Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Kotimaa => Topic started by: Äänestäjä on 06.06.2009, 08:41:01

Title: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Äänestäjä on 06.06.2009, 08:41:01
Soini näkyy osaavan hommansa.

'Hieman' populistinen ote, muun muassa tarkkaan harkitut on-linerit, joita viljellään näennäisen satunnaisesti, näyttää toimivan.

Tähän kun yhdistää kansan tyytymättömyyden Vanhaseen ja Thorsiin, niin suosio on taattu.

Iltalehden Taloustutkimukselta tilaama tutkimus ennustaa Soinista vaalien ylivoimaista ääniharavaa.

http://www.iltalehti.fi/vaalit/200906069721547_vl.shtml

Päätös lähteä ehdolle oli siis hyvä Tämä on todennäköisesti viimeinen silaus sille että RKP menettää paikkansa ja Kepu häviää yhden paikan.

Hattua täytyy nostaa tästä. Ei ole Soinilla gradu mennyt hukkaan.

Kunnioitukseni hän on kuitenkin menettänyt Halla-aho casen takia. Jos Halla-aho olisi Soinin lisäksi mukana vaaleissa, vaaliliitto saisi kolme paikkaa. Vähintään anteeksipyyntö Soinilta olisi ollut paikallaan julkisten kommenttien jälkeen. Eli vaikka poliittisen pelin osalta tunnustus, niin ääntäni en tule koskaan Soinille antamaan.

ModeEDIT: Otsikko muutettu normit täyttäväksi
Title: Vs: Soini on pelimies
Post by: tapio on 06.06.2009, 09:11:17
Vaikea on valinta. Pöntistä en voi äänestää, koska hän on jokin kokoomuksen sumuverho ja liian bönde. Sampo Terho olisi kaikin puolin fiksu, mutta hän lienee jokin Timo Soinin ajama vaihdokas Halla-aholle.

Me Suomen viimeiset radikaalit ajattelijat haluamme äänestää ainoaa todellista toisinajattelijaa, joka ei nyt näissä vaaleissa ole ehdolla.
Title: Vs: Soini on pelimies
Post by: pelle12 on 06.06.2009, 09:36:45
Quote from: tapio on 06.06.2009, 09:11:17
Vaikea on valinta. Pöntistä en voi äänestää, koska hän on jokin kokoomuksen sumuverho ja liian bönde. Sampo Terho olisi kaikin puolin fiksu, mutta hän lienee jokin Timo Soinin ajama vaihdokas Halla-aholle.

Me Suomen viimeiset radikaalit ajattelijat haluamme äänestää ainoaa todellista toisinajattelijaa, joka ei nyt näissä vaaleissa ole ehdolla.
Miten olisi kuitenkin esim. se pienimmän pahan tie? Äänestämättä jättäminenkin on ääni jollekulle. Kehotan valitsemaan Sampo Terhon.
Title: Vs: Soini on pelimies
Post by: whatevertsunami on 06.06.2009, 10:13:30
Quote from: pelle12 on 06.06.2009, 09:36:45

Ääni Terholle on ääni Soinille. Kehotan valitsemaan Kai Pöntisen.
Title: Vs: Soini on pelimies
Post by: Pekka walden on 06.06.2009, 10:17:46
Quote from: pelle12 on 06.06.2009, 08:46:09
Veltto on muutamaan otteeseen viitannut, että jonkin Turun kokouksen jälkeen kun Veltto ehdotti Soinille tiettyjen ainesten poistamista puolueesta ehtona omalle osallistumiselleen PerSuihin, Soini ryhtyi lupausten mukaisiin tekoihin. Keitä Veltto mahtaa tarkoittaa? Onko kenelläkään sisäpiiritietoa?
Sen verran on sisäpiirintietoa, että veltto vastusti alusta asti Halla-ahon ehdokkuutta. Veltto suorastaan itki sitä, että Halla-aho vie paikan hänen edestään.
Syynä ei ollut Halla-ahon mamukriittisyys, vaan puhtaasti velton narsismi ja se että Halla-aho sai enemmän huomiota kuin hän.
Title: Vs: Soini on pelimies
Post by: Yksilö on 06.06.2009, 10:24:08
Quote from: Pekka walden on 06.06.2009, 10:17:46
Quote from: pelle12 on 06.06.2009, 08:46:09

Sen verran on sisäpiirintietoa, että veltto vastusti alusta asti Halla-ahon ehdokkuutta. Veltto suorastaan itki sitä, että Halla-aho vie paikan hänen edestään.
Syynä ei ollut Halla-ahon mamukriittisyys, vaan puhtaasti velton narsismi ja se että Halla-aho sai enemmän huomiota kuin hän.

Hyi helvetti!
Title: Vs: Soini on pelimies
Post by: Jesse Ikälumi on 06.06.2009, 10:31:06
Politiikka on peliä. Jos ette sitä kestä niin siirtykää vaikka kukkien kasvattamiseen.
Title: Vs: Soini on pelimies
Post by: Juha Päivärinta on 06.06.2009, 10:31:38
Quote from: Pekka walden on 06.06.2009, 10:17:46
Quote from: pelle12 on 06.06.2009, 08:46:09
Veltto on muutamaan otteeseen viitannut, että jonkin Turun kokouksen jälkeen kun Veltto ehdotti Soinille tiettyjen ainesten poistamista puolueesta ehtona omalle osallistumiselleen PerSuihin, Soini ryhtyi lupausten mukaisiin tekoihin. Keitä Veltto mahtaa tarkoittaa? Onko kenelläkään sisäpiiritietoa?
Sen verran on sisäpiirintietoa, että veltto vastusti alusta asti Halla-ahon ehdokkuutta. Veltto suorastaan itki sitä, että Halla-aho vie paikan hänen edestään.
Syynä ei ollut Halla-ahon mamukriittisyys, vaan puhtaasti velton narsismi ja se että Halla-aho sai enemmän huomiota kuin hän.

Voin hyvin uskoa tämän. Persut ovat sitä samaa paskaa mitä muutkin puolueet. Täytyy valita vain huonoista paras.
Title: Vs: Soini on pelimies
Post by: Dark Serenity on 06.06.2009, 10:34:16
Quote from: whatevertsunami on 06.06.2009, 10:13:30
Quote from: pelle12 on 06.06.2009, 09:36:45
Quote from: tapio on 06.06.2009, 09:11:17
Vaikea on valinta. Pöntistä en voi äänestää, koska hän on jokin kokoomuksen sumuverho ja liian bönde. Sampo Terho olisi kaikin puolin fiksu, mutta hän lienee jokin Timo Soinin ajama vaihdokas Halla-aholle.

Me Suomen viimeiset radikaalit ajattelijat haluamme äänestää ainoaa todellista toisinajattelijaa, joka ei nyt näissä vaaleissa ole ehdolla.
Miten olisi kuitenkin esim. se pienimmän pahan tie? Äänestämättä jättäminenkin on ääni jollekulle. Kehotan valitsemaan Sampo Terhon.

Ääni Terholle on ääni Soinille. Kehotan valitsemaan Kai Pöntisen.

Pöntinen ei pääse läpi, vaan äänet menevät täysin mokuttajille. Ei kannata äänestää Pöntistä. Vaikka hän onkin miellyttävä ehdokas, ja voisin miestä äänestää, eurovaaleissa äänestetään Puoluetta, ei miestä. Ja kokoomus on mokutuslinjaan sitoutunut.
Title: Vs: Soini on pelimies
Post by: HaH on 06.06.2009, 12:14:30
Huhuna on tähän mennessä esiin tullut sekä Veltto että Saarakkala Halla-ahon torppaajana.

Kaipaa tietoa, ei huhuja.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: markus on 06.06.2009, 12:47:44
olen jo aikaisemmin sanonut että Soini saa reippaasti yli 150 000ääntä ja vie äänikuninkaan paikan Jäätteenmäeltä(viime vaaleissa n.150000 ääntä).

jopa 200 000ääntä on mahdollisuus puhkaista ja näin ollen Sampo revitään mukaan EU-parlamenttiin.

pikagallup työpaikalla("umpiduunareita"kaikki)jo kertoi oleellisen:kaikki vanhemmat olivat äänestäneet Soinia.

-kyllä työväenliikkeen puolueet ovat todellakin hukassa kun ovat unohtaneet meidät tavalliset työtätekevät.

huomenna kaikki hommalaiset äänestämään nro:a 199 eli Sampo Brysseliin!
Title: Vs: Soini on pelimies
Post by: reino on 06.06.2009, 13:11:02
Quote from: tapio on 06.06.2009, 09:11:17
Me Suomen viimeiset radikaalit ajattelijat haluamme äänestää ainoaa todellista toisinajattelijaa, joka ei nyt näissä vaaleissa ole ehdolla.

Ääni Akuliina Saarikoskelle on ääni lesboradikalismille!
Title: Vs: Soini on pelimies
Post by: Manneri on 06.06.2009, 13:20:10
Quote from: whatevertsunami on 06.06.2009, 10:13:30
Quote from: pelle12 on 06.06.2009, 09:36:45
Quote from: tapio on 06.06.2009, 09:11:17
Vaikea on valinta. Pöntistä en voi äänestää, koska hän on jokin kokoomuksen sumuverho ja liian bönde. Sampo Terho olisi kaikin puolin fiksu, mutta hän lienee jokin Timo Soinin ajama vaihdokas Halla-aholle.

Me Suomen viimeiset radikaalit ajattelijat haluamme äänestää ainoaa todellista toisinajattelijaa, joka ei nyt näissä vaaleissa ole ehdolla.
Miten olisi kuitenkin esim. se pienimmän pahan tie? Äänestämättä jättäminenkin on ääni jollekulle. Kehotan valitsemaan Sampo Terhon.

Ääni Terholle on ääni Soinille. Kehotan valitsemaan Kai Pöntisen.

Ai kokkareiden sumuverhon? Ääni Pönttiselle on ääni mokutukselle ja RKP:lle. Näen jo silmien läpi, kuin Katainen kävelee mustaan aurinkonlaskuun yhdessä Thorsin ja Sinnemäen kanssa.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: tapio on 06.06.2009, 13:24:13
Reinolle: Tarkoitan radikalismilla syvällistä juuriin menevää ajattelua. En tarkoita sillä mitään tylsää "porvarien" ärsyttämistä, jota nykyään on joka paikka täynnä.
Title: Vs: Soini on pelimies
Post by: hattiwatti on 06.06.2009, 13:31:19
Quote from: pelle12 on 06.06.2009, 09:36:45
Quote from: tapio on 06.06.2009, 09:11:17
Vaikea on valinta. Pöntistä en voi äänestää, koska hän on jokin kokoomuksen sumuverho ja liian bönde. Sampo Terho olisi kaikin puolin fiksu, mutta hän lienee jokin Timo Soinin ajama vaihdokas Halla-aholle.

Me Suomen viimeiset radikaalit ajattelijat haluamme äänestää ainoaa todellista toisinajattelijaa, joka ei nyt näissä vaaleissa ole ehdolla.
Miten olisi kuitenkin esim. se pienimmän pahan tie? Äänestämättä jättäminenkin on ääni jollekulle. Kehotan valitsemaan Sampo Terhon.

Niin ehdottomasti kannattaa tehdä. Pöntistä äänestämällä hän ei välttämättä pääse europarlamenttiin, tarvitaan aika iso ero. Mutta hyvin pienetkin äänimäärät voinevat ratkaista sen tuleeko europarlamenttiin Soinin jälkeen Sampo Terho vaiko Veltto Virtanen. Heidän keskinäinen kamppailunsa kakkossijaan oikeuttavasta äänimäärästä on erittäin tiukka, lopputulos ei tule olemaan tiedossa. Pienikin ero saattaa olla ratkaiseva.

Miettikää kumman vaihtoehdon haluatte mepiksi? Äänestämättä jättäminen on huonoin vaihtoehto aina.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: svobo on 06.06.2009, 13:38:22
Sampo ei ollut tulossa kahden parhaan joukkoon ainakaan Ylen gallupin mukaan.
Title: Vs: Soini on pelimies
Post by: Martel on 06.06.2009, 13:46:10
Quote from: hattiwatti on 06.06.2009, 13:31:19
Mutta hyvin pienetkin äänimäärät voinevat ratkaista sen tuleeko europarlamenttiin Soinin jälkeen Sampo Terho vaiko Veltto Virtanen. Heidän keskinäinen kamppailunsa kakkossijaan oikeuttavasta äänimäärästä on erittäin tiukka,...

Terho ei uhkaa Velton asemaa näissä vaaleissa. Jos Pöntinen ei mene läpi, hän häviää paikan pienemmällä äänierolla kuin ero Velton ja Terhon välillä.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Nikopol on 06.06.2009, 14:10:12
Vaikka kuinka monta ketjua aiheesta avataan, se ei muutu että nämä vaalit menivät jo, eikä niissä muutenkaan ratkaista yhtään mitään. Ainoa ilo on kusta vihreään pataan, blokata rkp ja lähettää se viesti mikä lähetettävissä on. Siksi Terho,  ei kokoomus. Ja jos Timon omahyväinen muikistelu sunnuntaina muumittaa, telkkari kiinni. Kunhan ei jäädä nukkumaan.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Kommunistimutantti on 06.06.2009, 20:31:05
Omalla kohdallani tässä ei ole mitään epäselvää.  Olisin äänestänyt Halla-ahoa, ja hän kehotti äänestämään Terhoa.  Äänestin siis Terhoa.

En toki äänestäisi häntä sokkona, mutta miehellä on hyvät mielipiteet ja Halla-aholla on meitä enemmän sisäpiiritietoa.
Title: Vs: Soini on pelimies
Post by: Ant. on 06.06.2009, 20:42:47
Quote from: Pekka walden on 06.06.2009, 10:17:46
Quote from: pelle12 on 06.06.2009, 08:46:09
Veltto on muutamaan otteeseen viitannut, että jonkin Turun kokouksen jälkeen kun Veltto ehdotti Soinille tiettyjen ainesten poistamista puolueesta ehtona omalle osallistumiselleen PerSuihin, Soini ryhtyi lupausten mukaisiin tekoihin. Keitä Veltto mahtaa tarkoittaa? Onko kenelläkään sisäpiiritietoa?
Sen verran on sisäpiirintietoa, että veltto vastusti alusta asti Halla-ahon ehdokkuutta. Veltto suorastaan itki sitä, että Halla-aho vie paikan hänen edestään.
Syynä ei ollut Halla-ahon mamukriittisyys, vaan puhtaasti velton narsismi ja se että Halla-aho sai enemmän huomiota kuin hän.

Kas kun kellään muulla kuin Suomi24:stä tutulla nimimerkki Pekka Waldenilla ei ole tällaista tietoa.

Älkää ihan kaikkeen uskoko.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: mikkoellila on 06.06.2009, 20:47:07

Itse en äänestänyt Sampo Terhoa, koska hän ei ole EU-kriittinen. Hän kannattaa mm. EU:n yhteistä puolustuspolitiikkaa. Minä en kannata sitä, että Suomella olisi yhteinen maanpuolustus mm. Portugalin ja Bulgarian kanssa.

Imagoltaan Terho on liian hajuton, mauton, väritön, harmaa, seinään sulautuva Nibelung.

Useimmat ihmiset eivät ole koskaan kuulleetkaan Sampo Terhosta eivätkä tule koskaan kuulemaan. Menkää kapakassa puhumaan ihmisille Sampo Terhosta, niin kuulette vastaukseksi: Kuka ihmeen Sampo Terho?

Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Kari Kinnunen on 06.06.2009, 20:53:02
201 Freddy Van Wonterghem on ehdokas meille jotka tunnustamme käyttäneemme tiettyjä palveluita. Eli kaikki meri- rekkamiehet äänestävät Freddyä.
Title: Vs: Soini on pelimies
Post by: Kari Kinnunen on 06.06.2009, 20:53:52
Quote from: Martel on 06.06.2009, 20:48:02
Ehkä joutsenpuolue voisi rekrytoida naisten vetonaulaksi mr. Lotharin ja meille miehillekin joku bööna.  :o

No tuolla agendalla varmaan sitten Modesty Blaise?
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: IDA on 06.06.2009, 21:19:04
Quote from: Nikopol on 06.06.2009, 14:10:12
Vaikka kuinka monta ketjua aiheesta avataan, se ei muutu että nämä vaalit menivät jo, eikä niissä muutenkaan ratkaista yhtään mitään. Ainoa ilo on kusta vihreään pataan, blokata rkp ja lähettää se viesti mikä lähetettävissä on. Siksi Terho,  ei kokoomus. Ja jos Timon omahyväinen muikistelu sunnuntaina muumittaa, telkkari kiinni. Kunhan ei jäädä nukkumaan.

Sama. Minusta ei ole mitään väliä kuka paikat saa. Oleellista on listojen sisäinen järjestys, joka kai osittain kertoo siitä mihin suuntaan puolueet ovat menossa. Toisaalta nuivia ehdokkaita ei taida olla kuin PS:ssä, Kokoomuksessa ja miksei myös KD:ssä.

Ja tietenkin se, että RKP jäisi ulos ja muutenkin pahimmat mokuttajat saisivat vähän ääniä olisi positiivista.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Jorma Merikoski on 06.06.2009, 21:28:38
Quote from: mikkoellila on 06.06.2009, 20:47:07

Imagoltaan Terho on liian hajuton, mauton, väritön, harmaa, seinään sulautuva Nibelung.

Tietääkseni Nibelungit olivat kääpiöitä, kun taas Terholla näyttää kuvien perusteella olevan aivan kohtuulliset raamit. Mitä tulee "värittömyyteen" yms, politiikassa keikkuu "fantastisia lavasäteilijöitä" yllin kyllin. Sinne tarvittaisiin ihmisiä, joilla on omaa sanottavaa ja taitoa kirjoittaa siitä.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: mikkoellila on 06.06.2009, 22:03:41
Quote from: Negie on 06.06.2009, 21:28:38
Quote from: mikkoellila on 06.06.2009, 20:47:07

Imagoltaan Terho on liian hajuton, mauton, väritön, harmaa, seinään sulautuva Nibelung.

Tietääkseni Nibelungit olivat kääpiöitä, kun taas Terholla näyttää kuvien perusteella olevan aivan kohtuulliset raamit.

Tapasin hänet livenä vaalitilaisuudessa täällä Turussa ja hän näytti korkeintaan keskikokoiselta. En tosin tarkoittanut, että Terho olisi kääpiö. Tarkoitin sitä, että hän on jonkinlainen tapettiin häviävä harmaa haamu.

Mitä tulee "värittömyyteen" yms, politiikassa keikkuu "fantastisia lavasäteilijöitä" yllin kyllin. Sinne tarvittaisiin ihmisiä, joilla on omaa sanottavaa ja taitoa kirjoittaa siitä.

Tästä olen täysin samaa mieltä, mutta jonkinlainen näkyvyys on välttämätön edellytys vaaleissa menestymiselle.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: HaH on 06.06.2009, 22:09:30
Quote from: Negie on 06.06.2009, 21:28:38
Quote from: mikkoellila on 06.06.2009, 20:47:07

Imagoltaan Terho on liian hajuton, mauton, väritön, harmaa, seinään sulautuva Nibelung.

Tietääkseni Nibelungit olivat kääpiöitä, kun taas Terholla näyttää kuvien perusteella olevan aivan kohtuulliset raamit. Mitä tulee "värittömyyteen" yms, politiikassa keikkuu "fantastisia lavasäteilijöitä" yllin kyllin. Sinne tarvittaisiin ihmisiä, joilla on omaa sanottavaa ja taitoa kirjoittaa siitä.

Sinne tarvittaisiin armottomia nopeaälyisiä ja sanavalmiita totaalipiittaamattomia moottoriturpia, jotka tikittäisivät kilpapoliitikot ja toimittajat suohon syvään.

