News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

Tilanne kuumenee Ukrainassa (Katso ohjeet alusta!)

Started by kriittinen_ajattelija, 02.12.2013, 17:08:05

Previous topic - Next topic

Augustus

Länsimedian (mitä se nyt sitten onkin)  luonnollinen keskimääräinen länsimielisyys näkyy vaikka suhtautumisessa Naton laajenemiseen, siis tässä Ukraina-keississä liiton laajenemiseen itään. Onko se sitten propagandaa? No ei, mutta ilmiönä se on vähän sama kuin Suomen media joskus 70-luvun suomettumisen aikana, jolloin median itsensä asettama itsesensuuri piti huolta median poliittisesta korrektiudesta (vaikka sanaa ei käytetty tuolloin).

Itsesensuuri on vaikea käsite, esimerkiksi, jos olisin toimittaja, voisin kirjoittaa hehkuttavan artikkelin vaikka jonkun pikkukylää puolustavista ukrainalaisista sankareista ja juttu menee läpi, sillä se kertoo yksilöiden sankaruudesta. Toisaalta voisin kirjoittaa sankaritarinan niistä venäläisistä sotilaista, jotka yrittävät vallata sitä kylää ja kertoa siitä että hetki sitten hekin olivat perheensä kanssa, mutta sota tempaisi heidätkin mukaansa. Mutta en toimittajana voisi kertoa tätä.

Mediat maailmalla ovat vaan erilaisia, arabimaailmassa kerrotaan ihan eri tarinaa Israelista kuin länsimediassa jne. Se mihin syntyy määrittelee aika pitkälle mitä "kanavaa" kuuntelee ja mistä totuus koostuu.
   
Hämeenlinnan Oraakkeli

Quote from: toumasho on 06.01.2024, 13:50:18

Jokaisella näistä "wünderwaffeista" saadaan kyllä positiivinen lopputulos aikaiseksi. Harmillisesti on vaan niin, että jos laiteavustus jää seremonialliselle tasolle, kuten monessa aselajissa on tapahtunut, niin silloin on kyse vain tilkitsemis-aseistuksesta, joilla pidetään Ukrainan sotavoimia puolustuskykyisinä, mutta ei kovinkaan hyökkäysvoimaisina. Ukrainan on saatava F-16 lisäksi muutakin lentokalustoa, jolla ilmatilan hallinta saadaan täydelliseksi aina pitkälle venäjälle saakka. Ei siellä ole mitään seinää vastassa, vaan vain epäkelvoiksi osoittautuneita S-300/400 järjestelmiä ja lyhyemmän kantaman järjestelmiä, jotka kaikki voidaan ampua paskaksi. Tämän jälkeen homma muuttuu todella karuksi ryssäperspektiivistä, koska "death from above" iskee joka paikassa ilman ennakkovaroitusta, ja se on hyvä se.

Noi F 16 hävittäjät vaativat myös riittävästi tarpeeksi laadukkaita ohjuksia, jotta niistä olisi hyötyä. Jos näillä saa ilmaherruuden niin hyökkäyksen linjojen taakse voisi aloittaa 2025 kesällä.

Hämeenlinnan Oraakkeli

Taas kuulemma posahtanut upseereja krimilä taivaantuuliin. Ja huhuissa jopa Gerassimov. Paljon merkittävämpää on että jos huhut pitävät paikkansa on se että gerassimovin lisäksi olisi kuollut päteviä ammattiupseereja. Gerassimov on epäpätevä KGB ukko kuten Putinkin.
Gerassimovin paikalle saattaa tulla pätevämpi ukko, mutta upseeriston keskuudessa ei lienee lisää sodan kannatusta tällaiset iskut.
Onkohan ukrainan sotilastiedustelulla vakooja Venäjän esikunnassa tai  jossain kun näitä sattuu jatkuvasti.

Niobium

^ Aivan varmasti on tilanteeseen kypsähtäneitä esikunnan edustajia. Sen kyllä ymmärtävät että kannattaa pitää suu supussa.

