News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

Kodinturvajoukot

Started by AJKS, 23.09.2014, 05:11:51

Previous topic - Next topic

AJKS

Kodinturvajoukot ei ole uusi keksintö. Menneisyydessä suomalaiset laittoivat rikolliset kuriin kylän yhdessä muodostaman epävirallisen kurinpalautusjoukon avulla. Käytännössä rikollista varoitettiin useita kertoja, kunnes sitten otettiin käyttöön korpilaki. Rikollinen vietiin korpeen, riisuttiin, sidottiin ja jätettiin sinne petojen raadeltavaksi, auringon polttamalsi, pakkasen purtavaksi ja nälän sekä janon viimeisteltäväksi.

Näin oli aikana, jolloin virkavalta ei ollut saatavissa ja jokaisen talon pihapiiri oli rakennettu ennaltaehkäisemään ryöstelyä aidoin ja oikealla tavalla neliöksi asetetuin rakennuksin. Menneeseen omankäden oikeuteen emme tietenkään voi palata, mutta nykyaika antaa mahdollisuuden lailliseenkin valvontaan.

Järjestäytymällä voidaan esimerkiksi luoda vartiointiliikkeitä, joilla on tietyt lain sallimat oikeudet puuttua rikollisuuteen poislukien poliisioikeudet. Myös ihan tavallinen naapurivalvonta täytyisi kuulua yhteiskunnan turvallisuuden ylläpitoon. Rikollisten ilmiantaminen myös edesauttaa. Kameravalvontaa sinne, missä se on laillista. Kansalaisten tulisi myös opetella itsepuolustusta, varustautua niillä itsepuolustusvälineillä, joihin lupia ei tarvita tai luvat riittävät. Esimerkiksi voimakkaan äänimerkin antaminen saattaa pelastaa. Tarkkavaisuus ja huomiota herättämätön käyttäytyminen esimerkiksi baareissa eli ennaltaehkäisy esimerkiksi tyrmäystipparaiskausten osalta olisi järkevää ja ystäväporukan alusta loppuun yhdessä oleminen näissä humaltumistilanteissa. Hyvä olisi, jos joku uhrautuisi olemaan "vartijana" porukassa selvinpäin.

Tässä omia ajatuksia siitä, miten kenties voitaisiin vastata nykypäivän rikollisuuden haasteisiin. Jos teillä on lisää ideoita, niin kommentoikaa vapaasti. Kommentoikaa vapaasti myös, jos jokin näistä on huono tai toimimaton idea. Ja voittehan foorumin sääntöjen ja lain sallimissa puitteissa kommentoida asiaa myös muiltakin näkökohdin.

Jos joku saa tästä omaan yhteisöön avun tai ideoita, niin silloin tämä keskusteluaihe on onnistunut.
KoTuJo - Onko se tulevaisuutemme ?

AJKS

Täsmennetään vielä, että valtakunnan tasolla Puolustusvoimista, ministeriöidtä, poliisista ja muualta on jopa ehdotettu Kodinturvajoukkoja korvaamaan Puolustusvoimien alasajoa. Itse en korvaisi Puolustusvoimia, mutta en sulkisi pois myöskään kotirintaman turvaamista järjestäytyneellä, koulutetulla ja tehtävään asetetulla, hyväksytyllä ryhmällä, jolla tarvittaessa olisi lupa käyttää myös asetta. Emme voi tietää, millainen terrori maassamme vielä esiintyy nykyuutisten valossa. Parempi olisi varautua ennenkuin yhteiskunta romahtaa pystyäkseen vastaamaan haasteeseen. Kodinturvajoukkoja voisi olla kahdenlaisia, sotilaallisia eli militärisoituja, jotka ottaisivat vastuun Puolustusvoimain käskystä ja suorittaisivat heille annetut spesifiset paikallistehtävät sekä ei-sotilaallisia, jotka keskittyisivät ensiapuun, hoitoon, suojeluun, valvontaan jne.

Mehud

Olen täysin samaa mieltä aloittajan kanssa aiheesta. Kansalaisilla pitäisi olla rajoittamaton oikeus puolustautua ja puolustaa omaisuuttaan. Kuitenkin pidän parhaana vaihtoehtona sitä, että rajavalvonta, maahanmuuttopolitiikka ja poliisi pitäisi asiasta huolen, jotta kansalainen voi pelkäämättä liikkua ja elää. Valitettavasti valtio on ulkoistanut asiat kansalaisten hartioille ilman itsepuolustusoikeutta.

Olemme laskuvarjohyppääjiä ilman laskuvarjoa.
"Se, että eurooppa ei ammu tunkeilijoita rajoilleen, ei kerro euroopan hyvyydestä, vaan sen saamattomuudesta!" - Mehud-

Suojele lastasi monikulttuurisuudelta. Kerro heille tarinoita entisestä Suomesta ja nykyisestä ruotsista. Siinä oppii tyhmempikin kakara äänestämään oikein kun aika koittaa. Näytä itse esimerkkiä!

kriittinen_ajattelija

#3
Kodinturvajoukot perustuu vahvaan yhteisöllisyyteen - jos on esim. joku 200 asukkaan pikkukylä missä kaikki tuntee kaikki - niin siellä on helppo luoda ns. epäviralliset kodinturvajoukot jotka partioi kylällä jos vaikka on jotain epämääräisiä ulkomaalaisia varkaita liikenteessä jne..

