News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

Ala Muutoksen kuntavaaliehdokkaaksi!

Started by AstaTTT, 09.11.2011, 12:20:03

Previous topic - Next topic

AstaTTT

Muutos tarvitsee muutoksentekijöitä. Hommalaisilla on yhteisiä tavoitteita (noh, suurimmalla osalla jäsenistä ainakin), mutta ei selkeää kanavaa muutosten eteenpäinviemiseen. Nuivat kansanedustajat tekevät omaa työtään eduskunnassa ja tarvitsevat vahvan tuen myös kuntiin eli paikalliseen päätöksentekoon. Nuivuus ei ole PS:n puolueohjelmassa, mutta Muutos 2011 tarjoaa jäsenilleen mahdollisuuden ajaa tärkeiksi kokemiaan asioita puolueen kautta.

Muutoksen ytimen muodostavat:
1. Suora demokratia.
2. Sananvapaus.
3. Suomalaisten etu.

Näihin voinee lähes jokainen hommalainen sitoutua jollakin tasolla.

Lähiaikoina luvassa on piirien muodostamisia ympäri Suomenmaan, joten nyt on hyvä aika tulla mukaan vaikuttamaan. Muutos vaatii tekijöitä. Hommalaiset, aktivoitukaa ja tulkaa mukaan tekemään Muutos-Homma! :)

e: no se typo taas
toinen e: hienosäätöä  :)

AstaTTT

Tiedoksi vielä, että Muutokselle valitaan lauantaina uusi puheenjohtaja ja hallitus eli Muutosta lähdetään viemään eteenpäin uusin voimin. Oikeasti, jos on ikinä ollut mielen vieressä poliittinen vaikuttaminen muutenkin kuin foorumille tai blogiin kirjoittamalla, nyt on aika hypätä mukaan ja alkaa tehdä politiikkaa itse.

Ajatelkaa, mikä joukkovoima meillä on hommalaisina jo nyt. Jos tämä kanavoidaan viisaasti Muutoksen kautta, vuoden päästä meillä voi olla hyvä edustus kunnanvaltuustoissa.

törnström

Quote from: Asta Tuominen on 09.11.2011, 12:20:03
Nuivuus ei ole PS:n puolueohjelmassa

Minun mielestäni Perussuomalaisten kriittinen suhtautuminen Suomen nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa kohtaan on tullut varsin selvästi esille puolueen yleisohjelmissa.

Quote from: Asta Tuominen on 09.11.2011, 12:37:22
Ajatelkaa, mikä joukkovoima meillä on hommalaisina jo nyt. Jos tämä kanavoidaan viisaasti Muutoksen kautta, vuoden päästä meillä voi olla hyvä edustus kunnanvaltuustoissa.

En tiedä tarkalleen minkälainen puoluejakauma hommaforumin jäsenistöllä on, mutta tänne kirjoitettujen viestien ja niissä ilmaistun puoluevärin perusteella mutu-tuntumani sanoo, että perussuomalaiset on suurin puolue ns. hommalaisten keskuudessa. En oikein hahmota sitä kuviota, minkä takia nimenomaan Muutos on se puolue, jonka kautta tämä joukkovoima olisi viisasta kanavoida.

John

Ei Muutoksen äänestäminen mitään muutosta tuo. Turhaan pidätte yllä tuota muutosprojektianne. Antakaa nekin vähät Muutokselle menevät jämä-äänet Perussuomalaisille, niin ehkä joskus voimme nähdä tässä maassa suomalaisten edun huomioon ottavaa politiikkaa.

Simon Elo

Quote from: Asta Tuominen on 09.11.2011, 12:20:03Nuivat kansanedustajat tekevät omaa työtään eduskunnassa ja tarvitsevat vahvan tuen myös kuntiin eli paikalliseen päätöksentekoon. Nuivuus ei ole PS:n puolueohjelmassa, mutta Muutos 2011 tarjoaa jäsenilleen mahdollisuuden ajaa tärkeiksi kokemiaan asioita puolueen kautta

Tähän on pakko kommentoida, vaikka muutoin annan tietysti muutoslaisten tehdä omaa työtään rauhassa.

