Legioonateatterin kevään 2013 työpaja esittää: HALLA-AHO JA NOITARUMPU

[Kokoliha]

Jos Halla-ahokaan ei kyennyt vetämään hernettä nenäänsä, voidaan päätellä teatteriesityksestä puuttuneen odottamani Halla-ahon, Hakkaraisen ja Mannerheimin homohevosen välinen kolmiodraama. Eli esitys ei ollut tarpeeksi kunnianhimoinen taiteellisessa mielessä.

Noh, eiköhän Katariina Lillqvist jo työstä Arhinmäen Paten myöntämän avustuksen tukemana nukkeanimaatioperformanssia, jossa eräs keskeinen rooli on varattu Suomen Sisulle ja tarinan sankarina on Dan Koivulaakso Jussi Jalonen mesenaattinaan. Naiskauneutta tarinassa edustavat Li Andersson ja Ritva Viljanen. Taustamusiikista vastaa Paleface.

Natsikoppalakkiin ja nahkasaappaisiin pukeutunut animoitu Halla-aho tyrkkii paikallisjunan asemalaiturilla pieniä somalityttöjä nurin samalla kun viskoo oikealle ja vasemmalle Zyklon-B -purnukoita. Timo Anttila ja hyvinkäänhärköset leijuvat kerubeina sädekehä päässään todeten, että Perussuomalaiset on hajotettava. Taivas on synkkä, ja puna-mustat SS-kirjaimen näköiset salamat sinkoilevat, kun Mannerheim ja Halla-aho homostelevat Marskin homohevosen selässä, joka laukkaa villisti kohti Eiraa survoen kavioihinsa pieniä karva-ankkkureita somalipoikia.


Edit: Lainaanpa tähän tuon Jussin bloggauksen loppuosuuden, ja annan idean puolueettoman teatterimme käytettäväksi, koska idea on oikeasti hauska:

Tabujen särkemisestä taiteen nimissä innostunut nimimerkki P esitti vieraskirjassa oman ehdotuksensa Ylen rahoittamaksi nukketeatteriesitykseksi. Lainaan tässä omine lupineni käsikirjoituksen sellaisenaan:

Jos taiteen nimissä pölyttäisi vähän työväenliikkeen johtohahmoja samassa hengessä? Kaikki suuret Suomen työväenliikkeen "sankarit". Ensin Lenin ja sitten Stalin korsetissa vetelisivät Tokoin Oskaria, Kuusista, Rahjaa yms. hanuriin kansainvälisen soidessa. Sitten otettaisiin nuorempi sukupolvi kehiin. Hella Wuolijoki saisi kunnon kyydit koko NKP:n politbyroolta, minkä jälkeen herrat pyyhkisivät "sapelinsa" punalippuihin. Seuraavaksi Hella harrastaisi lesboilua Aleksandra Kollontain kanssa. Sitten Hella muuttuisi kentauriksi ja karrikoidusti munisi Erkki Tuomiojan munan. Erkki munahampaallaan rikkoisi munansa kannen ja jäisi innoissaan katsomaan punaorgioita munansa suojasta.

Tanner katsoisi sivusta muusta joukostaan erillään ja pudistaisi päätään, kääntyisi ja kävelisi hiljaa pää painuksissa pois.

Homma jatkuisi politbyroon raiskaaman Sorsan kautta Ulf Sundqvistiin, jonka kohdalla pääomakin tulisi homobileisiin mukaan politbyroon rinnalle raiskaamaan. Lopuksi paikalle astuisi Lipponen, joka saisi polvillaan "moneyshotin" naamalleen sekä Leniniltä että Uncle Samiltä samanaikaisesti. Tuomioja munassaan taputtaisi kiimaisesti.

Sitten Heinäluoma ja Feld-Ranta kannettaisiin ohi risteillä ja koko poppoo liittyisi ristisaattoon, joka päättyisi SAK:n eteen Hakaniementorille siten, että "Maailmanrauha"-patsas näkyisi taustalla.

SAK:n ikkunasta näkyisi sumuisesti ammattiliittoherroja kiinalaisissa puvuissaan, ja ikkunaan ilmestyisi muumimamma, jolla olisi oranssit hiukset, näyttämään peukaloa alaspäin.

Samalla kuvaan olisivat ilmestyneet entiset Hakaniemen lämmityshalkopinot (ne jotka vasurit 40-luvulla tuhopolttivat), joista seurue kävisi hakemassa yhden halon per hahmo ja lopulta tuikkaisivat Heiniksen ja Feld-Rannan tuleen. Tuomioja munassaan taputtaisi kiivaasti.

Sitten joukko nostaisi Tuomiojan munastaan, ja tämä pitäisi puheen seisten etukenossa käsi ylhäällä kuin Lenin patsaissaan. Punaliput liehuisivat ja sovitus kansainvälisestä saavuttaisi orgastisen kliimaksinsa. Erkki katsoisi Itään, josta saapuva puna valtaisi kaiken.

