News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

KKO:n tuomari putkaan - ei maksanut taksilaskua ja niskoitteli poliisille

Started by Nuivanlinna, 16.11.2013, 06:10:12

Previous topic - Next topic

Nuivanlinna

QuoteKorkeimman oikeuden tuomari putkaan - ei maksanut taksilaskua ja niskoitteli poliisille
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2013/11/16/korkeimman-oikeuden-tuomari-putkaan---ei-maksanut-taksilaskua-ja-niskoitteli-poliisille
Korkeimman oikeuden jäsen, oikeusneuvos Liisa Mansikkamäki toimitettiin Espoon poliisin putkaan pari viikkoa sitten. Syynä oli taksin maksamatta jättäminen ja niskoittelu poliisille.

Mansikkamäki kertoo Etelä-Suomen Sanomille tulleensa korkeimpien oikeuksien tuomareiden yhdistyksen vuosikokouksesta kotiin taksilla iltayhdentoista aikaan.

Määränpäässä Mansikkamäelle syntyi sanallista kärhämää taksinkuljettajan kanssa, kun hänellä ei ollut rahaa maksaa kyytiä.

Mansikkamäki myöntää, että hänen asemassaan tulisi käyttäytyä esimerkillisesti. Hän on syvästi pahoillaan tapahtuneesta.

- Häpeän hirveästi.

Häpeää, onko noilla sittenkin omatunto?
Quote from: millla on 04.03.2016, 23:01:53
Pahinta Suomessa on tämän köyhyyden lisäksi henkinen köyhyys. Meiltä puuttuu horisontti, mihin katsoa ja mitä tavoitella.

kummastelija

Eiköhän Paateron komentoketjun kautta jonkinmoinen nuhde tuolle poliisimiehelle järjesty.
"Syö paskaa ja kuole pois!!" - PEN sananvapauspalkinnolla palkittu Abdirahim Hussein suomalaisnaiselle. 5.11.2015
"Hussein teki riko­sil­moi­tuksen vihapuheesta" Hussein on jakanut sosiaalisessa mediassa useita esimerkkejä siitä, miten häntä on nimitelty ja uhkailtu eri viesteissä: 18.8.2015

siviilitarkkailija

Moraaliton ja epärehellinen Mansikkamäki häpeää ainostaan asian tulemista julkisuuteen, ei käytöstään.

QuoteMääränpäässä Mansikkamäelle syntyi sanallista kärhämää taksinkuljettajan kanssa, kun hänellä ei ollut rahaa maksaa kyytiä.

Suomeksisanottuna Mansikkamäki oli tietoisesti ja tarkoituksellisesti tekemässä petosta, koska katsoi Eeva Vuoren esimerkin mukaisesti asemansa KKO:n tuomarina asettavan hänet lain ja seurausten yläpuolelle. Näitä samanlaisia huijareita on paljon ja heidän asiaansa KKO on myös kova ajamaan. Mansikkamäki siis yritti petosta mutta jäi kiinni ja alkoi asemaansa ja oikeustuntemusta hyväksikäyttäen luistella vastuusta. Harvemmin tuomarikunnasta mutta toisaalta KKO on lahjottujen ja poliittisesti valittujen eliittijäsenten oma pikku kuppikunta.

QuoteMansikkamäki myöntää, että hänen asemassaan tulisi käyttäytyä esimerkillisesti.

Ja niinhän Mansikkamäki myös toimi. KKO:n pyrkimyksenä on edistää epärehellistä ja epätasa-arvoista toimintaa ja puuttua ainoastaan niihin juttuihin jotka kiinnostaa ja sopivin väliajoin vetää yhteiskunnan kustannuksella perseet ja näyttää sitä tavallisille ihmisille. Täysin identtinen tapaus Eeva Vuoren kanssa joka jäi verekseltään kiinni veropetoksesta mutta KKO:n asemansa avulla totesi että "kun raha oli pöydällä, niin päätän että olen asiassa syytön" minkä rikollishyötyä tavoittelevan linjan KKO mukisematta hyväksyi. Tässäkin poliittisesti nimetty KKO:n tuomari näyttää yhteiskunnalle ja pienyrittäjälle tai työntekijälle persettä ja jatkaa toimintaansa kuin mitään ei olisi tapahtunut pahoitellen ainoastaan kiinnijäämistään.

