News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2015-08-15 PS:n Tynkkynen esiintyy Ylen videolla – kaikki eivät tyytyväisiä

Started by koli, 15.08.2015, 20:14:18

Previous topic - Next topic

koli

QuotePerussuomalaisten Sebastian Tynkkynen esiintyy Ylen lanseerausvideolla – kaikki eivät ole tyytyväisiä

Sebastian Tynkkynen on yksi Yle FOLK -palvelun lanseerausvideolla näkyvistä suomalaisista. Julkaisupäällikkö Risto Kuulasmaa perustelee Tynkkysen valintaa videolle moniarvoisuudella.

Ylen uuden mediapalvelu Yle FOLKin nimi julkaistiin TubeCon-tapahtumassa 15. elokuuta. Alustan ympärillä alkoi pyöriä keskustelua jo ennen sen nimeämistä, kun Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen julkaisi itsestään kuvan Ylen kulisseista.

Tynkkynen esiintyy yhtenä seitsemästätoista suomalaisesta Yle FOLKin lanseerausvideolla. Ylen TV:n ja Areenan julkaisupäällikkö Risto Kuulasmaa kertoo, että videolle valikoidut suomalaiset edustavat mielipiteiltään, uskonnoliltaan ja vakaumuksiltaan erilaisia taustoja. Monipuolisen joukon tavoitteena on tuoda esiin suomalaisuuden rikkautta. Kuulasmaan mukaan Tynkkysen osallistuminen videolle aiheutti jo ennakkoon keskustelua ja yhteydenottoja.

- Moni teki kiihtyneitä olettamuksia pelkkien huhujen perusteella tutustumatta asioihin tarkemmin. Se kertoo paljon ajastamme, Kuulasmaa sanoo.

Toimittaja-kolumnisti Maryam Abdulkarim kritisoi Tynkkysen osallistumista Ylen kuvauksiin ja kutsui sitä Radio Helsingin haastattelussa hyytäväksi rasismin normalisoimiseksi.

Tynkkynen on blogikirjoituksessaan puollustanut kansanedustaja Olli Immosen monikulttuurisuutta vastustavaa Facebook-päivitystä. Vastikään perussuomalaisten kolmanneksi varapuheenjohtajaksi valittu Tynkkynen on myös itse herättänyt huomiota sosiaalisessa mediassa. Tynkkynen julkaisi hiljattain omalla Facebook-tilillään julkisella paikalla kuvatun otoksen tuntemattomasta musliminaisesta.

Ylen TV:n ja Areenan julkaisupäällikkö Risto Kuulasmaan mukaan sananvapaus ja moniarvoisuus ovat Yle FOLKin lähtökohtia. Kuulasmaan sanoo, että palvelu haluaa näyttää omalta osaltaan tietä ulos vastakkainasettelun ilmapiiristä.

- Ketään ei jätetä ulkopuolelle. Yle FOLK ei asetu osapuoliksi kiistakysymyksissä vaan tarjoaa alustan kohdata ja toteuttaa yhdessä. Toisen hyväksyvä kuuntelu vaatii tilaa ja aikaa. Pelon ja väkivallan sijaan nyt tarvitaan tekoja, joita ohjaa myötätunto ja empatia, Kuulasmaa sanoo.
http://yle.fi/ylex/uutiset/perussuomalaisten_sebastian_tynkkynen_esiintyy_ylen_lanseerausvideolla__kaikki_eivat_ole_tyytyvaisia/3-8229530
Mörökölli

Saturoitunut

Ylen Kuulasmaa yrittää epätoivoisesti selittää suvaitsevaisille, että väärinajattelijoiden vainoaminen ei periaatteessa kuulu Yleisradion tehtäviin ja että sellainen saattaa jopa olla ristiriidassa moniarvoisuuden utopian kanssa.

ArtturiE

Mahtaa nyt maryamia vituttaa  ;D

Mistähän nyt tuulee Ylessä?  Jos tuottajan puheisiin on uskominen niin tämähän on askel oikeaan suuntaan.

