News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

Yleinen Israel/juutalaiset -keskustelu

Started by Hoff, 25.03.2009, 18:39:18

Previous topic - Next topic

Shemeikka

Lisää Israelista blogistani. Tällä kertaa aiheena Israelia tukeva arabimuslimi :o

QuoteARABIUPSEERIN TYTÄR PUOLUSTAA ISRAELIA

Nonie Darwish syntyi Kairossa Egyptissä 1949. Hänen isänsä, Egyptin armeijan eversti Mustafa Hafez, siirtyi perheineen vuonna 1950 Gazaan, joka tuolloin oli osa Egyptiä. Tiedustelupalvelussa toimiva eversti Hafez perusti Israelia vastaan taistelevan Fedayeen- terroristijärjestön, joka teki iskuja Israelin etelärajalla ja surmasi monia israelilaisia 1950-luvulla. Vuonna 1956 Israelin puolustusvoimat tappoi Mustafa Hafezin kirjepommilla ensimmäisessä täsmäiskuna suorittamassaan salamurhassa terroristeja vastaan.

8-vuotiaan Nonien isä julistettiin marttyyriksi ja Egyptin presidentti Abdel Gamal Nasser halusi kehotti Mustafan perhettä tappamaan kostoksi juutalaisia. Nonie kasvatettiin vihaamaan juutalaisia ja syyttämään heitä isänsä kuolemasta. Asuttuaan nuorena uudestaan Kairossa ja opiskeltuaan Kairon amerikkalaisessa yliopistossa, Nonie muutti vuonna 1978 Yhdysvaltoihin aviomiehensä kanssa. Yhdysvalloissa Noniesta tuli USAn kansalainen ja evankelinen kristitty, joka tukee vahvasti juutalaista Israelia. Hän perusti Arabs for Israel- järjestön, joka kerää  kokoon Israelia kannattavia arabimuslimeja. Vaikka Nonie on Israel-myönteinen, hän ei ole arabivastainen. Hänen mukaansa arabikulttuuri on "epätoivoisessa" uudistamisen tarpeessa. Nonien mukaan islam yrittää saada maailman noudattamaan 600-luvun Arabian tapoja ja islamia tulisi vastustaa sekä rajoittaa sen käytäntöjä.

Nonie Darwish sanoo ettei Israelin maan luovutus ja juutalaisten siirtokuntien purkaminen lopeta terroria Israelia vastaan. Muut arabivaltiot ovat usuttaneet palestiinalaiset sotimaan Israelia vastaan omasta puolestaan ja terroria esiintyi jo ennen siirtokuntien rakentamista. Lisäksi arabit pitävät israelilaisten tekemiä myönnytyksiä, kuten vankien vapautuksia heikkouden osoituksena ja voittona asialleen. Rauhan esteenä on myös se, että Israel pitää juutalaisten henkeä arvossa ja on valmis myönnytyksiin vapauttaakseen panttivangeiksi otetut israelilaiset ja palestiinalaiset puolestaan ovat ylpeitä iskuissa Israelia vastaan kuolleista perheenjäsenistään ja ovat usein itsekin valmiita kuolemaan Palestiinan puolesta.

Nonie Darwish on kirjoittanut elämästään kirjan nimeltä "Now they call me infidel". Monet ovat tietoisia joittenkin kristittyjen arabien tuesta Israelille, mutta Israelilaisia tukevista muslimiarabeista ei usein kuule. Vaikka toisaalta, onhan noita juutalaisiakin, jotka vastustavat Israelin valtiota.

http://asfalttikukka.blogspot.fi/
Vain kuolleet kalat kulkevat virran mukana.

https://esapaloniemi.webnode.fi/
Nude but not naked

"Ajattele itse, tai muut päättävät puolestasi." Aku-Kimmo Ripatti

Shemeikka- mamukurssin käynyt suomalainen

Ant.

Quote from: Veikko on 18.10.2013, 02:36:19
Quote from: kriittinen_ajattelija on 18.10.2013, 00:37:54
QuoteVuoden 2013 Nobelin palkinnot fysiikassa, kemiassa, lääketieteessä, kirjallisuudessa ja taloustieteessä on jaettu viime ja tällä viikolla. Kaikkiaan 12 palkitusta kuusi on juutalaisia.

Vuodesta 1901 alkaen on jaettu yli 850 Nobelin palkintoa. Ainakin 193 palkittua tai 22 prosenttia palkituista on ollut juutalaisia. Juutalaisten "yliedustus" nobelisteissa on valtaisa, sillä vain pari promillea maailman väestöstä on juutalaisia.
---
Termi "juutalainen" on väärä, juutalaisuus koostuu monista eri "etnisistä ryhmistä" ja näistä Ashkenazi juutalaiset on se ryhmä joka kahmii kaikki nobel palkinnot käytännössä. Ashkenazi juutalaisten keskiarvo IQ onkin maailman korkein joten tässä ei sinällään ole mitään ihmeellistä. Israelin asukkaista Ashkenazi juutalaisia on noin 35%

http://en.wikipedia.org/wiki/Ashkenazi_Jews

Koska suurin osa maailman juutalaisista (varsinkin läntisen maailman juutalaisista) on aškenasijuutalaisia, niin kun puhumme "juutalaisista", niin puhumme mitä suurimmalla todennäköisyydellä aškenasijuutalaisista. Katson siis, että voimme edelleen rauhassa sanoa, että juutalaiset - ilman lainausmerkkejä - ne kyvykkyytensä ja älykkyytensä ansiosta kahmivat ne Nobelit.