Mansikkamäki:
Quote
- Join kokouksessa viiniä ja kahvin kanssa konjakkia. En ollut syönyt koko päivänä. Yleensä en koske väkeviin.

Kertoo suoraan vetäneensä perseet olalle ja olleensa niin kännissä että ei tiedä mihin tavaransa jätti. Poliisin päätös jättää niskoittelu syyttämättä osoittaa poliisilaitoksen politisoitumista koska nimenomaan tässä, jos missä, syyte olisi ehdottomasti ajaa loppuun saakka. Mutta Marjamäen asema KKO:ssa antoi perusteet erityiskohtelulle ja laitoksen johto vihjeen syytteistä luopumiselle. Taksiyrittäjän lahjonta ei liene mikään suuri ongelma kun tulot ovat kymmenentuhatta + muutama tonni kuukaudessa tuomaripalkoilla & lisät. Tapaus olisi ehdottomasti pitänyt viedä käräjille mutta eliitti on poliisin suojeluksessa toisin kuin tavalliset kansalaiset-

Muuten meillä olisi tuomaripaikka avoinna.   
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

Nuivanlinna

Täss tuli mieleen se kuinka pääkirjoitukset ym ym saivat näppisorkkuja teilatessaan erästä kansanedustajaa joka mainitsi korkeimman oikeuden tuomiosta ettei se ole taivaallinen totuus.....
Quote from: millla on 04.03.2016, 23:01:53
Pahinta Suomessa on tämän köyhyyden lisäksi henkinen köyhyys. Meiltä puuttuu horisontti, mihin katsoa ja mitä tavoitella.

Venne

Tuskin sillä omatuntoa on. Sttuipa nyt vaan sopivasti julkisuuteen. olen ihan 100 % varma, että tämä ei ollut kaverin ensimmäinen töppö. Hyi tana, mitä porukkaa.

Herra 47

Voi hyvänen aika miten iltapäivälehdet revittelisivätkään jos kyseessä olisi esim. Hakkaraisen Teuvo...

Minun puolestani kaikki saavat vetää niin kovia kännejä, niin paljon kuin tahtovat, kunhan se ei haittaa muita ihmisiä, työntekoa tai uskottavuutta toimia omassa työssä. Nyt on kyseessä niin korkea viskaali, että pitäisi tajuta vetää ihan itse omat johtopäätökset ja erota.

Vahva veikkaukseni on, että rouva Mansikkamäki ei saa loppujen lopuksi edes pientä sakkoa ja tuskin työnantajakaan viitsii moisesta huomauttaa.

Ihan sivumainintana, hyvin vetää myös Atlantin toisella puolella Toronton pormestari Rob Ford ;D

Titus

Quote from: Nuivanlinna on 16.11.2013, 06:10:12

Mansikkamäki myöntää, että hänen asemassaan tulisi käyttäytyä esimerkillisesti.

Häpeää, onko noilla sittenkin omatunto?

Mansikkamaäki samalla epäsuorasti myöntää, ette ole paskan väliä miten käyttäytyyy
koska tuosta ei tule edes sanomista.

Häpeä = aavistuksen omainen pelko työpaikan menettämisestä

:flowerhat:

that's a bingo!

Sour-One

Quote from: Nuivanlinna on 16.11.2013, 06:10:12
QuoteKorkeimman oikeuden tuomari putkaan - ei maksanut taksilaskua ja niskoitteli poliisille
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2013/11/16/korkeimman-oikeuden-tuomari-putkaan---ei-maksanut-taksilaskua-ja-niskoitteli-poliisille
Korkeimman oikeuden jäsen, oikeusneuvos Liisa Mansikkamäki toimitettiin Espoon poliisin putkaan pari viikkoa sitten. Syynä oli taksin maksamatta jättäminen ja niskoittelu poliisille.

