News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014

Started by Ant., 08.02.2014, 21:05:53

Previous topic - Next topic

Ant.

Eurovaalit lähestyvät, joten on aika avata seurantaketjuja eri puolueiden eurovaalikuvioille. Tässä ketjussa esitellään ja seurataan Suomen tuoreinta puoluetta: sinivalkoista rintamaa.

Sinivalkoinen rintama ei varsinaisesti ole uusin rekisteröity puolue, sillä puoluerekisterin puoluelistalla sen alta löytyy vielä kaksi tuoreempaa tulokasta kun kaksi kommunistista puoluetta on poistunut rekisteristä ja päässyt sinne uudelleen kannattajakortit kerättyään. Sinivalkoisen rintaman kerrotaan päässeen puoluerekisteriin jo marraskuussa 2010, mutta tällöin puolue toimi vielä nimellä vapauspuolue. Sinivalkoiseksi rintamaksi puolue muuttui vasta marraskuussa 2013.

Sinivalkoista rintamaa voidaan hyvällä syyllä pitää eri puolueena kuin vapauspuoluetta. Puolueen perustaja ja kannattajakorttien kerääjä oli ensimmäinen puheenjohtaja Kalevi Helo, jonka johdolla puolue meni eduskuntavaaleihin 2011. Tämän jälkeen puolue vaihto puheenjohtajaksi Lisbet Puttosen ja erotti puoluetta itselleen hamunneen Olavi Mäenpään, mutta kokous ei noudattanut yhdistyslakia. Tässä yhdistyslainsäädännön ilmeisesti hyvin tunteva Mäenpää huomasi tilaisuutensa, sai peruutettua erottamisensa ja lopulta järjestettyä uuden kokouksen, jossa hänet valittiin puolueen puheenjohtajaksi.

Oikeistaistelusta johtuen puolueella oli vuoden 2012 kunnallisvaaleissa vain yksi ehdokas: silloinen puheenjohtaja Puttonen.

Mäepään noustua värikkäiden oikeustaistojen jälkeen puheenjohtajaksi hän muutti puolueen nimen edellisten puolueidensa tapaan sinivalkoisuuteen viittaavaksi. Vapauspuolueesta ei siis ole jäljellä enää nimeä tai vanhoja aktiiveja, ainoastaan puoluerekisteripaikka.

Uutinen kesäkuulta 2013:

Quote
Mäenpää johtaa Vapauspuoluetta

Patentti- ja Rekisterihallitus merkitsi maanantaina Vapauspuolueen puheenjohtajaksi ja nimenkirjoittajaksi turkulaisen kaupunginvaltuutetun Olavi Mäenpään.

Mäenpää ja kaarinalainen Lisbet Puttonen ovat viime vuosina taistelleet siitä, kumpi heistä on Vapauspuolueen laillinen puheenjohtaja.

Mäenpää sanoo käynnistävänsä tarkat selvitykset puolueen edellisen johdon taloudellisista menettelyistä.

Lisäksi Vapauspuolueen nimi tullaan Mäenpään mukaan muuttamaan "sinivalkoisuuteen" viittaavaksi tulevana syksynä järjestettävässä ylimääräisessä puoluekokouksessa. Puolue aikoo asettaa täydet listat 2014 EU-vaaleihin.

TS

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/499255/Maenpaa+johtaa+Vapauspuoluetta

Ja marraskuulta 2013:

QuoteVapauspuole vaihtoi nimekseen Sinivalkoinen Rintama rp

Vapauspuolue rp. on päättänyt Kokkolassa pitämässään puoluekokouksessa muuttaa nimekseen Sinivalkoinen Rintama rp.

Puolueesta käytetään kirjainlyhennettä SVR.

Puolue aikoo asettaa tuleviin ensi kevään EU-vaaleihin täyden ehdokaslistan.

