News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

Kansalaisaloite: Ruotsin kieli valinnaiseksi oppiaineeksi kaikilla kouluasteilla

Started by Teemu Lahtinen, 04.03.2013, 00:30:07

Previous topic - Next topic

nollatoleranssi

Quote from: Iloveallpeople on 21.02.2015, 12:00:53
QuoteSDP:n Viitamies perussuomalaisille: "Pölhöpopulismia"

Eduskunnan sivistysvaliokunnan perussuomalaiset epäilevät, että kansalaisaloite ruotsin kielen muuttamisesta valinnaiseksi oppiaineeksi kaikilla kouluasteilla on tarkoituksella haudattu valiokuntaan, jotta asiasta ei päästä äänestämään eduskunnan täysistunnossa.

SDP:n kansanedustaja Pauliina Viitamies sanoo blogissaan, että kansalaisaloitetta on valiokunnassa käsitelty pitkään ja perusteellisesti. Hän painottaa, että jokainen kansalaisaloite on saanut asiallisen ja asinmukaisen käsittelyn.

Miksi juuri tämä olisi sellainen, jota joku valiokunnassa haluaisi jarruttaa? Suurimmalle osalle meistä tämä teema ei herätä sellaisia intohimoja kuin persuille näyttää herättävän ja haluamme tehdä sen ihan yhtä hyvin kuin muutkin. Kansalaisaloite on eduskunnalle uusi tuttavuus ja siksikin se on haluttu ottaa vakavasti, Viitamies kirjoittaa.

– On epäreilua kalastella itselleen ääniä väittämällä kollegoista valiokunnassa jotain sellaista, mikä ei ole totta ja sitä voi perustellusti nimittää pölhöpopulismiksi, hän jatkaa.

Viitamiehen mukaan ei ole mitään syytä nostaa yhtä aloitetta muiden työlistalla olevien asioiden yläpuolelle, vaan jokainen kesken oleva esitys ansaitsee työrauhan ja kunnollisen lopputuloksen.

Demokraatti

QuoteReijo Tossavainen
Kansalaisaloite jätettiin jo viime huhtikuussa. Se olisi ehditty käsitellä, jos siihen olisi ollut tahtoa. Hidastelu on ollut siis täysin tarkoituksellista. http://reijotossavainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/187689-pakkoruotsittajat-haluavat-estaa-kansalaisaloitteen-kasittelyn

Kyllä nuo SDP:n Viitamiehen selitykset ovat naurettavuudessaan typeriä.
Kriitikon varjo -blogi
http://kriitikonvarjo.blogspot.fi/

Chew Bacca

Ai naurettavia, odotas kun kuulet ne selitykset kun asia jää käsittelemättä.

Veikkaan olevan tasoa "Reiska unohti avaimet flyygelin nurkalle ja Musti söi paperit ja satoi."

Taikakaulin

QuoteVenäjän suosio on huipussaan Helsingissä – kaupunki aikoo lisätä kielen opetusta

[...]

B-kielen eli valtaosin ruotsin opintojen alku on varhaistumassa: sitä aletaan vastedes opiskella jo kuudennella luokalla nykyisen seitsemännen luokan sijaan.

Tässä kyse ei ole Helsingin vaan valtakunnallisista peruskoulujen tuntijaon uudistuksista. Helsingin oma ajatus on kuitenkin, että helsinkiläislapset opiskelisivat B-kieltä tunnin enemmän kuin asetus vaatii.

Koska valtakunnallisesti tuntimäärä ei muutu, B-kielen tunnit jakautuisivat kolmen vuoden sijaan neljälle vuodelle. Tunteja olisi kahtena vuonna vain yksi viikossa.

"Meistä se on liian vähän. Siksi ehdotuksemme on, että jatkossakin B-kieltä olisi Helsingissä aina kaksi vuosiviikkotuntia", Kyllönen kertoo.

[...]

http://www.metro.fi/uutiset/a1387809857146
Lahjoita suomalaisen kulttuurin säilymiseen - https://www.luonnonperintosaatio.fi

"Tarjoamme ainoana valtakunnallisena tahona suoran kanavan luonnonsuojeluun.
Kaikki lahjoitukset käytetään alueiden ostoon, suojeluprosessiin ja syntyneiden luonnonsuojelualueiden vaalimiseen."

Chew Bacca

Kyllönen on hullu. Ensin kehaisee ettei kieliohjelman muutoksista ole juuri kuluja (eli myöntää samalla epähuomiossa että ruotsikin voitaisiin korvata muilla kielillä ongelmitta!) ja seuraavassa kappaleessa haluaa kaksi tuntia lisää kaikille kutosille, eli käytännössä ruotsia. Ne tunnit kyllä maksavat ihan puhdasta lisärahaa. Samalla taataan (lastaamalla 2 vvt lisää kutosten lukujärjestykseen) ettei kukaan missään tapauksessa valitse mitään muuta A2-kieltä kuin ruotsia. Ts tapetaan lopullisesti kaikki pitkät kielet englannin ja aina niin tärkeän ruotsin tieltä.

Tämä on ketjusta tuttua paalutusta ja all in ennen väistämätöntä, eli ruotsin pakollisuuden poistumista. Ruotsista tehdään too big to fail, eikä kouluilla ole kohta mitään muuta tarjotakaan.

Kasilla alkavat kielet ovat sellaista puuhastelua ettei niistä jää käteen kuin bonjour. Kaikki paukut svenskaan. Hip hurra.

Roope

Quote"Suomen kansalaisaloitejärjestelmällä on ollut yllättävän suuri vaikutus"

Kansalaisaloite on ollut Suomessa käytössä vasta kolme vuotta, mutta alustavia arvioita järjestelmän toimivuudesta uskaltaa jo esittää. Kansalaisaloitetta aikoinaan pohtineeseen työryhmään kuulunut valtio-opin professori Maija Setälä Turun yliopistosta antaa järjestelmän toimivuudesta hyvän arvosanan. Hänen mukaansa aloitteilla on ollut yllättävän suuri vaikutus julkiseen keskusteluun ja myös poliittiseen päätöksentekoon, vaikka aloitejärjestelmä ei sinänsä ole muuttanut poliittista vallanjakoa.

– Suurin menestys oli eduskunnassa läpimennyt aloite tasa-arvoisesta avioliittolaista.  Lisäksi energiatodistuksia koskevalla kansalaisaloitteella oli vaikutusta eduskunnan linjaukseen asiasta, vaikka varsinainen aloite ei mennytkään läpi. Järjestelmä on siis osoittanut uskottavuutensa. Aloitteiden suurin vaikutus on silti julkisen keskustelun synnyttäminen – myös yhteiskunnan kipukohdista, sanoo Maija Setälä.

[...]

Kaksi kansalaisaloitetta, rattijuoppuden rangaistusten koventaminen sekä pakkoruotsin poistaminen odottavat vielä valiokuntien mietintöjä ja eduskunnan täysistunnon käsittelyä. Pakkoruotsi-aloitteen vireillepanija Ilmari Rostila tuumii, että aloite on hallituksen linjan vastainen, eikä siksi etene. Setälä näkee asiassa myös muita mahdollisuuksia.