Edit. Ei tuottaja vaan julkaisupäällikkö
Peace. And that really has nothing to do with islam.
-Pat Condell
Jussi Halla-aho pääministeriksi 2019
Laura Huhtasaari presidentiksi 2024
Giorgia Meloni http://www.fratelli-italia.it
Matteo Salvini http://www.leganord.org

"keskiaasialainen"


Monokulttuuri FM
https://www.youtube.com/channel/UCXDMEjhhzvzqJQvXUPWVXfA

ISO

Quote from: koli on 15.08.2015, 20:14:18

Ylen TV:n ja Areenan julkaisupäällikkö Risto Kuulasmaan mukaan sananvapaus ja moniarvoisuus ovat Yle FOLKin lähtökohtia. Kuulasmaan sanoo, että palvelu haluaa näyttää omalta osaltaan tietä ulos vastakkainasettelun ilmapiiristä.

- Ketään ei jätetä ulkopuolelle. Yle FOLK ei asetu osapuoliksi kiistakysymyksissä vaan tarjoaa alustan kohdata ja toteuttaa yhdessä. Toisen hyväksyvä kuuntelu vaatii tilaa ja aikaa. Pelon ja väkivallan sijaan nyt tarvitaan tekoja, joita ohjaa myötätunto ja empatia, Kuulasmaa sanoo

Oliskohan tässä nyt sitä positiivista antia jota Immos-kaustista on saatu.

Rasismin vastainen mielenosoitus lähti aivan käsistä, jopa suvaitsevaisia tais alkaa oksettaa siellä avoimesti harjoitettu rasisti/fasisti -huutelu sekä tappamisvaatimukset yms.
Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"

KJ

Rasmuksen FB-sivuilla masinoitu kampanja, jossa muslimit ja muut suvakit ovat taas kerran tohkeissaan.

Olenkin jo odotellut, milloin Yle-Kioski, YleX tai Kansan Uutiset tekee tästä uutisen, ja tulihan se sieltä.

E: Kansan Uutisten kirjoitusasu. Kirjoitin sen vahingossa yhdyssanaksi, koska ilmeisesti aivoni eivät hyväksyneet, että pienen kommunistisen höröporukan lehti voisi olla "kansan", saati että siinä olisi "uutisia".
What would Gösta Sundqvist do?

elven archer

En ole yllättynyt siitä, että musliminainen paheksuu biseksuaalin valintaa ohjelmaan. Mutta koettakoon vain nyt kestää, vaikka hänen kannattamansa uskonto suhtautuukin hyvin vihamielisesti homoseksuaalisuuteen. Tämä on Suomi, eikä täällä haluta mitään hyytävää homoseksuaaleihin kohdistuvan vihan normalisointia.

Uuno Nuivanen

'Approved by Hommaforum' - sitä labelia ei kuka vaan poliitikko saakaan, sen verran huolella täällä harjataan.

Aika vähän painaa sompputoteemin mielipide sen rinnalla.

elven archer

Nuo Abdulkarimin jutut ovat huvittavan ironisia, mutta tietenkin täysin vailla itseironiaa. Hän puhui haastattelussa siitä, millaiseen ideologiaan Tynkkynen on sitoutunut. Se ideologia ei kuulemma ole demokraattisesti niinqu, tai siis se tapa ei ole demokraattinen tai siis... se tapa, jolla hän niinqu ajaa on jotain niinqu Immosen tapa. En ehkä täysin saanut tuosta selvää, mutta kysynpähän silti: millaiseen ideologiaan Maryam Abdulkarim on sitoutunut huiviaan myöten ja millaista demokraattista tapaa se ajaa?

Hahhah! Absurdin huippu. Abdulkarimin tukema maailmankuvahan ammensi paljon etenkin eräästä aiemmin markkinoille ehtineestä maailmankuvasta. Siellä aiemmassa oli tällainenkin tokaisu:

"Taikka kuinka saatat sanoa veljellesi: 'Annas, minä otan rikan silmästäsi', ja katso, malka on omassa silmässäsi?"

ArtturiE

Quote from: elven archer on 15.08.2015, 20:41:20
En ole yllättynyt siitä, että musliminainen paheksuu biseksuaalin valintaa ohjelmaan. Mutta koettakoon vain nyt kestää, vaikka hänen kannattamansa uskonto suhtautuukin hyvin vihamielisesti homoseksuaalisuuteen. Tämä on Suomi, eikä täällä haluta mitään hyytävää homoseksuaaleihin kohdistuvan vihan normalisointia.

