2012-04-29 Ruotsalaistutkimus: Apaattiset pakolaislapset eivät teeskennelleet

[rähmis]

Ruotsia ihmetyttäneet apaattiset pakolaislapset eivät teeskennelleet, sanovat Uppsalan yliopiston ja Karoliinisen instituutin tutkijat.

Yhtätoista apaattista lasta seuranneet tutkijat havaitsivat useiden hormoneiden pitoisuuksien muuttuneen lasten veressä, mikä oli yhteydessä pitkäkestoiseen stressiin.

Pitkään petipotilaina olleet lapset eivät ottaneet kontaktia ulkomaailmaan, ja heitä piti ruokkia letkuilla. Mitä enemmän lapsilla oli oireita, sitä suuremmat olivat hormonitasojen muutokset.

"Tutkimuksemme on pieni, mutta tulokset ovat kuitenkin niin selvät, että voimme torjua kaikki väitteet siitä, että lapset olisivat teeskennelleet", sanoo professori Jonas Bergquist tutkimuksesta kertoneessa Upsala Nya Tidning -lehdessä.

Ruotsissa kohistiin viime vuosikymmenellä turvapaikkaa hakeneiden perheiden apaattisista lapsista. Vuonna 2006 heitä oli rekisteröity yli 400.

Parin vuoden takainen tutkimus kumosi väitteet lasten huumaamisesta.

Hesari

Olisivat tutkineet miksi apaattisuuteen vajoaa vain tietyistä kolkista saapuvat ja miksi pitkäkestoista stressiä esiintyy lähes yksinomaan Ruotsissa. Aiheutuuko se heidän ilmastosta?

[Iloveallpeople]

Näistä lapsista on kerrottu mm. Pakolainen -lehden numerossa 4/2009. Valitettavasti lehti on poistettu netistä (http://www.pakolaisapu.fi/files/679/pakolainen42009.pdf), koska se herätti niin paljon keskustelua.

[Marjapussi]

Parantuisivatko lapsoset heidän diskorahansa tuplaantuisi? Tottahan toussa 400 apaattisessa lapsosessa voi olla joku aidostikin, mutta varmasti väärinkäytöksiä riittää.

[K.K.]

Vanha uutinen aiheesta:



Oleskelulupa avain apaattisten lasten tervehtymiseen


Apaattisten pakolaislasten määrä on vähentynyt roimasti, ilmenee hallituksen selvittäjien tiistaina julkaisemasta raportista. Vielä kolme vuotta sitten nääntymisoireista kärsiviä lapsia oli yli 400, tänään heitä on enää alle 70.

"Yhdistelmä traumaattista menneisyyttä ja huonoa pakolaispolitiikkaa" "Yhdistelmä traumaattista menneisyyttä ja huonoa pakolaispolitiikkaa" (1:42)
Apaattisten pakolaislasten määrä on vähentynyt roimasti, ilmenee hallituksen selvittäjien tänään julkaisemasta raportista. Vielä kolme vuotta sitten nääntymisoireista kärsiviä lapsia oli yli 400, tänään heitä on enää alle 70. Toimittajana Lotta Nuotio.
Tisdag 02 maj 2006 kl 14:43 (Sisu-uutiset)

Punaisen Ristin kidutettujen kuntoutuskeskuksen ylilääkäri Tuire Toivanen katsoo, että lasten yhtäkkiseen parantumiseen on selvä syy. Ensimmäinen askel tervehtymiseen on lähes poikkeuksetta se, että perhe saa oleskeluluvan.

Hallituksen selvittäjien Marie Hesslen ja Nader Ahmadin raportissa yhteys turvapaikan saamiseen ja lasten tervehtymiseen on ilmiselvä. Selvittäjät eivät kuitenkaan osaa antaa yksiselitteistä syytä apaattisten lasten sairastumiselle, eivätkä myöskään sille miksi sairastuneita on niin paljon juuri täällä Ruotsissa.

Kidutettujen kuntoutuskeskuksen ylilääkäri Tuira Toivanen katsoo, että syynä on yhdistelmä traumaattista menneisyyttä ja huonoa pakolaispolitiikkaa.

Vaikka ylilääkäri Toivanen pitää lasten joukkotervehtymistä iloisena uutisena hän haluaa kuitenkin muistuttaa, että pitkä parantumisprosessi on vasta alussa.

http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=185&artikel=848744

Punaisen Ristin kidutettujen kuntoutuskeskuksen ylilääkäri Tuire Toivanen katsoo, että lasten yhtäkkiseen parantumiseen on selvä syy. Ensimmäinen askel tervehtymiseen on lähes poikkeuksetta se, että perhe saa oleskeluluvan.

Jännä sairaus..

[Iloveallpeople]

Nimimerkki M.K. Korpela on vanhassa ketjussa kertonut tilanteesta.

http://hommaforum.org/index.php/topic,41529.msg555902.html#msg555902

SVD

Teeskennelty psyykkinen sairaus on kiistanalainen diagnoosi. Viime vuoden lokakuussa Sosiaalihallitus kirjoitti niin sanotussa Meddelandebladetissa: "Useat turvapaikkaa hakevien lasten apatiaoireiden hoidossa kokemusta hankkineet ovat törmänneet esimerkkeihin siitä kuinka tila on luonteeltaan manipuloiva. Vaikkakaan ei ole yksimielisyyttä siitä kuinka tavallista manipuloiva käytös on, on yhtä tärkeää että pakolaislasten hoidon resursseista vastuussa olevat aina ottavat tämän mahdollisuuden huomioon."

[Leijona78]

Näistä lapsista on kerrottu mm. Pakolainen -lehden numerossa 4/2009. Valitettavasti lehti on poistettu netistä (http://www.pakolaisapu.fi/files/679/pakolainen42009.pdf), koska se herätti niin paljon keskustelua.

Löytyykö tuota artikkelia vielä jostakin?

Valitettavasti lehti on poistettu netistä, koska se herätti niin paljon keskustelua.

Ihan oikeastiko?

edit: näemmä löytyy aika monestakin paikasta.

[Lahti-Saloranta]

Todennäköisesti tuo sairaus johtuu Ruotsin ilmastosta. Tehokkain parannuskeino olisi palauttaa lapsukaiset tuttuun ilmastoon. Luulen että jo asian esittäminen poistaisi kyseisen sairauden. Tervehtyminen alkaisi todennäköisesti reippaalla itkupotkuraivarilla johon muu perhe yhtyisi. Purkautuisi samalla apatian aikana varastoon kertynyt energia.
Toinen yhtä tehokas hoitomuoto olisi jos lapsukaisen hoitokulu vähennettäisiin vanhenpien tuista ja lasta hoitaisi han ruotsalainen hoitaja.

