News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

GALLUP: Hommalaisten suosikki seuraavaksi hallituspohjaksi?

Started by Tragedian synty, 16.03.2015, 20:23:33

Previous topic - Next topic

Minkä hallituspohjan kanssa toivoisit Perussuomalaisten muodostavan Suomen seuraavan hallituksen?

Porvari (KOK + KESK)
94 (66.7%)
Sinipuna (KOK + SDP)
1 (0.7%)
Punamulta (KESK + SDP)
46 (32.6%)

Total Members Voted: 141

Tragedian synty

Monissa ketjuissa on viime aikoina keskusteltu siitä, mikä olisi paras hallituspohja seuraavalle vaalikaudelle. Koska valtaosa hommalaisista toivoo Perussuomalaisten olevan hallituksessa mukana, kysymys kuuluu, mihin perinteiseen hallituspohjaan kukin toivoo puolueen liittyvän. Viimeaikaiset kannatusmittaukset näyttävät siltä, että enemmistöhallitukseen tarvitaan kolme suurta puoluetta, ja koska laajapohjainen hallitus on tällä vaalikaudella osoittanut kyvyttömyytensä hallita maata, en usko suurilla puolueilla olevan suuria haluja ottaa pieniä mukaan, joten olen jättänyt ne kyselyn ulkopuolelle.

Itse toivon paluuta punamultaan. Syitä on ainakin kolme: 1) Kokoomus on nykyjohdolla ottanut linjan, jota en voi hyväksyä, joten toivon sen jäävän oppositioon miettimään tulevaisuuttaan uusiksi; 2) SDP on rakenteellisessa kriisissä, kun sen uskollisimmat kannattajat kuolevat hyvää vauhtia, ja puolueen jääminen tässä vaiheessa hallitukseen tekemään ikäviä päätöksiä estää sitä saamasta kannatustaan nousuun, mikä porvaripohjalla olisi enemmän kuin todennäköistä; ja 3) Perussuomalaisten kannattajat ovat keskimäärin lähempänä Keskustaa ja SDP:tä kuin Kokoomusta, joten hallitusyhteistyö niiden kanssa todennäköisesti rokottaisi puolueen kannatusta vähemmän, joten Perussuomalaisilla on punamultapohjalla suuremmat todennäköisyydet olla vuonna 2019 hallituskunnossa, jossa jatkaa työtä itsenäisen, suomalaisen Suomen puolesta.
Ceterum censeo Russiam esse delendam.

Oho

Mites olisi Itämeren pohja kun Mariaanien haudalle asti sitä ongelmajätettä ei viitsisi rahdata?

John

Hyvä aihe, itsekin miettinyt tällaisen tekoa. Kannatan kesk-ps-kok -hallitusta, koska siinä on parhaat mahdollisuudet ajaa maahanmuuttopolitiikan kiristämistä, mokutuskoneiston purkamista ja esimerkiksi kehitysyhteistyörahojen vähentämistä.

Faidros.

Quote from: Oho on 17.03.2015, 07:53:30
Mites olisi Itämeren pohja kun Mariaanien haudalle asti sitä ongelmajätettä ei viitsisi rahdata?

Sopii hyvin, kunhan löytyy se hapeton ja kuollut kohta.
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Isäntä ja loinen

Nyt tarvitaan kylmänviileä porvarihallitus. Mitä konservatiivisempi, sen parempi. KESK+KOK+PS on se troikka, jonka puolesta olen liputtanut jo vuosia. Toivottavasti PS ei tee indeksien jäädyttämisestä kynnyskysymystä. Olen Osmo Soininvaaran kanssa samaa mieltä siitä, että KESK+SDP+PS olisi todennäköisesti aikamoinen katastrofi. SDP:n änkyröintiä tämä maa ei kestä enää hetkeäkään. Peruspunamullassa olisi myös se riski, että SDP ja PS löytäisivät toisensa monissa sossuilukysymyksissä.
- Vapaus vai vastuu?
- Vastuu.
- Oikeus vai velvollisuus?
- Velvollisuus.

Tavan

Kyse lienee siitä, ajatellaanko nimenomaan ja vain seuraavaa hallituskautta, vaiko esim 8-12 vuotta tulevaisuuteen. Maksimaalisen tehokas 4 vuotta saataisiin tähän hätään varmaan porvarihallituksella. Maa on kriisitilanteessa, joten maksimaaliselle tehokkuudelle olisi kyllä tarvetta. Toisaalta pitkäjänteisemmin ajtaellen parhaat mahdolliset 8-12 vuotta saatettaisiin saada jättämällä kokoomus nyt oppositioon ja odottamalla, että siitä kuoriutuu parempi puolue tulevia hallituksia ajatellen. Demareista tuskin kuoriutuu oppositiossa mitään positiivista. Vahvistuvat vain ja kumoavat jatkossa sen hyvän mitä kriisihallitus saisi aikaan.