Jos Gerassimov on tosiaan häipynyt rivistöstä, niin vakava arvovaltatappio putlerille.
"Varmaan jokaisen venäläisen äidin suurin unelma on synnyttää lisää lapsia tulevaisuuden juoksuhautoihin laittamaan käsikranaatti leuan alle ja vetämään sokka irti. Korvaukseksi saa säkillisen perunoita. " (Jäsen Hohtis.)

Ari-Lee

Quote
682 ​Days of russia-Ukraine War – russian Casualties In Ukraine
January 6, 2024

Personnel – 363,870 (+800),
Tanks – 6,018 (+7) units,
APV – 11,158 (+16) units,
Artillery systems – 8,617 (+13) units,
MLRS – 950 (+1) units,
Anti-aircraft warfare systems – 633 (+2) units,
Aircraft – 329 (+0) units,
Helicopters – 324 (+0) units,
UAV operational-tactical level – 6,787 (+16) units,
Cruise missiles – 1,786 (+1) units,
Boats / warships – 23 (+0) units,
Submarines – 1 (+0)
Special equipment – 1,317 (+4) units,
Vehicles and fuel tanks – 11,478 (+15) units.

https://en.defence-ua.com/news/682_days_of_russia_ukraine_war_russian_casualties_in_ukraine-9098.html

Herojam slava!
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

Miniluv

Quote from: Hämeenlinnan Oraakkeli on 06.01.2024, 16:09:56
Taas kuulemma posahtanut upseereja krimilä taivaantuuliin. Ja huhuissa jopa Gerassimov. Paljon merkittävämpää on että jos huhut pitävät paikkansa on se että gerassimovin lisäksi olisi kuollut päteviä ammattiupseereja. Gerassimov on epäpätevä KGB ukko kuten Putinkin.
Gerassimovin paikalle saattaa tulla pätevämpi ukko, mutta upseeriston keskuudessa ei lienee lisää sodan kannatusta tällaiset iskut.
Onkohan ukrainan sotilastiedustelulla vakooja Venäjän esikunnassa tai  jossain kun näitä sattuu jatkuvasti.

Normipäivä?

https://www.bbc.com/news/world-europe-60659185

Ukraine: Russian general killed near Kharkiv, say defenders
Published
8 March 2022
"If you're running in fear of your own voters, there is nothing America can do for you".  JD Vance

Eikö ryssä kuole netissä länkyttämällä? Vielä ehtii värväytyä!  https://ildu.com.ua/

Konnetaabeli

Ukraina iski Krimille ohjuksin:

QuoteAir Force Scores Successful Strike Against Occupiers in Crimea:
Confirms Hit on Saky Airfield

Defense Express
January 6, 2024

In the last few days, the Air Force of the Armed Forces of Ukraine has carried out a series of successful attacks on enemy targets in the currently occupied Crimea. In the evening and night of January 6, powerful explosions were heard in the vicinity of Yevpatoria in western Crimea. Additionally, on January 4, powerful explosions were heard in Sevastopol and Yevpatoria

Ukrainan ohjus iski myös maanalaiseen komentopaikkaan Saky:n lentokentän alla.

QuoteThis airfield serves as the base for the 43rd Separate Naval Assault Aviation Regiment of the Black Sea Fleet of the russian federation. The occupiers' group is equipped with Su-24 bombers and Su-30 fighters.

Note that the command post is underground. However, in the case of using Storm Shadow/SCALP cruise missiles, this is not a problem, as these missiles were precisely designed to target such highly protected objectives.

DefExp

Viisas mediamme saa nalkutuksellaan minut muistamaan joka päivä miksi nuivuus on tarpeellista!

Konnetaabeli

Mutta oliko Gerasimov tuhotussa maanalaisessa komentopaikassa, on yhä vahvistamatta.

