News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

USA:n presidentinvaalit 2016

Started by qwerty, 10.11.2012, 03:16:19

Previous topic - Next topic

Nuivanlinna

QuoteUSA:n vaalit voitti Putin
http://www.ess.fi/Mielipide/esalaiset/art2318539
Yhdysvaltojen vaalit voitti Vladimir Putin.

Donald Trump on kertonut, ettei hänellä ole suuria intohimoja eurooppalaisten kumppanien tukemiseen. USA ei välttämättä puolustaisi Baltian maita. Trump tuskin irtisanoo kansainvälisiä sopimuksia, mutta Virossa, Latviassa ja Liettuassa on aihetta hermoiluun.

Trumpin kehuma Putin haistaa tilanteessa pelin paikan - niin kuin hän teki Georgiassa, Ukrainassa ja Syyriassa. Luultavasti hän ei tee mitään radikaalia, mutta kaikki tuntuu olevan nykyään mahdollista jytkyn, brexitin ja Trumpin voiton jälkeen. Tehdäänkö maail-maan uusi etupiiridiili?

Ollaanpa hetki ylipessimistisiä. Viron itärajalla sijaitsevan Narvan asukkaista 82 prosenttia on venäläisiä, ja kaupunki kuului Venäjälle vuodesta 1704 Viron itsenäistymiseen asti. Putin on muutenkin haikaillut Katariina Suuren aikaisten rajojen perään.

Narvan alue tuntuu kartalla työntyvän Venäjän alueen sisään. Mitä jos Putin päättää, että työntyminen tapahtuukin toisin päin? Venäjä Narvaan?

Trump pitää päänsä, eikä Yhdysvaltojen johtama Nato reagoi. Suomi ja Ruotsikin tyytyvät vain tuomitsemaan teon. Syntyy kansainvälinen skandaali, ja kauppapakotteita asetetaan. Kolmatta maailmansotaa ei silti synny, ja Putin hymyilee voitokkaasti.

Vaalien todennäköiset häviäjät, suurimmat luuserit, löytyvät kuitenkin paljon lähempää Trumpia. Niitä ovat hänen äänestäjänsä. ...naps......

Tiedostajien kouristukset tulevat jatkumaan vielä pitkään.
Quote from: millla on 04.03.2016, 23:01:53
Pahinta Suomessa on tämän köyhyyden lisäksi henkinen köyhyys. Meiltä puuttuu horisontti, mihin katsoa ja mitä tavoitella.

Mato

Quote from: repo on 11.11.2016, 06:04:26
Vaihteeksi uutisia kotimaasta - siis Suomesta - liittyen USA:n presidentin vaaleihin. Aamun Oho! -kokemuksen tarjosi Kauppalehden vastaavan päätoimittajan kirjoitus.

QuoteKoko eliitti metsässä
11.11.2016 5:00
PolitiikkaUSA:n vaalit

Tätä lukiessanne olette jo moneen kertaan kuulleet, että Donald Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi tuli yllätyksenä politiikan tutkijoille, ennustelaitoksille ja medialle.

Asia on kuitenkin niin merkittävä, että siitä on vielä syytä kirjoittaa muutama sana. On pysäyttävää, ettei kukaan tolkuissaan olevista asiantuntijoista pystynyt ennustamaan valintaa. Harva vakavissaan sanoi edes sitä, että Trumpin voitto voisi olla mahdollista.

Vaalituloksen selviämisen jälkeen on sitten löytynyt monia, jotka ovat selittävinään, mistä tämä "vihaisten valkoisten miesten" protesti johtuu. Heitä ei kannata kuunnella, koska he ovat todennäköisesti väärässä.

Sen sijaan pitää perinpohjin selvittää, miksei kukaan uskonut tähän protestiin etukäteen. On vaarallista, jos yhteiskuntien eri sosiaaliset ryhmät joutuvat niin etäälle toisistaan, etteivät media ja tutkimuslaitokset pysty tulkitsemaan, missä mennään.

...
Siinä on jotain poikkeuksellista, että koko demokratiaa tulkitseva järjestelmä on metsässä, samoin talousasiantuntijat.

Amerikkalainen investointipankki Citi arvioi viime viikolla, että Trumpin valinta romahduttaa osakekursseja Wall Streetillä välittömästi viisi prosenttia ja aiheuttaa pitkän taantuman.

Talousnobelisti Paul Krugman julisti, etteivät markkinat toivu järkytyksestä koskaan.

Mitä seurasi Trumpin valinnasta? Alkunotkahduksen jälkeen osakkeet kallistuivat reippaasti kaksi päivää maailman keskeisissä pörsseissä ja myös periferisessä Helsingissä.

