News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

Toimenpide-ehdotuksia kansanedustajalle

Started by Olli Immonen, 21.08.2012, 13:08:41

Previous topic - Next topic

Olli Immonen

Tervehdys arvoisa forumin väki!

Syksy lähestyy ja siinä samalla myös eduskunnan syysistuntokauden avaus. Siitäpä heräsikin ajatus lähteä kokeilemaan hieman erilaista vaikuttamisen muotoa. Homman nimi olisi se, että kaikki forumin aktiivit voisivat kirjoittaa tähän viestiketjuun erilaisia toimenpide-ehdotuksia, ideoita ja ajatuksia niistä asioista ja ongelmista, joita sitten voisin mahdollisuuksieni mukaan nostaa esille eduskunnassa valtiopäivätoimissani tai jollakin muulla tavalla, esimerkiksi mielipidevaikuttamisen keinoin.

Kaikkia toiveitanne en varmastikaan pysty syystä tai toisesta täyttämään (yleisin syy on tolkuton kiire), mutta pyrin tekemään parhaani.

Ehdotuksia ja kommentteja voi luonnollisesti lähettää jatkossakin myös yksityisesti. Aiemmin tekemiini valtiopäivätoimiin voi tutustua täällä.


Yhteistyöterveisin

Olli Immonen
kansanedustaja (ps.)
Oulu
www.olliimmonen.net

nitkunatku

Nuorten syrjäytymisen esto, (palkka)työllisyys -> eroon harjoitteluista, kansanedustajien määrän puolittaminen, poliitikkojen palkkojen laskeminen tonnilla, suora demokratia, presidentin palkka verolle... Noin niinku aluksi. 
Nyt tai joskus toiste.

Vesisade

Quote from: nitkunatku on 21.08.2012, 13:17:36
Nuorten syrjäytymisen esto, (palkka)työllisyys -> eroon harjoitteluista, kansanedustajien määrän puolittaminen, poliitikkojen palkkojen laskeminen tonnilla, suora demokratia, presidentin palkka verolle... Noin niinku aluksi.
Tuohon eroteltuun muitten edustajien käännyttäminen voisi ratkaista aika monta ongelmaa.  :)
Voipi olla hieman liian suuri homma se kumminkin.

Nuorten laitostaminen kaikenmoisilla palkattomilla töillä tulisi kyllä lopettaa, se edesauttaa syrjäytymistä ja mökkihöperyyttä nuorten osalta.

Samoilla rahoilla voisi nuorilla teettää ihan oikeita töitä, kaikenmoisia urheilulaitoksia on kunnilla ja vastaavaa joissa on kehnot aukioloajat, jos nykysin on auki viikolla 10-18 niin johan tarvii työntekijöitä kun laittaa ne olemaan auki 6-24 ja vuoden joka päivänä vaikka sitten jouluaattoa ja juhannusta lukuunottamatta, ainakin muutamassa kun olen käynyt niin käyttäjiä riittäisi, mihin koulutusta tarvii niin voisi heitä kouluttaa jne.

Mutta nykyään taitaa ne koulutuksetkin mennä sen mukaan mitä valtio päättää eli kenellä sattuu sopiva laitos tai koulu olemaan, ei tarpeen eikä nuorten toiveitten mukaan. Vaikka ihan yksinkertainen ratkaisu olisi tässäkin, lisää paikkoja niihin joihin nuoret hakevat ja pois sieltä minne eivät tahdo. Erillisten aikuiskoulutuslaitosten sijaan aikuislinjoja nykyisiin myös voisi laittaa, tulisi halvemmaksi. Nuorille aamusti ja aikuisille heitin jälkeen, niin tilatkin riittää. Aikuisten osaltakin voisi toimia paremmin se, että he hakevat kuin se että työkkäri määrää. Monia "koulutukseen" vähemmän ihastuneita kun olen tavannut.

Elemosina

#3
Katukaupustelun mahdolliseen lisääntymiseen kannattaisi varmaankin lainsäädännöllisesti varautua. Ilmeisesti se ei ole laitonta tällä hetkellä, eli kuka tahansa saa asettua mihin tahansa keskelle kaupunkia myymään ties mistä peräisin olevia tuotteita. Muualla Euroopassa nuo tuotteet ovat esim. järjestäytyneen rikollisuuden maahankuljettamia feikkimerkkituotteita ja myyjät laittomia siirtolaisia. Puhumattakaan kukkia humalaisille kaupittelevista, joiden ensisijainen ajatus on päästä lähemmäksi varastamaan lompakko/kännykkkä tms.

Lisäksi katuperformansseihin(soittoniekat, hanuristit sun muut korkealla hyvän näkyvyyden ympärilleen omaavat patsaat) kannattaisi jonkinlaista lupakäytäntöä kehitellä. Pahimmillaan (ei tietenkään aina) performanssitaiteilijat/soittoryhmät ovat taskuvarkaiden kanssa samaa joukkoa ja pyrkivät keräämään väkeä ympärilleen, jolloin myös juonessa mukana olevat taskuvarkaat pääsevät paremmin toimimaan. Ikävää mutta totta.

Jokamiehenoikeuksien rajaaminen tietyiltä osin yksityishenkilöille. En voi ymmärtää sitä että jokamiehenoikeuksia käytetään hyväksi kaupalliseen marjanpoimintaan niin että yrittäjä voi viedä poimijalaumansa kenen tahansa metsään raastamaan marjat pensaista. Pahimmillaan tuhoten samalla koko kasvualustan.

