News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

Kansalaisaloite: Ruotsin kieli valinnaiseksi oppiaineeksi kaikilla kouluasteilla

Started by Teemu Lahtinen, 04.03.2013, 00:30:07

Previous topic - Next topic

Taikakaulin

QuoteValtaosa suomalaisista haluaa eroon pakko­ruotsista

Enemmistö eli kolme neljäsosaa kansalaisista haluaisi eroon pakollisesta kouluruotsista, käy ilmi laajasta ja tuoreesta kyselytutkimuksesta, joka tehtiin syys–lokakuussa.

Yli 60 prosenttia on myös sitä mieltä, että koulussa olisi hyödyllisempää opiskella jotain muuta kieltä kuin ruotsia.

Yli puolet eli 55 prosenttia sanoo, että olisi opiskellut ruotsia koulussa, vaikka se olisi ollut vapaaehtoista.

Enemmistö vastaajista suhtautui ruotsin kieleen ja ylipäänsä kaksikielisyyteen myönteisesti.

Åbo Akademin yhteiskuntatieteen tutkimuslaitos Samforsk on yhteistyössä Tampereen ja Turun yliopistojen politiikan tutkijoiden kanssa kartoittanut suomalaisten mielipiteitä ruotsin kielestä ja suomenruotsalaisista.

Tutkimusta johti professori Kimmo Grönlund.

Lisäksi selvitettiin, miten keskustelu pienryhmissä vaikuttaa osallistujien mielipiteisiin.

Tutkimuksen ensimmäisiä tuloksia julkistettiin maanantaina Helsingissä.

Kyselyyn suhtautumisesta ruotsin kieleen vastasi liki 7 400 suomenkielistä henkilöä, ja pienryhmäkeskusteluihin osallistui 326 henkilöä Tampereella ja netissä marraskuussa.

Mielipiteitä ruotsin kielestä selvitettiin kaikkiaan 14 ydinkysymyksellä. Niihin annetut vastaukset osoittavat, että suomenkielisten suhtautuminen ruotsin kieleen ja sen osaamiseen on melko myönteistä, mutta kritiikkiäkin esitetään.


[...]

http://www.hs.fi/kotimaa/a1419215630306?jako=feffc34c5346a455880b386135396f61
Lahjoita suomalaisen kulttuurin säilymiseen - https://www.luonnonperintosaatio.fi

"Tarjoamme ainoana valtakunnallisena tahona suoran kanavan luonnonsuojeluun.
Kaikki lahjoitukset käytetään alueiden ostoon, suojeluprosessiin ja syntyneiden luonnonsuojelualueiden vaalimiseen."

Faidros.

Edelliseen on hyvä lisätä myös tämä perussuomalaisen mielipide.
http://enkeliporsas.puheenvuoro.uusisuomi.fi/182842-suurin-osa-suomalaisista-vastustaa-pakkoruotsia
"Åbo Akademin tutkimustulos on pakkoruotsin tyrmäysisku."
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Chew Bacca

Kuulostaa oikean suuntaiselta. Kieltä (ja puhujia) vastaan ei oikeastaan ole mitään, mutta pakollisuus on vastenmielistä, varsinkin kun muut kielet koetaan hyödyllisemmiksi. Tuuli pois purjeista niiltä jotka hehkuttavat kielivähemmistövihaa.

Tästä vedetään tietysti johtopäätös "ruotsiin suhtaudutaan myönteisesti - pakollisuuteen ei syytä puuttua."

C-Nile

Itse repesin näille propagandavinkeille:
Quote from: HS
Grönlundin mukaan osin ristiriitaisista tuloksista voisivat ottaa oppia suomanruotsalaiset: "Suomenruotsalaisten tulisi pyrkiä hyödyntämään tätä epäloogisuutta argumentoidessaan kaksikielisyyden puolesta. Miten palvelut esimerkiksi pystytään turvaamaan, jos ei ole ruotsintaitoisia suomenkielisiä?"
...
Järkiargumenttien lisäksi voi Grönlundin mukaan käyttää tunteisiin vetoavia empaattisia keinoja, kuten eläviä esimerkkejä Pohjanmaalta ja saaristosta, jossa täysin ummikkoruotsalainen ei voi saada hoitoa, jos hoitohenkilökunta ei osaa sanaakaan ruotsia.
All things are impermanent. This is the law of life and extinction.

ämpee

Miksi pakkoruotsiin suhtaudutaan penseästi, vaikka ruotsin kieltä ja kulttuuria Suomessa pidetään arvokkaana?  Mitä sinä ehdottaisit pakkoruotsin tilalle peruskouluihin?