– Pakkoruotsin poistamiseen liittyy myös perustuslaillisia kysymyksiä. Toki on selvää, että se ei ole myöskään hallitusohjelman mukainen tavoite.

[...]

Miksi pakkoruotsia vastustava kansalaisaloite jämähti sivistysvaliokuntaan? Katso aloitteen vireillepanijan Ilmari Rostilan ja sivistysvaliokunnan puheenjohtajan Raija Vahasalon haastattelu Ajankohtaisessa kakkosessa tänään klo 21 TV2:lla.
Yle 24.2.2015

Pakkoruotsin lakkauttavan kansalaisaloitteen käsittelyn viivästyminen ei johdu "perustuslaillisista kysymyksistä", nehän käsiteltäisiin perustuslakivaliokunnassa, vaan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Raija Vahasalon jarrutuksesta. Ongelmana eivät ole olleet esimerkiksi valiokunnan erilaiset näkemykset vaan se, että aloitteen käsittelyä on lykätty yhä pitemmälle, kun muut lakialoitteet ovat menneet sen ohi.

Puheenjohtaja kyllä esitti yhdessä vaiheessa, että aloite pitäisi hänen mielestään viedä myös perustuslakivaliokuntaan, mutta muutti ilmeisesti mielensä, kun tajusi pystyvänsä puheenjohtajana viivyttämään aloitteen vaikka sen raukeamiseen asti pitämällä käsittelyn tiukasti omissa näpeissään. Tämä tuskin on pelkkää puheenjohtajan sooloilua, vaan sille on vähintään Kokoomuksen johdon hiljainen tuki.

Myöskään sukupuolineutraalia avioliittolakia ei ollut hallitusohjelmassa, joten sekään ei riitä syyksi pakkoruotsialoitteen tietoiselle jarruttamiselle. Aikaa sivistysvaliokunnan pakkoruotsimietinnön julkaisemiselle on enää viikko, muuten lakialoite raukeaa.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Chew Bacca

Jos aloite raukeaa, paskat saa niskaansa tuo puheenjohtajan tekele ja valiokunta. Jos aloite tuodaan eduskuntaan, paskaa saavat kaikki ruotsileirin ostamat edustajat, koska heidän on ikävästi vaalien alla äänestettävä kansan 70% tahdon vastaisesti. Ei sillä että lammaskansa mitään huomaisi, mutta me ilonpilaajat muistamme kyllä.

Vahasalosta tulee fall guy. Jos kansa hylkää vaaleissa, laskuvarjo löytyy varmasti.

Kävi miten kävi, pakkoruotsivastaisen vihakirjoittelun ja -postin määrä pompahtaa lähiaikoina. Kihtinen jalkani ennustaa niin. Hyvässä lykyssä Vahanaama ehtii muuttaa pöyristyksen ja mediahuomion marttyyripisteiksi ja saa jatkaa 5% kansan edustajana vaikka päästi ison kakun sitä itseään kansanaloitedemokratian päälle.

Roope

Quote"Suomen kansalaisaloitejärjestelmällä on ollut yllättävän suuri vaikutus"
...
Miksi pakkoruotsia vastustava kansalaisaloite jämähti sivistysvaliokuntaan? Katso aloitteen vireillepanijan Ilmari Rostilan ja sivistysvaliokunnan puheenjohtajan Raija Vahasalon haastattelu Ajankohtaisessa kakkosessa tänään klo 21 TV2:lla.
Yle 24.2.2015

Vahasalo kertoi tivattaessa, että mietintöluonnos on sivistysvaliokunnassa huomenna keskiviikkona. Jopas sattui.

Syy viivästymiseen on kuulemma ollut monien asiantuntijoiden kuuleminen monipuolisesti. Asiantuntijoita on pöytäkirjojen mukaan kuultu kolmessa kokouksessa, mikä ei minusta kuulosta erityisen paljolta.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Roope

Quote from: Taikakaulin on 22.02.2015, 22:00:09
QuoteVenäjän suosio on huipussaan Helsingissä – kaupunki aikoo lisätä kielen opetusta
...
B-kielen eli valtaosin ruotsin opintojen alku on varhaistumassa: sitä aletaan vastedes opiskella jo kuudennella luokalla nykyisen seitsemännen luokan sijaan.

Tässä kyse ei ole Helsingin vaan valtakunnallisista peruskoulujen tuntijaon uudistuksista. Helsingin oma ajatus on kuitenkin, että helsinkiläislapset opiskelisivat B-kieltä tunnin enemmän kuin asetus vaatii.

Koska valtakunnallisesti tuntimäärä ei muutu, B-kielen tunnit jakautuisivat kolmen vuoden sijaan neljälle vuodelle. Tunteja olisi kahtena vuonna vain yksi viikossa.

"Meistä se on liian vähän. Siksi ehdotuksemme on, että jatkossakin B-kieltä olisi Helsingissä aina kaksi vuosiviikkotuntia", Kyllönen kertoo.

Meni läpi lautakunnassa, että heilahti. Helsingissä peruskoulujen pakkoruotsia siis lisätään paikallisesti valtakunnallisesta kuudesta viikkotunnista kahdeksaan viikkotuntiin.

Svenska Yle: Helsingforselever ska få fler lektioner i B-svenska än andra 25.2.2015

QuoteUudessa valtioneuvoston päättämässä tuntijaossa B1-kielen opetusta on varhennettu alkamaan jo kuudennelta luokalta ja sitä opiskellaan silloin kaksi vuosiviikkotuntia. B1-kieli on oppilaalle toinen kotimainen kieli (ruotsi), ellei hän ole aloittanut ruotsin opiskelua A-kielenä. Koska B1-kielen kokonaistuntimäärään ei ole tullut muutosta, tarkoittaa tämä sitä, että vuosiluokilla 7–9 opiskellaan B1-kieltä (ruotsia) yhteensä kaksi vuosiviikkotuntia vähemmän kuin nykyisin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kahtena vuotena oppilaalla olisi vain yksi tunti B1-kielen opetusta viikossa. Kielen oppimisen kannalta tämä tuntimäärä on riittämätön. Jotta voidaan turvata jatkossa oppilaiden riittävä ruotsin kielen taito perusopetuksen päättyessä, kuntakohtaiseen tuntijakoon on esitetty lisäystä vuosiluokkien seitsemän ja kahdeksan B1-kielen (ruotsi) opetukseen yhden vuosiviikkotunnin verran. Kustannusvaikutus olisi sama kuin siirtymäsäännöksen eli noin 700 000 euroa vuodessa.
Helsingin kaupunki - Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto: Suomenkielisten peruskoulujen tuntijako 24.2.2015

Eli nyt pakkoruotsin valtakunnallinen varhaistaminen kuudennelle luokalle voidaan tunnustaa sellaisenaan virheeksi, joka voidaan korjata vain lisäämällä viikkotuntimäärää paikallistason päätöksillä vähintään kolmanneksella. Kätevää, ja ilman ikävän hajottavaa pakkoruotsikeskustelua.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Taikakaulin

QuoteRuotsin kielen opiskelu jatkunee pakollisena

Eduskunnan sivistysvaliokunta esittää mietinnössään, että kansalaisaloite ruotsien kielen muuttamisesta vapaaehtoiseksi hylätään. Asiasta kertoo perussuomalainen puolue tiedotteessaan.