EU:n ulkopuolelta tuleville ammattikorkeakoulu- ja yliopisto-opiskelijoille lukukausimaksut.
Avoimilla rajoilla tuhottiin avoin yhteiskunta
EU-turistien CV http://hommaforum.org/index.php/topic,6906.msg1324730.html#msg1324730

Maatiaisjuntitar

#4
Byrokratian purkaminen kuntia koskevasta lainsäädännöstä.
Eduskunta kun on säätänyt lakeihin niin paljon kaikkia byrokraattisia velvoitteita (kaikenlaiset suunnitelmat ja raportoinnit yms.) kunnille, ettei varsinaiseen toimintaan jää aikaa eikä resursseja kun lakia pyritään noudattamaan.

Mm. tulossa oleva vanhuspalvelulakikin sisältää juuri tätä byrokratiaa, kuten jokaiselle vanhukselle tehtävä palvelusuunnitelma. Kunnat velvoitetaan myös laatimaan valtuustokausittain suunnitelma siitä, miten ne edistävät ikääntyneen väestön hyvinvointia ja toimintakykyä ja järjestävät tarvittavat palvelut. Suunnitelman toteutumista tarkastellaan neljän vuoden välein, mutta palvelujen laatua ja riittävyyttä on arvioitava vuosittain.
Jotta palvelujen riittävyyttä voidaan arvioida, pitää kunnan kerätä tietoa palveluihin käytetyistä voimavaroista sekä henkilöstön määrästä ja osaamisesta. Lisäksi jokaisella yksiköllä tulee olla omavalvontasuunnitelma, joka pidetään julkisesti nähtävillä....

Lisäystä:
Tässä muutama esimerkki näistä lukemattomista vaadittavista suunnitelmista ym.:

-  1.1.2011 voimaan tulleen maatalousyrittäjien lomituspalvelulain
(20.12.1996/1231) muutoksen mukaan lomituspalveluja järjestävän
pai kallisyksikön on yhteistyössä maatalous yrittäjän kanssa laadittava
maatalousyritykselle palvelusuunnitelma.

- Vesihuoltolaki velvoittaa kuntaa laatimaan alueelleen vesihuollon kehittämissuunnitelman ja pitämään sen ajan tasalla

-Vuoden 2008 alusta voimaan tullut uusi lastensuojelulaki velvoittaa kuntia laatimaan suunnitelman lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi sekä lastensuojelun järjestämiseksi ja kehittämiseksi. Suunnitelma hyväksytään valtuustossa ja tarkistetaan kerran neljässä vuodessa.

- Maankäyttö- ja rakennuslaki velvoittaa kuntaa laatimaan vähintään kerran vuodessa kaavoituskatsauksen
   
- Yhdenvertaisuuslaki velvoittaa valtion ja kuntien viranomaisia laatimaan
yhdenvertaisuussuunnitelman etnisen yhdenvertaisuuden edistämiseksi toiminnassaan ja etniseen
alkuperään perustuvan syrjinnän estämiseksi.

- Terveydenhuoltolaki velvoittaa kunkin sairaanhoitopiirin kunnat laatimaan terveydenhuollon
järjestämissuunnitelman
. Siinä on sovittava yhteistyöstä, joka liittyy potilaiden
hoitoketjuihin ja alueellisiin hoitosuunnitelmiin sekä niiden toteuttamisen tukemiseen ja seurantaan.
Lisäksi on sovittava henkilöstön jatko- ja täydennyskoulutuksen tarpeista ja kuinka
koulutus toteutetaan. Samoin erityisvastuualueen sairaanhoitopiirien kuntayhtymien on tehtävä
järjestämissopimus erikoissairaanhoidosta ja sovittava miten peruspalveluissa saadaan erityisosaamista
vaativaa tukea ja neuvontaa.

-Laki maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta tuli voimaan 1.5.1999. Laki velvoittaa kuntia laatimaan kotouttamisohjelman.

- Kuntouttavasta työtoiminnasta annettu laki velvoittaa kunnan sosiaalitoimen ja työvoimaviranomaisten laatimaan aktivointisuunnitelman yhteistyössä pitkään työttömänä olleen työmarkkinatukea tai toimeentulotukea saaneen henkilön kanssa.

-terveydenhuoltolaki velvoittaa jokaista terveydenhuollon toimintayksikköä laatimaan potilasturvallisuuden suunnitelman yhteistyössä sosiaalitoimen kanssa.

- Laki velvoittaa kuntia tekemään hyvinvointikertomuksen: Toukokuussa 2011 astui voimaan uusi terveydenhuoltolaki, jonka pykälässä 12 todetaan, että kunnanvaltuustolle on kerran valtuustokaudessa valmisteltava laaja hyvinvointikertomus ja kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä toteutetuista toimenpiteistä on raportoitava valtuustolle vuosittain.
   
- Ympäristöterveydenhuollon lainsäädännön mukaan kunnallisten valvontaviranomaisten suorittaman
valvonnan yhdenmukaistamiseksi kunnan tulee laatia ja hyväksyä säännöllistä valvontaa koskevat
valvontasuunnitelmat
. Valvontasuunnitelmista on säädetty terveydensuojelulain (763/1994) 6 §:ssä,
elintarvikelain (23/2006) 48 §:ssä, kuluttajaturvallisuuslain (920/2011) 22 §:ssä, tupakkalain
(693/1976) 14 a §:ssä ja kemikaalilain (744/1989) 7 §:ssä. Edellä mainittuihin lainkohtiin
perustuvat suunnitelmat muodostavat kunnan ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman.

