News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

Aseiden kontrolli (yhdistetty)

Started by VMJ, 31.05.2009, 11:50:28

Previous topic - Next topic

Woland


Ylellä jatketaan asevastaista kampanjaa.


Älyllistä epärehellisyyttä ja sohimista sinne tänne.


http://yle.fi/uutiset/metsastykseen_vedotaan_toisiamme_tapetaan/8545293

29.12.2015 YLEn Sam Kingsley:


Quote

Suomalaisia kuolee ammuttuna suhteessa enemmän kuin muita EU-kansalaisia. Mielenterveysprofessorin mukaan aseiden helppo saatavuus on kansanterveydellinen ongelma. Silti väitteet maan ampuma-aseongelmasta tyrmätään usein, kirjoittaa Yle Newsin toimittaja Sam Kingsley.

– On todella järkyttävää, kun sellaista näkee ensimmäisen kerran. Se on järkyttävää joka kerta muutaman ensimmäisen vuoden ajan.

Pitkän uran poliisina lähinnä Etelä-Suomessa tehnyt Vesa on kutsuttu monta kertaa hoitamaan ampumatapausten ikäviä jälkimaininkeja.

– Vuosien mittaan siihen on pakko alkaa suhtautua mustalla huumorilla, Vesa myöntää.



– Sitä kävelee huoneeseen ja sanoo: 'Johan nyt, täällähän on aivoja joka puolella. Yäk!'

Suomessa tapahtuu eniten kuolemaan johtavia ampumatapauksia koko EU:n alueella. Ampuma-aseisiin liittyvien tapausten hoitaminen kuuluu Suomessa tavalliseen poliisin työhön. Selviytymisstrategia on välttämätön poliiseille, jotka joutuvat ruotimaan ampumisten seurauksia.

– Keskenämme puhumme sarkastisesti ja jopa kyynisesti, vaikka olemme selvittämässä kauheaa tilannetta. Meidän on pakko. Kukaan ei pysty käsittelemään kaikkia näkemiään kauheita asioita, jos hautoo niitä mielessään koko ikänsä.

Sen lisäksi tulevat uhkailijat.

– Ihmiset keksivät kaikenlaisia typeriä ideoita etenkin humalassa. He saattavat uhkailla, vaikkei heillä edes olisi asetta. Kun meidät kutsutaan paikalle ampuma-aseen takia, kysymys on useimmiten juuri aseella uhkailusta.
Ikävässä ennätyksessä ei ole kadehtimista

Saattaa vaikuttaa oudolta, että rauhan ja tyyneyden tyyssijana usein nähdyssä ja harvaan asutussa maassa on kansainvälisesti vertailtuna niin paljon aseiden omistajia.

5,4 miljoonan asukkaan maassa on lähes 1,6 miljoonaa rekisteröityä ampuma-asetta ja joka kahdeksas suomalainen omistaa laillisen ampuma-aseen. Se on korkein määrä koko EU:n alueella.

Korkean luvun sanotaan usein johtuvan siitä, että Suomessa on syvälle juurtunut metsästyskulttuuri ja ammunta on suosittu harrastus. Lisäksi aseet tulevat useimmille suomalaismiehille tutuiksi, kun he palvelevat vähintään kuusi kuukautta armeijassa.

Väitetään, että ampuma-aseet yksinkertaisesti vain kuuluvat perinteiseen suomalaiseen elämäntapaan eivätkä ampuma-aserikokset edes ole suuri ongelma Suomessa.

Suomi kuitenkin pitää hallussaan myös varsin ikävää ennätystä: Suomessa kuolee EU-maista suhteessa eniten ihmisiä joka vuosi ampuma-aseella tehdyissä murhissa, ampumaonnettomuuksissa ja itsemurhissa.

Tuorein tilasto on vuodelta 2013, jolloin Suomessa kuoli 177 ihmistä jollakin edellä mainituista tavoista. Useimmiten kuolema oli itse aiheutettu. Luku on itse asiassa pienentynyt viiden vuoden takaisesta luvusta merkittävästi, mutta suhteessa väkilukuun lukumäärä on silti huomattavasti muita EU-maita suurempi.
Paha tilanne muuttuu hengenvaaralliseksi

Onko ampuma-aseiden helppo saatavuus syynä synkkiin lukuihin? Kampanjoijat ja kansanterveyden tutkijat ovat ilman muuta sitä mieltä, että jos ase on mukana pahassa tilanteessa, tilanne muuttuu varsin pian ja usein hengenvaaralliseksi.

Suomessa juhannusjuhlintaa voidaan joka vuosi mitata ampumatapausten lukumäärällä. Usein tapauksia vauhdittaa alkoholi.

Vuoden 2015 juhannusviikonlopun aikana iäkäs nainen löytyi ammuttuna kotinsa läheltä Jyväskylästä ja toinen uhri joutui sairaalaan, kun häntä oli ammuttu riidan jälkeen rintaan pienikaliiberisella pistoolilla.

Myös kaksi muuta miestä sai vakavia vammoja, kun heitä ammuttiin. Epäillyt joutuivat myöhemmin poliisin haaviin rattijuopumuksesta.



Ampuma-aseet ovat mukana myös synkemmässä trendissä.

Kesäkuussa 2012 Pomarkussa Länsi-Suomessa äiti palasi kotiinsa nuorimman lapsensa kanssa. He löysivät sieltä perheen viisivuotiaiden kaksostyttöjen ja kolmivuotiaan tytön ruumiit. Isä oli ampunut lapset ja sitten itsensä.

Saman vuoden huhtikuussa muuan toinen isä oli ampunut kaksi pientä lastaan, vaimonsa ja sitten itsensä. Samana vuonna ennen Pomarkun verilöylyä Suomessa kävi ilmi samankaltainen perhemurha aina kuuden viikon välein. Niitä tapahtui vuoden aikana yhteensä kahdeksan.

Myöhemmin samana vuonna, saman elokuun viikonlopun aikana, Pohjois-Savossa tapahtui kaksi kammottavaa ampuma-aseonnettomuutta, jotka järkyttivät koko yhteisöä. Lauantaiaamuna 11-vuotias poika loukkaantui vakavasti ja kuoli myöhemmin, kun kivääri laukesi vahingossa lapsen ollessa isänsä kanssa metsästysreissulla veneellä.

