News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

2009-01-02 YHDISTETTY Puolueiden kannatusluvut

Started by Atte Saarela, 21.12.2008, 05:56:15

Previous topic - Next topic

Alaric

Quote from: Tavan on 03.12.2019, 17:03:47
Miksihän vasemmistoliiron imago on vain vajonnut viimeisen vuoden aikana? Samaan aikaan puheenjohtajansa on kuitenkin toiseksi vetovoimaisin?

No kun puoluejohdon vetovoimaisuus on vain yksi monista tekijöistä tuossa kokonaissijoituksessa. Eihän se yksi Li vielä koko puolueen imagoa vielä pelasta, vaan pitäisi pystyä myös tekemään selkeää ja oman linjan mukaista politiikkaa ym. ja muillakin tavoin herätellä positiivisia mielikuvia äänestäjissä. Vasemmistoliiton gallupkannatuksen junnaamisestakin voinee päätellä, ettei se ole kovin hyvin onnistunut. Onhan se mm. jäänyt hallituksessa aika lailla vihreiden jalkoihin näkyvyydessä, koska puolueen ministeripestit eivät ole niin keskeisiä.

QuoteSuurimpien puolueiden tilaamassa puoluebarometrissä selvitetään kansalaisten mielikuvia puolueista 15:llä eri mittarilla. Niiden avulla kuusi suurinta puoluetta sijoitetaan paremmuusjärjestykseen.
Ei ota vieraat milloinkaan
kallista perintöänne.
Tulkoot hurttina aroiltaan!
Mahtuvat multaan tänne.

Roope

QuotePerussuomalaisten kannatus nousi taas roimasti – näin tutkijat ja puolue itse kommentoivat ennätysmäistä suosiota

[...]

Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä näkee perussuomalaisten vahvan tuloksen taustalla suuremman, rakenteellisen tekijän. Kun useimmat muut puolueet vaikuttavat monissa kannoissaan epämääräisiltä, pysyvät perussuomalaiset johdonmukaisesti omissa ydinteemoissa.

Maahanmuutto on ollut puolueen kestoaihe, mutta kuluvan vuoden aikana sen rinnalle on tullut myös ilmasto. Jokisipilän mukaan perusuomalaiset ovat vetäneet täysin vastakkaista linjaa muihin puolueisiin nähden.

"Perussuomalaiset on onnistunut profiloitumaan tietyissä aiheissa ikään kuin ainoana vaihtoehtona muille puolueille", Jokisipilä sanoo.

Hänen mukaansa perussuomalaiset on myös vaalien jälkeen luonut itsestään kuvan puolueena, joka haluaa panostaa ilmastomuutoksen torjuntaan muita puolueita vähemmän. Perussuomalaisissa vallitsevan mielipiteen mukaan suomalaiset tekevät jo nyt tarpeeksi ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

Suomessa käytävässä ilmastokeskustelussa on Jokisipilän mukaan siirrytty uuteen vaiheeseen.

"Nyt hallitusohjelma on tehty, ja toimille alkaa näkyä konkreettisia hintalappuja. Moni äänestäjä alkaa kysellä, miten toimet vaikuttavat käytännössä käytettävissä oleviin tuloihin", Jokisipilä sanoo.

[...]

Markku Jokisipilän mukaan puolueiden kannatuskartan muutoksessa on kyse myös pidemmästä kehityksestä, joka näkyy perinteisten suurten puolueiden hiipumisena.

Isot puolueet ovat pienempiä kuin koskaan ennen.

Se näkyy Jokisipilän mukaan pitkään laskussa olleissa jäsenmäärissä, jonka vuoksi jopa kokonaisia puolueosastoja on jouduttu lopettamaan.

"Eduskuntavaalien tulos ikään kuin päivitti tilanteen sinne, missä se on jo tosiasiallisesti ollut. Samaan aikaan perussuomalaiset on saanut äänestäjänsä hyvin liikkeelle", Jokisipilä sanoo.

Hänen mukaansa perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho on tehnyt onnistuneen strategisen valinnan: Halla-aho pyrkii puhumaan johdonmukaisesti niistä teemoista, jotka hän hallitsee.

"On valittu tietyt ydinviestit, eikä edes yritetä luvata kaikille kaikkea hyvää, kuten vanhat suuret puolueet meillä ovat tottuneet tekemään", Jokisipilä sanoo.

Etenkin eduskunnan kyselytunneilla perussuomalaiset on onnistunut ohjaamaan keskustelua haluamiinsa teemoihin, kuten maahanmuuttoon. Se näkyy myös suhteessa kokoomukseen.

"Tuntui, että kokoomus oli pitkään immuuni tälle, mutta nyt arvokonservatiivinen äänestäjäkunta vaikuttaa vuotavan perussuomalaisiin. Se on kokoomukselle todellinen strategisen tason uhkatekijä", Jokisipilä sanoo.

Helsingin Sanomat 27.11.2019

QuoteJuho Mäki-Lohiluoma: Markku Jokisipilä on väärässä

Myönnän. Otsikon väite on aika raju. Professori Markku Jokisipilä on Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja ja alansa ehdottomia huippuja Suomessa. Hän on hyvin usein oikeassa. Viime keskiviikon Helsingin Sanomissa Jokisipilä kuitenkin löi hudin. Tarkalleen tällaisen: "Tuntui, että kokoomus oli pitkään immuuni tälle, mutta nyt arvokonservatiivinen äänestäjäkunta vaikuttaa vuotavan perussuomalaisiin. Se on kokoomukselle todellinen strategisen tason uhkatekijä."

Väite on ainakin sosiaalisessa mediassa saanut siipiensä alle jonkin verran kokoomuslaista innostusta, sillä se vaikuttaa tukevan joidenkin puolueen jäsenten halua siirtää puoluetta konservatiivisempaan tai ainakin maahanmuuttokriittisempään suuntaan.

