2011-12-16 Tiedelehti: Suomalainen yhteiskunta pohjautuu soturiarvoihin

[Ruckafella]

gloamingilta täyttä rautaa^^

"Aatelin, upseereiden, rivimiesten ja jopa siviilien arvomaailma oli sotaisa, kunniakeskeinen ja väkivaltainen ruotsalais-suomalaisessa yhteiskunnassa 1600 - 1700-luvuilla", FL Ville Sarkamo tarkentaa.

Toisin kuin esimerkiksi siirtomaavalloissa, Etelä-ja Keski-Euroopassa, itänaapurissa, rauhanuskon alueella, Afrikan jalojen villien keskuudessa ja oikeastaan kaikkialla muuallakin. Väkivalta oli muualla käytännössä tuntematonta ja kunniakulttuuri monin paikoin on vain ja ainoastaansuomalaisen ekspansiivisen kolonialismin levittämää. Muutenkin todella huomionarvoista, että sotaväessä vallitsee "sotaisa" arvomaailma...

Pitäisi ehkä lukea koko tutkimus ennen tuomiota, mutta artikkelissa on "hieman" kummallista tekstiä..

[sivullinen.]

Suomalaiset ovat paljon vähemmän soturikansaa kuin muut.

Sinun mutu tietosi ovat vääriä, täysin vääriä.

Tutustu historiaan oikeasti ennenkuin menet kirjoittamaan tuollaista paskaa esi-isistämme mihinkään.

Olen koittanut Suomen historiaan tutustua. Sormilla ei enää lasketa niitä kirjoja Suomen historiasta jotka olen lukenut pelkästään tänä vuonna. Jotain siis uskon tietävänikin. Mutta ehkä tässä asiassa olin vähän liian hätäinen. Myönnän suomalaisten käyneen pientä kärhämää mutta lähinnä heimojen välillä. Yhtään valloitus retkeä Ruotsiin täältä on tuskin tehty, eikä myöskään Saksaan - päinvastoin vastaanottavana oltiin. Vai olenko väärässä? Venäjällekkin tehdyt retket ovat rajaseutujen ryöstelyä eivätkä mitään yhtenäiseen suunnitelmaan perustuvaa sotaa. Siksi Suomi jäi Ruotsin alusmaaksi, ja vasta Ruotsin tai oikeastaan Ruotsin Kuninkaan armeija, jossa myös jonkin verran suomalaisia sotilaina palveli, pystyi oikeaan sotaan. Siis sellaiseen missä paikkoja vallattiin järjestelmällisesti eli suunnitelmien mukaan. Siksi en pidä suomalaisia soturikansana vaan enintään räyhääjinä - tai häirikköinä. Venäjäläiset, ruotsalaiset jopa tanskalaiset ovat historiassa käyneet paljon enemmän sotia ja olleet siksi sotaisampia. Vain lappalaiset ovat suomalaisia heimoja vähemmän sotineet - ja heitäkin voi hyvällä syyllä pitää suomalaisina.

Luin juuri kirjan missä Valkoisen Venäjän joukot toivoivat suomalaisten Valkoisten liittyvän sotaan Bolsevikkejä vastaan 20-luvulla. Siinä olisi ollut hyvä tilaisuus käydä Venäjää valloittamassa, ja sotilaallista kunniaa keräämässä. Vaan saipa amiraali Koltsak pettyä Mannerheimiin - ei tullut apuja. Jatkosodassa sentään muutamat urhoolliset vanhan rajan ylittivät. Kuuleman mukaan ei silloinkaan kukaan hinkunut edes Leningradia valtaamaan saati sitten Moskovaa. Sotaisaksi en voi sellaista kansaa sanoa.

[Marius]

Eihän Suomen kansa ole sotaisaa, noin muuten vaan, ilman syytä, mutta helposti täyteen tehokkaaseen sotaisuuteen kykenevää. Tässä juuri on osa suomalaisuuden ydintä.

[Masa76]

Saagojen mukaan Norjan perustivat Suomesta (Finland) ja Kvenlandista (Kalannin muinaismaakunta, vielä keskiajalla "Kainland") tulleet valloittajat. Kuningassuvun tytär oli kadonnut keskitalven pitojen aikana joten veljet lähtivät sotajoukkojensa kera etsintäretkelle:

Norjan löytäminen

Ja vielä: "sota" on muinaisnorjaksi "sóta"

[Sunt Lacrimae]

gloamingilta täyttä rautaa^^

"Aatelin, upseereiden, rivimiesten ja jopa siviilien arvomaailma oli sotaisa, kunniakeskeinen ja väkivaltainen ruotsalais-suomalaisessa yhteiskunnassa 1600 - 1700-luvuilla", FL Ville Sarkamo tarkentaa.

Toisin kuin esimerkiksi siirtomaavalloissa, Etelä-ja Keski-Euroopassa, itänaapurissa, rauhanuskon alueella, Afrikan jalojen villien keskuudessa ja oikeastaan kaikkialla muuallakin. Väkivalta oli muualla käytännössä tuntematonta ja kunniakulttuuri monin paikoin on vain ja ainoastaansuomalaisen ekspansiivisen kolonialismin levittämää. Muutenkin todella huomionarvoista, että sotaväessä vallitsee "sotaisa" arvomaailma...

Pitäisi ehkä lukea koko tutkimus ennen tuomiota, mutta artikkelissa on "hieman" kummallista tekstiä..

Tarvitsemme rauhan uskonnosta solidaariset ja yhteisölliset elämänarvonsa ammentaneita ja Afrikan solidaarisissa heimokulttuureissa kasvaneita rauhan ja sovittelun monilahjakkuuksia uudistamaan suomalaista kulttuuria pois jurosta impivaaralaisesta talvisota-yhteiskunnasta, kohti iloisia lauluja ja leikkejä ihonväristä riippmatta.

[Conductor]

Ruotsi ja Tanska on parivaljakko joka on käynyt eniten sotia keskenään historian saatossa.

[foobar]

Tarvitsemme rauhan uskonnosta solidaariset ja yhteisölliset elämänarvonsa ammentaneita ja Afrikan solidaarisissa heimokulttuureissa kasvaneita rauhan ja sovittelun monilahjakkuuksia uudistamaan suomalaista kulttuuria pois jurosta impivaaralaisesta talvisota-yhteiskunnasta, kohti iloisia lauluja ja leikkejä ihonväristä riippmatta.

Hjernevask-sarjassahan oli osa joka käsitteli väkivaltaa. Siinä oli yksinkertaisin kokein varmistettu se kohtuullisen helposti käytännön kokemukseen perustuva fakta, että jopa Yhdysvaltain etelä- ja pohjoisvaltioiden välillä on merkittävä ero kunnian käsitteessä. Etelävaltioissa kunniakulttuuri elää, pohjoisessa ei.

Samassa jaksossa todettiin myös kuinka esim. Bergenin murhaluvut olivat olleet jopa satakertaiset aiemmilla vuosisadoilla, ja tämä johtui hyvinkin pitkälle ympäristöadaptaatiosta joka ylläpiti tiukkaa kunniakulttuuria. Ajat ovat kuitenkin muuttuneet.

Vaikka nämä asiat ovatkin vaikeasti kiistettäviä faktoja, on edelleenkin otettava huomioon aikojen muuttuminen. Jos pari vuosisataa sitten eläneitä suomalaisia tuotaisiin nykyaikaan, väkivaltakonflikteilta tuskin voitaisiin kulttuurin virite-erojen vuoksi välttyä. Olettaen että tällainen aikamatkailu olisi mahdollista, kukaan tuskin pitäisi sitä kohdeajalleen kohtuullisena. Silti monet tässä yhteiskunnassa näkevät mielekkääksi tuoda maahan tiukan kunniakulttuurin paimentolaisheimoja melkeinpä kivikaudelta. Tällä kertaa perusteeksi mainitaan se kuinka suomalaiset ovat olleet historiassaan sotaisia, ja että sitä pitäisi hävetä. Mitä sitten? Mikäli suomalaiset voivat muuttua, voivat maahantulijatkin - mutta on parhaimmillaankin kyseenalaista luoda mahdollisimman suuri kulttuurishokki ja pistää sen seuraukset niiden nykyään rauhanomaisempien piikkiin.

Tiedostajat kutsuvat satakertaista murhatahtia kulttuurilliseksi rikkaudeksi. Sen kannattamiseksi ei tarvita järkisyytä, pelkkä erilaisuus riittää.

[Koskela Suomesta]

Suomalaiset ovat paljon vähemmän soturikansaa kuin muut.

Sinun mutu tietosi ovat vääriä, täysin vääriä.

Tutustu historiaan oikeasti ennenkuin menet kirjoittamaan tuollaista paskaa esi-isistämme mihinkään.

Olen koittanut Suomen historiaan tutustua. Sormilla ei enää lasketa niitä kirjoja Suomen historiasta jotka olen lukenut pelkästään tänä vuonna. Jotain siis uskon tietävänikin. Mutta ehkä tässä asiassa olin vähän liian hätäinen. Myönnän suomalaisten käyneen pientä kärhämää mutta lähinnä heimojen välillä. Yhtään valloitus retkeä Ruotsiin täältä on tuskin tehty, eikä myöskään Saksaan - päinvastoin vastaanottavana oltiin. Vai olenko väärässä? Venäjällekkin tehdyt retket ovat rajaseutujen ryöstelyä eivätkä mitään yhtenäiseen suunnitelmaan perustuvaa sotaa. Siksi Suomi jäi Ruotsin alusmaaksi, ja vasta Ruotsin tai oikeastaan Ruotsin Kuninkaan armeija, jossa myös jonkin verran suomalaisia sotilaina palveli, pystyi oikeaan sotaan. Siis sellaiseen missä paikkoja vallattiin järjestelmällisesti eli suunnitelmien mukaan. Siksi en pidä suomalaisia soturikansana vaan enintään räyhääjinä - tai häirikköinä. Venäjäläiset, ruotsalaiset jopa tanskalaiset ovat historiassa käyneet paljon enemmän sotia ja olleet siksi sotaisampia. Vain lappalaiset ovat suomalaisia heimoja vähemmän sotineet - ja heitäkin voi hyvällä syyllä pitää suomalaisina.