Muutamaa tuntia aiemmin perjantai-iltana kahdeksanvuotias poika ampui vahingossa viisivuotiaan veljensä aseella, jonka lapset löysivät kotoaan. Poliisin mukaan kodissa oli useita luvallisia aseita ja lukittava asekaappi.



"180 kuolemantapausta vuodessa on liikaa"

Vaikka ampuma-aseet ovat vaatineet niin monta uhria, yritykset rajoittaa aseiden omistamista kohtaavat Suomessa usein päättäväistä vastustusta.

Syyskuussa 2007 Suomi vastusti EU:n ehdotusta nostaa ampuma-aseen omistamisen vähimmäisikä kahdeksaantoista vuoteen. Sitä perusteltiin väitteellä, että lakimuutoksen vaikutus nuorten mahdollisuuksiin käydä metsällä aiheuttaisi "hyvin tunteenomaisia ja voimakkaita reaktioita Suomessa koko EU:ta vastaan".

Marraskuisten Pariisin terrorihyökkäysten jälkimainingeissa Suomi vastusti eräiden muiden EU-maiden kanssa direktiiviä, jolla kiellettäisiin puoliautomaattiaseet. Sisäministeri Petteri Orpo totesi, että kielto estäisi suomalaisia reserviläisiä käyttämästä puoliautomaattiaseita harjoituksissaan.

Onko sääntelyn vastustaminen merkki siitä, että Suomi ei pysty kohtaamaan aseiden yhteiskunnallisia vaikutuksia?

Näin uskoo brittitoimittaja Iain Overton, joka kampanjoi ampuma-aseiden sääntelyn puolesta. Hän oli yksi niistä toimittajista, jotka saapuivat Kauhajoelle vuonna 2008, kun 22-vuotias ampuja oli rynnännyt oppilaitokseen ja tappanut yhdeksän luokkatoveriaan, opettajansa ja lopulta itsensä.

Overton sanoo saaneensa silloin vaikutelman, että tapauksen herättämässä keskustelussa keskityttiin enemmän tappajan psykologiseen tilaan kuin aseiden asemaan Suomen yhteiskunnassa.

– Minusta mikään ei viitannut siihen, että kukaan Suomessa olisi halunnut keskustella käsiaseita koskevan lainsäädännön tiukentamisesta. Sama tapahtui Norjassa, kun Anders Breivik oli ampunut useita ihmisiä. Ampuma-aseista keskusteltiin hyvin lyhyesti, ja sitten keskustelu siirtyi muihin asioihin.



Suomi tiukensi ampuma-aseita, etenkin käsiaseita koskevaa lainsäädäntöä Kauhajoen tapauksen ja vuotta aiemmin tapahtuneen samankaltaisen kouluampumisen jälkeen. Overton varoittaa silti olettamasta, että ongelmaan on puututtu.

– Jos joku luulee, että mitään ongelmaa ei ole, sanoisin hänelle, että ongelmana on lähes 180 ampuma-aseiden aiheuttamaa kuolemaa vuodessa. Minusta se on liian korkea luku, hän sanoo.

– Suomalaisten näkökulmasta saattaa olla vaikeaa vakuuttaa ihmiset, joiden lapsuudenkodissa on aina ollut metsästyskivääri. Heidät pitäisi saada uskomaan, että tiukempi ampuma-aseiden sääntely on tarpeen.

Ampuma-aseet ovat hänen mielestään paljon hengenvaarallisempia kuin vaikkapa veitset.

– Ne voivat muuttaa kriisitilanteen itsetuhoiseksi hetkeksi, jota ei voi paeta.
"Kun tulin kotiin, auto oli poissa"

Professori Kristian Wahlbeck Mielenterveysseurasta on jo kauan ollut sitä mieltä, että ampuma-aseiden saatavuus Suomessa on kansanterveydellinen ongelma. Tämä johtuu etenkin siitä, että niin moni ampuma-aseiden aiheuttama kuolema on itsemurha. Niidenkin lukumäärä on EU:n korkein ja noin kaksinkertainen Norjaan, Ruotsiin ja Tanskaan verrattuna.

– Usein pojat ja nuoret miehet ampuvat itsensä omalla tai isänsä metsästyskiväärillä, Wahlbeck selittää.

Ritvan mies ei ollut nuori mies. Pari oli ollut naimisissa vuosikymmeniä. Tavalliselta vaikuttaneena talviaamuna Ritva hyvästeli miehensä ja lähti töihin eikä enää koskaan nähnyt häntä.

– Kuinka kukaan voi nukkua ihmisen vieressä tietämättä, että hän on päättänyt lopettaa elämänsä? hän kysyy.

– Menin sinä päivänä ruokatunnilla pankkiautomaatille ja huomasin, että tililläni oli paljon enemmän rahaa kuin yleensä. Se oli outoa. Ihmettelin, miksei mieheni vastannut, kun soitin hänelle monta kertaa iltapäivän aikana.

– Kun tulin kotiin, auto oli poissa. En siinä vaiheessa ollut huolissani, mutta jotenkin levoton olo minulla oli kyllä. Kirjauduin verkkopankkiini ja huomasin, että mieheni oli siirtänyt tililleni 10 000 euroa.

Illan mittaan Ritva huolestui yhä enemmän. Hänen miehensä esimies ilmoitti, että mies ei ollut sinä päivänä ollut töissä. Lopulta Ritva soitti poliisille, joka aloitti etsinnät.

– Ulkona oli aivan hirveä keli. Oli niin pimeää,  ettei nähnyt mitään. Kiertelin kotona ja avasin mieheni työpäiväkirjan. Viimeinen merkintä kuului näin: 'Olen typerä ja ajattelematon mies.'

Miehen metsästyskivääri ei ollut omalla paikallaan.

Näkyvyys oli niin huono, että poliisi lopetti etsinnät ja aikoi jatkaa niitä seuraavana päivänä, tiistaina.

– Seuraavana aamuna poliisin ei tarvinnut sanoa mitään, kun hän saapui ovelleni. Tiesin heti.