Jotain kummallista tässä kaikessa on. Yritämme nöyrästi ottaa jatkossa paremmin selvää, mitä.
http://www.kauppalehti.fi/uutiset/koko-eliitti-metsassa

Koko kirjoitus linkistä. Korostus minulta.

Minulle tämä kelpaa, että amerikan presidentinvaalit muuttavat Suomen mediakentän toimintatapoja tai aiheuttaa vakavaa itsetutkistelua.  :) Tosin valitettavasti itse olen ehtinyt sen verran kyynistyä, että luottamukseni suomalaiseen mediaan ei palaa julistuksilla.

Establishment ei voi ymmärtää, että maailma muuttuu, liberalismi alkaa tulla tiensä päähän. Tästä oli aiemmin mieleenkiintoinen linkki aiheesta, oliko sputnikin sivuille. Itse teksti oli mitä oli, mutta herätti ajatuksen, että tämäkin ismi on ollut niin kauan vallassa, että valtaapitävät pitävät tätä ainoana mahdollisena totuutena. Ja siten erkaantuvat omaksi blokikseen. Suomessakin on ollut useampia valtionpäämiehiä näillä ajatuksilla peräjälkeen, Lipponen, Vanhanen, Kiviniemi Katainen, Stubb, mutta nyt näyttää, että myös Suomessa alkaa liberalismi rakoilemaan, vaikka Sipilä sätkiikin mukana.

Minusta tätä voisi verrata kommunismiin, ei politbyrokaan voinut uskoa, että heidän talousjärjestelmänsä romahtaa äkkiarvaamatta, samoin on käynyt pitkin historiaa, aikaisemmin Rooman keisarit, kirkko, monarkiat.

Kaikki tapahtuu nykyisin vain paljon nopeammin, kun tieto leviää ihmisten välillä yhä nopeammin ja tietoa saa helpommin. Ei olla yhden lehdykän varassa. Tätä ei tunnu lehdistö ymmärtävän tai ei halua ymmärtää. Paperilehti on aina päivän myöhässä.

Mutta jatkakaa hyvä lehdistö samaa rataa, tulette sitä suurempaan törmäykseen.

Ja lopuksi, kun saadaan uusi ismi libaralismin tilalle, niin sitä sitten pommitetaan uutena hienona maailmanjärjestyksenä. Kunnes sekin kaatuu samaan syyhyn, establishment erkaantuu ns. rahvaasta. Eikä mitään ole opittu.

- Mato


Ainokainen

Näköjään Trumpia vastaan järjestetyt mielenosoitukset ovat hyvin organisoituja. Facebookissa käytiin yhden sikäläisen kaverini seinällä keskustelua siitä, että olisipa kiva tietää mikä taho nämä mielenosoitukset on järjestänyt ja rahoittanut. Samaisessa keskustelussa kehoitettiin myös katselemaan omia paikallisia mielenosoittajia sillä silmällä, että näkyykö siellä ketään oman paikkakunnan väkeä vai ovatko kaikki muualta tuotuja.

http://www.freerepublic.com/focus/f-news/3492176/posts

Mr.Reese

Ylen jälkiviisaat. Hyvää keskustelua ja Sanna Ukkola pysyy hiljaa naamalla ahdistunut hymy ja toivoen, että kunhan ne ei nyt vaan tajuaisi, että hän juuri edustanut sitä holhoavaa mediaa jota jälkiviisaat kovaa kritisoi. :D
"Heille kun sanoo disko disko, niin he ovat silleen, että mennään." - Tiia Nohynek

"Yleensä vauvat ja mummot on parhaita mielenosoittajia, koska luovat kuin itsestään turvallista tilaa." - Marjaana Toiviainen

TheJ

Quote from: Ainokainen on 11.11.2016, 08:53:00
Näköjään Trumpia vastaan järjestetyt mielenosoitukset ovat hyvin organisoituja. Facebookissa käytiin yhden sikäläisen kaverini seinällä keskustelua siitä, että olisipa kiva tietää mikä taho nämä mielenosoitukset on järjestänyt ja rahoittanut. Samaisessa keskustelussa kehoitettiin myös katselemaan omia paikallisia mielenosoittajia sillä silmällä, että näkyykö siellä ketään oman paikkakunnan väkeä vai ovatko kaikki muualta tuotuja.

http://www.freerepublic.com/focus/f-news/3492176/posts

Netissä on kuvia laumasta busseja muutaman korttelin päässä "protesteista" jolla "protestoijat" on tuotu paikalle.

Craigslististä löytynyt ilmoituksia joissa haetaan väkeä vastustamaan Trumpia.

