News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

Finnish Defence League tuki ry

Started by Saippuakupla, 06.02.2013, 17:57:09

Previous topic - Next topic

Arto Luukkainen

Quote from: Topi Junkkari on 23.02.2013, 10:09:52
Se, että FDL on äärijärjestö, vaikuttaa olevan yleinen mielipide mediassa ja kansan keskuudessa.

Se, että kyseessä on myös pellejärjestö, on toki minun oma henkilökohtainen mielipiteeni, mutta mielestäni olen perustellut sen. Pelleilyä on esimerkiksi James Gonzo -tyyppisillä nimillä esiintyminen.

Et ole perustellut asiaa. Puhtaan mielipiteesi mielenkiintoarvo on puolestaan nolla, koska et osaa mielipidettäsi lainkaan perustella reaalimaailman tapahtumien perusteella.

Se ei ole pelleilyä, että esiintyy nimimerkillä.

Quote from: Topi Junkkari on 23.02.2013, 10:09:52sen johtohahmoja ei esimerkiksi suomalaisen kulttuurin vaaliminen tunnu kiinnostavan. Tässä ketjussa on myös aiemmin tullut ilmi, että FDL-läiset eivät ole halukkaita osallistumaan politiikkaan sen perinteisessä ja järjestäytyneessä merkityksessä, vaikka järjestö pyrkii vaikuttamaan poliittisiin asioihin.

Mitähän se "suomalaisen kulttuurin vaaliminen" sitten tarkkaan ottaen olisi? Minä ainakaan en kaipaa tähän asiaan mitään sen suurempia panostuksia. Ja miksi ihmeessä sinulla on oikeus vaatia, että eri järjestöt tekevät sitä tai tätä tai muuten ne ovat pellejärjestöjä?

En ole Arto Luukkanen vaan Arto Luukkainen eli iillä!
Iitön on se kuuluisampi.

veikko1980

topí junkkaire, voisit vähän reflektoida et muut saattavat ajatella eri tavalla kuin sinä.

FDL on olemassa koska se haluaa olla distinktiivininen, anna ny tyypeille mahdollisuus. Liikkeessä on puutteita, joiden takia minä ja moni muu emme liity siihen.

Hellitä vähän

-Korjatkaa edes tuo yhdistyksen nimi. Eihän se ole mitään kieltä.
-Tuskin olen ainoa suomalainen, joka pitää kielen tahallista väärinkäyttöä typeryyden osoituksena. Enkä nyt tarkoita sitä älyttömyyttä, että suomalaista kansallismielisyyttä ajetaan englannin kielellä, vaan sitä, että edes niin yksinkertaista asiaa kuin genetiiviä ei osata.
''Ottakaa noista mallia. Tarvitaanko paksumpaa rautalankaa? "Naamapalmun" saat pitää itselläsi.''
-vaikka on sinänsä surkuhupaisaa, että suomalaisen muka-kansallismielisen joukkion nimi on englantia ja sitä johdetaan ulkomailta, niin voisi edes taivuttaa sanoja oikein.
-Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että FDL edustaa juuri sitä kiljuskinien öyhötystä, josta Homman ja hommalaisten pitäisi pysytellä mahdollisimman kaukana.
-Ulkomailta johdetut ääripellejärjestöt voisi vaikkapa kieltää - tai no, suhtautua niihin huumorilla. Ihan yhtäläisesti, olipa kyseessä Ruotsista tai Englannista johdettu pellekomppania.
-Me emme tarvitse tähän maahan yhtään typerää pellejärjestöä, joka vie median mielikuvat äärioikeiston suuntaan.
monikulttuuri vie terveyteni

Topi Junkkari

Quote from: Arto Luukkainen on 23.02.2013, 11:27:24
Se ei ole pelleilyä, että esiintyy nimimerkillä.

Se on pelleilyä, että järjestö esiintyy julkisuudessa nimimerkeillä ja ilmoittaa vaikkapa mediakontaktikseen jonkun "DeDanannin" tai "Gonzon". Se on eri asia kuin vaikkapa tälle foorumille kirjoittaminen nimimerkillä.

QuoteMitähän se "suomalaisen kulttuurin vaaliminen" sitten tarkkaan ottaen olisi? Minä ainakaan en kaipaa tähän asiaan mitään sen suurempia panostuksia. Ja miksi ihmeessä sinulla on oikeus vaatia, että eri järjestöt tekevät sitä tai tätä tai muuten ne ovat pellejärjestöjä?