– Puolue on kansallismielinen ja ehdottoman maahanmuuttokriittinen. Näissä asioissa kantamme eivät ole pelkkää sanahelinää, kuten ne perussuomalaisilla ovat, puheenjohtaja Olavi Mäenpää kommentoi

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/566911/Vapauspuole+vaihtoi+nimekseen+Sinivalkoinen+Rintama+rp

Puolueella ei tällä hetkellä ole kotisivuja, mutta Facebookista löytyvät juuri perustetut kannatussivut: https://www.facebook.com/sinivalkoinenrintama . Puolueen itsestään käyttämä lyhenne on SVR, ei siis SiVaRi. Puolueesta keskustellaan tiuhaan myös Suomi24:n vapauspuolue-osiossa, jossa vakioaiheita näyttävät olevan homous, ylensyönti ja Mäenpäästä joskus vuosituhannen alusssa julkaistu Helsingin Sanomien uutinen, jossa listataan tämän rikoksia ja ulosotossa olevia maksuja. Aikaisemmin palstalla keskustelivat myös puolueen aktiivit, mutta nykyään sieltä löytyy vain solvausta.

Puolue ei ole toistakseksi kertonut (tai valinnut) eurovaaliehdokkaitaan, mutta Pekka Siitoimen manttelinperijä Kai M. Aalto on jo useamman kuukauden kertonut olevansa yksi puolueen ehdokkaista. Selvää myös on, että Olavi Mäenpää asettuu ehdolle ja eiköhän ehdolla nähdä myös kokkolalainen Ari Laakso.

Puolueen ehdokasasettelua on mielenkiintoista seurata, sillä Mäenpää voi saada eurovaaleihin yllättäviäkin ehdokkaita. 100 000 äänen kerääminen ja ehdokkaan saaminen läpi vaaleissa on kuitenkin täyttä utopiaa. Puolueen todennäköinen äänikuningas on puheenjohtaja joka vuoden 2004 eurovaaleissa keräsi 1523 ääntä. Vuoden 2009 eurovaaleissa Mäenpää ei ollut mukana puolueen puutteen vuoksi.
Homma is the new black.

törö

Sinoliveikkojen Ritarikunta ei tule menestymään Turun ulkopuolella, koska turkulaiset juopot eivät äänestä muualla.

Lisäksi sen maahanmuuttopolitiikka on liian turkulainen muun Suomen makuun. Turussahan on paljon samaa henkeä kuin Ahvenanmaalla, eli toispaikkakuntalaisetkin ovat muukalaisia ja monet pelkäävät heidän vievän työt ja naiset. Työtä tekevä mamu on jo itse Pelsepuupi.

Oami

Quote from: Ant. on 08.02.2014, 21:05:53
Sinivalkoiseksi rintamaksi puolue muuttui vasta marraskuussa 2011.

Tarkoitat kai 2013.

Niin tai näin, mielenkiintoista seurata mimmoisen kampanjan puuhaavat.
Oula "Oami" Lintula — www.oulalintula.fi

Ant.

Quote from: Oami on 09.02.2014, 16:36:01
Quote from: Ant. on 08.02.2014, 21:05:53
Sinivalkoiseksi rintamaksi puolue muuttui vasta marraskuussa 2011.

Tarkoitat kai 2013.

Niin tai näin, mielenkiintoista seurata mimmoisen kampanjan puuhaavat.

Joo. Totta kai 2013. Korjasin.

Puolue kertoo Facebook-sivuillaan seuraavaa:

QuoteSinivalkoisen Rintama R.P:n eurovaaliehdokkaan (sitoutumaton) Anu Palosaaren blogi! Kannattaa tutustua.
http://anupalosaari.blogspot.com/
Homma is the new black.

Ant.

Sinivalkoinen rintama ottaa virallisilla Facebook-sivuillaan ensimmäistä kertaa kantaa johonkin asiaan:

QuotePerussuomalaisten "maahanmuuttokriittinen" siipi toistelee maahanmuuton ongelmia. Persut ovat tässäkin osa ongelmaa, eivätkä ratkaisua. Jos maahanmuuttopolitiikan tiukentamispyrkimyksiin ei liity vaatimuksia valtiollisen itsenäisyyden palauttamista, on se pelkkää tuuleen huutamista. Ilman rajavalvontaa ja tiedostamista syistä monikultturistamisen taustalla ei voida menestyksellisesti taistella maahanmuuton aiheuttamia ongelmia vastaan. Ylikansallisen pääoman tieltä ollaan kansallisvaltiosta luopumassa ja osittain luovuttu. Se näkyy mm. monikultturistamisena, halpatyövoimana, arvojen rapautumisena ja ison rahan ylivaltana ja hyvinvointi- ja oikeusvaltion alas ajamisena.

