Miten määritellä "suomalainen"?

[Miniluv]

Jos ihmisellä on Suomen passi, hän on suomalainen. Kaikki muu on pelkkää mytologiaa.

Syyllistyt muuten mytologisointiin itse. Passi taskussa ei kerro mitään muuta kuin että kantaja on Suomen kansalainen. Se, että jollakulla on Suomen passi, ei kerro hänen ominaisuuksistaan tai identiteetistään mitään. Passi ei tee ketään suomalaiseksi, vaan Suomen kansalaiseksi.

Korjasin sitaattiin Suomen isolla kirjaimella alkavaksi. Oletin tässä kirjoitusvirheen enkä mielipiteen ilmausta, jota täällä joskus tehdään tarkoituksellisella pienellä kirjaimella.

[Goman]

Jos ihmisellä on suomen passi, hän on suomalainen. Kaikki muu on pelkkää mytologiaa.

Jos ihmisellä on Suomen passi, hän on Suomen kansalainen. Suomalainen hän ei välttämättä ole. Suomalaiseksi tullaan syntymällä Suomessa, suomalaisista vanhemmista, käymällä koulut ja armeija Suomessa. Sellainen on suomalainen.

Lisätään vielä, että ihminen jolla on Suomen passi, voi olla esim. venäläinen, ja usein onkin.
Kaksoiskansalaisuuden hakemalla se onnistuu.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaksoiskansalaisuus

[jmm]

Minä en sido suomalaisuutta geeniperimään. Minun silmissäni tänne Kiinasta vauvana adoptoitu, täällä kasvanut ja itseään suomalaisena pitämä henkilö on taatusti suomalaisempi kuin Cai-Göran Stubb.

[nurkkakuntalainen]

Minä ainakin tykkäisin ettei suomalaisuus olisi pelkästään juridinen kansalaisuus, kieli ja kulttuuri. Myös etninen puoli pitäisi huomioida. Jotkut suvaitsevammanpuoleiset henkilöt ilmeisesti haluavat venyttää suomalaisuuden käsitteen sellaiseksi, että esimerkiksi mustaa afrikkalaista tai mulattiakin voitaisiin pitää "suomalaisena".

Suomalaisella voi kuitenkin olla ulkomaalaisia sukujuuria esimerkiksi Euroopan kaukasialaisista. Aikaisemmin Suomeen tulevat maahanmuuttajat saapuivat nimenomaan lähialueilta eivätkä lentäneet tuhansien kilometrien päästä sankoin joukoin tänne.

Suomalaisuus vaikuttaa kuitenkin käsitteenä vastaavan vähän Theseuksen laivaa. Jos alkuperäinen väestö korvataan esimerkiksi Somalian, Nigerian ja Nigerin alueelta saapuvilla maahanmuuttajilla, niin onko sitten Suomessa asuva kansa sama kuin ennen massiivista maahanmuuttobuumia?

[-PPT-]

On olemassa itäsuonalaisia geenejä ja länsisuomalaisia geenejä ja jossain määrin nuo ovat yhdistyneet mutta mitään ikiaikaista yhtenäistä suomalaisporukkaa ei ole ollut olemassa. Ennen ruotsalaisten tuloa 1100-luvulla suomalaisten nykyiset maakunnat olivat joko itsessään kuningaskuntia tai jakautuivat useampiin kuningaskuntiin ja ne kuningaskunnat olivat usein toistensa vihollisia.

[sunimh]

Tämäkin asia on aika moneen kertaan keskusteltu läpi foorumilla (jonka hakutoiminto on tosin aivan p*ska, koska googlella löytää oikean ketjun heti, foorumin omalla haulla ei millään). Tämä määritelmä on yhä voimassa:

Suomalainen on henkilö, joka 1) ymmärtää suomen kieltä, 2) pitää itseään suomalaisena ja 3) jota valtaosa muista itseään suomalaisena pitävistä henkilöistä pitää suomalaisena.

[Haplotaxida]

.. Jos ihmisellä on suomen passi, hän on suomalainen. Kaikki muu on pelkkää mytologiaa.