Tiedän yhden tällaisen, mutta hän ei ole valmis kokopäivätoimiseen mesoamiseen kylmässä ja nyreässä ilman alassa, vailla leppoisan rentoa SangSom:in täyteistä monsuuni-ilmastoa.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: IDA on 06.06.2009, 22:39:06
Quote from: HaH on 06.06.2009, 22:09:30
Tiedän yhden tällaisen, mutta hän ei ole valmis kokopäivätoimiseen mesoamiseen kylmässä ja nyreässä ilman alassa, vailla leppoisan rentoa SangSom:in täyteistä monsuuni-ilmastoa.

Kansanedustajilla on harvinaisen hyvät lomat.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Spesialisti on 06.06.2009, 22:51:20
Pöntisen junttimeininki sosiaalipummi-ilmoitteluineen toi lievän paskan maun suuhun ukkoa kohtaan. Enkä saisi öitäni nukutuksi jos tietäisin äänestäneeni Jyrki Kataisen Antikansallista Mokuumusta. Sampo Terho on tällä hetkellä ainoa mahdollisuus saattaa mokukriittisyys osaksi poliitikan mainstreamia.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Kari Kinnunen on 06.06.2009, 22:54:18
Quote from: Spesialisti on 06.06.2009, 22:51:20
Pöntisen junttimeininki sosiaalipummi-ilmoitteluineen toi lievän paskan maun suuhun ukkoa kohtaan. Enkä saisi öitäni nukutuksi jos tietäisin äänestäneeni Jyrki Kataisen Antikansallista Mokuumusta. Sampo Terho on tällä hetkellä ainoa mahdollisuus saattaa mokukriittisyys osaksi poliitikan mainstreamia.

'Mainstreamia' siitä ei tule kuin aikaisintaan 2011 eduskuntavaaleissa. Signaali voidaan toki lähettää nyt, ja pitääkin lähettää mutta M/S Mokutus ei käänny hetkessä. Vaatii kipparin vaihdon vuonna 2011.

Toivotaan vain ettei silloin ole myöhäistä.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: mikkoellila on 06.06.2009, 23:00:35
Quote from: Kari Kinnunen on 06.06.2009, 22:54:18

Jos Soini ei olisi itseskelevä kastraattilaulaja, PS olisi tehnyt maahanmuuttokriittisyydestä mainstreamia vuoden 2003 eduskuntavaaleissa.

Quote from: Kari Kinnunen on 06.06.2009, 22:54:18
Toivotaan vain ettei silloin ole myöhäistä.

Tilanne pahenee koko ajan. Ei ole mitään yksittäistä hetkeä, jolloin olisi liian myöhäistä. On turha luulla, että tilanne olisi tällä hetkellä hallinnassa. Vuonna 2011 tilanne on pahempi kuin se oli 2007. Vuonna 2007 tilanne oli pahempi kuin 2003. Monikulttuurisuus on kuin jatkuvasti paheneva syöpäkasvain. Mitä aikaisemmin se pysäytetään, sen parempi. Se olisi pitänyt pysäyttää jo ajat sitten. Jos se olisi pysäytetty kymmenen vuotta sitten, ongelmat olisivat paljon pienempiä.
Title: Vs: Soini on pelimies
Post by: whatevertsunami on 06.06.2009, 23:03:38
Quote from: Dark Serenity on 06.06.2009, 10:34:16
Quote from: whatevertsunami on 06.06.2009, 10:13:30
Quote from: pelle12 on 06.06.2009, 09:36:45
Quote from: tapio on 06.06.2009, 09:11:17
Vaikea on valinta. Pöntistä en voi äänestää, koska hän on jokin kokoomuksen sumuverho ja liian bönde. Sampo Terho olisi kaikin puolin fiksu, mutta hän lienee jokin Timo Soinin ajama vaihdokas Halla-aholle.

Me Suomen viimeiset radikaalit ajattelijat haluamme äänestää ainoaa todellista toisinajattelijaa, joka ei nyt näissä vaaleissa ole ehdolla.
Miten olisi kuitenkin esim. se pienimmän pahan tie? Äänestämättä jättäminenkin on ääni jollekulle. Kehotan valitsemaan Sampo Terhon.

Ääni Terholle on ääni Soinille. Kehotan valitsemaan Kai Pöntisen.

Pöntinen ei pääse läpi, vaan äänet menevät täysin mokuttajille. Ei kannata äänestää Pöntistä. Vaikka hän onkin miellyttävä ehdokas, ja voisin miestä äänestää, eurovaaleissa äänestetään Puoluetta, ei miestä. Ja kokoomus on mokutuslinjaan sitoutunut.

Itse asiassa Pöntisellä on jopa pieni mahdollisuus päästä läpi. Terho sen sijaan ei pääse läpi koska hän ei tule saamaan enemmän ääniä kuin Soini tai Essayah, ei millään. Eli ääni Terholle todellakin on ääni Soinille (ja Sarille). Tässä voi sitten miettiä äänestääkkö Pöntistä vai Terhoa.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: mikkoellila on 06.06.2009, 23:05:31
Quote from: mikkoellila on 06.06.2009, 23:00:35
Quote from: Kari Kinnunen on 06.06.2009, 22:54:18
Quote from: Spesialisti on 06.06.2009, 22:51:20
Pöntisen junttimeininki sosiaalipummi-ilmoitteluineen toi lievän paskan maun suuhun ukkoa kohtaan. Enkä saisi öitäni nukutuksi jos tietäisin äänestäneeni Jyrki Kataisen Antikansallista Mokuumusta. Sampo Terho on tällä hetkellä ainoa mahdollisuus saattaa mokukriittisyys osaksi poliitikan mainstreamia.

'Mainstreamia' siitä ei tule kuin aikaisintaan 2011 eduskuntavaaleissa. Signaali voidaan toki lähettää nyt, ja pitääkin lähettää mutta M/S Mokutus ei käänny hetkessä. Vaatii kipparin vaihdon vuonna 2011.

Jos Soini ei olisi itseskelevä kastraattilaulaja, PS olisi tehnyt maahanmuuttokriittisyydestä mainstreamia vuoden 2003 eduskuntavaaleissa.

Tämä oli siis viittaus omaan kirjoitukseeni kunnallisvaalikampanjan ajalta:

Quote
Timo Soini on epäonnistunut persujen puheenjohtajana, koska hän ei ole nostanut maahanmuuttopolitiikkaa puolueen keskeiseksi teemaksi. Soini päinvastoin jatkuvasti vähättelee maahanmuuttopolitiikan merkitystä ja korostaa mm. 90-luvulla konkurssin tehneiden yrittäjien velkojen mitätöinnin kaltaisia aivan marginaalisia aiheita, hokee typeriä fraaseja ja puhuu surullisena marmattaen, itku kurkussa vaikertelevalla äänellä.

Soini on kiinnostuneempi löpisemään rasismin vastustamisesta kuin nykyisen maahanmuuttopolitiikan ongelmista.

Soini ei nostanut esille yhtäkään ongelmaa nykyisin vallitsevassa aivan fanaattisessa monikulttuurisuusideologiassa. Soini on epäpätevä ihminen, joka on täysin pudonnut kelkasta. Soini joko ei tajua nykyisestä maahanmuuttopoliitikasta ja meneillään olevista demografisista trendeistä yhtään mitään tai sitten hänellä vain ei ole munaa sanoa näistä asioista yhtään mitään. Soini on itkeskelevä kastraattilaulaja.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: whatevertsunami on 06.06.2009, 23:06:25
Sitäpaitsi Terho ei edes ole profiloitunut millään tavalla erityisen maahanmuuttokriittiseksi ehdokkaaksi, ja niinkuin joku ylempänä sanoi, on vähän hajuton, väritön ja mauton. Pöntisen mamukriittisyys ei puolestaan voi jäädä kenellekään epäselväksi.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: IDA on 06.06.2009, 23:43:06
Quote from: whatevertsunami on 06.06.2009, 23:06:25
Sitäpaitsi Terho ei edes ole profiloitunut millään tavalla erityisen maahanmuuttokriittiseksi ehdokkaaksi, ja niinkuin joku ylempänä sanoi, on vähän hajuton, väritön ja mauton. Pöntisen mamukriittisyys ei puolestaan voi jäädä kenellekään epäselväksi.

No kyllä hän on profiloitunut. Siis, jos on vaivautunut lukemaan hänen tekstejään ja tutustumaan hänen ajatuksiinsa. Hän tosiaan on ollut linjakkaasti maahanmuuttokriittinen jo pitkään.

Se on totta, että hänellä ei ole ollut viiden sekunnin mainospätkää mainostelevisiossa tai mainosta erkkomediassa. Toisaalta, jos profiloituminen vaatii sitä, olemme näissä ja tulevissakin vaaleissa täysin valtamedian armoilla.
Title: Vs: Soini on pelimies
Post by: terrakotta on 06.06.2009, 23:54:12
Quote from: whatevertsunami on 06.06.2009, 23:03:38
Itse asiassa Pöntisellä on jopa pieni mahdollisuus päästä läpi. Terho sen sijaan ei pääse läpi koska hän ei tule saamaan enemmän ääniä kuin Soini tai Essayah, ei millään. Eli ääni Terholle todellakin on ääni Soinille (ja Sarille). Tässä voi sitten miettiä äänestääkkö Pöntistä vai Terhoa.
Quote from: whatevertsunami on 06.06.2009, 23:06:25
Pöntisen mamukriittisyys ei puolestaan voi jäädä kenellekään epäselväksi.

Juu Pöntisellä on minustakin parammat mahdollisuudet mennä läpi kuin Terholla. Pöntinen on saanut median huomiotakin viime aikona toisin kuin Terho. Hänen maahanmuutokantansa ei varmasti ole jäänyt epäselväksi.

Itse en äänestänyt sen enempää Terhoa kuin Pöntistäkään, mutta jos noista kahdesta pitäisi valita, se olisi sitten varmaan Pöntinen. En edelleenkään nää järkeä palkita Persuja äänellä siitä, miten ehdokasasettelun aikaan toimivat ja millaisia kommentteja Soini (ja Vistbacka) antoi puolueen maahdollisista äänestäjistä. Ei tuollaiselle toiminnalle voi antaa siunaustaan äänen muodossa. On harmi, että näissä vaaleissa oli valittava huonoista vaihtoehdoista.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: aivovuoto on 06.06.2009, 23:57:01
Itse ainakin äänestin Terhoa Soinin varamieheksi. 2011 tulee vielä ja Soini palaa Suomeen.  :P
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Kazakstan on 06.06.2009, 23:59:08
Quote from: Spesialisti on 06.06.2009, 22:51:20
Pöntisen junttimeininki sosiaalipummi-ilmoitteluineen toi lievän paskan maun suuhun ukkoa kohtaan. Enkä saisi öitäni nukutuksi jos tietäisin äänestäneeni Jyrki Kataisen Antikansallista Mokuumusta. Sampo Terho on tällä hetkellä ainoa mahdollisuus saattaa mokukriittisyys osaksi poliitikan mainstreamia.

Nih. Pöntisen junttimeininki ei todellakaan iskenyt.

Halla-ahokin on kritisoinut ihmisiä siitä, kun hänen tyyliään ajaa asioita on kritisoitu. Minä olen jyrkästi eri mieltä tämän kritiikin järjellisyydestä. Asioita voi ajaa hyvin tai huonosti, eikä se "tulkaa itse tekemään paremmin" -argumentti ole mielestäni kovinkaan järkevä. Huonolla tavalla saa ehkä näitä suuria kohuja syntymään, mutta en siltikään voi käsittää mitä kukaan Pöntistä äänestänyt oikein ajattelee. Nämä "skandaalit" eivät ole mikään itsetarkoitus, enkä oikein usko että niistä jää koskaan mitään pysyvää hyötyä ns. Hommalle. Oleellista olisi muuttaa ihmisten ajattelua. Siihen eivät kykene Pöntiset, vaan pikemminkin Terhot. Ongelma Terhon tapauksessa onkin juuri se, ettei hänen äänensä kuulu valtakunnallisesti tarpeeksi vahvasti.

Itse olen promonnut Terhoa vallan yli-innokkaasti kaikille tutuilleni (terkkuja kotiin!), ja miltei jokainen hänen tekstejään lukenut on tullut vielä erikseen kehumaan, että olipa fiksu ehdokas. Ongelmina näissä tapauksissa on vain lähinnä ihmisten yleinen Perussuomalais-vastaisuus sekä se, etteivät keskivertokansalaiset pidä maahanmuuttoasioita minkäänlaisena kynnyskysymyksenä. Itsekään en pidä asiaa itseisarvoisena kynnyskysymyksenä, vaan ainoastaan indikaattorina siitä, ajatteleeko ehdokas järjellä vai tunteella, joten jälkimmäistä on paha lähteä kritisoimaan.

Pöntinen ei varmastikaan saa ketään ihmistä ajattelemaan eri lailla. Ainoastaan herättelee nukkuvia äänestäjiä. Sillä on toki oma merkityksensä, mutta kun muistetaan kenellä se valta Suomessa oikeasti on, niin minun mielestäni olisi tärkeätä nimenomaan pyrkiä muuttamaan yleisiä mielipidetrendejä, kuin herättelemään niitä jo valmiiksi samalla tavalla ajattelevia.

edit:

Ilmaisinpa itseäni taas huonosti. Laitetaan väkijuomien piikkiin. Oleellista on kai se, että sekä rääväsuisia Pöntisiä ja Halla-ahoja että asiallisia ja järkeileviä Terhoja ja Halla-ahoja (Hallis pääsee nähkääs molempiin kasteihin) tarvitaan. Jälkimmäiset ovat kuitenkin ne, joilla on mahdollisuus saada asioiden tilaa oikeasti muutettua.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Kari Kinnunen on 07.06.2009, 00:14:07
Veli Kaz, todistaa vahvasti. Sanoisin että eritäin vahvasti.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Ant. on 07.06.2009, 00:15:22
Jos Soini tosiaan on selvä äänikuningas kuten lehdet lupaavat, niin...

1. Soini saisi 150 000 ääntä. Tämä vastaa noin 9 % kaikista annetuista äänistä.
2. KD kerää noin 3,5 % äänistä. Essayah saa näistä ehkä 50 000
3. Muut perussuomalaiset saavat 3 % äänistä eli 50 000.

Koossa jo 15,5 % äänistä.

Eihän tuokaan vielä kolmeen paikkaan riitä, vaikka lähellä jo ollaankin. Kolme paikkaa on kuitenkin teoriassa mahdollista, sillä perussuomalaisilla on sekä puoluekannatusta että soinikannatusta. Missä tahansa Soini onkin ehdolla, puolueen kannatus ylittyy jyristen.

Nyt Soini on koko maassa ehdolla. Kaikki soinikannatus on saatavissa. En osaa yhtään arvioida Soinin henkilökohtaisen kannatuksen määrää, mutta jos Soinin kannatukseksi tulee 200 000 ääneen tai lähelle sitä, voi kolmas paikka olla tulossa.

En usko kolmeen paikkaan, mutta odotan mielenkiinnolla, millaisen äänimäärän Soini saa.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Zngr on 07.06.2009, 00:21:12
Quote from: Kazakstan on 06.06.2009, 23:59:08
Ilmaisinpa itseäni taas huonosti. Laitetaan väkijuomien piikkiin. Oleellista on kai se, että sekä rääväsuisia Pöntisiä ja Halla-ahoja että asiallisia ja järkeileviä Terhoja ja Halla-ahoja (Hallis pääsee nähkääs molempiin kasteihin) tarvitaan. Jälkimmäiset ovat kuitenkin ne, joilla on mahdollisuus saada asioiden tilaa oikeasti muutettua.

Aivan näin, koska Pöntinen on kuitenkin taas yksi kuuluva, julkinen ääni, joka uskaltaa kritisoida monikulttuurihörhöjen käsityksiä siitä mikä on meille parasta. Ja onko kaikki maahanmuutto uskomaton voimavara, tai ristiinnaulitsemme sinut. Jos meillä on tarpeeksi monta Pöntistä, Terhoa ja Halla-ahoa, voidaan maahanmuuttokriittisyys valtavirtaistaa normaaliksi poliittiseksi aiheeksi mitä sen pitäisi olla antamatta mm. lehdistölle riittäviä aseita leimata enää kaikkia asiasta muutoin kuin pelkästään positiivisesti puhuvia automaattisesti vaarallisiksi rasisteiksi ja sillä selvä.

Jos meillä olisi esimerkiksi vain yksi Halla-aho, ja tuntemattomampi Terho, se ei oikein onnistu.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Kazakstan on 07.06.2009, 00:25:00
Quote from: Ant. on 07.06.2009, 00:15:22
2. KD kerää noin 3,5 % äänistä. Essayah saa näistä ehkä 50 000

Välikommentti: Kristilliset ovat vetäneet äänten keskittämisen näissä vaaleissa äärimmilleen, joten Essayahin äänimäärä tulee olemaan reilusti tuota suurempi. Muut ehdokkaat ovat täysin tuntemattomia, joten he saavat vain hajaääniä. Essayahin äänimäärä menee ehdottomasti välille 50 000 - 100 000. Olen yhä sitä mieltä, ettei Soinin voitto Essayahista ole edes kiveen kirjoitettu, vaikkakin toki hyvin todennäköinen.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: metsämies on 07.06.2009, 00:25:21
Vaikka sehän ei kuulu minulle tai muillekkaan millään muotoa mitä kukin äänestää, niin on pakko sanoa että älkää nyt hyvät ihmiset jättäkö sen takia Terhoa äänestämättä että Soini-setä puhui teille ilkeästi. Onko Jyrki Katainen sitten kovinkin nätisti puhunut Halla-aholaisista propellipäistä? Jos ääni Terholle on kerran ääni Soinille niin eikö ääni Pöntiselle ole sitten ääni Kataiselle? Ja jos pitäisi valita Katainen vai Soini, niin menisin kyllä itse ainakin tuon pienimmän riesan kautta elikkä Soinin.. Kukin tietenkin päättää itse ketä äänestää.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Kazakstan on 07.06.2009, 00:27:27
Quote from: Zngr on 07.06.2009, 00:21:12
Jos meillä olisi esimerkiksi vain yksi Halla-aho, ja tuntemattomampi Terho, se ei oikein onnistu.

Ei niin, mutta myöskään se ei onnistu, jos meillä on ainoastaan rääväsuiset Pöntinen ja Halla-aho. Pöntiset herättelevät nukkuvia äänestäjiä, mutta terhoilla on oikeasti mahdollisuus vaikuttaa yleisiin mielipiteisiin kylmänviileän järkeilyn kautta. Kaikkia tarvitaan, mutta terhot ne oikeasti aikaansaavat sen muutoksen, mikäli muutos on tulossa.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Antti Tulonen on 07.06.2009, 00:29:51
Tämän luettuani voin antaa ääneni hyvin mielin: http://www.sampoterho.net/?p=307
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Luotsi on 07.06.2009, 00:37:50
Quote from: whatevertsunami on 06.06.2009, 23:06:25
Sitäpaitsi Terho ei edes ole profiloitunut millään tavalla erityisen maahanmuuttokriittiseksi ehdokkaaksi, ja niinkuin joku ylempänä sanoi, on vähän hajuton, väritön ja mauton. Pöntisen mamukriittisyys ei puolestaan voi jäädä kenellekään epäselväksi.

Pönde antaa vaikutelman paitsi äärioikeistolaisesta lapuan liikkeen tyypistä, myös hiukan yksinkertaisesta ihmisestä joka ei todellakaan älyn lahjoillaan loista. Jokainen taaplaa tyylillään, mutta enpä osaa kuvitella tuollaisen itseäni edustavan.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: mikkoellila on 07.06.2009, 00:43:13
Quote from: Kazakstan on 07.06.2009, 00:25:00
Quote from: Ant. on 07.06.2009, 00:15:22
2. KD kerää noin 3,5 % äänistä. Essayah saa näistä ehkä 50 000

Välikommentti: Kristilliset ovat vetäneet äänten keskittämisen näissä vaaleissa äärimmilleen, joten Essayahin äänimäärä tulee olemaan reilusti tuota suurempi. Muut ehdokkaat ovat täysin tuntemattomia, joten he saavat vain hajaääniä. Essayahin äänimäärä menee ehdottomasti välille 50 000 - 100 000. Olen yhä sitä mieltä, ettei Soinin voitto Essayahista ole edes kiveen kirjoitettu, vaikkakin toki hyvin todennäköinen.