Ritvan on vaikea ymmärtää, mikä ajoi hänen miehensä päättämään elämänsä niin väkivaltaisesti, sillä Ritvan mukaan hän pystyi puhumaan tunteistaan.

Ritva ei oikein usko, että tiukemmat ampuma-aselait olisivat juurikaan muuttaneet tilannetta.

– Ehkä hän olisi miettinyt asiaa uudemman kerran, jos hän olisi joutunut hakemaan aseensa varastosta poliisiasemalta, mutta en osaa sanoa, Ritva sanoo.

– Kynnys avun saamiseen on Suomessa jo hyvin matala. Tällä alueella voi mennä psykiatrisen sairaanhoitajan puheille jopa ilman, että varaa ajan. Apu on niin lähellä, että ongelma ei voi johtua resurssien puutteesta.

Ritvan mukaan hän on päinvastoin entistä varmempi siitä, että itsemurha ja mielenterveysongelmat ovat Suomessa vaiettu aihe. Ongelmaan voitaisiin puuttua paremmin, jos ihmiset tuntisivat voivansa puhua vaikeuksista avoimemmin.



Jos joku myöntää olevansa masentunut, sitä pidetään heikkouden merkkinä ja häpeällisenä.

– Kaikki kysyvät minulta, enkö tiennyt, että mieheni on niin vakavasti masentunut. Hän oli ehkä tavallista hiljaisempi, mutta miten ihminen voi olla niin masentunut, että haluaa tappaa itsensä ja käyttäytyä silti ulkoisesti normaalisti ja puhua normaalisti?
"Ampuma-aseet ja impulsiivisuus ovat vaarallinen yhdistelmä"

Useimmille mielenterveysongelmista kärsiville aseen omistaminen ei ole sen vaarallisempaa kuin muillekaan, huomauttaa itsemurhien ennaltaehkäisyyn erikoistunut professori Kristian Wahlbeck. Hänen mukaansa on kuitenkin äärettömän vaikeaa huomata ja ennustaa, kuka on vaarassa. Siksi paras tapa estää ampuma-aseella tehdyt itsemurhat on vähentää ampuma-aseiden määrää yhteiskunnassa.

– Pieni mutta äänekäs vähemmistö vastustaa voimakkaasti lähes kaikkia ampuma-aserajoituksia. Kansanterveyden näkökulmasta on kuitenkin nähtävissä kiistattomia todisteita siitä, että aseiden vähentäminen vaikuttaisi tilanteeseen, Wahlbeck sanoo.



Wahlbeck viittaa tutkimuksiin, joissa väitetään olevan viitteitä siitä, että ampuma-aseen säilyttäminen kotona kasvattaa itsemurhan riskiä etenkin nuorten miesten keskuudessa.

– Ampuma-aseiden helppo saatavuus ja nuorten impulsiivisuus on vaarallinen yhdistelmä. Nuorten itsetuhoinen käyttäytyminen liittyy yleensä tiettyyn ajankohtaan ja kriisiin.

Wahlbeckin mukaan niissä tilanteissa kuolemanriskiä voidaan vähentää ostamalla aikaa ja poistamalla itsemurhan mahdollistavat välineet nuoren saatavilta.

Mielenterveysseura on vaatinut hallitusta laatimaan suunnitelman itsemurhien vähentämiseksi. Wahlbeckin mukaan suunnitelmaan kuuluu todennäköisesti ampuma-aseita koskevia rajoituksia. Hallitus on luvannut puuttua ongelmaan. Sosiaali- ja terveysministeriöön on asetettu työryhmä arvioimaan suunnitelman toimeenpanoa.

Ritva sanoo, että aviomiehen itsemurhan aiheuttamaa surua on helpottanut muiden samankaltaisessa tilanteessa olevien ihmisten tapaaminen vertaistukijärjestö Surunauhan tilaisuuksissa.



– Itsemurhasta puhuminen on yhä tabu, vaikka niitä tehdään niin paljon, hän sanoo.

– Kuoleman syytä usein halutaan peitellä, mutta minä yritän olla tekemättä niin. Yritän olla rehellinen ja avoin. Tämä on aina vaikea aika vuodesta, kun on niin pimeää. Mutta en enää ole ihan yhtä ahdistunut. Yritän jatkaa elämää.


Vesan ja Ritvan nimet on muutettu. Englannista kääntänyt Katja Juutistenaho.

Itsemurhaa ja mielenterveysongelmia koskevissa asioissa voi hakea apua ja tukea Mielenterveysseuran kriisipuhelimesta, jonka numero on 010 195 202.

Jutusta poistettu klo 16.48 Vesan virheellinen kommentti  poliisin kohtaamien ampumatilanteiden lukumääristä.

duc

#5101
YleNewsin brittitoimittaja Sam Kingsleyn jutun keskeinen pointti on että ampuma-aseiden määrää on vähennettävä. Minun on edelleen vaikea nähdä tuon pointin (=lihavoimani lause) logiikkaa. Mielenterveysongelmaiset ja itsemurhaa harkitsevat tarvitsevat apua. Niillä ja ampuma-aseilla ei kuitenkaan ole suoraa yhteyttä toisiinsa. Ei ampuma-ase ole ainoa jolla itsemurhia tehdään. Takavarikoidaanko esim. auto, jos valitat masennusta? Itsemurhia ja mielenterveysongelmia käytetään tässä keppihevosena.

Quote

Useimmille mielenterveysongelmista kärsiville aseen omistaminen ei ole sen vaarallisempaa kuin muillekaan, huomauttaa itsemurhien ennaltaehkäisyyn erikoistunut professori Kristian Wahlbeck. Hänen mukaansa on kuitenkin äärettömän vaikeaa huomata ja ennustaa, kuka on vaarassa. Siksi paras tapa estää ampuma-aseella tehdyt itsemurhat on vähentää ampuma-aseiden määrää yhteiskunnassa.

– Pieni mutta äänekäs vähemmistö vastustaa voimakkaasti lähes kaikkia ampuma-aserajoituksia. Kansanterveyden näkökulmasta on kuitenkin nähtävissä kiistattomia todisteita siitä, että aseiden vähentäminen vaikuttaisi tilanteeseen, Wahlbeck sanoo.

