News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2014-02-03 YLE: Jari Lindström perussuomalaisten ryhmänjohtajaksi

Started by ämpee, 03.02.2014, 11:27:03

Previous topic - Next topic

dothefake

Nykyään pitäisi kylläkin sanoa: kontiaisentyötä. Pirkko elää menneessä ajassa.
"Oma kansa ensin" -ajattelu on vahingollista.
-Tytti Tuppurainen

Nuivanlinna

Quote from: normi on 03.02.2014, 13:20:49

Juu tuo "myyräntyö" kommentti osoitti, että oli tosiaan väärä henkilö johtajana. Kuitenkin Ruohonen-Lerner on hyvä ehdokas ministeriksi. Sitten kun PS on hallituksessa...........

Tätäkään ei olisi tapahtunut jos.........
Quote from: millla on 04.03.2016, 23:01:53
Pahinta Suomessa on tämän köyhyyden lisäksi henkinen köyhyys. Meiltä puuttuu horisontti, mihin katsoa ja mitä tavoitella.

Venne

PRL on ollut vitsi ja riesa alusta lähtien. Ja tällä lausunnolla hän todistaa väkevästi olevansa sitä edelleen ja väärä valinta jatkoon. Olen tyytyväinen, että hänestä päästiin! Ja toivon, ettei kukaan persu lähde mukaan mielensäpahoittamis ja syyttelikisaan, vaan antaa pirkon kiukutella yksikseen ja komentoi korkeintaan, että on valitettavaa, jos pirkko on mielensä pahoittanut, mutta puolueväki on ja lähimmät ovat parhaansa tehneet ja demokratiassa tehdään näin päätöksiä....

JT

Quote from: dothefake on 03.02.2014, 19:31:29
Radiossa sanottiin sen Turusen puolustautuneen sanomalla, ettei ole edes myyrän näköinen.

Kaj Turunen@Twitter eilen:

Myyräksi ei ole sanottu kuin kerran pohjanmaalla. Rinta-Joupilla kysyttiin: "Haluuks sää Ton eskortin myyrä".
Kun hollitupalaiset päästää salin puolelle, ne eivät siitä hienostu, vaan muuttavat salin hollituvaksi.
-Kari Suomalainen

Ei ehkä ole liioiteltua sanoa, että turvapaikanhakijat ovat parasta, mitä Suomelle on tapahtunut sataan vuoteen.
- Mirja Niemitalo ("Hyvyyden aalto pyyhkäisi yli Suomen", Kaleva, 2.10.2015)

Kimmo Pirkkala

Quote from: Noottikriisi on 04.02.2014, 08:27:03
Quote from: Myriad on 04.02.2014, 07:49:02
Quote from: dothefake on 03.02.2014, 19:31:29
Radiossa sanottiin sen Turusen puolustautuneen sanomalla, ettei ole edes myyrän näköinen.

Koko myyräcaustin taisi johdatella YLEnannon oma rotutoimittaja Rantanen, mikäli on tähän videoon uskomista. Antaahan tämä tosin hyvän kuvan kuinka helposti PRL on toimittajien johdateltavissa. Olisi ollut parempi olla sanomatta yhtään mitään.

Näin on. Toimittajahan tuon sanan keksi mutta Ruohonen-Lerner tarttui syöttiin yhtä tyhmänä kuin ennenkin.
Tuon parin minuutin haastattelun aikana hän kyllä rauhoittui ja kommentit olivat loppua kohden parempia mutta tunnekuohussa koukkuun tarttuminen teki tuosta katkerasta "myyräntyöstä" virallisen lyömäaseen Perussuomalaisia vastaan.

Hyvä että Ruohonen-Lerner saatiin vähän sivuun ja toivottavasti osaa tästedes olla hiljaa vaikka toimittajat varmasti jatkossakin kärkkyvät tyhmiä lausuntoja helpoksi osoittautuneelta uhrilta.

