Lähisuhde- ja perheväkivalta, perheen vai valtion sisäinen asia?

[siviilitarkkailija]

Kun käsittelemme lähisuhde- tai perheväkivaltaa, edessämme on paradoksaalinen tilanne. Kukaan ei halua vapaaehtoisesti puuttua toisten, ja varsinkaan perheen sisäisiin, asioihin. Väkivalta purkautuessaan voi kuitenkin olla paitsi julmaa myös hengenmenetyksiin johtavaa. Tästä syystä eri yhteiskunnissa ja kulttuureissa on erilaisia kohtaamistapoja erityisesti lähisuhde- ja perheväkivallalle. Sivistysvaltiossa valtio on kuitenkin ottanut oikeuden puuttua ja vaikuttaa perheiden sisäisiin arvoihin, valintoihin. Tätä kutsutaan virkatoimenpiteeksi. Se miten näitä virkatoimenpiteitä jaellaan ja toteutetaan, on politiikkaa. Vaikutukset syihin ja seurauksiin ovat monimutkaisia mutta ne ovat olemassa.

Suomalainen hyvinvointi- ja oikeusvaltio ovat kauan aikaa sitten poistaneet perheen sisäiseen oikeuden käyttää väkivaltaa perheen sisäisten asioiden järjestelyssä. Monessa muussa kulttuurissa asia on päinvastoin. Perheellä on sekä voimaa että valtaa. Perheen pää oikeasti päättää myös muiden kuin omista asioistaan. Monikulttuurin ja maahanmuuton johdosta Suomeen on palannut tämä vanhempi, perheoikeuden käsitys. Perheen oikeus tarvittaessa väkivallan avulla muuttaa perheen sisäinen järjestys ja sääntöjä rikkoneet jäsenet. Koko käsitys väkivallasta on aivan erilainen kuin Suomessa. Eivätkä nämä käsitykset muutu helposti. Niillä on valtaa ja vaikutusta useiden sukupolvien yli varsinkin jos viranomaistoiminnassa katsotaan niillä olevan kulttuurista itseisarvoa. Erityisesti jos näillä käsityksillä on vahvaa poliittista tukea ja ymmärrystä.

Mitäs rakastuit!

Onnistuneet kulttuurirajojen ylitykset eivät tuota erityistä huomiota, epäonnistumiset huomataan. Hengenmenetyksiin johtaneet kirjataan käräjäoikeuden päätöksiin. Kun tiedämme ihmisten menettävän omien valintojensa johdosta henkensä, tai tekijän kohdalla kymmenisen vuotta elämästään ja veromaksajien menettävän n miljoona euroa, voimme joko keskittyä päivittelemään asiaa tai pohtia syitä ja seurauksia miksi näin käy. En ole poistamassa tekijöiden vastuuta teoista. Tämä lienee syytä muistaa. Mutta teot ovat arvovalintoja joiden pohjalla on kulttuurisia ja oikeuspoliittisia käsityksiä. Harvemmat perhe- ja lähisuhdeväkivallan teot ovat täysin ilman ennen kokematonta tyytymättömyyden ja muun varoittavan toiminnan ilmausta. Yleensä kyseessä on pitempiaikainen epäonnistuneen kommunikaation ja ihmiskäsityksen kohtaamisesta.

Onko siis perustetta mäkättää nuorelle, aivonsa narikkaan heittäneelle, ja sieltä ne myöhemmin poimineelle, tyyliin: "Mitäs rakastuit!" varsinkin jos viesti joudutaan kirjaamaan hautaseppeleeseen. Valitettavasti kyse perhe- ja lähisuhdeväkivallassa on monimutkaisempi. Vaikka tuomioistuimissa vedotaan aina pikaistukseen, itse tekoihin liittyy rikollisten yllättävän pitkälle tekemiä arvo- ja seurausvalintoja. Koska rikosta suunnitteleva tietää että oikeuspoliittisessa arvovalinnassa, (tuomioistumisen rangaistustaulukossa) otetaan hänen kannaltaan niin paljon asioita huomioon, että näennäisen järjetön teko voikin muuttua hämmästyttävän loogiseksi julmuudeksi.

Hyvinvointivaltion perheeltä ottama väkivaltaoikeus, on poliittisen valinnan seurauksena, palautettu valtiolta takaisin perheille liian kalliina, liian sotkuisena ja sellaisena johon ei oteta kantaa ennenkun joku asianosainen kuolee. Tätä voi verrata palomies-kultin palvomiseen ja nokikolarin työn mitätöimiseen. Mutta onhan tätä samaa myös lasten huostaanotoissa. Nekin tehdään pääosin täysimääräisenä mielummin kuin yritetään auttaa ongelmaperheitä kevyemmillä ja veronmaksajaa säästävillä menetelmillä. Koska näin on lakiin kirjattu. Pelkästään karkotustuomioiden vesittäminen on sellainen hallinnollinen toimenpide, jolla on vaikutusta ihmishenkien menetyksiin usealla eri tasolla.