kirjoitti ARI LAAKSO

Tämä taisi olla puolueen toinen kannanotto. Marraskuussa Olavi Mäenpää tuomitsi myös perussuomalaiset kun puolue pääsi pikku-uutiseen nimenvaihdon yhteydessä.
Homma is the new black.

tietotyöläinen

Quote from: Ant. on 24.02.2014, 17:28:04
Tämä taisi olla puolueen toinen kannanotto. Marraskuussa Olavi Mäenpää tuomitsi myös perussuomalaiset kun puolue pääsi pikku-uutiseen nimenvaihdon yhteydessä.

Tämä on niin ennalta-arvattavaa että se on jo suorastaan herttaista.

Möhömaha

Minusta olisi virkistävää, jos tässä maassa olisi joku oikeasti oikeistolainen puolue (ääri -sellaisista puhumattakaan). Kaikki nykypuolueet ovat lähinnä keskusta-vasemmistolaisia (mukaan lukien Kokoomus). Mäenpää tosin taitaa aiheuttaa riidan jokaisessa puolueessa, joissa on enemmän kuin yksi jäsen.
Offer me money, offer me power, I don't care. I'll say what I want to say, and if the consequence is losing money, so be it -Elon Musk

Hämeenlinnan Oraakkeli

Mäenpää voisi saada tuon 100 000 ääntä jollain todella rankalla provokaatiolla mallia koraaninheitoon mm kilpailut tai Profeetta muhammedista piirrettyjen kuvien näyttelyllä tms. Lienee selvää että vaalikampanjoinnista tulee melkoinen huumoripläjäys. K.M Aallon kampanjaa odotellessa.
https://www.youtube.com/watch?v=3QD83dP6hUQ

Ant.

Quote from: Jani Rantala on 24.02.2014, 19:12:19
Mäenpää voisi saada tuon 100 000 ääntä jollain todella rankalla provokaatiolla mallia koraaninheitoon mm kilpailut tai Profeetta muhammedista piirrettyjen kuvien näyttelyllä tms.

Jos näin olisi, Suomen presidentti olisi nimeltään Seppo Lehto.

Löysäilyltä tuo minusta näyttää. Kymmenen vuotta sitten Mäenpäällä oli aivan toinen meno päällä. Silloin hän toki olikin eräänlainen kansallismielisten johtaja joka istui oikein kaupunginvaltuustossa. Mäenpää oli äärimmäisen ylpeä kaupunginvaltuustopaikastaan ja kertoi monesti väittelyn päätteeksi menevänsä taas kohta painamaan kaupunginvaltuustoon läsnäolonappia - tekemään tekoa, jota kiistakumppani ei milloinkaan pääsisi tekemään.

Mäenpään puolueella oli tuolloin myös kotisivut ja vaaliohjelma, vaikka eivät hääppöisiä olleetkaan. Uskoa tulevaisuuteenkin taisi olla. Oli selvää että maahanmuuttoasiat tulevat nousemaan pinnalle tulevaisuudessa. Mäenpää varmasti oletti, että hänen vuoronsa tulee vielä.

Mutta sitten aivan muut tulivat ensin Mäenpää rinnalle ja menivät sitten pitkälle edelle. Viimeisenä niittinä oli se, että Mäenpään vaalipiiristä nousi lopulta maahanmuuttokriittinen henkilö eduskuntaan, mutta se olikin 30-vuotias Maria Lohela eikä Mäenpää.

Luulen, ettei Mäenpää enää edes haaveile, että hänen johdollaan nousisi maahanmuuttoa vastustava kansanrintama. Ei sellaiselle ole tilaa tai tilausta. Tämän vuoksi ei ole yllättävää, ettei Mäenpään puolueella ole puolueohjelmaa tai kotisivuja. Miksi nähdä vaivaa kun uskoa puolueen tulevaisuuteen ei ole? Eikä Mäenpää itsekään enää ole nuori mies vaan täyttää tänä vuonna 64-vuotta. Puolueen ainoa tehtävä on nostaa Mäenpään päätä aika ajoin sen verran julkisuuden pinnan yläpuolelle, että hän pääsee sanomaan muutaman ruman sanan perussuomalaisista.
Homma is the new black.

törö

Mäenpään sekoilujen takia suurin osa puolueen kannattajista on kaikonnut iäksi ja se tulee pysymään pelkkänä kirppuna.