Kaupungeissa taas on liikaa ihmisiä joista suurin osa ei tunne toisiaan, silloin kodinturvajoukot ei olisi kovin hyvä idea koska tuskin kukaan haluaa mitään epämääräisiä "patriootti" jengejä "vartioimaan" omaa kotipihaa. Silloin homma menee siihen että palkataan vartijat ym. jotka vahtii tiettyä aluetta - jos siihen on tarvetta.

Jos on köyhä suomalainen ja asuu huonolla ja köyhällä kaupunkialueella niin jää poliisin tai vartijoitten tuki usein saamatta, silloin vaihtoehdoksi jää, joko jäädä iltaisin sisälle tai liittyä johonkin jengiin/turvajoukkoihin jotka taistelee katujen hallinnasta - tämä on varsin yleinen ilmiö suurkaupungeissa missä jengit taistelee katujen hallinnasta. Yleensä tämä ei johda kuitenkaan mihinkään.



Fear leads to anger. Anger leads to hate. Hate leads to suffering." - Master Yoda

Jori Kostiainen

Miksi perustaa kodinturvajoukot, kun suojeluskunnat voidaan perustaa uudelleen täysin laillisesti, tai ainakin muuttamalla jo olemassa olevaa lainsäädäntöä?
Poliittiset esikuvani: Martti Luther, Jean Calvin, Oliver Cromwell, Fredrik II Suuri, Henri Guisan ja Viktor Orban.

Uusi Suomi Puheenvuoroni: http://jorikostiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/

Ari-Lee

Quote from: Jori Kostiainen on 03.11.2014, 20:49:54
Miksi perustaa kodinturvajoukot, kun suojeluskunnat voidaan perustaa uudelleen täysin laillisesti, tai ainakin muuttamalla jo olemassa olevaa lainsäädäntöä?

Jospa ei tähän ketjuun enää uudestaan samaa tuskallista prosessia.

Jos haluat vastauksia kysymykseen miksi tai miksi ei, mene tuohon ketjuun ja lue koko ketju alusta alkaen.:

http://hommaforum.org/index.php/topic,94329.0.html
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

Jori Kostiainen

Kiitos vastauksestasi, Ari-Lee.

Pystyisitkö yhtään referoimaan ketjun keskustelua? On peräti 7 sivullista kamaa.
Poliittiset esikuvani: Martti Luther, Jean Calvin, Oliver Cromwell, Fredrik II Suuri, Henri Guisan ja Viktor Orban.

Uusi Suomi Puheenvuoroni: http://jorikostiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/

Ari-Lee

Quote from: Jori Kostiainen on 03.11.2014, 21:24:30
Kiitos vastauksestasi, Ari-Lee.

Pystyisitkö yhtään referoimaan ketjun keskustelua? On peräti 7 sivullista kamaa.

Eipä kestä. Ilo on puolellani. 7 sivua on pakko lukea. Siitä saa kokolailla läpileikkauksen aiheesta.
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

Pöllämystynyt

Ensinnäkään niitä ei tule järjestää tai ainakaan kutsua "joukoiksi", koska minkään militaristiselle kovistelulle haiskahtavan järjestely tai edes suunnittelu tekisi tässä hysteerisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa torjuntareaktion kautta laajan kansalaistoiminnan uhatuimpien suojelemiseksi entistä vaikeammaksi toteutua ajoissa ja riittävällä tarmolla.

Sopiva nimitys voisi olla esimerkiksi ruohonjuuritason aktivismi. Toiminta voisi olla rasisminvastaista nuorisotyötä, tai erittäin vakavissa oloissa esimerkiksi lähirauhanpuolustusta.
Maailma ja kaikki sen kulttuurit on kuin maalauspaletti useine kauniine väreineen, joilla kaikilla on oma ainutlaatuinen sävynsä. Jos sekoitetaan ne kaikki, ei yhtään väriä jää jäljelle, eikä yhtäkään väriä voida enää erottaa aikaansaadusta sotkusta. -Mohammed Rasoel

Faidros.

Tänään MOTissa esitellään suunnitelma 100 000 vahvuisista aseellisista kodinturvajoukoista.
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

törö

Kodintuvajoukoista keskusteleminen on yksi varmimpia tapoja saada liikaa toimintaleffoja katsoneet hörhöt innostumaan. Siinä mielessä ajatus vähän epäilyttää.

Kumminkin maaseudulla varmaan saataisiin kasaan täysipäisiä kodinturvajoukkoja metsästäjistä, joille puskassa kykkiminen aseen kanssa on osa normaalia elämää. Siellähän niitä kumminkin eniten tarvittaisiin.

paukuttaja

Quote from: törö on 01.12.2014, 09:32:16
Kodintuvajoukoista keskusteleminen on yksi varmimpia tapoja saada liikaa toimintaleffoja katsoneet hörhöt innostumaan. Siinä mielessä ajatus vähän epäilyttää.