Eikös olisi taidetta nukketeatterina? Tuo olisi passeli lähettää ylellä Vappuna

[far angst]

Esitetyt numerotiedot jo kertoivatkin, miksi kulttuurivaivainen Legioonateatteri teki moisen esityksen:  saadakseen taas uutta apurahaa, koska todistetusti On Oikealla Asialla.  Suvaitsevaisto ja vassarit mieluusti myöntävät vaivaisenkillinkejä Legioonateatterille, kun tämä kolmekymmentä hopearahaa saatuaan tekee produktsiooneja ja performansseja suviksien ja vassareitten mieltä myöden.

Ja noinhan toimivat kaikki muutkin kulttuurivaivaiset laitokset, henkilöt ja poppoot, jotka omalla toiminnallaan ja työllään eivät pysy hengissä: laulavat niiden lauluja, jotka heiltä kulttuurianeita ostelevat.

Tuollainen kulttuuriharrastelu on kuin romanialaiskerjäläisten musiikkiesitys;  vähälahjaisuus aiheuttaa vaivaantunutta kiusaantuneisuutta kuulijoissa, jotka sitten kuitenkin heittävät lantin kerjäläisille, koska ei näistä kuitenkaan oikeisiin töihin ole.

[siviilitarkkailija]

Tästä olen täsmälleen päinvastaista mieltä. Julkinen ja muu institutionaalinen rahoitus (riskirahoitus osittain poislukien) on ennemminkin este kuin tae kulttuurin korkeatasoisena säilymiselle

Näin on. Voidaan sanoa että valtion tai kunnan toiminta kulttuurin riskirahoitusmarkkinoilla on jopa niin suuri haitta koska se kilpailee epäreilusti ja julkisilla varoilla toisten riskirahoittajien kanssa. Eli toiminnallaan valtio tai kunta estää yksityisen riskirahoittajan pääsyn kulttuuribisneksen tuottojen ja työllistämisen maailmaan rahoittamalla järjettömiä ja tolkuttomia hankkeita niihin osallistuneiden taiteilijoiden poliittisen sitoutuneisuuden johdosta.

On aivan vastuutonta kun taiteen rahoituksessa on olemassa tämä valtio-kunta investoija joka pystyy investoimaan vaikka mihin tuubaan koska se vain katsoo että se pystyy siirtämään tappioita veronmaksajille eikä sillä ole vähäisintäkään aikomusta varmistua saataviensa takaisinmaksusta. Tämä vääristää koko alan tuotannon ja luo harhaisia uskomuksia ja tolkuttomia produktioita joiden ei ole edes tarkoituskaan tuottaa tekijöilleen työllisyyttä ja taloudellista turvaa.

Itse olisin valmis hyväksymään jonkin asteista kulttuurin tukemista silloin ja vain silloin kun kyse on ihan oikeasti elinkelpoisesta ja kiinnostavasta hankkeesta. Hyvä peruskaava voisi olla vaikka sellainen että kaikki taide- ja kulttuurituet annetaan lainamuotoisina ja uutta ei voi saada jos edellinen on edes osittain maksamatta takaisin. Maksimimäärä voisi olla luokkaa 25% budjetista ja sillä tulisi olla etuoikeutettu asema muihin saataviin - palkat mukaanlukien - verrattuna.

Tämä olisi hyvä alku. Se asettaisi valtion ja kunnan edes alkeellisesti samalle viivalle muiden riskisijoittajien kanssa. Mielestäni on ehdottoman tärkeää että taiteen ja kulttuurin tuottamisessa ymmärretään erottaa työ ja puuhastelu. Valtion ja kunnan ei pidä tukea puuhastelua eikä sellaisia produktioita joilla ei ole lainan takaisinmaksukykyä eikä vääristää kulttuurin rahoitusta valtion ja kunnan toimintaan kuuluvaksi. Kulttuurityön rahoittajalla voisi olla joitan verovapausoikeuksia tai tukia ja tuo 25% raja julkiseen rahoitukseen olisi sekin hyvä alku.

[Maastamuuttaja]

Taiteellisten arvojen yksimielinen arviointi on mahdotonta. Ja hyvä niin. Naapurissamme oli "yksimielistä" taidetta riittävästi.

Olisiko sitten markkinatalous taiteen arvostelun ainoa sopiva mittari? Eli taiteen olisi tultava toimeen, elätettävä itsensä ja uusiuduttava yleisön kiinnostuksen eli materiaalisen palautteen pohjalla? "Hyvä" taide myisi, "huono" ei.

En mene pitemmälle tähän ikuisuuskysymykseen. Totean kuitenkin, että taiteen vaikutuksen arvioinnissa myyntiluvut ovat ainoa kvantitatiivinen mittari. Taiteen kvalitatiivinen arviointi on siitä elantonsa saavan kulttuuriväen asia tätä nykyä yhteistössä jalkapalloilija Arhinmäen kanssa.

[rapa-nuiv]

Eivätkö maahanmuuttokriitikot voisi tehdä näytelmiä, joissa tuotaisiin esiin enemmän maahanmuuttokriittistä näkökulmaa?

  Eikö jäsen kaivanto tuottanut tällaisen jo vuosia sitten.
Keskustelua syntyi vähän , apurahoja sitäkin vähemmän.



Sittemmin on toki valtakunnansyyttäjän avustuksilla ja yhteiskunnan verorahoilla  tuotettu useita näytöksiä oikeudenkäyntejä.

