Sarastus-lehti

[Möhömaha]

Gregory Hoodin raivokas kirjoitus Globaali Favela (käännös Jarno Alander), joka paikoitellen tuo mieleen Mikko Ellilän kirjoituksen Yhteiskunta koostuu ihmisistä

Tarinassa kiteytyy jotakin hyvin oleellista. Rotu muodostaa perustan, jonka päälle kaikki muu politiikka aina rakentuu. Suuri läntisen rotupolitiikan valhe (valhe, joka antaa oikeutuksen kokonaisille poliittisille koneistoille) on, että eurooppalaisperäinen väestö jotenkin hyötyisi tummaihoisesta väestöstä, jota se jatkuvasti sortaa ja hyväksikäyttää. Todellisuudessa kaikkein selvimmin nähtävä ilmiö niin Latinalaisessa Amerikassa kuin Euroopassa on valkoisten halu paeta monikulttuurisuuden käytäntöä, vaikka he ylistävätkin sen teoriaa. Jopa Ruotsissa kantaväestö muuttaa pois "kulttuurisesti monimuotoisilta" asuinalueilta heti kun pienikin määrä Euroopan ulkopuolelta tulevia maahanmuuttajia saapuu sinne.

Me pakenemme, he seuraavat meitä, ja sitten he valittavat että me sorramme heitä. Kun kysymme, miksi heillä on niin kiire liittyä meidän rasistien seuraan, niin kommunistiset kulttijohtajat kuin epämuodostuneet näyttelijättäret antavat aina saman vastauksen: on Meidän Vikamme, että heidän yhteiskuntansa ovat siinä tilassa kuin ne ovat.

Tosiasia on, että kehitysmaiden yhteiskunnat eivät toimi, koska niissä asuu kehitysmaalaisia ihmisiä. Jos riittävän moni heistä tulee tänne, meidän yhteiskunnistamme tulee tismalleen samanlaisia. Jopa silloin kun heillä on aluksi rakenteellinen tai ympäristöllinen etulyöntiasema, lopputulos on aina sama.

He tarvitsevat meitä. Me emme tarvitse heitä. Emme ole koskaan tarvinneetkaan.
Aina kun valkoiset eurooppalaiset ovat yrittäneet integroida ei-valkoisia yhteiskuntajärjestelmiinsä, joko yhdenvertaisina kansalaisina, orjatyövoimana tai jotain siltä väliltä, olemme saaneet maksaa siitä kollektiivisesti. Mitä tahansa hyötyä orjuudesta tai siirtomaista olikaan, se ei lopulta ole mitään verrattuna väistämättömien sotien ja kapinoiden taloudellisiin ja inhimillisiin kustannuksiin.

Toisin kuin missään historian tuntemassa yhteiskunnassa, länsimaissa paras tapa osoittaa korkeaa statusta on saarnata äänekkäästi egalitaaristen arvojen puolesta ja samanaikaisesti eristää itsensä niiden seurauksilta. Ei ole pelkkää äärioikeistolaista piruilua huomauttaa, että Mark Zuckerberg sekä lahjoittaa rahaa maahanmuuton edistäjille että ostaa kiinteistöjä ja rakentaa niiden ympärille muureja suojautuakseen rupusakilta. Se on meidän maailmaamme ohjaava periaate.

Avoin yhteiskunta on valhe. On aina ollut. Ainoa kysymys kuuluu: mihin rajat vedetään? Me voimme rakentaa suurempia esteitä meille tärkeiden asuinalueiden, maiden ja sivilisaatioiden ympärille, tai voimme pystyttää lukemattomia pienoismuureja jokaisen kodin, kaupan ja aidatun asuinalueen ympärille rajataksemme itsellemme pienen rauhallisen tilan, jossa katselemme tv-ruuduiltamme kun maailma murenee ympärillämme.
...
Hallitsevalla luokallamme ei itsellään ole mitään panosta pelissä, ja sille kokonaiset yhteiskunnat ovat uhrattavissa. He uskovat voivansa eristäytyä monikulttuurisesta kaaoksesta ja panevat toivonsa siihen, että globaali taloudellinen ja teknologinen kehitys jatkuu tulevaisuudessakin ilman suurempia katkoksia. Ja jos itsensä eliitiksi nimittäneet kykenevät tukahduttamaan omien kansojensa kapinayritykset, kuten Foreign Policy -lehti taannoin asian muotoili, heille ei myöskään tuota ongelmia peukaloida yhteiskuntien demografista rakennetta niin, että heidän asemaansa ei enää uhkaa mikään.
...
Kyse ei ole vain globalismin ja nationalismin välisestä taistelusta. Kyse on siitä, millaisia haluamme olla. Voimme luoda itsellemme tulevaisuuden. Tai voimme hyväksyä paikkamme maailmanlaajuisessa slummissa. Mutta jos mikään ei muutu, tiedämme kyllä millainen "tulevaisuuden valtio" on ja millainen se tulee aina olemaan.

Saastuneella rannalla mätäneviä ruumiita. Vihamielisiä roskajoukkoja, jotka käyttävät omaa riippuvuuttaan meitä vastaan. Kulttuuriton, omaan saastaansa tukehtuva jättömaa. Ja toisin kuin ennen, tällä kertaa ei enää ole paikkaa mihin paeta.

[Abdul Reis]

Hännikäinen kirjoittaa hyvin PS:n surullisesta tilanteesta:

https://sarastuslehti.com/2016/08/21/perussuomalaiset-ja-machiavelli/

Kaikista puutteistaan huolimatta perussuomalaisille ei ole näkyvissä vakavasti otettavaa vaihtoehtoa. Useimmissa puolueissa on esimerkiksi maahanmuuttoon järkevästi suhtautuvia yksilöitä, mutta muualla kuin perussuomalaisissa he kuuluvat eristyksissä olevaan vähemmistöön ja heidän mahdollisuutensa yhteistyöhön muiden puolueiden samanmielisten kanssa ovat rajalliset. Yritykset perustaa toista, radikaalimpaa kansallismielistä puoluetta perussuomalaisten kilpailijaksi ovat kuivahtaneet alkuunsa. Kansallismielisen kilpailijan syntyminen ei välttämättä olisi huono asia, vaikka se jakaisikin äänestäjäkuntaa: toisen puolueen olemassaolo ehkä pakottaisi perussuomalaiset terävöittämään linjaansa ja pysymään paremmin lupauksissaan. Ongelma on vain siinä, että uutta puoluetta ei niin vain polkaista käyntiin – perussuomalaisetkin rakennettiin aikanaan SMP:n olemassaolevan puolueorganisaation päälle. Lisäksi uusien puolueiden perustajat ovat tähän mennessä toimineet niin amatöörimäisesti, etten odota heiltä kovin suuria. Suomidemokraatit teki jo lähtökuopissa poliittisen itsemurhan ottaessaan puheenjohtajakseen Olavi Mäenpään, jolla on ilmiömäinen kyky riitaantua kaikkien yhteistyökumppaniensa kanssa. Tosiasia on, että perussuomalaisten vaihtoehtona on tällä hetkellä vain epämääräinen ja eripurainen joukko mielenosoittajia ja internetsotureita.

Valitsivatpa perussuomalaiset minkä ratkaisun hyvänsä, on selvää että puolue tarvitsee ryhdikkäämmän linjan ja uuden puheenjohtajan, joka nousee kansallismielisten eikä vanhojen SMP:läisten riveistä. Lisäksi perimmäiseksi tavoitteeksi on asetettava laajempi kulttuurinen muutos, jossa puoluepolitiikka voi olla vain yksi osa.

[Tavan]

Nimenomaan kulttuuria pitäisi muuttaa. Vallitseva kulttuuri määrittelee politiikan suunnan. Niin kauan kuin Suomessa vallitseva kulttuuri on YOLO-hedonistinen, anti-kristillinen, globalistinen ja markkinatalouden hengessä pienintä yhteistä nimittäjää jahtaava, on minun vaikea nähdä toivoa politiikan muutoksen suhteen.