Vähemmän yllättävästi suomalaisten ihmishenkien menetykset eivät yllä päättäjän tasolle jonka ainoa moraalinen tahtotila on repiä kaikki valtio- ja moraalirajat yhteiskunnasta ja euroopasta. Ei tarvi ihmetellä miksi rasismin uhrille seppelettä vievä valtionpäämies ei käy kumartamassa valtiovieraansa kanssa lähi- ja parisuhdeväkivallan uhrina kuolleiden lasten hautaumuistomerkille. Kysymys on vain politiikasta ja arvovalinnasta.

[Atte Saarela]

Vähemmän yllättävästi suomalaisten ihmishenkien menetykset eivät yllä päättäjän tasolle jonka ainoa moraalinen tahtotila on repiä kaikki valtio- ja moraalirajat yhteiskunnasta ja euroopasta. Ei tarvi ihmetellä miksi rasismin uhrille seppelettä vievä valtionpäämies ei käy kumartamassa valtiovieraansa kanssa lähi- ja parisuhdeväkivallan uhrina kuolleiden lasten hautaumuistomerkille. Kysymys on vain politiikasta ja arvovalinnasta.

Voi kunpa se olisikin niin helppoa, että valtio voisi vain ottaa kaikki ongelmatapaukset huostaan. Valitettavasti se ei kuitenkaan ole sitä.

Huostaanottojen määrä on ollut koko ajan kasvussa, vaikka perhesurmia on sattunut koko viime vuosikymmenen ajan vain muutama vuodessa.

Viime vuosina perhesurmien määrä on kääntynyt hienoiseen nousuun, mutta on liian aikaista sanoa onko kyseessä vain tilastollinen sattuma.

Koska perhesurmien määrä on niin pieni, että niistä on vaikea tehdä tilastollisia päätelmiä, niitä voidaankin hyvällä syyllä kutsua marginaali-ilmiöksi.

On kuitenkin mahdollista, että huostaanottojen lisääntynyt määrä on samalla nostanut mielenterveysongelmaisten vanhempien kynnystä hakea apua.

Sosiaalityöntekijän on yllättävän vaikeaa lähteä "diagnosoimalla" poimimaan lapsisurmaajilta lapsia huostaan. Edes koulutetut psykologit eivät pysty kovinkaan luotettavasti diagnosoimaan mielenterveysongelmia edes silloin kun diagnosoitavana on potilas joka luottaa psykologiin. Vastahakoisen vanhemman likimainkaan luotettava diagnosointi on oikeastaan mahdotonta, paitsi poikkeustapauksissa. Jos valtio (tai kunta) yrittää sitä liian kovasti, alkaa tapahtua oikeusmurhia eli aiheettomia huostaanottoja. Olen kirjoittanut niistä lisää blogikirjoituksessani:

http://attesaarela.puheenvuoro.uusisuomi.fi/180305-lastensuojelijakin-tarvitsee-rajoja

[siviilitarkkailija]

Voi kunpa se olisikin niin helppoa, että valtio voisi vain ottaa kaikki ongelmatapaukset huostaan. Valitettavasti se ei kuitenkaan ole sitä.

Valtion funktio, sikäli mikäli minä sen käsitän, ei ole hoitaa kaikkia ongelmatapauksia. Itseasiassa valtion funktio on määritellä se raja missä ongelma kärjistyy sellaiseksi että valtion on pakko puuttua. Lähtökohta ja tavoite on ongelmanaiheuttajien itse kohdata ja ratkoa omat ongelmansa.

Suomalaisessa mielenmaisemassa kun asia on niin että perhesurmaaja on automaattisesti sairas ja paha. Tai jompaa kumpaa. Mutta tämä käsitys on voimakkaasti kulttuuriimme pohjautuva joka taas on lakien ja historiallisen taustamme luoma. Globaalissa maailmassa kun on olemassa käsitys jonka mukaan perhesurma, mm kunnian vuoksi, onkin hyväksyttävä ilmiö. Eli tällöin käsityksemme pahasta ja väärästä on perusteellisen erilainen. Se mitä suomalaisessa katsantokannassa pidetään pahana, ei välttämättä ole samaa toisille. Globaalissa maailmassa on olemassa hyvinkin yleisiä lähtökohtia elämälle jotka ovat näennäisesti yhtenäisiä. Mutta myös radikaalista erilaisia löytyy ja niiden mukaan voi erilainen perhe elää ja joskus päättää kriisitilassa mielummin kuolla.