- Kunnan on mahdollisuuksiensa mukaan turvattava hyvä ilmanlaatu alueellaan ottaen huomioon, mitä ilman epäpuhtauksista säädetään tämän lain nojalla ja mitä 102 a ja 102?b §:ssä säädetään ilmanlaadun turvaamiseksi laadittavista suunnitelmista.(ympäristönsuojelulaki)

nitkunatku

Elemosinan jokamiehenoikeuksista tuli mieleen venäläisten maanosto-oikeus pois. Poliitikot samalle viivalle oikeuden edessä kansan kanssa. EU-jäsenyyden sisällyttäminen Suomen perustuslakiin, (juridisesti) maanpetturuutta? Jos niin-> vastuulliset vesselit edesvastuuseen. Ylimalkaan kovemmat tuomiot ja tuomiot täytäntöön. Elinkautinen elinkautiseksi ja kuolemanrangaistus käyttöön. Minä voin vaikka kouluttautua pyöveliksi.
Nyt tai joskus toiste.

jumahul

Virkamiesten "koskemattomuus" pois.

Elemosina

Ai niin unohtui:
Laivaliikenteeseen rajatarkastukset takaisin. Vaikuttaisi varmasti positiivisesti moneenkin asiaan.
Avoimilla rajoilla tuhottiin avoin yhteiskunta
EU-turistien CV http://hommaforum.org/index.php/topic,6906.msg1324730.html#msg1324730

Mangustin

Lastensuojeluun huostaanoton vaihtoehdoksi tilapäinen hoito. 2011-2012 ollut huolestuttava lastenmurhaamistrendi, ja näitä ns. laajennettuja itsareita. Kaikille julkisen sektorin työntekijöille velvollisuus vastaanottaa lapsia ja toimittaa tilapäissijoitukseen ilman huostaanottopäätöstä ja lastensuojelun asiakasperheeksi leimautumista. Joskus äippä/iskä voi olla vähän väsynyt, ja tilanteen paheneminen masennukseksi jossa harhainen vanhempi luulee että lasten olisi parempi kuolla voidaan toivottavasti välttää priorisoimalla ns. matalan kynnyksen palveluita. Huostaanoton valtiorahoitus-insentiivi kunnan talouden kannalta tasoitettava jotenkin, vaikka sitten kaikki lastensuojelun kulut valden piikkiin.

Sossutätien kotikäynteihin jotain järkeä. Sohvalla observoiminen ei auta ongelmaperhettä mitenkään, tiskaus, imurointi ja lasten ulkoiluttaminen olisi hyödyllisempää. Kodinhoitajakäyntien tarjoaminen takaisin, samalla näitä arjessa selviämisen kansalaistaitoja voi opettaa uusavuttomille.

Todellinen nanny state-ehdotus, mutta säästää kustannuksia verrattuna nykytilanteeseen. Köyhillä kunnilla ei ole varaa kevyisiin perhetukipalveluihin, mutta valtiorahoitteiseen huostaanottoon ja perhekotibisneksen subventioon löytyy miljoonia. En sinänsä vastusta perusteltuja lasten kodin ulkopuolelle tehtyjä sijoituksia, joissakin tapauksissa se on paras vaihtoehto. Niiden pelotevaikutus mielenterveysongelmaisiin vanhempiin kuitenkin estää avun hakemisen ja kriisien pahenemisen.

Tragedian synty


  • Julkisen sektorin työntekijöille vapautus ansiotuloverosta
  • Julkisen sektorin työntekijöille (vähintään) ansiotuloveron suuruinen palkanalennus (vähentää aivan turhaa byrokratiaa)
  • Kullekin ministeriölle ministerin palkkaa varten tietty rahasumma (jos valtioneuvosto haluaa pitää enemmän ministereitä kuin lain mukaan on pakko, niin ei ole pois veronmaksajan kukkarosta)
  • Oikeus työttömyystukeen pois niiltä, joilla mahdollisuus saada töitä (kannustaa tekemään niitäkin duuneja, joita varten nyt täytyy tuoda väkeä)
  • Kouluihin pakolliseksi oppiaineeksi yhteiskuntakritiikki (en jaksa puntaroida parempaa nimeä, mutta sellainen, jossa opetellaan pääasiassa keskustelun keinoin kyseenalaistamaan kangistuneitakin ajatuksia ja ajatusmalleja)
  • Lapsilisät vain Suomen kansalaisille
Anteeksi, mutta tulin miettineeksi aika vähän, mitä sylki näppäimistölle toi. Ehkä kansanedustaja voisi meikäläistä menestyksekkäämmin ehdottaa Yleisradiolle kokonaisen suurmiessarjan tekemistä halpatuotantona.

Episodi II: Profeetta Muhammed (amerikkalainen autokauppias, jonka irstaisiin elämäntapoihin kuuluu muun muassa pedofilia).
Ceterum censeo Russiam esse delendam.

Mangustin

Aijjoo, ja vielä lisään ehdotuksen koko terveys- ja sosiaalipolitiikan uudistuksesta: Henkilökohtaiset sosiaaliturvatilit.

Tätä mietittiin joskus 90-luvulla jo, ja todettiin että marginaalivero (=progressiosta johtuva kannustinloukku) voitaisiin puolittaa. Läpivieminen tulee olemaan vaikeaa, koska myös byrokratian henkilöstö voitaisiin puolittaa. Akava ei helposti luovu saavutetuista eduista.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Sosiaaliturvatili
http://fi.wikipedia.org/wiki/Singapore#Sosiaaliturva

Teemu Niva

Laki yksityisistä turvallisuus palveluista uudistuu nyt lähiaikoina.

