News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2012-08-31 Opetusministeri: Selvitämme yhteisen uskontotiedon mahdollisuuden

Started by Roope, 31.08.2012, 13:02:15

Previous topic - Next topic

Roope

QuoteOpetusministeri Jukka Gustafsson aikoo tutkia mahdollisuutta yhteiseen uskontotiedon opetukseen eri uskonnollisiin yhteisöihin kuuluville, kertoo hän Radio Vegan Radar-ohjelmassa.

Gustafssonia haastateltiin Radarissa islaminopetuksesta ja hänen mukaansa Radarin opetuksesta antamat esimerkit eivät kuulu suomalaiseen perusopetukseen eivätkä myöskään viralliseen opetussuunnitelmaan.

- Minulle tuli ongelmia, kun tanssin koulussa, sanoo 18-vuotias Fairuz Turusta.

Islamintunneilla tytölle kerrottiin, että muslimit eivät saa tanssia julkisesti, että naisten paikka on kotona ja että tyttöjen on käytettävä huivia ja peitettävä suurin osa vartalostaan.

- Opettajien sanavarasto ei ole yhtä suuri kuin meidän, ja voi olla vaikea ymmärtää, mitä he sanovat, kertoo 17-vuotias Kalsoom Helsingistä.

Hänen luokkatoverinsa Kosar sai kokeessa pelkkiä punaisia rukseja, kun hän vastasi shiiamuslimitradition mukaisesti.

Samanaikaisesti, kun muslimioppilaiden määrä lisääntyy, on islaminopettajista suuri pula. Vain harva on pätevä ja opetuksessa tapahtuu ylilyöntejä.

Helsingin yliopiston uskontodidaktiikan professori Arto Kallioniemi varoittaa, että muslimien nykyään saama uskonnonopetus on tasoltaan merkittävästi huonompaa kuin kirkkoon kuuluvien. Hänen mukaansa lukioissa pitäisi poistaa jako eri uskontoihin ja opettaa yhteistä uskontotietoa sekä kristityille, muslimeille että muille.

Opetusministeri Jukka Gustafsson tarttuu ehdotukseen.

- Teen aloitteen yhteisen uskontotiedon opetusta tutkivan työryhmän perustamisesta. Meidän on syytä tutkia uskonnonopetusta syvemmältä ja yhteiskunnallisella tasolla, sanoo Gustafsson.

Gustafsson ei ota kantaa, koskisiko yhteinen uskontotieto vain lukiota vai myös peruskoulua, sillä edes työryhmää ei ole vielä perustettu.  (käännös)
Yle: Minister: "Vi ska utreda gemensam religionskunskap" 31.8.2012

QuoteKun Fairuz oli 11-vuotias, hän tanssi koulussa vatsatanssia ja tuli islaminopettajansa ojentamaksi. Sen jälkeen hän ei tanssinut julkisesti vuosiin. Nyt hän on 18-vuotias ja aloittanut tanssimisen uudelleen.
[...]
- Se oli ihan mieletöntä. Olin pieni, enkä ymmärtänyt, mitä olin tehnyt väärin. Olen aina kokenut tanssimisen osaksi itseäni, tavaksi toteuttaa itseäni, sanoo Fairuz.

Fairuzin isä Riadh Muthana kertoo tyttärensä itkeneen koulussa tapahtuneen jälkeen. Hän tanssi usein yksin huoneessaan. Riadh yritti lohduttaa tyttöä ja kertoi hänelle, että hän voi itse päättää, haluaako hän tanssia vai ei.