[Skeptikko]

Kymmenet kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet lapset kärsivät selittämättömästä oireyhtymästä Ruotsissa – eivät puhu, syö, kävele tai avaa silmiään
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005423849.html

Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita lapsia on vajonnut Ruotsissa tilaan, jossa he makaavat paikoillaan eivätkä reagoi mihinkään. Sairaus on vaivannut Ruotsia jo lähes kaksikymmentä vuotta.
...
Sophien perhe saapui Ruotsiin vuonna 2015. Tytön oireet alkoivat pian sen jälkeen, kun perhe kuuli, etteivät he saa jäädä Ruotsiin. Ensin loppui puhuminen ja syöminen, sen jälkeen oikeastaan kaikki muukin tahdonalainen toiminta.
...
Sairastuneiden enemmistö ei mediatietojen mukaan ole kotoisin nykyisiltä kriisialueilta kuten Syyriasta, Irakista tai Afganistanista. Sen sijaan useat ovat kotoisin entisistä neuvostotasavalloista ja kuuluvat kotimaassaan vähemmistöryhmään.
...
Siihen kenelläkään ei ole antaa tarkkaa vastausta, miksi tapauksia on raportoitu vain Ruotsista.

Useat lääkärit ovat todenneet, että lapset saavat elämänhalunsa takaisin ja paranevat, kun heillä on takeet turvatusta tulevaisuudesta. Yleensä tämä tarkoittaa turvapaikan tai oleskeluluvan saamista.

[Tappivanukas]

Ratkaisu on plasebo. Annetaan leikisti turvapaikka, niin vanhemmat lakkaavat huumaamasta ja/tai aivopesemästä lapsiaan. Sitten pihalle koko sakki.

[aethanol]

Dg nro F68.12: Münchausen by proxy

Olisivat soittaneet minulle, olisi säästynyt nuokin tutkimusrahat.

[siviilitarkkailija]

En pidä täysin mahdottomana sitä että järjenvastaisille ja vaarallisille kokemuksille lapsia altistanut ihmiskuljetuskone aiheuttaisi lapsille sekä fyysistä että psyykkistä pahoinvointiavaikutuksia.

Jokaiselle lapselle kuuluu kotimaa, omansa ja turvallinen lapsuus.

Paha eu-mokupolitiikko haluaa tämän tuhota Schengen-sopimuksen avulla.

[aethanol]

Useat lääkärit ovat todenneet, että lapset saavat elämänhalunsa takaisin ja paranevat, kun heillä on takeet turvatusta tulevaisuudesta. Yleensä tämä tarkoittaa turvapaikan tai oleskeluluvan saamista.

Eli teeskentelevät.

Teknisesti ottaen syyllinen on yleensä vanhemmat. Saman tyyppistä oireilua esiintyy (tosin selkeästi eri muodossa) esim. avioerotilanteissa. Vanhempien suhteen kriisiytyminen ahdistaa lasta joka sitten enempi tai vähempi tiedostamattaan alkaa oirehtimaan. Usein tämä lapsen sairastaminen saa sitten vanhemmat ainakin ohimenevästi keskittymään lapsen hoitoon jolloin lapsi saa huomiota ja toisaalta riidatkin yleensä vähäksi aikaa rauhoittuvat.

Ruotsin tapauksessa on melko todennäköistä että lapsi ymmärtää vanhempiensa reagoinnista että lapsen hankala "sairaus" on selkeä este heidän palauttamiselleen jolloin on tarkoituksenmukaista sairastaa sekä huomion saamisen vuoksi että vanhempien hyvinvoinnin vuoksi. Win-win.

Useat sairaudet ovat perin kulttuurisidonnaisia. Itä-blokin kansoilla esiintyy kaikenlaisia ihmeellisiä "neuro-psykiatrisia syndroomia" joista ei suomalainen lääkäri saa tolkkua vaikka saisi käännetyt potilaskirjamerkinnätkin. Aasialaisilla meinaa välillä penikset karata vatsaonteloon (koro). Suomessakin vielä muistaakseni 60-luvulla esiintyi hysteeristä sokeutta, useimmiten naisilla esiintyvä tila jossa potilas on sokea mutta mitään fyysistä sairautta ei kyetty löytämään. Muutoin potilas saattoi olla aivan toimintakykyinen.

Sinänsä niille tutkijoille, jotka ovat tuota asiaa selvittäneet Ruotsissa, olisi pitänyt olla jo lähtökuopista selvää että kyseessä on psykososiaalinen, ei somaattinen sairaus. Se että ainakin BBC uutisissa horisivat hormonipitoisuuksien muutoksista lapsissa on melkoisella todennäköisyydellä seuraus, ei syy.

[Ernst]

Jos jaksatte kahlata tämän läpi, voitte ehkä löytää joitakin ajatuksia ja oivalluksia...

Konversiohäiriön arviointi ja hoito: psykiatriaa ja neurologiaa kiehtovimmillaan
LÄÄKETIETEELLINEN AIKAKAUSKIRJA DUODECIM

2012;128(6):634-41
Risto Vataja ja Antero Leppävuori
TEEMA: YLEISSAIRAALAPSYKIATRIA  0  21 
Konversiohäiriö eli toiminnallinen neurologinen häiriö on psykologisista tekijöistä johtuva neurologinen oireisto tahdonalaisen motorisen ja sensorisen toiminnan alueella. Se voi ilmetä myös selittämättöminä epilepsiakohtauksen kaltaisina kohtauksina. Vielä 1980-luvulle asti häiriöstä käytettiin nimitystä hysteerinen neuroosi. Sittemmin siihen liittyvistä oireista on käytetty eri yleisnimityksiä, kuten selittämättömät somaattiset oireet, pseudoneurologiset oireet, somatisaatio-oireet, psykosomaattiset oireet, somatoformiset oireet ja psykogeeniset oireet. Uusin termi toiminnalliset neurologiset oireet korostaa muutosta hermoston toiminnassa pikemmin kuin sen rakenteessa.

Esiintyvyys

Toiminnalliset neurologiset oireet ovat kliinisessä työssä tavallisia, vaikka niiden esiintyvyys väestössä on pieni, 0,01-0,5 % (APA 2000). Yleissairaalan eri yksiköissä 20-26 %:lla potilaista on toiminnallisia oireita, vaikkakin vain 5 %:lla kaikki konversiohäiriön diagnostiset kriteerit täyttyvät (Folks ym. 1984). Neurologian poliklinikkapotilaista jopa kolmasosalla on toiminnallisia oireita (Stone ym. 2009). Näistä joka toisella ei voitu lainkaan osoittaa neurologista sairautta ja joka toisella toiminnallisia oireita oli neurologisten oireiden lisäksi. Yleissairaalan psykiatriseen konsultaatioon lähetetyistä potilaista toiminnallinen oire on 5-14 %:lla (Escobar 2009).

