News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

HS: opettajan potku-uhka kuohuttaa Alppilan yläasteella

Started by Tuomas3, 29.03.2013, 12:49:28

Previous topic - Next topic

M.K.Korpela

Quote from: Maailmanmies on 14.04.2013, 14:04:39Tulevaisuudessa ongelma kasvaa, koska yhä useampi mamu alkaa olla täällä syntynyt tai on puoliksi ulkomaalainen ja on ehkä siitä huolimatta täysin kasvatettu toisen vanhempansa (isänsä) kulttuuriin. Ja sitten on nämä nimensä vaihtaneet Aatami Suomenarot.

Juuri tähän Kjaersgaard kiinnitti ansiokkaasti huomiota, ja Tanskan tilastointi huomioi siirtolaiset ja jälkeläiset.

Tiedot eivät toki raakadatana katoa mihinkään joten tutkimusta voidaan vielä tehdä ns. peruutuspeilistä ja osoittaa mokuklusterin onttous. Kaikki tietysti on sitten paljon vaikeampaa ja työläämpää, mutta silti mahdollista.

EDIT:

Quotetai sitten esimerkiksi otetaan kiinalainen tai länsimainen sopeutunut maahanmuuttaja.

Juuri näin, ja tilastoinnissa näitä käytetään hyväksi sekoittamalla nämä MENA-jengin sekaan.
M.K.Korpela ratsastaa.
DO NOT LOOK AT LASER WITH THE REMAINING EYE
YLLÄRI !

L. Brander

Tapausta pyöritellään melko estottomasti useissa blogeissa. Maanantaina Forssin digitaalisen SWATin  selvittyä kankkusestaan alkaa tapahtua.

Huhut ja faktat vellovat ja koko juttu näyttää aina vaan kahjommalta ja kahjommalta. Kohta joku lehti tyyliin Hymy repäisee kaiken paperikansan eteen.

Viljaska toivoo oikeuden ratkaisua ja Gustafssson totesi päivää ennen   Kalskeen peliliikettä, että asia on arvioitava tuomioistuimessa. Veikkaan että foorumeilla ja blogeissa käytävä taustamölinä on pientä siihen, mitä helsinkiläisen mokunomenklatuuran viestivälineissä tällä hetkellä tapahtuu. Tilanne on peräti kiusallinen heidän kannaltaan.

Valitettavasti tapauksessa on uhreja, jotka joutuvat maksamaan aivan älyttömän kovan hinnan.
Dystooppinen salamasota

guest11919

Quote from: Sietäjä on 14.04.2013, 13:32:09

Lindgrenin kolumnissa on kaksi virhettä. Opettaja ei mielestäni erityisemmin suutu. On kypsynyt ja ärsyyntynyt, mutta ei suutu. Toisaalta, olen useammalta psykiatrilta saanut luvan tunteiden näyttämiseen erityisoppilaiden kanssa työskennellessä. Suuttuakin saa ja suuttumuksen näyttää, kun vain muistaa samalla säilyttää itsekontrollin ja olla turvallinen aikuinen tilanteessa.

Juuri näin. Tunnekirjo on hyvä olla mukana. Suurempi ongelma on, ettei aina jaksaisi "suuttua" eli esittää suuttunutta. Tekisi mieli vain antaa olla...

Veli Karimies

Quote from: L. Brander on 14.04.2013, 14:16:05Tapausta pyöritellään melko estottomasti useissa blogeissa. Maanantaina Forssin digitaalisen SWATin  selvittyä kankkusestaan alkaa tapahtua.

Helvetin moni sivusto, missä tietoa on ollut on jo poistanut näitä tietoja sivuiltaan.

foobar

Quote from: timouti on 14.04.2013, 11:04:48
Quote from: Lahti-Saloranta on 14.04.2013, 10:40:33
Quote from: repo on 14.04.2013, 10:34:57
... kansalaismielipiteellä ei ole Viljaselle mitään merkitystä. Kansalaismielipiteen mitätöiminen argumentilla "meillä on pitävät todisteet, joita te ette tiedä" on tuttua huttua.
Lieneeköhän nuo Viljasen "pitävät todisteet" saatettu Korhosen tietoon.

Kun poliisi on jo tutkinut asian ja todennut, että rikosta ei ole tapahtunut, niin eikö se ole selvä. Viljanen vaatii, että asia menee oikeuteen. "Tapaus vaatisi oikeudellisen ratkaisun, jossa arvioitaisiin, mikä on perusopetuslain 36 pykälän venyvyys. Asia arvioitaisiin kokonaisuudessaan."

Tietääkseni normaali järjestys on, että poliisi tutkii asian ja päättää, viedäänkö se eteenpäin vai ei. Näin on toimittu ja poliisi on päätöksensä tehnyt. Viljanen haluaa mitätöidä poliisin työn ja kävellä yli. Mitä sanoo kansalaisten oikeudentaju ja alkaako usko asioitten oikeudenmukaiseen hoitoon horjua?

Viljanen on läpeensä vasemmistolainen vihertotalitäristi, demlalainen kun on. Demlalaisille demokratia, sananvapaus ja lainsäädäntö ovat toki olemassa, mutta vain välineinä legitimoida ja betonoida oman, ennalta päätetyn maailmankuvan toteen saattaminen. Demokratia, sananvapaus ja lainsäädäntö on heille täysin käyttökelvotonta - ellei suorastaan heidän mielestään rikollista - jos se ei suosi aina heidän pyrkimyksiään. Viljasen näkemykset nk. tasavertaisuudesta Helsingin kaupungin palkkauksessa ovat erinomainen esimerkki tämän porukan suhtautumisesta siihen, että ei-omiaan kohtaan pitäisi olla reilu. Sellainen ajatus ei kertakaikkiaan mahdu "vapaamielisten" demlalaisten mieleen. Oman aatteen mukainen totalitäria on tavoitteena kaikki kaikessa: jopa lainsäädäntö on vain hidaste tai nopeutin sen saavuttamisen polulla. Yksilöille ei armoa eikä kohtuutta tunneta, ellei yksilö satu olemaan toinen demlalainen...