Kysymys kuuluu: miten vasemmistolaiset onnistuivat monessa suhteessa kääntämään vallitsevan kulttuurin suunnan 180 asteella viimeisen 50 vuoden aikana? Voimmeko käyttää samoja keinoja ja kääntää kulttuurin takaisin raiteilleen?

[Saturnalia]

Nimenomaan kulttuuria pitäisi muuttaa. Vallitseva kulttuuri määrittelee politiikan suunnan. Niin kauan kuin Suomessa vallitseva kulttuuri on YOLO-hedonistinen, anti-kristillinen, globalistinen ja markkinatalouden hengessä pienintä yhteistä nimittäjää jahtaava, on minun vaikea nähdä toivoa politiikan muutoksen suhteen.

Kysymys kuuluu: miten vasemmistolaiset onnistuivat monessa suhteessa kääntämään vallitsevan kulttuurin suunnan 180 asteella viimeisen 50 vuoden aikana? Voimmeko käyttää samoja keinoja ja kääntää kulttuurin takaisin raiteilleen?

Hyvä kommentti, ensimmäinen kappale. Erinomainen.
Miksi vasemmisto loi itsensä aikanaan voimalla läpi?
Syitä. 1. Hävitty sota Saksan rinnalla 2. Naapurissa Neuvostoliitto 3. Suuret ikäluokat 4. Yleinen trendi Euroopassa 60-luvulla vei vasemmalle.
Ajan henki oli sotien jälkeen, että nyt jotain ihan muuta kiitos, toiseen suuntaan. Käytyjen sotien miljoonat uhrit ja keskitysleirit olivat oikeasti valtava trauma tuolloin. Oikeisto ikään kuin antoi myös periksi, häpesi silmät päästään. Siihen saumaan oli hyvä valtavan kokoisten ikäluokkien ottaa valta.
Kuitenkin, tuona aikana, presidenttinämme oli oikea The Konservatiivi, eli UKK.

Kekkonen esti Kokoomuksen hallitukseen pääsyn, yleisin syin Kaikessa demokratian halveksunnassaan jo pelkästään tämä rauhoitti pelikenttää vasemmistolle paljon. Presidentti piti pahimman vastapelurin poissa vallasta. Aika oli toinen. Kekkonen vei maata tahtonsa mukaan, selitykseksi riitti "yleiset syyt", jos joku urputti. Moraaliposeeraus ei ollut edennyt vielä epidemian asteelle. 
Minkä tuosta ajasta voimme oppia? (jos mitään). Ehkä sen, että hyvän toteutuminen vaatii toisinaan hivenen likaista peliä.
Hyvä ei voita aina pelkällä hyvyydellä. Silloin pieni likainen peli hyväksyttiin, kun maa ja kansa hyötyi. Vähän kuin miten Ilja toimii nyt. Siinä on vähän samaa henkeä.

Kun nyt Machiavelli oli mainittu..

[kelloseppä]

Nimenomaan kulttuuria pitäisi muuttaa. Vallitseva kulttuuri määrittelee politiikan suunnan. Niin kauan kuin Suomessa vallitseva kulttuuri on YOLO-hedonistinen, anti-kristillinen, globalistinen ja markkinatalouden hengessä pienintä yhteistä nimittäjää jahtaava, on minun vaikea nähdä toivoa politiikan muutoksen suhteen.

Kysymys kuuluu: miten vasemmistolaiset onnistuivat monessa suhteessa kääntämään vallitsevan kulttuurin suunnan 180 asteella viimeisen 50 vuoden aikana? Voimmeko käyttää samoja keinoja ja kääntää kulttuurin takaisin raiteilleen?

Hyvä kommentti, ensimmäinen kappale. Erinomainen.
Miksi vasemmisto loi itsensä aikanaan voimalla läpi?
Syitä. 1. Hävitty sota Saksan rinnalla 2. Naapurissa Neuvostoliitto 3. Suuret ikäluokat 4. Yleinen trendi Euroopassa 60-luvulla vei vasemmalle.
Ajan henki oli sotien jälkeen, että nyt jotain ihan muuta kiitos, toiseen suuntaan. Käytyjen sotien miljoonat uhrit ja keskitysleirit olivat oikeasti valtava trauma tuolloin. Oikeisto ikään kuin antoi myös periksi, häpesi silmät päästään. Siihen saumaan oli hyvä valtavan kokoisten ikäluokkien ottaa valta.
Kuitenkin, tuona aikana, presidenttinämme oli oikea The Konservatiivi, eli UKK.
...

Pyrin tarkentamaan ylläesitettyä runkoa.

Hävitty, mutta torjuntavoitettu sota on mielestäni yhtä kahtiajakautunut kuin luonnehdintani antaa olettaa; selkeän pesäeron tekeminen omiin muiluttaja Uraliin rynnijöistä yhtäällä ja hirttolavalta laskeutuvan hirttosilmukkaa jo kaulallaan tuneteneen riemu. Omassa arkipäivän ympyröissä helpotus hulluuden loppumisesta ja riemu eloonjäämisestä yhdistyy nim. Saturnalian syyksi no 1. Tätä voisi ehkä kutsua sotakorvausten maksamisen hengeksi. Eloonjäämisen pakko loi hyveen, joka palkittiin pavlovilaisittain Porkkalan palautuksella, mikä viimeistään sulatti Suomessa kiihkeimmän ideologisen vihan käytännön tarkoituksenmukaisuuskysymykseksi, mikä NL:n kannalta aluksi riitti pikku maskotilta odotettavaksi käytökseksi. Vasta sitten alkavat suomettumisen lukuista purot, joita NL yhdisti teitoisesti vuolaiksi virroiksi, tuottamaan nim. Saturnalian syytä no 2. Suurien ikäluokkien myötä oli taasen sotakorvaushengessä pakko rakentaa infra ja hallinto - karjalaisten asuttamisen ja jälleenrakennuksen keskellä. Heille tulevaisuus näyttäytyi täydellisesti aina parempana kuin menneisyys, kiitos kohtien 1 ja 2. Tämä kehityspositivistinen henkinen ja lähes yksinomaan fyysinen todellisuus kiitos talouskasvun ja elintason satumaisen nousun, eikä vain elämänasenne, loi uskon suurten ikäluokkien vihdoin rakentavan aidosti entistä ehomman maailman, olisi nähdäkseni nim. Saturnalian syy no 3. Varmuus ikuisen rauhan ihanneyhteiskunnan rakentamisen ihmiskunnan historiassa ainutkertaisen kyvystä omaamisesta vei suuret ikäluokat niiden samojen harhojen luo, joiden houreista 1920-luvun alun bolsevismi oli ammentanut inspiraatiotaan. Tällaisen kyvyn luuloteltu omaaminen vosii olla nim. Saturnalian syy no 4.

Nykyään olemme riippumatta tahtotilastamme uudelleen kivulloisella tiellä kohti pakkoa ja järkevää tarkoituksenmukaisuutta (toki sitä osataan Suomessa tehdä toistaiseksi lähinnä järjettömin perustein valikoiden ja kovin väärässä järjestyksessä), mutta meitä rasittaa suomettuminen uusien lipsuttelukohteiden löytämisen uskomattomaton halu ja kehityspositivistisen ympäristön puuttuminen kiitos talouslamojen, oman sairaan hallinnomme, ekologisen tietoisuuden ja terrorismin kaltaisen valtiollisesti hallitsemattoman väkivallan kierre. Tälläinen ympäristö ei ole vielä luonut suuren mittakaavan harhoja, joiden houreita seurata ja siksi juuri nyt olemme hämillämme ja etsimme. Etsimme sangen epätoivoisesti. Juuri siksi se, mihin sitten hetken päästä kollektiivisesti tartutaan on ...

