News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2013-04-17 MTV3: Suomalaisaktiivi: Kansa voi vaikuttaa P-Koreassa paremmin kuin

Started by törö, 17.04.2013, 16:25:16

Previous topic - Next topic

törö

Tässä taas näemme mihin mielenterveyspalveluiden purkaminen pahimmillaan johtaa.

QuoteUseimmille Pohjois-Koreasta tulee mieleen lähinnä ydinaseuho, ihmisoikeusloukkaukset, köyhyys ja epäterve johtajakultti.

Suomestakin löytyy kuitenkin satoja Pohjois-Korean ystäviä ja jopa faneja. Eräs heistä on Loimaalla asuva Juha Kieksi, joka kiinnostui Pohjois-Koreasta 1980-luvun lopulla nähtyään aihetta esittelevän näyttelyn.

– Alun perin minulla ei ollut paljoakaan tietoa aiheesta, mutta mitä enemmän olen siihen perehtynyt, sitä mielenkiintoisemmaksi se on osoittautunut, sanoo Kieksi.

Kieksi on todellinen aatteen mies. Hän toimii sihteerinä Suomi-Korea-seurassa sekä puheenjohtajana Suomen Juche-aatteen opintoyhdistyksessä.

Juche on Pohjois-Korean valtiollinen ideologia, joka perustuu marxismi-leninismiin ja Pohjois-Korean "ikuisen presidentin" Kim Il-sungin opetuksiin. Suomen yhdistyksessä jäseniä on noin 150.

Kieksin mukaan juche-aatteessa on kyse korealaisen sosialismin ideologiasta.

– Se tarkoittaa riippumattomuutta politiikassa, omavaraisuutta taloudessa ja itseluottamusta puolustuksessa, luettelee Kieksi.

Vaikka aatteeseen liittyykin voimakas johtajanpalvonta, ei Kieksi pidä juchea uskonnollisena kulttina.

– Se ei ole uskonnollinen, koska siinä ei uskota mihinkään korkeampaan voimaan. Se on enemmän materialistinen ideologia. Juche-aate lähtee siitä, että kansanjoukot rakentavat yhteiskunnan ja vallankumouksen.

"Pohjois-Koreaa ei kohdella tasaveroisena kumppanina"

Kieksin mukaan Pohjois-Koreassa kansalla onkin hyvät vaikuttamismahdollisuudet.

– Yhteiskunnan rakentaminen tapahtuu siellä vähän eri tavalla kuin meillä. Keskustelua käydään Pohjois-Koreassa ensin perustasolla, josta se siirtyy alhaalta ylöspäin. Näkisin, että siellä on ainakin yhtä hyvät ellei peräti paremmat mahdollisuudet vaikuttaa yhteiskuntaan kuin meillä täällä.

Kieksin ajattelu poikkeaa melkoisesti totutusta, sillä Pohjois-Koreaa pidetään yhtenä maailman epädemokraattisimmista ja sulkeutuneimmista yhteiskunnista.

Kieksin mielestä tämän kuvan taustalla on kuitenkin se, että muut maat eivät kohtele Pohjois-Koreaa tasaveroisena kumppanina.

– Mielestäni he eivät varsinaisesti ole sulkeutuneita. He korostavat olevansa valmiita tekemään yhteistyötä kaikkien niiden maiden kanssa, jotka kohtelevat heitä tasaveroisena kumppanina.

Kieksin mielestä muiden maiden ei pitäisi painostaa Pohjois-Koreaa muuttamaan järjestelmäänsä.

– Kauppaa pitäisi tehdä siten, että korealaiset kunnioittaisivat toisten maiden järjestelmiä ja toiset maat puolestaan kunnioittaisivat Korean järjestelmää.

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2013/04/1738640/suomalaisaktiivi-kansa-voi-vaikuttaa-p-koreassa-paremmin-kuin-suomessa

AuggieWren

Quote from: törö on 17.04.2013, 16:25:16
Tässä taas näemme mihin mielenterveyspalveluiden purkaminen pahimmillaan johtaa.

Jäljet johtavat sylttytehtaalle. Suomen Juche-aatteen opintoyhdistyksen sihteeri on Bätmänin Safka-larppailuistakin tuttu Tommi Lievemaa.
Kaikki ongelmat johtuvat rasismista ja kantaväestön asenteista.

Ari-Lee

Kyllähän natsi-Saksassakin kansa pääsi vaikuttamaan paremmin kuin Suomessa.  :-X
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

Ilkka Partanen

Quote from: AuggieWren on 17.04.2013, 16:29:02
Quote from: törö on 17.04.2013, 16:25:16
Tässä taas näemme mihin mielenterveyspalveluiden purkaminen pahimmillaan johtaa.

Jäljet johtavat sylttytehtaalle. Suomen Juche-aatteen opintoyhdistyksen sihteeri on Bätmänin Safka-larppailuistakin tuttu Tommi Lievemaa.