Jokisipilän lausunnon käyttäminen perusteena maahanmuuttopoliittisen linjan kiristämisille on kuitenkin epä-älyllistä kahdestakin syystä. Ensinnäkin siksi, että Jokisipilän mainitsemaa ilmiötä ei löydy mistään tutkimusdatasta. Toiseksi siksi, että suomalaiset eivät ole niin maahanmuuttokriittisiä kuin moni vaikuttaa ajattelevan.

[...]

Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa suurempi joukko äänestäjiä vaihtoi perussuomalaisista kokoomukseen kuin toisinpäin. Aiemmin kokoomusta äänestäneitä siis liikkui kevään vaaleissa jonkin verran perussuomalaisiin, mutta suurempi oli se aiemmin perussuomalaisia äänestänyt joukko, joka nyt äänesti kokoomusta.

Kokoomuksen suurin rajapinta oli näissäkin vaaleissa keskustan kanssa, mikä on hyvin tyypillistä. Jos laskemme äänestäjien "nettovirtaa", eli puolueelta voitettujen ja sille hävittyjen äänestäjien yhteismäärää, suurin tappio koettiin vihreille.

Tuoreen Åbo Akademin tutkimuksen mukaan kokoomus menetti eduskunta- ja eurovaalien välissä äänestäjiä eniten vihreille ja voitti eniten keskustalta. Eduskuntavaaleissa kokoomusta äänestäneistä 5,9 prosenttia äänesti eurovaaleissa vihreitä, kun taas 6,5 prosenttia kokoomuksen eurovaaliäänestäjistä antoi vielä eduskuntavaaleissa äänensä keskustalle. Eduskuntavaaleissa perussuomalaisia äänestäneistä jopa 11,8 prosenttia äänesti eurovaaleissa kokoomusta.

[...]

Kokoomusta äänesti vaaleissa noin 524 000 ihmistä. Tästä kannatuksesta 20 000 äänestäjää, jotka siis Nurmelan arvion mukaan ovat siirtyneet vaalien jälkeen kokoomukselta perussuomalaisille, on noin 4 prosenttia.

Mitä tämä sitten kertoo? No ei kovin paljon, mutta ennen kaikkea sen, että mitään Jokisipilän tarkoittamaa merkittävää kokoomusäänestäjien siirtymää perussuomalaisten taakse ei juuri nyt tapahdu eikä sellaista tapahtunut myöskään vaalien alla.

Kun tällaista siirtymää ei tapahdu, ei se voi myöskään olla validi argumentti uudenlaisen maahanmuuttolinjan tai minkään muunkaan linjanmuutoksen puolesta, joita Jokisipilän lausuntoon nojaten on esitetty.

[...]

Oikeastaan aivan yhtä heikolla pohjalla on ajatus siitä, että maahanmuuttolinjaa tai yleistä puolueen suuntaa olisi muutettava, koska jokin eurooppalainen esimerkki niin todistaisi. Usein argumentaatiossa viitataan Itävaltaan ja ÖVP-puolueeseen, jota johtaa maassaan huippusuosittu Sebastian Kurz. Olen käsitellyt Kurzin menestyksen syitä tarkemmin tässä blogissa.

Kokoomusta Kurziin ja Itävaltaan verrattaessa on olennaista ymmärtää, että yleinen kansalaismielipide on Itävallassa hyvin maahanmuuttokriittinen. Lisäksi Itävallassa maahanmuuttopolitiikka on eri kyselyissä toistuvasti äänestäjille tärkein kansallisen politiikan teema.

Taloustutkimuksen kyselytutkimus viime vuodelta taas kertoo, että Suomessa enemmistö äänestäjistä (58 %) tukee joko vapaampaa tai nykyisenkaltaista turvapaikka- ja pakolaispolitiikkaa. Työperäisen maahanmuuton kannatus on vielä tätäkin huomattavasti korkeampaa. Syksyllä 2018 julkaistun Eurobarometrin mukaan suomalaisten mielestä tärkeimpiä kansallisen politiikan tärkeimpiä teemoja ovat talous (45 %) ja ilmastonmuutos (33 %) – ei siis maahanmuutto, jonka nimesi vain joka kymmenes.

Åbo Akademin tutkimuksen mukaan maahanmuuttopolitiikka ei ole kovin tärkeää myöskään kokoomusta äänestäneille. Kun 62 prosenttia kokoomusäänestäjistä nimesi työllisyyden tärkeäksi politiikan teemaksi, vain 15 prosenttia ajattelee maahanmuuton olevan sellainen.

Maahanmuuttopoliittisen linjan uudelleenmuotoilu kansansuosion perässä on ylipäätään melko huono lähtökohta. Suomalaiset eivät nimittäin ole lainkaan niin maahanmuuttokriittisiä kuin moni vaikuttaa ajattelevan. Lisäksi tätä reseptiä on hyvin huonolla menestyksellä kokeiltu usean kokoomuksen eurooppalaisen sisarpuolueen toimesta. Hyviä esimerkkejä ovat esimerkiksi Ranska, Espanja ja Italia, joissa kokoomuksen kanssa samaan EPP-europarlamenttiryhmään kuuluvien puolueiden kannatus on 2010-luvulla suorastaan romahtanut. Käännös kohti konservatiivioikeistoa ei ole pysäyttänyt tätä kehitystä, vaan pikemminkin kiihdyttänyt sitä.

[...]

Eurooppalaisista esimerkeistä tai muiden suomalaisten puolueiden kannatusluvuista ei ole löydettävissä mitään maahanmuuttopoliittista ihmelääkettä kannatustason nousuun. Toistan tämän nyt vielä: ei ole mitään osoitusta siitä, että tiukempi maahanmuuttolinja nostaisi kokoomuksen kannatusta. Pikemminkin on olemassa dataa, joka puhuisi päinvastaisen analyysin puolesta, mutta myös näissä tulkinnoissa on oltava varovainen.

Kaikkein tärkeintä kokoomuksen kannalta olisi, että puolue lakkaisi puhumasta asioista sen kautta, mitä muut puolueet tekevät. Minkä tahansa poliittisen linjanvedon vaatiminen siksi, että joku muu puolue on niin tehnyt, jollekin muulle puolueelle se on tuonut kannatusta tai joku muu puolue on siitä samaa mieltä, on ylipäätään täysin väärä lähtökohta.