Kun kysytään niin kannattaa käydä vastaamassa.

Itse kerroin kahden pienen kielen opiskelun, siis suomi ja ruotsi, hyödytöntä, kun toisen tilalla voi opiskella jotain suurempaa kieltä, josta enemmän hyötyä.
Englanti tulee luonnollisesti kaikille, mutta sen lisäksi suuria kieliä ovat kiina, espanja, venäjä, saksa, ranska.
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

vihapuhegeneraattori

Quote from: Taikakaulin on 22.12.2014, 12:38:32
QuoteValtaosa suomalaisista haluaa eroon pakko­ruotsista

[...]

http://www.hs.fi/kotimaa/a1419215630306?jako=feffc34c5346a455880b386135396f61

Tuossa artikkelissa oli mielenkiintoista tekstiä. Se kertoi aika hyvin sen miksi tämäkin mielipidetiedustelu tehtiin, eli etsittiin taktiikoita pakkoruotsi-argumenteille.

QuoteGrönlundin mukaan maltilliset tulokset osoittavat, että varsinaisia ruotsin kieleen vihamielisesti suhtautuvia suomalaisia on erittäin vähän, vaikka he ovatkin äänekkäitä julkisessa keskustelussa.

"Voi olla, että ruotsin kielen pakollinen opiskelu tulee jossain vaiheessa tiensä päähän: jos jo kolme neljäsosaa suomenkielisistä haluaa siitä eroon, voi puolueiden eliittien kantojen arvioida muuttuvan. Ruotsinkielisten poliitikkojen ja erityisesti Rkp:n ainoa mahdollisuus on vedota nimenomaan siihen, että käytännössä Suomen kaksikielisyys on kaikkien suomalaisten ruotsin kielen perusosaamisesta kiinni."

Quote
Järkiargumenttien lisäksi voi Grönlundin mukaan käyttää tunteisiin vetoavia empaattisia keinoja, kuten eläviä esimerkkejä Pohjanmaalta ja saaristosta, jossa täysin ummikkoruotsalainen ei voi saada hoitoa, jos hoitohenkilökunta ei osaa sanaakaan ruotsia.

QuoteGrönlundin mukaan osin ristiriitaisista tuloksista voisivat ottaa oppia suomanruotsalaiset: "Suomenruotsalaisten tulisi pyrkiä hyödyntämään tätä epäloogisuutta argumentoidessaan kaksikielisyyden puolesta. Miten palvelut esimerkiksi pystytään turvaamaan, jos ei ole ruotsintaitoisia suomenkielisiä?"

Viimeisin argumentti tuossa yllä kyllä kuullostaa aika ilkeältä "milläs palvelette viimeisiä muutamaa SuRua kun kaikki eivät puhu ruotsia"

En pidä PS:n laiskuudesta YLE ja raja-asioissa tällä hetkellä. EU-, Eduskunta- ja Kuntavaaleissa on turha odottaa mun ääntä.

Mutta Hallis on puolueen toilailuista huolimatta ollut uskollinen asialle. Siksi ääni on 5!


Roope

Quote from: vihapuhegeneraattori on 22.12.2014, 13:11:59
"Voi olla, että ruotsin kielen pakollinen opiskelu tulee jossain vaiheessa tiensä päähän: jos jo kolme neljäsosaa suomenkielisistä haluaa siitä eroon, voi puolueiden eliittien kantojen arvioida muuttuvan. Ruotsinkielisten poliitikkojen ja erityisesti Rkp:n ainoa mahdollisuus on vedota nimenomaan siihen, että käytännössä Suomen kaksikielisyys on kaikkien suomalaisten ruotsin kielen perusosaamisesta kiinni."

Sikäli kelvoton argumentti, että todelliseen kaksikielisyyteen tarvittavaa "kaikkien suomalaisten ruotsin kielen perusosaamisesta" ei ole koskaan ollutkaan. Ei ennen peruskoulun pakkoruotsia, ei sen aikana, eikä etenkään nyt, kun ruotsin osaaminen heikkenee tutkimusten mukaan vuosi vuodelta. Huomattavaa on, että edelleen merkittävä osa suomenkielisistä koululaisista osaa ruotsia hyvin, mutta vastaavasti suuri osa ei osaa sitä pakkoruotsista huolimatta käytännössä juuri lainkaan. Osaajat opiskelisivat ruotsia vapaaehtoisestikin, kuten tuosta tänään julkistetusta tutkimuksesta (55 prosenttia vastaajista olisi valinnut vapaaehtoisen ruotsin) kävi ilmi. Valtaosan osaaminen taas on joka tapauksessa niin heikkoa, että se ei kelpaisi ruotsinkielisille heidän palvelujensa tuottamiseen.

