News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

YHDISTETTY: Monikulttuurisia rikosuutisia Suomesta (lue ohje alusta)

Started by reino, 21.12.2008, 00:04:13

Previous topic - Next topic

Iloveallpeople

QuoteRekka ajautui vastaantulevien kaistalle – mies menehtyi

Peräpohjolan poliisin mukaan Enontekiön Hetantiellä sattui keskiviikkona kuolonkolari.
Poliisin tämänhetkisten tietojen mukaan ulkomaalaisessa rekisterissä ollut rekka oli ajautunut vastaantulevien kaistalle ja törmännyt henkilöautoon.

Henkilöautoa kuljettanut 60-vuotias paikkakuntalainen mies menehtyi onnettomuuden seurauksena.

Peräpohjolan poliisi tutkii tapausta.

Ilta-Sanomat
"Kun poliitikko pakotetaan lähtemään paikaltaan tai suljetaan puolueesta tiedotusvälineiden painostuksen vuoksi, ei kyse ole mistään punavihreästä salaliitosta, vaan juuri siitä, miten demokratian pitääkin toimia."  (käännös) - Lasse Garoff

Topi Junkkari

^ Viittaako jokin tapauksessa rikollisuuteen tai varsinaiseen ulkomaalaisuuteen eli Homman keskeiseen aihepiiriin?

On tapahtunut valitettava onnettomuus Suomen Lapissa lähellä kahden eri ulkomaan, Ruotsin ja Norjan, rajoja. Yksi henkilö on menettänyt henkensä. Osallisena on ilmeisesti ollut ainakin ulkomaalainen kuljetusliike, todennäköisesti ulkomaalainen kuljettaja.

Jospa ei ruodittaisi asiaa enempää, ellei jostakin käy ilmi, että kyseessä on ollut rekkakuskin puolelta tahallinen teko tai esimerkiksi liikennekelvottomassa kunnossa ollut auto tms.
Ihmisiä, joilla on vakavia hallusinaatioita, ei pitäisi päästää merkittäviin julkisiin virkoihin. Lievät harhanäyt tai -äänet ei haittaa, ellei satu olemaan lentäjä tai pianonvirittäjä.

– Nimim. Joutilas Hommaforumilla 13.9.2015
http://hommaforum.org/index.php/topic,903.msg1989950.html#msg1989950

nuiv-or

QuotePoliisilta varastettiin 50 000 euron kamera Heinävedellä


(http://hommaforum.org/index.php?action=dlattach;topic=514.0;attach=25115;image)
Tämä kuvan kamera on vielä paikoillaan Kehä III:n varrella.


Yön pimeydessä iskeneet varkaat veivät kameran voimalla.

Etelä-Savon poliisi törmäsi outoon varkauteen, kun ilkeämieliset vorot kävivät pihistämässä poliisin omaisuutta.

Pitkäkyntisten mukaan lähti kokonainen nopeusvalvontakamera tolppineen Heinävedellä. Varkaus tapahtui tiistain ja keskiviikon välisenä yönä kello 01.40, Vallatien varresta Nesteen huoltamosta Joensuuhun päin.

Kameran tolppa oli katkaistu ja kuljetettu pois. Poliisin mukaan kameran ja tolpan yhteensä laskettu arvo on 50 000 euroa.


Everything went better than expected.

Nuivake

Polttomoottorikäyttöinen isompi kulmakone ja kuinkahan monta sekuntia menee, kun tolppa on nostettavissa pakuun? Meneekö 10?
Lähetetty minun ATK laitteestani Taputapu.

nuiv-or

Quote from: Nuivake on 12.06.2013, 20:36:08
Polttomoottorikäyttöinen isompi kulmakone ja kuinkahan monta sekuntia menee, kun tolppa on nostettavissa pakuun? Meneekö 10?

Sie et thuu Rovaniemelle pelthipolliisis kaa

http://www.youtube.com/watch?v=epPls1dyqy8

7.10.2009 Rovaniemi

jobsy

Quote

VS: Näin röyhkeät koruvarkaat toimivat – vaarassa 80–90-vuotiaat naiset

Valkeakosken poliisi varoittaa etenkin yksin liikkuvia vanhuksia ovelista koruvarkaista, kirjoittaa Valkeakosken Sanomat. Rikoskomisario Joni Länsipuron mukaan viimeksi tiistaina joutui vanhempi nainen taitavan varkaan uhriksi kadulla.