Jos puolueen linjaa haluaa muuttaa, olisi sitä vaativa argumentaatio (erityisesti oppositioasemassa) kyettävä tekemään ilman muiden puolueiden referointia, eli asia edellä. Muu vahvistaa mielikuvaa kokoomuksesta puolueena, jonka tekemistä ohjaa kansansuosion tavoittelu, ei halu rakentaa parempaa ja kaikille hyvää yhteiskuntaa.

Kokoomus ei ole minkään puolueen kevytversio, vaan satavuotias keskustaoikeistolainen kansanpuolue, jonka tavoite on johtaa tätä maata. Sellaisen puolueen ei tarvitse olla enemmän samaa mieltä kenenkään kanssa, vaan enemmän ja uskottavammin oikeassa.

Juho Mäki-Lohiluoma, OTM, työskentelee lakimiehenä yksityisellä sektorilla sekä sivutoimisesti asiantuntijana Ajatuspaja Toivolle ja WMCES-ajatushautomolle. Hän on aiemmin toiminut muun muassa opetusministerin erityisavustajana ja toimittajana. Mäki-Lohiluoma on 2. varapuheenjohtaja oikeistolaisten nuorisojärjestöjen globaalissa kattojärjestössä IYDU:ssa.
Ajatuspaja Toivo 1.12.2019

En loppujen lopuksi osaa sanoa, kasvaisiko Kokoomuksen kannatus, jos se ryhtyisi ajamaan maahanmuuttokriittistä politiikkaa. Riippuu monista tekijöistä kuten ennen kaikkea siitä, kuinka uskottava se olisi uusissa linjauksissaan. Uskottavuus on mahdotonta Orpon johdolla.

Sen sijaan on merkillepantavaa, että Orpo ja Kokoomus ovat kyllä päättäneet propagandassaan viestiä ihmisille, että muka ajavat maahanmuuttokriittistä politiikkaa rajoja tiukasti valvomalla ja maahanmuuttoa hallitsemalla.

Todellisuudessa Kokoomuksen maahanmuuttolinjaukset ovat hyvin lähellä Vihreiden linjauksia. Puheistaan huolimatta Kokoomus lisäisi haittamaahanmuuttoa kaikilla rintamilla ja ennen kaikkea siirtäisi maahanmuuttopoliittisen vallan Suomen eduskunnalta EU-elimille.

Vaikka maahanmuuttopolitiikka itsessään ei ole suurimmalle osalle suomalaisista merkittävä huolenaihe, se on suurelle osalle indikaattori siitä, kenen etua poliitikko tai puolue ajaa. Ei voi olla yhtä aikaa ensisijaisesti suomalaisten puolella, jos haluaa löysää turvapaikkapolitiikkaa, vaatii Suomea ainoana maan toteuttamaan ääriradikaalia ilmastopolitiikkaa ja lähettää mahdollisimman paljon rahaa Afrikkaan. En muutenkaan tunnista tuon linjan kannattajia tyypillisiksi Kokoomuksen kannattajiksi vaan tyypillisiksi punavihreiksi. Silti heitä löytyy Kokoomuksen johdostakin.

Siitä olen aika varma, että maahanmuuttokriittinen politiikka ja Perussuomalaisiin päin lähentyminen miellyttäisi valtaosaa niistä Kokoomuksen potentiaalisista äänestäjistä, jotka haluaisivat nykyisen vasemmistohallituksen tilalle oikeistolaisemman vaihtoehdon. Etenkin sen jälkeen, kun äärivasemmistolainen Sanna Marin asettuu kohta hallitusbussin rattiin.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

N. O. Hääppönen

^
Ajatuspaja Turhatoivo esittelee ajatuksia, jotka ovat suoraan kun "Terroristien tulo on kuin Punahilkkasatu". Vaikutelma on vahva, että kirjoittaja yrittää vakuuttaa itsensä asiastaan.

Ei siinä mitään, parempi vaan että Kokoomus pitää linjansa vielä hetken ja vuotaa - tiedätte kyllä minne. Kepu, demarit ja vassarit alkaa olla taputeltu ja väittäisin että vihereilläkin on ihmeet eessäpäin.

Onnea Kokoomus - tällä linjalla eteenpäin (ja unohtakaa tuo lopusssa oleva varovaisuus)

QuoteToistan tämän nyt vielä: ei ole mitään osoitusta siitä, että tiukempi maahanmuuttolinja nostaisi kokoomuksen kannatusta. Pikemminkin on olemassa dataa, joka puhuisi päinvastaisen analyysin puolesta, mutta myös näissä tulkinnoissa on oltava varovainen.
https://toivoajatuspaja.fi/markku-jokisipila-on-vaarassa/#.XeTKNDJ-NTd.twitter
"Jos sukupuolitietoinen budjetointi erkaantuu sekä feministisistä kansalaisyhteiskunnan toimijoista että feministisestä tiedosta, se on vaarassa muodostua tekniseksi hyvän hallinnon käytännöksi, jonka suhde sukupuolittuneisiin yhteiskunnallisiin valtarakenteisiin on ohut."

– THL 23.3.2020

antero

#8673
Quote from: N. O. Hääppönen on 04.12.2019, 20:12:50
^
Ajatuspaja Turhatoivo esittelee ajatuksia, jotka ovat suoraan kun "Terroristien tulo on kuin Punahilkkasatu". Vaikutelma on vahva, että kirjoittaja yrittää vakuuttaa itsensä asiastaan.

Ei siinä mitään, parempi vaan että Kokoomus pitää linjansa vielä hetken ja vuotaa - tiedätte kyllä minne. Kepu, demarit ja vassarit alkaa olla taputeltu ja väittäisin että vihereilläkin on ihmeet eessäpäin.