Monissa tutkimuksissa konversiohäiriöpotilailla on todettu lapsuudenaikaista fyysistä tai seksuaalista kaltoinkohtelua useammin kuin verrokkipotilailla. Esimerkiksi ei-epileptisistä kohtauksista kärsivillä tällainen tausta oli 36 %:lla ja epilepsiapotilaista 16 %:lla (Sharpe ja Faye 2006). Muita riskitekijöitä voivat olla persoonallisuushäiriöt, terveydenhuoltoalalla työskenteleminen sekä fyysinen vammautuminen.

Diagnoosi

Toiminnan muutokset tai puutokset eivät noudata neurofysiologisia tai -anatomisia periaatteita vaan pikemminkin potilaan käsityksiä niistä. Väsymys ja kipuoireilu ovat myös tavallisia toiminnallisten oireiden yhteydessä, ja ne saattavat olla toimintakykyä eniten haittaavat oireet. ICD-10-luokituksessa konversiohäiriö on osa dissosiaatiohäiriöitä (dissociation, erottaminen, poisleikkautuminen), joita ovat myös esimerkiksi muistin ja tietoisuuden häiriöt. Tulossa olevassa DSM-V:ssä käytetään termiä toiminnallinen neurologinen häiriö. Siihen sisältyvät tahdonalaiset motoriset ja sensoriset oireet, kohtaustyyppiset oireet ja myös kognitiiviset oireet (Stone ym. 2010, APA 2000). Selvä parannus aikaisempiin luokituksiin verrattuna on, että DSM-V ei edellytä teoreettiseen psykodynaamiseen malliin viittaavaa psykologisen trauman tai stressin osoittamista osana kriteereitä, sillä suurella osalla potilaista sellaista ei voida todeta. Uusissa kriteereissä ei myöskään edellytetä sen osoittamista, ettei häiriö ole tarkoituksellisesti tuotettu tai teeskennelty.

Tavallisia toiminnallisia häiriöitä

Tavallisia toiminnallisia oireita on esitelty. Oireet alkavat usein äkisti ja dramaattisesti. Harvinaista ei myöskään ole, että oire katoaa nopeasti tai muuttuu toisenlaiseksi. Toiminnalliset oireet voivat kuitenkin olla myös epämääräisempiä (muistiongelmat, väsymys) ja siten vaikeammin tunnistettavia.

Rajankäynti toiminnallisen häiriön ja neurologisen sairauden välillä on joskus erityisen vaikeaa liikehäiriöitä ja etenkin dystonioita diagnosoitaessa. Monia dystonioita, kuten servikaalista dystoniaa (torticollista) ja kirjoituskouristusta (writer's cramp), pidettiin yleisesti psykiatrisina häiriöinä vielä 1970-luvulla, koska häiriöiden luonne oli eriskummallinen ja koska oireet vaikeutuivat usein psyykkisestä stressistä. Neurobiologisia malleja niiden selittämiseksi ei vielä tuolloin ollut olemassa. Sen sijaan psykodynaamiset tulkinnat oireiden symboliluonteesta olivat houkuttelevia. Saatettiin esimerkiksi ajatella, että torticollispotilaan "pää pakoilee vastuuta" (Munts ja Koehler 2010). Kun tieto monien dystoniamuotojen perinnöllisyydestä ja genetiikasta, patofysiologisista mekanismeista ja huonosta vasteesta psykoterapioihin lisääntyi, myös käsitys niiden biologisesta luonteesta vahvistui.

Ei-epileptisten toiminnallisten kohtausten (pseudoepilepsia, psykogeeniset kohtaukset) diagnostiikan vaikeutta kuvastaa se, että oikeaan diagnoosiin päästään keskimäärin vasta seitsemän vuoden kuluttua pseudoepileptisten kohtausten alkamisesta. Arviolta 70 % potilaista käyttää kouristuksia ehkäisevää lääkitystä (Bodde ym. 2009), mikä muiden potentiaalisten haittavaikutusten lisäksi saattaa myös lisätä pseudokohtausten ilmaantumista. Toiminnallisten ei-epileptisten kohtausten vuosittainen ilmaantuvuus on 1,5-4/100 000 ja esiintyvyys 33/100 000. Vaikeahoitoisen epilepsian hoitoon erikoistuneissa neurologisissa yksiköissä on arvioitu jopa joka neljännellä potilaalla esiintyvän pseudoepileptisiä kohtauksia (Bodde ym. 2009). Tämä on muistettava hoitoresistentin epilepsian syitä mietittäessä. Eri tutkimusten mukaan pseudoepileptisiä kohtauksia saavista potilaista 10-50 % sairastaa lisäksi todellista epilepsiaa (Benbadis ym. 2001, Binder ja Salinsky 2007).

Toiminnallisten neurologisten häiriöiden tutkiminen

Kun herää epäily toiminnallisesta häiriöstä, kannattaa pyrkiä oireen mahdollisimman tarkkaan kuvaamiseen. Liittyikö oireen alkuun jotakin potilaan elämän kannalta merkittävää tai traumaattista? Oliko oireiston alku äkillinen, hidas vai fluktuoiva? Onko potilaalla aikaisemmin ollut somaattisia oireita, joiden syy on jäänyt avoimeksi? Mikä on potilaan oma käsitys oireesta, liittyykö siihen erityisiä pelkoja esimerkiksi aivokasvaimesta? Mahdollista masentunutta mielialaa ja mielihyvän tai mielenkiinnon menetystä kannattaa kysyä masennuksen toteamiseksi. Soveltuvia masennusasteikkoja, kuten Beckin asteikkoa (BDI), voi käyttää tässä apuna. Klassinen "la belle indifférence", huoleton suhtautuminen näennäisen vakavaan oireeseen, ei erottele toiminnallista oiretta neurologisesta (Stone ym. 2006).

Useimmiten tarvitaan neurologisen oireen edellyttämät lisätutkimukset potilaan luottamuksen parantamiseksi, mutta myös siksi, että alempana kuvatut kliiniset testit eivät riittävän varmasti erota toiminnallista oiretta neurologisesta. Lisäksi monilla potilailla on toiminnallisen oireen lisäksi neurologinen sairaus. Alkuvaiheen perusteellinen tutkiminen ei ole resurssien haaskausta, sillä näin saatetaan estää myöhemmät tutkimuskierteet. Siten esimerkiksi toiminnallista raajapareesia tai dystoniaa tutkittaessa tarvitaan usein pään kuvantamistutkimuksia tai elektroneuromyografiaa (ENMG). Potilaalle kannattaa todeta jo varhain, että kliinisen neurologisen tutkimuksen sekä koneellisten ja muiden tutkimusten ohella myös psykiatrinen tutkimus on tarpeen. Kun lääkäri on vakuuttunut siitä, että lisää neurologisia tutkimuksia ei tarvita, asia täytyy perustella potilaalle selkeästi.

