News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

Ilmastonmuutos, ekologinen ja hiilijalanjälki (yhdistetty)

Started by Kaptah, 21.12.2008, 22:01:36

Previous topic - Next topic

ämpee

Quote from: Ajattelija2008 on 02.01.2018, 10:43:24
Ainoa oleellinen muutos ilmastossa viimeisen 100 vuoden aikana on ollut pohjoisen napakalotin lämpeneminen.

Tätä lämpenemistä näyttäisi jo tapahtuneen 1920 luvulla, ja 1930-40-50 luvuilla.
Ehkä sitä tapahtuu taas nyt, ja tulee tapahtumaan 2020-30-40 luvuilla samoin seurauksin kuin aikaisemminkin.

Unohtui mainita että tuossa välissä 1970 luvulla uskottiin vahvasti jääkauteen
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

wjp

Sattuuko kenellekään juolahtamaan päähän, jotta minkähän näkönen Grönlanti oli tuhat vuotta sitten kun viikingit sai päähänsä nimetä sen "Vihreäksi maaksi" ja kasvattivat karjaa ja viljelivät maata Grönlannin etelärannikolla? Ilmeisesti oli pikkusen erilaista kun nykysin.
WanhaP
Ps. Tätä nykyistä interglasiaalikautta on eletty Suomess jo yli 11 000 vuotta ja kohta eli parin vuosituhannen kuluessa alkaa taas varsinainen jäävaihe. On tapahtunut peräkkäin jo ainakin viidesti, joten varmaan tapahtuu vielä jatkossakin kunnes mannermassat hakeutuvat uusiin asentoihin. Siihen taas menee satoja miljoonia vuosia,joten ei koske nykyistä ihmislajia. Eiköhän hoidella päiväkohtaisempia ongelmia esim. väestöräjähdystä tai ympäritön kemiallista saastumista ja mietitään noita iäisyysaioita sitten pikkusahdeissa saunan jälkeen.
Islam ymmärtää naista.

Ajattelija2008

http://www.drroyspencer.com/2018/01/uah-global-temperature-update-for-december-2017-0-41-deg-c/
Satelliittimittauksessa joulukuu 2017 oli noin 0.25 astetta lämpimämpi kuin 2000-luvun tyypillinen joulukuu. Taas tuli lisää evidenssiä sille, että lämpötila hyppäsi ylöspäin välillä 2014 - 2017. Kukaan ei tiedä, miksi se hyppäsi.

http://www.karstenhaustein.com/climate.php
Tammikuun 2018 poikkeama on näillä näkymin hieman pienempi kuin tuo 0.25 C. Yllä olevasta linkistä näkee 7 päivän globaalin sääennusteen. Ennuste on osoittautunut luotettavaksi.

mannym

2017 Satelliittisarjassa kolmanneksi lämpimin vuosi, 1998 oli lämpimin 0,1 asteen erolla 2017, 2016 oli toiseksi lämpimin vuosi. Eroa 0,04 astetta, käytännössä ei mitään. Mutta kuten ennustin aiemmin, 2017 tulee olemaan viileämpi kuin kuin 2016 enkä ollut väärässä. Eikä La Nina ole vieläkään täällä.

Koska sr lurkkaa jossain niin se pitkän ajan trendi on vieläkin +0,13°C/vuosikymmen. Joka on alhaisempi kuin näillä päästöillä IPCC:n ennustama +0,19°C/vuosikymmen. Jos homma jatkuu tällaisena niin jatkuvasti kasvavista päästöistä huolimatta jäädään alle Pariisin 1,5°C lämpenemisen. Eli mitään ei tartte tehdä ja silti jäädään alle +1,5°C. Siinäpä on alarmisteilla ihmettelmistä kun se settled science ei olekaan settled ja IPCC:llä ei kaikesta huolimatta ole hajuakaan miten ilmasto muuttuu ja mitkä ovat siihen vaikuttavat mekanismit. Se on hienoa.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita että homma jatkuisi kuten on jatkunut, olen vieläkin vakuuttunut siitä että AMO:n kääntyessä lähtevät lämpötilat laskuun, oli ilmakehän hiilidioksidipitoisuus mitä tahansa.
"I would rather have questions that can't be answered than answers that can't be questioned."

Once data has been adjusted, it is no longer data, it is an artifact of analysis...

"Human beings are born with different capacities. If they are free, they are not equal. And if they are equal, they are not free."

Tabula Rasa

Mannym, olisiko sinulla tiivistelmää väitetystä napojen sulamisesta? Hyviä mittaussarjoja/satelliittikuvia tms?
Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''

mannym

Hyvät mittaussarjat tai yksinkertaisimmat löytyvät Climate4you:n sivuilta http://www.climate4you.com/

Tosin nekin ilmoittavat vain uusimmat sarjat eli 1979 lähtien, vanhempia olen tänne linkkaillut. Sitten pohjoisen jäättömyyden ennustajia löytyy hienosti ja koostetusti .
https://realclimatescience.com/ice-free-arctic-forecasts/
Sekä
https://realclimatescience.com/ice-free-arctic-forecasts-2/

"I would rather have questions that can't be answered than answers that can't be questioned."

Once data has been adjusted, it is no longer data, it is an artifact of analysis...

"Human beings are born with different capacities. If they are free, they are not equal. And if they are equal, they are not free."

Don Nachos

Quote from: mannym on 02.01.2018, 10:24:49
Eteesi ei ole tullut näyttöä etteikö ihminen vaikuttaisi ympäristöön. Sehän ei ollut se mitä pyysin. Mitä pyysin, todisteet siitä että ihminen aiheuttaa ilmastonmuutokset. Todisteet siitä että kyseessä ei ole ihan tavallinen luonnon kulku vaan siitä että ihminen on se syyllinen.
Ei tule yllätyksenä että kuulut denialistien joukkoon. Se kun koostuu pääosin aikuisista ihmisistä jotka on niin harhaisia että kuvittelevat satuolennon luoneen maailman. Toisella puolella on sadoista tuhansiin älykkäitä tiedemiehiä jotka ovat toisistaan tietämättä tulleet samaan lopputulokseen ympäri maailmaa. Harhoissa elävät uskovaiset uskottelee itselleen että kyse on maailmanlaajuisesta salaliitosta. Ei yllätä yhtään ryhmältä joka vielä aikuisena uskoo satuihin.
"Religion was invented when the first con man met the first fool."
- Mark Twain

Kultti on uskonto jolla on vähän seuraajia. Uskonto on kultti jolla on paljon seuraajia.