Jos siltä suunnalta kuullaan vielä jotain merkittävää niin sen takia, että entiset jäsenet perustavat uuden puolueen, jonka jäsenyysehtoihin kuuluu, ettei hakija saa olla Olavi Mäenpää.

Myrkkymies

Quote from: Jani Rantala on 24.02.2014, 19:12:19
K.M Aallon kampanjaa odotellessa.

Onko itse komentaja Kai M. Aalto mukana? Tämähän on aivan loistava puolue. ;D

Oami

Oula "Oami" Lintula — www.oulalintula.fi

ikuturso

Quote from: Ant. on 24.02.2014, 17:28:04
Sinivalkoinen rintama ottaa virallisilla Facebook-sivuillaan ensimmäistä kertaa kantaa johonkin asiaan:

QuotePerussuomalaisten "maahanmuuttokriittinen" siipi toistelee maahanmuuton ongelmia. Persut ovat tässäkin osa ongelmaa, eivätkä ratkaisua. Jos maahanmuuttopolitiikan tiukentamispyrkimyksiin ei liity vaatimuksia valtiollisen itsenäisyyden palauttamista, on se pelkkää tuuleen huutamista. Ilman rajavalvontaa ja tiedostamista syistä monikultturistamisen taustalla ei voida menestyksellisesti taistella maahanmuuton aiheuttamia ongelmia vastaan. Ylikansallisen pääoman tieltä ollaan kansallisvaltiosta luopumassa ja osittain luovuttu. Se näkyy mm. monikultturistamisena, halpatyövoimana, arvojen rapautumisena ja ison rahan ylivaltana ja hyvinvointi- ja oikeusvaltion alas ajamisena.

kirjoitti ARI LAAKSO

Tämä taisi olla puolueen toinen kannanotto. Marraskuussa Olavi Mäenpää tuomitsi myös perussuomalaiset kun puolue pääsi pikku-uutiseen nimenvaihdon yhteydessä.

Tämä on täyttä asiaa.
Ilman Schengen-sopimuksen kaatamista ja rajatarkastuksia on turha kuvitella maahanmuuton rajoittuvan. Esimerkkinä vaikka romanikerjäläiset, jotka laajennetun schengenin turvin tulevat ja menevät miten lystäävät.

Sampo Terhon EU-ohjelman punaisena lankana on kansallisen päätäntävallan lisääminen EU:ssa. Tähän pitäisi oleellisena osana kuulua passintarkastukset EU:n sisärajoilla. Ei se, että passi tarkastetaan, rajoita kenenkään sellaisen liikkuvuutta EU:ssa, jolla liikkumisoikeus on. Se vain hidastaa pari minuuttia rajalla. Sen sijaan ne, joilla ei vapaata liikkumisoikeutta ole, saataisiin kiinni ja oikeuden eteen tai ulos EU:sta.

-i-
Kun joku lausuu sanat, "tässä ei ole mitään laitonta", on asia ilmeisesti moraalitonta. - J.Sakari Hankamäki -
Maailmassa on tällä hetkellä virhe, joka toivottavasti joskus korjaantuu. - Jussi Halla-aho -
Mihin maailma menisi, jos kaikki ne asiat olisivat kiellettyjä, joista joku pahoittaa mielensä? -Elina Bonelius-

mossad

 
Ant. mollaa Olavii ja törö heittää lissä vettä kiukaal, vähä täsä tuaksuu karkeruure käry.

Jos mää olisi raskaan ni voisi olla möttölläs tämmösest, mut mää en ol .. raskaan 

Lxoxvxe axnxd dxexmxoxcxraxcxy wxixlxl pxrxexvxaxixl !  - Ei vihaviesti, vaan vitutusviesti -

Ant.

Quote from: mossad on 25.02.2014, 00:14:16

Ant. mollaa Olavii ja törö heittää lissä vettä kiukaal, vähä täsä tuaksuu karkeruure käry.

