News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

Yleinen esittäytymisketju

Started by Pöllämystynyt, 04.01.2009, 03:15:31

Previous topic - Next topic

Famylar

Nyt piti sitten itsekin avata sanaisa arkku, vaikka Hommaa olenkin jo satunnaisesti lukenut sekä rekisteröityneenä ollut jo pidemmän aikaa.

Omasta taustastani ja suhteestani maahanmuuttoon sen verran, että samoin kuin monet muut täällä olen laskutaitoinen (rahat ei riitä tähän pelleilyyn), olen 3 lapsen äiti (huoli heidän ja omasta turvallisuudesta) sekä suomalainen (ylpeä omasta maasta, kielestä ja kulttuurista).

Omasta nuoruudestani löytyy työrupeama erään kehitysmaayhdistyksen palkkalistoilla. Silloin oli myös mahdollisuus käydä paikan päällä Länsi-Afrikassa, jossa vietin 4 kuukautta katsastamassa hankkeita ja niiden etenemistä. Oma nuivistumiseni alkoi jo silloin. Ihmiset siellä olivat aivan ihania, mutta kaikesta näki, että me valehtelemme itsellemme hyvää omaatuntoa, jos ajattelemme, että kehitysyhteistyö toimii. Aiemmin lahjoituksina lähetetyt traktorit ruostuivat teiden varsilla, äijät seisoivat ringissä tupakalla katselemassa kun yksi korjaili mopoa naisten ja lasten raahatessa vettä ja polttopuita kilometrien päästä. Roskia kaikkialla, mikään ulkoa tuotu työtapa, prosessi tai teknologia ei jäänyt elämään, kun opettajat lähtivät. Eikä mitään systemaattisuutta ollut missään, mikä aina aiheuttaa tällaiselle insinööri-immeiselle sydämentykytyksiä. Ongelmahan on, ettei siellä korosteta yksilön vastuuta mistään eikä siellä ole länsimaista aikakäsitystä. Sen takia he eivät hyödy kehitysyhteistyöstä eivätkä he ikinä tule sopeutumaan länsimaiseen elämään.

Jo silloin 15 vuotta sitten kaikki nuoret siellä halusivat pois. Amerikka oli se dreamland, vaikka kaikki puhuivat heikosti jos ollenkaan englantia, Ranska eli vanha siirtomaaisäntä oli kakkonen, mutta kyllä se Suomikin länsimaana alkoi kiinnostamaan ja eniten kysytty kysymys olikin, että "Avez-vous un fiancé" – onko sinulla poikaystävää? Eli mitä suurella todennäköisyydellä näissä Eurooppaan tulleissa afrikkalaisissa on myös vanhoja tuttuja.

Tätä taustaa ja poliitikkojemme tekoja vasten olen siis muodostanut pessimistisen tulevaisuuden kuvan, jossa eurooppalainen elämä tällaisenaan tulee tuhoutumaan. Olen siitä surullinen, eniten tietysti lasteni takia.

Topi Junkkari

Quote from: Famylar on 24.09.2015, 12:06:12
Ihmiset siellä olivat aivan ihania, mutta kaikesta näki, että me valehtelemme itsellemme hyvää omaatuntoa, jos ajattelemme, että kehitysyhteistyö toimii. Aiemmin lahjoituksina lähetetyt traktorit ruostuivat teiden varsilla, äijät seisoivat ringissä tupakalla katselemassa kun yksi korjaili mopoa naisten ja lasten raahatessa vettä ja polttopuita kilometrien päästä.

Tervetuloa Famylar!

Emme ymmärtäneet silloin, mitä teimme, kun laivat lähetimme merta kyntämään.
Laivalasteittain jäävuoria me veimme ylpeinä täältä pohjoisesta etelään.

– Jaakko Löytty
Ihmisiä, joilla on vakavia hallusinaatioita, ei pitäisi päästää merkittäviin julkisiin virkoihin. Lievät harhanäyt tai -äänet ei haittaa, ellei satu olemaan lentäjä tai pianonvirittäjä.