Eikös tuo päde myös Suomessa majaileviin ruotsinkielisiin, somaleihin, romaneihin ja saamelaisiinkin? Vain mytologiaa, eikä mitään muuta. Kaikki ollaan oikeasti pelkkiä suomalaisia tasaveroisesti, jos vain on Suomen passi.

[Tapiotar]

Suomalaisuus on kaikkia niitä pieniä asioita, jotka on lapsuudessaan suomalaisilta vanhemmiltaan, isovanhemmiltaan, iso-isovanhemmilta, tädeiltä, enoilta, serkuilta, naapurin lapsilta ja heidän suomalaisilta vanhemmiltaan kuullut ja oppinut.

Ne ovat pienenpieniä sanoja, ajatuksia, tapoja tehdä jokin asia, uskomuksia, satuja, leikkejä, kansakoulun kansantanhuja, kaikki se, mitä Suomeen muuttanut ei voi koskaan arvata olevan olemassakaan, mutta joka on suomalaisuuden, syvien metsien, järvien, merensaarien syvintä olemusta. Suomalaisuutta.

[nimierkki]

Jos ihmisellä on suomen passi, hän on suomalainen. Kaikki muu on pelkkää mytologiaa.

Oma vastausyritys: Suomalainen on suomalainen, jos hän on Suomen kansalainen ja pitää itseään suomalaisena.

[Brandöt]

Jos ihmisellä on suomen passi, hän on suomalainen. Kaikki muu on pelkkää mytologiaa.

Oma vastausyritys: Suomalainen on suomalainen, jos hän on Suomen kansalainen ja pitää itseään suomalaisena.

Minusta suomalainen on etniseltä taustaltaan edes osaksi suomalainen. Hänen juurensa ulottuvat toisen tai molempien vanhempien osalta monessa sukupolvessa Suomeen, ja häntä on kasvatettu suomalaisten arvojen ja suomalaisen yhteiskunnan normien mukaisesti 'suomalaiseksi'. Hän tuntee ja allekirjoittaa historiamme, ymmärtää syvemmältä tasolta syitä sille, miksi me olemme sellaisia kuin olemme.

Minusta nykyisen yleisen ihanteen mukainen 'maailmankansalainen' (juuret vähän joka puolella, kotimaasta ei selvyyttä (sydämen koti on kuitenkin aina jossakin) ja mahdollisesti takana repaleinen lapsuus) ei ole mikään tavoiteltava asiaintila, eikä se tuota mitään lisäarvoa hyvinvoinnin muodossa ihmisyksilölle. Tämänkaltaisesta, vaarallisesta ihanteesta tulisi luopua ja palata arvostamaan niitä yksinkertaisia perusasioita, jotka tuottavat hyvinvointia yksilölle; asioita kuten pysyvyyttä, ennakoitavuutta, pyyteetöntä rakkautta, selkeää moraalista koodistoa, sosiaalisia normeja jotka pätevät niin kodissa kuin sen ulkopuolella ympäröivässä yhteiskunnassakin. 

[dothefake]

.. Jos ihmisellä on suomen passi, hän on suomalainen. Kaikki muu on pelkkää mytologiaa.

Eikös tuo päde myös Suomessa majaileviin ruotsinkielisiin, somaleihin, romaneihin ja saamelaisiinkin? Vain mytologiaa, eikä mitään muuta. Kaikki ollaan oikeasti pelkkiä suomalaisia tasaveroisesti, jos vain on Suomen passi.

Olenko huonompi, kun puhtaaseen passiini on liimattu Venäjän vuosiviisumi?

[nimierkki]

Minusta suomalainen on etniseltä taustaltaan edes osaksi suomalainen.

25 vuotta sitten tamperelainen pariskunta adoptoi pikkulapsen thaimaasta. He kasvattavat lapsesta normaalin ihmisen, tämä käy nykyään töissä, puhuu suomea lievällä Tampereen murteella, hänen arvomaailmansa ei mitenkään erityisesti poikkea keskiverrosta ja hän pitää itseään suomalaisena.