Selvästi huomasi haastattelun edetessä, että nyt alettiin kiskomaan taas perussuomalaisten hajoamista häneltä ja rauhoittui tajutessaan, että kusee omiin muroihin kovaa vauhtia. Jotain tuokin on oppinut, mutta sen verran ehti lorottaa, että eiköhän Pirkon ole jatkossa turha odotella rivikansanedustajaa kummempia hommia perussuomalaisissa. Näin ainakin toivon.

Ihmeen hiljaa media on ollut kyllä perussuomalaisten hajoamisesta. Kyllähän se pitäisi olla tämän jälkeen varmaa taas. Nekin näköjään ovat oppineet.
;D

Jos kyse oli muuten henkilöstä, niin tappionhan pitäisi loogisesti tarkoittaa sitä, että Pirkossa oli ihan itsessään jotain vikaa ryhmyrinä? Tajuaako Pirkko ajatella näin loogisesti?

Mika.H

No pirkko itse osoitti jälleen kerran kuinka huono hän oli tuossa paikassa.

Toivottavasti seuraava osaa paremmin.
Ei niin voi sanoa, avoin shekki. Totta kai ollaan keskusteltu siitä, mitä ne palvelut tulee olla, mutta ei olla annettu mitään hintoja meidän taholtamme siihen, mitä tää pitäisi tai ei saisi maksaa. J.Kuuluvainen, Migri

JT

Quote from: Mika.H on 04.02.2014, 11:02:08
No pirkko itse osoitti jälleen kerran kuinka huono hän oli tuossa paikassa.

Toivottavasti seuraava osaa paremmin.

Median kanssa pärjää yllättävän pitkälle miettimällä hetken, että mikä on helpoin mahdollinen vastaus yllättävään kysymykseen. Se on yleensä väärä vastaus.

Jos ei osaa vastata tarpeeksi nasevasti kannattaisi olla mieluummin vaikka hiljaa.


Kun hollitupalaiset päästää salin puolelle, ne eivät siitä hienostu, vaan muuttavat salin hollituvaksi.
-Kari Suomalainen

Ei ehkä ole liioiteltua sanoa, että turvapaikanhakijat ovat parasta, mitä Suomelle on tapahtunut sataan vuoteen.
- Mirja Niemitalo ("Hyvyyden aalto pyyhkäisi yli Suomen", Kaleva, 2.10.2015)

siviilitarkkailija

Hieman pitää ymmärtää Ruohoskaa joka sentään on ollut aika hankalassa raossa ja odotti että saa muutakin kuin paskaa niskaansa. Edustajat Hakkarainen-Hirvisaari ovat sellaisia herroja joiden toimien jälkikäteinen mediapuinti romahti Ruoskan niskaan ja aika harva pystyy niissä olosuhteissa taikomaan ihmeitä. Sanoi tai teki mitä hyvänsä, niin kohu ja viha oli valmis.

Herra Tossavaisen syyttely on oikeastaan lähinnä kunnianosoitus puolueessa oleville kyvyille jotka kykenevät loppupeleissä vetämään aidon POLIITTISEN valintaprosessin jossa mitään ei ole kirkossakuulutettu ja varsinkaan hoidettu niin että äänestys olisi pelkkä muodollisuus.

Ruohonen-Lernerin vika oli siinä että hän LUULEE TOIMITTAJIEN OLEVAN YSTÄVIÄ. Vihervasemmistolainen roskaväki oli jo ENNEN vaalia keksinyt sanan MYYRÄNTYÖ. Sanaa oli jo päätetty käyttää koska sen tarkoituksena oli murentaa perussuomalaisten poliittista uskottavuutta. Toimittaja tiesi hyvin että juuri äänestyspäätöksestä tyrmistyneeltä voi helposti tunnekuohussa tiristää vaikka mitä nopealla pumppauksella. Siksi sana "myyräntyö" syötettiin Ruohonen-Lernerille joka erehtyi tarttumaan siihen, mistä vihervasemmistolainen sontamedia levitti sen yleisradion, sanoman ja kaikkien vasemmistolainen valhemedioiden avulla aivan kuin Ruohonen-Lerner olisi itse keksinyt sanan.