– Vaaravyöhykkeessä ovat etenkin 80-90-vuotiaat rollaattorilla kulkevat naiset. Varas tai varkaat saattavat kysyä viattomanoloisesti vaikkapa tietä. Sitten kun he saavat vastauksen, he halaavat kiitokseksi ja koru lähtee kaulasta huomaamatta.

Valkeakoskella on viime viikkoina sattunut jo useita tämäntapaisia varkauksia. Uhrit ovat saattaneet huomata vasta kotona, että kultakoru tai rahaa puuttuu.

– Näiden tutkiminen on ollut vaikeaa, sillä uhrille ei yleensä jää mieleen mitään kovin tarkkoja tuntomerkkejä tekijöistä.

Länsipuro sanoo, että tätä ilmiötä on etenkin kesäisin. Pirkanmaalla liikkuneet tämäntapaiset varkaat ovat yleensä olleet ulkomaalaistaustaisia naisia, jotka liikkuvat yksin tai kaksin.

Länsipuro toteaa, että näitä varkauksia on vaikea ehkäistä ennalta. Liika sinisilmäisyys kannattaa kuitenkin unohtaa, varsinkin jos liikkuu yksin.

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194819516608/artikkeli/vs+nain+royhkeat+koruvarkaat+toimivat+vaarassa+80+90-vuotiaat+naiset.html


80-90 -vuotiailta rollaattorilla kulkevilta mummoilta ryöstely on siis näiden omaa syytä. Mitäs olivat sinisilmäisiä.
Maahanmuuttajat hakeutuvat sinne, missä on parhaat palkat. Toisinsanoen muuttovirtojen endogeenisuus luultavasti johtaa ylöspäin harhaisiin estimaatteihin. (Maahanmuuton taloustiede: lyhyt johdatus, KAK 3/2010, s. 262)

Iloveallpeople

Quote from: Topi Junkkari on 12.06.2013, 17:42:21
^ Viittaako jokin tapauksessa rikollisuuteen tai varsinaiseen ulkomaalaisuuteen eli Homman keskeiseen aihepiiriin?

On tapahtunut valitettava onnettomuus Suomen Lapissa lähellä kahden eri ulkomaan, Ruotsin ja Norjan, rajoja. Yksi henkilö on menettänyt henkensä. Osallisena on ilmeisesti ollut ainakin ulkomaalainen kuljetusliike, todennäköisesti ulkomaalainen kuljettaja.

Jospa ei ruodittaisi asiaa enempää, ellei jostakin käy ilmi, että kyseessä on ollut rekkakuskin puolelta tahallinen teko tai esimerkiksi liikennekelvottomassa kunnossa ollut auto tms.

Uskon, että poliisi tutkii valitettavaa onnettomuutta liikenneturvallisuuden vaarantamisena, koska nimenomaan rekka oli väärällä kaistalla. Kukaan ei ole ruotinut asiaa enempää ja tänne kyllä voi käsittääkseni laittaa muidenkin pikkurikoksia kuin varsinaisten. Itse olen rajannut vain, että en jaksa laittaa hommaan ulkomaalaisia rattijuoppoja, koska niitä on niin älyttömän paljon, mutta jos joku nekin viitsisi aina tänne päivittää niin hienoa.
"Kun poliitikko pakotetaan lähtemään paikaltaan tai suljetaan puolueesta tiedotusvälineiden painostuksen vuoksi, ei kyse ole mistään punavihreästä salaliitosta, vaan juuri siitä, miten demokratian pitääkin toimia."  (käännös) - Lasse Garoff

MW

Quote from: jobsy on 12.06.2013, 20:41:36
***
80-90 -vuotiailta rollaattorilla kulkevilta mummoilta ryöstely on siis näiden omaa syytä. Mitäs olivat sinisilmäisiä.