En pysty ymmärtämään miksei hän olisi suomalainen, jos me kerta pidämme esim. suomenruotsalaisia suomalaisina.

[dothefake]

Tottakai hän on suomalainen, oppinut sellaiseksi lapsesta saakka. Kyse on nimenomaan arvoista. Ei passista.

[nurkkakuntalainen]

Minusta suomalainen on etniseltä taustaltaan edes osaksi suomalainen.

25 vuotta sitten tamperelainen pariskunta adoptoi pikkulapsen thaimaasta. He kasvattavat lapsesta normaalin ihmisen, tämä käy nykyään töissä, puhuu suomea lievällä Tampereen murteella, hänen arvomaailmansa ei mitenkään erityisesti poikkea keskiverrosta ja hän pitää itseään suomalaisena.

En pysty ymmärtämään miksei hän olisi suomalainen, jos me kerta pidämme esim. suomenruotsalaisia suomalaisina.

Koska thaimaalainen ei ole etnisesti suomalainen eikä kovin paljon edes suomalaisen kaltainen. Suomenruotsalaiset taas polveutuvat ruotsalaisista ja ovat mahdollisesti myös sekoittuneet suomalaisiin, joten he ovat etnisesti paljon lähempänä junttiperussuomalaista kuin joku thaimaalainen.

[sunimh]

25 vuotta sitten tamperelainen pariskunta adoptoi pikkulapsen thaimaasta. He kasvattavat lapsesta normaalin ihmisen, tämä käy nykyään töissä, puhuu suomea lievällä Tampereen murteella, hänen arvomaailmansa ei mitenkään erityisesti poikkea keskiverrosta ja hän pitää itseään suomalaisena.

En pysty ymmärtämään miksei hän olisi suomalainen, jos me kerta pidämme esim. suomenruotsalaisia suomalaisina.

Niin, siksi yllä esittämäni määritelmä, joka (todennäköisesti) kattaa tämänkin tapauksen, on parempi.

[Brandöt]

Minusta suomalainen on etniseltä taustaltaan edes osaksi suomalainen.

25 vuotta sitten tamperelainen pariskunta adoptoi pikkulapsen thaimaasta. He kasvattavat lapsesta normaalin ihmisen, tämä käy nykyään töissä, puhuu suomea lievällä Tampereen murteella, hänen arvomaailmansa ei mitenkään erityisesti poikkea keskiverrosta ja hän pitää itseään suomalaisena.

En pysty ymmärtämään miksei hän olisi suomalainen, jos me kerta pidämme esim. suomenruotsalaisia suomalaisina.

Adoptio ulkomailta on usein jokseenkin ongelmallista. Lähisuvussani on 2 adoptiolasta (nykyään jo nuorta) Afrikasta supi-suomalaisessa perheessä, kokemukset ovat olleet kaikkea muuta kuin ruusuiset. Enkä lainkaan ihmettele, en vanhempien enkä adoptoitujen lasten näkökulmasta näiden ongelmien syntymistä. Alkuasetelma on kaikkea muuta kuin helppo, jossakin kohden voidaan esittää kysymys siitä, kuinka paljon elämäänsä / toisten elämää on järkevää tällä tavoin hankaloittaa - jokainen punnitsee nämä asiat varmasti omalta kohdaltaan itse, mutta kyllä minä väitän, ettei sen tilanteen ongelmia täysin kokonaisvaltaisesti ennakolta ymmärretä ennen kuin tilanteeseen ollaan jo peruuttamattomasti päädytty.

Pääsääntöisesti, jos lapsi on hyvin pienenä (vauvana) adoptoitu ulkomailta, kasvaa hänestä kyllä varmasti tapakulttuurin, moraalin, niiden normien ja yleisen käytöksen osalta suomalainen - olet oikeassa. Mutta onko se tässä tapauksessa lapselle se ihanteellisin asia? En usko sen sitä olevan. On maailman luonnollisin asia kaivata samankaltaistensa seuraa.

[nimierkki]

Tottakai hän on suomalainen, oppinut sellaiseksi lapsesta saakka. Kyse on nimenomaan arvoista. Ei passista.