Nuivilla kansanedustajilla varmaan viittaat ainakin kaikkiin tai joihinkin perussuomalaisten kansanedustajiin. Kuntatasolla heidän tukensa ovat perussuomalaiset kunnan- ja kaupunginvaltuutetut, ei minkään muun puolueen. Näin on minkä tahansa puolueen kohdalla. Yhteistyötä toki tehdään yli puoluerajojen, mutta ei minkään muun puolueen edustajiin voi tukeutua.

Ja todettakoon lyhyesti ja ytimekkäästi, että nuivuus on selkeästi Perussuomalaisten puolueohjelmassa. Muiden puolueiden ja median reaktioista päätellen se on myös huomattu.

Miniluv

Muutoksesta on lukuisia yleisvalitusketjuja, esim. tämä: http://hommaforum.org/index.php/topic,47572.msg644830.html#msg644830

Puoluealueen sääntöjen mukaan ohjaan yleisvalituksen pois tästä ketjusta.

"If you're running in fear of your own voters, there is nothing America can do for you".  JD Vance

Eikö ryssä kuole netissä länkyttämällä? Vielä ehtii värväytyä!  https://ildu.com.ua/

Antti Tulonen

#6
Muutos 2011 osallistuu kunnallisvaaleihin lokakuussa 2012 ensimmäistä kertaa ja etsii nyt kunnallisvaaliehdokkaita. Mikäli olet sitä mieltä, että sitovat kansanäänestykset eli suora demokratia, päätöksenteon avoimuus, maahanmuuton järkeistäminen ja epäterveen konsensuspolitiikan lopettaminen ovat hyvä juttu, saatat olla etsimämme henkilö.

Mikäli kiinnostuit, ota yhteyttä: palautetta[ät]muutos2011.fi

Muutos 2011:n tavoiteohjelma (2012)

Muutos 2011:n kunnallisvaaliohjelma 2012 hyväksytään 5. toukokuuta 2012 (Edit: Linkki lisätty).

Hämeenlinnan Oraakkeli

Quote from: Asta Tuominen on 09.11.2011, 12:20:03
Muutos tarvitsee muutoksentekijöitä. Hommalaisilla on yhteisiä tavoitteita (noh, suurimmalla osalla jäsenistä ainakin), mutta ei selkeää kanavaa muutosten eteenpäinviemiseen. Nuivat kansanedustajat tekevät omaa työtään eduskunnassa ja tarvitsevat vahvan tuen myös kuntiin eli paikalliseen päätöksentekoon. Nuivuus ei ole PS:n puolueohjelmassa, mutta Muutos 2011 tarjoaa jäsenilleen mahdollisuuden ajaa tärkeiksi kokemiaan asioita puolueen kautta.

Muutoksen ytimen muodostavat:
1. Suora demokratia.
2. Sananvapaus.
3. Suomalaisten etu.

Näihin voinee lähes jokainen hommalainen sitoutua jollakin tasolla.

Näistä käytännössä mikään ei tarkoita yhtään mitään. Mitäs jos koittaisitte pähkäillä sellaiset teemat jotka kiinnostavat äänestäjiä ja ehdokkaita.
Miettikääpäs ny edes asiaa.

AstaTTT

Quote from: Osakesäästäjä(ei keinotte link=topic=62117.msg1006889#msg1006889Näistä käytännössä mikään ei tarkoita yhtään mitään. Mitäs jos koittaisitte pähkäillä sellaiset teemat jotka kiinnostavat äänestäjiä ja ehdokkaita.
Miettikääpäs ny edes asiaa.

Konsepti testattu viimeksi tänään ja hyvin kiinnosti ihmisiä.  :)

Veli Karimies

Quote from: John on 14.11.2011, 01:10:30Ei Muutoksen äänestäminen mitään muutosta tuo. Turhaan pidätte yllä tuota muutosprojektianne. Antakaa nekin vähät Muutokselle menevät jämä-äänet Perussuomalaisille, niin ehkä joskus voimme nähdä tässä maassa suomalaisten edun huomioon ottavaa politiikkaa.

Perussuomalaiset eivät ole mitään muuta, kuin yksi samanlainen vanha puolue, kuin muutkin. Sen tunnistaa muista vain eri värisistä verkkareista. Vaikka persuissa muutama valopilkku onkin, niin ei heidän äänensä pääse kuuluviin muiden poliittisten muumioiden äänten takaa.

Se on tultu tässä vaalien jälkeisen elämän aikana nähtyä.