Jos mää olisi raskaan ni voisi olla möttölläs tämmösest, mut mää en ol .. raskaan

Olavi on saanut niin paljon arvostelua osakseen poliittisen uransa aikana, ettei tällainen pieni nimimerkeiltä tuleva haukku tunnu missään.

Olen muuten käynyt tällä valtuustokaudella pari kertaa katsomassa Turun kaupunginvaltuuston kokouksia paikan päällä. Onhan se niin, että kun Mäenpää saa puheenvuoron, se on yleensä mielenkiintoisempi kuin kymmenen edellistä yhteensä. Mäenpään työskentelyä on viihdyttävä seurata ja tietenkin hänelle on kertynyt paljon tietotaitoa pitkän poliittisen uransa aikana. Röyhkeyttä käyttää tätä taitoa Mäenpäällä on ollut varmasti alusta saakka.

Mutta vaikka valtuustossa puhe sujuisikin, on tämä puoluehanke selvää jäähdyttelyä verrattuna 2000-luvun alkuun. Ei tämän sanomisesta tulisi kenenkään pahastua, niin selvää se on.
Homma is the new black.

mossad

 
"Olavi on saanut niin paljon arvostelua osakseen poliittisen uransa aikana"

- on saanut, ja on myöskin saanut paljon aikaan (siis myöskin plussaa, ei pelkkää miinusta) ja yksin, kun on sukset ristissä kaikkien kanssa .. mukaan lukien Soini/Halla-aho.

Lxoxvxe axnxd dxexmxoxcxraxcxy wxixlxl pxrxexvxaxixl !  - Ei vihaviesti, vaan vitutusviesti -

junakohtaus

Now you can jump, Pallero. Ota kääretorttua.


Ant.

Quote from: Myrkkymies on 25.02.2014, 17:09:24
"Herra valtakunnanjohtaja täällä komentaja Aalto Oulusta."

http://www.youtube.com/watch?v=ISRAmItGOck

Aalto on ollut Mäenpään puolueissa ehdolla kutakuinkin kaikissa vaaleissa jo yli kymmenen vuoden ajan. Yksi syy vapauspuolueen riitoihin oli ilmeisesti se, että Mäenpää halusi Aallon eduskuntavaaliehdokkaaksi, mutta puolueen silloinen johto ei tätä hyväksynyt.

Muutenkin Pekka Siitoimen jenki on Pekan kuoltua mennyt varsin yksimielisesti Mäenpään joukkoihin. Tämän kaiken huomioiden siinä ei ole mitään ihmeellistä, että Aalto on näissäkin vaaleissa Mäenpään puolueen ehdokkaana.

Vuoden 2003 eduskuntavaaleissa Aalto oli poikkeuksellisesti ehdolla Pirkanmaalla. Silloin hän sijoittui vertailuluvuin mitattuna sijalle 177. Ehdokkaita oli 177. Muutenkin Pirkanmaalla oli tuolloin todella kova ehdokaskaarti kun kaikki puolueet huomioidaan. Mukana olivat mm. Klaus Elovaara, Seppo Lehto, Sylvain Kipre ja vakavasti otettavista ehdokkaista Sampo Terho, joka hävisi vielä tuolloin Lehdollekin äänimäärässä: http://www2.hs.fi/extrat/vaalit2003/tulos/vaalipiiri.jsp?VaalipiiriID=07&kaikki=1http://www2.hs.fi/extrat/vaalit2003/tulos/vaalipiiri.jsp?VaalipiiriID=07&kaikki=1
Homma is the new black.

Joopa

Kohta tulee paskaa niskaan, mutta ajattelen kuitenkin ääneen:

Mikä näissä ei-tulevaisuutta-mikropuolueissa saa ne puuhahemmot tekemään samaa juttua vuodesta ja jopa vuosikymmenestä toiseen? Onko siinä jokin harhakuvitelma vaikutusvallasta jos on oma puolue vaikkei olisi yhtään edustajaa missään instanssissa edes varalla?

Ymmärrän sinällään sen, että joku haluaa yrittää, mutta jos vuosikymmenen päästä ei olla kertaakaan päästy yhtään mihinkään eikä edes lähelle, niin mikä saa edelleen jatkamaan?

tietotyöläinen

Quote from: Joopa on 25.02.2014, 19:35:26
Ymmärrän sinällään sen, että joku haluaa yrittää, mutta jos vuosikymmenen päästä ei olla kertaakaan päästy yhtään mihinkään eikä edes lähelle, niin mikä saa edelleen jatkamaan?