Luin juuri kirjan missä Valkoisen Venäjän joukot toivoivat suomalaisten Valkoisten liittyvän sotaan Bolsevikkejä vastaan 20-luvulla. Siinä olisi ollut hyvä tilaisuus käydä Venäjää valloittamassa, ja sotilaallista kunniaa keräämässä. Vaan saipa amiraali Koltsak pettyä Mannerheimiin - ei tullut apuja. Jatkosodassa sentään muutamat urhoolliset vanhan rajan ylittivät. Kuuleman mukaan ei silloinkaan kukaan hinkunut edes Leningradia valtaamaan saati sitten Moskovaa. Sotaisaksi en voi sellaista kansaa sanoa.

Onpa sinulla käsitykset. Ei voi mitään. Tuossa oli niin paljon asenteellista paskaa, että en edes välitä ryhtyä niitä oikomaan. Puhukoot siis viralliset lähteet joita et siis ole onnistunut muka löytämään:

http://www.nba.fi/fi/kansallismuseo/opetus/opetuspaketit/esihistoria/tietoa/tulostettava3

Roomalaisaika 0 - 400 jKr.

Rautakautinen kulttuuri vakiintui rannikolla. Asutuksen merkkinä ovat kalmistot eli hautausmaat. Sen sijaan asuinpaikkoja tunnetaan vähän. Kalmistot sijaitsevat yleensä jokien suuseuduilla. Metalliesineistö oli enimmäkseen tuontia, korut lähinnä Baltiasta ja aseet läntisiltä germaanialueilta. Rannikkoalue lienee saanut kulttuurivaikutteita Itämeren alueelta. Sisä- ja Pohjois-Suomen väestö jatkoi perinteistä elintapaansa.

Huomattava osa Suomen rautakautisista kultalöydöistä on tältä ajalta. Nämä ovat sormuksia, sekä kaula- ja rannerenkaan katkelmia, joiden löytöalue on pääasiassa Varsinais-Suomi. Löytöjen kuvastama vauraus on ehkä perustunut turkiskauppaan. Nuolenkärkien yleisyys lienee osoitus metsästyksen merkityksestä.

Kansainvaellusaika 400-575 jKr.

Maanviljelysasutuksen alue laajeni etenkin sisämaassa ja löydöt kertovat varallisuuden kasvusta. Uudet kauppareitit vaikuttivat varsinkin Etelä-Pohjanmaan taloudelliseen nousuun mikä näkyy esim. kultaesineiden määrässä. Germaanialueilta peräisin olevia ylellisyysesineitä löytyy jo Pohjanlahden perukoilta sekä Suomenlahden itäosista ja Laatokalta.

Monet korumuodot olivat yhä kotoisin Baltiasta, mutta yhteydet Skandinavian länsiosiin toivat aineistoon uutta ilmettä. Aseistus oli yleispiirteiltään germaanista ja germaaneilta omaksuttiin myös tapa varustaa vainajat lukuisin asein. Tämä lienee ollut mahdollista kotimaisen raudanvalmistuksen ja asetuotannon ansiosta.

Merovingiaika 575 - 800 jKr.

Suomessa muotoutui merovingiaikana omaleimainen kulttuuri, jonka alue laajeni myös Savoon ja Karjalaan. Sille ovat ominaisia paljon kalliita aseita sisältävät haudat, mikä on osoitus vauraudesta. Monet keihäänkärjet, väkipuukot (skramasaksit), ruodolliset heittokeihäät (angot) ja kilpien suppilonmuotoiset kupurat ovat kotimaisten aseseppien tekoa. Hienoimmat aseet olivat kuitenkin tuontia. Miekkojen teräosat (säilät) lienevät pääasiassa mannermaista työtä, mutta kahvoja on voitu tehdä täälläkin. Korujen esikuvat ovat usein olleet ulkomaisia, mutta niitä on muunnettu oman maun mukaisiksi.

Viikinkiaika 800 - 1025 jKr.

Viikinkiretket heijastuvat myös Suomen myöhäisrautakautisessa kulttuurissa. Jo 700-luvun lopulla kauppa oli vilkastunut Itämeren piirissä. Kaupunkimaisia yhteisöjä alkoi syntyä ja poliittinen järjestelmä kehittyä sekä Pohjanmeren piirissä että idäntien varressa, jota pitkin hopeaa virtasi Pohjolaan.

Vilkastuneesta kaupasta todistaa eri suunnilta peräisin oleva tai sieltä vaikutteita saanut esineistö. Miekkojen säilät (teräosat) ovat usein tuontitavaroita frankkilaisalueelta, eli nykyisen Ranskan alueelta, missä on tehty myös monien kahvaosat. Ajalle tyypillisiä olivat raskaat pronssikorut, joista yleisimpiä olivat pyöreät kupurasoljet.

Suomessa on viitisenkymmentä hopealöytöä, jotka sisältävät hopearahoja, -koruja tai niiden katkelmia, joskus myös raaka-ainekappaleita eli harkkoja. Näitä aarteita on löydetty lähinnä rautakauden lopun ns. kiinteän asutuksen piiristä, paitsi Vakka-Suomesta ja Kokemäenjoen alueelta. Pohjois-Suomen aarteet näyttävät jäävän pysyvän asutuksen ulkopuolelle.

Hopea yleistyi Pohjolassa vasta 800-luvulla, jolloin itämaisia hopearahoja alkaa esiintyä löydöissä merkkinä viikinkien idäntien avautumisesta. Vuosituhannen vaihteessa länsimainen, lähinnä Englannista ja Saksasta tuotu hopea syrjäytti itäisen hopean. Hopeaa käytettiin maksuvälineenä painon mukaan jo ennen varsinaista lyötyä rahaa. Hopean punnitsemiseen käytettyjä vaakoja ja punnuksia tunnetaan sekä haudoista että aarrelöydöistä. Pohjoismaissa rahanlyönti sai alkunsa 900-luvun viime vuosikymmeninä. Kotimaisia hopearahajäljitelmiä on tavattu 1000-luvun alun haudoista Länsi-Suomesta.

Hallinnon kehittyminen

Esihistorian päättyessä löytöjen perusteella voidaan erottaa Länsi-Suomen, Hämeen ja Itä-Suomen kulttuurialueet. Muinaispitäjä on ainoa tunnettu hallinnollinen organisaatiomuoto. Pitäjillä oli sekä yhteiskunnallisia että oikeudellisia tehtäviä. Kylämuodostus edistyi rautakauden loppua kohti.

Yhteiskunnallinen järjestäytyminen on todennäköisesti ollut tilapäistä ja eri tilanteisiin sopeutuvaa. Yhteisö valitsi keskuudestaan johtajakseen kuninkaan. Sana lienee alkuperäismerkityksessään tarkoittanut joukkojen päällikköä. Sosiaaliset erot eri väestöryhmien välillä ovat olleet suhteellisen vähäisiä.
---------
Aseita ja muinaislinnoja

Vanhinta perua hallinnon organistoitumisessa on sotalaitos. Puolustuksen tarkoitukseen rakentui muinaislinnojen "ketju" Uudenmaan itäisille ja eteläisille alueille ja varsinkin niiden rajoille. Koko Suomessa niitä on laskettu olleen noin 90, iät vaihtelevat viikinkiajalta varhaiskeskiaikaan.

Muinaislinnat sijaitsevat tavallisesti jyrkkärinteisillä kallioilla. Ne tunnistetaan kivistä ladottujen varustusten jäännösten perusteella. Oletus on, että hirsivarustukset on rakennettu näiden kivirakennelmien päälle.

Arkeologien ei kuitenkaan ole aina helppo ratkaista onko kyse muinaislinnasta vai luonnon työstä. Jotkin kivivyöt voivat olla esimerkiksi Itämeren eri kehitysvaiheissaan muovaamia, ja joskus puuvarustukset on rakennettu suoraan kalliopohjalle.

Edes nimistöhistoriasta ei ole apua. Suomessa on lukuisia linna-nimisiä kalliota, joilta varustusten jäännöksiä ei löydy.

Tasaiselta Pohjanmaalta niitä ei ole löytynyt, ja Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa vain rannikolla, siellä ne tosin muodostavat tiheän ketjun. Kartalta näkee niiden suojanneen mereltä tulevaa hyökkäystä.

Hämeessäkin muinaislinnoja on runsaasti, siroteltuna vesireittien ja asutuskeskusten suojaksi, Uudellamaalla jo niukasti.

Kartalta katsoen Karjalan muinaislinnojen rivistö asettuu selvästi suojaksi itää vastaan, ja tuohon aikaan asumattomana pidetystä Savostakin on löydetty muutamia.