Monikulttuuri on valtava rikkaus ja voimavara, kunhan ei ole sinisilmäinen, eikä... öh, jotain muuta. Ostakee juhlaraha, fiesta on jo kaupunkien kaduilla! Varmaan sitä kohta myydään autoista, joista on bensa loppunut ja kuljettajan lapset sairastavat syöpää transsilvaniassa, isän kuollessa toisessa sairaalassa.

Caramba!

Raro

Quote from: Junes Lokka on 12.06.2013, 20:31:57
QuotePoliisilta varastettiin 50 000 euron kamera Heinävedellä


(http://hommaforum.org/index.php?action=dlattach;topic=514.0;attach=25115;image)
Tämä kuvan kamera on vielä paikoillaan Kehä III:n varrella.


Yön pimeydessä iskeneet varkaat veivät kameran voimalla.

Etelä-Savon poliisi törmäsi outoon varkauteen, kun ilkeämieliset vorot kävivät pihistämässä poliisin omaisuutta.

Pitkäkyntisten mukaan lähti kokonainen nopeusvalvontakamera tolppineen Heinävedellä. Varkaus tapahtui tiistain ja keskiviikon välisenä yönä kello 01.40, Vallatien varresta Nesteen huoltamosta Joensuuhun päin.

Kameran tolppa oli katkaistu ja kuljetettu pois. Poliisin mukaan kameran ja tolpan yhteensä laskettu arvo on 50 000 euroa.


Everything went better than expected.

Pahoittelut, että ot, mutta... miten tuo voi maksaa 50keur? Mikä se on? Tiedon toimittama Leica?
Jos ei veroilla saa edes yövartijaa, missä valtion legitimiteetti? -- Toadie

nuiv-or

Quote from: Raro on 12.06.2013, 23:14:29
Pahoittelut, että ot, mutta... miten tuo voi maksaa 50keur? Mikä se on? Tiedon toimittama Leica?

Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin tavallinen poliisi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Peltipoliisin kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita peltipoliisien aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.


Ennen sanottiin, että nuo tolpat maksavat 30k.

Mutta onhan tuossa kymppitonni alvia, eikä se pellin roudauskaan Indokiinasta halpaa ole. Tietoenatorin intiaanitestaajille pari kymppiä, muutama tonni lobatuille poliitikoille. Ja onhan siinä liikkeentunnistinkin.


Muistaakseni ulkomaalaiset aiheuttavat vuosittain miljoonan verran tappiota, kun eivät rasistit maksa sakkojaan.

Itse en ajele ylinopeutta, mutta mielestäni nuo tolpat ovat ahdistavia. Tuntuu, että astuttiin polttouunien aikaan. Mistä tällaista kumpuaa?

Mitä seuraavaksi? Autojen pakollinen GPS-valvonta?

Kajsaniemi R

"Mies viilsi ison tukun hiuksia ja noin viiden sentin palan päänahkaa",
"lattialle lensi 'nahanpala hiustukkojen kanssa'." :flowerhat:

Kaksi miestä ja nainen eli "kolmikko", teräaseita, "kähinä"...

Hmmm... Melkoisen monipuolinen sattumus joka tapauksessa.

Quote from: Savon Sanomat

Pankkikorttiryöstäjä skalpeerasi naista

Antti Launonen
12:26   

Pankkikortin ryöstämiseen osallistunut mies viilsi ison tukun hiuksia ja noin viiden sentin palan päänahkaa ryöstön kohteeksi joutuneelta naiselta.

Tapaus sattui kuopiolaisessa asunnossa tammikuun alussa. Porukka juopotteli asunnossa ja kahdelle naiselle tuli tappelu.

Jossakin vaiheessa toinen naisista joutui luovuttamaan pankkikorttinsa naisen ja kahden miehen haltuun. Kolmikko yritti nostaa kortilla rahaa, mutta kortin tunnusluku ei sattunut oikein.

Sen jälkeen kähinä asunnossa jatkui, jolloin 35-vuotias mies otti keittiöveitsen ja viilsi pankkikortin omistajaa päähän.

Todistaja kertoi esitutkinnassa, että lattialle lensi "nahanpala hiustukkojen kanssa".