Surkeinta tässä kuviossa on, että Viljasen pestiä voisi pitää yhtenä heikoiten perustelluista koko maassa. Asemaan ei olla päästy suoran kansalaisista lähtevän demokratian kautta, muttei myöskään minkään asiantuntemuksen perusteella. Hän on virassaan puhtaasti poliittisen eliittinsä kytkösten vuoksi. Ja tällainen tapaus sitten on kaikessa päällepäsmärinä ja vieläpä aktiivisesti pyrkii sotkemaan sekä lainsäädäntöä että sen tulkintaa, vaikkei se edes mitenkään hänelle kuulu. Ja niin, kaiken sikailun jälkeen mediamme suorastaan nuolee häntä. Prkl.
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

L. Brander

Quote from: Veli Karimies on 14.04.2013, 14:22:45

Helvetin moni sivusto, missä tietoa on ollut on jo poistanut näitä tietoja sivuiltaan.

Eli Forss on hälytetty kankkusessa töihin jo näin sunnuntaina.
Dystooppinen salamasota

Kokoliha

Quote from: M.K.Korpela on 14.04.2013, 13:44:32Esitän yhden ajatusmallin tapahtumien hahmottamiseksi. Miltä kuulostaisi termi automarx ? Ajatusmallissa toimijat (Viljanen jne.) eivät välttämättä tiedä miksi toimivat kuin toimivat, on vain niin että (markkinatalous) yhteiskunnan syyllisyys on raiteistettu kaikkeen toimintaan ja varsinkin ajatustoimintaan. Huolimatta reaalisosialismin kaatumisesta koko koneisto toimii kuten se on raiteistettu, ja tuo raiteistus oli aikanaan sellaista laatua että ongelmatapauksissa vika ei ole yksilössä vaan markkinatalouteen perustuvassa järjestelmässä. Vaikka tapauksessa ei poliisi ole löytänyt rikosta, automarx on luonut raiteet joiden mukaan varmaankaan vika ei ole tässä oppilaassa ja järjestelmä on varmaankin tehnyt jotain väärin.

Tuossa lienee paljon perää. Ajatusmalli on sisäänrakennettuna Viljaskan edustamaan Koneistoon ja se toimii uraansa jämähtäneen rikkinäisen gramofonin lailla, vaikka sen kirskuntaa kenenkään normaalijärkisen korvat eivät enää mitenkään tahdo kestää. J H-a kirjoitti samasta asiasta Scriptassa muinoin, esimerkiksi kirjoituksessa Acrobat Distiller:
QuoteMieleeni tuli, että "suvaitsevainen" mieli, jollaisen Astrid Thorskin omistaa, on oikeasti tislaamo. "Suvaitsevaisen" ajattelun lopputuote on vakiomuotoista tislettä. "Suvaitsevainen" ajatteluprosessi, samoin kuin tislausprosessi, on kykeneväinen tuottamaan vain yhdenlaista lopputuotetta. Se on sisäänrakennettuna prosessiin.

Viinantislauksessa tuuttiin voidaan kaataa perunoita tai viljaa (tai kuolleita oravia tai kompostijätettä), mutta lopputuloksena on aina samaa kirkasta viinaa. "Suvaitsevaisessa" tislauksessa tuuttiin voidaan kaataa tosiasioita (esim. muslimien kunniaväkivalta), mutta lopputuloksena on aina sama kirkas totuus: Maahanmuuttajat eivät ole tuoneet mitään huonoa. Jos heihin liittyy negatiivisia ilmiöitä, ne ovat yhteiskunnan tuottamia. "Suvaitsevaisessa" ajattelussa kaikki tiet johtavat tähän tulokseen, aivan kuten viinantislauksessa kaikki tiet johtavat samaan lopputuotteeseen.


timouti

Quote from: foobar on 14.04.2013, 14:23:02
Quote from: timouti on 14.04.2013, 11:04:48
Kun poliisi on jo tutkinut asian ja todennut, että rikosta ei ole tapahtunut, niin eikö se ole selvä. Viljanen vaatii, että asia menee oikeuteen. "Tapaus vaatisi oikeudellisen ratkaisun, jossa arvioitaisiin, mikä on perusopetuslain 36 pykälän venyvyys. Asia arvioitaisiin kokonaisuudessaan."

Viljanen on läpeensä vasemmistolainen vihertotalitäristi, demlalainen kun on. Demlalaisille demokratia, sananvapaus ja lainsäädäntö ovat toki olemassa, mutta vain välineinä legitimoida ja betonoida oman, ennalta päätetyn maailmankuvan toteen saattaminen. Demokratia, sananvapaus ja lainsäädäntö on heille täysin käyttökelvotonta - ellei suorastaan heidän mielestään rikollista - jos se ei suosi aina heidän pyrkimyksiään.

... Ja tällainen tapaus sitten on kaikessa päällepäsmärinä ja vieläpä aktiivisesti pyrkii sotkemaan sekä lainsäädäntöä että sen tulkintaa, vaikkei se edes mitenkään hänelle kuulu.