Jatkan vielä tuosta kuvitteellisesta esimerkistä. Minulla on siis sama kieli ja samat arvot kuin hänellä. Tunnen epämääräistä yhteenkuuluvuutta hänen kanssaan. Samaa en välttämättä pysty sanomaan kaikista suomenruotsalaisista. En puhu samaa kieltä heidän kanssaan ja jotenkin koen, että he identifioituvat enemmän Suomen ulkopuolelle kuin johonkin Tamperelaiseen supisuomalaiseen perusmeininkiin.

En siis nyt tosiaankaan väitä, etteivätkö suomenruotsalaiset olisi suomalaisia, varsinkin jos ja kun he itse kokevat itsensä suomalaisiksi. Lähinnä kummastelen syvästi sitä, miten keskeiseen osaan etnisyys/geenit nousevat joillakin keskustelijoilla. Miten voi vakavissaan evätä suomalaisuuden tuolta esimerkkitapaukseltani?

[nurkkakuntalainen]

Tottakai hän on suomalainen, oppinut sellaiseksi lapsesta saakka. Kyse on nimenomaan arvoista. Ei passista.

Jatkan vielä tuosta kuvitteellisesta esimerkistä. Minulla on siis sama kieli ja samat arvot kuin hänellä. Tunnen epämääräistä yhteenkuuluvuutta hänen kanssaan. Samaa en välttämättä pysty sanomaan kaikista suomenruotsalaisista. En puhu samaa kieltä heidän kanssaan ja jotenkin koen, että he identifioituvat enemmän Suomen ulkopuolelle kuin johonkin Tamperelaiseen supisuomalaiseen perusmeininkiin.

En siis nyt tosiaankaan väitä, etteivätkö suomenruotsalaiset olisi suomalaisia, varsinkin jos ja kun he itse kokevat itsensä suomalaisiksi. Lähinnä kummastelen syvästi sitä, miten keskeiseen osaan etnisyys/geenit nousevat joillakin keskustelijoilla. Miten voi vakavissaan evätä suomalaisuuden tuolta esimerkkitapaukseltani?

Sitä voi olla kielen ja kulttuurin osalta suomalainen, mutta täyteen 100% suomalaisuuteen tarvitsee myös etnisen suomalaisuuden. Oikeastaan tuskin kukaan saavuttaa sitä sataa prosenttia, mutta eri henkilöt painottavat varmaankin eri tavalla suomalaisuuden osa-alueiden merkittävyyttä.

[nimierkki]

Sitä voi olla kielen ja kulttuurin osalta suomalainen, mutta täyteen 100% suomalaisuuteen tarvitsee myös etnisen suomalaisuuden

Olisi kyllä hyvä, jos olisi esimerkkimalli 100 % suomalaisesta ihmisestä. Siihen voisi sitten verrata itseään ja koettaa laskea omia prosenttejaan. Onkohan tuollaista virallista tai puolivirallista mallia olemassa?

Jäi vielä epäselväksi se, että miten menevät nuo aste-erot eri posenttiluokkien välillä? Hyötyykö siitä jotakin jos on esim. 95 prosenttisesti suomalainen verrattuna vain 80 prosenttiin jäävään tapaukseen. Tai muotoilen kysymyksen toisin. Minkä merkityksen tuolle etniselle suomalaisuudelle annatte?

[Brandöt]

Tottakai hän on suomalainen, oppinut sellaiseksi lapsesta saakka. Kyse on nimenomaan arvoista. Ei passista.

Jatkan vielä tuosta kuvitteellisesta esimerkistä.

~ (Nipsis, napsis)

Lähinnä kummastelen syvästi sitä, miten keskeiseen osaan etnisyys/geenit nousevat joillakin keskustelijoilla. Miten voi vakavissaan evätä suomalaisuuden tuolta esimerkkitapaukseltani?

Oletko sinä siis sitä mieltä, että ulkomailta adoptoiminen on lapsen kannalta ihanteellinen ratkaisu? Eikö lapselle parempi olisi saada jäädä lähisukulaistensa kasvatettavaksi tai edes samaan maahan, jos lapsen vanhemmat ovat jostakin syystä estyneitä kasvattamaan oman lapsensa?