Sairauskertomusmerkinnöissä konversiohäiriön mahdollisuus kannattaa ilmaista varovasti siihen asti, kunnes se varmistuu. Näin vältytään siltä, ettei potilaalle mahdollisesti myöhemmin ilmaantuviin neurologisiin oireisiin suhtauduta välinpitämättömästi. Myös avoimuus ja rehellisyys ovat merkinnöissä tarpeen, jotta tarkastusoikeuttaan käyttävän potilaan hoitosuhde ei tuhoutuisi ristiriitaan lääkärin kertoman ja kirjaaman tiedon välillä.

Toiminnallisella mekanismilla halvaantuneessa raajassa on usein toimintaa jäljellä. Potilas kuvaa sitä usein vieraan tuntuiseksi, tai raajasta saattaa yhtäkkiä kadota voima, jolloin potilas pudottaa esineen tai horjahtaa jalan pettäessä. Toiminnalliset kävelyvaikeudet liittyvät tavallisesti potilaan subjektiiviseen tuntemukseen siitä, että hän on kaatumaisillaan. Kävely voi muistuttaa nuorallatanssijan kävelyä sivuille levitettyine yläraajoineen. Kulku voi olla varovaista ja tapailevaa, kuin kävelyä heikoilla jäillä. Se voi olla myös etenemistä kyyryssä tai kyykyssä tai "halvaantuneen" jalan vetämistä perässä elottoman tukin tapaan. Kaikki nämä etenemismuodot vaativat hyvää lihasvoimaa ja koordinaatiota, minkä vuoksi niiden erottaminen neurologisesta kävelyvaikeudesta ei ole vaikeata.

Tyypillisimpiä toiminnallisia dystonioita ovat osittain nyrkistettyyn asentoon jäänyt käsi tai nilkasta varukseen ja plantaarifleksioon kääntynyt jalka. Oireisto alkaa usein äkillisesti, ja se on monesti tasainen, toisin kuin elimellisissä dystonioissa, joissa intensiteetti vaihtelee. Toiminnallinen diagnoosi voi varmistua oireen häviämisellä suggestion avulla, kuten hypnoosissa. Toiminnalliselle vapinalle on tyypillistä vapinan frekvenssin vaihtelu esimerkiksi huomion kiinnittyessä muualle. Vapina saattaa vaikeutua, kun potilasta pyydetään olemaan vapisematta - toisin kuin neurologisessa vapinassa.

Sensoriset toiminnalliset oireet ovat tyypillisesti läiskittäisiä, ei hermotusalueita noudattavia. Toisinaan ne ovat toispuolisia sukka-käsinealueen tuntopuutoksia, toisin kuin polyneuropatiassa, jossa löydös on kutakuinkin symmetrinen.

Toiminnallisessa sokeudessa pupillamotoriikka säilyy, samaten suojarefleksi, kun silmää kohti tuodaan äkillisesti käsi. Toiminnallisesta sokeudesta kärsivä potilas ei välttämättä kykene yhdistämään etusormen kärkiä vastakkain, toisin kuin todella sokea henkilö. Triplopia (kolmena näkeminen) ja monokulaarinen diplopia ovat vastoin yleistä käsitystä usein todellisia silmäsairauden oireita (Keane 2006).

Toiminnallinen ei-epileptinen kohtaus diagnosoidaan usein kohtauskuvauksen epätyypillisten piirteiden ja konversioajatusta tukevien riskitekijöiden perusteella, kun aivojen kuvantamistutkimuksessa ei todeta epilepsialle altistavia löydöksiä ja kun elektroenkefalografian (EEG) tulokset ovat normaalit. Koska varsinkin otsa- ja ohimolohkoalkuiset monimuotoiset osittaiset kohtaukset saattavat olla ilmiasultaan outoja ja epätyypillisiä, on diagnoosin teossa oltava varovainen.

Epilepsiapotilaista kolmanneksella on normaali EEG-löydös alkuvaiheen tutkimuksissa, ja toisaalta EEG:ssä saattaa näkyä piikki-hidasaaltokomplekseja, vaikka potilaalla ei epilepsiaa olisikaan. Toiminnallisiin kohtauksiin liitettyjen piirteiden havaitseminen kohtauksen aikana on ammattilaisillekin usein vaikeata. Videotelemetria, jonka aikana potilaiden käyttäytymistä ja oireita tarkkaillaan videonauhoituksella sekä samanaikaisella EEG-rekisteröinnillä, on diagnostiikan ehdoton kulmakivi. Luotettavaan diagnoosiin vaaditaan kuitenkin lisäksi hyvä kliininen tutkimus ja anamneesi sekä aivojen kuvantamistutkimus (Benbadis ym. 2009, Syed ym. 2011).

Epileptiseen kohtaukseen viittaa selvimmin kohtauksen äkillinen alku, silmien avautuminen kohtauksen aikana sekä postiktaalinen sekavuus tai uni (Syed ym. 2011). Stereotyyppinen, samanlaisena toistuva käyttäytyminen on tyypillisempää epileptiselle kuin toiminnalliselle kohtaukselle, jonka aikana käytösmallit vaihtelevat.

Toiminnallisten neurologisten oireiden etiologia ja patofysiologia

Freudin mukaan konversiohysteriassa tiedostamattomasta yksilön sisäisestä psyykkisestä ristiriidasta (konflikti) johtuva ahdistus muutetaan eli konvertoidaan somaattiseksi oireeksi (primaarihyöty) (Joukamaa 2011). Oppimisteorian mukaan taas konversiohäiriö voi olla seurausta vääränlaisesta sopeutumisyrityksestä ympäristötekijöiden aiheuttamaan stressiin. Esimerkiksi fyysinen väkivalta voi johtaa huomiota vaativaan käyttäytymiseen, kuten toiminnalliseen ei-epileptiseen kohtaukseen tai äänen menetykseen (aphonia).