Muutoksella on erinomainen toimiva, ihmisiä kiinnostava teema. Se on suora demokratia.

Hämeenlinnan Oraakkeli

Quote from: Veli Karimies on 04.05.2012, 19:54:18

Oletkos muuten koskaan edes tavannut ketään joka ymmärtää mitä tämä tarkoittaa? Itse en ole vielä moista ihmettä päässyt tämän palstan tai palstalaisten ulkopuolella havaitsemaan. Olsikohan syytä tunnustaa tosiasiat että suora demokratia on liian vaikea asia ymmärtää liki 90% suomalaisista. Ja ne jotka ymmärtää idean myös tajuavat että muutosta äänestämäällä tämä ei tule toteutumaan.

Farrow

Minkälaisia ehdokkaita Muutos 2011 halajaa listoilleen?

Onko se tyyliin "kaikki käy", vai onko jotain tiettyjä rajoitteita minkälaista ainakaan ei hyväksyttäisi?
"To be nobody but yourself in a world which is doing its best day and night to make you like everybody else means to fight the hardest battle which any human being can fight and never stop fighting." - e.e.cummings

AuggieWren

Yleiskysymys: haluaako Muutos2011 ylipäätään ehdokkaita? Teillä ei sitä massaa ole nykyään yhtään, jäsenistökin on putschatty, joten aiotteko larpata vapareiden tapaan vai ottaa tosissaan tämän poliittisen toiminnan?
Kaikki ongelmat johtuvat rasismista ja kantaväestön asenteista.

Veli Karimies

Quote from: Osakesäästäjä(ei keinotte on 04.05.2012, 20:23:07Oletkos muuten koskaan edes tavannut ketään joka ymmärtää mitä tämä tarkoittaa? Itse en ole vielä moista ihmettä päässyt tämän palstan tai palstalaisten ulkopuolella havaitsemaan. Olsikohan syytä tunnustaa tosiasiat että suora demokratia on liian vaikea asia ymmärtää liki 90% suomalaisista. Ja ne jotka ymmärtää idean myös tajuavat että muutosta äänestämäällä tämä ei tule toteutumaan.

Jokainen on tajunnut, kenen kanssa olen asiasta keskustellut. Ei se tarvitse, kuin viidestä kymmeneen minuuttia per ihminen. Se on nopea aika sisäistää uusi käsite.

Voi hyvin olla, että Muutosta äänestämällä suora demokratia ei tule toteutumaan, mutta aivan varmasti se ei tule toteutumaan mitä tahansa muuta puoluetta äänestämällä. Yksinkertaisesti Muutos 2011 on paras puolue suoran ajamiseen tällä hetkellä.

Miniluv

Puoluealuetta ei ole tarkoitettu Osakesäästäjän yksityiselle sodalle.
"If you're running in fear of your own voters, there is nothing America can do for you".  JD Vance

Eikö ryssä kuole netissä länkyttämällä? Vielä ehtii värväytyä!  https://ildu.com.ua/

Hämeenlinnan Oraakkeli

Quote from: Miniluv on 04.05.2012, 22:41:53
Puoluealuetta ei ole tarkoitettu Osakesäästäjän yksityiselle sodalle.
Hmm Just näin tuleekin reagoida kriittiseen palautteeseen.
Tästä on hyvä jatkaa symbian hengessä.  8)  Kyllä niitä ääniä varmaan rupeaa tulemaan vaikka ny ei tuote ihan i phone tai androidi olekkaan.

Oami

#16
Quote from: Farrow on 04.05.2012, 20:27:08
Minkälaisia ehdokkaita Muutos 2011 halajaa listoilleen?

Onko se tyyliin "kaikki käy", vai onko jotain tiettyjä rajoitteita minkälaista ainakaan ei hyväksyttäisi?

Oma näkemykseni on, että pitää kannattaa suoraa demokratiaa, sananvapautta ja suomalaisten etua.

Suora demokratia ja sananvapaus oikeastaan riittävät, koska jos ne saadaan, niiden avulla kyllä suomalaiset alkavat muutenkin ajaa omaa etuaan.