Mies itse myönsi kuulustelussa leikkaamisen ja piti sitä "humalaisen päähänpistona". Päänahan leikkaaminen oli miehen mukaan vahinko.

Viillelty ei suostunut poliisikuulustelussa vastaamaan yhteenkään kysymykseen, vaikka myönsi tuntevansa ryöstäjät.

Viiltäjä sai Pohjois-Savon käräjäoikeudessa syytteen muun muassa ryöstöstä ja törkeästä pahoinpitelystä. Ryöstösyytteen saivat myös 26-vuotias mies ja 25-vuotias nainen.

Käräjäoikeus antaa jutussa tuomion 26. kesäkuuta.
"Eivät ne [kerjäläiset] minua häiritse" -Timo Soini

"On luihuilua esiintyä nimimerkin takaa." -Timo Soini

"Valtion tulee huolehtia, että pakolaisia ja turvapaikanhakijoita vastaanottavilla kunnilla on enemmän resursseja." -Timo Soini

"Itse maahanmuutto on marginaalinen asia" -Timo Soini

jmk

Quote from: MW on 12.06.2013, 21:18:05
Ostakee juhlaraha, fiesta on jo kaupunkien kaduilla! Varmaan sitä kohta myydään autoista, joista on bensa loppunut ja kuljettajan lapset sairastavat syöpää transsilvaniassa, isän kuollessa toisessa sairaalassa.

Iso Myntti? Iso Raha?

Iso Plootu? Olis vielä kupariakin, osuvasti.

Ink Visitor

Hovioikeus pidensi kolmen tuomitun tuomioita ja koeaikoja. Pizzeriayrittäjä pahoinpitely ja taponyritys tehtiin Sodankylässä viime vuoden kesäkuussa.

Rovaniemen hovioikeus korotti jutun päätekijän 3 vuoden 9 kuukauden ehdottoman vankeusrangaistuksen viiteen vuoteen.

Kahden muun tekijän ehdolliset vankeusrangaistukset pitenivät yli puolella reilusta puolesta vuodesta yli vuoteen. Lisäksi tekijöiden koeaika piteni.

Kolme miestä yritti surmata sodankyläläisen pizzeriayrittäjän. Kaksi miehistä työskenteli uhrin pizzeriassa, kolmas miehistä haettiin paikalle Rovaniemeltä. Syyttäjän mukaan miehet olivat tarkoin suunnitelleet tekonsa. Uhria muun muassa pahoinpideltiin pesäpallomailalla ja häntä ammuttiin.


http://yle.fi/uutiset/hovioikeus_kovensi_sodankylan_taponyrityksen_tuomioita/6686612

Muistaako kikaan mikä tämä kärhämä oli?
If I am ever killed in a terrorist attack, I want my candlelight vigil to be done with torches and guns. Rename it posse and go have fun in the night...

RP

Quote from: Ink Visitor on 13.06.2013, 10:05:54
Muistaako kikaan mikä tämä kärhämä oli?

Tällä palstalla näemmä ei ole ollut. Murha.infossa on ollut tälläistä juttua: http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=13093#p513836
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

Iloveallpeople


QuoteKRP varoittaa "autotalleista kiinnostuneista ulkomaalaisista moniosaajista"

...
"Yleisesti voidaan todeta, että kyseiset henkilöt ilmoittavat kauppoja hieroessaan pystyvänsä tekemään ongelmitta minkä tahansa ammattityön, mikä vain sattuu olemaan tarjolla", KRP varoittaa moniosaajiksi kutsumiensa henkilöiden keinoista.
...

Ilta-Sanomat
"Kun poliitikko pakotetaan lähtemään paikaltaan tai suljetaan puolueesta tiedotusvälineiden painostuksen vuoksi, ei kyse ole mistään punavihreästä salaliitosta, vaan juuri siitä, miten demokratian pitääkin toimia."  (käännös) - Lasse Garoff

Ink Visitor

Päivittäistiedote
13.06.2013

(snip)




Karkkila



11.6.2013/14.00 - 11.6.2013/18.00 Kantotie

Ulkomaalaistaustainen nainen vei kaulakorun, jossa risti, naisen kaulalta.

