Kulttuurimarxismi

[junakohtaus]

Onko siis kulttuurimarsilaisuus intentio vai atribuutti?

[Lalli IsoTalo]

Onko siis kulttuurimarsilaisuus intentio vai atribuutti?

Se on norsun pieru olohuoneessa. Sen voi tuulettaa pois, mutta kohta norsu taas pieraisee uudelleen.

[junakohtaus]

Niin siis mä yritin kysyä, että vaatiiko tekijältä itseltään jotain olla kulttuurimarssija vai riittääkö tarkkailijan arvio.

[Heikki Luoto]

Meidän forumiamme ja KM-väestönvaihtoagendaa liippaa läheltä esimerkiksi Soroksen OSF (Open Society Foundation), joka on P-Amerikassa laittanut jo 100 miljoonaa dollaria projektiin, jonka tavoitteena on mm:

Lalli mainitsi George Sorosin, joten mainitsen suomalaisen kapitalistin Aatos Erkon, joka myös hurskasteli julkisuudessa kapitalismia vastaan kuten Soroskin. 80-luvulla Erkko oleili paljon Yhdysvalloissa, josta varmaankin toi Helsingin Sanomiin periaatteen tehdä viihteellä rahaa, journalismin kustannuksella. Ehkä toi myös mukanaan monikulttuuri-ideologiaa itärannikon vasemmistolaisista ylopistoista.

Alla on Martti Valkosen ja Janne Virkkusen todistukset, joiden mukaan Suomen rikkain ihminen Aatos Erkko palkkasi omistamansa Helsingin Sanomien johtoon ex-taistolaisia. Taistolainen toimittajaliitto oli yksi niistä tahoista, jotka saivat osuutensa Moskovasta 70- ja 80-luvulla Suomeen annetusta 150 miljoonan markan propaganda-avustuksesta, joten NL:n romahdettua Hesarin työpaikat tulivat toimittajille tarpeeseen.

Helsingin Sanomissa (1982-1998) mm. pääkirjoitustoimittajana työskennellyt Martti Valkonen kirjassaan Sananvapaus kauppatavarana (sivu 151):

...
Taistolaista arkipäivää
Helsingin Sanomien toimituksen arkipäivä on toisenlaista. Lehden toimitusta johtaa melkoinen joukko varhaisia taistolaisia ja heidän hengenheimolaisiaan, jotka lehden omistaja on itse hyväksynyt ja nimittänyt tehtäviinsä. Päätoimittaja Reetta Meriläinen myönsi poliittisen intomielensä syntymäpäivähaastattelussaan, mutta vähätteli sitä pontevasti ja väitti irtaantuneensa stalinismista. Irtaantuminen ei ole käynyt ilmi hänen kommenteistaan ja työtilauksistaan toimituksessa. Hän muistelee edelleen Neuvostoliittoa nostalgisesti. Se kävi minulle monta kertaa selväksi ollessani lehden kirjeenvaihtajana Moskovassa 1991-95. Meriläinen toi julki tyytymättömyytensä aamuneuvotteluissa, kun hänen tilaamissaan jutuissa ei ollut tarpeeksi neuvostomenneisyyden kaipuuta.
...

Ote Kanava-lehden 8/2013 artikkelista (sivu 50), jossa käsitellään Helsingin Sanomien vastaavan päätoimittajan (1991-2010) Janne Virkkusen muistelmakirjaa "Päivälehden mies":

...
Välillä oli pakko taipua omistajan tahtoon. Virkkunen ei esimerkiksi itse voinut päättää siitä, ketkä hänen aikanaan nousivat lehden muiksi päätoimittajiksi.
Erkko nosti Reetta Meriläisen toimittajakoulun johtajan paikalta uutispäätoimittajaksi 1991 alusta lukien. Heleena Savela tuli 1997 viikon- vaihdetoimituksesta vastaavaksi päätoimittajaksi "ilman, että minulta olisi kysytty, tarvitsiko lehti tällaisen päätoimittajan"
Näitä "Aatoksen tyttöjä" kuten sanonta Sanomien käytävillä kuului, oli Sanomissa muuallakin. Virkkusen täyttä luottamusta nämä päätoimittajat eivät koskaan saavuttaneet.
...