_{Disclaimeri: pyydän, että kirjoitukseni ymmärretään pyrkimyksenä jatkaa nim. Saturnalian pohdintaa "ajan hengestä" tai "ajan kulttuurista", joita kumpaistakin termiä pidän huonona, mutta en pysty luomaan ainakaan nyt mielestäni yhtään parempaa termiä. Älkää pitäkö siis ylläolevaa histriallisena analyysina menneisyyden tapahtumista, vaan pyrkimyksenä syventää nim. Saturnalian esittämää neljää syytä ja pyrkimyksenä hahmottaa niiden samojen syiden olemusta nykypäivässämme.}

[Saturnalia]

Erittäin hyvä kirjoitus kyllä jälleen Hännikäiseltä. Ajattelumme on hyvin samanlaista, vaikka näkemyksissämme idästä pieni ero onkin.
Perussuomalaisilla on ollut suuri tarve antaa itsestään kuva asiallisena ja vakavasti otettavana puolueena. Suomalaisessa kulttuurissa jälkimmäinen edellyttää edellistä. Että voi tulla otetuksi vakavasti, täytyy olla liki yliasiallinen, kuiva, virkamiesmäinen, olla ilmaisematta mitään tunnetta. Jos ilmaisee mitään tunnetta, jopa suorastaan kiihtyy asiansa puolesta, niin menettää pelin. Kaveri joka pysyy viilipyttynä katsotaan meillä aina väittelyn voittajaksi, vaikka hän olisi täysin väärässä. Tämä protestanttinen ihanne on sinänsä ihan hyvä, emme kaipaa mitään lähi-idän äbäläwäbälää tänne päätöksentekoon, mutta se toinenkin äärimmäisyys voi olla yhtä kohtalokas. Politiikka on tunnetta ja esiintymistä omille myös.

Soini oli 2000-luvulla hyvässä vedossa, mutta nykytilanteessa hän alkaa olla menneisyyden mies. Ihanteet ovat muuttuneet. Viilipyttymäisyys ei ole enää se kovin kortti, eikä se yksinään riitä mihinkään. Suuressa kuvassa kysymys ei ole helppo. Olemme tottuneet luopumaan machiavellimäisyydestämme pitääksemme kansakunnan kasassa, näyttääksemme maailmalle että me kyllä osaamme hoitaa asiamme asiallisesti, saadaksemme arvostusta. Emme halua antaa maailmalle kuvaa että meillä "riidellään", vaan viileän virkamiesmäisen kuvan. Pelkäämme että asioihimme puututaan ulkoa ja hajoamme, jos laittaisimme politiikassa vähän tunnetta peliin. Tunnemme yhä kävelevämme munankuorilla. Tästä syystä viilipyttymäisyydestä on tullut suuri ihanne, mikä johtaa perussuomalaisten tapauksessa tällaiseen lopputulemaan.

[Herbert]

https://sarastuslehti.com/2016/08/31/lugenpresse/

[J. Lannan haamu]

Kysymys kuuluu: miten vasemmistolaiset onnistuivat monessa suhteessa kääntämään vallitsevan kulttuurin suunnan 180 asteella viimeisen 50 vuoden aikana? Voimmeko käyttää samoja keinoja ja kääntää kulttuurin takaisin raiteilleen?

Totesit erittäin oleellisessa kirjoituksessasi, että kulttuuria tulisi muuttaa. Tämä on metafyysinen ajatelma, mutta mielestäni kulttuuri on kehittynyt ja vauhdissaan ohittanut jo pisteen, jossa ihminen itse luo sitä (kulttuuria). Ennen ihminen loi jotain ja sitä pidettiin tai se määriteltiin kulttuuriksi. Nyt maailma etenee jo siihen malliin, että kulttuurin muokkaaminen on hankalampaa. Mutta asiaa...

Vasemmistolaiset eivät mielestäni välttämättä kääntäneet kulttuuria, oli yksinkertaisesti vaan sen aika. Minkä aika? Liberalismin. Eli ihmiskunnan kehittymisen tiettyyn vaiheeseen, jossa se alkoi tuhoamaan itseään. Nyt viimeistään on aika ymmärtää, että tämä individualismi yhdistettynä liberalismiin on totaalisen tuhon tie. Tähän kun lisätään kehittyminen, konsumerismi ja globalisaatio niin johan on myrkkysoppa. Tosin mainitsen selkeyden vuoksi, että kaikki noista vuorovaikutuksellisesti tukevat liberalismia.

Koko länsimainen yhteiskunta kehittyi pisteeseen, joka synnytti nykyvasemmiston. Työtä vieroksuvan, paksusankaisia silmälaseja käyttävän, fyysisesti huonokuntoisen, suvaitsevan, ympäristöä ja yhteiskuntaa syyttävän loiseläjän, jonka kontribuutio maailmaa kohtaan on negatiivinen. Tämä on todellakin jonkin 'ihmistä' suuremman entiteetin synnyttämä. Itse uskon Gaian olevan taustalla. Ihminen on elänyt yli varojensa, kehittynyt pisteeseen jossa ainoa vaihtoehto on synnyttää tuho ja tasoittaminen ihmisestä itsestään käsin.

Kuinka me voimme hyödyntää tilannetta, tai voimmeko me millään tavalla kääntää tilannetta?? Emme voi! Emme siitä yksinkertaisesta syystä, että jos massan, sen keskivertoihmisen tai suvaitsevaisen, kenen tahansa ihmisen silmät eivät avaudu tässä vaiheessa, näillä kaikilla tiedoilla ja kokemuksilla, niin mikään ei voi sitä avata.

Tiedättekö, homo modernicus (jäsen Klassinen) on niin rypevä merkityksettömyyden tunteessa, että se vaikka viiltää itseään tuontikulttuurin terällä samalla tavalla kuin petetty ja elämään kyllästynyt, siltikin kaiken saanut 15 vuotias nuori tyttö. Vain tunteakseen olevansa elossa....

[kriittinen_ajattelija]

Ihan kiintoisa fakta muuten kuinka monet sarastuskirjoittajat on russofoobisia ja Amerikan imperialismin tukijoita, Jukka Aakula jopa haluaa Hillaryn pressaksi mieluummin kuin Trumpin, venäläisten takia. http://kansankokonaisuus.blogspot.fi/2016/09/usa-maailmanpoliisina-vai-moninapainen_1.html

Ei sillä, että asia minua liikuttaisi.

[Nationalisti]

Ihan kiintoisa fakta muuten kuinka käytännössä kaikki sarastuskirjoittajat on russofoobisia ja Amerikan imperialismin tukijoita

Ei ole.

[N. A. Saramo]

Sarastus-lehden uusimmassa kirjoituksessa "Ääriliikkeet pelinappuloina" Timo Hännikäinen käsittelee politiikan marginaaleja sekä "kabinettien ja katujen" muodostamaa poliittisen elämän kokonaisuutta sekä sen hallintaa. Otteita:

Ääriliikkeet pelinappuloina

Puhe ääripäistä ja maltillisuudesta on useimmiten tarkoitushakuista manipulointia. Poliitikolle se on salonkikelpoinen tapa sanoa: valitkaa minut, tai muuten nuo hullut pääsevät valtaan. Jokainen valtaa tavoitteleva haluaa esiintyä kultaisena keskitienä äärimmäisyyksien välissä, harjoittipa sitten valtaan päästyään miten äärimmäistä politiikkaa tahansa. – –

"Maltillisuuteen" ripustautuminen ei myöskään ole kovin käytännöllinen valinta, sillä riippuu kokonaan tilanteesta, tarvitaanko lempeitä vai jyrkkiä ratkaisuja. Joskus on tarjottava leipää ja sirkushuveja, joskus verta, hikeä ja kyyneleitä. Usein maltillisuus onkin arkaa turvallisuushakuisuutta, haluttomuutta tehdä sitovia ratkaisuja silloinkin kun se olisi moraalisesti välttämätöntä. Lisäksi se, mitä pidetään äärimmäisenä, vaihtelee ajankohdan mukaan. Nykyään äärimielipiteinä pidetään monia kantoja, jotka olivat vielä muutamia vuosia sitten lähes itsestäänselviä.