Äänioikeutettuja 4 miljoonaa.

Äänestysaste korkeintaan 50 % -> äänestäjiä max 2 milj.

Kristillisten kannatus 3,5 % -> ääniä max 70 000.

Vaikka kristilliset keskittävät ääniään kärkiehdokkaalleen eli Essayahille, ei Essayahin äänimäärä voi olla kovin paljon yli 50 000.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Ant. on 07.06.2009, 00:43:46
Quote from: Kazakstan on 07.06.2009, 00:25:00
Quote from: Ant. on 07.06.2009, 00:15:22
2. KD kerää noin 3,5 % äänistä. Essayah saa näistä ehkä 50 000

Välikommentti: Kristilliset ovat vetäneet äänten keskittämisen näissä vaaleissa äärimmilleen, joten Essayahin äänimäärä tulee olemaan reilusti tuota suurempi. Muut ehdokkaat ovat täysin tuntemattomia, joten he saavat vain hajaääniä. Essayahin äänimäärä menee ehdottomasti välille 50 000 - 100 000. Olen yhä sitä mieltä, ettei Soinin voitto Essayahista ole edes kiveen kirjoitettu, vaikkakin toki hyvin todennäköinen.

Vaikka kuinka keskittää, ei keskitetty määrä voi ylittää kokonaismäärää. KD:n kannatus on noin 3,5-4 %. Vaikka tämän määrän keskittää kuinka huolella, ei ehdokas voi saada 6 % kannatusta (100 000 ääntä).

Itse muuten ennustan ja lyön melkein vetoakin siitä, että KD floppaa. Essayah ei ole edes kansanedustaja. Moniko äänestää KD:tä, jolla on noin huono ehdokaskaarti? Kokonaiskannatus voi hyvin jäädä alle 3 prosentin.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: M.K.Korpela on 07.06.2009, 00:47:57
Quote from: Nikopol on 06.06.2009, 14:10:12Terho,  ei kokoomus. Ja jos Timon omahyväinen muikistelu sunnuntaina muumittaa, telkkari kiinni. Kunhan ei jäädä nukkumaan.

Totta on että maahanmuuttoasia on näiden vaalien gorilla olohuoneen sohvalla vaikka sitä ei kukaan suostu tunnustamaan. Periaatteessa Soini lihoo nyt myös maahanmuuttokritiikin siivittämänä.

Tämä tietenkin syö miestä. Mutta politiikassa on vaikeaa saavuttaa optimia ... että Soini nyt virnistelee ja rassaa hermoja on pienempi paha kuin se , että mokuttajat etenisivät entisestään. Niinpä Sampo. Että mies ei toistaiseksi saanut näkyvyyttä saattaa korjautua , ja menestys näissä vaaleissa veisi Sampon vakavasti otettavien eduskuntavaaliehdokkaiden joukkoon.

Mutta politiikassa mikään ei ole myöskään ikuista. Jos koko kenttä alkaa nuivistua , Soini tulee pian huomaamaan että tämä meidän siipemme on kuin onkin olemassa. Esimerkiksi Tanskassa nuivuus on jo mahdollista ei ainoastaan Tanskan Kansanpuoluessa. Melko nuiva voi olla jo myös Venstren (Tanskan Kokoomus) tai jonkin verran nuiva jopa Sosiaalidemokraattien riveissä.

Tästä seuraa , että äänestän nyt PS:n ehdokasta Sampoa , mutta virnistelevän Soinin ei kannata kehitellä korviensa välissä mitään korvaamattomuuskompleksia. PS vain on monelle kriitikolle nykyään ainoa kanava mutta kuka tietää mitä 2010-luvulla tapahtuu.

8)
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Leikkimielinen pihapeli on 07.06.2009, 00:54:06
Quote from: mikkoellila on 06.06.2009, 22:03:41
Quote from: Negie on 06.06.2009, 21:28:38
Quote from: mikkoellila on 06.06.2009, 20:47:07

Imagoltaan Terho on liian hajuton, mauton, väritön, harmaa, seinään sulautuva Nibelung.

Tietääkseni Nibelungit olivat kääpiöitä, kun taas Terholla näyttää kuvien perusteella olevan aivan kohtuulliset raamit.

Tapasin hänet livenä vaalitilaisuudessa täällä Turussa ja hän näytti korkeintaan keskikokoiselta. En tosin tarkoittanut, että Terho olisi kääpiö. Tarkoitin sitä, että hän on jonkinlainen tapettiin häviävä harmaa haamu.

Onko tämä tulkittava niin, että Terhoon verrattuna Halla-aholla on paljon vakuuttavampi fyysinen preesens? Mitä televisiosta olen herroja nähnyt, niin minusta ryhdikkäämpi ja sporttisempi vaikutelma jää Terhosta.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: mikkoellila on 07.06.2009, 00:54:40
Quote from: M.K.Korpela on 07.06.2009, 00:47:57
Soini tulee pian huomaamaan että tämä meidän siipemme on kuin onkin olemassa.

Tähän mennessä hän on vähätellyt maahanmuuttokriittistä siipeä ja nimitellyt sen edustajia propellipäiksi, tupauunoiksi ja linnunpöntöntuijottelijoiksi.

Jos hän ei ole tähänkään mennessä tajunnut maahanmuuttokriittisyyden keskeistä merkitystä PS:n kannatukselle, miksi hän tajuaisi sitä jatkossakaan?

Quote from: M.K.Korpela on 07.06.2009, 00:47:57
virnistelevän Soinin ei kannata kehitellä korviensa välissä mitään korvaamattomuuskompleksia.

Hänellä on sellainen jo. Hän on samalla tavalla sairas narsisti kuin Kekkonen.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: IDA on 07.06.2009, 00:58:51
Quote from: M.K.Korpela on 07.06.2009, 00:47:57
Mutta politiikassa mikään ei ole myöskään ikuista. Jos koko kenttä alkaa nuivistua , Soini tulee pian huomaamaan että tämä meidän siipemme on kuin onkin olemassa. Esimerkiksi Tanskassa nuivuus on jo mahdollista ei ainoastaan Tanskan Kansanpuoluessa. Melko nuiva voi olla jo myös Venstren (Tanskan Kokoomus) tai jonkin verran nuiva jopa Sosiaalidemokraattien riveissä.

Tästä seuraa , että äänestän nyt PS:n ehdokasta Sampoa , mutta virnistelevän Soinin ei kannata kehitellä korviensa välissä mitään korvaamattomuuskompleksia. PS vain on monelle kriitikolle nykyään ainoa kanava mutta kuka tietää mitä 2010-luvulla tapahtuu.

8)

Joo. Itse näkisin niin, että oli se sitten PS tai joku muu puolue, niin Tanskan Kansanpuolueen kaltainen asema pitäisi nimenomaan olla tavoitteena. Ja se vaatii ainakin 15 - 20 kansanedustajaa. En usko, että muut puolueet muuten nuivistuvat, vaan jatkavat entisellä linjallaan.

Hallituksen suhteen kannattaisi toimia nimenomaan niin, kuin Tanskan Kansanpuolue on toiminut, eli pysyä sen ulkopuolella, mutta tukea sitä, jos se politiikassaan ottaa huomioon Kansanpuolueelle keskeiset asiat.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: mikkoellila on 07.06.2009, 00:59:43
Quote from: Leikkimielinen pihapeli on 07.06.2009, 00:54:06
Quote from: mikkoellila on 06.06.2009, 22:03:41
Quote from: Negie on 06.06.2009, 21:28:38
Quote from: mikkoellila on 06.06.2009, 20:47:07

Imagoltaan Terho on liian hajuton, mauton, väritön, harmaa, seinään sulautuva Nibelung.

Tietääkseni Nibelungit olivat kääpiöitä, kun taas Terholla näyttää kuvien perusteella olevan aivan kohtuulliset raamit.

Tapasin hänet livenä vaalitilaisuudessa täällä Turussa ja hän näytti korkeintaan keskikokoiselta. En tosin tarkoittanut, että Terho olisi kääpiö. Tarkoitin sitä, että hän on jonkinlainen tapettiin häviävä harmaa haamu.

Onko tämä tulkittava niin, että Terhoon verrattuna Halla-aholla on paljon vakuuttavampi fyysinen preesens? Mitä televisiosta olen herroja nähnyt, niin minusta ryhdikkäämpi ja sporttisempi vaikutelma jää Terhosta.

Terho näyttää toki nuorekkaammalta ja terveemmältä kuin Halla-aho, joka on kymmenen vuotta ikäistään vanhemman näköinen kalpea olmi.

Lisäksi Halla-aho puhuu liian hiljaisella äänellä ja liian kankeasti ja ulkoaopetellun tuntuisesti, epäluontevasti, epäspontaanisti, kyllästyneen, tylsistyneen ja väsyneen oloisena.

Terho on siis parempi esiintyjä kuin Halla-aho, mutta Terhosta ei jää juuri mitään mieleen. Terho on nobody, Mr. Chance, random-jätkä; hän on vain kuin kuka tahansa kadulla vastaantuleva hemmo.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Leikkimielinen pihapeli on 07.06.2009, 01:10:05
Quote from: mikkoellila on 07.06.2009, 00:59:43Lisäksi Halla-aho puhuu liian hiljaisella äänellä ja liian kankeasti ja ulkoaopetellun tuntuisesti, epäluontevasti, epäspontaanisti, kyllästyneen, tylsistyneen ja väsyneen oloisena.

Nämähän ovat muuten sellaisia ominaisuuksia, että niihin voisi tulla petrausta, jos harrastaisi reipasta liikuntaa 10 kertaa viikossa ja käyttäisi lisäksi mahdollisesti jotain piristeitä. Itse henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että esim. maraton-juoksu ja kuntosali ovat äärimmäisen paljon parempia harrastuksia kuin ammunta.

Yleensäkin olen sitä mieltä, että fyysisestä kunnosta huolehtiminen kertoo siitä, että ihminen arvostaa itseään. Seikka, joka syö esim. Timo Soinin uskottavuutta rotan lailla.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Mika Mäntylä on 07.06.2009, 01:10:59
Quote from: mikkoellila on 07.06.2009, 00:54:40
Jos hän ei ole tähänkään mennessä tajunnut maahanmuuttokriittisyyden keskeistä merkitystä PS:n kannatukselle, miksi hän tajuaisi sitä jatkossakaan?
Soini on älykkäämpi kuin millaisen kuvan itsestään antaa julkisuudessa. Kyllä sen pitäisi oivaltaa, että Terhon äänien lisäksi myös Pöntisen äänet ovat melkein PS:n hyppysissä, jos osaa jatkossa toimia oikein ja tehdä oikeita valintoja. Saattaa toki olla, että Soini arvottaa jatkossakin mahdollisuuden ministerin salkkuun korkeammalle kuin puolueensa menestyksen. Seuraavissa vaaleissahan selainen on tälle tyrkyllä, jos vain myöntyy jatkossakin painostukseen, eikä päästä nuivia liian esille puolueessaan.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: vkoski on 07.06.2009, 11:02:52
Terho saa ääneni on se ainakin pois RKPltä, mikä on tärkeää, svedupellet saadan pois ainakin EUsta sitten 2011 kokonaan  :-\
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: hammerzeit on 07.06.2009, 13:50:37
Velvollisuus hoidettu, paperiin piirtyi numero 199.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Dark Serenity on 07.06.2009, 13:55:54
"Lisäksi Halla-aho puhuu liian hiljaisella äänellä ja liian kankeasti ja ulkoaopetellun tuntuisesti, epäluontevasti, epäspontaanisti, kyllästyneen, tylsistyneen ja väsyneen oloisena."

Ei mielestäni. Itse pidän Halla-ahon viileästä, harkitusta argumentoinnista. Kenties epäspontaanisti, mutta Jussi esittää mielipiteitä joiden esittämisessä pitää olla äärimmäisen tarkkana Suomen propagandamediassa.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Jack on 07.06.2009, 14:26:50
Quote from: mikkoellila on 07.06.2009, 00:59:43

Terho näyttää toki nuorekkaammalta ja terveemmältä kuin Halla-aho, joka on kymmenen vuotta ikäistään vanhemman näköinen kalpea olmi.

Lisäksi Halla-aho puhuu liian hiljaisella äänellä ja liian kankeasti ja ulkoaopetellun tuntuisesti, epäluontevasti, epäspontaanisti, kyllästyneen, tylsistyneen ja väsyneen oloisena.

Terho on siis parempi esiintyjä kuin Halla-aho, mutta Terhosta ei jää juuri mitään mieleen. Terho on nobody, Mr. Chance, random-jätkä; hän on vain kuin kuka tahansa kadulla vastaantuleva hemmo.

Ulkonäköä voi profiloida valitsemalla tietyn tyylin mukaisia vaatteita ja kampauksen (mikäli on jotain kammattavaa). Miltä näyttäisivät Veltto Virtanen ja Pelle Miljoona ns. tylsinä taviksina ilman "rooliasujaan"? Tylsiltä taviksilta. Mutta siitäkin voi tietysti tehdä tavaramerkin.

Jopa suuret johtajat aina Stalinista ja Hitleristä alkaen suunnittelivat tyylinsä ja ulkonäkönsä tarkkaan. Stalin vaihtoi jopa nimensä lyhyemmäksi, koska yksi- ja kaksitavuiset (helposti lausuttavat) sukunimet sopivat johtajille paremmin kuin pitkät sanahirviöt, joiden lausumisessa menee kieli solmuun. Ja Hitler harjoitteli näyttävän näköisiä eleitä peilin ja kameran edessä.

Halla-aho voisi aivan hyvin kehittää itseään esiintyjänä niin ulkonäön kuin puhetyylinkin suhteen, mutta hän on ilmeisesti kirjalliseen tekstiin luottava ja sitä tuottava ihmistyyppi, joten julkinen show-meininki ja puheet vaativat itsensä pakottamista. Joskus on niin tehtävä, jos aikoo menestyä.

Sampo Terho ei saanut ääntäni, koska en äänestä tyyppejä, jotka suhtautuvat myönteisesti kuolemantuomioon (näin ainakin tulkitsin erään hänen kirjoituksensa - jos tulkinta oli väärä, syyttäköön kirjoittaja itseään epäselvästä asian esittämisestä).

Olisin voinut äänestää "piraattimyönteistä" Nina Af Enehjelmiä, mutta koska hänelle annetut äänet menevät muslimien maahanmuuttomatkatoimistolle, äänestin erästä toista naista, jonka nimi on ollut täälläkin paljon esillä. Valinta oli siinä mielessä vaikea, että vapauden kannattajana en haluaisi antaa ääntäni kuri- ja kontrollipolitiikan lisäämistä vaativille ryhmille, mutta en myöskään Euroopan islamisoitumista ajaville porukoille. Äänestyskopissa on on uhrattava joitakin periaatteita, niin ikävää kuin se onkin.

Tämä lienee esimerkki esityksestä, jossa ei puhuta "halla-aholaisittain" liian hiljaisella äänellä, liian kankeasti ja ulkoaopetellun tuntuisesti, epäluontevasti, epäspontaanisti tai kyllästyneen, tylsistyneen ja väsyneen oloisena.

http://pahis.kapsi.fi/files/monologivideo.mp3
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Nikopol on 07.06.2009, 17:24:45
Uhkasin juuri arkea piirtämällä numeron 199.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: maitotyttö on 07.06.2009, 17:36:46
Quote from: Leikkimielinen pihapeli on 07.06.2009, 00:54:06
Quote from: mikkoellila on 06.06.2009, 22:03:41
Quote from: Negie on 06.06.2009, 21:28:38
Quote from: mikkoellila on 06.06.2009, 20:47:07

Imagoltaan Terho on liian hajuton, mauton, väritön, harmaa, seinään sulautuva Nibelung.

Tietääkseni Nibelungit olivat kääpiöitä, kun taas Terholla näyttää kuvien perusteella olevan aivan kohtuulliset raamit.

Tapasin hänet livenä vaalitilaisuudessa täällä Turussa ja hän näytti korkeintaan keskikokoiselta. En tosin tarkoittanut, että Terho olisi kääpiö. Tarkoitin sitä, että hän on jonkinlainen tapettiin häviävä harmaa haamu.

Onko tämä tulkittava niin, että Terhoon verrattuna Halla-aholla on paljon vakuuttavampi fyysinen preesens? Mitä televisiosta olen herroja nähnyt, niin minusta ryhdikkäämpi ja sporttisempi vaikutelma jää Terhosta.

Tämmöinen alkaa jo kuulostaa kolmannen valtakunnan rodunjalostukselta: Vain riittävän komea, sporttinen ja raamikas on oikeutettu ajamaan oikeutettuja asioita. Tarvittaaessa tottakai on syytä unohtaa Göringin vatsakas olemus ja Adolfin kohtuullisen tumma pigmentti, samoin epäilykset Heidrichsin 1/4 juutalaisesta perimästä, hän kas kun oli komean arjalaisen näköinen.

Menkää kaikki ulkonäköfriikit äänestämään Kike Elomaata ja antakaa muiden rauhassa äänestää ehdokasta, jonka ajatusmaailma lähinnä vastaa omaa.

Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Leikkimielinen pihapeli on 07.06.2009, 17:44:29
Quote from: maitotyttö on 07.06.2009, 17:36:46Tämmöinen alkaa jo kuulostaa kolmannen valtakunnan rodunjalostukselta: Vain riittävän komea, sporttinen ja raamikas on oikeutettu ajamaan oikeutettuja asioita. Tarvittaaessa tottakai on syytä unohtaa Göringin vatsakas olemus ja Adolfin kohtuullisen tumma pigmentti, samoin epäilykset Heidrichsin 1/4 juutalaisesta perimästä, hän kas kun oli komean arjalaisen näköinen.

Menkää kaikki ulkonäköfriikit äänestämään Kike Elomaata ja antakaa muiden rauhassa äänestää ehdokasta, jonka ajatusmaailma lähinnä vastaa omaa.

No Kike Elomaa toki on toki kropastaan timmissä kunnossa, mutta naamastaan hän on aika irvokkaan näköinen yrittäessään näyttää 20 vuotta nuoremmalta kuin on. Jos MILF-ikäluokasta jotain haluaa ulkonäön perusteella äänestää, niin kyllähän valinta on silloin Eija-Riitta Korhola. Nuoremmista taas suosittelisin esim. keskustan Manneria tai vihreiden Sumuvuorta. Perussuomalaisilla ei ymmärrettävistä syistä mitään kaunokaisia riveissään ole.

Eikä toisaalta minulla hirveästi ole varaa toisten ulkonäköä arvostella. Kuitenkin pieni lisäys: pointtini ei suinkaan ollut se, että poliitikon pitäisi olla joku Brad Pitt. Pointti oli se, että mielestäni omasta fysiikastaan ja ruokavaliostaan suht kurinalaisesti huolta pitävä ihminen on todennäköisemmin aikaansaapa myös työelämässä ihan jo siitä syystä, että hyvä fysiikka auttaa jaksamaan. Ei ole sattumaa, että esim. lääkärit ovat ahkeria juoksemaan maratoneja. Minusta esim. se, että ihminen päästää paisumaan itsensä tuollaiseen kuntoon kuin Soini, on merkki melkoisesta henkisestä velttoudesta.

Toki Soinille tuo maha sopii siinä mielessä, että tuollaiseen habitukseen perussuomalaisäänestäjien on helppo samaistua. Suuri osa Soinin äänistäkin kun tulee luultavasti niiltä kansan syviltä riveiltä, joiden liikunnalliset aktiviteetit rajoittuvat lähinnä formuloiden äänekkääseen väijymiseen Esson baarissa.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: maitotyttö on 07.06.2009, 18:04:01
Quote from: Leikkimielinen pihapeliPointti oli se, että mielestäni omasta fysiikastaan ja ruokavaliostaan suht kurinalaisesti huolta pitävä ihminen on todennäköisemmin aikaansaapa myös työelämässä ihan jo siitä syystä, että hyvä fysiikka auttaa jaksamaan. Ei ole sattumaa, että esim. lääkärit ovat ahkeria juoksemaan maratoneja. Minusta esim. se, että ihminen päästää paisumaan itsensä tuollaiseen kuntoon kuin Soini, on merkki melkoisesta henkisestä velttoudesta.