Luotsi

Quote from: Don Nachos on 02.01.2018, 22:42:54
Quote from: mannym on 02.01.2018, 10:24:49
Eteesi ei ole tullut näyttöä etteikö ihminen vaikuttaisi ympäristöön. Sehän ei ollut se mitä pyysin. Mitä pyysin, todisteet siitä että ihminen aiheuttaa ilmastonmuutokset. Todisteet siitä että kyseessä ei ole ihan tavallinen luonnon kulku vaan siitä että ihminen on se syyllinen.
Ei tule yllätyksenä että kuulut denialistien joukkoon. Se kun koostuu ......

Professori Antero Järvisen näkemys "denialisteista":
Quote
On hienoa olla ilmaston katastrofaalisen lämpenemisen kieltäjä!

....
Otsikossa on ilmaus 'ilmaston lämpeneminen' eikä myöhemmin muotiin tullut 'ilmastonmuutos', koska hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) politisoituneet toimijat lupasivat meille alun perin ilmaston lämpenemisen eivätkä sen vesitetyn muunnoksen, ilmastonmuutoksen. Lupauksista on vastattava!
....
Ympäristötoimittaja Lawrence Solomonin kirjasta The Deniers (2010) käy ilmi, että ihmisen hiilidioksidilla aiheuttaman lämpenemisen katastrofaalisten vaarojen kieltäjät (englanniksi deniers) ovat hyvässä seurassa. Esiteltyjä kriittisiä tiedeihmisiä ovat mm. Christopher Landsea, Richard Lindzen, Vincent Gray, Duncan Wingman, Zbigniew Jaworowski, Syun-Ichi Akasofu, Tom Segalstad, Eigil Friis-Christensen, Hendrik Tennekes, Freeman Dyson, Antonio Zichichi, Henrik Svensmark, Paul Reiter, Ried Bryson, Richard Tol ja Roger Revelle. He eivät toki kiellä hiilidioksidin lievää lämmittävää vaikutusta, mutta pitävät tämän hivenkaasun demonisointia liioiteltuna. He näkevät, että ilmasto muuttuu suureksi osaksi luonnon omien mekanismien mukaan eikä ihmisellä ole mahdollisuutta siihen puuttua.


Kun toimittaja Solomon yritti löytää näille maineikkaille tiedeihmisille vastinpareja 2-5 asteen lämpötilan nousulla pelottelevien tiedeihmisten joukosta, hän joutui pettymään. Missä nämä tieteen jättiläiset piileskelevät? Heitä ei kerta kaikkiaan löytynyt! Yhdistyneiden kansakuntien alainen IPCC kieltäytyi antamasta Solomonille raportteja kirjoittaneiden henkilöiden nimiä, joita mediassa liikkuneiden, mutta vääriksi osoittautuneiden, huhujen mukaan olisi tuhansia. Solomon löysi vastaavina kirjoittajina henkilöitä, jotka eivät olleet koskaan julkaisseet tieteellistä kirjoitusta vastuullaan olevasta aihepiiristä, mutta jotka olivat kiihkeitä ympäristöaktivisteja. Vuotta myöhemmin (2011) kanadalainen tutkiva journalisti Donna Laframboise tuli kirjassaan "Ahkera teini, jota luultiin maailman johtavaksi ilmastoasiantuntijaksi" samaan tulokseen kuin Solomon.
....
Kun perehdymme kieltäjätermin historiaan, huomaamme ilmaston katastrofaalisen lämpenemisen kieltäjien – vapaiden, kriittisten ja tervejärkisten kansalaisten – olevan entistä paremmassa seurassa. Oxford English Dictionaryn mukaan denier-sana otettiin käyttöön vuonna 1475 ja sillä tarkoitettiin henkilöä, joka hylkäsi uskonnon ja joka ei hyväksynyt kirkon oppia. Yli 500 vuotta myöhemmin juuri mikään ei ole muuttunut. Kieltäjät, jotka ovat hylänneet ilmastouskonnon eivätkä hyväksy IPCC-kirkon oppeja, ovat kasvavana joukkona keskuudessamme.
http://ilmastorealismia.blogspot.fi/2016/01/on-hienoa-olla-ilmaston.html

*** Kommunismi toimii mainiosti - muurahaisilla ***

mannym

Quote from: Don Nachos on 02.01.2018, 22:42:54
Ei tule yllätyksenä että kuulut denialistien joukkoon. Se kun koostuu pääosin aikuisista ihmisistä jotka on niin harhaisia että kuvittelevat satuolennon luoneen maailman.
Projisointi on yleensä vahva retorinen työkalu, mutta kun sitä ei osaa käyttää se kääntyy helposti itseään vastaan. Minun puoleni koostuu tiedemiehistä ja valveutuneista kansalaisista, jotka todisteiden valossa ovat päätyneet siihen johtopäätökseen mihin ovat päätyneet. Eli siihen että Ihmisen vaikutus ilmastoon on jotain olemattoman ja mitättömän välillä. Sinun puolellasi taasen on joukko vihreitä poliitikkoja ja tv persoonia jotka eivät todisteista huolimatta hylkää uskoaan. Ai niin ja on teillä myös Paavi. Siinäpähän mietit.

QuoteToisella puolella on sadoista tuhansiin älykkäitä tiedemiehiä jotka ovat toisistaan tietämättä tulleet samaan lopputulokseen ympäri maailmaa.
Tähän on helppo vastaus, tuo esille yksi ja hänen todisteensa. Lopputulos kun IPCC:n ilmastokirkon mukaan kuuluu nykyisin että 1950 jälkeisestä lämpenemisestä 100% on ihmisen aiheuttamaa. Aiemmin se oli 50%. 1950 jälkeinen lämpeneminen tosin ei eroa tahdiltaan 1950 lukua edeltäneistä lämpenemisistä lainkaan.
Quote
Harhoissa elävät uskovaiset uskottelee itselleen että kyse on maailmanlaajuisesta salaliitosta. Ei yllätä yhtään ryhmältä joka vielä aikuisena uskoo satuihin.
Kuten sanoin projisointi on vahva työkalu. Otetaan vain yksi poliittisen elimen luoma poliittinen elin, otetaan sen keksimä lopputulos totuutena ja kaikki jotka sitä totuutta eivät usko ovat kieltäjiä. Salaliiton ei tarvitse olla maailmanlaajuinen, muutama ihminen oikeilla paikoilla riittää. Kun katselemme Climategate sähköposteja niin tiedämme että aikasarjoja on muunneltu niitä ylläpitävien henkilöiden henkilökohtaisista näkemyksistä riippuen. Heidän uskostaan satuihin siitä kuinka ihminen aiheuttaa ilmastonmuutoksen päästöillään. Todisteista viis.