Soroksen rahoittamien organisaatioiden ajamaa touhua. Ja koska Trump ei vielä ole astunut virkaan, nykyhallinto antaa tälle "rauhalliselle mielenosoittamiselle" hiljaisen hyväksynnän (mitä nyt vähän poltetaan roskiksia ja rikotaan ikkunoita...)

Saturnalia

#8405
Quote
Sen sijaan pitää perinpohjin selvittää, miksei kukaan uskonut tähän protestiin etukäteen. On vaarallista, jos yhteiskuntien eri sosiaaliset ryhmät joutuvat niin etäälle toisistaan, etteivät media ja tutkimuslaitokset pysty tulkitsemaan, missä mennään.

Järjestimme Kauppalehden toimituksessa vaaliveikkauksen. Kukaan osallistuneista (15 henkilöä) ei uskonut Trumpin valintaan. Pahiten metsässä olivat nykyiset ja entiset USA:n kirjeenvaihtajamme. Huonosti pärjäsivät myös päätoimittaja ja politiikan toimittaja.

Siinä on jotain poikkeuksellista, että koko demokratiaa tulkitseva järjestelmä on metsässä, samoin talousasiantuntijat.

Amerikkalainen investointipankki Citi arvioi viime viikolla, että Trumpin valinta romahduttaa osakekursseja Wall Streetillä välittömästi viisi prosenttia ja aiheuttaa pitkän taantuman.

Talousnobelisti Paul Krugman julisti, etteivät markkinat toivu järkytyksestä koskaan.

Mitä seurasi Trumpin valinnasta? Alkunotkahduksen jälkeen osakkeet kallistuivat reippaasti kaksi päivää maailman keskeisissä pörsseissä ja myös periferisessä Helsingissä.

Jotain kummallista tässä kaikessa on. Yritämme nöyrästi ottaa jatkossa paremmin selvää, mitä.

Ihan hyvää analyysiä Arnolta. Arno, sitä kutsutaan kuplaksi. Kekkosen aikaan sitä kutsuttiin luokkajaoksi. luokkatodellisuudeksi, jne. Perinteinen luokkajako meni rikkaat-köyhät. Tämä nykyinen menee koulutetut-kouluttamattomat. Matalasti koulutettuja halveksitaan nykyään aivan kuin köyhiä 1800-luvun viktoriaanisessa luokkayhteiskunnassa, ikään kuin se olisi eri asia nyt. Yhteiskuntatieteissä on havaittu jo satoja vuosia, että eri yhteiskuntaluokat pyrkivät rakentamaan itselleen oman todellisuutensa jokainen, kuplan. Tämä ei todellakaan ole mitään uutta.

Kutsutaan sitä nyt sitten vaikka "kuplaksi", ihan sama jos se on jotenkin hienompaa. Sama asia kuitenkin. Myös gallupisti on ihminen joka haluaa hypätä voittajan kelkkaan. Olen pari kertaa ollut haastateltuna katugalluppiin, ja minua on ihmetyttänyt se miten tarkkaan valikoiden haastattelija valitsi ne keltä kysyi.

Jos menee esimerkiksi seisomaan Pasilan aseman liukuportaiden ylätasanteelle kahdeksalta aamulla, kuten eräs gallupisti, niin saa juuri tietynlaisia vastauksia koska lähes kaikki tavatut ihmiset kuuluvat työssäkäyvään keskiluokkaan. Gallupisti haluaa tietynlaisen tuloksen, ja alkaa valita haastattelupaikkansa ja haastateltavat sitä silmällä pitäen, ja hän sitten saa sen. Gallupistikin on vain ihminen, ja haluaa tuoda tuloksen josta tykätään.

Noottikriisi

QuoteTrump pitää päänsä, eikä Yhdysvaltojen johtama Nato reagoi. Suomi ja Ruotsikin tyytyvät vain tuomitsemaan teon. Syntyy kansainvälinen skandaali, ja kauppapakotteita asetetaan. Kolmatta maailmansotaa ei silti synny, ja Putin hymyilee voitokkaasti.

Vaikka skenaario ei hyvältä muuten kuulostakaan niin en osaa pitää pahana sitä että kolmatta maailmansotaa ei synny.
Onko sinusta jo kauan tuntunut siltä että monikulttuurisuus on rikkaus?

nollatoleranssi

#8407
Quote from: Mr.Reese on 11.11.2016, 08:53:39
Ylen jälkiviisaat. Hyvää keskustelua ja Sanna Ukkola pysyy hiljaa naamalla ahdistunut hymy ja toivoen, että kunhan ne ei nyt vaan tajuaisi, että hän juuri edustanut sitä holhoavaa mediaa jota jälkiviisaat kovaa kritisoi. :D

Satuin katsomaan. Ainakin yritettiin luoda hyvää keskustelua, vaikka eihän tuossa porukassa oikeasti ollut ketään ns. erimielistä. Matti Apunen kertoi parhaan version (joka oli tosin lainattu joltakin rebublikaaniehdokkaalta) eli "Clinton oli koneistoineen strategisti, joka laittoi tykit, sotilaat ja joukot paikoilleen. Sen jälkeen Trump tuli Gozillallaan ja jyräsi kaikki maan tasalle" (ei sanatarkasti).