[kekkeruusi]

Ei vain Halla-aho, vaan myös presidentti:
Rajua pilkkaa presidentistä
Helsinkiläisen Q-Teatterin Puoli-Q -näyttämöllä tämän viikon ajan esitettävässä Hylkääminen-näytelmässä lavalle astelee monta tuttua hahmoa.

Ohjaaja Jaana Taskisen, 34, käsikirjoittama ja ohjaama näytelmä pureutuu yhteen tämän hetken puhutuimpaan aiheeseen: lastensuojeluun ja sen nykytilaan Suomessa.

Lue torstain 25.4.2013 painetusta Iltalehdestä, miten presidenttiä pilkataan näytelmässä.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013042516941657_uu.shtml

[tietotyöläinen]

Ei vain Halla-aho, vaan myös presidentti:
Rajua pilkkaa presidentistä

Kyllähän tämä kaikki Halla-ahoon ja halla-aholaisuuteen kohdistuva hulabaloo kertoo miehen ja ilmiön merkittävyydestä. Eipä taida kukaan muu olla päässyt niin monen eri tekeleen nimeen asti.

Moniko poliitikko on päässyt hahamoksi poliittiseen teatteriin? Halla-aho, Hakkarainen ja istuva presidentti. Onko muita lähiajoilta?

Tarkoitan siis oikeata lavalla esitettävää teatteria, siihen jokapäiväiseen teatteriin saavat toki osallistua aivan kaikki rakkaat poliitikkomme, joskin valtaosalla on pelkkä statistin rooli.

[tapio]

"Herroja Halla-aho ja Hakkarainen käsitellään hellästi, melkein pelottavan lempeästi. Legioonateatterissa Halla-Aho ja Hakkarainen eivät ole pahoja ihmisiä. He eivät ole edes tyhmiä."

http://www.demari.fi/kulttuuri/teatteri-tanssi/11774-hella-halla-aho-ja-hyva-hakkarainen-pahassa-maailmassa

[Suvaitsija]

"Herroja Halla-aho ja Hakkarainen käsitellään hellästi, melkein pelottavan lempeästi. Legioonateatterissa Halla-Aho ja Hakkarainen eivät ole pahoja ihmisiä. He eivät ole edes tyhmiä."

Ovatko he sitten demarikirjoittajan mielestä pahoja ja tyhmiä? Halla-aho pesee älykkyydellään jokaikisen demarin.

Mutta aivan varmasti arabit tekevät kaikenlaista kamalaa. Samaan syyllistyvät juutalaiset, mestitsit ja norjalaiset. Ehkä jopa romanit ja ruotsalaiset! Mutta aika höhlää on syyttää raiskauksista sellaisia arabeja, jotka eivät raiskaa tai ampumisesta sellaisia norjalaisia, jotka eivät ammu. On surullista ratsastaa itse keksityillä aiheettomilla peloilla, kun aiheellisiakin on olemassa riittävästi.

Kuten rasismi?

[CaptainNuiva]

Taiteellisten arvojen yksimielinen arviointi on mahdotonta. Ja hyvä niin. Naapurissamme oli "yksimielistä" taidetta riittävästi.

Olisiko sitten markkinatalous taiteen arvostelun ainoa sopiva mittari? Eli taiteen olisi tultava toimeen, elätettävä itsensä ja uusiuduttava yleisön kiinnostuksen eli materiaalisen palautteen pohjalla? "Hyvä" taide myisi, "huono" ei.

Esitän saman kysymyksen sellaisessa muodossa että siitä on riisuttu turhaa keinotekoista poliitista latausta. Teen tämän latauksen purkamisen sillä että vaihdan tuotannollisen näkökulman käyttäjänäkökulmaan.

"Olisiko taiteen loppukäyttäjä taiteen arvostelun sopivin mittari? Eli kukin taho päättäisi omasta puolestaan mistä ja millaisesta taiteesta, kulttuurista, viihteestä ja ajankulusta nauttii tai hyötyy eniten?"

Taideapurahojen, tukien sun muiden peruslähtökohta on se, että tarjontaa manipuloimalla manipuloidaan kulutusta ja sitä kautta mielipiteitä, asenteita ja elämäntyylejä. Miksi lähtökohdan pitäisi olla näinkin voimakkaasti tämmöisessä propagandistisessa painotuksessa? Miksi ei voida lähteä siitä että ihmisten oma kysyntä, kiinnostus, uteliaisuus, henkilö- ja ryhmäkohtaiset mieltymykset sun muut ohjaavat tuotantoa?

Heitän esimerkin:

Lasse Heikkilän produktio "Suomalainen messu" on ymmärtääkseni tuotettu joko kokonaan tai melkein kokonaan riskirahalla eli niiin että tekijät pistävät oman perseensä likoon ja jos homma ei onnistu niin myydään sitten talo, kärsitään siitä että pari vuotta meni puoliksi hukkaan ja koitetaan toipua.

Kyseinen produktio edustaa hyvin lämminhenkistä ja kaunista isänmaallisuutta, nostaa esille henkisen ja hengellisen perinnön tärkeän roolin suomalaisuudessa ja sisussa ja tuo hyvin esille sen, miten me kaikki ponnistamme impiwaaralaisista juurista ja miten ne juuret ovat meille vahvuus ja rikkaus.