Tuota tuota... en ensinnäkään ole huomannut esim Soinin jaksamisessa mitään puutetta, en myöskään ylipainoisten duunikavereiden työtehossa. En Soinista isommin piittaa, mutta syyt löytyvät jostain aivan muusta kuin habitukseen liittyvistä seikoista.

Minusta ihmisten henkisten ominaisuuksien arvioiminen olemuksen perusteella on ylipäätään varsin perusteetonta. Tämä on vähän sellainen kehä: kukaan ei palkkaa lihavia töihin, koska he ovat laiskoja ja sitten kun lihavia on paljon työttöminä niin sitten voi todeta että niinhän se on.

Halla-ahoakaan en heti ole leimaamassa henkisesti veltoksi, vaikka kuinka täällä hehkutettaisiin miehen "olmimaista olemusta" (oliko se Ellilä?). Minä tiedän JH-a:n lisäksi monta muutakin olmia, joiden älyllinen miekka suihkii niin, että bodatut politiikkabroilerit listiytyvät siihen paikkaan jos mittaa otetaan.

Jos joku pitää ehdokkaan oleellisena kriteerinä ulkonäköseikkoja, hän tehköön niin. Minä pidätän itselläni oikeuden pitää sellaista henkilöä hieman hitaalla sytytyksellä varustettuna.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: urogallus on 07.06.2009, 18:20:20
Ulkonäön vaikutus poliitikon menestykseen on varmaankin aika monitahoinen juttu. Ei ole itsestäänselvää, että hyvä ulkomuoto olisi paras vaihtoehto kenelle tahansa.

Otetaan esimerkiksi Timo Soini ja Tarja Halonen. Soini on ulkonäöltään ja käytökseltään kansanomainen - osa tästä on varmasti todellista ja luonnollista, osa harjoiteltua (esim. "ploki"!). Tuhti köriläs on uskottava populistipoliitikkona, kun taas "asiantuntija"/broilerilinjan tyypin kannattaa olla timmissä kunnossa vaikkapa Alexander Stubbin tapaan.

Tarja Halonen ratsasti ensimmäisissä presidentinvaaleissa juuri kansanomaisuudella. Hänen maatiaismainen ulkomuotonsa ja tuulipuku sopivat "koko kansan Tarjalle". Varmaankin erityisesti naisäänestäjät pitävät vaatimattoman näköistä naista kaunotarta uskottavampana. Kateutta ei kannata aliarvioida.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Leikkimielinen pihapeli on 07.06.2009, 18:21:33
Quote from: maitotyttö on 07.06.2009, 18:04:01Tuota tuota... en ensinnäkään ole huomannut esim Soinin jaksamisessa mitään puutetta, en myöskään ylipainoisten duunikavereiden työtehossa.

Soinihan on vaalien jälkeen usein valitellut sairastelujaan. Toki paine on kova, kun joutuu yksin kantamaan kokonaista puoluetta, mutta väitän silti että 20 kiloa kevyempänä ei kroppa reagoisi kovaan työtahtiin yhtä huonosti.

Mitä tulee yleensä työssä jaksamiseen, niin sehän riippuu paljon myös työn luonteesta ja vaativuudesta. Esim. oma kakkosduunini on luonteeltaan aika fyysistä, ja sitä tehdään pareittain. Siinä hommassa vituttaa aina rankasti, jos joutuu tekemään hommia jonkun ihrakasan parina, koska se vaikeuttaa myös omaa hommaa valtavasti.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: HaH on 07.06.2009, 18:37:49
Älkää nyt ottako niin tosissanne. Ellilähän vain peräänkuulutti politiikan tekijöille hieman bumtsibumia.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Leikkimielinen pihapeli on 07.06.2009, 18:52:39
Kyllähän tämän asian tiesivät jo muinaiset roomalaiset. Kuten latinan opettajamme seitsemännellä luokalla sanoi: "mens sana in corpore sano". Lauri Viita oli kuulemma aikanaan opettajan kysyessä suomennosta ko. lauseesta vastannut näin: "mee saunaan kun kroppas niin sanoo".
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: braeden on 07.06.2009, 18:54:57
Ääni Terholle. Lienee kylläkin ääni Soinille, mutta onpahan nyt silti ääni mamu- ja EU-kriittisyydelle. Ja ehkä Terho saa äänisaaliistaan jonkinlaista "uskottavuuspesämunaa" jatkoa ajatellen vaikka ei Brysseliin pääsisikään.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: KariQVA on 07.06.2009, 19:37:07
Quote from: braeden on 07.06.2009, 18:54:57
Ääni Terholle.Ja ehkä Terho saa äänisaaliistaan jonkinlaista "uskottavuuspesämunaa" jatkoa ajatellen vaikka ei Brysseliin pääsisikään.

199 piirretty paperiin täälläkin ja täsmälleen samoin taka-ajatuksin.

Pöntisen epäilen olevan ainoastaan Kokoomuksen täsmäase PS:n rintaman harppuunoijaksi. Peliä tämä loppujen lopuksi on.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: mikkoellila on 08.06.2009, 21:58:57
Quote from: Leikkimielinen pihapeli on 07.06.2009, 01:10:05
Quote from: mikkoellila on 07.06.2009, 00:59:43Lisäksi Halla-aho puhuu liian hiljaisella äänellä ja liian kankeasti ja ulkoaopetellun tuntuisesti, epäluontevasti, epäspontaanisti, kyllästyneen, tylsistyneen ja väsyneen oloisena.

Nämähän ovat muuten sellaisia ominaisuuksia, että niihin voisi tulla petrausta, jos harrastaisi reipasta liikuntaa 10 kertaa viikossa ja käyttäisi lisäksi mahdollisesti jotain piristeitä. Itse henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että esim. maraton-juoksu ja kuntosali ovat äärimmäisen paljon parempia harrastuksia kuin ammunta.

Itse en harrasta "reipasta" liikuntaa 10 kertaa viikossa, vaan lähinnä kevyehköjä kävely- ja pyöräilylenkkejä ja satunnaisesti uintia. En ole koskaan harkinnutkaan juoksevani maratonia ja muutenkin inhoan juoksemista. Siitä huolimatta puhun paljon eloisammin ja spontaanimmin ja vuolassanaisemmin kuin Halla-aho.

Tämä ei ole mitään itsekehua, vaan mahdollisimman objektiivinen analyysi. Monien mielestä minä puhun aivan liian paljon ja liian nopeasti. Vastaavasti Halla-ahon hiljainen ja totisenoloinen esiintymistyyli on monien mielestä vakuuttava ja asiallinen.

Uskoisin kuitenkin puheliaiden, ekstroverttien ihmisten kykenevän markkinoimaan itseään poliitikkoina paljon paremmin kuin hiljaisten introverttien.

Quote from: Leikkimielinen pihapeli on 07.06.2009, 01:10:05
Yleensäkin olen sitä mieltä, että fyysisestä kunnosta huolehtiminen kertoo siitä, että ihminen arvostaa itseään.

Tämä on tiettyyn rajaan asti totta, mutta ylimitoitettu urheiluhulluus on jo merkki itsetunto-ongelmista, anoreksian tavoin.

Quote from: Leikkimielinen pihapeli on 07.06.2009, 01:10:05
Seikka, joka syö esim. Timo Soinin uskottavuutta rotan lailla.

Olen ollut tätä mieltä jo pitkään. Aina Soinin nähdessäni kiinnitän huomiota hänen hirvittävään kaljamahaansa, jonka vuoksi hän ei kykene napittamaan puvuntakkia kiinni. Soini on samanlainen inhottava ihratynnyri kuin Ahtisaari oli presidenttinä ollessaan.

Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Jussi Halla-aho on 08.06.2009, 22:37:02
Tuota noin... Mikolle ja kumppaneille tiedoksi, että en suinkaan usko kelmeän olmiuteni, epäspontaanin, liian hitaan ja muutenkin kankean puhetapani tai fyysisten ominaispiirteideni olevan erityisen seksikkäitä. Ne vain ovat ominaisuuksiani, ja niillä mennään. Tai siis minä menen.

Vastaavasti Mikon krooniset puheripulit ovat tietääkseni kaikkien havainnoitsijoiden mielestä hengästyttäviä, sössöttäviä ja niin ärsyttäviä, että Mikko voisi yhtä hyvin kirjoittaa "Lyö minua!" otsaansa. Uskon kuitenkin, että Mikon ärsyttävyyskään ei ole hänen oma valintansa vaan yksilöllinen, ehkä jopa geneettinen erityispiirre.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: mikkoellila on 08.06.2009, 23:06:22
Quote from: Jussi Halla-aho on 08.06.2009, 22:37:02
Tuota noin... Mikolle ja kumppaneille tiedoksi, että en suinkaan usko kelmeän olmiuteni, epäspontaanin, liian hitaan ja muutenkin kankean puhetapani tai fyysisten ominaispiirteideni olevan erityisen seksikkäitä. Ne vain ovat ominaisuuksiani, ja niillä mennään. Tai siis minä menen.

Tuollainen "minä olen sellainen kuin olen, ottakaa tai jättäkää"-asenne ei ole kovin rationaalinen tapa suhtautua kannattajien antamiin esiintymistyylivinkkeihin.

Suhtauduit täsmälleen samalla tavalla vuosi sitten, (http://www.halla-aho.com/scripta/syyskauden_avaus.html) kun kommentoin esiintymistäsi persujen monikulttuurisuusseminaarissa Turussa:

Quote
Perussuomalaisten nuorten Moku-päivillä 19.7. (kiitokset järjestäjille, osallistujille ja yleisölle!) pitämästäni alustuksesta on sanottu mm., että se oli ulkoaopetellun makuinen, eikä siinä ollut mitään uutta. Lisäksi siinä oli liikaa sivistyssanoja, ja naamanikin oli liian punainen. Totean lyhyesti, että alustus oli ulkoaopeteltu. Aina, kun esiinnyn, opettelen sanottavani ulkoa. Minä en ole spontaani esiintyjä, eikä minusta sellaista tule. Tämä johtuu siitä, että aivoni raksuttavat varsin hitaasti, ja joudun ajattelemaan jokaisen lausumani sanan erikseen. En myöskään tiedä, mitä uutta alustuksessa voisi olla, jos minut kutsutaan esittelemään näkemyksiäni asiasta, josta olen jo kirjoittanut melkein 200 kirjoitusta.

Kokoavana kommenttina suullista ja kirjallista esiintymistäni koskevaan kritiikkiin haluan sanoa, että minä olen sellainen kuin olen. On kahdenlaisia ihmisiä: niitä, jotka tekevät parhaansa, ja niitä, jotka eivät tee mitään. Jos joku kokee tietävänsä asiat paremmin tai osaa tehdä ne paremmin, kehotan häntä ryhtymään toimeen sen sijaan, että vaatii minua toteuttamaan asioita haluamallaan tavalla, ja sitten valittaa, kun en tähän kykene.

Sinulle on silloin tällöin yritetty tälläkin foorumilla huomauttaa tuosta asenteestasi eli kyvyttömyydestäsi ottaa vastaan minkäänlaista kritiikkiä esiintymistyylistäsi ja totaalisesta haluttomuudestasi parantaa omaa esiintymistyyliäsi äänimääräsi kasvattamiseksi.

Luultavasti enemmistö hommalaisista on tästä asiasta samaa mieltä kuin minä.

Toki on sitten erikseen niitä saappaannuolijoita, joiden mielestä Mestari ei voi koskaan olla väärässä missään asiassa, ei edes esiintymistyylissä. Luulen kuitenkin, että tällaiset vajaaälyiset zombit ovat vain pieni vähemmistö hommalaisista.

Quote from: Jussi Halla-aho on 08.06.2009, 22:37:02
Vastaavasti Mikon krooniset puheripulit ovat tietääkseni kaikkien havainnoitsijoiden mielestä hengästyttäviä, sössöttäviä ja niin ärsyttäviä, että Mikko voisi yhtä hyvin kirjoittaa "Lyö minua!" otsaansa.

Juurihan minä mainitsin itsekin, että monien mielestä minä puhun aivan liian paljon ja liian nopeasti. Sinun ei siis olisi tarvinnut toistaa tätä eikä myöskään lisätä siihen tuollaista nakkikioskijonossa tappelemista harrastavan roskaväen diskurssiin kuuluvaa laitonta uhkausta "ärsyttävien" tyyppien hakkaamisesta.

Quote from: Jussi Halla-aho on 08.06.2009, 22:37:02
Uskon kuitenkin, että Mikon ärsyttävyyskään ei ole hänen oma valintansa vaan yksilöllinen, ehkä jopa geneettinen erityispiirre.

Nopeatempoinen ja vuolassanainen puhetyylini on toki yksilöllinen, ehkä jopa geneettinen erityispiirteeni siinä mielessä, että persoonallisuus on mm. psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvisen mukaan paljolti geneettinen eli synnynnäinen ja siten muuttumaton. Olen kuitenkin tehnyt esiintymistyylini suhteen sen tietoisen valinnan, että en ryhdy mielistelemään vajaaälyisiä puhumalla hitaammin tai niukkasanaisemmin.

Puhenopeushan korreloi positiivisesti älykkyysosamäärän kanssa, koska heikko aivokapasiteetti ei pysty käsittelemään suurta määrää verbaalista informaatiota lyhyessä ajassa. Nopea ja runsassanainen puhetyyli toimii siis eräänlaisena suodattimena, joka karsii hidasjärkiset pois kuulijoiden joukosta ja siten keskustelukumppaneiden joukosta. Näin minun ei tarvitse haaskata aikaani keskustelemalla kehitysvammaisten kanssa, joille pitäisi selittää kaikki asiat kolmen sanan lauseilla ja noin tuhannen sanan sanavarastolla.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Sivusta seuraaja on 08.06.2009, 23:11:38
Mikko vetää kyllä taas sellaista settiä ettei myötähäpeältä säästy kukaan.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: mikkoellila on 08.06.2009, 23:20:14

HOMMAN KESKUSTELU / Salonki / Vs: Mielipide rikoksena  : tänään kello 22:49:12 

Quote
Quote
Lainaus käyttäjältä: altteri - 15.12.2008, 01:46:46

On kyllä todettava, etten tiedä mitä teen, jos Halla-aholle nyt langetettaisiin jokin tuomio kiihottamisesta kansanryhmäävastaa vastaan (tai jostain vastaavasta) hänen kirjoituksiensa perusteella. Ellilän tapauksessa pystyin vielä jotenkuten henkilökohtaisella tasolla lakaisemaan tuon tuomion maton alle, kun en kaikkia seikkoja aiheesta tiedä ja omaanikin silmään osui joitain melko napakoita ilmaisuja Ellilän kirjoituksissa. On se nyt kumma, jos ei mielipidettään saa ilmaista ja vieläpä ihan asiallisesti.

Onko riittävä syy tuomioon mielestäsi esityksessä käytetyt napakat ilmaisut? Olen aiemminkin pohtinut tätä asiallisen ilmaisun dilemmaa. Monet "suvaitsevaisethan" ovat syyttäneet Halla-ahoakin nimenomaan siitä, ettei hän keskustele "asiallisesti". Kun sinänsä sisällöstä ei löydy mitään, mihin tarttua, mutta viesti ei ole kuitenkaan mieleinen, niin sitten aletaan syyttää siitä, että on ilmaissut sanottavansa väärin (eli epäasiallisesti/törkeästi/loukkaavasti).

Tuolla logiikalla voi oikeastaan kieltää ihan minkä tahansa keskustelun (se kyllä näyttäisi olevan näiden "suvaitsevaisten" tarkoituskin). Kuka vetää rajan siihen, mikä on oikea tyyli keskustella? Tätä kysyin Osmo Soininvaarankin blogissa Osmolta, kun hän oli syyttänyt mm. Halla-ahoa väärästä tavasta keskustella. Eipä Osmokaan siihen mitään vastaillut. Ei ilmeisesti ilennyt sanoa, että hän vihreine tovereineen sen haluaisi päättää.

Sitä, että joku loukkaantuu, ei oikein voi käyttää perusteluna. Aina joku loukkaantuu, sanoit mitä tahansa. Aina joku on kanssasi eri mieltä ja kokee, että nyt hänen tunteitaan on verisesti loukattu, kun sinäkin saat tuoda julki "väärät" mielipiteesi. Tämä ei muuten jostain syystä Oden ja muiden "suvaitsevaisten" jakeluun mennyt, vaikka siellä Oden blogissa tätä rautalangasta väänsin (ja oli siellä muitakin ansiokkaasti rautalankaa taivuttamassa). Huvittavinta tässä on, että samat tyypit esittävät lähes päivittäin suomalaista veronmaksajaa kohtaan hyvinkin loukkaavia väitöksiä, jotka eivät edes pidä paikkaansa (kaikki ne länkytykset suomalaisten juoppoudesta, sisäsiittoisuudesta, junttimaisuudesta jne.). Mutta nehän eivät tietenkään ole ollenkaan sama asia. 

Itsehän siis pidän varsin raflaavasta(kin) keskustelutyylistä. Pidän siitä, että asiat sanotaan suoraan, mitään kaunistelematta. Joskus vielä hieman kärjistetään viestin perille saattamiseksi. Ja tunnen ihmisiä, jotka pitävät vielä raflaavammasta tyylistä. Ja tunnen ihmisiä, jotka alkavat suunnilleen itkemään, kun sanoo tosiasioita vähänkään suorempaan ilman kauheata naminamikuorrutusta (ihan oikeasti jotkut ovat jopa alkaneet itkemään). Kuka on oikeassa? Kenen mieltymysten mukaan rajat vedetään? Onko oikein rajoittaa joidenkin sananvapautta vain siksi, että jotkut ovat (liian) herkkänahkaisia? Itse antaisin ns. kaikkien ilmaisukukkasten kukkia (ainoa oikeudenmukainen ratkaisu). Vain ilmiselvästä valehtelusta pitäisi joutua tuomiolle.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Vasarahammer on 08.06.2009, 23:20:53
Quote from: Sivusta seuraaja on 08.06.2009, 23:11:38
Mikko vetää kyllä taas sellaista settiä ettei myötähäpeältä säästy kukaan.

Pisteet Mikolle rehellisyydesta (10) ja hienotunteisuudesta (4).

Kun ihmisen persoonallisuuteen tai ulkoiseen olemukseen oleellisesti liittyviä asioita arvostelee liian suoraan, ei kannata odottaa, että arvostelun kohde reagoisi halutulla tavalla. Ihmiset ovat sellaisia eikä vika välttämättä ole arvostelun kohteessa.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: hxv on 08.06.2009, 23:24:04
No, Mikkohan myös tiesi että persujen kannatus tipahtaa sinne parin prosentin luokkaan, kun Jussi ei ole Eurovaaleissa mukana. Ihmeellistä on myöskin tuo Soinin reilu 130 000 ääntä Soinin fysiikalla.

Mikolla ei ilmeisesti ole normaalia päättelykykyä, vaikka hän hienosti kirjoittaakin.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Jussi Halla-aho on 08.06.2009, 23:24:39
Mikko:

QuoteNopeatempoinen ja vuolassanainen puhetyylini on toki yksilöllinen, ehkä jopa geneettinen erityispiirteeni siinä mielessä, että persoonallisuus on mm. psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvisen mukaan paljolti geneettinen eli synnynnäinen ja siten muuttumaton.

Kuitenkin edellytät, että minä pystyisin muuttamaan omaani?

QuoteToki on sitten erikseen niitä saappaannuolijoita, joiden mielestä Mestari ei voi koskaan olla väärässä missään asiassa, ei edes esiintymistyylissä.

Kuten sanottua, en väitä, että esiintymistyylini olisi markkinoinnin kannalta jollakin tavalla "oikea". Se on kuitenkin se tyyli, jolla esiinnyn, koska muillakaan tyyleillä en osaa esiintyä.