Pääoman edustaja Erkko tuskin olisi sopinut samaan vappumarssiin duunarikommunistien kanssa, jotka perinteisen marxismin mukaisesti vastustivat pääomapiirejä. Erkon palkkaamista taistolaistoimittajista suuri osa oli saanut oppinsa Tampereen yliopiston tiedotusopin laitoksella, jossa luettiin Gramscia, Marcusea, Lukacsia, Adornoa... kulttuurimarxismia(?). Toveriverkko on lukuisana edustettuna myös Suomen mediataloissa, YLE:ssä ja MTV3:ssa. Samanhenkistä uutta toimittajasukupolvea on tullut korvaamaan eläköityvää toverisukupolvea.

Suomalaisessa mediassa ei ole lietsottu niinkään perinteisen marxisimin peräänkuuluttamaa pääoman ja työväen risitiriitaa. Sen sijaan tulee tunne että mediassa hoetulla "naisen euro 80 senttiä" -valheella yritetään keinotekoisesti luoda miesten ja naisten välisiä ristiriitoja sekä maahanmuuttoa edistämällä yritetään saada etnisiä ja uskonnollisia ristiriitoja. Luokkaristiriitoja, joita on käsitelty kulttuurimarxilaisuudeksi, uusmarxilaisuudeksi (neo-Marxism) tai jälkimarxilaisuudeksi (post-Marxism) epämääräisestikin nimetyssä ideologiavirtauksessa, joka eroaa perinteisestä marxilaisuudesta.

[Kauhea Ihmismäinen Otus]

Oi voi sentään. Koko tämä meidän pikku projektimme perustuu siihen, että paskapuhe pitää argumentoiden haastaa ja jätkis on sitä mieltä, että kyllä sulla varmaan oli synkkä lapsuus.

En mä sanonu mitään synkästä lapsuudesta...  Mutta taisin osua oikeaan osoitteeseen?

Pointtinani on, että sun inputti suhteessa tän keskustelun yleiseen tasoon kertoo, että taustalla on jotain muuta kuin vain "argumentoida": tunnereaktio ja tarve saada "hyvitystä". 

[Veikko]

Onko siis kulttuurimarsilaisuus intentio vai atribuutti?

Se on norsun pieru olohuoneessa. Sen voi tuulettaa pois, mutta kohta norsu taas pieraisee uudelleen.

Ehkä paras määritelmä tähän asti. Siitä puuttuu tosin alalyyttisyys - jos oikein tarkkoja ollaan - mutta niin ketjun muistakin kirjoituksista.

Mutta, perhana, se norsu pitää saada pois olohuoneesta.

[siviilitarkkailija]

Onko siis kulttuurimarsilaisuus intentio vai atribuutti?

Se on norsun pieru olohuoneessa. Sen voi tuulettaa pois, mutta kohta norsu taas pieraisee uudelleen.

Minun pierut on atribuutteja. Jos pitää niitä intentioina eikä tuuleta, niin tulee kipeäksi kuin kulttuurimarksilainen.

[Lalli IsoTalo]

Suomen rikkain mies siis nimitti lehtensä toimituksen johtoon melkoisen joukon varhaisia taistolaisia ja heidän hengenheimolaisiaan. Mutta sekään ei riittänyt vasemmistolaisuutta ymmärtävälle Erkolle, joka koki olevansa radikaalimpi kuin valitsemansa toimitus. Hän myös viittasi kintaalla lehden sitoutumattomuudelle, ja halusi sen edustavan liberaalia linjaa.

Antti Blåfield on kirjoittanut sujuvasanaisen kirjan Helsingin Sanomien historiasta, jossa keskeinen rooli on Erkon suvulla. Kirjan nimi on "Loistavat Erkot" (Otava, 2014).
[...]
Paradoksaalista on, että Aatos Erkko, joka sai miltei kaiken, mitä median alalla on saavutettavissa, turhautui menestyksen keskellä. Vuonna 1994 hän totesi Hufvudstadsbladetin haastattelussa: "Olen paljon radikaalimpi kuin Helsingin Sanomien toimitus. Missä minä saan ajatukseni painettua? Helsingin Sanomat ei ole kiinnostunut".