– Nimim. Joutilas Hommaforumilla 13.9.2015
http://hommaforum.org/index.php/topic,903.msg1989950.html#msg1989950

torso

Terve! Hommaa olen seuraillut satunnaisesti vuosia, ja sittemmin päivittäin tajuttuani valtamedian harjoittavan järjestelmällistä asioiden salailua/vääristelyä. Rekisteröidyin foorumille vasta tänään, pontimena tapaus Lahden tötteröpää. Siis resurssipulaa kroonisesti poteva poliisi etsii kissojen koirien kanssa naamioheppua, joka ei aiheuttanut vähäisintäkään vahinkoa (hyödyt voitaneen laskea miljoonissa euroissa)! Tällä palstalla on hyvin käytetty kuvitteellista nimeä Paskastania tarkoittaen erinäisiä Lähi-idän ja Afrikan alueita, "viralisesta" Suomesta pitäisi vastaavasti käyttää nimeä Absurdanistan.

Niin, se esittäytyminen: olen perheellinen, elannokseni alkutuotantoa harjoittava nationalisti. En syntyperäinen, mutta nyttemmin kotoisin Lahdesta - tötteröpäiden perinnemaasta. Olen iäkäs, laiska ja vähän tyhmä, enkä harrasta somea ja olen muutenkin aika ulkona teknisestä kehityksestä. Tulen kirjoittamaan harvakseltaan, enkä laita linkityksiä koska en osaa. Jos jotakin tekstiä tahi lähdettä lainaan, mainitsen totta kai alkuperän. Tänään  vain koin pakottavaa tarvetta rekisteröityä, sillä kun suomalaiset ennen pitkää tullaan jakamaan "vuohiin ja lampaisiin" tahdon olla hommalainen.

Pro Patria Finlandia

#3213
Tervetuloa Torso! t. toinen nykyinen lahtelainen

kultturelli marssilainen

Anteeksi OT.

Quote from: MW on 23.09.2015, 22:33:55
Karilla tosin oli myös pitkä ura, ja tunnetut hahmot joilla kokonaiset puolueet niputettiin (illman nimikylttiä, selittely ei oikein toimi) yhteen hahmoon.

Kuinka Kari loi ja teki tunnetuiksi ne puolueita kuvaavat hahmot, oliko ensimmäisissä ne sisältäneissä kuvissa nimikyltit?