Sivistysvaliokunnan tiedotustilaisuus asiasta järjestetään kello 14.15.

http://yle.fi/uutiset/ruotsin_kielen_opiskelu_jatkunee_pakollisena/7828778

>:(

Ei tämä nyt tietenkään yllätä.
Lahjoita suomalaisen kulttuurin säilymiseen - https://www.luonnonperintosaatio.fi

"Tarjoamme ainoana valtakunnallisena tahona suoran kanavan luonnonsuojeluun.
Kaikki lahjoitukset käytetään alueiden ostoon, suojeluprosessiin ja syntyneiden luonnonsuojelualueiden vaalimiseen."

Taikakaulin

QuoteHbl: Putin pelastaa Suomen koulujen pakkoruotsin

Väitöskirjaa pakollisen kouluruotsin historiasta kirjoittava Janne Väistö toteaa Hufvudstadsbladetissa, että vuoden 1917 jälkeen Suomi on aina lähentynyt Ruotsia ja Pohjoismaita, kun idän suunnalta on tunnettu uhkaa.

Väistön mukaan Suomen kulloisellakin ulkopoliittisella tilanteella ja suhteella ruotsinkieleen on selvä yhteys.

– Ukrainan kriisi on saanut johtavat poliitikot ja mielipiteenmuodostajat voimakkaammin painottamaan Suomen roolia pohjoismaisessa yhteistyössä. Nyt teemme yhteistyötä Ruotsin kanssa, ei vähiten puolustuksen alalla, Väistö sanoo.

– Nyt kukaan ei ehdota, että venäjä olisi valinnainen kieli ruotsille.

Janne Väistön mukaan kylmä sota merkitsi ruotsille 50 parasta vuotta Suomessa. Se muuttui 1987 Neuvostoliiton heikentyessä ja pakkoruotsi-käsitteen tullessa lanseeratuksi.

Vuosituhannen jälkeen Suomi tunsi olonsa turvalliseksi kansainvälistyneessä Länsi-Euroopassa. Samalla tehtiin yhteistyötä suoaran Venäjän kanssa.

– Minua ei yllätä, jos Vladimir Putinin politiikka Ukrainassa pelastaa ruotsin kielen, Väistö toteaa nykytilanteesta.

http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/putin%20vaisto%20pakkoruotsi-32531

Hyvä yritys ruotsittajalta saada kansa suopeaksi pakkoruotsia kohtaan, mutta eiköhän nykyään ole syytä turvata johonkin ihan muuhun kuin Ruotsiin, jos Putin alkaa uhitella.
Lahjoita suomalaisen kulttuurin säilymiseen - https://www.luonnonperintosaatio.fi

"Tarjoamme ainoana valtakunnallisena tahona suoran kanavan luonnonsuojeluun.
Kaikki lahjoitukset käytetään alueiden ostoon, suojeluprosessiin ja syntyneiden luonnonsuojelualueiden vaalimiseen."

Roope

QuoteTutkija: Putin voi pelastaa kouluruotsin

Tiistaina eduskunnan sivistysvaliokunnassa keskusteltiin suomenkielisten koulujen ruotsinopetuksesta. Vaatimus, että ruotsi ei enää olisi pakollista, on edennyt kansalaisaloitteen kautta.

Tutkija Janne Väistö, 42, uskoo, että mielipiteet ovat kääntymässä, että Ukrainan kriisi saa vastuussa olevat poliitikot Suomessa korostamaan pohjoismaisen yhteistyön ja ruotsin kielen kansalliskieliaseman merkitystä.

– Minua ei yllättäisi, jos Vladimir Putinin politiikka Ukrainassa pelastaisi ruotsin kielen, sanoo Väistö, joka kirjoittaa väitöskirjaa pakollisen ruotsinopetuksen historiasta.

[...]

- Ukrainan kriisi on saanut johtavat poliitikot ja mielipidevaikuttajat yhä vahvemmin korostamaan Suomen roolia pohjoismaisessa yhteisössä. Nyt me tulemme tekemään yhteistyötä Ruotsin kanssa, ei vähiten puolustuksessa.

– Sauli Niinistö korostaa pohjoismaisia siteitä ja Carl Haglund varoittaa, että "ehdotus pakollisesta kouluvenäjästä lähettäisi hyvin kummallisen signaalin ulospäin".

Väistö ei usko, että ruotsin kielen vastainen vulgääriretoriikka katoaisi, etenkään netistä. Mutta hän näkee jo Perussuomalaisten sopeuttaneen retoriikkansa uuteen tilanteeseen.

– Nykyään kukaan ei ehdota, että venäjän pitäisi olla vaihtoehtoinen kieli ruotsin kanssa.

Janne Väistö ei usko, että historia toistaa itseään.

– Tämä ei estä tiettyjä säännönmukaisuuksia toistumasta. Niihin kuuluu se, että kun Suomi tuntee itsensä uhatuksi, kun itäraja tuntuu turvattomalta, silloin käännymme Pohjolaa ja Ruotsia päin. Kun uhka vähenee, tunnemme itsemme rohkeiksi ja käännymme kohti Eurooppaa ja Venäjää.

– Siksi on enemmän kuin todennäköistä, että vastuulliset poliitikot tulevat painottamaan siteitä Ruotsiin yhä enemmän. Keskustelussa "pakkoruotsista" RKP on siten nyt saanut erittäin hyvän argumentin.  (käännös)
Hbl: Forskare: Putin kan rädda skolsvenskan 25.2.2015
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Griffinvaari

Quote from: Taikakaulin on 25.02.2015, 13:54:42
QuoteRuotsin kielen opiskelu jatkunee pakollisena

Eduskunnan sivistysvaliokunta esittää mietinnössään, että kansalaisaloite ruotsien kielen muuttamisesta vapaaehtoiseksi hylätään. Asiasta kertoo perussuomalainen puolue tiedotteessaan.

Sivistysvaliokunnan tiedotustilaisuus asiasta järjestetään kello 14.15.

http://yle.fi/uutiset/ruotsin_kielen_opiskelu_jatkunee_pakollisena/7828778

>:(

Ei tämä nyt tietenkään yllätä.

Olen koko aamun roikkunut verkossa , lyhyitä taukoja lukuunottamatta, julkaisivatko nämä ylen huijari toimittajat tämänkin niin myöhään että lipsahti ohi, jos näin on ylessä pitää jakaa lopputilejä enemmän kuin on luultukaan, tulis jo vaalit.

Roope

Varsinainen kansalaisaloitteesta äänestys meni 12 vastaan, 3 puolesta (PS) ja 2 tyhjää. Ehdotus pakkoruotsin poistamisesta vain osasta Suomea kaatui kuitenkin vain äänin 9-8, eli oli tosi täpärällä. Vielä täpärämmällä, jos tuo oli juuri se äänestys, joka ratkaistiin tasatilanteessa arvalla. Mutta tämähän on vain valiokunnan esittämä mielipide, ja eduskunta ratkaisee.

QuoteValiokunnan kokouksessa käytiin useita äänestyksiä ja välillä jouduttiin jopa arpomaan, kun äänestystulos meni tasan.