Se sama asenne, millä varmistetaan, että ikinä ei marginaalista nousta. Ollaan (useinmiten) aidosti suivaantuneita (yhteiskunnallisista) epäkohdista ja voimakkaasti sitä mieltä, että kukaan muu ei osaa niitä korjata.

Oami

Quote from: Joopa on 25.02.2014, 19:35:26
Mikä näissä ei-tulevaisuutta-mikropuolueissa saa ne puuhahemmot tekemään samaa juttua vuodesta ja jopa vuosikymmenestä toiseen? Onko siinä jokin harhakuvitelma vaikutusvallasta jos on oma puolue vaikkei olisi yhtään edustajaa missään instanssissa edes varalla?

Jospa he katsovat olevansa parhaita mahdollisia vaihtoehtoja ajamaan haluamaansa politiikkaa?

Miksi vaaleissa ylipäänsä pitäisi äänestää jotain muuta kuin parhaaksi katsottua vaihtoehtoa? Mikä on vaalien idea?
Oula "Oami" Lintula — www.oulalintula.fi

Joopa

Quote from: Oami on 25.02.2014, 20:31:06
Quote from: Joopa on 25.02.2014, 19:35:26
Mikä näissä ei-tulevaisuutta-mikropuolueissa saa ne puuhahemmot tekemään samaa juttua vuodesta ja jopa vuosikymmenestä toiseen? Onko siinä jokin harhakuvitelma vaikutusvallasta jos on oma puolue vaikkei olisi yhtään edustajaa missään instanssissa edes varalla?

Jospa he katsovat olevansa parhaita mahdollisia vaihtoehtoja ajamaan haluamaansa politiikkaa?

Miksi vaaleissa ylipäänsä pitäisi äänestää jotain muuta kuin parhaaksi katsottua vaihtoehtoa? Mikä on vaalien idea?
Niin, mutta kyse oli siitä mikä saa heidät jatkuvasti uskomaan olevansa se paras vaihtoehto jos historia osoittaa ettei (juuri) kukaan muu ole sitä mieltä?

Taikakaulin

Quote from: Myrkkymies on 25.02.2014, 17:09:24
"Herra valtakunnanjohtaja täällä komentaja Aalto Oulusta."

http://www.youtube.com/watch?v=ISRAmItGOck

Videon lopussa, joka on vuodelta 1992: "Äärikoikeistolaisuuden uhka kasvaa Länsi-Euroopassa, myös Suomessa."

Tutun kuuloinen mantra, ihan kuin nykypäivän Hesarista.
Lahjoita suomalaisen kulttuurin säilymiseen - https://www.luonnonperintosaatio.fi

"Tarjoamme ainoana valtakunnallisena tahona suoran kanavan luonnonsuojeluun.
Kaikki lahjoitukset käytetään alueiden ostoon, suojeluprosessiin ja syntyneiden luonnonsuojelualueiden vaalimiseen."

Oami

Quote from: Joopa on 26.02.2014, 11:10:32
Niin, mutta kyse oli siitä mikä saa heidät jatkuvasti uskomaan olevansa se paras vaihtoehto jos historia osoittaa ettei (juuri) kukaan muu ole sitä mieltä?

Jaa a. Sitäpä pitää kysyä heiltä itseltään itse kultakin.
Oula "Oami" Lintula — www.oulalintula.fi

Ant.

Sinivalkoinen rintama ei ole tiedottanut mitään pitkään aikaan edes Facebook-sivuillaan. Sivuille on vain linkattu muutamia Ari Laakson uusia blogikirjoituksia, joissa hän haukkuu Soinia ja perussuomalaisia.

Ehdokasasettelu päättyy kuitenkin kohta. Oikeusministeriön vaalisivujen mukaan ehdokashakemukset on jätettävä Helsingin vaalipiirilautakunnalle viimeistään tiistaina 15.4. ennen klo 16. Eli siis huomenna.