Minusta tuntuu nyt vähän siltä, kuin oikein etsisit pöyristymisen aihetta (olethan keskustelemassa pahamaineisella Hommaforumilla!1) tyyliin: "miten keskeiseen osaan etnisyys / geenit nousevat joillakin keskustelijoilla". Unohda nyt kaikenlainen oletettu rasismi hetkeksi ja ota tekstimme vastaan sellaisina kuin ne ovat, luomatta mitään lisämerkityksiä niille.

Onko psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen rasisti sanoessaan, että luontainen yksilön temperamentti (suhteellisen pysyvä persoonallisuuden osatekijä ja piirre) on synnynnäistä ja että tietyt temperamenttipiirteet ovat löydettävissä samankaltaisina alueittain? Meissä (meissä ihmisissä) on kansakunnittain kulkevaa samankaltaisuutta, jota ei voi vain sivuuttaa näistä keskusteluista tai pyyhkäistä maton alle. Samankaltaisuus auttaa esimerkiksi kasvatuksessa. Sanon tämän kaikella rakkaudella, ihmisyksilöiden parhaaksi - en ketään dissatakseni, puhuakseni älykkyysosamääristä tmv. Nostan vain esille yhden tosiasian sellaisena kuin se on, ihmisen on hyvä kaltaistensa seurassa.

[KeiKei]

Oman kokemukseni peruteella etnisyys ei vaikuta suomalaisuuteen mitenkään. Edellä esitetty määritelmä on melko tyhjentävä.

Suomalainen on henkilö, joka 1) ymmärtää suomen kieltä, 2) pitää itseään suomalaisena ja 3) jota valtaosa muista itseään suomalaisena pitävistä henkilöistä pitää suomalaisena.

Omassa lähipiirissäni on useita suomalaisia, jotka täyttävät kyseisen määritelmän, mutta ovat etniseltä taustaltaan joko kokonaan tai osittain "ei-suomalaisia". Tiedän myös ihmisiä, jotka ovat etnisesti niin suomalaisia kuin vain mahdollista, mutta eivät täytä varsinkaan kohtaa 2. Heitä en osaa pitää suomalaisina.

Asia osuu vähän arkaan paikkaan, koska omat lapseni tulevat olemaan monietnisiä, samoin veljeni lapset. Ja niistä mukuloista muuten tehdään suomalaisia vaikka väkisin!

Adoptiolasten kohdalla ongelmana saattaa usein olla se, että Suomeen adoptoidulle lapselle tuputetaan "omaa" kulttuuriaan, vaikka se todellisuudessa on lapselle ehkä vieraampi kuin tuputtajille.

[nurkkakuntalainen]

Minkä merkityksen tuolle etniselle suomalaisuudelle annatte?

Vaikea sanoa. Se taitaa olla sen verran syvälle opittu juttu, ettei sitä ihan osaa selittää.

[Eugen235]

suomalainen on suomenkielinen suomenmielinen.

[Maailmanmies]

Jos ihmisellä on Suomen passi, hän on Suomen kansalainen. Suomalainen hän ei välttämättä ole. Suomalaiseksi tullaan syntymällä Suomessa, suomalaisista vanhemmista, käymällä koulut ja armeija Suomessa. Sellainen on suomalainen.

Suomalainen voi syntyä suomalaisista vanhemmista ulkomaillakin.

Minä en sido suomalaisuutta geeniperimään. Minun silmissäni tänne Kiinasta vauvana adoptoitu, täällä kasvanut ja itseään suomalaisena pitämä henkilö on taatusti suomalaisempi kuin Cai-Göran Stubb.

Niin minustakin. Toki voidaan aina miettiä tätä adoptiolapsen tapausta. Onkohan Mario Balotelli italialaisten mielestä italialainen?

[AstaTTT]

No minusta esimerkiksi Freddy van Vonterghem käy suomalaisesta arvoineen kaikkineen. Aiemmin mainittua Stubbia en koe suomalaiseksi, vaikka kuinka on Suomessa syntynyt, koska pyrkii Suomen tuhoamiseen. Otsikon kysymykseen ei ole yksinkertaista vastausta.