Kyseisellä produktiolla on valtavan voimakkaana juuri niitä vaikutuksia joita odir korosti. Se...

...tuo kansainvälistä näkyvyyttä ja arvostusta, helpottaa monien ihmisten elämää, tuo liike-elämän tarvitsemia uusia ajattelutapoja ja "luovan luokan" ihmisiä ja ylipäänsäkin luovuutta maahan...

...toisin kuin joku Legiionateatterin keskinkertaisuuksien pelleily.

Noin äkkipäätä veikkaisin että Suomalaisen messun on nähnyt livenä varmaan joku 20 000 - 50 000 ihmistä, kuullut kokonaan tai melkein kokonaan levynä ehkä 200 000 ihmistä ja yksittäisiä kappaleita siitä on kuullut esim. radiossa varmaan puolet kansasta.

Tai toinen esimerkki... Maamme tunnetuin etnisen musiikkiteatterin ja kansanmusiikin välimaastossa liikkuva produktio nimeltä Värttinä. Satoja tuhansia katsojia, kymmeniä miljoonia kuulijoita. Elättänyt itse itsensä jo vuosikymmeniä.

Tai kolmas esimerkki... Mauri Kunnaksen sarjakuvatuotanto. Tai neljäs esimerkki... Speden elokuva- ja viihdetuotanto. Tai viides esimerkki... Mike Sirenin valokuvataide. Tai...

Taide ja kulttuuri paranevat kun ne saavat etsiä itse omat uomansa. Ne rappeutuvat kun niitä ohjataan poliittisen tarkoituksenmukaisuuden mukaan apurahoilla ja tukiaisilla tiettyihin uomiin palvelemaan tietyntyyppisiä poliittisia tavoitteita.

Toki tästä peruskaavasta on joitain harvinaisia (sääntöä vahvistavia) poikkeuksia. Mutta noin se kuitenkin pääsääntöisesti menee ja Legioonateatteri on loistava esimerkki siitä miten rahan kaataminen keskinkertaisuuksien harrasteluihin rappeuttaa taidetuotantoa.

Itse pitäisin järkevänä sitä, että kaikki taiteelle ja kulttuurille suunnattu tuki olisi produktiokohtaista lainamuotoista tuotantotukea, joka ei saisi ylittää 25% rajaa kokonaisrahoituksesta. Myöntäminen pitäisi vieläpä toteuttaa niin että periaatepäätös myöntämisetä voidaan tehdä jo produktion tuotantosuunnitelman valmistuttua mutta jo myönnetyn lainan tilille maksaminen tapahtuisi vasta sitten kun se 75% oma rahoitusosuus voitaisiin toteennäyttää tiliotteilta.

Tuommoinen systeemi tervehdyttäisi taide- ja kulttuurituotantoa ihan tolkuttomasti. Kun markkinahäiriköt poistuisivat niin aidosti luovat ja innovatiiviset produktiot saisivat tilaa tulla esiin.

Hyvä idis muttaa....Noh,kuten tiedämme niin tämmöiseen ensimmäisenä pistäsivät hanttiin tiedostavat koska vain he voivat tietää mitä kansa haluaa vaikka ei sitä haluakkaan.

Jatkojalostaisin juttua velä siten että kun nyt elämme tietokoneiden ja älypuhelinten aikaa niin verovaroista jaettavat
tuet kulttuuriin liittyen esiteltäisiin vuodeksi tai kahdeksi eteenpäin netissä.
Sivulle kirjattauduttaisiin vaikka pankkitunnuksin ja kansalla olisi vaikka puolivuotta aikaa arvioida mitä tuettavalta kultturilta odottaa ja haluaa sekä sitten klikata jutut haluamaansa järjestykseen (Olisivat ryhmitelty sivuille esim. "Kokeileva teatteri" taikka "Elokuva,populaari" ja "Elokuva,taide" jne).
Tietyn päivämäärän jälkeen sivu taas suljettaisiin ja tulokset avautuisivat avustusten jakajille selkeinä prosentteina, esim.
0,0001% prosenttia kansasta haluaa tukea kokeilevaa teatteria, tällöin teatteri saisi 0,0001 % teattereille tarkoitetusta tuesta.

Mielestäni tämä olisi oikeudenmukaista tukemista mutta tiedostava toki on eri mieltä ja haluaisi kansan tukevan jotain sellaista mitä kansa ei halua...
Tämä systeemi myös lopettaisi kaikenlaisen narinan ja valittelun tukien jakamisesta, kansa puhui ja piste.

[Faidros.]

Laitanpa tästä aiheesta pienen kyselyn toisaalla.