Kimmo Grönlund yrittää Rkp:n lailla muuttaa mielikuvaa Suomen kaksikielisyyden määritelmästä. Suomen kaksikielisyydellä on perinteisesti viitattu siihen, että Suomessa suomenkieliset ja ruotsinkieliset ovat oikeutettuja lakisääteisiin palveluihin äidinkielellään, ei sitä, että kaikkien suomalaisten edellytettäisiin osaavan suomea ja ruotsia. Määritelmää on yritetty vaivihkaa muuttaa, koska nykyään lähes kaikki ruotsinkielisiksi rekisteröityneet ovat oikeasti enemmän tai vähemmän kaksikielisiä, eikä aiemmassa argumentoinnissa käytettyjä ummikkoruotsinkielisiä ole enää kuin kourallinen. Suomenkielisten koululaisten kaksikielisyys on nykyään suomen ja englannin osaamista.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Taikakaulin

QuoteTutkimus sen todisti – leijonanosa karsastaa pakkoruotsia

Hymy oli tänään herkässä monella joulunviettoon valmistautuvalla perussuomalaisella, kun tuoreen tutkimuksen tulokset julkistettiin.Tutkimuksen mukaan suomalaisten vankka enemmistö eli kolme neljäsosaa haluaisi eroon pakollisesta kouluruotsista.

Suhtautuminen ruotsinkielen opiskelun pakollisuuteen oli tutkimuksen mukaan selkeästi kielteistä. Yli 60 prosenttia on myös sitä mieltä, että koulussa olisi hyödyllisempää opiskella jotain muuta kieltä kuin ruotsia.

Ruotsin kieltä ja suomenruotsalaisuutta käsittelevä tutkimuksen teki Åbo Akademin yhteiskuntatieteen tutkimuslaitos Samforskin yhteistyössä Tampereen ja Turun yliopistojen politiikan tutkijoiden kanssa.

Perussuomalaiset ovat puolueena kannattaneet kansalaisaloitetta ruotsinkielen valinnaisuudesta.

Puolueen piiristä on toistuvasti todettu, että ruotsin pakollinen opiskelu vie aikaa globaalisti hyödyllisempien kielten opiskelulta. Tämä koetaan rasitteeksi erityisesti kaupankäynnin kannalta, koska ruotsin kieli on pienen markkina-alueen kieli.

- Jos mielimme laajentaa vientiämme, sen on suuntauduttava muuallekin kuin Itämeren länsirannalle. Toivomme jokaisen puolueen ottavan rohkeasti kantaa ruotsinkielen valinnaisuuteen vaalikeskusteluissa. Me olemme oman kantamme jo kertoneet, perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jari Lindström muistuttaa.

https://www.suomenuutiset.fi/tutkimus-sen-todisti-leijonanosa-karsastaa-pakkoruotsia/
Lahjoita suomalaisen kulttuurin säilymiseen - https://www.luonnonperintosaatio.fi

"Tarjoamme ainoana valtakunnallisena tahona suoran kanavan luonnonsuojeluun.
Kaikki lahjoitukset käytetään alueiden ostoon, suojeluprosessiin ja syntyneiden luonnonsuojelualueiden vaalimiseen."

Roope

Minua hämmästytti avoimuus, jolla tutkija Kimmo Grönlund luetteli Helsingin Sanomien haastattelussa tutkimuksen perusteella hyviksi havaittuja keinoja kansan tahdon vastaisen pakkoruotsin pitkittämiseen propagandan avulla. Yleensä tuollaisia puhutaan vain ruotsinkielisissä tiedotusvälineissä. Myös Rkp:n ns. Kasnäs-manifestin teesit olivat esillä:
Quote from: HS 22.12.2014
Grönlund on sitä mieltä, että siirtolaisuudessa on Suomen ruotsinkielisyyden mahdollisuus. Kotouttamista suuntaamalla siten, että suurempi osa oppisi ruotsin kielen suomen sijaan tai ohella turvaisi kaksikielisyyden esimerkiksi palveluammateissa Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa.

Aamuset-lehdessä tarkemmin tutkimuksen pienryhmäosuudesta:
QuoteTarkoituksena oli myös selvittää miten keskustelu pienryhmissä vaikuttaa osallistujien mielipiteisiin. Puolelle ryhmistä annettiin keskustelua varten ohjeet, joiden noudattamista valvoi tarkoitukseen koulutettu henkilö, niin sanottu moderaattori. Puolet ryhmistä keskusteli vapaasti ilman ohjeita, eikä ryhmässä läsnä ollut järjestäjien edustaja puuttunut keskustelun kulkuun.