– – Suomen poliittinen tilanne on tällä hetkellä kehittymässä vaiheeseen, jossa kannatukseltaan vähäpätöiset ääriryhmät ovat tärkeitä nappuloita paljon suuremmassa pelissä.

Vasemmisto onkin pääosin hyötynyt oman puolensa ääriryhmistä. Anarkistien ja monenkirjavien antifasistiryhmien tavallinen kannattajakunta koostuu lähinnä keskenkasvuisista huligaaneista, taparikollisista ja puolisyrjäytyneistä, mutta näiden liikkeiden näkyvät aktiivit tuottavat paljon informaatiota ja disinformaatiota, jota valtavirtaisempi vasemmisto käyttää hyväkseen. Nimilistat "natseista" ja spekulaatiot kansallismielisten kätketyistä agendoista leviävät aktivistipiireistä vasemmistolaisille toimittajille ja edelleen laajempaan tietoisuuteen. Äärivasemmistolaiset ovat myös kokeneita mielenosoitusten ja protestien järjestäjiä ja tarjoavat hyvää vetoapua joukkotilaisuuksiin. Lisäksi he hoitavat valtavirtaisemman vasemmiston puolesta likaisen työn eli näyttävän rähinöinnin ja vastapuolen edustajien laittoman ahdistelun.

Merkittävin nykytilanteessa hiljattain tapahtunut käänne on se, että valtavirtainen oikeisto on alkanut hyväksyä vasemmiston vaatimukset "nollatoleranssista rasismille". Muutama viikko sitten kokoomuslainen sisäministeri Paula Risikko antoi poliisijohdolle tehtäväksi valmistella uusia toimintamalleja "vihapuheeseen" puuttumiseksi. – – Suunnilleen samoihin aikoihin Petteri Orpo toisti vasemmiston väitteitä perussuomalaisten kytköksistä ääriryhmiin ja vaati niiden selvittämistä. Näin vasemmisto on onnistunut hyödyntämään Vastarintaliikettä juntatakseen tavoitteitaan läpi jopa poliittisten vastustajiensa joukossa.

Ääriliikkeiden suurin haaste on siinä, että ne näyttävät tarjoavan vaihtoehdon. Siinä missä valtaosa maahanmuuttokriitikoista tarjoaa pelkkiä pragmaattisia analyyseja monikulttuurisuuden toimimattomuudesta tai konservatiivista säilyttämispyrkimystä tilanteessa jossa säilytettävää ei enää juurikaan ole, kansallissosialistit tarjoavat yhteisöllisyyttä, identiteettiä ja radikaalisti toisenlaista poliittista järjestelmää. Heidän ratkaisuehdotuksensa ovat tietenkin karkeita ja toteutuessaan tuhoisia, mutta niissä on kuitenkin jotain kouriintuntuvaa ja ne saattavat vedota moniin turhautuneisiin yksilöihin. Perusongelma on siinä, että moderni konsumeristinen kulttuuri synnyttää henkisen tyhjiön, joka ennen pitkää alkaa täyttyä poliittisilla pelastususkonnoilla.

– – jotta kansallismieliset voisivat välttää marginalisoitumisen tai ääriryhmien suosion kasvun, heidän olisi tarjottava ihmisille muutakin kuin loputonta debattia ja mahdollisuutta äänestää samanmielisiä ehdokkaita neljän vuoden välein. Tässä ääriliikkeet ovat viime aikoihin saakka olleet etulyöntiasemassa: niillä on katuaktivismia, omaa julkaisutoimintaa, kokoontumistiloja, juhlatilaisuuksia, harrastustoimintaa... Sellainen vetää puoleensa etenkin nuorta väkeä, jolle perinteinen poliittinen toiminta riviäänestäjänä tai puolueorganisaatioissa tuntuu liian etäiseltä. Kuluneen vuoden aikana vastaavaa on alkanut näkyä ääriliikkeiden ulkopuolellakin, mitä pidän myönteisenä kehityksenä. Kansallismieliset voivat tehokkaimmin hyötyä oman puolensa ääriaineksista omaksumalla joitakin heidän toimintatapojaan ja näin houkuttelemalla turhautuneita ja ääriliikkeisiin vetoa tuntevia järkevämpien ryhmien pariin. Tulevaisuus kuuluu sille, joka osaa toimia niin kabineteissa kuin kaduilla.

Koko kirjoitus osoitteessa https://sarastuslehti.com/2016/10/15/aariliikkeet-pelinappuloina/.

[Saturnalia]

Ehdit ensin. Taas olen Timpan kanssa samaa mieltä. Tilannehan on jo pitkään ollut se, ettei¨vasemmistoa ja liberaalioikeistoa erota enää kuin kannat verotukseen ja yksityistämiseen. Luulen että lähitulevaisuudessa he pääsevät näistäkin kysymyksistä neuvottelemalla yli, jolloin vasemmisto ja liberaalioikeisto yhdistyvät samaksi puolueeksi, 1984-tyyliseksi megakoalitioksi. Olen hieman sarkastinen, mutta ainoastaan hieman.

Kansallismielisen liikkeen yksi heikkous Suomessa on, ettei sillä ole juuri muuta agendaa kuin maahanmuuttokritiikki. Ainoa asia mikä liikkeen ihmisiä yhdistää on maahanmuuttokritiikki. Siinä on toki myös hienoutensa, joka on johtanut siihen että esimerkiksi hommafoorumi on tällä hetkellä aidosti monimielinen ja avoin keskustelufoorumi. Poliittinen liike kuitenkin tarvitsee iskevämpiä, terävämpiä tavoitteita ja monta niitä. Maahanmuuttokritiikki, check. Mitkä ovat liikkeen neljä muuta vahvaa tavoitetta?

Kysymys on toki hankala, koska avointen ovien linja parhaimmillaan tuo yhteen suuren joukon ja johtaa menestymisiin kuten The Jytky. Maahanmuuttokriittiset ovat paljon monimielisempi ryhmä, kuin vasemmisto. Jos esimerkiksi ajatellaan, että kansallismielinen liike ottaisi tiukan oman linjan talouspolitiikassa, niin liike todennäköisesti kutistuisi heti puoleen koska liikkeessä on talouspoliittiselta ajattelultaan demareita sekä libertaareja, oikeistoa ja vasemmistoa, köyhiä ja vähemmän köyhiä. Federalisteja sekä EU-vastaisia, jne. Vasemmistolla ei ole tällaista moniarvoisuutta rasitteenaan, vaan he ovat samoilla linjoilla lähes kaikesta, yhtenäinen joukko kaikissa kysymyksissä.

Uusi liike, joka määrittelisi hyvin tiukasti linjansa kaikkeen maan ja taivaan väliltä olisi virkistävä uusi asia, vaikka jäisi aluksi todella pieneksi, ja ehkä pysyvästikin. Jos maahanmuuttokriittinen ryhmä tavoittelee samanlaista konsensusta kaikessa kuin mikä vasemmistossa vallitsee, niin ryhmästä muodostuu pieni. Kaiken tämän uhallakin olisi ehkä vain lyötävä kortit pöytään tavoittelematta keskitietä, millä en tarkoita uuden kansallis-sosialistisen puolueen perustamista, tietyntyyppistä ehdottomuutta kylläkin. Vasemmisto ei oikeasti pääse keskuudessaan lähellekään sitä moniäänisyyttä, mikä tässä tuvassa vallitsee. Onko se sitten hyvä vaiko huono asia poliittisen liikkeen tavoitteena, en tiedä.

[Mangustin]

Kysymys kuuluu: miten vasemmistolaiset onnistuivat monessa suhteessa kääntämään vallitsevan kulttuurin suunnan 180 asteella viimeisen 50 vuoden aikana? Voimmeko käyttää samoja keinoja ja kääntää kulttuurin takaisin raiteilleen?