Mielenkiintoisuuden vuoksi ryhmät on syytä erottaa, jos niiden menestys poikkeaa suuresti toisistaan. Kymmenisen miljoonaa aškenasijuutalaista ovat se porukka, joka menestyy kaikessa ja kaikkialla. Lopuista neljästä miljoonasta juutalaisesta sefardijuutalaiset eivät menesty ollenkaan niin hyvin ja sitten esimerkiksi Etiopian juutalaiset, joita Israelissa on reilusti yli 100 000, ovat köyhyyden, lukutaidottomuuden ja rikollisuuden riivaamia.

Natsien uunittamat juutalaiset olivat juuri näitä aškenasijuutalaisia. Massamurhat ovat tietenkin aina väärin oli ryhmä menestynyt tai ei, mutta kun kansanmurha kohdistuu maailman innovatiivisimpaan ryhmään, on yhtenä seurauksena myös tieteellisen kehityksen hidastuminen. Ja tämä ei näy vain 40- ja 50-luvuilla, vaan holokaustista eteenpäin kaikkina vuosina, sillä kuolleiden lisäksi puuttuvat lapset, joita kuolleet olisivat eläessään saaneet, näiden lapset ja niin edespäin.
Homma is the new black.

kriittinen_ajattelija

Quote from: Ant. on 18.10.2013, 21:20:24
Quote from: Veikko on 18.10.2013, 02:36:19
Quote from: kriittinen_ajattelija on 18.10.2013, 00:37:54
QuoteVuoden 2013 Nobelin palkinnot fysiikassa, kemiassa, lääketieteessä, kirjallisuudessa ja taloustieteessä on jaettu viime ja tällä viikolla. Kaikkiaan 12 palkitusta kuusi on juutalaisia.

Vuodesta 1901 alkaen on jaettu yli 850 Nobelin palkintoa. Ainakin 193 palkittua tai 22 prosenttia palkituista on ollut juutalaisia. Juutalaisten "yliedustus" nobelisteissa on valtaisa, sillä vain pari promillea maailman väestöstä on juutalaisia.
---
Termi "juutalainen" on väärä, juutalaisuus koostuu monista eri "etnisistä ryhmistä" ja näistä Ashkenazi juutalaiset on se ryhmä joka kahmii kaikki nobel palkinnot käytännössä. Ashkenazi juutalaisten keskiarvo IQ onkin maailman korkein joten tässä ei sinällään ole mitään ihmeellistä. Israelin asukkaista Ashkenazi juutalaisia on noin 35%

http://en.wikipedia.org/wiki/Ashkenazi_Jews

Koska suurin osa maailman juutalaisista (varsinkin läntisen maailman juutalaisista) on aškenasijuutalaisia, niin kun puhumme "juutalaisista", niin puhumme mitä suurimmalla todennäköisyydellä aškenasijuutalaisista. Katson siis, että voimme edelleen rauhassa sanoa, että juutalaiset - ilman lainausmerkkejä - ne kyvykkyytensä ja älykkyytensä ansiosta kahmivat ne Nobelit.

Mielenkiintoisuuden vuoksi ryhmät on syytä erottaa, jos niiden menestys poikkeaa suuresti toisistaan. Kymmenisen miljoonaa aškenasijuutalaista ovat se porukka, joka menestyy kaikessa ja kaikkialla. Lopuista neljästä miljoonasta juutalaisesta sefardijuutalaiset eivät menesty ollenkaan niin hyvin ja sitten esimerkiksi Etiopian juutalaiset, joita Israelissa on reilusti yli 100 000, ovat köyhyyden, lukutaidottomuuden ja rikollisuuden riivaamia.

Natsien uunittamat juutalaiset olivat juuri näitä aškenasijuutalaisia. Massamurhat ovat tietenkin aina väärin oli ryhmä menestynyt tai ei, mutta kun kansanmurha kohdistuu maailman innovatiivisimpaan ryhmään, on yhtenä seurauksena myös tieteellisen kehityksen hidastuminen. Ja tämä ei näy vain 40- ja 50-luvuilla, vaan holokaustista eteenpäin kaikkina vuosina, sillä kuolleiden lisäksi puuttuvat lapset, joita kuolleet olisivat eläessään saaneet, näiden lapset ja niin edespäin.
Onneksi aškenasijuutalaiset on yksi tällä hetkellä nopeiten itseään homogeenisesti "monistava" etninen-ryhmä joten pääsemme nauttimaan heistä mikäli edes osa noista "uskovaisista" kiinnostuu tieteistä.
Quote

The commandment to "be fruitful and multiply" still exerts strong influence on the reproductive practices of Hasidic and Haredi communities, as reflected by high fertility rates compared to Modern Orthodox and non-Orthodox populations.

By one estimate, the birth rate for the Hasidic population in the United States was 7.8, versus 3.3 for Modern Orthodox and less for the non-Orthodox population. (Teman Ivry Bernhardt 2011) A more conservative estimate puts the number at 5-6 children per household
'
Quote
In America too, where the Jewish population is stable or declining, Ultra-Orthodox Jewish numbers are growing rapidly.

The Ultra-orthodox population doubles every 20 years, which...may make the Jewish community not only more religiously observant but more politically conservative...the Ultra-orthodox population in 2000 was about 360,000, 7.2 per cent of the approximately 5 million Jews in the U.S.

But in 2006, demographers now estimate the number had grown to 468,000 or 9.4 per cent.

8 kids on average works out to about a 6% growth rate per year. Assuming a base population of 510,000 Ultra-Orthodox Jews in the USA and UK in 2006, by the year 2050 there will be approximately...6,622,595 Ultra-Orthodox Jews.

There are only about 5,800,000 total Jews in the USA today.

And what would their population be in 2100? 121,989,235, about the population of the UK and France combined (Note: This does not even take into account the 700,000-strong Israeli community, whose inclusion would raise the population projection to 15,712,433 and 289,425,442 people in 2050 and 2100 respectively).