Kun huomaat että et kykene lyömään pöytään todisteita ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta, niin näemme sitten projisointisi rajat. Jatkatko satuihin uskomista ja tosisasioiden kieltämistä, vai kääntyykö kelkkasi ja perustat jatkossa asiat tiedolle. Mitä itse uskon on, että jatkat satuihin uskomista että ihminen aiheuttaa ilmastonmuutoksen, vaikka et kykenisi sitä todistamaan. No Paavin kanssa on hyvässä seurassa, vaikka paavia vähän hassuna pitäisikin.
"I would rather have questions that can't be answered than answers that can't be questioned."

Once data has been adjusted, it is no longer data, it is an artifact of analysis...

"Human beings are born with different capacities. If they are free, they are not equal. And if they are equal, they are not free."

Profit

Ilmastopolitiikka on hupaisaa. Jättimäisen hiilijalanjäljen omaavat henkilöt vouhottavat vallanhimossaan jostain ilmaston lämpenemisestä ja muiden ihmisten kulutuksesta. Ensisijainen tavoite kyseistä politiikkaa ajavilla ihmisillä on nimenomaan oman hiilijalanjäljen eli elintason kasvattaminen. Jo ajatus, että politiikalla voitaisiin ratkaista tämä asia, on huvittava. Joko tulee joku uusi mullistava tekniikka, tai sitten pitää vain sopeutua. Maailmanloppuun ilmastonmuutos ei johda.

Profit

Quote from: Don Nachos on 02.01.2018, 10:10:53
Etteen ei ole tullut mitään näyttöä ettei meidän perseily tuhoaisi tätä planeettaa. Me tehdään hartiavoimin hommia että tämä pallo muuttuu mahdollisimman pian asumiskelvottomaksi. Pallo pärjäri satoja miljardeja vuosia ihan on, kunnes eräs laji alkoi keksimään mielikuvituksellisia tapoja tuhota ympäristöä.

Palloa tuskin edes paljon kiinnostaa sen pinnalla oleva kerros biomassaa. Pallo jatkaa menoaan vielä kauan kyseisen massan tuhoutumisen jälkeen.

Ajattelija2008

Quote from: Don Nachos
Ei tule yllätyksenä että kuulut denialistien joukkoon. Se kun koostuu pääosin aikuisista ihmisistä jotka on niin harhaisia että kuvittelevat satuolennon luoneen maailman. Toisella puolella on sadoista tuhansiin älykkäitä tiedemiehiä jotka ovat toisistaan tietämättä tulleet samaan lopputulokseen ympäri maailmaa. Harhoissa elävät uskovaiset uskottelee itselleen että kyse on maailmanlaajuisesta salaliitosta. Ei yllätä yhtään ryhmältä joka vielä aikuisena uskoo satuihin.

Tuohon voin todeta, että minä olen kysellyt erinäisiltä tiedemiehiltä asiaa, ja kaikki ovat paljastuneet skeptikoiksi, jotka eivät tiedä, ovatko IPCC:n ennusteet perusteltuja.

Käsittääkseni sinä Don Nachos toimit mainosalalla? Tiedemiehet antavat julkisia lausuntoja pitkälti siinä tarkoituksessa, että omaan tutkimukseen saadaan lisää rahaa. Siinä on syy, miksi julkisissa lausunnoissa monet tiedemiehet maalaavat uhkakuvia, vaikka yksityisissä keskusteluissa sanovat, että eivät osaa ennustaa ilmaston kehitystä.

Ei oman tutkimuksen mainonta ole salaliitto, vaan se on markkinointia. Tämän toki ovat ymmärtäneet ne tiedemiehet, joiden kanssa olen asiasta puhunut.

Asia on niin, että sinä Don Nachos olet se lapsenuskoinen satuihin uskova ihminen, kun et tajua mainonnan merkitystä.

Arkipiispa

Quote from: Ajattelija2008 on 03.01.2018, 10:14:52
Asia on niin, että sinä Don Nachos olet se lapsenuskoinen satuihin uskova ihminen, kun et tajua mainonnan merkitystä.

Niinpä.

Nythän on niin, että sama poliittinen eliitti, joka julistaa ilmastonmuutoksen olevan pääosin ihmisen toiminnasta johtuvaa (yms.) esittää näitä asioita "totuutena":
- Maapallon keskilämpötila nousee 2 astetta vuoteen 2020 mennessä eikusiis...
- Pohjoisnavan jääpeite häviää kokonaan 2012 mennessä eiku siis 2015 mennessä eikusiis 5 vuodessa eikusiis...
- EU:n tiukempi integraatio on ainoa oikea tie
- Tarvitsemme maahanmuuttajia karmeaan työvoimapulaamme
- Pakolaiset pelastavat kansantaloutemme
- ...

Eiköhän olisi itsekunkin aika katsella hieman asioita reaalisesti, ja miettiä mikä oikeasti on totta ja mikä mainontaa. IPCC:n ennusteet ovat osuneet tasan yhtä oikeaan kuin arviot pakolaisten työllistymisestä 5 vuodessa kantasuomalaisia paremmin ja huoltosuhteen parantumisesta muutamassa vuodessa. Molemmat ovat puhdasta uskontoa.
"Kelle täällä pitää maksaa ettei kaikki olis niin paskaa" - Ellinoora/Carrie
Polpo:lle tiedoksi: kirjoitukseni arvionnissa on sovellettava Poen lakia.

ismolento

Quote from: wjp on 02.01.2018, 12:00:59
Sattuuko kenellekään juolahtamaan päähän, jotta minkähän näkönen Grönlanti oli tuhat vuotta sitten kun viikingit sai päähänsä nimetä sen "Vihreäksi maaksi" ja kasvattivat karjaa ja viljelivät maata Grönlannin etelärannikolla? Ilmeisesti oli pikkusen erilaista kun nykysin.
WanhaP
Ps. Tätä nykyistä interglasiaalikautta on eletty Suomess jo yli 11 000 vuotta ja kohta eli parin vuosituhannen kuluessa alkaa taas varsinainen jäävaihe. On tapahtunut peräkkäin jo ainakin viidesti, joten varmaan tapahtuu vielä jatkossakin kunnes mannermassat hakeutuvat uusiin asentoihin. Siihen taas menee satoja miljoonia vuosia,joten ei koske nykyistä ihmislajia. Eiköhän hoidella päiväkohtaisempia ongelmia esim. väestöräjähdystä tai ympäritön kemiallista saastumista ja mietitään noita iäisyysaioita sitten pikkusahdeissa saunan jälkeen.

Väestöräjähdys on nykykatsannossa poliittisesti niin epäkorrekti aihe, että sen pohdintaa välttääksemme mietimme mieluummin noita iäisyysasioita.

Roope

Rehellisyys ei ole kovin kovassa kurssissa nykyään.

