News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

Takkulaiset rikkoivat perussuomalaisten mainostilan etuikkunat Hämeentiellä

Started by Iloveallpeople, 18.09.2014, 18:27:12

Previous topic - Next topic

Tosiasiallinen Nuiva

Quote from: ikuturso on 19.09.2014, 21:14:40
Perussuomalaiset ajoivat ennen vaaleja puoluetuen alentamista.

Nyt anotaan lisätukea turvatason nostamiseksi.

Särähti ainakin minun korvaani.


Ja juuri sellaiseksi tämä valtamedian vedätys olikin suunniteltu.

Puoluetuki, jota käytetään politiikan tekemiseen ja kaverien palkkaamiseen on aivan eri asia, kuin vahingonteosta aiheutuneen laskun lähettäminen valtiokonttorille. Mitään lisätukea ps ei maikkarin uutisen mukaan ole pyytänyt, vaikka otsikointi antaakin niin ymmärtää.
Non poteris veritatem

Ajattelija2008

Kesällä äärivasemmistolaisiksi epäillyt pahoinpitelivät Kokoomuksen kansanedustajan puoluekokouksen yhteydessä.

Nyt äärivasemmistolaisiksi epäillyt kivittivät perussuomalaisten ikkunan.

Media suhtautui molempiin tapauksiin selkärangattomasti. Poliittisen väkivallan tuomiota ei tullut. Syynä tietysti se, että suuri osa toimittajista sympatisoi äärivasemmistolaisten väkivaltaa.

MW

Quote from: Ajattelija2008 on 19.09.2014, 21:40:50
Kesällä äärivasemmistolaisiksi epäillyt pahoinpitelivät Kokoomuksen kansanedustajan puoluekokouksen yhteydessä.

Nyt äärivasemmistolaisiksi epäillyt kivittivät perussuomalaisten ikkunan.

Media suhtautui molempiin tapauksiin selkärangattomasti. Poliittisen väkivallan tuomiota ei tullut. Syynä tietysti se, että suuri osa toimittajista sympatisoi äärivasemmistolaisten väkivaltaa.

"Viharikos" -jaanauksesta puhumattakaan. Vaikka kyse lienee viharikoksesta määritelmällisesti puhtaimmillaan, kun tuntemattomien kimppuun käydään ideologisesta syystä parhaaseen SA-tyyliin.

Mitä jos vain otettaisiin nuo kiinni, ydinryhmä on pieni, poliisi tuntee kaikki. Ja mielellään sitten jokaisen tekijän syvähaastattelu puolueen näköradiossa, parhaaseen katseluaikaan, kaikilla puolueen kanavilla. Voisi avata median rakastamaa 'aktivistin' määritelmää tavan äänestäjälle.

JJohannes

Quote from: Ajattelija2008 on 19.09.2014, 21:40:50
Kesällä äärivasemmistolaisiksi epäillyt pahoinpitelivät Kokoomuksen kansanedustajan puoluekokouksen yhteydessä.

Suhtaudun kyllä tähän tarinaan aika varauksella, kuten tuntui mediakin aikoinaan suhtautuvan. Tapani Mäkinen oli ilmeisesti ollut tuhannen päissään puoluekokouksen jatkoilla ja toisessa yhteydessä oli retuuttanut Paula Risikon nurin yritettyään tanssia yllättäen tämän kanssa. Hänen puoluetoverinsa luonnehti Mäkisen toimintaa seuraavasti: "Ja Mäkisellä oli meno päällä joka säällä, kuten hänellä on tapana. Paula yritti vetää jalkojaan koukkuun, että ne eivät osuisi muihin tanssijoihin tai tuoleihin, Ridanpää-Taikkonen kertaa."

Pahoinpitelyuutinen oli myös lyhyt ja epämääräinen, Mäkinen kommentoi sattumusta tyyliin "miehet löivät kumoon, ties vaikka olisivat olleet niitä anarkisteja". Anarkisteilla oli siis ollut jokin mitätön kymmenen hengen mielenosoitus Kokoomuksen puoluekokouksen liepeillä aiemmin päivällä mutta heidät yleensä tunnistaa aika helposti ulkonäöstään. Mäkinen taas heitti vaan jotain epämääräisiä arvioita anarkistien sekaantumisesta, kun pahoinpitelijät pahoinpitelivät nimenomaan hänet, kokoomuslaisen.
Ei ole turhia päiviä, tai jos on, on koko elämä.

Lemmy

Quote from: PerttiPasanen on 19.09.2014, 21:20:15
Pitäisi ennemminkin lähettää viesti, ettei tälläinen pelottelu ja uhkailu Suomessa vetele

Meinaakko kirjapainon polttaa?
- Emmekä enää euroakaan lähetä näihin etelän hulivilimaihin. Tässä on laki ja profeetat. Timo Soini YLE 01.06.2011

kriittinen_ajattelija

QuotePersut saavat mitä ovat tilanneet

Perussuomalaisten Helsingin Hämeentiellä sijaitsevan toimiston ikkunat on rikottu torstaina. Myös tietokoneita olisi rikottu. Anarkistiseksi kuvattu Takku-sivusto julkaisi teosta torstaina tiedotteen nimettömänä, uutisoi Yle 19.9.2014.