Tarinalla on opetus. Verovaroilla toimiva vasemmistovihreä sontamedia pyrkii manipuloimaan ja valehtemaan. Se ei halua uutisoida politiikasta vaan se haluaa tehdä politiikkaa.

Siksi sosialistipuolueen haastaja Antti Rinteen (200 000 vuodessa tienaava) ay-politrukki esitetään aivan kuin hän olisi pätkätyöntekijöiden (20 000 vuodessa tienaavien) asioista kiinnostanut. Varsinkin kun on ollut ay-liikkeen avulla luomassa näiden pätkätyöntekijöiden työpaikkojen ulosliputusta ja halpatyöntekijöiden rajatonta maahantuontia.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

Sorsalampi

Odotellessa Pirkon kommentteja Keskustan puoluekokouksessa, "En siinä rasisti- ja sovinistiporukassa koskaan tuntenutkaan viihtyväni.."

Jotenkin osui nappiin aavistukset tämän rouvan suhteen. Opportunisti, joka ei tajua, että puolueen kykyjen ja osaajien määrä on ihan eri luokkaa kuin silloin jokunen vuosi sitten. Pirkosta on aika ajanut ohi. Oikealla asenteella olisi voinut kääntää tämän eduksi eurovaalikamppailuun. Taisi pelata senkin kortin. Ja nyt Pirkko hajoittaa.
Helvetti, jos ryhmyrinä olisi alun alkaenkin ollut joku fiksumpi ja taitavampi, niin olisi Hirvisaarikin vielä puolueessa! Soini pelasi tämän huonosti, varsin huonosti.
Hommaa jo vuodesta 2005

sivullinen.

Kaikki julkisuus on persuille hyväksi. Sisäinen nokittelu on siedettävää. Parempi olisi kuitenkin ollut uusi kausti. Jos tästä vielä perjantaina jaksetaan puhua, niin lasken tämän kelvolliseksi. Muuten en minkään arvoiseksi. Soinin sutkautuksia ei ole kuultu vuoteen. Packalenin lähiöehdotuksesta irtosi puhetta pariksi päiväksi. Mitään muuta ei persurintamalta ole saatu aikaan. Koittakaa nyt edes.

Syyrian pakolaisista on tullut syöttöä Halla-ahon lapaan jatkuvasti. Miksei ole laukaus lähtenyt?

Teollisuuden alasajo vain kiihtyy ja "työvoimapula" uhkaa. Itella ilmoitti irtisanovansa 1000. Miksei yksikään persu vastannut?

Kreikka jätti lähes kaikki tukipakettien ehdot noudattamatta ja kaipailee taas lisää rahaa. Ennen hallitusintoiluaan Timo Soini olisi huomannut tämän.
"Meistä ei olisi mikään sen suotavampaa kuin sivullisen esittämä marxilainen analyysimme arvostelu." (Lenin)

Panopticon

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014020418005447_uu.shtml

(http://static.comicvine.com/uploads/original/11111/111111271/3330883-%D0%BB%D0%BE%D0%BD%D0%B4%D0%BE%D0%BD-%D0%B8%D1%81%D0%BB%D0%B0%D0%BC-%D0%BE%D1%82%D0%B2%D0%B5%D1%82%D0%BD%D1%8B%D0%B5-%D0%B4%D0%B5%D0%B9%D1%81%D1%82%D0%B2%D0%B8%D1%8F-519392.jpeg)

Jorma Peelo

Johan on Pirkko katkera.  :)  Näyttää oman pienuutensa jo hölmöytensä tuolla käytöksellään.