QuoteOlen kuitenkin tehnyt esiintymistyylini suhteen sen tietoisen valinnan, että en ryhdy mielistelemään vajaaälyisiä puhumalla hitaammin tai niukkasanaisemmin.

Oletko saanut tuolla asenteella paljonkin hyvää (tai mitään) aikaiseksi? Käsittääkseni kaikki pitävät sinua kusipäänä. (Viimeksi lausuttu ei tietenkään sulje pois sitä, että monet ihmiset, minä mukaanlukien, tuntevat sinua kohtaan tietynlaista kunnioitusta.)
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Ant. on 08.06.2009, 23:37:46
Juuri äänen ja puheen suhteen Jussi on mainio. Ääni on matala ja rauhallinen ja sitä on miellyttävä kuunnella. Äänikirjojen lukijoilla on tuollainen ääni. Matala ja rauhallinen ääni luo uskottavuutta ja sanoma kantaa paremmin perille.

Vastakohtana on kimakka nasaaliääni. Sellaisen omaavan pitäisi tupakoida. Se alentaa ääntä.

Nopeasta puhetavasta hyvä esimerkki on pienpuolueiden vaaliväittelyistä tuttu Terttu Savola (Köyhien Asialla). Onko täällä joku, jonka mielestä hän ei ole ärsyttävä esiintyjä?
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: mikkoellila on 08.06.2009, 23:42:39
Quote from: Jussi Halla-aho on 08.06.2009, 23:24:39
Mikko:

Quote
Nopeatempoinen ja vuolassanainen puhetyylini on toki yksilöllinen, ehkä jopa geneettinen erityispiirteeni siinä mielessä, että persoonallisuus on mm. psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvisen mukaan paljolti geneettinen eli synnynnäinen ja siten muuttumaton.

Kuitenkin edellytät, että minä pystyisin muuttamaan omaani?

Esiintymistyylin hienosäätö on eri asia kuin koko persoonallisuuden muuttaminen.

Quote from: Jussi Halla-aho on 08.06.2009, 23:24:39
QuoteToki on sitten erikseen niitä saappaannuolijoita, joiden mielestä Mestari ei voi koskaan olla väärässä missään asiassa, ei edes esiintymistyylissä.

Kuten sanottua, en väitä, että esiintymistyylini olisi markkinoinnin kannalta jollakin tavalla "oikea". Se on kuitenkin se tyyli, jolla esiinnyn, koska muillakaan tyyleillä en osaa esiintyä.

Kannattaisi opetella.

Quote from: Jussi Halla-aho on 08.06.2009, 23:24:39
Quote
Olen kuitenkin tehnyt esiintymistyylini suhteen sen tietoisen valinnan, että en ryhdy mielistelemään vajaaälyisiä puhumalla hitaammin tai niukkasanaisemmin.

Oletko saanut tuolla asenteella paljonkin hyvää (tai mitään) aikaiseksi?

Ei minulle ole ollut mitään haittaa siitä, että en puhu hitaasti tai hyvin lyhyesti.

Quote from: Jussi Halla-aho on 08.06.2009, 23:24:39
Käsittääkseni kaikki pitävät sinua kusipäänä.

Tämäntasoista keskustelua en pidä lainkaan hedelmällisenä tai mielekkäänä.

Näissä parissa viimeisimmässä viestissäsi harrastamasi diskurssi ei yllä sellaiselle älykkyys- tai sivistystasolle, jota on voitava edellyttää kaupunginvaltuutetulta, kansanedustajaehdokkaalta ja europarlamenttiehdokkaaksi pyrkineeltä yhteiskunnalliselta keskustelijalta.  

Emotionaalinen reaktiosi ja kielenkäyttösi eivät myöskään ole järkevässä suhteessa siihen asialliseen ja aiheelliseen kritiikkiin, jota sinulle on esitetty esiintymisestäsi julkisissa poliittisissa keskustelutilaisuuksissa.

Quote from: Jussi Halla-aho on 08.06.2009, 23:24:39
(Viimeksi lausuttu ei tietenkään sulje pois sitä, että monet ihmiset, minä mukaanlukien, tuntevat sinua kohtaan tietynlaista kunnioitusta.)

Hauska kuulla.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Jussi Halla-aho on 08.06.2009, 23:50:01
Mikko: Neitimäinen herkkänahkaisuutesi on "lievässä" ristiriidassa sen tyylilajin kanssa, jota oma "asiallinen ja aiheellinen" kritiikkisi yleensä edustaa.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Jesse Ikälumi on 08.06.2009, 23:53:53
Quote from: mikkoellila on 08.06.2009, 21:58:57
Olen ollut tätä mieltä jo pitkään. Aina Soinin nähdessäni kiinnitän huomiota hänen hirvittävään kaljamahaansa, jonka vuoksi hän ei kykene napittamaan puvuntakkia kiinni. Soini on samanlainen inhottava ihratynnyri kuin Ahtisaari oli presidenttinä ollessaan.

Aikuismaista arvostella muiden ulkonäköä. Mikkoa taitaa muumittaa, kun persujen kannatus ei pudonnutkaan kahteen ja puoleen prosenttiin.

QuotePuhenopeushan korreloi positiivisesti älykkyysosamäärän kanssa, koska heikko aivokapasiteetti ei pysty käsittelemään suurta määrää verbaalista informaatiota lyhyessä ajassa. Nopea ja runsassanainen puhetyyli toimii siis eräänlaisena suodattimena, joka karsii hidasjärkiset pois kuulijoiden joukosta ja siten keskustelukumppaneiden joukosta. Näin minun ei tarvitse haaskata aikaani keskustelemalla kehitysvammaisten kanssa, joille pitäisi selittää kaikki asiat kolmen sanan lauseilla ja noin tuhannen sanan sanavarastolla.

Jonkun muun sanomana tämä voisi kuulostaa erittäin humoristiselta.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: mikkoellila on 09.06.2009, 00:02:28
Quote from: Jussi Halla-aho on 08.06.2009, 23:50:01
Mikko: Neitimäinen herkkänahkaisuutesi on "lievässä" ristiriidassa sen tyylilajin kanssa, jota oma "asiallinen ja aiheellinen" kritiikkisi yleensä edustaa.

Lasitalossa asuvan ei pidä heitellä kiviä. Sinua on parin vuoden ajan yritetty kritisoida huonosta esiintymistyylistä, mutta olet systemaattisesti kieltäytynyt parantamasta edustamasi poliittisen linjan markkinointitaktiikkaa. Tällä tavalla olet jättänyt ottamatta suuria määriä sellaisia ääniä, jotka paremmalla esiintymisellä olisi voinut helposti saada.

Minun tapani kirjoittaa tylysti ja suorastaan aggressiivisesti ei mitenkään liity siihen, että sinun liian hiljainen, harmaa, kankea ja kaavamainen, paperimainen live-esiintymisesi vähentää äänimäärääsi ja edustamasi poliittisen linjan äänimäärää merkittävästi.

Kritiikkiä sinun esiintymistyylistäsi ovat esittäneet muutkin kuin minä eikä minunkaan kritiikkini sinun esiintymistäsi kohtaan ole ollut erityisen aggressiivista. Se on ollut päinvastoin ns. rakentavaa kritiikkiä, jonka tarkoituksena on ollut parantaa sinun kannatustasi. Se on täysin verrattavissa siihen, että antaisin neuvoja kotisivujesi graafisen ilmeen suunnittelusta. Tällaisten hyväntahtoisten neuvojen torjuminen asenteella "jos ei miellytä, asettukaa itse ehdokkaaksi" (muutamaan kertaan käyttämäsi argumentti) on ilmiselvästi haitaksi edustamasi poliittisen linjan menestykselle.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: aivovuoto on 09.06.2009, 00:05:19
Kyl me länssuamalaise ain itäsuamalaise puhenopeures päihitetä. Olla me se vert älykkäit. Vai kuis o?
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: VMJ on 09.06.2009, 00:15:24
Quote from: Leikkimielinen pihapeli on 07.06.2009, 17:44:29
Eikä toisaalta minulla hirveästi ole varaa toisten ulkonäköä arvostella. Kuitenkin pieni lisäys: pointtini ei suinkaan ollut se, että poliitikon pitäisi olla joku Brad Pitt. Pointti oli se, että mielestäni omasta fysiikastaan ja ruokavaliostaan suht kurinalaisesti huolta pitävä ihminen on todennäköisemmin aikaansaapa myös työelämässä ihan jo siitä syystä, että hyvä fysiikka auttaa jaksamaan. Ei ole sattumaa, että esim. lääkärit ovat ahkeria juoksemaan maratoneja. Minusta esim. se, että ihminen päästää paisumaan itsensä tuollaiseen kuntoon kuin Soini, on merkki melkoisesta henkisestä velttoudesta.

Myös liiallinen liikunta on pahasta. Alexander Stubb on varmasti jaksva ja niin päin pois, mutta maratonit ja triathlonit ovat tehneet miehen ulkomuodolle pahaa jälkeä. Nykyään hän näyttää tosi anorektiselta. Tässä pari kuvaa (alkuvuodesta 2005 ja loppuvuodesta 2008):

(http://yle.fi/elavaarkisto/kuvat/artikkeli/05309_1iso.jpg)
(http://static.iltalehti.fi/viihde/stubblinnavvJOB_vi.jpg)
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: IDA on 09.06.2009, 00:37:03
Itse en pidä Mikkoa kusipäänä. Muistaakseni :o

Toisaalta olisi erittäin älytöntä, jos ihmisen tarvitsisi muuttaa persoonallisuuttaan ja esiintymistyyliään politiikan takia. Politiikassa pitäisi keskittyä enemmän nimenomaan asioihin. Eri asia, jos esiintyminen on aivan avutonta, niin silloin sitä toki voi harjoitella, mutta minusta juuri kenelläkään suomalaisella poliitikolla ei ole varsinaisia ongelmia esiintymisen kanssa. Sen sijaan puheiden sisällön kanssa on suuriakin ongelmia ja puheet täyttyvät useimmiten siitä, että pyritään sanomaan mahdollisimman pitkästi se, että ei ole asiasta oikeastaan mitään sanottavaa.

Niin sanottu vaatimaton, asiallinen esiintyminen luo itse asiassa usein myös uskottavuutta. Ihmiset eivät todellakaan kaipaa mitään reipasta johtajaa. Nykypoliitikkojen valta on osaltaan myös vaihtoehtojen puutetta.

Se nyt on tietenkin väistämätön tosiasia, että ekstrovertit luonteet ovat enemmän esillä, kuin introvertit luonteet, mutta sen ei pidä antaa hämätä.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Leikkimielinen pihapeli on 09.06.2009, 00:45:36
Quote from: mikkoellila on 08.06.2009, 23:06:22
Puhenopeushan korreloi positiivisesti älykkyysosamäärän kanssa, koska heikko aivokapasiteetti ei pysty käsittelemään suurta määrää verbaalista informaatiota lyhyessä ajassa. Nopea ja runsassanainen puhetyyli toimii siis eräänlaisena suodattimena, joka karsii hidasjärkiset pois kuulijoiden joukosta ja siten keskustelukumppaneiden joukosta. Näin minun ei tarvitse haaskata aikaani keskustelemalla kehitysvammaisten kanssa, joille pitäisi selittää kaikki asiat kolmen sanan lauseilla ja noin tuhannen sanan sanavarastolla.

Voipi se olla näinkin, mutta omista tutuistani kyllä kaikkein nopeimmin ja vaikeaselkoisimmin puhuvat enemmän tai vähemmän huumeongelmaiset ADHD-tapaukset. Osa heistä on sellaisia, että heidän puhettaan saattaa kuunnella kaveriporukassa muutaman minuutin monttu auki, ja sitten kun kaveri lähtee esim. kuselle, kysyy vieruskaverilta: -Tajusitko sää yhtään mistä toi puhu? -En, tajusitko sää? -En, voi veljet.

Tähän toki vaikuttaa sekin, että näillä kavereilla on esim. omille nappitouhuilleen mm. poliisien harhauttamiseksi kehitetty slangisanasto, johon asiaan vihkiytymätön ei noin vain pääse sisään, eikä edes halua.

Väitän kuitenkin, että näiden janttereiden kohdalla nopea puherytmi ei ole merkki korkeasta äo:sta, vaan pikemminkin päinvastoin. Toki sitten on niitäkin, joiden nopea ulosanti on eittämättä merkki lahjakkuudesta, kuten tällä herralla:
http://www.youtube.com/watch?v=inbhtK80LBc&feature=PlayList&p=35764830B9AD3336&playnext=1&playnext_from=PL&index=28
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: kraboniittimies on 09.06.2009, 00:48:05
Quote from: VMJ on 09.06.2009, 00:15:24
Myös liiallinen liikunta on pahasta. Alexander Stubb on varmasti jaksva ja niin päin pois, mutta maratonit ja triathlonit ovat tehneet miehen ulkomuodolle pahaa jälkeä. Nykyään hän näyttää tosi anorektiselta. Tässä pari kuvaa (alkuvuodesta 2005 ja loppuvuodesta 2008):

Riippuu täysin liikunnan laadusta. Aerobinen liikunta kannattaa mielestäni aina yhdistää edes kevyeen voimaharjoitteluun (1-2krt viikossa), jolloin muukin keho kuin pohjelihakset pysyvät kunnossa. Ja jos oma elimistö on kansankielellä ilmaistuna "läpipasko" on syytä kiinnittää huomiota myös ravinnon laatuun ja määrään kuihtumisilmiön välttämiseksi.

Quote from: mikkoellila on 09.06.2009, 00:02:28

Kritiikkiä sinun esiintymistyylistäsi ovat esittäneet muutkin kuin minä eikä minunkaan kritiikkini sinun esiintymistäsi kohtaan ole ollut erityisen aggressiivista. Se on ollut päinvastoin ns. rakentavaa kritiikkiä, jonka tarkoituksena on ollut parantaa sinun kannatustasi. Se on täysin verrattavissa siihen, että antaisin neuvoja kotisivujesi graafisen ilmeen suunnittelusta. Tällaisten hyväntahtoisten neuvojen torjuminen asenteella "jos ei miellytä, asettukaa itse ehdokkaaksi" (muutamaan kertaan käyttämäsi argumentti) on ilmiselvästi haitaksi edustamasi poliittisen linjan menestykselle.

Tapasi esittää kritiikkiä nyt vain on sellainen, että sitä ei oikein voi olla ottamatta vittuiluna, lässytyksenä ja omalla kuvitellulla ylivertaisuudella leijumisena.

Kannattaisi joskus vetää henkeä ja miettiä hetken ennen kuin painaa "Lähetä"-nappia.

Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Leikkimielinen pihapeli on 09.06.2009, 01:35:28
Quote from: hxv on 08.06.2009, 23:24:04Ihmeellistä on myöskin tuo Soinin reilu 130 000 ääntä Soinin fysiikalla.

Eihän siinä äänimäärässä mitään ihmeellistä ole. Ei tarvitse kuin mennä vaikka ruokakauppaan ja katsella Soinin ikäisten ihmisten keskivartalon seutuja, niin huomaa ettei kyseessä todellakaan ole mikään poikkeusyksilö.

Minusta olisi muuten noin sosiolookiselta kantilta huisin mielenkiintoista tietää Soinia äänestäneiden keskimääräinen painoindeksi. Jotenkin veikkaan, että suurella osalla miehen äänestäjäkuntaa kaljamahaa peittää joku huisin älykäs huumori-t-paita tyyliin "Tämän talon töissä ei tarvitse olla hullu, mutta se on eduksi", "Minä juoksen, palkka ei" tai "Pikkukakkonen on vaihtunut isoon kolmoseen!".

Halla-ahon puhetyylistä vielä sen verran, että siinä on mielestäni jotain samaa kuin Kari Hotakaisella, joka on toki vielä paljon ansiotuneempi kirjoittaja.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: IDA on 09.06.2009, 03:05:10
Quote from: Leikkimielinen pihapeli on 09.06.2009, 01:35:28
Minusta olisi muuten noin sosiolookiselta kantilta huisin mielenkiintoista tietää Soinia äänestäneiden keskimääräinen painoindeksi. Jotenkin veikkaan, että suurella osalla miehen äänestäjäkuntaa kaljamahaa peittää joku huisin älykäs huumori-t-paita tyyliin "Tämän talon töissä ei tarvitse olla hullu, mutta se on eduksi", "Minä juoksen, palkka ei" tai "Pikkukakkonen on vaihtunut isoon kolmoseen!".

Itse en usko tuohon. En nyt väitä, että kaljamahoja ei esiintyisi, mutta tuollaiset t-paidat ovat huomattavasti niitä harvinaisempia.

Väittäisin myös, että kaljamahat ovat jakaantuneet aika tasan eri puolueiden kesken.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Leikkimielinen pihapeli on 09.06.2009, 03:11:01
Quote from: IDA on 09.06.2009, 03:05:10Väittäisin myös, että kaljamahat ovat jakaantuneet aika tasan eri puolueiden kesken.

No, itse kuitenkin veikkaisin että kokoomuslaisten mahat on hankittu pikemminkin laatukonjakeilla. Vihreillä taas mahakkuutta esiintyy vähemmän, ja mikäli jollain pötsiä on, niin sekään ei liene seurausta kaljasta vaan siitä, että tutkalla ollessa ihmiselle iskee herkästi ns. "mässyt".
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Nikopol on 09.06.2009, 10:13:27
Panin tosiaan merkille ettei Jussi saanut eurovaaleissa yhtään hyväksyttyä ääntä.

Värianalyysi, solarium, hiussiirre ja pari reipasta lenkkiä niin jo nousee kannatus interstellaariseen kiitoon. Studioon ei ole asiaa ennen kuin Ellilän charmikoulu on suoritettu hyväksytysti.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: IDA on 09.06.2009, 10:25:05
Quote from: Leikkimielinen pihapeli on 09.06.2009, 03:11:01
No, itse kuitenkin veikkaisin että kokoomuslaisten mahat on hankittu pikemminkin laatukonjakeilla. Vihreillä taas mahakkuutta esiintyy vähemmän, ja mikäli jollain pötsiä on, niin sekään ei liene seurausta kaljasta vaan siitä, että tutkalla ollessa ihmiselle iskee herkästi ns. "mässyt".

Siis puhe oli puolueiden äänestäjistä. Ne eivät enää ihan hyvin noudata niitä karikatyyrejä, joita puolueista on aikojen kuluessa muodostunut.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Leikkimielinen pihapeli on 09.06.2009, 14:15:27
Quote from: IDA on 09.06.2009, 10:25:05Siis puhe oli puolueiden äänestäjistä. Ne eivät enää ihan hyvin noudata niitä karikatyyrejä, joita puolueista on aikojen kuluessa muodostunut.

No jos nyt katsoo esim. 20-25-vuotiasta olkalaukkuporukkaa, joka sotkee Jopolla rastat hulmuten kohti yliopistoa, niin ei niillä mitään kaljamahoja ole, ja ne äänestävät nimenomaan vihreitä tai vasemmistoliittoa. Jos taas katsoo samanikäisiä rekkakuskeja, jotka eivät takuulla äänestä vihreitä, niin sieltä löytyy jo oikein kunnon pötsejä. Olen edelleen sitä mieltä, että kaljamahat eivät jakaudu tasan puolueiden äänestäjien kesken.

Väitteeni puolestahan puhuu myös se, että koulutustaso korreloi voimakkaasti ruokavalion terveellisyyden ja myös eliniän kanssa, ja kokoomuksella ja vihreillä on muita puolueita korkeammin koulutetut äänestäjät.

Eilen Mitro Revon ja Liisa Jaakonsaaren yhteishaastattelua katsellessa tuli muuten mieleen tällainen juttu: näissä vaaleissa kaikki kolme vasemmistopuolueiden listoilta valituksi tullutta edustajaa (Soini, Repo, Jaakonsaari) olivat erittäin tuhteja pakkauksia, kun taas loput kymmenen MEP:iämme ovat Sirpa Pietikäistä lukuunottamatta aika sutjakassa kunnossa. Hauska sattuma sinällään. On myös aika kyseenalaista, onko esim. Mitro Revon kaltainen taikinasormi kovin uskottava raskaan työn raatajan edustaja. Minusta miehestä jää sellainen vaikutelma, että kaikkinaiset fyysiset suoritteet ovat jääneet tässä elämässä aika vähiin. Taitaa jopa Paavo Arhinmäen muutaman kuukauden pesti kaupungin puisto-osaston kesätyöläisenä tehdä miehestä varsinaisen kuningasduunarin Mitron rinnalla.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Nikopol on 09.06.2009, 16:11:15
Missä viipyy Homman treenipäiväkirja- ja kuvia-osastot? Absit esiin tai argumentointi ei ole validia!