Ylen mukaan Takku ilmoitti tiedotteessaan haluavansa "vaikeuttaa perussuomalaisten toimintaa konkreettisesti"  ja aikovansa vastaisuudessakin "toimia myös suoran toiminnan keinoin perussuomalaisia ja muita fasisteja vastaan".

Eikä tässä vielä kaikki. Ilkivallan kohteeksi joutuneet Persut kritisoivat poliisin toimintaa. Puoluesihteerin mukaan tapauksen tutkinta olisi jo pitkällä, jos isku olisi kohdistunut johonkin muuhun puolueeseen.

Voi hellan lettas sentään tätä mielensä pahoittajien ja valittajien vaikerrusta. Ryhmä ei ota vastuuta omista möläytyksistään, mutta pahoittaa mielensä heti, kun kalikka kalahtaa omaan nilkkaan, kun heille kerrotaan tosiasioista. Mutta kun populistien puoluetoimistoon kohdistuu väkivaltaa, pitäisi poliisilta saada heti erikoiskohtelua.

Persut saavat mitä ovat tilanneet, vaikka rikollista toimintaa ei voi hyväksyä. Puolue on johdonmukaisen aktiivisesti ollut rakentamassa vastakkainasettelun ilmapiiriä, joka on syntynyt ihmisyyden näkökulmasta kyseenalaisin sanakääntein.

Ilkivaltaan sortuneen ryhmän käyttämiä sanavalintoja julkisuuteen lähettämässä tiedotteessaan voi tätä taustaa vasten hyvin ymmärtää, vaikka ne ovatkin kovin voimakkaita ilmaisuja. Mielestäni protestiryhmän viesti on osa sitä sanomaa, jota perussuomalaisille yritetään kertoa. Toivottavasti tämä viesti joskus menee perille.

Ihmisyyden vastaiseen politiikkaan tulee suhtautua jyrkän kielteisesti. Rasismia, syrjintää ja vihapuhetta ylläpitävät on jätettävä Ruotsin mallin mukaisesti "eteisen puolelle".
----------------------->
QuoteAlpi Ripatti
Vantaa
Keskusta

http://alpiripatti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/176353-persut-saavat-mita-ovat-tilanneet

Kiintoisa avautuminen.

Fear leads to anger. Anger leads to hate. Hate leads to suffering." - Master Yoda

Veikko

Suomalaiset vasemmistoanarkistit toteuttavat Ruotsin mallia vastustajiinsa, eli uhkailua, ilkivaltaa ja väkivaltaa. Tuon reseptin "parasta ennen" -päivämäärä on kuitenkin tainnut mennä ohi Ruotsissakin ja Suomessa siihen ei ole saatu makua koskaan.
"Tiedän varmasti, että sinä, oi Eurooppa, tulet tuhotuksi." - Mohammed Bouyeri, Theo van Goghin murhaaja

"Van Goghin murhan jälkeen kukaan ei ole uskaltanut ilmaista itseänsä yhtä vapaasti kuin ennen." - Theo van Goghin ystävä.

"Taas tänäänkin opin jotain uutta. Vain idiootit EIVÄT lue hommaa." - Kirjoitti: tos

Pollard

Quote from: kriittinen_ajattelija on 20.09.2014, 02:37:28

http://alpiripatti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/176353-persut-saavat-mita-ovat-tilanneet

Kiintoisa avautuminen.

Kylmää luettavaa. Tämä vihaaja kertoo vielä työskentelevänsä "mielenterveys - ja päihdeasiakkaiden kanssa avohoidossa". Heidän parissa, jotka oikeasti ovat niitä heikoimmassa asemassa olevia ja tarvitsevat luotettavaa apua ja tukea. Vantaalla ei kannata perusssuomalaisen sairastua.


foobar

Quote from: koli on 19.09.2014, 19:47:08
Ei ole Dan Koivulaakso vielä kommentoinut sattumusta millään tavalla, mikä on ihan ymmärrettävää. Jos antaa hyväksyntänsä ja nuoleskelee vasemmistoliiton äärisiipeä, niin maltillisemmat vasurit heristelee sormea. Jos taas tuomitsee kivityksen, niin sitten lähtee Danilta äärivasuriäänestäjät pois. Parempi siis olla ihan hissukseen koko sattumuksesta ja antaa muiden möykätä.

Tämä on juuri se juttu. Koivulaaksolle ja Anderssonille (joka on muuten mielestäni vääjäämättä matkalla Vasemmistoliiton johtajaksi, eikä vähiten median häntä kohtaan osoittaman hampaattomuuden vuoksi) on kauhean vaikeaa tuomita poliittinen ilki- ja väkivalta joukoissa, jotka saattavat äänestää heitä tai puoluettaan. Tyhmempi voisi luulla, että tuomitseminen olisi helppo juttu, ovathan he kuitenkin hyvällä asialla, natsistisfasistista ääritoimintaa vastaan. Ongelmana taitaa vain olla, että heidän oman poliittisen kannatuksen pohjan muodostavilla äänestäjillä on suunnattomasti sympatioita poliittisen väkivallan (ja taustalla vaikuttavan ideologiatotalitärismin) suuntaan, ja näiltä toiveunilta siipien leikkaaminen on nouseville vasemmistotähdille suurempi poliittinen itsemurha kuin tällaisten yhteiskuntakelvottomien ainesten nuoleskelu. Kun oikein tikulla kaivellaan kuten eräässä Ylen debatissa kävi, saadaan esim. Anderssonkin sanomaan tämä ääneen; eli että vasemmistolainen ilki- ja väkivalta on ideologisesti hyväksyttävää. Spontaania julkista rehellisyyttä hänellä ei kuitenkaan ole sanoa tätä kuin omien kuonaäänestäjiensä menettämisen pelon edessä.