Mansikkamäki kertoo Etelä-Suomen Sanomille tulleensa korkeimpien oikeuksien tuomareiden yhdistyksen vuosikokouksesta kotiin taksilla iltayhdentoista aikaan.

Määränpäässä Mansikkamäelle syntyi sanallista kärhämää taksinkuljettajan kanssa, kun hänellä ei ollut rahaa maksaa kyytiä.

Mansikkamäki myöntää, että hänen asemassaan tulisi käyttäytyä esimerkillisesti. Hän on syvästi pahoillaan tapahtuneesta.

- Häpeän hirveästi.

Häpeää, onko noilla sittenkin omatunto?

Vain jos jää kiinni.

siviilitarkkailija

KKO:n tuomari on erottamaton. Eli hän päättää itse eroaako, minkä #%&!%-mäki erittäin hyvin tietää. Mutta antaa %"!#+-lehdelle #*&@-kommentissaan ikäänkuin ymmärtää että Koskelolla olisi asiassa päätäntävaltaa. Ei ole. Nainen siis suoranaisesti jatkoi valehteluaan ja totuuden vääristelyä.

yleensä en ole yhdestä sekoilusta valmis kiljumaan verta pakkiin (jne) mutta valtionYHTIÖT ovat irtisanoneet työntekijöitään pienemmistäkin !vapaa-ajalla kännissä tehdyistä viran- tai toimivaltaesityksistä ja maksaneet suosiolla laittomankin irtisanomisen kipurahat. Koska MAINE on ollut työntekijän menetystä isompi vahinko. KKo;ssa meno on ihan toinen.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

hakare

Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että useat KKO:n jäsenet tuplaavat tai triplaavat palkkatulonsa ns. välimiesoikeuksien jäseninä. Muistamme myös tapaus Eeva Vuoren.

Kuinka paljon onkaan sattumuksia, jotka eivät tule tietoon parin viikon salailun jälkeen.

Onko ihme, jos tästä porukasta saadaan koottua muutaman hengen kokoonpano, joka osaa lätkiä tuomion sille, jonka media jo tuominnut.
Muuten olen sitä mieltä, että suvaitsevaisuus pitää kriminalisoida. Lievemmistä tekomuodoista sakkoja, mutta törkeästä suvaitsevaisuudesta (esim. turvapaikkahuijarin kätkeminen) väh. 2 vuotta kuritushuonetta.

datis

Turha uutinen sekä kulttuurirasismia. Kopissa käyminen kuuluu suomalaiseen alkoholikulttuuriin.

nevahood

Mukavanoloiselta asiakkaalta vaikuttaa. Voimia taksikuskille.

Ovihommia joskus tehneenä tiedän, että konfliktitilanteissa asiakas on aina oikeassa ja vähintäänkin yhteiskunnallisesti merkittävässä asemassa. Seuraavana päivänä on kuulemma itse työttömänä tai milloin missäkin sopassa. Jotenkin näen sieluni silmin, kuinka tuossa tilanteessa on saatettu jakaa jo valmiiksi tuomioita. Jos näin on ollut, järkytys on varmasti ollut melkoinen, kun taksikuski on huomannut mukavanoloisen asiakkaan ihan oikeaksi KKO:n tuomariksi.

Poliisi on näköjään jo nöyrtynyt.

Edit. Muistuu mieleen: TÄÄ ON MUN KOTI !!!
Suurkiihottaja Runeberg

Uimakoulutettava

"Mansikkamäki kertoo huomanneensa vasta aamulla putkassa, että hänellä oli mukanaan vain reppu. Lompakko ja käsilaukku olivat unohtuneet illalla kokouspaikalle. Tästä syystä hän ei ollut voinut maksaa taksimaksuaan."

"Mansikkamäki kertoo pyytäneensä tapahtuneen takia Koskelolta eroa erään valiokunnan puheenjohtajuudesta."