Keskustelijat osallistuivat joko Tampereella järjestettyyn tapahtumaan tai nettipohjaiseen keskusteluun. Tampereen keskustelu käytiin ryhmähuoneissa, nettikeskustelu käytiin webbikameroiden ja mikrofonien avulla.

Kansalaiskeskustelun tarkoituksena oli selvittää, miten keskustelu samanmielisistä koostuvassa ryhmässä vaikuttaa osallistujien mielipiteisiin. Tutkimusta varten ryhmät jaettiin kahteen niin kutsuttuun käsittelyyn. Puolissa ryhmistä keskustelu oli vapaata, kun taas toinen puoli sai keskustelulleen ohjeet, joissa painotettiin muita osallistujia kohtaan kunnioittavaa keskustelutapaa, avointa mieltä ja kuuntelun merkitystä. Osallistujia pyydettiin myös olemaan tasapuolisia ja pohtimaan toisten keskustelijoiden julkituomia mielipiteitä tarkkaan.

Tutkimuksen lähtökohtana toimivat aiemmat tutkimustulokset, joiden mukaan samanmieliset ryhmät muuttuvat keskustelun tuloksen mielipiteiltään entistä jyrkemmiksi. Tutkijaryhmä oli kiinnostunut testaamaan, vaikuttavatko politiikan tutkijoiden kehittämät pohdintaan ja harkintaan kannustavat säännöt mielipiteiden kehitykseen.
Aamuset: Kaksikielisyydellä enemmistön tuki, pakkoruotsista halutaan silti eroon 22.12.2014
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

ämpee

Maamme kaksikielisyyden sanotaan olevan suomalaisten ruotsinopinnoista kiinni, toisaalta kerrotaan, että joku saariston ummikkoruotsalainen ei saa palvelua jos kaikki Sipoosta Savoon ei osaa ruotsia.
Kumma juttu, että siltä saariston ummikolta ei edellytetä kaksikielisyyttä, vaan ainoastaan kaikilta muilta.
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."


foobar

Quote from: vihapuhegeneraattori on 22.12.2014, 13:11:59
QuoteGrönlundin mukaan osin ristiriitaisista tuloksista voisivat ottaa oppia suomanruotsalaiset: "Suomenruotsalaisten tulisi pyrkiä hyödyntämään tätä epäloogisuutta argumentoidessaan kaksikielisyyden puolesta. Miten palvelut esimerkiksi pystytään turvaamaan, jos ei ole ruotsintaitoisia suomenkielisiä?"

Viimeisin argumentti tuossa yllä kyllä kuullostaa aika ilkeältä "milläs palvelette viimeisiä muutamaa SuRua kun kaikki eivät puhu ruotsia"

Ilmeisesti suomenruotsalaisille on pöyristyttävää ajatella, että heidän oma kieliryhmänsä kykenisi ylläpitämään palveluitaan itse, samalla tapaa kuin suomenkieliset. Tai edes rahaa vastaan palveluita tarjoavien suomenkielisten avustuksella. Kaikki suomenkieliset on koulutettava varmuuden vuoksi palvelusväeksi!

Kyllä tämä asenne kaipaisi lisää näkyvyyttä. Herra ja palvelusväki -mentaliteetti saattaisi kiskaista suomenkieliset mitä loistavimmin mukaansa.

Se, että tuollaisen asenteen öykkärimäisyydelle voi kasvaa sokeaksi kertookin aika paljon siitä, miten "syrjittyjä" kielipolitiikassa vaikuttavat poliitikot, tutkijat ja muut aktiivit lopulta ovat. He eivät oikein taida tunnistaa sitä, että ovat toistuvasti nauttineet pienelle ryhmälle muiden kustannuksella järjestetyistä erioikeuksista. Saavutetut eturyhmäedut ja niin edelleen...
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

Chew Bacca

Grönlund sivalsi ylen uutisissa pakkomatikka-argumentilla. Jotenkin tutun kuuloista, eikä tämäkään kysely vaikuta yhtikäs mihinkään. Kansa on väärässä.

Roope

QuotePakkoruotsi on yksi perussuomalaisten vaaliteemoista ensi kevään eduskuntavaaleissa.

Puolueen ryhmänjohtaja Jari Lindströmin mukaan kielteinen kanta pakkoruotsiin on täysin perussuomalaisten linjan mukainen.
...
RKP:n eduskuntatyhmän puheenjohtaja Mikaela Nylander ymmärtää pakkoruotsin ympärillä käytävän keskustelun.
...
Eduskunnassa on paraikaa kansalaisaloite asiasta ja sitä käsitellään talvella, joten koko eduskunta joutuu muodostamaan mielipiteensä pakkoruotsista vielä ennen keväällä käytäviä vaaleja.

