News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2014-10-02 YLE Mamu-aikuisten peruskoulun käyntiä halutaan helpottaa

Started by Ink Visitor, 02.10.2014, 13:31:03

Previous topic - Next topic

Ink Visitor

 Aikuisten maahanmuuttajien mahdollisuuksia suorittaa peruskoulu oppivelvollisuusiän ylittämisen jälkeen esitetään parannettavaksi.

Opetusministeriön työryhmä luovutti torstaina ministeri Krista Kiurulle (sd.) esityksensä aiheesta. Sen mukaan aikuisten perusopetus tulisi järjestää uuden mallin mukaan kaksivaiheisesti.

Aikuisten perusopetus halutaan myös muuttaa kokonaan valtiorahoitteiseksi. Samalla työryhmä ehdottaa, että työ- ja elinkeinohallinnolta siirtyisi opetus- ja kulttuuriministeriölle noin 4–5 mijoonan euron määräraha, jolla rahoitetaan aikuisten maahanmuuttajien luku- ja kirjoitustaidon opetusta.

Työryhmä myös pidentäisi nykyisestä kaksinkertaiseksi kotoutumistuella tuettavien omaehtoisten opintojen enimmäistukiaikaa. Ehdotuksen mukaan se olisi jatkossa 48 kuukautta, kun nyt määrä on 24 kuukautta. Tuki edellyttäisi opinnoissa edistymistä.

Jos ehdotus toteutuu, voisi myös opintotukea saada päätoimisiin peruskouluopintoihin, joita suoritetaan aikuislukioissa ja muissa opilaitoksissa.

http://yle.fi/uutiset/maahanmuuttaja-aikuisten_peruskoulun_kayntia_halutaan_helpottaa/7505002

If I am ever killed in a terrorist attack, I want my candlelight vigil to be done with torches and guns. Rename it posse and go have fun in the night...

niemi2

Kantaväestölle taas ehdotetaan sästöjä koulutuksesta kun miljardiluokan säästötalkoot ovat edessä.

Elämme mielenkiintoisia aikoja jos maahanmuuttoa ei pian suhteuteta vastaamaan vastaanottokykyämme. Maltillisempi maahanmuuttopolitiikka kuulostaa edelleenkin holtitonta politiikkaa houkuttelevammalta vaihtoehdolta.

En näe sellaisen politiikan suosion nousevan, jossa maahanmuuttajat ja kantaväestö laitetaan yhä enenevässä määrin kilpailemaan samoista ja vähenevistä resursseista.
MAKE FINLAND NORMAL AGAIN

Fincum

Kannatan. Säästää yhteiskunnan varoja, heti tulee mielee n. 12k€.

QuoteHuijasi kelalta yli 12000 euroa
Maahanmuuttajataustainen...Syynä on ollut huono suomen kielen taito...
Liika raha on vähemmistön ongelma, mutta ei heitäkään pidä unohtaa.

Iloveallpeople

QuoteTyöryhmä esittää parannuksia aikuisten maahanmuuttajien mahdollisuuksiin suorittaa peruskoulu

Oppivelvollisuusiän ylittäneiden maahanmuuttajien (yli 17-vuotiaat) mahdollisuuksia suorittaa peruskoulun oppimäärä pohtinut työryhmä esittää uudistuksia mm. säädöspohjaan, rahoitukseen, opiskelijoiden toimeentuloon sekä opettajien osaamiseen ja ohjaukseen. Työryhmä luovutti esityksensä opetus- ja viestintäministeri Krista Kiurulle torstaina.
...

Työryhmän ehdotus

Valtioneuvosto
"Kun poliitikko pakotetaan lähtemään paikaltaan tai suljetaan puolueesta tiedotusvälineiden painostuksen vuoksi, ei kyse ole mistään punavihreästä salaliitosta, vaan juuri siitä, miten demokratian pitääkin toimia."  (käännös) - Lasse Garoff

Kim Evil-666

Koskakohan kantasuomalaisen taloudellista taakkaa koitettaisiin helpottaa ? Näillä mamujen holhouksilla ja puolesta huolestumisilla se taakka vain kasvaa ja kasvaa . Ei voi kuin ihmetellä tätä jatkuvaa omaan pesään paskomista .

Joskus sanottiin , että on lottovoitto syntyä suomalaiseksi . Nykyään sen potin keräävät Suomessa asuvat " turvapaikan " ( elintason ) hakijat .
Pohjoinen Perkele! Arktisen alueen Eko-Mörökölli!
Oma polku- kiveen hakattu!

"Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi."

sense

Faktisesti tässä siis haetaan lisää rahaa, jolla opetettaisiin aikuisille ihmisille luku- ja kirjoitustaitoa! Siis aikuisille ihmisille luku- ja kirjoitustaitoa!

Ja entä sitten kun nämä ovat oppineet lukemaan, mitä sitten? Mukaan suomalaiseen työelämään, vai? Siis sellainen aikuinen, joka on käytännössä sivistänyt itseään kirjoilla vähemmän kuin neljännellä luokalla oleva suomalainen lapsi ja jonka viimeksi lukemassa "kirjassa" luki suurinpiirtein, että "Pekalla on kissa. Kissa on valkoinen."

No toisaalta, onhan meillä varaa. Ja hei, eihän tää oo keneltäkään pois, eiku...

Micke90

Koneinsinöörit eivät ole käyneet kotimaassaan edes peruskoulua ja ovat silti mielestään huippuosaajia kaikessa?  :facepalm:

Miksi muuten koneinsinöörit eivät opiskele opintotuella niin kuin muutkin?

ElKaNi

Quote from: Micke90 on 02.10.2014, 16:46:16
Koneinsinöörit eivät ole käyneet kotimaassaan edes peruskoulua ja ovat silti mielestään huippuosaajia kaikessa?  :facepalm:

Miksi muuten koneinsinöörit eivät opiskele opintotuella niin kuin muutkin?
Mikä ihmeen höpinää koneinsinööreistä? Tylsää ...

Onkko

Quote from: ElKaNi on 02.10.2014, 17:15:50
Quote from: Micke90 on 02.10.2014, 16:46:16
Koneinsinöörit eivät ole käyneet kotimaassaan edes peruskoulua ja ovat silti mielestään huippuosaajia kaikessa?  :facepalm:

Miksi muuten koneinsinöörit eivät opiskele opintotuella niin kuin muutkin?
Mikä ihmeen höpinää koneinsinööreistä? Tylsää ...

Koneinsinööri vailla todistusta (myös somali koneinsinööri tai joskus vain koneinsinööri, jos merkityksen oletetaan selviävän asiayhteydestä) on yksi vaikeimmin avautuvista kiertoilmaisuista, jolla tarkoitetaan pelkkien suusanallisten väitteiden perusteella korkeasti koulutetuiksi oletettua maahanmuuttajaryhmää. Kiertoilmaisu perustuu Lieksan sosiaalijohtajan haastattelussa esittämään näkemykseen, jonka mukaan Suomeen saapuneissa somaleissa on runsaasti korkeasti koulutettuja. Todellisuudessa suurin osa Suomeen tulleista somaleista on ollut saapuessaan luku- ja kirjoitustaidottomia.

Saippuakupla

Quote from: Onkko on 02.10.2014, 17:18:24

Runsaasti korkeasti koulutettuja, joiden todistukset ovat vain jääneet Somaliaan.

Quote from: Soile SyrjänenSomaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjänen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa.

Tämä sitten riitti koneinsinööreistä, joten palataan ketjun aiheeseen.

Mehud

Eihän maahanmuuttajien koulunkäyntiä tarvitse helpottaa, vaan oppimistuloksia parantaa. Helpoiten se käy, että heitä arvostellaan seuraavan kaavan mukaan.

Maahanmuuttajien 7, vastaa kantasuomalaisten kymppiä. 6 vastaa ysiä, 5 kasia jne. Tällä metodilla maahanmuuttaja voi huonoimmillaankin saada seiskan, jos nelonen on kantisten alin numero. Siinä maahanmuuttajien keskiarvo saataisiin reilusti yli seiskan, koska maahanmuuttajista löytyy paljon kovia juoksijoita ja pallonpelaajia liikuntatunneille.

Siitä sitten lukion kautta jatko-opiskelemaan tai työelämään.
"Se, että eurooppa ei ammu tunkeilijoita rajoilleen, ei kerro euroopan hyvyydestä, vaan sen saamattomuudesta!" - Mehud-

Suojele lastasi monikulttuurisuudelta. Kerro heille tarinoita entisestä Suomesta ja nykyisestä ruotsista. Siinä oppii tyhmempikin kakara äänestämään oikein kun aika koittaa. Näytä itse esimerkkiä!

Emo

Quote from: Ink Visitor on 02.10.2014, 13:31:03
Aikuisten maahanmuuttajien mahdollisuuksia suorittaa peruskoulu oppivelvollisuusiän ylittämisen jälkeen esitetään parannettavaksi.

Opetusministeriön työryhmä luovutti torstaina ministeri Krista Kiurulle (sd.) esityksensä aiheesta. Sen mukaan aikuisten perusopetus tulisi järjestää uuden mallin mukaan kaksivaiheisesti.