Now, it bears mentioning that population trends are never static, and are always in flux; these numbers may be way too high, or even too low. However, the fact remains that this population has retained a high birth rate for close to 20 years, with no end in sight. If nothing else, they will be a force to reckon with in key battleground states, such as New York and Florida, and could herald a much larger, much more traditional Jewish community
.

http://thefot.tumblr.com/post/4758003586/the-new-jew
Fear leads to anger. Anger leads to hate. Hate leads to suffering." - Master Yoda

Veikko

Quote from: Ant. on 18.10.2013, 21:20:24

---

Natsien uunittamat juutalaiset olivat juuri näitä aškenasijuutalaisia. Massamurhat ovat tietenkin aina väärin oli ryhmä menestynyt tai ei, mutta kun kansanmurha kohdistuu maailman innovatiivisimpaan ryhmään, on yhtenä seurauksena myös tieteellisen kehityksen hidastuminen. Ja tämä ei näy vain 40- ja 50-luvuilla, vaan holokaustista eteenpäin kaikkina vuosina, sillä kuolleiden lisäksi puuttuvat lapset, joita kuolleet olisivat eläessään saaneet, näiden lapset ja niin edespäin.

Kyllä. Paitsi suunnaton inhimillinen tragedia - ja suunnaton rikos - holokausti oli myös korvaamaton tappio koko maailman tieto- ja taitovarannolle. Ja perinnölliselle lahjakkuusvarannolle. Ja siitä on kärsinyt, ja siitä tulee kärsimään, niin tiede kuin taidekin.

Ja kun sanon korvaamaton tappio, niin tarkoitan sitä kirjaimellisesti. Menetettyjä tietoja ja menetettyjä taitoja ei saada takaisin millään konstilla. Ei myöskään menetettyjä arvokkaita geenejä. Mitään noista ei saada takaisin edes mahdollisten uusien lahjakkuuksien syntymisellä, koska uudella sukupolvella on silloin käytössään sekä vähemmän että yksipuolisempia työkaluja kehitykseen.

Tämä koskee tietenkin suuressa määrin myös Stalinin puhdistuksia. Myös siellä vaino iski rankimmin tietävimpiin, taitavimpiin, älykkäimpiin ja kyvykkäimpiin yleensä - ja juuri juutalaisiin erityisesti.
"Tiedän varmasti, että sinä, oi Eurooppa, tulet tuhotuksi." - Mohammed Bouyeri, Theo van Goghin murhaaja

"Van Goghin murhan jälkeen kukaan ei ole uskaltanut ilmaista itseänsä yhtä vapaasti kuin ennen." - Theo van Goghin ystävä.

"Taas tänäänkin opin jotain uutta. Vain idiootit EIVÄT lue hommaa." - Kirjoitti: tos

Emo

Jom Kippur-sotaa muistellen

http://www.seurakuntalainen.fi/kolumnit/3831/jom_kippur-sotaa_muistellen

QuoteParisen viikkoa sitten saimme lukea jälleen kerran mielenosoituksista ja väkivaltaisuuksista kaaoksen partaalla keikkuvassa Egyptissä. Syynä eivät tällä kertaa olleet maan nykyiset sisäiset erimielisyydet, vaan tapahtumat neljän vuosikymmenen takaa.

Pohjoisen pojasta tuntuu uskomattomalta, että kuolonuhreja syntyy, kun kansa muistelee käymäänsä 40 vuoden takaista Lokakuun sotaa. Olisiko meillä mahdollista ryhtyä rajuihin mielenosoituksiin muistellessamme Tali-Ihantalan torjuntavoittoa?

Lokakuun sota tunnetaan maailmalla paremmin Jom kippur-sotana. Lokakuun 6.-24. päivinä vuonna 1973 käytiin Lähi-idän historian rajuimpia taisteluja. Juutalaisen vuoden pyhimpänä juhlana sen naapurit Egypti ja Syyria päättivät yksissä tuumin tehdä lopullisen iskun ja lopettaa alueelle syntyneen juutalaisvaltion historia lyhyeen.

QuoteEgypti ja Syyria olivat suunnitelleet taistelutoimet huolella, ja sen seurauksena Israel eli muutaman päivän olemassaolonsa kriittisimpiä hetkiä. Juuri Jom kippur oli se syy, miksi naapureiden joukot etenivät niin tehokkaasti. Israelin puolustus oli jätetty vain pienen joukon varaan samalla kun muu kansa vietti kotonaan hiljaisuudessa ja katumuksessa suurta sovituspäivää.

Taistelujen käänne tapahtui, kun Israel sai koottua joukkonsa ja päästyä vastaiskuihin. Sodan loppuvaiheissa asetelma oli kääntynyt päälaelleen. Israel oli se, joka eteni, oli jo puolivälissä menossa Damaskoon ja etelässä Suezin kanavan toisella puolella saartamassa Egyptin 4. armeijakuntaa kenraali Ariel Sharonin johdolla.

QuoteTässä vaiheessa kuvaan astuivat kansainvälinen yhteisö, erityisesti suurvallat, ja pelastivat Egyptin ja Syyrian nöyryyttävältä tappiolta. Näissä vaiheissa kuvaan astuivat myös suomalaiset rauhanturvaajat ja erityisesti kenraali Ensio Siilasvuo.

QuoteKaiken keskellä on syytä muistaa näiden sotien syvä tragedia. Jokaisen yhteenoton jälkeen, niin Suezin kriisin 1956, kuuden päivän sodan 1967 sekä Jom kippur -sodan 1973 jälkeen Israel on jo aseleponeuvottelujen yhteydessä esittänyt pysyvien rauhanneuvottelujen aloittamista. Joka kerta vastapuoli kieltäytyi niistä.

QuoteSen verran tämä Lokakuun sota kuitenkin muutti tilannetta, että Egyptin silloinen presidentti Anwar Sadat ymmärsi lopultakin, ettei sotimalla saada toivottua tulosta. Niinpä hän lähti rohkealle tielle, ja solmi rauhan Egyptin ja Israelin välille - ja sai sittemmin maksaa rohkeuden hengellään. Näiden vuosien jälkeen rauhansopimuksen Israelin kanssa on solminut myös Jordania. Libanon ja Syyria ovat edelleen kieltäytyneet neuvottelemasta rauhasta.

Koko kirjoitus linkistä.

elukka

Quote from: Emo on 16.10.2013, 11:56:37
The poisoning with polonium could not be the cause of death of Palestinian leader Yasser Arafat, Vladimir Uiba, the head of Russia's Federal Medical-Biological Agency said.
"He could not have been poisoned with polonium. Russian experts, who conducted the test, have not found traces of this substance," Uyba said.

Federal Medical Biological Agency experts have conducted detailed tests of Arafat's remains and they regularly inform the Russian Interior Ministry on the course of the investigation, Uyba said.

Asia kutakuinkin loppuun käsitelty lääketieteellisesti, poliittinen peli ja vainajan hyödyntäminen Lähi-idän poliittisiin tarkoituksiin lienee vasta alussa.

Polonium on standardia KGP kamaa. tottakai venäläinen väittä tuollaista.
sama kuin pukki kaalimaan vartijana....
Kulttuurimarxismi
http://rauta-aika.blogspot.fi/2012/04/frankfurtin-koulukunnan.html

Homoliittolain vaikutukset Massachusettsin osavaltiossa
https://www.youtube.com/watch?v=bSXFb6ULsCg

elukka

jom kippurissa oli nl satsannut useilla tuhansilla ja tuhansilla t-54, 55 ja 62 tankilla. kuvittelisi että juutalaiset olisi ilman muuta ajettu mereen. mutta kun ei niin ei.
Kulttuurimarxismi
http://rauta-aika.blogspot.fi/2012/04/frankfurtin-koulukunnan.html

Homoliittolain vaikutukset Massachusettsin osavaltiossa
https://www.youtube.com/watch?v=bSXFb6ULsCg

Eugen235


Juutalainen vastaa kymmentä muslimia.

Oi elämä Israelin pyhä.

:P

Marija

Quote from: Eugen235 on 20.10.2013, 22:39:38

Juutalainen vastaa kymmentä muslimia.

Oi elämä Israelin pyhä.

:P

Ei, vaan 2 tuhatta. Tämän muslimit itse ovat tunnustaneet.
He vaihtoivat nuoren juutalaissotilaan Gilad Shalitin 2000 vankilassa istuvaan palestiinalaisterroristiin.

pimf

Palet ovat tämän päivän natseja: http://unitedwithisrael.org/palestinians-wave-nazi-flag-over-mosque/
Kaikenlisäksi palestiinalaisten nk. presidenttikin vaatii, että alueen pitää olla "juden frei" http://www.commentarymagazine.com/2013/07/30/abbas-arabs-in-israel-no-jews-in-palestine-peace-process/

Turjalainen

Jom Kippur-sotaan liittyen hommahan meni niin, että Israel käytännössä epävirallisesti (joskaan ei virallisesti) "tunnusti" eli vuoti naapurimailleen riittävän uskottavaa tietoa siitä, että sillä oli ydinohjelma ja ydinase.

Sitten 80-luvulla Mordekhai Vanunu tuli asian kanssa kaapista, ja sai kovat maanpetostuomiot:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Mordechai_Vanunu
http://en.wikipedia.org/wiki/Mordechai_Vanunu

http://en.wikipedia.org/wiki/Nuclear_weapons_and_Israel

QuoteIsrael is believed to have begun full scale production of nuclear weapons following the 1967 Six-Day War, although it may have had bomb parts earlier. A CIA report from early 1967 stated that Israel had the materials to construct a bomb in six to eight weeks[56] and some authors suggest that Israel had two crude bombs ready for use during the war.[25] According to US journalist Seymour Hersh, everything was ready for production at this time save an official order to do so. Another CIA report from 1968 states that "...Israel might undertake a nuclear weapons program in the next several years."[57] Moshe Dayan, then Defense Minister, believed that nuclear weapons were cheaper and more practical than indefinitely growing Israel's conventional forces.[58] He convinced the Labor Party's economic boss Pinchas Sapir of the value of commencing the program by giving him a tour of the Dimona site in early 1968, and soon after Dayan decided that he had the authority to order the start of full production of four to five nuclear warheads a year. Hersh stated that it is widely believed that the words "Never Again" were welded, in English and Hebrew, onto the first warhead.[59]

In order to produce plutonium the Israelis needed a large supply of uranium ore, some of which was procured by the Mossad on the pretense of buying it for an Italian chemical company in Milan. Once the uranium was shipped from Antwerp it was transferred to an Israeli freighter at sea and brought to Israel. The orchestrated disappearance of the uranium, named Operation Plumbat, became the subject of the 1978 book The Plumbat Affair.[60]

Estimates as to how many warheads Israel has built since the late 1960s have varied, mainly based on the amount of fissile material that could have been produced and on the revelations of Israeli nuclear technician Mordechai Vanunu.

By 1969, U.S. Defense Secretary Melvin Laird believed that Israel might have a nuclear weapon that year.[61][62] Later that year, U.S. President Richard Nixon in a meeting with Israeli Prime Minister Golda Meir pressed Israel to "make no visible introduction of nuclear weapons or undertake a nuclear test program", so maintaining a policy of nuclear ambiguity.[63] Before the Yom Kippur War Peres nonetheless wanted Israel to publicly demonstrate its nuclear capability to discourage an Arab attack, and fear of Israeli nuclear weapons may have discouraged Arab military strategy during the war from being as aggressive as it could have been.[25]

The CIA believed that Israel's first bombs may have been made with highly enriched uranium stolen in the mid-1960s from the U.S. Navy nuclear fuel plant operated by the Nuclear Materials and Equipment Corporation, where sloppy material accounting would have masked the theft.[64][65]

By 1974 U.S. Intelligence believed Israel had stockpiled a small number of fission weapons,[66] and by 1979 were perhaps in a position to test a more advanced small tactical nuclear weapon or thermonuclear weapon trigger design.[67]

The CIA believed that the number of Israeli nuclear weapons stayed from 10 to 20 from 1974 until the early 1980s.[2] Vanunu's information in October 1986 said that based on a reactor operating at 150 megawatts and a production of 40 kg of plutonium per year, Israel had 100 to 200 nuclear devices. Vanunu revealed that between 1980 and 1986 Israel attained the ability to build thermonuclear weapons.[68] By the mid 2000s (decade) estimates of Israel's arsenal ranged from 75 to 400 nuclear warheads.[2][3]

Several reports have surfaced claiming that Israel has some uranium enrichment capability at Dimona. Vanunu asserted that gas centrifuges were operating in Machon 8, and that a laser enrichment plant was being operated in Machon 9 (Israel holds a 1973 patent on laser isotope separation). According to Vanunu, the production-scale plant has been operating since 1979–80. The scale of a centrifuge operation would necessarily be limited due to space constraints.[specify] Laser isotope separation, however, if developed to operational status, could be quite compact. If highly enriched uranium is being produced in substantial quantities, then Israel's nuclear arsenal could be much larger than estimated solely from plutonium production.[69] Uranium enrichment could also be used to re-enrich reprocessed uranium into reactor fuel to more efficiently use Israel's uranium supply.

In 1991 alone, as the Soviet Union dissolved, nearly 20 top Jewish Soviet scientists reportedly emigrated to Israel, some of whom had been involved in operating nuclear power plants and planning for the next generation of Soviet reactors. In September 1992, German intelligence was quoted in the press as estimating that 40 top Jewish Soviet nuclear scientists had emigrated to Israel since 1989.[70]

In a 2010 interview, Uzi Eilam, former head of the Israeli Atomic Energy Commission, told the Israeli daily Maariv that the nuclear reactor in Dimona had been through extensive improvements and renovations and is now functioning as new, with no safety problems or hazard to the surrounding environment or the region.[71]

Vanunu antoi 2005-luvulla haastattelun, jossa hän sanoi, että Israelilla voi olla jopa 800 ydinkärkeä, joista merkittävä osa eli uudemmat tehokkaita neutronipommeja (Israel sai kehitettyä lämpöydinaseita viimeistään 80-luvun alussa). Näin ollen julkisuudessa esitetty "maksimiarvio" 400 kärjestä ei ole välttämättä liioittelua.

Lisäksi toisessa haastattelussa hän kertoi, että Israel teki ydinkokeensa Etelä-Afrikassa:

http://www.voltairenet.org/article129838.html

QuoteCattori: Didn't South Africa help Israel until 1991?

Mordechai Vanunu: It was precisely in South Africa, in the desert, that Israel carried out its nuclear tests...
"Sotilaspapin puheen jälkeen koko miesjoukko seisoi hiljaisena pidätellen tunnevyöryä. Siellä täällä pari liikutuksen kyyneltä tipahteli rynnäkkökiväärin kylmälle teräkselle, valuen siitä asetta puristavalle kädelle ja tippuen lopulta maahan - isiltä perittyyn ja isien verellä lunastettuun maahan"

normi

Quote from: Eugen235 on 20.10.2013, 22:39:38

Juutalainen vastaa kymmentä muslimia.

Oi elämä Israelin pyhä.

:P

Ei oikein riitä sillä muslimeja on 100 kertaa enemmän (15 000 000 juutalaista vs 1 500 000 000 muslimia).
Impossible situations can become possible miracles

K.K.

#5052
^
Onhan meillä suomalaisillakin vastaavasta jotain kokemusta.

Suomen väkiluku 1939 ~ 3,5 milj. vs Neuvostoliiton väkiluku 1939 ~ 190 milj.

QuoteYksi suomalainen vastaa kymmentä ryssää on sanonta, jota käytettiin Suomessa toisen maailmansodan aikana ja osittain ennen. Se esiintyy myös Väinö Linnan Tuntematon sotilas -romaanissa.

Sanonnan alkuperä on joko vuodelta 1889, 1890 tai 1891 Lappeenrannan varuskunnasta, jolloin harjoituksilla oli ollut Suomen kaartin sotilaita ja venäläisiä sotilaita. Vilho Manninen kertoo sanonnan alkuperän olevan lähtöisin siitä, että suomalainen sotilas oli kehunut lyövänsä kymmenen venäläistä ("ryssää"), mistä oli kantautunut tieto venäläiselle kenraalille. Kun suomalaisen eteen oli tullut kymmenen venäläistä, hän oli lyönyt heidät maahan ja huitonut lopuksi ilmaa sekä pyytänyt kymmenen lisää. Lisää venäläisiä ei tullut, mutta venäläinen kenraali oli tarjonnut suomalaiselle suuren tupakka-annoksen palkinnoksi.

Historian dosentti Ali Pylkkäsen mukaan "Yksi suomalainen vastaa kymmentä ryssää" -asennetta ruokittiin Suojeluskunnissa. Suojeluskuntien opetuksessa käytettiin esimerkkinä Joutselän taistelua vuodelta 1555. Taistelun jälkeen Ruotsin joukkojen päällikkö Henrik Klaunpoika Horn kirjoitti kuningas Kustaa Vaasalle, että taistelussa sata suomalaista vastasi tuhatta venäläistä...]
http://fi.wikipedia.org/wiki/Yksi_suomalainen_vastaa_kymment%C3%A4_ryss%C3%A4%C3%A4

Toisaalta sehän on miltei yksi ja sama onko vihollisia sata- vaiko viisikymmenkertainen määrä, sillä jo Lahtinen Tuntemattomassa sotilaassa ymmärsi reaaliteetit: "Kyllä kai. Mutta mitäs sitten tehdään, kun tulee se yhdestoista?"


Ydinase..?


pw

#5053
Israelilaisten suhtautuminen Afrikasta suuntautuvaan kulttuurilliseen rikkauteen ei aina ole niinkään suopeaa:

http://www.youtube.com/watch?v=dPxv4Aff3IA#t=63

http://electronicintifada.net/blogs/ali-abunimah/watch-video-israeli-racism-new-york-times-didnt-want-you-see

-HOUND-

Ihan asialliseslta tuo meno näyttää :P koska samanlaista nähdään Suomessa???

stefani

Viihdytin itseäni pari päivää sitten etsimällä mielenkiintoisia dokkareita youtubesta, ja löysin tällaisen:

http://www.youtube.com/watch?v=kn6CgKEuB-M "Documentary about Lockheed SR-71 Blackbird - RARE!!" (45min)

Pääaiheena on Lockheed Blackbird lentokone. Kohdassa 39:40 tulee mielenkiintoinen tarina, joka liittyy Israeliin.

Tarina oli hieman epäselvä, koska tuossa ei ollut paljoa yksityiskohtia, mutta itse ymmärsin, että kuvio meni näin: 1973 kävi niin, että Egypti ja Syyria aloittivat sodan Israelia vastaan. Israel pärjäsi hyvin, ja Neuvostoliitto päätti vahvistaa tukea Egyptille. Rauhansopimus saatiin aikaan, mutta sitten alkoi riidat sopimuksen noudattamisesta. Egypti syytti Israelia etenemisestä tulitauon aikana sopimuksen vastaisesti. Israel kiisti syytökset. Neuvostoliitto oli Egyptin puolella. USA pyysi Israelia pysymään sopimuksissa. Israel väitti noudattavan sopimusta. Egypti syytti Israelia etenemisestä. Neuvostoliitto valmistautui 40000 sotilaan viemiseen Egyptiin taatakseen Israelin pysähtymisen, ja sota USA:n ja Neuvostoliiton välillä näytti mahdolliselle.

Jenkit lähettivät SR-71 katsomaan tilannetta. Lensi suoraan USA:n itärannikolta konfliktialueelle ja takaisin, tankaten viisi kertaa ilmassa matkan aikana, ja 10 tunnin kuluttua koneen lähdöstä Henry Kissinger sai käsiinsä ilmakuvat Israelin joukoista. Kissinger soitti Golda Meirille (Israelin pääministeri), ja pyysi joukkojen etenemisen pysäyttämistä. Meir lupasi, että joukot eivät etene. Kävi niin, että USA teki heti perään uusia lentoja, ja kuvista nähtiin, miten Israelin joukot olivat edenneet edelleen. Jenkit soittivat uudelleen israelilaisille, ja selittivät tarkkaan heille itselleen missä heidän joukot olivat liikkuneet vastoin sopimuksia, ja sitten israelilaiset suostuivat vetäytymään. Tilanne lähti sitten jäähtymiseen päin.

Rankka keissi!

Shemeikka

Muutama Asfalttikukka- blogissani oleva uutinen Israelista.

QuoteUUTISIA ISRAELISTA

Ryhmä israelilaisia tutkijoita Tel Avivin yliopistosta on eristänyt proteiinin, joka estää bakteereja jakautumasta ja näin tuhoaa ne. Israelilaisen Haaretz-lehden mukaan tutkimus saattaa johtaa uuden lääkkeen keksimiseen antibiootteja korvaamaan. Antibiootit olivat aikoinaan lähes "ihmelääke", jota annettiin vaivaan kuin vaivaan. Runsas käyttö vuosien ajan on kuitenkin johtanut bakteerien mutatoitumiseen antibiooteille vastustuskykyisiksi, eli antibiootit eivät enää paranna yhtä hyvin kuin ennen.
Uuden proteiinin eristäminen voi olla ensiaskel parannuskeinoon vanhoihin tauteihin, joihin antibiootit eivät enää pure.

Israelin puolustusvoimien 18-vuotias varusmies Eden Atias puukotettiin bussissa Afulan kaupungin linja-autoasemalla keskiviikkoaamuna 13.11.2013. Nukkumassa ollutta Edeniä puukotti useita kertoja niskaan 16-vuotias palestiinalainen. Kaksi viikkoa armeijassa palvellut Eden kuljetettiin  paikalliseen sairaalaan, missä hän kuoli haavoihinsa muutamia tunteja myöhemmin. Nazareth Illitistä Tel Aviviin matkalla olleen bussin matkustajat ottivat kiinni puukottajan, luovuttivat hänet turvallisuusmiehille, jotka puolestaan luovuttivat tämän poliisille.

Israelinjuutalaisten symbolina toiminut Sabra- kaktus uhkaa kuolla sukupuuttoon. Syynä on dactylopius opintae- hyönteinen, joka syö kaktusta. Hyönteistä käytetään kaktusten leviämisen torjuntaan Etelä- Afrikassa ja Australiassa. Hyönteinen lienee saapunut Israeliin maahantuodun kasvin mukana ja viimeisen kahden kuukauden aikana se on tuhonnut Sabra-kaktuksia Hula-laaksossa, mutta sitä pidetään uhkana koko alueen kaktuksille.

http://asfalttikukka.blogspot.fi/
Vain kuolleet kalat kulkevat virran mukana.

https://esapaloniemi.webnode.fi/
Nude but not naked

"Ajattele itse, tai muut päättävät puolestasi." Aku-Kimmo Ripatti

Shemeikka- mamukurssin käynyt suomalainen

Marija


alussaolisana

Tuossa vähän "hengellistä foliohattuilua". Todennäköisyys sattumalle pienempi kuin lottovoitolla. http://gnli.christianpost.com/video/must-see-fox-news-asks-if-4-blood-moons-a-sign-of-apocolyptic-the-end-times-18712
Isoja asioita alkaa tapahtua. On toki jo alkanutkin.

"Aurinko pimenee,
kuu värjäytyy vereen,
ennen kuin koittaa Herran päivä,
suuri ja pelottava.
Mutta jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu." (Joel 3)
"Harmageddonin tapahtumapaikka sijaitsee nykyisessä Israelissa Afulan kunnassa (38 900 asukasta) ja sinne voi ajaa valtatie 66:a pitkin. Kunta mainostaa itseään sloganilla "Afula, hauska paikka asua"."

pimf

Tuo http://israelupdate.achlak.net/ uutissivusto on hyvä, olen lukenut jo vuosien ajan. Saa oikean kuvan Israelin tapahtumista päivittäin. Ei pärjää Yle eikä STT, joiden tiedottelu on aina rättipäitä suosiva. Tällä viikolla rabbi Ari Abramowitz kiertää Suomea, kannattaa käydä kuuntelemassa: http://www.patmos.fi/fi/tilaisuudet/kalenteri/?id=25

jmm

Quote from: alussaolisana on 14.11.2013, 19:41:00
Tuossa vähän "hengellistä foliohattuilua". Todennäköisyys sattumalle pienempi kuin lottovoitolla. http://gnli.christianpost.com/video/must-see-fox-news-asks-if-4-blood-moons-a-sign-of-apocolyptic-the-end-times-18712
Isoja asioita alkaa tapahtua. On toki jo alkanutkin.

"Aurinko pimenee,
kuu värjäytyy vereen,
ennen kuin koittaa Herran päivä,
suuri ja pelottava.
Mutta jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu." (Joel 3)

Ihan pokkana postailet tänne John Hageen ennustuksia?

Hän on mm. sanonut, että Jumala lähetti Hitlerin metsästämään juutalaisia, koska nämä eivät uskoneet Theodor Herzliä.
"The difference between a cult and religion? A cult is led by a guy who knows it's bullshit. In a religion, that guy is dead." - Joe Rogan

alussaolisana

Quote from: jmm on 14.11.2013, 21:08:58
Quote from: alussaolisana on 14.11.2013, 19:41:00
Tuossa vähän "hengellistä foliohattuilua". Todennäköisyys sattumalle pienempi kuin lottovoitolla. http://gnli.christianpost.com/video/must-see-fox-news-asks-if-4-blood-moons-a-sign-of-apocolyptic-the-end-times-18712
Isoja asioita alkaa tapahtua. On toki jo alkanutkin.

"Aurinko pimenee,
kuu värjäytyy vereen,
ennen kuin koittaa Herran päivä,
suuri ja pelottava.
Mutta jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu." (Joel 3)

Ihan pokkana postailet tänne John Hageen ennustuksia?

Hän on mm. sanonut, että Jumala lähetti Hitlerin metsästämään juutalaisia, koska nämä eivät uskoneet Theodor Herzliä.

Ei, kyllä tuo ennustus on Joelin kirjasta.  ;D

Tuo Hagee on mulle aivan tuntematon. Käsittääkseni nuo ennustukset, joista se puhuu on NASA:lta.  ;)

Hyvin monet juutalaiset rabbit sanoo tuota Hitleristä. Ei ole tuon äijän idea. Se perustuu Jeremian kirjan 16. lukuun, joka käsittelee juutalaisten paluuta:

"14. Sentähden, katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin ei enää sanota: 'Niin totta kuin Herra elää, joka johdatti israelilaiset Egyptin maasta',
15. vaan: 'Niin totta kuin Herra elää, joka johdatti israelilaiset pohjoisesta maasta ja kaikista muista maista, joihin hän oli heidät karkoittanut'. Sillä minä palautan heidät heidän omaan maahansa, jonka minä annoin heidän isillensä.
16. Katso, minä käsken tulemaan monta kalastajaa, sanoo Herra, ja ne heitä kalastavat, ja sen jälkeen minä käsken tulemaan monta metsästäjää, ja ne heitä metsästävät kaikilta vuorilta ja kaikilta kukkuloilta ja kallioiden rotkoista.
17. Sillä minun silmäni tarkkaavat kaikkia heidän teitänsä, ne eivät ole minulta salassa, eikä heidän rikoksensa ole kätketty minun silmäini edestä.
18. Ja minä kostan ensin kaksinkertaisesti heidän rikoksensa ja syntinsä, koska he ovat saastuttaneet minun maani iljetystensä raadoilla ja täyttäneet minun perintöosani kauhistuksillansa."
"Harmageddonin tapahtumapaikka sijaitsee nykyisessä Israelissa Afulan kunnassa (38 900 asukasta) ja sinne voi ajaa valtatie 66:a pitkin. Kunta mainostaa itseään sloganilla "Afula, hauska paikka asua"."

Mangustin

Quote from: pimf on 14.11.2013, 20:14:53
Tällä viikolla rabbi Ari Abramowitz kiertää Suomea, kannattaa käydä kuuntelemassa: http://www.patmos.fi/fi/tilaisuudet/kalenteri/?id=25

Hänellä (jos en henkilöstä erehdy) on aika mielenkiintoinen maailmankuva. Haluaa perustaa siirtokuntia kuin muurahaiskekoja joka kukkulalle. Hirmuista aliyapropagandaa ja juutalaisten perheiden ja yksilöiden pitämistä pelinappuloina maan miehityksessä. Ja rahankeruuta, tietty...  >:(

Miksei maanomistus- ja asumisasioita voi hoitaa ihan normaalin markkinatalouden säännöillä? Tämä koskee myös kommaripaleja.

Kilialistiset juutalaiset ja kristityt ovat totisesti löytäneet toisensa. Pientä erimielisyyttä on tietysti siinä, halutaanko edistää Messiaan ensimmäistä vai toista tulemista, mutta keinot on samat: Juutalaisen kansan siirto Luvattuun Maahan. Pyhän Maan sisällä vähittäinen vapauksien rajoittaminen ja naapuriterrori jolla yritetään pakottaa kaikki samaan datimuottiin.

Marija

Kiliasmi ja millenianismi ovat nk. karismaattisen liikkeen tuottoisimmat harhaoppit ja huijaus.

Näillä kahdella Raamatun ilmoituksesta harhaopeiksi väännetyllä harhaoppisuunnalla on karismaattinen liike tahkonnut dollareita, markkoja ja euroja jo syntyhistoriastaan alkaen, päälle 100 vuoden ajan. Ja pilannut miljoonien ihmisten elämän. Ihmisten, jotka yllättävien tapahtumien pelossa eivät ole uskaltaneet ja uskalla elää normaalia ihmiselämää.

Kiliasmi on valkeuden vaatteisiin puettua paholaisen oppia. Kyseessä on valtava hengellinen rikos, jota tunteettomat huijarisaarnaajat käyttävät vallan ja rahan ansaitsemiseksi.

Näille huijareille ei riittänyt huijata yksin kristittyjä, vaan ovat levittäneet pahuutensa myös sisälle juutalaisuuteen. Jumalaa pelkäämättä koskeneet Hänen Silmäteräänsä.


Emo

Quote from: Marija on 15.11.2013, 17:44:59
Kiliasmi ja millenianismi ovat nk. karismaattisen liikkeen tuottoisimmat harhaoppit ja huijaus.

...

http://fi.wikipedia.org/wiki/Millenarianismi

QuoteMillenarianismi eli kiliasmi on uskoa siihen, että Jeesus palaa aikojen lopulla fyysisesti perustamaan tuhatvuotisen rauhan valtakunnan maan päälle.

QuoteLuterilaiset Tunnustuskirjat tuomitsevat millenarianismin harhaoppina.

http://sley.fi/mediakirjasto/12478/ilm-20-tuhatvuotinen-valtakunta

Hyvä esitys aiheesta jälkimmäisen linkin alta, luen kun ehdin mutta alku oli lupaava ja SLEY nyt jos mikä on raivoluterilaista oppia.

Atte Suomalainen

Quote from: pimf on 14.11.2013, 20:14:53
Tuo http://israelupdate.achlak.net/ uutissivusto on hyvä, olen lukenut jo vuosien ajan. Saa oikean kuvan Israelin tapahtumista päivittäin. Ei pärjää Yle eikä STT, joiden tiedottelu on aina rättipäitä suosiva. Tällä viikolla rabbi Ari Abramowitz kiertää Suomea, kannattaa käydä kuuntelemassa: http://www.patmos.fi/fi/tilaisuudet/kalenteri/?id=25
Kävisin, mutta Tampereella ei ole tilaisuuksia.

Patrik Zigo

Suomi ei halua ydinsulkusopimuksen koskevan Israelia

Suomi äänesti YK:n ratkaisua vastaan "kutsua" Israel liittymään ydinsulkusopimukseen. Jostain kumman syystä asiaa ei ole käsitelty lainkaan valtamediassa...

Best Gore

no future

Quote from: Patrik Zigo on 16.11.2013, 18:48:39
Suomi ei halua ydinsulkusopimuksen koskevan Israelia

Suomi äänesti YK:n ratkaisua vastaan "kutsua" Israel liittymään ydinsulkusopimukseen. Jostain kumman syystä asiaa ei ole käsitelty lainkaan valtamediassa...

Best Gore
aika paha ilman lähdettä päätellä mistä tässä on äänestetty, mut nopealla vilkaisulla näköjään muita EU-maita on peesattu.

Patrik Zigo

Quote
aika paha ilman lähdettä päätellä mistä tässä on äänestetty, mut nopealla vilkaisulla näköjään muita EU-maita on peesattu.

-Juu nakkasin tuon Goren lähteeksi sen takia, että muilta sivuilta on hankalaa onkia tietoa mitkä maat ovat mitenkin äänestäneet. Asiasta löytyy runsaasti tietoa eri lähteistä kuukkelilla esim. panemalla hakukenttään teksti:

Calling on Israel to Join Nuclear Non-Proliferation Treaty

repslolman

http://nordicrpg.fi/piiritystila/

Quote
Suomi on miehitetty, ja suomalaiset elävät miehityshallinnon ikeen alla. Valloittajat pitävät Suomea omana isänmaanaan, eikä siellä ole sijaa aikaisemmille asukkaille. Piiritystila on larppi, joka käsittelee arkea miehityksen keskellä. Hahmot ovat yliopistotutkijoita ja -opiskelijoita jotka yrittävät pitää seminaaria ruumiintarkastuksista, ulkonaliikkumiskielloista ja miehittäjän mielivallasta huolimatta. Pelin tyylilaji on perusinhimillinen: miehitys on arkea, ja kuten arjessa aina, tämän päivän tragedia voi olla huomisen mustaa huumoria.
...
Marraskuun 2013 15. – 17. päivä pelattava Piiritystila järjestetään yhdessä palestiinalaisten pelijärjestäjien kanssa, ja mukana on myös palestiinalaisia pelaajia.