bablo89

Tervehdys kaikille! Tässä nopea tietoisku itsestäni:
26-vuotias Länsi-Suomessa sijaitsevassa pikkukaupungissa born and raised. N. vuoden 2015 kesään asti olen pystynyt elämään ilman että olen huomioinut politiikkaa tai Suomen sisäisiä ongelmia millään lailla, kun tietänyt että hiusrajahan siinä vain nousee kun jokseenkin maalaisjärjellä ajattelevana yrittää noista selkoa saada. Sitten ihanan kesän mittaa alkaa rauhalliseen kotomaahan saapumaan jonkun kaukaisen sodan "uhreja". Valtamedia rummuttaa kuinka naiset ja lapset tarvitsevat nyt apuamme. Sitten tulee totuus naaman eteen, noin "17-vuotiaita" ed hardyn vaatteilla varustautuneita sotalapsia alkaa ilmestymään kylmään pohjolaan. Valtamedia ottaa heti asiakseen että auttaa pitää, koska talvisota ym. Tässä kohtaa katkesi ensimmäinen verisuoni, mutta hiusraja ei vielä ruvennut karkaamaan. Sitten tuli tapaus tornio. Siinä kohtaa päätin jo paneutua asiaan, koska tuli shokkina, että tänä terrorismin ja muutenkin "sosiaalitukipakolaisten" pelon aikana meilläpä täällä pohjolassa on rajat auki. Asiaan n.varttin paneuduttuani rupesin tuntemaan päässä outoa tunnetta. Hiusrajahan se heitti heti muutaman sentin taas taakseppäin. Tajusin että suurin osa näistä "sotalapsista" on 17-40-wee irakilaisia alpha miehiä, jotka minun,myönnettävä että keskinkertaisen,älyn mukaan kuuluisivat maansa puolustusvoimien vahvuuteen. Elikkä ns.rintamakarkureita. Kaiken tämän keskellä valtio heittää kierrepallon että nyt on suomen kansa alkaa säästökuuri. Säästöt tietenkin suomalaisten persnahasta, joista osa perskarvoista eittämättä päätyy "sotalapsille". Sitten alkaa ilmenemään,kuinka suuri rasitus nämä "sotalapset" oikeasti suomen valtion rahakirstulle ovat. Perskarvat kun näille ei riitä. Innolla alan odottamaan miten tätä asiaa lähdetään hoitamaan, ja kauhukseni huomaan että suvaitsevaisuutta median ja ministerian mukaan tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan. Samalla huomaan että suvaitsevaisuus on nyt mistään tietämättömien uusin muoti villitys, ja sosiaalinen media täytty mädätyksen helvettiin. Asiallinen keskustelu näiden elämäntapaintiaanien kanssa päättyy yleensä siihen kun lyön faktat tiskiin, niin natsikortti pamahtaa pöytään ja vastailu loppuu siihen. Siinä kohtaa tajusin että nämä mädättäjät hirveämpää porukkaa kuin edes pelättyyn ääri-oikeestoon kuuluvat. Sitten onnekseni kuulin eräältä ystävältäni hommaforumista, ja nyt pari viikkoa foorumia lukeneena uskon että olen löytänyt vihdoinki paikan minne voi päivitellä tuntojaan tästä idiotismista, mitä rikkaudeksikin kutsutaan, ilman että heti tuomitaan seuraavaksi aatuksi.

Marius

Tervetuloa "Bablo89".

Ei täällä juurikaan ketään tuomita, paitsi ajattelemaan.

Voihan se olla tuomio sekin, ainakin minulle oli...

Mutta tervetuloa ja vinhaa kynää.
Yksi plus yksi on kolme, koska enemmistö sanoo niin.

ninanuiva

Nelikymppinen, suomalainen nainen, äiti,pienen erikoisalan erityisasiantuntija, maahanmuuttokriittinen antirasisti, mamutuksen kustannuspuolelle putoava.
Järjetön maahanmuuttopolitiikka ja ilmeinen mediasensuuri ajoi
Hommafoorumille ensin satunnaisena lukijana, nyt myös jäsenenä.
"Tässä varoitettiin kantaväestöön kuuluvia naisia raiskaavista turvapaikanhakijoista. Tämä on halveksittava ja brutaali teko."

Arto ostaa puuron matun lautaselle, sen joka kiitokseksi sitten murhaa ja ryöstää.

Tabula Rasa

Quote from: ninanuiva on 02.10.2015, 23:11:48

Tervetuloa. Itse olen kaikesta kiinnostuneena kiinnostunut erityisesti erityisalojen tiedoista. Jos osaat ja haluaisit kertoa kanssanetsille aiheesta niin olisi mukava jutustaa. Se että olet nainen ei tässä kohtaa tarkoita mitään. Ammattilaisen tieto kiinnostaa. Tämä sama myös muille tuleville, kertokaa, laajentakaa ihmisten näkemystä kaikesta. Jos kovasti yksilöivää tai muuten hankala kertoa niin yksärit pelaa.
Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''

ninanuiva

Quote from: Tabula Rasa on 02.10.2015, 23:17:26

Kiitos paljon. Näen työssäni päivittäin hyvän läpileikkauksen suomalaisiin, muuten olen työn puolesta velvoitettu olemaan vaiti. Mutta henkilökohtaisella tasolla olen keskustelussa mukana.
"Tässä varoitettiin kantaväestöön kuuluvia naisia raiskaavista turvapaikanhakijoista. Tämä on halveksittava ja brutaali teko."