Aikuisten perusopetus halutaan myös muuttaa kokonaan valtiorahoitteiseksi. Samalla työryhmä ehdottaa, että työ- ja elinkeinohallinnolta siirtyisi opetus- ja kulttuuriministeriölle noin 4–5 mijoonan euron määräraha, jolla rahoitetaan aikuisten maahanmuuttajien luku- ja kirjoitustaidon opetusta.

Työryhmä myös pidentäisi nykyisestä kaksinkertaiseksi kotoutumistuella tuettavien omaehtoisten opintojen enimmäistukiaikaa. Ehdotuksen mukaan se olisi jatkossa 48 kuukautta, kun nyt määrä on 24 kuukautta. Tuki edellyttäisi opinnoissa edistymistä.

Jos ehdotus toteutuu, voisi myös opintotukea saada päätoimisiin peruskouluopintoihin, joita suoritetaan aikuislukioissa ja muissa opilaitoksissa.

http://yle.fi/uutiset/maahanmuuttaja-aikuisten_peruskoulun_kayntia_halutaan_helpottaa/7505002

Ja tämä kaikki neekerimuslimihyysäys aikana, jolloin kunnissa karsitaan SUOMALAISTEN OPPIVELVOLLISUUSIKÄISTEN LASTEN koulukäynnistä kovalla kädellä. Lopetetaan kouluja, pakkolomautetaan opettajia, kierrätetään kirjoja, tarjotaan halpaa ja huonoa kouluruokaa, välipaloja ei tarjota ollenkaan, homekouluja ei korjata...

Mutta tyhmä yli-ikäinen tulokas halutaan opettaa kirjoittamaan ja lukemaan, vaikka siihen kuluisi ihmisikä ja kaikkien rahat, niin omat kuin lainatut! Miksi? Eihän ne edes työllisty. Miksi niitä pitää vaivoja ja varoja säästämättä kouluttaa?

Blanc73

QuoteAikuisten maahanmuuttajien mahdollisuuksia suorittaa peruskoulu oppivelvollisuusiän ylittämisen jälkeen esitetään parannettavaksi.
Eiköhän tuo lause kerro kaiken oleellisen siitä mamu-aineksesta jota hyysärit hyysäävät hengiltä. Rikkaudesta tulee mega-rikkaus, kun se opetetaan lukemaan valkoisen miehen hieroglyfejä.

Quote..voisi myös opintotukea saada päätoimisiin peruskouluopintoihin
Myös päiväkodeissa oleville mamu-kakaroille opintotukea, jotta he eivät syrjäydy yhteiskunnasta jo esikoulu-ikäisenä.
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

Rusinapulla

Hyvästi koululaitos. Uno Cygnaeus nousee haudastaan vain hirttäytyäkseen, kun muumituttaa niin pirusti.
"Teidän on pakko hyväksyä meidän ikivanhat perinteemme: lihakarjan teurastaminen islamilaiseen tapaan tai vaikka se, että naiset pitävät huivia. Tästä ei voi keskustella."
- H. Bahmanpour 16.9.2014 Helsingin Sanomat

Bwana

Quote from: Mehud on 02.10.2014, 17:25:52
Eihän maahanmuuttajien koulunkäyntiä tarvitse helpottaa, vaan oppimistuloksia parantaa. Helpoiten se käy, että heitä arvostellaan seuraavan kaavan mukaan.

Maahanmuuttajien 7, vastaa kantasuomalaisten kymppiä. 6 vastaa ysiä, 5 kasia jne. Tällä metodilla maahanmuuttaja voi huonoimmillaankin saada seiskan, jos nelonen on kantisten alin numero. Siinä maahanmuuttajien keskiarvo saataisiin reilusti yli seiskan, koska maahanmuuttajista löytyy paljon kovia juoksijoita ja pallonpelaajia liikuntatunneille.

Siitä sitten lukion kautta jatko-opiskelemaan tai työelämään.

Tarkoitat siis malli "Alppilaa"?
Nkosi sikelel' Afrika.

ElKaNi

Eihän tuossa ole tarkoitus helpottaa peruskoulun suorittamista vaan selkiinnytään miten toimitaan jos peruskoulu/lukutaito hankitaan vasta aikuisena. Tänne tulee pieni määrä sellaisia maahanmuuttajia jotka eivät ole saaneet käydä koulua lapsena.