Tekijät, 2 naista ja 2 miestä, olivat liikkeellä harmaalla autolla.

He olivat kyselleet tietä sairaalaan ja kiitokseksi neuvoista tarjonneet korua.

Korun laiton yhteydessä otettu naisen oma  koru kaulasta.

http://www.poliisi.fi/poliisi/lansi-uusimaa/home.nsf/PFBD/6568336C5CEDF636C2257B8900313DC8?opendocument
If I am ever killed in a terrorist attack, I want my candlelight vigil to be done with torches and guns. Rename it posse and go have fun in the night...

Ink Visitor

Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen päivittäistiedote
13.06.2013

Vantaan alue
Varkaus
Vantaa, Kuninkaala 13.6.2013
 
Vartiointiliike ilmoitti hätäkeskukseen, että heidän vartioimalla työmaalla on havaittu liikettä. Paikalle meni useita poliisipartioita. Partiot ottivat paikalta kiinni neljä Romanian kansalaisia, jotka olivat keränneet aidan viereen, työmaan sisäpuolelle kymmeniä erilaisia työkaluja ja pakkeja. Kaikki paikalta kiinni otetut toimitettiin poliisivankilaan.

(snip)

Varkaus
Loviisa, Svartholma 31.5.-1.6.2013
 
Svartholman linnoitussaaren huoltorakennukseen murtauduttiin perjantain ja lauantain välisenä yönä. Sisälle oli päästy rikkomalla ikkuna. Murtovarkaat olivat kaikkiruokaisia ja heille kelpasi niin voileivät, kuin sisustuskellokin. Eväiden ja ajannäyttölaitteen lisäksi varkaat ottivat mukaansa mm. muutaman käsityökalun, puutarhatuolit ja kyypakkauksen, sekä hyttysmyrkkyä.

(snip)

http://www.poliisi.fi/poliisi/ita-uusimaa/home.nsf/PFBD/68E66DCA19BD5E8BC2257B8900313F6B?opendocument
If I am ever killed in a terrorist attack, I want my candlelight vigil to be done with torches and guns. Rename it posse and go have fun in the night...

Toni R Jyväskylästä

Quote from: MetroPoikajoukko yritti tunkeutua tyttöjen luokse

Iso poikaporukka seurasi alaikäistä tyttöä ja yritti lopuksi tunkeutua omakotitaloon Helsingin Pakilassa lauantai-iltana.

Seuratuksi joutunut tyttö oli matkalla kyläilemään ystävänsä luokse. Paikan päällä Pakilassa odottivat talossa asuvan perheen alaikäinen tytär ja pari tämän ystävää. Poliisin mukaan tytön kannoille lähti 10–15 pojan ryhmä.

Poikien toiminta ei jäänyt pelkäksi perässä kulkemiseksi, vaan porukka pyrki väkisin sisään omakotitaloon. Naapuri kuitenkin kuuli meteliä ja huusi tilanteen havaittuaan kutsuvansa poliisit. Tämä sai sekä kolme jo kohti parveketta kiipeillyttä poikaa että koko muun joukkion poistumaan paikalta.

Rikoskomisario Hannu Kortelainen Helsingin poliisista kertoo, etteivät tytöt ja pojat tunteneet toisiaan. Pojat eivät myöskään käyttäneet väkivaltaa seuraamisen tai tunkeutumisyrityksen aikana.

Oudon toiminnan motiivit ovat hämärän peitossa, koska poliisi ei ole toistaiseksi tavoittanut tekijöitä.

– Ehkä kysymys oli jostain hölmöstä päähänpistosta, Kortelainen arvelee.

Poliisi tutkii tapausta nimikkeellä kotirauhan rikkominen. Tyttöjen seuraan laittomin keinoin pyrkineet pojat olivat silminnäkijöiden arvion mukaan 13–15 vuotiaita, joten he eivät välttämättä ole vielä rikosoikeudellisessa vastuussa tekemisistään.

Rikastumista ilmassa? Linkki.