Nylanderin mukaan pakkoruotsista luopuminen on RKP:lle kynnyskysymys. Puolue ei hänen mukaansa lähde hallitukseen, jonka ohjelmassa pakkoruotsista luopuminen on.
MTV3: Pakkoruotsi perussuomalaisille vaaliteema - RKP:lle kynnyskysymys 22.12.2014

RKP:n puheenjohtaja Carl Haglund muotoili jokin aika sitten vastauksensa tuohon kynnyskysymysasiaan suunnilleen niin, että RKP voisi lähteä pakkoruotsin lopettavaan hallitukseen, mikäli ruotsinkielisten asema turvataan jollain muulla lailla. Haglund ei tarkentanut, mitä tällaiset toimet olisivat, mutta jätti jo viisaasti takaportin auki väistämättömälle.

Edelleen suuresti epäilen, että kansalaisaloite ehtisi enää tämän eduskunnan käsittelyyn. Asian taas hautumaan jättänyt sivistysvaliokunta on järjestänyt ensi vuodelle uusia asiantuntijakuulemisia, ja puheenjohtaja Raija Vahasalo on ilmoittanut haluavansa aloitteen myös perustuslakivaliokunnan käsiteltäväksi, mikä on vaalien läheisyyden vuoksi täysin poissuljettua.

QuoteReijo Tossavainen 22.12.2014 18:41

Näyttää siltä, että eduskunnassa pakkoruotsin poistoa kannattavan kansalaisaloitteen käsittelyä jarrutetaan. Asia tuli valiokuntaan 16.5., mutta asiantuntijakuuleminen oli vasta 11.11. Sen jälkeen asiasta ei ole kuulunut mitään. Asiaa valmistelee sivistysvaliokunta, jonka puh.joht. on pakkoruotsia kannattava Raija Vahasalo.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Toni R Jyväskylästä

Asuin lapsena usean vuoden ruotsissa ja olin siksi ylä-asteella/2. asteen kouluissa melko hyvä ruotsissa, mutta en ole tarvinnut sitä mihinkään pariin vuosikymmeneen ja en enää käytännössä osaa kieltä lainkaan. Sama koskee siskoani, taidot joita ei tarvita mihinkään ruostuvat väkisinkin.

nollatoleranssi

Quote from: Chew Bacca on 22.12.2014, 20:49:40
Grönlund sivalsi ylen uutisissa pakkomatikka-argumentilla. Jotenkin tutun kuuloista, eikä tämäkään kysely vaikuta yhtikäs mihinkään. Kansa on väärässä.

Huvittavaa että asiaa käsittelevä tutkija käyttää tuollaisia aasinsilta-argumentteja, vaikka ne ovat kumottu tuhansia kertoja aikaisemmin. Tutkijaa ei tietenkään ihmetytä, miksi vain Suomessa ja Ruotsissa on pakkoruotsi, ei missään muissa maissa. Pakkomatematiikkaa on kaikissa maissa, mutta tietenkin RKP:n rahoista nauttivalle "tutkijalle" tuollainen tieto on "uutta tietoa".
Kriitikon varjo -blogi
http://kriitikonvarjo.blogspot.fi/

nollatoleranssi

Quote from: Roope on 22.12.2014, 21:19:52
QuoteReijo Tossavainen 22.12.2014 18:41

Näyttää siltä, että eduskunnassa pakkoruotsin poistoa kannattavan kansalaisaloitteen käsittelyä jarrutetaan. Asia tuli valiokuntaan 16.5., mutta asiantuntijakuuleminen oli vasta 11.11. Sen jälkeen asiasta ei ole kuulunut mitään. Asiaa valmistelee sivistysvaliokunta, jonka puh.joht. on pakkoruotsia kannattava Raija Vahasalo.

Tuo kertoo vain siitä, että tuota suunniteltiin jo alunperin tietoisesti. Homoliittojen Tahdon-aloite säikäytti viimeistään pakkoruotsi-kansalaisaloitetta vastustavat tahot.

Epätodennäköistähän olisi ollut, että aloite olisi mennyt joka tapauksessa läpi. Mutta kaikki kapuloiden laittaminen rattaisiin näkyy olevan tuon ryhmän tavoite. Saatettiin pelätä julkista keskusteluakin, ettei asia nousisi taas uudelleen käsityslistalle ja vaikuttaisi seuraavan vuoden vaaleihin. Kansan enemmistön vastustava kanta tiedetään ja se aiheuttaa pelkoa.
Kriitikon varjo -blogi
http://kriitikonvarjo.blogspot.fi/

Roope

Quote from: nollatoleranssi on 22.12.2014, 23:51:23
Huvittavaa että asiaa käsittelevä tutkija käyttää tuollaisia aasinsilta-argumentteja, vaikka ne ovat kumottu tuhansia kertoja aikaisemmin. Tutkijaa ei tietenkään ihmetytä, miksi vain Suomessa ja Ruotsissa on pakkoruotsi, ei missään muissa maissa.