Arto ostaa puuron matun lautaselle, sen joka kiitokseksi sitten murhaa ja ryöstää.

Hellustin

Moi vaan kaikki hompanssit! Lyhyt esittäytyminen tähän alkuun: Olen suomalainen, päälle kolmikymppinen, korkeakoulutettu nainen ja seurannut Hommaa satunnaisesti ainakin vuodesta 2011. Rekisteröidyin tänne vuonna 2012 ja siitä asti olen lukenut foorumia lähes päivittäin.

Vissiin vähän hitaastilämpenevää sorttia olen kun nyt vasta tänne kirjoitan mut parempi myöhään kuin ei milloinkaan. :D Noh, yleensä aika on ollut kortilla niin enemmän olen keskittynyt uutisten ja monipuolisen, mielestäni laadukkaan keskustelun seuraamiseen. Lisäksi täältä on löytynyt paljon sellaisia uutisia ja lähteitä mitä ei välttämättä muuten ois tullu vastaan. Olen maahanmuuttokriittinen, mutta en toistaiseksi ainakaan kuulu mihinkään puolueeseen. Varmaan aika vähän tänne jatkossakin kirjoitan, mutta seuraan kyllä aktiivisesti keskustelua ja ehkä ois jossain vaiheessa mukava tutustua hengenheimolaisiin kasvotusten.

Omassa kaveri- ja tuttavapiirissä olen nuivimmasta päästä, mutta ihan viime aikoina - ylläripylläri - nuivuus on alkanut tarttua lähipiiriinkin..  Ja minähän kyllä autan tuttavien valistamisessa aiheesta kun saan tilaisuuden.. ;)

Artisti

Quote from: ninanuiva on 02.10.2015, 23:11:48
Nelikymppinen, suomalainen nainen, äiti,pienen erikoisalan erityisasiantuntija, maahanmuuttokriittinen antirasisti, mamutuksen kustannuspuolelle putoava.
Järjetön maahanmuuttopolitiikka ja ilmeinen mediasensuuri ajoi
Hommafoorumille ensin satunnaisena lukijana, nyt myös jäsenenä.

Just like me, paitsi mulla vain yksi X-kromosomi - luulisin.

ninanuiva

Quote from: Artisti on 02.10.2015, 23:36:41
Quote from: ninanuiva on 02.10.2015, 23:11:48
Nelikymppinen, suomalainen nainen, äiti,pienen erikoisalan erityisasiantuntija, maahanmuuttokriittinen antirasisti, mamutuksen kustannuspuolelle putoava.
Järjetön maahanmuuttopolitiikka ja ilmeinen mediasensuuri ajoi
Hommafoorumille ensin satunnaisena lukijana, nyt myös jäsenenä.

Just like me, paitsi mulla vain yksi X-kromosomi - luulisin.
Unohdinkin lisätä, että olen myös valkoista roskaväkeä.
"Tässä varoitettiin kantaväestöön kuuluvia naisia raiskaavista turvapaikanhakijoista. Tämä on halveksittava ja brutaali teko."

Arto ostaa puuron matun lautaselle, sen joka kiitokseksi sitten murhaa ja ryöstää.

Tabula Rasa

Tervetuloa kaikille uusille, mutta toistan tiedonhaun. Jos salassapito niin ymmärrän, mutta jos tiedät jostain alasta ja juttuseura kiehtoo niin tervetuloa myös juttusille.
Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''

Marius

Quote from: Hellustin on 02.10.2015, 23:35:37
Moi vaan kaikki hompanssit! Lyhyt esittäytyminen tähän alkuun: Olen suomalainen, päälle kolmikymppinen, korkeakoulutettu nainen ja seurannut Hommaa satunnaisesti ainakin vuodesta 2011. Rekisteröidyin tänne vuonna 2012 ja siitä asti olen lukenut foorumia lähes päivittäin.