Nämä tyypit eivät kuitenkaan koskaan myönnä sitä tosiasiaa, että ns. "valkoinen keskiluokka" päättää kaikista suurimmista asioista. Osalle eliittiä tuo väki merkitsee tietysti ns. roskaväkeä (heikoimmassa asemassa olevat, kun ovat periaatteen tasolla arvostelun ulottumattomissa).

Eliitin ajatukset taas kohdistuvat usein puheiden ja tekojenkin kohdalla ainoastaan niihin kahteen tasoon eli toisaalta on tälläistä Black Lives Matter / Anarkismi ajattelua, jossa pyritään saamaan ns. sitä huonoimmassa asemassa olevaa väkeä rettelöimään ja hajoittamaan paikkoja minkä tahansa asioiden puolesta. Toisaalta sitten pyritään profiloitumaan siihen tiedostavaan eliittijoukkoon, jossa muutama päättää asioista ja muut seuraavat. "Et ole hyvä eliitin jäsen, jos ajattelet toisella tavalla tai sitten on parempi etsiä muuta seuraa...".

Eliitin halu unohtaa "tavallinen kansa", joka pyörittää koko koneistoa ja usein kyseistä eliittiäkin on niin iso tekijä, etteivät he halua itsekkään tätä asiaa tunnistaa ja tunnustaa.
Kriitikon varjo -blogi
http://kriitikonvarjo.blogspot.fi/

Takinravistaja

Quote from: Sheo on 10.11.2016, 20:52:05
Quote from: Kulttuurirealisti on 10.11.2016, 20:16:39
Quote from: anatall on 10.11.2016, 19:34:32
Vasemmistolaiset perseilijätkin ovat saaneet kyyneleensä kuivattua: http://blogit.image.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2016/11/10/vaalien-voittajat/

Nimimerkki Sivullinen pääsi myös mukaan huumoripläjäyksellään Adolf Drumpfista ja hänen muuristaan. Täytyy kyllä aina ihmetellä sitä miten vasemmisto ottaa kaiken tosissaan.
Kyllä uuninpankkopoika tietää miten nimimerrki sivulllinen. kirjoittaa. Tietää myös sen, että lukijakunta ei homman puolelle eksy, joten voi veistellä millaista kertomusta vaan. Uuninpankkopoika ei ota kaikkea tossissaan, mutta lukijoista osa ottaa, ja se on tärkeintä pankkopojalle.

Asiaahan se mies kirjoittaa. Varsinkin kirjoitukset työttömien kohtelusta ovat hyvin paikallaan. Mieshän on juristi, joten osaa tarttua kiinni laittomuuksiin mm. ilmaistyön teettämisestä "harjoittelun" verukkeella.

Takinravistaja

Quote from: Tosiasiallinen Nuiva on 10.11.2016, 21:16:48
Ei ole mennyt ihan putkeen ennustukset USAn talouden romahtamisesta Trumpin valinnan takia. Dow Jones kiitää tänäänkin uusiin ennätyksiin. Nyt +1,45%.

http://www.bloomberg.com/europe

Ei Trump ole vielä vallassakaan. Aika näyttää mihin suuntaan talous kehittyy.

nollatoleranssi

Mielenkiintoisin piirre liittyy siihen miksi tämä valtamediavalehtelu ei mene nykyisin oikein missään länsimaissa läpi. Siihen on luultavasti muutamia syitä eli ihmiset koulutustaso on yleisesti ottaen korkea, valtamedian valheet ovat liian läpinäkyviä yksipuolisuudessaan ja netti tarjoaa todennäköisimmin sen oikean tiedon kuin valtamedian uutisointi. Kaksi tietoa kun muodostavat täydellisen ristiriidan toistensa kanssa, niin valitaan useammin se uskottavampi vaihtoehto.

Yhdysvalloissa kaikkien medioiden sanotaan olleen Trumpia vastaan. Suomessa vastaavanlainen valtamediaviha näkyi perussuomalaisia kohtaan.
Kriitikon varjo -blogi
http://kriitikonvarjo.blogspot.fi/

Leijona78


Naomi Klein kirjoittelee The Guardianissa näin:

QuoteIt was the Democrats' embrace of neoliberalism that won it for Trump

QuoteThey will blame James Comey and the FBI. They will blame voter suppression and racism. They will blame Bernie or bust and misogyny. They will blame third parties and independent candidates. They will blame the corporate media for giving him the platform, social media for being a bullhorn, and WikiLeaks for airing the laundry.