Fairuzin perhe on vapaamielisiä muslimeita, ja hänen vanhempansa ovat Irakista. Riadh Muthana puhui vuonna 2008 Radio Vegassa, kuinka häntä järkyttää, että koulujen islaminopetus on niin konservatiivista. Häntä huolestutti, että vääränlainen opetus vaikuttaisi hänen lapsiinsa.
[...]
Abdi Salam Ismail on ollut Fairuzin islaminopettaja Turun normaalikoulussa. Hän itse on syntynyt Somaliassa. Hän sanoo nyt välttävänsä puhumasta vaatteista, uimisesta, laulamisesta ja tanssimisesta alakoulussa, koska eri kulttuureista tulevien lasten vanhemmat ajattelevat eri tavalla näistä asioista. Hän myös yrittää selventää, että eri imaamit tulkitsevat islamin sääntöjä eri tavoin.

Mutta yläkoulun oppilaille Ismail sanoo, että musliminaisen on peitettävä päänsä ja ruumiinsa, koska niin sanotaan Koraanissa. Hän ei katso voivansa tulkita Koraania eri tavalla naisten pukeutumisen suhteen.

Jos nuori tekee jotain, mikä ei sovi islamiin, Ismail tavallisesti keskustelee nuoren kanssa. Hänen mukaansa tanssi herättää kysymyksiä: kenelle oppilas tanssii, millä tasolla, missä yhteydessä. Mutta periaatteessa Ismailin mukaan islam sallii tanssimisen vain kotiseinien sisällä.

Siinä menee henkilökohtainen rajani, ja siinä menee myös uskonnon raja, sanoo Ismail. Abdi Salam Ismail on koulutukseltaan kirjanpitäjä. Hän on opiskellut pedagogiikkaa ja haluaisi tulla päteväksi islaminopettajaksi. Mutta yliopistoon pääsy on vaikeaa, eikä hänellä ole juuri mahdollisuuksia tulla valituksi.  (käännös)
Yle: Fairuz blev förbjuden att dansa 31.8.2012

Eikö ministerin olisi heti ennen uskontotiedon työryhmän perustamista syytä puuttua selvästikin villiin ja valvomattomaan menoon islaminopetuksessa?

On raivostuttavaa, että koulut ja viranomaiset valitsevat kerta kerran jälkeen liittolaisensa juuri muslimikonsevatiivien (joita kuitenkin kutsutaan "maltillisiksi muslimeiksi", kunhan he eivät sekaannu laittomuuksiin) joukosta. Pitäisi tukea niitä muslimiperheitä, jotka yrittävät jättää fundamentalistisen islamin taakseen ja pyrkivät integroitumaan suomalaiseen yhteiskuntaan. Sen sijaan muslimikonservatiivien ja huivipoliisien annetaan sanella, miten muslimien pitää olla ja elää suomalaisissa kouluissa.

Uskontotiedon opetukseen siirtyminen ei ratkaise tätä perusongelmaa, täysin väärää lähestymistapaa hyvin toisenlaisen kulttuurin huomioimiseen.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

qwerty

Kas, perinteinen demari ratkaisu. Perustetaan työryhmä! Näin on palkattu viitisenkymmentä oikean jäsenkirjan omaavaa ja luotu uusia työpaikkoja. Toivottavasti eivät pääse lähellekkään vaalilupausten tasoa. Ikinä. Demareiden luomiin työpaikkoihin tällä maalla ei kertakaikkiaan ole enää varaa!
"The oldest fraud is the belief that the political left is the party of the poor and the downtrodden": Thomas Sowell

Siili

Quote from: Roope on 31.08.2012, 13:02:15
Uskontotiedon opetukseen siirtyminen ei ratkaise tätä perusongelmaa, täysin väärää lähestymistapaa hyvin toisenlaisen kulttuurin huomioimiseen.

Minusta ainoa järkevä vaihtoehto tuolle on uskonnon opetuksen jättäminen pois kokonaan.  En ymmärrä, miksei uskontotietoa voi opettaa osana historiaa ja yhteiskuntaoppia. 

Nykyinen tapa opettaa uskontoja segregoidusti on kuitenkin täysin perseestä.  Kyllä tuo Gustafssonin hahmotelma on siihen verrattuna edistystä.