Vaikka aivojen uusilla kuvantamismenetelmillä kuten funktionaalisella magneettikuvauksella (MK) ei voidakaan yksittäisen potilaan osalta luotettavasti erotella toiminnallisia oireita neurologisista oireista, on useissa tutkimuksissa julkaistu samansuuntaisia löydöksiä tutkittaessa konversiopotilaiden aivojen toimintaa. Esimerkiksi kun konversiohäiriöpotilas yrittää liikuttaa halvaantunutta vasenta kättään, aivokuoren oikea liikealue ei aktivoidu. Sen sijaan oikea orbitofrontaalinen aivokuori ja pihtipoimu (gyrus cinguli) aktivoituvat, toisin kuin terveen henkilön liikuttaessa kättään tai oiretta teeskentelevän henkilön miettiessä liikkeen suorittamista. Nämä otsalohkojen rakenteet ovat keskeinen osa niin sanottuja otsalohkopiirejä, jotka kontrolloivat aivojen kognitiivisia, motorisia ja emotionaalisia prosesseja sekä käyttäytymistä. Toiminnan lisääntyminen näillä alueilla viittaa sentraaliseen toiminnan estymiseen, joka välittyy limbiseltä alueelta heijastuvan emootiopohjaisen ja otsalohkoista heijastuvan kognitiivisen informaation kautta edelleen liikekuoreen. Funktionaalisessa MK:ssa tyypillinen toiminnalliseen tuntohäiriöön liittyvä löydös on toiminnan väheneminen aivokuoren vastakkaisen puolen tuntoalueella ja toiminnallisen sokeuden yhteydessä näköalueella. Psykodynaamista teoriaa lähestyvä mielenkiintoinen, funktionaalisten MK-tutkimusten tukema tulkinta on, että konversiossa traumaattisiin tapahtumiin liittyvät muistot, emootiot ja kognitiot estävät liikekuoren normaalin toiminnan (Cojan ym. 2009).

Liitännäissairaudet ja erotusdiagnostiikka

Konversiohäiriö esiintyy yli puolella potilaista yhdessä jonkun muun elimellisoireisen tai dissosiatiivisen häiriön tai mieliala-, persoonallisuus- tai ahdistuneisuushäiriön kanssa (Fink ym. 2005). Vakava masennustila saattaa piiloutua toiminnallisen oireilun alle. Se voi hoitamattomana heikentää potilaan elämänlaatua ja vaikeuttaa toiminnallisesta neurologisesta häiriöstä toipumista. Pseudoepileptiset kohtaukset voivat joskus johtua paniikkihäiriöstä tai posttraumaattisesta stressihäiriöstä (Bowman ja Coons 2000). Monet aivosairaudet (esim. aivovammat, MS) altistavat konversiohäiriön synnylle. Myös päihteiden osuus toiminnallisten oireiden etiologisena tekijänä tulisi pitää mielessä.

Psykiatrisista häiriöistä erotusdiagnostiikassa tulee huomioida ennen kaikkea teeskentelyhäiriö (vaikeimmillaan Münchhausen-oireyhtymä, F68.1) (Sorri 2006). Potilaan motiivina ja tavoitteena on tällöin olla sairaan roolissa - ilman taloudellisen tai muun ulkoisen edun saamista. Teeskentelyhäiriö tulee erottaa simuloinnista (malingering), jossa etujen saaminen on keskeistä ja jota ei luokitella psykiatriseksi häiriöksi. Tapausjulkaisuista tehdyssä analyysissa tavallisimpia teeskenneltyjä tai itseaiheutettuja neurologisia oireita olivat motorinen heikkous (32 %) ja epileptiset kohtaukset (22 %) (Kanaan ja Wessely 2010).

Vielä 30 vuotta sitten arviolta jopa kolmasosalla konversiohäiriödiagnoosin saaneista potilaista todettiin muutaman vuoden seurannassa somaattinen sairaus, joka selitti heidän aikaisemmat oireensa. Nykyään vastaavan virhediagnoosin osuus on vain 0,4-4 % (Stone ym. 2009). Tämän on katsottu johtuvan sekä psykiatrisen ja neurologisen diagnostiikan että aivojen nykyaikaisten kuvantamistekniikoiden ja elektrofysiologisten tutkimusten kehittymisestä.

Toiminnallisten häiriöiden hoitaminen

Toiminnallisten neurologisten oireiden hoidossa lääkärin oikea asennoituminen ja suhtautuminen potilaaseen sekä jo varhain potilaalle antama perustieto häiriöstä ovat varsinaisen hoidon onnistumisen edellytyksiä (Saloheimo ja Huttunen 2008, Leppävuori 2011). Oikea tapa kertoa konversiodiagnoosista vaihtelee potilaskohtaisesti. Potilaalle kerrotaan tutkimustulokset ja se, miten elimellisten sairauksien osuus oireistossa on suljettu pois. Jotkut potilaat saattavat kokea psykologisoinnin leimaavaksi ja hyväksyvät paremmin oireilunsa nimittämistä toiminnalliseksi. Toisilla taas on ollut oireiston alkamisesta lähtien itselläänkin tunne psyykkisten tekijöiden vahvasta mukanaolosta. Nykytietoa konversiohäiriön biologisista ja edellä kuvatuista neurotieteellisistä ulottuvuuksista voidaan käyttää keskusteltaessa niiden potilaiden kanssa, jotka kokevat psykologiset tulkinnat vaikeina tai loukkaavina. Potilaalle annetaan realistista toivoa toipumisesta ja tietoa hoitokeinoista.

Potilas-lääkärisuhteen suggestiivisuutta käytetään hoidossa hyväksi. Toiminnalliset oireet ovat usein lyhytkestoisia, jolloin kokonaishoidosta sopii aluksi parhaiten vastaamaan somaattisen alan lääkäri. Mikäli oireet ovat toistuvia, pitkittyneitä tai vaikeita, lääkärin tulee seurannassa motivoida potilasta psykiatriseen konsultaatioon. Kun somaattisen alan lääkäri on tehnyt konversiohäiriödiagnoosin tai hän epäilee sitä ja laatii lähetteen psykiatrille, ei hänen ole hyvä lopettaa omaa seurantaansa siihen. Pitkittyvienkin toiminnallisten oireiden yhteydessä neurologin osallistumisesta on hyötyä muun muassa hoidon ja kuntoutuksen suunnittelussa ja seurannassa.

Psykoterapeuttiset hoidot. Kognitiivis-behavioraaliset interventiot ovat tehokkaita elimellisoireisten (somatoformisten) häiriöiden hoidossa (Allen ja Woolfolk 2010). Konversiohäiriön osalta näyttö hoitomuodon tehosta on kuitenkin vielä vähäinen. Kognitiivis-behavioraalisessa terapiassa keskitytään tunnistamaan potilaalle tyypillisiä ajatusmalleja oireiston syistä sekä niiden vaikutuksia hänen käyttäytymiseensä ja tunnekokemuksiinsa. Psykoterapeuttisessa työskentelyssä potilas pyrkii löytämään uusia tapoja ajatella ja käyttäytyä stressitilanteissa tai oireiden vaikeutuessa. Kognitiivis-behavioraalisen terapian vaikutusmekanismia toiminnallisten neurologisten oireiden hoidossa ei tunneta, mutta sen on todettu normalisoivan funktionaalisissa kuvantamistutkimuksissa todettuja poikkeavia muutoksia (de Lange ym. 2008, Schröder ja Fink 2011).