Eilisissä Ylen tv-uutisissa (12:05-16:45) syyllistettiin etenkin suomalaisia miehiä siitä, että he eivät ole muuttaneet elämäntapojaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Studiossa Sitran projektijohtaja Markus Terho vakuutti, että "yksittäisen ihmisen teoilla on merkitystä", koska "jos kolme miljoonaa suomalaista pienentää ilmastovaikutustaan 20 prosenttia, sillä voidaan tehdä noin 40 prosenttia Suomen päästövähennystavoitteista vuoteen 2030 mennessä".

Sepä se, kun nämä kolme miljoonaa suomalaista ovat tehneet valintansa paljon sivuilleen vilkuilematta, eikä yhden satunnaisen miehen valinnoilla ole havaittavaa vaikutusta niihin kolmeen miljoonaan. Elämäntapojaan ilmastonmuutoksen vuoksi radikaalisti muuttaneet vaikuttavat ympäristönsä silmissä päinvastoin lähinnä varoittavina esimerkkeinä välteltävistä hyvesignaloijista.

Sitran mies antoi myös ymmärtää, että juuri Suomi vaikuttaisi merkittävästi ilmastonmuutokseen, koska Suomessa luodaan uutta teknologiaa. Tämäkin oli tarkoituksellisen harhaanjohtavaa argumentointia. Suomen vaikutus niin politiikan kuin teknologiankin kautta on maailman mittakaavassa saati ilmastonmuutokseen konkreettisesti vaikuttamisessa samalla lailla täysin marginaalista ja kohinaan hukkuvaa kuin yhden valinnoistaan syyllistetyn suomalaismiehen Suomen mittakaavassa.

Maailma ei muutu suomalaisten ns. ilmastoteoista sen enempää kuin toista väittävistä Sitran tarinoista havaittavasti miksikään. Tätä ei kuitenkaan voida myöntää, koska millä ajatusta sitten myydään ellei syyllistävällä saarnaamisella ja valintojen vaikutusten perusteettomalla yliarvioinnilla.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

ämpee

Quote from: Don Nachos on 02.01.2018, 22:42:54
Toisella puolella on sadoista tuhansiin älykkäitä tiedemiehiä jotka ovat toisistaan tietämättä tulleet samaan lopputulokseen ympäri maailmaa.

On aika yllättävää, että nykymaailmassa voi samaan aikaan olla sekä älykäs että tietämätön, ja kyse on vain ilmastotutkimuksesta.
Tuolla perusteella voitaisiin hyvinkin sanoa, että maailmassa on miljoonia älykkäitä tiedemiehiä jotka vuoden jokainen päivä päätyvät samaan lopputulokseen samana päivänä ja vasta sitten tulevat tietoisiksi toisistaan ja toistensa tutkimustuloksista.

Kyllä varmasti harmittaa kun tieteitten Nobelien mittavat palkinnot kuihtuvat kasaksi kolikoita taskussa, ja vain pelkästään sen takia ettei ymmärtänyt nostaa päätään sieltä uurastuksen lomasta käyttämään nykyaikaisia yhteydenpitovälineitä kolleegoittensa suuntaan.
Tai sitten pitää vain olla älyllisesti melkoisen himmeä jos uskoo tuollaisen toiminnan ylipäätään olevan mahdollista.
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

newspeak

Uutisissa oli ilmastonmuokkauksesta juttua. Seuraava Yleltä (3.1.2018):

QuoteNäin kuumenevaa maapalloa jäähdytetään – hiilidioksidista polttoainetta, untuvapilviä taivaalle, talot valkeiksi ja metsiin puita

Pariisin ilmastosopimus hiilipäästöjen vähentämiseksi on paljon vartiana. Jos sopimus ei pidä, tarvitaan muita lääkkeitä.

Ihminen on aina haaveillut pystyvänsä hallitsemaan taivaan voimia ja merien mahtia. Voi olla, että kohta sen on onnistuttava.

Loput: https://yle.fi/uutiset/3-9997366

Tiivistelmä:

-Keinotekoisia pilviä
-Hiilestä lannoitetta
-Hiilestä polttoainetta
-Kasvihuonekaasut merileviin
-Lämpö heijastetaan takaisin
(-Pariisin sopimuksen onnistuminen tärkeää)

Foliokansa on varmasti innoissaan.

Ajattelija2008

Rikkihiukkasten päästäminen ilmakehään olisi halpa tapa viilentää ilmastoa. Se ei maksaisi mitään - päin vastoin rahaa säästyisi, kun voisi ottaa rikkisuodattimet pois hiilivoimaloista. Tämä ratkaisu ei tietenkään käy propagandisteille, koska tarkoitus on pumpata rahaa kansalta eikä suinkaan tehdä sähköä halvemmaksi.

IPCC:n porukka on arvioinut rikkihiukkasten viilentävän ilmakehää jopa 0.5 C, mutta itse en usko noin suureen lukuun. Kukaan ei kuitenkaan tiedä rikin ja muiden aerosolien vaikutuksen suuruutta, se on yksi ilmastotieteen monista avoimista kysymyksistä.

Luotsi

Ennen pitkää tapahtuu supertulivuorenpurkaus, jonka seurauksena ilmakehään päätyy pienhiukkasia ja rikkiä sen verran että jäähtyminen taatusti riittää pahimmallekin ilmastohihhulille! /ceet jäätyy, niinsanotusti. Ongelmana vain on, ettei tapahtumaa kyetä ennustamaan millään käyttökelpoisella tarkkuudella.
*** Kommunismi toimii mainiosti - muurahaisilla ***

Onkko

Quote from: Ajattelija2008 on 31.12.2017, 12:51:54Oma muistikuvani säistä 40 vuotta sitten varmistaa asian jopa riippumatta FMI:n tilastoista.

Ihmisen muistikuvat on niin epäluotettavia että niitä ei voi hyväksyä miksikään todisteiksi. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4183265/

QuotePut simply, if we think an event should have happened in a certain way on the basis of our previous experiences, we are likely to think that the event did indeed happen this way. For example, a study showed that people who read a brief passage about a wild and unruly girl and are told that it is about Helen Keller are more likely to mistakenly remember, a week later, the text saying "she was deaf, dumb, and blind" than if they were told that the passage is about a fictitious Carol Harris24. Thus, if people expect certain things to occur during a crime or expect a particular group of people to be more or less involved in crimes, it should perhaps not come as a surprise that their memories reflect these biases.