Osa muinaislinnoista oli rakennetut asutustihentymien suojaksi vartiovuorille, osaa varustetuista vuorista ei voi pitää varsinaisena linnana, vaan ne toimivat yhtenä pisteenä kollektiivisessa hälytysjärjestelmässä, jolla vihollisen liikkeistä ilmoitettiin merkkitulien (ruots. bot, kasa) avulla.

Osa muinaislinnoina pidetyistä varustuksista olivat pakolinnoja, mihin hyökkääviltä joukoilta voitiin tarpeen vaatiessa suojautua. Savon muinaislinnoja arvellaan perustetuksi juuri tällaisiksi metsästäjien ja kalastajien sekä kaskeajien suojaksi.

Kun Ruotsi ryhtyi rakentamaan linnoja Suomeen 1200-1300-luvuilla, muinaislinnojen ylläpitäminen vähitellen lakkasi.

Puolustusjärjestelmä tarvitsi aseita. Niitä saatiin Keski-Euroopasta, jossa tekijöitä ja tarvitsijoita oli yllin kyllin. Miekan lisäksi käytössä oli usein germaanien skaramasaksi eli väkipuukko, joka pituudeltaan läheni joskus miekkaa.

Miekkoja hamusivat myös suomalaiset. Joka kolmannen Suomesta löytyneistä 800-900-lukujen miekoista on saanut merkinnän Ulfbehrt. Se on mestarin tuotenimi. Joku tai jotkut miekkansa Suomen maaperälle jättäneistä ovat ilmeisesti olleet Bysantin kuninkaan henkivartiossa, johon viikinkejä kuului, sillä erään löytyneen miekan lappeessa on teksti Constantinus, toisessa Rex.

Yleisin ase lienee kuitenkin ollut ango eli keihäs, jota pitkine rautaisine varren osineen ja kärjen päähän liittyvine väkisineen pidetään suomalaisena keksintönä.

Saagoista voi lukea, että muinaissuomalaisia arvostettiin taistelukykyisinä. Suomessa läntisestä naapurista käytetty nimitys Ruotsi on saanut nimensä Ruotsin maakunnasta, Roslagenista, josta on löytynyt 1000-luvun riimukiviä.

Erääseen riimukiveen on kaiverrettu teksti: "Björn ja Igulfrid pystyttivät tämän kiven Otryggin, poikansa, muistoksi. Hänet surmaattiin Suomessa" (a Finnlandi). Se tarkoitti Varsinais-Suomea. Toisessa riimukivessä kerrotaan viikinkipäällikkö Frögerin joukkoihin kuuluneen Egilin kaatumisesta Hämeessä (a Tafaeistalandi).

Egil oli kotoisin Gästriklandin Söderbystä, siis Hälsinglandin eteläpuoliselta alueelta, josta on arvioitu muuttaneen väkeä Suomeen seuraavalta vuosisadalta lähtien.

Saagoiksi luettavasta kirjallisuudesta käy ilmi myös Ruotsin kuningas Emundin Anund-pojan hyökkäys Suomeen 1000-luvun puolivälissä. Tarinan mukaan suomalaiset myrkyttivät heidän käyttämänsä kaivot ja Anund sotajoukkoineen tuhoutui.

Nämä historialliset ja kertomuksiin tukeutuvat esimerkit osoittavat, että sotaretkien uhrit muistetaan, mutta historian muistista putoavat helposti retkien muut opetukset.

Sotaretket toivat retkien jäsenille maatuntemusta, vaikka vanhojen kertomusten mukaan erityisesti Suomen luonto pelotti sotaisia vieraita. Paikallinen väki tunsi maaston ja metsän salat arveluttivat: siellä eksyttyään ei ollut helppo palata väijyviltä heimolaisilta, joiden uskottiin lopulta osaavan noitua. Mutta sotaretkiltä saatu maatuntemus saattaa olla myös tulevan muuttohalukkuuden alku, mikäli olosuhteet omalla alueella heikentyvät.

Puolustuslaitokset olivat olleet tarpeen myös idän suunnalta tulevien hyökkäysten vuoksi. Nestorin kronikasta voimme lukea, että Venäjän suuriruhtinaan Jaroslavin poika Vladimir, Novgorodin ruhtinas, hyökkäsi vuonna 1042 joukkoinen hämäläisiä vastaan. Kronikan hämäläisistä käyttämä termi on jam. Se sopii Unto Salon kielitietelijöiden vahvistamana esittämään näkökantaan, että Häme (vrt. hämy, hämärä, hämätä) ja edelleen hämäläiset on kehittynyt tummaa tarkoittavasta ilmaisusta Säme, joka siirtyi Hämettä ennen hämäläisiä asuttaneiden saamelaisten mukana pohjoiseen: saamelaisten omakielinen nimi kansalleen on sabme.

Novgorodin näkökulmista hämäläisiä ja varsinais-suomalaisia ei erotettu toisistaan omiksi heimoikseen tai kansoikseen. On todennäköistä, että Vladimirin hyökkäys kohdistui Karjalaan, ei Hämeen ytimeen. Karjalasta alkaa muodostua tällaisten retkien jälkeen Länsi-Suomesta erillinen kokonaisuus.

Vastaavia hyökkäyksiä tehtiin puolin ja toisin. Kronikan näissä yhteyksissä vastapuolestaan käyttämä uusi termi "jem" on vieläkin lähempänä Hämettä ja hämäläisiä. Hyökkäyksiä sanotaan tapahtuneen Suomesta Novgorodiin 1142, Korelasta eli Karjalasta länsisuomalaisia vastaan 1143, ja sen jälkeen Suomesta 1000 miehen joukolla vathalaisten alueelle. Sen joukon novgorodilaiset tuhosivat kokonaan. 1164 ruotsalaiset hyökkäsivät Laatokalle laivastollaan, mutta kärsivät novgorodilaisille tappion.

Vuoden 1171 tai 1172 kirjoitettu Gravis admodum-asiakirja, joka on ensimmäinen paavillinen Suomea käsittelevä historiallinen dokumentti, mainitsee, että ruotsalainen sotajoukko oli ollut parikymmentä vuotta aiemmin auttamassa suomalaisia vihollisen hyökkäyksiä vastaan. Puhe ensimmäisestä ristiretkestä – jonka todenmukaisuudesta ei ole varmuutta – on usein liitetty tähän asiakirjaan.

Vihollisen hyökkäyksiä on lueteltu Nestorin kronikassa, jonka tarkoituksena on korostaa Novgorodin kunniaa. Kuten niin usein kronikoissa, ilmoitetut vuosiluvut ja jopa retkien tosiasiallinen tapahtuminen ovat historiallisesta näkökulmasta varsin epävarmoja.

Hyökkäyksiä tehtiin jälleen Novgorodin suunnasta vuonna 1186. Seuraavana vuonna "pakanat" – se tarkoittaa joko karjalaisia tai virolaisia – tuhosivat Ruotsin tärkeimmän kaupungin Sigtunan tappaen Ruotsin arkkipiispan ja jaarlin. Tanskalaisetkin iskivät Suomeen 1191 tai 1192. Tanskassa on säilynyt 1200-luvulta kymmenkunta asiakirjaa, joissa kerrotaan retkistä Suomeen. Retkiä on tapahtunut näiden tietojen mukaan vuonna 1191 tai 1192 ja 1202 sekä mahdollisesti vielä 1210.

Tällaiset toistuvat iskut vaativat organisoitunutta ja harjaantunutta sotajoukkoa ja hyvin toimivaa puolustusta, joka minimoi henkilöuhrit. Käytännössä tällainen puolust vain harvoin pystyy estämään tuhoa. Kaupankäynnille tällainen tilanne on tietysti tuhoisaa. Suomalaisten vastaiskuista myös Ruotsiin on olemassa monenlaisia todistuksia. Asiakirjoin niitä ei voi nykytiedoin todistaa.

Helsingistä itään sijaitsevalla Porvoon Linnamäellä oli todennäköisesti jo viikinkiajalta vuosina 800-900 jonkinlainen puolustuslinnoitus. Se viittaa seudun strategiseen merkitykseen.

Porvoon sijainti eteläisellä rannikolta Hämeeseen vievän jokiväylän varrella, vanhojen jo 800-luvulla perustettujen teiden risteyksessä, loi vilkasta liikennettä ja kauppaa. Kun siihen lisää puolustuksellisesti kelpoisan maaston, ei ole vaikea ymmärtää, miksi juuri Porvoosta tuli alueen keskus.

Varsinainen pysyvä varustus Porvoon Linnamäelle on kuitenin rakennettu vasta 1200-1300 –luvuilla. Vaikka tilapäistä käyttöä pääkaupunkiseudun ainoalla esihistoriallisella linnamäellä, Helsingin Vartiovuorella, on ilmeisesti ollut 800-luvulta lähtien, uudet tutkimukset vuodelta 2002, joiden tulokset eivät vielä ole tiedossa, ovat ajoittaneet sen varustuksen samaan aikahaarukkaan Porvoon kanssa.

Vartikylän Vartiovuorta kiertää vallitus, joka muodostuu osin ehjänä säilyneestä kylmämuuratusta kivimuurista. Koska jälkiä vakinaisesta asutuksesta tai miehityksestä ei ole löytynyt, arvellaan sen toimineen lähinnä pakopaikkana. Vuorella sijaitsee myös ensimmäisen maailmansodan varustuksia.

Samaan aikahaarukkaan – siis ruotsalaisasutuksen aikaan – lasketaan syntyneen myös Sipoon Sibbesborg. Se sijaitsi Sipoonjoen suistossa saarella, joka nykyään on 350 metriä pitkä harjanne Sipoonjoen länsipuolella. Perimätiedon mukaan linnan perusti viikinki nimeltä Sibbe (Sighbiorn), joka olisi antanut nimen niin linnan ohitse virtaavalle joelle kuin koko pitäjälle.