Suomalaisen kulttuurin vaaliminen on sitä, mitä vaikkapa Suomalaisuuden Liitto, Suomen Sisu ynnä muut harjoittavat.

Minä en ole vaatimassa mitään, mutta katson oikeudekseni kertoa oman mielipiteeni siitä, millainen yhteiskunnallinen toiminta on järkevää ja vakavasti otettavaa ja millainen taas ei. Enkä pidä siitä, että ääriliikkeet pilaavat myös maltillisten tahojen mainetta.

Halkola voisi kommentoida, että ovatko tällä verkkosivulla olevat kuvankaappaukset hänen todellisia kommenttejaan, vai onko joku pahantahtoinen esiintynyt Halkolan nimissä? Aikamoista tekstiä "napalmimarinoinnista" ja sen sellaisesta.
Ihmisiä, joilla on vakavia hallusinaatioita, ei pitäisi päästää merkittäviin julkisiin virkoihin. Lievät harhanäyt tai -äänet ei haittaa, ellei satu olemaan lentäjä tai pianonvirittäjä.

– Nimim. Joutilas Hommaforumilla 13.9.2015
http://hommaforum.org/index.php/topic,903.msg1989950.html#msg1989950

Arto Luukkainen

Quote from: Topi Junkkari on 23.02.2013, 11:43:07
Quote from: Arto Luukkainen on 23.02.2013, 11:27:24
Se ei ole pelleilyä, että esiintyy nimimerkillä.

Se on pelleilyä, että järjestö esiintyy julkisuudessa nimimerkeillä ja ilmoittaa vaikkapa mediakontaktikseen jonkun "DeDanannin" tai "Gonzon". Se on eri asia kuin vaikkapa tälle foorumille kirjoittaminen nimimerkillä.

Se ei tee järjestöä itseään pellejärjestöksi puhumattakaan siitä, että se olisi ääripellejärjestö. Vain se ratkaisee, mitä nämä nimimerkkien taakse kätkeytyneet ovat sanoneet tai tehneet. Ja ihan samasta asiasta on kysymys kuin tälle foorumille kirjoittaminen nimimerkillä eli oman siviilielämän erottaminen poliittisista mielipiteistä.

Quote from: Topi Junkkari on 23.02.2013, 11:43:07
Suomalaisen kulttuurin vaaliminen on sitä, mitä vaikkapa Suomalaisuuden Liitto, Suomen Sisu ynnä muut harjoittavat.

On vain sinun keksintöäsi, että ns. yhden asian järjestön pitäisi käyttää aikaansa lukemattomiin muihinkin asioihin. Sellainen mielipide ei perustu mihinkään.

Quote from: Topi Junkkari on 23.02.2013, 11:43:07Minä en ole vaatimassa mitään, mutta katson oikeudekseni kertoa oman mielipiteeni siitä, millainen yhteiskunnallinen toiminta on järkevää ja vakavasti otettavaa ja millainen taas ei. Enkä pidä siitä, että ääriliikkeet pilaavat myös maltillisten tahojen mainetta.

Saat toki jorinoida netin keskusteluissa mitä hyvänsä. Samalla lailla on minun oikeuteni kertoa se yksinkertainen fakta, että jorinasi eivät vastaa tämän reaalimaailman tapahtumia vaan puhut siitä, mitä on tapahtunut mielikuvituksessasi.

FDL:ää olet haukkunut "ääripellejärjestöksi" ja ainoat "perustelusi" ovat olleet:

- FDL:ssä on käytetty nimimerkkejä.
- FDL ei ole käyttänyt aikaansa suomalaisen kulttuurin vaalimiseen.

Kritiikkisi on aika heikoissa kantimissa. Minähän en tiedä FDL:n ajamista asioista kuin ne muutamat Mimosan julkiset esiintymiset. En siis suinkaan väitä, että FDL ei ole sanonut jotain väärää tai ajanut vääriä asioita. Minä en vain sellaisesta mitään tiedä etkä näemmä sinäkään.

En ole Arto Luukkanen vaan Arto Luukkainen eli iillä!
Iitön on se kuuluisampi.

Kimmo Pirkkala

Okei sovitaan että FDL on pellejärjestö. Saiko Topi nyt rauhan?

veikko1980

Koiranen puhuu että maahanmuuttopolitiikan pitäisi hyödyttää suomalaisia (etnisiä +uusia) ja ei ite tee siä kun vieroksuu työtä ja on yhteiskunnalle rasite, eikös siinä ole pieni ristiriita ja lähetä huonoja signaaleja?
monikulttuuri vie terveyteni

Kimmo Pirkkala

Quote from: veikko1980 on 23.02.2013, 13:38:15
Koiranen puhuu että maahanmuuttopolitiikan pitäisi hyödyttää suomalaisia (etnisiä +uusia) ja ei ite tee siä kun vieroksuu työtä ja on yhteiskunnalle rasite, eikös siinä ole pieni ristiriita ja lähetä huonoja signaaleja?