YOLO-hedonismi ja ns. korkeampien arvojen hylkääminen on helppo markkinoida massoille, koska se vetoaa ihmisten luonnollisiin impulsseihin. Rappiolle heittäytyminen on tavattoman helppoa, ryhdistäytyminen paljon vaikeampaa.

Kulttuuria ei voi demokratiassa kääntää väkisin, vaan muutos on myytävä samoille ihmisille jotka aiemmin ostivat konsumerismi-narsismin. Se ei ole toivoton tehtävä, meidän tulee vain päättäväisesti vedota ihmisen luonnolliseen kaipaukseen jotain suurempaa kohtaan.

Impulssiensa tyydyttämisen perässä juokseva ihminen ei koskaan tule tyytyväiseksi. Rohkeuden ja itsehillinnän puute ilmenee raukkamaisuutena ja hillittömyytenä ja aiheuttaa häpeää, jota myös synnintunnoksi kutsutaaan. Henkiseen tyhjyyteen on nykyään tarjolla kaikenlaisia tuotteita ja palveluita, jotka kuitenkin jättävät kuluttajansa sielun tyhjäksi ellei hän löydä syvempää merkitystä oman navan ympärillä pyörivän meditaatioteollisuuden tilalle.

Maslow'n (kritisoidussa) tarvehierarkiassa ns. korkeammat tarpeet ovat yhteenkuuluvuus (rakkaus, ystävyys, perhe, yhteisö...), arvostus (ml. itsekunnioitus), itsensä toteuttaminen (kutsumus) ja korkeimpana transendenssi (usko, hengellisyys). Narsistinen kulttuuri oikeastaan sabotoi meidän kaikkien kykyä saavuttaa näitä, mutta vapaassa yhteiskunnassa on mahdollista uida vastavirtaan. Tolkienin suosio sukupolvesta toiseen todistaa, että nuorilla on myös kyky tunnistaa hyveet ja arvostaa niitä.

Kulttuurisen ryhtiliikkeen edistämisessä on tärkeintä todistaa omalla elämällään, mikä samalla on vaikeinta. Vasemmistoa ei mikään tyydytä niinkuin traditionaalisia (kristittyjä) eurooppalaisia arvoja kannattavien kaksinaismoralismin osoittaminen.

[Tavan]

^Lohdullista on, että en usko että olemme yksin tai omillamme tässä kulttuurisodassa. Voidaan sanoa, että korkeammista voimista se kaikkein korkein haluaa samaa kuin mekin. Alkuperäinen ryhtiliike ylös pakanuudesta oli luonteeltaan kirjaimellisesti ihmeellinen. Arvelen että sama tulee olemaan totta myös uuden ryhtiliikkeen kanssa.

[J. Lannan haamu]

Menee off-topiciksi osaltani, mutta pohdin tuota Saturnalian hyvää pohdintaa siitä, että mitkä ovat kansallismielisten neljä muuta vahvaa tavoitetta. Teen tästä ketjun vielä tupaan tänään, ellei joku ehdi tehdä ennen. Mielestäni ne tavoitteet (ovatko ne tavoitteita vai funktioita...?) tulee olla tarpeeksi syvällisiä ja kokonaisvaltaisia, sellaisia joiden puute selkeästi on johtanut rappion tielle ja kestämättömään yhteiskuntamalliin.

Mielestäni ihmisen luontosuhde on yksi. Traditio on toinen. Maskuliinisuus ja feminiinisyys kolmas. Neljäntenä voisi pitää eräänlaista fyysistä kehitystä. Okei, ehkä osa menee päällekkäin ja nuo ovat tällä tavalla äkkiseltään heitettyjä, mutta perustelen myöhemmin tarkemmin näiden funktiot. Ja oletan, että tuo maahanmuuttokritiikki pitää jo sisällään ajatuksen lokaalisuudesta ja oman kulttuurillisen viitekehyksen puolesta puhumisesta.

Tämä alkaa jo näyttää hyvältä, viime aikoina olemme miettineet sitä, että asioita pitäisi pohtia kokonaisvaltaisemmin. Tämä katastrofaalinen maahanmuutto-ongelma on nimittäin vain seuraus ja osa suurempaa kokonaisuutta. Onneksi tässä vaihessa jo sentään alamme pohtia niitä juurisyitä ja kolikon kaikkia puolia....

[hattiwatti]

Kansallismielisen liikkeen yksi heikkous Suomessa on, ettei sillä ole juuri muuta agendaa kuin maahanmuuttokritiikki. Ainoa asia mikä liikkeen ihmisiä yhdistää on maahanmuuttokritiikki. Siinä on toki myös hienoutensa, joka on johtanut siihen että esimerkiksi hommafoorumi on tällä hetkellä aidosti monimielinen ja avoin keskustelufoorumi. Poliittinen liike kuitenkin tarvitsee iskevämpiä, terävämpiä tavoitteita ja monta niitä. Maahanmuuttokritiikki, check. Mitkä ovat liikkeen neljä muuta vahvaa tavoitetta?

Ei tarvita kuin yksi tavoite: kaiken päätäntävallan keskittäminen kansalliselle tasolle Ulko, turva, raha, finanssi, maahanmuutto, kauppa, ja kaikessa muussakin politiikassa. Lisäksi valtarakenteiden pirstominen myös kansan sisällä mahdollisimman lähelle ihmisiä ja vaikutusmahdollisuudet pääomakeskittymien ja etujäjrestöjen ohi vaikka kansanäänestyksillä. Silloin ratkeaa matupolitiikka ja kaikki muu itsellään.

Ongelmallista, että Hallikset ja Hännikäiset ja muut NATOttajat eivät ole kansallismielisiä samaan tapaan kuin vaikkapa Euroopan nuivat puolueet tämän homman käsittävät. Sisulaisuus on poseeraamista ja pönköttämistä, hallislaisuus pikkubyrokraattina olemista ja isoissa kysymyksissä pyrkimystä siirtää kansallista määräysvaltaa korkeammilel tasoille (jopa matupolitiikka EU:lle) ja Hännikäisen kuvio lienee lähinnä kulttuurielitismi ja toivo että olisi joku kansallis-alakulttuuri - kovasta valtapolitiikasta ei tunnu olevan kiinnostunut.

Tässähän yllä tämä ainaisongelma lienee jota ei koskaan voine toistaa tarpeeksi. Hirveästi sillä kansallismielisyydellä ratsastetaan, mutta vallan keskittämistä kansalle ja vallansiirtoa kaikille ylikansallisille liitoille johdonmukaisesti vastustava linja ei saa paljoa kannatusta kovinkaan monelta. Ehkä järkevintä olisi, että mahdollisimman moni toimisi Euroopan kansallis-puolueiden kanssa vaihdossa.

[Saturnalia]

Ei tarvita kuin yksi tavoite: kaiken päätäntävallan keskittäminen kansalliselle tasolle Ulko, turva, raha, finanssi, maahanmuutto, kauppa, ja kaikessa muussakin politiikassa. Lisäksi valtarakenteiden pirstominen myös kansan sisällä mahdollisimman lähelle ihmisiä ja vaikutusmahdollisuudet pääomakeskittymien ja etujäjrestöjen ohi vaikka kansanäänestyksillä. Silloin ratkeaa matupolitiikka ja kaikki muu itsellään.

Ongelmallista, että Hallikset ja Hännikäiset ja muut NATOttajat eivät ole kansallismielisiä samaan tapaan kuin vaikkapa Euroopan nuivat puolueet tämän homman käsittävät. Sisulaisuus on poseeraamista ja pönköttämistä, hallislaisuus pikkubyrokraattina olemista ja isoissa kysymyksissä pyrkimystä siirtää kansallista määräysvaltaa korkeammilel tasoille (jopa matupolitiikka EU:lle) ja Hännikäisen kuvio lienee lähinnä kulttuurielitismi ja toivo että olisi joku kansallis-alakulttuuri - kovasta valtapolitiikasta ei tunnu olevan kiinnostunut.