Vallalla on ollut myös käsitys, että sen olisivat perustaneet tanskalaiset ristiretkeläiset 1100- tai 1200- luvulla. Tuoreimpien tutkimusten mukaan linna olisi rakennettu aikaisintaan 1300-luvun lopulla. Silloin se määrittyisi osaksi Ruotsi-Suomen kuninkaan Albrekt Mecklenburgilaisen (1336-1412, kuninkaaksi 1364) linnaläänijärjestelmää.

Vain Sibbesbogin linnasaaren eteläisin kärki on varustettu. Vallihaudat ja puuvarustuksella vahvistettu valli suojasivat sitä pohjoisesta, ja noin 30–40 m päähän kalliosta veteen rakennettu paaluvarustus esti vihollista pääsemästä vesitse päälinnaan. Kallion päällä on kivestä ja tiilestä rakennettu linna, josta ei ole jäljellä muuta kuin alin maan peittämä perustus. Linnan rakennusmateriaalit on ilmeisesti otettu muualle käyttöön linnan hylkäämisen jälkeen. Arvellaan, että linnan talousrakennukset, linnaväen asunnot ja satama ovat mahdollisesti sijainneet linnasaaren pohjoisosassa päälinnan ulkopuolella.

Myös alueen rikkaasta kulttuurikasvistosta on olemassa tuore Kimmo Seppäsen tutkimus.

Karjaalla sijaitseva Bocklintin linnavuori, joka sijaitsee Läppträsketin kaakkoisrannalla pienen mäen täällä, on arkelologisesti tutkimaton. Sen etelä ja kakkoispuoli on linnoitettu. Luoteispuolen rinteet ovat äkkijyrkät. Linnoitteeksi on rakennettu suurista kivistä ja lohkareista valli, jonka pituus on 56 m, leveys kolmisen metriä. Vallin koillispäässä arvellaan olevan noin 2 metriä leveä porttiaukko.

----------
Rautakauden lopulla maan väkiluvun on arvioitu olleen 50 000 henkeä. Kommentti: Väkimäärään nähden Suomen miekkalöydöt ovat huomattavat.

http://www.helsinki.fi/arkeologia/rautaesine/index.html

Suomesta löytyneistä vanhemman roomalaisajan miekoista kymmenen on yksiteräistä saksimiekkaa ja kolme edustaa germaanista gladius-tyypin miekkaa. Miekoista 11 kpl on löytynyt Varsinais-Suomesta ja kaksi Etelä-Pohjanmaalta, aluilta joilta tuolloin oli eniten yhteyksiä Skandinaviaan. Gladius-tyyppisiä, vanhempaan roomalaisaikaan ajoittuvia miekkoja tunnetaan Suomesta kolme kappaletta. Ne on kaikki löydetty Varsinais-Suomesta, Turun seudulta. Yksiteräisiä, käyräsäiläisiä miekkoja esiintyy Skandinaviassa jo pronssikaudella. Vanhimmat suoraselkäiset ovat esiroomalaisen ajan alkupuolelta. Salo palauttaa meillä käytössä olleen roomalaisajan yksiteräisen miekan "väkipuukon kaltaisiin miekkoihin". Niiden esikuvat olivat väkipuukkoja tai skramasakseja, joita käytettiin Itämeren etelärannikolla esiroomalaisella rautakaudella, missä niistä kehitettiin pidempiä miekkoja. Näille oli ominaista epäsymmetrinen ruodon asema, kuten Suomesta löytyneissä miekoissa on yhtä lukuun ottamatta. Skandinaavisissa miekoissa ruoto on säilän keskellä. Suomesta löytyneet yksiteräiset miekat ovat varsin lyhyitä, mittauskelpoisten pituus vaihtelee 40–57 cm:n välillä. Leveys vaihtelee 3,5–4,5 cm välillä. Ruoto on säilyneissä säilissä noin 9 cm pitkä. Ruoto on säilän selän suorana jatkeena muissa, paitsi Pajunperkiönmäen kalmistosta löytyneessä miekassa, jossa se on selän linjan yläpuolella kahvan tavoin. Niitinreikiä on useimmiten kolme, Sonkkilan miekassa kuitenkin vain yksi. Sekä gladiustyyppinen että yksiteräinen miekka jäivät pois käytöstä germaanialueilla nuoremmalla roomalaisajalla. Niiden tilalle tuli pitkä kaksiteräinen miekka. Tätä miekkatyyppiä kutsutaan roomalaisen esikuvansa mukaisesti nimellä spatha (spata).

Roomalainen spatha oli alun perin ratsuväen ase. Sen esikuvana oli ollut kelttien pitkä mieka. Se soveltui niin iskuun kuin lyöntiinkin. Roomalainen spatha oli 80–100 cm pitkä , 4–5 cm leveä. Säilä oli toisten tietojen mukaan kärkeä kohden voimakkaasti kapeneva, toisten tietojen mukaan tasaleveä. Säilässä oli harja tai yksi tai useampia veriuria. Se saattoi olla damaskoitu. Ponsi oli yleensä pronssia. Se oli pieni ja pallon muotoinen kuten galdiuksessakin. Kourain oli useimmin gladiuksen tavoin kolmevulstinen.

Germaanien spatha muistutti roomalaista vastinetta. Kourain säilyi samanlaisena kuin roomalaisissa esikuvissa. Ponsi, väistin ja ponnenalus tehtiin kuitenkin erilaisiksi. Koska kahvan osat olivat pääosin orgaanista aineista valmistettuja, niin silmiinpistävin ero miekoissa on nykyisellään ruodon pituudessa, joka germaanien spathassa on huomattavasti lyhyempi kuin roomalaisissa vastineissa. Ero on siis sama kuin gladiuksissakin. Suomesta löytyneet kaksiteräiset nuoremman roomalaisajan miekat edustavat selvästi spathan tyyppisiä miekkoja.

Behmerin mukaan tyyppi V on kehittynyt hänen määrittelemänsä II tyypin pohjalta Tanskassa, josta se on levinnyt muihin Pohjoismaihin. Pohjoismaiden ulkopuolella tyyppiä ei tunneta. Suomesta tunnetaan kaksi tähän tyyppiin lukeutuvaa miekan pontta. Näistä veneenmuotoisen Salmo (1952) ajoittaa kansainvaellusajan puolelle, vaikkakin vuoden 600 tienoille. Rinne ajoittaa Nokian Kehon veneenmuotoisen miekan ponnen 400-luvulle jKr., jolloin se olisi kansainvaellusaikaa. Lähin vastine ponnelle on Suomisen mukaan Kragehulin löydöissä. Ajoittamista tämä ei paljoakaan auta, koska Kragehulin löydöt ajoitetaan nykyisin roomalaisajan lopulta merovingiajan alkuun. Samasta röykkiöstä kuin ponsi on kuitenkin löytynyt kansainvaellusaikainen solki, mutta löytöyhteys ei ole varmuudella suljettu.

Tyyppiin V lukeutuu myös miekkoja, joiden ponsi on eläimenpään muotoinen. Kalvolan Peltokutilan kalmistosta Hämeestä löytynyt ponsi on eläimenpäänmuotoisen ja pyramidinmuotoisen välimuoto ja edustaa näin ollen myöhäistä kehitysvaihetta tyypissä. Salmo ajoittaa Peltokutilan ponnen vuoden 600 vaiheille, siis paljon myöhäisemmäksi kuin vuosi 550, jolloin eläimenpäänmuotoisten ponsien käyttö Behmerin mukaan loppuu. Peltokutilan ponteen liittyy rengas, joten löytö esitellään vielä rengasmiekkojen yhteydessä. Rengasmiekkana se edustaa kansainvaellusaikaiseksi ajoitettavaa toista kehitysvaihetta.

Behmerin tyypit VI, VII ja IX esitellään merovingiajan yhteydessä.

Salmo pitää rengasmiekkoja yhtenä vendelmiekkojen alatyyppinä. Rengasmiekoista puhutaan kirjallisuudessa kuitenkin yleensä yhtenä tyyppinä tai kehittyvänä tyyppiryhmänä. Behmer on tässä suhteessa poikkeus. Hän ei pidä ponteen liittyvää rengasta tyyppiä määrittävänä piirteenä. Yleisesti rengasmiekkoina pidetyt miekat jakautuvat hänellä useaan eri tyyppiin. Rengasmiekkoja tunnetaan Euroopasta 80 kpl. Näistä on Suomesta löydetty 14 kpl. Irrallisella renkaalla varustettuja, ensimmäisen vaiheen miekkoja tunnetaan vain Englannista, Kentin kreivikunnasta. Toista astetta ja sitä seuraavia kehitysvaiheita edustavia miekkoja tunnetaan jo laajalta alueelta Englannista, Saksasta, Skandinaviasta ja Suomesta.

Erikoistyyppi 2 ajoitetaan nykyisin vuosien 750–825 väliin.

Petersenin kirjan ilmestyessä tämän tyypin edustajia tunnettiin vain kaksi kappaletta Norjasta. Nykyisin tyyppiin kuuluvia miekkoja tai kahvoja tunnetaan manner-Suomesta kolme. Ahvenanmaalta Saltvikin Kvarnbackenin kalmistosta on tähän tyyppiin kuuluvia miekkoja löydetty kuusi kappaletta.