Palasin vielä tämän ketjun sivulle 29, jossa on va. rehtorin päätös erottamisesta. Kyllä siinä on selvästi syynä oppilaaseen kiinnikäyminen on vakavaa virkavelvollisuuden rikkomista. Kiinnikäymisesta poliisi teki tutkinnan ja totesi, että ei se niin vakavaa ollut. Kuitenkin Viljasen mielestä kaupungilla on vahvat perusteet erottamiselle. Toivottavasti tästä nyt opitaan, miten kaupungin asioita hoidetaan rehellisesti ja läpinäkyvästi, tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti demlalaisen oikeuskäsityksen mukaan.

kimbo

Jos tässä joku pitää erottaa niin Viljanen.
"Suomessa eletään länsimaisessa demokratiassa. Mitä vikaa siinä on?

– Se on ihmisen keksimä. Ei sitä voi edes verrata jumalan lakiin."

Maailmanmies

#1659
Quote from: Ulkopuolinen on 14.04.2013, 17:11:47


Halonen ja Halosen kauden hallitukset todellakin rämettivät tätä maata urakalla. Aika iso syyllinen tähän on se, että sekä Kepu että Kokoomus siirtyivät poikkeuksellisen suositun presidentin linjalle ja hylkäsivät vanhat kannattajansa. Kepu kärsi tästä sitten vaaleissa mutta Kokoomus selvisi teflonpintansa ansiosta menettämättä kannatustaan juurikaan.
Kokoomus on todellakin selvinnyt vähällä vaikka senkin moraalista selkärankaa ovat monet näennäiskokoomuslaiset nävertäneet jo pitkään. Tällaisesta hyvä esimerkki on Sirpa Pietikäinen.

Ja kuka näistä vaalikonevastauksista löytää mitään porvarillista:

http://www3.vaalikone.fi/kunta2008/naytaehdokas/Eeva+Suomenaro/2/303


Tuomas3

QuoteJakomäen koulua voi sanoa mallikouluksi. Rehtori Ulla-Maija Vähäsarja kohtasi kaaosmaisen koulun: töherrellyn, rikotun, ikävän. Hän päätti osallistaa oppilaat, vanhemmat ja nuorisotyöntekijät. Kaikki kelpasivat, kaikki saivat olla mukana. Yhdessä koulu uudistettiin. Nyt koulu on hieno, oppilaat viihtyvät ja oppivat. Ei tarvita lisää väkivaltaa kriisikouluun, tarvitaan uusia yhteistyön muotoja.


QuoteSiviilitarkkailija: Kallandin mainitsema Jakomäen malli on ihan hyvä, mutta sielläkin voi tulla eteen väkivaltaisia tilanteita, jotka on voitava ratkaista ilman pelkoa työpaikan menetyksestä.

Toimittaja vääristelee jutussaan Jakomäen asioita. Jakomäen koulu on ollut ennenkin mukava oppimisympäristö, jossa opettajat ja useimmat oppilaat ovat viihtyneet; nykyäänkin taitaa kaikki opettajat olla päteviä erityisopettajia myöten, joka on aika harvinaista. Uutena rehtorina Vähäsarja toi entistä tiukemman kurin, nopeammat yhteydenotot vanhempiin ja vakavien ongelmatilanteiden siirtäminen suoraan poliisille. Vaihtaisin koska tahansa Outi Salon Vähäsarjaan, joka mm. sallii häirikköjen fyysisen poistamisen. Olen täysin varma, että hän pitää Salon ja Aarniokosken toimia vastuuttomina ja typerinä. Koska Salo on hänen esimiehensä, voi kannan ottaminen olla hankalaa.

J.A.Anderson

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2013/04/1736865/helsingin-apulaiskaupunginjohtaja-opettajapotkuista-julkisuudessa-ei-tiedeta-kaikkea
QuoteViljanen sanoo, että julkisuudessa nähdyssä videossa nähdään vain pieni osa siitä mitä Alppilan yläkoulun ruokalassa tapahtui.
– Videolla ei näy, että oven takana on portaikko, johon poika työnnetään, ja että poika horjahtaa portaikkoon.
QuoteOppilas kertoi itse, että hän oli työntämisen jälkeen horjahtanut portaissa.

Kalevi Aronen

Quote from: Lahti-Saloranta on 14.04.2013, 09:07:04
Quote from: Hagbard on 14.04.2013, 08:24:21
Täällä on paljon spekuloitu sillä, olisiko pojan äiti painostanut verkostonsa kautta Aarniokoskea purkamaan Korhosen työsuhteen. .
Oma epäilykseni on että poika on kertomut äipälle oman näkemyksensä tapahtuneesta. Äippä on riemastunut asiasta niin että aatteen palo on sammuttanut järjen valon ja puhelinlangat ovat laulaneet. Aarnikoski on nähnyt siinä tilaisuuuden kurmauttaa Korhosta viimeisenä virkatoimenaan Alppilan koulun rehtorina.
Kalskeen mukaantulo on kyllä suuri mysteeri. Epäilen että hän yrittää pelastaa sen mikä pelastettavissa on. Kalskeen pääätös tulee olemaan se ettei syytettä nosteta. Perusteluissaan hän mainitsee että rangastuksena tulisi olemaan korkeintaan sakkorangaistus eikä syyttämättä jättäminen vaaranna yleistä lainkuuliaisuutta. Mainitseepa vielä että virkasuhteen purku on riittävä sanktio. Toisinsanoen julistaa Korhosen syylliseksi ilman oikeudenkäyntiä ja pesee samalla rehtorin ja tätilauman kasvot.
Soppiihan sitä eppäillä. Ehkä se syyttämättä jättäminen ei käy kukkahattulaumalle, vaan häkki pitää heilahtaa. Kyllä senkin saa aikaan jos on muutenkin syylliseksi jo todettu. Pitää muistaa, että mainitulla porukalla ei ole omaatuntoa, eikä minkäänlaista häpyä. melkeinpä halutaan semmonen esimerkki että opet on sen jälkeen asennossa. Eikä metelöi.
Om mani padme hum.