Lakiin pitäisi saada selkeä kielto vartijoiden ja järjestyksenvalvojien oheistöille.

http://yle.fi/uutiset/vartijat_kaupan_kassan_taakse/6256360
Kosmisten totuuksien laukominen ääneen on kiellettyä!
teemu-niva.ehdolla.fi

Selonteko: Maahanmuuton vaikutukset Kajaanissa

mossad

#12
Quote from: Maatiaisjuntitar on 21.08.2012, 13:55:55
Byrokratian purkaminen kuntia koskevasta lainsäädännöstä.
Eduskunta kun on säätänyt lakeihin niin paljon kaikkia byrokraattisia velvoitteita (kaikenlaiset suunnitelmat ja raportoinnit yms.) kunnille, ettei varsinaiseen toimintaan jää aikaa eikä resursseja kun lakia pyritään noudattamaan.

Lisäystä:

- Maankäyttö- ja rakennuslaki velvoittaa kuntaa laatimaan vähintään kerran vuodessa kaavoituskatsauksen
      

Hieno avaus Olli, 

Alustukseni perustuu melko karkeaan arvaukseen: 

Jos Suomen noin 500:sta kunnasta joka kolmas kaavoittaa pientaloalueen (10-20 taloa) joka kolmas vuosi, tarkoittaa se noin 50:n rakentamis(tapa)ohjeen laadintaa per vuosi. Usein nämä ovat ulkoistettu konsulttifirmoille jotka laskuttavat copy/paste ohjeista 10.000 €/kpl  = 500.000 €/v .. joka vuosi. (No onhan sillä työllistävä vaikutus) 

Ja asiaan: 

Nämä samaan muottiin tehdyt talot, viivottimella piirretyt alueet muistuttavat lähinnä  kasarmialuetta. Taloja on rakennettu tuhansia vuosia, ei mikään uusi keksintö. Miksei vapaan kansan, vapaa asukas saa omalle tontilleen rakentaa omanlaistaan taloa (rakentamismääräyksiä nuodattaen)? 

Katso torille: Satavuotiaan kirkon vieressä 60-luvun betoni-elementti-kerros-talo, sen vieressä 2010-luvun lasipalatsi, jonka vieressä 1876 rakennettu teatterirakennus jne. 

Katsahdus vanhalle OKT-alueelle: vuosikymmenten aikana rakennuttu erilaisia, erimuotoisia, erityylisiä taloja sikinsokin muodostaen erivärisen ja monimuotoisen kokonaisuuden.   

Katsaus Kiinaan: Vielä muutama vuosi sitten kaikki kiinalaiset pukeutuivat (oli pakko) samanlaisiin "työasuihin" .. eivät pukeudu enää.



Poimintoja ohjeista:

- Kaupunki määrittelee alueella käytettävän lämmitysmuodon.

- Julkisivujen tulee olla puuta. Ulkoverhouksen paksuuden tulee olla vähintään 22 mm. Julkisivumateriaali voi myös olla hirsi. (ei pyöröhirttä).

- Rakennuksen päädyt eivät saa olla ikkunattomia.

- Nurkkalaudat ja ikkunanpuitteet eivät saa olla valkoisia tai vaaleita.

- Asuinrakennus rakennetaan 5 metrin päähän tontin takarajasta. Ikkunoiden näkymiin on kiinnitettävä huomiota.

- Rakennukset rakennetaan I u 2/3 -kerroksisiksi. Se tarkoittaa sitä, että ullakon tasolle on sijoitettava rakennusoikeuteen luettavaa tilaa noin kaksi kolmasosaa ensimmäisen kerroksen pinta-alasta. 

- Katon tulee olla punainen tiilikatto. Kattokaltevuuden on asuinrakennuksissa oltava 1:2. Erillisissä talousrakennuksissa on kattokaltevuuden oltava 1:3.

- Pääasiallinen julkisivumateriaali tulee olla vaaleankeltainen tai vaaleanruskea rappaus.

- Tonttien välisille rajoille ja virkistysalueiden puoleisille rajoille voidaan rakentaa tummaksi käsitellyt, korkeintaan 150 cm korkeat puuaidat.

- Tonteilla ei saa käyttää asfalttia.

- Maanalaisen kellarikerroksen rakentaminen on kielletty.

Härskein tietämäni "ohje" on vuodelta 1973, harjakattoisen rintama-mies-talo-alueen keskelle oli jäänyt vapaa tontti johon sitten oli pakko rakentaa taloon tasakatto!


Lopuksi: 

Meillä on jo rakentamismääräykset, eikö ministeriö tms voisi laatia yleispätevää, yleisohjetta koko valtakuntaan esim. asuinrakennusta ei saa rakentaan lähemmäs 4 metriä tontin rajasta, puiden yms maksimikorkeus 5 metriä jottei naapurin aurinkopaneelia varjosteta jne.

Linkit:  rakentamismääräykset      rakentamis(tapa)ohje


- Mitäs sanot Immonen .. ?
Lxoxvxe axnxd dxexmxoxcxraxcxy wxixlxl pxrxexvxaxixl !  - Ei vihaviesti, vaan vitutusviesti -

qwerty

Menojen tulisi olla suhteessa tuloihin. Verot alkavat olemaan tapissa, joten jostain on karsittava.

Itselleni tuli mieleen että jos jollain on puhelinluettelo noin vuodelta 1960, niin sitä voisi valtion ja kuntien toimintojen osalta verrata 2012 vastaavaan. Yksi mitä 60-luvulla ei varmasti ollut on STUK. Ei sillä ettei säteilyarvojen seurannalla olisi mitään arvoa, mutta kun niitä arvoja eivät tarkkaile ihmiset, vaan mittarit. Näitä mittareja on jo maa täynnä ja ne pysyvät stabiileina käytännöllisesti katsoen koko ajan, paitsi äärimmäisissä poikkeustapauksissa kuten Tšernobyl.

