessä huoneessa, mutta joka ilta voimme mennä rauhassa nukkumaan.

Helsingin metrossa ja kaupoissa kulkiessaan Shaqayeq on saanut hyvän vastaanoton.

– Ehkä se johtuu siitä, että osaan englantia, ja moni tunnistaa minut afganistanilaiseksi. Ihmiset ovat mukavia.

Shaqayeq kertoo, että käy joskus äitinsä kanssa Espoossa naistentalolla, missä hän toimii tulkkina.

Vuosaaren vastaanottokeskukseen on tuotu vapaaehtoisten avulla suomalaisten lahjoittamia tavaroita.

Myös suomi alkaa jo tarttua.

– Helsinki on kaunis, sanoo Shaqayeq suomeksi.

Se saattaa olla kohteliaisuus.

Talvi on pimeä, ja loskakeli on tehnyt Vuorannan ikkunoista näkyvän Suomenlahden jään heikoksi.

Vuorannan pihalla lumessa hyppii kouluikäinen tyttö lumessa, pelkissä sisävaatteissa.

Hän huutelee hilpeästi kaverilleen oudolla kielellä. Oleskeluluvan myötä myös suomi tulisi tuollekin pikkutytölle nopeasti tutuksi.

Mutta sitä pitää vielä odottaa.

Jyrki Saarikoski

http://yle.fi/uutiset/monet_turvapaikanhakijanuoret_haluavat_heti_kouluun__haluan_opiskella_ja_olla_hyodyllinen_ihminen/8757659

Jyrki Saarikosken sydän oli varmasti pakahtua kun kirjoitti tämän turvapaikanhakijoiden puffauksen...

Huomio:
Maahanmuuttovirasto haastattelee ilmeisesti perheinä tulleista vain yhden henkilön!

Eli Maahanmuuttovirasto ei edes yritä saada valehtelijoita kiinni.
Tottakai perheen molemmat vanhemmat kuuluisi puhutella ja puhuttelut pitäisi hoitaa samaan aikaan ja jos eroja kertomuksissa niin turvapaikkahakemuksiin HYLKÄYS.
Maahanmuuttovirasto puhutteli vain isän eli Maahanmuuttovirasto jätti työnsä tietoisesti tekemättä ja persut eivät kyseenalaista tätäkään asiaa.

Maahanmuuttoviraston johdossa on täysin töitään tekemättömiä ihmisiä jotka ovat tuhonneet Maahanmuuttoviraston uskottavuuden ja tehneet siitä euroopan löysimmän ja Maahanmuuttoviraston toiminta on surkeaa sekoilua.

On uskomatonta että sisäministeri Petteri Orpo antaa maahanmuuttoviraston sekoilla ja sikailla ja persut eivät tee yhtään mitään muuta kuin nököttävät passiivisina eduskunnassa ja kuittaavat palkkansa.

[Chew Bacca]

Moi. Mitä kuuluu? Minun nimeni on Shahab. Pelaan jalkapalloa.

Turvapaikka myönnetty!

Voi helvetti. Tämän pikkutyttömäisen mokukilpakirjoituksen on kirjoittanut miespuolinen penaali. Adjektiivien käyttö on kuin vähän vanhahtavasta tyttökirjasta. Naurattaisi ellei oksettaisi.

[Tabula Rasa]

Mitäpähän nuo meinasivat koulutuksella kun täällä on koulutettua väkeä sadoin tuhansin työttöminä? Eikun joo, toiseustoteemeille on ihan omat työmarkkinat.

[ArtturiE]

Syitä vainoon, väkivaltaan ja hengen lähdön uhkaan ei jutussa kerrota, mutta mainitaan ääri-islamilaisten ryhmien väliset taistelut.  Ovatko nämä Suomeen tupsahtaneet sitten jonkin muun uskonnon harjoittajia?  Perussyy kaikelle pakoonlähtemiselle on kuitenkin islam. Se pitäisi aina mainita näiden nyyhkytarinoiden yhteydessä.