Ehdokkaiksi ovat ilmoittautuneet ainakin Anu Palosaari, Kai "komentaja" Aalto ja eivätköhän mukana ole myös Olavi Mäenpää ja Ari Laakso. Jännä nähdä, keitä loput 16 ovat, jos puolue siis saa täyden listan kokoon. Merkittävän osan puuttuvista ehdokkaista muodostavat varmaan Mäenpään turkulaiset ikiehdokkaat, joiden kunnallisvaalikannatuskin on yleensä alle kymmenen äänen luokkaa. Mutta voi listalla olla yllätyksiäkin.

Yle tiedottaa riemuksemme sivuillaan, että se pyrkii haastattelemaan kaikki eurovaaliehdokkaat TV-studiossaan. Haastattelu/ehdokas kestää joitakin minuutteja ja haastattelut liitetään ehdokkaan vaalikonevastaukseen. Toivottavasti myös sinivalkoisen rintaman ehdokkaat saapuvat haastatteluun sankoin joukoin. Haluan nimittäin ehdottomasti nähdä, miten joku Jari Korkki, joka on tottunut haastattemaan presidenttejä ja pääministereitä, haastattelee komentaja Aaltoa tai tätä turkulaista julkifasistia, joka sai kunnallisvaaleissa yhden äänen.

Linkki Ylen uutiseen: http://yle.fi/uutiset/yle_tenttaa_kaikki_300_eurovaaliehdokasta/7086914
Homma is the new black.

Miniluv

Kai Aallon kertomaa:

QuoteTässä kaikki SVR:n eurovaaliehdokkaat näissä vaaleissa; numerot saadaan 27.04.-14

Sinivalkoinen Rintama Aalto, Kai 1966 Oulu
Sinivalkoinen Rintama Alajoki, Heimo 1950 Punkalaidun
Sinivalkoinen Rintama Lehto, Esa 1968 Parikkala
Sinivalkoinen Rintama Leipävuori, Raimo 1963 Tampere
Sinivalkoinen Rintama Palosaari, Anu 1973 Tampere
"If you're running in fear of your own voters, there is nothing America can do for you".  JD Vance

Eikö ryssä kuole netissä länkyttämällä? Vielä ehtii värväytyä!  https://ildu.com.ua/

Commander66

Kuten tunnettua, en ole näissä EU-vaaliasioissakaan "eka kertaa pappia kyywissä", olin ehdokkaana jo vuoden 2004 EU-vaaleissa, jolloin sain 268 ääntä. Jos luulette, että se on jotenkin pieni tulos, niin voin todeta, että todella monella esim. Muutos 2011 - puolueen EU-vaaliehdokkaalla tulee olemaan puurtamista näissäkin vaaleissaa saavuttaakseen edes tuon äänimäärän. Sekin kannattaa muistaa, että käyn aina kaikki kampanjani 0 euron budjetilla.   ;D
Kai M. Aalto / toiminnanvetäjä, Oulu / Sinivalkoinen Rintama (SVR) r.p.

svobo

Quote from: Joopa on 25.02.2014, 19:35:26
Ymmärrän sinällään sen, että joku haluaa yrittää, mutta jos vuosikymmenen päästä ei olla kertaakaan päästy yhtään mihinkään eikä edes lähelle, niin mikä saa edelleen jatkamaan?

Ei kaikkea tarvitse tehdä niin päämäärätavoitteellisesti. Ehkäpä mikropuoluetouhuilu on mäenpäälle kiva harrastus ja hän nauttii siitä.
"Eilen paluumatkalle Irakiin lähteneillä mieli muuttunut kun olivat nähneet Helsingin. Aikovat palata Saarijärvelle päästäkseen Helsinkiin."
Jani Ilola (@i_lo_la) December 10, 2015

Antti Moisander

QuotePuolue aikoo asettaa tuleviin ensi kevään EU-vaaleihin täyden ehdokaslistan.

Sinivalkoinen Rintama

127 Kai Aalto
128 Heimo Alajoki
129 Esa Lehto
130 Raimo Leipävuori
131 Anu Palosaari

http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_europarlamenttivaalit_2014#Sinivalkoinen_Rintama
Kuntavaalit Kerava | Aluevaalit Vantaa-Kerava

https://www.anttimoisander.fi/