VH

1.1.2013 alkaen ratkaistut

Helsingin KO

LAPSEN SEKSUAALINEN HYVÄKSIKÄYTTÖ


   Diaarinro      Vireilletulopvm      Ratkaisupvm   
   R 12/7149      26.07.2012      21.01.2013   
   R 12/3286      05.04.2012      23.01.2013   
   R 12/4447      10.05.2012      06.02.2013   
   R 12/9452      01.10.2012      21.03.2013   
   R 13/1608      13.02.2013      02.04.2013   
   R 13/1611      13.02.2013      02.04.2013   
   R 13/1620      13.02.2013      02.04.2013   
   R 13/1628      13.02.2013      02.04.2013   
   R 13/1630      13.02.2013      02.04.2013   
   R 13/1636      13.02.2013      02.04.2013   
   R 13/1500      08.02.2013      24.04.2013   
   R 12/12675         27.12.2012      29.04.2013   
   R 13/1499      08.02.2013      03.05.2013   
   R 13/1615      13.02.2013      03.05.2013   
   R 12/10102         17.10.2012      07.05.2013   
                           


Moniko näistä on "monikulttuurisuutta", en tiedä.
Joku voisi diaarinumeroiden mukaan kysyä vastaajien nimet, minä en jaksa, vituttaa...
"Paras tapa päästä eroon laittomasta maahanmuutosta on toki luoda riittävä määrä väyliä lailliselle maahantulolle."
Anni Sinnetännemäki

nuiv-or

Quote from: VH on 13.06.2013, 22:02:06
1.1.2013 alkaen ratkaistut

Helsingin KO

LAPSEN SEKSUAALINEN HYVÄKSIKÄYTTÖ


   Diaarinro      Vireilletulopvm      Ratkaisupvm   
   R 12/7149      26.07.2012      21.01.2013   
   R 12/3286      05.04.2012      23.01.2013   
   R 12/4447      10.05.2012      06.02.2013   
   R 12/9452      01.10.2012      21.03.2013   
   R 13/1608      13.02.2013      02.04.2013   
   R 13/1611      13.02.2013      02.04.2013   
   R 13/1620      13.02.2013      02.04.2013   
   R 13/1628      13.02.2013      02.04.2013   
   R 13/1630      13.02.2013      02.04.2013   
   R 13/1636      13.02.2013      02.04.2013   
   R 13/1500      08.02.2013      24.04.2013   
   R 12/12675         27.12.2012      29.04.2013   
   R 13/1499      08.02.2013      03.05.2013   
   R 13/1615      13.02.2013      03.05.2013   
   R 12/10102         17.10.2012      07.05.2013   
                           


Moniko näistä on "monikulttuurisuutta", en tiedä.
Joku voisi diaarinumeroiden mukaan kysyä vastaajien nimet, minä en jaksa, vituttaa...

Minäpä kysäisen.

jmk

Quote from: VH on 13.06.2013, 22:02:06
1.1.2013 alkaen ratkaistut
Helsingin KO
LAPSEN SEKSUAALINEN HYVÄKSIKÄYTTÖ
(15 kpl)
Moniko näistä on "monikulttuurisuutta", en tiedä.

Jos kysyisi käräjäoikeudelta, mitkä noista ovat kultamunien tekemiä, mitähän mahtaisivat vastata?

Kajsaniemi R

Vanhusta kunnioitettu Vetelissä

Quote from: KP24.fi

Seurue kävi varkaissa omakotitalossa Vetelissä

Maanantaina klo 16.00-16.30 aikaan Vetelissä Torpantiellä meni seurue, jossa yksi nainen ja kaksi, miestä omakotitalon pihalle.

Talon vanha sukas oli ollut pihalla seurueen tullessa sinne. Naishenkilö oli puhutellut vanhusta yhden miehen ollessa autossa. Tällä välin yksi seurueen miehistä oli mennyt taloon sisälle, anastanut säästölippaan ja penkonut talon laatikoita.

Seurue oli ollut liikkeellä tummalla henkilöautolla. Toinen miehistä oli ollut nuori ja laiha ja toinen lihava. Molemmilla miehillä oli tummat hiukset.