[Lalli IsoTalo]

Jatkojalostaisin juttua velä siten että kun nyt elämme tietokoneiden ja älypuhelinten aikaa niin verovaroista jaettavat  tuet kulttuuriin liittyen esiteltäisiin vuodeksi tai kahdeksi eteenpäin netissä.
Sivulle kirjattauduttaisiin vaikka pankkitunnuksin ja kansalla olisi vaikka puolivuotta aikaa arvioida mitä tuettavalta kultturilta odottaa ja haluaa sekä sitten klikata jutut haluamaansa järjestykseen (Olisivat ryhmitelty sivuille esim. "Kokeileva teatteri" taikka "Elokuva,populaari" ja "Elokuva,taide" jne).
Tietyn päivämäärän jälkeen sivu taas suljettaisiin ja tulokset avautuisivat avustusten jakajille selkeinä prosentteina, esim.
0,0001% prosenttia kansasta haluaa tukea kokeilevaa teatteria, tällöin teatteri saisi 0,0001 % teattereille tarkoitetusta tuesta.

Erittäin hyvä idea, ja siksi toteuttamiskelvoton.

[Viikon radiokasvo]

En ole nähnyt kyseistä produktiota, mutta nuo talousluvut kyllä pistävät hiljaiseksi hämmästyksestä. Siis ei hyvää päivää. 95€ per maksava katsoja? Onneksi tuo raha ei ole mistään muualta pois vaan se rahoitetaan samankaltaisesta taikakirstusta kuin Kyproksen pystyssä pitäminen, kotoutustoimet, ym.

Eräänä päivänä lähimenneisyydessä kuulin, että Tampereella sijaitsevien valtion- ja kaupunginomisteisten yhtiöiden hallituksissa istuu jäseniä, jotka eivät tiedä mikä on tase. Toisaalta kun rahaa, millä mällätä, on loputtomasti, ei tarvitse kiinnittää huomiota pikkuseikkoihin. Ja kun luin tuon Legioonateatterin "talous"lukuja, niin tunne pienestä ja keskisuuresta kuppauksesta vain vahvistuu entisestään.

Eikö rahoittaja kykene havaitsemaan selvää viestiä: jos toiminnan ensisijainen tulonlähde on valtiolta saatava tuki ja samaan aikaan katsojaluvut pysyvät olemattomina, toiminnan rahoittamiseen käytetyt sentit ovat hukkaanheitettyä rahaa. Vai eikö rahoittajan edustaja, toiminnan "puolueettomuudesta" (vale sekä kuvainnollisesti että kirjaimellisesti) johtuen halua tehdä tosiasioista johtopäätöksiä? Tiedossa tietysti on, että suomalainen kulttuurielämä on vasemmistoon kallellaan, mutta että näin pahasti.

[Uuno Nuivanen]

Legioonateatterissa Todellisessa elämässä Halla-Aho ja Hakkarainen eivät ole pahoja ihmisiä. He eivät ole edes tyhmiä."

[odir34r55]

Kun herrat panevat rahat muille maille, ja siirtävät suuret oikeasti ihmisiä työllistävät firmansa ulkomaille, tai tyrivät ne nurin, ja kun halpatyövoima ja positiivinen syrjintä syö suomalaisten työpaikkoja, on keinot kai aika vähäiset työllistää ihmisiä. Tästä syystä on vain hyvä asia, että jotkut järjestävät edes jotain tekemistä nuorille, syrjäytymisvaarassa oleville, ja muille työttömille jotka eivät työllisty.

Niitä oikeita työpaikkoja odotellessa työttömät joutuvat katsomaan poliitikkojen teatteria, niin ei ole minusta kohtuutonta, jos poliitikot, tai muut hyvätuloiset vaivautuisivat vaikkapa kerran katsomaan työttömien teatteria, tai muiden, jotka yrittävät siitä leipänsä repiä, ja kritiikin voisi antaa sellaiselle taholle, joka on kykenevämpi järjestämään jotain tuottavampaa ja oikeampaa työtä ihmisille, jos nämä pajat, ajankuluttamiskurssit, harjoittelupaikat ja työttömien omat pienet bisnekset eivät kelpaa, tai ärsyttävät niitä, joilla on kuitenkin vähemmän koulutettuja tai pitkäaikaistyöttömiä paremmat mahdollisuudet perustaa monia ihmisiä työllistäviä ja tuottavampia yrityksiä. Muutenkin ihmisten yritystä työllistää itsensä pitäisi tukea, eikä olla sakottamassa ja solvaamassa siitä, että tekee jotain muutakin kuin jää kotiin elämään toisten rahoilla, vaikka se kuitenkin on monille täällä mahdollista. Ei pidä sitten valittaa, jos ei ole tarjota ihmisille oikeaa työtä eikä itse halua jäädä työttömäksi korvauksilla elämään, eikä toisten elätettävänä oleminen kiihota.

Luulen, että julkisen talouden kokonaisuudessa nämä taiteeseen liittyvät asiat ovat pieni erä. Ja mikä sitten olisi sellaista toimintaa, joka loisi erittäin tehokkaasti työpaikkoja? Mikä on vaihtoehto nykylinjalle?

Nimim. "odir34r55", tietänemme molemmat, että ei ole käytännössä mahdollista tehdä yhteiskunnallista taidetta, jossa ei ajeta '68-ideologoiden uhriushierarkian mukaisten uhriryhmien asemaa. Näin kahdestakin syystä: 1) et saa rahoitusta ja 2) lähes kategorisesti vihervasemmistoon suuntautunut kriitikkotoimittajakunta teilaisi tuotoksesi. Esimerkkinä, jos tehdään vaikka jokin nyyhkysarjakuva rikollisesti maassa olevista tai rikollisesti maahan pyrkivistä kehitysmaalaisista, seuraa ylistystä. Jos taas vaikka kirjoitat fiktiota tyyliin Simmonsin Flashback, päällesi sataa paskaa.

