Homman Agora - eli sokraattista pohdintaa politiikasta

[Panopticon]

Tässä eduskunnan välikysymyskeskustelua seuratessa tuli mieleen politiikan filosofiaan liittyvä ongelmallisuus. Retoriikka on ollut osa politiikka aina antiikista lähtien, mutta tässä modernissa poliittisessa retoriikassa on jotain ihan uutta. Lähtisin itse hahmottamaan ongelmaa epistemologian, retoriikan ja semiotiikan kautta. Parlamentaariseen prosessiin kuuluu niin puhe kuin tekstikin; puhe on usein politikointia ja teksti lopputuotetta, eli lainsäädäntöä. Kyprospaketin puoustaminen ja vastustaminen vaikuttaa retorisella tasolla siltä, että täysin vastakkaiset argumentit soljuvat puhuvien päiden suista totuusarvon säilyessä vakiona. Eli puheella ei ole mitään pragmaattista relevanssia. Vääjäämättä tulee mieleen, että onko luonnollinen kieli vajaavainen informaatiojärjestelmä? Lopputulema kaiken suunpieksennän jälkeen pitäisi olla kuitenkin ekspllisiittinen laki, joka ei jätä tulkinnan varaa. Kuitenkin kun retorisella tasolla asiat nykyään ovat ontologisesti niin epämääräisiä, että mitään varmaa tietoa ei voi asioista muodostaa, seuraa siitä vääjäämättä lakeja, jotka ovat sitten oikeuslitoksen mielivaltaisen tulkinnan alaisia.

Mä näkisin, että nykyisen demokratian ja parlamentarismin keskeisin ongelma liittyy tähän merkitysten pluralisoitumiseen. Asiat voidaan retorisesti kääntää niin ja näin: vasemmisto ja oikeisto istuu mukavasti samassa hallituksessa. Oman uskomukseni mukaan taustalla on plutokraattinen prosessi, joka alkoi 80-luvulla finanssisektorin ottaessa pikkuhiljaa talouspoliittista valtaa kansallisilta vallanpitäjiltä. Talouspolitiikan suhteen poliitikot ovat olleet noista päivistä lähtien pelkkiä puhuvia päitä. Muutaman kymmenen vuoden vallankaappauksen seuraksena on "pääoma" kaapannut vallan totaalisesti.

Wachowskilaisena metaforana voisi todeta, että Matrix tiukentaa otettaan ihmispattereista. Vielä 90-luvulla puhuttiin työviikon lyhentämisestä, nyt puhutaan työurien pidentämisestä. Valta ei palvele enää kansalaisia, valta ei ole enää kansallista, valta on ylikansallista anarkiaa ja kansalainen on sen orja.

Maahanmuuttopolitiikka on mainio esimerkki tästä hiljaisesta vallankaappauksesta. Kansallisvaltio ja kulttuurinen koheesio on uhkatekijä plutokraattien agendassa. Tämä koneisto tekee kaikkensa luottamukseen perustuvan kansallisvaltion tuhoamiseksi. Moniarvoinen ja monietninen matalan koheesion popula on helpommin hallittavissa kuin yhtenäinen kansa. Monikulttuurisuus on siis eräänlaista käänteistä fasismia. Vallan keskeisin funktio on vallan legitimaatio, sen vahvistaminen ja ylläpitäminen. Vallan uhka on avoin yhteiskunta.

[IDA]

Hyvin pitkälle samaa mieltä.

Demokratia kuitenkin kyllä suorastaan huutaa hyvät retoriset taidot omaavia edustajia ja edustajia, joilla on oma, perusteltu maailmankatsomus, jonka he osaavat ja uskaltavat myös ilmaista. Nykyään näistä juuri on puutetta. Retoriikka tuntuu nykyään olevan sitä, että osataan puhua sanomatta mitään ja se ei ole hyvää retoriikkaa. Hyvä asiaosaaminen on tietysti myös erittäin arvokasta, mutta sitä voidaan myös delegoida.