But this leaves out the force most responsible for creating the nightmare in which we now find ourselves wide awake: neoliberalism. That worldview – fully embodied by Hillary Clinton and her machine – is no match for Trump-style extremism.

QuoteThe Democratic party needs to be either decisively wrested from pro-corporate neoliberals, or it needs to be abandoned.

https://www.theguardian.com/commentisfree/2016/nov/09/rise-of-the-davos-class-sealed-americas-fate

"Jokainen ihminen jolla on järkeä päässä on jollain tapaa maahanmuuttokriittinen. Eihän kukaan halua avata niitä rajoja kaikille missään tapauksessa" -Umayya Abu-Hanna

"Liberaalin demokratian olisi uskallettava vetää rajat omalle suvaitsevaisuudelleen" - Markku Jokisipilä

Takinravistaja

Quote from: Tavan on 10.11.2016, 21:56:42
Kun katsoo valkoisten äänten jakautumista niin ei voi olla ajattelematta, että näiden vaalien myötä Amerikassa siirryttäneen lopullisesti identiteettipolitiikan aikakaudelle. Valkoisetkin alkavat tästä lähin äänestää selkeän yhtenäisenä blokkina yhteiskuntaluokista riippumatta. Veri vettä sakeampaa.

Veikkaan, että republikaaneista tulee Trumpin valinnan seurauksena (keskipitkällä aikajänteellä) konkreettisesti ja häpeilemättä valkoisten puolue, jonka agendalla korkealla sijalla on erirotuisen maahanmuuton vastustaminen.

Ei mikään vaalitulos ole "lopullinen". Aina tulee uusia vaaleja. Useimmiten valta on kahden kauden jälkeen vaihtunut puolueelta toiselle.

Luuletko että rikkaitten valkoisten edut ovat yhtäläiset köyhien rinnalla? Eivät ne ole. Trump on luvannut veronalennuksia rikkaille, mikä tietysti heikentää mahdollisuuksia tukea köyhimpiä.

Pidätkö meksikolaisia erirotuisina?

gallows

Obaman staffin ilmeitä kun Trump saapuu valkoisen talon tapaamiseen:

https://i.redd.it/epkh9mhswxwx.jpg

chacha2

Quote from: qwerty on 11.11.2016, 04:55:23
Quote from: Tavan on 10.11.2016, 21:40:33
Dawkinsin mukaan Trumpia äänestäneiden sietää hävetä.

Kokeile seuraavaksi faktalla >:(


Vasemmisto saa syyttää itsensä.
Kun ei osata argumentoida enää vaan herjataan kaikki jotka ovat eri mieltä niin näin käy.
Jonathan Pien selkein sanoin( brittiläinen satiirikko) :
https://www.youtube.com/watch?v=GLG9g7BcjKs

Must see and hear.
¨It is dangerous to be right in matters about which the established authorities are wrong.¨
Voltaire

"Condemnation without investigation is the height of ignorance"
Albert Einstein

Leijona78

Quote from: gallows on 11.11.2016, 09:43:36
Obaman staffin ilmeitä kun Trump saapuu valkoisen talon tapaamiseen:

https://i.redd.it/epkh9mhswxwx.jpg

Hei, onko linkkiä sille sivulle mistä tämä kuva on?
"Jokainen ihminen jolla on järkeä päässä on jollain tapaa maahanmuuttokriittinen. Eihän kukaan halua avata niitä rajoja kaikille missään tapauksessa" -Umayya Abu-Hanna

"Liberaalin demokratian olisi uskallettava vetää rajat omalle suvaitsevaisuudelleen" - Markku Jokisipilä

TheJ

Quote from: gallows on 11.11.2016, 09:43:36
Obaman staffin ilmeitä kun Trump saapuu valkoisen talon tapaamiseen:

https://i.redd.it/epkh9mhswxwx.jpg

Tuohan on kuin Perikato-leffasta, paitsi ihan tosielämästä.

Jenkkien valtamedian valheet "Trump = Literally Hitler" ovat menneet hyvin tähän kuplassa asuvaan porukkaan kun reaktio on tuollainen.