Kuka ministeri tulee mieleen? Arvauksia, anyone?
"Taisi Merkel todeta tuossa keskustelussa lainaten edeltäjiään, että joka unohtaa EU-projektin, pitäisi käydä sotilaiden haudoilla sitä muistelemassa" :flowerhat:

Päälahjoittaja Sipilä

"Teko oli rikos ja siinä käytettiin väkivaltaa. Uhriksi otettua naista sormeiltiin vaatteiden alta. Ja siinä kaikki."

Dr. Kemppinen

kekkeruusi

Noinhan siinä voi käydä. Pienipalkkainen duunari kerrankin pääsee vähän raskaan työnsä traumoja tuulettamaan, niin mopo voi vähän keulia ja rahatkin loppua kesken. Voisi tapahtua kelle vain, ymmärtäähän tuon.

pv854624

HS ja IS sensuroivat tuomarin nimen ja sukupuolen jutuistaan. Jos kyseessä olisi ollut mies, jutuissa olisi iso pärstäkuva.

Tabula Rasa

Quote from: nevahood on 16.11.2013, 12:29:37
Mukavanoloiselta asiakkaalta vaikuttaa. Voimia taksikuskille.

Ovihommia joskus tehneenä tiedän, että konfliktitilanteissa asiakas on aina oikeassa ja vähintäänkin yhteiskunnallisesti merkittävässä asemassa. Seuraavana päivänä on kuulemma itse työttömänä tai milloin missäkin sopassa. Jotenkin näen sieluni silmin, kuinka tuossa tilanteessa on saatettu jakaa jo valmiiksi tuomioita. Jos näin on ollut, järkytys on varmasti ollut melkoinen, kun taksikuski on huomannut mukavanoloisen asiakkaan ihan oikeaksi KKO:n tuomariksi.

Poliisi on näköjään jo nöyrtynyt.

Edit. Muistuu mieleen:
TÄÄ ON MUN KOTI !!!

Itselle taas tulee mieleen. Olisi eilenkin bingo tullut tusinan kertaa jos olisi ollut aikaa merkata.

Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''

Uimakoulutettava

"Mansikkamäki ei osaa vielä sanoa, vaikuttaako tapahtunut hänen työtehtäviinsä korkeimmassa oikeudessa. Hän kertoo keskustelleensa tapahtuneesta muutaman muun korkeimman oikeuden jäsenen kanssa.

- (Korkeimman oikeuden) presidentin (Pauliine Koskelon) kanssa en ole vielä keskustellut, mutta aion sopia hänen kanssaan tapaamisen nyt saman tien, Mansikkamäki sanoi perjantaiaamuna.

Pari tuntia myöhemmin Mansikkamäki kertoi soittaneensa Kööpenhaminassa virkamatkalla olleelle Koskelolle ja kertoneensa hänelle tapahtuneesta.

- Palaamme asiaan hänen kanssaan ensi viikolla."

Hmm? Eli Mansikkamäki otti yhteyttä presidenttiin sen jälkeen, kun media otti yhteyttä häneen? Ja sen jälkeen hän soitti medialle kertoen ottaneensa presidenttiin yhteyttä. Tekoaan ei-hautalamaisesti häpeävä ottaisi yhteyttä esimieheen heti oma-alotteisesti ja olisi valmis vetämään omat johtopäätöksensä teostaan.
"Taisi Merkel todeta tuossa keskustelussa lainaten edeltäjiään, että joka unohtaa EU-projektin, pitäisi käydä sotilaiden haudoilla sitä muistelemassa" :flowerhat:

Päälahjoittaja Sipilä

"Teko oli rikos ja siinä käytettiin väkivaltaa. Uhriksi otettua naista sormeiltiin vaatteiden alta. Ja siinä kaikki."

Dr. Kemppinen

Ano Nyymi

Quote from: kekkeruusi on 16.11.2013, 13:05:30
Noinhan siinä voi käydä. Pienipalkkainen duunari kerrankin pääsee vähän raskaan työnsä traumoja tuulettamaan, niin mopo voi vähän keulia ja rahatkin loppua kesken. Voisi tapahtua kelle vain, ymmärtäähän tuon.

Taviksen törppöilyjä ei vaan peitellä viikkotolkulla kuten näiden ainakin omasta mielestään lain yläpuolella olevien erittäin tärkeiden ihmisten vastaavia tekoja.