Mitähän se musliminainen aukoo päätään?  Eikös musliminaiset kuulu hellan ja nyrkin väliin?
Peace. And that really has nothing to do with islam.
-Pat Condell
Jussi Halla-aho pääministeriksi 2019
Laura Huhtasaari presidentiksi 2024
Giorgia Meloni http://www.fratelli-italia.it
Matteo Salvini http://www.leganord.org

"keskiaasialainen"


Monokulttuuri FM
https://www.youtube.com/channel/UCXDMEjhhzvzqJQvXUPWVXfA

tos

Quote from: Uuno Nuivanen on 15.08.2015, 20:50:56
'Approved by Hommaforum' - sitä labelia ei kuka vaan poliitikko saakaan, sen verran huolella täällä harjataan.

Aika vähän painaa sompputoteemin mielipide sen rinnalla.

Pitäisi oikeasti päinattaa "Approved by Hommaforum" tarroja ja jakaa niitä sitten kaikille sellaisen ansaitseville.

Ano Nyymi

Quote from: ArtturiE on 15.08.2015, 20:28:08
Mahtaa nyt maryamia vituttaa  ;D

Mistähän nyt tuulee Ylessä?  Jos tuottajan puheisiin on uskominen niin tämähän on askel oikeaan suuntaan.

Edit. Ei tuottaja vaan julkaisupäällikkö

Persut on hallituksessa ja osaltaan päättävät YLEnannon rahoista  ;D

O. M. Hietamaa

Minäkään en ole kovin tyytyväinen, koska mielestäni kaikkien aivopäisten poliitikkojen kannattaisi pysyä toistaiseksi kaukana rappeutuneesta yleisradiolaitoksesta. Tynkkysen puoluetoveri O. Immonen on näyttänyt tässä asiassa hyvää esimerkkiä ilmoittamalla panneensa Ylen boikottiin, mikä ei ole huono ratkaisu kenellekään itseään kunnioittavalle ihmiselle. Boikotin purkamista harkittakoon sitten kun Yle lopettaa monikyltyyrin edistämisen ja muun politikoinnin keskittyäkseen vain tiedonvälitykseen.

Nuivanlinna

http://yle.fi/aihe/folk

QuoteUNELMISTA TOTTA: HAE PIENRAHOITUSTA MEDIAPROJEKTILLESI
Haluamme olla mukana kasvattamassa uutta sisällöntekijöiden aaltoa. Hyökyaaltoa. Itse tekijöistä koostuva raati arvioi hankkeita ja myöntää pienrahoitusta suoraan tekijöille. Siis sinulle, jonka konseptissa loistaa tulinen intohimo, terve tekemisen meininki ja positiivinen ylpeys omaan kädenjälkeen.

Sisältö voi olla oikeastaan mitä vain. Musiikkivideon tekemisestä vlogaamisen aloittamiseen tai mini- tai mikroelokuvan kuvaamisesta radiokuunnelman loihtimiseen ja siitä aina linnunpesien ja/tai omien silmämunien streamaamiseen.

Näitä syntyviä sisältöjä julkaistaan verkossa, televisiossa ja radiossa. Haettavat summat ovat 200 eurosta 2.000 euroon.

Tee maks. 60 sekunnin esittelyvideo projektistasi Youtubeen, jossa vastaat kysymyksiin miksi, mitä, miten, milloin ja kuka. Jos jännätuutti iskee, niin voit toki myös kirjoittaa hakemuksesi alla olevaan lomakkeeseen.

Muista kertoa myös projektisi kokonaiskulut eli paljon euroja palaa kaiken kaikkiaan. Jos tarvitset jeesiä projektin toteuttamisessa, niin kerro sekin.

Jaettavista rahoista päättää kerran kuussa kokoontuva neuvosto, jossa istuu eri ikäisiä ja kokoisia, tunnettuja ja ei-tunnettuja sisältöä tekeviä ammattilaisia ja noviiseja.

He napsivat kylkiasennossa viinirypäleitä ja läpivalaisevat projektisi, ja valitsevat kaikista ehdokkaista rahoituksen saavat tahot kuukausittain.

Ja jos ei valinta osunut kohdalle, niin makaa hetken lattialla kylkiasennossa, itke, kasaa itsesi, ja tee uusi, vielä parempi hakemus. Koko ajan kun voi hakea. 

Lykkyä tykö!


QuoteILMOITTAUDU KURAATTORIKSI
Blogaajat, vlogaajat, trollit, vinettäjät, spämmääjät ja tubettajat. Netin metelin jäsentäminen vaatii taitoa. Taitavalla suosittelijalla on oma ääni ja tunnistettava tyyli. Etsimme kuraattoreita, eli sisältö-DJ:tä. Näkemyksellisiä sisällön selektoreita, jotka poimivat ja julkaisevat internetistä kiinnostavimmat sisällöt uuden mediamme virtaan.

Toivomme sinulta aivan järkyttävän superkartalla olemista omasta jutustasi, genrestäsi ja/tai mielenkiinnon kohteestasi (esim. tietty vlogaus, blogaus, musiikkigenre, urheilu, anime, fantasia, pelaaminen, extreme, moto, eläimet, kasvit jne.) sekä yleisesti virtuaalitodellisuudessa olemista, elämistä ja toimimista.

Tarjoamme pääsyn suoraan ohjaamoon, johon matkustajilla ei yleensä ole asiaa. Hakuaika sisältökuraattoriksi umpeutuu 31.08.2015.

QuoteSUUNNITTELE FOLKILLE LOGO
Koska FOLK on kansan media, niin haemme sinulta näkemystä, millainen FOLK-logon tulisi näyttää. Suunnittele vapaasti FOLKille logo, anna tajunnanvirran laukata, löydä nelosleveli ja toteuta. Kolme parasta ehdotusta palkitaan!

Ei muuta kuin osallistumaan!
Quote from: millla on 04.03.2016, 23:01:53
Pahinta Suomessa on tämän köyhyyden lisäksi henkinen köyhyys. Meiltä puuttuu horisontti, mihin katsoa ja mitä tavoitella.


Spesialisti

Quote from: Uuno Nuivanen on 15.08.2015, 22:44:17
Quote from: O. M. Hietamaa on 15.08.2015, 22:01:50
..kun Yle lopettaa monikyltyyrin edistämisen ja muun politikoinnin keskittyäkseen vain tiedonvälitykseen.

Kattisi raapii ovea...

Yle saa puolestani tykittää mokua kaikilla kanavillaan 24/7 jos se ei tapahdu verovaroin. Lystinmaksajaa Suuren Unelman hehkutus vituttaa vietävästi.

tutkimus

Quote from: O. M. Hietamaa on 15.08.2015, 22:01:50
Minäkään en ole kovin tyytyväinen, koska mielestäni kaikkien aivopäisten poliitikkojen kannattaisi pysyä toistaiseksi kaukana rappeutuneesta yleisradiolaitoksesta. Tynkkysen puoluetoveri O. Immonen on näyttänyt tässä asiassa hyvää esimerkkiä ilmoittamalla panneensa Ylen boikottiin, mikä ei ole huono ratkaisu kenellekään itseään kunnioittavalle ihmiselle. Boikotin purkamista harkittakoon sitten kun Yle lopettaa monikyltyyrin edistämisen ja muun politikoinnin keskittyäkseen vain tiedonvälitykseen.

Tynkkysen tyyli ja toiminta tuottaa tuloksia ja edistää maahanmuuttokriittisyyttä ja Immosen tyyli tuottaa hyvänolon tunteen siitä että on yksin oikeassa vaikka maahanmuuttokriittisyys ei leviä minnekään ja YLE:n kanavilla suvaitsevaiset esittävät aivän höperiä perusteluja ja päätelmiä maahanmuuton ihanuudesta ilman faktoilla perusteltuja vastaväitteitä jolloin maahanmuuton ihanuuudesta tulee yleinen totuus.

Tynkkynen on Halla-ahon tasolla.

Jokaista hommaan kirjoitettua kommenttia kohti kannattaa kirjoittaa 5 faktoja levittävää kommenttia muihin medioihin jos haluaa että maahanmuuttokriittisyys valtavirtaistuu.

Pieru

Toimittaja kertoo meille, että Tynkkynen on puollustanut Immosen Facebook-päivitystä.  Minäkin puollustan. Aika moni taitaa myös puollustaa.

foobar

Quote from: Pieru on 16.08.2015, 11:51:35
Toimittaja kertoo meille, että Tynkkynen on puollustanut Immosen Facebook-päivitystä.  Minäkin puollustan. Aika moni taitaa myös puollustaa.

Sehän se herttainen maailma olisikin jossa olisi pakko vastustaa kohtuullisen mitäänsanomattomia Facebook-kommentteja vain säilyttääkseen "kansalaisoikeutensa." Tyhmempi voisi kuvitella sellaista paheksuttavaksi totalitärismiksi ja systeemitasolle ylennetyksi dehumanisoinniksi, mutta Rasmus-Abdulkarim-piireissä asian laita tiedetään paremmin.
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

Foundation

QuoteYlen TV:n ja Areenan julkaisupäällikkö Risto Kuulasmaan mukaan sananvapaus ja moniarvoisuus ovat Yle FOLKin lähtökohtia. Kuulasmaan sanoo, että palvelu haluaa näyttää omalta osaltaan tietä ulos vastakkainasettelun ilmapiiristä.

- Ketään ei jätetä ulkopuolelle. Yle FOLK ei asetu osapuoliksi kiistakysymyksissä vaan tarjoaa alustan kohdata ja toteuttaa yhdessä. Toisen hyväksyvä kuuntelu vaatii tilaa ja aikaa. Pelon ja väkivallan sijaan nyt tarvitaan tekoja, joita ohjaa myötätunto ja empatia, Kuulasmaa sanoo.

Eikö Immonen nimenomaan sanonut, että mitään ei tapahdu ennen kuin KANSA herää. Ja Umayya taas "Vallan, rahan ja tilan uudelleen jakaminen on seuraava vaiheemme".

Tynkkynen sopii tuohon projektiin kuin nenä naamaan. Maryam siellä jo innokkaana aloittikin touhuamisen.


"Erityisesti on mainittava kokoomuksen Wille Rydman, jolla on järkeviä näkemyksiä ja joka onnistui toisella yrittämällä." - Jussi Halla-aho 2015

"Koska puheenaihe on jatkuvasti sama, huomaan pitäväni jatkuvasti suunnilleen samaa puheenvuoroa, mutta toistoahan ei koskaan ole liikaa." - Jussi Halla-aho 2015

O. M. Hietamaa


nollatoleranssi

Tynkkynen on siitäkin hyvä puhuja, että on samalla fiksu ja pyrkii pysymään asiassa. Ei sorru mihinkään ylilyönteihin ja kiihkoiluun (tai tälläinen mielikuva on itselle jäänyt).
Kriitikon varjo -blogi
http://kriitikonvarjo.blogspot.fi/

Pöllämystynyt

Quote from: ISO on 15.08.2015, 20:29:24
Quote from: koli on 15.08.2015, 20:14:18

Ylen TV:n ja Areenan julkaisupäällikkö Risto Kuulasmaan mukaan sananvapaus ja moniarvoisuus ovat Yle FOLKin lähtökohtia. Kuulasmaan sanoo, että palvelu haluaa näyttää omalta osaltaan tietä ulos vastakkainasettelun ilmapiiristä.

- Ketään ei jätetä ulkopuolelle. Yle FOLK ei asetu osapuoliksi kiistakysymyksissä vaan tarjoaa alustan kohdata ja toteuttaa yhdessä. Toisen hyväksyvä kuuntelu vaatii tilaa ja aikaa. Pelon ja väkivallan sijaan nyt tarvitaan tekoja, joita ohjaa myötätunto ja empatia, Kuulasmaa sanoo
Tämä on pieni ele oikeaan suuntaan, mutta se on aivan liian vähän, ja voi olla, että liian myöhään. Ainakin liennytykselle otollinen aika on nopeasti loppumassa. Työpaikoilla, kouluissa ja monissa yhteisöissä on nähty viime viikkoina uudenlaista, entistä räikeämpää jakautumista kahteen kuppikuntaan tai leiriin maahanmuuttopolitiikan ja rasismi-väitteiden suhteen.

Tilanne alkaa olla todellakin hajoamassa käsistä. Tämä alkaa muistuttaa sisällissodan asetelmia - en sano, että Suomen 1918 sisällissodan kaltaisia, mutta jonkunlaisia yhteenoton enteitä kyllä. Vähänkin politiikasta kiinnostuneempi väki alkaa jakaantua eri leireihin. Perusteeton rasismi-huutelu on mennyt liian pitkälle, ja jo se yksinään provosoisi ihmisiä, vaikkei tällaista genosidaalista väestönvaihtoakaan olisi. Leimaajat taas tarttuvat "rasistiin" ja muihin leimatermeihinsä entistäkin hanakammin, ja sullovat entistäkin heppoisemmin perustein lähimmäisiään epäihmisten luokkaan.
Maailma ja kaikki sen kulttuurit on kuin maalauspaletti useine kauniine väreineen, joilla kaikilla on oma ainutlaatuinen sävynsä. Jos sekoitetaan ne kaikki, ei yhtään väriä jää jäljelle, eikä yhtäkään väriä voida enää erottaa aikaansaadusta sotkusta. -Mohammed Rasoel