Poliisi pyytää ilmoittamaan, mikäli tällainen seurue tavataan ja jos vierailee pihassa, ottamaan rekisterinumeron ylös.

– Ulkopuolisia ei pidä päästää asuntoihin sisälle ja kannattaa pitää ovet lukittuna kaiken varalta aina kun se on mahdollista, poliisi opastaa.


Quote from: Ilkka

Seurue tunkeutui vanhuksen kotiin Veteliin ja varasti rahaa

11.06.2013 16:35

Poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja seurueesta, joka onnistui ainakin Vetelissä varastamaan rahat vanhuksen säästölippaasta tämän omassa kodissa.

Maanantaina neljän aikoihin iltapäivällä Torpantiellä sijaitsevan talon pihaan saapui autolla seurue, jossa oli yksi nainen ja kaksi miestä. Vanhus oli kotona, omalla pihallaan. Nainen jäi juttelemaan vanhuksen kanssa sillä aikaa, kun yksi seurueen miehistä meni taloon sisään, varasti säästölippaan ja penkoi talon laatikoita.

Seurue oli liikkeellä tummalla henkilöautolla. Toinen miehistä oli nuori ja laiha ja toinen lihava. Molemmilla miehillä oli tummat hiukset.

Poliisi pyytää ilmoittamaan havainnot kuvatunlaisesta seurueesta. Jos seurue vierailee pihassa, kannattaa rekisterinumero ottaa ylös. Poliisi varoittaa päästämästä ulkopuolisia sisälle ja pitämään ovia lukittuna kaiken varalta aina, kun mahdollista.


Tulee aina niin mukava olo tällaisista uutisista, joissa vilisevät vuoronperään sanat "seurue" ja "vanhus".

Hyvää rasisminvastaista huomenta kaikille.
"Eivät ne [kerjäläiset] minua häiritse" -Timo Soini

"On luihuilua esiintyä nimimerkin takaa." -Timo Soini

"Valtion tulee huolehtia, että pakolaisia ja turvapaikanhakijoita vastaanottavilla kunnilla on enemmän resursseja." -Timo Soini

"Itse maahanmuutto on marginaalinen asia" -Timo Soini

Ink Visitor

80-vuotias eläkeläisnainen ryöstön kohteena Ikaalisissa.
14.06.2013


Ryöstö tapahtui Ikaalisten Lild-kaupan pysäköintialueella torstaina 13.6 , 13.07 aikaan.

Ryöstön kohteena ollut nainen työnnettiin kaupan seinää vasten , jolloin hänen ranteestaan anastettiin arvokas kultainen rannekoru . Tekijät olivat erittäin aggressiivisia ja estivät kohteen poistumisen paikalta.

Tekijöiden tuntomerkit: Nuorempi n. 30-vuotias nainen , yllään tumma hame, jossa röyhelöinen kukkaiskuvio. Tummat hiukset.

Vanhempi oli noin 40-vuotias nainen , yllään romanivaatetusta muistuttava tumma hame. Tummat hiukset. Tekijät saattavat olla romanialaisia.

Poliisi on huolissaan yhä väkivaltaisemmin käyttäytyvistä korukauppiaista , jotka tekevat täsmäiskuja erityisesti kauppaliikkeiden pysäköintialueilla. Valitettavan usein tekojen kohteena ovat iäkkäämmät ihmiset.

Poliisi pyytää havaintoja epäillyistä tekijöistä tai heidän käyttämistään ajoneuvoista puhelimeen 0718747660 tai rikosvihjeet [email protected]

http://www.poliisi.fi/poliisi/pirkanmaa/home.nsf/PFBD/018F0A8B8345800BC2257B8A00194976?opendocument
If I am ever killed in a terrorist attack, I want my candlelight vigil to be done with torches and guns. Rename it posse and go have fun in the night...