Useisiin äänestyksiin päädyttiin, sillä sekä kokoomuksen että keskustan suunnasta tuli ehdotuksia, joissa olisi mahdollistettu paikallisia kokeiluja esimerkiksi venäjän ja kiinan opiskelemiseksi ilman velvollisuutta opiskella myös ruotsia.

Kokoomuksen rivit hajosivat Pauli Kiurun ja Sanna Lauslahden kannattaessa kokeiluja, Leena Harkimo ja valiokunnan puheenjohtaja Raija Vahasalo vastustivat.

- Haluamme, että Suomi pysyy kaksikielisenä, mutta kannatamme lisää vaihtoehtoja, Lauslahti perusteli kantaansa.

Keskustelu ruotsin kielen opiskelusta jatkuu vielä eduskunnassa, sillä perussuomalaiset, keskusta että osa kokoomuslaisista jättivät vastalauseen valiokunnan päätöksestä.
Iltalehti: Pakkoruotsi pysyy 25.2.2015

Quote
Sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Raija Vahasalo (Kok) sanoi, että valiokunta kävi asiallisen ja informatiivisen keskustelun asiasta. Valiokunnan näkökulma on, että kaikkea kielenopiskelua tuetaan, koska on tärkeää, että suomalaiset osaavat monia kieliä(käännös)
Svenska Yle: Det ser bättre ut för obligatorisk svenska 25.2.2015
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Sibis

Kuppakin hävisi Töölöstä että heilahti mutta pakkoruotsi ei häviä, ei sitten millään :facepalm:
Sanoma Oy:n mainos, jossa yhtiö kertoi: Kutsumuksemme on luoda uusi parempi maailma.

Luotsi

Oleellistahan on tämä:

QuotePerussuomalaiset kertoo jättäneensä sivistysvaliokunnan mietintöön vastalauseen. Näin ollen asiasta järjestetään äänestys eduskunnassa.

Eli suureen saliin mennään, ja siellä on näytettävä itse kunkin edustajan kantansa. Hyvää matskua EK-vaaleihin.
*** Kommunismi toimii mainiosti - muurahaisilla ***

Roope

QuoteSivistysvaliokunta ei puolla kansalaisaloitetta ruotsin kielen valinnaisuudesta

Eduskunnan sivistysvaliokunta ehdottaa hylättäväksi kansalaisaloitteen Ruotsin kieli valinnaiseksi oppiaineeksi kaikilla kouluasteilla. Valiokunnan mietintö (M 24/2014 vp) asiasta valmistui keskiviikkona 25. helmikuuta 2015.

Sivistysvaliokunta on käsitellyt asiaa toimialansa mukaisesti vain koulutuksen ja kasvatuksen näkökulmasta eikä aloitetta ole tässä yhteydessä arvioitu perustuslain näkökulmasta eikä kielellisten perusoikeuksien kannalta.

Valiokunta katsoo, että ruotsin kielen opiskeluun liittyvillä kysymyksillä on laajempi yhteiskunnallinen, historiallinen sekä sivistyksellinen ulottuvuus, joka on otettava huomioon tarkasteltaessa ruotsin kielen asemaa osana opetuksen kokonaisuutta. Lainsäädäntö ja koulutuspoliittinen päätöksenteko voivat perustua valiokunnan mielestä vain yhteiskunnan tarpeet huomioon ottavaan johdonmukaiseen, pitkäjänteiseen ja kokonaisvaltaiseen harkintaan.

Valiokunnan mielestä molempia kansalliskieliä koskevat perustaidot kuuluvat yleissivistykseen, jonka saavuttamisesta koulutusjärjestelmän tulee huolehtia. Ruotsin kielen pakollisuudesta luopuminen heikentäisi valiokunnan arvion mukaan myös koulutuksellista tasa-arvoa.


Valiokunta on huolissaan siitä, että kielten opiskelu on kaiken kaikkiaan kaventunut ja yhä useammat opiskelevat ruotsin ohella vain englantia. Valiokunnan arvion mukaan tämän taustalla on suurelta osin koulujen yksipuolinen kielitarjonta, mutta myös oppilaiden halukkuus kieliopintoihin on vähentynyt. Samaan aikaan elinkeinoelämän ja kansainvälisten yhteyksien tarve korostaa kuitenkin tarvetta paitsi kansalliskielten hyvälle osaamiselle, myös nykyistä monipuolisemmalle kielitaidolle.

Valiokunta katsoo, että korkeatasoisen ja riittävän kieliopetuksen varmistamiseksi on tarpeen käydä laajempaa keskustelua siitä, minkälaista kielitaitoa tulevaisuuden työntekijät tarvitsevat eri kielissä ja miten kielten opiskelua voidaan kehittää.

Sivistysvaliokunta ehdottaa, että kansalaisaloite hylätään ja että eduskunta hyväksyy aloitteen johdosta seuraavan kannanoton: Eduskunta kehottaa valtioneuvostoa tekemään kokonaisselvityksen, jossa tarkastellaan maamme yleistä kielten opiskelun politiikkaa ja miten sitä pitäisi kehittää tulevia kielitaitohaasteita ennakoiden sekä huomioiden yhteiskunnan ja elinkeinoelämän yhä laajentuva ja monipuolistuva vieraiden kielten osaamisen tarve.

Mietintö sisältää neljä vastalausetta.

Valiokunnan mietintö on luettavissa eduskunnan verkkosivulla.
Eduskunnan tiedote 25.2.2015

Muun muassa Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) on ilmoittanut kannattavansa pakkoruotsin lakkauttamista. EK:n kyselyjen mukaan ruotsin tarve vähenee yrityksissä edelleen, kun taas muiden kielten tarve lisääntyy.

Tämä kaikki on tiedossa jo nyt ilman mitään erityistä "kokonaisselvitystä", samoin se, että juuri pakkoruotsi jarruttaa koulujen kieltenopetuksen uudistamista ja monipuolistamista.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Numeronuiva

Quote from: Luotsi on 25.02.2015, 15:29:35
Eli suureen saliin mennään, ja siellä on näytettävä itse kunkin edustajan kantansa. Hyvää matskua EK-vaaleihin.
Mahtavaa! Lopputulos on sanomattakin selvä, mutta nyt saadaan tietää, ketkä edustajat pettävät oman äänestäjäkuntansa. Vain 12 ei vastannut tai ottanut asiaan kantaa Ylen vaalikoneessa vuonna 2011. Viivyttely osuu pakkoruotsittajien omaan nilkkaan.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288590051124.html

Quote from: Ilta-Sanomat
Pakkoruotsin vastustajat voittivat 95-93

Kokoomuksen edustajista pakkoruotsia kannatti 22 ja vastusti 21 valituksi tullutta edustajaa. Sdp:n piirissä pakkoruotsin kannatus on selkeämpää: 25 kannatti ja 11 vastusti. Keskustan edustajien äänet menevät tasan: 17–17.

Rkp:n edustajien vastaukset eivät yllätä: kaikki vaalikoneen pakkoruotsikysymykseen vastanneista 17:sta valitusta edustajasta kannattivat pakkoruotsia.

Perussuomalaisissa pakkoruotsin vastustus oli kaikkein selvintä: 34 vastusti ja vain kaksi kannatti.