Tässähän yllä tämä ainaisongelma lienee jota ei koskaan voine toistaa tarpeeksi. Hirveästi sillä kansallismielisyydellä ratsastetaan, mutta vallan keskittämistä kansalle ja vallansiirtoa kaikille ylikansallisille liitoille johdonmukaisesti vastustava linja ei saa paljoa kannatusta kovinkaan monelta. Ehkä järkevintä olisi, että mahdollisimman moni toimisi Euroopan kansallis-puolueiden kanssa vaihdossa.

Jep. Olen pääosin kanssasi täsmälleen samaa mieltä, mutta Hännikäistä vuosia lukeneena puolustan häntä sen verran että mies on kyllä oikeasti kansallismielinen ja terävä kuin partaveitsi, vaikka ei itänaapuristamme pidäkään. Hännikäinen on älyltään vähintäänkin Halla-ahon luokkaa, vaikka ei ole mikään julkkis eikä poliitikko samassa mitassa, eikä esiintyjä. Se on totta että Suomessa kulttuurimarxistit saivat selkävoiton parissakymmenessä vuodessa. Konservatiivinen perintömme tuhoutui tuona aikana. Euroopan maissa se ei ole tuhoutunut kokonaan.

Suomessa mennään aina äärimmäisyyksiin, tällä kertaa liberalismissa. Euroopan maissa on vahva konservatiivinen historia, joka hillitsee äärimmäisyyksiä. Neuvostoliiton hajoamista seuranneina kahtenä vuosikymmenmenä me käytännössä tuhouduimme kokonaan. Olemme nykyään kuin ilmapallo. Ilman perinteitä, peruskalliota, pohjavirtaa. Olemme yhä nuori valtio eurooppalaisessa mittakaavassa. Pelkkä ryssäviha ei riitä mihinkään, tarvitaan enemmän. Luterilainen perinteemme on anti-konservatiivinen, kapinallinen, protestoiva. Menestymme underdoggina, alakynnessä. Vapaalla eurooppalaisella preerialla olemme hukassa. Luterilaisuus on dynamiikkaa, ei säilyttämistä.

[AJIH]

Jep. Olen pääosin kanssasi täsmälleen samaa mieltä, mutta Hännikäistä vuosia lukeneena puolustan häntä sen verran että mies on kyllä oikeasti kansallismielinen ja terävä kuin partaveitsi, vaikka ei itänaapuristamme pidäkään. Hännikäinen on älyltään vähintäänkin Halla-ahon luokkaa, vaikka ei ole mikään julkkis eikä poliitikko samassa mitassa, eikä esiintyjä. Se on totta että Suomessa kulttuurimarxistit saivat selkävoiton parissakymmenessä vuodessa. Konservatiivinen perintömme tuhoutui tuona aikana. Euroopan maissa se ei ole tuhoutunut kokonaan.

Suomessa mennään aina äärimmäisyyksiin, tällä kertaa liberalismissa. Euroopan maissa on vahva konservatiivinen historia, joka hillitsee äärimmäisyyksiä. Neuvostoliiton hajoamista seuranneina kahtenä vuosikymmenmenä me käytännössä tuhouduimme kokonaan. Olemme nykyään kuin ilmapallo. Ilman perinteitä, peruskalliota, pohjavirtaa. Olemme yhä nuori valtio eurooppalaisessa mittakaavassa. Pelkkä ryssäviha ei riitä mihinkään, tarvitaan enemmän. Luterilainen perinteemme on anti-konservatiivinen, kapinallinen, protestoiva. Menestymme underdoggina, alakynnessä. Vapaalla eurooppalaisella preerialla olemme hukassa. Luterilaisuus on dynamiikkaa, ei säilyttämistä.

Tämä oli niin mielenkiintoinen kirjoitus, että olin suorastaan pakotettu vastaamaan ja esittämään tarkentavia kysymyksiä: Mitä nyt tarkoitetaan "luterilaisuudella" tai "luterilaisella perinteellä"? Suomen ev.lut. kirkon toiminta nimittäin ei ole perinteistä, jotkut jopa sanovat ettei se enimmäkseen ole edes luterilaista. Mitä vastaan esimerkiksi ev.lut. kirkko on protestoinut? Sehän on noudattanut 1900-luvulla lähinnä valtiovallan ja kansakunnan yleisiä ajatusvirtauksia, mitä vastaan se on ollut kapinallinen? Entä onko kyseessä sitten anti-konservatiivisuus? Tämän sanan on kaiketi tarkoitettava konservatiivisuuden vastaista, siis jonkinlaista kannanottoa, jossa irtisanoudutaan jostain perinteestä. Mutta kuinka tällainen kuvaisi Suomen ev.lut. kirkkoa, joka sanoo pohjautuvansa Raamattuun ja tunnustuskirjoihin? Jos katsotaan luterilaisuutta siten, miten sen tulisi olla oman ilmoituksensa perusteella, senhän pitäisi olla mahdollisimman jämähtänyttä, sillä ei pitäisi olla minkäänlaisia mahdollisuuksia uusiin oppeihin tai käytänteisiin – toisin kuin Rooman kirkolla, joka on julistanut uusia dogmeja jopa 1800-luvulla. Se, mitä Suomen ev.lut. kirkossa on tapahtunut, on jonkinlainen yhdistelmä hajamielisyyttä ja luterilaiselle – valitettavasti – perinteistä valtiokirkollisuutta. – Se, mitä yritän sanoa, on etten ymmärrä sanojan "anti-konservatiivisuus", "kapinallinen" ja "protestoiva" käyttöä tässä yhteydessä.

Konservatiivisuus on muuten vaikea sana, sillä konservatiivisuus on aina kulttuurikohtaista. On aina selitettävä, mistä konservatiivisuudesta on kysymys, lisäksi voidaan joutua kielellisiin hankaluuksiin sen suhteen, mitä ovat käytännöt ja ihanteet. Jos luterilaisuus nyt olisi anti-konservatiivusta, niin mitä olisi konservatiivisuus Suomessa? Anti-luterilaisuuttako? Tämä näyttää kuitenkin ristiriidalta.

[Yhteisöjäävi]

Hännikäisen uusimmassa kirjassa Kuolevainen edistysuskon heikkouksista keskustelu toteutuu paikoin jopa varsin surumielisin sanankääntein. Tässä näyttää olevan uutta sävytystä siihen ponnekkuuteen nähden jolla hän aiemmin on liberalismin dogmeja haastanut. Toki kuolema ja kuolevaisuus kirjan aiheina oletettavasti osaltaan myös sanelevat tekstin sävellajiksi mollin eri muunnelmia. Joka tapauksessa kirja on taas ehtaa Hännikäistä, hienosti kirjoitettu ja kirkkaasti ajateltu. Laitan tähän näytteeksi pari lyhyttä kappaletta kirjasta.

"Joidenkin mielestä ihmislaji voi kehittyä jollekin korkeammalle tasolle ja kaikkien on mahdollista elää sopusoinnussa. Näin ajattelevat ovat vaarallisia yksilöitä. He luopuvat ensimmäisinä henkilökohtaisesta vapaudestaan ja vastuustaan ja heittäytyvät mukaan johonkin loputonta edistystä tai maanpäällistä paratiisia lupaavaan liikkeeseen. Heidän mielestään maailmaa on jatkuvasti parannettava, ja parempi tarkoittaa heille helpompaa ja turvallisempaa. Tätä asteittaisen parantelun tietä on tarkoitus edetä aina... niin, mihin saakka?" (Kuolevainen, s. 75)

"Joukkomurhia tosin aletaan tehdä jo idyllin rakentamisvaiheessa. Yrittäessään pakottaa ihmisiä hyviksi poliittiset idealistit ovat yleensä päätyneet tappamaan uppiniskaiset, joita on sitten löytynytkin yllättävän paljon. Kun elämä supistuu pelkäksi ongelmanratkaisuksi ja helppouden tavoitteluksi, eivätkö kaikki keinot ole silloin sallittuja? Mitä enemmän tarkkailen nykypäivän suvaitsevaisuuttaan korostavia ihmisiä, sitä vakuuttuneempi olen siitä, että he olisivat valmiita hävittämään suvaitsemattomat maan päältä, jos vain voisivat tehdä sen huomaamatta ja käsiään likaamatta." (Kuolevainen, s. 77) 

[N. A. Saramo]

Sarastuksen uusimmassa kirjoituksessa "Muutamia ajatuksia nationalismista" Tuukka Kuru kirjoittaa siitä, mitä kulttuurit ja kansat ovat.