Onnea Kokoomus - tällä linjalla eteenpäin (ja unohtakaa tuo lopusssa oleva varovaisuus)

QuoteToistan tämän nyt vielä: ei ole mitään osoitusta siitä, että tiukempi maahanmuuttolinja nostaisi kokoomuksen kannatusta. Pikemminkin on olemassa dataa, joka puhuisi päinvastaisen analyysin puolesta, mutta myös näissä tulkinnoissa on oltava varovainen.
https://toivoajatuspaja.fi/markku-jokisipila-on-vaarassa/#.XeTKNDJ-NTd.twitter

Perse silmällä nopeasti vilkaisten, ylen gallupit joulukuu 2018 vs marraskuu 2019:

Kokoomus -1,8%, eli noin 9,4 % kokoomuksen kannattajista
SDP -7,6%, eli noin 35,3 %(!!!) kannattajista
Kesk -4,1 %, eli noin 24,1 %(!!!) kannattajista
Yht -13,5 %

on siirtynyt persujen leiriin:
PS +14,9 %, eli noin +184,0 %(!!!!!!!!!!!!!!) on kannattajakunta kasvanut (palautunut). Jäätävä tulos.  :o

Lisäksi, marraskuussa 2017 persut teki pohjanoteerauksen, ja samaan aikaan kokoomus teki koko vaalikauden piikin.
Tuosta piikistä kokoomus on tippunut 3,7 %, eli 16,2 % (kokoomuksen) kannattajista on siirtynyt (takaisin) persuleiriin.

Markunkin kannattaisi ottaa pää pois perseestä ja lopettaa maksettu valehteleminen. Toki jos ei muuhun työhön kykene, niin se on voi voi...

Ruotsin kokoomus on jo ehkä heräilemässä kannatuksen laskun takia, suomen urpoilla ja orpoilla tuntuu tuo vielä vielä (tutkitusti) kestävän.

Sangen mielenkiintoista on myös se, että uuvatti episodin laukaisemana "iso" osa äänestäjistä lähti persuista, ja samaan aikaan keskustan kannatus laski tasaisesti.
Tuo huomattavan iso äänestäjälauma sekoili sdp/kokoomus/vihreät linjalla, ja sitten lopuksi palasi persujen kannattajiksi.
Kyllästyttääkö vatnikki-jäsenien jatkuva dada? Mene omaan profiilisi, klikkaa "Kaverit/estolista", klikkaa "Muokkaa estolistaa", Lisää estolistalle haluamasi vatnikit. Ja nauti Hommasta ilman vatnikkejä!

Ahmed Ahne III

#8674
Breaking news: YLE /Taloustutkimus - Persut 24.3%
Lisää kunhan YLE julkaisee tulokset sivuillaan...ja nyt se tuli ulos


https://yle.fi/uutiset/3-11102651

QuotePerussuomalaisten suosion nousukiidolle ei näytä tulevan loppua. Suurimman oppositiopuolueen kaula seuraavana tulevaan kokoomukseen on 5,7 prosenttiyksikköä.

Ylen Taloustutkimuksella teettämässä kannatusmittauksessa perussuomalaisia äänestäisi 24,3 prosenttia. Se on puolueen historian paras lukema.
(...)
Oppositiossa oleminen on alkanut pukea myös kokoomusta. Kokoomusta äänestäisi nyt 18,6 prosenttia vastaajista. Orpon joukkojen kannatus on noussut hiljalleen eduskuntavaalien jälkeen.
(...)

Pääministeripuolue SDP:n kannatus on pudonnut 13,2 prosenttiin. Kevään eduskuntavaaleissa puolueen kannatus oli 17,7 prosenttia. Demareiden kannatus on sulanut vaalien jälkeen yli neljä prosenttiyksikköä.
Kirjailemani viestit kohdistuvat yhteiskunnallisten ja poliittisten mielipiteiden perusteella määrittyviin ihmisryhmiin eikä niistä ole tunnistettavissa sellaista vakaumusta, jonka perusteella määrittyvät ihmisryhmät saavat kiihottamisrikoksessa tarkoitettua suojaa heihin kohdistuvalta uhkaavalta viestinnältä.

qwerty

#8675
Aika erikoista että Keskusta on se joka on saanut eniten turpaansa :o Peräti 2.3%-yksikköä, vajoten 10.6%

Demarit putosi vain 13.2% (-0.7%-yks)

PS siis kivat 24.3% eli enemmän kuin nuo kaksi yhteensä 8)

edit: Hallituspuolueet -3.2%-yks. Oppositio PS ja Kok +1.3%-yks, sekä KD heille mojovat +0.7%-yks.
"The oldest fraud is the belief that the political left is the party of the poor and the downtrodden": Thomas Sowell

Kaaoskeisari

Olisi tosiaan luullut että demarit olisivat olleet se pataanottaja. Toisaalta Keskustahan se tässä aisankannattajan roolissa on. Elämme mielenkiintoisia aikoja jos kesk tippuu alle 10% seuraavissa gallupeissa.

En sitten tiedä tuleeko enää mitään konkreettisia paniikkitoimia, tähän pääministerin kaatamiseen käytettiin jo aika paljon pelimerkkejä ja viime päivät on nuoleskeltu taas hallituskumppaneita ja ylistetty hallitusohjelmaa. Tarvitsevat jonkun uuden skandaalin että voivat kasvojaan menettämättä heiluttaa taas pelilautaa.

räsänen

Gallupin mukaan kannatus on nyt hallituksella 50% ja oppositiolla 48% ja trendi on se, että hallituksen kannatus tippuu kokoajan. Tästä olisi sivistysvaltiossa demokratiaa arvostavat päättäjät vetäneet sellaisen johtopäätöksen että on aika kokeilla uutta hallituspohjaa tai sitten mennä suoraan uusiin vaaleihin jotta äänestäjien tahto toteutuu.  Ei koske Suomea.