Grönlund antoi ymmärtää, että pakkoruotsin vastustaminen johtuu ajassa olevasta pakkojen vastustamisesta, mutta ruotsi on valitettavasti joutunut sattumalta tai ehkä sittenkin juuri erityisesti Timo Soinin agitaation vuoksi tämän pakkojen poistamisen kohteeksi toisin kuin "pakkomatematiikka tai pakkohistoria". Yksikään toimittaja ei näy kyseenalaistaneen Kimmo Grönlundin roolia tutkijana tai hänen sanomisiaan, mutta tällaista tämä vain on.

Lehdistötiedote (pdf)
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Taimen

Quote from: ämpee on 22.12.2014, 13:10:56
Mitä sinä ehdottaisit pakkoruotsin tilalle peruskouluihin?
Pakollista B-tason kieltä, jonka voi valita koulun tarjoamasta valikoimasta.

Jaakko Sivonen

Quote from: HSGrönlundin mukaan osin ristiriitaisista tuloksista voisivat ottaa oppia suomanruotsalaiset: "Suomenruotsalaisten tulisi pyrkiä hyödyntämään tätä epäloogisuutta argumentoidessaan kaksikielisyyden puolesta. Miten palvelut esimerkiksi pystytään turvaamaan, jos ei ole ruotsintaitoisia suomenkielisiä?"

Ottakoot oppia Islannista. Siellä on pystytty turvaamaan islanninkieliset palvelut, vaikka siellä on islanninkielisiä suunnilleen yhtä paljon kuin ruotsinkielisiä Suomessa.
Malo periculosam libertatem quam quietum servitium

DuPont

Ottaako PS tuota asiaa esille vaalitaistossa keväällä? Tilaisuus olisi.

Roope

Suomenkieliset ovat painostettuja ja pakkoruotsia vastustavan Yleisradion harhaan johtamia.

QuotePääkirjoitus: Tukea kaksikieliselle Suomelle

Suomenkieliset vaalivat ruotsia, mutta haluavat silti päästä eroon pakollisesta kouluruotsista. On aika suunnitelma B:lle.

Åbo Akademin tutkimuksen mukaan suomenkielisten suomalaisten suhtautuminen ruotsin kieleen vaikuttaa ainakin pintapuolisesti ristiriitaiselta. Vaikka ajatus, että ruotsin kieli on tärkeä osa Suomea, saa vankan tuen, enemmistö haluaa poistaa pakollisen kouluruotsin.
...
Kolme neljästä katsoo, ettei kouluruotsin pitäisi olla pakollista. Samanaikaisesti kaksi kolmesta on sitä mieltä, että ruotsin kielen ja kulttuurin katoaminen Suomesta olisi sääli. Reilusti yli puolet – 64 prosenttia – on sitä mieltä, että ruotsin kieli on olennainen osa yhteiskuntaamme.

Tällaiset luvut näyttävät, että taistelu yleisestä mielipiteestä on menetetty niiden mielestä, jotka haluavat, että suomalaiset lapset lukevat toista kotimaista kieltä koulussa. Valinnanvapausargumentilla voi nykyään perustella vaikka mitä. "Pakkoruotsi"-käsitettä käytetään yleisesti suomalaisissa tiedotusvälineissä, jopa Yleisradion suomenkielisissä uutisissa yhtiön kaksikielisyysstrategiasta huolimatta. Tällaisessa tilanteessa, tai tällaisen painostuksen alaisina, on ehkä ymmärrettävää, että ihmiset eivät ajattele muita pakkoaineita ja koulun yleissivistävää merkitystä. Tai millaisia ovia ruotsin osaaminen avaa ruotsalaisille ja pohjoismaisille työmarkkinoille.

Tähän asti pakollisuudella on ollut laaja poliittinen hyväksyntä. Pakollisen kouluruotsin lakkauttamista haluavan kansalaisaloitteen eduskunnassa käsittelemisellä saamme uuden suunnan tilanteeseen. Eduskunta äänestää asiasta vuoden alussa.
...
Suomenruotsalaiseen retoriikkaan kuuluu, että pakollisuuden hylkääminen johtaa lopulta siihen, ettei ruotsi ole enää toinen kansalliskieli. On varmasti totta, että useimmille ruotsalaisvihamielisille voimille kouluruotsin lakkauttaminen on vain ensimmäinen askel. Mutta toinen vaihe ei näytä saavan laajaa kannatusta.