Vissiin vähän hitaastilämpenevää sorttia olen kun nyt vasta tänne kirjoitan mut parempi myöhään kuin ei milloinkaan. :D Noh, yleensä aika on ollut kortilla niin enemmän olen keskittynyt uutisten ja monipuolisen, mielestäni laadukkaan keskustelun seuraamiseen. Lisäksi täältä on löytynyt paljon sellaisia uutisia ja lähteitä mitä ei välttämättä muuten ois tullu vastaan. Olen maahanmuuttokriittinen, mutta en toistaiseksi ainakaan kuulu mihinkään puolueeseen. Varmaan aika vähän tänne jatkossakin kirjoitan, mutta seuraan kyllä aktiivisesti keskustelua ja ehkä ois jossain vaiheessa mukava tutustua hengenheimolaisiin kasvotusten.

Omassa kaveri- ja tuttavapiirissä olen nuivimmasta päästä, mutta ihan viime aikoina - ylläripylläri - nuivuus on alkanut tarttua lähipiiriinkin..  Ja minähän kyllä autan tuttavien valistamisessa aiheesta kun saan tilaisuuden.. ;)

Tervetuloa "Hellustin". Ja tottakai kirjoitat paaaljon jatkossakin, sitähän se keskustelu on. :)

Btw; mikä on Hellustin?
Yksi plus yksi on kolme, koska enemmistö sanoo niin.

Hellustin

Quote from: Marius on 02.10.2015, 23:50:45

Tervetuloa "Hellustin". Ja tottakai kirjoitat paaaljon jatkossakin, sitähän se keskustelu on. :)

Quote from: Tabula Rasa on 02.10.2015, 23:47:07
Tervetuloa kaikille uusille, mutta toistan tiedonhaun. Jos salassapito niin ymmärrän, mutta jos tiedät jostain alasta ja juttuseura kiehtoo niin tervetuloa myös juttusille.

Kiitos paljon. Olihan tuo jo korkea aika esittäytyä vähintään täällä. :) Jospa tästä rohkaistuisi kantamaan oman kortensa kekoon keskustelujen suhteen, kiitos paljon tsempeistä Marius! Tästä se lähtee eniveis..

Pistän korvaan taa Tabula Rasan toiveen, yksäriä voin laitella ainakin jos siltä tuntuu. :)

Quote from: Marius on 02.10.2015, 23:50:45

Btw; mikä on Hellustin?

Ei mitään hajua. :D Tai no on se ainaki sanahirviö, joka viitannee mun musamakuun, huumorintajuun ja muinaiseen lempinimeen. Mistä lie pulpahtanut rekisteröitymishetkellä tajunnanvirtaan..  :D

riisimanteli

#3226
Hei!

Olen seuraillut tätä palstaa aika vähän aikaa - alkuun itseasiassa ymmärsin tarkoituksen väärin, mutta keskusteluja luettuani tajusin kuuluvani tänne.

Olen suomalainen, mutta asunut ulkomailla lähes koko aikuisikäni. Tällä hetkellä Englannissa paikallisen puolisoni kanssa. Tämä kyseinen maa on saanut silmäni avautumaan ja kriittisyys on kasvanut. Ennen ymmärsin sen kriittisyyden päinvastoin (=suvaitsevaisuus).

Asuessani maassa, jossa terroriuhan mahdollisuus on toiseksi korkeimmalla tasolla, on pakostakin täytynyt tehdä "riskiarviointia", enkä koe olevani turvassa enää. Lähinnä ISIS jihadi-Johneineen mietityttää ja herättää huolta. Valitettavasti tuntuu tällä hetkellä siltä, että Suomi ei edes ymmärrä tätä todellista uhkaa vaan annetaan ymmärtää, että ei se asia Suomea koske. No kyllä koskee, niinkuin muitakin Euroopan valtioita.

Ennen ajattelin palaavani Suomeen kasvattamaan tulevat lapseni - tällä hetkellä en koe enää, että näin tulisin toimimaan. Olen aina asettanut turvallisuuden korkealle sijalle arvomaailmassani ja tärkeysjärjestyksessä, mikä osaltaan vaikutti haluuni palata jossain vaiheessa, mutta nyt tuntuu, että oikeastaan sama melkein jäädä esimerkiksi tänne, sillä ei taida Suomi enää pitkään pystyä tarjoamaan tätä tärkeää arvoa.