Tämä on kuin Halla-aho sanoisi televisiossa, että ymmärtää neekerien hakkaamisen, jos se on tehty hyvän aatteen nimissä. Mielestäni ihmiset, joiden ajatusmaailmaan kuuluu ilki- ja väkivalta vaikuttamisen keinona eivät ole kunnioituksen arvoisia, oli aate mikä tahansa. Eivät, vaikka he olisivat fantasioidensa seurauksena uskollisia äänestäjiä. Kuitenkin nimenomaan vasemmistossa siitä hekumoidaan toistuvasti - jos SDP-SAK-sektorilla punakapinarevanssista fantasioiminen on sallittua ja seuraamuksetonta, miksi se ei olisi kertaluokkaa kahjommassa Vasemmistoliitossa? Oikeistossa vastaavia fantasioita latelevaa pidettäisiin pakkomielteisenä, vaarallisena, arvaamattomana täyskahjona, ja syystä.

Kaikesta tästä huolimatta suomalaisessa mediatodellisuudessa poliittinen väkivalta on synti, josta toistuvasti syyllistetään nimenomaan ei-sosialistisia puolueita. Jopa sen kohteeksi joutuminen muuttuu suomalaisten toimittajien käsissä selittelyä vaativaksi synniksi, jos kohde on Perussuomalaisten toimisto. Mielestäni tämä kertoo paljon suomalaisen journalismin tilasta ja poliittisesta agendasta. Agendasta, jota ainakaan minä en voi juuri kunnioittaa.
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

Nuiva kansalainen

Oliko tuosta tiedotustilaisuudesta olemassa videota jossain? En nyt puusilmänä löytänyt sitä ainakaan perussuomalaisten sivuilta.
"Maailman parantaminen ei voi olla näin pienen kansan tärkein tehtävä. Meidän vaikutuksemme maailman menoon on promillen luokkaa. Sekin on hieman yläkanttiin laskettu. Meidän tärkein tehtävämme on huolehtia tästä maasta, suomalaisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Kukaan muu ei sitä tee."
-Gustav Hägglund 6.6.2015

JT

Foobar tuossa todisti väkevästi, johon lisään vielä, että vassareille väkivallasta irtisanoutuminen on helppoa, sen tuomitseminen taas vaikeata.
Kun hollitupalaiset päästää salin puolelle, ne eivät siitä hienostu, vaan muuttavat salin hollituvaksi.
-Kari Suomalainen

Ei ehkä ole liioiteltua sanoa, että turvapaikanhakijat ovat parasta, mitä Suomelle on tapahtunut sataan vuoteen.
- Mirja Niemitalo ("Hyvyyden aalto pyyhkäisi yli Suomen", Kaleva, 2.10.2015)

uffomies

Nykyinen kehitys on erittäin huolestettuvaa demokratian osalta. Nyt on enemmän kuin vain annettu ymmärtää että demokratia ei koske perussuomalaisia. Tiina sanoo suoraan että perussuomalaiset ei saisi äänestää. Ruotsissa kehoitetaan tunnistautumaan puolueen mukaan, mitä tapahtuu niille jotka ei ns tunnusta puoluettaan? Jaakonsaari, Pietikäinen ja ketä muita olikaan suorastaan kehuivat miten demokraattista on ettei demokraattisesti valittuja EU kriittisiä otettu sovitettujen sääntöjen mukaan toimintaan. Samoin eikös kuntavaaleissa tapahtunut perussuomalaisille lautakuntien kanssa?

Demokratia tuntuukin olevan konsensusmielisten keskinäinen laatikkoleikki, niin kauan kun esität heidän mukaisia mielipiteitä ja et saa tarpeeksi ääniä, silloin demokratia on ok.

Sitten jos soraääniä jakavat saavat liikaa ääniä niin jopas demokratiaa pystyykin määrittelemään uudelleen.

En toivo mutta olisi ihan mielenkiinnosta kivaa tietää miten esim Suomen äärikommunistien menestyminen tarkoittaisi, joutuisiko hekin samanlaisen mustamaalauksen kohteeksi.

Itse tuntuu tosiaan että valtaklikki suvaitsee muita mielipiteitä niin kauan kuin ne on marginaalissa.
Satu Punahilkasta heijastaa hyvin tänä päivänä esiintyvää tarinaa pakolaisten joukossa Eurooppaan soluttautuvista terroristeista
Saksan viranomaiset varuillaan maahan soluttautuneista islamisteista
Arhinmäki - "Vastenmielisiä yhdistämisiä leimaamistarkoituksella"

Malla

Quote from: kriittinen_ajattelija on 20.09.2014, 02:37:28
QuotePersut saavat mitä ovat tilanneet

Voi hellan lettas sentään tätä mielensä pahoittajien ja valittajien vaikerrusta. Ryhmä ei ota vastuuta omista möläytyksistään, mutta pahoittaa mielensä heti, kun kalikka kalahtaa omaan nilkkaan, kun heille kerrotaan tosiasioista.
- Alpi Ripatti

Minusta argumentaatio on hävitty heti, kun kirjoitaaa "hellan lettas" aikusille tarkoitettussa viestissä.

Myös kalikan kalahtaminen ja tilatun saaminen ovat kliseitä, jotka eivät tarkoita mitään. Kalikan kalahtaminen omaan nilkkaan lähtentelee jo fraasirikosta (à la Aristoteleen kantapää, mainio ohjelma suomen kielen ystäville). Mielensä pahoittaminen alkaa myös olla kiusallinen meemi, vaikka Mielensäpahoittaja-kirjat ovat aika hauskoja.

Myös ilmaus "ilkivaltaan sortunut" on mielenkiintoinen ilmaus.

Kieli kertoo käyttäjänsä asenteista. En haluaisi olla Alpi Ripatin avohoitopotilas.





Eino P. Keravalta

QuoteDemokratia tuntuukin olevan konsensusmielisten keskinäinen laatikkoleikki, niin kauan kun esität heidän mukaisia mielipiteitä ja et saa tarpeeksi ääniä, silloin demokratia on ok.

Sitten jos soraääniä jakavat saavat liikaa ääniä niin jopas demokratiaa pystyykin määrittelemään uudelleen.

Juuri näin eilen radiossa Perussuomalaisia fasisteiksi nimittelevä Tiina Rosenberg asian näkee. Hän painotti demokratiavaatimuksiaan, mutta teki selväksi, ettei kyseessä olekaan enää demokratia, jos äänestetään sellaista puoluetta, joka toimii kansaa vastaan.

Koska 'kansaa vastaan toimiminen' on aina kunkin subjektiivinen näkemys, voidaan tällä Rosenbergin kikalla tuomita aina tarpeen mukaan sellainen poliittinen toimija, joka ei jaa punaviherfasistisia arvoja.

Jos taas sovellamme tätä Rosenbergin kriteeriä ennakkoluulottomasti, voimme todeta, että esimerkiksi nykyistä tai vielä väljempää maahanmuuttopolitiikkaa kannattavat puolueet eivät ole demokraattisia, koska löysä maahanmuuttopolitiikka toimii selvästi kansaa vastaan. Ja tämä voidaan jopa talouden luvuin osoittaa objektiivisesti.

Kulttuurimarksilaiselle fasistille tyypilliseen tapaan Rosenberg puhuu itsensä pussiin, on epälooginen, kansan tahtoa halventava ja toimii kaikin keinoin, jopa väkivaltaa paheksumatta niin, että kansa ja sen tahto aidosti vahingoittuvat. Rosenberg on fasisti, mutta sen tosiasian peittääkseen hän huutelee muita fasisteiksi. Median alennustilaa, moraalittomuutta, ammattitaidottomuutta ja todellisen journalismin puutetta kuvaa, että tällainen vaarallinen ja nyrjähtänyt fasisti saa jatkuvasti myötäkarvaista tilaa esitellä orwelliaanista hulluuttaan.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Ajattelija2008

Eino P. tuossa yllä puhuu painavaa asiaa.

Tässä ei sinänsä ole mitään uutta, että oikeistolaiset ja keskustalaiset joutuvat taistelemaan demokratian vastaisen ja väkivaltaisen vasemmiston pitämiseksi kurissa.

1918 oikeisto ja keskusta joutuivat kukistamaan vasemmiston aloittaman demokratian vastaisen kapinan Suomessa.

1939 - 1945 oikeistolaiset USA ja Britannia kävivät maailmansodan kukistaakseen vasemmistolaiset natsit Saksassa.

1946 - 1991 oikeistolainen USA kävi kylmän sodan, kunnes demokratiaa halveksiva vasemmistolainen Neuvostoliitto romahti.

Tänäkin päivänä Suomessa oikeistolaiset ja keskustalaiset joutuvat argumentaatiolla vastustamaan väkivallanhimoisen äärivasemmiston demokratian vastaisia pyrkimyksiä. Takku ja Vasemmistoliitto sisältävät samanlaisia ihmisiä, jotka pystyttivät natsien hirmuvallan Saksassa ja stalinistien hirmuvallan Neuvostoliitossa. Ja mediassa on paljon toimittajia, jotka sympatisoivat näitä nykypäivän natsistalinisteja.

Kamppailu demokratian vastaista vasemmistoa vastaan ei pääty koskaan. Aina nousee uusia vasemmistolaisia voimia, jotka ajavat demokratian kumoamista ja ihmisten alistamista diktatuuriin ja mielipidevainoon.

Malla

Quote from: Eino P. Keravalta on 20.09.2014, 09:41:17
Juuri näin eilen radiossa Perussuomalaisia fasisteiksi nimittelevä Tiina Rosenberg asian näkee. Hän painotti demokratiavaatimuksiaan, mutta teki selväksi, ettei kyseessä olekaan enää demokratia, jos äänestetään sellaista puoluetta, joka toimii kansaa vastaan.

Kyse on kansa-sanan määritelmästä. Konservatiivina eli säilyttäjänä TR palaa demokratian alkujuurille, jossa osa (naiset ja orjat) eivät kuuluneet demokseen. Nyt  TR haluaa sulkea kansan ulkopuolelle ainakin persut ja ehkä miehetkin?

Ajattelija2008

Quote from: Nousuhumala on 20.09.2014, 10:04:10
Quote from: kriittinen_ajattelija on 20.09.2014, 02:37:28
http://alpiripatti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/176353-persut-saavat-mita-ovat-tilanneet

Kiintoisa avautuminen.
Ihmisillä sumenee järki kun kyseeseen tulee persut. Ihan uskomatonta, että noinkin avoimesti suvaitaan poliittista ilkivaltaa.

Tuo Uuden Suomen bloggari Alpi Ripatti väittää olevansa kristitty ja Keskustan kannattaja. Hän valehtelee. Hänen asenteensa sopii natsille tai stalinistille, mutta ei noille ryhmille, joihin hän väittää kuuluvansa.

Iloveallpeople

QuotePerussuomalainen ikkunaiskusta: Arhinmäki turvasäilöön

Perussuomalaisten aktivi Olli Sademies toteaa Facebookissa, että vihervasemmistolaiset tekivät "iskun" Perussuomalaisten Helsingin piiritoimistoon.

- Nyt pitää vaatia vihervasemmistopuolueiden lakkauttamista yhteiskuntarauhaa vakavasti uhkaavina ja niiden johtohahmot mm. Paavo Arhinmäki (vas.) otettavaksi turvasäilöön.

Sademies sotkee iskuun mukaan eri kansalaisjärjestöjä yhteen kokoavan kehitysyhteisjärjestön Kepan.

- Kutsuttaisiinko tekoa iskuksi, jos Perussuomalaiset olisivat tehneet vastaavan vihervasuripesäke KEPA:n toimistoon? Millainen mediameteli siitä syntyisi ? Silloin YLE:n punikkitoimittajat vaahtoaisivat ja vaatisivat Perussuomalaisen puolueen lakkauttamista äärioikeistolaisena ja yhteiskunnalle vaarallisena.

Sademiehen postaus on herättänyt pääasiassa myötäsukaista keskustelua, mutta myös kriittisiä äänenpainoja.

- Arhinmäen vois muiluttaa ja sen kaverit pitäs muiluttaa vinkuintiaan, yksi vaatii.

- Olli, teitkö poliisina toimiessasi tutkinnan näin huolellisesti kuin nyt? Saanko kysyä, mitä todisteita sinulla on Arhinmäen osallisuudesta, toinen tivaa.

- Palataan asiaan, kun joku vasemmistoliittolainen tuomitaan oikeudessa poliittisesta väkivallasta. Sitä ennen tämä on silkkaa juoruämmien touhua, kolmas toteaa.

Hämeen Kaiku
"Kun poliitikko pakotetaan lähtemään paikaltaan tai suljetaan puolueesta tiedotusvälineiden painostuksen vuoksi, ei kyse ole mistään punavihreästä salaliitosta, vaan juuri siitä, miten demokratian pitääkin toimia."  (käännös) - Lasse Garoff

Marija

Jo monet vasemmiston lauluista ovat vihalauluja jotka kehoittavat väkivaltaan ja pitäisi kieltää.

Kummallista, ettei niihinkään saa puuttua, mutta ovat sitten tekopyhiä jos joku sanoo keeneri. Prkl: neekeri!

Veikko

Quote from: Nousuhumala on 20.09.2014, 10:04:10
Quote from: kriittinen_ajattelija on 20.09.2014, 02:37:28
http://alpiripatti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/176353-persut-saavat-mita-ovat-tilanneet

Kiintoisa avautuminen.
Ihmisillä sumenee järki kun kyseeseen tulee persut. Ihan uskomatonta, että noinkin avoimesti suvaitaan poliittista ilkivaltaa.

Eikä vain suvaita, vaan noinkin lyhyessä kirjoitelmassa onnistutaan aivan selkeästi kannustamaan poliittiseen ilki- ja väkivaltaan - selvin uhkailun lisämaustein :

QuoteMielestäni protestiryhmän viesti on osa sitä sanomaa, jota perussuomalaisille yritetään kertoa. Toivottavasti tämä viesti joskus menee perille.

Tuo ei ole normaalia poliittista kielenkäyttöä. Tuo ei ole normaalia kielenkäyttöä missään yhteiskunnallisessa keskustelussa. Tuo on sairasmielistä, hallitsematonta vihaa, jossa omat pelot ja ahdistukset projisoidaan sopivaan poliittiseen ryhmään.
"Tiedän varmasti, että sinä, oi Eurooppa, tulet tuhotuksi." - Mohammed Bouyeri, Theo van Goghin murhaaja

"Van Goghin murhan jälkeen kukaan ei ole uskaltanut ilmaista itseänsä yhtä vapaasti kuin ennen." - Theo van Goghin ystävä.

"Taas tänäänkin opin jotain uutta. Vain idiootit EIVÄT lue hommaa." - Kirjoitti: tos

skrabb

Quotelauantaina 20.9.2014
Pääkirjoitus
Poliittinen ilkivalta on häpeäksi
--------------------------------------------------------------------------------
Pe­rus­suo­ma­lais­ten Hel­sin­gin pii­ri­toi­mis­tol­le teh­tiin tors­tai­na aa­mu­yös­tä il­ki­val­taa. Te­ki­jäk­si il­moit­tau­tui ni­me­tön ryh­mä net­ti­si­vus­tol­la. Teon mo­tii­vik­si tie­dot­tees­sa mai­nit­tiin fa­sis­min vas­tus­ta­mi­nen.

Kai­ken li­säk­si teon te­ki­jäk­si il­moit­tau­tu­nut ryh­mit­ty­mä uh­kaa jat­kaa niin sa­not­tua suo­raa toi­min­taa pe­rus­suo­ma­lai­sia "ja mui­ta fa­sis­te­ja" vas­taan.

Pe­rus­suo­ma­lai­set ovat teh­neet asias­ta ri­ko­sil­moi­tuk­sen.

Yöl­lis­tä is­kua ei voi puo­lus­tel­la mil­lään ta­val­la. Po­liit­ti­nen il­ki­val­ta on ai­van ta­val­lis­ta il­ki­val­taa eli toi­sen omai­suu­den tär­ve­lyä. Il­ki­val­ta on myös vä­ki­val­taa, vaik­ka se koh­dis­tuu­kin omai­suu­teen.

Teol­laan ja uh­kauk­sel­laan ryh­mit­ty­mä rik­koo myös maam­me pe­rus­tus­lain mon­taa koh­taa. Pe­rus­tus­lais­sa on tur­vat­tu muun muas­sa jo­kai­sen hen­ki­lö­koh­tai­nen kos­ke­mat­to­muus, ko­ti­rau­ha, omai­suus, ko­koon­tu­mis- ja yh­dis­ty­mis­va­paus se­kä sa­nan­va­paus. Kak­si vii­mek­si mai­nit­tua ta­kaa­vat oi­keu­den po­liit­ti­seen toi­min­taan. Van­da­lis­mi ei ole po­liit­ti­sen mie­li­pi­teen il­mai­sua.

Po­liit­ti­sil­la syil­lä se­li­te­tyt ää­ri-il­miöt ovat Eu­roo­pas­sa ol­leet voi­mak­kaas­ti nou­sus­sa jo usei­den vuo­sien ajan. Vaik­ka­pa Ruot­siin ver­rat­tu­na Suo­mi on mal­til­li­nen yh­teis­kun­ta: ää­ri-il­miöt ei­vät ole pääs­seet re­hot­ta­maan.

Niin soi­si ole­van vas­ta­kin.
http://www.hs.fi/paivanlehti/#20092014/paakirjoitukset/Poliittinen+ilkivalta+on+h%C3%A4pe%C3%A4ksi/a1411099818815
Ken vaivojansa vaikertaa, on vaivojensa vanki. Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit' ei hanki.

Näkkileipä

Quote
Voi hellan lettas sentään tätä mielensä pahoittajien ja valittajien vaikerrusta. Ryhmä ei ota vastuuta omista möläytyksistään, mutta pahoittaa mielensä heti, kun kalikka kalahtaa omaan nilkkaan, kun heille kerrotaan tosiasioista. Mutta kun populistien puoluetoimistoon kohdistuu väkivaltaa, pitäisi poliisilta saada heti erikoiskohtelua.
Näinhän ovat Suvakit aina toimineet. Mitä uutta tässä on?
Mitä? Ai joo tosiaan, ne olikin vain Persuja heillä ei olekaan oikeutta pahoittaa mieltänsä missään tilanteessa. Tapahtui Persuille mitä tahansa, niin kestettävä on.

Quote
Muut, kuin PerusS Puolueet on ollut rakentamassa vastakkainasettelun ilmapiiriä, joka on syntynyt ihmisyyden näkökulmasta kyseenalaisin sanakääntein.

QuoteToivottavasti tämä viesti joskus menee perille.

Ihmisyyden vastaiseen politiikkaan tulee suhautua jyrkän kielteisesti. Rasismia, syrjintää ja vihapuhetta ylläpitävät on jätettävä Ruotsin mallin mukaisesti "eteisen puolelle".
----------------------->
Kannatetaan ehdottomasti. PerusS:"Rasisminvastainen julkilausuma" osoitti ketkä ovat näitä, "ihmisyyden vastaisen politiikan" harjoittajia.
QuoteAlpi Ripatti
Vantaa
Keskusta

http://alpiripatti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/176353-persut-saavat-mita-ovat-tilanneet





Iloveallpeople

Quote from: skrabb on 20.09.2014, 12:47:48
Quotelauantaina 20.9.2014
Pääkirjoitus
Poliittinen ilkivalta on häpeäksi
http://www.hs.fi/paivanlehti/#20092014/paakirjoitukset/Poliittinen+ilkivalta+on+h%C3%A4pe%C3%A4ksi/a1411099818815

Olipa positiivinen yllätys, että Helsingin sanomat tuomitsi poliittisen ilkivallan tässäkin tapauksessa. Mikähän tuossa on taustalla? Vaikea uskoa, että Hesari tuomitsee hyvää hyvyyttää iskut perussuomalaisia vastaan.
"Kun poliitikko pakotetaan lähtemään paikaltaan tai suljetaan puolueesta tiedotusvälineiden painostuksen vuoksi, ei kyse ole mistään punavihreästä salaliitosta, vaan juuri siitä, miten demokratian pitääkin toimia."  (käännös) - Lasse Garoff

Kulttuurirealisti

Quote from: Veikko on 20.09.2014, 12:39:41
QuoteMielestäni protestiryhmän viesti on osa sitä sanomaa, jota perussuomalaisille yritetään kertoa. Toivottavasti tämä viesti joskus menee perille.

Tuo ei ole normaalia poliittista kielenkäyttöä. Tuo ei ole normaalia kielenkäyttöä missään yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Ripatti onkin saanut kommenteissa aika tiukkaa palautetta. Jopa J. Jalonen arvostelee häntä asiallisesti.
"Ovela tapa pitää ihmiset passiivisina ja kuuliaisina on rajoittaa tiukasti hyväksyttävien mielipiteiden kirjoa, mutta sallia hyvin vilkas keskustelu sen kirjon sisällä. ... tämä antaa ihmisille tunteen, että ajattelu on vapaata." - Chomsky

siviilitarkkailija

Mistä lähtien hesari pitää poliittista ilkivaltaa verrannollisena tavalliseen ilkivaltaan? Eihän lehti pitänyt kieli poskessa kirjoitettua hihamerkkipakinaa pelkkänä kirjoitelmana vaan vaati lajaa ja kattavaa tuomiota koska politiikka ja historian havina.

Ilkivalta ei ole väkivaltaa jos ja kun se kohdistuu omaisuuteen. Hesari on liputtanut eurostoliittolaisen politiikan perään ja siihen kuuluu elimellisenä osana aineellisen vahingon tuottaminen osana poliittista vaikutusprosessia. Mutta toisin kuin nyt, siinä tekijät eivät mainosta ja kehua repostele lyöneensä pienyrittäjän kaupan säpäleiksi, paitsi ehkä Arhinmäen vasemmistoväkivaltaryhmien tupailloissa.

Tosiasia on se että hesari jatkaa vihervasemmistolaista väkivaltapolitiikkaa harjoittavan ryhmän suojelua eikä huomioi Helsingin poliisijohdon tekemiä arvovalintoja jättäen yhden puolueen suojelutta samaan aikaan kun sama poliisijohto irrottaa vähissä olevan henkilöstönsä suojamaan hallituspuolueiden johtajia. Ja eräin poikkeuksin jopa hallituksesta poistuneiden entisten valtioneuvostäsenten korotettua suojelua muiden kaupunkilaisten turvallisuuden kustannuksella.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

Ajattelija2008

Quote from: Iloveallpeople on 20.09.2014, 13:11:06
Quote from: skrabb on 20.09.2014, 12:47:48
Quotelauantaina 20.9.2014
Pääkirjoitus
Poliittinen ilkivalta on häpeäksi
http://www.hs.fi/paivanlehti/#20092014/paakirjoitukset/Poliittinen+ilkivalta+on+h%C3%A4pe%C3%A4ksi/a1411099818815

Olipa positiivinen yllätys, että Helsingin sanomat tuomitsi poliittisen ilkivallan tässäkin tapauksessa. Mikähän tuossa on taustalla? Vaikea uskoa, että Hesari tuomitsee hyvää hyvyyttää iskut perussuomalaisia vastaan.

Yllättävä juttu. Toivottavasti lehden linja muuttuu nyt muutenkin demokratiaa puolustavaksi ja väkivallan vastaiseksi.

mub

Quote from: kriittinen_ajattelija on 20.09.2014, 02:37:28
QuotePersut saavat mitä ovat tilanneet

Perussuomalaisten Helsingin Hämeentiellä sijaitsevan toimiston ikkunat on rikottu torstaina. [...]
QuoteAlpi Ripatti
Vantaa
Keskusta

http://alpiripatti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/176353-persut-saavat-mita-ovat-tilanneet

Kiintoisa avautuminen.

Perussuomalaisten pitäisi laittaa noottia keskustan suuntaan tästä.

Ei suhtautuminen voi olla että "saavat mitä ovat tilanneet", kun omaisuutta tuhotaan toiminnan vaikeuttamiseksi ja pelottelumielessä.

Kysymystä vaan keskustan suuntaan, että hyväksyvätkö he tällaiset poliittisen väkivallan symppaajat puolueessaan.
84

siviilitarkkailija

Jos meillä on poliittinen mielenosoitus, ja siihen liittyy pääkaupunkiseudulla oleva joukko anarkistivasemmistolaisia, niin lähtökohta mielenosoituksen eurooppalaiselle kulttuurivaikutukselle ja sivistykselle on ympäristön ja viholliseksi luonnehditun hävittäminen ja tuho.  Pelkkä poliittinen keskustelu on impivaaralaista ja suomalaista häpeäkulttuuria mitä hesari vastusti ja vastustaa.

Tässä tapauksessa poikkeuksellista ei ole ikkunoiden hävitys.

Poikkeuksellista on ikkunoiden hävitys ja netissä "kunnian" kerääminen ja uhkaus että teot jatkuvat. Sekä helsingin poliisin ylikomisario että eräät kommentaattorit usarin puheenvuorossa pitävät tätä hyväksyttävänä tai kohtuullisena. On kiva että hesari ylipäänsä herää huomaamaan tapahtuneen.  Mutta älkää kuvitelko että se olisi huoli ajamansa politiikan seurauksista. Todellinen syy miksi hesari tärähti on se että hesari on itse lasitalossa.  Ja jos ja kun kamelinselkä demokratiassa ratkeaa, ja massa kokoontuu eduskuntatalon eteen heittelemään kiviä,  niin hesarilta lakkaa ikkunoiden sijaan seinät olemasta. 
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

kriittinen_ajattelija

Alpi Ripatti selventää kantaansa kommenteissa:

QuoteKuten blogissani kirjoitan, en hyväksy rikollista ja lain vastaista toimintaa. Mutta ymmärrän ilkivaltaan sortunutta ryhmää, miksi he protestoivat ja kokevat inhoa. Tietysti tapa esittää protesti on väärä ja lainvastainen. Protesti on mahdollista esittää myös sivistyneesti ja asiallisesti, vaikka kritiikin kohde ei näin toimisikaan.

Minulle Persujen vastustaminen ei ole itseisarvo, mutta heidän tapa esittää asioita ihmisyyden kustannuksella on vastenmielistä ja suorastaan yököttävää.

Jos haluaa mielipidettäni vääntää, siihen on kaikilla demokratian suoma oikeus. Jos haluaa tulkita mielipidettäni omiin tarkoitusperiinsä sopivaksi, siihenkin on kaikilla oikeus. Tosiasiat ei vain muutu, vaikka kuinka vääntäisi ja kääntäisi.
http://alpiripatti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/176353-persut-saavat-mita-ovat-tilanneet

Ettei vaan olisi Alpi itse ollut kiviä heittämässä...  :D
Fear leads to anger. Anger leads to hate. Hate leads to suffering." - Master Yoda

nollatoleranssi

Quote from: skrabb on 20.09.2014, 12:47:48
Quotelauantaina 20.9.2014
Pääkirjoitus
Poliittinen ilkivalta on häpeäksi
--------------------------------------------------------------------------------
Yöl­lis­tä is­kua ei voi puo­lus­tel­la mil­lään ta­val­la. Po­liit­ti­nen il­ki­val­ta on ai­van ta­val­lis­ta il­ki­val­taa eli toi­sen omai­suu­den tär­ve­lyä. Il­ki­val­ta on myös vä­ki­val­taa, vaik­ka se koh­dis­tuu­kin omai­suu­teen.

Teol­laan ja uh­kauk­sel­laan ryh­mit­ty­mä rik­koo myös maam­me pe­rus­tus­lain mon­taa koh­taa. Pe­rus­tus­lais­sa on tur­vat­tu muun muas­sa jo­kai­sen hen­ki­lö­koh­tai­nen kos­ke­mat­to­muus, ko­ti­rau­ha, omai­suus, ko­koon­tu­mis- ja yh­dis­ty­mis­va­paus se­kä sa­nan­va­paus. Kak­si vii­mek­si mai­nit­tua ta­kaa­vat oi­keu­den po­liit­ti­seen toi­min­taan. Van­da­lis­mi ei ole po­liit­ti­sen mie­li­pi­teen il­mai­sua.

Po­liit­ti­sil­la syil­lä se­li­te­tyt ää­ri-il­miöt ovat Eu­roo­pas­sa ol­leet voi­mak­kaas­ti nou­sus­sa jo usei­den vuo­sien ajan. Vaik­ka­pa Ruot­siin ver­rat­tu­na Suo­mi on mal­til­li­nen yh­teis­kun­ta: ää­ri-il­miöt ei­vät ole pääs­seet re­hot­ta­maan.

Niin soi­si ole­van vas­ta­kin.
http://www.hs.fi/paivanlehti/#20092014/paakirjoitukset/Poliittinen+ilkivalta+on+h%C3%A4pe%C3%A4ksi/a1411099818815

Onkos näissä HS:n jutuissa mainittu yhdessäkään, että minne suuntaan "takku.net"-sivusto on kallellaan? Ei ainakaan tuossa aikaisemmassa jutussa sellaista tietoa tullut vastaan.

Jos hommafoorumilla olisi samanlainen uutinen julkaistu, niin olisikohan jo Timo Soinia vaadittu ottamaan kantaa asiaan?
Kriitikon varjo -blogi
http://kriitikonvarjo.blogspot.fi/