Embo

Quote from: Roope on 31.08.2012, 13:02:15
On raivostuttavaa, että koulut ja viranomaiset valitsevat kerta kerran jälkeen liittolaisensa juuri muslimikonsevatiivien (joita kuitenkin kutsutaan "maltillisiksi muslimeiksi", kunhan he eivät sekaannu laittomuuksiin) joukosta.

Ehkä olisi hyvä, jos me maahanmuuttokriitikot alkaisimme puhua islamin eri uskonlahkoista ja siitä, miten juuri lahkolaiset ovat niitä, jotka esittävät vaatimuksia. Se saattaisi antaa tarttumapintaa asioihin kenelle tahansa tavalliselle kansalaiselle ja päättäjälle - jokainen meistä tietää, että kristinuskon lahkot, niiden edustajat ja jutut ovat sellaista väkeä, ettei sieltäpäin voi mitään rationaalista odottaa ja ettei heidän vaatimuksiinsa pidä suostua. Sama tottakai koskee lahkolaismuslimeja (maltilliset muslimit eivät vaadi mitään, tai edes esitä toiveita mistään).

Roope

Gustafsson kommentoi islamin tanssikieltoa ja vaateohjeita, että "ne eivät kuulu suomalaiseen perusopetukseen eivätkä myöskään viralliseen opetussuunniltelmaan". Palaa taas mieleen maahanmuuttoministeri Astrid Thors vakuuttamassa, että "sharia ei kuulu islamiin". Jos islamia opetetaan, niin totta kai siihen silloin kuuluu opillisesti erilaiset kiellot, käskyt ja sharia. Islamista ei ole olemassa opillista light-versiota (vaikkakin useampia hard core -versioita), on vain enemmän tai vähemmän islamin kovasta ytimestä etääntyneitä maallistuneita muslimeja, kuten tuo Fairuzin perhe.

Sitten menisikin jännäksi, jos Suomen opetusministeri jyrähtäisi, että islamin oppien tyrkyttäminen koulujen kautta on estettävä "virallisen opetussuunnitelman vastaisena".
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Jouko

Otetaanpa vielä yksi esimerkki. Mustalainainen oli jotunut vankilaan murhaan yllyttämisestä. Ainoa huoli hänellä oli että vankilassa ei saa käyttää mustalaisvaatteita vaan on pakko käyttää vangin vaatteita. Siitä tuli aikoinaan dokumentti telkusta. Mutta jos se pieni teoreettinen mahdollisuus toteutuu että Mustakaapu joutuu viimein vankilaan. Miten hänen kohdallaan menetellään? :roll:
"Raja railona aukeaa.Edessä Aasia, Itä.Takana Länttä ja Eurooppaa;varjelen, vartija, sitä."

Uuno Kailas

Suomessako jokin mamujen aiheuttama huumeongelma? Ja khatin kontit!

Komediaa, parodiaa, sarkasmia ja ivaa; lakonisuutta ja kyynisyyttä unohtamatta

Nyökkäily; Tuo aikamme valtiomiestaito

kekkeruusi

^No, ainakaan sitä ei haudata maahan kaulaa myöten ja kivitetä kuoliaaksi. Että aika paljon helpommalla pääsee kuin lähtömaassaan.

Jouko

Quote from: kekkeruusi on 31.08.2012, 14:11:33
^No, ainakaan sitä ei haudata maahan kaulaa myöten ja kivitetä kuoliaaksi. Että aika paljon helpommalla pääsee kuin lähtömaassaan.
Tarkoitin vain että riisutaanko häneltä kaapu päältä vaikka väkivalloin vankilajärjestyksen toteuttamiseksi? En usko että se tapahtuu helposti ja puhumalla kun kouluissakin on niin vaikeaa.
"Raja railona aukeaa.Edessä Aasia, Itä.Takana Länttä ja Eurooppaa;varjelen, vartija, sitä."