Herätys nyt kaikki.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: reino on 09.06.2009, 17:45:40
Quote from: Nikopol on 09.06.2009, 16:11:15
Missä viipyy Homman treenipäiväkirja- ja kuvia-osastot? Absit esiin tai argumentointi ei ole validia!

Herätys nyt kaikki.

Kannatan.

Ehdotan, että Salonki-osion nimeksi tulee Saliveto. Sinne saavat kirjoittaa vain ne, joilla saliveto alkaa kolmosella ja rasvaprosentti ykkösellä.

Muut eivät saa kirjoittaa minnekään.

:kuvia:
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: HaH on 09.06.2009, 18:10:36
Olemmeko siis jatkossa testolaisia?
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Leikkimielinen pihapeli on 09.06.2009, 18:14:48
Quote from: Nikopol on 09.06.2009, 16:11:15
Missä viipyy Homman treenipäiväkirja- ja kuvia-osastot? Absit esiin tai argumentointi ei ole validia!

No omassa kunnossani ei suinkaan ole pahemmin kehumista, mutta yhdestä asiasta olen silti ylpeä: kusella käydessä peenis näkyy omiin silmiin ilman peiliä tai muita vastaavia apuvälineitä.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: M.K.Korpela on 09.06.2009, 19:02:44
Quote from: mikkoellilaNopeatempoinen ja vuolassanainen puhetyylini on toki yksilöllinen, ehkä jopa geneettinen erityispiirteeni siinä mielessä, että persoonallisuus on mm. psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvisen mukaan paljolti geneettinen eli synnynnäinen ja siten muuttumaton. Olen kuitenkin tehnyt esiintymistyylini suhteen sen tietoisen valinnan, että en ryhdy mielistelemään vajaaälyisiä puhumalla hitaammin tai niukkasanaisemmin.

Puhenopeushan korreloi positiivisesti älykkyysosamäärän kanssa, koska heikko aivokapasiteetti ei pysty käsittelemään suurta määrää verbaalista informaatiota lyhyessä ajassa. Nopea ja runsassanainen puhetyyli toimii siis eräänlaisena suodattimena, joka karsii hidasjärkiset pois kuulijoiden joukosta ja siten keskustelukumppaneiden joukosta. Näin minun ei tarvitse haaskata aikaani keskustelemalla kehitysvammaisten kanssa, joille pitäisi selittää kaikki asiat kolmen sanan lauseilla ja noin tuhannen sanan sanavarastolla.

Valitsemasi policy on riippuvainen siitä olettamuksesta , että olisit itse sellaisessa älyllisessä asemassa jossa kykenet arvioimaan kuulijakuntaa yllämainituin lihavoiduin määrein. Toisin sanoen , policysi älyllinen liikeidea on että kuulijakunnastasi seuloutuvat henkilöt eivät ole merkittäviä tahi käänteisesti kuulijakunnaksesi valikoidutaan.

Mutta olipa kyseessä sitten pois seuloutuminen tahi lukijaksesi valikoituminen , älyllinen liikeideasi on riippuvainen omasta oletetusti älyllisestä korkeasta asemastasi.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Nikopol on 09.06.2009, 21:07:49
Quote from: Leikkimielinen pihapeli on 09.06.2009, 18:14:48
Quote from: Nikopol on 09.06.2009, 16:11:15
Missä viipyy Homman treenipäiväkirja- ja kuvia-osastot? Absit esiin tai argumentointi ei ole validia!

No omassa kunnossani ei suinkaan ole pahemmin kehumista, mutta yhdestä asiasta olen silti ylpeä: kusella käydessä peenis näkyy omiin silmiin ilman peiliä tai muita vastaavia apuvälineitä.

Näinä aikoina aika monella on ns kyrpä otsassa.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Ano Nyymi on 09.06.2009, 21:32:58
Quote from: Leikkimielinen pihapeli on 09.06.2009, 18:14:48
Quote from: Nikopol on 09.06.2009, 16:11:15
Missä viipyy Homman treenipäiväkirja- ja kuvia-osastot? Absit esiin tai argumentointi ei ole validia!

No omassa kunnossani ei suinkaan ole pahemmin kehumista, mutta yhdestä asiasta olen silti ylpeä: kusella käydessä peenis näkyy omiin silmiin ilman peiliä tai muita vastaavia apuvälineitä.

*itun afro ;)
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Miniluv on 09.06.2009, 22:11:08
Alla profiilikuva vatsalihaksistani:

D
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Ano Nyymi on 09.06.2009, 22:14:59
Quote from: Miniluv on 09.06.2009, 22:11:08
Alla profiilikuva vatsalihaksistani:

D

Ei sixpack vaan aito pesupallo ;)
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: todellisuus on 10.06.2009, 11:11:40
Quote from: Leikkimielinen pihapeli on 09.06.2009, 14:15:27
Quote from: IDA on 09.06.2009, 10:25:05Siis puhe oli puolueiden äänestäjistä. Ne eivät enää ihan hyvin noudata niitä karikatyyrejä, joita puolueista on aikojen kuluessa muodostunut.

No jos nyt katsoo esim. 20-25-vuotiasta olkalaukkuporukkaa, joka sotkee Jopolla rastat hulmuten kohti yliopistoa, niin ei niillä mitään kaljamahoja ole, ja ne äänestävät nimenomaan vihreitä tai vasemmistoliittoa. Jos taas katsoo samanikäisiä rekkakuskeja, jotka eivät takuulla äänestä vihreitä, niin sieltä löytyy jo oikein kunnon pötsejä. Olen edelleen sitä mieltä, että kaljamahat eivät jakaudu tasan puolueiden äänestäjien kesken.

Väitteeni puolestahan puhuu myös se, että koulutustaso korreloi voimakkaasti ruokavalion terveellisyyden ja myös eliniän kanssa, ja kokoomuksella ja vihreillä on muita puolueita korkeammin koulutetut äänestäjät.

Eilen Mitro Revon ja Liisa Jaakonsaaren yhteishaastattelua katsellessa tuli muuten mieleen tällainen juttu: näissä vaaleissa kaikki kolme vasemmistopuolueiden listoilta valituksi tullutta edustajaa (Soini, Repo, Jaakonsaari) olivat erittäin tuhteja pakkauksia, kun taas loput kymmenen MEP:iämme ovat Sirpa Pietikäistä lukuunottamatta aika sutjakassa kunnossa. Hauska sattuma sinällään. On myös aika kyseenalaista, onko esim. Mitro Revon kaltainen taikinasormi kovin uskottava raskaan työn raatajan edustaja. Minusta miehestä jää sellainen vaikutelma, että kaikkinaiset fyysiset suoritteet ovat jääneet tässä elämässä aika vähiin. Taitaa jopa Paavo Arhinmäen muutaman kuukauden pesti kaupungin puisto-osaston kesätyöläisenä tehdä miehestä varsinaisen kuningasduunarin Mitron rinnalla.
No nyt saatiin selville, millä logiikalla Leikkimielinen pihapeli äänestää.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: mikkoellila on 10.06.2009, 18:07:22
Quote from: reino on 09.06.2009, 17:45:40
Quote from: Nikopol on 09.06.2009, 16:11:15
Missä viipyy Homman treenipäiväkirja- ja kuvia-osastot? Absit esiin tai argumentointi ei ole validia!

Herätys nyt kaikki.

Kannatan.

Ehdotan, että Salonki-osion nimeksi tulee Saliveto. Sinne saavat kirjoittaa vain ne, joilla saliveto alkaa kolmosella ja rasvaprosentti ykkösellä.

Mulla ei rasvaprosentti ala ykkösellä, koska se on alle 10, nimittäin 9.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Karkea on 10.06.2009, 23:00:42
Quote from: mikkoellila on 09.06.2009, 00:02:28
Minun tapani kirjoittaa tylysti ja suorastaan aggressiivisesti ei mitenkään liity siihen, että sinun liian hiljainen, harmaa, kankea ja kaavamainen, paperimainen live-esiintymisesi vähentää äänimäärääsi ja edustamasi poliittisen linjan äänimäärää merkittävästi.
Minuun teki alunalkujaan melkoisen vaikutuksen hra Halla-ahon umpicool tylytys niinnettä olet mielestäni hakoteillä markkinoidessasi kimmokiljushumppaa. 
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Karkea on 10.06.2009, 23:05:52
Quote from: Nikopol on 09.06.2009, 21:07:49
Quote from: Leikkimielinen pihapeli on 09.06.2009, 18:14:48
Quote from: Nikopol on 09.06.2009, 16:11:15
Missä viipyy Homman treenipäiväkirja- ja kuvia-osastot? Absit esiin tai argumentointi ei ole validia!

No omassa kunnossani ei suinkaan ole pahemmin kehumista, mutta yhdestä asiasta olen silti ylpeä: kusella käydessä peenis näkyy omiin silmiin ilman peiliä tai muita vastaavia apuvälineitä.

Näinä aikoina aika monella on ns kyrpä otsassa.
Kuuluisa Uuden Ajan (engl. New Age) lanseeraama kolmas silmä.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: maitotyttö on 10.06.2009, 23:17:19
Minusta JH-a:n ääni on miellyttävä ja selkeä ja sopii erityisen hyvin radioon.

Mistä muuten mahtaa johtua, että minä tiedän, kuka JH-a on, mutta minä en ole koskaan ennen tätä foorumia kuullutkaan Mikko Ellilästä (jos se nyt jonkun oikea nimi on) enkä ole edes kiinnostunut tietämään tämän enempää. Ihmettelen vain, mistä tämä kauna, kateuttako lie?
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: mikkoellila on 10.06.2009, 23:46:13
Quote from: Karkea on 10.06.2009, 23:00:42
Quote from: mikkoellila on 09.06.2009, 00:02:28
Minun tapani kirjoittaa tylysti ja suorastaan aggressiivisesti ei mitenkään liity siihen, että sinun liian hiljainen, harmaa, kankea ja kaavamainen, paperimainen live-esiintymisesi vähentää äänimäärääsi ja edustamasi poliittisen linjan äänimäärää merkittävästi.
Minuun teki alunalkujaan melkoisen vaikutuksen hra Halla-ahon umpicool tylytys niinnettä olet mielestäni hakoteillä markkinoidessasi kimmokiljushumppaa. 

En ole puhunut Kimmo Kiljusesta mitään. Halla-ahon kirjoitustyyli on minustakin coolia tylytystä mokuttajille. Hänen live-esiintymisensä on kuitenkin mielestäni liian harmaata ja hiljaista.

Malliesimerkki hyvin esiintyvästä suomalaisesta poliitikosta on Jyrki Katainen. Kukaan ei kiistäne, että Katainen vaikuttaa pirteämmältä, terveemmältä, nuorekkaammalta ja älykkäämmältä kuin esim. Vanhanen, Korhonen tai Soini.

Jutta Urpilainen on melko kaunis nuori nainen, joka kuitenkin ympäripyöreän löpinänsä vuoksi vaikuttaa epäuskottavalta hempukalta. Urpilainen ei kykene antamaan itsestään samanlaista järkevää ja asiallista vaikutelmaa kuin Katainen. (Tämä ei ole kannanotto Kataisen edustaman poliittisen linjan puolesta, vaan analyysi Kataisen ja Urpilaisen esiintymistyylistä.)

Päivi Räsänen on myös mielestäni erittäin hyvä esiintyjä. Räsänen ei ole Halla-ahon kaltainen hiljainen harmaa hiiri, mutta ei myöskään Urpilaisen kaltainen siiderihumalainen tyttö eikä Soinin kaltainen värisevällä äänellä voikerteleva urputtaja. (Tämäkään ei ole kannanotto Räsäsen puolesta.)
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: mikkoellila on 10.06.2009, 23:49:41
Quote from: maitotyttö on 10.06.2009, 23:17:19
Mistä muuten mahtaa johtua, että minä tiedän, kuka JH-a on, mutta minä en ole koskaan ennen tätä foorumia kuullutkaan Mikko Ellilästä

Ehkäpä siitä, että et ole lukenut blogikirjoituksiani.

Quote from: maitotyttö on 10.06.2009, 23:17:19
(jos se nyt jonkun oikea nimi on)

Kyllä se on. Jos on jotain asiaa, puhelinnumeroni löytyy numerotiedotuksesta.

Miten kukaan muuten voi luulla, että joku käyttäisi nimimerkkinä sellaista nimeä kuin Mikko Ellilä?

Katso vähän, millaisia esim. tämän foorumin jäsenien nimimerkit yleensä ovat.

Quote from: maitotyttö on 10.06.2009, 23:17:19
enkä ole edes kiinnostunut tietämään tämän enempää. Ihmettelen vain, mistä tämä kauna, kateuttako lie?

Mikä ihmeen kauna tai kateus? Minähän puhuin siitä, miten Halla-ahon pitäisi esiintyä saadakseen enemmän kannatusta edustamalleen poliittiselle linjalle. On se nyt kumma, että näin yksinkertaisen asian ymmärtäminen on joillekuille (mm. Halla-aholle itselleen) niin ylivoimaista.

Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Karkea on 11.06.2009, 17:12:19
Quote from: mikkoellila on 10.06.2009, 23:46:13
Quote from: Karkea on 10.06.2009, 23:00:42
Quote from: mikkoellila on 09.06.2009, 00:02:28
Minun tapani kirjoittaa tylysti ja suorastaan aggressiivisesti ei mitenkään liity siihen, että sinun liian hiljainen, harmaa, kankea ja kaavamainen, paperimainen live-esiintymisesi vähentää äänimäärääsi ja edustamasi poliittisen linjan äänimäärää merkittävästi.
Minuun teki alunalkujaan melkoisen vaikutuksen hra Halla-ahon umpicool tylytys niinnettä olet mielestäni hakoteillä markkinoidessasi kimmokiljushumppaa. 
En ole puhunut Kimmo Kiljusesta mitään. Halla-ahon kirjoitustyyli on minustakin coolia tylytystä mokuttajille. Hänen live-esiintymisensä on kuitenkin mielestäni liian harmaata ja hiljaista.
Vaikka sinä et olekaan puhunut herra Kiljusesta niin, minä tarkoitin nimenomaan Halla-ahon  tv -esiintymistä. Minusta se ei ollut harmaata, eikä hiljaista, vaan tyylikästä ja älykästä.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Jussi Halla-aho on 11.06.2009, 18:20:14
Quote from: mikkoellila on 10.06.2009, 23:49:41
Mikä ihmeen kauna tai kateus? Minähän puhuin siitä, miten Halla-ahon pitäisi esiintyä saadakseen enemmän kannatusta edustamalleen poliittiselle linjalle. On se nyt kumma, että näin yksinkertaisen asian ymmärtäminen on joillekuille (mm. Halla-aholle itselleen) niin ylivoimaista.

Ongelma ei ole se, että esität mielipiteitäsi. Uskon kyllä, että tarkoitat hyvää. Ongelma on siinä, että koet mielipiteesi olevan enemmän kuin oma mielipiteesi. Mahdollisesti pidät kehitysvammaisina niitä, jotka ovat kanssasi eri mieltä.

Jos Räsänen on hyvä esiintyjä ja Soini surkea kastraattilaulaja, miksi Soini on huikean paljon suositumpi kuin Räsänen? Kenties sinun käsityksesi hyvästä esiintymisestä ei vastaa kaikkien tai edes enemmistön käsitystä.

Mitä minun, esimerkiksi, pitäisi mielestäsi tehdä sille, että olen mielestäsi kymmenen vuotta ikäistäni vanhemman näköinen olmi? Jos tällainen on rakentavaa kritiikkiä, sinulla varmaankin on vastaus tähän kysymykseen.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Leikkimielinen pihapeli on 11.06.2009, 18:28:29
Quote from: Jussi Halla-aho on 11.06.2009, 18:20:14Mitä minun, esimerkiksi, pitäisi mielestäsi tehdä sille, että olen mielestäsi kymmenen vuotta ikäistäni vanhemman näköinen olmi?

Vaikka minulta ei kysytty, niin yksi ehdotus olisi silti: voisi olla aika trendikästä leikkauttaa pää ihan klaniksi. Käsittääkseni se on nykyään muotia, ja olen kuullut että naiset pitävät täysin kaljuja miehiä jopa seksikkäinä. Esim. yksi minun kaverini vaihtoi hiustyylinsä klanipääksi jo vähän yli parikymppisenä, kun perintötekijät alkoivat vetää hiusrajaa kohti päälakea :peukku:
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Fatman on 11.06.2009, 18:40:52
Yritin löytää Youtubesta jotain Mikko Ellilästä. Tuli vain joitakin vastenmielisiä uusnatsipätkiä, joita ei viitsinyt seurata kymmentä sekuntia kauempaa. Onko jossakin "Mikko Ellilä"- esiintymiskoulutusopetusta ?
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Sami Aario on 11.06.2009, 18:41:51
Quote from: Jussi Halla-aho on 11.06.2009, 18:20:14
Mitä minun, esimerkiksi, pitäisi mielestäsi tehdä sille, että olen mielestäsi kymmenen vuotta ikäistäni vanhemman näköinen olmi? Jos tällainen on rakentavaa kritiikkiä, sinulla varmaankin on vastaus tähän kysymykseen.

Olen kuullut että ns. hip-hop -musiikki on nuorison keskuudessa suosittua. Voisit pukeutua asiaankuuluvasti koripallopaitaan ja ylisuurin roikkuviin farkkuihin siten että Tommy Hilfiger -alushousujen tuotemerkki on esillä. Kaulasta roikkuva paksu kultakoru nuorentaisi myös ulkonäköä.

Suosittelen myös tyylisuuntaan kuuluvan trendikkään lempinimen omaksumista. Miten olisi vaikka J-Dawg?
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: tapio on 11.06.2009, 18:49:13
Frederik neuvoo, että kaikki karvat pois myös miehiltä.

http://www.mtv3.fi/viihde/uutiset/muut.shtml/897512?frederik
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: IDA on 11.06.2009, 18:52:17
Quote from: mikkoellila on 10.06.2009, 23:46:13
Malliesimerkki hyvin esiintyvästä suomalaisesta poliitikosta on Jyrki Katainen. Kukaan ei kiistäne, että Katainen vaikuttaa pirteämmältä, terveemmältä, nuorekkaammalta ja älykkäämmältä kuin esim. Vanhanen, Korhonen tai Soini.

Jutta Urpilainen on melko kaunis nuori nainen, joka kuitenkin ympäripyöreän löpinänsä vuoksi vaikuttaa epäuskottavalta hempukalta. Urpilainen ei kykene antamaan itsestään samanlaista järkevää ja asiallista vaikutelmaa kuin Katainen. (Tämä ei ole kannanotto Kataisen edustaman poliittisen linjan puolesta, vaan analyysi Kataisen ja Urpilaisen esiintymistyylistä.)

Minä kiistän. Minusta Katainen vaikuttaa juuri sellaiselta, jona sinä kuvaat Urpilaisen.

Urpilainen voi olla muovia, mutta ei siinä määrin kuin Katainen. Kataisen järjestämä lehdistötilaisuus Kanervan tekstiviestien takia jäänee historiaan nimenomaan siksi, että aikuinen mies esiintyi kuin Britney Spears.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Jesse Ikälumi on 11.06.2009, 19:10:06
Quote from: mikkoellila on 10.06.2009, 23:46:13Kukaan ei kiistäne, että Katainen vaikuttaa pirteämmältä, terveemmältä, nuorekkaammalta ja älykkäämmältä kuin esim. Vanhanen, Korhonen tai Soini.

Tämä saattaa johtua myös siitä, että kolmikymppinen Katainen on nuorempi kuin viisikymmpiset Soini, Vanhanen ja Korhonen.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Leikkimielinen pihapeli on 11.06.2009, 20:17:11
Quote from: Sami Aario on 11.06.2009, 18:41:51Olen kuullut että ns. hip-hop -musiikki on nuorison keskuudessa suosittua. Voisit pukeutua asiaankuuluvasti koripallopaitaan ja ylisuurin roikkuviin farkkuihin siten että Tommy Hilfiger -alushousujen tuotemerkki on esillä. Kaulasta roikkuva paksu kultakoru nuorentaisi myös ulkonäköä.

Suosittelen myös tyylisuuntaan kuuluvan trendikkään lempinimen omaksumista. Miten olisi vaikka J-Dawg?

Minusta voisi suhtautua vähän vakavammin siihen, kun ihminen vakavissaan kyselee tyylivinkkejä. Hipetihop-vatteethan on suunnattu enemmän matalan äo:n amistoporukalle, joten se ei oikein istu Halliksen älykköimagoon. Sivistyneet lukiopojat suosivat käsittääkseni enemmän vaikkapa heviä ja emoa. Hevivaihe taitaa Halla-aholla jo olla läpikäyty, joten seuraavaksi voisi suunnata vaikka tälle linjalle:

http://www.vaycanina.com/resimler/standart/06052007172722emo_boys_rock--large-msg-1152717544.jpg
http://media.photobucket.com/image/emo/brittany7645/emo.jpg
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Miniluv on 11.06.2009, 20:25:00
QuoteSuosittelen myös tyylisuuntaan kuuluvan trendikkään lempinimen omaksumista. Miten olisi vaikka J-Dawg?

Tai Doctor R. Vai olisikohan R-Doc parempi?

Tämän nyt ei tainnut olla sitä vakavaa suhtautumista  :o
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: MW on 11.06.2009, 20:30:33
Mistä moinen arvio JH-a:n esiintymistaidoista? Ainakin pressiklubi oli Jussilta helvetinmoinen näyttö: käsi sydämelle, kuinkahan monella pinna kestäisi vastaassa älämölökuoron kolme vastaan yksi huutotykityksessä? Jäämies Jussi hoiti 10-0.

Saska hävisi pelin heti alkuun houriessaan fantasioitaan valkoisesta Suomesta, Salmenista ei kannata edes puhua, ja varmaan itseään kokeneena mediapersoonana pitävä Ruben kusi alleen ja alistui näiden kahden idiootin käsikassaraksi.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Lyyli on 11.06.2009, 20:44:53
Juuri näin. Salmen ja kumppanit puhuivat toki  erittäin "eloisasti ja vuolassanaisesti".   
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: mikkoellila on 11.06.2009, 20:47:12
Quote from: Fatman on 11.06.2009, 18:40:52
Yritin löytää Youtubesta jotain Mikko Ellilästä. Tuli vain joitakin vastenmielisiä uusnatsipätkiä, joita ei viitsinyt seurata kymmentä sekuntia kauempaa.

Häh? En minä ole yhdelläkään youtube-videolla. Miksi valehtelet tuollaisesta asiasta, jonka jokainen voi tarkistaa? Jäit kiinni aivan järkyttävän typerästä valheesta.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: mikkoellila on 11.06.2009, 20:57:21
Quote from: Jussi Halla-aho on 11.06.2009, 18:20:14
Jos Räsänen on hyvä esiintyjä ja Soini surkea kastraattilaulaja, miksi Soini on huikean paljon suositumpi kuin Räsänen?

Siksi, että Soinin edustama puolue ja sen poliittinen linja ovat suositumpia kuin Räsäsen edustama.

Esiintymistyyli ei voi valtavasti muuttaa poliittisia voimasuhteita. Se vaikuttaa vain marginaalisesti. Esimerkiksi Kepun kannatus voi vaihdella suunnilleen välillä 18-23 %, mutta se ei voi romahtaa esim. 10 prosenttiin tai nousta 30 prosenttiin. On olemassa joku raja sille, kuinka paljon puolueen puheenjohtajan tai muiden poliitikkojen karisma vaikuttaa kannatukseen.

Se vaikuttaa jonkin verran, mutta ei aivan suunnattomasti.

Quote from: Jussi Halla-aho on 11.06.2009, 18:20:14
Mitä minun, esimerkiksi, pitäisi mielestäsi tehdä sille, että olen mielestäsi kymmenen vuotta ikäistäni vanhemman näköinen olmi? Jos tällainen on rakentavaa kritiikkiä, sinulla varmaankin on vastaus tähän kysymykseen.

Rakentava kritiikki on hyväntahtoista kritiikkiä, jonka tarkoituksena on parantaa asioita. Minun ei tarvitse olla esiintymistaidon ekspertti voidakseni sanoa, että sinä näytät kymmenen vuotta ikäistäsi vanhemmalta. Sinä olet muistaakseni vuoden tarkkuudella saman ikäinen kuin Jyrki Katainen, mutta näytät selvästi vanhemmalta, keski-ikäiseltä. Katainen näyttää sinuun verrattuna nuorekkaammalta, terveemmältä ja pirteämmältä, vaikka on täsmälleen saman ikäinen.

Tämä on asia, jossa sinulla on jonkinlaista korjaamisen varaa. Minun ei tarvitse keksiä sinulle mitään uutta, nuorekasta lookia voidakseni esittää tällaista kritiikkiä. Epäkohta on ensin tuotava esille ennen kuin voidaan keksiä siihen joku ratkaisu.

Tämä on sama asia kuin se, että maahanmuuton aiheuttamien ongelmien olemassaolon tunnustaminen on edellytys näiden ongelmien ratkaisemiselle.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Sami Aario on 11.06.2009, 20:57:52
Quote from: Miniluv on 11.06.2009, 20:25:00
Tai Doctor R. Vai olisikohan R-Doc parempi?

Tai MC N-Word?
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Miniluv on 11.06.2009, 21:03:20
Quote from: mikkoellila on 11.06.2009, 20:47:12
Quote from: Fatman on 11.06.2009, 18:40:52
Yritin löytää Youtubesta jotain Mikko Ellilästä. Tuli vain joitakin vastenmielisiä uusnatsipätkiä, joita ei viitsinyt seurata kymmentä sekuntia kauempaa.

Häh? En minä ole yhdelläkään youtube-videolla. Miksi valehtelet tuollaisesta asiasta, jonka jokainen voi tarkistaa? Jäit kiinni aivan järkyttävän typerästä valheesta.

Ohjelma Skinivalkoinen Suomi on kolmas hakutulos nimelläsi. ei sinällään varmasti mitään tekemistä kanssasi, mutta hakusanat yhdistyvät satunnaisesti jo toisessa hakutuloksessa. Ja kuvaustekstiinhän voi kuka tahansa laittaa mitä haluaa.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: mikkoellila on 11.06.2009, 21:09:21
Quote from: MW on 11.06.2009, 20:30:33
Mistä moinen arvio JH-a:n esiintymistaidoista? Ainakin pressiklubi oli Jussilta helvetinmoinen näyttö: käsi sydämelle, kuinkahan monella pinna kestäisi vastaassa älämölökuoron kolme vastaan yksi huutotykityksessä? Jäämies Jussi hoiti 10-0.

Kyseinen ohjelma olikin Halla-ahon paras julkinen esiintyminen. Antaisin tuosta esiintymisestä arvosanan 9 kouluarvosteluasteikolla 4-10. Pari kertaa sen ohjelman aikana tuli nimittäin sellainen tilanne, että Halla-aho ei keksinyt mitään sanottavaa Stillerin esittämiin, paikoitellen ihan järkeviin ja asiallisiin kysymyksiin. Halla-aho oli siis pari kertaa aivan hiljaa kun hänellä nimenomaan olisi ollut tilaisuus esittää omia näkemyksiään kaikessa rauhassa, kenenkään keskeyttämättä. Tästä syystä en pidä hänen esiintymistään tuossa ohjelmassa aivan täydellisenä. Se oli kuitenkin kokonaisuutena erittäin hyvää.

Quote from: MW on 11.06.2009, 20:30:33
Saska hävisi pelin heti alkuun houriessaan fantasioitaan valkoisesta Suomesta, Salmenista ei kannata edes puhua, ja varmaan itseään kokeneena mediapersoonana pitävä Ruben kusi alleen ja alistui näiden kahden idiootin käsikassaraksi.

Stiller ei ollut selkeästi Salmenin ja Saarikosken puolella, vaan yritti toimia melko neutraalisti. Stillerin vikana oli se, että hänellä on tämän poliittisen keskusteluohjelman juontajana samanlaiset typerät koomikkomaneerit kuin aiemmin viihdeohjelmien juontajana.

Saarikoskikaan ei ollut niin hullu kuin Salmen. Saarikosken puhetyyli oli asiallisen oloinen, vaikka hänen sanomansa asiasisältö oli epärehellistä propagandaretoriikkaa.

Esiintyjien paremmuusjärjestys oli siis mielestäni tämä:

1. Halla-aho
2. Saarikoski
3. Stiller
4. Salmen

Salmen veti pohjat nimenomaan saamalla raivokohtauksen ja irvistelemällä ja syljeskelemällä jne. Salmen näytti aivan totaalisesti malttinsa menettäneeltä raivohullulta.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: mikkoellila on 11.06.2009, 21:11:14
Anja Snellman: (http://blogit.mtv3.fi/liesituuletin/2009/06/11/pulinaa-jalkipyykkia-ja-saneerauksia/)

QuoteMiltä miespoliitikot sitten näyttävät? Mitä habitus viestii? Valikoimaa riittää kokoomuksen siloposkipojista ( Stubb, Katainen ) keskustan harmaisiin eminensseihin ( Vanhanen ) ja perussuomalaisten pulskiin sanaseppoihin ( Soini ) tai vihreiden rentoihiin villapaitoihin ja poninhäntiin ( Tynkkynen, Kasvi )... Eivätkö kaikki he vetoa niin naisiin kuin miehiinkin? Miesvalikoimaa riittää, ja kaikki naiset päälle. Vai onko niin, että tavalla tai toisella syrjäytyneet, kaikkea modernisaatiota vastustavat, jyrkkiä mielipiteitä mm. maahanmuuttoon, homoliittoihin ja adoptio-oikeuksiin esittävät miehet eivät löydä kosketuspintaa ajatuksilleen ja habituskaipuulleen muualta kuin perussuomalaisista? Koulutetut, tasa-arvoa ajavat naiset ovat vastapuolella? Eivät könsikäs-katu-uskottavia. Sukupuoliko rikkoo nyt myös puoluerajoja; miesdemari tai vasemmistoliittolainen mies äänestää mieluummin perussuomalaista miestä, joka "näyttää" demarilta, "näyttää" äijältä... On hyvä muistaa, että Jukka Relander perusti maaliskuussa puolueeseensa oman Vihreän miesliikkeen. Povaan, että sukupuoliasetelmat vielä tästä kärjistävät tunteita.

Vasemmistoliiton nyt jo ex-puheenjohtaja Martti Korhonen on partasuu mörökölli-osastoa. Lempeä pikemminkin kuin terävä, kohtelias pikemminkin kuin arrogantti. Hän ei kaiketi koskaan ollut puolueen änkyräsiiven suosikki. Ei muuten ollut Suvi-Anne Siimeskään, tuo leipova ortodoksi. Vaan nyt huudetaan apuun Paavoa. Arhinmäki puhuu ainakin poikien kieltä, hakee vertauksia jalkapallosta ja urheilusta yleensäkin. Se on kunnon äijäpolitiikkaa se. Isot pojatkin tykkäävät.

Jää sitten nähtäväksi, kerääkö uusi Paavo väen taakseen, sen verran jurottava ja särmikäs hän on poliitikkona. Nuorennusleikkaus tehnee hyvää; on toki muistettava, että ei se äänestäjäkunta ja kansa siitä nuorru. Päinvastoin.

Ja missä ovat Vasemmistoliiton tuoreet naiskasvot? Mikseivät Minna Sirnö tai Sirpa Puhakka asetu ehdolle puheenjohtajaksi? Merja Kyllönen ja Aino-Kaisa Pekonen ovat nuoria ja vielä suurelle yleisölle tuntemattomia. Uutta imagoa peliin Vasemmistoliitossakin! Ay-SAK-uroiden oheen raikkaita kasvoja, joiden ei tarvitse NÄYTTÄÄ vasemmistolaisilta! Henna-hiusväri ja liehuvat etnovaatteet eivät ole enää must. Tämän päivän politiikkahan on MYÖS sitä, miltä juttu NÄYTTÄÄ. Asiasisältö on tietysti tärkein, mutta imago on entistäkin oleellisempi. Viimeistään nyt se on tajuttava myös vasemmalla päin.

Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: MW on 11.06.2009, 21:21:44
Quote from: mikkoellila on 11.06.2009, 21:09:21
Pari kertaa sen ohjelman aikana tuli nimittäin sellainen tilanne, että Halla-aho ei keksinyt mitään sanottavaa Stillerin esittämiin, paikoitellen ihan järkeviin ja asiallisiin kysymyksiin. Halla-aho oli siis pari kertaa aivan hiljaa kun hänellä nimenomaan olisi ollut tilaisuus esittää omia näkemyksiään kaikessa rauhassa, kenenkään keskeyttämättä. Tästä syystä en pidä hänen esiintymistään tuossa ohjelmassa aivan täydellisenä. Se oli kuitenkin kokonaisuutena erittäin hyvää.

*snip*

Saarikoskikaan ei ollut niin hullu kuin Salmen. Saarikosken puhetyyli oli asiallisen oloinen, vaikka hänen sanomansa asiasisältö oli epärehellistä propagandaretoriikkaa.

Esiintyjien paremmuusjärjestys oli siis mielestäni tämä:

1. Halla-aho
2. Saarikoski
3. Stiller
4. Salmen

Salmen veti pohjat nimenomaan saamalla raivokohtauksen ja irvistelemällä ja syljeskelemällä jne. Salmen näytti aivan totaalisesti malttinsa menettäneeltä raivohullulta.

Jep jep, aika samoilla linjoilla tässä. Mitä tulee Jussin menetettyihin tilaisuuksiin tuossa, nämä on niitä asioita joita itse kukin on varmaan omallakin kohdallaan joskus yöllä sängyssä pohtinut. Vastapuolen raivokas hyökkäys kaiketi sai konseptit sekaisin, ja defenssimoodin päälle. Tässä "defenssimoodi" ehkä johti siihen, että oli parempi olla hiljaa kuin mahdollisesti antaa hulluille lisää bensaa.

Mitä Jussin habitukseen ja Kataiseen tulee, en ymmärrä mistä rinnastus. Omissa silmissäni Kataisen poikamainen habitus ja pakotettu hymy ei oikein uskottavuutta lisää, vaikka toki myönnän, että täysin vailla meriittejä ei kai edes Suomessa Kataisen asemaan pääse.

Onkos tässä nyt sellaista eskoahomaista terveysuskonto-fanatismia tippanen takana? Ihmisellä ei voi olla mitään substanssia, ellei rasvaprosentti ole alle 10, rusketusta, freesiyttä, hyvää oloa leseistä ja ihqua intoa?
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Ant. on 11.06.2009, 21:37:50
1. Hiustensiirroilla saa aikaan hyviä ja pysyviä tuloksiin:

http://www.hairlosshelp.com/forums/messageview.cfm?catid=58&threadid=83846&enterthread=y

- Hiustensiirtoihin on turvautunut esimerkiksi Yhdysvaltojen varapresidentti, joskin tulos on 80-luvulla tehtynä järkyttävän huono. Suomessa näitä tekee Nordström, mutta paljon parempia tekijöitä on tarjolla ulkomailla

2. Hammaskalusto on helppo korjata kuorin:

http://www.pakkotoisto.com/vbulletin/showpost.php?p=1387677&postcount=20

- Näitä löytyy kaikilta näyttelijöiltä ja amerikkalaisilta poliitikoilta

3. Luomet ja näpyt saa pois vaikka terveyskeskuksessa, mutta laserilla poistettuna säätyy arvilta. Helsingissä palveluja tarjoaa muiden muassa Sairaala Laseri

4. Solariumia on saatavana mistä vain, mutta se valitettavasti lisää ihosyövän riskiä. Tämän suhteen on harkittava, kuinka pitkän tähtäimen projekti on kyseessä. Tupakan kanssa on sama juttu. Nikotiini ja muut myrkyt auttavat keskittymisessä, mutta terveyshaitat ovat kiistämättömät. Emme aseta politiikkaa ihmiselämän edelle, joten UV-säteilyä vain kohtuudella ja tupakasta kokonaan eroon.

5. Kuntoilussa personal trainer on valttia. Täällähän on pakkiksen kavereita, jotka varmaan ottavat projektin omakseen. Raskaiden treenien yhteydessä trainerin tehtävänä on motivoida, neuvoa sekä tentata maahanmuuttopoliittisista faktoista, jolloin ne tulevat mieleen muissakin raskaissa tilanteissa kuin itsestään. Hyvä fyysinen kunto ehkäisee myös poliitikolle harmillisia sairastumisia. Ruokavaliosta huolehtiminen voidaan panna jonkun muun harteille, jos trainerin kyvyt tai aika eivät riitä.

6. Asua ja tyyliä varten voidaan perustaa oma sillä silmällä -ryhmä. Jukka Hankamäen pitää olla ainakin mukana. Seksuaalivähemmistöön kuuluvana hän tuntee varmasti tyylit ja skeneen kuuluvana pystyy ottamaan huomioon maahanmuuttokriittisten erityistarpeet pukeutumisessa.

Kaikkea yllä olevaa valvoo Mikko Ellilä, jonka suora tyyli ei armahda ketään eikä projekti siten mene pieleen keskinäisen mielistelyn takia. Ellilän erinomainen kielitaito ja kielenkäyttökyky mahdollistavat ulkomaalaisten vaihtoehtojen tehokkaan käyttöönoton ja mahdollisuudet hyviinkin alennuksiin sekä rahat takaisin -vaatimuksiin, jos tulos ei vastaa sovittua. Edusmiehen käyttäminen säästää myös Jussin aikaa sekä vähentää stressiä, jolloin tupakoinnin lopettaminen on helpompaa.

Rahoitus on järjestettävissä Hommafoorumin mainostulojen ja erityisesti yksityisten ja yritysten lahjoitusten kautta. Myös Halla-ahon nimen käyttöoikeuden voi myydä lyhytaikaisesti tietyille projektiin liittyville yrityksille tyyliin: "Maahanmuutto on lopetettavissa, samoin tupakointi. Jussi Halla-aho onnistui tuotteillamme jälkimmäisessä."
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Jussi Halla-aho on 11.06.2009, 21:42:19
Ehkä kuitenkaan en ryhdy nuorekkaaksi kataiseksi, koska en ole katainen vaan halla-aho. Ellen saa yleisön pöksyjä kastumaan sillä, mitä minulla on, jääkööt kuiviksi.

Sen sijaan pidän jonkinasteisena vastuunpakoiluna sitä, että Mikko Ellilä ei lähde politiikkaan ja hurmaa suuria massoja mamukritiikin taakse, vaikka hän selvästi tietää, miten homma hoidetaan.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: todellisuus on 11.06.2009, 21:54:05
Quote from: mikkoellila on 11.06.2009, 20:47:12
Quote from: Fatman on 11.06.2009, 18:40:52
Yritin löytää Youtubesta jotain Mikko Ellilästä. Tuli vain joitakin vastenmielisiä uusnatsipätkiä, joita ei viitsinyt seurata kymmentä sekuntia kauempaa.

Häh? En minä ole yhdelläkään youtube-videolla. Miksi valehtelet tuollaisesta asiasta, jonka jokainen voi tarkistaa? Jäit kiinni aivan järkyttävän typerästä valheesta.
Seppo Lehdon projekteja :)

Koska olet esiintynyt omalla nimelläsi ja pitänyt melua maahanmuuton epäkohdista, sinut on jo tahrattu paskaan. Positiivista tässä on se, että mitä enemmän ihmisiä Lehto tahraa, sitä tehottomaksi hänen leimansa tulee. Kun melunpitäjiä oli vain 1-5 Suomessa, leima oli uskottava ja tehokas. Nyt teitä on jo kolmisenkymmentä, joten vain naiivimmat kukkahattu-hyysärit uskovat Lehdon ripulisekoitus-karhunhalauksiin.