Venne

Quote from: Kaaoskeisari on 05.12.2019, 06:34:55
Olisi tosiaan luullut että demarit olisivat olleet se pataanottaja. Toisaalta Keskustahan se tässä aisankannattajan roolissa on. Elämme mielenkiintoisia aikoja jos kesk tippuu alle 10% seuraavissa gallupeissa.

En sitten tiedä tuleeko enää mitään konkreettisia paniikkitoimia, tähän pääministerin kaatamiseen käytettiin jo aika paljon pelimerkkejä ja viime päivät on nuoleskeltu taas hallituskumppaneita ja ylistetty hallitusohjelmaa.

Niin kauan kuin kepu jatkaa suomalaisten lehmien piereskely tuhoaa maailman retoriikkaa ilmastohallituksessa farmarit kaikkoavat kuka mihinkin puolueeseen. Maitotiloilla ja Suomen ruoantuottajilla on oikea hätä pärjäämisen kanssa. Jonkin aikaa sitten maitotilallinen kuljetti lehmän Helsingin keskustaan nähtäville kertoakseen mitä on menossa. Tilojen määrä vähenee jatkuvasti. Suomalainen ruoantuottaja ja metsänhoitaja kunniaan niin jo alkaisi kannatus palata.

Kaaoskeisari

Quote from: Tavan on 05.12.2019, 06:38:44
Mikä on todennäköisyys, että seuraavissa vaaleissa kokoomus on suurin puolue?

En usko mutta voihan sattua ja tapahtua vaikka mitä ennen vaaleja. Persuilla muutenkin etu kokoomukseen nähden jos SDP tästä vielä sulaa.

Tosin jos ensi vaaleilla viitataan nimenomaan kuntavaaleihin niin sitten on kiperämpi kysymys, veikkaan että kokoomuksella suuri etu persuihin ninenomaan niissä.

Jorma M.

Kepun kannatus oli Sipilän alkuvaiheessa (siis ennen 2015 väestönvaihtoja yms) jossain 27% tienoilla. Ja nyt 10,6%.

Olen kaikki vuodet ihmetellyt että miksei Kepun kenttäväki äänestä jaloillaan ja kunnolla. Mutta kai se nyt sitten oli tämä lukiolaistytön oloinen Kulmuni joka sai isomman vuodon puolueeseen. Sitä se teettää kun sölkkää ilmastopsykoosista ja yrittää liehitellä punavihreitä.

Kauppaneuvos Tuura: "Tänä on oikea ilon ja onnen päivä!"

HAH HAH.
"On käynyt ilmi, että demokratia ja lehdistön vapaus ovat suurimpia niistä tyhjistä korulauseista, jotka milloinkaan ovat ihmismieltä sumentaneet".

justustr

Quote from: räsänen on 05.12.2019, 06:41:17
Gallupin mukaan kannatus on nyt hallituksella 50% ja oppositiolla 48% ja trendi on se, että hallituksen kannatus tippuu kokoajan. Tästä olisi sivistysvaltiossa demokratiaa arvostavat päättäjät vetäneet sellaisen johtopäätöksen että on aika kokeilla uutta hallituspohjaa tai sitten mennä suoraan uusiin vaaleihin jotta äänestäjien tahto toteutuu.  Ei koske Suomea.

Höpölöpö.

Näytäpä mulle yksikin valtio jossa hallitus on kaatanut itsensä galluptulosten perusteella.

Pullervo

Taulukkomuodossa.


Yleisradion, Helsingin Sanomien ja Alma Median julkaisemat kaksi viimeisintä puoluekannatuskyselyä. Taulukon järjestys tuoreimman eli Ylen mukainen.

          YLE/Taloustutkimus           Helsingin Sanomat/KantarTNS  Alma Media/Tietoykkönen
          12/2019 11/2019 muutos  12/2019 11/2019 muutos  06/2019 05/2019 muutos
puolue          %       % %-yks.        %       % %-yks.        %       % %-yks.
Ps          24,3    23,0  +1,3     22,4    20,5  +1,9     20,4    20,1  +0,3
Kok         18,6    17,3  +1,3     17,3    17,0  +0,3     17,2    17,2  ±0,0
Vihr        13,9    14,2  -0,3     13,1    13,9  -0,8     13,2    13,6  -0,4
Sdp         13,2    13,9  -0,7     15,2    17,0  -1,8     17,2    16,2  +1,0
Kesk        10,6    12,9  -2,3     11,7    12,2  -0,5     12,5    13,0  -0,5
Vas          8,4     7,9  +0,5      7,9     8,2  -0,3      7,7     8,2  -0,5
Rkp          3,9     4,3  -0,4      4,3     4,3  ±0,0      4,2     4,8  -0,6
Kd           3,9     3,2  +0,7      3,8     3,3  +0,5      3,2     3,0  +0,2
Muut         2,0     1,6  +0,4      2,7     2,3  +0,4      2,8     3,9  -1,1
Liik         1,2     1,6  -0,4      1,6     1,3  +0,3      1,6       -     -

Kysely julk.         05.12.2019              27.11.2019              10.10.2019
Kysely tehty         11.11.2019-             24.10.2019-             17.09.2019-
                     03.12.2019              21.11.2019              08.10.2019
Haastateltuja        2944                    2314                    1500
Kantansa ilm.        2064 (70,1%)            ei julk. (n. 74 %)      1240 (82,7%)
Virhemarginaali,     ±1,8 %-yks.             ±2,1 %-yks.             ±2,2 %-yks.

suurimmat puolueet



Kannatus on noussut edelliseen saman teettäjän kyselyyn verrattuna
  Kannatus on pysynyt samana edelliseen saman teettäjän kyselyyn verrattuna
Kannatus on laskenut edelliseen saman teettäjän kyselyyn verrattuna



-PPT-

Tämä gallup-tulos todellakin merkitsee sitä että nykyisestä poliittisesta pattitilanteesta pyritään ulos ehdottomasti ilman uusua vaaleja.