Ruotsinkielisten on korkea aika kehittää suunnitelma B. Kuinka ruotsin kielen taitoa ja maan kaksikielisyyttä ylläpidetään, jos ei ole enää pakollisuutta? Sen ei tarvitse merkitä ruotsin loppua Suomessa, mutta siihen on oltava suunnitelma.   (käännös)

Susanna Ginman
Hbl: Stöd till tvåspråkigt Finland 23.12.2014
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Jaakko Sivonen

QuoteTällaisessa tilanteessa, tai tällaisen painostuksen alaisina, on ehkä ymmärrettävää, että ihmiset eivät ajattele muita pakkoaineita ja koulun yleissivistävää merkitystä. Tai millaisia ovia ruotsin osaaminen avaa ruotsalaisille ja pohjoismaisille työmarkkinoille.

Selvästi kapeampia ovia kuin mitä ranskan, saksan, espanjan tai kiinan osaaminen avaa kansainvälisille työmarkkinoille.
Malo periculosam libertatem quam quietum servitium

Roope

Quote from: Jaakko Sivonen on 23.12.2014, 02:52:44
Selvästi kapeampia ovia kuin mitä ranskan, saksan, espanjan tai kiinan osaaminen avaa kansainvälisille työmarkkinoille.

Suomenkielisissä tiedotusvälineissä ei ole juurikaan avattu ruotsalaisten nuorten tilannetta, kun edes selvästi parempi kielitaito ei takaa ensimmäistä työpaikkaa työehdoista tinkivien maahanmuuttajien kanssa kilpailtaessa, minkä takia nuorten täytyy lähteä hakemaan töitä muun muassa Norjasta. Ruotsin kantaväestön nuorisotyöttömyys on hurjaa etenkin maan muuten (kantaväestön ja eurooppalaisten maahanmuuttajien) erityisen korkeaan työllisyysasteeseen suhteutettuna.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Chew Bacca

Huomaakohan Höblän toimittaja itse tekstissään olevaa hassua juttua: poliittista tahtoa pakkoruotsiin löytyy - kansan selvä enemmistö vastustaa.

Median tehtävä on tietysti kääntää kansan pää.

Roope

Quote from: Chew Bacca on 23.12.2014, 11:55:17
Huomaakohan Höblän toimittaja itse tekstissään olevaa hassua juttua: poliittista tahtoa pakkoruotsiin löytyy - kansan selvä enemmistö vastustaa.

Kyllä huomaa. Hän vain nimeää sen Kimmo Grönlundin ja Ylen ruotsinkielisen toimituksen lailla kansan enemmistön "ristiriitaisuudeksi". Nyt ehkä tunnustetaan vastentahtoisesti tosiasiat vaikka sitten syyttämällä tilanteesta suomenkielistä Yleä, perussuomalaisia ja poliittista johtoa.

Grönlund muotoili tilanteen ruotsinkielisissä uutisissa siten, että "kaksikielisyydelle on vahva tuki teoriassa", mutta "käytännössä eli konkreettisissa kysymyksissä" eli pakkoruotsin tasolla "tuki on hieman matalampi". Tutkija oli myös tehnyt havainnon, että suuri osa suomenkielisistä asuu seuduilla, joilla ei ole koskaan tarvetta ruotsin kielen käyttöön, joten he eivät oikein ymmärrä pakkoruotsia. Voin arvata, että nämä onnettomat tarvitsevat Grönlundin mielestä ennen kaikkea lisää valistusta.

Quote
Toimittaja
Mitä tämä ristiriitaisuus tarkoittaa?

Professori Kimmo Grönlund
Se tarkoittaa, että ihmiset ymmärtävät, että Suomi on...tai on ollut osa Ruotsia ja osa pohjoismaista yhteisöä, ja että meillä on suomenruotsalainen vähemmistö, ja siksi ruotsin kielen on oltava osa suomalaista yhteiskuntaa. Mutta samanaikaisesti on todella paljon ihmisiä, jotka eivät kohtaa arkipäivässään ruotsinkielisiä, jotka ovat hajautuneet alueittain. Eli siellä, missä suomenruotsalaisia kohdataan, ymmärretään, että sitä tarvitaan. Suuren yli 7 300 hengen kyselyn lisäksi teimme ryhmäkeskusteluja 320 osallistujan kanssa. Keskustelin itse muutamien kanssa, jotka sanoivat, etteivät ole koskaan edes tavanneet yhtään suomenruotsalaista. Joten he eivät tietenkään ymmärrä arkipäivän tarvetta ruotsin kielelle. Eli se yksinkertaisesti heijastelee heidän arkikokemuksiaan. (käännös)
Svenska Yle: Professor Kimmo Grönlund: "Få möter svenskan i vardagen." 22.12.2014 (video, 1 min)