Niin että sitä ihmettelen että miksi? Mittarit voidaan ohjelmoida hälyttämään kun jotain tapahtuu. Ei siihen väijyyn monisatapäistä joukkoa tarvita! Perustetaan valmiusjoukko nykyisistä ammattilaisista. Komentokeskukseen riittää kolme henkeä ympärivuorokautiseen seurantaan. JOS jotain tapahtuu niin sitten tämä valmiusjoukko aktivoidaan tunnissa.

Valtion säästö. Noin 200 miestyövuotta. Hatusta vedetyllä 4000e/kk liksalla tämä tekee pyöreästi 10 miljoonaa.
"The oldest fraud is the belief that the political left is the party of the poor and the downtrodden": Thomas Sowell

Kaptah

Suomen suurin ongelma on se, että liian monet eivät ota vastuuta omasta elämästään. Tämä johtuu hyvin pitkälti kannustinloukuista. Joka ikinen puolue ja joka ikinen edustaja on aikojen alusta asti pitänyt sosiaaliturvan kannustinloukkuja äärimmäisen vastenmielisenä asiana ja ollut sitä mieltä, että asialle pitäisi tehdä jotain. Siitä huolimatta työtöntä rankaistaan osa-aikatöistä, pienipalkkaisesta työstä ei jää käteen sen enempää kuin sosiaaliturvastakaan ja helpointa on heittäytyä täysin valtion tissimaidon varaan yrittämättäkään parantaa itse omaa elämänlaatuaan.

Asialle pitäisi tehdä jotain ja välittömästi. Ei aleta nyt tässä väittelemään siitä mikä on oikea keino, mutta tilanne on sietämätön. Työnteon pitäisi aina parantaa henkilön omaakin elämää, poikkeuksetta, aina, kaikkialla, välittömästi. Tehkää toimenpide-ehdotus siitä, miten tähän päästään.
"Krimillä nähdyt joukot olivat paikallisia itsepuolustusjoukkoja. Kuka tahansa voi ostaa univormuja kaupasta."
- V. Putin 4.3.2014

"Viimeaikaiset tapahtumat Krimin niemimaalla osoittivat sotilasvoimiemme uudet laadulliset kyvyt ja henkilökunnan korkean moraalin."
- V. Putin 28.3.2014

Snuiva

Kymmennien tuhansien turhien säännösten kumoaminen jolloin päästäisiin kymmenistä tuhansista virkamiehistä joiden ainoana tehtävänä on valvoa turhien säännösten noudattamista. Säännösten tehtailussa kunnostautuneiden virkamiesten irtisanominen. Mikäli kyseessä on poliitikko, hänen oikeustoimikelpoisuutensa on selvitettävä jonka jälkeen hänet on ohjattava asianmukaiseen hoitoon. Ministerien kohdalla valtakunnanoikeuden kautta vankimielisairaalaan.

Valtion ja kuntien tehtävien karsiminen rankalla kädellä. Kaikki lait uusiksi siten että lakeja laadittaessa otetaan huomioon kyseisestä asiasta jotain tietävien kannat. Lisäksi lakeja säätäessä pitää harkita tarvitaanko säädeltävään asiaan lakeja ylipäätään. Lakien ja säännpösten tulee olla yksiselitteisiä. Jos joku dorka eu:n tasolla saa aivohalvauksen ja onnistuu saamaan siitä aikaiseksi direktiivin sitä ei tarvitse huomioida jos ja kun se on normaalin järjen vastainen.

Marko Parkkola

Elatusmaksujen ja päivähoitomaksujen ristiriidan selvittäminen olisi paikallaan. Eli siis ongelma on, että elatusmaksuihin lasketaan lapsen menot ja menoihin kuuluu päivähoitomaksu. Päivähoitomaksu lasketaan kuitenkin lapsen kanssa samassa taloudessa asuvien vanhempien tulojen mukaan. Tällöin käy niin, että minun elatusmaksuvelvoitteeni kasvaa, koska exälläni on hyvin toimeentuleva mies.

Elatusmaksuissa on myös toinen ongelma, joka on suoraa tulonsiirtoa (yleensä) mieheltä naiselle. Jos lähivanhempi on työtön, hänen elatusmaksukyky laskee, jonka lastenvalvonta kompensoi nostamalla etävanhemman elatusmaksuvelvoitetta, jos etävanhempi on töissä. Näin ollen etävanhempi tukee lähivanhemman työttömänä pysymistä.

Sitten olisi tämä ampuma-aselaki, jonka voisi palauttaa nykyistä lakia edeltävään aikaan. Nythän se rikkoo ainakin perustuslain tasa-arvopykälää ja yhdistymisvapautta.

EVM:n kaataminen ;D

Jäärä

Lähetän ehdotukseni sähköpostina.

Sunt Lacrimae

Quote from: NiTe on 21.08.2012, 17:28:38
Laki yksityisistä turvallisuus palveluista uudistuu nyt lähiaikoina.

Lakiin pitäisi saada selkeä kielto vartijoiden ja järjestyksenvalvojien oheistöille.

http://yle.fi/uutiset/vartijat_kaupan_kassan_taakse/6256360

Minun mielestäni tämä on nykyisen pohjan kannalta enemmän AY-liikkeen asia, paitsi järjestyksenvalvojista puhuttaessa koska järjestyksenvalvojalla on selkeä laissa määritelty velvoite järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi toimialueellaan (jos kauppakeskus-JLJV siirtelee Halpamarketin kärryjä samaan aikaan kun toisella puolella pyörii spurguremmi ördäämässä, ei homma oikein toimi, näin esimerkkinä) vaikka oheistyöt kieltämättä ovat melkoista syöpää turvallisuusalan kehityksen kannalta.