Wahlbeck viittaa tutkimuksiin, joissa väitetään olevan viitteitä siitä, että ampuma-aseen säilyttäminen kotona kasvattaa itsemurhan riskiä etenkin nuorten miesten keskuudessa.

– Ampuma-aseiden helppo saatavuus ja nuorten impulsiivisuus on vaarallinen yhdistelmä. Nuorten itsetuhoinen käyttäytyminen liittyy yleensä tiettyyn ajankohtaan ja kriisiin.

Wahlbeckin mukaan niissä tilanteissa kuolemanriskiä voidaan vähentää ostamalla aikaa ja poistamalla itsemurhan mahdollistavat välineet nuoren saatavilta.

Edit. Typo ja tarkennus
ὕβρις, νέμεσις, και κριτική 'häpäisy, kosto ja tuomio'

Memento mori 'Muista kuolevaisuutesi'

Tabula Rasa

Kaikki perinteiset olkinuket. Suomessa eniten aseita-fakta joka on small arms survey-tutkimuksessa esitetty hatusta vedetty arvio.

Itsemurhat ja henkirikokset sotkettu ja puolustellaan hoplofobiaa itsemurhissa kuolleiden määrillä kun oikeasti itsemurhaa hautova löytää köyden tai pilleripurkin yhä helpommin kuin aseen. Silti jätetään tyystin huomiotta syyt miksi ihmiset ovat itsemurhan partaalla.

Esimerkiksi siksi että kaikki tervehenkiset harrastukset kielletään samalla kun sairastut mt-ongelmiin. Ja yritäpä mt-sairaushistorialla hakea aselupia. Voit olla varma ettei omia lupia tule vaikka kävisit kaverin vehkeillä metsällä samaan aikaan. Mt-ongelmaiset vain sysätään syrjään elämästä. Syrjäytetään, eivät syrjäydy kuten kuvitellaan monesti niiden toimesta jotka eivät mt-ongelmaisten kanssa vietä aikaa. Ajokortti, tappele tohtorien kanssa viidettä vuotta että saat ajaa sen, mikä hyvänsä työ tai harrastus joka sivuaa miehille luonnollisia voimankäyttöaspekteja kuten ip-lajit, järkkäri ja vartijakoulutus, poliisista nyt puhumattakaan. Jokaiseen tulee ylimääräisiä selvityksiä ja muuta sontaa josta tavan kulkijan ei tarvitse tietää mitään. Siinä sitä yhdenvertaisuutta.

Eikä koske yksinomaan mt-ongelmaisia. Vanhukset, köyhät, heikot jne ei mediaseksikkäät ryhmät on helppo unohtaa. Nykyinen kuvanpalvonta saa mut voimaan pahoin kun sen kuvan takana on tätä paskaa.

Tuossa olisi liki loputtomasti helppoja langanpäitä vääntää informaatioarvoltaan -1000 jutun kohdat vastaamaan todellisuutta. Saa jatkaa se jota kyrpii valehtelu ja vääristely.
Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''

PostScriptum

Kumman rauhallista porukkaa, kukaan muu ei ole kyrpiintynyt. Olen kyllä joo, menen huomenna taas rakettikauppaan. Ennen suomalaisten kuviteltiin olevan suhtkoht rehellisiä, nyt on maa täynnä valehtelevia kieroja omanvoitontavoittelijoita. Savostako niitä on tullut?
Voisko olla niin että vihtaamme on kustu ja ruuti kastunut. Yhteiskunnan hidas vääntö luokkayhteiskunnaksi, jossa on kaksi todellisuutta olisi selitys. Ylimielinen pääministerimme 40 yrityksen pätkätoimitusjohtaja kuka vittu se olikaan, yrittää estää kapinaa. Seuraan katseella kusipään toimintaa. Ajatuskontrolli ei mitään asekontrollia tarvitse. Ihmetellään paraatissa rämiseviä panssarivaunuja ja ulisevia lentoaseita.

torso

Laitoin ylelle palautetta. Joku roti se pitää valtiotason toimijan valehtelussakin olla. Jaa ei vai, tämä selvä.

Tabula Rasa

Ps. Savosta tulee monenlaista. Se sitten että alkaa pikkuhiljaa löytyä niitä joita ei savoon tahdota. Käteinen runkatkoon brysselissään. Kunnon ihmisten kotiin mitään asiaa.
Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''

ämpee

Quote from: Tutkija ?"180 kuolemantapausta vuodessa on liikaa"

Kyllä varmasti, ja hoitokeinoksi kerrotaan aseiden vähentämisen.

Mikäli oltaisiin todella huolissaan itsemurhista, niin kaiketi ensimmäisenä pitäisi kiinnittää huomiota itsensä hirttämisiin, 35% kaikista tapauksista miesten kohdalla, ja sitten niihin ampumisiin, 27% kaikista tapauksista miesten kohdalla.
Tosiasiassa pitäisi kiinnittää huomiota kokonaismäärään, joka onneksi on ollut laskussa viime vuosien aikana, mutta joka kuitenkin on melkein tuplasti suurempi kuin USA:ssa.

USA:ssa suurin osa itsemurhista, miesten kohdalla, tehdään ampuma-aseilla, ja sitä perustellaan, aiheellisesti, aseiden helpolla saannilla ja yleisyydellä.
Aseiden helppo saanti ja yleisyys ei kuitenkaan selitä sitä, miksi Suomessa, jossa aseiden saanti ja yleisyys ei ole aivan yhtä "kehittynyttä", tehdään kokonaisuudessaan melkein kaksinkertaisesti enemmän itsemurhia.

Tuosta edellisestä voisi päätellä, että itsemurhien kokonaismäärän pitäisi olla se eniten huolestumista aiheuttava tosiasia, eikä niiden toteuttamisen erilaiset menetelmät.
Syitä pitäisi pyrkiä aina hoitamaan ensimmäisenä, eikä seurauksia.