Seitsemänkymmentäluvulla Erkko osoitti ymmärrystä vasemmistolaisille ajatuksille. Tästä vastaperustetun Evan johto veti johtopäätöksen, että elinkeinoelämän tuen kohteiksi piti valita Uusi Suomi, Suomen Kuvalehti, Kauppalehti ja Talouselämä ym., mutta ei Helsingin Sanomia. Erkko suivaantui Evan toimitusjohtajalle Max Jakobsonille, eivätkä välit ilmeisesti palautuneet. Myöhempiä aikoja ajatellen tärkeä oli Erkon puheenvuoro niin myöhään kuin vuonna 2007: "Niin kauan kuin HS pysyy liberaalina lehtenä, se voi selviytyä. Mutta siinä silmänräpäyksessä, kun lehti alkaa seurata teollisuuden ja herrojen linjaa, se menee metsään. Sama pätee herra Jakobsoniin."

Pienet tai isommat kriisit Aatos Erkon ja päätoimittajien välillä jatkuivat. Vuonna 1982 Heikki Tikkanen ja Erkko ottivat yhteen [...]: "Kustantaja (Erkko) puhuu ja toimii politiikassa yhtäällä, kaikkea muuta kuin sitoutumattomana, ja lehden päätoimittaja (Tikkanen itse) vaalii lehden sitoutumattomuutta viimeiseen asti".

[IDA]

Satujen ja tarinoiden innokas mäystääminen karkottaa epäröiviä, ei houkuta heitä. Tämä on vähän sama juttu kuin miksi se vaalipäivän joukkoraiskauskusetus oli hyvin huono juttu ja sillä menetettiin ääniä, ei saatu niitä lisää. Jengi on suhteellisen kykenevää erottamaan täyden paskapuheen ja kulma-puhe on sellaista, missä seistään selkä yleisöön paasaamassa valmiiksi uskossa oleville.

Jos jengi pitää marxilaisuutta satuina ja tarinoina, niin on erittäin toivottavaa, että todella pysyykin kiinnostumattomana kaikesta yhteiskunnallisesta toiminnasta.

[Miniluv]

Niin siis mä yritin kysyä, että vaatiiko tekijältä itseltään jotain olla kulttuurimarssija vai riittääkö tarkkailijan arvio.

Onko vihreys jäsenyys, fiilis vai tavoitelista? Lasketaanko, jos ei ole käynyt Linkolan kanssa verkkoja nostamassa?

[junakohtaus]

Kysymys oli vakava. Jos marsilaista kulttuuria edustaa se, jonka oikealla tiedostuksen tasolla operoiva thetan sanoo sitä edustavan, koko juttu muuttuu kehäpäätelmäksi. Toisaalta jos se vaatii määrittelyn kohteelta itseltään jotain, koko juttu hajoaa palasiksi.

[törö]

Marssilaisuus on nykyään niin venyvä käsite, että Hommakin mahtuu mukaan, niin kuin oikeastaan kaikki mistä joku satunnainen bloggaaja ei tykkää.

Se on kuin fasismi, joka on myös kaiken kattava käsite. Ne taitavatkin olla synonyymejä, joita vain käytetään eri piireissä ja siksi ne vaikuttavat tarkoittavan eri asioita.

[Jaska Pankkaaja]

Jos kulttuurimarxismi kääntyy suussa ja mielessä marssismiksi tai muuksi lystikkääksi niin entäpä kämyscenessä aiemmin yleisesti käytetty adjektiivi Mädättäjä? Mädättäjä kattaa sekä kulttuurimarxistit että kaikki muutkin tuholaiset. Esim jeesuksella ratsastavien aasien - puolueessa kdeessä ei varmaan ole varsinaisia kulttuurimarxisteja mutta Mädättäjiä kylläkin. Ankeutus + mädätys = kd
he:
Nepotismi + mädätys = kepu
Korruptio + mädätys = kok
Kateus + mädätys = SDP
Viha + mädätys = vassi
Rasismi + mädätys = RKP
mädätys + mädätys = virheet de melonen, Honeckerin lahja Suomelle.