Tuomas3

Quote from: Kari Halkola on 13.04.2013, 20:43:35
Facebookissa liikkuu useassa kohtaa huhuja siitä, että tämän pojan äiti ja Kalske olisivat tuttavia keskenään.  :flowerhat:
Sehän selviää rekisteröinti-ilmoituksesta seurakunnasta tai väestörekisteristä. Pelkkään huhuun perustuvalla höpinällä ei ole mitään totuusarvoa. Yksi tapa selvittää tämä on soittaa toimittajan ominaisuudessa Kalskeen sihteerille ja esittää tämä kysymys. Hän on velvollinen vastaamaan, koska käsittelee tapausta.

elukka

Apulaiskaupunginjohtaja opettajan potkuista HS:ssa: Vankat perusteet
Quote
Helsingin sivistystoimesta vastaava Ritva Viljanen muistuttaa kuitenkin, että kaikki tapauksen yksityiskohdat eivät ole olleet esillä julkisuudessa. Hänen mukaansa opetusvirastolla oli irtisanomiseen vankat perusteet.

- Opetusvirasto on arvioinut tapauksen. Opettajaa on kuultu sekä muita paikalla olleita opettajia ja lapsia. Tapahtumista on tarkka käsitys, Viljanen kertoo.

http://www.verkkouutiset.fi/index.php/kotimaa/981-kotimaa/118939-118939
Kulttuurimarxismi
http://rauta-aika.blogspot.fi/2012/04/frankfurtin-koulukunnan.html

Homoliittolain vaikutukset Massachusettsin osavaltiossa
https://www.youtube.com/watch?v=bSXFb6ULsCg

Blanc73

Voi jumalauta kuinka typerä idiootti tuo Viljanen on :facepalm:
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

Veturinainen

Quote from: Tuomas3 on 14.04.2013, 18:28:06
Quote from: Kari Halkola on 13.04.2013, 20:43:35
Facebookissa liikkuu useassa kohtaa huhuja siitä, että tämän pojan äiti ja Kalske olisivat tuttavia keskenään.  :flowerhat:
Sehän selviää rekisteröinti-ilmoituksesta seurakunnasta tai väestörekisteristä. Pelkkään huhuun perustuvalla höpinällä ei ole mitään totuusarvoa. Yksi tapa selvittää tämä on soittaa toimittajan ominaisuudessa Kalskeen sihteerille ja esittää tämä kysymys. Hän on velvollinen vastaamaan, koska käsittelee tapausta.

Samoin pitäisi kysäistä Ritva Viljaselta mikä hänen kytkentänsä häirikköpojan äitiin on...
Puolueiden kannatusilmoitukset ovat julkisia. Lue Hesarin viimekertainen juttu tämän linkin takaa.

Tuomas3

http://yle.fi/uutiset/kasvatusasiantuntija_peraa_opettajaopiskelijoille_lisakoulutusta_hairiotilanteisiin/6577746

Quote- Fyysinen koskemattomuus on meidän kasvatusperiaatemme lasten kasvatuksessa ja se on periaate myös koulussa ja työssä. Ei enää karttakeppiaikaan missään tapauksessa, koska aggressiivisuus herättää vain liikaa aggressiivisuutta, sanoo professori Leena Holopainen.

Taas yksi täti yrittää asettua lakikirjan yläpuolelle älyttömine mielipiteineen. Kukaan ei ole virallisesti esittänyt, että fyysinen poistaminen olisi muuta kuin viimeinen keino yksittäisissä tilanteissa, jos oppilas häiriköi, vandalisoi tai on uhkaksi. Silti taas pitää puhua aidan seipäästä kun kysymys on portista.

QuoteOpettajakoulutuksessa käydään läpi haistattelevan ja väkivaltaisen nuoren kohtaamista muun muassa roolipelaamisella. Kasvatusasiantuntija toivoisi häiriötilanteiden koulutusta nykyistä enemmän. Siinä sitten yhdessä ryhmässä pohditaan, että miten tästä selvitään eteenpäin. Mitä minä eleilläni ja ilmeilläni välitän kuvitteellisella oppilaalle ja mitä sitten tapahtuu jos teen näin tai jos teen noin.

Quote- Minulla ei ole ainakaan tiedossa minkäänlaista tutkimuksellista näyttöä siitä, että suomalaiset koululaiset käyttäytyisivät jotenkin huonommin kuin muualla
Kannattaa käydä rajan takana (idässä tai etelässä) tutustumaassa. Ero on kuin yöllä ja päivällä ja sama tulee jokaisen sieltä muuttavan oppilaan suusta. Puhumattakaan siitä, millaista on, kun mennään vielä kauemmaksi itään.

sivullinen.

Quote from: ananaskaarme on 14.04.2013, 13:45:25
Quote
Ko­ko ta­pah­tu­ma­ket­ju ei ole ol­lut esil­lä jul­ki­suu­des­sa, muis­tut­ti Vil­ja­nen. Hän kat­soo, et­tä ope­tus­vi­ras­tol­la on ol­lut van­kat pe­rus­teet ir­ti­sa­no­mi­seen.