Punaniska

Quote from: Panopticon on 04.02.2014, 11:56:41
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014020418005447_uu.shtml

P R-L on siinä asemassa, jossa uhrikortin vetäminen kääntyy häntä vastaan. Vaikka tuo saakiin pakolliset palstamillimetrinsä Me Naisissa, ei persujen äänestäjäkunta ole kovin profiloitunut naistenlehtien lukijoiksi.

Tädistä on monilla epäileväinen käsitys, ja tämä vahvistaa käsitystä negatiiviseen suuntaan. Siis ampuu omaan nilkkaansa.
Well the sun don't shine where it used to
And the angels are hidin' their heads
People don't listen to their hearts anymore
Seems the good men all are dead
There ain't no right, wrong, no in between
That ain't the constitution that they wrote for me

Ant.

Toivottavasti Soini panee vuorostaan Ruohonen-Lernerin kuriin. Oman ryhmän lokaaminen ei ole mistään kotoisin.

Myyräntyöpuheita on vaikea ymmärtää. Ryhmänjohtajasta eivät äänestäneet satunnaiset kansalaiset tai puoluekokousedustajat. Ryhmänjohtajasta äänestivät muut saman ryhmän kansanedustajat. Perussuomalaiset kansanedustajat tietävät aivan varmasti toisensa toimittuaan kolme vuotta tiiviisti yhdessä, eikä heidän päitään ole mahdollista kääntää millään epämääräisellä lobbauksella. Kyllä he tasan tarkkaan tiesivät, ketä ovat äänestämässä, ketä eivät ja miksi tekivät niin.
Homma is the new black.

Jorma Peelo

Quote from: Ant. on 04.02.2014, 12:25:38
Toivottavasti Soini panee vuorostaan Ruohonen-Lernerin kuriin. Oman ryhmän lokaaminen ei ole mistään kotoisin.

Myyräntyöpuheita on vaikea ymmärtää. Ryhmänjohtajasta eivät äänestäneet satunnaiset kansalaiset tai puoluekokousedustajat. Ryhmänjohtajasta äänestivät muut saman ryhmän kansanedustajat. Perussuomalaiset kansanedustajat tietävät aivan varmasti toisensa toimittuaan kolme vuotta tiiviisti yhdessä, eikä heidän päitään ole mahdollista kääntää millään epämääräisellä lobbauksella. Kyllä he tasan tarkkaan tiesivät, ketä ovat äänestämässä, ketä eivät ja miksi tekivät niin.

Ei taida Soinissa olla miestä, pistämään ykkösmyötäilijäänsä aisoihin.

dothefake

Lausunnollaan Pirkko antaa ymmärtää ainakin osan jäsenistöstä olevan ajatuskyvyttömiä sätkynukkeja, joita on helppo johdattaa kontiaisentyöllä.
"Oma kansa ensin" -ajattelu on vahingollista.
-Tytti Tuppurainen

Punaniska

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288649500351.html

Tämä lienee myös uutisissa, YLE tuskin jättää kivittämättä persuja, kun kerran saa tilaisuuden.
Well the sun don't shine where it used to
And the angels are hidin' their heads
People don't listen to their hearts anymore
Seems the good men all are dead
There ain't no right, wrong, no in between
That ain't the constitution that they wrote for me

AuggieWren

Quote from: Punaniska on 04.02.2014, 13:03:05
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288649500351.html

Tämä lienee myös uutisissa, YLE tuskin jättää kivittämättä persuja, kun kerran saa tilaisuuden.

Ilmeisesti nuivafalangiTM on käyttäytynyt kokouksissa erittäin hyvin, kun PRL ei heitä mainitse haukuissaan? (Saarakkalaa en laske nuivafalangiin kuuluvaksi.)
Kaikki ongelmat johtuvat rasismista ja kantaväestön asenteista.

Emo

^ ^

Pirkko Ruohonen-Lerner on MYYRÄ!
Kaamea muija, toivottavasti tippuu eduskunnasta seuraavissa vaaleissa.
En ole enää aikoihin pitänyt asiallisena tyyppinä, mutta nyt kaatui kuppi nurin lopullisesti minultakin.