Quote
Ukraine's intelligence chief reacts to death rumors of top Russian commander in Crimea

UKRAINE, FRI, JANUARY 05, 2024 - 23:49

After strikes by the Ukrainian Armed Forces on military facilities in occupied Crimea, information emerged regarding the possible death of the Chief of the General Staff of the Russian Armed Forces, Valery Gerasimov. However, Ukrainian intelligence has no confirmation of this information, reports Kyrylo Budanov, head of the Defense Intelligence of the Ministry of Defense of Ukraine.

Earlier, the Ukrainian military conducted a series of strikes on Russian military objects in the occupied territory of Crimea.

Later, information started circulating online indicating that as a result, the Chief of the General Staff of the Armed Forces of the Russian Federation, Valery Gerasimov, could have been injured or even killed.

Kyrylo Budanov explains that he lacks corroborative information regarding this.

UkrRbcNews
Viisas mediamme saa nalkutuksellaan minut muistamaan joka päivä miksi nuivuus on tarpeellista!

Konnetaabeli

Lisää tällaisiaa jäyniä!

Quote
Jekku sai venäläiset julistamaan julkisesti "Slava Ukraini" – ainakin yksi henkilö pidätettiin ja joutuu oikeuteen

Venäläinen, Novgorodissa asuva henkilö ei arvannut joutuvansa pulaan juhlistaessaan uuttavuotta kanssaeläjilleen.

Sananvapauden tila on heikolla tolalla Venäjällä, ja tästä saatiin esimerkki, kun uuttavuotta juhlistavat koristeet saivat aikaan ainakin yhden poliisioperaation ja oikeusjutun.

Venäjällä on ollut juhlinnan ohella käytössä LED-verhoja, joihin voi syöttää vieriviä tekstejä. Teksteissä piti lukea uudenvuoden toivotuksia, mutta toisin kävi. Tuotteen laiteohjelmistoon oli nimittäin ujutettu jekku, joka saikin LED-verhot julistamaan: "Slava Ukraini". Se tarkoittaa "kunnia Ukrainalle".

Ei ole tietoa, kuinka moni joutui pidätetyksi LED-verhonsa vuoksi. Ainakin yksi, Novgorodissa asuva henkilö päätyi poliisin hoteisiin. Viranomaiset takavarikoivat verhon, ja mies joutuu vastaamaan syytteisiin oikeudessa.

MuroPaketti
Viisas mediamme saa nalkutuksellaan minut muistamaan joka päivä miksi nuivuus on tarpeellista!

ikuturso

Quote from: Ari-Lee on 06.01.2024, 16:25:48
Quote
682 ​Days of russia-Ukraine War – russian Casualties In Ukraine
January 6, 2024

Personnel – 363,870 (+800),

Herojam slava!

Tuossa pitäisi kohta olla rivi-pari lisää korkea-arvoisille upseereille ja kremlin dirikoille.

Tosin kenelle lopulta kuului kunnia esim. Wagner-pomojen pudottamisesta?
Taisi olla zyssä itse, mutta välillisesti liittyy Ukrainan tapahtumiin.

-i-
Kun joku lausuu sanat, "tässä ei ole mitään laitonta", on asia ilmeisesti moraalitonta. - J.Sakari Hankamäki -
Maailmassa on tällä hetkellä virhe, joka toivottavasti joskus korjaantuu. - Jussi Halla-aho -
Mihin maailma menisi, jos kaikki ne asiat olisivat kiellettyjä, joista joku pahoittaa mielensä? -Elina Bonelius-

Ari-Lee

Quote
683 ​Days of russia-Ukraine War – russian Casualties In Ukraine
January 7, 2024

Personnel – 364,730 (+860),
Tanks – 6,022 (+4) units,
APV – 11,180 (+22) units,
Artillery systems – 8,653 (+36) units,
MLRS – 951 (+1) units,
Anti-aircraft warfare systems – 637 (+4) units,
Aircraft – 329 (+0) units,
Helicopters – 324 (+0) units,
UAV operational-tactical level – 6,811 (+24) units,
Cruise missiles – 1,786 (+0) units,
Boats / warships – 23 (+0) units,
Submarines – 1 (+0)
Special equipment – 1,327 (+10) units,
Vehicles and fuel tanks – 11,523 (+45) units.