Ei ihme jos tässä maassa rikollisten tuomiot ovat niin alhaisia kuin ne ovat, tuomitseehan heitä tuomareina esiintyviä juomareita jotka rikkovat lakia itse heti kun pienikin tilaisuus tulee.

Se vain mietityttää että mitähän "kivaa" taksikuskille oli kerrottu kun jätti tekemättä rikosilmon selvästä petoksen yrityksestä. Olisiko vastaavaa tapahtunut taviksen kohdalla??

Ano Nyymi

Quote from: pv854624 on 16.11.2013, 13:20:11
HS ja IS sensuroivat tuomarin nimen ja sukupuolen jutuistaan. Jos kyseessä olisi ollut mies, jutuissa olisi iso pärstäkuva.

Saatika jos joku persu olisi syyllistynyt samaan. Silloin koko asia täyttäisi viikon ajan etusivut kaikissa tiedostusvälineissä.

siviilitarkkailija

http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/kko-n-presidentti-jarkyttyi-tuomareiden-kaytoksesta/2055446

Julkaistu 08.08.2013 20:36

QuoteKorkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo ei hyväksy hovioikeuden jäsenten asiatonta käytöstä...

Korkeimman oikeuden presidentti korostaa, että tuomarin on oltava lojaali tehtävälleen ja sen edellyttämille arvoille myös julkisen prosessin ulkopuolella ja työyhteisön sisällä.

Hovioikeuden selvitys: Tuomarit heittävät rasistista herjaa – juhlissa kouritaan naisia

Kun arvioimme tätä tapausta niin Mansikkamäki toimii likipitäen identtisesti Eeva Vuoren mallia noudattaen. Samoin käynee Pauliine Koskelolle joka on samassa tilanteessa Olavi Heinosen kanssa. Molemmat olivat välillä alaisensa päälliköitä mutta kun kyse on uskottavuudesta ja tosiasiallisesti eroamisesta, yhtäkkiä ollankin tasa-arvoisessa asemassa Oikeasti mitään päälliköitä ei ole ollenkaan. KKO:n tuomari ilmoitti ettei tietenkään eroa. Tapahtui mitä hyvänsä. KKO on oma sekava ja häpeällinen laitoksensa jossa kunnia on mennyt aikapäiviä sitten mutta maine kasvaa.

Ainakin tapaus antaa selkeän kuvan KKO:n presidentin Pauliine Koskelon uskottavuudesta. Koskelo joka otti ja päätti antaa  hovioikeuksille kuuluvat nuhtelut KUULEMANSA (ei siis tutkimansa vaan ainoastaan kuulemansa) perusteella. Asiassa joka siis oli täysin vieras Pauliine Koskelolle mutta näytti antavan kivan mediapläjäyksen hyökätä hovioikeuksien kimppuun norsunluutornistaan. Olisiko Koskelon pitänyt pitää nokkansa tukossa kun oma höyhenpesä näköjään vuotaa.

Moraaliin ja häpeäntunteeseen kykenevien voi olla vaikea kuvitella että Pauliine Koskelo kehtaisi näyttää omaa keskimääräistä itseriittoisempaa turpavärkkiään moisen avauksen jälkeen, jos omassa oikeuslaitoksessa Mansikkamäen kännisekoilu ei aiheuta eroa. 
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

Arvoton

Akateemiset juopot ovat vastenmielisimpiä. Olivat virassa tai ei. Ovat lukeneet miljoona sivua kusta päähänsä.

L. Brander

Quote from: Arvoton on 16.11.2013, 21:29:03
Akateemiset juopot ovat vastenmielisimpiä. Olivat virassa tai ei. Ovat lukeneet miljoona sivua kusta päähänsä.

Ei! Ne ovat kaikkein hauskimpia. Kaveri väitti, että karonkkan jälkeen on pidätetty mies, joka huitoi Aleksanterinkadulla kännissä tohtorimiekalla ohikulkijoita, alasti!