Toisaalta tietty näillä myös loppuu duunit ja uudet duunit eivät ole tällä kertaa demokraattien puoluekoneiston "sopiville" jakamia, joten kortisto kutsuu. Sen sijaan Trump pisti suoraan sivuilleen "HELP WANTED" ja alkoi keräämän työhakemuksia.

https://www.greatagain.gov/news/help-wanted-4000-presidential-appointees.html / https://apply.ptt.gov/

Demokraattipressa ei olisi tuollaista tehnyt koskaan, vaan kaikki tärkeät paikat olisivat olleet jo etukäteen jaettu poliittisille broilereille, ja loput palkattaisiin puoluekoneiston sisäisistä hauista ja viidakkorummulla Oikein Ajattelevien keskuudesta.

Takinravistaja

#8417
Quote from: märtsy on 11.11.2016, 06:35:56
Quote from: repo on 11.11.2016, 06:04:26
Vaihteeksi uutisia kotimaasta - siis Suomesta - liittyen USA:n presidentin vaaleihin. Aamun Oho! -kokemuksen tarjosi Kauppalehden vastaavan päätoimittajan kirjoitus.

QuoteKoko eliitti metsässä
11.11.2016 5:00
PolitiikkaUSA:n vaalit
On pysäyttävää, ettei kukaan tolkuissaan olevista asiantuntijoista pystynyt ennustamaan valintaa. Harva vakavissaan sanoi edes sitä, että Trumpin voitto voisi olla mahdollista.

Vaalituloksen selviämisen jälkeen on sitten löytynyt monia, jotka ovat selittävinään, mistä tämä "vihaisten valkoisten miesten" protesti johtuu. Heitä ei kannata kuunnella, koska he ovat todennäköisesti väärässä.

Sen sijaan pitää perinpohjin selvittää, miksei kukaan uskonut tähän protestiin etukäteen. On vaarallista, jos yhteiskuntien eri sosiaaliset ryhmät joutuvat niin etäälle toisistaan, etteivät media ja tutkimuslaitokset pysty tulkitsemaan, missä mennään.
http://www.kauppalehti.fi/uutiset/koko-eliitti-metsassa

Kauppalehden analyysi menee metsään heti tuossa "vihaisten valkoisten miesten" kohdalla. Kuten on todettu, Trumppia äänestivät myös vähemmistöt ja naiset, siis ne ryhmät, jotka kärsivät ensimmäisinä maahanmuutosta, työpaikkojen vähenemisen ja turvattomuuden lisääntymisen kautta.

Mutta kun ei mene perille, niin ei mene.

Jos kerran Trumpia äänestivät sekä köyhät että rikkaat valkoiset miehet, sekä vähemmistöt ja naiset, niin äänestikö sittten kukaan Clintonia?

gallows

#8418
Quote from: Leijona78 on 11.11.2016, 09:51:05
Quote from: gallows on 11.11.2016, 09:43:36
Obaman staffin ilmeitä kun Trump saapuu valkoisen talon tapaamiseen:

https://i.redd.it/epkh9mhswxwx.jpg

Hei, onko linkkiä sille sivulle mistä tämä kuva on?

Reditin Donald sivustolta löytyy.

https://www.reddit.com/r/The_Donald/comments/5cd7xo/obama_staff_on_verge_of_tears_as_president_elect/


Edit. Tsiigailin ton ketjun mut äkkiseltään en löytänyt mistä tuo kuva on, eli varmaa lähdettä tolle en osaa sanoa.


Takinravistaja

Quote from: internetsi on 11.11.2016, 07:31:50
Quote from: mannym on 11.11.2016, 07:07:02
Mitä Trump tekee Obaman vihreälle teknologialle? Luultavasti asettaa sen markkinoiden armoille. Eli lakkauttaa yhteiskunnan suorat tuet ja peruu monia tyhmiä päätöksiä. Mm valtion takaamat lainat vihreille firmoille.

Keystone putki saa varmaankin vihreää valoa viimeinkin. Joka on ympäristöteko mihin Obama ei kyennyt. Alaskan öljy kulkee sitten putkea pitkin eikä sitä roudata tankkereilla.

Yliopistojen jotka nyt tekevät ilmastotutkimusta, eli arvuuttelevat lämpötiloja, rahoitukset tullaan luultavasti laskemaan sinne missä ne olivat ennen Obamaa.

Optimistista ajattelua tiedän mutta todennäköistä.
Kun katsoo Trumpin puheita, olikohan se nyt toisessa väittelyssä, niin oikeilla linjoilla olet.

Yhdysvallat on maa, jossa ei suhtauduta vihervouhotukseen samalla tavalla kuin viherpunikkisessa Hölmölässä. Lisäksi, Trump haluaa palauttaa teollisuutta Yhdysvaltoihin ja se vaatii energiaa. Kaikkein tärkein pointti on se, että Trump on markkinatalousmies. Minun tekee aina mieli sanoa Hölmölän viherpipertäjille, että jos teillä kerran on niin helvetin hyvät clean tech ja muut viherpiperrysideat, niin hakekaa pankista lainaa, laittakaa yritys pystyyn, tehtää tuotteita, tuotekehitystä ja voittoa. Eihän ne näin tee, vaan haluaa veronmaksajan kustantavan sitä, kun Kallion hipsterit punaviinipäissään fantasioi vegaanin pieruilla kulkevasta autosta. Sama pelleily on rantautunut jossakin määrin myös Atlantin taakse. Ei ole kovin vaikeaa kuvitella, mikä on Trumpin linja.