Jep, sama Lievemaa on nykyisin STP:n puheenjohtaja. Oli aiemmin SKP:ssä eurovaaliehdokkaana ja jonkinlaisena paikallisaktiivina.

ph0

Ikuiseen johtajaan ja vallankumoukseen perustuva aate on kyllä jokseenkin omalaatuinen.
Tosi vaikea ymmärtää tuota yhdistelmää ajattelun keinoilla.

Marko Parkkola

Hämähäkkivaistoni ilmoittelee loogisesta ristiriidasta.

Quote
Juche on Pohjois-Korean valtiollinen ideologia, joka perustuu marxismi-leninismiin ja Pohjois-Korean "ikuisen presidentin" Kim Il-sungin opetuksiin. Suomen yhdistyksessä jäseniä on noin 150.

Kieksin mukaan Pohjois-Koreassa kansalla onkin hyvät vaikuttamismahdollisuudet.

Kummalla ne vaikuttamismahdollisuudet siis olivat, ikuisella presidentillä (RIP) vai kansalla (soon-to-be-RIP)?

ElenaDaylights

QuoteYhteiskunnan rakentaminen tapahtuu siellä vähän eri tavalla kuin meillä. Keskustelua käydään Pohjois-Koreassa ensin perustasolla, josta se siirtyy alhaalta ylöspäin. Näkisin, että siellä on ainakin yhtä hyvät ellei peräti paremmat mahdollisuudet vaikuttaa yhteiskuntaan kuin meillä täällä.

Että mä nauran ja samalla itken kaikelle naivismille. Ensinnäkin P-Koreassa kekustellaan vain johtajien ehdoilla tai vaihtoehtoiseti se "keskustelu" päättyy pakkotyöhön tai niskalaukaukseen.. Toiseksi kansa ei ole saanut koskaan vapailla vaaleilla vaikuttaa yhteiskuntaan.

Älyllinen epärehellisyys pitäisi olla peruste pakkohoidolle.
hei punakommarit, minkä kenttäoikeuden päätöksellä? mehän ollaan metsässä!

kimbo

Quote from: ElenaDaylights on 17.04.2013, 17:54:43
QuoteYhteiskunnan rakentaminen tapahtuu siellä vähän eri tavalla kuin meillä. Keskustelua käydään Pohjois-Koreassa ensin perustasolla, josta se siirtyy alhaalta ylöspäin. Näkisin, että siellä on ainakin yhtä hyvät ellei peräti paremmat mahdollisuudet vaikuttaa yhteiskuntaan kuin meillä täällä.

Että mä nauran ja samalla itken kaikelle naivismille. Ensinnäkin P-Koreassa kekustellaan vain johtajien ehdoilla tai vaihtoehtoiseti se "keskustelu" päättyy pakkotyöhön tai niskalaukaukseen.. Toiseksi kansa ei ole saanut koskaan vapailla vaaleilla vaikuttaa yhteiskuntaan.

Älyllinen epärehellisyys pitäisi olla peruste pakkohoidolle.

Miten meidän sitten kävisi kun kaikki ministerit ja suuri osa kansanedustajista olisi pakkohoidossa ?
"Suomessa eletään länsimaisessa demokratiassa. Mitä vikaa siinä on?

– Se on ihmisen keksimä. Ei sitä voi edes verrata jumalan lakiin."

Eino P. Keravalta

QuotePohjois-Koreaa pidetään yhtenä maailman epädemokraattisimmista ja sulkeutuneimmista yhteiskunnista.

Sulkeutuneisuus sinänsä ei kerro mitään demokratian tasosta; sulkeutunut valtio voi hyvin olla jopa paljon demokraattisempi kuin avoin.

En tietenkään väitä Pohjois-Koreaa demokratiaksi, mutta en väitä Suomeakaan. Itse asiassa Suomi olisi piirun verran sulkeutuneempana piirun verran demokraattisempi, sillä demokratiahan on kansan tahdon noudattamista ja suomalaiset tuskin iloitsevat monikulttuurifasismista ja sen mukanaan tuomasta sananvapauden, demokratian ja oikeusvaltion rappiosta, jotka tämä "avoin" yhteiskunta on tuonut mukanaan.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

törö

Quote from: kimbo on 17.04.2013, 18:00:21
Miten meidän sitten kävisi kun kaikki ministerit ja suuri osa kansanedustajista olisi pakkohoidossa ?

Saataisiin vaihteeksi paremmin tehtyjä lakeja.

Eino P. Keravalta

Quote from: törö on 17.04.2013, 18:09:43
Quote from: kimbo on 17.04.2013, 18:00:21
Miten meidän sitten kävisi kun kaikki ministerit ja suuri osa kansanedustajista olisi pakkohoidossa ?

Saataisiin vaihteeksi paremmin tehtyjä lakeja.

Ja parempia lakeja.