QuoteToimittaja Veronika Bogomoloff
Syödäkö kakku vai säästää se? Näin voi kuvailla suomenkielisten suhtautumista ruotsin kieleen Åbo Akademin tuoreessa tutkimuksessa. Suomenkieliset arvostavat ruotsin keiltä, mutta haluavat luopua pakollisesta kouluruotsista.
...
Suurin osa suomenkielisistä suomalaisista tukee Suomen kaksikielisyyttä. Näin kertoo Åbo Akademin tutkimus. Mutta tästä huolimatta useimmat haluavat luopua pakollisesta kouluruotsista.

Toimittaja Niklas Evers
Suomenkielisillä suomalaisilla on ristiriitainen näkemys ruotsin kielestä, osoittaa Åbo Akademin tutkimus. Toisaalta enemmistö katsoo, että ruotsin kieli on olennainen osa suomalaista yhteiskuntaa, mutta toisaalta ruotsin kielen tuki laskee yksittäisissä asiakysymyksissä.
...
Toimittaja Niklas Evers
Useimmat poliittiset puolueet ovat tähän asti tukeneet pakollista kouluruotsia, mutta kysymys kuuluu, kuinka kauan tämä voi jatkua, kun kansan enemmistö haluaa, että ruotsin kielen opettamisesta tehdään vapaaehtoista.

Professori Kimmo Grönlund
Minun arvioni on, että asia otetaan esille vaalikampanjoissa keväällä. Ennemmin tai myöhemmin vaatimus tulee hallitusneuvotteluihin. Toisaalta suomenruotsalaisten kannalta peli ei ole vielä menetetty, vaan on vain tultava paremmiksi argumentoimaan, miksi se on tärkeää.  (käännös)
Yle Nyheter TV-nytt 22.12.2014 (video)
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Salaa nuiva

http://www.pohjalainen.fi/uutiset/maakunta/ruotsin-opettaja-oudoksuu-tutkimusta-1.1743114

QuoteErikoinen tutkimus, sanoo ruotsin opettaja Heli Koskinen. Kuva: Maria Mäki
Vaasan lyseon lukion ruotsin opettaja Heli Koskinen on ihmeissään. Hän ei tahdo uskoa tuoretta yliopistotutkimusta siitä, kuinka suomenkieliset suhtautuvat ruotsin kieleen. Kolme neljästä 7 400 tutkimukseen osallistuneesta vastustaa pakkoruotsia, ja melkein yksi kolmesta ei välittäisi, vaikka ruotsi katoaisi Suomesta kokonaan.

-Jos tutkimus olisi tehty Vaasan seudulla, tulokset olisivat varmasti myönteisemmät, kaksikielisessä lukiocampuksessa, Vaasan lyseon lukiossa ruotsia opettava Heli Koskinen sanoo.

Varsinainen Einstein... :facepalm:
"A nation that forgets its past has no future."
-Sir Winston Churchill-

foobar

Quote from: Salaa nuiva on 23.12.2014, 15:56:56
-Jos tutkimus olisi tehty Vaasan seudulla, tulokset olisivat varmasti myönteisemmät, kaksikielisessä lukiocampuksessa, Vaasan lyseon lukiossa ruotsia opettava Heli Koskinen sanoo.

Kaksikielinen lukiokampus?! Miten tuollainen rotujen sekoittaminen voidaan hyväksyä jaloissa freudenthalilaisissa piireissä?

Ettei nyt vaan hieman juksattaisi.
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

Chew Bacca

Otanta on moninkertainen verrattuna vaikkapa vaaligalluppeihin. Numerot eivät valehtele, ja virhemarginaali on varmasti huomioitu. Ruotsinopettaja ei taida ihan ymmärtää otannan ideaa. Varmasti olisi saatu erilainen tulos rajaamalla otantaa maantieteellisesti. Miksi kysyä vaasalaisilta kun voisi ottaa otantaan vain kouvolalaisia, tai tesomalaisia. Ei kyllä yllätä että hätä on kova kun leipäpuuta sahataan!

Edes tutkimuksen tekijä, vahvasti omalehmäinen suruyliopisto, tuskin uskaltaa vetää kotiinpäin itse tuloksissa. Johtopäätökset tietysti kieroillaan ideologian mukaisiksi.