Saippuakupla

Quote from: ElKaNi on 02.10.2014, 18:34:37

Sen verran reippaasti noita primaarilukutaidottomia ja sekundaari- ja semilukutaitoisia kuitenkin on, ja tulee jatkossakin, että erityisiä tukitoimia tuossa esityksessä rakennellaan.

Emo

Quote from: ElKaNi on 02.10.2014, 18:34:37
Eihän tuossa ole tarkoitus helpottaa peruskoulun suorittamista vaan selkiinnytään miten toimitaan jos peruskoulu/lukutaito hankitaan vasta aikuisena. Tänne tulee pieni määrä sellaisia maahanmuuttajia jotka eivät ole saaneet käydä koulua lapsena.

Luku-ja kirjoitustaidottomia on suuri osa tänne tulevista. Tietystä ilmansuunnasta tulevista käytännössä kaikki.

On väärin verottaa suomalaiset henkitoreisiin ja leikata korkeasti verotetuilta suomalaisilta näiden omilla verorahoilla ylläpidettyjä palveluita kautta linjan, ja samanaikaisesti tunkea enenevässä määrin niitä verorahoja elintasopakolaisten ylläpitoon ja palveluihin.

Jokainen kansa kustantakoon omat palvelunsa omilla verorahoillaan, ei etninen kantasuomalainen voi eikä saa olla se, joka elättää laiskat täällä ja laiskat siellä. Suomalainen tukee suomalaista, somalit somaleja, irakilaiset irakilaisia... ja vieläpä omissa maissaan.

guest3656

Quote
Aikuisten maahanmuuttajien mahdollisuuksia suorittaa peruskoulu oppivelvollisuusiän ylittämisen jälkeen esitetään parannettavaksi.

Ihan kelpo ehdotus, jota ei nuivienkaan kannata oikopäätä tyrmätä. Mamulle hankitaan uusi koulureppu, joka tungetaan täyteen koulukirjoja. Kyyditys lentoasemalle ja paluulippu lähtöruutuun. 

Emo

Quote from: Kaupunkisuunnittelija on 02.10.2014, 18:55:32
Quote
Aikuisten maahanmuuttajien mahdollisuuksia suorittaa peruskoulu oppivelvollisuusiän ylittämisen jälkeen esitetään parannettavaksi.

Ihan kelpo ehdotus, jota ei nuivienkaan kannata oikopäätä tyrmätä. Mamulle hankitaan uusi koulureppu, joka tungetaan täyteen koulukirjoja. Kyyditys lentoasemalle ja paluulippu lähtöruutuun.

Nyt se vasta on lopullisessa muodossaan.

Onkko

Quote from: ElKaNi on 02.10.2014, 18:34:37
Eihän tuossa ole tarkoitus helpottaa peruskoulun suorittamista vaan selkiinnytään miten toimitaan jos peruskoulu/lukutaito hankitaan vasta aikuisena. Tänne tulee pieni määrä sellaisia maahanmuuttajia jotka eivät ole saaneet käydä koulua lapsena.

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/turvapaikanhakijoiden-vyory-tulossa/1089030

QuoteMaahanmuuttoviraston ylijohtaja Jorma Vuorio patistaa varautumaan tulijoiden tulvaan jo nyt, sillä koko järjestelmä on rakennettu 2 000 turvapaikanhakijalle.

Oman haasteensa tuovat muun muassa turvapaikan saaneiden koulutuksen ja asumisen järjestely. Esimerkiksi Somaliasta tulevista 90 prosenttia on luku- ja kirjoitustaidottomia.

Suomeen tulee vuosittain noin 600 aikuista maahanmuuttajaa,
joiden äidinkielen luku- ja kirjoitustaito on puutteellinen (Nissilä 2009: 17)

Mikä nyt on vähäinen määrä ja tuo on vain ne jotka eivät omallakaan kielellä osaa lukea ja kirjoittaa. Erikseen ne jotka osaa mutta koulutus tai suomenkielen taito puutteellinen.

sivullinen.

Quote from: Mehud on 02.10.2014, 17:25:52
Eihän maahanmuuttajien koulunkäyntiä tarvitse helpottaa, vaan oppimistuloksia parantaa. Helpoiten se käy, että heitä arvostellaan seuraavan kaavan mukaan.

Maahanmuuttajien 7, vastaa kantasuomalaisten kymppiä. [...]

Tämä kaava on jo kauan ollut käytössä. Se ei vaan riitä. Oppilaalle, joka ei osallistu lainkaan koulutukseen, ei voida antaa arvosanaa.