Itse toivoisin erityisesti Ollilta, alalla toiminut edustaja kun on, panostusta kunhan tuo LYTP:n uusimishankkeen toinen osa etenee eduskuntakäsittelyyn. Erityisesti vartijan poistamisoikeutta koskeva pykälä olisi syytä saada ajan tasalle esim. vanhan vartioimisliikelain esimerkkiä noudattaen, nykyinen poisto-oikeuspykälä on tiukimmin tulkittuna ihan riittämätön suhteutettuna kentällä useimmiten kohdattaviin tilanteisiin. Olisi ylipäänsä tärkeää että alasta tietävät henkilöt olisivat aktiivisia kun LYTP 2.0 vai millä nimellä tuo kulkeekaan tulee Arkadianmäelle ettei keskustelu jäisi hesaritietopohjan varassa olevien haltuun.
Play stupid games, win stupid prizes.

nitkunatku

EI Venäjän viisumivapaudelle! Syinä Taapero ja rikollisuus.
Nyt tai joskus toiste.

AstaTTT

Sitovat kansanäänestykset perustuslain hengen mukaisesti.  :)

hoxpox

Koita saada torpattua hallituksen esittämät turhaa byrokratiaa ja veronkiertoa lisäävät kasvuyrityksiin sijoittamisen verovähennys sekä tuotekehityskustannusten lisävähennys.

Lisäksi voisi esittää yritystukien voimakasta karsimista, Tekesistä voisi aloittaa.

C-Nile

#22
Ehdotan seuraavaa lakia muutettavan siten, että jalankulkijan paikaksi jalkakäytävällä/pyörätiellä määritellään joko oikea tai vasen reuna.

Quote
Tieliikennelaki 3.4.1981/267

40 §
Jalankulkijan paikka tiellä

Jalankulkijan on käytettävä jalkakäytävää tai piennarta. Hän ei kuitenkaan saa jalkakäytävällä taluttaa polkupyörää tai mopoa, kuljettaa potkukelkkaa, hiihtää, luistella eikä kantaa kookasta taakkaa, jos siitä voi aiheutua huomattavaa haittaa muille jalankulkijoille.

Missä jalkakäytävää tai piennarta ei ole tai milloin sillä kulkeminen ei käy haitatta päinsä, jalankulkijan on käytettävä pyörätietä tai ajoradan reunaa.

Pyörätiellä jalankulkijan on yleensä käytettävä sen reunaa. (7.5.1997/414)

Ajoradalla jalankulkijan on ensisijaisesti käytettävä sen vasenta reunaa, jollei oikean reunan käyttäminen ole kulkureitin tai muiden syiden vuoksi turvallisempaa. Polkupyörää tai mopoa taluttava saa kuitenkin käyttää ajoradan oikeaa reunaa.

e. tarkennetaan vielä, että tarkoituksena on välttää turhat törmäilyt jalkakäytävillä - ei niin että jokainen voi valita vapaasti käveleekö oikealla vai vasemmalla.
All things are impermanent. This is the law of life and extinction.

nitkunatku

Ulkomaalaisten rikollisten palauttaminen VÄLITTÖMÄSTI tuomion jälkeen OMAAN KOTIMAAHAN lusimaan. On ällistyttävää ja täysin käsittämätöntä, että ulkkisrikolliset saavat olla Suomessa linnassa.
Nyt tai joskus toiste.

Teemu Niva

Quote from: Sunt Lacrimae on 26.08.2012, 20:47:55
Quote from: NiTe on 21.08.2012, 17:28:38
Laki yksityisistä turvallisuus palveluista uudistuu nyt lähiaikoina.

Lakiin pitäisi saada selkeä kielto vartijoiden ja järjestyksenvalvojien oheistöille.

http://yle.fi/uutiset/vartijat_kaupan_kassan_taakse/6256360

Minun mielestäni tämä on nykyisen pohjan kannalta enemmän AY-liikkeen asia, paitsi järjestyksenvalvojista puhuttaessa koska järjestyksenvalvojalla on selkeä laissa määritelty velvoite järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi toimialueellaan (jos kauppakeskus-JLJV siirtelee Halpamarketin kärryjä samaan aikaan kun toisella puolella pyörii spurguremmi ördäämässä, ei homma oikein toimi, näin esimerkkinä) vaikka oheistyöt kieltämättä ovat melkoista syöpää turvallisuusalan kehityksen kannalta.

Itse toivoisin erityisesti Ollilta, alalla toiminut edustaja kun on, panostusta kunhan tuo LYTP:n uusimishankkeen toinen osa etenee eduskuntakäsittelyyn. Erityisesti vartijan poistamisoikeutta koskeva pykälä olisi syytä saada ajan tasalle esim. vanhan vartioimisliikelain esimerkkiä noudattaen, nykyinen poisto-oikeuspykälä on tiukimmin tulkittuna ihan riittämätön suhteutettuna kentällä useimmiten kohdattaviin tilanteisiin. Olisi ylipäänsä tärkeää että alasta tietävät henkilöt olisivat aktiivisia kun LYTP 2.0 vai millä nimellä tuo kulkeekaan tulee Arkadianmäelle ettei keskustelu jäisi hesaritietopohjan varassa olevien haltuun.
Menee valitettavasti off-topic, mutta...
Tuo ei vaan valitettavasti onnistu nykyisellä liitolla. Kaiken hyvän lisäksi Turvahan onnistui menettämään hallituspaikan PAMissa. Tuon jälkeen sitten seliteltiin "et hei, on meillä paikallaolo-oikeus".  :facepalm:
Lisäksi pitää ottaa huomioon alalla oleva kova vaihtuvuus työntekijöissä sekä kokemus työelämästä.
Näkisin että AY-tie on loppuun kuljettu ja huonoksi koettu.
Kosmisten totuuksien laukominen ääneen on kiellettyä!
teemu-niva.ehdolla.fi

Selonteko: Maahanmuuton vaikutukset Kajaanissa

Sunt Lacrimae

Quote from: NiTe on 28.08.2012, 17:24:51
Quote from: Sunt Lacrimae on 26.08.2012, 20:47:55
Quote from: NiTe on 21.08.2012, 17:28:38
Laki yksityisistä turvallisuus palveluista uudistuu nyt lähiaikoina.