Uuno Kailas

Suomessako jokin mamujen aiheuttama huumeongelma? Ja khatin kontit!

Komediaa, parodiaa, sarkasmia ja ivaa; lakonisuutta ja kyynisyyttä unohtamatta

Nyökkäily; Tuo aikamme valtiomiestaito

Siili

Quote from: Roope on 31.08.2012, 13:02:15
Siinä menee henkilökohtainen rajani, ja siinä menee myös uskonnon raja, sanoo Ismail. Abdi Salam Ismail on koulutukseltaan kirjanpitäjä. Hän on opiskellut pedagogiikkaa ja haluaisi tulla päteväksi islaminopettajaksi. Mutta yliopistoon pääsy on vaikeaa, eikä hänellä ole juuri mahdollisuuksia tulla valituksi. (käännös)
Yle: Fairuz blev förbjuden att dansa 31.8.2012
[/quote]

Eikö tuota varten ole nimen omaan kehitetty positiivinen syrjintä?  Toki on mahdollista luoda muslimi- ja somalikiintiö?

Abdi on muuten ollut uutisissa aikaisemminkin:

http://www.nelonen.fi/uutiset/kotimaa/uutinen/maahanmuuttajan-arki-suomessa-naapurit-huutavat-p%C3%A4in-naamaa

Viimeinen suomalainen

lisää määrärahoja kotouttamiseen...lisää määrärahoja kotouttamiseen...lisää määrärahoja kotouttamiseen...

Demareilla on jäänyt levy pyörimään tyhjää, mutta ei se mitään kun työryhmiä ja tutkimusprojekteja perustetaan aina vain lisää niin saavatpahan siitä suojatyöläiset enemmän liksaa sekä ilmaista kahvia ja pullaa! Tällä menolla Suomen valtiota uhkaa kohta konkurssi: http://www.youtube.com/watch?v=7L8TbMVhAt4
Viimeinen maastalähtijä sammuttaa valot.

Roope

Pieni lisäys:
Quote- Opettajien sanavarasto ei ole yhtä suuri kuin meidän, ja voi olla vaikea ymmärtää, mitä he sanovat, kertoo 17-vuotias Kalsoom Helsingistä.

Hänen luokkatoverinsa Kosar sai kokeessa pelkkiä punaisia rukseja, kun hän vastasi shiiamuslimitradition mukaisesti.

Kielipuolia opettajia. Shiiojen ja sunnien nokittelua. Miksei opetusta valvota?
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Leso

Quote from: Roope on 31.08.2012, 14:43:24
Kielipuolia opettajia. Shiiojen ja sunnien nokittelua. Miksei opetusta valvota?

Tuollahan tuo vastaus on ensiviestissäsi:

Quote[...]Siinä menee henkilökohtainen rajani, ja siinä menee myös uskonnon raja, sanoo Ismail. Abdi Salam Ismail on koulutukseltaan kirjanpitäjä. Hän on opiskellut pedagogiikkaa ja haluaisi tulla päteväksi islaminopettajaksi. Mutta yliopistoon pääsy on vaikeaa, eikä hänellä ole juuri mahdollisuuksia tulla valituksi.

Se on niin hirveen vaikeeta päästä yliopistoon, jos on "vaan" kirjanpitäjä...  :roll: 
Elsa Beskow: Täti Vihreä, Täti Ruskea ja Täti Sinipunainen

Hungary is a bad choice, Ásotthalom is the worst. -- Ásotthalomin hunkki pormestari
https://www.youtube.com/watch?t=17&v=fgJRjy2Xc0c

Nauru pidentää ikää, sanoi australialainen rajavartija.

Siili

Quote from: Roope on 31.08.2012, 14:43:24
Pieni lisäys:
Quote- Opettajien sanavarasto ei ole yhtä suuri kuin meidän, ja voi olla vaikea ymmärtää, mitä he sanovat, kertoo 17-vuotias Kalsoom Helsingistä.