Niin oudolta ja vieraalta kuin asia voi tuntua, poliittisesti on paljon helpompaa hyväksyä suuri määrä kuolemia jos niitä tulee tasaisella tahdilla ja ilman reaktioita. Mutta jos kuolema on poliittisesti houkutteleva tai osuu ns väärään maaliin, kokonaiset poliittiset toimijat lähtevät käyntiin. Euroopassa on olemassa ja vaikuttaa hyvinkin perhesurmiin vähättelevästi tai mitätöivästi suhtautuva oikeuspoliittinen eliitti. Suhtatuminen kuolemaan muuttuu täysin uhri on tämän ryhmän edustaja tai sille sopiva. Tällöin elimet jotka eivät tavanomaisesti älähdä yhden vainajan takia, voivat hyvinkin käynnistää ja tehdä laajoja oikeuspolitiikaan vaikuttavia muutoskampanjoita.

Kiinnitän huomiota esimerkkiin jossa Ruotsalaisen lähiön ammuskeluja kommentoinut poliisi kertoi alueellisen väkivaltatilanteen rauhoittuneen tasolle jossa ammuskelut olivat enää mies-ampuu-naisen tilanteita. Perhe- ja lähisuhdeväkivallan määrä on jo tasolla jossa moista pidetään normaalina ja vasta tämän ylittävää väkivaltaa kommentoidaan ja vastataan valtion toimesta. Valtion suhtautuminen vakavaan ja vaaralliseen lähi- ja parisuhdeväkivaltaan on jo muodostunut sellaiseksi että siitä ei välitetä tai sille ei voida eikä haluta voida mitään. Ja se on poliittinen valintakysymys.

[Atte Saarela]

Entä jos 1000 lasta joudutaan ottamaan aiheetta huostaan jotta saadaan perhesurmien määrä painettua nollaan ? Onko se yhä sen arvoista? Entä 10000 aiheetonta huostaanottoa? Kannattaa lukea linkkaamani kirjoitus vaikka se onkin aika pitkä. En edes usko että perhesurmien määrää on teoriassa mahdollista saada nollaan, mistään ei löydy tarpeeksi paljon tarpeeksi hyviä sijaisperheitä.

[Myrkkymies]

Perhesurmaajia ja muita väkivaltaisia ihmisiä ei huomata siksi, että huonoina aikoina leikataan ensimmäiseksi ennaltaehkäisevästä työstä, joka taas johtaa siihen, että näitä ongelmatapauksia ei huomata.

[Atte Saarela]

Perhesurmaajia ja muita väkivaltaisia ihmisiä ei huomata siksi, että huonoina aikoina leikataan ensimmäiseksi ennaltaehkäisevästä työstä, joka taas johtaa siihen, että näitä ongelmatapauksia ei huomata.

Niinpä, paitsi että periaatteessa perhesurmien ehkäisyyn käytetty rahamäärä on luullakseni viime vuosina ollut koko ajan kasvussa. Harjoitettu politiikka on vain ollut pähkähullua, joten ennaltaehkäisevää työtä on vähennetty ja toisaalta panostettu enemmän ennaltaehkäiseviin huostaanottoihin jotka kohdistuvat kuitenkin suurelta osin vääriin perheisiin.

[Pikkuvaimo]

Perhesurmaajia ja muita väkivaltaisia ihmisiä ei huomata siksi, että huonoina aikoina leikataan ensimmäiseksi ennaltaehkäisevästä työstä, joka taas johtaa siihen, että näitä ongelmatapauksia ei huomata.

Perhesurmaajia ja muita väkivaltaisia ihmisiä ei huomata siksi, että he osaavat kyllä piilottaa ongelmansa pitkään tai sitten psyyken eri kerrokset ja pirstoutuneet itsen osat tekevät sen ja TÄMÄN huomaamiseen eivät tule koskaan ammattitaitoiset ihmiset riittämään. Edes syvällisten psykologisten testien aikana ongelmat eivät tule esiin, elleivät jostakin harvinaisesta syystä kaikki rikkinäisen mielen osat ole sattumalta samaan aikaan pinnalla. Aina tapahtuu kuitenkin jotain pahaa, jossakin, yllättäen ja ennustamatta.