https://en.defence-ua.com/news/683_days_of_russia_ukraine_war_russian_casualties_in_ukraine-9108.html

Quote
20 hours ago - 46°38′N 32°51′E
Ukrainian military had 27 combat engagements with Russian forces near Synkivka, Petropavlivka, Ivanivka of Kharkiv region, Klischiyivka, Novobakhmutivka, Stepove, Avdiyivka, near Pervomayske and Nevelske of Donetsk region, Maryinka and Novomykhaylivka, Robotyne and south to Novodarivka, at the east bank of Dnipro river in Kherson region, - General Staff of Armed Forces of Ukraine says in the evening report

https://liveuamap.com/en/2024/6-january-ukrainian-military-had-27-combat-engagements-with

Herojam slava!
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

Ari-Lee

Quote from: ikuturso on 07.01.2024, 09:45:52
Tuossa pitäisi kohta olla rivi-pari lisää korkea-arvoisille upseereille ja kremlin dirikoille.

Tosin kenelle lopulta kuului kunnia esim. Wagner-pomojen pudottamisesta?
Taisi olla zyssä itse, mutta välillisesti liittyy Ukrainan tapahtumiin.

-i-

Ne kaikki vahvistetut poistot pitäisi olla tuolla listalla:

https://en.defence-ua.com/analysis/eliminated_russian_commanders_and_generals_in_ukraine_list_live_updates-2241.html

Kunnia sankareille. Saat itse päättää ovatko nämäkin sankarivainajia vai eivät ja kuuluuko heille kunniankukko. Minä en siihen puutu. Jotkut ovat ihannoineet murhaajia ihan lähtökohtaisesti. Jopa itseohjautunutta Charles Mansonia.

Quote from: Ari-Lee on 07.01.2024, 16:47:00

Mitähän niille krimin tuhotussa laivastotukikohdassa väitetysti olleille upseereille kuuluu? Onko näkynyt julkisuudessa? Näitä delanneita kenraaleja ja everstejä on varmaan enemmänkin.

Ari-Lee

Quote from: Hämeenlinnan Oraakkeli on 07.01.2024, 17:03:22

Sen verran aiemmista kokemuksella, että vie aikansa kun tiedustelu saa vahvistuksen kaadoista.
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

Konnetaabeli

Sisältääkö lista ikkunasta pudonneet, sieniä syöneet ja yhtäkkisen sydänkohtauksen saaneet, tms "luonnollisia" (=FSB:n auttamia) kuolemia kokeneet.
Viisas mediamme saa nalkutuksellaan minut muistamaan joka päivä miksi nuivuus on tarpeellista!

Hämeenlinnan Oraakkeli

Quote from: Ari-Lee on 07.01.2024, 18:27:18

Sen verran aiemmista kokemuksella, että vie aikansa kun tiedustelu saa vahvistuksen kaadoista.

Siis tämä on se syyskuussa ollut isku. Silloin oli huhuja että laivaston komentaja olisi kuollut.

ikuturso

ˆˆˆˆtai jotain ˆ

Tuli vaan taas noista tappioista mieleen, että siellä on 360 000 miestä mahdollisesti poistunut rivistä jalat edellä.

Mitäpä veikkatte, kun puoli miljoonaa miestappiota tulee ryssällä täyteen, alkaako Putin syyttää Ukrainaa venäläisten kansanmurhasta?

-i-
Kun joku lausuu sanat, "tässä ei ole mitään laitonta", on asia ilmeisesti moraalitonta. - J.Sakari Hankamäki -
Maailmassa on tällä hetkellä virhe, joka toivottavasti joskus korjaantuu. - Jussi Halla-aho -
Mihin maailma menisi, jos kaikki ne asiat olisivat kiellettyjä, joista joku pahoittaa mielensä? -Elina Bonelius-

Hämeenlinnan Oraakkeli

Quote from: ikuturso on 07.01.2024, 19:36:50
ˆˆˆˆtai jotain ˆ

Tuli vaan taas noista tappioista mieleen, että siellä on 360 000 miestä mahdollisesti poistunut rivistä jalat edellä.