Tuo kommentti oli aikanaan (vas.vihr. hes. eikä siis linkkiä)paperilehdistössä kun maakuntajoukkoja 10v sitten alettiin perustamaan. Itse olen ollut 6v mukana. Ja kyllä sinne hörhöjä eksyy. Mutta eivät hörhöt ole kestäneet viikonlopun harjoitusta pitemmälle. Ja poistuvat vähin äänin, kun suuri suu ei autakaan. Ei niille säädelty ja kurinalainen toiminta oikeen istu. Luulisi hörhöjen karisevan samalla tavalla kt-joukosta.
F.U.B.A.R

Taikakaulin

QuotePS-johtaja haluaa Suomeen kodinturvajoukot – "Venäjälle on näytettävä muskeleita"

Kirkkonummen perussuomalaisten puheenjohtaja haluaa perustaa Suomeen kodinturvajoukot.

Hankkeen takana on muitakin reserviläisiä, joita huolettaa armeijan koon pieneneminen.

Koteja turvaavista taistelujoukoista kertoo Ylen MOT -ohjelma maanantaina. Suomen armeija kutistuu ensi vuonna noin kolmanneksen, kun puolustusvoimauudistus leikkaa sodan ajan joukkojen vahvuuden 350 000 henkilöstä 230 000:een.

Ohjelmassa esiintyvä Pekka M. Sinisalo kertoo Länsiväylälle esitelleensä kodinturvajoukkojen perustamista eri yhteyksissä ja ollut asiasta puheissa jonkin verran puolustusvoimienkin kanssa.

Sinisalo johtaa Kirkkonummen perussuomalaisia. Hän on myös valtuuston ja kunnanhallituksen jäsen – sekä ehdolla eduskuntaan ensi kevään vaaleissa.

– Ei tämä mikään kampanjan avaus ole, sillä olen puhunut samasta asiasta jo vuosia, Sinisalo toteaa.

Suomea kohtaan ei ole akuuttia uhkaa, mutta Venäjän voimistumisen vuoksi puolustusvalmiutta pitää Sinisalon mielestä kohentaa.

– Venäläiset arvostavat voimaa ja Suomen rajojen kunnioittamiseksi meidän on näytettävä muskeleita.

Sinisalo katsoo, että Venäjän sisäpoliittinen kehitys ei takaa pitkällä aikavälillä alueen pysymistä rauhallisena.

– Molemminpuolinen kunnioitus edellyttää, että olemme valmiita itse puolustamaan itseämme.

Sinisalo arvelee kodinturvajoukkojen synnyttävän paljon kysymyksiä.

– Toivon kunnon keskustelua. Tässä ei ole kyse mistään sotahulluudesta, hän korostaa.

[...]

http://www.lansivayla.fi/artikkeli/252833-ps-johtaja-haluaa-suomeen-kodinturvajoukot-venajalle-on-naytettava-muskeleita
Lahjoita suomalaisen kulttuurin säilymiseen - https://www.luonnonperintosaatio.fi

"Tarjoamme ainoana valtakunnallisena tahona suoran kanavan luonnonsuojeluun.
Kaikki lahjoitukset käytetään alueiden ostoon, suojeluprosessiin ja syntyneiden luonnonsuojelualueiden vaalimiseen."

törö

QuoteYlen MOT-ajankohtaisohjelma kertoo tänään, että joukko maanpuolustushenkisiä poliitikkoja haluaa edelleen Suomeen kodinturvajoukot.

Puolustusvoimat tyrmää ajatuksen suoralta kädeltä. Eversti Hannu Hyppönen pääesikunnasta sanoo ohjelmassa, ettei Suomessa tarvita kodinturvajoukkoja, koska kyseiset tehtävät toteuttavat alueelliset joukot ja paikallisjoukot.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014120118882704_uu.shtml

Taikakaulin

Quote from: törö on 01.12.2014, 20:36:13
QuoteYlen MOT-ajankohtaisohjelma kertoo tänään, että joukko maanpuolustushenkisiä poliitikkoja haluaa edelleen Suomeen kodinturvajoukot.

Puolustusvoimat tyrmää ajatuksen suoralta kädeltä. Eversti Hannu Hyppönen pääesikunnasta sanoo ohjelmassa, ettei Suomessa tarvita kodinturvajoukkoja, koska kyseiset tehtävät toteuttavat alueelliset joukot ja paikallisjoukot.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014120118882704_uu.shtml

Ohjelma katsottavissa Areenassa: http://areena.yle.fi/tv/2270167
Lahjoita suomalaisen kulttuurin säilymiseen - https://www.luonnonperintosaatio.fi

"Tarjoamme ainoana valtakunnallisena tahona suoran kanavan luonnonsuojeluun.
Kaikki lahjoitukset käytetään alueiden ostoon, suojeluprosessiin ja syntyneiden luonnonsuojelualueiden vaalimiseen."