Hänen luokkatoverinsa Kosar sai kokeessa pelkkiä punaisia rukseja, kun hän vastasi shiiamuslimitradition mukaisesti.

Kielipuolia opettajia. Shiiojen ja sunnien nokittelua. Miksei opetusta valvota?

Lisää byrokratiaa tässä varmaan kaivataankin.  Koko segregoitu uskonnonopetus pitäisi heittää huitsin nevadaan, jolloin koulujen ei tarvitisisi palkata muslimidiletantteja opettajiksi.

MW

Sanokaa vaan ennakkoluuloiseksi, mutta noista Gustavssonin kaavailemista uskontotiedon tunneista saattaisi joissain kouluissa tulla melkoista jihaadia...

Roope

Quote from: Siili on 31.08.2012, 14:51:10
Lisää byrokratiaa tässä varmaan kaivataankin.  Koko segregoitu uskonnonopetus pitäisi heittää huitsin nevadaan, jolloin koulujen ei tarvitisisi palkata muslimidiletantteja opettajiksi.

Tässä on sentään vielä kyse koulun järjestämästä opetuksesta ja opettajasta, mutta osalle muslimeista koulun uskonnonopetus on jo ulkoistettu paikallisiiin moskeijoihin. Koululla ei käsittääkseni ole sananvaltaa moskeijoiden opetukseen (tuskinpa mennään virallisen opetussuunnitelman mukaan, ja tuskinpa valvotaan, vaikka pitäisi mennäkin), mutta tällä tavalla muslimioppilaat kuittaavat koulun pakollisen uskonnonopetuksen.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Siili

Quote from: Roope on 31.08.2012, 15:00:37
Quote from: Siili on 31.08.2012, 14:51:10
Lisää byrokratiaa tässä varmaan kaivataankin.  Koko segregoitu uskonnonopetus pitäisi heittää huitsin nevadaan, jolloin koulujen ei tarvitisisi palkata muslimidiletantteja opettajiksi.

Tässä on sentään vielä kyse koulun järjestämästä opetuksesta ja opettajasta, mutta osalle muslimeista koulun uskonnonopetus on jo ulkoistettu paikallisiiin moskeijoihin. Koululla ei käsittääkseni ole sananvaltaa moskeijoiden opetukseen (tuskinpa mennään virallisen opetussuunnitelman mukaan, ja tuskinpa valvotaan, vaikka pitäisi mennäkin), mutta tällä tavalla muslimioppilaat kuittaavat koulun pakollisen uskonnonopetuksen.

Mielenkiintoista. Onnistuuko tuo ulkoistus myös kantishihhuleille (esim. lestikit ja helluntailaiset)?

Lemmy

Kaikki vaan ET:n tunneille. Siina on ihan valmiina uskontotieto ilman mitaan tutkimuksia.
- Emmekä enää euroakaan lähetä näihin etelän hulivilimaihin. Tässä on laki ja profeetat. Timo Soini YLE 01.06.2011

Siili

Quote from: Lemmy on 31.08.2012, 16:16:32
Kaikki vaan ET:n tunneille. Siina on ihan valmiina uskontotieto ilman mitaan tutkimuksia.

Ihan hyvältä kuulostava käytännön ratkaisu.  Onhan kaikilla "oikeilla" uskonnonopettajilla pätevyys opettaa ET:tä?

kekkeruusi

Quote from: Siili on 31.08.2012, 16:27:52

Ei se ole hyvä ratkaisu. Sitten siitä ET:stä tehtäisiin uskonnonopetusta eri nimellä. Joko ei opeteta mitään elämänkatsomusainetta tai sitten pidetään uskonnonopetus ja uskonnoton ET erikseen.

l'uomo normale

Quote from: kekkeruusi on 31.08.2012, 17:35:29
Quote from: Siili on 31.08.2012, 16:27:52
Quote from: Lemmy on 31.08.2012, 16:16:32
Kaikki vaan ET:n tunneille. Siina on ihan valmiina uskontotieto ilman mitaan tutkimuksia.