Totti

Quote from: newspeak on 03.01.2018, 21:09:13
Uutisissa oli ilmastonmuokkauksesta juttua. Seuraava Yleltä (3.1.2018):

QuoteNäin kuumenevaa maapalloa jäähdytetään – hiilidioksidista polttoainetta, untuvapilviä taivaalle, talot valkeiksi ja metsiin puita

Pariisin ilmastosopimus hiilipäästöjen vähentämiseksi on paljon vartiana. Jos sopimus ei pidä, tarvitaan muita lääkkeitä.

Ihminen on aina haaveillut pystyvänsä hallitsemaan taivaan voimia ja merien mahtia. Voi olla, että kohta sen on onnistuttava.

Loput: https://yle.fi/uutiset/3-9997366

Tiivistelmä:

-Keinotekoisia pilviä
-Hiilestä lannoitetta
-Hiilestä polttoainetta
-Kasvihuonekaasut merileviin
-Lämpö heijastetaan takaisin
(-Pariisin sopimuksen onnistuminen tärkeää)

Foliokansa on varmasti innoissaan.

Oli ilmastonmuutoksesta mitä mieltä tahansa, niin tämä ilmastonmuokkaus on kyllä mitä suurinta hulluutta, ainakin mitä tulee aktiivisiin toimiin yrittää vaikuttaa ilmastoon (pitkänajan säähän) kuten keinotekoisilla pilvillä jne.

On nimittäin olemassa suuri riski, että ilmakehä myrkytetään lopullisesti tai sotketaan sääkuviot niin, että joko päädymme jääkauteen tai paikallinen sää muuttuu niin paljon, että floora ja fauna kuolee pois joko kuumuuttaan tai kylmyyttään.

Sää, ja siitä seuraava pitkän ajan ilmasto, on epästabiili ilmiö eikä sitä voi ohjata hallitusti jutun ehdottamilla menetelmillä. Tässä toimii periaate "suo siellä vetelä täällä", eli kun yhtä paikkaa aletaan sorkkimaan kuntoon, joku muu paikka voi mennä täysin sekaisin.

On myös olemassa suuri riski, että innostuksissaan vedetään asia ihan överiksi kun hurskaat poliitikot yrittävät kaupata omaa ohjelmaansa maailman pelastamiseksi. Esimerkkinä voisi toimia vaikka ilman hiilidioksidin vähentäminen. Jos sitä otetaan pois liikaa, kasvit alkavat kuolemaan ja päädymme nälänhätään.

Kannatan päästöjen vähentämistä ihan periaatteellisistakin syistä, mutta aktiivinen ilmaston muokkaus pitää jättää sikseen. Se on Pandoran lipas.
Sosialisti on mätä ydintä myöten.
- kansanviisaus

ämpee

Quote from: newspeak on 03.01.2018, 21:09:13
Uutisissa oli ilmastonmuokkauksesta juttua. Seuraava Yleltä (3.1.2018):

QuoteNäin kuumenevaa maapalloa jäähdytetään – hiilidioksidista polttoainetta, untuvapilviä taivaalle, talot valkeiksi ja metsiin puita

Pariisin ilmastosopimus hiilipäästöjen vähentämiseksi on paljon vartiana. Jos sopimus ei pidä, tarvitaan muita lääkkeitä.

Ihminen on aina haaveillut pystyvänsä hallitsemaan taivaan voimia ja merien mahtia. Voi olla, että kohta sen on onnistuttava.

Loput: https://yle.fi/uutiset/3-9997366

Tiivistelmä:

-Keinotekoisia pilviä
-Hiilestä lannoitetta
-Hiilestä polttoainetta
-Kasvihuonekaasut merileviin
-Lämpö heijastetaan takaisin
(-Pariisin sopimuksen onnistuminen tärkeää)

Foliokansa on varmasti innoissaan.

YLE vauhdissa taas, luodaan perusteettomia kuvia jostain jota emme ehkä koskaan voi tehdä.
Keinotekoisia pilviä kokeillaan jättimäisellä kaasupallolla joka nostaa muutaman kilon kemikaaleja ilmakehään levitettäväksi, ja sitten tätä verrataan Pinatubon purkaukseen joka uutisen mukaan jäähdytti globaalisti ilmakehää 1,5 asteella kahdeksi vuodeksi.
Mitenkään ottamatta kantaa tuohon Pinatubon aiheuttaman jäähdytyksen määrään ja kestoon, siihen tarvittiin Pinatubolta 20.000.000.000 kiloa rikkidioksidia, joten jättimäinen pallo poikineen tarvitaan yhden Pinatubon korvaamiseksi.
Ei jatkoon

Hiilestä lannoitteeksi tarvitaan lisäksi vetyä ja prosessi tarvitsee sekin energiaa, eli sama tilanne kuin edellä.
Nysvätään kilojen kanssa kun tilausta olisi miljoonille tonneille, lisäksi koitetaan kusettaa, että kaupallinen laitos olisi kehitetty imeskelemään hiiltä ilmakehästä.
Tätä ei yritä laitteen valmistaja, jonka mukaan kyseessä on ainoastaan ensimmäinen laatuaan oleva teollisuusluokan laite, jossa hiilidioksidin hinta on 10-kertainen nykyään kaupassa olevaan nähden, eikä tässä edes ollut laitteiston hinta mukana.
Ei jatkoon

Hiilestä polttoainetta, kuten edellä.
Ei jatkoon

Kasvihuonekaasut merileviin on ainoa edes jollain tavalla järkevä ajatus mitä tuosta YLE:n uutisesta tulee esille, raudan lisääminen mereen lisää levän kasvua ja tätä voi ehkä merenelävät käyttää, joita ihmiset sitten vuorostaan voivat käyttää, ja pohjalle karisseesta levästä riittävällä aikavälillä muodostuu öljyä, kuten on nykyinenkin öljymme muodostunut.
Kannattaa kokeilla ympäristövaikutusten selvittämiseksi ja maailman ruokahuollon parantamiseksi.

Lämpö heijastetaan takaisin on aika erikoinen ajatus, varsinkin kun uutisessa puhutaan myös avaruupeileistä joilla heijastettaisiin maahan saapuvaa auringonvaloa maasta poispäin, ja samaan aikaan japanilaiset puuhastelevat ajatusta avaruuspeileistä joilla voitaisiin lisätä energiaa maan pinnalla.
Ei aivan heti jatkoon, ainakaan selviämättä ensin jotta tietää mitä haluaa.

Virheissä ajatuksissa on se ongelma, että ne monesti ovat vielä ristiriitaisia keskenään eikä näytä yhtään menoa haittaavan.
Ei jatkoon

Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

mannym

Tuolla muualla interwebissä tehtiin seuraavanlainen ajatuskulku. Ihmiskunta asensi isolla kädellä 1970 luvulla suodattimia piippuihin, ydinvoimalaitoksia rakennettiin ja vanhoja tehtaiden omia voimalähteitä suljettiin. Vihreän ajattelun myötä ilma kirkastui ja aurinko pääsi paistamaan ilman häiriötä.