Noteerasin tästä eräänlaisen "keisarin uudet vaatteet"-leikin tai pokerin bluffauksen, joka on näiden multikulttifanien modus operandi. Väitetään ja annetaan ymmärtää, että asiassa on tietoja, joita ei ole kaikilla.

Samaahan toitotti opettaja Korhonen: Paljon tapahtui ennen videolla näkyviä tekoja. Nyt sitten häntä lyödään omilla aseillaan. Minusta tuo ase on kummankin käytössä huono. Vaikea on vaan opettaja Korhosen sitä vastaan puolustautua kun kerran itse sillä alkoi taistelemaan.

Suurin pelle on tietenkin se joka uskoo näihin kuviteltuihin "julkisuudelta pimennossa oleviin lisätietoihin". Ainoa peruste, jolla asiaa tuntematon voi tulkita tapahtumia on video. Se ei taas kerro koko totuutta - ei kenenkään kannalta. Me emme ulkopuolisina voi ikinä koko tietää paljoa mitään tapahtumista ja kyseisestä koulusta, ja takia kenelläkään ei ole kykyä sanoa oliko irtisanominen perusteltu vai ei. Ainoastaan niiden, jotka uskoivat opettaja Korhosen juttuja ja niiden perusteella alkoivat kauhean valituksen, pitäisi katsoa peiliin ja miettiä pitääkö uskoa silmiään - eli katsoa videota, jossa opettaja Korhonen "kilahtaa" - vai uskoa mitä sanotaan tapahtuneen. Ensimmäisen mukaan opettaja Korhonen toimi väärin, ja jälkimmäinen riippuu mediasta jota katsoo.

Uskon ylipäätään ihmisten enemmän reakoivan oman henkilökohtaisen elämäntilanteensa johdosta kuin näkemänsä tai kuulemansa. Yleinen viha Viljasta ja eliittiä vastaan saa kaikki heidän tekemänsä toimet automarxisesti vastustettaviksi. Sehän se marxilaisuutta on: Kaikki mikä tuhoaa järjestäytynyttä yhteiskuntaa, on eduksi sosialistien valtapyrkimyksille.
"Meistä ei olisi mikään sen suotavampaa kuin sivullisen esittämä marxilainen analyysimme arvostelu." (Lenin)

Lahti-Saloranta

#1669
Quote from: J.A.Anderson on 14.04.2013, 18:15:45
QuoteViljanen sanoo, että julkisuudessa nähdyssä videossa nähdään vain pieni osa siitä mitä Alppilan yläkoulun ruokalassa tapahtui.
– Tapahtumaselosteen mukaan opettaja oli ensin kovasanaisesti pyytänyt erästä toista oppilasta ottamaan hupun pois päästä. Sitten tämä [ruokalasta ulos työnnetty oppilas] oli pyytänyt opettajaa pyytämään huppupäiseltä anteeksi. Sen jälkeen opettaja ja tämä oppilas olivat sanailleet, minkä jälkeen opettaja työnsi oppilaan ruokalasta. – Videolla ei näy, että oven takana on portaikko, johon poika työnnetään, ja että poika horjahtaa portaikkoon.
QuoteOppilas kertoi itse, että hän oli työntämisen jälkeen horjahtanut portaissa.
Onkohan Viljaska vähän värittänyt tuota juttua kehotuksesta pyytää anteeksi. Uskoisin jos tekijä olisi tyttö ja luokan priimus. Viljaskasta saa sen vaikutuksen että juttu meni suunnilleen näin:poika"nyt opettaja toimi väärin joten olisikohan opettajan syytä pyytää anteeksi". Todellisuudessa luulisin sen tapahtuneen paremminkin näin: poika" mikäs sinä olet määräilemään vitun läski". Jälkimmäinen tuo nimittäin paremmin respektiä edellinen taitaa sitävastoin viedä.
Olisikohan ketään joka voisi valaista noista mystisistä portaista. Ovatko ne suoraan oven edessä, edessä olevan käytävän leveys, portaiden suunta jne. Tuo porrasjuttu on tullut kuvaan myöhemmin. Siitä on vain pojan kertomus. Muutoinkin tuo juttu oli nyyhkytarina luokkaa menimme illan pimeydessä kuvamaan minkkejä...
Tuosta Kalskeesta vielä. Kalskehan täyttää 30. kesäkuuta 65 v. Epäilen että hän tekee Aarniokosket.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

Eino P. Keravalta

Suuresti ihmettelen sitä kammoa, jolla on suhtauduttu vartijoiden kouluun sijoittamiseen aivankuin kyseessä olisi jollekin pahalle pikkusormen tarjoaminen, vaikka kyseessä on turvallisuustoimi. Lisäksi sitä voidaan perustella muunmuassa seuraavasti:

Koulussa opettajan tehtävä on opettaa. Hänen ei tarvitse eikä pidä spesialisoitua painijana, salaisena agenttina, psykologina, turvamiehenä, hengenpelastajana, rauhanneuvottelijana, poliisina tai ihmiskokeen koe-eläimenä.

Vartijan tehtävänä puolestaan on vartioida ihmisten turvallisuutta. Hän on sen alan ammattilainen, eikä 44-kiloisen naisopettajan tarvitse asettaa omaa turvallisuuttaan tai auktoriteettiaan alttiiksi konfliktitilanteissa.

Paitsi käytännöllisesti, myös psykologisesti on tärkeää, että opettavat ja kuriapitävät henkilöt eivät ole samoja. Jos opettaja pitää fyysistä kuria, oppilaan ja opettajan suhde vääristyy ja oppilas voi kokea opettajaa ja hänen opetustaan kohtaan torjuntaa. Siksi opettajan tulee olla puolueeton ja keskittyä vain opettamiseen kun taas vartija voi hyvin "liata kätensä" ja ojentaa oppilaita fyysiselläkin pelotteella.