Sitä paitsi, suomalaiseen poliittiseen kulttuuriin ei oikein kuulu ennenaikaiset vaalit. Jokin Britannia on asia erikseen.

räsänen

#8684
Quote from: justustr on 05.12.2019, 06:54:56
Quote from: räsänen on 05.12.2019, 06:41:17
Gallupin mukaan kannatus on nyt hallituksella 50% ja oppositiolla 48% ja trendi on se, että hallituksen kannatus tippuu kokoajan. Tästä olisi sivistysvaltiossa demokratiaa arvostavat päättäjät vetäneet sellaisen johtopäätöksen että on aika kokeilla uutta hallituspohjaa tai sitten mennä suoraan uusiin vaaleihin jotta äänestäjien tahto toteutuu.  Ei koske Suomea.

Höpölöpö.

Näytäpä mulle yksikin valtio jossa hallitus on kaatanut itsensä galluptulosten perusteella.

Ei varmasti yksikään galluptulosten perusteella eikä siitä ole tässäkään kysymys. Vaikka onhan nuo tulokset yksinäänkin aika murhaavia hallituksen näkökulmasta.

Nyt olisi kuitenkin erinomainen tilanne osoittaa demokratian kunnioitusta koska nykyinen hallituskoalitio

a)  on selkeästi kanveesissa
b) pääministeri on varmuudella vaihtumassa
c) gallupit osoittavat että kansa ei luota nykyiseen hallituspohjaan

ja silti hallituksen raunioista halutaan pitää kynsin hampain kiinni ja lisäksi hallituspohjan kannatuksen trendi on selkeästi alaspäin. Se on kohtapuoliin alle 50 % ellei jo ole.

Kyllä tässä on selkeästi perusteet(ja mahdollisuus) pohjan vaihtamiselle tai jopa uusille vaaleille jos halutaan että maassa on hallitus jota kannattaa enemmistö kansasta.

Nuiva kansalainen

Todella hienoa kyllä tuo PS:n raju nousukiito. ;D Tähän galluppiin ei vielä ole vaikuttanut tuo Posti-gate ja hallitussekoilu, joten demareiden ja kepun syöksy tulee seuraavissa galluppeissa olemaan vieläkin jyrkempi.
"Maailman parantaminen ei voi olla näin pienen kansan tärkein tehtävä. Meidän vaikutuksemme maailman menoon on promillen luokkaa. Sekin on hieman yläkanttiin laskettu. Meidän tärkein tehtävämme on huolehtia tästä maasta, suomalaisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Kukaan muu ei sitä tee."
-Gustav Hägglund 6.6.2015

kummastelija

Quote from: Kaaoskeisari on 05.12.2019, 06:34:55
Olisi tosiaan luullut että demarit olisivat olleet se pataanottaja. Toisaalta Keskustahan se tässä aisankannattajan roolissa on. Elämme mielenkiintoisia aikoja jos kesk tippuu alle 10% seuraavissa gallupeissa.


Näin on. Keskusta on sosialistihallituksen takuupuolue ja puheenjohtajansa suulla toteaa, että sosialistihallituksen hallitusohjelma on erinomainen. Siis juuri se hallitusohjelma, joka laadittiin täysin päinvastaiseksi kuin Sipilän hallituksen ohjelma.

Tämmöisen logiikan selittää vain se, että 6 kk sitten keskustasta tuli sosialistipuolue.
"Syö paskaa ja kuole pois!!" - PEN sananvapauspalkinnolla palkittu Abdirahim Hussein suomalaisnaiselle. 5.11.2015
"Hussein teki riko­sil­moi­tuksen vihapuheesta" Hussein on jakanut sosiaalisessa mediassa useita esimerkkejä siitä, miten häntä on nimitelty ja uhkailtu eri viesteissä: 18.8.2015

Jaska Pankkaaja

Quote from: Venne on 05.12.2019, 06:43:05
Quote from: Kaaoskeisari on 05.12.2019, 06:34:55
Olisi tosiaan luullut että demarit olisivat olleet se pataanottaja. Toisaalta Keskustahan se tässä aisankannattajan roolissa on. Elämme mielenkiintoisia aikoja jos kesk tippuu alle 10% seuraavissa gallupeissa.

En sitten tiedä tuleeko enää mitään konkreettisia paniikkitoimia, tähän pääministerin kaatamiseen käytettiin jo aika paljon pelimerkkejä ja viime päivät on nuoleskeltu taas hallituskumppaneita ja ylistetty hallitusohjelmaa.

Niin kauan kuin kepu jatkaa suomalaisten lehmien piereskely tuhoaa maailman retoriikkaa ilmastohallituksessa farmarit kaikkoavat kuka mihinkin puolueeseen. Maitotiloilla ja Suomen ruoantuottajilla on oikea hätä pärjäämisen kanssa. Jonkin aikaa sitten maitotilallinen kuljetti lehmän Helsingin keskustaan nähtäville kertoakseen mitä on menossa. Tilojen määrä vähenee jatkuvasti. Suomalainen ruoantuottaja ja metsänhoitaja kunniaan niin jo alkaisi kannatus palata.
Niin, hallituspuolueiden gallup kannatuskin on suurempaa kuin opposition ja eduskunnassa, joka sentään päättää siitä hallituksen luottamuksesta, on selvä enemmistö.. kyllä tämä aivan demokratiaa on. Vallassa on joukko suomalaisten suosikkipuolueita. Suomalaiset tykkäävät verovaroin ylläpidetyistä leikkityöpaikoista ja jopa siitä kun joku hieroo paskaa naamaan. Näin se vain on.
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

Lahti-Saloranta

Monella varmaan on peppu kipeä persujen kannatuksen vuoksi. Uuvateilla ehkä eniten ja pääuuvatti Soinilla niin kipeä ettei istumaan pysty.
Pakka on keikahtanut ylösalaisin, persut liki kolme kertaa suurempi kuin kepu. Kepulle sen tunnustaminen voi olla ylivoimaisen vaikeaa. Enää ei puheet äärioikeistolaisista populisteista pure kun neljännes kansasta on persuja. Enää ei tarvitse häpeillen piilotella puoluekantaansa vaan olla siitä ylpeä, se kun on nykyään jopa trendikästä. Kaikki tämä vain siksi että Orpo ja Sipilä yrittivät tuhota persut. Kepulle nykyinen kannatus on nöyryyttävän alhainen ja se vielä näyttää laskevan. Syykin on selvä, hallitusohjelmasta kun ei tarvitse pilkkuakaan muuttaa kun se on Kulmunin mielestä erinomaisen hyvä. Nyt sitä on sitten vaikeampi muuttaa kasvojaan menettämättä tai Kulmunia vaihtamatta.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

Mandula

Joko, joko, joko saa sanoa?