[internetsi]

Ei ole järkevää kohdentaa resursseja sellaisiin henkilöihin, joiden oleskelulupa ei ole vielä varmaa. (Tosin tässä tilanteessa varmaan ajatellaan niin, että matuvirasto kun antaa kaikkien jäädä, vieläpä valitusrumban ajaksi, voidaan heitä alkaa kouluttaa heti.) Esim. Dublin tapauksena muualle passitettavia pitäisi olla jokainen muuten kuin lentämällä ja itärajan yli tullut, joten siinäkin mielessä ei tässä ole järkeä. Mutta kun kaikkien pitää saada jäädä.

Afganistanissa ulkomaalaisille työskentely voi merkitä uhkaa ja pahimmillaan kuolemantuomiota, jos Taleban-liike onnistuu palaamaan valtaan.

Jos. Jos. Jos. Ei se voi olla syy, että jotakin ehkä saattaa tapahtua. Samalla periaatteella kaikkien matukriitikoiden pitäisi saada turvapaikka maasta X, jos arhinmäkeläiset pääsee valtaan js alkavat pahimmillaan teloittaa meitä. Ei se ole silloin meille mikään syy turvapaikkaan.

Ja kohta meillä on miljoona tulijaa, jotka ovat työskennelleet ulkomaalaisille. Heidän työtodistuksensa ovat vaan jääneet paskastaniaan.

– Afganistanissa en olisi voinut opiskella enkä mennä töihin. Täällä se on mahdollista, 19-vuotias nainen sanoo päättäväisesti

Tämän pitäisi olla ihan suoraan hylkyperuste. Maailmassa on varmaan miljardi samanlaista tapausta. Ei heitä voida tänne ottaa automaattisesti ja odottaa montako tulee.

[ABC]

Syitä vainoon, väkivaltaan ja hengen lähdön uhkaan ei jutussa kerrota, mutta mainitaan ääri-islamilaisten ryhmien väliset taistelut.  Ovatko nämä Suomeen tupsahtaneet sitten jonkin muun uskonnon harjoittajia?  Perussyy kaikelle pakoonlähtemiselle on kuitenkin islam. Se pitäisi aina mainita näiden nyyhkytarinoiden yhteydessä.

Ei eii.. Perussyy on alkuräjähdys.

[Eino P. Keravalta]

Aina ne kertovat haluavansa opiskella ja tehdä työtä.

Koskaan ne eivät kerro haluavansa levittää Isiksen terroria, raiskata, lorvia, ryöstää, pahoinpidellä, nostaa sosiaalitukia tai murhata, vaikka noitakin tapahtuu.

[Jaska Pankkaaja]

Aina ne kertovat haluavansa opiskella ja tehdä työtä.

Koskaan ne eivät kerro haluavansa levittää Isiksen terroria, raiskata, lorvia, ryöstää, pahoinpidellä, nostaa sosiaalitukia tai murhata, vaikka noitakin tapahtuu.

Kuvitelkaa, teeveeperunalle tämöisten höpöjen kertominen on uutinen. Joku Junes, käsittääkseni hän puhuu arabiaa, voisi tehdä joskus haastattelun jossa haastateltavia ei ole prepattu ja valikoitu eikä kenties edes kerrottu että kyseessä on mediajuttu. Voisi olla ihan toisenlaisia tavoitteita

[Eisernes Kreuz]

Perimmäinen kysymys kuuluukin, miksi meidän pitäisi kustantaa vierasmaalaisten opiskelut ja toteuttaa heidän unelmansa suomalaisten rahoilla? Miksi varsinkin tässä taloustilanteessa, kun maa on laman kourissa ja omakin kansa alkaa olla kaulaansa myöten kusessa?

Vain siksikö, että toisten auttaminen on jokin yleisinhimillinen hyve?

[Echidna]

Jos oikeasti haluaa, niin suomea pitäisi osata jo paljon enemmän. Kun on palava into, eikä muuta tekemistä. Pelkäänpä, että kaksi kertaa viikossa laahustetaan opettelemaan suomea leikkien avulla ja siinä se. Loppuaika pidetään yllä omaa kulttuuria, joka toki onkin monikulttuurisuuteen pyrkivälle Suomelle tärkeää.

Opettelin joskus ekan, viikon, Kiinan työreissun aikana numerot, esittelemään itseni, tilaamaan olutta jne. pientä tavanomaista hyödyllistä. Ainoastaan huvikseni, koska englannillahan siellä työkuvioissa pärjää. Numerot opettelin heti merkkeinäkin.

[Afrikan kirjeenvaihtaja]

Yle on seurannut Mahmoudien perheen vaiheita. Ensimmäisessä osassa kerrottiin saapumisesta Alkon entiseen kurssikeskukseen. Toinen osa on tämän ketjun avauksessa. Maaliskuun lopussa Mahmoudien perhe joutui taas lähtemään.

Itä-Helsingin turvapaikanhajoiden [sic] evakkomatka jatkuu – Mahmoudien perhe joutuu taas lähtemään

Itähelsinkiläisessä vastaanottokeskuksessa asuvat pakolaiset ovat tuskin kotiutuneet paikkaan, kun edessä jo on muutto muualle. Afganistanista paenneelle Mahmoudien perheelle muutto ei ole ongelma, sillä tärkeintä on turvallinen elämä.

Vuorannan vastaanottokeskuksessa tutuksi tulleen afgaaniperheen isältä on tullut Facebook-viesti. Se on lähetetty englanniksi, joten viestin kirjoittaja saattaa olla perheen kielitaitoinen tytär.

– Friday we will move to Orimattila. _Perjantaina muutamme Orimattilaan, _kirjoittaa Mahmoudien perheen isä Abdulkhalegh.

Tieto muutosta oli odottamaton.

Vastaanottokeskuksen vetäjä vahvistaa asian. Parasta siis olla paikalla.

Reitti Itä-Helsingissä sijaitsevaan Vuorantaan vie läpi hiljaisen Meri-Rastilan, erään Suomen maahanmuuttajavaltaisimman alueen kautta.

Vuoranta oli ennen kurssikeskus, nykyisin noin sadan pakolaisen majoituspaikka. Vastaanottokeskuksen tiskin takana vartioliikkeen työntekijä, nuori ystävällinen nainen, kirjaa nimet ylös.

Saamme kuulla, että melkein kolmekymmentä asukasta on lähdössä pois Vuorannasta. Pakolaiset ovat tuskin kotiutuneet paikkaan, kun edessä jo on muutto uudelle paikkakunnalle.

Mahmoudien perhe – isä, äiti, tytär ja kaksi poikaa – tulee aamiaiselle ja asettuu pitkän pöydän päähän.

Perheen syötyä on aikaa vielä juttutuokiolle.

Perheen isä Abdulkhalegh Mahmoudi sanoo, että muutto Orimattilaan sopii hyvin.

– Se ei ole ongelma. Tärkeintä on turvallisuus. On sama, missä me olemme tai onko meillä yksi huone enemmän tai enemmän, hän sanoo.

Vuorannassa viisihenkinen perhe on jakanut pienen huoneen.

– Haluan sanoa koko perheeni puolesta kiitokset kaikille suomalaisille, jotka ovat auttaneet meitä. Vaikka emme ymmärrä toistemme kieltä, olemme nähneet hyvät aikeenne, Abdulkhalegh Mahmoudi sanoo.

Perheen veljeksistä nuorempi on muuton vuoksi murheissaan.

Kahdeksanvuotias Shahin on saanut vastaanottokeskuksessa jo kavereita, ja koulunkäyntiinkin hän on jo tottunut.

Ja taas pitää lähteä.

Takana on vaarallinen pakomatka Afganistanista. Elämä siellä kävi viime vuosina vaikeaksi.

Perheen 19-vuotias tytär Shaqayeq kertoo, että viimeiset pari vuotta kuluivat sieppauksia peläten.

– Vanhempani pelkäsivät, että meidät voidaan siepata, koska isä teki töitä ulkomaalaisten autonkuljettajana. Niinpä minä ja veljeni katsoimme vain kahden vuoden ajan ikkunasta, kun muut lapset menivät kouluun. Se oli rankkaa.

Ruokasalin seinällä on vesiväritöitä. Punaista, vihreää, kuvioita, maisemia, eläimiä.

Edeltävänä viikonloppuna suomalaistaiteilija oli vetämässä täällä kuvataidekerhoa. Moni löytää vapaaehtoisena oman tapansa auttaa vastaanottokeskuksissa aikaansa kuluttavaa väkeä.

Tytär Shaqayeq sanoo, että hänen elämänsä on ollut karua.

– En ole koskaan tuntenut oloani turvalliseksi. Lähdön myötä olen menettänyt ystäväni ja rakkaani.

– Jos meidät torjutaan, on lähdettävä jälleen kerran. Itkettää niin kuin nyt pikkuveljeäni.

Maahanmuuttoviranomaisten kuulustelut ovat edelleen kesken, eikä tietoa oleskeluluvasta ole.

Mutta muutto tuntemattomaan on jälleen edessä. Toistaiseksi Orimattila on pelkkä piste kännykän karttanäytöllä.

Perhe lähtee majoitustiloihin. Käytävän varrella pienessä huoneessa numero 110 on omaisuus jo pakattuna suuriin kasseihin ja muovisäkkeihin. Vaatteita, huopia – kaikki tavara jota on muutamassa kuukaudessa ehtinyt kertyä.

Nyt nuo nyytit siirtyvät monen käden kantamina kierreportaita alas ja ulos pihalle. Siitä ne pakataan parkkipaikalle peruuttaneen linja-auton uumeniin.

[---]

Toimittaja Jyrki Saarikosken juttu jatkuu lähes loputtomiin. Ylen toimittajilla on aikaa. Kuukausipalkka juoksee. Saarikoski on kuvaajan kanssa Mahmoudien pakeilla taas joulukuussa ja kirjoittaa jälleen monisanaisesti. Lukijalle kerrotaan, että perhe joutuu lähtemään takaisin Afganistaniin, vaikka kaikki on mennyt niin hienosti siitä huolimatta, että Mahmoudien perhettä on riepotettu pitkin Suomea.

Minne joudumme seuraavaksi? Vastaanottokeskuksesta toiseen pompoteltua perhettä odottaa palautus Afganistaniin

Afganistanilainen Mahmoudien perhe järkyttyi, kun he saivat tietää palautuspäätöksestä. Suomessa he ovat eläneet neljässä eri vastaanottokeskuksessa.

Autiolla pihalla käyskentelee muutama nuori mies. Vanha 70-lukulainen kurssikeskus Orimattilassa on muutettu turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskukseksi. Paikka on myös afganistanilaisen Mahmoudien perheen väliaikainen koti.

Viisihenkinen perhe joutuu muuttamaan kohta jo seuraavaan vastaanottokeskukseen. Koteina toimii kaikkiaan neljä vastaanottokeskusta vuoden aikana.

Perheen isä Abdulkhalegh Mahmoudi tulee pihalle vastaan.

– Mitä kuuluu, hän kysyy suomea murtaen. Päällä on orimattilalaisen firman t-paita.

Perheelle itselleen ei kuulu kovin hyvää. Mahmoudit saivat syyskuussa käännytyspäätöksen takaisin Afganistaniin.

– Olimme aivan tolaltamme sinä päivänä, kun meidät kutsuttiin poliisilaitoksella ja kuulimme käännytyksestä, Abdulkhalegh Mahmoudi sanoo.

Hän kertoo, että suurin osa Orimattilan vastaanottokeskuksen muista asukkaista on myös saanut kielteisen päätöksen. Vain jemeniläinen ja irakilainen perhe saavat jäädä Suomeen, Mahmoudi sanoo.

Kielteisten päätösten aiheuttama järkytys näkyy vastaanottokeskuksen klinikalla. Vastaanotolle harmittoman flunssan takia tullut nainen painaa päänsä pöytään. Hän on juuri saanut tietää, ettei Suomi tarjoa turvapaikkaa.

Näinä päivinä täällä tarjotaankin erityisesti henkistä tukea.

Mahmoudien perheen tytär Shaqayeq Mahmoudi auttaa tulkkina vastaanottokeskuksen klinikalla. Työssä hän on oppinut uuden kielen, arabian. Dari on kotikieli ja englantikin sujuvaa, ja jo nyt huomaa, että myös suomi tulee ymmärretyksi.

– Aluksi ajattelin, että haluaisin opiskella insinööriksi. Mutta nähtyäni terveydenhoitotyötä olen päättänyt opiskella sitä, jos vain saan jäädä Suomeen, Shaqayeq Mahmoudi, 20, sanoo.

Shaqayeq on yhdessä klinikan työntekijöiden kanssa kertonut vastaanottokeskuksessa asuville naisille tasa-arvosta. Tästä innostuneena keskuksessa asuvat naiset rohkaistuivatkin retkelle Orimattilan keskustaan, ja lapset jätettiin miesten hoitoon.

– Se on saavutus, sanoo vastaanottokeskuksen terveydenhoitaja Sara Corento.

Mahmoudien perheen edessä saattaa kuitenkin olla aivan toisenlainen elämä kuin mitä he ovat Suomessa nähneet.

Se selviää perheen saamasta käännytyspäätöksestä.

Isä Abdulkhalegh työskenteli Afganistanissa ulkomaisille autonkuljettajana ja sanoo sen takia saaneen länsijoukkoja vastustavilta asejoukoilta uhkauksia. Maahanmuuttovirasto ei pitänyt tilannetta kuitenkaan riittävänä syynä turvapaikan saamiseen.

Perheen kahden alaikäisen pojan ei katsota juurtuneen Suomeen. Niinpä heidätkin voidaan palauttaa. Käännytystä koskevassa asiakirjassa tyttären tilannetta ei juuri huomioida.

Edessä häämöttää asettuminen takaisin Afganistaniin. Esimerkiksi Shaqayeqille se voisi merkitä jopa järjestettyä avioliittoa. Ainakin opiskelusuunnitelmat hän joutuisi todennäköisesti unohtamaan.

Turvapaikanhakijoiden on toimittava kielteisen turvapaikkapäätöksen saamisen jälkeen nopeasti, mikäli he haluavat tehdä valituksen päätöksestä. Suomen hallitus lyhensi syksyllä turvapaikanhakijoiden valitusaikaa 30 päivästä kolmeen viikkoon.

Helsingin keskustassa toimivan Pakolaisneuvonnan johtava lakimies oudoksuu hallituksen päätöstä. Turvapaikanhakijat tarvitsevat valituksen tekoon aikaa. Jo kielimuurin takia valitusta ei tehdä hetkessä.

– Valitusajan lyhentämistä viikolla perusteltiin sillä, että koko prosessi lyhenee. Mutta tosiasiassa tämä ei kokonaiskestoon juuri vaikuta, vaan asettaa hakijoiden oikeusturvan vaaraan, sanoo Pakolaisneuvonnan johtava lakimies Marjaana Laine.

Tilannetta ei paranna sekään, että maahanmuuttovirkailijoiden työn määrä on viime vuosina lisääntynyt valtavasti, Laine korostaa.

[---]

Orimattilassa olot ovat hieman kohentuneet aikaisemmasta. Mahmoudit saivat mahdollisuuden ruoanlaittoon, ja naapureiden kanssa jaettu keittiö toi kotiruoan jälleen pöytään. Välillä tarjolla on ollut kanaa ja riisiä afganistanilaiseen tapaan.

Ylellisyys on kuitenkin kaukana: perheen käyttämässä kahdessa huoneessa on kussakin yksi sohva ja yksi hylly. Vieraalle haetaan jostain tuoli, muut istuvat matoilla.

Mahmoudit kertovat, kuinka he jättivät kotinsa Afganistanin Heratin alueella väkivallan uhan vuoksi. Taliban-liikkeen väkivaltainen perintö ja heimoyhteiskunnan jännitteet olivat Afganistanissa myös Mahmoudien arkea.

Perheen isän mukaan hänen työnsä ulkomaalaisten autokuskina johti ääriryhmien uhkauksiin ja painostuksiin. Viime vuodet vanhimmat lapset elivät kotiinsa eristäytyneinä sieppausvaaran vuoksi.

Lopulta Abdulkhalegh Mahmoudi vei viisihenkisen perheensä epävarmalle matkalle Välimeren yli Kreikkaan ja halki Euroopan. Täydet pakolaisleirit ja asemat jäivät yksi kerrallaan taa, ja lopulta perhe löysi itsensä vastaanottokeskuksesta Suomesta.

Järjestön johtava lakimies Marjaana Laine ei ole itse perehtynyt Mahmoudien tapaukseen. Laine kuitenkin sanoo, että moni turvapaikanhakija, joka vielä runsas vuosi sitten olisi annettu jäädä Suomeen, saakin nyt kielteisen päätöksen.

– Me näemme yhä enemmän täysin vääriä kielteisiä päätöksiä. Muutos tapahtui varsin nopeasti, Laine sanoo.

Suomi ja Afganistan solmivat syksyllä palautussopimuksen afganistanilaisten turvapaikanhakijoiden palauttamisesta. Kaksi kolmasosaa noin 700 turvapaikkaa hakeneesta afganistanilaisista on saanut kielteisen päätöksen.

Pakolaisneuvonnassa onkin nähty, että turvapaikkamenettely johtaa yhä useammin kielteisiin päätöksiin.

Laineen mukaan Maahanmuuttovirasto ei ole useinkaan saanut riittävästi selvitettyä turvapaikan myöntämisen perusteita. Ongelmana on, että turvapaikanhakijoilla ei ole nykyisin usein lainkaan avustajaa, kun Maahanmuuttoviraston virkailijat puhuttavat turvapaikanhakijaa hakemusten teon alkuvaiheessa.

– Kiire on selkeästi vaikuttanut myös päätösten tasoon. Vuoden aikana on päätösten ja menettelyn taso romahtanut, Laine arvostelee.

Mahmoudin perheen 10- ja 15-vuotiaat pojat ovat käyneet koulua aina kun ovat voineet. Ensin Vuosaaressa, sitten Orimattilassa.

Suomen kieli alkaa jo sujua. Vanhempi pojista kertoo saaneensa suomalaisia kavereita. Kesällä pidettyyn ravintolapäivään Mahmoudit osallistuivat tekemällä afganistanilaisia herkkuja, ja ne maistuivat orimattilalaisille.

Perheen isä sai puolestaan mahdollisuuden pari kuukauden harjoitteluun puistotöissä ruokarahaa vastaan. Abdulkhalegh Mahmoud näyttääkin työtodistusta, jossa työntekijästä on pelkkiä kehuja.

Kotoutuminen on aluillaan, mutta helppoa se ei ole, koska vastaanottokeskukset ovat jatkuvasti vaihtuneet. Orimattilasta perhe siirrettiin loppuvuodesta Heinolaan ja joulun alla vielä Kankaanpäähän.

Loppuvuoden jatkuvat muutot ovat johtuneet siitä, että vastaanottokeskuksia on suljettu urakalla säästösyistä.

Mutta arki on toisinaan myös hymyillyt Mahmoudien perheelle. Nyt perheen nuorimmaisella on syntymäpäivä. Paljonko hän täyttää?

– Kymmenen, Shanin vastaa suomeksi.

Onneksi vieraalta löytyy pieni lahja. Suomalaisessa syyspimeässä on otsalamppu tarpeen.

Mahmoudien perhe jää vastaanottokeskuksen tyhjälle pihalle. Toisesta portaasta ilmestyy pihalle muutama pikkutyttö, enkelimekkoihin puettuina. Naapurissa asuvien turvapaikanhakijoiden lapset ovat tulossa syntymäpäiväkutsuille.

Yhteisö auttaa silloinkin, kun karkotuspäätös uhkaa ja tulevaisuus on epävarma. Ja ehkä juuri silloin.

Yle

Kaiken tämän jälkeen lienee kohtuullista, että Jyrki Saarikoski seuraa Mahmoudien perheen asettumista takaisin Afganistaniin, jossa istutaan matoilla lattialla ja suunnitellaan uuden pariston hankkimista otsalamppuun.

[Blanc73]

YLEn mokutusjutut ovat kerta kerran jälkeen kuin suoraan lukiolaistytön kynästä. Naurettavaa unelmahöttöilyä naivismilla kuorrutettuna.

[Java]

Nyyh, Suomi oli kuitenkin se ensimmäinen turvallinen maa matkalla kohti ilmaista elämää!