Vartijoiden kouluun sijoittaminen siis on paitsi käytännöllinen, juridinen ja psykologis-pedagoginen, myös moraalinen välttämättömyys, jota voi vastustaa vain todellisuudesta irrottautunut, marksilainen paskahousu.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Alkuasukas

Einolle komppi, tätä koitin itsekin aiemmin tuoda esille.
"Monikulttuurisuus rikastuttaa odottamattomilla tavoilla."

Kaarina Ranne (vihr.)

L. Brander

Quote from: Lahti-Saloranta on 14.04.2013, 19:24:56

Olisikohan ketään joka voisi valaista noista mystisistä portaista. Ovatko ne suoraan oven edessä, edessä olevan käytävän leveys, portaiden suunta jne. Tuo porrasjuttu on tullut kuvaan myöhemmin. Siitä on vain pojan kertomus. Muutoinkin tuo juttu oli nyyhkytarina luokkaa menimme illan pimeydessä kuvamaan minkkejä...
Tuosta Kalskeesta vielä. Kalskehan täyttää 30. kesäkuuta 65 v. Epäilen että hän tekee Aarniokosket.

Kaveri tönäsi minua ala-asteella. Horjahdin kaksikymmentä vuotta myöhemmin laiturilla. Yrittikö se hukuttaa mut?

Nyt tuntuu siltä, että tuotteen osuttua tuulettimeen yritetään vetää mitä tahansa argumentteja julkisuuteen Korhosta vastaan.
Dystooppinen salamasota

Tuomas3

Quote from: Eino P. Keravalta on 14.04.2013, 19:27:48
Suuresti ihmettelen sitä kammoa, jolla on suhtauduttu vartijoiden kouluun sijoittamiseen aivankuin kyseessä olisi jollekin pahalle pikkusormen tarjoaminen, vaikka kyseessä on turvallisuustoimi. Lisäksi sitä voidaan perustella muunmuassa seuraavasti:

Koulussa opettajan tehtävä on opettaa. Hänen ei tarvitse eikä pidä spesialisoitua painijana, salaisena agenttina, psykologina, turvamiehenä, hengenpelastajana, rauhanneuvottelijana, poliisina tai ihmiskokeen koe-eläimenä.

Vartijan tehtävänä puolestaan on vartioida ihmisten turvallisuutta. Hän on sen alan ammattilainen, eikä 44-kiloisen naisopettajan tarvitse asettaa omaa turvallisuuttaan tai auktoriteettiaan alttiiksi konfliktitilanteissa.

Paitsi käytännöllisesti, myös psykologisesti on tärkeää, että opettavat ja kuriapitävät henkilöt eivät ole samoja. Jos opettaja pitää fyysistä kuria, oppilaan ja opettajan suhde vääristyy ja oppilas voi kokea opettajaa ja hänen opetustaan kohtaan torjuntaa. Siksi opettajan tulee olla puolueeton ja keskittyä vain opettamiseen kun taas vartija voi hyvin "liata kätensä" ja ojentaa oppilaita fyysiselläkin pelotteella.

Vartijoiden kouluun sijoittaminen siis on paitsi käytännöllinen, juridinen ja psykologis-pedagoginen, myös moraalinen välttämättömyys, jota voi vastustaa vain todellisuudesta irrottautunut, marksilainen paskahousu.
Tätä vartijakeskustelua on jo aika paljon jauhettu. Kuitenkin muistutukseksi, miksi en suosittele vartijoita kouluun. Puhun vain perusasteen osalta.

1. Opettaja on kasvattaja, ei vain opetusta antava. Näin ollen on hyvä, että sama henkilö hoitaa tapauksen alusta loppuun. Muutoin opettaja näyttäytyy auktoriteettina, joka ulkoistaa hankalan työn muille. Tarvittaessa tilannetta voidaan käsitellä jälkikäteen vanhempien ja rehtorin kanssa ja hyvän kasvatuskeskustelun jälkeen ongelma voi olla ratkaistu (riippuu myös vanhemmista). Vartijapalvelu haittaisi opettajan kasvatuksellista työtä ja antaisi alalle sopimattomien temmeltää vapaammin. Henkilö joka ei perusasteella pärjää, voi siirtyä toiselle tai korkealle asteelle. Perusasteellakin voidaan antaa 44kg opettajalle helppoja luokkia. Huom! Kg määrä ei määrittele auktoriteetin määrää. Jos joskus tarvitaan raamikas puutyönopettaja poistamaan oppilas muiden puolesta, tälle voidaan maksaa enemmän palkkaa työn vaativuudesta.

2. Olen kohtuu pitkän urani aikana törmännyt vain kaksi kertaa tilanteeseen, johon on todella tarvittu ulkopuolista vahvaa voimaa ja tällöinkin poliisi hoiti asian. En vain näe, mihin näitä vartijoita tarvitaan. Kahdelle mainitsemalleni tapaukselle vartija ei olisi mahtanut mitään, koska riehujat olivat suurikokoisia ja aseistettuja. Monta opettajaa tuli tilanteeseen kerralla; poliisi tuli alle vartissa paikalle ja hoiti loppuhomman.