Lisäksi, yleinen asenne tällä hetkellä Suomessa ärsyttää minua. Keskustelua ei tunnuta käyvän yhtään, vaan kaikki leimataan rasismiksi. Se ei minusta ole kouluttautuneen demokraattisen kansan ja sivistysvaltion merkki. Keskustelua pitää käydä leimaamatta ja antaa kansalaisten kertoa kantansa ilman tuomitsemisen tunnetta! Nyt tuntuu, että toinen osapuoli yritetään hiljentää aivan täysin ja jopa lehdet ovat puolueellisia, Suomessa! Mitä ihmettä oikein tapahtui, että tähän ollaan päädytty?

Jokatapauksessa, odotan innolla tulevia keskusteluja - todennäköisesti hiljaa sivusta keskusteluita seurailen, mutta yritän ottaa kantaa aina välillä! :)

dothefake

"Oma kansa ensin" -ajattelu on vahingollista.
-Tytti Tuppurainen

Pro Patria Finlandia

#3228
Quote from: riisimanteli on 03.10.2015, 23:28:12
Hei!

Jostain syystä sait hyvälle tuulelle :D Lyhyestä virsi kaunis ja virsistä viis me veisataan :D

edit: sori turha hätäily, mutta sait silti hyvälle tuulelle tällä väärintulkinnallani, joten miksi häpeämään sitä :)

riisimanteli

Pahoittelut, edellinen viestini lähti hieman liian aikaisin! :D En osannut viestiä poistaa, joten muokkasin sen.

Marius

Yksi plus yksi on kolme, koska enemmistö sanoo niin.

Paxe

Keski-ikäinen mies joka on nähnyt liian paljon ollakseen suvakki - uskon sen johtuvan siitä että olen nähnyt maailmaa melko paljon vähän joka puolella palloa. Joskus olen tosin miettinyt, onkohan suvakin perusominaisuus se, että älykkysosamäärä on pienempi kuin kengännumero ? Jos tällainen potentiaalinen hypoteesi pitäisi paikkaansa, se voisi olla vaihtoehtoinen selitys sille miksen katso itse olevani suvakki.

Olen viettänyt Indonesiassa jonkun vuoden ja Jakartassa nähnyt millainen maailman suurin muslimivaltio on. Siellä muslimit, hindut, kristityt ja buddhalaiset viettävät kohtuullisen rauhallista rinnakkaiseloa. Illalla uskaltaa kävellä kaduilla pelkäämättä jonkun mukiloivan itseään - vaikka jo naamasta erotun takuuvarmasti "vääräuskoiseksi". Suurin osa musliminaisistakin kävelee farkuissa ja lyhythihaisissa T-paidoissa, eikä heidänkään tarvitse pelätä tulla raiskatuksi. Köyhät penkovat roskiksista ruokansa ja ovat iloisia sitä löytäessään, ja millainen kiitollisuus paistaa heidän silmistään kun antaa heille jonkin rovon - 50 senttiä vastaavalla rahalla saa päiväksi kunnon ostoruokaa.

Tuossa maassa olen oppinut sen mitä mielestäni oikeanlainen suvaitsevaisuus voi tarkoittaa - antaa ihmisten elää rauhassa vaikka eivät aivan samoin ajattelisikaan, mutta hyväksyä sellainen erilaisuus joka ei riko toisen oikeutta eikä sitä monien kulttuurien harmoniaa joka maassa vallitsee; Indonesiahan on satojen eri etnisten ryhmien toimiva yhteenliittymä, jossa jokin ryhmä syö koiria, toinen pitää niitä epäpyhinä, jotkut syövät lehmiä ja toiset pitävät niitä pyhinä. Eikä se näin ole ongelma, jos ihmisten asenne on oikea.