Loppuun "kevennykseksi" ratkiriemukas artikkeli aselaista, sen valmistelijoista ja heidän omituisista vaatimuksistaan vuodelta 2011.
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

Koekaniini

Täytyy kuitenkin muistaa ettei itsemurha ole rikos, eikä aselainkiristykset näihin viittaamalla ole perusteltua. Ko. tapauksissa rikos muodostuu korkeintaan vaaran aiheuttamisesta ja/tai varomattomasta aseen käsittelystä..
#I wont ride with you

"muistakaa orjalaivojen terva ja inkojen kulta, vitun rasssitistit"  :'(

Ernst

Quote from: Koekaniini on 30.12.2015, 12:41:52
Täytyy kuitenkin muistaa ettei itsemurha ole rikos, eikä aselainkiristykset näihin viittaamalla ole perusteltua. Ko. tapauksissa rikos muodostuu korkeintaan vaaran aiheuttamisesta ja/tai varomattomasta aseen käsittelystä..

Japanissa on vähän aseita mutta paljon itsemurhia.  Pitäisikö siellä ohjailla kansa hankkimaan enemmän aseita, noin hoplofoobikkojen logiikan mukaisesti?
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Faidros.

Quote from: Koekaniini on 30.12.2015, 12:41:52
Täytyy kuitenkin muistaa ettei itsemurha ole rikos, eikä aselainkiristykset näihin viittaamalla ole perusteltua. Ko. tapauksissa rikos muodostuu korkeintaan vaaran aiheuttamisesta ja/tai varomattomasta aseen käsittelystä..

Jep. Täytyy mennä ampumaradalle tekemään itsemurha, ampumasuunta maalitauluja kohti! >:(
Kyllä pitäisi itsemurhaajienkin vähän ajatella muiden aseenomistajien tulevaisuutta. ;D
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

repsikka

Quote from: M on 30.12.2015, 12:51:16
Quote from: Koekaniini on 30.12.2015, 12:41:52
Täytyy kuitenkin muistaa ettei itsemurha ole rikos, eikä aselainkiristykset näihin viittaamalla ole perusteltua. Ko. tapauksissa rikos muodostuu korkeintaan vaaran aiheuttamisesta ja/tai varomattomasta aseen käsittelystä..

Japanissa on vähän aseita mutta paljon itsemurhia.  Pitäisikö siellä ohjailla kansa hankkimaan enemmän aseita, noin hoplofoobikkojen logiikan mukaisesti?
Japanilaisilla on kuuleman mukaan ollut käytössään melko uniikki itsemurhamenetelmä, enkä tarkoita nyt harakiriä.
Syödään kilo suolaa. Lähtö on varma, vaikkakin eittämättä epämiellyttävä, mutta varmaan sopii masokismiin taipuvaiselle samurain jälkeläiselle.


Koekaniini

Quote from: M on 30.12.2015, 12:51:16
Japanissa on vähän aseita mutta paljon itsemurhia.  Pitäisikö siellä ohjailla kansa hankkimaan enemmän aseita, noin hoplofoobikkojen logiikan mukaisesti?
Kierolla tavalla kyllä. Koska itsemurha ei ole rikos, ei siihen käytetty välinekään voi olla syyllinen rikokseen. Vertaa auto  jolla ajetaan päin rekkaa. Ase on nopeampi, edullisempi(kaikille) ja turvallisempi muille.
Kannatan itsemurhan tekemiseen mielummin itsemurhakoppia, näin ei luoda ikaviä mielikuvia aseista muutenkin pelokkaille.
#I wont ride with you

"muistakaa orjalaivojen terva ja inkojen kulta, vitun rasssitistit"  :'(

Ernst

Quote from: Koekaniini on 30.12.2015, 15:36:24
Quote from: M on 30.12.2015, 12:51:16
Japanissa on vähän aseita mutta paljon itsemurhia.  Pitäisikö siellä ohjailla kansa hankkimaan enemmän aseita, noin hoplofoobikkojen logiikan mukaisesti?
Kierolla tavalla kyllä. Koska itsemurha ei ole rikos, ei siihen käytetty välinekään voi olla syyllinen rikokseen. Vertaa auto  jolla ajetaan päin rekkaa. Ase on nopeampi, edullisempi(kaikille) ja turvallisempi muille.
Kannatan itsemurhan tekemiseen mielummin itsemurhakoppia, näin ei luoda ikaviä mielikuvia aseista muutenkin pelokkaille.

Minä ajattelin vielä kierommin (kolminkertainen kierous taaksepäin kahdella kierteellä, vaikeusaste korkea). Jos jaappanilaisille lykkkäisi lujasti käsiaseita halvalla ja vähäisellä lupakontrollilla, niin lakkaisivat itsemurhaamasta.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Kuosto

Yle Newsin perin outo artikkeli itsemurhista ja ampuma-aseista ei juuri faktaa sisältänyt. Huomattakoon, että alunperin englannikielinen artikkeli on suunnattu kv-levitykseen.

Alla olevasta linkistä löytyy keskeinen kritiikki siitä mitä Yle News ei kertonut. Siinä on mukana taulukko, jossa on kaikkien EU-maiden siviiliaseet per capita, ampumalla tehdyt henkirikokset, ampumalla tehdyt itsemurhat, sekä miesten ynnä kaikki itsemurhat kaikilla mahdollisilla tekotavoilla. Maittain.

Alunperin EU:n komission laatimasta taulukosta voi etsiä korrelaatiota ampuma-aseiden määrän ja itsemurhien määrien kanssa, ja siinä puuhassa kuluu varmasti alkava vuosikin. Ei nimittäin löydy:

http://www.mikkoniskasaari.fi/node/220

Bwana

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1451612086021.html?utm_campaign=tf-IS&utm_medium=tf-desktop&utm_term=1&utm_source=hs.fi&utm_content=frontpage

QuoteJunassa matkustanut mies kertoo nähneensä asemalla kaksi luotiliivein ja kypärin varustautunutta poliisia tutkimassa mieshenkilöä. Tämän kantamasta muovikassista pilkotti kiväärin perä.

– Junassa oli lähinnä uuden vuoden vietosta kotiin palaavia ihmisiä, mutta itse kyllä selväpäisenä vähän hätkähdin, että mitähän ihmettä täällä tapahtuu, silminnäkijä luonnehtii tapahtunutta.