[Miniluv]

Junis, niin oli minun vastakysymyksenikin. Yksi voi tutkia into piukkana kulttuuria kriittisen teorian lähtökohdista, toinen voi organisoida vähemmistöjä vaatimaan, kolmas hokee sloganeita ja ihquttaa jotain päivän sorrettua kun kerran kaikki muutkin.

Yksi on  villakoiran ytimessä, toiset seuraavat omaa laumaansa. Homma on palasina, mutta kulttuurimarxilaiset sisällöt yhdistävät kaikkia.

[IDA]

Kysymys oli vakava. Jos marsilaista kulttuuria edustaa se, jonka oikealla tiedostuksen tasolla operoiva thetan sanoo sitä edustavan, koko juttu muuttuu kehäpäätelmäksi. Toisaalta jos se vaatii määrittelyn kohteelta itseltään jotain, koko juttu hajoaa palasiksi.

Siis otetaan nyt kerran vielä: Marxlaisuus on yhteiskunnallinen teoria. Materialismiin perustava talousteoria lähinnä. Jotku marxilaiset ( osaa kutsuttiin myös eurokommunisteiksi ennen ) näkivät, että kulttuuri sisälsi arvoja, joita sorretut luokat pitivät tärkeämpinä kuin pelkästään materiaalista hyvää, eli sorrettujen luokkien luokkatietoisuus ei ylittänyt niitä ( marxilaisten mielestä harhoja ) arvoja, jotka he olivat ( marxilaisten mielestä ) kulttuurin johdosta omaksuneet. Tämän vuoksi nämä marxilaiset pyrkivät vaikuttamaan kulttuuriin ja kulttuuri-instituutioihin luodakseen vallankumoukselle otollisemmat olosuhteet. Tästä luontevasti seurasi nimitys kulttuurimarxilaisuus.

On varmaan tässä syytä myös huomauttaa, että marxilaisuus on vaikuttanut yhteiskuntiin ja Suomenkin tilanteeseen huomattavasti enemmän kuin Homma. Mikäli joku tutkii miten se, ja miten sen juonne kulttuurimarxilaisuus, on vaikuttanut ei häntä millään muotoa voi pitää hölmönä, salaliitteorioihin uskovana puuhastelijana. Sen sijaan, jos kielletään koko ilmiö, ollaan täysin hölmöjä, koska ilmiön todellisuuden näkee lapsikin.

[junakohtaus]

Miniluv,

sä taisit juuri valita sen ykkösvaihtoehdon? Oikealla tasolla operoiva thetan tarkastelee maailman ilmiöitä oman kehystyksensä läpi todeten tämän, tämän, tämän sekä tuon, tuon ja tuon olevan kulttuurimarxilaisuutta?

[törö]

^^ Marssilaisista vaahtoaa yleensä joku oikeistoliberaali, joka haluaa sosialisoida suunnillen kaiken omalle klikilleen, eli se mitä se käytännössä tarkoittaa on kaikki mikä asettuu kravattisosialistin tielle.

Kapitalismi on sitä puhtaimmillaan että tehdään jotain mitä myymällä saa rahaa. Sosialisti taas yrittää saada rahaa pelaamalla sääntöjen kanssa ja yrittämällä muuttaa niitä edukseen.

[Miniluv]

Miniluv,

sä taisit juuri valita sen ykkösvaihtoehdon? Oikealla tasolla operoiva thetan tarkastelee maailman ilmiöitä oman kehystyksensä läpi todeten tämän, tämän, tämän sekä tuon, tuon ja tuon olevan kulttuurimarxilaisuutta?

Jonkinlaista asioiden seuraamista ja havainnointia tarvitaan aina. Joskus tulee oikeita johtopäätökisä, joskus jäljitetään asioita väärin, mutta thetaneita tulee vain skientologeista.

[junakohtaus]

Palatakseni siihen millaisen kuvan antaa itsestään kun puhuu kulttuurimarxilaisista.

http://mvlehti.net/2015/05/26/helsingin-perussuomalaisten-varavaltuutettu-suomeen-muuttavat-afrikkalaismiehet-pakkosteriloitava/

Siellä lopussa. Juuri tuosta kaikesta tässä on yritetty eroon, mutta kun te kundit kynsin hampain roikutte siinä kiinni. Mikä ihme siinä pelottaa että pitäisi olla poliittisesti uskottava?