Lakiin pitäisi saada selkeä kielto vartijoiden ja järjestyksenvalvojien oheistöille.

http://yle.fi/uutiset/vartijat_kaupan_kassan_taakse/6256360

Minun mielestäni tämä on nykyisen pohjan kannalta enemmän AY-liikkeen asia, paitsi järjestyksenvalvojista puhuttaessa koska järjestyksenvalvojalla on selkeä laissa määritelty velvoite järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi toimialueellaan (jos kauppakeskus-JLJV siirtelee Halpamarketin kärryjä samaan aikaan kun toisella puolella pyörii spurguremmi ördäämässä, ei homma oikein toimi, näin esimerkkinä) vaikka oheistyöt kieltämättä ovat melkoista syöpää turvallisuusalan kehityksen kannalta.

Itse toivoisin erityisesti Ollilta, alalla toiminut edustaja kun on, panostusta kunhan tuo LYTP:n uusimishankkeen toinen osa etenee eduskuntakäsittelyyn. Erityisesti vartijan poistamisoikeutta koskeva pykälä olisi syytä saada ajan tasalle esim. vanhan vartioimisliikelain esimerkkiä noudattaen, nykyinen poisto-oikeuspykälä on tiukimmin tulkittuna ihan riittämätön suhteutettuna kentällä useimmiten kohdattaviin tilanteisiin. Olisi ylipäänsä tärkeää että alasta tietävät henkilöt olisivat aktiivisia kun LYTP 2.0 vai millä nimellä tuo kulkeekaan tulee Arkadianmäelle ettei keskustelu jäisi hesaritietopohjan varassa olevien haltuun.
Menee valitettavasti off-topic, mutta...
Tuo ei vaan valitettavasti onnistu nykyisellä liitolla. Kaiken hyvän lisäksi Turvahan onnistui menettämään hallituspaikan PAMissa. Tuon jälkeen sitten seliteltiin "et hei, on meillä paikallaolo-oikeus".  :facepalm:
Lisäksi pitää ottaa huomioon alalla oleva kova vaihtuvuus työntekijöissä sekä kokemus työelämästä.
Näkisin että AY-tie on loppuun kuljettu ja huonoksi koettu.

Joo, ei onnistu, ennemmin Turvan pitäisi lähteä helvettiin koko PAM:ista jonkin toisen liiton alaiseksi. PAM ei tunnu saavan yhtään mitään aikaiseksi juuri missään, minkä lisäksi liittoon eivät kuulu edes kaikki vartijat tai JLJV:t, osa varmaan liiton kädettömyyden takia ja opiskelijat sun muut kääntymässä käyvät eivät taitaisi kuulua muutenkaan.

Back on topic: Mietin vaan, miten käytännössä onnistuisi oheistyökielto kun puhutaan nimenomaan vartijoista. Periaatteessa tulisi mieleen ajatus, että vartijalle säädettäisiin JV-tyylinen velvoite ylläpitää järjestystä ja turvallisuutta toimialueellaan, mutta tämä taas muuttaisi koko ammattinimikejaottelua aika radikaalisti. Tämä taas liittyy LYTP-uudistamishankkeeseen sen verran, että on mahdollista että toteutuisikin sivutuotteena mikäli vartija/JV/JLJV- jaottelua muutetaan lakiuudistuksessa. Tosin liian aikaista sanoa asiaan juuta eikä jaata.

Tuli myös mieleen, että oheistöistä eroon hankkiutuminen voi olla haasteellista koska eräillä alan firmoilla kaiken maailman oheistyömoniosaajakonseptit muodostavat merkittävän osan palvelutuotantoa ja ihan yleisestikin esimerkiksi vastaanottopalvelutoimeksiantoja voidaan pitää oheistöihin perustuvana.
Play stupid games, win stupid prizes.

Nuutti Hyttinen

Quote from: Nousuhumala on 21.08.2012, 15:11:19
-Kehitysavun muuttaminen vapaaehtoiseksi
-Veronkorotusten sijaan julkisen sektorin leikkaamista suht. isolla kädellä
-Yrittäjien ja duunareiden puolustaminen (en tarkoita ns. kolmannen sektorin työntekijöitä)
-Nuorisojärjestöjen tukeminen oikeudenmukaisemmaksi/lakkautettavaksi
-Yritystukien lopettaminen, vääristää kilpailua
-Asumistuen lopettaminen nykymuodossaan, menee vuokrien hintoihin
-Lisää halpaa asumista, kaavoitusongelmiin puuttumista
-Rikollisten maahanmuuttajien karkoitus tehtävä helpommaksi
-Kovemmat minimituomiot väkivalta- ja henkirikoksiin
-Muuntorangaistusten palauttaminen