Vasemmistoliiton ja vasenryhmän pakkoruotsin kannattajilla ja vastustajilla on tasatilanne. Vihreissä kannattajia on selvästi enemmän (7) kuin vastustajia (3).

Tulokset ovat hyvin lähellä Hufvudstadsbladetin elokuun alussa Helsingin Sanomien vaalikonevastausten perusteella tekemää selvitystä: sen mukaan kansanedustajista 97 kannatti ruotsin vapaaehtoisuutta ja 96 ei kannattanut – nimiä ei kuitenkaan eritelty. IS kokosi koko nimilistan alle.

Kokoomuksen ryhmä on todennäköisesti suurin takinkääntäjä. Ovathan he RKP:n kanssa vaaliliitossakin Varsinais-Suomessa, muista yhteyksistä puhumattakaan. Äänestyksestä poissaoloja tulee varmasti erilaisten tekosyiden varjolla.

Roope

Quote from: Tilastonikkari on 25.02.2015, 17:16:03
Pakkoruotsin vastustajat voittivat 95-93

Muutama kansanedustaja on vaihtunut Ilta-Sanomien jutun jälkeen. Jossain oli tuoreempi lista, jonka mukaan pakkoruotsin vastustajilla on nyt tuotakin suurempi etumatka (mm. Katainen => Lepomäki).
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Luotsi

Quote from: Tilastonikkari on 25.02.2015, 17:16:03
Kokoomuksen ryhmä on todennäköisesti suurin takinkääntäjä. Ovathan he RKP:n kanssa vaaliliitossakin Varsinais-Suomessa, muista yhteyksistä puhumattakaan. Äänestyksestä poissaoloja tulee varmasti erilaisten tekosyiden varjolla.

Itsekin veikkaan että nimenomaan kokoomuslaisilla pakkoruotsin vastustajiksi ilmoittautuneilla tulee olemaan huomattavissa määrin kröhätautia tms pakottavaa estettä kun tuo äänestys eteen tulee...
*** Kommunismi toimii mainiosti - muurahaisilla ***

Vörå

Hyvä että päästään tästä täysin turhasta aloitteesta. Ruotsi on taas tulossa yhtä tärkeämmäksi yhteydeksi meille, joten tähän sopii ihan luontevasti maltillisuutemme kielikysymyksessä. Ja ruotsin perusteiden osaaminen kuuluu ihan oikeasti suomalaisen perussivistykseen: se jos mikä on kansallismielistä ja kansallisen kulttuurin ja historian vaalimista.

Luotsi

QuoteVastustajat eivät luovuta – uusi aloite ruotsin kielen asemasta jo kesällä?

Vapaaehtoista kouluruotsia esittäneet eivät hätkähdä eduskunnan sivistysvaliokunnalta tänään kansalaisaloitteelle tullutta tyrmäystä. Nimiä kerätään turuilla ja toreilla uutta aloitetta varten ehkä jo ensi kesänä.
http://yle.fi/uutiset/vastustajat_eivat_luovuta__uusi_aloite_ruotsin_kielen_asemasta_jo_kesalla/7828953

Toivottavasti aloitteessa tällä kertaa vaaditaan kansanäänestystä pakkoruotsista. Silloin vastustavat leimautuvat paitsi pakkoruotsittajiksi, myös demokratian vastustajiksi (vrt apartheid) - jota he tietysti jo nytkin ovat. Mutta katsopaanpas vielä ensin tuo ison salin äänestys eduskunnassa, yllätyksiä voi aina sattua  ;)
*** Kommunismi toimii mainiosti - muurahaisilla ***

Gunslinger

Koulun tarkoitus on pitää lapset pois kaduilta. Ihan sama mitä opettajatädit siellä mussuttavat.
Ruotsinkielestä on hyötyä pakolaisena.

Roope

Sekä Ylen että Maikkarin uutisissa korostettiin, että Perussuomalaiset tekivät mietintöön vastalauseen, joka johtaa äänestykseen. Jommassakummassa vielä kuitattiin koko aloite Perussuomalaisten puuhailuksi.

Itse asiassa Perussuomalaisten lisäksi myös Kokoomuksen ja Keskustan edustajat liittivät mietintöön omat vastalauseensa.

QuoteVASTALAUSE 2
...
Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on to-
dettu, että kansalaisista 75 prosenttia vastustaa
velvoittavaa ruotsin kielenopiskelua.
...
Vastalauseen perustelut

Suuri osa suomenkielisistä ei tule elämänsä ai-
kana tarvitsemaan ruotsin kieltä ammatissaan
eikä ruotsin opiskelun tulokset vastaa siihen
käytettyä usean vuoden opiskeluaikaa. Ruotsin
kielen velvoittavalla opiskelulla ei ole saavutet-
tu sellaista laajaa kaksikielisyyttä, jota on toi-
vottu.


Perustuslain 17 §:n lähtökohtana on kaikkien
kieliryhmien oikeus ylläpitää ja kehittää omaa
kieltään ja kulttuuriaan. Tästä perussäännöstä ei
ole johdettavissa suoranaista ja välitöntä velvoi-
tetta sille, että toisen kansalliskielen olisi oltava
jokaiselle pakollinen oppiaine perusopetukses-
sa.


Ruotsin kielen valinnaisuus mahdollistaisi
laajemman kielitarjonnan.
Ihmisten oppimisky-
ky ei rajoita lukumäärältään useiden kielien
opiskelua. On kuitenkin huomioitava, että kiel-
ten opiskeluun on käytettävissä rajallinen määrä
opiskelutunteja
. Lisäksi on hyväksyttävä se ko-
kemusperäinen totuus, että opiskelijoilla on aina
hyvin erilaisia motiiveja.

Velvoittavuus ja heik-
ko motivaatio aineen opiskeluun ovat tulokselli-
sen opiskelun kannalta huonoja lähtökohtia.
Kielet eivät ole universaaleja oppiaineita ku-
ten esimerkiksi matematiikka. Hyvään yleissi-
vistykseen kuuluu myös laaja kieliosaaminen,
mutta valittavien kielien osalta on hyväksyttävä
nykyistä laajempi ja suvaitsevaisempi lähesty-
mistapa. Suomalaisen yhteiskunta, talouselämä
ja kulttuuri ovat mosaiikkimaisempia kuin 1960-
luvun lopun yhteiskunta. Haluttomuus ja kyvyt-
tömyys hyväksyä ja mukauta ympäristön muu-
toksiin on mille tahansa valtiolle strategisesti
huono valinta.
...
Kannatamme sellaisen lainsäädännön laati-
mista, joka mahdollistaisi alueelliset ja opiskeli-
jan omaan valintaan perustuvat kokeilut.

...
Helsingissä 25 päivänä helmikuuta 2015
Pauli Kiuru /kok
Sanna Lauslahti /kok

QuoteVASTALAUSE 3
...
Kokonaisuudessaan ruotsin kielen asemaa ja
opetuksen kehittämistä on kuitenkin tarkastelta-
va osana kielten opetuksen yleistä tilannetta. Li-
säksi on otettava huomioon alueellisesti vaihte-
levat osaamistarpeet. Yleisenä tavoitteena on ol-
tava kielitarjonnan laajentaminen kuntakohtai-
sesti perusopetuksesta alkaen.