[Parsifal]

Entä sanooko Soros olevansa kulttuurimarksilainen vai eikö tuollaista agendaa nyt vain voi ajaa olematta kulttuurimarksilainen vai onko kenties Soros itsekin osa vielä paljon suurempaa ja katalampaa kuviota eikä tajua itsekään, ketkä hänen naruistaa vetelevät?

Voisiko olla kulttuurimarxilainen, jos ajaa selkeästi kulttuurimarxilaista agendaa, vaikka ei itse julista olevansa kulttuurimarxilainen?

Voiko idioottia kutsua idiootiksi, vaikka hän ei itse julista olevansa idiootti?

Onko kulttuurimarxisti (tai marxisti ylipäätään) sivistynyt, edistyksellinen, älykäs ja suvaitsevainen, koska hän itse väittää kaikkea tuota olevansa?

[Lalli IsoTalo]

Palatakseni siihen millaisen kuvan antaa itsestään kun puhuu kulttuurimarxilaisista.

http://mvlehti.net/2015/05/26/helsingin-perussuomalaisten-varavaltuutettu-suomeen-muuttavat-afrikkalaismiehet-pakkosteriloitava/

Siellä lopussa. Juuri tuosta kaikesta tässä on yritetty eroon, mutta kun te kundit kynsin hampain roikutte siinä kiinni. Mikä ihme siinä pelottaa että pitäisi olla poliittisesti uskottava?

Ymmärsinköhän oikein? Siis että kaikki ne tahot, jotka käyttävät jotain tiettyä termiä (esim. kulttuurimarxisti), saastuvat ("guilty by association" -logiikalla) jonkin toisen tahon teoista/maineesta, jotka myös käyttävät samaa termiä?

Jos tuolle linjalle lähdetään, niin eipä siinä jää paljon sanoja käytettäväksi.

[junakohtaus]

Sanoja jää jäljelle vaikka kuinka paljon ja niillä pystyy tekemään vaikka mitä. Sille ei mahda mitään että jotkin sanat ovat vahvemmin ryhmämarkkereita kuin jotkin muut ja jos tahtoo puhua kulttuurimarxilaisista, tahtoo samalla leimautua idiootiksi. Maailma on sellainen paikka.

[Miniluv]

Sanoja jää jäljelle vaikka kuinka paljon ja niillä pystyy tekemään vaikka mitä. Sille ei mahda mitään että jotkin sanat ovat vahvemmin ryhmämarkkereita kuin jotkin muut ja jos tahtoo puhua kulttuurimarxilaisista, tahtoo samalla leimautua idiootiksi. Maailma on sellainen paikka.

Se on voi voi, näin tavataan sanoa

Jos joku höpönassu paheksuu, niin sitten paheksuu. Kyllä maailmaan tunnetiloja mahtuu.

[junakohtaus]

Sanotaan vaikka niin, että silloinkin kun henkilö käyttää hakaristiä ihan muuten vain, hänen on hyvä tiedostaa näyttäytyvänsä muille natsina.

[Kauhea Ihmismäinen Otus]

Palatakseni siihen millaisen kuvan antaa itsestään kun puhuu kulttuurimarxilaisista.

http://mvlehti.net/2015/05/26/helsingin-perussuomalaisten-varavaltuutettu-suomeen-muuttavat-afrikkalaismiehet-pakkosteriloitava/

Siellä lopussa. Juuri tuosta kaikesta tässä on yritetty eroon, mutta kun te kundit kynsin hampain roikutte siinä kiinni. Mikä ihme siinä pelottaa että pitäisi olla poliittisesti uskottava?

Me kundit pidämme kynsin hampain kiinnni? VMP ja  Mikä olkiukko.

[Lalli IsoTalo]

Sanotaan vaikka niin, että silloinkin kun henkilö käyttää hakaristiä ihan muuten vain, hänen on hyvä tiedostaa näyttäytyvänsä muille natsina.

Siinä tapauksessa Jarla näyttäytyy Suomen suurimpana natsina.