Ihan hyvältä kuulostava käytännön ratkaisu.  Onhan kaikilla "oikeilla" uskonnonopettajilla pätevyys opettaa ET:tä?
Ei se ole hyvä ratkaisu. Sitten siitä ET:stä tehtäisiin uskonnonopetusta eri nimellä. Joko ei opeteta mitään elämänkatsomusainetta tai sitten pidetään uskonnonopetus ja uskonnoton ET erikseen.

Ateistien vanha haave tunnustuksellisen uskonnonopetuksen lopettamisesta koulussa toteutuu änkyrämuslimien avulla. Mutta kumpi vetää lopulta pitemmän korren, fundamentalistiuskovaiset vaiko maallistuneet/agnostikot/ateistit? Uuden uskontotiedon oppisisällöt voivat kehittyä mielenkiintoisiksi tätä menoa. Eihan harrasta muslimia voi pakottaa kuulemaan sellaista rienausta, jossa vaikka väitettäisiin Koraania ihmisten tekeleeksi.
And madness and despair are a force.
Socially distancing.
Riittävällä moraalilla.

Blanc73

Mitähän muslimivanhemmat tykkäävät tuosta ideasta? Parit pienet vihaiset äbäläwäbälät vanhempain illoissa ja idea haudataan hiljaa mokutuksen sammaleiselle hautuumaalle...
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

acc

Eräs vaihtoehto olisi pakolliset kristinuskon tunnit ja vieläpä tunnustukselliset. Jos muslimeja rupeaisi tuo kyrsimään, niin sopiihan sitä lähteä pois maasta. Tällainen ratkaisu vaatisi suomalaisilta "munaa".

Jatkan vielä haaveilua. Luonnollisestikaan mitään moskeijoita ei saisi rakentaa, ei edes rukoushuoneita. Työpaikoilla ei tule sallia rukoilua kesken päivän. Töissä tehdään töitä, jos rukoileminen on tärkeää, sopii vaihtaa maata. Eikä kouluruokailussa tule ottaa huomioon muslimien ruokatoiveita. Jos ei kelpaa, ei ole pakko syödä. Ja ilman muuta sakot, jos nainen kävelee säkitettynä. Perusteena naamioituneena esiintyminen. Jos tuo on jonkun muslimien mielestä väärin, niin muuttakoon muslimimaahan.

Suomalaiset ovat antaneet liikaa periksi. Kuvitellaan, että muukalaiset pitää pitää hyvällä tuulella ja sopeutua heidän tapoihinsa. Tuollaisella ei ansaita kenenkään kunnioitusta. Ei tarvitse olla hienotunteinen.

2017 Personality 13: Existentialism via Solzhenitsyn and the Gulag
(Huomaa: käsittämätön feministin raivokohtaus, kohta 42:00 eteenpäin)
https://www.youtube.com/watch?v=w84uRYq0Uc8

Erikjaak

Quote from: acc on 31.08.2012, 23:36:19Eräs vaihtoehto olisi pakolliset kristinuskon tunnit ja vieläpä tunnustukselliset. Jos muslimeja rupeaisi tuo kyrsimään, niin sopiihan sitä lähteä pois maasta. Tällainen ratkaisu vaatisi suomalaisilta "munaa".

Juuh okei.  :roll:

Sir Mustapossu

Tässähän sitä selvittämistä sitten riittää. Vaatimaton mielipiteeni on, että uskonto poistettakoon oppiaineena kouluista. Ja kaikenkarvaiset ET:t heivataan samalla opetussuunnitelmasta huitsin kuuseen. Samaa paskaa se kuitenkin on - eri paketissa.