Poliisi: yksi otettu kiinni

Länsi-Uudenmaan poliisista vahvistetaan Ilta-Sanomille, että poliisipartio tarkasti asemiehen Vantaankosken asemalla.

Tehtävä tuli poliisille hätäkeskuksen kautta noin 20 minuuttia aiemmin ja tapahtumapaikaksi kirjattiin Martinlaakso, joka on seuraava asema Helsinkiin päin.

– Joku oli nähnyt ihmisellä pitkän aseen ja partiot kävivät selvittämässä asiaa. Siellä oli mieshenkilöllä kassissa ilmakivääri. Sen kummempia toimenpiteitä se ei aiheuttanut, poliisilaitokselta kerrotaan.

Poliisi ei toistaiseksi osaa sanoa, miksi miehellä oli ilmakivääri mukanaan.

Poliisi ei myöskään vielä tiedä mistä rikoksesta miestä epäillään, mutta hänet kuitenkin otettiin kiinni tapahtumapaikalta.

Siis että mitä? Eikös ilmakivääri nyt kuitenkin ole ihan joka kansalaisen lupavapaa pyssy? Moisen kanniskelemisesta pääsee pahnoille/asemalle? Tietenkin poliisin pitää tarkistaa tilanne kun ilmoitus on tullut mutta että kaappiin ilmakiväärin kanniskelemisesta?
Nkosi sikelel' Afrika.

Nikolas

Todella upeaa:

QuotePoliisi ei myöskään vielä tiedä mistä rikoksesta miestä epäillään, mutta hänet kuitenkin otettiin kiinni tapahtumapaikalta.

Syyllinen jo tiedetään ja nyt pitäisi keksiä rikosnimike.

paukuttaja

Kyllä se jostain yleisen järjestyksen ja turvallisuuden säännöksistä löytyy, rikosnimike. Ei aseen näköistäkään esinettä saa kuljetella yleisellä paikalla. Kun hoplomituhippi saada trauman. Pikkusakko napsahtaa.
F.U.B.A.R

Ernst

Quote from: paukuttaja on 01.01.2016, 09:57:33
Kyllä se jostain yleisen järjestyksen ja turvallisuuden säännöksistä löytyy, rikosnimike. Ei aseen näköistäkään esinettä saa kuljetella yleisellä paikalla. Kun hoplomituhippi saada trauman. Pikkusakko napsahtaa.

Yleisellä paikalla ei järjestyslain mukaan saa pitää hallussa esim. seuraavia esineitä:

Quote

ilma-aseet, jousitoimiset aseet, harppuunat, ritsat, puhallusputket ja muut näihin rinnastettavat ampumiseen soveltuvat esineet;


Ilmakivääriäkään ei saa kuljetellä muuten kuin suojuksessa. Jos tukki sojottaa muovikassista, niin selvittelyksi menee
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

paukuttaja

Tuli tässä mieleen tapaus jossa ampujakollega yritti nysseen (linja-auto meillä Tampereella) kivääripussin kanssa. Ei päässyt. Vaikka ase oli pykälien mukaisesti lataamattomana suojuksessa. Liikennöitsijällä lienee oikeus päättää aseiden kuljettamisesta?

Jos olisi virtaa, lähtisin kuljettelemaan sählymailoja Tikan pussissa. Ja katsoisin mihin yleisiin kulkimiin on asiaa.
F.U.B.A.R

Koekaniini

Mikäköhän hömelö ollut kyseessä? Hyppää kivääriä muistuttava verme muovipussissa julkiseen uudenvuoden päivänä aamuna viiden aikaan? Ja vielä Helsingissä, tuossa pelkotilallisten pääkaupungissa. :facepalm:
#I wont ride with you

"muistakaa orjalaivojen terva ja inkojen kulta, vitun rasssitistit"  :'(

ämpee

Quote from: paukuttaja on 01.01.2016, 11:13:55
Jos olisi virtaa, lähtisin kuljettelemaan sählymailoja Tikan pussissa. Ja katsoisin mihin yleisiin kulkimiin on asiaa.

Ei kannata, voi tulla rapsut haitan aiheuttamisesta, ja haittaa kärsinyt olisi tässä tapauksessa poliisi jota joku hoblofoobikko juoksuttaisi takiasi.
Ehdin toki itsekin miettiä jos kuljettaisi pelkää puutukkia muovikasissa, siis ilman rautoja, niin todennäköisesti huumorilla ei selvittäisi siitäkään.
Tukin hallussapito on laillista jokaiselle, sillä sitä ei lasketa aseen luvanvaraiseksi osaksi, mutta turha lähteä herkkiä säikyttelemään todennäköisesti hyvin korkeaan hintaan, sillä kaikenlainen iloittelu on luville hupaa.
Jopa vokin lähellä valokuvailu lasketaan nykyään sellaiseksi ilotteluksi.
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

Chew Bacca

Entäs haulikon kuljettaminen sählymailakassissa. Kaikki pitkänomaiset kantamukset pitäisi tarkistaa. Viukukoteloissahan on perinteisesti kannettu Tommy Gunia.

ämpee

Quote from: Chew Bacca on 01.01.2016, 12:52:38
Entäs haulikon kuljettaminen sählymailakassissa. Kaikki pitkänomaiset kantamukset pitäisi tarkistaa. Viukukoteloissahan on perinteisesti kannettu Tommy Gunia.

Sinällään hyvä idea, tuo sählymailakassi, ase ei enää näytä edes kuljetuksessa olevalta aseelta.
Nykymääräysten mukaan pussissa olevaa asetta voi tilapäisesti säilyttää lukitussa autossaan siten, että se "häivytetään" näkyvistä vaikkapa filtillä peittäen, mutta jos ase ei edes näytä aseelta, niin siinä se on jo peitelty.
Tilapäisyys voi tulla kyseeseen pitemmällä reissulla Esson baarissa taukoa kahvitellessa.
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

paukuttaja

Muutama tuttuni kuljettaa raudat radalle sählykassissa. Kitaralaukkuakin olen nähnyt tässä käytössä. Itse olen kuljettanut lyhyitä radalle tavanomaisessa repussa. Julkisia käyttäen siis.
F.U.B.A.R

Faidros.