Suomen mantereen löydöt ovat Perniön Tiikkinummesta ja Laitilan Vainionmäen kalmistosta. Kalannin Kalmumäen kalmistosta on löydetty tyyppiin kuuluva miekan kahva.

Petersen ei ota kantaa B-tyypin alkuperäalueeseen, mutta toteaa sen olevan vanhemman rautakauden miekkojen yksinkertaistuma. Salmon mukaan siinä on selviä Vendelmiekkojen piirteitä. Petersen ajoittaa sen merovingiajan loppuun ja viikinkiajan alkuun. Uusien ajoitusten mukaan B-tyyppi ajoittuu vuosien 750 ja 825 väliin jKr. Lehtosalo-Hilanderin mukaan 10 % hänen aineistoonsa kuuluvista miekoista on Petersenin B-tyyppiä. Tällöin se on kolmanneksi yleisin miekkatyyppi hänen merovingiajan loppuun ja viikinkiaikaan ajoittuvassa aineistossaan. Kappalemääränä se tarkoittaisi noin 30 miekkaa.

Petersenin tyyppiin E kuuluvia miekkoja luonnehtii suurikokoinen väistin ja ponnenalus. Ponsi on kolmiosainen. Sivulta katsoen se voi näyttää eläimen päältä. Tyyppiin kuuluvissa miekoissa väistimet voivat olla tukevampia tai sirompia ja ponsi voi olla menettänyt tyypillisen muotonsa, ei kuitenkaan kolmiosaisuutta. Lehtosalo-Hilanderin mukaan tyyppiin E lukeutuvia miekkoja on 7 % kaikista Suomesta löytyneistä viikinkiaikaisista miekoista v. 1985, siis noin 20 kpl.

H-tyyppi on Petersenin mukaan yleisin viikinkiajan miekkatyypeistä. Hän tunsi tyyppiin kuuluvia miekkoja 213 kpl. Tyypin yleisyys selittyy ainakin osin sen pitkäikäisyydellä. Nykyisin tyyppi ajoitetaan vuosien 775 – 975 välille, se on siis tullut käyttöön jo merovingiajan lopulla. H-tyypin miekkoja tunnetaan Suomesta Lehtosalo-Hilanderin Suomen nuoremman rautakuden yleisesityksen mukaan yli 100 kpl.

I-tyypin ponsi kolmisivuinen, kuten H-tyypissä. Koristelu on samanlaista kuin edellisessä tyypissä. Väistin ja ponnenalus ovat suiponsoikeita, kapeammat ja matalammat kuin edellisessä tyypissä ja ponsi on suipompi kuin edellisessä. Ponnen ääriviiva voi kaareutua alaspäin kun se H tyypissä on suora. Ponsi on kiinnitetty kahdella rautaniitillä. Suomessakin H- ja I-tyypit ovat ylivoimaisesti yleisimpiä, niihin lukeutuu 32 % kaikista miekoista. Seuraavaksi yleisin tyyppi on X 11 % osuudella. Määrällisesti 32 % tarkoittaa yli sataa miekkaa.

S-tyyppi on läheinen R-tyypille, josta Petersen arvelee sen kehittyneen. S-tyypin ponnessa on paksu keskusosa ja suorat, päitä kohden levenevät väistin ja ponnenalunen. Ponsi on kolmiosainen, paksu. Sen keskiosa on paljon sivuosia suurempi ja on muodoltaan miltei pallomainen. Ponsi on lähes kaksi kertaa korkeampi kuin R-tyypin ponsi. Siinä ei ole eläinhahmoja. Myös väistin ja ponnenalus ovat myös suurikokoiset, kaarevat, päitä kohden levenevät. Lehtosalo-Hilanderin mukaan 4 % Suomesta löytyneistä viikinkiajan miekoista kuuluu R–S-tyyppiin, siis noin 12 kpl.

T-tyypin miekkojen ponsi on paksu, kolmiosainen. Sivuosat ovat yleensä eläimenpään muotoiset. Väistin ja ponnenalunen ovat tasapaksut, ja suorat tai vain vähän kaarevat. Niiden päät ovat vinosti kaarevat, väistin alas- ja ponnenalus ylöspäin. Lehtosalo-Hilanderin mukaan 4% hänen aineistonsa miekoista edustaa T-tyyppiä.

V-tyypin miekan ponsi on suhteellisen korkea (3–4 cm), kolmiosainen, mutta tasaisesti pyöristetty. Sen poikkileikkaus on varsin kapea ja suippo. Keskiosan ja sivuosien väliä ei ole korostettu. Ponsi on suurin piirtein saman paksuinen kuin ponnenalunen. Ponsi, väistin ja ponnenalunen on aina koristeltu metalliheloituksin hopealla tai pronssilla. Koristekuvio on yleensä porrasmainen. V-tyyppi ajoitetaan 900-luvun alkupuolelle. Lehtosalo-Hilanderin aineistossa on V-tyypin miekkoja 3 kpl.

X-tyyppi on koristelematon ns. käyttömiekka.

X-tyypille on ominaista, että ponsi ja ponnenalus eivät ole erillisiä, vaan ne on ikään kuin sulautettu yhtenäiseksi nupiksi. Nuppi on lähes puolikuun muotoinen, poikkileikkaukseltaan tasaleveä, kulmista pyöristetty. Joskus nupissa on koristeuurteita niillä kohdilla, joka aiemmin ovat muodostaneet ponnen ja ponnenalusen rajan. Lehtosalo-Hilanderin (1985) mukaan X-tyypin miekkoja on 11 % Suomesta löytyneistä miekoista, mikä tarkoittaa yli 30 kappaletta.

Y-tyyppi on yksikertainen ns. jokamiehen ase. Sen ponsi on yksiosainen. Se kaareutuu hieman ylöspäin päistään. Keskiosa on korkein kohta, joten ponnessa on ikään kuin kolme huippua. Väistin on suhteellisen pitkä. Se kaartuu alaspäin, päinvastaiseen suuntaan kuin ponsi. Ylhäältä päin katsottuna sekä ponsi että väistin kapenevat päitä kohden. Lehtosalo-Hilanderin mukaan Y-typin miekkoja on 6 % kaikista maastamme löytyneistä viikinkiaikaisista miekoista. Tämä tarkoittaa alle kahtakymmentä kappaletta.

Z-tyypin väistimet ovat käyrät, leveät ja suurikokoiset. Poikkileikkaukseltaan ne ovat suipot. Ponsi on kolmiosainen. Sen keskiosa on paksu ja korkea, kuten S-typissä. Kahva on harvoin hopeakoristeinen.  Lehtosalo-Hilanderin mukaan 7% Suomen viikinkiajan miekoista kuuluu Z-tyyppiin. Kappaleissa tämä tarkoittaa hieman yli kahtakymmentä miekkaa.

Hopeakahvaisille miekoille on ominaista, että niiden kahva on päällystetty hopealevyllä. Hopeakahvaisten miekkojen ruoto kulkee onttojen kahvan osien läpi. Lähes kaikissa on rautainen, hopealevypäällyksinen kourainputki. Rautakautisissa miekoissa on harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta kourain ollut nahalla päällystettyä puuta ja löydettäessä lahonnut kokonaan. Ponnessa ja ponnenalusessa on palmetti- ja lehtikuvioita, väistimeen on kuvattu riimueläimiä. Koristeaiheiden samankaltaisuudesta huolimatta kahvoissa on niin paljon eroja, että ne eivät ilmeisesti ole samojen mestareiden tai verstaiden tuotteita. Suomesta miekkoja tai niiden tyypityskelpoisia osia tunnetaan 17 kpl.  Lehtosalo-Hilanderin mukaan niitä on 5 % kaikista Suomesta löytyneistä viikinkiaikaisista miekoista.



http://www.helsinki.fi/arkeologia/rautaesine/kilvet/johdanto/suomen_aineisto.html

http://www.helsinki.fi/arkeologia/rautaesine/kilvet/johdanto/taistelu.html

http://www.helsinki.fi/arkeologia/rautaesine/kilvet/johdanto/muoti.html

http://staditarina.blogspot.com/2006/10/aseita-ja-muinaislinnoja.html

http://www.greywolves.org/artikkelit/2001-11-01-Linnavuori-turvapaikka_ja_tukikohta_(A_1_00).html

http://kanaler.arnholm.nu/suomi/finland/vikingarf.html

[Parsifal]

Amishit ja argippelaiset ovat olleet rauhaisia ryhmiä. Joten kyllä rauhallakin selviää.

Selviää toki, niin kauan kun naapuri ei pyri alistamaan tai tuhoamaan sinua.

[Sunt Lacrimae]

Tarvitsemme rauhan uskonnosta solidaariset ja yhteisölliset elämänarvonsa ammentaneita ja Afrikan solidaarisissa heimokulttuureissa kasvaneita rauhan ja sovittelun monilahjakkuuksia uudistamaan suomalaista kulttuuria pois jurosta impivaaralaisesta talvisota-yhteiskunnasta, kohti iloisia lauluja ja leikkejä ihonväristä riippmatta.

Hjernevask-sarjassahan oli osa joka käsitteli väkivaltaa. Siinä oli yksinkertaisin kokein varmistettu se kohtuullisen helposti käytännön kokemukseen perustuva fakta, että jopa Yhdysvaltain etelä- ja pohjoisvaltioiden välillä on merkittävä ero kunnian käsitteessä. Etelävaltioissa kunniakulttuuri elää, pohjoisessa ei.