Mitä tulee yliopistorahoitukseen, niin sekin on erilainen Yhdysvalloissa. Opinnot maksaa opiskelijoille, mutta toisaalta, firmojen ja yliopistojen yhteistyö on moninkerroin parempaa kuin meillä punikkiyliopistoissa. Tätä kautta myös epäsuoraa rahoitusta on enemmän kuin Hölmölässä. Uskoisin Trumpin haluavan tähänkin jonkun porkkanan, bisnesmies kun on. Se tarkoittaa vähemmän huuhaata ja se on hyvä.

USA:ssa valtio ei maksa yliopistokoulutusta, mistä seuraa että opiskelu on todella kallista ja varattu siten vain rikkaille. Vanhemmat alkavat säästää yliopistokoulutusta varten heti lapsen synnyttyä.

Fiftari

Quote from: gallows on 11.11.2016, 09:43:36
Obaman staffin ilmeitä kun Trump saapuu valkoisen talon tapaamiseen:

https://i.redd.it/epkh9mhswxwx.jpg
Siis ihanko oikeasti tuo yksi itkee tuolla taustalla?? kuvasta voisi luulla että hänet suurin piirtein teloitettaisiin kohta.
Ylivertaisuusvinouma on kognitiivinen vinouma, jossa yksilö yliarvioi itsensä jossakin suhteessa kuten vaikkapa jonkin taidon hallinnassa. Lisäksi tyypillisesti mitä huonompi yksilö on kyseisessä taidossa sitä enemmän hän yliarvioi osaamistaan.

Takinravistaja

#8421
Quote from: nollatoleranssi on 11.11.2016, 09:07:15
Quote from: Mr.Reese on 11.11.2016, 08:53:39
Ylen jälkiviisaat. Hyvää keskustelua ja Sanna Ukkola pysyy hiljaa naamalla ahdistunut hymy ja toivoen, että kunhan ne ei nyt vaan tajuaisi, että hän juuri edustanut sitä holhoavaa mediaa jota jälkiviisaat kovaa kritisoi. :D

Satuin katsomaan. Ainakin yritettiin luoda hyvää keskustelua, vaikka eihän tuossa porukassa oikeasti ollut ketään ns. erimielistä. Matti Apunen kertoi parhaan version (joka oli tosin lainattu joltakin rebublikaaniehdokkaalta) eli "Clinton oli koneistoineen strategisti, joka laittoi tykit, sotilaat ja joukot paikoilleen. Sen jälkeen Trump tuli Gozillallaan ja jyräsi kaikki maan tasalle" (ei sanatarkasti).

Nämä tyypit eivät kuitenkaan koskaan myönnä sitä tosiasiaa, että ns. "valkoinen keskiluokka" päättää kaikista suurimmista asioista. Osalle eliittiä tuo väki merkitsee tietysti ns. roskaväkeä (heikoimmassa asemassa olevat, kun ovat periaatteen tasolla arvostelun ulottumattomissa).

Eliitin ajatukset taas kohdistuvat usein puheiden ja tekojenkin kohdalla ainoastaan niihin kahteen tasoon eli toisaalta on tälläistä Black Lives Matter / Anarkismi ajattelua, jossa pyritään saamaan ns. sitä huonoimmassa asemassa olevaa väkeä rettelöimään ja hajoittamaan paikkoja minkä tahansa asioiden puolesta. Toisaalta sitten pyritään profiloitumaan siihen tiedostavaan eliittijoukkoon, jossa muutama päättää asioista ja muut seuraavat. "Et ole hyvä eliitin jäsen, jos ajattelet toisella tavalla tai sitten on parempi etsiä muuta seuraa...".

Eliitin halu unohtaa "tavallinen kansa", joka pyörittää koko koneistoa ja usein kyseistä eliittiäkin on niin iso tekijä, etteivät he halua itsekkään tätä asiaa tunnistaa ja tunnustaa.

Valkoinen keskiluokka on kurjistunut ja sen palkkataso on jämähtänyt 80-luvulle. Samaan aikaan rikkaat ovat vauraustuneet enemmän kuin koskaan. Nyt köyhtyneet panivat toivonsa miljardööri Trumppin, mutta en usko että hän avaa suljettuja hiilikaivoksia ja tuo autotehtaita takaisin ulkomailta. USA on nimittäin markkinatalousmaa.