[Viime viikon A-studiossa] kansallismielistä aatetta edusti perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari, joka joutui epäreilusti kamppailemaan juontajan lisäksi kahta muuta studiovierasta vastaan. Yleisen päälle puhumisen ja keskeyttämisen lisäksi Huhtasaaren asemaa nakersi myös kansanedustajan sangen puutteellinen ymmärrys nationalismin todellisesta merkityksestä, joka näkyi esimerkiksi Wikipedia-viittauksissa ja etnisen ulottuvuuden tietoisessa hämärtämisessä. Vaikka Huhtasaari selvästi ymmärsi nationalismin sisältämän etnisen komponentin merkityksen, hän jätti sen keskustelussa tietoisesti mainitsematta.

Keskusteluosuuden perusteella nationalismi on niin kauan hyvä asia, kunhan se ei uhkaa Suomen EU-jäsenyyttä, monikulttuurista yhteiskuntakokeilua, kansainvälisyyttä tai perustu ihmisten syntyperään. Käytännössä A-studion esille nostama "oikea nationalismi" on aate, joka ei millään tavoin uhkaa poliittista eliittiä tai EU:n liittovaltiokehitystä, toisin kuin lähes demoninen "väärä nationalismi". – –

Vastoin melko yleistä poliittisesti korrektia olettamusta, kulttuuri ei ole taivaasta laskeutunut maailmankatsomus, joka on maagisesti imenyt suuret ihmisjoukot sisäänsä. Kulttuuri on vaikutuspiirissään elävien ihmisten asenteiden, arvojen ja tekojen summa, ja toisistaan poikkeavat kulttuurit selittyvät toisistaan poikkeavilla ihmisryhmillä. Esimerkiksi ihmisen aggressiivisuus ja kyky reagoida nopeasti potentiaaliseen uhkaan ovat usein synnynnäisiä ominaisuuksia, jotka selittyvät ympäristön vaatimuksilla. – –

– – valtioiden välisissä vertailuissa Suomi nousee toistuvasti niin sisäisen turvallisuuden, hygienian kuin elintasonkin osalta maailman kärkikaartiin. Nationalistin näkökulmasta nämä ominaisuudet on suoraan sidottu suomalaiseen kansaan, joka ylläpitää ja kehittää niitä.

Koko kirjoitus osoitteessa https://sarastuslehti.com/2016/10/27/muutamia-ajatuksia-nationalismista/.

Sarastus on muuten mainittu meneillään olevilla Helsingin kirjamessuilla: Itä-Suomen yliopiston historian didaktiikan lehtori Jouko Jokisalon mukaan se on "suomalaisen äärioikeiston sivistyneistön nettilehti". On sydäntä lämmittävää tietää, että ei olekaan roskaväkeä tai peräkammarin poika vaan ehtaa sivistyneistöä!

[jarno Alander]

Sarastus on nyt myös gab.ai -yhteisöpalvelussa.

Sen toimintaperiaate on samanlainen kuin Twitterilla, mutta ilman sensuuria ja poliittisesti korrektia hysteriaa. Käykää luomassa itsellenne tili, että saadaan lisää suomalaisia mukaan.

https://gab.ai/Sarastus

https://gab.ai.

[Nationalisti]

Sarastus on muuten mainittu meneillään olevilla Helsingin kirjamessuilla: Itä-Suomen yliopiston historian didaktiikan lehtori Jouko Jokisalon mukaan se on "suomalaisen äärioikeiston sivistyneistön nettilehti". On sydäntä lämmittävää tietää, että ei olekaan roskaväkeä tai peräkammarin poika vaan ehtaa sivistyneistöä!

Lukeekohan valkoinen roskaväki valkoisen sivistyneistön jorinoita? Mitä sanoo Tervo?

[jarno Alander]

Jack Donovania suomeksi Sarastuksessa:

Kukaan ei tee Amerikasta suurta
Jack Donovan (suomentanut Lauri Stark)

Donald Trump ei ole isukkisi, eikä hän korjaa rikkinäistä Amerikkaa

Brittiläinen toimittaja Milo Yiannopoulos sanoo Donald Trumpia toistuvasti "isukiksi".

Milo esittelee itsensä "internetin suurenmoisimmaksi superpahikseksi", joten presidenttiehdokkaan kutsuminen "isukiksi" on hyvin linjassa hänen camp-henkisen konservatisminsa kanssa.

En tiedä ketään toista, joka kutsuisi Trumpia "isukiksi". Mutta nähdessäni tovereideni antautuvan stadionhurmokseen, valmiina kruunaamaan ailahtelevan ja keinottelevan newyorkilaisen bisnesmiehen Amerikan pelastajaksi ja "jumalkuningas-keisariksi"...

..."isukki" tuntuukin epämiellyttävän sopivalta sanalta.

Pidätyskyvyttömän edistysmielisen valtavirran seuraaminen voi saada isukki-Donaldin tuntumaan isälliseltä johtajalta – tai Führeriltä, kuten asia aikoinaan Saksassa muotoiltiin. Donald Trump ei kuitenkaan ole taiteilija ja hänen visionsa suuresta Amerikasta vaikuttaa vähemmän ylväältä, "suuresta" nyt puhumattakaan.

https://sarastuslehti.com/2016/11/08/kukaan-ei-tee-amerikasta-suurta/

[Vaniljaihminen]

Sarastuslehti heitti nyt aika pessimistisen tulkinnan koko vaalien merkityksestä. Presidenttinä kumpikaan ei tunnu saavan mitään aikaan, mutta vastapuolen bullshit-koneisto sitäkin enemmän. Vaaleissa ei siis äänestetä presidentistä, vaan bullshitin sisällöstä.

Jos siis Trump voittaisi vaalit, vasemmistolla olisi "voimaa taistella" ja "puhua totta". Viime aikoina he ovat olleet myötähäpeää aiheuttavassa tilanteessa, pyytäneet toisiltaan kaikkea mitä heillä jo on – tai saivarrelleet toisensa kuoliaiksi liberaalin agendansa aina vain järjettömämmillä uustulkinnoilla.

Kukaan ei ole vapaa ennen kuin isorokon rampauttamat raajarikot transsiat voivat palvella vapaasti ja avoimesti asevoimissa – jotka pitää muutenkin lakkauttaa, koska väkivalta on väärin.

Jos Trump voittaa vaalit, hän saa edistykselliset näyttämään järkeviltä ja maltillisilta jälleen.

Aikamoista tylytystä.

[jarno Alander]

Neljäs osa Ernst Jüngerin klassikkoesseestä "Taistelu sisäisenä kokemuksena" (1922), jonka Sarastus julkaisee "jatkokertomuksena". Suositeltavaa luettavaa erityisesti nyt, kun ensimmäisen maailmansodan tapahtumista on kulunut sata vuotta.

https://sarastuslehti.com/2016/11/13/taistelu-sisaisena-kokemuksena-osa-4-juoksuhauta/

[jarno Alander]

Ei tarvita kuin yksi tavoite: kaiken päätäntävallan keskittäminen kansalliselle tasolle Ulko, turva, raha, finanssi, maahanmuutto, kauppa, ja kaikessa muussakin politiikassa. Lisäksi valtarakenteiden pirstominen myös kansan sisällä mahdollisimman lähelle ihmisiä ja vaikutusmahdollisuudet pääomakeskittymien ja etujäjrestöjen ohi vaikka kansanäänestyksillä. Silloin ratkeaa matupolitiikka ja kaikki muu itsellään.