Etelävaltioiden vanha tapakulttuuri on muutenkin mielenkiintoista, pitänyt pintansa tähänkin päivään asti huolimatta sekä maansisäisestä että kansainvälisestä muutosta. Tosin "Southern Gentleman" taitaa näistä syistä olla näin 2010-luvulla jo katoavaa kansanperinnettä.

[kelloseppä]

On syytä erotella toisistaan "sotaisuus", joka esiintyy esim. viikinkiajan heimoyhteiskunnissa Ruotsissa ja joka esiintyy 1700-luvun Ruotsissa. Näiden kahden esimerkin valossa on syytä tämän ketjun teeman kannalta hahmottaa vallinneen oikeuskäsityksen eroa esimerkiksi henkirikoksissa. Heimoyhteiskunnassa suvut pääsääntöisesti sopivat asian rahalla tai verellä hoidettavaksi, eikä asia useimmiten kuulunut ensisijassa hallitsijan/"päälliköiden neuvoston"/käräjien tuomiovallan piiriin vaan em. taho toimi yleensä korkeintaan välittäjänä ja sovinnon todistajana/vahvistajana. 1700-luvulla henkirikokseen suhtauduttiin kuten nykyään; asian eteenpäin vieminen aina tuomioon asti on valtion nimittämän tutkintaviranomaisen ja myöhemmin oikeusistuimen tuomarin velvollisuus riippumatta siitä, mitä uhrin tai syyllisen omaiset olisivatkin asiassa mahdollisesti keskenään sopineet. Henkirikos oli siis muuttunut yksityisasiasta rikokseksi valtiota vastaan.

Siis; monet "sotaisuuden" ilmentymät esim. jossain 900-luvun ruotsalaisessa viikinkiyhteisössä olivat vain sukujen sopimien "tuomioiden" täytäntöönpanoa.

900-luku taisi monin tavoin olla hivenen suoraviivaisempaa ja räyhäkkäämpää aikaa kuin edes 1700-luku. Orjuus oli sääntö, ei poikkeus. Panttivankien otto rahallisten lunnaiden toivossa oli yleinen ja täysin hyväksytty käytäntö; jos ei lunnaita kuulunut sovitussa ajassa, kunniakas teloitus oli täysin hyväksytty toimenpide. Avoimet murhat tai salamurhat olivat ainakin joka sukupolvista politiikan teon keinoja. Kaksintaistelua käytettiin usein niin kunniansäilytysmuotona, jonkun jumaluuden tahdon selvityskeinona tai epäselvien rikostapausten tuomiomuotona. Päällikön kuollessa, jos ei aina nyt vaimoa tapettu hautaroviolle, niin ehkä pari palvelijaa tai orjaa yleensä nyt kuitenkin.

"Sotaisaa" ja "väkivaltaista" oli elon tie silloin – ainakin 1700-luvun mittapuun mukaan puhumattakaan meidän mittapuumme mukaan. Kuitenkin useimmat aikalaiset varmaan pitivät tapojaan kohtuullisen "rauhanomaisina" ja "järjestäytyneen yhteisön" tunnusmerkkeinä ja saattoivat jopa kauhistella kovaan ääneen jonkun "barbaariheimon" tapoja "väkivaltaisiksi" tai "verisiksi", jos joku vieras heimo "jossain kaukomailla" turvautui esim. ihmisuhreihin hyvän sadon tai sotaonnen varmistamiseksi.

Varmaan me kaikki, herra Sarkamo mukaan luettuna, muistamme pyrkiä aina mittaamaan historian aikaa ja paikkaa sen ajan ja paikan etiikan/moraalin mittapuiden tms. mukaan, emme omien mittapuidemme mukaan.

1700-luvun upseerikunniasta ja upseerista kuninkaan (nyt on taas syytä korostaa tittelin "rex" –sisältöä!!!) henkilökohtaisena luottomiehenä, jolle kuningas on antanut valtuudet komentaa sotajoukkoja kuninkaansa nimissä ja kuninkaansa lipun alla, on kirjoitettu paljon. Herra Sarkamo tuntenee tämän alan perusteet perusteellisesti, joten en oikein ymmärrä, mistä ihmeestä Tiede –lehden lyhyessä jutussa mainittu 1700-l maailmasta yhteys mm. tämän päivän nettikirjoitteluun oikein saadaan luotua – toivottavasti ei suinkaan herra Sarkamon väitöskirjasta.

PS: Analyysiä eri miekkatyyppien eroja käytännön taistelutilanteessa olisi mielenkiintoista lukea, jos nim. Koskela Suomesta ansiokkaasti mainitsemat hautamiekat olivat pääasiassa taistelu- eikä seremoniamiekkoja. Etenkin eri miekkojen soveltuvuudesta erilaisissa "merisotatilanteissa" olisi hyvin mielenkiintoista luettavaa; monet kahakat tai taistelut, jossa eri sortin "viikingit" olivat osapuolena, oletettavasti käytiin ainakin osaksi veden varassa ja monesti jossain rantapenkalla, tulva-vuorovesi matalikolla tms. paikassa. Otaksuisin vihollisen ja/tai omien sota-alusten hallussapidon äärimmäisen elintärkeä seikka kahakan tai taistelun molemmille osapuolille.

[Octavius]

Saagojen mukaan Norjan perustivat Suomesta (Finland) ja Kvenlandista (Kalannin muinaismaakunta, vielä keskiajalla "Kainland") tulleet valloittajat. Kuningassuvun tytär oli kadonnut keskitalven pitojen aikana joten veljet lähtivät sotajoukkojensa kera etsintäretkelle:

Norjan löytäminen

Ja vielä: "sota" on muinaisnorjaksi "sóta"

Ainakin sivullinen voisi tosiaan täydentää lukemistoaan ainakin noilla saagoilla, jotka ovat ensimmäiset luotettavat kirjalliset lähteet Suomesta.

Suomi jäi Ruotsin viikingeiltä valloittamatta. Täällä oli jo n. vuonna 1000 niin järjestäytynyt ja sotaan kykenevä kansa, että tuon ajan kehittynein sotilasmahti taipui sissisodan edessä. Koskela Suomesta referoikin jo historiaa myös noilta osin.

Onhan se aika koomista, kun jo itsestäänselvyydet alistetaan poliittisen korrektiuden alttarille, ainakin minkä kuvan tuosta väitöskirjan esittelystä saa.

Mutta ei hätää - Suomi on siirtynyt soturiyhteiskunnasta lampaiden kanssa tanssivaan ja afrikkalaistuvaan viherpiperryskulttuuriin. Lisäksi tulee muistaa, että iskelmä Olen suomalainen on alunperin italialainen, joten mitään suomalaisuutta ei itse asiassa ole edes olemassa. Paitsi silloin, kun viherkokoomuslainen tarvitsee rahaa.

[Marius]

Miekoista sen verran, että kyllä kai paras yhdistelmä on mahdollisimman suuri, pitkä ja noin seitsemän senttiä terältään leveä, ja molemmin puolin teroitettu miekka, terävällä kärjellä, ja miekan varteen mahdollisimman suuri ukkeli.
Kaikki muu on selittelyä.

Koskelalle ja Kellosepälle kiitokset vaivannäöstä.

[Koskela Suomesta]

Miekoista sen verran, että kyllä kai paras yhdistelmä on mahdollisimman suuri, pitkä ja noin seitsemän senttiä terältään leveä, ja molemmin puolin teroitettu miekka, terävällä kärjellä, ja miekan varteen mahdollisimman suuri ukkeli.
Kaikki muu on selittelyä.

Koskelalle ja Kellosepälle kiitokset vaivannäöstä.

Kiitos kiitoksista, mutta tuohon toiseen osaan täytyy sanoa, että ei. Se millainen miekka on paras, riippuu täysin olosuhteista, omasta ja vastustajan varustuksesta, taistelutavasta, joukkojen käytöstä jne.  Ritareiden taistelutapaan sopi pitkä kahdenkäden miekka, samuraille paras oli yksiteräinen hieman käyrä ja äärimmäisen terävä leikkaava miekka jolla ei olisi Euroopan ritareiden levypanssareita vastaan tehnyt juuri mitään, mutta taas Euroopan ritareiden varustus ja miekka olisivat olleet aivan liian kömpelöitä japanilaiselle taistelukentälle, roomalaisten gladius oli äärimmäisen hiottu juuri heidän tapaansa taistella kurinalaisessa tiivissä konemaisessa muodostelmassa ja kelteillä oli heitä vastaan todellisia vaikeuksia pidempien kaksiteräisten miekkojensa kanssa jotka olivat kehittyneet taistelutapaan jossa tarvittiin tilaa miekan käytölle. Vastaavissa olosuhteissa samurait käyttivätkin jousta pyrkimättä sitoutumaan lähitaisteluun ja pertuskan tyyppistä naginataa käyttäviä jalkamiehiä, ei miekkoja. Ja niin edelleen ja niin edelleen. Ei ole olemassa yhden maun rakeita, eikä taistelukentän yleisavaimia.

Ja tuohon toiseen juttuun seremoniamiekka vs. taisteluväline tulee, niin ne olivat taisteluvälineitä joita osin tehtiin täällä muun Euroopan mallien mukaan ja osin tuotiin muualta. Vain ns. rengasmiekalla on oletettu olleen myös seremoniallisia tarkoituksia.