Luulen, että kriitikot seuraisivat mielenkiinnolla maahanmuuttokriittistä teatteria. Siinä voisi olla kerrottuna kantaväestön kärsimystä. Sille voisi myös koettaa saada rahoitusta, ja jos sitä ei saa, niin siitä voisi nostaa kohun.

Kysymys ei ole pelkästään siitä mitä raiskaajajoukkojen kanssa pitäisi tehdä kun vankilamme täyttyvät. Kysymys on siitä mitä pitäisi tehdä joukkoraiskauksia symppaavien muumitoimittajien kanssa? Siis näiden Kaisa Järvelöiden kanssa joiden mielissä mm raaka seksuaalirikollisuus on ohan jees ja kivaa kun sen tekee ulkomaalaisjoukko.

Tuostakin aiheesta voisi tehdä teatteria.

Teatterin pyörittäminen ja muut taideaktiviteetit tarjoavat jollakin tavalla hyväksyttävän selityksen sille, että elämä on jatkuvaa lomailua yhteiskunnan siivellä.  Kun lehdistössä ja kuntien kulttuurivirastoissa on paljon vihervasemmistolaisia naisia, tarjolla on myös positiivishenkistä julkisuutta ja yhteiskunnan tukia ja apurahoja, joilla ostelee jo ihan mukavasti kaljaa ja tupakkaa. 

Teatteriin ja muuhun taiteeseen menevä työaika on kyllä ihan oikeaa työtä ja vie monesti enemmän aikaa ja kuluttaa paljon hermoja ja tuottaa vähemmän rahaa tekijälleen kuin useimmat muut työpaikat. Ja epäilen, että esim. alkoholia kyllä käytetään muissakin väestöryhmissä kuin taidepiireissä.

Olisiko maailma valmis ottamaan vastaan hommateatterin tekemän "Profeetta ja Ilmannin Miihkali" näytelmän ilman että teos julistettaisiin kielletyksi ja tekijät tuomittaisiin rasistisesta kiihotuksesta. Edelliset kuvataiteelliset teokset joita pilapiirtäjä Kari tuotti vihevasemmistolaiseen sanomajulkaisuunsa johtivat pikaiseen irtisanomiseen, anteeksipyytelyn aaltoon ja lehden mokulinjan pyhittämiseen. Myös ns hihamerkki-kausti osoittaa että kyky taiteen tai komiikan ymmärtämiseen on yhteiskunnassamme laskenut elimellisesti ja pahoinvointi toisten puolesta kasvanut yli inhimillisen ymmärryskyvyn.

Mielestäni teidän pitäisi ainakin yrittää saada haluamanlaistanne teatteria esitykseen. Olisi mielenkiintoista nähdä se.

Kun katsomme suomalaisia apurahataitelijoita niin heidän tekosensa eivät ole hyviä, eivät kestä aikaa eivätkä tuota mitään erityisen suuria tunteita. Ainoa perusteltu syy apurahataiteelle on se että ovat poissa tekemästä muuta pahaa mutta itse taiteen ja yleisön kannalta apurahat vääristävät kulttuuria ja sen ymmärrystä sotkemalla AMMATIKSEEN taidetta tekevät TERAPIATYÖTÄ tekevistä. Valitettavasti ihmiset eivät suomessa osta eivätkä investoi taiteeseen. Se ei ole ihmisten vika vaan vasemmistolaisen sontateatteriväen joka on opettanut kokonaiset sukupolvet taiteentekijöitä tekemään taidetta itse itselleen eikä maksavalle yleisölle.

Tietääkseni suomalainen taide on aika korkealla kansainvälisellä tasolla, ainakin kriitikoiden mukaan. Olisi mielenkiintoista kuulla tarkemminkin, mihin suuntaan esim. perussuomalaiset haluaisivat taidepolitiikkaa sitten viedä. Olisiko muuten myöskään se hyvä, että yksityiset sponsorit kuten yritykset saisivat taiteessa paljon enemmän valtaa kuin mitä niillä nykyään on - se kun luultavasti näkyisi myös tuloksissa niiden vähentymisenä ja muuttumisena yrityksille myötämieluisammiksi, ja yritykset kun ovat vain yksi toimija yhteiskunnassamme. Ja taiteen tuottama terapiavaikutus on luultavasti kansantaloudellemme positiivinen, kun sen kautta monet saavat helpotusta hankaliin elämäntilanteisiinsa. Ei myöskään luultavasti ole mahdollista nykyisessä suomalaisessa yhteiskunnassa ylläpitää kovin korkeatasosta taide-elämää, jos esim. kuvataide olisi vain ja ainoastaan kotiin ostettavien taulujen myyntitulojen varassa. Ja on mahdollista tehdä myös oikeistolaista taidetta ja sitä on myös tehty. Tietenkin on mielenkiintoinen kysymys, että onko ns. nykytaide joiltakin osin liikaa irtaantunut ns. kansan syvien rivien mausta; en tietä, onko sille asialle olemassa jonkinlaista vastaliikettä taidemaailmassa, luultavasti on. Olen kuullut mm. hyvin realistisen tyylin muotokuvamaalareista vastakohtana "erikoisemmille" muotokuville.