Enää 75,7% ei äänestäisi persuja, ja koko ajan tilanne menee parempaan suuntaan.
Enää 50% kannattaa nykyhallitusta, ja koko ajan tilanne menee parempaan suuntaan.

Ehkä tästä ei tulekkaan Suomen viimeistä itsenäistä itsenäisyyspäivää, kun mädättäjien kannatus alkaa kansan syvissä riveissä vihdoinkin hävitä.
Klamydia - Suomi on sun

Jepulis

Quote from: Jorma M. on 05.12.2019, 06:46:54
Kepun kannatus oli Sipilän alkuvaiheessa (siis ennen 2015 väestönvaihtoja yms) jossain 27% tienoilla. Ja nyt 10,6%.

Olen kaikki vuodet ihmetellyt että miksei Kepun kenttäväki äänestä jaloillaan ja kunnolla. Mutta kai se nyt sitten oli tämä lukiolaistytön oloinen Kulmuni joka sai isomman vuodon puolueeseen. Sitä se teettää kun sölkkää ilmastopsykoosista ja yrittää liehitellä punavihreitä.

Kauppaneuvos Tuura: "Tänä on oikea ilon ja onnen päivä!"

HAH HAH.
Keskustan johto on jälleen kerran kuunnellut kannattajiaan, tosin vain legendaarisen väärin.

Ihmiset, siis se kuuluisa keskustan kentältä viestejä lähettelevä taho, ei se ole antanut sellaista viestiä, että "Antti Rinne joutaa väistyä. Senjälkeen on okei, että te muut pidätte hillotolpat ja sama viherpunainen ahdistava linja jatkuu. Kieltäkää syrjäseudun asukkailta autoilu, tulkoot kouluille kasvissyöntipakko, lämmitettäkööt talot ruumiinlämmöllä, saakoot autoilija 10 kameratolppaa kilometrille ja yhden konepellille. Siitä tienatun rahan voitte lähettää Afrikkaan ja ottakaahan samalla avosylin vastaan isis-sotilaat ja niitten terroristivaimot. Kieltäkää sitten järkevä nettipuhe varsinkin edellisestä. Kun noi on tehty, Lesbous oppiaineeksi kouluihin matematiikan tilalle tai jotain ihan yhtä järkevää mitä noin fiksulta sakilta voi odottaa, koska lestis- ja herännäisalueiden kannattajianne ei haittaa."

Keskustan kentän viesti oikeasti kuuluisi: "Lopettakaa jo viimein viherpunainen vouhotus!"

Kepulit romahtaa gallupissa, koska heidän johtonsa tekee tarkalleen saman kuin Timo Soini. Tekevät juuri sellaista politiikkaa, joka eniten häiritsee omaa kannattajakuntaa.
Vihapuhe on parempi kuin lässytetty valhe.

Ernst

Quote from: Kaaoskeisari on 05.12.2019, 06:34:55
Olisi tosiaan luullut että demarit olisivat olleet se pataanottaja. Toisaalta Keskustahan se tässä aisankannattajan roolissa on.

Kepun tupailloissa käyvä kenttäväki ei nielaise punaisen hallituksen laahusankkurina toimimista. Äänestävät kuvaannollisesti jaloillaan.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Lumiukko Jeti

#8692
Quote from: Jepulis link=topic=518.msg3127793#msg3127793
Kepulit romahtaa gallupissa, koska heidän johtonsa tekee tarkalleen saman kuin Timo Soini. Tekevät juuri sellaista politiikkaa, joka eniten häiritsee omaa kannattajakuntaa.

Tehdään iso virhe, pidetään virheestä tiukasta kiinni ja kiistetään virhe vaikka kannatus syöksyy. Täysin sama kaava kuin soinilaisella tulevaisuudella. Näinkö käy että kepu lakkaa olemasta ek-puolue seuraavien ek-vaalien jälkeen ?
"Suomi tarvitsee sekä jatkuvaa työperusteista maahanmuuttoa että vapaan liikkuvuuden tuomaa moninaisuutta. "
- Vihreiden tavoiteohjelma 2014-2019

ämpee

Tämähän on vasta lämmittelyä !
Seuraavista gallupeista tulee todella mielenkiintoisia kun hallitussekoilut pääsevät vaikuttamaan koko tehollaan.

Ehkä nyt voisi jo hiljalleen alkaa ajattelemaan, että perussuomalaiset ovat vakiinnuttaneet kannatuksensa sinne 20%:n paremmalle puolelle, ja seuraavana tavoitteena on nousta maamme suurimmaksi puolueeksi, ohi nukkuvien puolueen.
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

Hiilivety

Aha, Hommaforum ja Halla-aho tekivät sitten lopun kolmesta suuresta puolueesta paljastamalla niiden koko typeryyden. Nuo fraaseja hokevat ja valehtelevat kalkkikset eivät varmaan vieläkään tajua että näinkin voi käydä, vaan jäävät örisemään omia harhojaan kuten siniset aikoinaan.
"...voimme jatkaa eteenpäin merkittävistä yhteisistä saavutuksista huolimatta." ~ Brandis

Ernst

Quote from: törö on 05.12.2019, 08:06:18
Kepussa on alettu uskoa, että sen äänestäminen on periytyvä ominaisuus, ja kun se ei jaksa tehdä maakuntiensa hyväksi mitään, niin sillä ei ole enää mitään virkaa.