Ongelmallista, että Hallikset ja Hännikäiset ja muut NATOttajat eivät ole kansallismielisiä samaan tapaan kuin vaikkapa Euroopan nuivat puolueet tämän homman käsittävät. Sisulaisuus on poseeraamista ja pönköttämistä, hallislaisuus pikkubyrokraattina olemista ja isoissa kysymyksissä pyrkimystä siirtää kansallista määräysvaltaa korkeammilel tasoille (jopa matupolitiikka EU:lle) ja Hännikäisen kuvio lienee lähinnä kulttuurielitismi ja toivo että olisi joku kansallis-alakulttuuri - kovasta valtapolitiikasta ei tunnu olevan kiinnostunut.

Ei nyt milään pahalla, mutta tämä on aika hyvä tiivistelmä genren perusongelmasta, eli siitä miten keskitytään etsimään vikoja muiden tekemisistä ja itse paetaan jonkin tosielämässä toteutuskelvottaman platonisen ideaalin taakse.

[jarno Alander]

Sarastus-paitoja on nyt saatavilla!

Tyylikäs musta T-paita, jossa Sarastuksen elämänpuulogo. Koot S, M, L ja XL, hinta 15 € / kpl sisältäen toimituskulut.

Ajatus elämän- tai maailmanpuusta on symbolina ikivanha ja löytyy useiden kansojen traditioista ja mytologisista maailmanselityksistä. Pitkäikäinen ja suureksi kasvava tammi on ollut pyhä puu monille eurooppalaisille kansoille, itämerensuomalaiset mukaan lukien. Puuta ympäröivät lehvät viittaavat sykliseen aikakäsitykseen ja sukupolvien ketjusta muodostuvaan kokonaisuuteen vastakohtaisena hektiselle, lyhytkatseiselle ja individualismia korostavalle ajalle. Logon on suunnittelut ja toteuttanut Jarkko Pesonen.

Paitoja saa Kiukaan verkkokaupan osastosta "Muut tuotteet":
https://holvi.com/shop/Kiuaskirjat/section/muut-tuotteet/

[Vredesbyrd]

Minkä valmistajan paita, että osaa vähän haarukoida onko sopiva itselle?

[J. Lannan haamu]

Jo oli muuten aikakin . Ne pinssit oli kanssa hyviä. Joutuu jossain vaiheessa tilaamaan! Tällaisena 'Ouroboros' -fanaatikkona sekä palavien puiden ja pensaiden ystävänä paita on yllättävän kiva. Ehkä seuraavaa painosta ajatellen voisi tuota ympäröivää lehtisykliä tehdä ihan himpun verran pienemmäksi ja ohuemmaksi, jotta huomio keskittyy tuohon upeaan puuhun.

[hattiwatti]

Ei tarvita kuin yksi tavoite: kaiken päätäntävallan keskittäminen kansalliselle tasolle Ulko, turva, raha, finanssi, maahanmuutto, kauppa, ja kaikessa muussakin politiikassa. Lisäksi valtarakenteiden pirstominen myös kansan sisällä mahdollisimman lähelle ihmisiä ja vaikutusmahdollisuudet pääomakeskittymien ja etujäjrestöjen ohi vaikka kansanäänestyksillä. Silloin ratkeaa matupolitiikka ja kaikki muu itsellään.

Ongelmallista, että Hallikset ja Hännikäiset ja muut NATOttajat eivät ole kansallismielisiä samaan tapaan kuin vaikkapa Euroopan nuivat puolueet tämän homman käsittävät. Sisulaisuus on poseeraamista ja pönköttämistä, hallislaisuus pikkubyrokraattina olemista ja isoissa kysymyksissä pyrkimystä siirtää kansallista määräysvaltaa korkeammilel tasoille (jopa matupolitiikka EU:lle) ja Hännikäisen kuvio lienee lähinnä kulttuurielitismi ja toivo että olisi joku kansallis-alakulttuuri - kovasta valtapolitiikasta ei tunnu olevan kiinnostunut.

Ei nyt milään pahalla, mutta tämä on aika hyvä tiivistelmä genren perusongelmasta, eli siitä miten keskitytään etsimään vikoja muiden tekemisistä ja itse paetaan jonkin tosielämässä toteutuskelvottaman platonisen ideaalin taakse.

Ehkä sen voi näinkin nähdä, mutta äänestäjät kautta Euroopan ja USAn kuitenkin nostattavat tätä "toteutuskelvotonta platonista ideaalia" ennennäkemättömällä voimalla valtaelimiin, eli poliitikkoja joiden missio on siirtää mahdollisimman paljon valtaa kansalliselle tasolle pois ylikansalliselta tasolta, ja tekevät sen vieläpä näyttämällä sormella vikoja toisten poliitikkojen tekemisistä ja niiden seurauksista, uusin on vaikka Väyrynen http://paavovayrynen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/226197-kukahan-namakin-sotkut-selvittaa

Se on homma kovassa nousussa jossa olisi hyvä olla mukana! Eikö vain? Ei tapahdu, niin ennen kuin vanhasta linjasta on jyrkästi irtisanouduttu.

Suomen kansallis-skenen ongelma on siinä nyt, että nämä nerokkaat ideologit ovat ottaneet linjan jossa muut Euroopan aidot kansallismieliset nähdään jonkun sortin vihollisina jotka haluvat hajottaa EU:ta ja NATOa joiden suojiin halutaan paeta eikä yhteistyökumppaneina jotka saattavat omata huomattavat laajan tietämyksen varsinkin ulkopolitiikan tasolta juuripa itsenäisyyskysymyksistä jotka eivät täkäläisiä tunnu kiinnostavan:
http://hommaforum.org/index.php/topic,117683.msg2463460.html#msg2463460

Se on taannut, että meidän skene on koko Euroopan huonoin joka näkyy täydellisenä vaikenemisena sen edessä kun 30+ tuhatta sotilaskuntoista miestä marssi sisään vaikka hallituspuolueessa on runsaasti näitä kansallis-sisulaisia - ja tämän puolueen kannatuksen romahtamisena. Kumpi on karmeampaa: se että näin on käynyt, vai se että minä kirjoitan täällä nuhjuisella palstalla mikä on se ideologinen alkuongelma miksi näin käy? Varmaa on, että ongelmaa ei ratkota, ennenkuin ongelma tunnustetaan ja siitä irtisanoudutan.

Olisi helvetin tärkeää, että nousisi uusi poliittinen voima joka ajaisi sitä toteutuskelvotonta platonista ideaalia täälläkin (itsenäisyyttä) liittyen yhteen muihin kovassa nousussa oleviin itsenäisyysmielisiin voimiin. Se ei tapahdu kuin irtisanoutumalla sisulais-aholais-sarastuslaisesta linjasta, joka keskitty lähinnä punaviherkritiikkiin ja kulttuurielitismiin. Valitan.

On myös muistettava, että "

Ei nyt milään pahalla, mutta tämä on aika hyvä tiivistelmä genren perusongelmasta, eli siitä miten keskitytään etsimään vikoja muiden tekemisistä ja itse paetaan jonkin tosielämässä toteutuskelvottaman platonisen ideaalin taakse. "

pätee yhtä lailla Hallikseen ja Hännikäiseen myös, tosin sillä erotuksella että näillä ei ole edes platonista ideaalia ja vaikkapa Halliksen julkisuudessa tapahtuva Faragen, Le Penin mustamaalaus aivan kuten globalistinen rahaeliitti haluaakin on hieman toisen luokan vaikuttavuutta kuin tämä kirjoitus täällä, ja Hännikäisen myötäilyt sille. Siksi se on hyvä tuomita. Nuo jätkät kuitenkin tuomitsevat itsenäisyysmielisyyden, itse tuomitsen sen että kansallismielisinä esiintyvät eivät oikeasti ole sitä vaikka moni on saanut hyvät kansanedustajan tai mepin palkan tätä lippua liehuttamalla. On äänestäjien kuluttajansuojan mukaista tarkkailla mitä se politiikka oikeasti on.