Ehkä on myös huomionarvoista, että täällä usein kritisoidaan suomalaista, "herkkää ja itseään syyllistävää" "uhrimentaliteettia". Joku ehkä voisi psykologisoivasti kysyä, että johtuuko se osittain siitä, että kritisoijat itse ovat joskus kärsineet siitä, mutta sitten "itsenäistyneet"/"muuttuneet realisteiksi" ja nytkin vielä kokevat piirteitä siitä omassa "alitajunnassaan".

Yksi kinkkisimmistä, ja ehkä voimakkaimmin väittelijän arvovaltaa koetteleva, hyvän väitöksen määritelmään liittyvä kysymys on se, tulisiko väitöksen olla enemmän asiaa kuin mielipiteitä sisältävä sepustus. Akateemisesta näkökulmasta kysymys ei ole ollenkaan ongelmallinen siinä mielessä että kommariyliopistossa kaikki skeida mitä vasuri höpisee, muuttuu lopulta tieteelliseksi väitökseksi mitä ei tarvitse kummemmin perustella

Kyllä esim. akateemisessa historiankirjoituksessa on myös konservatiivisia tutkijoita.

Tästä olen täsmälleen päinvastaista mieltä. Julkinen ja muu institutionaalinen rahoitus (riskirahoitus osittain poislukien) on ennemminkin este kuin tae kulttuurin korkeatasoisena säilymiselle. Korkeakulttuurin suhteen tilanne on toki monimutkaisempi, mutta jos se nyt jätetään tässä Legioonateatteriketjussa täysin aiheeseen kuulumattomana pois laskuista niin taide ja kulttuuri syntyy juuri siellä mistä julkinen rahoitus puuttuu eikä siellä missä tuotantoa ohjataan poliittisin ja yhteiskunnallisin perustein rahavirtoja ohjausvälineenä käyttäen.

Olisi mielenkiintoista pohtia, että onko tuo Legioonalaisteatterin tms. näytäntö jonkinlainen yksittäistapaus vai edustava esimerkki, jollaisia on kymmenittäin lisää.

Verratkaa kuvataiteiden puolella apurahataiteilijoiden ja asiakkaille suuntautuvalla myynnillä itsensä elättävien taiteilijoiden tuotantoa toisiinsa.

Olisin itse myös jonkin verran sitä mieltä, että joillakin alueilla valtion kannattaa tukea sellaisia asioita, jonka suuren "arvon" voi ymmärtää vasta tutustuttuaan asiaan tarkemmin ja pidemmin. Esimerkiksi matematiikan tiede tutkii suurelta osin sellaisia asioita, joita voi ymmärtää vasta pitkän tutustumisen jälkeen, joista ei ole käytännön hyötyä. Kaikista matematiikan tuloksista ei myöskään tule kaupalllista hyötyä.

Ehkä jossakin mielessä myös urheilu, esim. huippu-urheilu voisi olla sellainen asia, jonka "arvon" ymmärtää vasta kasvettuaan sisälle tietynlaiseen urheilumentaliteettiin ja suomalaiseen kansaan? ja jolla ei ole kaupallista arvoa paitsi näkyvyyden ja kansainvälisen arvostuksen tuojana. Ja sitten ehkä vaikeasti mitattavaa taloudellista arvoa luovuuden lisääjänä, frustraation poistajana yms.

Verratkaa ihan oikeasti niiden taiteen ja kulttuurin tuottajien kontribuutiota, jotka elävät sillä että joku asikas päättää lompakollaan ja niiden, jotka elävät apurahajärjestelmän vassariverkoston tukiaisilla. Kumpi kenttä ihan oikeasti tuottaa tähän maahan [i"]kansainvälistä näkyvyyttä ja arvostusta, helpottaa monien ihmisten elämää, tuo liike-elämän tarvitsemia uusia ajattelutapoja ja "luovan luokan" ihmisiä ja ylipäänsäkin luovuutta."[/i]

En osaa sanoa. Saattaa kyllä olla, että jos rahoitus olisi vain sponsoreiden varassa, niin silloin taide olisi enemmän liike-elämää myötäilevää ja sitä auttavaa. Mutta se saattaisi myös tehdä siitä tylsempää ja epäkohtia vähemmän esiintuovaa.

Itse olisin valmis hyväksymään jonkin asteista kulttuurin tukemista silloin ja vain silloin kun kyse on ihan oikeasti elinkelpoisesta ja kiinnostavasta hankkeesta. Hyvä peruskaava voisi olla vaikka sellainen että kaikki taide- ja kulttuurituet annetaan lainamuotoisina ja uutta ei voi saada jos edellinen on edes osittain maksamatta takaisin. Maksimimäärä voisi olla luokkaa 25% budjetista ja sillä tulisi olla etuoikeutettu asema muihin saataviin - palkat mukaanlukien - verrattuna.

Mainittakoon, että koska ruotsinkielisillä säätiöillä on niin paljon rahaa, niin tällainen saattaisi johtaa heidän suhteellisen valtansa huomattavaan kasvuun taidepiireissä.