Perheen sisäinen asia sikäli, että ne jotka sen kokevat, siihen ensisijaisesti puuttuvat sisältä päin. Valtion asia sikäli, että pitää olla se jokin, mistä apua haetaan. Ulkoa päin muutosta ei voi uhriin ja syylliseen kaataa, ei kukaan. Ei taitavinkaan terapeutti siihen pysty. Ainoa muutos mihin ulkoa päin pystytään, on perheen hajottaminen ja vaarallisten/sairaiden tapausten eristäminen yhteiskunnasta. Näin hyvin karkeasti ja puolittain ammattitermein (vieläpä niitä väärin käyttäen) asia esitettynä.

Toivottavasti tästä joku jotain (tolkullista) sai irti.

[ämpee]

Väkivalta ja sen käyttäminen länsimaisen oikeuskäytännön valtiossa on valtion monopoli koko valtion alueella.
Tämä on eräs länsimaisen yhteiskuntasopimuksen, jota toisaalla laiksi kutsutaan, perusjalkoja.

Eli ketju otsikon kysymykseen voidaan näin ollen katsoa vastatun.

Länsimaisen valtion piirissä seuraavanlainen perhetapahtuma ei siis tulisi kyseeseen:
-Vaimo, anna pillua !
-En halua !
Lits, läts..
-Ja nyt sitä pillua.

Ainoa ongelma on saada tuollainen perhetapahtuma vedenpitävästi oikeuskäsittelyyn, aihetta olisi.

Myöskään erään rakkaudenuskon imaami ei voisi seurauksitta julistaa seurakunnalleen:
Lyökää oikein veljet, älkää rikkoko kämmenluutanne.
Mutta yllytyksestä pahoinpitelyyn taitaa joutua syytteeseen vasta kun se pahoinpitely ja yllytys ovat molemmat aukottomasti toditettuja.
(Siinä uskonnossa muuten ei rakkautta mainita kertaakaan)

Eli, ainakin teoriassa länsimaisen oikeuskäytännön yhteiskunnissa väkivaltaan on valtion monopoli.

[siviilitarkkailija]

Väkivalta ja sen käyttäminen länsimaisen oikeuskäytännön valtiossa on valtion monopoli koko valtion alueella.
Tämä on eräs länsimaisen yhteiskuntasopimuksen, jota toisaalla laiksi kutsutaan, perusjalkoja...

Eli, ainakin teoriassa länsimaisen oikeuskäytännön yhteiskunnissa väkivaltaan on valtion monopoli.

Niin. Paitsi että länsi-naapurissamme on useita alueita joissa tämä valtion voimankäyttö (erotuksena väkivallasta) ei enää ole valtion tarkoitusta varten ylläpitämän poliisin hallussa. Kun alueella tapetaan lähisuhdeväkivallan uhri, seuraukset ovat lähempänä perheen sisäistä oikeusjärjestelmää kuin valtion oikeusjärjestelmää. Mikäli lähisuhdeväkivalta lopulta käsitellään oikeudessa, väkivallan seuraukset käsitellään valtion oikeudessa perhekulttuurin, ei pelkän teon, kautta millä on suuri merkitys tuomittavuuteen.

Poliittisen oikeushallinnon mielestä perhe- ja lähisuhdeväkivalta on sanallisesti tuomittavaa mutta sen torjumiseksi sisäasiainhallinto ei tee mitään ertyistä, koska kyse ei ole poliittisesti edullisesta työstä, päinvastoin. Asian toimenpiteet ovat lähinnä hallintokustannusten ja projektitöiden rahoituksen lisäämistä. Eräänlainen hallinnollinen ikiliikkuja jossa itse väkivaltaa ja siihen puuttumista vältellään toistuvuuden ja asian ikävän luonteen johdosta. Kunnes väkivalta saavuttaa tolkuttoman ja peruuttamattoman rajan.

Pelkästään karkotusten ja maahanmuuttosääntöjen hyväätarkoittava kumoamisyritys avioliiton avulla on esimerkki aikamme oikeuskeinosta jolla ihmiset ottavat riskejä humanitaarisen periaatteen nimissä.  Seurauksin jotka ovat johtaneet ihmishenkien menetyksiin ilman että oikeuslaitos olisi lotkauttanut korviaan tai ministeriö ärähtänyt. Poliittinen koneisto on valinnut monikulttuurin yksilön suojaa ja turvallisuutta arvokkaammaksi. Mutta moni hyvinvointivaltioon syntynyt kansalainen luulee että valtio turvaa ja suojaa myös yksilön oikeuksia ja turvallisuutta, heidän omista valinnoistaan huolimatta.  Mitä ei tapahdu. Tapahtuukin tragedia.  Tietysti aina tekijän syy ja yksittäinen tapahtuma. Olosuhteiden ja niihin vaikuttaneiden voimien summa.