Psykoanalyysi sai alkunsa hypnoosista saaduista havainnoista, jotka koskivat hysteeristen potilaiden tiedostamattomien ristiriitojen merkitystä ja niiden heijastumista käyttäytymiseen. Psykoanalyyttisten terapioiden vaikuttavuudesta toiminnallisten häiriöiden hoidossa on kuitenkin vähän empiiristä tietoa, vaikka ne aiemmin olivat siinä eniten käytettyjä terapiamuotoja. Ne tulevat kyseeseen lähinnä tilanteissa, joissa oireilu on ollut pitkäaikaista ja invalidisoivaa, ja kun potilaan motivaatio ja muut edellytykset riittävät pitkään terapiaan (Joukamaa 2011).

Mitä selvemmin oireiden taustalla ilmenee vaikeuksia ihmissuhteissa tai muita vuorovaikutuksellisia tai sosiaalisia ongelmia, sitä tärkeämpää on pyrkiä käsittelemään myös niitä. Potilaat saattavat hyötyä tällöin pariterapiasta, perheterapiasta tai ryhmäterapiasta.

Hypnoosi- ja suggestiohoidot, rentoutushoidot, ohjattu liikunta. Hypnoosia käytettiin jo ennen psykoanalyysia hysteeristen potilaiden hoidossa, ja kahdessa satunnaistetussa tutkimuksessa sillä on todettu olevan tehoa motoristen oireiden hoidossa (Moene ym. 2002). Käytännössä hypnoosilla ei kuitenkaan ole suurta sijaa toiminnallisten häiriöiden hoidossa. Itsehypnoosi sopii joillekin potilaille muiden rentoutusmenetelmien ohella. Myös asteittain lisääntyvän fyysisen harjoittelun on osoitettu parantavan potilaiden elämänlaatua (Leppävuori 2006). Fysioterapiaa ja toimintaterapiaa tulisi vammaisuuden vähentämiseksi harkita toiminnallisissa halvausoireissa ja dystonioissa (Stone ja Carson 2011). Fysioterapian ei ole tarkoitus tukea ajatusta neurologisesta sairaudesta, vaan suhtautuminen oireiston etiologiaan on neutraali. Potilasta kuntoutetaan kuten muistakin halvaustiloista kärsiviä. Fysioterapiaan liitetyt kognitiiviset suggestiot voivat olla hyödyksi motoristen oireiden hoidossa akuutissa vaiheessa. Tavoitteena on palkita ja tukea tervettä mallia - vaikkapa oikeanlaista kävelyä - ja jättää ei-toivottu malli huomiotta (Heruti ym. 2002).

Lääkehoito ja transkraniaalinen magneettistimulaatio. Näyttö lääkityksen tehosta toiminnallisten oireiden hoidossa on vähäinen. Lääkkeistä on kuitenkin usein hyötyä liitännäissairauksien (mielialahäiriöt, ahdistuneisuushäiriöt) hoidossa, ja yksittäisiä onnistuneita hoitotuloksia on saatu masennuslääkkeillä ja uusilla psykoosilääkkeillä. Aivojen toiminnallisissa kuvantamistutkimuksissa havaittua kortikaalista deaktivaatiota ja samanaikaista limbisen järjestelmän aktivaatiota on koetettu muovata indusoimalla kuorikerroksen aktiivisuutta transkraniaalisella magneettistimulaatiolla. Pienissä potilasryhmissä toiminnallisen sensomotorisen oireen hoidossa onkin saatu positiivisia tuloksia (Feinstein 2011).

Ennuste

Konversiohäiriöpotilaan toimintakyky ja elämänlaatu ovat usein heikentyneet, jopa enemmän kuin vastaavanlaisesti somaattisesti sairailla. Tämä tulisi huomioida arvioitaessa potilaan työkykyä ja toimeentuloetuuksia. Konversiohäiriöpotilaista valtaosa toipuu nopeasti ilman hoitoa, mutta joka neljännelle potilaalle oireita ilmaantuu myöhemmin (Stonnington ym. 2006). Motorista toiminnallista häiriötä koskevassa 2-5 vuoden seurantatutkimuksessa 63 % potilaista oli parantanut täysin ja 27 % osittain mutta 10 %:lla tilanne oli muuttumaton tai entistä huonompi (Binzer ja Kullgren 1998). Hyvään ennusteeseen viittaavia tekijöitä ovat miessukupuoli, häiriön äkillinen alku ja sen liittyminen selkeästi tunnistettavaan stressitekijään, lyhyt aika oireiden ja hoidon alkamisen välillä, aikaisempi hyvä fyysinen ja psyykkinen terveydentila, optimistinen asenne sekä motivaatio psykoterapeuttiseen hoitoon. Myös hoitavan lääkärin suhtautumisella on merkitystä potilaan ennusteeseen. Toiminnallisilla kohtauksilla, vapinalla ja amnesialla on huonompi ennuste kuin sokeudella, äänen menetyksellä tai motorisilla oireilla. Myös sairaudestaan taloudellista hyötyä (sekundaarihyöty) saavien potilaiden ennuste on huonompi.

Lopuksi

Konversiohäiriö on tyypillinen neuropsykiatrinen sairaus, jonka ymmärtämisessä klassiset psykodynaamiset tulkinnat ja moderni neurotiede tukevat hyvin toisiaan. Myös sen diagnostiikassa ja hoidossa tarvitaan usein samanaikaisesti neurologista systemaattista tasodiagnostiikkaa, kuntoutuksen mahdollisuuksien ymmärtämistä ja vahvinta psykiatrista osaamista potilaan terapeuttisessa kohtaamisessa ja toiveikkuuden ylläpitämisessä.

Sidonnaisuudet
Risto Vataja: Luentopalkkio (Eli Lilly Oy, Janssen Oy, Lundbeck Oy, Novartis Oy, Orion Oy)
Antero Leppävuori: Ei sidonnaisuuksia
RISTO VATAJA, neurologian ja psykiatrian erikoislääkäri, ylilääkäri
Kellokosken sairaala
ANTERO LEPPÄVUORI, dosentti, psykiatrian erikoislääkäri
HY
Artikkelin tunnus: duo10161 (010.161)
© 2017 Suomalainen Lääkäriseura Duodecim
English Summary
Kirjallisuutta

[Aksiooma]

Aasialaisilla meinaa välillä penikset karata vatsaonteloon (koro).

Aasialaisten pitäisi käydä avantouimassa tai muuten vaan kylmissä paikoissa alastomana. Siedätyshoitoa. Aika jännä. Kaikkea sitä oppii, kun lukee Hommaa.

https://en.wikipedia.org/wiki/Koro_(medicine)

[Skeptikko]

Auttaisikohan tähän vanha kunnon käärmemonttuun pistäminen, ellei paikallinen RHC ole huumannut lapsia...