EDIT: mutta juu, rajoitteitakin on. Esimerkiksi Köyliön mitalitoimikuntaa en haluaisi.
Oula "Oami" Lintula — www.oulalintula.fi

Oami

Quote from: AuggieWren on 04.05.2012, 20:36:10
Yleiskysymys: haluaako Muutos2011 ylipäätään ehdokkaita? Teillä ei sitä massaa ole nykyään yhtään, jäsenistökin on putschatty, joten aiotteko larpata vapareiden tapaan vai ottaa tosissaan tämän poliittisen toiminnan?

Näetkö jotain syytä olettaa, että ei halua ehdokkaita? Esimerkiksi puoluehallituksen lausuntoa "emme halua ehdokkaita" tai jotain sellaista?
Oula "Oami" Lintula — www.oulalintula.fi

Hämeenlinnan Oraakkeli

Quote from: Oami on 05.05.2012, 00:16:34

Eikös tätä problemaa kannattaisi miettiä niin päin että haluaako potentiaaliset ehdokkaat muutokseen jos mitään palkintoa (mahdollisuus päästä vaikuttamaan) ei ole luvassa. Pohtia keinoja joilla potentiaalisille kunnanvaltuutetuille juurikin muutos olisi se vaihtoehto. Kohta on tuhannen taalan paikka saada homma lentoon kun eurokriisi kärjistyy.

Ilkka Partanen

Minun puolestani mitä parhainta onnea ja menestystä. Hienoa että uskotte asiaanne, arvostan sitä noin ylipäätään. Eikäpä toisaalta arvomme niin paljoa poikkea toisistaan, esimerkiksi minä olen hieman skeptinen suoran demokratian toimivuuden suhteen, mutta sananvapaus ja suomalaisten etu ovat tärkeinä pitämiäni asioita. Luulisin että Muutoksen sekä Kokoomuksen edustajat tulevat valtuustoissa ja lautakunnissa pärjäämään varsin hyvin. Onnea matkaan vaan.

Oami

Quote from: Ilkka Partanen on 05.05.2012, 00:26:44

Kiitos. Tiedän että kokoomuksessa on asiallista porukkaa. Valitettavasti itse turhauduin siellä vaikutusmahdollisuuksien vähyyteen, mutta onnea toki heillekin jotka siellä jatkavat.

Ja kaikissa puolueissa, hyvien asioiden puolesta, ei sillä.
Oula "Oami" Lintula — www.oulalintula.fi

Hämeenlinnan Oraakkeli

Quote from: Ilkka Partanen on 05.05.2012, 00:26:44
minä olen hieman skeptinen suoran demokratian toimivuuden suhteen,

Tässä olisi hyvä esimerkki siitä kuinka vaikea aihe suora demokratia on tajuta. Tämä on tavalliselle kaduntallaajalle liian vaikea aihe.
Ps. suora demokratia ei tarkoita että kaikesta äänestetään. Se on lähinnä vakuutus huonoja päätöksiä kohtaan. Hyvä esimerkki olisi guggenheim. Poliitikkosedille olisi vain ja ainoastaan tarvinnut sanoa että haudatkaa hanke tai äänestämme sen kumoon. Koska kukaan ei halua ottaa vaaleissa pataan niin hanke olisi kaikessa hiljaisuudessa haudattu, ja mitään äänestyksiä ei olisi tarvittu.
Sama toimisi pakkoruotsiin, euroopan suurpankkien pankkitukiin jne..

Jouko

Ehdotan uudeksi otsikoksi: Ryhdy Muutoksen vaaliehdokkaaksi. Olisko hieman vähemmän vulgääri? ;)
"Raja railona aukeaa.Edessä Aasia, Itä.Takana Länttä ja Eurooppaa;varjelen, vartija, sitä."

Uuno Kailas

Suomessako jokin mamujen aiheuttama huumeongelma? Ja khatin kontit!

Komediaa, parodiaa, sarkasmia ja ivaa; lakonisuutta ja kyynisyyttä unohtamatta

Nyökkäily; Tuo aikamme valtiomiestaito

MW

Oamin kirjoitukset aina lukeneena:  olisihan surkea mentaliteetti, että vain jo "vakiintuneiden" kautta voisi vaikuttaa, tai että tavoitteissa joku detalji mättää.

Muistettavaa: Kansallinen Kokoomus perustettiin ajamaan monarkiaa Suomeen. Sen olisi voinut vielä kestää, mutta eurostoliiton tsaaria ei.