Mikä teki sen että päästyään paistamaan paremmin ilma lämpeni. Oikeastaan siis viherliikettä on kiittäminen maailman lämpenemisestä.

Kyllä edellinen oli luultavasti kieli poskessa kirjoitettu. Mutta 1970 luvun jälkeen on havaittu ns clear sky warming. Sen suuruus on tietenkin kyseenalainen. Mutta jos CO2:den lämmittävän vaikutuksen sanotaan olevan 2.67W/m2 ja pilvisen/kirkkaan päivän ero jopa 6W/m2. Niin vähäisempi pilvien määrä selittäisi lämpenemistä hiilidioksidia paremmin.

Kenties nacho tulee jossain vaiheessa takaisin ja kertoo kuinka ilmakehän hiilidioksidi lämmittää merivettä. Varsinkin se korkeuksissa vaeltava hiilidioksidi.

Minusta tuo pinatubo efektin uudelleen luominen palloilla on loistava ajatus, varsinkin jos saan myydä ne pallot hölmöille jotka haluavat maksaa.

Paljon kaikkea mitä haluausi kirjoittaa, vaan pöpön aiheuttama pötsin sisällön pönttöön puhaltaminen tekee sen ettei jaksa. Cheers.
"I would rather have questions that can't be answered than answers that can't be questioned."

Once data has been adjusted, it is no longer data, it is an artifact of analysis...

"Human beings are born with different capacities. If they are free, they are not equal. And if they are equal, they are not free."

Lasse

Quote from: newspeak on 03.01.2018, 21:09:13
Uutisissa oli ilmastonmuokkauksesta juttua. Seuraava Yleltä (3.1.2018):
...........
Foliokansa on varmasti innoissaan.

Netissä leviää seuraavanlainen tilitys:

Quote
"Sain" käsiini YLE:n toimittajan kirjoittaman tekstin:
Quote
Vaikea edes aloittaa koko tekstiä... tosissaan tämä on ensimmäinen kerta kun oikeasti kirjoitan asiasta, myönnän sen itselleni ja uskallan kohdata sen. Olen 24-vuotias nuori YLE:n toimittaja. Olen käynyt läpi useita psykiatrian käyntejä, pari lääkitystä ja muutaman paniikista johtuvan päivystysreissun ambulanssilla sekä FMI:n toimittajille tarkoitetun ilmastonmuutoskurssin. Koskaan en ole onnistunut oikeasti myöntämään oikeaa syytä miksi olen niin ahdistunut. Minulla on pakonomainen tarve valehdella melkein jatkuvasti kaikesta.

Olen YLE:n toimittaja ja olen jäänyt aina vähemmälle huomiolle, jota olisin kaivannut. Siksi päätin valehdella ja keksiä erilaisia alarmeja ilmastonmuutoksesta. Keksin siitä kaikkea mahdollista siksi, että minulla menisi hyvin, olisin parempi kuin kuin muut YLE:n illmastoalarmeja keksivät toimittajat. Siksi liioittelen todella paljon asioita, päivittäin. Jos näen googlesta vaikkapa hurikaaneihin, suklaaseen taikka kahviin liittyvän asiallisen jutun, selitän asian paljon pahempana ja keksin siihen lisäyksiä, vain jotta saisin huomiota ja ihmisissä aikaan "Oikeesti, kamalaa!" -reaktioita.

Ongelmana on myös se, että alan jo uskomaan omia valheitani. Totuus alkaa sekoittumaan keksimääni elämään ja se alkaa olla sietämätöntä. Kuten muut YLE:n toimittajat, olen narsistinen ilmastoasioissa ja sen voin myöntää vaikka sitä häpeänkin. Manipuloin ihmisiä ilmastovalheideni avulla. Valheeni ovat joskus myöskin erittäin suuria, ja hirvittävän kaukana tulevaisuudessa vaikuttavia. Muun muassa sain päähäni, että vain ja ainostaan hiilidioksidi säätää maapallon ilmaston ja että se lämpenee ja tulee ilmastonmuutos. Tämä johti siihen että levitän tätä valhetta päivittäin joka puolelle. Nykyään uskon tähän jopa itsekin, vaikka tiedän ettei se ole totta, sairasta!

Anteeksi ettei tämä teksti ole kovin järkevää. Haluan vaan kerrankin sanoa jotain. Olen ahdistunut, en kestä enää omia valheitani. Tuntuu että olen keksinyt kaiken mitä kuvittelen ilmastossa olevan. Ja elämäni on pelkkää YLE:n ja Suomen ilmatieteenlaitoksen valheiden koristetta. Tiedän, että kun kohta todellisuus kunnolla iskee vasten minun ja YLE:n kasvoja, en kestä sitä, eikä sitä kestä tuo koko veronmaksajien rahoilla toimiva Yleisradiokaan. Tiedän myös, että meitä on paljon muissa medioissa, etenkin MTV3:ssa ja HS:ssa, mutta myös FMI ja Foreca on hyvin edustettuna. Kuinka se niin onkin, vaikka todellista ilmastotietoa olisi saataville yllin kyllin niin, että ilmastoon liittyvää ihan oikeaakin asiaa voisi kirjoittaa.

Ja kaikki ne suomalaiset ihmiset ja herra tasavallan presidentti, joille olemme valehdelleet niin paljon. Olen omasta ja YLE:n puolesta niin pahoillani.
NOVUS ORDO HOMMARUM

newspeak

Quote from: ämpee on 03.01.2018, 23:37:56
Kasvihuonekaasut merileviin on ainoa edes jollain tavalla järkevä ajatus mitä tuosta YLE:n uutisesta tulee esille, raudan lisääminen mereen lisää levän kasvua ja tätä voi ehkä merenelävät käyttää, joita ihmiset sitten vuorostaan voivat käyttää, ja pohjalle karisseesta levästä riittävällä aikavälillä muodostuu öljyä, kuten on nykyinenkin öljymme muodostunut.
Kannattaa kokeilla ympäristövaikutusten selvittämiseksi ja maailman ruokahuollon parantamiseksi.

En erityisemmin lämpene ajatukselle. Hallittuna hiilinieluna esimerkiksi teollisiin tarkoituksiin voisi varmasti toimia jossain määrin, kuten Suomen metsätkin, mutta laajamittaisena ratkaisuna tuskin tulee toimimaan. Sotii jo pelkästään vesistöjen suojelua vastaan puhumattakaan laajemmista vaikutuksista biodiversiteettiin. Ruokahuollon osalta ehkä OK, mutta se taas lisää ihmisen aiheuttamaa kuormaa. Luonnollisen tai luonnottaman kasviperäisen hiilinielun luomiseksi aavikoitumisen estäminen on käsittääkseni tärkeintä.