[Ernst]

Onhan niitä nykyaikaisiakin konsteja, jos peeniks-lintu meinaa vallan sisäänpäinkääntyväksi äityä...

https://www.youtube.com/watch?v=1tyWg_Sr_J8

[Luotsi]

Siihen kenelläkään ei ole antaa tarkkaa vastausta, miksi tapauksia on raportoitu vain Ruotsista.

Mutta tuohan antaa vihjeen tepsivästä hoidosta: siirretään lapsukaiset Suomeen, niin he paranevat kuin taikaiskusta ikään! Vain nazit voivat vastustaa tätä lasten hoitokeinoa!

[Shemeikka]

Annetaan lääkkeeksi apatiaan joko paluu kotiin tai eutanasia, niin vaiva paranee. Kun menee kotiin niin ei tarvitse enää teeskennellä sairasta, ja jos on oikeasti sairas, niin eutanasia on ratkaisu.

Eihän tuota voi uskoa kuin pahin suvakisti; potilaalla on muka vaiva , joka paranee vain maleskeluluvan saamalla.

[Siili]

Dg nro F68.12: Münchausen by proxy

Olisivat soittaneet minulle, olisi säästynyt nuokin tutkimusrahat.

Hypoasylemia?

[Roope]

Netflixillä aiheesta 40-minuuttinen dokumentti Maailmaa paossa: Pakolaislasten oireyhtymä (Life overtakes me), joka tuskin kyseenalaistaa mitään.

[acc]

Olisivatkohan imaamit neuvoneet vanhempia syöttämään lapsilleen jotain apatisoivaa. Kaikkihan on sallittua, jos se edistää islamia. Ja vaikka lapsi menettäisi terveytensä tai kuolisi, niin kyseessä on marttyyri eli perheen ylpeyden aihe.

[Tabula Rasa]

Mitenkähän paljon meikäläisen islamonausean hoitoon on varattu valden budjetista, josta riittää paljon, ja kaikille?

[MiljonääriPlayboy]

Apaattiset pakolaislapset?

Mikäs sille Fahad Firasille sitten nyt on tullut? Proteiinipuuro palanut pohjaan? Iphönestä puheaika loppu? Hiusgeelituubista korkki hukassa?

[Pyhä Olavi]

Jälleen kerran luonto hoitaa vieraslajit, me vain maksamme saattohoidon.

[Sitruunamelissa]

Netflixillä aiheesta 40-minuuttinen dokumentti Maailmaa paossa: Pakolaislasten oireyhtymä (Life overtakes me), joka tuskin kyseenalaistaa mitään.

Katselen tätä dokkaria parhaillaan. Ihan valaiseva. Lisäksi luin BBC:n artikkelin aiheesta. Suurin osa tästä syndroomasta kärsivistä lapsista ovat tulleet perheidensä kanssa entisen Neuvostoliiton maista tai Balkanilta. Aasiasta tai afrikasta tulleilla pakolaisilla tätä esiintyy minimaalisesti.

Dokumentissa ensimmäisellä lapsella (Daria nimeltään), josta tässä kerrotaan, oireet alkoivat ja pahenivat nopeasti sen jälkeen, kun perhe kutsuttiin kuulemaan pakolaisstatuksen myöntämisen päätöstä, ja negatiivinen päätös tuli. Vanhemmat eivät syyttäneet negaa, vaan uskovat syyn olevan se, että lapset siinä ensimmäistä kertaa kuulivat kaikista asioista, joita vanhemmat olivat hakemuksessa kertoneet heille tapahtuneen. Vanhemmat olivat suojelleet lapsia vaikenemalla tietyistä tapahtumista. Ja tämän perheen kolmesta lapsesta vain tällä yhdellä oli tämä syndrooma, noin vuoden ajan.

En oikein usko, että nämä lapset teeskentelevät. Ja vaikea uskoa, että vanhemmilla on näppinsä pelissä, sillä joku lääkeaineen tai huumeen jatkuva antaminen olisi varmaan huomattu. Aika usein lääkärit tekevät joitakin testejä siksi, että potilaat monesti valehtelevat, joskus ihan pienissäkin asioissa. (Ihan tavallisesta elämästä yleisenä esimerkkinä vatsakivut ja "ei ollenkaan mahdollisuutta, että olisin raskaana" ja sitten se onkin juuri se, kun tehdään kuitenkin raskaustesti, ennen kuin edes tutkitaan umpisuolen tulehduksen tai kystan mahdollisuutta.)

Mutta vaikutti kyllä vähän epäilyttävältä, että Daria alkoi pikkuhiljaa parantua heti myönteisen oleskeluluvan saamisen jälkeen. Joku asiantuntija selitti sitä sillä, että vanhempien mieliala kohenee huomattavasti, kun iso stressitekijä on poistunut, ja lapsi aistii sen kodin ilmapiiristä. Minusta tuo selitys vaikutti vähän heppoiselta, mutta tiedä sitten... selviytymismekanismeja on erilaisia: joku vetäytyy täysin, ja joku muu alkaa hyökkäilemään sattumanvaraisesti.

Ai niin, ja äärioikeisto ja valeuutiset mainittu dokumentin alussa, kun "jotkut poliitikot" epäilivät teeskentelyä tai vilunkia turvapaikan tai oleskeluluvan saamiseksi. Täytyy olla aika vahva denialismi päällä, jos ei lääketieteen tai tutkimuksen ammattilaisena suostu ottamaan tällaisia mahdollisuuksia lainkaan huomioon. Dokumentissa ainakin kovasti vakuutettiin, että aito juttu tämä on, vaikka mitään ei juuri tiedetä: miksi pääosin Ruotsissa, miksi tietyltä alueelta tulevat lapset jne.

[Roope]

Pakolaislasten salaperäinen syndrooma saa lapset vajoamaan koomankaltaiseen tilaan – Riipaiseva dokumentti seuraa kolmea perhettä Ruotsissa

Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana satoja Ruotsiin asettuneita pakolaislapsia on vaivannut merkillinen sairaus. Alistuneisuussyndroomassa terveet lapset ovat vähitellen vajonneet koomaa muistuttavaan tilaan, jossa he eivät enää puhu, syö tai liiku. Yhteistä useimmille lapsille on ollut se, että he ovat kotoisin entisen Neuvostoliiton alueelta ja heidän tilansa on heikennyt kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen.

Kristine Samuelsonin ja John Haptasin riipaiseva dokumentti Maailmaa paossa: pakolaislasten oireyhtymä (Life Overtakes Me, Ruotsi 2019) seuraa kolmea tällaista turvapaikanhakijaperhettä vuoden ajan. Sydän on rusentua raskaan aiheen alle, mutta dokumentti kuvaa sitä tyyneydellä, jopa kauniisti.

Asiantuntijat pitävät selvänä, että syndrooman taustalla on menneisyyden vakavat traumat. Se ei kuitenkaan ole estänyt viattomien lasten joutumista muukalaiskammoisten ryhmien hampaisiin. Lapsia ja vanhempia on syytetty milloin teeskentelystä milloin huumaamisesta.