Tämän vuoksi olisi perusteltua kokeilla vaih-
toehtoisia tapoja B-kielen opetuksen järjestämi-
sessä. Esimerkiksi Itä-Suomessa pitäisi tarjota
alueellinen mahdollisuus valita B-kieleksi venä-
jän kieli toisen kotimainen kielen sijaan.
Samal-
la olisi kuitenkin pidettävä huoli siitä, että mah-
dollisuus ruotsin kielen opiskeluun säilyisi myös
jatkossa.
...
Helsingissä 25 päivänä helmikuuta 2015
Inkeri Kerola /kesk
Tuomo Puumala /kesk
Simo Rundgren /kesk

Miten nämä vastalauseet kirjoittaneet valiokuntaedustajat perustelevat sen, että eivät äänestäneet kansalaisaloitteen puolesta? Heidän toiveensa valinnaisuudesta olisi toteutunut saman tien, ja kaikilla koululaisilla olisi edelleen säilynyt myös vapaus valita B-kieleksi ruotsi.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Hamsteri

Tääkö nyt on sitä demokratiaa, että jossain puolentusinan henkilön sivistysvaliokunnassa jonka olemassaolosta suurinosa äänestäjistä ei todennäköisesti edes tiennyt pyritään torppaamaan 60 000 ihmisen adressi?
-Naiset loivat julkisesta sektorista helvetinkoneen, jonka tarkoitus on tappaa sinut monikultturismilla. -Älä luota mihinkään, mikä vuotaa kerran kuussa ja ei kuole. -Kaaos ja Kontrolli.

Taikakaulin

Tällainen oli postitettu pari päivää sitten Suomalaisuuden Liiton toimistoon:

(https://fbcdn-sphotos-e-a.akamaihd.net/hphotos-ak-xfa1/v/t1.0-9/10406919_769055216511243_1843544335227821385_n.jpg?oh=a3cac8e32a7bd0b20f241abf167aab8a&oe=5590EE68&__gda__=1431118174_d87ff7ace3565c58b9484bd8671ce9aa)

https://www.facebook.com/SuomalaisuudenLiitto/photos/a.356261497790619.84807.235453453204758/769055216511243/?type=1&fref=nf

Pakkoruotsittajat turvautuvat epätoivoisiin tekoihin.
Lahjoita suomalaisen kulttuurin säilymiseen - https://www.luonnonperintosaatio.fi

"Tarjoamme ainoana valtakunnallisena tahona suoran kanavan luonnonsuojeluun.
Kaikki lahjoitukset käytetään alueiden ostoon, suojeluprosessiin ja syntyneiden luonnonsuojelualueiden vaalimiseen."

dddh

Quote from: Roope on 25.02.2015, 17:35:01
Quote from: Tilastonikkari on 25.02.2015, 17:16:03
Pakkoruotsin vastustajat voittivat 95-93

Muutama kansanedustaja on vaihtunut Ilta-Sanomien jutun jälkeen. Jossain oli tuoreempi lista, jonka mukaan pakkoruotsin vastustajilla on nyt tuotakin suurempi etumatka (mm. Katainen => Lepomäki).

98-90

http://www.ps-nuoret.fi/uutiset/kansanedustajat-muistakaa-vaalilupauksenne
Kansalaisaloite ruotsin kielen muuttamisesta valinnaiseksi oppiaineeksi kaikilla koulutusasteilla

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/131

Taikakaulin

QuotePS:n Mika Niikko kansalaisaloitteista: Kansaa hämätään

Kansanedustaja Mika Niikko otti jättämässään vastalauseessa kantaa sivistysvaliokunnan mietintöön pakkoruotsista.

"Valiokunnan mietinnön sisältö selittää ruotsin kielen tarpeellisuutta tavoilla, jotka eivät pohjaudu tosiasioihin. Mietintö kuvaa pakollisen ruotsin kielen opiskelua kulttuurisena, yleissivistävänä ja yhdenvertaisuutta edistävänä ihanteena", perussuomalaisten Mika Niikko toteaa tiedotteessaan.

Sivistysvaliokunta ehdotti tänään pakkoruotsin poistamisesta tehdyn kansalaisaloitteen hylkäämistä.

Valiokunnan olisi Niikon mielestä pitänyt tuoda ilmi myös "tosiasiat muun muassa siitä miten paljon pakkoruotsi maksaa ja mitkä ovat pitkän aikavälin tavoitteet ruotsin kielen vapaaehtoisuuteen pääsemiseksi".

Mika Niikon mielestä "pakkosivistämisestä tulisi päästä eroon ja yksilöiden valinnanvapautta lisätä".

"Kansaa hämätään uskottelemalla, että demokratia toteutuu kansalaisaloitteiden käsittelyssä. Todellisuudessa aloitteet ajetaan läpi muodossa, jonka hallitus on etukäteen päättänyt. Mikään ei muutu, ellei sitä ole hallitusneuvotteluissa edeltä käsin päätetty", Niikko toteaa.

Hänen mukaansa avioliittolain käsittely oli poikkeus, jossa valiokunnan asiantuntijuuteen ei uskottu, vaan kansanedustajat taipuivat painostuksen alla.

Vastaavanlaista painostusta tullaan tulevien aloitteiden kohdalla Niikon mukaan tuskin näkemään.

Kansalaisaloitteet eivät Niikon mielestä välttämättä edistä demokratiaa. Hänen mukaansa olisikin tärkeää, että Suomessakin siirryttäisiin ensi vaalikaudella suoran kansanäänestyksen käyttöön.

"Tulevissa vaaleissa äänestäjien täytyy taas varautua siihen, että he eivät saa ääntään kuuluviin valitsemiensa ehdokkaiden kautta. Siksi suora kansanäänestys on luotettavin tapa demokratian toteutumiseksi."

http://www.verkkouutiset.fi/politiikka/niikko_kansalaisaloitteet_demokratia_ei_toteudu-32551
Lahjoita suomalaisen kulttuurin säilymiseen - https://www.luonnonperintosaatio.fi

"Tarjoamme ainoana valtakunnallisena tahona suoran kanavan luonnonsuojeluun.
Kaikki lahjoitukset käytetään alueiden ostoon, suojeluprosessiin ja syntyneiden luonnonsuojelualueiden vaalimiseen."

Hanged Penguin

Quote from: Vöyri on 25.02.2015, 21:03:43
Hyvä että päästään tästä täysin turhasta aloitteesta. Ruotsi on taas tulossa yhtä tärkeämmäksi yhteydeksi meille, joten tähän sopii ihan luontevasti maltillisuutemme kielikysymyksessä. Ja ruotsin perusteiden osaaminen kuuluu ihan oikeasti suomalaisen perussivistykseen: se jos mikä on kansallismielistä ja kansallisen kulttuurin ja historian vaalimista.

Onkos tämä nyt sitä Freudenthaltrollausta? En tiennyt, että RKP maksaa viesteistä...
Historialliset perusteet meillä on niin saksan-, venäjän-, saamen- kuin tanskankin kielille. Lisääs joukkoon liettua ja puola, Puola (johon kuului Liettua) kun olisi Ruotsin legitiimi hallitsija. Ennen niitä kamalia ruotsalaisseparatisteja 1599.
Pitääkö kirjaimisto muuten muuttaa kyrilliseksi, kun se on varhaisin, eli perinteisin suomen kielen välitysasu?