Mitäpä veikkatte, kun puoli miljoonaa miestappiota tulee ryssällä täyteen, alkaako Putin syyttää Ukrainaa venäläisten kansanmurhasta?

-i-

No ei ala. Myöntää tappioiden nousseem 50 000 ukkoon ja ykrainalaisia kuolleen jo yli miljoonan.

toumasho

Quote from: ikuturso on 07.01.2024, 19:36:50
ˆˆˆˆtai jotain ˆ
Tuli vaan taas noista tappioista mieleen, että siellä on 360 000 miestä mahdollisesti poistunut rivistä jalat edellä.
Mitäpä veikkatte, kun puoli miljoonaa miestappiota tulee ryssällä täyteen, alkaako Putin syyttää Ukrainaa venäläisten kansanmurhasta?
-i-

Ryssiä kuoli ensimmäisessä maailmansodassa n. 1.5 miljoonaa. Tällä tahdilla ei tarvitse sotia kuin pari vuotta lisää, niin tuosta 1. maailmansodan tappiolukemasta mennään ohi heittämällä. Ukrainalaisia on kuollut varmasti yli 100 000 silloin, mutta 40-miljoonaisessa kansassa se ei tunnu missään, prosenttilukema on pienempi kuin ryssillä.

Samoin se, mihin rintamalta sodan joskus päätyttyä palataan, on täysin eri näiden kahden valtion välillä. Ukrainalaiset palaavat normaaliin ja jälleenrakennukseen, joka johtaa länsimaiseen menestystarinaan tavalla tai toisella, tietenkin kaikkine niin hyvine kuin huonoine sivuilmiöineen. Ryssiä odottaa karu kohtalo. Ryssät eivät itse viisitoista sekuntia tulevaisuuteen viisitoista sekuntia menneisyyteen aivoillaan sitä hahmota. Oli sitten tappio tai jonkinlainen "voitto" plakkarissa, niin valitettavasti on niin, että yksikään länsimaa, mistä kaikki hyvä tulee, ja maat, jotka länkkärien kanssa hyvää pataa haluavat olla, eivät tule antamaan palkintoja ja pakotteiden helpotuksia sodan loputtua.

Venäjä jää nyt 100% varmuudella Neuvostoliittoa pahempaan välitilaan, jossa sen kanssa ei tee bisnestä kukaan edes silloin, kun se olisi sallittua. Kukaan ei halua heidän energia- ja muita tuotteitaan. Miksi ottaa edes prosentin kymmenysten riskiä siitä, että pienikin riippuvuus muodostuu? Ryssä alkaa ryssäillä heti, kun huomaa tilaisuutensa tulleen.

Ryssät, jotka sodasta koteihinsa palaavat, joutuvat johonkin Neuvostoliittoa pahempaan teatterivaltioon, jossa näennäisesti pyyhkii juuri nyt "ok", mutta romahdus on ovella ja se romahdus on sellainen, että sieltä ei nousta ylös. Ryssien aivokapasiteetti ja "venäjä"-ilmentymää hoitava voima ei vaan riitä siihen. Siellä menee jutut plörinäksi pahemmin kuin NL:n romahdettua, eikä kukaan tule auttamaan, tai siivoamaan sotkuja. Joukkotuhoaseet ehkä korkeintaan käydään tuhoamassa paikan päälle niin, että niistä ei kyläseppä saa aikaiseksi edes hevosenkenkiä.

Koko venäjän "endgame" tulee olemaan totaalinen ryssäläisyyden romahdus, jossa jopa kovimmatkin fanit tulevat "kypsentämään" ajatteluaan ja ottavat valtavan hajuraon tuohon syntyneeseen, tai syntymäisillään olevaan paskastaniaan, jossa jokainen kylä on oma pikku ruhtinaskuntansa ja ikuisessa sodassa naapurikyliään vastaan.