Ilkka Partanen

Quote from: MW on 05.05.2012, 00:39:59
Oamin kirjoitukset aina lukeneena:  olisihan surkea mentaliteetti, että vain jo "vakiintuneiden" kautta voisi vaikuttaa, tai että tavoitteissa joku detalji mättää.

Muistettavaa: Kansallinen Kokoomus perustettiin ajamaan monarkiaa Suomeen. Sen olisi voinut vielä kestää, mutta eurostoliiton tsaaria ei.

Tsot tsot. Ei sitä siitä syystä perustettu. Kokoomus ajoi kuningasta Saksasta koska Venäjän valkoiset eivät olleet tunnustaneet Suomen itsenäisyyttä. Tulihan sieltä kuningas nimitettyä kolmeksi kuukaudeksi tynkäeduskunnan päätöksellä. Suurin osa sosialidemokraateista ja muista vastaavista oli Venäjällä paossa. Tätä tietoa etenkään demarit eivät mielellään levittele.

AstaTTT

Oman näkemykseni mukaan Muutos tarvitsee ehdokkaita, jotka ovat valmiita edistämään Muutoksen ajamia asioita oman mukavuutensa kustannuksellakin, koska Suomen hallitseminen on viety suomalaisten kannalta kestämättömään tilanteeseen. Suunnan on muututtava ja se ei tapahdu ilman meitä.

Muutos on puolue, mutta näen sen enemmänkin projektina, jonka tärkein tavoite on tuoda päätäntävalta takaisin kansalle, jolle se perustuslain mukaan kuuluu. Tällaiseen projektiin osallistun ilomielin ja toivon mahdollisimman monen muunkin osallistuvan, sillä tässä tehdään nyt työtä tulevienkin sukupolvien eteen.

AstaTTT

http://www.muutos2011.fi/kuntavaalit-2012/

Kuntavaalit 2012

Oletko kiinnostunut oman kuntasi tai kaupunkisi asioiden hoidosta?

Haluaisitko edistää demokratiaa kuntatasolla?
- Ryhdy Muutoksen kunnallisvaaliehdokkaaksi!

Toimi näin:
1. Tutustu Muutoksen sivuihin, kunnallisvaaliohjelmaan ja tavoiteohjelmaan. Voit vapaasti kannattaa ja ajaa itsellesi tärkeitä teemoja, kunhan hyväksyt Muutoksen pääperiaatteet eivätkä ajamasi asiat ole ristiriidassa niiden kanssa.

2. Liity jäseneksi. Ehdokkaiden on pääsääntöisesti oltava Muutoksen jäseniä, jäsenmaksu vuodelta 2012 on 25 euroa, liittymisohjeet yhteystiedot-sivulla. Erillisestä hakemuksesta ja pätevästä syystä voidaan ehdokaslistoille hyväksyä myös sitoutumattomia henkilöitä.

3. Lataa ja tulosta nämä molemmat lomakkeet
http://www.muutos2011.fi/wpmuutos/wp-content/uploads/2012/04/kunnallisvaalit1.pdf
ja
http://www.muutos2011.fi/wpmuutos/wp-content/uploads/2012/04/kunnallisvaalit2.pdf,
täytä ne huolellisesti, allekirjoita ja lähetä Muutokselle osoitteeseen:

Muutos 2011
PL5
37801 Toijala

Jos sinulla on kysyttävää asiasta, laita sähköpostiviestiä osoitteeseen:
palautetta at muutos2011.fi

Tärkeitä päivämääriä:

Kunnallisvaalit ovat sunnuntaina 28.10. 2012 klo 9-20.
Ennakkoäänestys on kotimaassa 17.- 23.10.2012 ja ulkomailla 17.- 20.10.2012.
Ehdokaslistat, tiedot vaaliliitoista ja yhteislistoista ja tulee toimittaa kunkin kunnan keskusvaalilautakunnalle tiistaihin 18.9.2012 klo 16 mennessä. Muutoksen ehdokkaat hyväksytään vaalikokouksissa, viimeiset kokoukset pidetään elokuun 2012 loppuun mennessä. Ilmoittaudu siis hyvissä ajoin että ehdokkuutesi varmistuu ja ehdit tehdä kunnon kampanjan!

Vaaleista tarkempaa tietoa: www.vaalit.fi

AstaTTT

Hopihopi, ehdokkaiksi!  :)
---
MUUTOS 2011 rp.