Olisitko tyytyväisempi jos Koiranen kannattaisi hyödytöntä maahanmuuttoa ja vastustaisi hyödyllistä?

veikko1980

Quote from: ääridemokraatti on 23.02.2013, 13:48:01
Quote from: veikko1980 on 23.02.2013, 13:38:15
Koiranen puhuu että maahanmuuttopolitiikan pitäisi hyödyttää suomalaisia (etnisiä +uusia) ja ei ite tee siä kun vieroksuu työtä ja on yhteiskunnalle rasite, eikös siinä ole pieni ristiriita ja lähetä huonoja signaaleja?

Olisitko tyytyväisempi jos Koiranen kannattaisi hyödytöntä maahanmuuttoa ja vastustaisi hyödyllistä?

tavallaan.

Hyödyllinen maahanmuutto maahanmuuttajalle = hyödytön meidän yhteiskunnalle.

Suurin piirtein näin se menee, turvaa hakevat pääsevät vaaroja ja käärmeitä pakoon ja loppuelämän ateriat kuitattu. Maahanmuuttaja hyötyy, yhteiskunta ei. Sitä on todettu jo joissain piireissä.
monikulttuuri vie terveyteni

Emo

Quote from: veikko1980 on 23.02.2013, 13:38:15
Koiranen puhuu että maahanmuuttopolitiikan pitäisi hyödyttää suomalaisia (etnisiä +uusia) ja ei ite tee siä kun vieroksuu työtä ja on yhteiskunnalle rasite, eikös siinä ole pieni ristiriita ja lähetä huonoja signaaleja?

Tiedämmekö me varmasti, että Koiranen on työtön silkkaa laiskuuttaan? Nykyään melko moni on ilman työtä, eikä syy ole välttämättä laiskuus, vaikka siltä päällepäin näyttäisi. Eivät ihmiset kaikkia syitä kerro, esimerkiksi jos on työkyvyttömyys jostain syystä myönnetty niin ei sitä nuori ihminen aina kehtaa julkisuuteen syyksi huudella. Vaikka se syy olisikin.

K-M Halkola

#189
QuoteHalkola voisi kommentoida, että ovatko tällä verkkosivulla olevat kuvankaappaukset hänen todellisia kommenttejaan, vai onko joku pahantahtoinen esiintynyt Halkolan nimissä? Aikamoista tekstiä "napalmimarinoinnista" ja sen sellaisesta.

On toki vuodelta 2011, jolloin en ole ollut FDL jäsen. Kuvat on kaapattu keväällä 2012 minun sivullisilta suljetusta FB profiilista, uittamalla kaverilistalle feikkiprofiili, jonka tekijä käytti mm. Ruotsalaisen BB kilpailijan kuvia. Kyseiset kommetit eivät ole olleet julkisesti jaossa.  Osassa kaappauksista näkyy jopa FB yksityisyys kuvake josta ilmenee, että päivitykset näkyy vain kavereille.
Tuolloin olen ollut vain Perussuomalaisten äänestäjä, kun nuo on tullut kirjoitettua. 
Sielläpähän olivat jossain toista vuotta vanhoissa päivtyksissä, melko kauheastihan noita on on ollut, kun keskimäärin FB seinälle tulee noin 3-5 tilapäivitystä päivässä, eikä enempää kaapattavaa sitten löytynyt koko profiilista  ;D
Noiden päivtysten aikaan olin muuten melko aktiivinen kirjoittelija internetissä  perussuomalaisten puolesta.
Kaikenlaista ne Persut ja  siellä Facebookissa muuten kirjoittelivatkin   :flowerhat:

Nyt herää kysymys, miksi en ole kirjoitellut enää FDL:ssä ollessani moisia ja olen poistanut nuokin?
Olisko huonolla seuralla ollut vaikutusta moiseen avautumiseen  :D
Vai onko niin, että nyt kun huulenheitto menee siiheen laariin (Perussuomalaista vihapuhetta) mihin ajankohtaan katsottuna oikeasti kuuluu, niin Topikin ymmärtää mitä eroa on huumorilla, ironialla ja sarkasmilla, sen todellisen "neekerin" paahtamisen kanssa?