Blanc73

Nauttikaamme mustalaiskulttuurin hedelmistä. Erilaisuus on rikkautta.
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

Mikko pa

miten tuohon liittyy korujen kauppaaminen? tuohan oli törkeä ryöstö??
Suomen sotilaallinen puolustaminen
Sotilaalliseen puolustukseen kuuluvat:
maa-alueen, vesialueen ja ilmatilan valvominen sekä alueellisen koskemattomuuden turvaaminen
kansan elinmahdollisuuksien, perusoikeuksien ja valtiojohdon toimintavapauden turvaaminen ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolustaminen

Kajsaniemi R

Quote from: Blanc73 on 14.06.2013, 08:49:18
Erilaisuus on rikkautta.

Vielä yksi muutaman viime viestin teemaan sopiva erilaisuus-rikkaus-uutinen alkuviikolta.

Hamenaiset ostoksilla Vantaalla:

Quote from: Vantaan Sanomat

Tavaroita varastettiin hameen alla

Paikalliset |10.6.2013 08:41| Kommentoi

20-30-vuotiaat naiset anastivat tuotteita Tammiston alueen kaupoista Valimotiellä.

Naisista nuorempi oli laittanut tavaroita piiloon hameensa alle. Hän poistui kaverinsa kanssa liikkeestä maksamatta. Molemmat otettiin kiinni kassojen jälkeen.

Vanhemman naisen hallusta löytyi avaimet. Ne kuuluivat autoon, jossa sisällä oli anastetuksi epäiltyä tavaraa.

Aikaisemmin päivällä oli tehty ilmoitus, että tällä autolla poistui rikospaikalta kaksi näpistelijää. Naiset otettiin kiinni kuulusteluja varten.

"Eivät ne [kerjäläiset] minua häiritse" -Timo Soini

"On luihuilua esiintyä nimimerkin takaa." -Timo Soini

"Valtion tulee huolehtia, että pakolaisia ja turvapaikanhakijoita vastaanottavilla kunnilla on enemmän resursseja." -Timo Soini

"Itse maahanmuutto on marginaalinen asia" -Timo Soini

VH

QuotePoliisi on huolissaan yhä väkivaltaisemmin käyttäytyvistä korukauppiaista
, mutta ei suostu tekemään asialle mitään.
"Paras tapa päästä eroon laittomasta maahanmuutosta on toki luoda riittävä määrä väyliä lailliselle maahantulolle."
Anni Sinnetännemäki

John Doe

Quote from: VH on 14.06.2013, 11:34:18
QuotePoliisi on huolissaan yhä väkivaltaisemmin käyttäytyvistä korukauppiaista
, mutta ei suostu tekemään asialle mitään.
Ovathan ne huolissaan.

Nuivake

Quote from: John Doe on 14.06.2013, 11:45:18
Quote from: VH on 14.06.2013, 11:34:18
QuotePoliisi on huolissaan yhä väkivaltaisemmin käyttäytyvistä korukauppiaista
, mutta ei suostu tekemään asialle mitään.
Ovathan ne huolissaan.

Olen huolissani yhä turhemmista poliisivoimista. Ylinopeudet ja feisbuuk ovat nykyään näemmä tärkeämpiä kuin kansalaisten turvallisuus. Noh, ylinopeus on vaarallista ja vihapuhe feisbuukissa se vasta pistääkin uuninluukut kolisemaan. Kuten 30-luvulla. Valoja unohtamatta sammuttaa.
Lähetetty minun ATK laitteestani Taputapu.

kekkeruusi

Ei ole värinää tässä, mutta eräs asia kiinnittää huomiota:
19-vuotiaalle miehelle 8 vuotta vankeutta lapsen raiskauksesta
Tämän vuoden maaliskuussa Jämsässä 11-vuotiaaseen tyttöön kohdistuneen raiskauksen tekijä tuomittiin eilen Keski-Suomen käräjäoikeudessa 8 vuoden ehdottomaan vankeuteen. Tekijä on 19-vuotias Jämsässä opiskellut Aleks Riku Kaunismäki.
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194819863486/artikkeli/19-vuotiaalle+miehelle+8+vuotta+vankeutta+lapsen+raiskauksesta.html

Kovinpa on auliisti koko nimi kerrottu nyt, kun tekijä on mitä ilmeisimmin pottunokka. Eipä siinä, elinkautinen kovennettua tuolle ihmispaskalle olisi pitänyt laittaa.