Nyt sitten saa Texasissakin kantaa julkisesti kivääriä ja haulikkoa lyhempiä aseita. Enää viidessä osavaltiossa ei saa.
www.opencarrytexas.org
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Ernst

Quote from: paukuttaja on 01.01.2016, 11:13:55
Tuli tässä mieleen tapaus jossa ampujakollega yritti nysseen (linja-auto meillä Tampereella) kivääripussin kanssa. Ei päässyt. Vaikka ase oli pykälien mukaisesti lataamattomana suojuksessa. Liikennöitsijällä lienee oikeus päättää aseiden kuljettamisesta?

Ei ole. Asianmukaisesti kuljetettava ase on ihan sama kuin muukin matkatavara.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

B52

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1451623265492?ref=hs-art-uusimmat-#1

Ei puhettakaan aselakien kiristämisestä: Texas salli aseiden avoimen kantamisen vyökotelossa 145 vuoden tauon jälkeen

Texas tunnetaan jo entuudestaan asemyönteisenä osavaltiona, mutta nyt siitä tuli pistoolimiehille ja -naisille entistäkin sallivampi.

Republikaanivetoisessa osavaltiossa astui nimittäin vuoden alussa voimaan laki, joka sallii jatkossa kansalaisille käsiaseen näkyvän kantamisen vyö- tai kainalokotelossa myös julkisilla paikoilla. Uutistoimisto Reutersin mukaan käsiaseiden kantaminen näkyvästi vyöllä on ollut osavaltiossa viimeksi sallittua vuonna 1871.

New York Timesin mukaan osavaltion asemyönteisyydestä kertoo sekin, että osavaltion pääkaupungissa Austinissa sijaitsevaan hallintorakennukseen on jo nyt helpompi päästä sisälle aseen kanssa kuin ilman. Näin siksi, että aseen kanssa saapuville on oma sisäänkäyntinsä, kun aseettomat joutuvat jonottamaan kulkeakseen metallinilmaisimien ja turvatarkastuksen läpi.

Lakia kannattaneiden mukaan aseiden julkinen kantaminen parantaa yleistä turvallisuutta. Yhdysvalloissa 40 osavaltiota sallii aseiden mukana pitämisen jossain muodossaan, mutta 27 miljoonan asukkaan Texasista tuli lainmuutoksen myötä maan asukasluvultaan suurin osavaltio, missä aseiden näkyvä kantaminen on sallittua.

Vastustajien mukaan aseiden kantaminen avoimesti kaduilla, julkisissa rakennuksissa ja jopa kaupoissa voi olla pelottavaa aseettomien kansalaisten silmissä.

Myös poliisi on ilmaissut huolensa avoimesti kannettavista aseista, kertoo New York Times. Viranomaisten mukaan jatkossa esimerkiksi rikostilanteissa poliisin saattaa olla vaikea tietää, kuka on rikollinen ja kuka kunniallinen kansalainen, jos molemmilla on aseet. Tilanteessa piilee jopa kuolettavien väärinkäsitysten mahdollisuus, uutistoimisto Reuters kirjoittaa. Poliisin mukaan myöskään aseiden usein väitetystä yleistä turvallisuutta lisäävästä vaikutuksesta ei ole mitään näyttöä.

Heti lain astuttua voimaan Texasin osavaltiosta löytyy lähes miljoona ihmistä, jotka ovat jo oikeutettuja kantamaan käsiasettaan näkyvillä. Heidän on kaikkien pitänyt läpäistä vaadittu turvallisuuskurssi ja heillä täytyy olla myös aseenkantolupa.

Laki sallii kyllä yksityisten kiinteistöomistajien ja yritysten kieltävän aseet tiloissaan. Kieltämisestä on kuitenkin kerrottava kyltillä. Monet liikkeet, esimerkiksi osavaltion suurin työllistäjä H-E-B Grocery, aikovat sallia asiakkaidensa aseet, kunhan ne pidetään piilossa. Näkyvillä kannettavia aseita he eivät salli jatkossakaan.

Aselakia vastustanut demokraatteihin kuuluva osavaltiovaltuutettu Diego Bernal sanoo Reutersille koko lain olevan virhe.

"En ymmärrä, miten aseiden tuominen osaksi jokapäiväistä elämää muuttaisi mitään paremmaksi", Bernal sanoo.

Aselakia ajaneen, eläkkeellä olevan kersantin, C. J. Grishamin, 41, mukaan ihmiset ylireagoivat.

"Perjantai ei eroa torstaista", Grisham sanoo Reutersille.

Grisham suunnitteli Reutersin mukaan kantavansa puoluekokouksessa kahta puoliautomaattista pistoolia vyöllään. 13-vuotiaalle tyttärelleen hän antoi vaaleanpunaisen 22. kaliberisen pienoiskiväärin 12-vuotislahjaksi.

Yksi lain kiistellyimmistä osa-alueista koskee poliisin oikeutta tarkistaa lupa keneltä tahansa asetta avoimesti kantavalta. Lakia ajaneiden mukaan se antaa vain poliiseille mahdollisuuden kiusata lainkuuliaisia kansalaisia.

Laissa on erikseen kielletty aseiden kantaminen, avoimesti tai kätketysti, muun muassa kouluissa, baareissa, urheiluareenoilla sekä lentokenttien turva-alueilla.
On kumma miten vähän saa aikaan, jos vain lakkaa yrittämästä. Paula 8v.

stefani

Ajatuksia ja ongelmia USA:sta:

https://www.youtube.com/watch?v=2AAJnOx4Jgk "Here's What Jesse Ventura Thinks About the Oath Keepers | Jesse Ventura Off The Grid - Ora TV"

Heillä on perustuslaillinen oikeus kantaa aseita näkyvillä (ainakin tuossa paikassa, mistä on kyse jutussa), mutta huomiota on kiinnittänyt se, että jostain syystä perustuslaillinen oikeus näyttää vain koskevan valkoisia kansalaisia.

sr

Osaako joku sanoa, mikä on syynä siihen valtavaan äläbäwälään, jota Obaman executive order on saanut aikaiseksi? Tai siis miksi touhun piti mennä ylipäänsä tuollaiseen presidentinvallan käyttöön sen sijaan, että kongressi olisi hoitanut hommansa?