En olisi ikinä uskonut 70-luvun Kekkosslovakiassa syntyneenä näkeväni, että Neuvostoliitto romahtaa, enkä sitä, että se romahdus vaan jatkuu ja jatkuu aina näihin päiviin asti, kunnes lopullinen finaali päätyy tuon suo-alueen palautumiseen luonnontilaansa.

Mikä etuoikeus onkaan elää näin historiallisina aikoina.
Rasistinen Logiikka Oy, Toimitusjohtaja

ApuaHommmaan

^ Ei vaan pidä paikkaansa.

Kiina ja Intia oikein mielellään ostaa raaka-aineet Venäjältä, ja tekee vielä sotilasyhteistyötä kaupan päälle.

Eurooppa ja USA elää kuplassa, jossa muu maailma muka yhä olisi reilusti heikompi.
Lisää rahaa kotouttamiseeni.

Lasse

Historialegendat analysoi:

What can Ukraine do to achieve VICTORY in 2024?
https://www.youtube.com/watch?v=QmUfnN_ylZI
Quote
Discussion about the options available to the Ukrainian Army to win the war. The main question is whether to attempt a counteroffensive 2.0 or dig in, and take a defensive posture.

Esitysmuoto on melko viihdyttävä, helposti hauskempaa, kuin katsoa likka Kiven "standuppia"...
NOVUS ORDO HOMMARUM

vastarannan kiiski

#39831
Quote from: ApuaHommmaan on 07.01.2024, 21:05:39
^ Ei vaan pidä paikkaansa.

Kiina ja Intia oikein mielellään ostaa raaka-aineet Venäjältä, ja tekee vielä sotilasyhteistyötä kaupan päälle.

Eurooppa ja USA elää kuplassa, jossa muu maailma muka yhä olisi reilusti heikompi.

Erityisesti kannattaa todeta Venäjän talouden Suuruus ja Vahvuus!

Venäjän talous on isompi kuin Espanjan!
Ei ihan yhtä iso kuitenkaan kuin Italia.

Eikä tosiaan muu maailma Euroopan ja USAn ulkopuolella ole pelkästään heikko.
Tietenkin Venäjää suurempia talouksia ovat myös esimerkiksi Kanada ja Etelä-Korea.

Russia Stronk!

https://www.visualcapitalist.com/visualizing-the-94-trillion-world-economy-in-one-chart/

P

Quote from: ApuaHommmaan on 07.01.2024, 21:05:39
^ Ei vaan pidä paikkaansa.

Kiina ja Intia oikein mielellään ostaa raaka-aineet Venäjältä, ja tekee vielä sotilasyhteistyötä kaupan päälle.

Eurooppa ja USA elää kuplassa, jossa muu maailma muka yhä olisi reilusti heikompi.

Juu Russia on stronk ja Kiinan ohjukset iskussa...  ;D
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

Viimeinen linja

QuoteMikä etuoikeus onkaan elää näin historiallisina aikoina.

Varmaan näin mutta en ymmärrä miksi ryssät ryssii kaiken, luonnonvaroja on, maata on määrättömät määrät yms...
Eikö olisi parempi olla väleissä tahojen kanssa jotka voisivat hyvinvointia tuoda ja kehittää, mikä on tuon helvetillisen tyhmyyden takana.
Olen pyöritellyt mielessäni sanaa "kateus" haluaisivat olla kuten länsimaat mutta eivät ole, haluaisivat olla suurvalta mutta eivät ole. Jäljelle jää typerä, raaka väkivalta. Ajatuksella jos ette arvosta minua niin pelätkää ainakin, tai jotain.
Ei tuota slaavilaista ajatuksen kulkua pysty ymmärtämään.