[Lodi]

Kukin tietää itse, onko suomalainen vai ei.

[nimierkki]

Oletko sinä siis sitä mieltä, että ulkomailta adoptoiminen on lapsen kannalta ihanteellinen ratkaisu?

Enhän mä ole tuohon ottanut mitään kantaa missään vaiheessa.

Vastauksena kysymykseesi olen sitä mieltä, että ideaalimaailmassa ei ketään tarvitsisi adoptoida. Reaalimaailmassa adoptiot ovat kuitenkin välttämätön asia. Minusta on pääsääntöisesti parempi jos lapsi adoptoidaan lähipiiriin, omien sukulaisten tai läheisten ystävien pariin. Okei, tuo on tietenkin aika rohkea väite, tuohonhan on helppo sanoa vastaan että lapsen kannalta on parempi jos hän pääsee kehittyneeseen maahan kuten Suomeen, kuin jos hän jäisi sinne köyhään maahan. Varsinkin sellaisessa tapauksessa, jossa köyhässä maassa lasta olisi adoptoimassa joku ihan tuntematon. Tuosta vasta-argumentista huolimatta itse pitäisin kuitenkin parempana vaihtoehtona rakastavia adoptiovanhempia Thaimaassa kuin vastaavia täällä.

Perusteeni tuolle tuntemukselle ovat osin epämääräiset. Jotenkin se vaan tuntuu järkevämmältä. Ekologisesti tarkastellen asia on tietenkin perusteltu, mitä vähemmän paljon kuluttavia länkkäreitä, sen parempi. Lasta saatetaan myös Suomessa kiusata erilaisen ulkonäön takia, mutta se ei tietenkään ole peruste vastustaa kansainvälistä adoptiota. Samalla logiikalla kun voisi sitten kieltää lyhytkasvuisia, köyhiä tai ekohippejä lisääntymästä. Näiden lapsia kun voidaan kanssa syystä tai toisesta kiusata.

Tiivistäen: Kansainvälinen adoptio ei minusta siis väistämättä mitenkään optimaalinen ratkaisu. Kun niin kuitenkin tapahtuu ja lopputulos on kuvailemani esimerkin kaltainen, niin en oikein pysty ymmärtämään miksi suomalaisuus tuollaisissa tapauksissa evätään. Mutta ymmärrän varmasti paremmin kun asiasta sivistyneesti keskustelemme.

[Eino P. Keravalta]

Tällaiset keskustelut ovat kyllä kenties kiinnostavia, mutta tavallaan turhia, koska mitään loppuratkaisua ei saada aikaan siksi, että asian määrittely on mahdotonta.

Kuitenkaan se, että jonkin asian määrittely on mahdotonta, ei tarkoita, etteikö kyseistä asiaa olisi. Onhan esimerkiksi rakkauden määrittely mahdotonta, ja kuitenkin jokainen tietää, että se on olemassa.

Omasta puolestani sanoisin alustavasti, että suomalaiseksi pääsee täyttämällä seuraavat vähimmäiskriteerit:

1. Puhuu täydellistä suomea tai ruotsia suomenruotsalaisella aksentilla

2. Jakaa suomalaiset arvot

3. On etnisesti eurooppalainen ( kyse ei ole geeneistä, vaan paremminkin silmämääräisestä tarkastelusta )

Lisäpisteitä siitä, jos ainakin jompikumpi vanhempi on suomalainen. Tämä ei kuitenkaan ole välttämätöntä, vaan esimerkiksi Puolasta adoptoitu ihminen voi mielestäni olla käytännössä suomalainen.

Kuitenkin on niin, että mielestäni mustaihoinen ei voi olla suomalainen. Ei siksi, että mustaihoinen olisi huonompi, vaan siksi, että suomalaisten geeniperimä perinteisesti on ollut vaaleaihoinen. Vastaavasti suomalaisesta ei voi koskaan tulla nigerialaista, vaikka olisikin sinne vauvana adoptoitu. Kyse ei ole siitä, että toinen olisi huonompi, vaan siitä, että on erilainen. Pitäkäämme kiinni erilaisuudesta: se on rikkaus.