Soinin suosikin kuppi meni nurin – rajuja syytöksiä puoluetovereille

QuotePerussuomalaisten ryhmänjohtajan paikalta syrjäytetty Pirkko Ruohonen-Lerner laukoo vihdoin suorat sanat ryhmätovereistaan.

Miten tuollainenkin ämmä voi kuulua persujen joukkoihin?  :o

uuninpankko

Kylläpä nyt PRL:ää *****taa niin **** *****leesti.

Tervemenoa, Pirkko.

Timo, tuki Pirkon suu. Tässähän käy muuten niin, että uuden ryhmänjohtajan kausi menee entisen toilailuja selitellessä.

Impivaaran tiikeri

Quote from: ääridemokraatti on 04.02.2014, 09:41:46
Ihmeen hiljaa media on ollut kyllä perussuomalaisten hajoamisesta. Kyllähän se pitäisi olla tämän jälkeen varmaa taas.

KSML tietää, että 'yhden miehen puolue perussuomalaiset' hajoaa heti kun Soini lähtee.

http://www.ksml.fi/mielipide/paakirjoitukset/perussuomalaisten-ryhma-purki-jannitteita/1762716


JoKaGO

Akka on sekaisin kuin lehmänperse. Taisteli kynsin hampain ryhmyrin paikastaan, ja kun sen menettää, haukkuu muita myyriksi. Ja vielä kehtaa sanoa, että hänelle lätkittiin liikaa töitä, ja itse asiassa halusikin siitä irti. Siis johtajan paikka kiinnosti ilman työvelvoitetta  ;D ;D ;D
RUKissa opetettiin, että johtaja ei saa näännyttää itseään työtaakan alle, vaan on delegoitava. Noh, PR-L:llä ei ole ollut mahdollisuutta käydä RUK:a.
Porvoossa tiedetään, että lopulta PR-L on riidoissa kaikkien kanssa, jopa ITSENSÄ! Aivan. Kerran PR-L teki valtuustossa vastaehdotuksen ja vei sen äänestykseen. Yllättäen hänen ehdotuksensa sai nolla ääntä, äänesti itsekin omaa ehdotustaan vastaan  ;D

Puolueen kannattaisi vetää johtopäätökset rouvan tulevaisuudesta, ennen kuin rouva ampuu lisää torpedoja. Itseään päin.
[Hallituksen kehysriihessä] Perussuomalaisilla oli pitkä lista esimerkiksi maahanmuuttoon ja kehitysapuun liittyviä leikkausehdotuksia, joista vain osa läpäisi muiden puolueiden seulan.

kekkeruusi

Pirkko polttaa siltoja siihen malliin, että taitaa olla uusi puolue kiikarissa. Ehkäpä vasureihin, muiden persuvihaajien seuraan?

Impivaaran tiikeri


mub

Saisi tuo Pirkko laittaa jäitä hattuun tosissaan. Huh huh mitä puheita oman puolueen jäsenistä.
84

IDA

En lähtisi lehtijuttujen perusteella tekemään mitään johtopäätöksiä. Sitäpaitsi Jari Lindström ryhmän puheenjohtajana osaa kyllä hoitaa nämä hommat. Enkä nyt usko, että niitä on itsevaltaisesti hoidettu tähänkään asti. Luulen, että haluttiin vain puoluetoimiston ja sitä kautta koko kentän kanssa saumattomampaa yhteistyötä. Sitä Jarppa ainakin painotti silloin, kun oli kansanedustajana ehdolla puoluesihteeriksi.

Ja ei kai nyt kukaan odota joltain Keskisuomalaiselta tai muulta suomalaisen median pääkirjoittajan hallinoimalta lehdeltä mitään muuta yhteiskunnallista näkemystä, kuin niiden omien taustahahmojen toiveiden täyttämistä. Ja lisää viihdesivuja, joiden kautta voisi saada klikkauksia ja rahaa myös netistä?
qui non est mecum adversum me est

RP

Quote from: Punaniska on 04.02.2014, 13:03:05
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288649500351.html

Tämä lienee myös uutisissa, YLE tuskin jättää kivittämättä persuja, kun kerran saa tilaisuuden.