Vielä lainaus itse tekstistä:

QuoteKasvihuonekaasut merileviin

Järkevintä ilmastonmuutoksen ehkäisyä olisi vähentää hiilidioksidipäästöjä. Harva kuitenkaan uskoo, että seuraavien parin vuosikymmenen aikana päästöt vähenevät merkittävästi. Sitä paitsi hiili pysyy ilmakehässä useita satoja vuosia.

Yksi vaihtoehto poistaa hiilidioksidia on kiihdyttää luonnon kiertokulkua.

Joidenkin tutkijoiden mielestä merien levät sopisivat tähän tehtävään. Kasviplanktonin osuus yhteyttävästä biomassasta on vain prosentin luokkaa mutta silti ne sitovat puolet merien hiilestä. Leviin sitoutunut hiilidioksidi painuu meren pohjaan levien kuollessa.

Levät tarvitsevat kuitenkin rautaa, jota ei ole kaikkialla riittävästi. Viisi vuotta sitten amerikkalainen liikemies Russ George järjesti omin päin kokeen Kanadan rannikolla. Kokeessa veteen kaadettiin 120 tonnia rautaa, minkä seurauksena levien kasvu alueella kymmenkertaistui. Tosin koetta arvosteltiin jyrkästi, koska sen kaikista ympäristövaikutuksista ei ole varmuutta.

Espanjalainen Vigon kalastuskaupunki on myös kertonut hyödyntävänsä leviä kasvihuonekaasujensa hillitsemisessä kolmanneksella. Kaupunki on saanut kiitosta EU:n Our Ocean
–hankkeessa.

Vigon kylästä aukea sivu kertoo valikkojen selaamisen jälkeen:

QuotePort of Vigo announced it will reduce by 30% its emissions (CO2, SOx and NOx) and will reach 3% energy self-sufficiency by 2022. To achieve this it will carry out actions that will promote GNL use and application of innovative actions on algae capture of CO2, support implementation 100% clean energy self-sufficiency for National Natural Park Illas Cies as a pilot project and raise awareness/training of at least 1,000 users of Port of Vigo (all activities included) on the need for clean and blue energy.

Erinäisiin kokeiluihin osallistumisesta pitääkin saada kiitosta, mutta levät eivät taida ehkä sittenkään olla tässä EU-projektissa se perimmäinen syy.

Quote from: ämpee on 03.01.2018, 23:37:56Lämpö heijastetaan takaisin on aika erikoinen ajatus, varsinkin kun uutisessa puhutaan myös avaruupeileistä joilla heijastettaisiin maahan saapuvaa auringonvaloa maasta poispäin, ja samaan aikaan japanilaiset puuhastelevat ajatusta avaruuspeileistä joilla voitaisiin lisätä energiaa maan pinnalla.
Ei aivan heti jatkoon, ainakaan selviämättä ensin jotta tietää mitä haluaa.

Vaikutti hölynpölyltä.

"Maan heijastuvuutta voidaan lisätä monin tavoin. Näistä osa on jo käytössä lämpimissä maissa, kuten talojen maalaaminen valkoiseksi." Valkoista suositaan etelässä, koska sen tiedetään viilentäneen ihmisiä ja rakennuksia päivisin jo tuhansia vuosia.

Ajattelija2008

http://images.remss.com/msu/msu_time_series.html
Satelliitteihin perustuva RSS MSU -lämpötilamittaus oli joulukuussa 2017 40 vuoden trendisuoralla. Lämpötila-anomalia oli siis noin 0.2 C korkeampi kuin 2000-luvun tyypillinen arvo. Käyrästä näkee selvästi, miten lämpötila jäi jälkeen trendistä vuosina 2007 - 2013, mutta on kiivennyt takaisin trendisuoralle. Kuluva vuosi 2018 on poikkeuksellisen mielenkiintoinen: putoaako lämpötila, vai onko tosiaan noustu pysyvästi ylemmälle tasolle?

mannym

Quote from: Ajattelija2008 on 05.01.2018, 15:48:16
http://images.remss.com/msu/msu_time_series.html
Satelliitteihin perustuva RSS MSU -lämpötilamittaus oli joulukuussa 2017 40 vuoden trendisuoralla. Lämpötila-anomalia oli siis noin 0.2 C korkeampi kuin 2000-luvun tyypillinen arvo. Käyrästä näkee selvästi, miten lämpötila jäi jälkeen trendistä vuosina 2007 - 2013, mutta on kiivennyt takaisin trendisuoralle. Kuluva vuosi 2018 on poikkeuksellisen mielenkiintoinen: putoaako lämpötila, vai onko tosiaan noustu pysyvästi ylemmälle tasolle?

Aiemmin RSS sarjassa löytyi paussi. 2015 lokakuusta  helmikuuhun 1997, 18 vuotta ja 9 kuukautta trendi oli +0,00°C/vuosisata. Se korvattiin +0,77°C/vuosisata trendillä ja on nyt +0,83°C/vuosisata. Eli paussi poistettiin säätämällä lukuja. Tämä ei ollut yllätys ja oli odotettu tapahtuma kun RSS sarjan ylläpitäjä Mears ei tykännyt kun "denialistit" käyttivät hänen lämpötilasarjaansa osoittamaan kuinka ilmastomallit ja todellisuus eivät kohdanneet. No eivät ne kohtaa vieläkään mutta RSS korjattiin lähemmäs malleja.

UAH näyttää samalta aikavälilä +0,05°C/vuosisata trendiä. Maanpäällisistä sarjoista paussia ei löydy, kun se ei sovi poliittisten tiedemiesten agendaan.
"I would rather have questions that can't be answered than answers that can't be questioned."

Once data has been adjusted, it is no longer data, it is an artifact of analysis...

"Human beings are born with different capacities. If they are free, they are not equal. And if they are equal, they are not free."

Lasse

Kivihiili on mustaa. Musta tuntuu:

Kivihiilestä luopuminen jo 2025 selvitykseen
http://kimmotiilikainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248671-kivihiilesta-luopuminen-jo-2025-selvitykseen
Quote
5.1.2018 14:30 Kimmo Tiilikainen Energia- ja ilmastopolitiikka Kivihiili 18 kommenttia

Kivihiilen käyttö kasvoi kaukolämmön ja sähkön yhteistuotannossa vuonna 2016. Se oli suurin syy päästöjen kasvuun Suomessa. Vuonna 2017 kivihiilen kulutus näyttää alustavien tietojen mukaan pysyneen suunnilleen edellisen vuoden tasolla.