Legioona"teatteri" nauttii reilusti yli 92% subventiota. Tästä 0% on lainaa joten suoraa palautumista yhteisunnalle ei tapahdu. Esittämässäni mallissa maksimisubentio olisi 25%. Näin ollen euroa kohti voitaisin tukea lähes nelinkertaista määrää taide- ja kulttuurituotantoa ja jos palautumisprosentin vaikutus huomioidaan myös, niin tuotantotuki kohdistuisi noin kahdeksankertaiseen määrään produktioita. Ja lisähyötynä olisi se, että niiden olisi vähän pakko olla tavalla tai toisella ihan oikeaa taide- tai kulttuurituotantoa joka tavoittaa ihan oikeitakin asiakkaita.

Kuinka edustava otos tämä teatteri on taidekentästämme?

[Arvoton]

Paljonkos Gallen-Gallela ja Sibelius saivat apurahoja?

Offtopic, mutta sekä Gallen-Kallela että Sibelius saivat runsaastikin valtion apurahoja. Sibelius oli valtion elätti yli 60 vuotta elämästään...

Elätti?

"Vuonna 1896 [...] Sibelius sai vuotuisen apurahan, joka myöhemmin vaihtui elinikäiseksi taiteilijaeläkkeeksi." (Wikipedia)
"Gallen-Kallelan realismia ei ymmärretty Suomessa, mutta lahjakkuutensa ansiosta hän sai hyvin apurahoja." (Luonnon lumo -näyttely)

Joku aika sitten Radiosuomessa kerrottiin, että Janne sai myös Saksasta eläkkeen, olikohan vuodesta 1912 tai jotain. Ymmärtääkseni, hän ei saanut apurahoja etupainotteisesti, vaan lähinnä vasta sitten, kun hän oli tehnyt ja luonut jotain onnistunutta (elämään jäänyttä). Finlandian tekovuotta en nyt ala guuglettamaan. Elämänsä viimeisiin yli 40:een vuoteenhan hän ei tehnyt mitään uutta.

[J. O. Jalonen]

Noh, eiköhän Katariina Lillqvist jo työstä Arhinmäen Paten myöntämän avustuksen tukemana nukkeanimaatioperformanssia, jossa eräs keskeinen rooli on varattu Suomen Sisulle ja tarinan sankarina on Dan Koivulaakso Jussi Jalonen mesenaattinaan. Naiskauneutta tarinassa edustavat Li Andersson ja Ritva Viljanen.

Mainitsemastasi porukasta minä olen ainoa, jolla on näyttelijänkokemusta. Olen nimittäin esiintynyt Nora Khelifin ohjaamassa Speakeasy-musikaalissa, jossa näyttelin kieltolakiaikaisen salakapakan saksofonistia.

Mukana oli myös Esko Roine, joten henkilökohtainen Kevin Bacon -numeroni on täten 5. Ei minun tarvitse suostua mihinkään paskarooleihin joidenkin poliitikkojen kanssa, minä saan halutessani tehdä hommia ihan oikeiden näyttelijöiden ja ohjaajien kanssa, kunnon osissa.

[Ernst]

Ei minun tarvitse suostua mihinkään paskarooleihin joidenkin poliitikkojen kanssa, minä saan halutessani tehdä hommia ihan oikeiden näyttelijöiden ja ohjaajien kanssa, kunnon osissa.

No ilmankos tuo naamanvääntelyosasto käy sinulta varsin luontevasti! Ja näyttelet sen verran uskottavasti, että sinua haastatellaan oikein oppineen lailla!

Hyvä Homma!

EDIT: jos joku piti tätä kenkkuiluna, nin ei hän ihan täysin korpivaelluksella ollut.

[gloaming]

Mainitsemastasi porukasta minä olen ainoa, jolla on näyttelijänkokemusta. Olen nimittäin esiintynyt Nora Khelifin ohjaamassa Speakeasy-musikaalissa, jossa näyttelin kieltolakiaikaisen salakapakan saksofonistia.

Ehdinkin kaljalta sopivasti takaisin. Omintakeiseksi sivistyssanaksi valikoitui tällä kertaa "imdebilliootti".

Soitat siis ihan oikeastikin fonia?

[Jussi Halla-aho]

Minäpä olen esittänyt koulun seimikuvaelmassa sitä heeboa, joka sanoo, että menkäämme nyt Beetlehemiin.

[Ernst]

Minäpä olen esittänyt koulun seimikuvaelmassa sitä heeboa, joka sanoo, että menkäämme nyt Beetlehemiin.

Minä olen esittänyt neekeriä. Kyllä se rooli jäi päälle, amatööri kun olin.

[Micke]

Ite olin Mooses.

[Ernst]

Kohta joku varmaan väittää olleensa näyttämöllä Jussi Jalonen.

[MW]

Minä lausuin paskaisessa paidassa, ja polkupyörän ketjujen välistä pelastetuissa farkunriekaleissa pitkän, kansakoulunopettajan kirjoittaman paskamonologin, joka päättyi "...ja Golanilla räjähti kranaatti."

En silti tullut uskoon, jos toiseenkaan.