Nämä ovat erittäin hyviä, kannatan niitä kaikkia. Lisäksi muutama oma lisäys:
* tuomiot sotarikoksista, seksuaalirikoksista, henkirikoksista tai törkeistä väkivaltarikoksista pitäisivät olla seikkoja, jotka automaattisesti estävät Suomen kansalaisuuden tai oleskeluluvan saamisen ja jos ulkomaalainen henkilö syyllistyy niihin Suomessa ollessaan, niistä pitäisi seurata automaattinen karkotus ja elinikäinen maahantulokielto ilman tuomioistuimen harkintamahdollisuutta
* törkeistä eläinsuojelurikoksista tuomittava eläintenpitokielto määrättävä aina eliniäksi ja laajennettava niin, ettei eläintenpitokieltoon määrätyn kanssa samassa taloudessa saa asua eläimiä. Nykyään eläintenpitokieltoa kierretään usein niin, että puoliso / lapsi tms. omistaa eläimen
* elinkautistuomion osalta tuomarille mahdollisuus määrätä, milloin aikaisintaan tuomittu voidaan päästää ehdonalaiseen, jos lainkaan. Normimurhan kohdalla ensimmäinen mahdollisuus ehdonalaiseen voisi olla esimerkiksi 15 tai 20 vuoden kohdalla, ja henkirikoksen uusimisesta tuomioksi automaattisesti elinkautinen ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen, olipa kyseessä murha, tappo tai surma. Vaihtoehtoisesti mahdollisuus ehdonalaiseen aikaisintaan 50 vuoden kuluttua tuomiosta tai tuomitun täyttäessä 80 vuotta.
* tapon ja surman rangaistusasteikkoa säädettävä kahdella vuodella ylöspäin, eli tapon minimirangaistus kymmeneen vuoteen ja surman kuuteen
* raiskauksen ja törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön (RL 20:1 § ja 20:7 §) kohdalle lisäys, että vankeustuomio kärsitään aina ehdottomana
* RL 20:2 §:n perusteisiin, jolla raiskaus kvalifioituu törkeäksi tekomuodoksi, 1 mom. 1 kohtaan lisäys

Quote1) aiheutetaan tahallisesti toiselle vaikea ruumiinvamma, vakava sairaus, sukupuolitautitartunta, raskaus tai hengenvaarallinen tila,

* seksuaalirikoksia koskevaan RL 7 lukuun uusi 2a § koskien joukkoraiskausta: jos raiskaajia tai raiskaustapahtumaan osallistujia on useampia kuin yksi, minimirangaistus kahdeksan vuotta (eli rangaistusasteikko 8v - elinkautinen tuomarin harkinnan mukaan). Nykyään joukkoraiskaus ainoastaan muuttaa raiskauksen törkeäksi tekomuodoksi, eikä silloinkaan ole aina tullut sovellettavaksi tilanteissa, jossa useampi tekijä on raiskannut uhrin peräkkäin eikä samanaikaisesti.
* määräaikaisesta vankeusrangaistuksesta 12/15 vuoden maksimit pois (RL 2c:2 §)
* vankeusrangaistusten yhdistäminen samanaikaisesti kärsittäviksi eli paljousalennus (RL 7:2 §) poistettava, koska jo kahteen tai useampaan tekoon syyllistyneellä vankeusrangaistuksen pelotevaikutus on tällä hetkellä nolla, kun jatkamalla rikossarjaa rangaistus ei enää kasva, vaikka jäisi kiinni
* rikosoikeudellisen vastuun alaikäraja kokonaan pois tai selvästi nykyistä alemmas (10 vuotta voisi olla sopiva, jos sellainen pitää välttämättä olla) ja tilalle tuomarin tapauskohtainen harkinta tahallisuusasteesta sekä siitä, oliko tuomittava kykenevä ymmärtämään tekojensa seuraukset
Ehdolla Helsingissä numerolla 393
oikeustieteen kandidaatti, kauppatieteiden maisteri
kaupunginvaltuutettu
kaupunkiympäristölautakunnan jäsen

ststst

Budjeteissa tehdään muutoksia edelliseen vuoteen nähden. Tämä estää suurten muutosten tekemisen.
Entäpä jos määriteltäisiin eri tarkoituksiin menevät rahat (per asiakas esim)  suhteessa muihin tarkoituksiin? Useimmat suomalaiset varmaan kannattaisivat ajatusta, että esimerkiksi vankien tai maahanmuuttajien ruokailukustannukset per ateria tai muu huolto ei saa nousta suuremminksi kuin vaikkapa koululaisten tai vanhusten. Jos tälläinen prioirisointi saataisiin aikaan –ja demokratiassahan sen pitäisi olla helppoa: enemmistön kantaa noudatetaan,  se voisi pakottaa ensinnäkin selvittämään paljonko rahaa käytetään mihinkin tarkoitukseen (ja tämän tiedonhan pitäisi olla itsestään selvästi saatavilla) ja toiuseksi se toimisi (välttämättä eteen tulevien leikkausten) suuntaajana.  Muutoin suvisten saavutetut edut säilyvät ikuisesti.

Marko Parkkola

Quote from: ststst on 28.08.2012, 22:27:41
Entäpä jos määriteltäisiin eri tarkoituksiin menevät rahat (per asiakas esim)  suhteessa muihin tarkoituksiin? Useimmat suomalaiset varmaan kannattaisivat ajatusta, että esimerkiksi vankien tai maahanmuuttajien ruokailukustannukset per ateria tai muu huolto ei saa nousta suuremminksi kuin vaikkapa koululaisten tai vanhusten.

Tätä kutsutaan politiikaksi ja arvokysymyksiksi, joiden pohtiminen on koko kansanedustuslaitoksen idea.

nitkunatku

Nyt tai joskus toiste.