Ilmastonmuutoksen torjuminen ja päästöjen rajoittaminen edellyttävät entistä vahvempia päätöksiä. Myös suomalaisia huoli ilmastosta painaa yhä enemmän.

Hallitus on jo linjannut, että kivihiilen käytöstä energiantuotannossa luovutaan vuoteen 2030 mennessä. Suomi oli myös perustamassa Kanadan ja Iso-Britannian kanssa Irti hiilestä -koalitiota syksyllä Bonnin ilmastoneuvotteluissa.

Kivihiilen energiakäytön lopettamisesta laaditaan parhaillaan selvitystä osana lainsäädännön valmistelua. Olen päättänyt, että selvitetään samalla myös nopeampi vaihtoehto eli hiilestä irtautuminen jo vuonna 2025.

Kivihiilen puolustajat tulevat sanomaan, että hiilenpoltosta luopuminen ei vähennä päästöjä, koska energiantuotanto kuuluu päästökauppaan ja joku muu saa päästellä vastaavasti enemmän.

Tällainen ajattelu on teoriassa oikein, mutta perin lyhytnäköistä. Ilmastotavoitteiden tiukentaminen on väistämättä edessä jo lähivuosina, sillä toistaiseksi päätetyt toimet eivät riitä pitämään lämpenemistä siedettävissä lukemissa. Mitä useampi EU-maa alkaa irtautua kivihiilen käytöstä ja mitä nopeammin se tapahtuu, sitä helpompaa on tiukentaa päästökaupan piiriin kuuluvien päästöjen rajoittamista koko EU:n alueella. Hiilestä luopuminen auttaa siten merkittävästi päästöjen kuriin laittamisessa.


Samalla kun tiukempaa aikataulua selvitetään, on hiilen polton lopettaminen tehtävä kaupunkien energiayhtiöille nykyistä helpommaksi. Nopeimmin hiiltä voidaan korvata maakaasulla. Vaikka sekin on fossiilinen polttoaine, on se päästöiltään vain 60 prosenttia kivihiileen verrattuna.

Mielestäni energiaverotukseen on tehtävä jo ensi vuoden alussa muutoksia, jotka parantavat maakaasun kilpailukykyä suhteessa kivihiileen. Silloin vielä nyt hiiltä polttavien kaupunkien kaukolämmöntuotannossa voidaan lähteä vähentämään hiilen käyttöä nopeasti.

Kestävästi kivihiili voidaan korvata maalämmöllä, hukkalämpöjä hyödyntämällä, biomassalla ja biokaasulla. Muutos voidaan toteuttaa myös suurissa kaupungeissa, kuten kotikaupungissani Helsingissä. Esimerkiksi Tukholmassa fossiilisen energian osuus on enää 10 prosenttia kaukolämmön tuotannossa, kun Helsingissä se on edelleen 90 prosenttia.

Käykää lukemassa myös kommentit, siellä on kultaa.

Tietääköhän turnipsijyrä, mitä piipusta tulee, kun polttaa pellettiä?

Ei kai vaan....?

Arvaakohan heinäpuntti, minkämaalaista pellettiä työnsin savukaasuna taivaan tuuliin tuossa toissapäivänä?

USA, Venäjä ja Suomi. Valitse kaksi.
NOVUS ORDO HOMMARUM

mannym

Kyllähän Helsingin kivihiilivoimalat voidaan korvata käyttämään pellettiä. Pitää vain valita mitkä kuukaudet voimalat istuvat tekemättä mitään ja mitkä ne tuottavat. Kotimainen pellettituotanto kun riittää karkeasti puolen vuoden hiilivoimaloiden tarpeisiin. Laskien puhtaasti lämpöarvolla, mutta nykyisten kattiloiden pellettipolttotestien tuloksena tiedän että pellettiä kuluu reilusti enemmän kuin pelkkä lämpöarvo kertoo. Jopa niin paljon että pitäisi valita mitkä kaksi mahdollisesti kolme kuukautta laitos pyörii ja tuottaa lämpöä/sähköä.

Kivihiilen korvaaminen kaasulla on kyllä joo helppoa. Puretaan koko kivihiilivoimalaitos ja rakennetaan tilalle kaasuturbiinilaitos. Helppoa ja hauskaa, mutta ei ihan halpaa. Eikä Tiilikaisen Helsinki halua että sen energialaitos ryhtyy moiseen, kun se tarkoittaisi että se energialaitos ei tulouttaisi kaupungin kassaan mitään, sinä aikana kun moinen tehdään. Kaupungin pitäisi keksiä parisen sataa miljoonaa lisätienestiä vuosittain siksi aikaa kun rakennus kestäisi. Eikä se ole ihan yhden vuoden juttu sekään.

Tiedättekö että käytännössä kivihiilivoimalaitoksen kaukolämpö voidaan tuottaa päästöttömästi? Se on helppoa, lasketaan kaikki se kaukolämpö mereen ja pumpataan siitä sitten verkkoon. Silloin se lämpö tulee laitoksen ulkopuolelta eikä sitä "tuoteta" käyttöön. Ja se on silloin 0 päästöistä puhdasta ja uusiutuvaa lämpöä. Eikös olekkin ihan vatun kätevää?
"I would rather have questions that can't be answered than answers that can't be questioned."

Once data has been adjusted, it is no longer data, it is an artifact of analysis...

"Human beings are born with different capacities. If they are free, they are not equal. And if they are equal, they are not free."

Roope

Quote from: Lasse on 05.01.2018, 19:04:33
Kivihiili on mustaa. Musta tuntuu:

Kivihiilestä luopuminen jo 2025 selvitykseen
http://kimmotiilikainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248671-kivihiilesta-luopuminen-jo-2025-selvitykseen

Quote
(11:30-12:00)
Toimittaja Antti Koistinen
Kieltolain myötä osa kuntien omistamista kivihiilivoimaloista suljettaisiin ennenaikaisesti. Energiateollisuus on jo varoittanut, että lakihanke johtaisi tuottajien korvausvaatimuksiin.

Toimittaja
Millaisiin korvauksiin te olette valmistautuneet?

Kimmo Tiilikainen, energia- ja ympäristöministeri, Kesk.
En minkäänlaisiin. Ilmastopolitiikka on niin vakava juttu, että puhutaan ihmiskunnan tulevaisuudesta. Ja haluanpa nähdä sen kaupunkiyhtiön, joka lähtee vaatimaan korvauksia silloin, kun päästöjä lähdetään ajamaan alas hiilestä luopumalla.
Yle Uutiset 18.00 5.1.2018

Minäkin haluan nähdä. Itse asiassa minä vaadin nähdä.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset