News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2013-05-29 HS/Riitta Wärn: Ulkomaalaiset eivät vie suomalaisten töitä

Started by Saippuakupla, 29.05.2013, 11:37:19

Previous topic - Next topic

Saippuakupla

QuoteMielipide

Ulkomaalaiset eivät vie töitä suomalaisten nenän edestä

Kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta (sd) jatkaa SAK:n linjoilla vastustaessaan (HS Mielipide 26. 5.) EU:n ulkopuolelta rekrytoitavien työlupakäytännön järkeistämistä puolustamalla nykyistä byrokratiaa. Hän maalaa uhkakuvaa kaksista työmarkkinoista ja puolen miljoonan suomalaisen työvoimareservistä, jota nämä Suomeen EU:n ulkopuolelta saapuvat työntekijät entisestään kurjistavat. Kirjoitus vaatii muutaman tilastoluvun, jotta lukijat ymmärtäisivät esitetyn ongelman suhteellisuuden.

Elinkeinoelämä ei ole vaatinut työluvista vaan turhasta byrokratiasta luopumista, jota saatavuusharkinnasta luopuminen todellisuudessa on. Noin 5 000 ulkomaalaista sai viime vuonna Suomesta työpaikan ja haki työlupaa.

Uskooko kansanedustaja Feldt-Ranta tosissaan, että he ovat vieneet Suomen puolen miljoonan henkilön työvoimareserviltä työpaikan ja toimeentulon? Minä en usko. Näistä ulkomaalaisista lisäksi noin tuhat oli erityisasiantuntijoita, urheilijoita tai valmentajia, joita saatavuusharkinta ei edes koske.

Huoli työehtojen polkemisesta on myös täysin liioiteltua. Työluvalla Suomessa työskentelevät ovat paremman valvonnan piirissä kuin EU:n sisältä tulleet ja jopa kantaväestö, sillä työlupahakemuksessa on aina kirjallisesti mainittava palkka, sovellettava työehtosopimus ja muut työehdot. Ruotsin ammattiliittojen kokemuksia ei voi siirtää Suomeen. Tarkoitushakuisen ulkomaalaisten työntekijöiden ja suomalaisten työttömien vastakkainasettelun sijaan tulee keskittyä todellisten ongelmien hoitoon.

Riitta Wärn
maahanmuuttopolitiikan asiantuntija
Elinkeinoelämän keskusliitto EK

Fincum

QuoteNoin 5 000 ulkomaalaista sai viime vuonna Suomesta työpaikan ja haki työlupaa.
Uskooko kansanedustaja Feldt-Ranta tosissaan, että he ovat vieneet Suomen puolen miljoonan henkilön työvoimareserviltä työpaikan ja toimeentulon? Minä en usko. Näistä ulkomaalaisista lisäksi noin tuhat oli erityisasiantuntijoita, urheilijoita tai valmentajia, joita saatavuusharkinta ei edes koske.

Laskutoimituksen jälkeen jää noin 4000 työtöntä, joilta ulkomaalaiset työntekijät ovat mahdollisesti vieneet työpaikan.
Ja näiden 4000 joukossa saattaa olla jokunen maahanmuuttajataustainenkin.  :flowerhat: :flowerhat:

Riitalle tekisi kokemus 500 päivää peruspäivärahalla ihan hyvää: avartaa ajattelua.
Liika raha on vähemmistön ongelma, mutta ei heitäkään pidä unohtaa.

Blanc73

QuoteNäistä ulkomaalaisista lisäksi noin tuhat oli erityisasiantuntijoita, urheilijoita tai valmentajia, joita saatavuusharkinta ei edes koske

Olipa epätoivoinen väistöliike. Ei herrajumala.... :facepalm:
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

Toadie

Tottahan tuo haastelee. Steissin notkuja ja synnytinsäkki ei vie kenenkään työpaikkaa. Koskaan.

Muuten maahanmuuttokeskustelun ikuinen syyskuu ja Groundhog Day jatkuu aina vaan.
Kiitos ja kuulemiin.

Roope

Quote from: fincum on 29.05.2013, 14:02:32
QuoteNoin 5 000 ulkomaalaista sai viime vuonna Suomesta työpaikan ja haki työlupaa.
Uskooko kansanedustaja Feldt-Ranta tosissaan, että he ovat vieneet Suomen puolen miljoonan henkilön työvoimareserviltä työpaikan ja toimeentulon? Minä en usko. Näistä ulkomaalaisista lisäksi noin tuhat oli erityisasiantuntijoita, urheilijoita tai valmentajia, joita saatavuusharkinta ei edes koske.

Laskutoimituksen jälkeen jää noin 4000 työtöntä, joilta ulkomaalaiset työntekijät ovat mahdollisesti vieneet työpaikan.
Ja näiden 4000 joukossa saattaa olla jokunen maahanmuuttajataustainenkin.  :flowerhat: :flowerhat:

Telkkarijutun mukaan toiseksi suurin "erityisasiantuntijoiden" ryhmä olivat "puutarhatyöntekijät". Mitä mahtaneekaan tarkoittaa vai Närpiön kasvihuoneiden työvoimapulaa.

edit:
Quote from: sivullinen. on 29.05.2013, 15:42:11
Toiseksi suurin ryhmä "erityisasiantuntijoiden" jälkeen olivat "puutarhatyöntekijät".
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

AuggieWren

Kaikki ongelmat johtuvat rasismista ja kantaväestön asenteista.

Toadie

Quote from: AuggieWren on 29.05.2013, 14:22:54
Quote from: Roope on 29.05.2013, 14:19:12Telkkarijutun mukaan toiseksi suurin "erityisasiantuntijoiden" ryhmä olivat "puutarhatyöntekijät".

Toisin sanoen "erityisasiantuntija" tarkoittaa näissä maahanmuuttopropagandaa suoltavissa jutuissa samaa kuin koneinsinööri?
Sä alat oppia.
Kiitos ja kuulemiin.

Micke90

Quote from: Riitta Wärn on 29.05.2013, 11:37:19
Huoli työehtojen polkemisesta on myös täysin liioiteltua. Työluvalla Suomessa työskentelevät ovat paremman valvonnan piirissä kuin EU:n sisältä tulleet ja jopa kantaväestö, sillä työlupahakemuksessa on aina kirjallisesti mainittava palkka, sovellettava työehtosopimus ja muut työehdot. Ruotsin ammattiliittojen kokemuksia ei voi siirtää Suomeen. Tarkoitushakuisen ulkomaalaisten työntekijöiden ja suomalaisten työttömien vastakkainasettelun sijaan tulee keskittyä todellisten ongelmien hoitoon.

Ja siihen se sitten jääkin. Kun työehtojen noudattamista valvotaan lähinnä vain paperilla, on lopputulos yleensä se, että kun viralliset luvat on saatu, alkaa työntekijöiden kyykyttäminen 3 € tuntipalkoilla. Pahimmillaan työsopimuksista saatetaan tehdä kaksi erikielistä versiota: toinen suomeksi ja toinen työntekijän omalla kielellä. Suomenkielisessä sopimuksessa palkaksi on saatettu mainita 10 €/tunti ja omakielisessä taas vastaavasti 3 €/tunti. Näin viranomaisille syntyy kuva siitä, että ulkomaalaisen palkkaus ja työehdot ovat kunnossa.

Kraken

Quote
Noin 5 000 ulkomaalaista sai viime vuonna Suomesta työpaikan ja haki työlupaa.

Riitta Wärn
maahanmuuttopolitiikan asiantuntija
Elinkeinoelämän keskusliitto EK

Harhaanjohtavat lausunnot eivät edistä EK:n asiaa.

Työlupaa (työntekijän oleskelulupaa) edellytetään vain EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tulevilta kansalaisilta, jolla ei ole oleskelulupaa esim. humanitäärien maahanmuuton kautta. Ulkolaisten työntkeijöiden olekeskulupien tarve on sen takia pieni.

Huhtikuussa Suomessa oli 279 000 työtöntä työnhakijaa (40 000 enemmän kun viime vuonna samaan aikaan), 109 000 henkilöä on aktivontitomien piirissä, 29 000 ihmistä sai palkkatukia valtiolta. Työtä hakevia on yhteensä 489 000 hlöä. Avoimia työpaikkoja on 45 700 kpl. [1]

Tilastokeskusken mukaan ulkomaalaisia työllisiä oli 2011 Suomessa 73 000 hlöä. Tilsaton ulkopuolella ovat ns. lähetyt työntekijät, jotka eivät vakituisesti työskentele Suomalaisen työnantajan leivissä vaan ulkolaisen yrityksen puolesta. Vuonna 2009 näiden arvioitiin olevan 15-18 000 hlöä. Tilastoinnista puuttuu kokonaan myös pimeä tövoima.
Tiedän kokemuksesta, että Suomessa on pimeästi töissä runsaasti virolaisia. Monet toimivat omaan piikkiin epävirallisina yrityksinä tarjoten palveluja käteismaksua vastaan edulliseen hintaan. Tämä toiminta siirtää suomalaisen työvoiman erittäin tehokkaasti kortistoon.

On hurjaa vähättelyä ja asioiden vääristelyä antaa ymmärtää, että ulkolainen työvoima olisi vain 5000 henkilöä. Todellisuudessa se kattaa laskennallisesti n. 1/3-osan koko työttömien määrästä. Eli työttömyys olisi laskennallisesti 30% alhaisempi (n. 6%) ellei ulkolaisia työntekijöitä olisi maassa.

EK:n väite, ettei ulkomaalaiset veisi työpaikkoja on siten täysin valheellinen. Asia on todettavissa suoraan tilastoista.

[1] http://www.tem.fi/?s=2616

[2] http://tilastokeskus.fi/til/tyokay/2011/02/tyokay_2011_02_2013-03-22_tie_001_fi.html

kohmelo

Samoihin aikoihin LO-ammattiliitto jossain toisaalla:

2013-05-29 Yle: Ruotsin LO haluaa suitsia työperäistä maahanmuuttoa
http://hommaforum.org/index.php/topic,83341.0.html

Rastafari

Sitten vielä ihmetellään, jos joku ehkä ihan oikeestikkin uhmailee rasistitutkioita http://www.youtube.com/watch?v=QFydGo7JpZ8
Rastafari ensimmäisessä polvessa
Rastafareille leimallisia piirteitä on myös haave mustien paluumuutosta Afrikkaan

sivullinen.

Quote from: Roope on 29.05.2013, 14:19:12
Telkkarijutun mukaan toiseksi suurin "erityisasiantuntijoiden" ryhmä olivat "puutarhatyöntekijät". Mitä mahtaneekaan tarkoittaa vai Närpiön kasvihuoneiden työvoimapulaa.

Toiseksi suurin ryhmä "erityisasiantuntijoiden" jälkeen olivat "puutarhatyöntekijät".

Erityisasiantuntijoita vielä eriteltiin tarkemmin. Suurin osa heistä oli tietotekniikan ylläpitotehtäviä tekeviä intialaisia. Pari viikkoa sitten kerrottiin miten Nokian tietotekniikan ylläpidon ostanut TDC irtisanoo kaikki 300 suomalaista työntekijää, ja korvaa ne intialaisilla - vai mahtoiko "uutisen" sananmuoto olla YT-neuvottelut koskevat kaikkia. En sanoisi asiassa olevan suurta ilon aihetta; en edes Ylen näkökulmasta. Itse otsikoisin näin:

Yle: Nokian irtisanomat suomalaiset korvataan intialaisilla; teollisuuden pako euroopasta kiihtyy
"Meistä ei olisi mikään sen suotavampaa kuin sivullisen esittämä marxilainen analyysimme arvostelu." (Lenin)

Bellerofon

Tänään aamulla näin kuusi ruohonleikkuria työntävää maahanmuuttajaa. Ruohonleikkaus on tässä kaupungissa ollut perinteisesti nuorten 16-18 vuotiaiden duuni. Nämä henkilöt olivat huomattavasti vanhempia.  Nyt on vähintäänkin 6 teiniä ilman kesätyötä ja voidaan haukkua pullamössösukupolveksi, joka ei tee töitä.  Aina joku jää ilman duunia, jos ei ole rajattomasti resursseja.

Kraken

Quote from: Bellerofon on 29.05.2013, 15:45:47
Tänään aamulla näin kuusi ruohonleikkuria työntävää maahanmuuttajaa.

Kunnilla on monikulttuurisuusprojektiensa puitteissa velvollisuus/halu työllistää maahanmuuttajia.

Nuoret ovat perinteisesti saaneet ensimmäiset harjoittelupaikat esim. kuntien huoltotoimesta kuten juuri nurmikkojen leikkaamiset jne. Monikultturisuusatteen puitteissa kunta näkee hyvän tilaisuuden toteuttaa agendansa antamalla työt maahanmuuttajille. Näissä töissä heillä on vapaa päätäntävalta eikä pätevyyttä tai kieliosaamista tarvita.

Tilanne on ikävä koska nuorten työura alkaa yleensä kesätöistä, jotka muutenkin ovat kiven alla. Nyt viimeisetkin rippeet jaetaan muille ja nuoren työura viivästyy tai ei pääse käyntiin ollenkaan.

Työperäinen maahanmuutto on nykyisellään selvästi tuhoisa Suomelle. Maahanmuuttajat ilman muuta vievät työpaikkoja ja palkkadumppaus ja pimeä työllistäminen on jo meneillään monella allalla. Veroja jää maksamatta ja työpaikkoja häviää alihinnoitelun takia. Kun maahanmuuttaja joskus päättyy työttömäksi, hänenkin työttömyyskorvaukset maksetaan veronmaksajien pussista. Suomessa on tällä hetkellä tuhansia virolaisia ja venäläisiä, jotka nostavat työttömyyskorvauksia ja muita tukia Suomesta.

nuiv-or

QuoteUlkomaalaiset eivät vie töitä suomalaisten nenän edestä

Eipä.

Quote
Noin 5 000 ul­ko­maa­lais­ta sai vii­me vuon­na Suo­mes­ta työ­pai­kan ja ha­ki työ­lu­paa.

Us­koo­ko kan­san­edus­ta­ja Feldt-Ran­ta to­sis­saan, et­tä he ovat vie­neet Suo­men puo­len mil­joo­nan hen­ki­lön työ­voi­ma­re­ser­vil­tä työ­pai­kan ja toi­meen­tu­lon?

Kai maa­han­muut­to­po­li­tii­kan asian­tun­ti­ja tietää, ettei tuohon 5 000:een kuulu EU-kansalaiset aka virolaiset, puolalaiset, jne.? Ei siltä vaikuta.


QuoteMi­nä en us­ko.

No sä ootkin Riit­ta Wärn, maa­han­muut­to­po­li­tii­kan asian­tun­ti­ja ja joko olet yksinkertainen tai sut on lahjottu, tai molemmat. Olisi kiva tietää, mikä noista olet.

Miksi tuollaista roskaa julkaistaan.

slobovorsk

Tässä linkky Ylen parin päivän takaiseen antiin:

http://yle.fi/uutiset/intialaiset_erityisasiantuntijat_rynnistavat_suomeen/6658250

Siinä puhuttiin eritysasiaintuntijoiden ja puutarhureiden osalta työ-/oleskeluluvan (ne 755 ja 755/2) lisäksi siitä, että Suomeen saa lisäksi tulla EU/Schengenin alueen ulkopuolelta työskentelemään kolmeksi kuukaudeksi ns. liikematkaviisumilla, sopimuksen tai kutsun perusteella. Näitä tapauksia olisi kolmisentuhatta. Kyllä nämä seikat minustakin viittaavat vahvasti siihen, että suomalaisten oikeidenkin huippuosaajienkin (ei TM) työpaikkoja täytetään joltain osin systemaattisesti tällä halvemmalla väellä.

Ei-niin-huippuosaajien osalta olen ollut havaitsevinani erityisesti kansainvälisiä tilinpäätöksiä tekevien suomalaisten yritysten taloushallinnon työpaikkojen alkavan pikkuhiljaa valua Itä-Eurooppaan. jossa palkka on kolmasosan luokkaa. Silloin tällöin näkyy etsittävän ilmoituksella suomalaisia palvelemaan suomalaisia yrityksiä Puolasta käsin.   

"Laki on kaikille samantekevää" - Pahkasika Orwellin vuonna 1984
"The only color I care about i$ green." - CNN:n talouskommentaattori rasismista

Traitors will be persecuted, prosecuted, and executed.

starsailor

Jos ilman ulkomaalaisia 5000 Suomalaista työllistettäisiin, niin vaikutus olisi jo tuplat tai triplat, kun näillä ihmisillä olisi varaa elää ja kuluttaa. Tietenkin Wärn valehtelee. EK edustamat yritykset palkkaavat sieltä mistä saavat halvimmalla ja tässä jää Suomalaisille Pekka-kortti käteen.
"Suomalaisen ihmisen geeneissä on orja-, setä Tuomo- ja pelkurigeeni. Ja se on tyhmä kuin aasi. Aasin järki ja cuckold-sielu." Jorma M.

Roope

Quote from: sivullinen. on 29.05.2013, 15:42:11
Toiseksi suurin ryhmä "erityisasiantuntijoiden" jälkeen olivat "puutarhatyöntekijät".

Kiitos korjauksesta. Muistin sitten tv-jutun taulukon väärin.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Alapo

Niin, eipä kukaan linja-autonkuljettajakurssille saapuva ulkomaan kansalainenkaan vie yhtään Suomen kansalaisen opiskelupaikkaa tai työpaikkaa. Noitten logiikan mukaan. Mutta, minua kyllä ihmetyttää miksi pitää naapurimaitten kansalaisia kurssittaa töihin Suomalaisten veronmaksajien rahoilla?

Saippuakupla

QuoteSuomessa työskentelevien ulkomaalaisten määrä kovassa kasvussa

Ulkomaisten työntekijöiden määrä Suomessa sijaitsevilla työpaikoilla kasvoi selvästi vuonna 2012

Tilastokeskuksen ja Matkailun edistämiskeskuksen yhteisen Rajahaastattelututkimuksen perusteella Suomessa työskenteli viime vuonna noin 59 000 henkilöä, joiden vakituinen asuinmaa oli muu kuin Suomi.

Määrä oli yli 40 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Suomessa työskenteli noin 30 000 henkilöä, joiden vakituinen asuinmaa oli Viro, 6 500 työntekijää Puolasta, 5 500 työntekijää Ruotsista ja 4 700 työntekijää Venäjältä.

Ulkomaiset matkustajat kävivät Suomessa yhteensä 317 000 kertaa Suomessa sijaitsevan työpaikan vuoksi. Noin kolme neljännestä, 235 000 vierailua, oli Virosta käsin. Sekä Ruotsista että Venäjältä käsin tehtiin noin 18 000 vierailua.

Tutkimuksessa ei haastateltu ulkomaisia matkustajia, jotka asuivat Suomessa yli 12 kuukautta.

http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/ulkomaiset_ty%C3%B6ntekij%C3%A4t-4016

mielipide

Riitta Wärn on palkattu lobbari jonka tehtävänä on lobata työperäinen maahanmuutto mahdollisimman vapaaksi jotta EK:n jäsenyritykset pääsevät polkemaan palkkoja sanomalla suomalaisille että palkankorotuksia ei tipu ja työehtosopimuksen minimipalkka on se milllä tehdään töitä muuten otamme ulkomaalaisia työntekijöitä.
Lisäksi EK:n jäsenyritykset toivovat voivansa hoitaa entistä suuremman osan töistään alihankkijoilla halpaan hintaan ja alihankkijoiden halpa hinta saataisiin aikaan sillä että maksetaan alle työehtosopimusten tai ainakin jätetään ylityölisät, iltalisät ja sunnuntai-lisät maksamatta.

Se että Riita Wärnin ja EK:n tarkoitushakuista propagandaa uutisoidaan ilman että se kyseenalaistettaisiin täysin on surullinen esimerkki toimittajien laiskuudesta.

Jos halutaan välttää muiden maiden tekemät virheet maahanmuutossa niin miksi ihmeessä suomen maahanmuuttopolitiikka on kopioitu ruotsista ja miksi sitä aina verrataan ruotsiin?

Ruotsi on maa jossa on maahanmuuttaja-alueita joihin palokunta ja ambulanssi eivät mene ilman poliisia ja poliisitkin vain 2 auton ryhmissä!

mielipide

Tarveharkintahan on jo poistettu siivousalalta Ely-keskusta takaporttina käyttäen ja tästäkin asiasta toimittajat ovat olleet hipihiljaa sen sijaan että kyseisen päätöksen tehneiden virkamiesten naamat ja nimet olisi julkaistu kaikissa medioissa ja kerrottu kaikille suomen siivoojille että tämännäköiset ja tämännnimiset ihmiset ovat teidän työpaikkaanne vaarantamassa ja työolojannne ja palkkaanne huonontamassa.

http://esasuominen.wordpress.com/2012/11/20/ely-keskus-tyonantajan-satkynukkena/

http://www.sak.fi/ajankohtaista/uutiset/sak-ja-pam-arvostelevat-rankasti-ely-keskuksen-siivousalapaatosta

Ulkomaalaiset nimenomaan vievät suomalaisten töitä ja nimenomaan sellaisten suomalaisten töitä joiden on muutenkin vaikea työllistyä eli EK ja Kokoomus ovat tuhoamassa pienipalkkaisten suomalaisten elämän edellytyksiä ja tietoisesti SYRJÄYTTÄMÄSSÄ tuhansia suomalaisia ja Demarit ja vasemmisto keskittyvät oman napansa kaiveluun ja ovat kokoomuksen sätkynukkeina tuhoamassa äänestäjiensä elämää ja Soini on liian keskittynyt EU/Euro kritiikkiinsä ja muut persut seurailevat liiaksi Timon askelia sen sijaan että jokainen ajaisi suomalaisten asioita kymmenillä erilaisilla tavoilla joista ELY-keskuksen sikailun nostaminen tikun nokkaan olisi yksi.

Jos halutaan välttää muiden maiden tekemät virheet maahanmuutossa niin miksi ihmeessä suomen maahanmuuttopolitiikka on kopioitu ruotsista ja miksi sitä aina verrataan ruotsiin?

Ruotsi on maa jossa on maahanmuuttaja-alueita joihin palokunta ja ambulanssi eivät mene ilman poliisia ja poliisitkin vain 2 auton ryhmissä!

Darvi

Vain sosialistisissa suunnitelmatalouksissa työpaikat voivat loppua, koska niitä pidetään yllä verovaroin. Vapaassa kapitalismissa työpaikat luovat vaurautta (koska syntyvät vain jos tuottavat voittoa kummallekin osapuolelle), jotka luovat uusia työpaikkoja. Eli mitä enemmän ihmiset työllistyvät, niin sitä enemmän on mahdollisuuksia työllistyä. Kapitalismi on win win. Sosialismi on miinussummapeli.

niemi2

Riitta Wärnilla on tiedoissa puutteita aiemmin mainittujen lisäksi.


Suomessa 1/4 työssäkäyvistä, eli 500.000 on osa- tai määräaikaistyöntekijöitä. Näistä valtaosa haluaisi ihan kokopäivätyön. Lisätään tuo määrä työtähakevien, kuntoutuksessa, koulutuksessa jne. olevien määrään niin vakituista kokopäivätyötä vailla olevia on jo melkoinen reservi.


Toisekseen, etenkin rakennusalalla ulkomaalainen työvoima on laskenut palkkoja. 45 minuuttia ohjelmassa kerrottiin kuinka ulkomaalainen työvoiman myötä suomessa on useita työmarkkinoita. Lisäksi kotimaiset työehtosopimukset saatetaan joutua purkamaan. Riitta Wärnin tulisi maahanmuuttoasiantuntijan roolissa ymmärtää tilanne.





Quote
http://www.stat.fi/artikkelit/2012/art_2012-12-10_002.html?s=2



Ulkomainen työvoima vaikuttaa rakennusalan ja eräiden rutiinitehtävien palkkatasoon pääkaupunkiseudulla

Ulkomaisen työvoiman osuus on pääkaupunkiseudulla suuri sekä rakennusalalla että ammattiluokituksen pääluokkaan 9 kuuluvissa rutiinitehtävissä. Pääkaupunkiseudulla muun muassa kirvesmiesten ja putkiasentajien tilastoitujen työsuhteiden määrän muutos viittaa siihen, että jopa valtaosa niistä jää pääkaupunkiseudulla virallisen tilaston ulkopuolelle. Tähän vaikuttaa sekä aliurakoitsijoina toimivien ulkomaalaisten yritysten että ulkomailla vakinaisesti asuvien työntekijöiden suuri määrä.

Pääluokan 9 rutiinitehtävien osalta virallisen tilaston peittävyys lienee parempi kuin rakennusalalla. Yli kolmasosa pääkaupunkiseudun siivoojista ja noin 13 prosenttia keittiöapulaisista oli muita kuin Suomen kansalaisia.

Vuosina 2006–2010 muun muassa kirvesmiesten ja putkiasentajien palkkataso nousi pääkaupunkiseudulla selvästi hitaammin kuin yleinen palkkataso näissä tehtävissä. Samoin esimerkiksi keittiöapulaisten tuntiansio nousi pääkaupunkiseudulla noin seitsemän prosenttiyksikköä hitaammin kuin muualla maassa – siivoojilla ero oli samansuuntainen mutta pienempi, 0,4 prosenttiyksikköä.




Quote
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/45-minuuttia-rakennusalan-palkkojen-pelataan-romahtavan/2013/04/1738701


45 minuuttia: Rakennusalan palkkojen pelätään romahtavan

Puolalaisten sähkömiesten palkkakiista voi romuttaa suomalaisten rakennusalan työehtosopimukset.

Olkiluoto 3:n ulkomaisten työtekijöiden alipalkkauskiistan ratkaisusta odotetaan koko EU:ta koskevaa ennakkotapausta.

Parin sadan suomalaiseen sähköliittoon liittyneiden puolalaisten palkkasaatavat ovat jo yli neljä miljoonaa euroa. Puolalaiset työskentelivät Arevan puolalaisella alihankkijalla Elektrobudowalla. Olkiluodossa ei työskentele kuin neljä sähköliiton ulkolaista jäsentä.

Sähköliiton liittosihteeri Hannu Luukkosen mukaan palkkakiista menee kesällä lausunnolle EU-tuomioistuimeen. SAK:n mukaan ulkomaisten työntekijöiden alipalkkaus on jo nyt pienentänyt rakennusalan keskipalkkaa.

– Pahin pelko varmaan on se, että se musertaa suomalaisen työehtosopimuksen totaalisesti, jos tänne Suomeen saa tulla työskentelemään kotimaan työehdoilla huomattavasti alemmilla palkoilla. Se vie suomalaisilta työntekijöiltä ne työpaikat ja tekee aika villit työmarkkinat, kauhistelee liittosihteeri Hannu Luukkonen.

Puolalaisten yhdysmiehenä toimiva sähkömies Jaroslaw Laczny liittyi liittoon ensimmäisten joukossa ja hänet passitettiin ensimmäisten joukossa takaisin Puolaan.

Lacznyn palkka oli 9,50 euroa, kun Suomessa ammattimiehelle olisi kuulunut maksaa vähintään 15 euroa tunnilta. Osalla Sähköliittoon liittyneistä puolalaisista tuntipalkka oli jopa alle kaksi euroa, mikä oli Puolan minimipalkka.

– Minusta Puolassa tilanne on ajautunut sellaiseksi, että työnantajilla on vapaat kädet ja työntekijöillä ei ole oikeuksia. Työntekijä on orjan asemassa. Niin voi sanoa, toteaa Laczny.

Olkiluoto 3:sen työmaalla työskentelevistä vain joka kolmas on suomalainen. Työntekijät tulevat 60 eri maasta. Vain harvat ulkomaiset työntekijät uskaltavat kertoa palkastaan ammattiliiton asiamiehille. EU- tuomioistuimen palkkalinjaus voi romuttaa koko Euroopan työmarkkinat.

Sähköliiton liittosihteeri Hannu Luukkosen mukaan työantaja voisi tulevaisuudessa määrittää, mitä mistäkin työstä maksetaan työntekijälle, eikä mitään vähimmäisehtoja ei enää sen jälkeen tunnettaisi. 
MAKE FINLAND NORMAL AGAIN

EL SID

no joo, mitä nyt wärtsilä irtisanoi  työntekijöitä ja pakkasi unkarista 60 vuokramiestä lihanleikkaajaksi. samoin mnissa vaasalaisissa pikkupajoissa on suomalaisa irtisanottu ja pihassa näkee autoja,m joissa on unkarin kilvet....
Riitta wärn on tahallaan pihalla kuin lumi-ukko...

TDCOy

Quote from: sivullinen. on 29.05.2013, 15:42:11
Quote from: Roope on 29.05.2013, 14:19:12

Pari viikkoa sitten kerrottiin miten Nokian tietotekniikan ylläpidon ostanut TDC irtisanoo kaikki 300 suomalaista työntekijää, ja korvaa ne intialaisilla - vai mahtoiko "uutisen" sananmuoto olla YT-neuvottelut koskevat kaikkia.

Hei Roope,
kyseessä oleva firma, jolle Nokia on ulkoistanut, ei ole TDC, vaan intialainen it-konsultoinnin palveluyritys TCS, Tata Consultancy Services. Ystävällisin terveisin ja aurinkoista kesää! Tea (Lindroos)/viestintäpäällikkö, TDC Oy http://yle.fi/uutiset/nokia_ulkoisti_tyontekijoita_tcslle_-_nyt_tcs_irtisanoo/6592614

EL SID

Quote from: TDCOy on 31.05.2013, 10:09:30
Quote from: sivullinen. on 29.05.2013, 15:42:11
Quote from: Roope on 29.05.2013, 14:19:12

Pari viikkoa sitten kerrottiin miten Nokian tietotekniikan ylläpidon ostanut TDC irtisanoo kaikki 300 suomalaista työntekijää, ja korvaa ne intialaisilla - vai mahtoiko "uutisen" sananmuoto olla YT-neuvottelut koskevat kaikkia.

Hei Roope,
kyseessä oleva firma, jolle Nokia on ulkoistanut, ei ole TDC, vaan intialainen it-konsultoinnin palveluyritys TCS, Tata Consultancy Services. Ystävällisin terveisin ja aurinkoista kesää! Tea (Lindroos)/viestintäpäällikkö, TDC Oy http://yle.fi/uutiset/nokia_ulkoisti_tyontekijoita_tcslle_-_nyt_tcs_irtisanoo/6592614

hyvä että korjasit. Homma-forumilla olevia tekstejä lainataan usein muualla netissä ja täällä julkaistu väärä tieto voi jäädä elämään.

sivullinen.

Tänään oli sitten Ylen pääuutislähetyksessä tarinan toinen puoli - jota jo veikkailin.

Veikkaus:

Quote from: sivullinen. on 29.05.2013, 15:42:11
Yle: Nokian irtisanomat suomalaiset korvataan intialaisilla; teollisuuden pako euroopasta kiihtyy

Tulos:

Quote
Yle: Insinöörit rajoittaisivat ulkomaalaisten pääsyä työmarkkinoille

http://www.taloussanomat.fi/tyomarkkinat/2013/06/02/yle-insinoorit-rajoittaisivat-ulkomaalaisten-paasya-tyomarkkinoille/20137804/12

Insinööriliitto vaati estämään "erityisasiantuntijoiden" tulon Suomeen. Suomen lain mukaan "erityisasiantuntija" saa tulla kolmeksi kuukaudeksi harjoittelemaan tänne ilman työlupaa, ja sen jälkeen siirtää itsensä takaisin Intiaan. TCS:n YT-neuvotteluista oltiin erityisen huolestuneita. Ensi viikolla neuvottelut tulevat päätökseen. Lähes varmasti löytyy sen jälkeen 300 uutta työvoimapulan paikkaajaa. Saavat insinööritkin hakea töihin Siwan kassalle.

Viime viikolla internethuhu kertoi miten yhteen Siwan kassan paikkaan oli hakijoita 500. Työvoimapula on räjähdyspisteessä. Lauantain Ylen pääuutislähetys sentään muisti kertoa totuuden eli Lahden AMK:n rehtori ylpeänä mainitsi miten moni heidän koulustaan valmistunut ulkomaalainen on luvannut jäädä Suomeen paikkaamaan työvoimapulaa. Lahti onkin loistanut työvoimapulan paikkaustilastojen kärjessä pitkään yli 15% vapaustusasteella. Lahden ulkomaalaisten työttömyydestä on oma ketju Hommassa viime kuulta. Ei ole Lahden AMK:n rehtori käynyt lukemassa sitä tai lukenut ylipäätään mitään tai edes käynyt ulkona katsomassa miltä todellisuus näyttää.
"Meistä ei olisi mikään sen suotavampaa kuin sivullisen esittämä marxilainen analyysimme arvostelu." (Lenin)

Alkuasukas

Quote from: EL SID on 31.05.2013, 10:13:18
hyvä että korjasit. Homma-forumilla olevia tekstejä lainataan usein muualla netissä ja täällä julkaistu väärä tieto voi jäädä elämään.
Respect my authorotaaaah! (Lausutaan Eric Cartmanin äänellä)
"Monikulttuurisuus rikastuttaa odottamattomilla tavoilla."

Kaarina Ranne (vihr.)

M.K.Korpela

Quote from: TDCOy on 31.05.2013, 10:09:30Hei Roope,
kyseessä oleva firma, jolle Nokia on ulkoistanut, ei ole TDC, vaan intialainen it-konsultoinnin palveluyritys TCS, Tata Consultancy Services. Ystävällisin terveisin ja aurinkoista kesää! Tea (Lindroos)/viestintäpäällikkö, TDC Oy http://yle.fi/uutiset/nokia_ulkoisti_tyontekijoita_tcslle_-_nyt_tcs_irtisanoo/6592614

Vau ... yhden kirjaimen virhe. Ei siis TDC vaan TCS. Nyt varmaan uutisen muu sisältö on kumottu, eli irtisanomisia ei tule ?
M.K.Korpela ratsastaa.
DO NOT LOOK AT LASER WITH THE REMAINING EYE
YLLÄRI !