Tuomo Yrttiaho

Maailmaa paossa: pakolaislasten oireyhtymä, Netflix

Helsingin Sanomat 17.6.2019

Toimittaja kieltäytyy hyväksymästä todennäköisintä selitystä samasta syystä kuin kutsuu kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita lapsia itsepintaisesti pakolaislapsiksi, vaikka "pakolainen" tarkoittaa määritelmällisesti pakolaisstatuksen saanutta.

[Skeptikko]

De 'apatiska barnen' berättar om hur de tvingades spela sjuka för att familjen skulle få uppehållstillstånd | Samhällsnytt
https://samnytt.se/de-apatiska-barnen-berattar-om-hur-de-tvingades-spela-sjuka-for-att-familjen-skulle-fa-uppehallstillstand/

The 'apathetic children' talk about how they were forced to play sick to give the family a residence permit

Perhaps the biggest scam in the area of ​​migration before the so-called unaccompanied refugee children, the phenomenon of the "apathetic children" was something that happened almost exclusively in Sweden and subsequently caused debate. In a report in the magazine Filter , a couple of the children now tell how they were forced to play sick.

The first case appeared in 1998 and concerned a 15-year-old Chechen boy who neither ate nor spoke. Four weeks after his family had been granted a residence permit, however, he had fully recovered.

In Filter's report, two of the children were forced to play sick.
...
In 2005, the Serbian boy came to Kiruna and after a few months the family was refused the asylum application. Then his parents forced him to sit in a wheelchair and starve. They also lied about having epileptic seizures.

- I couldn't open my eyes. But I couldn't always keep up, and then I got a hard fucking bang on my neck, says the boy to Filter.

- I prayed to God every time someone would say to my dad: "What are you doing, your kid is healthy?" They were trained doctors, they must have taken. But no one said anything.

The situation became so stressful that as a 12-year-old he tried to kill himself. In 2015, he was granted a residence permit and had left his family.
...
The Armenian girl came in 2009 when she was 10 years old. When the family was not granted asylum, the father and stepmother decided that she should play apathetic. She was given clear guidelines: do not talk, do not smile, do not go out on your own and do not respond to anything.

[Titus]

Sadat turvapaikanhakijoiden lapset vajosivat selittämättömästi vakavaan apatiaan Ruotsissa – Nyt yksi paljastaa: Isä löi, jos liikutin silmiäni
Sairastumisten syy on jäänyt hämäräksi. Nyt kaksi entistä potilasta kertoo Filter-lehdessä lavastuksesta oleskeluluvan saamiseksi.

Ruotsi24.9.2019 klo 19.07

Ruotsissa havahduttiin 2000-luvun alussa erikoiseen ja huolestuttavaan uuteen ilmiöön. Turvapaikkaa maasta hakeneiden perheiden lapsilla alkoi esiintyä vakavia oireita, joiden seurauksena lapset vajosivat syvään apaattiseen tilaan.

Vakavimmissa raportoiduissa tapauksissa lapset vaipuivat tajuttomuutta muistuttavaan tilaan, jossa he eivät kyenneet liikkumaan, juomaan, syömään tai huolehtimaan hygieniastaan. Vanhempien mukaan lapset vain makasivat paikoillaan reagoimatta ympäristöönsä.

Ensimmäisestä oudosta sairastumisesta Ruotsissa raportoitiin jo vuonna 1998, jolloin 15-vuotias tšetšeenipoika lakkasi liikkumasta, puhumasta ja syömästä vailla selitystä. Sairaalatutkimuksissa ei löydetty tapahtuneelle mitään lääketieteellistä syytä.

Kun perhe yhdeksän kuukautta oireiden ilmaantumisen jälkeen sai oleskeluluvan, kotiutettiin poika sairaalasta. Pyörätuolissa istunutta poikaa ryhdyttiin ulkoiluttamaan ja muutaman päivän kuluttua hän "heräsi". Neljä viikkoa myöhemmin hän oli parantunut, kertoo poikaa hoitanut psykiatri Lars Joelsson tutkivaa journalismia tekevän ruotsalaisen Filter-lehden haastattelussa (siirryt toiseen palveluun). Klinikat kuormittuivat tapauksista

Seuraavien vuosien aikana vastaavia tapauksia alkoi esiintyä yhä enemmän, ja viiden vuoden kuluttua raportoivat lasten- ja nuortenpsykiatriaan keskittyvät yksiköt jo ylikuormituksesta, kirjoittaa Filter. Paikoittain puolet yksiköiden resursseista kului lehden mukaan apaattisten lasten hoitamiseen. Pelkästään Lars Joelssonin hoidossa tällaisia tapauksia oli noin 30.

Hän kertoo Filterin haastattelussa, että tällaiset potilaat saattoivat tulla vastaanotolle jopa 50 kertaa, kun potilaat keskimäärin tarvitsivat viisi käyntiä. Yhteistä tapauksille oli, että ne keskittyivät keskellä turvapaikkaprosessia olleisiin perheisiin, eikä tapauksille löydetty lääketieteellistä selitystä pitkien sairaalaseurantajaksojenkaan aikana.

Yhdeksi selitykseksi tarjottiin psykosomaattista reaktiota perheiden äärimmäisen stressaavaan tilanteeseen. Kotimaassa esimerkiksi sodan vuoksi koettu trauma yhdistettynä turvapaikkabyrokratian hampaisiin joutumiseen selitti joidenkin lääkäreiden mukaan lasten sairastumisen. Myös "kulttuurierot" mainittiin. Hoitona kokeiltiin niin keskustelua, traumaterapiaa kuin lääkitystäkin, mutta mikään ei auttanut. Tyypillistä oli, että lapset parantuivat vasta, kun perheen turvapaikanhakuprosessi oli ohi ja he saivat oleskeluluvan.


koko juttu:

https://yle.fi/uutiset/3-10985711


hämmästyttävää, että yle kertoo tällaista...


rähmis 

[Ernst]

"Apaattisia" lapsia tavattiin jalkeilla yöaikaan, ja sairaalaosaston keittiöstä hävisi ruokaa. Lapset myös aktivoituivat, kun vanhemmat olivat "lomalla", mitä se tarkoittaneekaan.  Syömättömät eivät laihtuneet eikä kuukausia maanneilla ollut makuuhaavoja.

Eli teeskentelivät he sittenkin, muuten rakastava vanhempi löi päin pläsiä.

[proi]

Olisi kiva lukea Karoliinisen tutkimus. Veikkaan että jotkin stressihormonit saattavat olla koholla, jos pakotetaan näyttelemään kuukausia tai vuosia apaattista jatkuvalla selkäsaunan uhalla eikä anneta ruokaa.