Kun kyyhkyset katosivat

[Jouko Piho]

(http://www.kolumbus.fi/jouko.piho/Kun_kyyhkyset_katosivat.jpg)

Sain juuri äsken luetuksi Sofi Oksasen kohukirjan Kun kyyhkyset katosivat, joka julkistettiin 31.8.2012. Sanonta "sain luetuksi" kuvaa ennen kaikkea kirjan alkua, joka oli kolmasosaan asti yhtä puurtamista. Päätin kuitenkin jatkaa loppuun asti lähinnä Oksasen ja kirjan maineen takia – ja hyvä niin, koska alun tahmeuden jälkeen kirja alkoikin yhtäkkiä imaista enemmän mukaansa, joten loppua kohti mennessä oli selvää, etten jättäisi kirjaa kesken.

En ole kokemuksessani yksin. Kun olen lukenut muiden ihmisten kirjasta antamia arvioita, varsin moni on kokenut kirjan melko vaikeana, haastavana ja keskittymistä vaativana (eli ei kannata lukea väsyneenä), ja siitä huolimatta on helppo pudota kärryiltä niin, että on selattava sivuja taaksepäin, että mitäs tässä nyt tapahtuikaan ja keistä tässä nyt mahtaa olla puhe ja mikä on näiden eri ihmisten suhde toisiinsa.

Kirjan tietty vaikealukuisuus johtuu Oksasen valitsemasta monitasoisesta ja arvoituksellisen vihjailevasta ja vielä eri aikajaksoissa (1940- ja 1960 –luvuilla) polveilevasta kirjoitustyylistä. Asiat alkavat kyllä pikku hiljaa loksahdella paikoilleen loppua kohti mentäessä.

Joka tapauksessa kirja on jo saavuttanut suurta huomiota ja myyntikin on ollut kolmessa kuukaudessa 100 000 kpl, kuulin juuri Radio Novan uutisissa. Ja ensi syksynä kirjan näytelmäversio nähdään Kansallisteatterissa.

Kirjan käännösoikeudet on myyty useaan maahan, muun muassa Viroon, Pohjoismaihin, Espanjaan, Ranskaan, Saksaan, Tsekkiin, Ukrainaan ja Yhdysvaltoihin.

366-sivuisen kirjan kustantaja on Like, jonka mukaan kirja kertoo ihmisten valinnoista, uskollisuudesta ja uskottomuudesta.

Uskottomuutta edustaa kirjan päähenkilö Edgar, joka on naisia kohtaan impotentti homoseksuaali, mikä ajaa Edgarin vaimon Juuditin epätoivoon ja alkoholismiin.

Edgar on myös varsinainen opportunistinen petturi ja takinkääntäjien kuningas, koska hän onnistuu pääsemään aina kulloistenkin vallanpitäjien suosioon ja palvelukseen. Ensin Edgar taistelee metsäveljissä Viron vapauden puolesta, sitten Edgar on puna-armeijan palveluksessa, mutta saksalaisten tultua muuttaa nimensä Eggert Fürstiksi palvellen Waffen-SS:ssa saksalaisia, mutta venäläisten valloitettua Viron uudestaan Edgarista tulee lopulta toveri Parts, innokas KGB:n työntekijä ja ilmiantaja. Palkkioksi Edgar saa tietynlaista asemaa, mutta ei pääse koskaan sellaisiin tehtäviin ja arvostukseen, mitä hän koko ajan kiihkeästi haluaa.

Edgarin serkku Roland edustaa uskollisuutta Viroa kohtaan, mutta hän on uskoton langetessaan muhinoimaan Juuditin kanssa, josta syntyy tytär Evelin.

Juudit on myös uskoton rakastuessaan saksalaisupseeri Hellmuthiin Edgarin ollessa Siperiassa työleirikarkotuksessa.

Sofi Oksanen kuvaa ihmisten tunteita, pelkoja, toiveita ja pettymyksiä raastavan tarkasti ja voimakkaasti. Faktojakin on mukana, vaikka itse tietokirjallisuuden ystävänä olisin kaivannut niitä enemmänkin.

Kirjan kieli on rikasta, vähän liialtikin, ainakin sikäli, että mukana on yllättävän paljon outoja ja vanhoja sanoja, joiden merkitystä en tiennyt. Kirjan lopussa oli tiettyjen termien ja lyhenteiden selitysosio, mutta olisi siellä voinut olla erikoisten sanojenkin selitystä. Toinen asia mikä pisti silmään, on joissakin kohdin varsin runsas saksankielisten termien käyttö sellaisenaan.

Kirjan erikoinen nimi Kun kyyhkyset katosivat viittaa siihen, että saksalaisten tultua kyyhkyset hävisivät Virosta – saksalaisten suihin ja mahoihin.

Sittemmin kyyhkyset ovat palanneet Viroon, rauhan, uskonnon ja itsenäisyyden kyyhkyset, kun Viro itsenäistyi uudestaan v. 1991.

Oksasen kirja on paitsi riipaisevaa ihmiskuvausta, myös traagista kerrontaa totalitaarisen hallinnon kauheuksista, oli diktatuurin nimi mikä tahansa. Tosin sodan jälkeen vain saksalaisista eli hitleriläisistä fasisteista tehtiin syntipukkeja. Oksasen Kun kyyhkyset katosivat on tasapuolinen tässä suhteessa tuoden esiin sekä venäläisten että saksalaisten sekä myös joidenkin virolaisten synnit ja raakuudet sekä paatuneen petoksellisuuden, valehtelun ja itsekkyyden.

Sellaisia me ihmiset olemme.

Kenestä tahansa voisi tulla Edgar.

[sologdin]

Minun käsitykseni kirja-arvostelusta on, että siinä tulisi analysoida kirjan peruslähtökohtia, tyyliä, luettavuutta, arvomaailmaa, kirjailijan asiantuntemusta ja hänen onnistumistaan kirjan edustamassa genressä.

Minun mielestäni kirja-arvostelussa ei tule paljastaa kirjan sisällön, "juonen", kannalta olennaisia seikkoja, jotka saattavat heikentää kirjan potentiaalisen ostajan/lukijan tarvetta ostaa/lukea kirja.