Jos nyt oikein ymmärrän, niin Obaman määräys ei kiristä kenenkään sellaisen aseiden hankintaa, jolla nykysysteemissä on oikeus ase hankkia, vaan vain laajentaa taustojen tsekkaamiseen (=siis sen tarkastamisen, onko henkilöllä oikeus ase hankkia vai ei) sellaiseen asekauppaan, joka on tähän asti ollut kyseisten tarkastusten ulkopuolella (aseshowt ja nettikauppa). Luulisi jopa, että ns. kivijalka-asekaupat kannattaisivat tätä, koska se tekee kaupasta samalla tavoin säädeltyä kaikille, eikä siten mahdollista noiden kahden porsaanreikäporukan syövän markkinoita normaaleilta asekaupoilta.

Näen vastustukselle vain kolme huonoa perustetta:
1) Puhdas poliittisten pisteiden keruu. Asiaa vastustetaan vain, koska Obama ajaa sitä. Hänen tai kenenkään muun argumentteja muutoksen puolesta ei koitetakaan kumota, vaan esitetään asia puhtaana retoriikkana liittyen perustuslain 2. lisäykseen.

2) Kalteva pinta. Ajatellaan, että jos asekontrollipuolelle annetaan periksi tässä asiassa, jota vastaan ei oikeastaan ole mitään järkeviä perusteita, ja joka ei oikeasti rajoita kenenkään lainkuuliaisen oikeutta hankkia aseita, seuraava askel on sitten se, että aselakeja oikeasti kiristetään, eli luodaan uusia rajoituksia sille, mitä aseita kukin saa hankkia. Tämä perustelu on ihan yhtä huono kuin kaltevan pinnan perustelut aina muulloinkin.

3) Ollaan oikeasti sitä mieltä, että tuomittujen rikollisten ja mielisairaiden kuuluukin saada hankkia aseita ja nykylakia pidetään hyvänä savuverhona sille, että tämä on mukamas heiltä estetty. Tähän porukkaan ei mitenkään voi kuulua mitenkään merkittävä osa kansasta. Siihen voi kuulua asekauppiaat (jotka tietävät, että kun rikolliset saavat ostettua aseita, niin se johtaa siihen, että lainkuuliaiset kansalaiset hankkivat niitä entistä suuremmalla innolla itsensä puolustamiseksi). Tätä porukkaa voisi verrata vaikkapa ohjustehtailijoihin, jotka kylmän sodan aikana juhlivat, kun Neuvostoliitto lisäsi varusteluaan, mikä tietenkin amerikkalaisena on jotenkin absurdi ajatus, mutta jos elanto tulee ydinohjuksista, niin tuo ei kuulostakaan niin tyhmältä. Tähän porukkaan voi kuulua myös joitain äärioikeuston kyynikkoja, jotka haluavat, että otsikot pysyvät täynnä juttuja siitä, kun köyhät (etenkin mustat) rikolliset harrastavat väkivaltaa mahtavalla arsenaalilla, jolloin keskustelu pysyy siinä väkivallassa ja siinä, kuinka pahoja nämä ihmiset ovat, eikä siinä, että sen köyhän porukan ongelmia koitettaisiin oikeasti ratkaista. Heillekin on hyötyä siitä, että rikoksista tuomitut voivat suht helposti hankkia itselleen uusia aseita.

Keksiikö joku jotain oikeasti fiksuja perusteluja vastustaa taustojen tarkistusten laajentamista yksityishenkilöiden harrastamaan aseiden nettikauppaan?
With or without religion, you would have good people doing good things and evil people doing evil things. But for good people to do evil things, that takes religion. -Steven Weinberg
Faith = Pretending to know things you don't know

turjake

Minäpä keksin heti joitakin syitä.

Obaman asetuksessa vaaditaan background checkiä yksityisten väliseen asekauppaan. Pystyykö yksityinen henkilö tekemään tällaisen tarkistuksen rekistereistä, no ei tietenkään. Eihän ATF:n tietokantoihin päästetä ketä sattuu, tekemään hakuja kenestä sattuu huvittamaan.

Tämän vaatimuksen on tarkoitus koskea henkilöitä jotka ovat "in the business of selling firearms" ja näiden tulisi hakea toiminnalleen lupa ja rekisteröityä asekauppiaiksi. Rekisteröitymiselle voidaan sitten asettaa monenlaisia vaatimuksia ja maksuja sekä edellyttää vankeustuomion uhalla säilyttämään kirjanpito tietyn ajan, ja näin käytännössä luotaisiin aserekisteri kaikista aseenomistajista, jollaista laki ei anna nyt luoda.

Minun silmääni ei pikaisella vilkaisulla sattunut sitä tietoa monenko aseen myymällä olet viranomaisen silmissä 'asekauppias'. Olisi yksinkertaista pienentää sallittujen asekauppojen määrää kunnes se todella estäisi ihmisiä myymästä ja ostamasta aseita, onhan joillain alueilla voimassa 1 aseosto kuukaudessa- pykälä. Se ei haittaa ihmistä joka ostaa eläissään yhden aseen mutta keräilykokoelmaa on paha kartuttaa jos saat esim isosta huutokaupasta ostaa vain yhden aseen.

Tämä 'executive order' mahdollistaa sellaista asekontrollia jota ei voi saada muuten voimaan. Siksi tästä nousee meteli. Tämän määräyksen toteuttaminen aikaansaa valtakunnallisen aserekisterin kiertotien kautta ja kaikki aseenomistajat valtiovallan tietoon. Vaikka miten uskotellaan että tarkoitus on vain saada pois aseet vääristä käsistä, tämä on välttämätön askel jota ilman laajamittainen aseiden poiskerääminen ei ole mahdollista. Amerikkalaisilla ei ole kovin hyvä luotto valtioon heidän henkilökohtaisten asioidensa hoitajana saati siihen että joskus tulevaisuudessa rekistereitä ei käytettäisi eri tarkoitukseen kuin alun perin piti.