Tai miksipä ei voitaisi? Minun puolestani jokaiselle mamulle voisi heti lähettää kotiin peruskoulun päästötodistuksen täynnä kymppejä. Siten kaikille olisi järjestetty "koulutus", eikä kulujakaan tulisi postimaksua enempää. Byrokratiahan katsoo maailmaa paperien kautta. Jokainen, joka vastustaa uutta "kirjekoulua", on taattu rasisti.
"Meistä ei olisi mikään sen suotavampaa kuin sivullisen esittämä marxilainen analyysimme arvostelu." (Lenin)

Emo

^ Ja ihan tuolla vilpittömällä katseella sinä sanot meille tämän?

lavastemies

Työryhmän esityksen viimeinen virke
QuoteMaahanmuuton lisääntyminen tulevaisuudessa lisäisi todennäköisesti aikuisten perusopetuksen opiskelijamääriä
on surullinen tulevaisuudenkuva. Linja pitäisi olla se, että entistä harvempi maahanmuuttaja tarvitsee aikuisena perusopetusta.

Oiskohan ensi vaaleissa ehdolla semmoinen puolue, joka haluaa vähentää aikuisten ihmisten tarvetta perusopetukseen?

ElKaNi

Quote from: Onkko on 02.10.2014, 19:32:35
(naps)
Suomeen tulee vuosittain noin 600 aikuista maahanmuuttajaa,
joiden äidinkielen luku- ja kirjoitustaito on puutteellinen (Nissilä 2009: 17)

Mikä nyt on vähäinen määrä ja tuo on vain ne jotka eivät omallakaan kielellä osaa lukea ja kirjoittaa. Erikseen ne jotka osaa mutta koulutus tai suomenkielen taito puutteellinen.

Siis muutama prosentti tänne muuttavista on lukutaidottomia.

Muuttohaukka

Quote from: Emo on 02.10.2014, 17:32:13

Ja tämä kaikki neekerimuslimihyysäys aikana, jolloin kunnissa karsitaan SUOMALAISTEN OPPIVELVOLLISUUSIKÄISTEN LASTEN koulukäynnistä kovalla kädellä. Lopetetaan kouluja, pakkolomautetaan opettajia, kierrätetään kirjoja, tarjotaan halpaa ja huonoa kouluruokaa, välipaloja ei tarjota ollenkaan, homekouluja ei korjata...

Mutta tyhmä yli-ikäinen tulokas halutaan opettaa kirjoittamaan ja lukemaan, vaikka siihen kuluisi ihmisikä ja kaikkien rahat, niin omat kuin lainatut! Miksi? Eihän ne edes työllisty. Miksi niitä pitää vaivoja ja varoja säästämättä kouluttaa?
Boldaus minun.

Just noin ja aivokuume taas huipussaan.

Ongelma on siinä, että, vaikka näihin laitettaisiin koko valtion budjetti seuraavan vuosikymmenen ajan, he vain eivät enää ole lukemissensitiivisiä. Lukemaanoppimisen kausi on takana ja sitä ei millään saada heidän elinikänään oppimaan.

Kantalasten koulua supistetaan ja supistetaan juuri noin kuin Emo sanoi. Maaseudulla lapsia kuskataan koulukeskuksiin. Surettaa nähdä aamuseitsemältä pieniä reppuselkiä odottamassa pimeässä kouluautoa. Päivä venyy helposti odotuksineen ja matkoineen kahdeksantuntiseksi.

Mutta toki, jos tavoitteena on supistettu EHA-lääkärikoulutus näille Ruotsin malliin, niin mikä ettei. Erityislukio, -yliopisto, -tuki ja -työllistyminen. Tähtiainesta koko sakki.
Tähti * koulutodistuksessa merkitsee ko. aineen soveltavaa oppimäärää. *-ELL, *LL, *HLL, *KTM, *KM etseteraa.

Edit: Virheet

Malla

Quote from: ElKaNi on 02.10.2014, 20:43:50
Siis muutama prosentti tänne muuttavista on lukutaidottomia.

Okei. Miksi heidän opettamiseensa tarvitaan miljoonia?

Emo

Quote from: ElKaNi on 02.10.2014, 20:43:50
(naps)
Siis muutama prosentti tänne muuttavista on lukutaidottomia.

Mitä me tehdään niillä?
Arstilakin käski käyttää maahanmuuttajia toisessa ketjussa. Mitä käyttöä näille on?
Jos vaikka vanhoilla päivillään oppivat jotenkuten lukemaan, niin ikinä eivät tule ymmärtämään lukemaansa. Ovat toisen luokan kansalaisia aina, öö-mappilaisia, elättejä.
Miksi ne tänne tulee? Tyhmä kysymys. Miksi sinä näitä tänne haluat?