Jos 86%:ssa muslimimaassa ei tule suomalaisnaisen tyyppisellä normaalivaatetuksella "kissa ja lihanpala" -ilmiötä, eikä tarpeessa oleva hauku edes roskisruokaa koiralle kelpaamattomaksi, kyllä minua on entistä enemmän nuivistuttanut kultamunien tapa rikastuttaa kulttuuriamme. Nyt ei ole kysymys "islamilaisen kulttuurin" tulemisesta Suomeen heidän kauttaan (vaikka sekin tietysti samalla tapahtuu), vaan yksinkertaisesti naisia halveksuvien ja isäntämaan arvoista piittaamattomien surffareiden invaasiosta, mikä tukahduttaa mahdollisuutemme auttaa niitä jotka apua tarvitsevat.

Tapasin Soinin ennen vaaleja ja keskustelin hänen kanssaan - hän sai minut uskomaan siihen että hän oli tuomassa juuri sitä muutosta mitä Suomelle halusinkin. Vielä keväällä luulin että annettuani persuille ääneni olin äänestänyt persuja vain kerran elämässäni, nyt kuitenkin ainakin näyttää vahvasti siltä että olenkin äänestänyt heitä kolme kertaa - nimittäin ensimmäisen, ainoan ja viimeisen kerran.

Kim Evil-666

Tervetuloa Paxe, hieno kirjoitus!
Pohjoinen Perkele! Arktisen alueen Eko-Mörökölli!
Oma polku- kiveen hakattu!

"Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi."

Marius

Paxelle tervetuliaiset. Potentiaalia omaava avaus.
Yksi plus yksi on kolme, koska enemmistö sanoo niin.

Maailmanmies

Quote from: Paxe on 05.10.2015, 00:34:57

Jos 86%:ssa muslimimaassa ei tule suomalaisnaisen tyyppisellä normaalivaatetuksella "kissa ja lihanpala" -ilmiötä, eikä tarpeessa oleva hauku edes roskisruokaa koiralle kelpaamattomaksi, kyllä minua on entistä enemmän nuivistuttanut kultamunien tapa rikastuttaa kulttuuriamme. Nyt ei ole kysymys "islamilaisen kulttuurin" tulemisesta Suomeen heidän kauttaan (vaikka sekin tietysti samalla tapahtuu), vaan yksinkertaisesti naisia halveksuvien ja isäntämaan arvoista piittaamattomien surffareiden invaasiosta, mikä tukahduttaa mahdollisuutemme auttaa niitä jotka apua tarvitsevat.

Indonesia on toki hieman eri juttu. Mutta kyse ei olekaan vain Islamista vaan arabeista ja heidän tavoistaan. Muistaa sopii sekin, että vain arabiankielinen Koraani on "laillinen"

MurtoLujuus

Tulee ihan kyynel silmään kun lukee näitä esittäytymisviestejä. Järkiporukkaa jatkuvalla syötöllä sisään, mutta silti Tervot ja muut haukkuvat ties miksi natseiksi ja rasisteiksi. Tervetuloa kaikille!

TattiJooseppi

#3236
Moro

Mitta täynnä!

Pitkään ollut tarkoitus liittyä tänne, nyt sain vihdoin liityttyä.

rideon74

Keski-ikää lähestyvä valkoinen heterojuntti esittäytyy. Tähän ikään silmät avautuneet ja työkin on sellaista mamuihin liittyvää että ne on nähty. Bonuksena asun halal-kaupan yläkerrassa ja koen kyllä ylemmyyttä paistaessani kotimaista sianlihaa keittiössäni. Eli sehän tekee minusta jo aivan täydellisen whitetrash redneckin. :)

Se mikä minua vallitsevassa tilanteessa eniten häiritsee näissä kaikkea (paitsi suomalaista miestä) suvaitsevissa naisissa on se että ne unohtaa kuka ne verot maksaa pääosin Suomen maassa. Se on juuri se valkoinen juntti joka paskasissa työvaatteissa raataa raksalla,pajassa,telakalla,metissä jne.. mutta niin..harva miettii mistä se sähkö ja vesi tulee ja minne paska lähtee.
""Sillä jyvänenkin tietoa omasta rakkaasta kotiseudustamme on enemmän kuin kokonainen kultamurikka turhuuden markkinoilta hankittua tyhjänpäiväistä viisautta"."