Suomen suhtautuminen Ruotsiin on sitä Tukholman syndroomaa. Oikea suhtautuminen olisi mallia Palestiina-Israel tai Bosnia-Serbia.
Näin siis ennen vaihetta: "RKP, kaksikielisyys ja eriarvoistaminen ovat historiaa ja Ruotsi on virallisesti pyytänyt Suomelta anteeksi, kuten Britannia pyysi entisiltä siirtomailtaan ja Irlannilta."
Sitä odoteltaessa ei kannata pidättää hengitystään.

Venäjä tarjosi Suomelle itsenäisyyttä Katariina Suuren aikaan (heikentääkseen Ruotsia, mutta silti). Arvaas mitä arvojohtajisto (veikkaa kieliryhmä) päätti, ja miksi?
Noh, myöhemmässä sodassa Venäjä sitten liitti Suomen suuriruhtinaskunnaksi itseensä, ja Suomi omasi suurimman määrän vapautta sitten 1100-luvun. Venäjä jopa pakotti arvojohtajamme hyväksymään suomen kielen. Niin kamalaa, kuin se olikin. Sata vuotta talouskasvua, jota ei nähty Ruotsin vallan aikaan 'kreivin aikaa' lukuunottamatta ja itsenäinen verotus.
Tämän jälkeen Venäjä yritti liittää Suomen itseensä, epäonnistuen ja vallankumouksen keskellä Suomi sitten itsenäistyi.
Mutta arvaas, ketkä pitivät vallan, ja käyttävät sitä vieläkin suomalaisten päähänpotkimiseen ja oman asemansa pönkittämiseen?

Nyt kun saataisiin nuoriso boikotoimaan ruotsin opiskelua, kun puolueet äänestävät herrojensa tahdon mukaan.
Ei siitä tosin taida mitään tulla, suomalaiset kun on alistettu mieleltään ja tavoiltaan.

--
Taisimpa langeta oikeaan trolliin niin maan perusteellisesti.  :-[

Jääpää

Ollapa varaa parin riistakameran sijotteluun...semmosta näädännopeeta vaalirahassa anteliasta sutiviiksi silinterihattua luikkis useammallakin haaskalla, eikä mielessä olisi pelkkä pano, vaikka muutama hehkee isäntäkin joukossa toki olisi.
No, pianpa nähää..Siis koska? Oliko se jo ensi viikon torstai?  Jo:)

PS. Joo, Hanged, meinasin likettää Vöyrin viestiä, oli n i i n hienoa vulgääriretoriikkaa.
    Viime hetkessä rappasin Roopelle. (mitä tulee tehtyä aivan liian harvoin.Nää SUURET
    ottaa niin kuin jonain itseselvyytenä..Ei kai liketyksillä elä, mutta ees jotain..)
    (PSS. Joko se 60sek. likeraja on häviämässä? Anteeksi kysymys, mutta hem.kiu.om.)
Perustuslaki 29§
"Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset."

Tosiasiallinen Nuiva

Sampo Terhon blogista:

QuotePakkoruotsin kumotut perustelut

Kymmenen kuukautta sitten eduskunnalle jätetty kansalaisaloite ruotsin vapaaehtoisen opiskelun puolesta eteni tänään vaiheeseen, jossa sivistysvaliokunta antoi oman mietintönsä aloitteesta. Valiokunta esittää aloitteen hylkäämistä, mutta perussuomalaiset edustajat jättivät eriävän mielipiteen ja asia tulee etenemään myös täysistunnon käsittelyyn.

Valiokunnan näkemys ei ollut yllättävä. Perusteluissa pakkoruotsin säilyttämiseksi ei totuttuun tapaan esitetty niinkään yksilön käytännön tarpeisiin liittyviä syitä (joita ei ole), vaan valiokunta korosti, että "ruotsin kielen opiskeluun liittyvillä kysymyksillä on laajempi yhteiskunnallinen, historiallinen sekä sivistyksellinen ulottuvuus".

Olen vuosittain julkaissut kirjoituksen, jossa kumoan yleisimmät pakkoruotsin puolesta esitetyt virhepäätelmät. Nyt on aika päivittää luettelo, joka on jo pitkään sisältänyt myös sivistysvaliokunnan tänään esittämät teesit.

Kaikeksi onneksi tärkeintä valiokuntalausuntojen sijaan on, että asia menee myös eduskunnan täysistunnon käsittelyyn. Jos aloite ei siellä menestyisikään, niin vähintään kansalaiset saavat vielä ennen vaaleja nähdä, ketkä kansanedustajista puoltavat kielivapautta ja ketkä vastustavat, ja millä perusteilla.

Älä anna oman kansanedustajasi vastustaa kielivapautta ainakaan vetoamalla seuraaviin, moneen kertaan kumottuihin ja älyllisesti tyhjiin väitteisiin:

1. Ruotsin kieli on sivistävää – Ehkäpä, mutta voiko kukaan tosissaan väittää, että se on sivistävämpää kuin vaikkapa ranska, saksa, espanja tai mikä tahansa muu kieli, jota osa oppilaista lukisi ruotsia mieluummin?

2. Ruotsi ja ruotsin kieli ovat keskeinen osa historiaamme – Kyllä, mutta historiaa opiskellaan historiantunneilla. Kielten opetuksen täytyy tähdätä tulevaisuuden tarpeisiin, ei menneisyyteen. Menneisyyteen ei voi työllistyä eikä lähteä edes turistimatkalle kieliosaamistaan hyödyntämään.

3. Kaksikielisyys on rikkaus – Tämä on mielipide eikä järkiperustelu. Jokaisella on tietenkin oikeus omaan mielipiteeseensä, mutta toisaalta kukaan ei voi toisen puolesta määrätä, minkä hän kokee rikkaudeksi. Suomen valtion kaksikielisyys ei myöskään edellytä pakkoruotsin ylläpitämistä.

4. Onhan kouluissa muitakin pakollisia aineita kuten matematiikka ja biologia, miksei siis myös ruotsi – Pakollisia aineita saa kouluissa olla jatkossakin, mutta yhtäkään niistä ei voi perustella sillä, "että onhan muitakin pakollisia aineita, siksi myös tätä opiskellaan" – tässähän ei perusteluna ole lainkaan asiasisältöä. Minkä tahansa aineen opiskelusta on osoitettava olevan hyötyä niille, joille se on pakollista. Matematiikan ja biologian perustiedot ovat tarpeellisia kaikille ja kaikkialla maailmassa, eli niille on selkeät yleishyödylliset perusteet, jotka ruotsilta puuttuvat.

5. Pakkoruotsi edistää kielellistä monimuotoisuutta – Miten monimuotoisuus kasvaa siitä, että kaikki kansalaiset pakotetaan lukemaan yhtä ja samaa kieltä, laajemman kielivalikoiman sijaan?

6. Ruotsin opettelu on hyvä tapa oppia muitakin kieliä – Varmasti vielä parempi tapa oppia muita kieliä on lukea niitä itseään, eikä välissä vuosia ruotsia.