Spesialisti

Vargilta hyvää analyysia Trumpin voitosta ja minkään muuttumattomuudesta.

https://www.youtube.com/watch?v=oUwzUJQTHTI

gallows

#8423
Reditistä löytyi myös tällainen varsin informatiivinen meemi:

https://i.redd.it/afiy4bmpgwwx.jpg

En osaa sanoa pitääkö tuo paikkaansa, mutta tietääkö joku, onko vielä mitään infoa noista valinnoista?

Lisäksi Trump hakee työntekijöitä jo ilmoituksella. Eli ei mitään poliittisia broilereita.

https://www.greatagain.gov/news/help-wanted-4000-presidential-appointees.html

Edit. Tuo työnhakujuttu jo olikin tuolla ylempänä

Emo

Kovasti olen skeptinen minäkin, että Trump onnistuisi muuttamaan historiamme suuntaa. Mutta toivotaan ja rukoillaan vähän helpotusta maailmalle ja ihmiskunnalle ja hidastusta pahuuden etenemiselle.

gallows

kanadan PM on valmis neuvottelemaan Nafta-sopimuksesta uudelleen Trumpin kanssa.

Lähde:
http://www.breitbart.com/big-government/2016/11/10/justin-trudeau-canada-willing-renegotiate-nafta-trump/

Noiden juttujen perusteella näyttää että Trump pistää heti hommat etenemään. 

gallows

Saapa nähdä koska valtamedia tarttuu esim tuohon työnhaku juttuun? Onko liian hyvää mainosta Trumpille niiden mielestä? Pakkohan niiden on jossain vaiheessa alkaa jotain positiivistakin sanomaan...

TheJ

#8427
Quote from: gallows on 11.11.2016, 10:12:11
kanadan PM on valmis neuvottelemaan Nafta-sopimuksesta uudelleen Trumpin kanssa.

Lähde:
http://www.breitbart.com/big-government/2016/11/10/justin-trudeau-canada-willing-renegotiate-nafta-trump/

Noiden juttujen perusteella näyttää että Trump pistää heti hommat etenemään.

Myös Meksiko on ilmoittanut valmiutensa keskusteluun NAFTAsta, Venäjä on valmis normalisoimaan suhteet, DOW on uudessa enkassa ja Syyrian rauhastakin on jo puhetta. Ai niin ja TPP-sopimus on käytännössä haudattu eikä näytä hyvältä TTIP-haudankaivuun edistyminen raadon henkiinherättämiseksi kun Trump astui päälle.

(no, jotain kurnutusta oli että Obama yrittäisi viedä TPP:n maaliin ennen virkaanastujaisia, mutta kukaan ei kai juuri usko että se tapahtuisi)

Eikä mies ole edes vielä astunut virkaan.

;D

M.K

Quote from: TheJ on 11.11.2016, 10:16:27
Quote from: gallows on 11.11.2016, 10:12:11
kanadan PM on valmis neuvottelemaan Nafta-sopimuksesta uudelleen Trumpin kanssa.

Lähde:
http://www.breitbart.com/big-government/2016/11/10/justin-trudeau-canada-willing-renegotiate-nafta-trump/

Noiden juttujen perusteella näyttää että Trump pistää heti hommat etenemään.

Myös Meksiko on ilmoittanut valmiutensa keskusteluun NAFTAsta, Venäjä on valmis normalisoimaan suhteet, DOW on uudessa enkassa ja Syyrian rauhastakin on jo puhetta.

Eikä mies ole edes vielä astunut virkaan.

;D

Minä kun taas lehdistä luin, että koko maailma romahtaa.

Emo

Quote from: TheJ on 11.11.2016, 10:16:27
Quote from: gallows on 11.11.2016, 10:12:11
kanadan PM on valmis neuvottelemaan Nafta-sopimuksesta uudelleen Trumpin kanssa.
Lähde:
http://www.breitbart.com/big-government/2016/11/10/justin-trudeau-canada-willing-renegotiate-nafta-trump/
Noiden juttujen perusteella näyttää että Trump pistää heti hommat etenemään
Myös Meksiko on ilmoittanut valmiutensa keskusteluun NAFTAsta, Venäjä on valmis normalisoimaan suhteet, DOW on uudessa enkassa ja Syyrian rauhastakin on jo puhetta.

Eikä mies ole edes vielä astunut virkaan.

;D

Tässä on Donald Trumpilla nyt tuhannen taalan paikka tyrittäväksi.
Ulkoministerimme Timo Soini antaa pyydettäessä varmasti konsultaatioapua siinä miten temppu tehdään.