Hamsteri

Quote from: rideon74 on 05.10.2015, 19:56:15

Se mikä minua vallitsevassa tilanteessa eniten häiritsee näissä kaikkea (paitsi suomalaista miestä) suvaitsevissa naisissa on se että ne unohtaa kuka ne verot maksaa pääosin Suomen maassa. Se on juuri se valkoinen juntti joka paskasissa työvaatteissa raataa raksalla,pajassa,telakalla,metissä jne.. mutta niin..harva miettii mistä se sähkö ja vesi tulee ja minne paska lähtee.

Kategorisoin ihmisiä aina ja jostain syystä yleensä tason 8-10 naiset ei mokuta ja rumemmat tuppaa mokuttamaan.

Ehkä niillä on enemmän hävittävää tässä rotukoira/rakkikoira evoluutiopsykologia-väestönsiirtokokeilussa.

-Naiset loivat julkisesta sektorista helvetinkoneen, jonka tarkoitus on tappaa sinut monikultturismilla. -Älä luota mihinkään, mikä vuotaa kerran kuussa ja ei kuole. -Kaaos ja Kontrolli.

Hakkapeliitta

#3239
Iltaa. Olen 30 vuotias sinkkumies. Maailmankatsomukseni ja aikaisemmat puoluekantani varmasti eroavat valtaosasta väkeä täällä. Olen aikaisemmin äänestänyt vasemmistoliittoa ja vihreitä, ja nyt viimeksi piraattipuoluetta. Toisaalta olen aiemmin nähnyt politiikan eräänlaisena viihteenä, enkä ole niin vahvasti ottanut kantaa muihin kuin kannabis- ja piratismilainsäädäntöihin.

Olen ollut aikaisemmin erittäin suvaitsevainen mitä tulee maahanmuuttajiin, ja muutama kuukausi sitten olisin hyvin voinut olla täällä puollustamassa pakolaisia. Enkä edelleenkään näe, että Suomen pitäisi olla vain suomalaisille.

Syy mikä pikkuhiljaa sai avaamaan silmiäni islamistien valloitusretken ongelmille oli hyvin inhimillinen. Aloin laskeskella maahantulijoiden määrää sinkkumiehen näkökulmasta. Vertasin rajan yli tulevien nuorten miesten määrää väestökeskusten antamiin tietoihin. Pikaisella laskutoimituksella totesin, että tätä tahtia seuraavan vuoden sisällä olemme tilanteessa, jossa yhtä yksin asuvaa nuorta naista kohden, maassa asuu/oleskelee 2-3 nuorta miestä.

Eihän tilanne tietysti ole kantasuomalaiselle sinkkumiehelle noin lohduton, tuskin hirveän suuri osa suomalaisista naisista ottaisi miehen tuosta kulttuurista muuten kuin hetkeksi leikkikalukseen. Sen lisäksi on perheenyhdistämisiä ja muita, mutta tämä avasi pandoran lippaan, jossa kykenin ottamaan suvaitsevaisuuslasit päästäni, ja tarkastelemaan koko asiaa hieman objektiivisemmin.

En siis välttämättä ole edes maahanmuuttokriittinen, enemmänkin "islamofobinen", ja näen muslimien levittäytymisen eurooppaan tässä mittakavaavassa vakavana uhkana koko euroopalle, sekä Suomelle. Enemmän siitä sitten muissa keskusteluissa.
Monikulttuurisuus on aivan ihana asia. Se on yksi tärkeimmistä rikkauksista. Jotta se säilyy rikkautena, koulussa täytyy olla enemmän resursseja.