7. Pakkoruotsi edistää kansainvälisyyttä – Todellisuudessa maamme hirttäytyminen kahteen kansainvälisesti pieneen kieleen (suomi, ruotsi) on paremminkin nurkkakuntaista, ei avautumista kansainvälisyydelle.

8. "En ole koskaan kuullut kenenkään valittavan, että osaa useampia kieliä" – Tämä on varmasti periaatteessa totta, mutta itse ainakin olen kuullut hyvin monien valittavan sitä, että joutui lukemaan nimenomaan ruotsia kieliosaamisensa laajentamiseksi, eikä saanut vapautta lukea jotain suurempaa maailmankieltä sen sijaan.

9. Kun jokaisen on luettava pakkoruotsia, kaikille taataan yhdenvertaiset mahdollisuudet päästä kaksikielisyyttä vaativiin virkoihin – Pakkoruotsijärjestelmän purkaminen tulisikin aloittaa juuri virkakelpoisuusvaatimuksista, joille ei ole mitään käytännöllisiä perusteita. Riittää, että kaikissa virastoissa, laitoksissa jne. on joku, joka osaa antaa ruotsinkielistä palvelua, kaikkien ei tarvitse sitä osata.

10. Pakkoruotsi on välttämätöntä siksi, että ruotsinkieliset saisivat Suomessa palvelua –Ruotsinkieliset palvelut tulee ensisijaisesti turvata ruotsinkielisten omalla työvoimalla, mutta tätä voidaan lisäksi täydentää vapaaehtoisilla ruotsin lukijoilla, joita varmasti riittäisi edelleen paljon. On muistettava, että ruotsinkielisiä on vain noin 5 % kansalaisista. Jos siis esimerkiksi puolet suomenkielisistä opiskelisi ruotsia, olisi potentiaalisia palvelun tarjoajia jo kymmenkertainen väestönosa ruotsinkielisiin nähden. Toisaalta taas RKP ei itsekään usko pakkoruotsin turvaavan palvelut, koska vuonna 2010 Keski-Pohjanmaan aluehallintopäätöksessä RKP vaati liitoksen Vaasan kanssa ja esitti perusteluksi, että Oulun pakkoruotsin läpäisseitten virkamiesten ruotsinkielentaito oli riittämätöntä ruotsinkielisten palveluiden tarjoamiseen.

11. Pakkoruotsi on välttämätöntä kaikille kun eihän sitä koskaan tiedä, ettei joskus vanhemmiten muuta Ruotsiin – Sitäkään ei tiedä, muuttaako Viroon, Venäjälle, Espanjaan, Kiinaan tai EU-hommiin ympäri Eurooppaa. Jokaiseen tulevan elämän mahdolliseen käänteeseen ei koulussa voida varautua pakko-opetuksella, vaan on parempi harjoitella uusia taitoja vasta sitten, kun tarvetta todella ilmaantuu.

12. Meidän pitäisi opiskella enemmän kieliä, ei vähemmän – Kielivapauden ajatus ei ole vähentää kielten opiskelua, vaan että ruotsin sijaan saisi koulussa opiskella jotain muuta kieltä. Eli kielivapauden myötä suomalaisten kielitaito ei vähenisi vaan monipuolistuisi.

13. Pakkoruotsia pitää opiskella, koska Suomi on kaksikielinen maa – Toteamus ei tarkoita mitään ilman täsmennystä, sillä itse maahan ei puhu mitään kieltä. Jos tällä tarkoitetaan, että Suomen valtio on perustuslaillisesti kaksikielinen, niin väite on totta mutta perustuslaissa ei sen sijaan sanota mitään siitä, että jokaisen suomalaisen täytyisi opiskella ruotsia. Jos toteamuksella taas väitetään, että Suomen kansa on kaksikielistä, niin väite on totta vain pieneltä osin. Suurin osa Suomesta ja suomalaisista ovat yksikielisesti suomenkielisiä, jos kohta meillä on nykyään valtava määrä erilaisia kielivähemmistöjä, joista ruotsinkieliset ovat vain yksi. Suomea voi siis käytännössä kutsua monikieliseksi maaksi, mutta kaksikieliseksi ainoastaan perustuslaillisessa mielessä, eikä perustuslaista löydy tukea pakkoruotsille. Edelleen, jos suomalaiset olisivat oikeasti kaksikielisiä, ei nykymuotoista pakkoruotsia edes tarvittaisi, vaan ruotsia opittaisiin jo arkielämässä.

14. Pakkoruotsi on osa pohjoismaista identiteettiämme – Jokaisella on oikeus itse päättää identiteetistään, eikä kaikille suomalaisnuorille nimenomaan pohjoismaisuus ole keskeisin osa identiteettiä. Erityisen omituista on, että "pohjoismaisuus" syntyisi nimenomaan ruotsin osaamisella, eikö suomi ole aivan yhtä pohjoismainen kieli?

15. Ruotsi on meille tärkeä vientimaa – Tämä pitää sinänsä paikkansa, mutta ei kelpaa pakkoruotsin perusteeksi. Ensinnäkin maailmankaupan kieli on englanti. Toisekseen vienti Saksaan ja Venäjälle on myös meille tärkeää, eikä meillä silti ole väitetty olevan tarvetta pakkosaksalle tai pakkovenäjälle. Ylipäänsä on käsittämätön väite, että jos tehdas esimerkiksi tuottaa tavaraa jota viedään Ruotsiin, jokaisen työntekijän tehtaan liukuhihnallakin täytyisi osata puhua ruotsia, että kaupankäynti onnistuu.

16. Ruotsihan on niin helppoa, että koko riita asiasta on turha – Todellisuudessa ihmisillä on erilaisia lahjakkuuksia ja siksi eri ihmisille eri asiat ovat helppoja tai vaikeita. Toisekseen mitään aineita ei opiskella koulussa sillä perusteella, että ne ovat helppoja, vaan syynä täytyy olla käytännön tarve. Jos aineet todella valittaisiin helppouden perusteella, olisi yläasteen ja lukion oppimäärät vaivatonta täyttää vieläkin helpommilla opinnoilla, mutta tämä olisi järjetöntä.

17. Pakkoruotsi on välttämätöntä elävän kaksikielisyyden ylläpitämiseksi – Tämäkään perustelu ei pohjaudu minkäänlaiseen osaamistarpeeseen tai yleiseen hyötyyn, vaan on poliittinen tavoite ylläpitää pakkotoimenpitein maamme kaksikielisyyttä. Mielenkiintoisinta väitteessä on, että se olettaa niin sanotun "elävän" kaksikielisyyden itse asiassa perustuvan keinotekoiseen pakkoon. Tavoite on kuitenkin sekä mahdoton että moraaliton. Pakkoruotsin oppimistulokset ovat erittäin heikot, eikä suomenkielisiä suomalaisia ole kyetty edes 40 vuoden pakkoruotsin opintojen jälkeen muuttamaan kaksikielisiksi. Omasta mielestäni tämä perustelu hipoo lisäksi ihmisoikeusrikosta, koska jos suomenkielisiä suomalaisia ylipäänsä yritetään valtion pakkotoimenpitein muokata identiteetiltään kaksikielisiksi, ollaan moraalisesti samassa tilanteessa kuin sortovuosien venäläistämispyrkimyksissä.

http://www.sampoterho.net/?p=3489
Non poteris veritatem