3. Ongelmat löytyvät viraston tantoista, löyhistä lakitulkinnoista ja epävakaista vanhemmista. Paskahousuiksi syyttävä voi miettiä, miksi on ennenkin pärjätty ilman vartijoita. Lainmuutokset ja opettajien koulutuksen idealismi ovat heikentäneet työrauhaa, mutta nämä voidaan muuttaa. Lakia täsmentämällä ja koulutusta väkevöittämällä homma hoituu.

vellihousu

Tervehdys pitkästä aikaa.

Meikäläinen on tuntenut kohtuullisen suurta ahdistusta, kun merkit alkavat näyttää siltä, että Kalske, Viljanen ja muut kukkahatut takovat tästä casesta väkisin opettajan virheen.

Olen miettinyt sitäkin, että ehkä taustalla on oikeasti jotain sellaista mitä emme tiedä. Mieleen tulee esimerkiksi sellainen vaihtoehto, että opettaja on myös osallistunut sanailuun ja viitannut esim. isän B-rappu touhuihin. On tällöin jopa ymmärrettävää, ettei tälläisiä "yksityiskohtia" kerrota suurelle yleisölle. Esimerkkini mukaisessa tapauksessa taustat olisi kuitenkin voinut kertoa esim. OAJ:lle, jotta eivät  puolustelisi aiheettomasti opettajaa.

No en kuitenkaan tässä vaiheessa erityisemmin usko taustoista paljastuvan enää mitään sen ihmeellisempää kun mitä tähän asti jo tiedetään. Eli potkuja on edelleen täysin perusteltu syy pitää aiheettomina ja totaalisen ylimitoitettuina.

Opettajan toiminta oli mielestäni kohtuullisen lähellä oikeaa. Voidaan vain saivarrella olisiko kannattanut "esittää" viileämpää ja työntää hieman hitaammin ja määrätietoisemmin.

No, koska tässä ensimmäiseen lauseeseeni viitaten, näyttää tulevan tyypillinen oikeustapaus, jossa kukkahatut määrittelevät säännöt ja rangaistukset, olenkin alkanut etsiä asian mahdollisia hyviä puolia.

No parasta on se, että Persujen laariin tulee satamaan ja raakasti. Toinen mikä asiassa ilahduttaa, on se, että käsittääkseni opettajat ovat keskinmäärin vihreitä, demareita, naisia ja muutoinkin keskinmäärin itseään parempina pitäviä ihmisiä. Voin vain tuntea pienoista vahingoniloa kun Vesa Virrejä voi mitä ilmeisimmin tulevaisuudessa pilkata oppilaiden taholta aivan surutta.

Ja viimeisempänä ja tärkeimpänä on se, että omat lapseni alkaa olla pakollisten koulujen ulkopuolella. Turha tässä hölmölässä on muiden puolesta murehtia.

Minä kyllä pärjään, vaikka kaikki rajat avattaisiin ja vaikka kaikki ihmiset olisi vihreitä. 8)
"mielenosoitukset on kommareiden touhuja, kuten taistelut ja yhtenäiset kansat"

RP

Quote from: sivullinen. on 14.04.2013, 19:24:12
Samaahan toitotti opettaja Korhonen: Paljon tapahtui ennen videolla näkyviä tekoja. Nyt sitten häntä lyödään omilla aseillaan. Minusta tuo ase on kummankin käytössä huono. Vaikea on vaan opettaja Korhosen sitä vastaan puolustautua kun kerran itse sillä alkoi taistelemaan.
Huomautan, että todistamisvelvollisuus ei ole Korhosella. Jos asia etenee rikosoikeudellisesti, se on syyttäjällä. Jos Helsingin kaupunki ei pyörrä päätöstään, heidän täytyy siltä osin edessä olevassa oikeudenkäynnissä osoittaa, että kaupungilla oli perusteita työsopimuksen välittömään purkuun. Suomalaisessa työlainsäädännössä rima on laitettu aika korkealle (jos nyt on sitä mieltä, että Korhonen syyllistyi edes johonkin moitittavaan tekoon).
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

Lasse

Ei kai vastuu peloita opettajakiistassa?
Kirjoittanut Raimo Ilaskivi
http://blogit.iltalehti.fi/raimo-ilaskivi/2013/04/14/ei-kai-vastuu-peloita-opettajakiistassa/
Quote
Kun päivät kuluvat, sitä enemmän uusia kiemuroita opettaja Antti Korhosen erottamisjupakka saa. Ensin vt.  rehtori antoi potkut, sitten yli 200 000 henkeä on allekirjoittanut opettajan toimia puoltavan ja erottamista vastustavan nettidressin, opetusvirasto on pitänyt potkuja oikeina, opetuslautakunnan puheenjohtaja toivonut poliisin käsitteleän asian, poliisi on suorittanut tutkinnan ja katsonut ettei pahoinpitelyä ole tapahtunut, eduskunnan puhemies pitänyt erotuspäätöstä jopa laittomana ja vaatinut sen kumoamista, kaupungin opetustoimesta vastaava apulaiskaupunginjohtaja on katsonut, että asia tulisikin ratkaista oikeudessa – jne jne. Paljon melua – en sano tyhjästä.

Muistinko jotakin väärin, unohtuiko jokin käänne? Niin tai näin, mennään suoraan asian ytimeen, ja se on vastuun kantaminen tai pyrkiminen sitä välttämään päätöksenteossa. Ensin oli melkeinpä huvittavaa seurata, kuinka opettajan nimi kerrottiin välittömästi julkisuuteen, mutta ei toisen osapuolen, eli oppilaan nimeä eikä hänen vanhempiensa, jotka heti haluttiin vetää mukaan asian selvittelyyn. Kun lehdet julkaisivat ihan kopiomuodossa erottamiseen liittyvän vt. rehtorin päätöksen, hänen  nimensä oli mustalla yliviivattu. Eivätkö asianosaiset uskaltaneet pysyä kannanottojensa takana, mitä he pelkäsivät?