Lestamafiasta se kyllä pitää huolta, mutta sillä kannatuspohjalla kuuluu pikkupuolueiden joukkoon.

Juu, Pohojanmaan pisnespoikia ei ole monta etelässä ääniä tuomassa. Ei niitä Pohojanmaallakaan paljon ole - ovat vain kaverikapitalismin oppien mukaan verkostoituneet ad. Juha Sipilä, Matti Vanhanen ja Anne Berner.

Matut äänestävät demareita heti kun äänioikeus ja passi tulevat kansalaisuuden myötä. Duunari vieroksuu edelleen kepua. Matuista ei peruskepulainenkaan tykkää, kun "ilkeät" perussuomalaiset laittavat menolaskelmia kehiin. Peruskepulainen alkaa tajuta, että asiat ovat todella vastakkain, eikä lesta-kaverikapitalismiporukka  paskat nakkaa hänen ongelmistaan, ei myöskään cityviheriä kepulainen, vaikka olisi hänellä suuret luulot.

Päätän analyysini täältä tähän.

-Jukaisuvapaa
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Mandula

Quote from: Lumiukko Jeti on 05.12.2019, 08:09:19
Quote from: Jepulis link=topic=518.msg3127793#msg3127793
Kepulit romahtaa gallupissa, koska heidän johtonsa tekee tarkalleen saman kuin Timo Soini. Tekevät juuri sellaista politiikkaa, joka eniten häiritsee omaa kannattajakuntaa.

Tehdään iso virhe, pidetään virheestä tiukasta kiinni ja kiistetään virhe vaikka kannatus syöksyy. Täysin sama kaava kuin soinilaisella tulevaisuudella. Näinkö käy että kepu lakkaa olemasta ek-puolue seuraavien ek-vaalien jälkeen ?

Tulipa kaamea skenaario mieleeni: keskusta ja siniuuvatit yhdistyvät, jolloin keskustan ryhmä muuttaa nimensä sinikustaksi. Molemmat toivovat kannatuksensa kasvavan, mutta tässä voittaa vain siniuuvatit joiden kannatus ei missään tapauksessa voikkaan muuta kuin kasvaa.
Klamydia - Suomi on sun

Faidros.

^Kuntavaaleissa näin tulee tapahtumaankin. Ei hyvältä näytä jos näyttää sinistä vaaleissa. Nimi ei kuitenkaan vaihdu, se on edelleen keskusta.
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

kummastelija

Kepu ja SDP ovat kuin vanha aviopari eron kynnyksellä, mutta eivät voi erota, koska molemmat haluaisivat koko talon ja omaisuuden itselleen. Tämä näkyy ja kuuluu.

Minusta huolestuttavinta tässä kepun ja sossujen hallituskokoonpanossa on se, että SDP:n tulevan ja etenkin kepun puheenjohtajien taustalla on vanhat poliitikkokonkarit: Heinäluoma, Rinne(?), Vanhanen, Sipilä, jotka taatusti vetelevät nuorten poliitikkotyttösten naruista - vai uskooko joku, että Kulmuni laittaa tarvittaessa Vanhasen tai Sipilän ruotuun?

A-Studiosss professori Wass, jos nimen muistan oikein, toi tätä asiaa juuri esiin: äänestäjille on tärkeää, että politiikkaa johtaa puheenjohtajat, eivätkä näiden takana olevat kabinetit.

Rehellisesti sanoen, ainoa puolue, missä johto on kiistämättömästi puoluejohdon, eikä epämääräisten kabinettien käsissä, on PS.
"Syö paskaa ja kuole pois!!" - PEN sananvapauspalkinnolla palkittu Abdirahim Hussein suomalaisnaiselle. 5.11.2015
"Hussein teki riko­sil­moi­tuksen vihapuheesta" Hussein on jakanut sosiaalisessa mediassa useita esimerkkejä siitä, miten häntä on nimitelty ja uhkailtu eri viesteissä: 18.8.2015

Huppupelikaani

Yleltä uusimman gallupin jälkeistä analyysiä. Ihan hyvä yritys. Populismi, jyrkkyys ja salonkikelpoisuus mainitaan vasta artikkelin loppupuolella...

Quote

———

Muissa puolueissa aletaan kuitenkin tajuta, että perussuomalaisten suosio voi olla pysyvää sorttia. Jos se säilyy nykyisellä tasollaan tai nousee edelleen, puolue voittaa tulevat vaalit liehuvin lipuin. Voitto eduskuntavaaleissa tarkoittaisi, että seuraavaa hallitusta alettaisiin rakentaa Jussi Halla-ahon johdolla.

Viimeistään tuossa vaiheessa perussuomalaisten salonkikelpoisuus todella punnittaisiin. Muissa puolueissa pohditaan kaiken aikaa suhtautumista alati voimistuvaan, jyrkkälinjaiseen populistipuolueeseen.

Kaikilla muilla on roppakaupalla nielemistä perussuomalaisten ilmasto-, EU- ja maahanmuuttolinjoissa. Silti kokoomuksen riveistä on jo kuultu laskelmia porvarillisesta enemmistöhallituksesta, jossa perussuomalaiset olisivat mukana.

Jos Halla-ahon johtama perussuomalaiset onnistuu vakiinnuttamaan paikkansa prosenttikaupalla muita suositumpana puolueena, voi hankaliinkin linjaeroihin alkaa löytyä luovia ratkaisuja. Ainakin, jos oman puolueen hallitustie on siitä kiinni.
https://yle.fi/uutiset/tuoreimmat

Ilmeisesti populismin määritelmä on heittänyt häränpyllyä sitten viime näkemään. Ja näillä kannatuslukemilla hankaliin linjaeroihin löytynee ratkaisu sieltä PS:n vastapuolelta. Toimittaja viittaa selvästi maahanmuuttoon ja ilmastokysymykseen, jossa PS:llä on ainoa järkevä linja. Ja epäilemättä sen linjan kansakin tuntee omakseen vanhojen puolueiden populistisen (vanhan määritelmän mukaan) haihattelun sijaan.