Demareista lienee turha odottaa nousevan mitään Rajamäkeen verrattavaa järkimiestä puolueen johtoon tms. Demareiden todennäköinen tie lienee joko epätoivoinen poteroituminen tai sitten siirtymä kohti radikaalivasemmistoa. Kokoomuksen suhteen olen siis toivorikkaampi, joskin uskon muutospaineen olevan kovempi, jos kokoomus jää oppositioon. Sikäli kun hallitus tekee leikkauksia ja veronalennuksia, on kokoomuksella myös heikompi asema tehdä oppositiopolitiikkaa muulla keinoin, kuin siirtämällä arvojaan vähemmän edistysmieliseen suuntaan.
This was my father's belief and this is also mine:
  Let the corn be all one sheaf--
And the grapes be all one vine,
  Ere our children's teeth are set on edge
By bitter bread and wine.

Micke90

Jos kolme suurta muodostavat hallituksen, niin toivoisin Kepun, Persujen ja Kokkareiden hallitusta. Jos kaksi suurta muodostavat hallituksen, haluan ehdottomasti Kepujen ja Persujen hallituksen.

Faidros.

Kepu ja SDP yhdessä tekemässä lehmänkauppojaan, aidon punamullan malliin, ei hyvältä näytä! :facepalm:
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

KTM

Oikeastaan tarjolla ei ole yhtään hyvää hallituspohjaa.

Veikkaankin että seuraava hallitus ei tule saamaan yhtään sen enempää aikaan kuin nykyinen, toinen peräkkäinen katastrofi tulossa.

Totti

Punamulta olisi kuolinisku Suomelle. Suomen talous ei enää kestä ammattiliittovetoista taloudenpitoa demarien johdolla.
Toisekseen demarit haluavat "elvyttää" talouden paisuttamalla julkista sektoria vielä lisää, joko suoraan palkkaamalla tai epäsuorasti erilaisten yritystukien ja julkisten projektien kautta. Eli veroja pitäisi korottaa ja lainanottoa lisätä roimasti.

Demarien talouspolitiikka on kun peiton jakamista. He haluavat ostaa työpaikkoja omalle etupiirilleen samalla vähentäen työpaikkoja muualla korottamalla veroja.

Suomi on jo elvyttänyt vuosien varrella 130 miljardin euron edestä (julkisen sektorin kokonaisvelka). On ilmiselvää, ettei tällainen elvyttäminen toimi vaan pitäisi syntyä aitoja työpaikkoja kannattavilla aloilla, jotka eivät ole riippuvaisia veronmaksajien rahoista.
Sosialisti on mätä ydintä myöten.
- kansanviisaus

Numeronuiva

Vaikka olen ollut peruspunamullan kannalla samoista syistä kuin ketjun aloittaja, on korostettava että valinta on kuin ruton ja koleran väliltä. Olen lähtenyt siitä, että demarit kärsivät n. 10 paikan tappion eikä mukaan oteta ainakaan vasemmistoliittoa ja vihreitä, sillä maa tarvitsee nyt toimintakykyisen ja uudistuksiin välittömästi kykenevän hallituksen. Porvarihallitus kävisi minulle paremmin, jos Stubb ymmärtäisi erota ennen hallitusneuvotteluja, mutta pelkäänpä ettei narsisti siihen kykene kun väitti nykyhallituksenkin onnistuneen 90-prosenttisesti. Sipilä on joka tapauksessa pääministeri ja perussuomalaisten pääsy ei onnistu ilman kolmatta suurta puoluetta.

Axlone

En usko että ketkään poliitikot osaavat tehdä vaikeita ratkaisuja. Nykyinen hallituskausi todistaa tämän. Vähiten huono vaihtoehto olisi tuo KOK+KESK+PS. Kaikki poliitikot ovat kuitenkin populisteja, ja äänestäjillä ei lopulta ole montaa vaihtoehtoa. Nykyisessä demokratisessa mallissa on yhtä vakavia valuvirheitä kuin eurossa.

Rubiikinkuutio

Maahanmuuttopolitiikalla, kehitysyhteistyöstä säästämisellä ja sen sellaisilla on parhaar mahdollisuudet KOK+KESK+PS hallituksessa. Lisäksi talouden järkeistäminen edistyisi tuolla hallituksella todennäköisesti paremmin kuin "elvytetään lisää"-Rinteen johdolla.
"Sananvapaus ei ole lupa loukata tai olla eri mieltä."