Profiilista kaapatut kuvat joissa FDL logot on mukana, on laitettu profiiliin jokus keväällä 2012.

En linkitä noita tänne itse, koska minun osalta noita ei-julkisia kirjoituksia ei enää ole olemassa, sen sijaan joku muuhan noita koko ajan julkisesti levittää, hiukan kuin Amon Rautiaisen juttuja....  :roll:



Mrusu

Tämä on kyllä viihdyttävä ketju, luin juuri. Toivottavasti FDL toimii aktiivisesti jatkossa. Saadaan huumoria arkeen.
Quote from: hattiwatti on 03.11.2016, 12:36:47Ei sen tarvitse akuutisti johtaa mihinkään, vaan toimia sotana apatiaa vastaan. Sitä apatiaa, jonka voi vaikkapa nähdä Suomen sisun keskiolut-turvotus-keskiviikkokerhossa.

Teiskolainen

Täysi tuki tuolle hankkeelle, vaikka siitä(kin) taas bannia napsahtaisi.
Onko mitään tiliä, mihin voisi osoittaa tukieuronsa?

Sir Mustapossu

Toivottavasti mursu kirjoittaa tänne aktiivisesti jatkossa, saadaan hyvää huumoria. FDL on kyllä metka nimi, ei sitä voi suomentaa. Pitää ymmärtää.

b_kansalainen

Homma saa taas kunniaa äärioikeiston kutupaikkana.

Sir Mustapossu

B-kansalainen: Mene töihin.

b_kansalainen


Emo

Quote from: b_kansalainen on 24.02.2013, 02:09:08
Quote from: Sir Mustapossu on 24.02.2013, 01:36:42
B-kansalainen: Mene töihin.
Kerro aika, paikka ja palkka.

Et saa töitä, koska olet meikäläisiä eli b-kansalainen. Jos olisit heikäläisiä, eli a-kansalainen, pääsisit töihin pelkästään etnisen taustasi vuoksi jonkun kiintiön turvin. Jos nyt viitsisit töihin mennä, kun eläisit ihan mukavasti muutenkin.

Tässä melko lähellä on isohko kaupunki, jossa usein asioin. Siellä näkee kuinka a-kansalaiset huristelevat henkilöautoillaan Kelaan. Ehkä ovat Kelassa töissä?

Sir Mustapossu

Kerron 1x1x1.
Onneksi liiga pamputtaa, ja nautimmme. Taas.

Sir Mustapossu

Quote from: b_kansalainen on 24.02.2013, 02:09:08
Quote from: Sir Mustapossu on 24.02.2013, 01:36:42
B-kansalainen: Mene töihin.
Kerro aika, paikka ja palkka.
Kovat on kyssärit? Minä en pysty näihin vastaamaan. Annetaan vastausvuoro viisaille?

ilmarinen

Quote from: veikko1980 on 22.02.2013, 14:51:30
Vaikuttaa et se roikkuu 24/7 siellä linjoilla. Kai sill on aikaa roikkua siellä jos duunit ei maistu.

Tämähän sopii aika moneen hommalaiseenkin. Sitä roikkumisaikaa tuntuu aika monella täällä olevan, syö uskottavuutta.

K-M Halkola

Kyllä täällä ainakin roikuu...silloin alan jo todella huolestumaan, jos alkaa jäykistymään Hommaa lukiessa  ;D

Tabula Rasa

Njooh. Kyllä työttömyyteen vetoaminen on harvinaisen huono yritys mitätöidä muuten asiaa puhuva ihminen. Ottamatta kantaa asian puhumiseen pidän ko. kommenttia luokattomana.
Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''

Sir Mustapossu

Nimimerkki b_kansalainen: "Kerro aika, paikka ja palkka."
Mykistävän tyhjentävän tiivistävä lausunto. Mistä löytyy se viisas, joka tämän ratkaisee.

Koska ketjun nimi on "Finnish Defence League tuki ry", ja täällä on jo kysytty tukitilin numeroa, niin löytyykö sellaista vai ei?


Topi Junkkari

Quote from: Sir Mustapossu on 24.02.2013, 15:44:26
Koska ketjun nimi on "Finnish Defence League tuki ry", ja täällä on jo kysytty tukitilin numeroa, niin löytyykö sellaista vai ei?

Ei tietenkään löydy, ja jos joku sinulle sellaisen esimerkiksi YV:llä ilmoittaa, niin astuu vähintäänkin "lain harmaalle alueelle".