Hämeenlinnan Oraakkeli

Quote from: Viimeinen linja on 07.01.2024, 23:13:14

ryssät on orjanomistajavaltio
https://www.youtube.com/watch?v=kF9KretXqJw&t=2466s
Martti J Kari kertoo mitenkä maalla menee.   
ukrainan sodassa on kyse siittä että ryssät eivät tahdo että Ukraina vapautuisi orjuudesta.

Miniluv

#39835
Quote from: Viimeinen linja on 07.01.2024, 23:13:14
QuoteMikä etuoikeus onkaan elää näin historiallisina aikoina.

Varmaan näin mutta en ymmärrä miksi ryssät ryssii kaiken, luonnonvaroja on, maata on määrättömät määrät yms...
Eikö olisi parempi olla väleissä tahojen kanssa jotka voisivat hyvinvointia tuoda ja kehittää, mikä on tuon helvetillisen tyhmyyden takana.
Olen pyöritellyt mielessäni sanaa "kateus" haluaisivat olla kuten länsimaat mutta eivät ole, haluaisivat olla suurvalta mutta eivät ole. Jäljelle jää typerä, raaka väkivalta. Ajatuksella jos ette arvosta minua niin pelätkää ainakin, tai jotain.
Ei tuota slaavilaista ajatuksen kulkua pysty ymmärtämään.

En ole tästä klikkaillut kaikkea auki, mutta tuon Kiesewetterin lausunnon nähnyt aiemmin videoituna.

QuoteThe demand (need) for European Lithium supply is so intense German CDU MP Roderich Kiesewetter came right out and admitted the Russia-Ukraine conflict is all about the 500,000 tons or more of the mineral under the ground of the Donbass region. Kiesewetter said, "The European Union supports Ukraine because of lithium deposits in the Donbass." The politician also took note of the Donbass being part of Russia now, which means Berlin's dependence on Moscow.

https://www.zerohedge.com/news/2024-01-06/eu-willing-go-war-over-lithium

Venäjän luonnonvaroja myytiin Jeltsinin aikaan ulkomaille kymmenesosahintaan. Yhteistyössä kotimaiset oligarkit, vanhat kommunistijohtajat ja läntinen talouseliitti.

Tie ei siis ole ollut aivan mutkaton kaupan puolellakaan. Eikä Putin itse poksauttanut Nordstreamia.

"If you're running in fear of your own voters, there is nothing America can do for you".  JD Vance

Eikö ryssä kuole netissä länkyttämällä? Vielä ehtii värväytyä!  https://ildu.com.ua/

Konnetaabeli

Kevään uusia lemmenpareja, vakka löysi kantensa:

QuoteRuotsin turvallisuus­poliisin pomo antoi paljastavan lausunnon Venäjästä – Yhteys islamistiseen terroriin

"Se, mitä Ruotsissa tapahtuu, on Venäjän etujen mukaista ja sataa suoraan heidän laariinsa", Säpön päällikkö Charlotte von Essen sanoo.

Quote...
Ruotsista ja ruotsalaisista levitetään verkkosivustoilla ja sosiaalisen median palveluissa aktiivisesti valheellista propagandaa islamin uskonnon vastaisina.

– Mielikuva Ruotsista islamin vastaisena maana on jäljellä, ja sillä on vahva yhteys terroriuhkaan, jonka väkivaltaiset islamistit aiheuttavat. Olemme ensisijainen kohde väkivaltaiselle islamismille, von Essen sanoo.

"Hyödyttää Venäjää"
Viime talvena Tukholmassa poltettiin Koraani julkisella paikalla, mistä levisi valokuvia ympäri maailmaa.

Tuolloin epäiltiin laajasti, että Venäjän tiedustelupalvelut pyrkivät vaikeuttamaan Ruotsin pääsyä Natoon lietsomalla informaatio-operaatioillaan Ruotsin vastaista mielialaa Turkissa.

IL ja KL kysyivät von Esseniltä, onko Venäjä osallistunut Ruotsin turvallisuutta uhkaaviin toimiin.

Säpön päällikkö tuumaa, että hän ei voi mennä yksityiskohtiin, mutta antaa silti paljon puhuvan vastauksen.

– Voimme ainakin sanoa sen, että se mitä Ruotsissa tapahtuu on Venäjän etujen mukaista ja sataa suoraan heidän laariinsa.

– Sitä voidaan hyödyntää, ja se hyödyttää Venäjää, von Essen painottaa...

Viisas mediamme saa nalkutuksellaan minut muistamaan joka päivä miksi nuivuus on tarpeellista!

Ari-Lee

Quote
684 ​Days of russia-Ukraine War – russian Casualties In Ukraine
January 8, 2024

Personnel – 365,170 (+440),
Tanks – 6,031 (+9) units,
APV – 11,194 (+14) units,
Artillery systems – 8,666 (+13) units,
MLRS – 953 (+2) units,
Anti-aircraft warfare systems – 638 (+1) units,
Aircraft – 329 (+0) units,
Helicopters – 324 (+0) units,
UAV operational-tactical level – 6,822 (+11) units,
Cruise missiles – 1,787 (+1) units,
Boats / warships – 23 (+0) units,
Submarines – 1 (+0)
Special equipment – 1,328 (+1) units,
Vehicles and fuel tanks – 11,542 (+19) units.

https://en.defence-ua.com/news/684_days_of_russia_ukraine_war_russian_casualties_in_ukraine-9117.html

Herojam slava!
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

Konnetaabeli

Ukrainalta miehitetyllä alueella Mariupolissa toiminut, ryzzäläisten korruptiosta raportoinut venäläinen toimittaja kohtasi yllättäen (tällaiselle toimittajalle) "luonnollisen" kuoleman:

QuoteVenäläistoimittaja löytyi tienposkesta kuolleena – Raportoi aiemmin viikolla korruptiosta
Venäjän viranomaiset eivät löytäneet merkkejä rikoksesta.

Quote...Ukrainalaismedia kertoo Rybinin esiintyneen viikkoa aiemmin Venäjän miehittämässä Mariupolin kaupungissa, jossa hän raportoi paikallisviranomaisten korruptiosta.

Rybinin oli takaisin Moskovaan päästyään tarkoitus kirjoittaa yksityiskohtainen artikkeli siitä, kuinka kaupunkia jällenrakentavat urakoitsijat käärivät rahat omiin taskuihinsa ja hyväksikäyttävät siirtotyöläisiä.

Toissapäivänä Krasnodarin kaupungissa, vain parin sadan kilometrin päässä Rybinin löytöpaikalta, löytyi kuolleena Venäjän valtiomedian päätoimittaja Zoja Konovalova
....

Se on vaarallinen tuo toimittajan työ ryzzälän ihmemaassa.

IL
Viisas mediamme saa nalkutuksellaan minut muistamaan joka päivä miksi nuivuus on tarpeellista!

Outo olio

Quote from: Konnetaabeli on 08.01.2024, 08:38:49
Kevään uusia lemmenpareja, vakka löysi kantensa:

Quote
IL ja KL kysyivät von Esseniltä, onko Venäjä osallistunut Ruotsin turvallisuutta uhkaaviin toimiin.

Säpön päällikkö tuumaa, että hän ei voi mennä yksityiskohtiin, mutta antaa silti paljon puhuvan vastauksen.

– Voimme ainakin sanoa sen, että se mitä Ruotsissa tapahtuu on Venäjän etujen mukaista ja sataa suoraan heidän laariinsa.

– Sitä voidaan hyödyntää, ja se hyödyttää Venäjää, von Essen painottaa...

Ihan varmasti Venäjäkin kaikenlaista yrittää, mutta missä se on se suurin syy? Vaikutusyritys jäisi suutariksi, jos Ruotsissa ei olisi ~ miljoonaa kehitysmaalaista, joita yllyttää milloin mihinkin.

Ruotsi on pilannut itsensä, ja syyttää nyt tilanteesta Venäjää. "Yhyy, paha Venäjä lietsoo meidän keharit väkivaltaan!"
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?