[VikaTikki]

Soturi tai mikä tahansa väkivaltakulttuuri onkaan, niin sitä kyllä ainakin tarvittaisiin nykyään lisää.
Juurikin sitä kunniaa, ja siis puhun kunniasta sen klassisessa merkityksessä, en pikkutyttöjen murhaamismerkityksessä.
Olen huomannut kunnian käsitteen rapautumisen lähipiirissä, kukaan ei pidä sanaansa, ja velkojen maksu ei luonnistu keneltäkään ellei painostus ja väkivallan uhka tule peliin.
Kaikki jotka maksavat velkansa kuten on sovittu ja pitävät sanansa ovat muiden silmissä joitakin idiootteja.
Vituttaa oikein huolella kun ei luotettavia tyyppejä tunnu enää tulevan vastaan mistään.
Kunnia on arvo joka pitäisi taas nostaa jalustalle, eikä sitä pitäisi hävetä.

[Marius]

(Koskela:)

Palaisin tuohon miekkateemaan sen verran, että tilannetta erilaisten, mukamas yhdenvertaisten miekkojen välillä, voisi kärjistäen verrata sellaiseen tilanteeseen, missä näppärä, karatekurssin keltainen vyö, tai vaikka vuosia harjoitellut musta vyö saa vastaansa tosissaan olevan todellisuuden...150 kiloisen olion. Huido siinä sitten...

Pistomiekoilla tai samuraimiekoilla ei oikeasti ole tehty maailmanhistoriaa. Ne ovat koruja.
Ja roomalaisetkin olisivat kyllä vaihtaneet gladiuksensa suurempaan jos olisivat hoksanneet, tai olisivat olleet suurempia.

Mutta jäin silti ajattelemaan kirjoitustesi ansiosta, ja se on jo paljon se.

Editoin tapani mukaisesti myöhässä ja liitän tähän linkin elokuvaan "Rob Roy":

http://www.youtube.com/watch?v=BEtPluUi0_U

[P]

Luin juuri kirjan missä Valkoisen Venäjän joukot toivoivat suomalaisten Valkoisten liittyvän sotaan Bolsevikkejä vastaan 20-luvulla. Siinä olisi ollut hyvä tilaisuus käydä Venäjää valloittamassa, ja sotilaallista kunniaa keräämässä. Vaan saipa amiraali Koltsak pettyä Mannerheimiin - ei tullut apuja. Jatkosodassa sentään muutamat urhoolliset vanhan rajan ylittivät. Kuuleman mukaan ei silloinkaan kukaan hinkunut edes Leningradia valtaamaan saati sitten Moskovaa. Sotaisaksi en voi sellaista kansaa sanoa.

Mikäs satu tuo oli? Luoteisen valkoisen venäläisen armeijakunnan joukot - Judenitshinin armeija halusivat kyllä Suomen ja suomalaisia joukkoihinsa, mutta mitään itsenäisyyttä tai edes autonomian kunnioitusta ei heiltä sadellut.

Tutustuppas vaikkapa Kranaja Gorkan -linnakkeen valloitukseen (lähellä Yhinmäkeä) Venäjän sisällissodassa, niin ymmärrät. Inkerinsuomalaiset Venäjän valkoisiin yksikkönä liittyneet - valloittivat linnakkeen. Se ei kelvannut valkoisille, että tsuhnat valloittivat. Tuli vaatimus vetäytyä. Ja seuraavaa kertaa ei tullut, kiitos Trotskin.

Tuo mitä olet lukenut on höpöä historiallisen tutkimusmateriaalin kanssa. Luitko "Rautaa rajalle" vai minkä?

T. Täältä Pietarista

[Koskela Suomesta]

(Koskela:)

Pistomiekoilla tai samuraimiekoilla ei oikeasti ole tehty maailmanhistoriaa. Ne ovat koruja.
Ja roomalaisetkin olisivat kyllä vaihtaneet gladiuksensa suurempaan jos olisivat hoksanneet, tai olisivat olleet suurempia.

  Anteeksi.....  gladius on pistomiekka, ja kun tietää mihin ja ketkä sitä käyttivät, niin vaatii aikamoisia aivoväänteitä saada asiat sille tolalle että sillä EI olisi tehty  maailmanhistoriaa...  mutta kun oikein uskoo niin.... äänestitkö vihreitä?

Vaihtaneet isompaan jos olisivat HOKSANNEET? jeh, joo, antaa olla....   

Ja mitä tulee aseelliseen taisteluun niin valitettavasti tuo sinun iso mies ja iso miekka teoriasi ei oikein pidä paikkaansa. Conan Barbaaria ei ole ollut oikeasti olemassa, sorry.

Sen selittäminen sinulle, joka et näköjään oikeasti näköjään tiedä siitä yhtään mitään on liian pitkä juttu, jopa pidempi kuin tuo edellinen yhteenveto.

Tiedätkö milloin taistelu miekoin on voitettu? tiedätkö mitä ovat seme, suki ja tame käytännössä? oletko koskaan kokenut ne? miten ne liittyvät edelliseen kysymykseen? taistelija voi olla jo kuollut, vaikkei vielä tiedä sitä 

Nuo käsitteet olivat tunnettuja myös eurooppalaisissa parhaissa miekkailukoulukunnissa jo keskiajalla, eri nimellä, mutta ne ovat tänä päivänä tutumpia meille japanilaisessa viitekehyksessä.

No, itse asiassa nuo käsitteet ovat valideja melkein missä tahansa taistelussa, ja ne eivät ole riippuvaisia käytetyistä aseista. Joka ei niitä tunne ja osaa käyttää, ei pärjää millään aseella. Miyamoto Musashi näytti tämän erityisen hyvin toteen käyttäessään puista harjoitusmiekkaa, bokkenia, kaksintaistelussa katanalla varustautuneita vastustajia vastaan.

[schenker]

Those who beat their swords into plowshares will plow for those who do not. -- Anonymous.

Jotka takovat miekkansa auroiksi, päätyvät kyntämään niille, jotka näin eivät tehneet.

Jos vieras asumuksessasi ärsyttää sinua, kohtele häntä julmasti ja armottomasti.

[Marius]

(Koskela:)
Kyllä minä ymmärrän tuon, vaikka ei kokemusta olekaan. Pointtini vain on se, että todellisuus ei ole "Kill Bill"-elokuva, tai vastaavat.

[Koskela Suomesta]

(Koskela:)
Kyllä minä ymmärrän tuon, vaikka ei kokemusta olekaan. Pointtini vain on se, että todellisuus ei ole "Kill Bill"-elokuva, tai vastaavat.

Kill Bill elokuva? mistä sinä sen tähän vedit? luuletko oikeasti että se kuvaa jotenkin jotain taistelemisesta tai jostain? tai että joku jossain LUULISI että se kuvaa? pystytit täysin oikeaoppisen olkiukon. Häpeä.

[PaulR]

Paras shoot-out elokuvahistoriassa.

The Way of the Gun
http://www.youtube.com/watch?v=6o0Co4kbRZo

E: Heh, olin Lontoon päivänäytöksessä katsomassa tötsypäissäni, kun teinityttö tarrasi kynsillä reidestä kohtauksessa, kun kaveri sai lasin reiteen.

[schenker]

Kill Bill elokuva

tässä tarantinolaista puumiekkailua hollywoodista


http://www.youtube.com/watch?v=pewWLVM9IXI

[Marius]

(Koskela:)
Kyllä minä ymmärrän tuon, vaikka ei kokemusta olekaan. Pointtini vain on se, että todellisuus ei ole "Kill Bill"-elokuva, tai vastaavat.

Kill Bill elokuva? mistä sinä sen tähän vedit? luuletko oikeasti että se kuvaa jotenkin jotain taistelemisesta tai jostain? tai että joku jossain LUULISI että se kuvaa? pystytit täysin oikeaoppisen olkiukon. Häpeä.

En tietenkään luule, vaan olin juuri päinvastaista mieltä. Joten missä se olkiukko olikaan?  Mutta myönnettäköön että esimerkkini oli ehkä liian lennokas. Pointtini silti säilyy ja se on se, että miekkataisteluaikaan ovat päteneet samat karut säännöt kuin pätevät nykyaikanakin: voima ja isommat vehkeet vievät voiton. Muu on runoutta ja kikkailua.

Yritän näin: jos olisit joutunut 1000 luvulla varustamaan armeijan puolustamaan kotiseutuasi, niin olisitko valinnut, tai ainakin halunnut valita, tikkumiekat vai leveät ja pitkät? Ei tämä ole vaikeaa.

[Masa76]

Jossakin "War Nerd'in" kolumnissa mainittiin sadan saksalaisen vakuutusasiamiehen voittavan koska tahansa sata rättipääramboa, koska saksalaiset vakuutusasiamiehet osaavat toimia yksikkönä. Aseistus muokkautuu vastapuolen taistelutavan mukaan.

Oli puhetta gallien ja roomalaisten aseistuksen erosta. Roomalaisten lyhyt gladius-miekka kopioitiin Hispanian kelteiltä joskus puunilaissotien aikaan. Gallian sodan loppuvaiheessa taas keltit alkoivat, liian myöhään tosin matkia roomalaista taistelutapaa.

Ennenkuin alkaa unelmoida 1000 vuoden takaisesta virtuaaliarmeijasta, pitäisi tietää mitä tuolloin oli vastassa. Uskon vakaasti että aikalaiset tiesivät sen paremmin.

[sivullinen.]

Ja vielä: "sota" on muinaisnorjaksi "sóta"

Ja tämä todistaa mitä?