Asra

PS, keskusta ja SDP ilman apupuolueita, kokoomuksen paikka ei ole hallituksessa ne touhut on nyt nähty.

ﻳَﺎ ﺃَﻳُّﻬَﺎ اﻟﻨَّﺎﺱُ اﺗَّﻘُﻮا ﺭَﺑَّﻜُﻢُ اﻟَّﺬِﻱ ﺧَﻠَﻘَﻜُﻢْ ﻣِﻦْ ﻧَﻔْﺲٍ ﻭَاﺣِﺪَﺓٍ ﻭَﺧَﻠَﻖَ ﻣِﻨْﻬَﺎ ﺯَﻭْﺟَﻬَﺎ ﻭَﺑَﺚَّ ﻣِﻨْﻬُﻤَﺎ ﺭِﺟَﺎﻻً ﻛَﺜِﻴﺮًا ﻭَﻧِﺴَﺎءً ۚ ﻭَاﺗَّﻘُﻮا اﻟﻠَّﻪَ اﻟَّﺬِﻱ ﺗَﺴَﺎءَﻟُﻮﻥَ ﺑِﻪِ ﻭَاﻷَْﺭْﺣَﺎﻡَ ۚ ﺇِﻥَّ اﻟﻠَّﻪَ ﻛَﺎﻥَ ﻋَﻠَﻴْﻜُﻢْ ﺭَﻗِﻴﺒًﺎ

http://www.setakielto.fi/

Malla

Quote from: Asra on 17.03.2015, 10:41:18
PS, keskusta ja SDP ilman apupuolueita, kokoomuksen paikka ei ole hallituksessa ne touhut on nyt nähty.

Muuten kyllä, mutta RKP, aina RKP.

Taikakaulin

Kokoomus periaatteessa mielyttävämpi kumppani kuin SDP, mutta käytäntö on osoittanut, ettei noilla juuri eroa ole väristä huolimatta.
Lahjoita suomalaisen kulttuurin säilymiseen - https://www.luonnonperintosaatio.fi

"Tarjoamme ainoana valtakunnallisena tahona suoran kanavan luonnonsuojeluun.
Kaikki lahjoitukset käytetään alueiden ostoon, suojeluprosessiin ja syntyneiden luonnonsuojelualueiden vaalimiseen."

Tavan

Quote from: Malla on 17.03.2015, 10:44:07

Muuten kyllä, mutta RKP, aina RKP.

RKP:n mukanaolossa olisi hopeareunuskin. Siis mukana hallituksessa, joka kiristää tuntuvasti maahanmuuttopolitiikkaa, leikkaa kehitysavun, yms. Vähemmän varaa jeesustella jälkeenpäin. RKP:nkin olisi melkein pakko muuttaa puhetapaansa mamutuksen ja mokutuksen suhteen, jos se olisi mukana hallitusrintamassa, joka nuivistaa suomalaista politiikkaa.
This was my father's belief and this is also mine:
  Let the corn be all one sheaf--
And the grapes be all one vine,
  Ere our children's teeth are set on edge
By bitter bread and wine.

Kuli

RKP, pökäleet, sdp, keskusta ja vihreät. Vielä jos vasurit saadaan mukaan, niin Suomi pelastuu.  :P
Kiitos kaikesta Rähmis.

Rubiikinkuutio

Quote from: Tavan on 17.03.2015, 10:56:31

RKP:n mukanaolossa olisi hopeareunuskin.

Ei ole. Se ei mahdu PS:n kanssa samaan hallitukseen. Enemmin Soini anataa periksi maahanmuutosta kuin RKP. Ainoa kysymys jonka vuoksi RKP voisi antaa periksi maahanmuutosta olisi pakkoruotsi.
"Sananvapaus ei ole lupa loukata tai olla eri mieltä."

Maatiaisjuntitar

En kyllä millään haluaisi mukaan Kokoomusta tai SDP:tä.
Mutta ilmeisesti jompi kumpi on pakko ottaa, eli valita ruton ja koleran väliltä. Siinä tapauksessa se olisi sitten KOK, vaikka pitkin hampain...

Shemeikka

Kokoomus yhdessä perussuomalaisten ja keskustan kanssa ollee pienin paha. Antti Rinteen äijäfeminismi ei houkuta, silkkaa äänten kalastelua koko Antin populismi. Ja kokkareet tuskin suostuvat hallitukseen ilman isäntäpuoluettaan RKPtä, eli sekin on luultavasti audin kyydissä.
Vain kuolleet kalat kulkevat virran mukana.

https://esapaloniemi.webnode.fi/
Nude but not naked

"Ajattele itse, tai muut päättävät puolestasi." Aku-Kimmo Ripatti

Shemeikka- mamukurssin käynyt suomalainen

Tavan

Quote from: Rubiikinkuutio on 17.03.2015, 11:02:35

Ainoa kysymys jonka vuoksi RKP voisi antaa periksi maahanmuutosta olisi pakkoruotsi.

Mielestäni persujen tulisi olla valmiita tuohon myönnytykseen. Tarvittaessa annetaan pakkoruotsin jatkua, jos vastalahjana tiukennetaan maahanmuuttopolitiikkaa. RKP myy vaikka vanhan äitinsä, jos se hallitukseen pääsyllään pääsee estämään vapaaehtoisen kielivalinnan.
This was my father's belief and this is also mine:
  Let the corn be all one sheaf--
And the grapes be all one vine,
  Ere our children's teeth are set on edge
By bitter bread and wine.

Green

Kokoomus ajaa kiihkeästi ns. työperäisen maahanmuuton lisäämistä ja mm. saatavuusharkinnan poistamista (ks. esim. Juhana Vartiaisen puheet) Elinkeinoelämän Keskusliiton vaatimusten mukaisesti. Kepukin hyväksyy sen, jos kohta vähemmän innokkaasti. Jos PS menee näiden kahden kelkkaan, se jyrätään vähemmistöön ja joutuu joko tyytymään ratkaisuun tai eroamaan hallituksesta. Työvoiman saatavuusharkinnasta luopuminen merkitsisi avoimia ovia massamaahanmuutolle Suomeen. Töitä ehkä tehdään jonkin aikaa, sitten jättäydytään sosiaaliturvan varaan. Se on maahanmuuttokatastrofi, jota ei enää koskaan voi korjata.
Turvallisempi vaihtoehto olisi Kepu+PS+SDP. Sdp sentään vastustaa saatavuusharkinnan poistamista ja silloin se voidaan torjua.

Micke90

Quote from: Green on 17.03.2015, 11:50:55
Jos PS menee näiden kahden kelkkaan, se jyrätään vähemmistöön ja joutuu joko tyytymään ratkaisuun tai eroamaan hallituksesta.

Jos Persut on vähintään toiseksi suurin puolue, ei Kokkareilla ole sananvaltaa halpatyöperäisen maahanmuuton lisäämisen suhteen.

Taikakaulin

Quote from: Tavan on 17.03.2015, 11:37:57
Quote from: Rubiikinkuutio on 17.03.2015, 11:02:35

Ainoa kysymys jonka vuoksi RKP voisi antaa periksi maahanmuutosta olisi pakkoruotsi.

Mielestäni persujen tulisi olla valmiita tuohon myönnytykseen. Tarvittaessa annetaan pakkoruotsin jatkua, jos vastalahjana tiukennetaan maahanmuuttopolitiikkaa. RKP myy vaikka vanhan äitinsä, jos se hallitukseen pääsyllään pääsee estämään vapaaehtoisen kielivalinnan.

Riippuu todella paljon siitä, että kuinka monta edustajaa RKP saa. Mikäli RKP ei juuri eroa lukumäärältään KD:sta, niin ehdottomasti KD sitten takiaseksi jos joku puolue lahkeeseen roikkumaan tarvitaan. Mielestäni RKP:n 30-vuotisen hallitustaipaleen katkaiseminen jo yksistään on niin suuri symbolinen ele RKP:n niskalenkkiotteen murtamiselle Suomen politiikassa, että sen halauisin nähdä. Toivotaan, ettei RKP saa edustajia liikaa läpi. Halla-ahon täytyy muistaa kehua niitä tarpeeksi vaalien kynnyksellä.  ;)
Lahjoita suomalaisen kulttuurin säilymiseen - https://www.luonnonperintosaatio.fi

"Tarjoamme ainoana valtakunnallisena tahona suoran kanavan luonnonsuojeluun.
Kaikki lahjoitukset käytetään alueiden ostoon, suojeluprosessiin ja syntyneiden luonnonsuojelualueiden vaalimiseen."

Micke90

Quote from: Tavan on 17.03.2015, 11:37:57
Mielestäni persujen tulisi olla valmiita tuohon myönnytykseen. Tarvittaessa annetaan pakkoruotsin jatkua, jos vastalahjana tiukennetaan maahanmuuttopolitiikkaa. RKP myy vaikka vanhan äitinsä, jos se hallitukseen pääsyllään pääsee estämään vapaaehtoisen kielivalinnan.

Myönnytyksiin, joita jokin pikkupuolue vaatii?  :facepalm:

Rubiikinkuutio

Quote from: Tavan on 17.03.2015, 11:37:57

Mielestäni persujen tulisi olla valmiita tuohon myönnytykseen. Tarvittaessa annetaan pakkoruotsin jatkua, jos vastalahjana tiukennetaan maahanmuuttopolitiikkaa. RKP myy vaikka vanhan äitinsä, jos se hallitukseen pääsyllään pääsee estämään vapaaehtoisen kielivalinnan.

RKP on kaikessa PS:n vihollinen. Sillä ei ole juuri mitään anettavaa, vain pelkkää otettavaa. Jos RKP olisi merkittävä peluri niin tuossa olisi jotain järkeä, mutta nykykoollaan se on vain tarpeeton rasite. Liian vähän paikkoja ja liikaa vaatimuksia. Jos mitenkään muuten ei saisi kolmen suuren hallitusta muodostettua, niin RKP olisi varmasti yksi vaikemmista purkkaviritelmistä pitämään hallitusta koossa.
"Sananvapaus ei ole lupa loukata tai olla eri mieltä."

Taikakaulin

Kaikki kyselyyn vastanneet näyttävät luottavan eniten Kepuun persujen hallituskumppaneina, koska sinipunaa ei kukaan halua. Kepu on sinänsä varmaan ihan ok hallituskumppani esim. maahanmuuton tiukentamisen suhteen, koska Sipilä ei muistaakseni ainakaan ole vouhkannut rasismista eikä mistään muustakaan naurettavasta (paitsi keskikaljasta), toisin kuin Stubb ja Rinne. Kepulaisille kaikki persujen kynnyskysymykset tulevat olemaan todennäköisesti ihan ok ilman sen suurempia erimielisyyksiä.

Kokoomuksen ja SDP:n riviedustajatkin ovat hyökkäilleet vähän väliä rasismisyytöksillä Halla-ahoa vastaan pitkin vaalikautta, joten siinäkin suhteessa Kepulla on melko puhtaat paperit. Husun läsnäolo tosin antaa piiiitkän miinuksen Kepulle, mutta tuskinpa tuota toteemia tullaan eduskunnassa jarruna näkemään.
Lahjoita suomalaisen kulttuurin säilymiseen - https://www.luonnonperintosaatio.fi

"Tarjoamme ainoana valtakunnallisena tahona suoran kanavan luonnonsuojeluun.
Kaikki lahjoitukset käytetään alueiden ostoon, suojeluprosessiin ja syntyneiden luonnonsuojelualueiden vaalimiseen."

Tavan

Quote from: Micke90 on 17.03.2015, 11:53:47

Myönnytyksiin, joita jokin pikkupuolue vaatii?  :facepalm:

Älä aliarvioi RKP:n vaikutusvaltaa suomalaisessa politiikassa. Sitä sillä on paljon kokoaan enemmän. Varsinkin jos kokoomus on hallituksessa niin on paljon mahdollista, että RKP kampeaa itsensä messiin myös. Tietenkään en toivo näin tapahtuvan.
This was my father's belief and this is also mine:
  Let the corn be all one sheaf--
And the grapes be all one vine,
  Ere our children's teeth are set on edge
By bitter bread and wine.

Tavan

Quote from: Tiikeli on 17.03.2015, 12:10:32
Ajatus kolmesta suuresta ja pienestä salkkumäärästä ei mahdollista tarpeettomia pikkupuolueita.

Kolmen puolueen hallitus olisi tosiaan paras. Toisaalta vaalituloksesta riippuu paljon. Jos kepu tuleekin vielä selvästi alaspäin, tai jos kokoomuksen ja/tai demareiden paikkamäärä romahtaa liian paljon, voi olla hankalaa saada riittävän kokoista enemmistöhallitusta kolmesta suurimmasta.

Iltalehden tuoreen gallupin pohjalta kolmen suuren hallituksella olisi 125 edustajaa, mikä olisi vielä tukeva määrä. Mutta jos tapahtuu vielä yllättäviä romahduksia paikkamäärässä, niin esimerkiksi 110 edustajaa voi olla jo turhan nirkoinen enemmistö lainsäädäntötyön sujuvuuden kannalta. Tällöin jotain takiaista saatetaan katsota tarvittavan.
This was my father's belief and this is also mine:
  Let the corn be all one sheaf--
And the grapes be all one vine,
  Ere our children's teeth are set on edge
By bitter bread and wine.