Minusta tuossa on kunnon meininkiä!
Dystooppinen salamasota

siviilitarkkailija

Quote from: L. Brander on 16.11.2013, 21:37:44
Quote from: Arvoton on 16.11.2013, 21:29:03
Akateemiset juopot ovat vastenmielisimpiä. Olivat virassa tai ei. Ovat lukeneet miljoona sivua kusta päähänsä.

Ei! Ne ovat kaikkein hauskimpia. Kaveri väitti, että karonkkan jälkeen on pidätetty mies, joka huitoi Aleksanterinkadulla kännissä tohtorimiekalla ohikulkijoita, alasti!

Minusta tuossa on kunnon meininkiä!

Ei vaan se oli pääministerin luottofilosofi ja miekkansa nahkatupessa lötköttävä tulevaisuuskatsaus.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

Viimeinen suomalainen

Olikos tämä Mansikkamäki niitä Halosen Demlan listalta nimittämiä?
Viimeinen maastalähtijä sammuttaa valot.

Maastamuuttaja

Ehkä sitä joutuu turvautumaan alkoholiin kun joutuu ottamaan poliittisesti korrekteja kantoja, joita ei sisimmässään hyväksy.

Marija

Naiset on useimmiten todettu huonoiksi johtajiksi. (Sanoo nainen.   :roll:)

Johtoasemissa naiset ovat usein öykkäreitä, huonosti johtavia, epädemokraattisia, alaistensa kiusaajia.

Eikä rouva Mansikkamäki ollut siis poikkeus tässäkään asiassa.
(Minä olen oikea remokraatti ja myönnän tämän! Ja kokemusta on. Olla naisjohtajan tönittävänä. >:( )

Saippuakupla

Korkeimman oikeuden naistuomari sekoili vahvassa humalassa taksikyydissä ja niskoitteli poliisille.

Korkeimman oikeuden jäsen, oikeusneuvos Liisa Mansikkamäki nousi viikonloppuna ikävään julkisuuteen, kun Etelä-Suomen Sanomat uutisoi ensimmäisenä Mansikkamäen parin viikon takaisesta taksivälikohtauksesta, jonka seurauksena hän päätyi putkaan Espoossa.

Korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo kuuli tapauksesta ensimmäisen kerran perjantaina aamulla, kun oikeusneuvos Mansikkamäki itse soitti hänelle.

Mansikkamäki pyysi Koskelolta eroa KKO:n valiokunnan puheenjohtajuudesta. Koskelo kertoo myöntäneensä Mansikkamäelle eron tehtävästä.

Korkeimman oikeuden tuomarin jäsenyydestä Mansikkamäkeä ei kuitenkaan pysty erottamaan kuin tuomioistuimen päätöksellä. Koskelon mukaan siihen "ei riitä pieni sakkojuttu".

- Ainoa minun toimivallassani oleva keino on varoituksen antaminen. Tästä tapauksesta minulla ei ole vielä riittävän tarkkoja tietoja. Kun ne saan, niin voin arvioida onko varoituksen antamiselle perusteita, Koskelo kommentoi IS:lle.

- Tämä on hyvin valitettava tapaus.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288622017606.html

Lahti-Saloranta

Quote from: Saippuakupla on 18.11.2013, 10:38:14

Miten tuosta tulikin mieleen Alppilan koulu ja Antti Korhonen. Käväisihän se hallintovaliokuntakin ja sen edellisen poheenjohtajan sopivuuden arviointi mielessä.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

RP

Quote from: Viimeinen suomalainen on 16.11.2013, 22:03:51
Olikos tämä Mansikkamäki niitä Halosen Demlan listalta nimittämiä?
Nimitetty KKO:n Ahtisaaren kaudella.
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

Rusinapulla

Mitä Sharia laki sanoisi tästä? Onko rahatta taksilla ajelu varkaus? Mitä varkaille tulisi tehdä?
"Teidän on pakko hyväksyä meidän ikivanhat perinteemme: lihakarjan teurastaminen islamilaiseen tapaan tai vaikka se, että naiset pitävät huivia. Tästä ei voi keskustella."
- H. Bahmanpour 16.9.2014 Helsingin Sanomat