Kyseessä on vasta rekisteröitymään pyrkivä järjestö, ei vielä ry. Eiköhän joku laita tilinumeron signatureensa sitten, jos rekisteröityminen menee läpi.
Ihmisiä, joilla on vakavia hallusinaatioita, ei pitäisi päästää merkittäviin julkisiin virkoihin. Lievät harhanäyt tai -äänet ei haittaa, ellei satu olemaan lentäjä tai pianonvirittäjä.

– Nimim. Joutilas Hommaforumilla 13.9.2015
http://hommaforum.org/index.php/topic,903.msg1989950.html#msg1989950

Sir Mustapossu

Ai, tietääkseni saan lahjoittaa kenelle tahansa 3999 euroa ilman verotukseen liittyviä ongelmia. Ilmeisesti tietoni ovat vajavaiset. Olisi varmaan aikoinaan kannattanut ryhtyä lukemaan lakia, vaikuttaa niin perkeleen loogiselta.

dothefake

Saat lahjoittaa, mutta minä en saa pyytää, etenkään julkisesti yleisöltä.
"Oma kansa ensin" -ajattelu on vahingollista.
-Tytti Tuppurainen

K-M Halkola

#206
QuoteKoska ketjun nimi on "Finnish Defence League tuki ry", ja täällä on jo kysytty tukitilin numeroa, niin löytyykö sellaista vai ei?

Ei. Meillä toimitaan lain kirjaimen mukaan näissä asiossa.
Aikanaan tulee mahdollisuus tilata FDL jäsen ja kannatustuotteita verkkokaupasta ja liittyä mukaan kannatusjäseneksi, joko pienellä nimellisellä summalla, tai vaihtoehtoisesti itse hyväksi katsomallaan summalla. Suurin syy yhdistykseen on juuri saada esim huppari ym materialit ja muut vastaavat verkkokauppaan niin, että homma toimii lain kirjaimen mukaan.
Aiemmin huppareita toimitti suoraan niitä valmistanut yrittäjä. Samoin määrättyjen asioiden hoitoon tarvitan yhdistystä.
Eli yhdistys on FDL:n  taustajärjestö jolla hoidetaan juoksevia asioita niin kuten aikuisten oikeiasti kuuluu tehdä.
Sen verran voin kertoa, että tähän asti tähän eri FDL puuhaan on osa aktiivijäsenistä työntänyt pyyteettömästi melkoisen paljon rahaa omasta pussistaan erillaisiin toimintaan kuluihin. Jotkut on omakustateella teettäneet vaikka jakoon tarroja, osa on maksaneet kimpassa mm. kesän viikonlopputapaamispaikan vuokria jne....

Mut jos jollain on liikaa rahaa,  niin toki en kiellä, etteikö mun tilille saa laittaa henkilökohtaisena lahjoituksena sen 3999e per sierainpari  ;D
Ei tässä näin lottovoittajia vaihteeksi työtömänä olla....

veikko1980

Quote from: Kari Halkola on 22.02.2013, 10:11:36

Katsoin tuota hietikon dokkaria illalla, melko mielenkiintoista tuubaa osin ainakin FDL:n liityvältä osaltaan.
Siinä herää kysmys, että kuinka paljo ko henkilö on satuillut omiaan myös äärivasemmistosta norjan suojelupoliisille.
Eniten huvitti tuo iänikunen vihjailu siitä, että FDL taustalla vaikuttaisi joku tunnetu poliitikko tai rahoittaja.
Ei vaikuta.


niin et siinä ei kyllä niin sanottu.

taisi dokkari mennä vähän ohi sulta
monikulttuuri vie terveyteni

K-M Halkola

#208
Quote from: veikko1980 on 24.02.2013, 22:19:13


niin et siinä ei kyllä niin sanottu.

taisi dokkari mennä vähän ohi sulta

Tämä löytyy siitä kohtaa, kun tämä "soluttautuja" kertoo EDL:n ja FDL:n rakenteesta  ;)

veikko1980

Quote from: Kari Halkola on 24.02.2013, 23:16:37
Quote from: veikko1980 on 24.02.2013, 22:19:13


niin et siinä ei kyllä niin sanottu.

taisi dokkari mennä vähän ohi sulta

Tämä löytyy siitä kohtaa, kun tämä "soluttautuja" kertoo EDL:n ja FDL:n rakenteesta  ;)

noin...

Totuus on sekin että Chris sai 1500 NOK (200 €) ja pullon viiniä kiitokseksi hyvästä työstä. Plus lopputilin, hän oli nimittäin työsuhteessa. Sekin meni ''ohi''.
monikulttuuri vie terveyteni