Taitaa todistaa juuri päinvastaista kuin esität. Sota sana on Suomen kieleen tullut saamelaisilta, joten se ei taatusti ole muuttanut muinaisnorjan kieleen suomenkielen kautta (http://fi.wiktionary.org/wiki/sota#Etymologia). Suomen kielessä sota on uudempaa sanastoa ja ennen käytettiin sanaa vaino, joka taas on peräisin venäjänkielen sotaa tarjoittavasta sanasta [vojna] (http://ru.wiktionary.org/wiki/%D0%B2%D0%BE%D0%B9%D0%BD%D0%B0).

Ainakin sivullinen voisi tosiaan täydentää lukemistoaan ainakin noilla saagoilla, jotka ovat ensimmäiset luotettavat kirjalliset lähteet Suomesta.

Nyt taitaa olla todella luotettavista lähteistä kyse kun nimikin on saaga eli satu. Luin myös Koskelan sadun, joka yllättäen ei ottanut sotimista aiheekseen vaan käsitteli Suomessa käytyä (turkis)kauppaa. Tärkeä aihe sekin, mutta ei liity sotimiseen mitenkään. Tekstin määrällä ei pysty korvaamaan tekstin laatua. On jo lähtökohdiltaan väärin alkaa etsiä sotilaallista toimintaa kauppiaiden - eli porvareiden - parista, koska aikanaan sota oli selvästi määritelty täysin eri säädyn "toimeentuloksi": Aatelin! Suomessa aatelia edusti vuodesta 1000 vuoteen 2000 ruotsalainen ritaristo. Ihan mukavaa jos näiden ruotsalaisten herraskartanoiden pihoilta on useampi miekan teräkin löytynyt. Se voi auttaa todistamaan näiden herrojen käyneen kaukana sotaisaa kunniaa hankkimassa; samalla kun turpeeseen sidottu suomalainen maaorja on yrittänyt kaskipeltoa raivata tai jänikselle ansaa virittää. Sota jäniksiä vastaan se vasta sotimista onkin.

Edelleen odottelen josko joku tietäisi mihin suomalaiset ovat hyökänneet? Siis suunnitelmallisella sotajoukolla ulkomaille eikä humalaisella riidanhaastajasakilla kotipellolle. Sotapäälliköitä kaipailen myös: Mannerheim on ehkä historian suurin suomalainen, mutta edusti ruotsalaista aatelia, asui vuosikymmeniä Venäjällä ja palveli keisarikunnan armeijassa; noh - opetteli sentään vanhuusvuosillaan hieman suomen kieltä. Jotenkin minun on vaikea samaistaa suomalaista itseäni tähän aristokraatti herraan. Jaakko Ilkka sen sijaan on suomalainen "soturi" - humalaisen riidanhaastajajoukon keulakuva - hänen kanssaan olen veriveli.

[Koskela Suomesta]

Nyt taitaa olla todella luotettavista lähteistä kyse kun nimikin on saaga eli satu. Luin myös Koskelan sadun, joka yllättäen ei ottanut sotimista aiheekseen vaan käsitteli Suomessa käytyä (turkis)kauppaa. Tärkeä aihe sekin, mutta ei liity sotimiseen mitenkään. Tekstin määrällä ei pysty korvaamaan tekstin laatua. On jo lähtökohdiltaan väärin alkaa etsiä sotilaallista toimintaa kauppiaiden - eli porvareiden - parista, koska aikanaan sota oli selvästi määritelty täysin eri säädyn "toimeentuloksi": Aatelin! Suomessa aatelia edusti vuodesta 1000 vuoteen 2000 ruotsalainen ritaristo. Ihan mukavaa jos näiden ruotsalaisten herraskartanoiden pihoilta on useampi miekan teräkin löytynyt. Se voi auttaa todistamaan näiden herrojen käyneen kaukana sotaisaa kunniaa hankkimassa; samalla kun turpeeseen sidottu suomalainen maaorja on yrittänyt kaskipeltoa raivata tai jänikselle ansaa virittää. Sota jäniksiä vastaan se vasta sotimista onkin.

Kuule sivullinen, laitapa kopsu siitä kohdasta joka kosketteli vaion ja ainoastaan turkiskauppaa. Toki taloudesta oli katkelmia siellä täällä, ja oli jossain kohdassa maininta että vauraus tuli turkiskaupasta, mutta että noin... olet aika säälittävä tapaus.

Sotiminen ei todellakaan ollut missään pohjoismaissa vain aatelin juttu, puhut ihan täyttä paskaa.

Kolmanneksi, sinun tietosi historiasta ovat todellakin jostain todella ihmeellisestä paikasta revittyjä koska väität täällä olleen jo vuonna 1000 jotain ruotsalaista aatelia. Ruotsalaiset tulivat tänne vasta 250 vuotta myöhemmin eli 1249-1250 ja vakiinnuttivat asemaansa seuraavat 150 vuotta. Tämän ns. toisen ristiretken jälkeen heillä olli edelleen täällä todella heikko edustus eikä heidän voi sanoa millään huumorilla vallanneen tuolloin Suomea. Parin jokisuun kauppapaikan hallussapito sen jälkeisinä vuosikymmeninä oli koko maan hallitsemisen kannalta pelkkä vitsi. Muuten, ns. ensimmäistä ristiretkeä ei ole voitu todistaa koskaan tehdyn. Ensimmäisissä Ruotsin kirkolliskokousten dokumenteissa 1230-luvulta mainitaan kaikki Ruotsissa olleet kirkot ja seurakunnat ja omaisuus, mutta Suomea ei mainita lainkaan, eli tuohon aikaan ei Suomessa ollut varsinaisesti kristinuskoa kirkkojen ja seurakuntien muodossa, vaikka yksittäisiä kristittyjä onkin voinut olla.

Noista miekoista, todistat taas täydellisen tietämättömyytesi asioista. Tuo listaus päättyy viikinkiaikaan eli aikaan parisataa vuotta ennen ruotsalaisten edellä mainittua ensimmäistäkään saapumista Suomeen. Eli nuo mainitut miekat olivat aivan taatusti suomalaisten omien sotureiden käyttämiä. Tuohon aikaan suomalaisilla oli omat kuninkaansa ja heimopäällikkönsä, aivan kuin ruotsalaisillakin. Yhteiskunnat olivat hyvin samanlaiset kaikin puolin niin siellä kuin täälläkin.

Miksi tämä raivokas viha aivan selvää Suomen omaa historiaa kohtaan? Miksi sinun täytyy yrittää tehdä meidän historiastamme jotain kurjaa ja surkeaa käyttäen aivan silkkoja valheita? sillä valheita ne ovat, koska niitä noin kiihkeästä käytät vaikka sinulle tutkimuksiin vedoten toista kerrotaan. Et voi vedota omaan tietämättömyyteesi kun kieltäydyt ottamasta tietoa vastaan.

[Aldaron]

turpeeseen sidottu suomalainen maaorja

Tuo on megaluokan asiavirhe. Kirjoituksistasi saa yleensäkin se käsityksen, että tietosi Suomen historiasta ovat aika hatarat, mutta viimeistään tuo moka osoittaa, että et tunne aihetta käytännössä juuri ollenkaan.

Maaorjuus ei koskaan ulottunut Suomeen, Ruotsiin, Norjaan eikä Islantiin. Lisäksi eräät muut alueet Euroopassa olivat siitä vapaita. Suurimmassa osassa Eurooppaa maaorjuus on ollut voimassa huomattavan osan historiallista aikaa.

Suomalaiselta edellytettävään yleissivistykseen ei välttämättä kuulu se, että pitäisi osata luetella kaikki maat ja alueet Euroopassa, joissa maaorjuus ei ole ollut voimassa. Yleissivistykseen kuitenkin kuuluu tietää, että maaorjuus ei ole koskaan ollut voimassa Suomessa.

Kuka tahansa, joka väittää Suomessa olleen maaorjuutta menettää välittömästi kaiken uskottavuutensa historiallisia kysymyksia koskevassa väittelyssä.

[Noottikriisi]

Amishit ja argippelaiset ovat olleet rauhaisia ryhmiä. Joten kyllä rauhallakin selviää.

Selviää toki, niin kauan kun naapuri ei pyri alistamaan tai tuhoamaan sinua.

Tämä ei ehkä ole ihan keskustelun ydinaluetta mutta eikös amissit nimenomaan vainottu Euroopasta tiehensä ja heitä on olemassa lähinnä siksi että löysivät turvapaikan vapaasta Amerikasta niin kuin monet muutkin vainotut.

Suomalaisten soturihistoriasta minulla on kyllä se käsitys että hyviä sotilaita täältä on löytynyt mutta ei kovin paljon hyökkäyshaluja omasta takaa. Vanhaan aikaan suomalaiset ovat sotineet Ruotsin johdolla ja myöhemmin puolustautuneet Venäjän uhkaa torjuen.

[l'uomo normale]

Kuka tahansa, joka väittää Suomessa olleen maaorjuutta menettää välittömästi kaiken uskottavuutensa historiallisia kysymyksia koskevassa väittelyssä.

Ylikangas?: Aatelisten ei tarvinnut julistaa Suomeen maaorjuutta, koska kehittymätön kaupunkilaitos ei tarjonnut talonpojille mahdollisuutta paeta elämään niihin. Mutta käytännössä talonpoika oli maaorjan asemassa Suomessakin. Haavikko väitti myös keskiaikaisiin lähteisiin viitaten, että talonpojasta käytettiin Suomessakin orja-sanaa.

Eino Jutikkalan mukaan Pohjolan ainoa maaorjuudesta vapaa alue oli Suomi.