(http://i149.photobucket.com/albums/s66/MakeJalava/Fingerinatsisika_zpsdb5dd1c7.jpg)

[IDA]

Sanotaan vaikka niin, että silloinkin kun henkilö käyttää hakaristiä ihan muuten vain, hänen on hyvä tiedostaa näyttäytyvänsä muille natsina.

En malttanut vaikka tästä puhuttiin jo vuonna "mekaaninen äänensärkijä, josta lähtee säksättävä ääni."

[IDA]

jos tahtoo puhua kulttuurimarxilaisista, tahtoo samalla leimautua idiootiksi. Maailma on sellainen paikka.

Ei nyt puhuta maailmasta tässä. Näistä kyllä puhutaan ja näitä tutkitaan ihan sivistynessä maissa. Seiskoja ei ehkä niin vakavasti oteta kuin täällä, eivätkä ne määrittele siellä mikä yhteiskunnallisessa keskustelussa on sopivaa.

Pikemminkin onkin niin, että Suomi on idioottien maa, jos täällä ei voi puhua kulttuurimarxismista ja muista yhteiskunnallisista ilmiöistä ilman pelkoa leimautumisesta joksikin pelleksi.

[IDA]

Palatakseni siihen millaisen kuvan antaa itsestään kun puhuu kulttuurimarxilaisista.

http://mvlehti.net/2015/05/26/helsingin-perussuomalaisten-varavaltuutettu-suomeen-muuttavat-afrikkalaismiehet-pakkosteriloitava/

Siellä lopussa. Juuri tuosta kaikesta tässä on yritetty eroon, mutta kun te kundit kynsin hampain roikutte siinä kiinni. Mikä ihme siinä pelottaa että pitäisi olla poliittisesti uskottava?

Me kundit pidämme kynsin hampain kiinnni? VMP ja  Mikä olkiukko.

Joo. Ja käsittääkseni PS on poliittisesti täysin uskottava. Tervetuloa vaan mukaan toimintaan! Ainahan voi mennä paremminkin.

[Kokoliha]

Onko siis kulttuurimarsilaisuus intentio vai atribuutti?

Se on norsun pieru olohuoneessa. Sen voi tuulettaa pois, mutta kohta norsu taas pieraisee uudelleen.

Ehkä paras määritelmä tähän asti.

Kyllä. Entäpä jos lähtisimmekin purkamaan tätä kiistattoman kipeää dilemmaa tämän toistaiseksi valideimman analogian kautta?

Pierulla itsellään ei ole intentiota, se vain on. Pieru on enemmänkin attribuutti ja se todellakin eksistoi ja täysin kiistatta. Joka muuta väittää, joko:
a) valehtelee
b) omaa pahasti vaurioituneen hajuaistin
c) on jo niin tottunut kyseiseen hajuun, ettei sitä enää tunnista
d) tykkää siitä hajusta. Conservatiivit ovat lausuneet, että oma pieru haisee hyvälle tai palataan kohtaan c) jossa kyseinen haju on muuttunut normiksi.

Palatkaamme siis hetkeksi norsuun, tuohon pierun lähteeseen. Norsulla saattaa olla intentio tai sitten ei. Norsulla saattaa olla ilmavaivoja (= intentio) tai sitten se vaan piereskelee muuten vain tottumuksesta tai muusta norsulaumasta mallia ottaen. Kiistatonta on kuitenkin se, että norsu piereskelee ja haju on karmea. En ole täysin vakuuttunut siitä, että norsun mahdollisten ilmavaivojen pohtiminen versus se, että mahtaako norsu piereskellä vain vanhasta tottumuksesta ja/tai muiden norsujen mukana, on tämän ketjun pointin ydin, mikäli sellaista enää edes on.

Mutta, perhana, se norsu pitää saada pois olohuoneesta.

Veikko iski jälleen kerran perusdilemman itse ratkaisuun, joka olisi toki roudata se norsu pois sieltä olohuoneesta. Tämä on vaikeaa ja tuskallista joko norsulle, olohuoneelle tai kenties molemmille. Ajan saatossa (abt 1968 alkaen) norsu kun on kasvanut siellä olohuoneessa jo niin isoksi, että ovesta se ei yhtenä palasena enää ulos mahdu. On siis purettava joko seinää tai norsua, ja sotkuista hommaa ovat molemmat.