[Brandöt]

Oletko sinä siis sitä mieltä, että ulkomailta adoptoiminen on lapsen kannalta ihanteellinen ratkaisu? Eikö lapselle parempi olisi saada jäädä lähisukulaistensa kasvatettavaksi tai edes samaan maahan, jos lapsen vanhemmat ovat jostakin syystä estyneitä kasvattamaan oman lapsensa?

B:n kysymys ei ollut minulle osoitettu, mutta vastaan nyt kun satuin paikalle.

Ulkomailta adoptoiminen ei ole koskaan lapsen kannalta ihanteellinen vaihtoehto. Se on kyllä monesti paras niistä huonoista vaihtoehdoista. Esimerkiksi Etelä-Afrikassa kansainvälinen adoptio on aina viimeinen vaihtoehto laitoselämälle. Eli sukulaiset ja kotimaan adoptio on siinä vaiheessa tutkittu ja todettu mahdottomiksi. Ja vaikka kuinka pinnistän, en osaa Brandötin tapaan pitää lapselle ihanteellisena 18 vuoden laitoselämää, vaikka ympärillä olisikin niitä samannäköisiä.

Osallistu keskusteluun toki.

Missä vaiheessa tätä keskustelua olen sanonut, että laitoselämä on ehdottomasti parempi vaihtoehto kuin ulkomaille adoptio? Kun puhuin lapsen jäämisestä kotimaahan, en tarkoittanut elämää laitoksessa.

Entä sitten ihmiskauppa. Rikollisjärjestö keinottelee lapsen pois köyhältä äidiltään tai äiti luopuu yhdestä lapsestaan korvausta vastaan, jotta loput 8 saisivat syödä. Vauraissa länsimaissa riittää rikkaita, monikulttuurisuutta mielellään edistäviä, pariskuntia, jotka eivät näe mitään eettistä dilemmaa siinä, että auttavat lasta pääsemään "parempaan" kotiin. Missä kulkee oma eettinen rajasi? Miten voimme koskaan täysin varmistua siitä, ettei lapsi ole ollut ihmiskaupan uhri tai ettei asiaan liity rikosta?

[Paju]

Hahmotan tämän kolmen näkökohdan kautta:

1) Juridinen = Kansalaisuus

2) Etninen = Sukujuuret, kansallisuus

3) Kulttuurinen = Maailmankuva ja identiteetti (käytännössä kasvuympäristön muovaamat)


Kansalaisuus on puhtaasti muodollista, eikä Suomen kansalaisuudesta voi päätellä mitään henkilön etnis-kulttuurisesta suomalaisuudesta.

Etnisyys sen sijaan on syntyperäinen ominaisuus. Vanhempien kansallisuus määrittää lapsen kansallisuuden ja kytkee lapsen yhteiseen geenipooliin ja yhteisiin juuriin. Syntyperään liittyy myös yhteisen historian jakaminen: Suomen historia on suomalaisten sekä suomalaisten sukujen ja perheiden historiaa. Sukupolvien ketju sitoo suomalaiset toisiinsa.

Myös yhteisen kulttuurin (tapa hahmottaa maailmaa ja ilmaista itseään, ml. kieli) jakaminen on mielestäni keskeistä, eikä sitä pystyne erottamaan yhteisestä historiasta.

Näistä saa erilaisia yhdistelmiä: syntyperältään suomalainen, joka ei kuitenkaan ole kansalaisuudeltaan ja kulttuuriltaan suomalainen, tai kansalaisuudeltaan ja kulttuuriltaan suomalainen, jolta kuitenkin puuttuvat suomalaiset juuret.

Yksilötason rajanveto on mielestäni tarpeetonta. Esimerkiksi lapsena ulkomailta adoptoitu todennäköisesti samastaa itsensä ottoperheeseensä ja etnisiin suomalaisiin, ja kokee olevansa suomalainen. Näkisin, ettei kellään ole kompetenssia sanoa, että henkilö kokee "väärin".