Halla-ahon julkisuuskuvassa on korjaamista, mutta kaikkea ei voi korjata heti ja osa sinun "korjaus"ehdotuksistasi toimisi lähinnä tarkoitustaan vastaan. Pihapelin "ala bodaamaan ja juokse maraton, muuten et voi pärjätä politiikassa"-neuvojen tarkoitus lienee lannistaa, "aja hiuksesi skinheadiksi"-neuvojen tarkoitusperät taidamme kaikki arvatakin.

Tärkeintä olisi lopettaa tarkoitukseton riidanhaastaminen. Jos joku kaataa paskaa niskaan, se on hänen häpeänsä. Jos joku puhuu kuin pelle, se on hänen ongelmansa. Hyvän poliitikon erottaa siitä, että hän pitää melua vain asioista, jotka hän näkee tärkeäksi korjata ja joihin hänellä on jo korjausehdotuksia. Erityisesti oman teltan sisälle ei pitäisi kusta, vaikka olisi kuinka aihetta.

Tarkeimpänä näkisin asenteen ja käyttäytymisen muuttamisen positiivisempaan suuntaan. Positiivinen asenne vetää aina puoleensa, tämän takia sieluttomat ammattipoliitikot a la Jyrki Katainen eivät suostu leikkaamaan budjettia vaan pitävät vaaliteemoina vain rahoituksen lisäämistä hyviin ja kivoihin juttuihin.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: mikkoellila on 11.06.2009, 21:55:05
Quote from: Jussi Halla-aho on 11.06.2009, 21:42:19
Ehkä kuitenkaan en ryhdy nuorekkaaksi kataiseksi, koska en ole katainen vaan halla-aho. Ellen saa yleisön pöksyjä kastumaan sillä, mitä minulla on, jääkööt kuiviksi.

Kieltäydyt siis esiintymistaitosi parantamisesta, vaikka se voisi kasvattaa edustamasi poliittisen linjan kannatusta.

Mainittakoon, että esimerkiksi Martti Ahtisaaren gallup-kannatus oli Elisabeth Rehnin kannatusta pienempi ennen Ahtisaaren käymää esiintymiskurssia. Ahtisaari voitti Rehnin petrattuaan esiintymistään.

Esiintymistaito ja imago eivät vaikuta kannatukseen aivan suunnattomasti, mutta kuitenkin jonkin verran. Äänimäärä voinee kasvaa tai pudota ainakin parikymmentä prosenttia imagosyistä. Äsken käydyissä europarlamenttivaaleissa näimme, että hyvin pienet, alle kymmenen prosentin erot ehdokkaiden äänimäärissä ratkaisivat joidenkuiden läpimenon ja joidenkuiden rannallejäännit.

On siis typerää ajatella, että poliitikolla on varaa menettää esim. parikymmentä prosenttia äänestäjistään huonon imagonsa vuoksi.

Quote from: Jussi Halla-aho on 11.06.2009, 21:42:19
Sen sijaan pidän jonkinasteisena vastuunpakoiluna sitä, että Mikko Ellilä ei lähde politiikkaan ja hurmaa suuria massoja mamukritiikin taakse, vaikka hän selvästi tietää, miten homma hoidetaan.

Ensinnäkään en ole väittänyt olevani esiintymistaidon asiantuntija. Selitin jo, että on vain pakko tuoda ongelman olemassaolo esille ennen ongelman ratkaisemista.

Toiseksi minun mielipiteeni maahanmuuttopolitiikasta ovat niin kaukana nykyisestä poliittisesta mainstreamista, että niille on mahdotonta saada suurten massojen kannatusta parhaimmallakaan markkinointikampanjalla. Kuten sanoin, esiintymistaito ja imago vaikuttavat kannatukseen vain jonkin verran, eivät siis aivan suunnattomasti. Mikään imago ei nykytilanteessa saisi valtavaa äänivyöryä sellaisen linjan taakse, että kaikki Euroopassa nykyisin asuvat Lähi-idästä ja Afrikasta kotoisin olevat maahanmuuttajat pitäisi karkoittaa takaisin alkuperämaihinsa. Tästä syystä en usko, että minun kieltäytymiseni ehdokkuudesta olisi syynä maahanmuuttokritiikin vähäiseen kannatukseen vaaleissa.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: reino on 11.06.2009, 21:58:35
Quote from: Ant. on 11.06.2009, 21:37:50
"Maahanmuutto on lopetettavissa, samoin tupakointi. Jussi Halla-aho onnistui tuotteillamme jälkimmäisessä."

Huutonaurua.

Ellilä olis pirun kova personal trainer. Se sais aggret pintaan ja adrenaliinin virtaamaan joka treenissä. Ja huom! 9% rasvat!! Ja aina välillä Ellilän sisko vois tuurata sitä, jolloin saataisiin myös luontaiset testotasot kuntoon.

Kyllä tosta jonkinlaisen Jari Sarasvuo Fight Club Challenge -tyyppisen formaatin sais. Onko muita mukaan lähtijöitä kuin Jussi ja minä? Kyllä ton Neloselle sais myytyä.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: MW on 11.06.2009, 22:05:12
Quote from: reino on 11.06.2009, 21:58:35
Kyllä tosta jonkinlaisen Jari Sarasvuo Fight Club Challenge -tyyppisen formaatin sais. Onko muita mukaan lähtijöitä kuin Jussi ja minä? Kyllä ton Neloselle sais myytyä.

Mä voin tulla ringsaidille kaljamahaisena pönöttämään naama punasena ja huutelemaan asiattomuuksia.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Jussi Halla-aho on 11.06.2009, 22:13:45
Quote from: mikkoellila on 11.06.2009, 21:55:05
Toiseksi minun mielipiteeni maahanmuuttopolitiikasta ovat niin kaukana nykyisestä poliittisesta mainstreamista, että niille on mahdotonta saada suurten massojen kannatusta parhaimmallakaan markkinointikampanjalla. Kuten sanoin, esiintymistaito ja imago vaikuttavat kannatukseen vain jonkin verran, eivät siis aivan suunnattomasti. Mikään imago ei nykytilanteessa saisi valtavaa äänivyöryä sellaisen linjan taakse, että kaikki Euroopassa nykyisin asuvat Lähi-idästä ja Afrikasta kotoisin olevat maahanmuuttajat pitäisi karkoittaa takaisin alkuperämaihinsa. Tästä syystä en usko, että minun kieltäytymiseni ehdokkuudesta olisi syynä maahanmuuttokritiikin vähäiseen kannatukseen vaaleissa.

Etkö siis ole valmis yhteisen hyvän vuoksi hieman silottelemaan mielipiteitäsi tai ainakin niiden ilmaisua?

Tuskin se on yhtään vaikeampaa kuin se, että minä muutun introvertista ekstrovertiksi ja nuorennan naamaani kymmenellä vuodella.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: M.K on 11.06.2009, 22:26:18
Ei kai sillä ulkonäöllä/hiustyylillä ole mitään väliä, ainakaan Hollannissa  :)

http://img255.imageshack.us/img255/5066/wilders31002onlinebildot7.jpg

Asiakysymykset ratkaisee.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Alpo on 11.06.2009, 22:47:15
Quote from: Jussi Halla-aho on 11.06.2009, 21:42:19Sen sijaan pidän jonkinasteisena vastuunpakoiluna sitä, että Mikko Ellilä ei lähde politiikkaan ja hurmaa suuria massoja mamukritiikin taakse, vaikka hän selvästi tietää, miten homma hoidetaan.

On sanottu, että insinööri tietää tuhat asentoa, mutta ei saa seisomaan.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Vasarahammer on 11.06.2009, 23:16:49
Quote from: Alpo on 11.06.2009, 22:47:15
On sanottu, että insinööri tietää tuhat asentoa, mutta ei saa seisomaan.

Niin ja konsultti tietää tuhat asentoa mutta ei ole koskaan ollut naisen kanssa.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: MW on 11.06.2009, 23:47:32
Quote from: Alpo on 11.06.2009, 22:47:15

On sanottu, että insinööri tietää tuhat asentoa, mutta ei saa seisomaan.

Höps. Insinööri saa seisomaan, tietää tuhat asentoa, mutta tulee pienimmän vaivan vs. maksimaalisen kiihottumisen (kansanryhmää kohtaan) ideaalin, eli derivaatan nollakohdan, kautta. Paitsi juhlapäivinä. Juhlapäiviä ovat kirkolliset pyhät ja niiden ulkopuolelle osuvat arkipäivät ja viikonloput, paitsi jos on krapula.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Nikopol on 12.06.2009, 12:54:36
Nuiva Eye for an Olmi Guy. Nibelungista nätiksi. Suomen huippukaupunginvaltuutettu haussa. Uskomaton muodonmuutos. Tanssii netsien kanssa. Kill Jussi.

Kymmenen netsiä suorittaa tehtäviä joissa mitataan esiintymiskykyä, vakuuttavuutta ja tv-säteilyä. Joka jakson lopussa Ellilä sanoo pudonneille: Kieltäydyt siis esiintymistaitosi parantamisesta, vaikka se voisi kasvattaa edustamasi poliittisen linjan kannatusta. Sinun tanssisi loppuvat.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Köyhä kylddyyri on 12.06.2009, 13:13:21
Quote from: reino on 11.06.2009, 21:58:35
Quote from: Ant. on 11.06.2009, 21:37:50
"Maahanmuutto on lopetettavissa, samoin tupakointi. Jussi Halla-aho onnistui tuotteillamme jälkimmäisessä."

Huutonaurua.

Ellilä olis pirun kova personal trainer. Se sais aggret pintaan ja adrenaliinin virtaamaan joka treenissä. Ja huom! 9% rasvat!! Ja aina välillä Ellilän sisko vois tuurata sitä, jolloin saataisiin myös luontaiset testotasot kuntoon.

Kyllä tosta jonkinlaisen Jari Sarasvuo Fight Club Challenge -tyyppisen formaatin sais. Onko muita mukaan lähtijöitä kuin Jussi ja minä? Kyllä ton Neloselle sais myytyä.
Minä olen mukana. Ekan jakson nimi voisi olla "Kuinka käytän kulmalippua oikein?". Toisessa jaksossa käsiteltäisiin aihetta: "Kivenmurikka: Tähtäys ja heitto"
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: sydäri on 12.06.2009, 16:38:45
Halla-aho vastaan Salmen, Pressiklubi.
Lahtinen ja Nieminen vastaan skepsis Niemelä ja Hussein, A-talkissa.
Pöntinen vastaan Oge Eneh, Radiossa.

Kaikissa esimerkeissä vastapuoli on alkuun kuulostanut paremmin yleisöön uppoavalta, mutta joissa liika puhe on lopulta syönyt uskottavuuden.

TV-esiintymisissä kuitenkin pitää myös näyttää edustavalta, ensireaktio saa suuren merkityksen kun ihmisestä luodaan mielikuvaa.

Uskoisin, että ainakin kolmen suurenpuolueen kansanedustajien imagoa muutetaan imagokonsulttien toimesta.
Ja tuskin on sattumaa, että V-M Saarakkala kuulostaa ja näyttää samalta kuin Soini.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: AkateeminenPätkätyöläinen on 12.06.2009, 23:46:08
Quote from: mikkoellila on 11.06.2009, 21:55:05Kieltäydyt siis esiintymistaitosi parantamisesta, vaikka se voisi kasvattaa edustamasi poliittisen linjan kannatusta.

Kiitokset Mikko Ellilälle, tämä ketju on aivan hillitöntä settiä.

Ehdin jo harmitella Konttorin uusintakierroksen päättymistä, mutta eipä huolta - David Brent onkin siirtynyt Hommaforumille. ;D
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: far angst on 13.06.2009, 01:17:28
Quote from: mikkoellila on 11.06.2009, 21:55:05,,,,Mainittakoon, että esimerkiksi Martti Ahtisaaren gallup-kannatus oli Elisabeth Rehnin kannatusta pienempi ennen Ahtisaaren käymää esiintymiskurssia. Ahtisaari voitti Rehnin petrattuaan esiintymistään.

Esiintymistaito ja imago eivät vaikuta kannatukseen aivan suunnattomasti, mutta kuitenkin jonkin verran. Äänimäärä voinee kasvaa tai pudota ainakin parikymmentä prosenttia imagosyistä.,,,,,

Koska säikeessä jo ennestään on sekä camp- että kitscharvoja, ajattelin puolestani heittää trashiä joukkoon.   Martti Ahtisaari ei voittanut presidentinvaaleja, ja kaikkein vähiten esiintymiskurssinsa ansiosta.  Elisabeth Rehn hävisi tuon baletin siksi, että viimeisinä, ratkaisevina päivinä hänen asiaansa ajoi televisiossa kummajainen Kuttu-Uma Aaltonen, jonka jokaisen esiintymisen sanotaan maksaneen Rehnille noin 100 000 ääntä.  Rehn ei asiasta varoitettunakaan suostunut lukitsemaan Umaa synkkään kellariin, vaan päästi tämän haamuilemaan televisioon tunnetuin seurauksin.

Tämä tästä, ja nyt pojille annetaan tupakkaa,,,,
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Hervannan Jukka on 13.06.2009, 05:41:23
Quote from: Vasarahammer on 11.06.2009, 23:16:49
Quote from: Alpo on 11.06.2009, 22:47:15
On sanottu, että insinööri tietää tuhat asentoa, mutta ei saa seisomaan.

Niin ja konsultti tietää tuhat asentoa mutta ei ole koskaan ollut naisen kanssa.

Näin ajatellen on varsin selvää mihin hommiin niitä maahanmuuttajia tarvitaan.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: mikkoellila on 13.06.2009, 23:01:28
Quote from: sydäri on 12.06.2009, 16:38:45
Halla-aho vastaan Salmen, Pressiklubi.
Lahtinen ja Nieminen vastaan skepsis Niemelä ja Hussein, A-talkissa.
Pöntinen vastaan Oge Eneh, Radiossa.

Kaikissa esimerkeissä vastapuoli on alkuun kuulostanut paremmin yleisöön uppoavalta, mutta joissa liika puhe on lopulta syönyt uskottavuuden.

Oge Eneh ei ole relevantti esimerkki, koska hän on sangen huonosti suomea puhuva afrikkalainen nainen.

Lahtisen ja Niemisen esiintymisestä ko. ohjelmassa varmaan kaikki olivat sitä mieltä, että heistä jäi melko mitäänsanomaton kuva. Lahtinen ja Nieminen lähinnä vain väistelivät toimittajan kysymyksiä eivätkä ottaneet kunnolla kantaa mihinkään.

Niemelä teki itsestään pellen menettämällä malttinsa ja karjumalla selvästi normaalia puheääntä kovemmin. Olen tavannut Niemelän livenä pari kertaa ja olen huomannut hänen käyttäytyvän täsmälleen samalla tavalla myös ilman tiedotusvälineiden läsnäoloa. Niemelän harrastama kontrolloimaton karjahtelu on aivan eri asia kuin normaali puheliaisuus.

Mainitsemasi Hussein-niminen somali, joka on Keskustapuolueen nuorisojärjestön Helsingin osaston puheenjohtaja, varmaan vaikutti useimpien katsojien mielestä järkevältä ja asialliselta.

Quote from: sydäri on 12.06.2009, 16:38:45
TV-esiintymisissä kuitenkin pitää myös näyttää edustavalta, ensireaktio saa suuren merkityksen kun ihmisestä luodaan mielikuvaa.

Uskoisin, että ainakin kolmen suurenpuolueen kansanedustajien imagoa muutetaan imagokonsulttien toimesta.

Aivan.

Quote from: sydäri on 12.06.2009, 16:38:45
Ja tuskin on sattumaa, että V-M Saarakkala kuulostaa ja näyttää samalta kuin Soini.

Minun mielestäni Saarakkala ei todellakaan kuulosta eikä näytä samalta kuin Soini.

Saarakkala on nuori ja melko vilkkaasti puhuva ja terveen, hyväkuntoisen näköinen.

Soini on sitä ikäluokkaa, että voisi olla Saarakkalan isä. Tämä ei sinänsä ole tietenkään mikään dismeriitti, mutta n. 25-vuotias mies ja n. 55-vuotias mies eivät todellakaan ole samannäköisiä.

Soini puhuu hitaasti ja hyvin yksinkertaisin lausein ja viljelee omia typeriä, eksentrisiä fraasejaan ("tupauunot", "kottaraisenpöntöntuijottajat", "lähti kuin hauki kaislikosta" jne.), kun taas Saarakkala puhuu normaalia yleiskieltä, pyrkimättä yksinkertaistamaan ulosantiaan Soinin harrastamiksi kolmen sanan lauseiksi.

Saarakkala on terve ja normaalipainoinen, kun taas Soini on sairaalloisen lihava, Martti Ahtisaaren tasoa. Tämä on valtava ero heidän habituksessaan.

Saarakkalan esiintymisessä minua ärsyttää lähinnä hänen broilerimaisuutensa, hänen eräänlainen pikkuvanhuutensa ja kaavamaisuutensa, jopa eräänlainen koulupoikamaisuutensa. Hänen pitäisi puhua räväkämmin eikä olla niin varovasti kieli keskellä suuta.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: Leikkimielinen pihapeli on 14.06.2009, 00:04:05
Quote from: mikkoellila on 13.06.2009, 23:01:28
Soini puhuu hitaasti ja hyvin yksinkertaisin lausein ja viljelee omia typeriä, eksentrisiä fraasejaan ("tupauunot", "kottaraisenpöntöntuijottajat", "lähti kuin hauki kaislikosta" jne.)

Eivät nuo mielestäni ole mitenkään eksentrisiä fraaseja. Ne toki saattavat vaikuttaa siltä politiikassa, koska kielenkäyttö on siellä niin väritöntä. Esim. jossain pallopeleissä on ihan yleistä sanoa pelaajasta, joka irtoaa vastustajasta terävällä spurtilla, että "sehän lähti ku hauki rannasta".
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: terrakotta on 16.06.2009, 07:28:09
Quote from: mikkoellila on 13.06.2009, 23:01:28
Quote from: sydäri on 12.06.2009, 16:38:45
Ja tuskin on sattumaa, että V-M Saarakkala kuulostaa ja näyttää samalta kuin Soini.

Minun mielestäni Saarakkala ei todellakaan kuulosta eikä näytä samalta kuin Soini.

Tämä on näemmä mielipidekysymys, sillä minusta kyllä kuulostaa. Perustan mielipiteeni omaan yksittäiseen kokemukseeni. Kuulin Saarakkalan puhuvan radiossa ihan sattumalta, kun työkaveri laittoi radion päälle. Aloin sitten kuunnella, että Soinihan se siellä puhuu. Täsä vaiheessa en vielä ollut ehtinyt kuulla puhujan nimeä. Huomasin hyvin nopeasti, että vaikka tyyli oli Soinin, ääni ei oikein kuulostanut Soinin ääneltä. Rupesin sitten kuuntelemaan tarkemmin, kunnes radiojuontaja kertoi kyseessä olevan Saarakkalan. Soinista olisi kuitenkin täysin mennyt tyylinsä puolesta.
Title: Vs: 2009-06-06 - IL tutkimus ennustaa: Soini äänikuninkaaksi yli 100 000 äänellä
Post by: IDA on 16.06.2009, 09:02:25
Quote from: Leikkimielinen pihapeli on 14.06.2009, 00:04:05
Eivät nuo mielestäni ole mitenkään eksentrisiä fraaseja. Ne toki saattavat vaikuttaa siltä politiikassa, koska kielenkäyttö on siellä niin väritöntä. Esim. jossain pallopeleissä on ihan yleistä sanoa pelaajasta, joka irtoaa vastustajasta terävällä spurtilla, että "sehän lähti ku hauki rannasta".

Niinpä. Näissä piireissä pallopelit ovat kuitenkin auttamatta uncool.