Opetuslautakunnan varapuheejonhtaja puolestaan halusi siirtää käsittelyä eteenpäin ainakin siihen, että muitten viranomaisten kannat olisivat selvillä.  Ja apulaiskaupunginjohtaja puolestaan toivoi asiassa oikeuskäsittelyä.

Miksi näin? Kunnan päätöksentekohan noudattaa tiettyä kaavaa, mm. mahdollisuutta ottaa alemman toimielimen päätös ylemmän käsiteltäväksi. Opetuslautakunnalla on oikeus ottaa käsiteltäväkseen opetusvirastossa tehty päätös. Kaupunginhallituksella puolestaan on otto-oikeus opetuslautakunnan päätöksestä eli siirtää se korkeimman elimen käsittelyyn; vahvistettavaksi, hylättäväksi tai siirrettäväksi takaisin uutta harkintaa varten. Miksi tästä päättämisjärjestyksestä halutaan laistaa? Ei kai vastuu pelota varsinkin kun tiedetään, että päätökset ovat julkisia kuten myös päättäjien nimet?

Tämäntapainen ongelma vaatisi nopeaa ratkaisua. Kuten opettaja on sanonut, kyseessä on hänen virkauransa ja perheensä talouden hoito. Kyseessä on myös viestin antaminen koulumaailmaan: Missä kulkevat lakisääteisesti määrätyt opettajien vallankäytön rajat niitä käytäntöön sovellettaessa ja missä oppilaiden oikeudet. Viimeksimainituthan odottavat nyt innolla sitä, kuinka paljon uskaliaimmat uskaltavat häiriköidä ja vaikeuttaa tavallisten, kunnollisten oppilaitten koulutyötä ja oppimista. Opettajat puolestaan kysyvät, kuinka koulurauha voidaan turvata samoinkuin opettajien oikeudet. Ellei selkeyttä saada, saattaa uusien opettajien saanti kouluihin vaikeutua.

Ja entäpä jos vastuuta välttävät todella haluavat asian viemistä oikeuteen? Silloin päätöksen saaminen – varsinkin jos se johtaa myös valitustien hyväksikäyttöön – saattaa viipyä pitkäänkin, ja epävarmuuden tila jatkuu. Kaupungin puolelta asiaa hoitavat kaupungin lakimiehet ja me veronmaksajat vastaamme kustannuksista. Mutta kuka maksaa opettajan lakimiehen laskut, koska asiallisen puolustuksen hoitaminen on oikeusturvan kannalta keskeinen kysymys?

Eli:  Te, viranhaltijat, virastot, lautakunnat, kaupunginjohtajat ja korkeimmat luottamusmiehet: teille laki on antanut vallan ja te olette etsineet myös asemianne sen käyttämiseen. Tuntekaa nyt myös vallan  edellyttämää vastuuta päätöksenteosta älkääkä sitä pelätkö. Ryhdistäytymisen ja nopean päättämisen hetki on käsillä.

Viisaita sanoja. Kun on turvallisesti elakkeella, voi jo sanoa, mita oikeasti ajattelee...
NOVUS ORDO HOMMARUM

Tuomas3

QuoteNo parasta on se, että Persujen laariin tulee satamaan ja raakasti. Toinen mikä asiassa ilahduttaa, on se, että käsittääkseni opettajat ovat keskinmäärin vihreitä, demareita, naisia ja muutoinkin keskinmäärin itseään parempina pitäviä ihmisiä. Voin vain tuntea pienoista vahingoniloa kun Vesa Virrejä voi mitä ilmeisimmin tulevaisuudessa pilkata oppilaiden taholta aivan surutta.
Perinteisesti opettajistossa on ollut eniten kokkareita ja stadissa nykyään myös vihkuja. Nykyään sieltä löytyy myös ihan hyvin meitä persuja. Kuta kuinkin kaikki yläasteen opettajat vastustavat kukkahattujen koulukantaa poliittisesta taustastaan huolimatta. Sitä tietty saa mitä tilaa, mutta edes vihreiden äänestäjä opettaja ei välttämättä ole äänestänyt mitään kukkista. Puolueiden sisällä on monenlaista toimijaa; demarit esim jakaantuvat täysin. Persujen laariin tämä voi sataa, jos puolustusta pidetään näyttävästi esillä. Korhonen olisi kiva saada riveihin toteuttamaan yhteistä hyvää, jos puolueen muut linjaukset vain kelpaavat.

onni4me

Nuo portaat...itse Alppilassa aikoinaan opiskelleena voin kertoa, että ne lähtevät ruokalasta kohti ylempiä kerroksia eli "horjahtaminen" ei ole missään olosuhteissa kovin vaarallista, jos nyt ei päänuppiaan kolauta portaisiin...
Perussuomalaiset on ihan ookoo tappaa koska he saattaisivat heiluttaa persettä - ja myydä sitä - ja sen takia valtion ei tule turvata heidän elämäänsä.
Asraa mukaillen tämä on ihan ookoo asia sanoa täällä modejen mielestä.

inwell

Quote from: Tuomas3 on 14.04.2013, 19:54:00
Kahdelle mainitsemalleni tapaukselle vartija ei olisi mahtanut mitään, koska riehujat olivat suurikokoisia ja aseistettuja.

Kaasusumutin on yleensä ihan kätevä väline tuollaisissa tilanteissa.
"I don't really have anything to contribute in the gigantic dead body arena!" -Fifield