Iloveallpeople

QuoteEhdotus: uskontotiede uskonnonopetuksen perustaksi

Uskonnonopetuksesta keskustellaan jälleen. Vaihtoehtoina ovat nykyinen oman uskontokunnan mukainen opetus ja uskontokuntiin kuulumattomille elämänkatsomustieto (et), ja joidenkin kaavailema kaikille yhteinen uskontotiedon opetus. Jotkut uskonnottomat vastustavat uskontotietoa, koska se poistaisi elämänkatsomustiedon ja uskontotiedon opetus jäisi teologikoulutuksen saaneiden uskonnonopettajien vastuulle. Kuitenkin et:täkin voivat jo nyt opettaa uskonnonopettajat.
...

Ilkka Pyysiäinen

Kirjoittaja on uskontotieteen yliopistonlehtori Helsingin yliopistossa.

Suomen Kuvalehti /blogit
"Kun poliitikko pakotetaan lähtemään paikaltaan tai suljetaan puolueesta tiedotusvälineiden painostuksen vuoksi, ei kyse ole mistään punavihreästä salaliitosta, vaan juuri siitä, miten demokratian pitääkin toimia."  (käännös) - Lasse Garoff

Leso

Jaa. Eikös kuitenkin kaikkinainen menestyksemme pohjaa kristinuskolle?
Esim. ihan randomilla joku taikaseinä?

Olen uskonnottomana ehdottomasti sitä mieltä, että kristinuskon opetus kaikkine perinteineen on VÄLTTÄMÄTTÄ säilytettävä PAKOLLISENA OPPIAINEENA KAIKILLE.

Kunnes islamisaation uhka on väistynyt lopullisesti.
Elsa Beskow: Täti Vihreä, Täti Ruskea ja Täti Sinipunainen

Hungary is a bad choice, Ásotthalom is the worst. -- Ásotthalomin hunkki pormestari
https://www.youtube.com/watch?t=17&v=fgJRjy2Xc0c

Nauru pidentää ikää, sanoi australialainen rajavartija.

Marko Parkkola

Taikauskot pois koulusta. Tilalle antropologiaa, filosofiaa jne. joita voi edes jossain määrin kutsua tieteiksi.

Alkuasukas

"Monikulttuurisuus rikastuttaa odottamattomilla tavoilla."

Kaarina Ranne (vihr.)

Bazarov

Quote from: Leso on 09.09.2012, 20:41:08
Jaa. Eikös kuitenkin kaikkinainen menestyksemme pohjaa kristinuskolle?
Se pohjaa ennenkaikkea sekulaarille ajattelulle, kuten tieteelliselle uteliaisuudelle, skeptisyydelle ja rationalismille. Kristinusko (erityisesti protestanttisuus) on yksi tekijä muiden joukossa Länsi-Euroopan menestykselle.

QuoteOlen uskonnottomana ehdottomasti sitä mieltä, että kristinuskon opetus kaikkine perinteineen on VÄLTTÄMÄTTÄ säilytettävä PAKOLLISENA OPPIAINEENA KAIKILLE.
Säilyttäminen implikoisi, että kristunuskon opetus oli tällä hetkellä kaikille pakollinen oppiaine, mitä se ei ole.

QuoteKunnes islamisaation uhka on väistynyt lopullisesti.
Lähinnä tässä oltiin huolissaan islaminopetuksen laaduttomasta tasosta ja sen vaikutuksesta muslimiväestölle. Lisäisin vielä, että Suomessa ei todellisuudessa ole islamisaation uhkaa ja vaikka olisikin, sitä tulisi torjua maahanmuuttopolitiikalla, eikä menemällä taaksepäin koulutuspolitiikassa.

IDA

Pitäisi joskus kirjoittaa novelli siitä kuinka tieteellisen maailmankatsomuksen omaava ylioppilas opettaa tiedettä 7-vuotiaille :)
qui non est mecum adversum me est