Kommenteissa tuntuu olevan vahva korrelaatio, jossa Ruohonen-Lernerinä hyvänä johtajan pitävät ne, jotka vähiten persuja kannattavat...
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

Viimeinen suomalainen

PRL joutui jytkyn jälkeen kovaan paikkaan, paimentamaan uuden suurpuolueen untuvikkokansanedustajia. Minusta hänen suurin ongelmansa on ollut liian myötäilevä suhde mediaan, johtuen ilmeisesti PRL:n toimittajataustasta. Sitten on ollut tämä omien selkäänpuukottaminen. Kun Halla-ahoa ja Hirvisaarta hiillostettiin median taholta, PRL ei juuri heitä tukenut - pikemmin käänsi vain veistä lisää haavassa. Sellaista ei voi kertakaikkiaan hyväksyä, oli sitten puoluetovereiden mielipiteistä miten eri mieltä tahansa. Omien puolta pidetään!

Odotan mielenkiinnolla, mitä uusi eduskuntaryhmän puheenjohtaja Lindström saa aikaan. Eikös hän peräänkuuluttanut "notkeutta ja ajantasalla oloa"? Siinä persuilla on vielä varaa petrata paljonkin. Onnea uudelle ryhmyrille!

PS. Mitähän James Hirvisaari tästä nyt tuumii?
Viimeinen maastalähtijä sammuttaa valot.

Nuivanlinna

Quote from: Viimeinen suomalainen on 04.02.2014, 14:27:32
PRL joutui jytkyn jälkeen kovaan paikkaan, paimentamaan uuden suurpuolueen untuvikkokansanedustajia. Minusta hänen suurin ongelmansa on ollut liian myötäilevä suhde mediaan, johtuen ilmeisesti PRL:n toimittajataustasta. Sitten on ollut tämä omien selkäänpuukottaminen. Kun Halla-ahoa ja Hirvisaarta hiillostettiin median taholta, PRL ei juuri heitä tukenut - pikemmin käänsi vain veistä lisää haavassa. Sellaista ei voi kertakaikkiaan hyväksyä, oli sitten puoluetovereiden mielipiteistä miten eri mieltä tahansa. Omien puolta pidetään!

Odotan mielenkiinnolla, mitä uusi eduskuntaryhmän puheenjohtaja Lindström saa aikaan. Eikös hän peräänkuuluttanut "notkeutta ja ajantasalla oloa"? Siinä persuilla on vielä varaa petrata paljonkin. Onnea uudelle ryhmyrille!

PS. Mitähän James Hirvisaari tästä nyt tuumii?

Näin jälkiviisaana 2011 olisi eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi valita Soini, PS-ryhmän ainoa jolla olisi ollut mahdollisuus tuo homma hoitaa kunnialla. Ja vuoden 2012 alussa valita sitten uusi ryhmäpuheenjohtaja.

Ei P R-L:ssa kovin suuria vikoja ole, mutta ei sovi ryhmäjohtajaksi ollenkaan, liian kiltti toimittajille sekä liian pikkutarkka(ei huono asia) asioissa pystyäkseen reagoimaan heti vastapalloon.
Quote from: millla on 04.03.2016, 23:01:53
Pahinta Suomessa on tämän köyhyyden lisäksi henkinen köyhyys. Meiltä puuttuu horisontti, mihin katsoa ja mitä tavoitella.

mub

Quote from: mub on 04.02.2014, 14:14:22
Saisi tuo Pirkko laittaa jäitä hattuun tosissaan. Huh huh mitä puheita oman puolueen jäsenistä.
Myös muiden perussuomalaisten olisi nyt osattava laittaa jäitä hattuun eikä lähteä lisäämään vettä myllyyn.
84