News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2016-02-09 ”Ihmisten kiusaaminen voi tuoda lisäpisteitä Hommaforumilla”

Started by Golimar, 09.02.2016, 14:20:35

Previous topic - Next topic

Golimar

http://demokraatti.fi/raju-syytos-hallitukselle-ihmisten-kiusaaminen-voi-tuoda-lisapisteita-hommaforumilla/?utm_campaign=twitter&utm_medium=twitter&utm_source=twitter

QuoteVasemmistoliiton kansanedustaja Annika Lapintie paheksuu blogissaan hallituksen aikeita vaikeuttaa pakolaisten perheenyhdistämistä. Lapintien mukaan vaatii jopa kovalta oikeistopoliitikolta melkoista luonnetta linjata, ettei pienituloisella tai vaikkapa lukutaidottomuuden tai sairauden vuoksi työelämän ulkopuolella olevalla ihmisellä ole oikeutta elää perheensä kanssa.

Lapintie kirjoittaa, että jo nyt tiukkaa perheenyhdistämislinjaa on päinvastoin helpotettava, jos turvapaikan saaneiden ihmisten halutaan todella kotoutuvan Suomeen. Hän korostaakin, että perheenyhdistäminen on nähtävä osana kansainvälistä suojelua.

Lapintie muistuttaa, että oikeus perhe-elämään turvataan Suomea velvoittavissa kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa.

– Suojelun tarpeessa olevien ihmisten kiusaaminen voi tuoda lisäpisteitä Hommaforumilla, mutta kansainvälisissä viiteryhmissämme ei sivistynyttä Suomi-kuvaa tällaisilla hallituksen esityksillä vahvisteta.

siviilitarkkailija

Suomalaisten kiusaaminen tuo lisäpisteitä vasemmistoliitossa.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

Axlone

Joku voisi muistuttaa tälle vasemmiston todellisuudesta vieraantuneelle henkilölle, että viiteryhmämme missä kaikki puolueet haluavat olla mukana, eli EU, sallii vieläkin tiukemman perheenyhdistämispolitiikan. Soisi tällaisen valehtelevan "mitä ne meistä ajattelee" politiikan jo kuolevan pois.

Vaniljaihminen

Suojeluntarpeettomuuden puolueeton osoittaminen lisää sivistyneen hallinnon arvovaltaa ja edellyttää pätevyyttä.

Ja että oikein Suomi-kuva pitää mainita- nyt liikutaan varmaan syvällisessä diskurssissa.
"Meillä on niin ihana hallitus mutta miehet vihaa.."

Hornsmith

Kansainvälinen viiteryhmä my ass. Sivistyneen Suomikuvan murskaamista edesauttavat tahot on asetettava vastuuseen ja ne tahot löytyvät ihan muualta kuin maahanmuuttokriittisten joukoista.
S.N.A.F.U
-------------------
And hey, lets be careful out there!

ISO

Quote
– Suojelun tarpeessa olevien ihmisten kiusaaminen voi tuoda lisäpisteitä Hommaforumilla, mutta kansainvälisissä viiteryhmissämme ei sivistynyttä Suomi-kuvaa tällaisilla hallituksen esityksillä vahvisteta.

Meillä ei täällä Hommafoorumilla ole tapana kiusata kantasuomalaisia naisia ja lapsia, eikä moisesta lisäpisteitä heruis, vaan päinvastoin, bannia tulis että pamahtais.
Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"

Tapza

Poliitikoilla joku uusi leikki menossa missä jokainen koettaa ujuttaa Homman tavalla tai toisella lausuntoonsa.

Mut mikäs siinä, ilmaista mainosta.
∆v = ve⋅ln(m0/mf)

Kim Evil-666

Onhan pakolaisilla oikeus elää Suomessa perheensä kanssa, mutta onko heillä oikeutta siihen suomalaisten veronmaksajien rahoilla!? Mielestäni ei missään tapauksessa!

Lapintie sen sijaan voi puolestani ottaa kotiinsa vaikka kuinka monta matuperhettä, jos lupaa elättää heidät ja katsoa heidän peräänsä, etteivät syyllisty ylettömään perseilyyn.
Pohjoinen Perkele! Arktisen alueen Eko-Mörökölli!
Oma polku- kiveen hakattu!

"Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi."

b_kansalainen

Yksin tulleet lapset muiden huostaanotettujen lasten jatkoksi ihan vaan lastensuojelullisin perustein. Ovathan heidän vanhempansa edesvastuuttomasti lähettäneet/päästäneet lapsensa yksin matkaan. Pitäisikö vanhempien edesvastuuttomuutta palkita tuomalla heidätkin Suomeen? Osaavatko huolehtia lapsistaan vastuullisesti senkään jälkeen? Toisia rangaistaan kyvyttömyydestään huolehtia lapsistaan ja toisia palkitaan? Missä tasa-arvo ja yhdenvertaisuus?

Linkster

Tuolla Lapintiellä on virkauransa mittainen kokemus suomalaisten ihmisten kiusaamisesta,miksipä tuo suotta takkiaan kääntäisi.
Kyllä tämä Turusta tullut virkamies on ollut vaikuttamassa useammassakin meitä haittaavassa asiassa,esimerkkinä hampaat irvessä siviilien aseiden saannin rajoitus. Toki puolisonsakin on oikein hyysärillä hommissa,vieläpä Turun edustajana :-\

Pikkuvaimo

Tästä voisikin pikaisesti tehdä äänestyksen. Onko mielestäsi ok kiusata Hommaforumilla? Kyllä/ei. Disclaimer: kovakin kritiikki poliitikkoja kohtaan ei ole kiusaamista.

Tietysti vielä voisi yrittää määritellä, mitä tuo kiusaaminen nyt sitten tarkoittaa tässä Hommafoorumiyhteydessä.
Minulla on vaikeasti ymmärrettävä ja kohtalaisen huono huumorintaju.

Alaric

Kansan Uutisissa vähän pidempi juttu ja myös raflaavampi otsikko ;)

Orpo siis myötäilee Lapintien mukaan "hommaforumin kannattajia". Sanoisin, että Petterin pitäisi tehdä hiukan enemmän ennen kuin hompanssit ovat tyynnytettyjä.

http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3500456-lapintie-hommaforum-ohjastaa-hallituksen-pakolaispolitiikkaa

QuoteLapintie: Hommaforum ohjastaa hallituksen pakolaispolitiikkaa

"Oikeus perhe-elämään turvataan Suomea velvoittavissa kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa."

Hallitus on vaikeuttamassa pakolaisten perheenyhdistämistä, kirjoittaa kansanedustaja, perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Annika Lapintie blogissaan.

Hallitus haluaa vaikeuttaa perheenyhdistämistä asettamalla perheensä luokseen haluavalle pakolaiselle toimeentulovaatimuksen. Käytännössä puolison ja kaksi lasta saa luokseen tienaamalla nettona 2 600 euroa kuussa.

Lapintien mukaan tuloraja tulee lopettamaan perheenyhdistämiset, sillä pakolaisten työllistyminen näin hyväpalkkaisiin töihin on harvinaista.

"Vaatii jopa kovalta oikeistopoliitikolta melkoista luonnetta linjata, ettei pienituloisella, tai vaikkapa lukutaidottomuuden tai sairauden vuoksi työelämän ulkopuolella olevalla ihmisellä ole oikeutta elää perheensä kanssa", kirjoittaa Lapintie.

Lapintien hämmästyttäväksi kutsumaa esitystä perustellaan sillä, että mahdollisuus perhe-elämään on houkutin, jonka perässä turvapaikanhakijat Suomeen saapuvat.

"Enpä olisi uskonut, että tonttinsa tähän asti kohtalaisen hyvin hoitanut sisäministeri Petteri Orpo (kok) allekirjoittaisi näin ontuvan perustelun tyynnytelläkseen perussuomalaisia ja hommaforumin kannattajia."

Lapintie on sitä mieltä, että jos Suomesta turvapaikan saaneiden ihmisten halutaan todella kotoutuvan maahamme, on perheenyhdistämistä päinvastoin helpotettava. Perheenyhdistäminen on kansainvälistä suojelua, hallituksenkin riveistä peräänkuulutettua hallittua, turvallisin tavoin tapahtuvaa maahanmuuttoa.

Hänen mukaansa maailmassa on nyt täysin poikkeuksellinen turvapaikanhakijatilanne. Perheenyhdistämisen hankaloittaminen ja sen markkinoiminen ihmisvirtojen liikkeisiin vaikuttavana tekijänä osoittaa täydellistä ymmärtämättömyyttä isosta kuvasta.

(...)
Ei ota vieraat milloinkaan
kallista perintöänne.
Tulkoot hurttina aroiltaan!
Mahtuvat multaan tänne.

-PPT-

Joskus kun ihminen sanoo jotain oikein typerää niin mitä tahansa hän jälkeenpäin sanoikaan niin häntä ei voi ottaa vakavissaan. Lapintien kohdalla muistuu aina mieleen hänen prosenttilaskutietämyksensä Itämeren valtioiden päästöistä.

Jepulis

Mitä se kommari Lapintie selittää. Hommafoorumilla perheenyhdistämistä kannatetaan enemmän kuin missään muualla. Täällä yhdistämiseen on tasan 100% kannatus.

Hommalla  95%  jäsenistä on aina halunnut yhdistää muslimiperheet. Ja lisäksi vielä sinne missä he perheidensä kanssa on parhaiten sopeutuneet elämään 100% valmiiksi kotoutuneina ja kielen oppineina. Hommalaisista monet on valmiit siihenkin, että lentolippu yhdistämispaikkakunnalle rahoitetaan suomalaisten verorahoista.

Sitten on 5% jotain änkyräkerttuleita, jotka haluaa kyllä hekin yhdistää perheet huonompaan ympäristöön tänne Suomeen mutta tosiaan hekin kyllä kannattaa itse yhdistämistä.

Vain suomalaiset idioottipoliitikot ei kannata 100% perheenyhdistämistä. Se on todella väärin ja julmaa.
Vihapuhe on parempi kuin lässytetty valhe.

Gunnar Hymén

09.11.2016
Winnipeg Jets, Patrik Laine - 3+1
POTUS, Donald Trump - 100-0 vs Hillary

Lumiukko Jeti

Jaksan aina vaan ja loputtomasti kummastella vassarien täydellistä syyntakeettomuutta. Lapintie tietysti on vielä sieltä älyvapaammasta päästä. On ihmisoikeus päästä elätettäväksi veronmaksajan lompakolla. Veronmaksajalla ei sitten mitään oikeuksia olekaan. Raada vhm sika ja maksa!
"Suomi tarvitsee sekä jatkuvaa työperusteista maahanmuuttoa että vapaan liikkuvuuden tuomaa moninaisuutta. "
- Vihreiden tavoiteohjelma 2014-2019

Herbert

"The problem isn't that Johnny can't read. The problem isn't even that Johnny can't think. The problem is that Johnny doesn't know what thinking is; he confuses it with feeling."

Thomas Sowell

Micke90

Quote from:  Demokraatti on 09.02.2016, 14:20:35
Lapintien mukaan vaatii jopa kovalta oikeistopoliitikolta melkoista luonnetta linjata, ettei pienituloisella tai vaikkapa lukutaidottomuuden tai sairauden vuoksi työelämän ulkopuolella olevalla ihmisellä ole oikeutta elää perheensä kanssa.

On toki - omassa kotimaassaan.


Roope

Quote from: Annika LapintieHommaforum ohjastaa hallituksen pakolaispolitiikkaa

Hallituksen pakolaispolitiikka on ollut suuri pettymys, ja perheenyhdistämislain uudistus kaikkein pahin epäonnistuminen. Uudistus onnistuttiin jollain käsittämättömällä tavalla kämmäämään, vaikka siitä oli jo yksimielisyys ja mustaa valkoisella. Se ei ole ollut Hommaforumin käyttäjien tahto.

Quote from: Annika LapintieHämmästyttävää esitystä perustellaan sillä, että mahdollisuus perhe-elämään on houkutin, jonka perässä turvapaikanhakijat Suomeen saapuvat.

Se on fakta. Monet turvapaikanhakijat ovat itse kertoneet saapuneensa Suomeen siksi, että olettivat perheenyhdistämisen sujuvan täällä nopeasti ja helposti.

Quote from: Annika LapintieJos Suomesta turvapaikan saaneiden ihmisten halutaan todella kotoutuvan maahamme, on perheenyhdistämistä päinvastoin helpotettava.

Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan perheenyhdistäminen vaikeutti alaikäisten turvapaikanhakijoiden kotoutumista.

Quote from: Annika LapintiePerheenyhdistäminen on jo nykyisellään tarkasti säädeltyä ja kriteerit ovat tiukat.

Suomen kriteerit ovat löysemmät kuin missään muussa EU-maassa.

Quote from: Annika LapintieEsimerkiksi yksin tulleista lapsista vain aniharva saa vanhempansa luokseen. Viime vuonna sai viisi ihmistä oleskeluluvan Suomeen sillä perusteella, että he ovat kansainvälistä suojelua saaneen huoltajia.

Luultavasti siksi, että olivat tulleet täysi-ikäisiksi, eivätkä siis olleet enää lapsia. Muissa turvapaikanhakijoiden perheenyhdistämisissä tehtiin vuonna 2014 (ja luultavasti taas viime vuonna ja tänä vuonna) uusi ennätys.

Quote from: Annika LapintieHallitus haluaa vaikeuttaa perheenyhdistämistä asettamalla perheensä luokseen haluavalle pakolaiselle toimeentulovaatimuksen. Käytännössä puolison ja kaksi lasta saa luokseen tienaamalla nettona 2 600 euroa kuussa. Tuloraja tulee lopettamaan perheenyhdistämiset, sillä pakolaisten työllistyminen näin hyväpalkkaisiin töihin on harvinaista.

Hyvä jos näin käy, mutta muutoshan on minimaalinen, jos perheenyhdistäminen on ollut niin vaikeaa.

Quote from: Annika LapintieVaatii jopa kovalta oikeistopoliitikolta melkoista luonnetta linjata, ettei pienituloisella, tai vaikkapa lukutaidottomuuden tai sairauden vuoksi työelämän ulkopuolella olevalla ihmisellä ole oikeutta elää perheensä kanssa.

Raja on ollut sama muillekin ulkomaalaisille. Useimmilla hakijoilla olisi todellinen mahdollisuus palata perheen luokse koti- tai kolmanteen maahan, mutta he kieltäytyvät lähtemästä.

Quote from: Annika LapintieOikeus perhe-elämään turvataan meitä velvoittavissa kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa. Siksi perheenyhdistämisiin on lähtökohtaisesti suhtauduttava myönteisesti.

EU on nimenomaan määritellyt kansainvälisten sopimusten velvoittavuutta perheenyhdistämisdirektiivissään. Lakimuutos ei toteuta likimainkaan kaikkia direktiivin mahdollistamia rajoituksia.

Quote from: Annika LapintieSuojelun tarpeessa olevien ihmisten kiusaaminen voi tuoda lisäpisteitä hommaforumilla, mutta kansainvälisissä viiteryhmissämme ei sivistynyttä Suomi-kuvaa tällaisilla hallituksen esityksillä vahvisteta.

Uudella lailla ei toivoakseni saa yhtään lisäpistettä ainakaan Hommaforumilta. Kuten olen kertonut, lakiesitys vesitettiin siihen nähden, mitä hallitus vielä pari kuukautta sitten sopi ja lupasi. Lisäksi uudistuksen myötä lanseerattava sähköisen asioinnin mahdollistaminen tekee perheenyhdistämishakemuksen jättämisestä niin helppoa, että hakemusten määrä moninkertaistuu välittömästi.

"Kansainvälisissä viiteryhmissämme" on jo nyt tiukemmat perheenyhdistämiskriteerit, joten toimeentuloedellytyksen käyttöönottoon ei kiinnitetä mitään huomiota.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Haplotaxida

Hommaforumin kannattajat ovat kenties monin paikoin samoilla linjoilla vasemmistoliiton edustajienkin kanssa Metsähallituksen yhtiöittämisestä ja kenties myös monikansallisten suuryritysten vallasta.. :o

Ehkä vasemmistoliitossa tarkastellaan nyt tuota vasemmistoliiton kantaa kriittisesti uudelleen, myös suuryrityksiin. Jotainhan siinä on pakko olla väärässä. Ehkä hallituksen kanta tähän onkin sitten oikeampi. Metsähallitus pitää yhtiöittää. Ja Nestlekin on pop.

Eihän täällä kukaan voi olla missään asiassa mitenkään jyvällä, edes vahingossa. Jos joku on jossain asiassa olevinaan samaa mieltä kuin täällä joidenkin kanssa, niin silloin on oltava siinä asiassa ihan täysin väärässä - joko tahallisesti myötäilemällä tai siinä tahattomasti.

Muoks: Edellä pienen puffauksen sisällyttäen. Vakavasti, niin onhan tuo miltei uskomatonta, että Lapintie jättää täysin huomioimatta muut sosiaalisen median kanavat, joissa keskustelua käydään hallituksen politiikasta. Facebook on siinä keskeisimmässä roolissa.
THL - Turhuuden ja huolettomuuden laitos

onni4me

Kansan Uutiset = Ei uutisia, eikä kansan kannatusta

Sama koskenee suurinta osaa Annika Lapintien viiteryhmästä.
Perussuomalaiset on ihan ookoo tappaa koska he saattaisivat heiluttaa persettä - ja myydä sitä - ja sen takia valtion ei tule turvata heidän elämäänsä.
Asraa mukaillen tämä on ihan ookoo asia sanoa täällä modejen mielestä.

CaptainNuiva

Jaa että jo täällä ohjaillaan Suomen hallitusta?
No perskules, nyt kun Suomen hallitus on forumin hyppysissä niin on seuraavaksi keskityttävä ohjailemaan muitakin valtioita ja kun ne ovat ohjauksessamme niin seuraava tavoite onkin, ei enempää eikä vähempää kuin universumin keisarius.
Tästä on hyvä jatkaa mukavilla mielin, kiitos A.Lapintien.
"Lehto toteaa, että esim. hän itse sekä sosiaalijohtaja Syrjäläinen ovat syntyneet muualla, eivätkä siksi ole kantaväestöä."

Lumiukko Jeti

Quote from: onni4me on 09.02.2016, 15:17:08

Sama koskenee suurinta osaa Annika Lapintien viiteryhmästä.

Se että nämä sosialistikanat pääsevät kerta toisensa perään kansanedustajiksi on selvä todiste siitä että Suomi ei ole ainoastaan monikulttuurinen vaan monitodellisuudellinen.

Minä en ainakaan elä samassa todellisuudessa kuin Lapintien , Jaakonsaaren yms. äänestäjät. Tai voihan se olla että jotkut kierot sadistit äänestävät noita ilkeyttään haitatakseen normaalien ihmisten elämää ja mielenterveyttä.
"Suomi tarvitsee sekä jatkuvaa työperusteista maahanmuuttoa että vapaan liikkuvuuden tuomaa moninaisuutta. "
- Vihreiden tavoiteohjelma 2014-2019

takalaiton

Quote from: Herbert on 09.02.2016, 15:02:49
Lukijan kommentti:

Quote from: Annika Lapintie
Itämeren suojelusta

Mikäli kaikki Itämeren yhdeksän ympärysvaltiota onnistuisivat vähentämään omaa kuormitustaan Kauniston mainitsemat neljä prosenttia olisi koko potti jo 36 prosenttia. Ympäristönsuojelussa pieniä tekoja tekemällä voidaan yhdessä tehdä ihmeitä.

http://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/1074235170/Itameren+suojelusta

Laitetaan tuon kommentin taustamateriaalikin tähän, jos joku ei ole nähnyt. Se on tosiaan hämmästyttävää, miten ympäristönsuojelussa ja yhtälailla monikulttuurissakin pienillä teoilla saadaan aikaan ihmeitä. Ainakin jos tuloksia ja kustannuksia lasketaan sopivan luovasti Annikan tapaan.
Oulu is not safe - start deportations.

P

Byrokraatti;

QuoteLapintien mukaan vaatii jopa kovalta oikeistopoliitikolta melkoista luonnetta linjata, ettei pienituloisella tai vaikkapa lukutaidottomuuden tai sairauden vuoksi työelämän ulkopuolella olevalla ihmisellä ole oikeutta elää perheensä kanssa.

Lapintie kirjoittaa, että jo nyt tiukkaa perheenyhdistämislinjaa on päinvastoin helpotettava,


Lapintieltä voisi kysyä, miksi suomalaisilla ei ole perheenyhdistämisoikeutta? Siis, jos esim. Kainuussa tai Lapissa perheineen elävä työllistyy PK-seudulla, ei yhteiskunta maksa hänen perheensä muuttoa ja asuntoa sieltä? Eikö perustuslain mukaan kaikkien pitäisi olla tasa-arvoisia lain edessä?. Jos yhdistellään perheitä Somaliasta ja Irakista kuluista tinkimättä, miksi suomalaisten perheitä ei yhdistellä verovaroilla?

Ja mitenkäpä esim. suomalaisen ulkomaalainen puoliso? Lennätetäänkö thaivaimo valtion piikkiin sir vileille, tai gambialaismies lähiömanaatille ja tarjotaan isompi asunto kelan ja sossun piikkiin?
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

Tabula Rasa

On aivan saatananmoinen huutava vääryys ettei pienituloisella tai vaikkapa vamman tai sairauden vuoksi työelämän ulkopuolella olevalla ihmisellä ole suomalaisena mitään oikeuksia hallintokoneiston silmissä. Lapintien tekopyhyys oksettaa. Puolustellaan valloittaja-armeijoiden rajattoman budjetin huoltoa samalla kun oman maan kansalaisilta puuttuu asiallinen terveydenhuolto, leipäjonot kasvaa, mt, tai päihdeongelmiin ei saa hoitoa, kaikesta koulutuksesta leikataan, turvallisuusviranomaisia vähennetään ja ylipäänsä kaikki revitään mitä irti saadaan varkaan röyhkeydellä. Ja sitten vielä kehdataan ulvoa näiden köyhimpien ja heikoimmassa asemassa olevien rasismia kun joku erehtyy valittamaan jatkuvasta maan raiskaamisesta. Hyi helvetti. Syletyttää.
Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''

UgriProPatria

Minulla nousi eläkkeet kaikkiaan, yhteensä n. 5,50 euroa. Kuussa. :)

Tosin ne ovat edelleen, kaikkine lisätukineen rutkasti alle 1000 euron.

Oto Hascak

QuoteLapintien mukaan vaatii jopa kovalta oikeistopoliitikolta melkoista luonnetta linjata, ettei pienituloisella tai vaikkapa lukutaidottomuuden tai sairauden vuoksi työelämän ulkopuolella olevalla ihmisellä ole oikeutta elää perheensä kanssa.
Niin. On oikeutta ja sitten on universaalia kumbayaa-oikeutta.

En ole nähnyt hallitukselta tai maahanmuuttovirastolta kovan luokan oikeistopoliitikoista puhumattakaan linjauksia, että maahantunkeutujilta haluttaisiin evätä oikeus elää perheensä kanssa. Sen sijaan olen nähnyt ja kuullut, että enemmistöä kansasta ja osaa selkärankaisista poliitikoista hyysääminen, päänsilittely ja pullahalaaminen ovat käyneet v*tuttamaan siinä  määrin voimallisella tavalla, että tämän vallitsevan p*skan mielekkyys ollaan hiljalleen kyseenalaistamassa isommalla voluumilla. Ja ennen kaikkea, kyseenalaistaminen alkaa päivä päivältä olla salonkikelpoisempaa, vaikka media kynsin ja hampain asiaa vastaan rimpuileekin.

Käsittääkseni täällä ei pidetä ketään oman tahdon vastaisesti. Helvetti soikoon, vankilatkin ovat jonkin sortin lepokoteja, joista pääsee lomalle. Sen sijaan elän vahvassa uskossa, että vapaaehtoisille palaajille annetaan paluulippu sekä  jonkinlainen starttiraha uuteen alkuun tutussa ja turvallisessa kotimaassa. Se, jos mikä, on melkoinen oikeus ja mahdollisuus jatkaa elämää oman perheen kanssa.

Jos söisi samoja sieniä, kuin nyt vaikka sitten Lapintie syö, niin olisiko se oma elämä kuitenkin helpompaa, kuin tämä nykyinen elämä? Touhu nyppii siihen malliin, että ei veri tahdo kiertää päässä.
"Tässä on mun pippeli! Se on huippu pippeli!" X2

Yhteisöjäävi

Kylläpä Hommaa on viime aikoina mainostettu näkyvästi, ja Lapintie vain jatkaa tätä trendiä. En tiedä, mitä lisäpisteitä hän tarkoittaa, enkä ylipäätänsä liiemmin arvosta mielikuvapolitikointia, jossa Hommaforum, äärioikeisto ja kaikkinainen pahantahtoisuus sotketaan piikkilankavyyhdiksi, jolla kätevästi pysäytetään kaikki asiallinen keskustelu. Niinpä näkisin, että sinä Annika voisit vaikka vastata ylläolevaan Roopen viestiin. Avaisit ajatteluasi hänen esittämiensä pointtien valossa. Lapioisit vaikka jauhot hänelle suuhun, sivistyneellä tavalla tietysti. Ottaisit asiat asioina, vähät välittäen siitä, kuka kannattaa mitäkin tai minkälaisia stigmoja puolueisiin tai keskustelualustoihin on poltettu. Luulen, että näin tekemällä saisit paitsi mainitsemiasi "lisäpisteitä" myös paljon todellista arvostusta ei vain "hommaforumin kannattajilta" vaan myös poliittista keskustelua seuraavalta väestönosalta koko poliittisen kentän laidalta toiselle ja laitojen yli.