QuoteYlimääräinen puoluekokous 3/2012 ja vaalikokouksia

la 25.8.2012 klo 13.
Toivonen-sali, Pääkirjasto Metso, Pirkankatu 2, Tampere.

Ylimääräisessä puoluekokouksessa valitaan puoluehallitukseen yhdestä kolmeen uutta jäsentä. Näistä ainakin yksi ja enintään kaksi valitaan vuoden 2013 loppuun asti, ja lisäksi mahdollisesti yksi vuoden 2012 loppuun asti.

Kokouksen yhteydessä pidetään tarvittaessa Alajärven, Alavieskan, Alavuden, Enontekiön, Euran, Eurajoen, Evijärven, Haapajärven, Haapaveden, Hailuodon, Halsuan, Haminan, Harjavallan, Honkajoen, Huittisten, Hyrynsalmen, Iin, Iitin, Ilmajoen, Ilomantsin, Imatran, Inarin, Isojoen, Isonkyrön, Jalasjärven, Joensuun, Juuan, Jämijärven, Kajaanin, Kalajoen, Kankaanpään, Kannuksen, Karijoen, Karvian, Kaskisten, Kauhajoen, Kauhavan, Kaustisten, Kemin, Kemijärven, Keminmaan, Kempeleen, Kesälahden, Kiteen, Kittilän, Kokemäen, Kokkolan, Kolarin, Kontiolahden, Korsnäsin, Kotkan, Kouvolan, Kristiinankaupungin, Kruunupyyn, Kuhmon, Kuortaneen, Kurikan, Kuusamon, Kärsämäen, Laihian, Lappajärven, Lappeenrannan, Lapuan, Lavian, Lestijärven, Lieksan, Limingan, Liperin, Lumijoen, Luodon, Luumäen, Luvian, Maalahden, Merijärven, Merikarvian, Miehikkälän, Muhoksen, Muonion, Mustasaaren, Nakkilan, Nivalan, Nurmeksen, Närpiön, Oulaisten, Oulun, Outokummun, Paltamon, Parikkalan, Pedersören kunnan, Pelkosenniemen, Pellon, Perhon, Pietarsaaren, Polvijärven, Pomarkun, Porin, Posion, Pudasjärven, Puolangan, Pyhtään, Pyhäjoen, Pyhäjärven, Pyhännän, Raahen, Ranuan, Rauman, Rautalammen, Rautavaaran, Rautjärven, Reisjärven, Ristijärven, Rovaniemen, Ruokolahden, Rääkkylän, Sallan, Savitaipaleen, Savukosken, Seinäjoen, Sievin, Siikaisten, Siikajoen, Siikalatvan, Simon, Sodankylän, Soinin, Sonkajärven, Sotkamon, Suomenniemen, Suomussalmen, Säkylän, Taipalsaaren, Taivalkosken, Tervolan, Teuvan, Tohmajärven, Toholammin, Tornion, Tyrnävän, Töysän, Ulvilan, Utajärven, Utsjoen, Uudenkaarlepyyn, Vaalan, Vaasan, Valtimon, Vetelin, Vihannin, Vimpelin, Virolahden, Vähänkyrön, Vöyrin, Ylitornion, Ylivieskan ja Ähtärin viimeiset vaalikokoukset.

Ota yhteyttä Muutokseen, jos haluat ehdokkaaksi. Nyt.  :)

Oami

Lisättäköön ylläolevaan, että jos kuntasi ei ole Astan lainaamassa pätkässä mutta haluat silti ehdokkaaksi, asiaa hoitaa piiriyhdistys.

Siinäkin tapauksessa asiasta kiinnostuneet saavat lisätietoa vaikka tässä ketjussa kysymällä, tai vaikka minulta yksityisviestinä.
Oula "Oami" Lintula — www.oulalintula.fi

AstaTTT

Vauhtia tassuihin! Viikon päästä lauantaina on Muutoksen puoluekokous, jossa vahvistetaan ehdokkaita! Hopihopi!!! Kotikuntasi tarvitsee SINUA, jotta esimerkiksi sitovat kansanäänestykset saadaan kuntatasolla toimimaan!  :)

Jos et tiedä, miten toimia, ota yhteys Oulaan pikapikaa!